Nuo viisaat roomalaiset! (ja vähän kiinalaisten vaatemitoituksesta)
Kes 30. 2012

“Surge, propera, amice mea, columba mea, formosa mea, et veni, iam enim hiems transiit”. Jumaliste! Kuten huomaatte, nuo mahti - imperium kansalaiset tunsivat uskollisen Transit:ini jo tuolloin, kristikunnan alkuaikoina. Älyttömän viisasta väkeä.Tuo tulivaunujeni merkki onkin piilotettu hempeään lauseeseen tarkoituksella, kansahan olisi villiintynyt täysin jos olisivat saaneet tietää kyseisen automerkin olemassaolosta. Siinä olisi saanut Länsirannan miehen naulaaminen jäädä siltä erää kaikkien jonottaessa uutta Transit:iaan. Toisaalta keisari olisi ollut kusessa sillä tuohon aikaan ei oikein autonvalmistus ollut hanskassa, vaikka helvetin hyviä hevoskärryjä tekivätkin. Suomeksi käännettynä tuo lause kuuluu seuraavasti;” Nouse, kiirehdi rakkaani, kyyhkyläiseni, kaunottareni, ja tule sillä talvi on jo mennyt.” Tämän lauseen sanon joka aamu rakkaalle Ransulleni ennen liikkeelle lähtöä ja joka perkeleen liikennevaloissa. Vieläpä latinaksi, tuntuu ymmärtävän paremmin sitä kuin suomea. No, toinen kielistä on germaaniperimää ja tämä meidän taasen jotain ugrilaista uiguurijoiu’un perua ettei mikään ihme että tuo kansainvälisempi versio menee paremmin jakeluun.
Mutta se siitä. Kävimme vaimoni kanssa ostoksilla töistä tultuani, sanoin hänelle eilen että sunnuntaina en aio liikkua mihinkään - en vaikka villit hevoset vetäisivät. Siispä shoppailemaan, vaimo hoitaa yleensä talouspuolen ja minä tyydyn lähinnä työsidonnaisiin ja autoon liittyviin juttuihin. No tietysti tulee välillä ostettua vaatteita, tänään juuri viimeksi. En keskity tässä nyt shoppailuun sen tarkemmin vaan omistan seuraavat rivit perkeleen kiinalaislle ja heidän vitun ihmeelliselle vaatemitoitukselleen. Lisäksi omistan seuraavat rivit myös sille kusipäälle joka toimittanut kiinalaisille keskiverto suomalaisen mitat (jos eivät ole itse niitä käyneet aikoinaan hommaamassa). No silmiini sattui tälläiset kokohaalarit, yleensä käytän riipputaskuliivit / housut - yhdistelmää,  ne toimivat paremmin kuin kokohaalari. Kuitenkin, nyt on luvattu lämmintä ja jos maalaushommia tulee niin tarvitsen niihin haalarit koska entiset ovat niin maalissa että pysyvät omin voimin pystyssä. Koita nyt kyykistyä niissä, haaratikkaus halkaisee pallit välittömästi. Nämä silmiini osuneet ihan ok näköiset haalarit olivat tuttua kiinan pojan hintatasoa, 19.95,- euroa joten ostopäätös syntyi välittömästi. Tiesin kyllä ettei tuon hintaluokan työvaate tule kestämään, mutta jos edes yhden keikan kestävät niin ovat hintansa haukkuneet.
Kotiin päästyäni ja kamat purettuani aloin sovittamaan tuota kansantasavallan ylpyden aihetta ylleni. Osasin odottaa että jotain on varmasti vituillaan mutta tällä kertaa suuren työn sankarit yllättivät minut perusteellisesti. Jiiiieii! Kerrankin sellaiset puntit ettei tarvitse lyhentää puolta metriä, kaksikymmentä senttiä riittää (vaikka olin ostanut omaa kokoani, länsimaalaisten kanssa ei tätä ongelmaa esiinny). Hillitsin kuitenkin itseni, sillä vaimoni on peto ompelukoneen kanssa ja yleensä ompeluhommissa, joten ajattelin hänen hoitavan homman kotiin. Kiskoin puntit ylös ja huomasin vyötäröllä reilut muovirinkulat, sellaiset mihin voi ripustaa avaimet tai jotain pientä työkalua etc. Otin niistä kiinni kiskoakseni loputkin punteista ylös. Ei edes napsahdusta kuulunut kun molemmat jäivät käteeni. Ne eivät rikkoutuneet vaan saumat pettivät kangaslenkeistä joissa muovijutut roikkuivat. Vieläkin otin rauhallisesti, ajattelin silkkiperhosilla ja toukilla olleen tavallista vittumaisemmat oltavat, näin ollen ei kunnon silkkilankaa ole saatu aikaiseksi. Seuraavaksi niin ikään muovisten lärpäkkeiden - joiden avulla takakappaleesta tulevat olkaimet yhdistetään etukappeleen vastaviin - kohdistaminen ja kiristäminen. Olkaimien muovilärpäkkeissä oli kolme leveää uraa tai siis reikää, joiden kautta olkaimen piti mennä ettei se luistaisi olkaimessa. No voi saatana, ei ollut mennyt muovivalimollakaan sinä vuonna hyvin, toisen olkaimen keskimmäinen reikä tai ura oli miltei ummessa ja kun avitin äänenvaimentimella (siis puukolla) niin eikö se napsahtanut poikki. Tässä vaiheessa Omronin verenpainemittari piippasi vaikkei se ollut edes kädessäni.
Loppujen lopuksi sain
ne lärpyttimet paikoilleen ja heilautin olkaimet olkapäideni yli ja kiinnitin ne etukappaleen vastaviin. No voi perkele, nyt minulla oli yhdistetty oksennuspussi / ruokalappu sillä etukappaleen yläosa ulottui todella ylös - rintataskun etureuna oli aatamin omenani korkeudella. Vastaavasti hanuri - eli takapuolella perseeni oli noussut ilman mitään treeniä lapaluiden väliin, niin että ne haalarit jalassa näytti siltä kuin olisin pystynyt pyyhkimään kielellä perseeni. Kulje nyt sitten ne jalassa ihmisten ilmoilla, taas lepositeet kutsuu jos ne päällä näyttäytyy julkisilla paikoilla - voi vittu sentään. Masentuneena päätin kuitenkin kokeilla haalareiden istuvuutta, olkaimissa näet oli joustoresorit tavanomaisesta poiketen. Niinpä kyykistyin pystystä kyykkyyn, jolloin tapahtui kaksi asiaa; kivekseni nousivat tekemään seuraa aataminomenalle, resorit olivatkin hämäystä - venyivät kaikkiaan puolitoista senttiä. Kuulin myös selvästi neitimäisellä äänellä huudetun kirkaisun purkautuvan huuliltani jonka kuitenkin vaimensi toinen ääni mikä pimensi mieleni lopullisesti. Aivan vitullinen ratina. Tämä Kiinan tasavallan vaatetusalaa edustava lippulaiva kun otti ja repesi perseestä takakappaleen yläosaan saakka. Toki tämä helpotti kiveksiin kohdistuvaa painetta mutta nyt olkaimet löystyivät parikymmentä senttiä ja treenattu perseeni tuli alas painovoiman vaikutuksesta lähelle maanpintaa. Oli siis vaara kompastua omaan perseeseensä, eikö jumalauta millään ole rajaa? Näköni hämärtyi tässä vaiheessa pahasti silmien verisuonien katkeilun takia mutta onnistuin löytämään haalareiden lyhyen vetoketjun lantion etuosasta (ilmeisesti kiinalaisiakin kusettaa kesken päivän) ja riuhtaisin sen alas jonne se myös jäi, ns. “Kiinalainen yhden vedon ihme”.
Summa summarum; haalarit lensivät roskiin ja olen käynyt läpi lähes koko sukuni saadakseni Kiinan - matka rahat kasaan. Menen pitämään niille sinne täysmittaisen kurssituksen mitoituksesta ja työn laadusta sekä sen valvonnasta. Lopuksi kierrän koko vitun Kiinan pitämällä luentosarjat “Langan käyttö ei ole kiellettyä ommeltaessa vaatekappaleita yhteen” ja “Mikä vittu siellä muovivalimolla mättää?”. Kyllä meinaan hieman vituttaa, ei se raha mutta kun tunnin tunasin mokoman räsyn kanssa. Veistelen sata metriä korkean salon ja vedän sinne Suomen lipun kun seuraavan kerran vietetään Suomalaisen työn päivää. Kyllä jämpti on niin. Suomalaiset on ykkösiä. Ja Transitit. Ja roomalaiset. Ja naiset.

 

Uni, tuo hiljainen Kuoleman veli
Kes 30. 2012

Se kulkee koko ajan mukanasi, odottaen sitä hetkeä jolloin sinun pitäisi olla terävimmillään. Kun tämä hetki koittaa se tekee sinulle ehdotuksen josta et voi kieltäytyä. Toisinaan se testaa luontoasi ja katsoo kuinka pitkälle voit olla ilman sen seuraa, siten että ehdotuksen tehtyään ja sinun hyväksyttyä sen - uni vetäytyykin jonnekin taka - alalle pilkallisesti nauraen. Seuraavana päivänä ja valvotun yön jälkeen se ei enää ehdottele vaan käskee ja on milteipä sama missä olet sinun on seurattava sitä. Äärimmäisissä tapauksissa se pyytää veljensä Kuoleman myös mukaan ja siltä reissulta ei sitten olekaan paluuta.
Vielä ollaan elävien kirjoissa mutta niin vain tuo Kuoleman hiljainen velipoika sai minut eilen houkuteltua mukaansa kesken illan, tietysti hetkellä jolloin kaikki pakolliset rutiinit sain päätökseen ja olisi ollut aikaa näihin “omiin” juttuihin. Toissayö - vaikka meninkin ajoissa nukkumaan - meni aivan perseelleen syystä että nyt on asioita jotka vaativat vähän turhan paljon huomiota joten alitajunta ei lakkaa ajattelemasta silloinkaan kun pitäisi nukkua. Niinpä uni oli katkonaista ja jäi liian lyhyeksi. Seuraus on kaikille tuttu, ajatus ei kulje ja asiat eivät etene sitäkään vähää. Kotiin päin ajellessa tuli pari kertaa käytyä pientareen puolella, havahduin siihen kun sora ropisi ja auto keinahteli. Pysähdyinkin kerran ja hakkasin päätäni auton kylkeen mutta virkistävä vaikutus jäi kovin lyhytaikaiseksi, tuo pää kun on niin kova ja tunnoton. Koitin myös laulaa ja eläytyä kappaleeseen voimakkaasti elehtien mutta sekin virkistäytymiskeino oli keskeytettävä kun ohittavassa ajoneuvossa kaivettiin kännyköitä esiin meikäläiseen kohdistuvan, epäuskoisen tuijotuksen aikana. Tuskinpa soittivat kavereilleen että nyt kannattaa tulla tänne ja tänne tielle niin näette kuinka kajahtanut kailottaa Transitissa. Vainoharhaisuuttani heiluttelin vielä ohittavalle väelle osoittaakseni omaavani järjellisiäkin toimintoja mutta vaikutus taisi olla päinvastainen, auto kiihdytti aivan saatanasti ja häipyi näkyvistä.
No, kotona olin puoli seitsemän aikaan illalla käytyäni vielä kaupassa hakemassa päivittäiset arkunnaulat eli sauhukkeet ja muut puutteet. Söin, kävin suihkussa, tein hetken kirjallisia töitä ja sitten vielä koiran kanssa iltalenkki. Keli oli komea eikä sitä häirinnyt edes kylältä kuuluva raskaan viikkonsa päättäneiden, juopuneiden duunareiden möly joka kantautui kylällä sijaitsevan baarin terassilta. Lenkin heitettyäni päätin oikaista sängylle hetkeksi lepuuttamaan selkääni joka ei tällä hetkellä ole todellakaan missään parhaimmassa kunnossa. Enempää ei tarvitse kertoa, tiedätte kuinka siinä kävi. Eli tätä kirjoitettaessa olen ollut nyt tunnin ja vartin hereillä, juonut aamukahvit ja käynyt aamulenkillä rakkaan koiruuden kanssa. Päätin teipata kotiin tullessani luomet otsanahkaan kiinni sekä tehdä muita varotoimenpiteitä etten nukahtaisi töistä tullessani, sinne kun on mentävä tänäänkin koska asiat niin vaativat. Jippii. Lupaan kuitenkin pysyä hereillä että saisitte luettavaksenne muutakin kuin näitä “Voi vittu kun mulla on vaikeaa” - postauksia, en tiedä teistä mutta nämä ovat mielestäni perseestä. Näitähän kirjoittaisi vaikka joka päivä, aloittaen aamun kusella käymisestä ja lopettaen sanoihin “viimein vedin väsyneenä peiton korvilleni”. Tuskinpa se ketään kovin pitkälle kiinnostaisi. Niinpä olenkin pyrkinyt ja pyrin kirjoittamaan tekstiä joka sisältää tapahtumia / tilanteita ja joissa jokaisessa on aina totuudenjyvänen mukana vaikka mielipuolisilta tuntuvatkin. Mutta sellaista elämäni on ollut ja on, kaukana normaalin ihmisen terveestä arjesta. Siksi lopetankin tylysti tähän ja lähden hoitamaan velvoitteeni maailmalle. Tänään pääsen lähtemään jo iltapäivästä pois, ilmoitin tiettyjen asioiden vaativan poistumista kohteesta jo hyvissä ajoin. Viettäkääpä mukava lauantaipäivä, jos kaikki menee putkeen niin saatte jo  illalla uutta tekstiä. Muistakaa olla ihmisiksi

 

Beati pauperes - autuaita ovat köyhät (mutta helpompaakin voisi olla)
Kes 29. 2012

Kello on 04.57 ja kohta on mentävä. Eilen taas karma - tuo kaiken muistava ja meitä ohjaava kohtalo - ojensi meikäläistä heti aamusta asti. Lähtiessäni liikenteeseen ja ollessani kääntymässä ensimmäisestä risteyksestä kohti sivistystä, kuskin penkki päätti pudota alimpaan asentoonsa. Luonnollisesti hetkeen en nähnyt latua lainkaan, muutamien sekuntien ajan ohjaamo oli täynnä käsiä minun yrittäessä pitää nuo jylisevät tulivaununi tiellä. Ransussa kun pystyy säätämään kuskin penkin korkeutta portaattomasti muutaman kymmenen senttimetriä. Hyvä keksintö, kunhan toimii. Muut autoilijat näyttivät empaattisuutensa ottaen osaa tukalaan tilanteeseeni puimalla nyrkkiä ja huutelemalla tappouhkauksia. Päivä alkoi siis mitä parhaimmissa merkeissä ja tiesin sen jatkuvan samaa rataa, nöyrä kun olen luonteeltani.
Siispä pyydänkin anteeksi tämän aamun lyhyehköksi jäävää postausta, sillä hetken kuluttua on lähdettävä katsomaan mitä haasteita korkeammat voimat ovat tälle päivälle asettaneet. Eilinen ilta kun meni penkkiremontin parissa ja muutama muukin paikka vaati korjaustoimenpiteitä, mm. kaapan (= katkaisusaha) teräsuojan varmistin hajosi päivällä ja niin edespäin. Lisäksi oli muut normaalit iltatoimet ja työt, joten en kertakaikkiaan ehtinyt istahtamaan koneen ääreen kirjoittamaan mitään. Toisekseen olin aivan valmista kauraa sänkyyn saatuani kaikki systeemit pelittämään edes välttävällä tavalla. Niin kuin otsikossa sanotaan, autuaita ovat köyhät mutta mielestäni tässäkin asiassa voisi olla joku kohtuus. Minun täytyy olla todella autuas, ottaen huomioon kroonisen perseaukisuuteni ja sitä kautta kaiken mahdollisen asioiden kyntämisen. Vitosella saa vitosen osan ja se kestää tasan sen ajan kuin kaupat on tehty. Eikä rautalanka viritys vastaa tehtaassa valmistettua osaa, ei sitten millään. Toisaalta, ehkäpä se autuus tulee juuri tässä; kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle, sillä en osaisi kuvitella elämää jossa minun täytyisi juosta tukka (jota ei sitäkään minulla ole) putkella viimeisimmän uutuuden tai päivityksen perässä. Tästä syystä en ole koskaan luokitellut ihmisiä heidän maallisen mammonan tai julkisen statuksen perusteella. Olen jo pienestä pitäen oppinut tuntemaan ihmisten luonteen juttelemalla heidän kanssaan. Silloin pääsee aika äkkiä näkemään mistä luista tyyppi on kokoon keitetty. Olen huomannut myös sen, ettei vanha viisaus ensinäkemästä pidä alkuunkaan paikkaansa. Monet ihmiset ovat ensi tapaamisella varsin varautuneita - tietysti riippuu asiayhteydestä - mutta loppupelissä heidän vapauduttuaan ovat osoittautuneen varsin mukaviksi tyypeiksi ( tai sitten sellaisiksi jotka olisi pitänyt tappaa jo kehtoon, eli ns. “Kätilön moka”).
Pidän ekstroverteistä ihmisistä jotka eivät turhaan pidättele itseään, vaan ovat käytökseltään ja mieleltään luonnonlapsia. Tästä porukasta en ole tavannut yhtään selkään puukottajaa, sillä asiat sanotaan niinkuin ne ovat päin naamaa - niin hyvässä kuin pahassakin. Moni ei pidä suorapuheisuudesta ja tietysti on pidettävä mielessä käytöstavat, ei hautajaisissakaan voi mennä möläyttämään että jo riittää löpinät, kyllä me kaikki tiedetään että vittumainen tyyppi se oli joten eiköhän painuta juomaan sitä kahvia. Viitaten noihin kahteen aikaisempaan tekstiini jotka käsittelivät orgasmia ja pielusteluhommia, niin olen huomannut tässäkin asiassa monia yllättäviä juttuja. Monesti hämmästyneenä seurannut kun hiljaisen ja vaatimattoman oloisen ulkokuoren alta löytyykin varsinainen peto. Tämä ihmisen pimeä puoli juuri kiehtookin meikäläistä mutta sen esiin saaminen toisesta vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Liian moni kuitenkin pidättelee tunteitaan kärsien siitä itse kaikkein eniten. Olen siitä onnellisessa asemassa että meillä eukon kanssa asiat sanotaan heti, toki usein voimallisesti ja jopa muutaman minuutin ajan mutta se on siinä. Mitään ei jätetä takaraivoon ja tämä on hieno juttu, niin omituiselta kuin se kuulostaakin niin me emme yksinkertaisesti tappele. Suosittelen vilpittömästi tätä tapaa kaikille, elämästä tulee vähän helvetin helpompaa.
Okei, meni filosofiseksi ja jää lyhyeksi mutta olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkääkä stressatko itseänne sillä mitä teillä ei ole. Beati pauperes. Pitäkää peukkuja ettei tarvitsisi tänään painia elämän kanssa kovin paljon, mulle riittäisi kun kaikki vaan pysyis hengissä, onnellisena ja ehjänä. Viimeinen koski tätä maallista omaisuuttani, kaksi ensimmäistä teitä ja muita tavan elämää eläviä ihmisiä. Tiedän ettei se teilläkään aina helppoa ole mutta muistakaa vaikeuksien keskellä ajatella että myös meikäläisellä kyntää - ette ole siis yksin. Aurinkoista päivää, elämä koittelee vaan ei hylkää.

 

Kes 28. 2012

Jumalauta sain todella vihaista palautetta eilisestä orgasmia ja pieulustelupuuhia käsittelevästä kirjoituksestani. Oikein sähköpostin välityksellä, pitemmän kaavan kautta. Palautteen antaja ei edes tunne minua (siis sanan varsinaisessa merkityksessä) enkä minä häntä, olemme kumpikin vain rekisteröineet toistemme olemassa olon tällä maankamaralla. Mistä lie onkinut sähköpostiosoitteeni, minua ei pahemmin kiinosta. Onhan se niinkin, että kaikki kritiikki on hyväksi kunhan se on rakentavaa. Kyseisen henkilön argumentit vain olivat niin huvittavia, sekä vailla päätä ja häntää ettei paremmasta väliä. Olen hänen mielestään sairas yksilö, joka kannustaa nuoria mitä siveettömimpiin kokeiluihin, sellaisiin joita terve ihminen ei voi edes kuvitella. Minut pitäisi oikeasti sulkea laitokseen loppuelämäkseni, syynä eilinen teksti sekä aiemmat, joissa hänen mielestäni rienaan kaikkea sitä mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää. Olen hänen mielestään perverssi jolla ei ole muuta kuin naiminen mielessä. Vai niin. Laitoinkin sitten hänelle paluupostia, ihanko hän vahingossa oli kaatunut tietokoneen näytön sekä näppäimistön päälle ja jäänyt naamastaan kiinni, klikkaillut itsensä tälle sivustolle kun tekstin noin tarkkaan tunsi? Lopuksi vittuilua värkin kostumisesta ja tekopyhyydestä ynnä muuta. Kerroinpa hänelle senkin, että varsinkin peppupanoista olen linnassa saanut tarpeekseni - se on vittumainen kokemus kun keskellä yötä seisoo punkan vieressä 120 kiloinen alaston neekeri joka on valellut itsensä ruokaöljyllä. Nykyisin en enää piereskele, hanuristani kuuluu vain raskaita huokauksia sillä sen verran kovaa kyytiä talossa oli. (Muistakaa että tämä voi olla totta tai sitten sitä itseään).
No hittolainen, enhän edes maininnut tekstissäni laiskan mihen aktia, jossa naaras istutetaan pesukoneen päälle, mulkku sisään ja pitkä linkous päälle. Kyllä kone hoitaa homman eikä tule edes hiki. Puhumattakaan steariinin valuttelusta, ice -powerin käytöstä (tiikerisalva käy myös) enkä kiinalaisesta riippukeinusta. Kun kerran nuhteet on jo saatu, voidaankin sitten puhua niistä julkisten paikkojen akteista vaikka päätinkin etten viitsi kertoa niistä vielä. Enkä puhukaan omien kokemusteni yksityiskohdista mutta voin kertoa missä sitä kannattaa harrastaa ja missä ei. Jännitysmomentiltaan ehkäpä parhaita paikkoja ovat hissit, niistä kun ei voi lähteä käryn käydessä karkuun vaan jää kirjaimellisesti housut nilkoissa kiinni. Siksipä naisella on parempi olla hame ilman pikkareita ja miehellä pelkät verkkarit tai jotkut muut löysät (=napittomat /vetoketjuttomat) housut. Toisaalta, mitä isompi hissi ja mitä enemmän porukkaa niin siinä sitten huomaamattomasti. Jos pokkaa ja kunnianhimoa löytyy. Varsinkin  virastojen ja isojen kauppojen hissejä tulee välttää, niissä on lähes poikkeuksetta kamerat. Täydessä linja - autossa em. asustein ja likka syliin, takki puoli huolimattomasti likan jalkojen päälle niin homma käy kunhan sen tekee hitaasti ja suht äänettömästi (testattu). Kirkko on pyhää maata, siellä ei missään nimessä. Sen sijaan sairaaloista löytää yllättävän paljon paikkoja jonne kamerat eivät yletä mutta kärähtämisen vaara on suuri. Pointti on se ettei olla missään lukkojen takana, joten tästä syystä en arvosta ns. Kymppikerhoa kovinkaan korkealle. Ei mitään hohtoa naida kymmenessä kilometrissä lukitun WC:n oven takana.
Niin, kun menette seuraavan kerran lääkäriin ja hänen kysyessä vointia, vastaatte rehellisesti että panettaa. Tuijotatte syvälle silmiin ja sanotte tämän tilan olevan vaiva josta täytyisi päästä jotenkin eroon ja nopeasti. Seuraukset voivat olla positiivisella tavalla yllättäviä. Jos haluatte säpinää elämäänne, menkää rautatie - tai linja -autoaseman aulaan, ottakaa luuri korvalle ja olkaa puhuvinanne kaverin kanssa tästä sielua ja kroppaa raastavasta ongelmasta. Apu voi löytyä hyvinkin pian. Luonnollisesti puhelua ei pidä tehdä ihan kenen tahansa hiihtäjän vieressä ja muutenkin tulee noudattaa varovaisuutta. Jonkun silmää miellyttävän välittömässä läheisyydessä, mutta muistakaa että nykyään on perkeleesti susia lampaan vaatteissa. Siispä ei kenenkään vieraan asuntoon, mieluummin hotelliin. Jos nimittäin käy niin, että partneri osoittautuu kusipääksi niin hän jää hotellin valvontakameroihin eikä myöskään vaani kotiovella. Himaan kannattaa viedä vasta sitten jos ja kun on tutustuttu paremmin. Kesäisin uimarannat ovat ihan hyvä mesta tähän harrastukseen, joskaan ei pidä mennä yltiöpäisyyksiin sillä rannalta tulee lähdöt mikäli ranta on valvottu. Sinkuilla on näissä asioissa paskamaisempi osa, syy on siinä että yhteiskunta on täynnä kahjoja. Näin ei aina tiedä mitä vastassa on. Tosiasia kuitenkin on se, että maailma on täynnä sinkkuja jotka haluaisivat saada tyydytettyä tämän tarpeensa ilman omaa kättä tai leluja. Sitä kun ei vaan voi tuoda julki, muuten leimataan huoraksi tai kusipääksi joka ei muuta ajattele kuin pillua. Kuitenkin lisääntymis - tai paritteluluvietti on toiseksi vahvin itsesuojeluvaiston jälkeen. Erään tutkimuksen mukaan joka neljäs kadulla vastaan tuleva ihminen ajattelee seksiä. Miettikääpä sitä. Loppujen lopuksi sehän on samanlainen perustarve kuin syöminen, juominen tai nukkuminen. Mielestäni paras tilanne sinkuilla on se, kun voi harrastaa ns. kaveriseksiä joka palvelee kumpaakin osapuolta ilman mitään perheenperustamis - tai sitoutumismeininkiä. Joillakin onnekkailla asiat ovat näin, tunnen muutamia henkilöitä jotka tekevät tätä ihan järkiperäisesti ja kaveripohjalta. Mielestäni ei asiassa ole mitään tuomittavaa vaan luonnollinen juttu. Yleensä paheksujat ovatkin katkeroituneita ja kateellisia ihmisiä.
Palatakseni vielä tuohon Ice - power:iin, saatavana on myös Tallipoika - nimistä litkua. Samankaltaista ainetta mutta hevosille tarkoitettua. No niin niin, nyt teidän likaiset mielikuvituksenne täyttyvät hevostalleissa, navetoissa ja sikaloissa häärävästä hikisestä ukosta joten antakaapas nyt olla. Kyseessä on linimentti joilla on sama tarkoitus kuin Ice-Power:illa. Vaikutus ei ole aivan yhtä ärhäkkä mutta luo kuitenkin huikean tunteen kun kuuma ja jääkylmä kohtaavat - tiedätte kyllä mitkä. Saatavana hyvin varustetuista marketeista joissa on urheiluosastolla otettu huomioon ratsastusta harrastavat. Tietysti hevosten hoitoon erikoistuneet liikkeet on paikkoja joista tuotetta löytää. No niin, ajatus taas hyppii eli vielä tuosta julkisilla paikoilla naiskentelusta. Jos haluaa viedä jutun extreme - tasolle niin messut ja erilaiset ulkoilmatapahtumat ovat mainioita paikkoja. Retkituoli tai pari sekä eväskori, siinä sitten sitä voi “syödä” rakastuneesti sylikkäin katsellen samalla esiintyjiä tai paikalla olijoita.
Tässä tämä tällä kertaa, ehkäpä olisin voinut kertoa vähän tarkemminkin mutta kaikki aikanaan. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia juttuja ja muistakaa ettei heti ekalla  kerralla tarvitse olla eväät leväällään vaan voi ehdottaa asiaa ja jos olosuhteet ja muut ovat kohdillaan niin mikäs siinä sitten. Kello on nyt yksitoista illalla ja saatte tämän luettavaksi aamusta, painun suihkuun ja nukkumaan sillä aamulla on noustava aikaisin. Huomenna jatketaan juttua, tosin aihetta en ole vielä tätä kirjoittaessa päättänyt mutta tekstiä tulee joka tapauksessa. Hyvää yötä vai pitäisikö sanoa hyvää huomenta rakkaat pikku pervertikot……

 

Orgasmi potenssiin tuhat
Kes 27. 2012

Naiset huom! Jos teillä on vaikeuksia erotiikan saralla ja nimenomaan orgasmin saamisessa, tätä juttua kannattaa ehdottomasti kokeilla. Testattu ja toimii, tosin ei kaikilla mutta niillä joilla toimii on vaikutus ollut likipitäen otsikon kaltainen. Kyseessä ei ole mikään huuhaa - juttu ja vaikka aiemmat tekstini ovatkin olleet - miten sen sanoisi, sieltä hieman omituisemmasta päästä, niin joskus on aika kirjoittaa asiaa. Monelle orgasmi on elämän ja kuoleman kysymys - oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Vaikka muuten parisuhde toimisi 110%:sesti, se kaihertaa jos sänkyhommissa ei saa nautintoa. Luonnollisesti se ei ole kummankaan vika, me ihmiset vain olemme niin erilaisia, vaikka näennäisesti samalla muotilla tehdäänkin mitä fysiikkaan tulee. Hyvä suhde kestää tämänkin puutteen, mutta pahimmassa tapauksessa se ajaa hakemaan helpotusta muualta, sitä useimmiten kuitenkaan saamatta. Pitkäaikaisen parisuhteen onni on siinä kun tuntee partnerinsa niin voi sanoa vaikka että vetele sillä pöytälampulla pitkin selkää samalla kun panet takaapäin, se tuntuu kiihottavalta. Tuo nyt tietysti oli karrikoitu juttu, mutta pyrin toteamaan sen tosiseikan että vain taivas on rajana. Olen nähnyt ja kokenut elämäni aikana yhtä sun toista, joten uskokaa kun sanon ihmisten saavan viboja mitä omituisimmista jutuista. Oikeesti.
Vaan nyt on löpisty tarpeeksi joten asiaan ja asian nimi on yksinkertaisesti banaanilikööri. Tuo makea likööri sisältää todella paljon, ellei eniten (tosin käyn Alkossa harvoin, en tiedä viimeisimpiä villityksiä) sokeria markkinoilla olevista likööreistä. Jutun juoni on siinä että liköörin sisältämä alkoholi auttaa sokeria imeytymään ja sokeri herkistää limakalvot, varsinkin kun se sivellään huolellisesti. Siis alakertaan, klitoriksen ympärille ja sisään joten älkää sitä nyt suuhunne alkako sivellä, huikat toki voi ottaa. Eli yksinkertaisesti kastatte sormenne (tai jonkun mielileluistanne) likööriin ja pyörittelette oikein kunnolla. Suositeltavaa on käyttää likööriä mieluummin reilusti kuin liian vähän, homma helpottuu ja vaikutus on parempi. Tiedetään, tiedetään, tahmeata hommaa mutta pieni hinta siitä palkinnosta jos homma toimii. Sitten ei kiirehditä, ettehän te juopottelekkaan että tyhjennänpä pullon huikalla ja odotan sekunnin kun putoan - tyyliin vaan liköörin on annettava tehdä vaikutuksensa eli on annettava aikaa limakalvojen herkistyä. Naiset, joille olen tämän kertonut ja joilla homma on toiminut, ovat sanoneet parhaimman lopputuloksen edellyttävän puolentoista - kahden tunnin odotusta. Muutamalla erittäin herkällä odotusajan loppu oli käynyt miltei ylivoimaiseksi - he olivat melkein saaneet orgasmin kävellessääm. HUOM! Tämä on kuitenkin vain ehdotus kokeiluun, en siis mainosta mitään satavarmaa konstia, sillä jos tämä sellainen olisi niin tämä olisi jo patentoitu ajat sitten.
Kaikilla tämä ei siis toimi, osa on tuntenut niin suurta kirvelyä että oli pakko pesaista pois ja lopettaa leikki kesken. Osa on taas kertonut että alkuun tuntui pientä kirvelyä mutta sitten alkoi helpottaa ja näistä osalla homma toimi, osalla ei. Parisuhteessa tämänkin homman voisi ottaa osana esileikkiä eli partneri voisi hoitaa tuon aineen sivelyn, saattaisi jopa edesauttaa asiaa mutta malttia! Liika hätiköinti johtaa ei toivottuun lopputulokseen eikä mielestäni kasto, pisto ja ravistus - tekniikassa muutenkaan ole mitään järkeä. Vai oletteko joskus pesseet itsenne painepesurilla kun on täytynyt nopeasti saada itsenne puhtaaksi? No varmasti ette ole, sama juttu tämän kanssa. Sitten, tiedän muutaman naisen jotka ovat seonneet koska heidän kohdallaan homma toimi yli odotusten. Sekoamisella tarkoitan sitä etteivät he saaneet tarpeeksi vaikka myöhemmän kertomansa mukaan olivat ikään kuin loputtoman orgasmin kourissa. He olivat haukkuneet puolisonsa ja äityneet suorastaan väkivaltaisiksi, vaatiessaan rakastelun jatkumista kun ukkoparat eivät olleet kyenneet siihen tahtiin mitä naiset heiltä vaativat. Tosin tämä on jo aika harvinaista mutta onhan sitä yliherkkyyttä joillekin aineille tai hajuille eli saadaan allergisia oireita - joskus vakaviakin - joten kaipa tätä tilaa sitten voisi verrata johonkin tälläiseen. Mitä tuohon miehiseen kestävyyteen tulee, niin äijille voisin suositella ns. “Köyhän miehen viagraa” eli kaikessa yksinkertaisuudessaan pyöräytetään tavallinen kumilenkki kullinjuureen, ei liian löysästi vaan pienellä kireydellä. Juju on siinä että stondiksen alkaessa veri pääsee penikseen muttei sieltä pois, joten seisokki ei lakkaa ennenkuin kuminauha on poistettu. HUOM! Tässä on kaksi vaaratekijää; liiallinen veren pakkautuminen voi aiheuttaa vakavia vaurioita ja jonkin aikaa kumirenksun oltua paikoillaan sitä on todella hankala ottaa pois. Syy tähän on se (tästä naiset tykkää), että penis saa paksuutta lisää (toisilla enemmän, toisilla vähemmän)  veren pakkautuessa varteen.  Kullin paksuuntuminen tietysti lisää osaltaan nautintoa. Noin tunnin jälkeen kuminauha on niin syvällä ettei sitä niin vain nypätä pois, lisävaikeutena on paikkojen liukkaus. Ei se tietenkään niin syvälle painu etteikö sitä näe mutta kireässä se on. Kannattaa siis varautua tähän, esim. sopivan vahvuinen sukkapuikko ei ole liian terävä joten se on aika oiva apuväline poistoon. Voin rehellisesti tunnustaa kokeilleeni tuota kumilenkki - juttua ja toimii, alussa tuntuu pientä kipua mutta se menee ohi. Toinen juttu miehille (jotka ovat naisten mielestä muutenkin liian herkkiä) on spraykermavaahto, siis painepullossa myytävä kermavaahto. Vaikuttavana aineosana ei ole itse kermavaahto vaan synteettiset ainesosat jotka saavat mulkun pään herkistymään. Itse en ole kokeillut, tietämykseni on lähinnä huhujen varassa.
No niin, tälläinen juttu tänään, osaltaan siksi että allekirjoittanutta panettaa ja aion tästä hilpaista suihkuun ja kantaa vaimon sänkyyn. Huomenna saa näet nukkua ( mikäli luoja ja koira niin suovat) hieman pidempään. Noita juttuja kannattaa koittaa ettei se seksielämä mene siihen, että vain lauantaisin saunan jälkeen pimeässä peiton alla. Mihinkään hulluuteen tai terveydelle vaarallisiin juttuihin en teitä yllytä, kaikki nuo edellämainitut (paitsi se kermavaahto) ovat testattu ja hyväksi todettu. Toivottavasti teillä ja kumppanillannekin (joskaan sitä ei tuossa banaanilikööri - touhussa välttämättä tarvita) riittää avointa mieltä ja kokeilunhalua sillä pielustelu on maailman hienoin ja herkin asia. En laittaisi pahakseni jos joku uskaltautuu kokeilemaan ja kommentoimaan kokemuksistaan. Toivotankin teille antoisia hetkiä ja toivon tosissani että em. jutut toimivat, ne antavat aivan uutta potkua - vähän samaan tapaan kuin mitä julkisilla paikoilla rakastelu. Muistan yhdenkin kerran kun me… No en varmasti kerro! Ehkäpä sitten joskus myöhemmin (mutta on se vaan jännää touhua). Hyvää ja nautinnollista yötä! (Olkoonkin että saatte tämän vasta aamulla luettavaksenne).

 

Naftapastori - palvelut
Kes 26. 2012

Haluaisitko; tulla vihityksi / kastetuksi (siis sen ihanan lapsosesi) tai pitää konfirmaatio tilaisuuden 100 km/h:n vauhdissa? ( Transitista ei irtoo enempää tällä hetkellä) Siunaamisia ei, ne ovat aina surullinen ja vakava juttu, se puoli hoidettakoon perinteisellä tavalla ja arvokkaasti niin kuin kuuluukin. Muut palvelut ovat lähitulevaisuudessa mahdollista toteuttaa. Ennenkuin kerron miten ja miksi, haluan tuoda kaikille tiettäväksi että tämän tekstin ei ole tarkoitus rienata tai muuten pilkata kirkkoa eikä kirkollisia menoja. Koska nykyään on prätkä,- metalli,- ja muita ei perinteisiä kirkonmenoja, ajattelin perustaa palvelun joka toimii kiireen täyttämässä yhteiskunnassamme. Yrityksen nimeksi tulee: Naftapastori palvelut - kirkko kieseillä. Ainoa uhkatekijä on tietysti lääkintähallinto, mielisairaalasta käsin ei paljon firmoja perustella. Eihän sitä voi firman osoitteeksi ja pääkallopaikaksi merkitä suljettua osastoa. Kaiken lisäksi se ei herättäisi kovinkaan suurta luottamusta komeillessaan kultaisin kirjaimin käyntikortissa.
No tietysti meikäläisen on kouluttauduttava papiksi, täytyyhän tuossa virassa olla pätevyys siinä missä muillakin toimialoilla. Laitan paperit vetämään heti kun saan tämän kirjoitettua jotta homma etenee. Tämä loistava markkinaidea - joka muuten olisi saanut suljetulla osastolla raikuvat aplodit - kajahti päähäni ajellessani tuolta maakunnasta kotiinpäin. Vettä tuli kuin Esterin perseestä ja tuttu, hieman Niagaraa pienempi putous valui Transitin katosta suoraan oikelle reidelleni. Vesilammikon kasvaessa kuskin penkillä siihen mittakaavaan, mikä vaaditaan karppien suuri mittaiseen allaskasvatukseen, ajatus alkoi hahmottua. Koska en ole lukuisista paikkausyrityksistäni huolimattasaanuttuota vesiputousta hillittyä, sitä pitäisi jotenkin hyödyntää.Ennen olen kyllä funtsinut turkkilaista saunaa sillä lämmitylaitteen takia on kabiini sateisilla keleillä niin saatanallisessa höyryssä ettei ulos näe.Sitten se ajatus tuli; kastemalja virtaavassa muodossa! Helvettiin vanhat lasikulhot ja hiljainen mumina olohuoneessa -nyt tien päällekersalle nimeä antamaan. Kuulaa kun pitää hieman vaihdekepistä kuskiin päin, vesi valuu suoraan kastettavan päälakeen. Ei tarvitse enää papin kauhoa haljua kraanavettä mistään kiulusta. Lisämaksusta teen reiän tuulilasiin, niin saadaan pissapojasta prosenttipitoista Lasolia penikan päälle ja homma käy kätevästi, nimi per suihkaus. Koska Transitia joutuu pykältämään koko ajan aivan perkeleesti, niin polkimien poljenta muistuttaa vanhan urkuharmoonin soittoa. Palkeiden puhinaa toimittaa järjettömän lämpöisenä käyvä lämmityslaite huokuvine puhaltimineen. Radion kautta saadaan kulloiseenkin tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Tosin vain jos saadaan tehoja kiinalaisen työn riemuvoittoon jostain. Tupakin sytyttimeen saa kahvinkeittimen joten tarjoilupuolikin on hoidettu, no jostain huoltsikalta voidaan hakea syötävät.
Vihkiminen onnistuu kun raivaa peräkopista kamat pois, peräkärry perään ja auto sekä peräkärry yhdistetään leveillä lankuilla. Näin vihittävä pari tulla ikäänkuin kirkon ovista sisään kun pidetään takaovet auki ja nuoripari lähtee kävelemään peräkärryn takaosasta. Tämä vaihe täytyy suorittaa nopeasti ettei virkavalta innostu seremoniasta. Kabiinin ja peräkopin välinen seinä huis vittuun niin saadaan alttarille tila. Tätä markkeeratkoon leveähkö uretaanilevyn pätkä jonka muija voi päällystää silkillä ja sametilla. Repsikan jakkarasta tehdään yhdistetty saarnastuoli/sakasti, toiminta määräytyy tilanteen mukaan. Mainittakoon että koska olen sangen perseaukinen  ( jos ei vielä tässä vaiheessa ole käynyt selväksi), niin takakopin seinille tulee kiinteät kolehtihaavit. Olen ajatellut sellaisia peltisiä jerrykannuja, johon rälläköin myntin mentävän viillon. Niillä on saatanan kätevä kantaa päivän tuotto talletettavaksi (muualle kuin pankkiin). Kolehtia kerätään vain siksi että hankintalistalla on aivan luokattoman isot äänentoistolaitteet, normaali puheääni ei kuulu Transitissa melun takia. Eli takapenkkiläisten on aivan mahdoton kuulla mitä edessä puhutaan, samoin on kyllä etupenkkiläistenkin. Itseasiassa meteli on niin kova, että kolehtihaavien viereen seinille tulee paperipyyhetelineet, joista voi ottaa servettejä verta valuvien korvien putsaamiseen. Vihkimisen jälkeiset bileet voidaan kyllä Transitissa pitää, mutta tanssiminen on ehdottomasti kielletty. Pohja ei kestä ei minulle myönnetä minkään valtakunnan vakuutuksia joilla voisi sattuneen vahingon asiakkaalle korvata.
Konfirmaatiotilaisuus ja koko rippikoulu tai leiri onnistuu perinteisiä menetelmiä paremmin. Nuoriso vain peräkoppiin, uskonnolliset teokset perään ja takaovet kiinni. Ulos ei ole tulemista ennenkuin luvut on luettu ja kappaleet ja vaadittavat osiot ovat opittu. Rippileirien ajaksi väliseinä asennettaan takaisin paikoilleen ja siihen jätetään pieni tarkkailuluukku jottei nuoriso pääse harrastamaan esiaviollista seksiä tai kärheemään tarpeettoman paljon tupakkia, juopottelusta nyt puhumattakaan. Jos ei oppiminen kiinnosta, niin sitten soratietä sen verran mitä kottosesta lähtee. Kyllä sitä kun aikansa on lennellyt pitkin peräkoppia ja kallo vuotaa verta, tulee korkeammat voimat mieleen ja taas ollaan lähempänä sitä mitä leiriltä haetaankin. Taidankin sertifioida rippikoulumenetelmäni. Ehtoollisleiviksi kelpuutettakoon ne pahvipöntöissä myytävät perunalastut (huomaatteko, tekstini ei sisällä tuotesijoittelua, mitä nyt toi Lasoli jostain tonne livahti) sillä en tiedä missä myydään virallisia versioita. Kanttori - joka toimii kuskina - on luonnollisesti selvä joten muut voi vetää perseet olalle - paitsi rippikoululaiset.
Tuossa noi nyt oli muutaman kymmenen kilometrin matkalla mieleen tulleet hahmotelmat, toki Transitista saisi oivan palvaamonkin sillä savusta ja kärystä ei ole puutetta. Se on vaan toi Eviran porukka niin tarkkaa ettei onnistu. Aika äkkiä ne olis perässä jos tuolla maakunnassa ajelisin muutamia satoja kiloja lihaa savustumassa auton perässä. Parempiparkaisille voisi myydä elämysmatkailua nimellä “Tavan duunarin työmatka”, he kun ovat tottuneet noihin uuden uutukaisiin autoihin jossa ei ole eikä tule vikaa ja jos tuleekin niin viedään merkkikorjaamoon. Toista se on tuo -88:n tunnelma, talvella ei lämmityslaite toimi ja mateellakin on karheampi nahka kuin mitä tossa on renkaat. Kerran olin kaupungilla ajelemassa ja joku kloppi räkäs ajoradalle niin siinä sitä mentiin vesiliirrossa kylki edellä. Ei muuten vituttanut mutta kun lämmintä oli +34 astetta ja latu kuiva, niin kyllä väki katsoi että millä helvetillä toi ton poikkiluistoon leipoi? Talvisaikaan elämysmatkailijat saisivat vaihtaa rengasta -38 asteen pakkasessa ja viritellä pakoputkea kiinni rautalangalla poliisien kiskoessa sorkkaraudalla rekkareita irti. Olisi siinä lastenlapsille kerrottavaa ja uhkailtavaa; jos ette ole perkele kunnolla niin teidät heitetään sen kajahtaneen työläisen kyytiin. Taas olisi pirtissä rauha taattu useiksi kuukausiksi eteenpäin.
Leipä ei tällä saralla loppuisi, tilauksia voisi ottaa vastaan mihin kellonaikaan tahansa, sehän ei katso kelloa kun lapsi syntyy tai joku haluaa rengastaa itsensä. Transit kulkee kelillä kuin kelillä eikä jätä tien päälle joten takuuvarmaa toimintaa. Naftarahat ja muodollinen korvaus, kukapa sitä toisten onnella haluaa rahaa tehdä - en minä ainakaan. Kannattaa ottaa yhteyttä, moni on saunonut tai uinut on autossa mutta todella harva on kastanut lapsensa tai myynyt munansa 100 kilometriä tunnissa kiitävän Transitin peräkopissa. Puhumattakaan siitä että olisi teljennyt jälkikasvunsa kyseiseen tilaan yhdessä mielisairaan papin kanssa, kirjoitettua sanaa oppimaan ja ripille pääsemään. Tehän tiedätte että minulla on se huippuluokan kamera jolla niitä toridokumentteja taannoin tein, voisin ottaa kuvat aina tilaisuudesta ja lähettää ne teille. Siis sitten kun olen pahimmat myöhäisillan mokat linkittänyt Youtubeen ja muihin palveluihin, jaettu ilohan on moninkertainen ilo niin kuin tiedätte. Eli pokatkaa nyt jostain joku vastakkaista (mieluummin, vihin kyllä ennakkoluulottomasti kaiken karvaisia, mutta olisi miellyttävämpää silmälle) sukupuolta oleva tyyppi ja tulkaa vihittäväksi, nopein pari saa häälahjaksi luvan massata Transitin alustan. Oikeesti, menkää naimisiin varsinkin te jotka olette sitä pitkään hautoneet. Ei se lykkäämällä siitä parane eikä kannata miettiä sitä kun ei ole mukamas varaa järjestää häätilaisuutta. Toistenne kanssahan te aivoon menette, ettekä niiden viinaa kärkkyvien ja kateellisten kusipäiden kanssa. Syökööt ja juokoot kotonaan. Kesä on parasta aikaa, talvella joutuu laittamaan booliin enemmän viinaa ettei se jäädy. Vihkimisiin!

 

Torillapa sitä vasta onkin hyvä taivuttaa!
Kes 25. 2012
Okei, tunnustan heti ettei ihan tervettä touhua, mutta oli ihan pakko jatkaa sitä eilen julkaisemaani psyykkeentaivutus - teemaa sunnuntaina ja tällä kertaa eräällä torilla. Siellä yksi naaras kävi niin kuumana ettei hyvä tosikaan. Minulla oli hauskaa, tosin pelkäsin torivalvojan tai virkavallan keskeyttävän tämän hupini mutta turhaan, torimyyjillä oli ilmeisesti yhtä tylsä päivä kuin minulla joten he tyytyivät seuraamaan tilannetta.
Tosiaan, eilen sunnuntaina tympääntymiseni saavutti kulminaatiopisteen, enkä kyennyt enää istumaan aloillani vaan päätin lähteä maakuntaan. Ajelin päämäärättömästi pitkin teitä kunnes saavuin erään keskisuuren paikkakunnan keskustaan. Tämä paikkakunta näytti olevan virkeämpi kuin muut joiden läpi olin siihen mennessä ajellut. Ihmisiä oli paljon liikkeellä joten minäkin päätin jalkautua, jos vaikka löytyisi joku avoinna oleva ruokapaikka tai joku minne voisi istahtaa hetkeksi. Jalkani veivät kuitenkin veivät minut hieman keskustasta sivuun ja huomasin olevani torilla jossa oli täysi tohina päällä. Oikea asenne - ajattelin - ihmiset ovat saaneet tarpeeksi Juhannuksesta joten hyvä etteivät nyhjötä kotonaan. Köpyttelin torikahvioon, tilasin ison mukin kahvia ja istuin pöydän ääreen seuraamaan ihmisten touhuja. Saatuani kahvini loppuun, kaivelin tupakoita esiin ihmetellen mikä ihmeen mötikkä on taskussa. Kamera perkele, se oli jäänyt aamuiselta lenkiltä hupparin taskuun kun otin kuvia koiruudesta. Välittömästi tiesin mitä seuraavaksi tekisin. Kiitin kahvilanpitäjää makoisasta mokasta ja lähdin lampsimaan torin reunalle, jossa otin kameran esiin ja aloin tärkeän näköisenä tähtäilemään kuvakulmia torin melko vilkkaasta elämästä.
Hetken kuvailtuani huomasin erään naisen tuijottelevan minuun päin, ilmeisen kiinnostuneena siitä mitä olin tekemässä. En ollut huomaavinani tätä selkeästi oman arvonsa tuntevaa tanttaa (käytös paljasti kilometrien päähän, ei normi ihmisen tarvitse korjailla kesähattuaan joka minuutin välein) vaan jatkoin mukamas kuvien ottamista ja puhuin välillä sanelukoneeseeni. No vittu mulla mitään sanelukonetta ollut, kunhan pidin kännykkää kämmeneni suojassa ja sain kunnon efektejä näppäinten painalluksesta aiheutuvista piippauksista. Jumalauta mä olen sairas, mutta minkäs teet. No, tää tantta alkoi viimein lähestymään hieman omalaatuisella kävelytekniikalla tai sitten hän oli ottanut viisivuotiaan lapsensa (jos hänellä sellaista edes oli) korkokengät lähtiessään jalkaansa. Suoraan kohti hän ei kehdannut heti tulla, vaan pysähtyi ostamaan ison, läpinäkyvän pussillisen punaisia omenoita. Vasta sen jälkeen hän lähti viistosti kulkemaan suuntaani, antaen sen vaikutelman kuin olisi poistumassa torialueelta. Kohdalleni päästyään hän ei malttanut olla jälleen kohentamatta sitä vitun kesäräyskäänsä, samalla kysyen mitä mahdollisesti puuhasin. Esittelin itseni kylmästi freelance-toimittajaksi, tällä hetkellä tein dokumenttia yhdelle valtakunnan mainoskanavista ja sama juttu päätyisi myös aikanaan erääseen valtakunnan johtavista aikakausilehdistä. Eihän teillä ole kuin tuo kamera? - kimitti tämä naikkonen johon vastasin että näissä johtavissa malleissa (totuus: toiseksi halvin erään kodinkoneliikkeen valikoimissa, kuitenkin video - toiminnolla varustettu) on pitkälle kehittyneet video - ja editointimahdollisuudet sekä linkitykset, nytkin kuvaa menee suoraan studiolle.
Vaikutus oli sama kuin olisi heittänyt saatanalle viattoman sielun. Akka pyörähti ympäri, käsi hamusi veskaa ja pian vedettiinkin pakkelia ja väriä entisten kerrosten päälle. Nopea pyörähdys meikäläiseen ja sain ihailla hänen ihania silmiään, ripsiä näytti olevan kaikki kolme  kummassakin silmässä helvetillisen paakkuuntumisen vuoksi. Siinä hän räpytteli niitä ohi lentävien pulujen ihmetellessä että mistä vitusta lentää nokea vai mitä tuo musta mönjä on? Kohotin kamerani, piippautin puhelintani - korjaan sanelukonettani - sanoen: “Torielämää, asiakkaan näkökulma”. Akka lehahti punaiseksi (siinä meni muuten fiilikset tämän syksyn rapujuhlista) ja sopersi ettei hän nyt oikein voi, johon minä että rohkeasti vaan, kuva pyörii jo. Alkuun kyselin nimeä ja yleisiä juttuja, viimein erehdyin kysymään hänen taustoistaan. Naikkonen aloitti historiikin kertomisen jostain venäjän vallan ajoilta jolloin keskeytin hänet tylysti sanomalla että Antiikkia, Antiikkia - ohjelma kuului toisen kanavan ohjelmistoon. Varmasti naaras olisi tappanut minut siihen paikkaan mutta kun täydellisyytensä lumoissa oli siinä uskossa että pääsee televisioon niin ei uskaltanut. Nopeasti hän keräsi itsensä ja kertoi lyhyen version itsestään ja siitä kuinka ihana on palata maalle hengittelemään lapsuuden aikaisia tuoksuja. Tähän oli pakko kuitata että haisiko teillä sitten paskalle, nyt on selvästi havaittavissa ilmassa jotain muutakin kuin kevään kukkasten ja lapsuuden tuoksuja. Muija rupesi ottamaan kierroksia mutta hillitsi itsensä. Minun oli pakko antaa siimaa ja pyytelin anteeksi kielenkäyttöäni, me toimittajat kun olemme tälläisiä suorapuheisia. Lyyli sanoi ettei se mitään, hän ei vain ollut tottunut vulgääriin kielenkäyttöön.
Keskitin mielenkiintoni hänen ostoksiinsa sanoen rouvan ostaneen komeita valkeita kuulaita ison pussillisen. Selkeästi havaitsi että ko. omenat olivat rose -lajikkeen punakoita omenoita, kunhan koitin mitä muija sanoo. Matami veti palkeet täysi ilmaa ja kailotti asiantuntevalla äänellä että kyseessä eivät olleet valkeat kuulaat vaan aivan toisen lajikkeen edustajat. Sanoin että älkääs nyt, kyllä minä toreja kolunneena ja vanhana ruokatoimittajana tiedän mitä omenoita nuo on, sitä paitsi tuo torikauppias on varastanut ne mummolani omenatarhasta, ainoa paikka missä lajiketta kasvaa eli te olette ryhtyneet varastettuun tavaraan niin kuin laki tämän määrittelee. Tantta lehahti punaiseksi sanoen ettei hän tiennyt varastetusta tavarasta mitään, hyvässä uskossa oli ostanut. Sanoin että sen nyt on sivuseikka, juttu oli yleisesti tiedossa tällä kylällä eikä sitä kukaan pitänyt minään joten siitä ei kannata hermostua, mutta nuo ovat siitä huolimatta valkeita kuulaita. Akka alkoi huutamaan minulle, haukkuen tietämättömäksi ja sivistymättömäksi mieheksi joka ei tiennyt omenalajikkeista mitään ja joka oli liian laiska tekemään kunnon töitä. Tähän oli tietysti pakko laittaa vastaan kysyen etteikö rouva muka pitänyt toimittajan työtä kunnon työnä, varmasti luki jotain lehteä joka päivä. Helvetillinen vuorisaarna jatkui kaikista epäkohdista mitä hän vaan löysi ja keksi meikäläisestä. Olin itsekäs retale, jolla ei edes hiukset kasvaneet päässä eikä ulkomuoto muutenkaan ollut sovelias julkisilla paikoilla liikkumiseen. Lopulta päätin hiljentää hänet ja sanoin ylivertaiseen sanelukoneeseni sanat: “Rane, tuliko kaikki talteen, tästä tulee hyvää materiaalia!”
Silloin muija muisti mitä olin niin sanotusti tekemässä. Hän pyysi vuolaasti anteeksi hermostumistaan, on ollut hermo niin kireällä ettei hän oikein tiennyt mitä suustaan päästi. Totesin kylmästi ettei asia ole enää minun käsissäni vaan tuotantoyhtiön. Niin, tästä tulee ohjelman ja lehden ilmestymisen jälkeen myös pätkä Youtubeen, josko rouva tietää mikä Youtube on? Akka vapisi, sanoi että hän tekisi mitä tahansa jos voisin peruuttaa äskeisen. Hän ojensi käynttikorttinsa sanoen olevansa todella kiitollinen jos mitään ei vuotaisi julkisuuteen, rahaa hänellä oli. Lupasin katsoa mitä voin tehdä. Naikkonen lähti selvästi järkyttyneenä istumaan läheiselle penkille. Minä taas puolestani onnistuin saamaan kännykän ja kameran avulla torin toisella laidalla ilmaisen aterian (täytyyhän toimittajalle ruokaa antaa kun kerran jutunkin meistä tekee) sekä yhdelle pariskunnalle ilmiriidan aikaiseksi. Lupasin nimittäin pariskunnalle ilmaisen, viikon loman etelässä jos he paljastavat karmeimmat salaisuudet parisuhteessaan ja sen ulkopuolella. Näin julkisesti, suoraan valtakunnan verkkoon. Kuulin siinä aika ramukkaita juttuja, osa sieltä härskeimmästä ja oudoimmasta päästä kunnes tyhmä ukko meni paljastamaan liikaa ( ei tosiaankaan pidä käydä töräyttämässä naapurin eukkoa) ja riita oli valmis. Pariskunta ei ollut huolissaan mahdollisesta julkisuudesta, he juoksivat huutaen puistoa kohden, ukko edellä ja muija perässä. Istuin jälleen kahvilan pöytään litkimään kahvia. Osoittaakseni teille rakkaat lukijat etten ole täysi sika, ojensin lompakkoni yhdelle ukolle kertoen hänen saavan sen pantiksi siitä etten lähde juoksemaan karkuun, jos saisin lähettää hänen puhelimellaan yhden tekstiviestin. ( No en minä niin pimeä ole että omastani lähettäisin, vaikka numeron saakin jemmattua niin ettei se näy ). Äijä suostui ja kaivoin omenaeukon käyntikortin esiin, lunttasin siitä puhelinnumeron ja laitoin hänelle viestin: Olkaa huoletta, ette ole osallistunut minkäänlaiseen ohjelman tekoon - kyseessä ei ollut edes piilokamera. Seuraavan kerran kun teitä lähestytään toimittajan statuksella, pyytäkää näyttämään pressikortti. Muuten oli mukava jutella kanssanne, tosin hermonne on huonossa kunnossa niin kuin mainitsitte. Kannattaa ottaa parin viikon putki niin eiköhän se siitä. By the way, hattunne on aivan hanurista - polttakaa se.
Kiitin ukkoa puhelimen lainasta ja lähdin ajelemaan kotia kohti omatunto suhteellisen puhtaana. Tämä on niitä meikäläisen papin pää mutta paholaisen kädet - olotiloja. Matkalla lupasin itselleni että nyt saa olla psyykkeen taivuttelut sikseen, aika keskittää tarmonsa johonkin muuhun. No, arki alkaa taas maanantaina.

 

Todella ärsyttävää psyykkeen taivuttamista
Kes 24. 2012

Ottaako päähän? Oletko turhautunut? Vituttaako? Haluatko jakaa tätä tunnetilaa myös muille, aina perhepiiristä tuttujen kautta jokaiselle vastaantulijalle? Kerronpa miten se onnistuu, vieläpä niin ettei sinun tarvitse aukoa päätäsi kenellekään, riittää kun juttelet itseksesi.
Ihminen on siitä onneton olento, että sen psyykettä ja henkistä tasapainoa on helppo järkyttää ja ohjailla. Mikä taas johtaa tekemään tälläistä, onkin sitten toinen juttu. Omalla kohdallani se on turhautuminen. Tuo mitään tekemätön olotila on sellainen mikä saa minut tekemään asioita joita ei todellakaan pitäisi tehdä. En tarkoita tällä sitä, että pitäisi painaa töitä 24/7, se johtaa hyvinkin pian loppuun palamiseen ja sitten ei kyetä tekemään mitään. Kohtuus kaikessa. Joka tapauksessa, kerronpa muutamia takuuvarmoja juttuja joilla saa kanssa eläjät hermostumaan takuuvarmasti, niin lapsellisia juttuja kuin ne ovatkin, tai ehkäpä juuri siksi. Eilinen oli juuri tälläinen typerä päivä jolloin ei kertakaikkiaan ollut mitään tekemistä, tein normi rutiinit ja vähän ylimääräistäkin. Ehkäpä tätä ärtyneisyyttä lisäsi se, että minulla on ollut todella helvetilliset päänsäryt reilun viikon.
1. Kommentoi itseksesi TV - ohjelmaa, oli se sitten mikä tahansa.
Tämä on todella hyvä konsti purkaa vitutustaan, kohdehan on tuo typerä laatikko ja sieltä tulevat vieläkin typerämmät ohjelmat joten et loukkaa ketään paikalla olijoista. Lisäksi saat hetken kommentoituasi ohjelmaa, katsella sitä ihan keskenäsi eikä tulevaisuudessakaan leffaseuraa ole heti tyrkyllä. Uhrikseni joutui kotimainen ja tunnettu elokuva, pääosissa sen aikakauden suurimpia tähtiä. Minulla on muutenkin jonkinlainen vihasuhde kotimaisiin vanhoihin elokuviin, joka taas johtuu siitä että puheesta ei ota Erkkikään selvää ja musiikki hajottaa kaiuttimet. Mikä siinäkin on ollut niin vitun vaikeaa? Kun kerran musiikin saa tulemaan ulos desibeleillä mikä aiheuttaa runsasta verenvuotoa korvista, niin eikö sitä haudantakaista muminaa saa  yhtään selvemmäksi. No joka tapauksessa, tämä ärsytyskeino on hyvin vapaavalintainen ja monimuotoinen, siitä voi jokainen kehitellä oman variaationsa. Itse aloitin toistelemalla vuorosanoja yhtä dramaattisella äänensävyllä kuin elokuvan näyttelijät, toki sillä erotuksella että tällä kertaa vuorosanat pyrin lausumaan yhtä lujaa kuin mitä elokuvan musiikillinen anti oli. Jatkettuani aikani tätä, vaimoni (joka puuhasi tietokoneella jotain) lausui tuttuun tapaansa että taasko se alkaa jne. Kun sain tarpeekseni vuorosanoista, siiryin elokuvan tekniseen toteutukseen; paska valaistus, paska ääni, miksi pelkkiä päiväsaikaan tehtyjä kohtauksia - eikö tekijöillä keinovalo riitä etc. Tässä vaiheessa vaimoni käy jo melko hyvillä kierroksilla. Sitten itse elokuvan juoneen; no eihän toi vittu ole loogista, ei kukaan voi olla noin tyhmä, käyttääkö ne kamaa vai miten ne tossa onnistui jne. Äärimmäisyyksiin kannattaa mennä. Eräässä elokuvan kohtauksessa päähenkilö painaa kassakoneesta nappia joka saa rahalaatikon tulemaan ulos koneesta. Laatikko osuu elokuvan konnaa leukaperiin ja tämä pyörtyy. Oli siis aivan pakko ottaa kodin kaikki lääketiedettä käsittelevät opukset olohuoneen pöydälle ja tutkia suureen ääneen voiko tuo olla fysiologisesti mahdollista? Ei kenelläkään noin heikot leuat ole? Tässä vaiheessa vaimoni sai tarpeekseen ja paineli makkarin puolelle katsomaan TV:tä ja uskoisinpa ettei kyseessä ollut sama kanava.
2. Esitä yksinkertainen asia aivan helvetin vaikealla tavalla
Tämä on suosikkini, läsnäolijoilla palaa hihat yleensä välittömästi ja toisinaan heidän käytöksensä muuttuu sangen väkivaltaiseksi.  Otetaanpa esimerkki; Allekirjoittaneen on poistuttava pääosin keraamiseen kammioon, missä todennäköisesti tapahtuu ei niin astraalihahmon irtautuminen kehosta. Tapahtuman jälkeen luonnollisesti allekirjoittaneen on edesautettava sademetsien tuhoamista sillä se on ympäristön viihtyvyyden kannalta - ja omaltakin - välttämätöntä. Teen tämän kuitenkin sielu valaistuneessa tilassa, sillä näin ehkäisen virusinfektioiden leviämistä. Tähän liittyy luonnollisesti kromijäljitelmän kääntäminen asentoon, mikä tuottaa kemiallisen yhdisteen purkautumisen juoksutusputkesta.
Suomennetaanpa: Minun on mentävä vessaan (pääosin keraaminen kammio = laatoitus) paskalle. (Ei niin astraalihahmo = paskapökäle, selvästi havaittavissa jolloin se ei ole varsinainen astraalihahmo). Sitten on pakko pyyhkiä perse (edesauttaa sademetsien tuhoamista = luonnollisesti WC-paperi ja sen raaka -aineena käytetyt puut) ympäristön ja oman viihtyvyyden kannalta (torttu alkaa käryämään hanurin ympärille melko nopsaan jos persettä ei pyyhtä) virusinfektion leviäminen on sanomattakin selvä. Sielu valaistuneessa tilassa (=omatunto puhtaana) ja kromijäljitelmän kääntäminen (= WC:n hanan kääntämistä) ja kemiallinen yhdiste  (= luonnollisesti vettä.) Näin sitä saadaan paskalla käynnistäkin pienehkö stoori, yllä kerrottu oli lyhyt versio esimerkin vuoksi, näitä kannattaa treenata sillä sitä ärtyneemmäksi ihmiset saa pitempi tilanne selostus. Seuraava liittyy päivittäiseen kaupassa käymiseen ja saatte itse miettiä mitä tapahtuu: Elintoiminnolle tärkeiden resurssien loppuminen ajoi minut siihen tilaan, minne päästään seinässä olevien liikkuvien kappaleiden väistyessä. Kiersin kehää myötäpäivään nopeuttaakseni resurssien saamista, vaikka ennen niiden omistusoikeuden siirtymistä onkin suoritettava ekonominen tapahtuma jossa punnittaisiin likviditeettini. Kantamaani petrokemialliseen häkkiin päätyi mm. kellertäviä, ikään kuin polvella taitettuja kappaleita, muutamia avaruuden ilmatilaa edustavia paketteja jotka sisälsivät runsaan proteiinipitoisuuden ja NaCl:n yhdistelmiä, pakkausten gravitaatioarvon ollessa kilon muutamia kymmenyksiä. Lisäksi alipainemenetelmällä kohteesta ulos saatua nestettä, historian kautta aikain suurimman huumekartellin tai lähtömaan tunnetuksi tekemää tuotemerkkiä sekä verisuonia supistavaa ainetta ja plastisia esanssikappaleita. No eihän ollut vaikea kauppalista? Mutta alas luettelemaan tota jollekin silloin kun kiire on suurimmillaan niin….
3. Linja - autopysäkki
Tässä on turpaan saamisen riski hyvin suuri, joten kannattaa paneutua kohdehenkilön valintaan huolella. Onnistuu parhaiten maaseudulla, varsinkin pienillä paikkakunnilla missä väkimäärä ( = outojen, siis tuntemattomien ihmisten) tuplaantuu kaksinkertaisesti tai ainakin huomattavasti. Kyttäät kylällä jonkin aikaa ja kun näet sopivaa aktiviteettia, jysäytät perseesi linja -autopysäkin penkille ja alat tuijottamaan taivaanrantaan, välillä kelloasi vilkuillen. Ei mene kauankaan, kun saat seuraasi oudon henkilön joka ensin epätietoisena pälyilee ympärilleen kunnes viimein tiedustelee sinulta mahtaako linja - auto mennä piakkoin? Vastaat myöntävästi ja jatkat taivaanrantaan katoavaan tien kyttäämistä. Viimeistään kymmenen minuutin kuluttua outo kysyy onko linja - auto myöhässä? Kieltävä vastaus, kyllä se sieltä tulee. Kaksikymmentä minuuttia ja outo kysyy tuskantuneena josko olet erehtynyt? Jos ei se bussi tulekkaan? Jälleen kieltävä vastaus, tässä kohtaa on hyvä nousta seisomaan ja laittaa tupakiksi - hälventää epäluuloja. Reilun puolentunnin tai viimeistään kolmen vartin kohdalla outo suorastaan parahtaa etteikö se perkeleen dösä jo ala tulla? Tähän vastaat että kyllä se näin maanantaisin ( mikä viikonpäivä tahansa käy, kunhan se ei ole juuri kyseinen päivä) tähän aikaan päivästä pitäisi olla ihan kohta tässä. Tähän outo karjuu että nythän on sunnuntai (tai tiistai, keskiviikko etc.) saatanan vajakki! Vastaat rauhallisesti ettei sillä ole niin väliä mikä päivä on, kyllä sinne hoitoon aina ehtii, meillä hulluilla kun ei ole kiire minnekään. Tämän sanottuasi voit seurata katseellasi jälleen taivaanrantaan katoavaa tietä. Voi vittu sitä riemua mikä syntyy!
Okei, toivottavasti vietätte hauskoja hetkiä ärsyttäessänne muita ihmisiä. Kannattaa kokeilla jo tänään, Juhannus on ohi ja vittumainen puurtaminen alkaa huomenna joten ei muuta kuin sunnuntain iloksi tuskaa jakamaan. Muilta menee releet ja teillä taasen viikko alkaa kevyemmin. Toivotankin teille antoisia hetkiä!

 

Outoja tapaamisia - Eros ja Kuolema
Kes 23. 2012

Näin jo kaukaa tuon pitkän hahmon laahustavan pitkin kylänraittia. Jotain näytti olevan olkapäällä, lähemmäksi päästyäni totesin sen olevan viikate. Kun välimatkaa oli enää kymmenkunta metriä, näin kaiken elollisen (siis kukkien ja muun ruohon) kuolevan hänen välittömässä läheisyydessään. Väkisin mieleeni nousi ajatus viimeisestä aamulenkistä koiran kanssa mutta turhaan sillä Kuolema ilmoitti helvetissä olevan tarpeeksi hulluja eikä tilauskantaa uudistettaisi lähiaikoina. Sen sijaan hän pyysi minua istumaan kanssaan kävelytien varrella olevalle penkille. Toki olisi mieleni tehnyt jatkaa matkaa mutta nyt kyseessä oli tyyppi jolle ei sanota että vittu mä jaksa sun jorinoitas kuunnella. Niinpä istuin penkille - tosin sen toiseen päähän koska Kuolema on sen verran viilee kaveri ettei kylki kyljessä oikein voi istua. Alkaa kuolonkankeus vaivaamaan. Koira ärisi ja oli kaikki selkäkarvat pystyssä mutta Kuoleman heilauttaessa kättä, koira kellahti kyljelleen ja näytti nukkuvan. Vaistonvaraisesti ärähdin että menitkö perkeleen epatto tappamaan sen, eikö sulla luukoura yhtään säteile?! Kuolema vilkaisi minua katseella joka enteili yhden hullun mahduttamista helvettiin, joten en karjahdellut enempää vaan odotin pakarat jäykkänä mitä tuleman piti. Laitoin vain sen nukkumaan, saadaan rauhassa jutella - oli kuoleman vastaus.
Kuolema oli vittuuntunut, kertoi työnsä olevan tätä nykyä olevan ihan yhtä tyhjän kanssa. Kyselin että mikäs nyt on, eikös ihmisiä kuole tasaiseen tahtiin ja vielä isommissa nipuissa kuin ennen? Lukuunottamatta historian suuria taisteluja? No siinäpä se onkin - kuolema vastasi, enää ei kuolla arvokkaasti kitumalla omaan sänkyyn jotta hän kerkiäisi käydä herkistelemässä ja uhkailemassa, nyt pitää tunkea itsensä lentokoneeseen, junaan tai johonkin muuhun metallikirstuun ja sitten kuollaan nopeasti jonkun kädettömän tehdessä virheen. Ei yksinkertaisesti ehdi joka paikkaan, viimeiset sielut vilahtelevat joko taivaaseen  tai helvettiin siinä vaiheessa kun hän pääsee pelipaikalle. Riippuen siitä miten kukin on maanpäällisen elämänsä viettänyt. Turhauttaa. No entäpä näin Juhannuksena, ihmisethän ovat pienissä porukoissa mökeillään? Eikös siinä ole saumaa käydä näyttäytymässä? Ja vitut - Kuolema tuhahti, nyt on nää saatanan vesiskootterit sun muut muskeliveneet jotka pilaavat koko homman. Koitapa kuolevainen uida tää kaapu päällä niin toista tiedät. Kuoleman äänessä oli havaittavissa selkeää ärtymystä, pohjattomat silmät alkoivat saada kalmanhehkua. Pitääkö sitä vesille mennä, eikö sitä voi yksinkertaisesti tuupata jotain einaria kokkoon tai tunkea jonkun matamin päätä kaasuhellaan? Teljetä porukka mökkiin ja vittuilla hetken aikaa ikkunan takana ennenkuin sytyttää torpan tuleen? Kuolema katseli minua pitkään ja hartaasti kunnes ilmoitti minun olevan todella pahasti häiriintynyt, kannattaisi hakea apua tai helvetissä ei hyvä heiluisi. Hillitsin kielenkäyttöäni ja pyysin Kuolemaa esittämään sitten oman näkemyksensä tästä viimeiseeen reissuun lähtemisestä.
Kuolema aloitti kuvauksensa suorastaan harras ilme (jos tässä yhteydessä voidaan tuon manalan edusmiehen lärvistä tätä termiä voi käyttää) luisilla kasvoillaan kertomaan suuresta kartanosta ja sen vanhasta isännästä, joka oli jo pitkään riutunut sairasvuoteella. Tarinaa riitti, mahtipontisesti kerrottu juttu Kuoleman suorastaan teatraalisesta saapumisesta isännän kuolinvuoteen vierelle, jonka äärellä myös yliluonnollisia asioita aistiva piika suri. Tällä kohtaa meikäläiseltä petti pokka ja räjähdin nauramaan. Kuolema keskeytti käkätykseni läväyttämällä viikatteella näpeille. No, juttu jatkui; kuinka piika kertoo kaikille sureville kuoleman saapuneen paikalle joka aiheuttaa pelonsekaisia oooh ja voih - huokauksia paikalla olijoiden toimesta. Hytkyin niin saatanasti että koko penkki tärisi, vai että vielä ooh ja voih, ei hittolainen sentään. Kuolema suivaantui, hän lakkasi kertakaikkiaan puhumasta. Koitin lepytellä tuota Kharoksen kaveria ja sanoin että hänen kannattaisi päivittää fantasiansa 2000 - luvulle niin homma voisi toimia. Tuon äskeisen kuvaelman pystyisi kepeästi siirtämään esimerkiksi Kelan konttorin odotusaulaan, siellä niitä kituvia sieluja riittäisi ja ooh - huudot olisivat taattuja kun jono tiskille lyhenisi. Kuolema läväytti luisella kourallaan niin lujaa selkään että sielu oli lennähtää ulos kehosta mutta sain pideltyä sen kuitenkin nahkojeni sisäpuolella. Kiitteli aivan vitusti, sanoi ettei ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta ja menisikin kuluttamaan loput Juhannuksen pyhät viikatettaan teroittaen. Heti maanantaina alkaisivat tositoimet. Lupasi vielä tästä hyvästä siirtää viimeistä päivääni jokusella vuodella. Ei hassumpi tyyppi.
Nousin penkiltä ja lähdettiin jatkamaan matkaa koiran kanssa, minkä kuolema oli ystävällisesti herättänyt. Ehkäpä turhankin rivakasti, sillä koiran silmät hehkuivat punaisina ja kurkusta kuului kumea murina. No, ei siinä pitkää parttia ehditty kävellä, kun vastaan jolkotteli melko lihaksikas, ison mulkun omaava alaston mies. Harteillaan hänellä oli Fjällravenin sissiteltan rippeet ja toisessa kädessä roikkui käytetty kortsu. Siinä vaiheessa kun tyyppi esitteli itsensä Erokseksi, minun oli pakko tarkistaa dosetista että heitinkö aamulääkkeet naamani. Kyllä, tämä oli siis todellista. Myös Eros pyysi istumaan tienpenkalle, narttukoiramme ollessa hyvinkin kiinnostunut tämän rakkauden ja erotiikan jumalan palleista. Taas kädenheilautus ja koira nukkui. Suutuin tosissani, vittuako sitä nukuttelette - painelee taas koko illan kämppää ympäri. Tunnepurkaukseni ei ilmeisesti miellyttä Erosta, sillä hän aiheutti minulle sellaisen stondiksen ettei veri enää kiertänyt päässä ja menetin tajuntani hetkeksi. Lopulta Eros kysyi että kuuntelisinko mitä hänellä oli sanottavaa vai pelataanko peli loppuun. Mielikuva mulkkuni possahtamisesta ei tosiaankaan kiinnostanut joten lupasin kuunnella. Eros aloitti valitusvirtensä; hän oli tulossa eräiltä festareilta missä oli kannustanut ihmisiä kuksimaan oikein urakalla. Hikipäässä oli huhtonut siellä, antaen miehille fyysistä kestävyyttä ja naisille taas mielenvirkeyttä ettei etteivät nämä vallan olisi sammuneet sinne tila - auton tavaratilaan, sekä auton että naisen läpien ollessa kirjaimellisesti auki.
No sehän meni sitten hyvin, eikö?, heitin kysymyksen johon vastaukseksi sain Eroksen vihaisen mulkaisun. No ei tosiaankaan, vastasi Eros - mitä vittua nämä ovat? Eros pyöritteli kädessään kortsua jonka oli napannut mukaansa lähtiessään festareilta. Selitin perin pohjin mikä kondomi on ja miksi sitä tänä valveutuneena aikana käytetään. Taitaa olla aikaa kun Eros on viimeksi pyörähtänyt maan päällä? Vastaukseksi jotain muminaa Afroditesta ja Venuksesta. Eros kertoi aistineensa ettei aktista tulisi hedelmällistä, se kun vähän kuului hänen toimenkuvaansa. Valitteli kanssa että hommasta on mennyt kaikki ilo. Silloin päähäni pälkähti ajatus ja kerroin sen Erokselle, ikään kuin haasteena. Sanoin juuri hetki sitten kannustaneeni kuolemaa Kelan konttoriin, siellä sitä työsarkaa riittää. Nythän te voisitte pistää kunnon kisat pystyyn, katsoa saako Kuolema lahdatuksi enemmän porukkaa kuin sinä saat niitä alulle. Tietysti pelisäännöistä olisi sovittava, Kuolema haluaa fiilistellä eikä ne kersatkaan heti synny joten joku kompromissi, vaikkapa niin ettei kuolema saa tappaa tiineitä, etkä sinä saa aiheuttaa hallitsemattomia pystypanoja. Eros innostui, kiitteli kanssa aivan saatanasti kertoen painuvansa pesulle. Oli aivan mällissä ja mäiskeessä kolmen päivän urakoinnin päätteeksi. Lupasi minulle vielä kaksi senttiä lisää mittaa vehkeeseeni, sitähän ei hänen tietääkseen ollut liikaa. Juu, ei ollut joten pienikin lisä tulisi tarpeeseen.
Eros herätteli koiran ja jatkoimme matkaa. Tosin vaivalloisesti koiran nylkyttäessä jalkaani vaikka oli narttu. Käännyttiin takaisinpäin kotia kohti kun vastaamme juoksi punakka, ylipainoinen alaston mies. Toinen silmä mustana, kaksi hammasta poikki ja nenästä valui veri. Ainoana vaatetuksena hänellä näytti olevan jonkinlainen kaulus jossa roikkui miekan kuvalla varustettu poletti. Tuumasi että jos vielä tuonpuoleisesta tai ylipäätään henkimaailmasta pukkaa porukkaa, kaadan koko dosetillisen nieluuni. Yllätyksekseni vastaantulija ei pysähtynytkään kohdallani, vaan jatkoi hillitöntä juoksuaan huutaen: “Mua ei ole sitten näkynyt!” Ilmoitin asian olevan selvä ja huusin vielä perään että mistä hän oli tulossa, jos saa olla utelias? “Poliisien saunaillasta!”, kuului vastaus ja paljaiden jalkojen läpinä kaikui kylänraitilla. Taitaa olla perempi kiirehtiä kotiin, ajattelin ja hoputin koiraa. Näyttää olevan toi Juhannus trafiikki sen verran erikoista että parempi pysyä pirtillä.

 

Koiramainen Juhannus - nunnia opastamassa
Kes 22. 2012

Pikkubussi jarrutti voimakkaasti ja pysähtyi hieman nykien kohdallemme. Sivuikkuna veivattiin repsikan puolelta auki ja mitä sairaat silmäni näkivätkään - ilmielävä nunna! Ei helvetti, tämän täytyi olla kyllä jonkun juhannusporukan juttu, olivat varmaan menossa mökille. Olin koirani kanssa iltalenkillä ja tässä mielellään kiirehtisi kotiin ja saunaan, mikähän tässä nyt oikein oli kuvion juoni? Repsikan puolella oleva naishenkilö, tai siis nunna, esitteli itsensä sisar Almaksi ja kertoi heidän olevan Polvistuneiden Neitsyeiden seurakunnasta. Koska olin aivan siinä uskossa, etteivät nämä pikkubussilla liikkeellä olevat nunnat olleet oikeita nunnia, esittelin itseni Janoisten Jakomielitautisen seurakunnan apotiksi ja totesin kuinka mukava oli nähdä uskonsisaria tänä paheiden juhlana, Juhannuksena. Esittelyni seurauksena pikkubussi alkoi keinahdella kun kaikki kahdeksan matkustajaa vihtoivat itseään ristinmerkeillä, ave marioiden ja muiden pyhien tekstien täyttäessä ilman.
Hittolainen, olisiko sittenkin mahdollista että nämä olisivat oikeita nunnia. Päätin kuitenkin vielä koetella heidän uskoaan ja kysyin mikä oli ajanut rakkaat sisaret tänne huoripukkien, mielisairaiden ja työttömien kovasinkauppiaiden saarekkeelle, joka oli kaikkien hylkäämä kolkka muuten niin kristillisessä maassamme? Jälleen bussin keinahtelua ja ave mariaa, pari säkeistöä niin karmealla äänellä laulettua latinankielistä virttä, että viereisen vanhainkodin talonmies tippui katolta. (Hän ei vammatunut pahasti, vaan kertoman mukaan oli äänestä päätellen luullut  valkyrioiden tulleen noutamaan häntä, jolloin hän oli pelästynyt vähän saatanasti ja väistöliikkeiden yhteydessä sandaali oli livennyt katon reunan yli, aiheuttaen näin putoamisen. Iskua oli pehmentänyt erään vanhainkodin hoitajan juuri maksetun Nissanin katto. Valitettavaa oli se, ettei hoitaja ollut tehnyt vakuutusta taivaalta satavien talkkareiden varalta. Vielä ei tietoa päättykö juttu raastupaan). Sisar Alma pyysi etten rienaisi heidän uskoaan, vaan auttaisin heitä hädässä. Pyysin anteeksi ja lupasin auttaa.
Sisar Alma komensi koko nunnakatraan ulos bussista ja he esittelivät itsensä ja minä vastavuoroisesti itseni, tällä kertaa omalla nimelläni. Koira tempoi hihnassa, ehkäpä nunnat haisivat pilvenreunalta tai muuten taivaalliset tuoksut tunkivat rakkaan piskimme kuonoon. Myös nunnat olivat kiinnostuneita koiruudestamme; kyselivät ikää, sukupuolta (jolloin valehtelin sen olevan nomidi - siis sukupuoleton - koska tässä nyt vähän herkemmässä seurassa oltiin, niin päätin jättää ne sukupuoliasiat vähemmälle) ja nimeä. Nimikysymykseen vastasin sen tottelevan nimeä No Name, syntisellä maaperällä kun oltiin niin papin perkele ei ollut suostunut kastamaan sitä. Tällä kertaa Sisar Alma antoi taivaallisen laakin avokämmenellä vasempaan poskeeni, samalla joko kiroten tai rukoillen latinaksi - en sanut selvää. Selvällä suomenkielellä sisar Alma kyllä ilmoitti, että mikäli en herkeäisi rienaamasta, hän olisi pakotettu koventamaan otteitaan. Painellessani vasenta silmääni hieman suoremmalle hollille, lupasin hillitä kielenkäyttöäni. Sisar Alma pyysi myös anteeksi voimallista läimäytystään, ei ollut tarpeeksi hillinnyt voimankäyttöään. Hiljaa mielessäni päätin olla enempiä vittuilematta, jos tuo laaki ei kerta ollut kaikki mitä nunnalta lähti. Taas on naisnyrkkeily menettänyt yhden suuruuden, tuo tekisi pahaa jälkeä kehässä.
Nunnilla oli oikeastaan kaksikin ongelmaa; ensinnäkin he olivat eksyksissä ja toisekseen, ei kumpikaan - ei luterilainen eikä ortodoksinen leiri ollut tunnustanut heitä - joten apua täytyi kysyä muualta, tästä syystä olin valittu tähän tehtävään. Vai valittu, enhän minä tiennyt mihin arvon sisaret olivat menossa salaseuroja pitämään enkä sitä paitsi ollut mikään vitun Googlen Earth Maps joka tietää kaikki helvetin paikat, poliisitkin olivat sen avulla löytäneet Toropaisen pontikkatehtaankin, perkele. Tällä kertaa lyönti tuli sisar Katariinan kämmenestä,  hän oli about 130 kg rukousnauhan kanssa joten laaki oli sitä luokkaa, että jälleen löysin itseni perseeltäni kadun pinnasta. En voinut olla kysymättä sieltä katutasosta, ettäkö ihanko teillä on Korkeimman lupa leipoa ihmisiä tien pintaan aina kun siltää tuntuu? Hetken kyllä kaduin kysymystäni, pelkäsin että josko intoutuvat monottamaan kun olen jo valmiiksi maassa. Kuitenkaan näin ei käynyt, sisar Katariina totesi että vain silloin kun esiintyy rienaavaa käytöstä, heillä on oikeus ojentaa. Tuumasin että mahdatte olla iltaisin poikki, sen verran herkästi laakit tuntuvat lähtevän. En tiedä yrittivätkö sisaret Johanna ja Ilona liennyttää tilannetta, mutta he kysyivät saisiko koiralle antaa leipäpalan - se kun näyttää nälkäiseltä. Totta helvetissä se näyttää nälkäiseltä, varsinkin jos ympärillä  on hyväuskoisia joilta se onnistuu pummaamaan jotain syötävää. Nyt pidin kuitenkin mölyt mahassani ja tyydyin nyökkäämään. En tiedä mistä vitusta se leipä ilmestyi sisar Ilonan käteen, käsittääkseni noissa koltuissa ei ollut taskuja. Käntty itsessään näytti hyvin hämärältä ollakseen jotain rievää, joten minun oli pakko tiedustella mahtoiko kyseinen leipomustuote olla Sodoman tai Gomorran kotileipomoista lähtöisin, näytti sen verran iäkkäältä sirvakalta että best före oli varmasti mennyt umpeen? Ilmaa halkoi viuhahtava ääni ja nyt poskeani koristi 14 pientä painaumaa - kaikki peräisin sisar Johannan rukousnauhasta. Johan oli perkele, tässähän päätysi teholle ennen kuin asiat etenisivät. En ihmettele jos luostareissa ei ole paljon väkeä, sitähän täytyy ensin asua Japanissa tai Kiinassa vuosia oppiakseen kaikki kontaktilajit. Ei tietysti pakosti, mutta jos muurien sisäpuolella on yhtä taajaa lyömistä, täytyy osata pitää puolensa.
Viimein päästiin asiaan, sisaret etsivät erästä pientä paikkakuntaa - tai tarkemmin sanottuna erään pienen paikkakunnan vielä pienempää kylää, siis paikkakunnan osaa. Tiesin paikan, vajaat kuusikymmentä kilometriä itään siitä kohdasta missä nyt seisoimme. Koitin selostaa reittiä nunnille parhaani mukaan, mutta aina he tippuivat kärryiltä. Siirryin audiopuolelta visuaaliseen ja aloin piirtää karttaa (kynän ja paperia antoi sisar Esmeralda, mahtoiko olla oikea nimi vai käyttivätköhän nunnat ns. jenginimiä?), koitin pysyä edes lähelle oikeassa mittakaavassa. Saatuani kartan valmiiksi, esittelin sitä ylpeänä sisar Almalle joka ykskantaan totesi ettei noista koukeroista saanut mitään selvää. Hieman alkoi vituttamaan nunnien väkivaltainen ja ylimielinen käytös, joten sanoin heidän olevan tyhmiä - olisivat pyytäneet Michelangeloa piirtämään kartan lähtiessään. Vai vieläkö ukolla oli hienosäätöä Sixtuksen kappelin freskojen  kanssa? ( mainittakoon että nunnat olivat hemmetin iäkkäitä). Tällä kertaa osasin väistää laakin, sisar Alman avokämmen osui linja - autopysäkin seinään lennättäen seinäpellin ojan penkkaan. Ilmeisesti nunnat tajusivat kyrpiintymiseni, koska rupesivat maanittelemaan minua oppaaksi. Rohkenin epäillä takaisin pääsyn varmuutta sekä fyysisen terveyteni säilyvyyttä, jolloin nunnat vannoivat korkeimman kautta ettei kummastakaan tarvinnut huolehtia. Niinpä soitin vaimolleni ja kerroin lähteväni nunnia opastamaan, koiran ottaisin mukaani. Arvioitu aika noin kaksi tuntia. Langan päässä oli hetken aikaa hiljaista, kunnes viimein tuli pitkä luento lääkkeiden oton tärkeydestä, pyydettin kertomaan tutuille terveisiä jos sattuisin näkemään taivaan porteilla, toisinko litran maitoa ja tupakkaa tullessani ja lopuksi toivotettiin painumaan helvettiin. Näköjään vastustusta kaikilla rintamilla, tuumasin noustessani pikkubussiin.
Heti alkumatkasta koira alkoi käyttäytyä rauhattomasti, kiersi edestakaisin pikkubussin lyhyttä käytävää ja vingahteli. Mietin mahtoiko sillä olla paskahätä, en ollut kerinnyt havainnoimaan tekikö se tarpeensa siinä nunnien mätkiessä meikäläistä. Hetken kuluttua koira pysähtyi istumaan ja sitten tapahtui jotain ihmeellistä; koiran korvat - jotka ovat suht reilut luppakorvat - nousivat vaakatasoon ja koira alkoi ulista käsittämättömällä äänellä. Ääni muistutti hämmästyttävästi laulettua kirkkolatinaa. Kysyin nunnilta että mitä perkelettä he olivat koiralle syöttäneet, jolloin nunnat vastasivat että leipää joka oli valmistettu Herran siemenistä. Tivasin nunnilta osasivatko he erottaa cannabis sativan ja vehnän toisistaan? Sisar Hilman käsi puristui nyrkkiin mutta onneksi sisar Alma huomasi tämän ja pudisteli kieltävästi päätään. Koiran ulvonta voimistui ja sisaret yhtyivät lauluun. Ääni oli helvetillinen, varmasti kuului ulos asti ja pelkäsinkin että jos tuttua henkilökuntaa mielisairaalan puolelta on menossa mökeilleen,  niin juhannuksen vietto kohdaltani voi muuttua radikaalisti. Mikäli he äkkäävät minut pikkubussissa kahdeksan nunnan ja kirkkolatinaa laulavan koiran kanssa, vietän lepositeissä seuraavat puoli vuotta vaikkei minulla ole osaa eikä arpaa tähän Herran ihmeeseen, joksi nunnat sitä kutsuvat. Meteli yltyi bussissa; koira näytti laulavan papin osan, siis ensin ulvoi ja sitten hiljeni hetkeksi jolloin sisaret vastasivat seurakunnan puolesta. Nunnat pukivat koiralle pienen munkin kaavun (ilmeiseti jonkun lapsen tai kääpiön), ihmettelin kyllä mistä nunnat sen olivat saaneet sillä eikös heidän pitäisi viettää varsin eristäytynyttä elämää. Laulua kesti jonkin aikaa ja luulin kohtauksen olevan ohi mutta oli niin vitun väärässä kun olla voi.
Nyt koira alkoi pitämään vielä erikoisempaa ääntä, se oli murinan ja vingahtelun sekoitus - karmea sellainen. Nunniin tuo ääni vaikutti hypnoottisesti; silmät muljahtelivat päässä, voihkivat kuin parhaankin orgasmin kourissa ja kädet heiluivat levottomasti. Mukaan lukien kuljettajana toimivan sisar Ilonan mikä sai pikkubussin heittelehtimään puolelta toiselle. Jumalauta, täältä oli päästävä pois ja pian. Nojasin sivulasiin molemmilla käsilläni, tarkoituksenani pullauttaa koko lasi pois paikoiltaan. Ohikiitävän hetken näin kävelytiellä kulkevan pariskunnan lapsineen, he vilkuttivat minulle iloisesti. Ei saatana, tämähän alkaa muistuttaa painajaista. Vauhtia oli nyt ainakin sataneljäkymmentä kilometriä tunnissa, bussin moottori mylvi viimeisillään. Maisemat vilahtelivat ohi, katselin sivulasista ihmisä grillailemassa ja juopottelemassa takapihoillaan. Päätin tappaa sisar Ilonan, tai ainakin poistaa hänet kuskinpukilta kun tapahtui ihme: koira lopetti murinansa, haukahti kolme kertaa ja väänsi aivan helvetilliset tortut keskelle käytävää. Nunnat muuttuivat silmänräpäyksessä; voihkinta lakkasi, silmät eivät muljahdelleet ja muutenkin käytös normalisoitui. Paremminkin he hieman häpeillen suoristelivat kolttujaan, vilkuillen arasti meikäläiseen päin. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pyysin pysäyttämään bussin, koirani ja minä tarvitsimme kusitauon. Ulos päästyäni lähdin juoksemaan ja  huusin että kolme kilometriä eteenpäin ja sitten vasempaan vielä kilometri niin olette perillä. Juoksin minkä ikinä jaksoin, koira rinnallani. Ilmeisesti messu ja taivaallinen käntty vaivasivat vielä koiraa, paskaa tuli kuin sudelta siinä juostessamme. Noin kilometrin jälkeen käännyin katsomaan seurasivatko nunnat mutta ketään ei näkynyt. Kotimatka kesti seuraavaan aamupäivään, olimme aivan puhki - koiruus ja minä. Vaimo ei vittuilut vaikkei maitoa eikä tupakkia tullut reissulta, ymmärsi että jotain oli sattunut ja puheiden aika olisi myöhemmin. Kävin suihkussa ja kömmin koiran viereen sänkyyn nukkumaan.
Lopuksi; kunnia kaikille nunnille mutta jos te näette joskus teistä poispäin juoksevan mieshenkilön, se olen minä. Luettuanne tämän, ymmärrätte että minulla on varsin painavat syyt painella etäälle teikäläisistä. Toivon kuitenkin että tietä kysyessänne pitäisitte ne nyrkkinne kauhtanan sisäpuolella sillä meni kolme viikkoa ennenkuin tuo purentapuoli oli entisellään, lääkäri totesi leukojen olevan sijoiltaan. Ja koittakaa rakkaat sisaret treenata sitä laulupuolta….

 

Hieromasauvoja ja herneitä
Kes 21. 2012

Kesä on tullut ja kauppa käy - sanovat torikauppiaat,mikä pitää kyllä paikkansa kun katselee kauppojen edustoja ja kaupunkien / kylien toripaikkoja. Henkilökohtaisesti jouduin eilen yhden torikauppiaan uhriksi. Huomasin tälläkin rintamalla tapahtuneen muutoksen, ei enää ole kovaäänisiä miehiä kailottamassa tai äidillisiä tanttoja nykimässä hihasta. Nyt kehään on heitetty nuoret likat, eilinenkin tapaus kävi varmasti vielä koulua jos ei nyt yläasteella niin ainakin lukiossa tai ammattikoulussa. Tai sitten hän oli näitä koulunsa kesken lopettaneita jotka ovat päättäneet ruveta tienaamaan. Me kaikkihan tiedämme kuinka helppoa se on, useimpien tuntemieni naisten kuukautisetkin kestävät pidempään kuin meikäläisen tilit - jos niitä nyt ylipäätään voi tileiksi puhua.
Eilisellä kauppareissulla eukon kanssa, silmäni kiinnittyivät kaupan pihassa olevaan myyntipöytään jonka äärellä nuori neitonen myyskenteli herneitä ja mansikoita. Herneitä, sanoin vaimolleni ja suuntasin kohti myyntipöytää. En tiedä onko se meillä hulluilla yleistä mutta olen heikkona herneisiin. Niitä on saatava, maksoi mitä maksoi. Saavuin pöydän luo ja näin pahvilapun jossa luki: Herneet 12 euroa kilo. Enempiä ajattelematta sanoin vanhasta tottumuksesta että haluaisin kolme litraa noita herneitä. Niinpä tuo nuoreksi neidoksi naamioitunut kauppiasdemoni alkoi lappamaan tuotetta pussiin. Melko läjä näytti kertyvän, vaimonikin katseli vuoroin pussia ja vuoroin meikäläistä - varmasti ajatteli että taas on sekopää ostoksilla. Viimein likka jysäytti säkin vaa’alle ja lukemaksi saatiin 982 grammaa. Mitä helvettiä, eihän kolme litraa herneitä voi painaa noin paljon? Ei näköjään voinutkaan, likka nosti pussin takaisin pöydälle jatkaen herneiden lappamista pussiin. Tässä vaiheessa vaimoni sai tarpeeksi ja katosi kaupan uumeniin pudistellen päätään. Tuo viehkeä torikauppiaiden pääperkele vain hymyili ja jatkoi pussin täyttöä. Vihdosta viimein hän nosti pussin jälleen vaa’alle ja nyt lukema oli 1670 grammaa. Hinnaksi tämä heleä - ääninen helvetin enkeli ilmoitti kaksikymmentä euroa. Olin saada paskahalvauksen, herneet maksoivat tasan puolet enemmän kuin aiemmin päivällä ostamani sandaalit. Maksoin kuitenkin tytölle kiltisti ja hän kiitti kauniisti. Ellen aivan nähnyt väärin, hänen sanoessa kiitos, hänen suustaan tuprahti rikinkatkuista savua ja olinpa näkevinäni kaksihaaraisen kielenkin. Summa summarum, tässä on koko juju; eihän kukaan ( ei edes me hullut ) ala karjumaan nuorelle, kiltinnäköiselle tytölle väittäen tätä huijariksi. Varsinkin kun ympärillä seisoo toistakymmentä ihmistä, osa muuten vaan ja osa huijatuksi tulevia. Likka muuten näytti edustavan lähellä Turkua sijaitsevan paikkakunnan satanistisia torimyyjiä. Tämä ostos episodi johti siihen, että minun oli pakko painella raamikauppaan. Koskaan  kun en aiemmin ole omistanut mitään niin arvokasta, että sen olisi voinut laittaa raameihin. Nyt minulla on, 512 hernetaulua, jokainen palko omissa kehyksissään koristamassa olohuoneen seinää ja osin makuuhuoneenkin sillä olkkarista loppuivat seinäneliöt. Vaimo läks, en tiedä minne ja miksi, mielestäni noi hernetaulu ton ihan ok ja tietty vaatii vähän silmän totuttamista, on niitä niin perkeleesti.
Toinen juttu juontaa muutaman vuoden taakse, olin silloin läheisessä kaupungissa markkinoilla ja siellähän piisasi torikauppiaita. Bongasin tutun näköisen jätkän yhden pöydän ääreltä ja painelin sanalle. Hän oli paremminkin tutun tuttu, olimme kyllä olleet vuosien varrella törmänneet jokusen kerran. Katselin hänen myyntiartikkeleitaan, jotka ihme ja kumma näyttivät olevan pelkkiä brosyyrejä. Mainoslehtinen oli täynnä toinen toistaan kirkkaampia värivalokuvia seksileluista, vieläpä edulliseen hintaan. Kohotin kysyvän katseeni kaiffarin puoleen ja tämä kertoi hymyssä suin; minä myyn aikuisväestölle piristystä makuuhuoneen puolelle hienostuneesti. Yhtään tekokyrpää ei sen tähden loju pöydälle eikä yhtään superpimperoa surise laatikossa, vaan tuotteet toimitetaan hienovaraisesti ja huomaamatta asiakkaalle. Tämä asiakas vain maksaa tässä pöydän ääressä tehtävässä ostotapahtumassa postiennakon ( 20,- euroa), josta hän saa kuitin ja aikanaan tuotteen. Minun oli pakko todeta tässä vaiheessa että sana “huomaamaatta” särähti korvaani, niin mikä on jutun juoni? Nyt kaveri madalsi ääntään ja kertoi; Mitään tuotetta asiakas ei tule koskaan saamaan, toki hänellä on oikeus nostaa oikeusjuttu tai perintätoimi (joka sekin vaatii lainvoimaisuuden) minua vastaan, mutta kuinka monen luulet nostavan oikeusjutun? Tämän sanoessaan hän näytti esitettä ja toden totta, tuotteita myyvä yritys oli nimeltään Peppu Einarin persevälitys. Ymmärsin jutun juonen; kuvitelkaapa itsenne oikeustalon aulaan kun kaiuttimet särähtävät ja oikeuden palvelija ilmoittaa:” Salissa viisi alkaa istunto, asianomistaja pastori Koponen - vastaan Peppu Einarin persevälitys.” Mielikuva oli niin hupaisa että käkätimme siinä tovin, hyi meitä.
Kolmas, lehdissäkin ollut juttu käsittelee kaveruksia ja ihmisen oivaltamista, siis järjen käyttö on sallittua. Kaverukset myivät 60,- markan (siis vanhan valuutan aikaa) arvoisia perinnelamppuja ihmisille - niin ikään postiennakolla. Okei, ihmiset maksoivat ja saivat perinnelamppunsa; pienen tuohenpalan ja tulitikkuaskin. Tällä bisneksellä kaverit ehtivät netota 30.000, markkaa (summa voi olla isompikin, tuo summa kirjattiin oikeuden pöytäkirjoihin) ennenkuin joku haastoi heidät oikeuteen. Oikeus kuitenkin päätti, etteivät kaverit olleet tehneet mitään rikollista, ainoa rikokseen viittaava oli hieman kaunisteltu kuva perinnevalaisimesta. Tämänkin jätkät olivat tehneet viisaasti sanallisena kuvauksena, joka voidaan tulkita monin eri tavoin joten yksiselitteistä kuvausta ei ole olemassakaan. Oikeuden päätös tuomitsematta jättämisestä perustui siihen, että asiakkaat olivat saaneet tilaamansa tuotteen. Kaverien homma loppui siksi, etteivät he olleet tehneet mitään ilmoituksia eivätkä maksaneet mitään veroja ja kaverit olivat luonollisesti tuhlanneet / jemmaneet rahat joten kaikkia asianomistajat - mukaan lukien valtio - saivat lämmintä kättä. Kaverit sen sijaan jatkoivat elämäänsä, ei heitä rangaistu muuten kuin että ulosottomies saa - jos saa - joskus perittyä heiltä rahat.
Täytyy kuitenkin muistaa etteivät kaikki torikauppiaat ole huijareita, vaan raskasta työtä tekeviä ihmisiä. En ainakaan minä viitsisi joka aamu kuudelta laittaa kojua pystyyn ja odotella asiakkaita tulevaksi. Ensinnäkin kojuni tienoon täyttäisi niin sakea nortin sauhu, että tokkopa ihmiset sinne löytäisivät. Mitäpä minä sitten myisin? Kuvitelkaapa tälläisen harittava katseisen, hieman lääketokkurassa olevan kaljun tyypin myyvän Hello Kitty - tuotesarjaa perheen pienimmille? Ei ehkä onnistuisi, mielikuvat aavistuksen verran kaukana toisistaan. Loppujen lopuksi, toreilla on mukava patsastella, siellä näkee mielenkiintoisia tyyppejä ja päivä kuluu nopeasti. Ties vaikka mekin törmättäisi joskus, osan tuntomerkeistä saitte jo.. Hyvää päivän jatkoa!

 

Hyppyvirtaa ensiavussa
Kes 20. 2012

Heräsin kroppaani ravisteleviin sähköiskuihin, koko keho nytkähti kaarelle tällien voimasta. Kuulin sanat “Syke normaali” - ja avasin silmäni, meni hetken ennenkuin tajusin missä olin. Sänkyni ympärillä oli kaksi lääkäriä ja kolme hoitsua, näköjään vanhin oli työskennellyt aikaisemmin keskitysleirillä, sillä sen verran oli otetta noiden lätkien kanssa joilla sähköiskuja annetaan. Hetken päästä lääkäri sanoi heidän pelänneen menettäneen meikäläisen, sydänfilmi kun oli näyttänyt pelkkää viivaa. Totesin vain nukahtaneeni, edellinen yö kun meni valvoessa. Niin, mutta kun sydän ei lyönyt lainkaan, intti tuo valkotakkinen. No ei se nukkuessa lyökään, kehohan on silloin lepotilassa joten mitä sitä turhaan lätkyttämään - vastasin ja koitin nousta istumaan. Läääkäri painoi minut päättäväisesti takaisin makuuasentoon ja jatkoi kinaamistaan, etten ymmärtänyt sitä tosiasiaa että kun sydän ei lyö, niin silloin on henki pois. Meikäläistä alkoi pikku hiljaa korpeamaan tuo jatkuva jankkaminen ja toivotin lääkärin käymään meidän kylällä niin voisi oppia jotain, mitä ei lue oppikirjoissa eikä näe ihan joka päivä. Sieltä mistä tulen, osataan suhtautua kuolemaan hieman erilailla, ehkäpä johtuen siitä etttä eri tautien ilmenemismuodotkin ovat aivan toista kuin muualla.
Otetaan esimerkiksi kylän laidalla asusteleva Jonska, vanha rekkakuski joka oli menettää työnsä kun hänessä todettiin mukamas narkolepsia. Ei se mitään sellaista ollut, Jonskaa vaan nukuttaa tavallista sikeämmin. Viime keväänäkin äijä oli nukahtanut pytylle ollessaan aamupaskalla, ei mitenkään harvinaista. Koko päivän oli siinä vedellyt hirsiä eikä ollut herännyt vaikka vaimo tönäisi lattialle illalla töistä tullessaan. Muutaman viikon Jonska sai nukkua kylpyhuoneen lattialla, kunnes vaimo veti kalsareista takapihalle, äijä kun oli pahasti pyykinpesun ja siivouksen tiellä. Kaiken lisäksi ukkopahan suolistokaasut olivat sitä luokkaa, että vaalea laatoitus seinillä alkoi saada yönmustan sävyjä eikä se hajukaan mieltä lämmittänyt. Eukko hassasi kolmatta sataa tuoksukynttilöihin ja ilmanraikastimiin tuoksun muuttuessa todella itämaiseksi. Liikkumaton, isomahainen rekkakuski näytti sen verran iljettävältä vaimon mielestä että tämä käänsi ukon istuvaan asentoon talon seinustalle. Taitteli jalat ristiin ja kädet jalkojen päälle, kämmenpuoli ylöspäin. Haki pesuhuoneesta Jonskan silkkisen aamutakin ja kietoi koko äijän siihen sekä asetteli päähän pannumyssyn. Syliin, jalkojen ja käsien muodostamaan “kuppiin”, vaimo lapioi jokusia lapiollisia multaa ja istutti orvokkeja. Näin oli saatu aikaiseksi hieno, nukkuvaa buddhaa muistuttava pihakoriste. Kyläläisille Jonskan muija valehteli ukon olevan pitkällä ulkomaan komennuksella eikä tietoa koska se rapamahainen epatto taas palaisi näille nurkille. Vasta syksyn ensimmäisten pakkasöiden tultua Jonska heräsi, ravisteli mullat sylistään ja meni sisälle kysyen eukolta että oliko eväät valmiina, hänen täytyi lähteä ajoon. Näin meidän kylällä.
Olin siis joutunut sairaalaan, vieläpä ensiavun puolelle. Sen vielä muistan kun saavuin eräälle yksityisvastaanotolle valittamaan pääkipujani, tällä kertaa silmissä kun vilahteli muutakin kuin ne tavanomaiset tiernapojat. No, täältä herättiin kun nuo innokkaat hengenpelastajat antoivat hyppyvirtaa. Tilanteen normalisoitua ja orkesterin häivyttyä sänkyni ympäriltä, aloin havainnoida ympäristöäni paremmin. Joka puolella kuolemaa enteileviä sermejä ja valitusta, porukkaa oli tuvan täydeltä. Viereisellä punkalla makasi joku denso, oli vetänyt pitemmän kuurin ja jutteli itsekseen. Kuului puhuvan marjapaikasta joka sijaitsi soratien varressa, puomilla lukitun tienpätkän takana. Eli ilmeisesti tapahtumahetkeä koska sen verran tiiviisti jakeli ajo - ohjeita. En siis ollut ainoa jolla viirasi yläkerrassa, siksipä aloinkin pitää tästä juoposta joka muuten vapisi siihen malliin, että sairaalavuoteesta irtoili muttereita ja pultteja. Punkkani vieressä, tarkemmin sanottuna pääpuolella oli melkoinen rivistö kirkasnäyttöisiä aparaatteja ja tunsin vastustamatonta himoa painella namikoita nähdäkseni mitä tapahtuu. Pahus, pitää soittaa vaimolle että tietää missä olen - ajattelin ja hamusin kännykkää housujeni reisitaskusta. Sain ongittua luurin käteeni ja näytössä luki kirkkaana; akku täynnä - irroita puhelin pistorasiasta virran säästämiseksi. Jumalauta, virtaa oli annettu oikein urakalla kun puhelinkin oli latautunut. Vielä pikkuisen lisää ja nokialaiseni makaisi sulaneena möykkynä vierelläni. Vaimo tuumasi tuttuun tyylinsä että jahas, no ruokaa ei sitten varmaan tarvi laittaa. Ei tarvitse ei, kai sitä täältäkin saa, vastailin ja sanoin soittavani myöhemmin. Jatkoin ensiavun tarkkailua ja katseeni kiinnittyi takanani olevaan, valkoiseksi maalattuun seinään. Punkkani kohdalla komeili isolla, mustalla värillä numero kolmetoista. No voi vittu, tyypillistä säkää, kas kun eivät olleet tuoneet sängyn päätyyn lukemisiksi arkkukatalogeja ja hautaustoimiston esitteitä. Siinä sitä olisi ollut hyvää aikaa katsella noita komeita mahonkisia makuualustoja, edellyttäen tietysti että olisi varaa niihin. Minut tullaan aikanaan pienimään isolla oksasilppurilla ja laitetaan koiranpaska - bioskapussiin. Jos rahaa jää, saatetaan pussin päälle vielä vetäistä Itellan pahvinen pakettikuori. Oi autuutta.
Meni reilu tunti kunnes sänkyäni lähestyi nuorehko likka työntäen edellään kärryjä. Saavuttuaan viereeni, hän toivotteli hyvät päivät ja kertoi ottavansa verikokeen, kaikkiaan neljä pikkupullollista. Totesin että siitä vaan, saattaa ilmetä hankaluuksia vaikka suonet pinnassa koukertelevatkin. Likka katsoi meikäläistä ilmeellä joka kertoi hänen kyllä tietävän mitä hän tekee. Touhutkoon nyt, ajattelin ja kysyin samalla että kauankohan täällä joutuu virumaan. Verikokeitten tuloksissa menee pari tuntia ainakin, vastasi lyyli tökäten neulansa käsivarteen. Ei vaan uponnut, neula taittui kaarelle ja likka vaihtoi väriä. Uusi neula ja sama tulos. Nyt neitokainen oli jo täysin punainen, pahoitellen sanoi ettei näin ole ennen koskaan käynyt. Mitäs tuosta, vastasin ja opastin likkaa vaihtamaan isompaan neulaan. Kyllä tämä on ihan hyvä, nyt vaan näyttäisi olevan pieniä hankaluuksia. Vartin päästä kyynärtaipeeni muistutti hyttysarmeijan kohteeksi joutunutta läskinpalaa. Likka hermostui totaalisesti ja vinkkasi paikalle vanhemman hoitsun, joka saapui paikalle raskaasti hengittäen sillä hän sattui kuulumaan näihin helposti havaittaviin ihmisiin eli yhtään lounasta ei ollut jäänyt väliin. Vanhempi matami käski minut makaamaan selälleen, sieltä saadaan helposti otettua. Käännyttyäni alkoi kysymysten tulva; teitä näytetään operoidun useamman kerran? Täälläkö olette ollut leikattavana vai jossain muualla? Onko teille tehty elintensiirtoja koska arpia näyttää olevan useampia? Vitut ne mitään leikkausarpia ole, vaan Mäkis Pentin ruoskan jälkiä. Sillä maajussilla oli sellainen sonnin siittimistä punottu neljämetrinen ruoska, jonka se antoi laulaa jos liike lakkasi kuivurityömaalla. Nyt te kyllä hourailette, hoitsut totesivat kuorossa. En houraile, voidaan vaikka heti soittaa sille perkeleen kekkeruusille ja kysyä miten asioiden laita on. Tämän sanottua nuorempi versio lähti kipittämään jonnekin taustalle. Eikä mennyt aikaakaan, kun punkkani viereen pölähti kuivakkaanoloinen lääkäri, mukanaan hänellä oli kaksi isoa miespuolista hoitajaa. Te olette sairaalassa, ei ole mitään syytä pelätä!, karjui tuo kuivan kesän orava. Vastasin ettei perkele tarvitse huutaa, kai minä nyt saatana tiedän missä olen, ei tämä Esson kahvioltakaan näytä. Niin mutta kun teillä on noita hallusinaatioita, sillä minä piipitti lekuri. Ei minulla mitään hallusinaatioita ole, ei ole minun vikani jos selvää puhetta ei uskota. Lekuti antoi minulle jonkun pillerin ja nukahdin autuaaseen uneen.
Herättyäni paikalle riensi kuivan kesän orava ja toinen lääkäri, takana seisoivat puhelinkopin kokoiset mieshoitajat. Vieläkö teillä on hallusinaatioita, ollaan edelleen sairaalassa! Miten vitussa tuollaisesta nahkalompakosta voi lähteä tuollainen ääni, ajattelin ja huusin raivon vallassa takaisin; Usko nyt perkele ettei mulla mitään hallusinaatioita ole, teikäläisestä en meni takuuseen jos toi korvaan huutaminen jatkuu. Vittuuntuneena kaivoin kännykän ja valitsin Mäkis Penan numeron. Pari kertaa hälytti (laitoin puhelimen kaiuttimelle) ja sitten kajahti ilmoille Penan tuttu ääni: -Saatanan kusipää, et ole sitten poikennut etkä soitellut kuivurityömaan jälkeen-. Luurista kuului selvästi särähtelevää ääntä, vähän sellaisia poksahduksia kuin polttoleikatessa. Edellä mainittua ääntä seurasi sarja pahalta kuulostavaa kirkumista. - Vaihdoin sen sonninmulkku ruoskan tälläiseen sähköpiiskaan, on kevyempi käytellä. Ollaan parasta aikaa maalaamassa päärakennuksen seiniä muttei noi rengit tahdo liikkua tarpeeksi, täytyy välillä tämäyttää - kailotti Pena ja taas luurista kuului helvetillistä kirkumista. Toivottelin Penalle jatkot ja suljin puhelimen. Kuivan kesän orava ja toinen lekuri seisoivat aivan hiljaa, vilkaisten toisiinsa ja sitten minuun.Sen enempiä puheita he häipyivät paikalta miespuoliset lakeijat mukanaan.
Taas makasin tunnin verran ilman että tapahtui mitään. Sitten minut kärrättiin toimenpidehuoneeseen, jossa suoritin erilaisia lihaskoordinaatio - ja havainnoimistestejä. Taas odottelua - reilu puolisen tuntia - ja lääkäri tulee hoitsun kanssa ilmoittamaan että voin lähteä kotiin. Tällä kertaa ei tämän enempää, heinäkuun puolenvälin tienoilla sitten palataan asiaan. Pyrittävä välttämään kaikkea rasitusta ja stressiä tulisi välttää. Veri on kuulemma niin jäykkää ohennuslääkkeistä huolimatta, etteivät suonet kestä kovinkaan paljon ylimääräistä. Resepti saatteeksi ja kehotus hakea lääkkeet kotimatkalla, lääkkeiden käyttö aloitettava välittömästi. Eivät kuulemma paranna tautia mutten tunne kipua, se on hyvä juttu se. Näyttäessäni respaa apteekissa, nainen luki sen kahteen kertaan ja varmisti vielä toiselta. Syvän hiljaisuuden vallitessa lääkkeet ojennettiin minulle ja kassalla summan nähdessäni toivoin niiden olevan yhtä hyviä kuin hinnankin. Eilen illalla otin ensimmäisen ja voin todeta että putosin välittömästi mutta ei kivut hereillä ollessa ole mihinkään hävinneet. Siispä, taidankin heräillä vain kirjoittelemaan tätä tekstiä. Jos vaikka sattuisi näkemään mielenkiintoisia unia… No helvetti, kyllä tää tästä - hauskaa päivänjatkoa!

 

Kuinka saat opastetun ja avustetun kaupassa asioinnin
Kes 19. 2012

…Pidemmittä puheitta nainen tarrtui kärryyni ja sanoi että mennään, eihän tästä muuten tule mitään. Sain opastusta mistä kannattaa ostaa mitäkin, reseptejä ja jopa aikatauluja milloin kaupassa kannattaa poiketa. Tämä nainen osoittautui varsinaiseksi organisaattoriksi mitä kaupassa asioimiseen..
Tosiaan, töistä tullessani poikkeisin kauppaan, matkan varrella sijaitsevaan ison ketjun markettiin. Tuttu mesta, poikkesin vähintään kerta viikkoon koska kaikki saa aika nopeasti kerättyä kasaan. Jo parkkipaikalla valtasi epätoivo, näköjään taas kaikki ihmiset lähimmän viidensadan kilometrin etäisyydellä olivat päättäneet tulla samaan aikaan ostoksille. Näin kesällä tilanne on vielä kaoottisempi lomalaisten takia, niillä kun ei ole kiire minnekkään. Sain kuitenkin autoni survottua juuri vapautuneeseen ruutuun ja lähdin raivaamaan tietäni kohti ulko - ovea. Tietysti olisin voinut laahustaa ihmisvirran mukana ja kuunnella kuinka Pentti oli sammunut mökin terassille hyttysten syötäväksi, tai kuinka Elisan läskit olivat unohtuneet grilliin palaen karrelle. Ei tosiaankaan kiinnostanut. Noissa jonoissa saa muuten hienosti pudotettua porukkaa pois; nytkin kaivoin kännykän taskusta ja olin muka soittavinani kaverille, kerroin kovaan ääneen kuinka läheisessä, kilpailevaan ketjuun kuuluvassa kaupassa oli uudet perunat, kalja ja kahvi ihan mielettömän halpoja. Siellä oli mökkikampanja menossa ja näitä tuotteita myytiin sikahalvalla. Kerroin juuri ostaneeni pakun perän täyteen, niin halpaa se oli. Luuri muina miehinä taskuun ja pikainen vilkaisu taakse. Kyllä, heti kolme perhekuntaa pyörähti ympäri ja jokaisen rouvan korvalla luuri johon he pajattivat tätä ilosanomaa, ilmeisesti tiedotustilaisuus kattaisi lähisuvun. Kyllä minä olen vittumainen mies mutta onpahan (nopea laskutoimitus) 12 henkilöä vähemmän jonottamassa. Ihan niinkuin sillä nyt olisi ratkaiseva merkitys mutta silti.
Sisään päästyäni totesin tilanteen toivottomaksi, tarjouksia katseltiin ja uutuuksia ihasteltiin siihen malliin että minulla ehti partakin kasvaa jokusia senttejä ennen kuin olin edes päässyt vihannesosastolle. Ihmiset matelivat, ei kiirettä kenelläkään. Hetken aikaa ajattelin harrastaa piratismia, se on todella kätevä konsti. Valitsette vain kärryt jonka ostokset vastaavat suurin piirtein ostoslistaanne, odotatte hetkeä kun ne jätetään vahtimatta ja sitten vain kaappaus ja kipin kapin kassoja kohti. Tossua saa pistää toisen eteen ja pokka on pidettävä  sillä muutama taistelutilanne on ollut, mutta kukapa järkevä ja itseään arvostava ihminen kehtaa riuhtoa kärryjä selvästi henkisesti häiriintyneen käsistä. Tällä kertaa kuitenkin hylkäsin ajatuksen, liikaa väkeä ja vaimoni mukaan laittama kauppalista oli sen verran monimuotoinen, etten kuitenkaan olisi löytänyt vastaavuutta mistään kärryistä. Niinpä kehitin varasuunnitelman; heittelin kärryihin jokusia, sattumanvaraisesti valitsemiani tuotteita ja hylkäsin kärryt leipähyllyn päätyyn. Kiersin kuivatuotehyllyn ja palasin epätietoinen ilme kasvoillani muutaman metrin päähän kärryistäni. Pälyilin sinne ja tänne, manaten hiljaa mutta kuitenkin sen verran äänekkäästi että lähellä olevat ihmiset kuulivat puheeni. Kirosin siinä ihmisiä, jotka varastavat toisten kärryt kun ne hetkeksi jätetään yksin, ei niitä kuitenkaan enää löydä ja kai se on palattava takaisin tai mentävä kotiin haukuttavaksi. Voi sentään. Viisi sekuntia myöhemmin olkapäähäni koputettiin.
Koputtaja oli keski - ikäinen, tarmokkaan ja hauskan näköinen nainen. Sanoi ettei voinut olla kuulematta manailuani, mistäs kenkä nyt oikein puristaa? Kattavassa selonteossa hänelle tein selväksi että ostoskärryni oli varastettu, kauppa oli outo ja ostoslistallani oli tuotteita joita ei varmasti täältä löytyisi eli saisin kotona huudot. Naikkonen sanoi että älä huolehdi, hän auttaa. Sanoin etten voi mitenkään häiritä hänen elämäänsä, kyllä tämä tästä kaiketi suttaantuu. Höpsis, tuumasi muija, eihän tästä muuten tule mitään -  ja sitten sitä jo mentiin. Takaisin alkupäähän ja uudet kärryt messiin. Teimme sinunkaupat, esittelin itseni ja hän kertoi olevansa Santtu - oikelta nimeltään Sari mutta kaikki käyttivät nimitystä Santtu. Alkajaisiksi tämä Santtu riuhtaisi ostoslistan kädestäni, sanoi ottavansa sen koska en näköjään ollut oikein perillä näistä jutuista. Tyydyin murahtelemaan että joo, aikas outoja juttuja nää on, harvemmin joutuu meikäläinen tätä puolta hoitamaan. Lähes joka hyllyllä hän kysyi että minkälaista leipää, makkaraa, vihannesta tai kahvia halusin ja aina kun ehdotin jotain, hän hylkäsi sen pitkän ripityksen saattelemana. Ettekö te äijät katsele hintoja tai tarjouksia? Voi hyvänen aika teidän kanssanne ja muuta, ei niin mairittelevaa tekstiä meikäläisistä. Huomionarvoinen seikka on myös se, että Santtu vaati työntää kärryjä. Ilmoitin kyllä että minä herrasmiehenä voisin työntää niitä, koska hän ystävällisesti auttaa minua. Vastasi tähän etten osaa työntää kärryjä. Mitä vittua, minkälaisena vajakkina tuo nainen oikein piti minua? Herttaiseen sävyyn hän kertoi kärryjen työntämisen vaativan tietynlaista päättäväisyyttä, silloin mennään kun ei meinata. En halua koskaan olla suojatiellä kun tuo eukko lähestyy sitä. Todennäköisesti makaan saman suuntaisesti katuun maalattujen viivojen kanssa kohtaamishetken jälkeen. Päättäväisyyttä oli tosiaan tuon naisen otteissa, vastaantulevaa liikennettä ei paljon kunnioitettu ja jos joku onneton sielu erehtyi kumartumaan liian syvään, niin kylmästi kärryn kulmalla perseelle. Koko ajan tuli informaatiota; mitä kannatti ostaa mistäkin ja mihin kellonaikaan. Jälkimmäiseen viitaten totesin tuotteiden varmasti pysyvän hyllyssä kokoa päivän? Säälivä vilkaisu Santulta ja yksi sähähtäen sanottu sana: eläkeläiset. Eli nyt tiedän melko tarkkaan lähiseutjen eläkeläisten kauppareissujen aikataulut ja eläkkeenmaksupäivät, niitä tulee välttää. Voin siis kuolla onnellisena tämänkin tiedon ollessa varastoituneena pääkoppaani.
Muuten, aivan kierroksen alussa hän kysyi minulta oliko minulla saksia taskussani? No tottakai oli, eihän keskiverto rakennustyöläisellä töistä tullessaan juuri muuta olekaan taskussaan kuin sakset ja santaa. Naaras ymmärsi sarkasmini ja otti omasta takin taskustaan pienet askartelusakset. Kysyessäni että mihin helvettiin noita tarvitaan, hän vastasi että lista tehdään kierron mukaan ja näin ostokset ovat kiertojärjestyksessä joten ylimmäinen, kärryyn laitettu ostos leikataan listalta pois. Ei tarvitse pelätä että joku jää välistä pois. Katselin suu auki, ajattelin että minkähänlaista olisi olla tuon eukon mies? Taitaisi olla kaikki aikataulutettua ja organisoitua hommaa, makkarihommia myöten. Huh huh. Kuitenkin, täytyy myöntää että tehokasta oli ostosten teko sillä koko listallisen kärryihin lappaamiseen ei mennyt kolmea varttiakaan ja kärryt sentään olivat koko lailla täynnä. Siinä ihmispaljoudessa aika saavutus. Santtu avusti myös läpi kassankin, näytti mitkä tuotteet ensin liukuhihnalle ja mikä mihinkäkin kassiin. Tyytyväisenä katselin hänen touhujaan, ihmetellen miksei kaupoissa ole palkkalistoilla tuollaisia. Ehkäpä siksi, että ihmiset repisivät heidät kappaleiksi - jokainen kun haluaisi omansa. Kun kaikki oli valmista eli pakattu ja maksettu, talutin Santun kahville ja leivokselle aulassa sijaitsevaan kahvilaan. Kiittelin häntä hänen avuliaisuudestaan ja empaattisuudestaan, se oli harvinaista tänä päivänä. Kehuin siinä samalla hänen kauniita silmiään ja hän vastasi punastumalla sanoen tutun sanan; höpsistä. Nousimme pöydästä ja vein hänet puoliväkisin samassa aulassa toimivaan Alkoon ja ostin ison pullon viiniä palkaksi, rahaa hän ei huolinut vaikka tarjosin. Hyvästelimme ja minä lähdin kävelemään autoa kohti, käsissäni roikkui kolme isoa kassilista tavaraa. Kotimatkalla soitin vaimolleni että olen tulossa kotiinpäin, kaupassa käynti oli yhtä helvettiä ja arvaa oliko vaikea löytää näitä kaikkia tuotteita, mä oon ihan poikki…..

 

Windowsin väki ja minä
Kes 18. 2012

Olisittepa olleet meillä eilen, tarkemmin sanottuna illasta aamuyön tunneille niin olisitte päässeet kuuntelemaan hullun ja Windows - käyttöjärjestelmän välistä dialogia. Tai mistään dialogista voi puhua, hullu huusi koneelle ja kone tyyytyi hurisemaan pilkallisesti. Voi perenkele, etten paremmin sano.
No niin, tästä tekstistä piti tulla aivan jotain muuta mitä se nyt on. Nimittäin tullessani töistä kotiin, poikkesin kaupassa ja oivalsin siellä yhden hienon jutun mikä auttaa jokaista, myös teitä terveitä. Se on yksinkertainen ja sinänsä harmiton toimenpide (ei liity mitenkään itsensä paljastamiseen), mutta jos haluatte ettei naapurinne pudota teitä kutsuvieraslistalta, niin silloin kannattaa vilkaista ympärilleen. Nyt, kellon ollessa 04.57 aamulla ja koneen ja kaikkien näiden siihen asennettujen sovellusten viimein toimiessa kuten pitääkin, minulta loppuu aika. Olen pakotettu osallistumaan tähän ruumiillisen työn kulttuuriin, johon täytyy lähteä tuota hätää. Johtuen ensinnäkin siitä että ensin joudun kiipeämään tuon helvetin korkean betonimuurin yli (portit eivät ole vielä auki), sen jälkeen kulkemaan monta peninkulmaa halki ryteikköisen erämaan, lopulta kaivamaan metsätien päästä sammaleiden alta kulkuneuvoni esiin ja surauttamaan sillä sivistyksen pariin. Kyllä, käytin termiä surauttamaan ettei kenellekään tule mieleen että siellä se saatanan kahjo viilettää susivaljakolla. Sitäkin on kokeiltu mutta siitä toisella kertaa.
Niin, kun vihdosta viimein pääsin himaan, tein normi jutut eli kävin suihkussa, söin, kysyin vaimoltani onko hän taas harrastanut taikatemppuja ja niin edespäin. Juu, eukko on aika haka noissa taikatempuissa, varsinkin korttien kanssa. Yhtenä iltana hän pyysi lainaksi pankkikorttiani enkä ole sitä sen koommin nähnyt. Vihdoin jysäytin tämän parkkiintuneen ahterin tälle jakkaralle jolla nytkin istun, pää riemumieltä täynnä päästäkseni kertomaan siitä jutusta josta jo aikaisemmin mainitsin. Ei kun kone päälle ja yhdistin itseni tai siis koneen (minusta on vaan niin hienoa puhua minä muodossa tässä yhteydessä) internetin maailmaan ja sitä kautta tänne teidän luoksenne. Olen säätänyt koneen asetukset niin, ettei se yhdistä automaattisesti nettiin, vaan pitää klikata tuota pilluliittymän kuvaketta (joka muuten toimii ilman jäljempänä kerrottavaa taistelua vallan moitteettomasti) ja vasta sitten kone yhdistää itsensä. Jos herää kysymyksiä mikä pilluliittymä on, niin sehän on yksinkertaisesti pilu,- eli prepaid -liittymä. Nimitys tulee itäeurooppalaisten ja virolaisten selkätyöntekijöiden eli manaajien (lue aikaisempi penitys - blogi niin ymmärrät) eli huorien suosimasta puhelinliittymästä. Ja kyllä, luottotietoni ovat olleet pakkasella jo siitä lähtien kun tämä helvetin luottokunta ja koko muu ihmisten varallisuutta kyttäävä systeemi keksittiin, joten ei yksikään itseään kunnioittava operaattori myönnä minulle ns. normi - liittymää joka perustuisi laskutukseen. Ei, hullun pitää maksaa ennakkoon joka saatanan asiassa. Ainoa asia tässä maksupolitiikassa, joka yhdistää meitä rakkaat lukijat, ovat maksulliset WC:t. Ne ovat ainoita missä tunnen yhdenvertaisuutta kanssanne. Mainittakoon, että minun hautapaikkanikin, joka sekin vittu soikoon piti maksaa etukäteen, on ulosotossa koska en ole kyennyt suoriutumaan maksuvelvoitteistani. Siinä onkin sielunpaimenella perimistä, todennäköisesti minusta tulee ensimmäinen maan pinnalle haudattava henkilö, tai sitten minun maallinen tomumajani myydään paikalliselle metsästysseuralle niin pääsevät perkeleet ampumaan kettuja haaskalta. Voi jumalauta ja taas kahjo eksyi aiheesta.
Okei, internettiin päästiin ja klikkailin tieni tänne, missä voi suoltaa näitä mielipuolisia kokemuksiani teille. Väliittömästi alkoi kertyä pilviä taivaalle, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa pikkuikkunan ilmestymistä näytön oikeaan alareunaan. Se ilmoitti tuttuun, tylyyn tapaansa että väistyhän mielipuoli siitä, kohta alkaapi päivityksiä tulemaan. Aikaa näytti olevan kolme minuuttia joten päätin nopeuttaa prosessia ja aloin itse sammuttelemaan ohjelmia jotka olivat käynnissä. Mielestäni tein kaiken oikein, kone kuitenkin hurisi eikä mitään alkanut tapahtumaan. Onneksi oli tarjolla vaihtoehto Pakota uudelleen käynnistys, joten klikkasin sitä hetimmiten, ajatellen ettei tässä nyt keritä turhan päiväisiä hurinoita kuuntelemaan. No hittolainen, mitään ei hetkeen tapahtunut mutta sitten taustaohjelmat yksi toisensa jälkeen näyttivät sammuvan ja kuvakkeet häipyivät vähitellen näytöltä. Tunsin olevani parempikin koodaaja. Tuo tuntemus väistyi kuitenkin pian koneen ilmoittaessa että koska Windowsia ei voitu sammuttaa oikein, voit valita seuraavista; vikasietotila, normi käynnistys, etc. Painoin normi käynnistystä, jupisten samalle että turha tulla aukomaan päätä väärin sammuttamisesta, itsehän tarjosit sitä vaihtoehtoa. Tässä vaiheessa koiramme, joka makasi olohuoneen puolella, nosti päätään ja ravisteli sitä hetken aikaa. Tokaisin koiralle että jos neiti ymmärtää paremmin näistä jutuista, niin on hyvä vaan ja tulee näppäilemään ja klikkailemaan tänne. Koira huokaisi syvään ja jatkoi uniaan. Koko kone pimeni. Ei mitään, näin on käynyt ennenkin ja kohta kaikki jatkuu normaalisti. Vitut jatkunut, näytölle tuli englanninkielistä tekstiä monta riviä ja pikkulaatikoita. Näytti ihan monivalinta tehtävältä. Minä sitten huonolla englannin kielen tuntemuksella luin ja painelin hakasia mielestäni oikeisiin kohtiin. Kone pimeni taas. Niin pimeni minullakin.
Vedin nortin ja tuumailin hakata koneen pillun päreiksi jos se ei toimi kessun sammutettuani. Jonkin näköinen itsesuojeluvaisto rakkineella on koska se heräsi henkiin iloisesti kilkattaen ja välähdellen. Taas jotain vitun asetuksia pyydettiin säätämään, luonnollisesti englanniksi. Huusin kuin hyeena, tällä kertaa kohdistin sanani Windowsin väelle että vittuako menette rukkaamaan niitä asetuksia päivityksenne yhteydessä, minä mittään ole tehnyt. Vaimoni tarjosi minulle lasin vettä ja yhden jyreimmistä lääkkeistäni. Nyt kone tarjosi mahdollisuutta palata ajassa taaksepäin eli pistää koneen asetukset sellaiseksi kuin ne oli silloin ja silloin (mahdollisuus valita päivämäärä). No minähän laitoin lauantain, se oli hyvä päivä. Kone ilmoitti ettei käy. Perkele että napsahteli taas verisuonia päässä, liekö siellä enää yhtään ehjää. Huusin että vittuako sitten tarjoat mokomaa mahdollisuutta jos se ei kerta käy, tulen kohta linjoja pitkin sinne niin selvitetään saatana tää asia kerralla. Tähän vaimoni totesi että kuvitellaan niinkin sairas juttu, että toisessa päässä todellakin olisi joku, ja hän kuulisi uhkauksesi niin varmasti nauraisi katkeketakseen koska kyseessähän on langaton yhteys. Nyt katkesi loputkin verisuonet, konsultoin vaimoani painumaan vittuun ja jakamaan elämän viisauksiaan jossain muualla, kohta tulee ruumiita.
Tätä vitun taistelua jatkui koko yö, yhdessä vaiheessa windowsilta tuli linkki YouTubeen, kyseessä oli sama Ozzy Osbournen biisi Mr. Crowley jonka erään blogin yhteyteen laitoin kuunneltavaksenne. Siinähän lauletaan “Mr. Crowley, what they have done to your head” ja tämä nosti kierroksia. Havahduin pihalla kun vaimo roikkui käsivarressani. Olin riuhtaissut koneen kainalooni pajatten samalla eukolleni että menen hukuttamaan Windowsin väen. Vasta vaimoni vakuuteltua pitkään, ettei kukaan ole linkittänyt minulle mitään eikä tule varmasti linkittämäänkään, rauhoituin siinä määrin että palasin ns. sorvin ääreen. Tuntien taistelun jälkeen vaimoni jälleen lääkitsi minua (tällä kertaa jyviä oli kohtuullinen määrä) sillä rukoilin ääneen näytön edessä. Pyysin anteeksi käytöstäni ja kehuin Windowsin väkeä - he olivat erinomaista porukkaa ja olisin kiitollinen jos he päästäisivät minut nettiin ja korjaisivat koneeni. Vaimo antoi ryynit sanoen että mikäli toi yömessu ei pian lakkaa, hän soittaa valkotakkiset.
Tullessani paskalta koin iloisen yllätyksen - kone toimi. Vakuutuin siitä että Windowsin väki kuulee ääneni ja rukoukseni, tosin sitä ei parane eukolle sanoa tai makaan lepositeissä alta aikayksikön. Taisteluun mahtui paljon muutakin sanallista vääntöä ja dialogia; minä huutaen ja kone huristen mutta nyt on oikeasti kiirehdittävä, olen jo hieman myöhässä. Tarkemmin ajateltuna olisin ehtinyt kirjoittaa sen perkeleen varsinaisen jutun, mutta ehtiihän sitä vaikka sitten töiden jälkeen. Pysykääpä kuulolla.

 

Soppaa jota shamaanitkin haluaisivat
Kes 17. 2012

Kuulin aivan selvästi kuinka kinkunpala puhui kelmun alta. Samaan aikaan toisella tassilla juustonsiivu oli kuin kiinalainen permantovoimistelija, taivutti itseään täydelliseen siltaan..
Alli, tuo rakas “varamuorini” (omani ovat näetsen kuolleet) kutsui minut jälleen syömään. Olin aivan paska jäykkänä ja mietin, millä tekosyyllä laistaisin kutsusta mutta en keksinyt mitään ja toisekseen, omatuntoni taisteli koko ajatusta vastaan. Olen käynyt auttamassa Allia näin kesäisin nurmikon leikkuussa ja muissa puutarha hommissa. Pari kertaa kesässä kyyditsen hänet jonnekin kesätapahtumaan; torit, teatterit ja vanhan kansan tanssit ovat tulleet tutuiksi. Talvisin on sitten lumihommia ja kaikkea mitä talven töihin nyt kuuluukin. Allin pestiin jouduin puskaradion kautta, yks yhteinen tuttu oli suositellut minua hänelle. Tekisi mieli käydä leipomassa tuota yhteistä tuttua turpaan. En missään nimessä siksi ettenkö pitäisi Allista, vaan siksi että nämä viikonloppu päivälliset käyvät kunnon - ja hengen - päälle.
Eihän siinä muuta auttanut kuin ajella Allin talolle ja koittaa kestää. Ovella halattiin ja Alli hössötti että peremmälle peremälle, itikoita tulee pirttiin. Toin tuliaisiksi paketin kahvia, kuivakakun ja ison kukkapuskan. Kukkapuskaa, joka minun tulotasooni nähden maksoi maltaita, Alli katseli hetken ja paiskasi sitten roskiin. Jumalauta että otsasuoneni rupesi tykyttämään mutta tyydyin kysymään eikö Alli pitänyt niistä? Vastauksena oli palttiarallaa puolen tunnin luento siitä, kuinka hän omaa kehoaan kuunnellen oli todennut itsellään olevan heinänuhan. Että pitikin mennä kysymään. Istuin keittiön pöydän ääressä hiljaa, Alli touhusi ruokatarpeiden kanssa. Mietin siinä samalla Allin puheita itsensä kuuntelusta, todennäköisesti Allin pakki oli sekaisin huonosta ruokavaliosta. Painotan tällä kohtaa, etten missään nimessä halua pilkata vanhuksia, he ovat aivan helvetin hienoa porukkaa. Allin kohdalla vaan ikää rupesi olemaan jo niin paljon (91), että tietyt asiat jäivät huonommalle tolalle ja osa unohtui tykkänään. Sinänsä hatunnoston arvoinen suoritus että pystyi asumaan vielä yksinään. Suurin syy tähän oli kyllä mielestäni se, ettei Allilla ollut vittumaista jälkikasvua joka olisi kärrännyt hänet jo aika päiviä sitten hoitoon perinnön toivossa. Erään kerran ja tämä on taivaan tosi, Allin maha piti sellaista murinaa, että luulin hänen hankkineen koiran. Kysyessäni tätä Allilta, hän kehotti minua vähentämään juomista, lakkaisi kuulemma noi harhat riivaamasta. Alli osasi myös vittuilun jalon taidon sille päälle sattuessaan.
Allin kattaessa pöytää, tutkin innokkaasti mitä elimistöni joutuisi vastaanottamaan. Yhdellä tassilla oli kinkupala kelmun alla, ja voin vannoa että se viittilöi minua lähemmäksi. Vaistomaisesti kumarruin ja raotin kelmua, jolloin kinkku pyysi minua auttamaan sitä. Se oli ollut vankina täällä kelmun alla jo kolmatta kuukautta, hikoilutti eikä muutenkaan happi tahtonut kulkea. Olin aikeissa vastata kinkkuparalle mutta Alli keskeytti minut sanomalla ettei saa ronkkia, sitten vasta syödään kun kaikki on pöydässä. Olin siis pakotettu katselemaan kinkkuparan kärsimyksiä kelmun alla, josta se mielestäni kehtasi näyttää keskisormea. Täytyy sanoa että onpas röyhkeätä läskiä nykyään. Toisella tassilla oli kasa juustonsiivuja, ja lumoutuneena katselin kuinka päällimmäinen siivu muistutti kiinalaista permantovoimistelijaa, joka taivuttaa itsensä täydelliseen siltaan. Tosin ponnistus näytti vaativan epäinhimilliä voimia, sen verran siivu - läskinpalan tapaan - valui hikeä. Voimistelijasiivun alemmat kohtalotoverit toivat enemmänkin mieleen Kuolleen meren ikiaikaiset kääröt, tuon lähemmäksi ei saatana pääse  vanhan pergamentin / papuryksen jäljentämistä, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Viimein Alli toi höyryävän kattilan pöytään. Keittiössä leijuvista tuoksuista olin havaitsevinani hernekeiton tuoksun, mutta siihen sekoittui jotain muuta, joten en ollut aivan satavarma kattilan sisällöstä. Alli oli väsännyt soppaa reilummasti, näytti olevan viidentoista litran kattila. Syöjiähän ei ollut kuin me kaksi, niinpä kysyinkin Allilta että tuleeko muitakin koska soppaa näytti olevan astetta enemmän. Ei tule, ne on ihan sua varten, syöt niin huonosti totesi Alli hakiessaan kauhaa keittiöstä. Sulkijalihakseni ilmoitti nykimällä että nyt jätkä jos aiot lipikoida tuon kaiken , niin edestä löydät. Tai tässä tapauksessa pikemminkin takaa. Allin tuodessa kauhaa, tiedustelin mitä herkullista hän oli tällä kertaa loihtinut? Sanottuani tuon, kuulin kuinka taivaan portit kolahtivat kiinni, valehtelijoillahan ei ollut siihen firmaan asiaa. Alli tapansa mukaan kertoi pitkän kaavan mukaan mitä kattilan uumenista löytyi. Ei riittänyt sana hernekeitto, vaan painuttiin aikakoneella agraaritalouden syntyhetkiin ja muisteltiin kuinka herneet olivat paljon parempia siihen aikaan kun saivat kasvaa paskatunkion vieressä. Liottamiset, muu valmistelu mukaanlukien suolaus (WTF?) saivat oman osansa ja lopuksi käsiteltiin savulihan merkitys perinteisen hernekeiton valmistuksessa. Sitä oli Allin puheiden mukaan sopassa paljon, valitettavaa oli kuitenkin se, että vaikka se tuli tutulta kauppiaalta, niin sekin huonolaatuisuutensa vuoksi vaati kunnon maustamisen. Lihat olivat kiinni luissa, hän ei ollut jaksanut irroitella niitä. Lihat sopi kalvaa irti luista ja luut voisi laittaa tuohon vatiin minkä hän oli tuonut pöytään.
Kattilasta nostettiin kansi pois ja huomioni keskittyi välittömästi luihin, lähinnä niiden kokoon mikä osaltaan selitti suuren kattilan. Luiden pituus näytti olevan keskiverto rakennustyöläisen sääriluun luokkaa, saattoi kyllä käydä ylemmän toimihenkilönkin säärestä, oli aivan siinä rajoilla. Pelkäsinkin että oveen koputettaisiin ja sisään astuisi rotevia virkavallan edustajia, tiukaten että olimmeko nähneet Topia joka katosi ihan näillä nurkilla viime viikon alussa. Tutut valokuvan esittelyt meidän pudistellessa päitämme, kunnes virkavallan huomio kiinnittyisi kattilasta törröttäviin luihin ja meitä vietäisiin raudoissa. No, oli kadonnut henkilöä tai ei, kauhoin soppaa lautasen täyteen ja ronkin (pienen empisen jälkeen)  yhden In memoriam Topi - luun siihen päälle. Alli nyökkäsi leipävatia kohden sanomalla että ota leipää vai iskeekö taas kusihätä? Källi muori, kyllä sillä ajatus pelasi. Aikaisemmilla kerroilla olin yrittänyt olla ovela ja sanoa leivän otettuani käyväni WC:ssä, mahtuisi sitten enemmän. Typeryyksissäni olin luullut, ettei Alli huomaisi vessaan salakuljettamaani leivänpalasta. Jaa miksi? No perkele käntty oli sen verran kovaa että sitä oli kertakaikkiaan pakko liottaa jossain. Ensimmäisten päivällisten jälkeen hammaslääkäri joutui tekemään kaksiviikkoa töitä saadakseen legoni jonkinlaiseen kuosiin. Tuli purtua hieman liian voimallisesti leipää, jolla olisi tehnyt tilin, jos sen olisi myynyt NASA:lle sukkulan lämpökilveksi. Niinpä “vessakäynnin” yhteydessä pesin mukamas käsiäni, kun yritin saada sirvakan edes jotenkin antautumaan. Tällä kertaa kohteliaasti kieltäydyin leivästä, mukana ajatuksessa oli myös vangittu kinkku ja voimisteleva juusto, nehän olisi pitänyt laittaa vielä leivän päälle.
Heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen alkoi tapahtua; pääsin samaan jengiin leivänpäällisten kanssa - hiki alkoi virrata valtoimenaan. Natrium - tasoni nousi silmänräpäyksessä tasolle, jolta sitä olisi riittänyt Uotilan lapsillekin. Jessus sentään, ikenet valkoisena kehuin Allin erinomaisia kokin taitoja, nyt oli mausteet kohdillaan. Tällä kertaa kuulin helvetin porttien aukevan narahtaen ja pääperkeleen viittoilevan minua kutsuvasti. Muutama lusikallinen vielä ja tunsin irtaantuvani tästä maailmasta. Allin puhekin kuulosti kaukaiselta muminalta, ihmettelin mistä se johtui ja katsahdin Alliin päin - järkytys oli valtava. Näin hänet keskustelemassa kattilassa Topi - vainaan kanssa, jotain kiistaa tuntui olevan kaksikon välillä. Sen verran oli järjissäni että tajusin hallusinaatioiden tulleen mukaan kuvioihin. Alli palautti minut maanpinalle kopauttamalla Topin kintulla otsikkoon. Menit jotenkin omituisen näköiseksi, onko ruoassa jotain vikaa? Ei ole ei, kerrassaan mainiota hernesoppaa. Taas väärä lause, tunsin kuinka pikkupirut pääperkeleen opastuksella tunkivat hehkuvan kuumaa rautatankoa hanuriini. Kysäisin Allilta että mitä muita mausteita hän oli laittanut suolan lisäksi? Alli kertoi laittaneensa yhden hyvän mausteen vahingossa väärään kaappiin, vaan oli onnekseen löytänyt sen. Se oli Round UP:pia, ellei hän väärin muistanut. Tämän kuultuani perävaltimoni sanoi sopimuksen irti. Kirmasin vessaan, istuin pöntölle ja annoin tulla täyslaidalllisen. Siinä helvetin tulien polttaessa ahteriani, soitin samalla lähimmille ystävälleni josko hakisivat kirstun valmiiksi meikäläiselle. Pyyntöäni ihmeteltiin joten kerroin syöneeni juurikin pari lautasellista järeää rikkaruohomyrkkyä. Edelleen udeltiin että olinko kyllästynyt elämääni? Ei mitään sellaista, olin Allilla syömässä. Hyväksyvää muminaa langan toisessa päässä, lupasivat lähteä arkkukauppaan mitä pikimminkin.
Koska minut on kasvatettu niin, ettei ruokaa jätetä, istuin lipikoimaan soppalautaseni tyhjäksi. Samalla Alli saarnasi huonosta syömisestäni, näkihän sen jo siitä että kun saa kunnon lämmintä ruokaa, niin pitää heti juosta vessaan. Alli laittoi vielä kauhallisen lisää ja tässä vaiheessa pyysin hiljaa mielessäni syntejäni anteeksi. Vastaus tuli välittömästi. Hampaissani rusahti pienen piippauksen kera joten lopetin pureskelun. Tuumasin että taasko hallusinaatiot vaivaavat vaikkakin kyseessä oli selkeä tuntoaistiin perustuva kokemus. Onnekseni Alli kävi jääkaapilla ja sain sylkäistyä mötin suustani kämmenelleni. Voi vittu, se oli Allin kuulolaite. Tunnistin sen heti, sen verran monta kertaa sitä oli tullut huollettua. Pudonnut soppakattilaan Allin touhutessa. Pikainen päätös - kuulolaite taskuun ja hakisin uuden tilalle heti huomenna. Ruokailun jatkuessa hallusinaatiot palasivat; näin kinkun soittavan Human Rights - järjestöön, juuston pääsevän Valion olympialaisiin mistä kultamitali saaliina permantosarjasta sekä paljon muita asioita jotka eivät kuulu meidän maailmaamme, vaan kenties johonkin vääristyneeseen rinnakkaistodellisuuteen. Viimein iltapäivä oli pitkällä, sain tiskattua astiat ja autettua siivoamisessa Allin katsellessa pitkään kun nauraa räkätin ilman mitään syytä. Lopuksi halasin ja kiitin Allia,lupasin taas tulla joskus käymään mikäli ei kuolo korjaisi sitä ennen. Tähän Alli ettet sinä mihinkään kuole, juurihan sinä söit hyvin. Niinpä….. Kotimatkalla en uskaltanut ajaa neljäkymppiä lujempaa, sen verran vääristyneeltä tien pinta näytti.

 

Nuuka työmaa
Kes 16. 2012

Siinä taloudessa säästettiin joka paikassa, jopa vedessäkin. Puuro, jota pyhäaamuisin raaskittiin tarjota, oli niin helvetin kuivaa että se pölisi syödessä. Sama juttu kahvin kanssa, en tiedä menikö litraan vettä vain kaksi mitallista puruja vai oliko vesi niin perkeleen kovaa, ettei kahvi yksinkertaisesti tarttunut siihen.
Kyllä, olisi jo töitä sovittaessa pitänyt kuunnella niitä pieniä hälytyskelloja, jotka kilkattivat korvan juuressa. Talo oli kaksikerroksinen, vanha rintamiestalo joka ei yllätyksekseni ollut rakenteellisesti niin huonossa kunnossa. Tekijät ovat kyllä näissä taloissa osanneet hommansa, jälkipolvet vaan ovat yleensä pilanneet ne lämmöneristys - ja muilla “Tee se itse” - ideoillaan. Koko mökkiin piti tehdä pintaremontti, näin syksyn aluksi sisälle ja seuraavana kesänä sitten olisi ulkopuolen vuoro. Sisustus oli varsin boheemi, sillä taloa asutti jonkinasteinen taiteilijapariskunta (ainakin omasta mielestään), muija väänteli pajusta jos jonkinnäköisiä tippaleipiä muistuttavia kasoja - jotka saivat sitten nimekseen viinipulloteline, maustehyllykkö, lehtiteline ja niin edespäin. Tuosta viinipullotelineestä, Alkossa ei niin halpaa viiniä myydäkään, että sen olisi raaskinut siihen viritykseen laittaa. Syy; se olisi rikkoutunut välittömästi pudottuaan siitä himmelistä. No, ehkäpä sen olisi kuormaliinalla saanut jotenkin pysymään kiinni. Pajuprojektien takia koko kämpää oli täynnä 25 litran saaveja, joissa näitä pajuja sitten makasi (lue: oli survottuna) vettymässä.
Äijä teki pihataidetta - voi vittu sentään. Kuka tahansa, jolla hitsauspuikko palaa, osaa hitsata polkupyörän ja pesukoneen rummun toisiinsa kiinni ja nimetä sen “Tuskaisen aamun henkäykseksi”. Tarkemmin ajateltuna nimi piti varmaankin kutinsa, ainakin mitä naapureihin tulee. Remontin aikana oli nonta kertaa pakko humauttaa itseään vasaralla polveen, ettei olisi purskahtanut nauruun isännän esitellessä taidettaan. Varsinkin ne nimet; miten vitussa joku voi ristiä kahdesta puukapulasta tehdyn ristin varassa roikkuvan paskaksi hakatun tehosekoittimen teokseksi “Elämäni Berliinissä”. Ei jumalauta vaikka minä olen oikeasti hullu, niin tuon ukkelin rinnalla täys kesäpoika mitä mielipuolisuuden saralle tulee. Tai ehkäpä oli niin että Berliinissä tosiaankin vihattiin hänen tehosekoittimiaan, mene ja tiedä. Ihan totta, en ehkä ymmärrä taidetta mutta osaan kyllä arvostaa käden taitoja. Osaan käsilläni tehdä talon, mutta kanttoriksi minusta ei ole. Laittakaapa meikäläinen joku pyhäaamu soittamaan urkuja niin takaan, että ihmisiä tallautuu hengiltä heidän paetessaan palkeista repimiäni, omasta mielestäni varsin hengellisiä soundeja. Suutari siis pysyköön lestissään. Ei pidä ryhtyä siihen mihin palikat eivät yksinkertaisesti riitä.
Koko remontti oli psyykkisesti mielenkiintoinen; nauratti niin saatanasti vaikka vituttikin koko ajan. En tiedä, kai se talo oli kirottu ja imaisi jotenkin valtaansa. No, ei mennyt päivää etteikö jotain uutta säästämiseen liittyvää keksintöä tai ideaa esitelty. Eräänäkin aamuna tullessani työmaalle, näin oven raosta pukkaavan savua ja kiirehdin sisälle peläten koko kioskin olevan tulessa. Just joo. Muija seisoi lieden vierellä (heillä oli käytössään vanha, puilla lämmitettävä hella koska sähkö kuuleman mukaan maksoi liikaa) keitellen jotain vitun liemiä, savun lisäksi mökin täytti niin pahanhajuinen käry että silmiä kirveli. Jos olette koskaan kussut kiukaalle, niin kertokaa se haju tuhannella. ollaan aika lähellä. Usvan keskeltä tämä taitelijatar selosti kasvonaamiorasvojen maksavan nykyään niin paljon, että hän on päättänyt valmistaa niitä itse. Jaaha, ajattelin, jos tämä käry on joka aamu vastassa niin ammun itseäni jalkaan ja sanon kiitos ja kuulemiin tälle työmaalle. Muija varmaan luki ajatukseni, sillä hän totesi puolen vuoden satsin olevan valmistumassa. Tuli aika, jolloin keitokset olivat jäähtyneet ja purkitettu, näin siis valmiina käytettäväksi. Tämä oli ainoa kerta kun sain mitään pariskunnalta ilman kädenvääntöä, ehkäpä käryt olivat vaikuttaneet eukon mentaalipuolelle jotenkin. Hän nimittäin lahjoitti minulle purkin valmistamaansa kasvorasvaa, kotiin vaimolle vietäväksi. Kotimatkalla linkosin purkin sivuikkunasta metsikköön, se osui kanervikossa lymyilevään rusakkoon joka helvetillisen rääkäisyn päätteeksi syttyi tuleen. Kylmänväreet vilistivät pitkin selkäruotoani.
Kaikesta huolimatta remontti eteni joten kuten, vaikka minulla oli rankkaa, niin oli pariskunnallakin. Kaupasta ei haettu mitään, ei puutavaraa, ei maaleja, ei tasoitteita, vaan pariskunta kierteli pitkin huutokauppoja ja rakennustoreja sekä kierrätyskeskuksia haalaamassa tavaraa. Siinä oli säästäminen kaukana, bensaa paloi varmaan Lähi - idän yhden kuukauden tuotannon verran. Huipentuma tapahtui yhtenä iltana kun olin kotiin lähdössä. Taiteilijat huikkasivat minut takapihalle, jonne he olivat raahanneet aivan helvetin ison hirren pätkän ja seisoivat “Vittu me ollaan neroja” - ilme kasvoillaan pölikän vieressä. Katsoin kysyvästi kumpaakin ja he aloittivat pajattamaan että kun minulla oli se sähköhöylä, niin voisinko höylätä heille lastuja? Kysyessäni mihin he tarvitsivat lastuja, he kertoivat vintiltä puuttuvan vielä kaksi kuutiota eristeen käytettäviä lastuja, puruja heillä kyllä oli mutta lastut joukosta puuttuivat. Toistin määrän, ettäkö kaksi kuutiota? Nii - in! oli tomera vastaus. He lisäsivät vielä, että jos höyläisin koko yön, tarvittava määrä olisi kasassa. Tässä vaiheessa kaivoin mielialalääkkeni esiin tarjoten niitä heille, ojensinpa parin auttavan puhelimen numeronkin. Taiteiljat ymmärsivät vittuiluni eikä höyläämisestä enää keskusteltu.
Olimme menossa äijän kanssa talon sivustalla olevaan puutarhaan katsomaan hänen uutta luomustaan, nimeltään “Tyrannien ikeessä jäinen kansa”. Kun astuin ovesta pihalle, maailma pyörähti silmissäni ja löysin itseni tuijottelemassa taivasta. Pihan nurmikko (ja kaikki sillä kasvava kukkameri) oli aivan vitun liukas, pystyssä pysyminen tuotti pahoja vaikeuksia. Kysyessäni taiteilijaukkelilta että mitä ihmettä täällä nurmikolla oikein on?, patu vastasi etteivät he suinkaan olleet niin hulluja, että johtaisivat pesukoneen poistovedet viemäriin, vaan ne kerättiin ämpäreihin ja niillä kasteltiin kasvit ja nurmikko. Pesuaineissa kun oli fosfaatit valmiina, ei tarvinnut lannoittaa - eikö ollutkin nerokasta? Ei saatana, tuumasin keräillessäni itseäni pystyasentoon, nyt on kyllä pariskunnalla lähtenyt huuhkajat tornista lopullisesti. Sanoinkin ääneen että pitää tuoda himasta luistimet, eihän täällä pysy vitullakaan pystyssä. Äijää vaan nauratti. Viimein saavuimme puutarhan kolkkaan, jossa oli pressulla peitettynä ilmeisesti tämä uusin taideteos. Ylpeänä äijä riuhtaisi pressun pois ja alta paljastui näky, joka pisti minut puremaan kieleeni niin paljon kuin leuoista lähti. Siinä nökötti pakastin, jonka päälle oli hitsattu kaksi mehumaijaa letkuineen päivineen, pakastimen kyljissä komeili polkupyörän sivupeilit. Ukko raotti kantta ja sieltä paljastui arkun täydeltä pieniä, veisteltyjä puu - ukkoja.Hämmästyksekseni ukot olivat huurussa, pakastin oli päällä! Taiteilija kysyi mielipidettäni teoksestaan, mitä mieltä olin tästä viime yön inspiraatiosta joka oli myös yön pimeinä tunteina täytynyt valmistaa jottei näky haihdu päänupista? Veri valuen suusta - purin edelleen kieltäni - suhautin ukolle että fantastinen on, valaise taidetta tuntematonta. Perkele mikä virhe. Ukko alkoi paatoksella selostamaan kuin mehumaijat edustavat tyranneja ja niiden letkut verisuonia joilla ne imevät veret kansasta. Pakastin kuvasti Suomea, (olihan se kylmä joten ainoa looginen juttu) missä asui ikeessä oleva kansa, jota taasen huurussa olevat puu - ukkelit edustivat. Kysyessäni että mitä perkelettä nuo sivupeilit kuvioon kuuluu, vastaus tuli miltei halveksuvaan sävyyn. Enkö nähnyt että ne olivat kansan jälkijättöinen mieli, silmät? Tuntui kuin minua olisi lyöty lekalla, yhtä tyhmä olo. No tietenkin ne edustivat jälkiviisautta, kansan tapaa katsoa asioita taaksepäin ja olla jälkiviisas. Voi vittu, kiitos informaatiosta. Muistinkin juuri, että pitää omaan lonkkavolvooni hommata kans tuollaiset kansan jälkijättöiset mielet, niin voin olla pyöräilessäni jälkiviisas, pelkästään vilkuilemalla taakseni peileistä
Oikeesti, tätä juttua riittäisi tuosta pariskunnasta vaikka kuinka perkeleesti, vaan nyt on taas lähdettävä maakuntaan koska tuo köyhyys pistää kujeilemaan. Tehkää taidetta ja viettäkää hauska päivä…

 

Helvetin esikartano
Kes 15. 2012

Täällä on niin kuumaa että kivetkin hikoilevat, sammakot kuivuvat hyppynsä aikana ja jopa mummotkin ovat vaihtaneet tummat poplarinsa vaaleampiin. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä että on todella kuuma. En valita, olen aina ollut ja tulen aina olemaan kesän lapsi. Vihaan talvea, tuota valkoista helvettiä joka pitää otteessaan suurimman osan vuotta. Nautin auringosta ja sen paisteesta, mutta kohtuus kaikessa.
Tässä on nyt aamulla P -plogin yhteydessä lupaamani juttu, kerron hieman siitä millaisessa helvetin esikartanossa minulla on etuoikeus asua villinä - ja vajaana.
Tämä syrjäinen kolkka on siitä omituinen - sen lisäksi ettei siitä ole kunnon merkintää missään kartoissa - että täällä vallitsevat äärimmäiset sääolosuhteet. Ihan tosi, kevällä saattaa pihalla seistä pakkasen panema koivu, vaan kun aamulla heräät ja katsot ulos niin kas, se on täydessä lehdessä. Syksy, tai oikeammin alkutalvi, on kaiken pahin. Täällä kaikki pelkäävät ensilumen tuloa ja syystä. Lunta tulee joka talvi keskimäärin 24 metriä, mikä on suhteellisen paljon näin pienelle paikkakunnalle. Ei tuo metrimäärä niinkään vituta vaan se, että se tulee kaikki kerralla, yhdessä jysäyksessä. Niinpä täällä keväisin nähdään yhdellä jos toisellakin mukulalla frisbee kädessään. Helvetti se mikään frisbee ole, se saattaa olla naapurin Rane joka on ollut ensilumen “sataessa” ulkona. Ensilumeen kuolee täällä keskimäärin joka talvi n. 30 onnetonta sielua. Siksi täällä myös paneskellaan ahkerasti, yritetään pysyä viikatemiehen edellä. Syntyvyystilastoissa heinäkuussa on piikki, silloin syntyy 300 tenavaa tänne karhujen syötäväksi. Osa joutuu oikeasti karhujen kitaan, asumme niin perkeleen korvessa jossa karhuja piisaa eikä sellaista äpärälaumaa saa vahdittua Erkkikään. Suurin osa siis laitettu alulle ensilumen sadepäivänä marraskuussa. Itselläni on ne talkoot ohi, viimeksi kun koitin niin tuli vain kuumaa ilmaa ja pullanmuruja.
Eksyin aiheesta, nuo päässäni mellastavat äänet sekoittavat alvariinsa ajatuksenjuoksuni. Kesästähän minun piti puhua. Ensimmäinen merkin saimme siitä jo aikaa sitten, olimme takapihalla tupakilla ja vaimoni sanoi että joku on aloittanut grillikauden, käristetty makkara tuoksuu selvästi. Käry voimistui koko ajan ja ihmettelimme mistä se oikein tulee. Viimein savukiehkura tuli silmiini suoraan alhaalta päin ja hittolainen, vehkeeni oli jotenkin muljahtanut bokserin puntista pihalle ja siinähän se tirisi. Ihme vehje, toimii muuten paitsi pukkaa em. kuumaa ilmaa ja niitä pullanmuruja, eikä siinä ole tuntoa. En siis tuntenut vaikka nakkini kärysi jo aivan mustana. No,  siitä rapsuteltiin isommat hiillokset pois ja takaisin punttiin.Makkaroista ei puhuttu sinä iltana sen enempää.
Aika karu maisema vallitsee alkukesän (kevään) vehreyden jälkeen, jota kestää noin kolmisen vuorokautta. Sen jälkeen kaikki kirjaimellisesti kuivuu, muoviset ulkokalusteet ja amppelit sulavat, keraamisten pihatonttujen päällä voisi hauduttaa paistia. Noista muovikalusteista sen verran, ettei niitä näe juuri kuin paikkakunalle muuttaneilla joita kunta on onnistunut huijaamaan valhellisilla mainoksillaan. “Tule maaseudun rauhaan” pitäisi todellisuudessa olla “Koe autenttinen kuumaisema” tai “Haluatko fiilistellä helvetissä”, vastaisivat paremmin totuutta. Puhdas paikka tämä joka tapauksessa on. Koiran paskat syttyvät palamaan ennenkuin ne osuvat maahan ja kusi höyrystyy myös ennen maankamaraa. Ihmettelette varmaan miksi täällä voi olla eläimiä ja elämää. Ihmiset ovat sukupolvien saatossa karaistuneet, samoin eläimet. Pikkulinnut ovat ottaneet teknologian avukseen ja käyneet nokkimassa läheisellä asbestitehtaalla itselleen pikkuruiset asbestisaappaat ja -maskit. Saatanallisen näköisiä otuksia istuksiessaan sähkölangoilla kiiltävät kengät ja naamarit päässään. Uusille kyläläisille myydään aurinkorasvaa suojakertoimella 14000, paikallisilla iho on jo parkkiintunut noin kolmen sentin melanoomapanssariksi. Kuolleilla kyläläisillä tehdäänkin saatananmoista tiliä, heidän ihonsa myydään luotiliiveiksi sotilaskäyttöön pitkin maailmaa, milloin minnekin kriisipesäkkeeseen.
Äärimmäisistä sääolosuhteista johtuen paikallinen porukka on helvetin huonoa uimaan ja niinpä hukkumistilastot ovat toinen syy miksi täällä paneskellaan taukoamatta jottei väki lopu kesken. Joka kesä sulan veden aikaan, eli toukokuun alkupuolelta aina lokakuun loppupuolelle ei voi uida kuin vasta aivan lokakuun lopussa. Yleensä viimeinen viikko lokakuusta on sellaista aikaa, jolloin järvien lämpötilat ovat syksyn järjettömien sateiden jälkeen laskeneet sen verran että uiminen on mahdollista. Heti alkukesästä vesien lämpötila kohoaa yhdessä yössä helvetilliseksi. Rantaan unohtuneet veneet tuhoutuvat, puiset syttyvät palamaan ja lasikuituiset sulavat niille sijoilleen. Nyt te viisaat kysytte että mikseivät järvien vedet haihdu niin kovassa kuumuudessa? Hyvä kysymys mutta siihen on looginen vastaus; koska asumme tosiaankin sellaisessa kolkassa jota mikään hallitus ei ole virallisesti tunnustanut, eivät täällä päde myöskään mitkään lait. Sen seurauksena täällä helvetin esikartanossa on enemmän kemianteollisuutta kuin koko maapallolla yhteensä, eikä täällä todellakaan tunneta sanoja jätevesien käsittely tai ongelmajäte. Niinpä järvemme ovatkin käytännöllisesti katsoen loka - altaita, eri öljyjen värittämiä kuoleman lammikoita. Siis kaikille muille paitsi paikkakuntalaisille (karaistuminen). Juuri tästä syystä täällä ei myöskään ole mitään sellaisia tavallisia tauteja kuten flunssaa, tai mitään tulehduksia etc. Kakarasta asti uiminen noissa paholaisen lätäköissä luo sellaisen immuniteetin että alta pois. Kerran tänne muuti katiskan tekijä joka veti itsensä kiikkuun kolme viikkoa muuttonsa jälkeen, älysi parka millaiseen kuoleman laakson oli bisneksensä tuonut. Helvetissä kun ei kalastella, ei vaikka kuinka mieli tekisi. Rusketuksesta sellainen juttu että kävin kerran paikallisen kiertokoulun matkassa Tansaniassa, jossa ensimmäinen paikallinen vastaantulija osoitti varsin rasistista näkemystä sanomalla minulle; “Vitun neekeri”.
Syksyllä vettä tulee noin 11 metriä, sekin yhdessä yössä. Koska maaperä on helvetillisen kesän jälkeen niin kuivaa ja kovettunutta ettei se ime yhtään, perkeleelliset tulvat piinaavat aina tuonne lokakuun loppupuolelle, uimakauden alkuun. Niinpä siirtokunta onkin aidattu 32 metriä korkealla betoniaidalla ettei ihmisten omaisuus ajelehdi helvetin kuuseen. Luonnollisesti aidassa on patoluukut tihein verkoin, tulvavesien poisjuoksuttamiseksi. Patoluukut siksi, että ne suljetaan tulvien jälkeen ettei tänne pääse muuttamaan / tulemaan ihmisiä tosta vaan. Tänne kun ei ketä tahansa päästetä, yleensä pitää olla ainakin maastakarkotuspaperit tai jokin parantumaton sairaus kuten rutto tai joku muu helvetillinen lääketieteellinen riesa. Meihin niillä ei ole luonnollisesti mitään vaikutusta immuniteetin takia, eri instanssit (CIA, AL-Qaida, Punainen polku, FSB,etc. ja monet lääkefirmat) vaan haluavat tutkia niiden ja niihin kehitettyjen lääkkeiden vaikutusta terveisiin ihmisiin, joita edustavat aiemmin mainitsemani kunnan huijaamat uudet asukkaat. Me ei niiden touhuihin paljon puututa, kuolkoot keskenään. Jaahas, nyt te ajattelette että olemme sisäsiittoista sakkia. Ehei, aina joku sutaisee uutta tulokasta ennenkuin ruttoset sitä rynkyttävät, näin saadaan perimä pidettyä puhtaana. Nuo tautisetkin ovat ihan mukavaa porukkaa, niiden kanssa voi kirjaimellisesti heittää huulta. Lehtiä ei tarvitse syksyllä haravoida, ne kun paloivat ilmiliekeissä ennen juhannusta. Hyvä juttu.
Talvesta olikin jo puhetta, keväästä nyt ei paljon ole sanottavaakaan. Normi kevään merkkejä, yhdessä yössä talven keskivertopakkanen eli noin -122 astetta lauhtuu kymmenkunta astetta plussan puolelle. Kevät onkin inhimillisintä aikaa olosuhteiden puolesta, harmi kun se ei kestä kuin kahdesta kolmeen vuorokautta. Sitten onkin jo helvetin lukemat lämpömittarissa. Keväällä lintujen poikaset siis oppivat lentämään tois nopeasti sillä se on pikku pakko pesän roihahtaessa tuleen. “Lennä tai tule liekitetyksi”, näin emot opastavat pienokaisiaan. Kuten varmaan nyt tajuatte, tämä saattaa äkkiseltään vaikuttaa vittumaiselta paikalta asua mutta kun tähän tavan elämään tottuu niin siinähän tuo menee. Täällähän on aurinko lähempänä maapalloa kuin missään muualla, se on joku ihme kosminen poikkeama, joten uv - säteily ja kuumuus kiehauttaa noi aivot pariinkin kertaan päviässä. Ei siis pidä ihmetellä näitä hämäriä tekstejä, vaikkakin ne ovat tosipohjaisia niin teidän täytyy ymmärtää ettei niitä asioita tee täyspäiset ihmiset. Tässä kohtaa pitää sanonta “Ihminen muuttuu ympäristönsä kaltaiseksi” - aika helvetin hyvin kutinsa. Kirjaimellisesti. Koitan rustata aamusta jotain mutta jos ei näy, niin jollain kohtaa päivää - vaikka sitten töiden jälkeen.

 

Sairastuminen ja seuraus: P - plogi
Kes 15. 2012

Korkeammat voimat taas koittelivat eilen jätkää. Aamu alkoi huonoissa merkeissä, päätä särki ja muutenkin elimistö oli aivan sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä, koitin syödäkin jotain mutta jouduin milteipä heti painelemaan vessaan oksentamaan. Siksipä nyt mennäänkin lyhyestä virsi kaunis - periaatteella, en ehdi pitkää juttua kirjoittamaan sillä työt kutsuvat pikapuoliin. Kuitenkin, kiitollisena teille jotka luette näitä ei niin terveitä otteita elämästäni ja jos vaan virtaa riittää niin tossa klo 22.00:n jälkeen kun kotiudun, saattaapi olla että uutta tekstiä pukkaa. Mutta nyt, P - plogi:
Paneutuaksemme parantumattomasti pipiin päähäni, painutaan pinnalta pohjalle. Pienenä poikana pummasin paikallisen postin pielessä pakettimatkoja Pakistaniin. Pian posteljooni pakotti pojan painumaan pois paikalta. Paskaako palikasta piittaat, parahdin?! Paikalliset päättelevät postia pummien pesäpaikaksi, painu perkeleen pian pellolle, parkui posteljooni. Pian poljinkin pellon pieleen, päässä pettyneet päätelmät. Pahus, piika pölähti paikalle pakottaen pojan pistämään paskaa pellon pintaan. Poikahan pisteli. Piika, piukea pimu pisti palikan pään pyörälle, panetti. Piika panemisesta piitannut, pölisi painoindeksistään. Pirulauta, painoindeksiä paaksaamisen puolesta, parahti palikka pussaten piikaa. Piika pamautti perkeleellisen pommin palikan päähän, poika paiskautui perseelleen. Piian paetessa pirtille, poika paikallisti puheessa parjausta; penteleen puolimieli, pakettimatkojen pummija.
Poika pillahti poruun, piian pamaus pelästytti putkauttaen paskat punttiin. Poika peseytyi purossa, paska painui pohjaan. Puro pilalla. Pehtoori peijakas paikallistanut pojan paskomassa puroon, painiksi pistetiin. Pehtoori pöllyytti poikaa pitkin petäjikköä, palikan pään paukahdellessa petäjiin. Parkui parkumistaan, pehtoori paransi pieksemistään. Pilaatkos puroja, puolivaloilla päästelevä penikka!, puhisi pehtoori. Palikan paimentamisen päätyttyä, pehtoori paineli pirtille piikaa polkemaan.
Pariin päivään poika pystynyt paljon pyöräilemään, paikkoja pakotti. Pelkkää pillimehua pakasteseillä poika pisteli. Pian poljeskelikin pitkin pitäjää, poiketen pankeissa pyytelemässä pennejä. Pennejäkö pyydät?, pankin pimu puuskahti. Poika poika, pennisi painuu pakkasen puolelle, piruako postaat pankin permannolla, painuhan pikaisesti pihalle. Pettyneenä persoonaansa poika paineli pihalle pyörähtäen parturin puolelle. Pää puliksi, painotti poika pikaista parturointia pyytäessään. Puliksi puliksi, pajatti parturi. Pulskea puolihameinen, päätteli poika. Piittaatkos pilusta, parturi paukatti pojalle. Pili pystyssä poika puheli pitävänsä paljonkin, pilkkaako parturi? Parturi pilkannut, pian paineli poikaa penkissä pallonivelet paukkuen. Poika puristui penkkiin, palkeet pihisivät. Parturi paukutti paukkuttamistaan, poika pyyteli pelastusta. Pää pienemmälle, paimensi parturi puhistessaan pojan päällä. Parturi pölisi pantanneensa piluaan, paikalliset pitivät paremmista perseistä. Pitäkööt perseensä, pihit pikkupiliset pöljäkkeet. Poika prässäytyi penkkiin, päätä punotti. Pian purkautui poika parturin pettyessä pikaiseen panoon. Parturi putsasi pilunsa, painotti poikaa pitämään päänsä pienemmällä päivän parturoinnista. Pidän, poika pihisi puolikuntoisena painuessaan pihalle.Pahus, pojan pää piristyi. Paras parturi pohjoisella puolella pitäjää, päätteli poika. Pirteänä polki parantolaan päin, painellen pitkin polkuja.
Parhaat plokin pällistelijät, pakko painua pakkoliikkeiden pariin, parahinta päivää puolestani! Pitäkää päässänne, päivän pelastus putkahtaa pimennosta. Painelkaa polkujanne päättäväisesti, pian paikallistattekin penteleen pramean parittelu partnerin paikallisesta porukasta….

 

Interaktiivista performanssia ja vallan perkeleesti poliiseja
Kes 14. 2012

…omituinen taiteilija nyki mun edessä ja toisti kysymyksensä. Vastasin että vittu, johan oon pilettini maksanut. No, tää otti rotvallikiven ja heläytti mua kalloon. Jessus että hetkeks löi värit päälle kun sattu niin helvetisti.
Kyllä se on kuulkaas niin, että meidän hullujen ei pitäis lähteä yhtään mihinkään neljän seinän sisältä. Ei  edes postilaatikolle saati sitten kaupunkiin. Alkoi kuitenkin ahdistamaan ja  kyllästyttämään nää seinät niin päätin käydä läheisessä kaupungissa, ihan vaan pällisteleen josko törmäis toisiin kajahtaneisiin. Kävelin heti ekalle terassille, vaikka lääkäri on nimenomaan kieltänyt noitten vahvojen psyykelääkeitten takia kaiken alkoholin. Tuumasin ettei ne nyt niin vahvoja ole, kun joutuu lasten muoviämpärillisen tempaseen joka ilta ettei tule koko yötä karjahdeltua ja roikuttua verhoissa. Tosin kerran tutkin niitä, ihan mielenkiinnosta. Yleensä en välitä mitä ne mulle määrää, siksi kaadankin ne kaikki sekaisin vanhaan, muoviseen jäätelöpakkaukseen. Kaikki sateenkaaren värit löytyy ja vähän päälle. Pienin yhden tabletin milligrammamäärä oli 3500 mg. Eli noita kolme ja puolitonnisia on ehkä kolmannes siitä ämpäristä, loput on vahvempia. Yhdessä äreimmistä - 7400 mg - on pääkallon kuva. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että se on hyväksi myös luustolle. En tiedä onko näin ja onko noi milligrammat suuria vai pieniä kun en oikein ymmärrä noista psyykelääkkeistä.
Tilasin pullon viinaa koska kaljaa saa kiskoa ihan hullun lailla jos haluaa että jano lähtee, känniä sillä on turha koittaa. Tarjoilija ei suostunut tuomaan, ilmoitti hienostuneesti että he tarjoilevat vain grogeja. Ajattelin että lahjon kyypparin, käännyin tuolissani hieman että saisin lompakon kaivettua takataskusta. Takkini putosi terassin lattialle ja välittömästi tarjoilija ilmoitti tuovansa pullon viinaa jos lähtisin heti. Pulloa ei tarvitsisi maksaa ja sen saisi ottaa mukaansa. Sanoin että sehän sopii vallan mainiosti, kylläpäs täällä kaupungissa on ystävällistä väkeä. Tyytyväisenä lähdin puistoon juomaan lestiäni tyhjäksi.
Viinalla ei tuntunut olevan minkäänlaista vaikutusta, taisi olla kusipullo kun niin hövelisti sen antoi. Viimeiset tipat imaistuani, laitoin pullon penkin päässä olevaan roskikseen ja aloin kaivamaan tupakoita taskustani. Käänsin takin etumuksen itseeni päin päästäkseni povarille. Samassa kun käänsin takin, selvisi syy tarjoilijan anteliaisuuteen; Takin rintapieltä koristi erään minulle niin tutuksi käyneen mielisairaalan nimi isoin kirjaimin, oikein brodeerattuna. Perkele että pisti naurattamaan, pitikin epähuomiossa ottaa lataamon rotsi mukaan.
Lähdin kävelemään puistosta keskustaan päin. Matkallani kohti keskustaa, jouduin kävelykadulle jossa oli paljon ihmisiä. Jonkin aikaa käveltyäni, näin suuren joukon ihmisiä tuijottamassa yhtä tyyppiä joka nyki ja huhtoi keskellä katua. Ahaa - ajattelin -  tää on niitä performanssi esiintyjiä, jäänkin mielenkiinnosta seuraamaan. Äijä oli nuorehko, näytti laitapuolen kulkijalta asusteista ja ulkonäöstä päätellen.Tai sitten oli jo monta esitystä takana tälle päivälle.Typerä esitys, jätkä huhtoi ilmaa ja karjahteli, ihan niin kuin meikäläinen silloin kun lääkkeet on jäänyt ottamatta tai ne ei jostain syystä toimi. No se loikki siihen mun eteeni ja tokaisi että anna viisikymppiä. Helvetti, en ollut nähnyt lipunmyyntiä missään, luulin että tää hupi on ilmaista. Kaivoin jätkälle kuitenkin viisikymppisen, täytyyhän taiteilijan esityksestään palkka saada. Huhtoja siirtyi hetkeksi toisten ringissä seuraavien ihmisten tykö, samat sanat jokaiselle; anna viisikymppinen. Kukaan ei antanut, onpas töykeää porukkaa. Ei mennyt kauan, kun tää heppeli tuli taas nykimään meikäläisen eteen ja toisti pyyntönsä. Sanoin että johan on vittu, kerran jo pilettini maksoin ja sekin on näin paskasta esityksestä liikaa. Ei sitten, tokaisi kaveri, otti rotvallikiven ja heläytti sillä mua kalloon. Jessus että löi hetkeksi värit päälle kun sattu niin helvetisti.
Onneksi olen aika kovan koulun käynyt enkä pienistä säikähdä, joten kokosin itseni ja hymyilin koska tämä esityshän alkoi muistuttaa kotopuolen meininkiä. Jätkä katto suu auki. Luulin että se kuuluu esitykseen, avasin kans suuni ammolleen ja aloin nykiä kroppaani samalla tavalla kuin se hetki sitten. Nyt tää taiteilija juoksi viereisen kultasepän liikkeen ovelle, nosti maasta polkupyörä telineen ja juoksi mua kohti. Tää taisikin olla niitä interaktiivisia performansseja, joissa katselijatkin pääsee osallistumaan esitykseen. Niinpä jätkän tullessa kohdalle, riuhtaisin sen lonkkavolvotelineen hennerin käsistä ja vetäsin sillä sitä selkäpuolelle sen verran lujaa että koko teline taittui. Taitelija piti aika mölinän kaatuessaan maahan.Ilmeisesti olin ymmärtänyt asian oikein koska paikalla olijat alkoivat taputtaa. Ensin olin hieman hämilläni mutta sitten päätin että hitto soikoon, annetaan kansalle mitä se haluaa. Kaihasin maassa makaavaa jätkää nilkoista kiinni ja rupesin pyörimään. Vauhdin ollessa saatananmoinen, päästi jätkästä irti ja se lensi suoraan lähellä olleen katusoittajan päälle.
Ymmärsin että tämä katusoittaja oli taustajoukoissa, soitti siis taustamusiikkia tän toisen hiihtäjän esitykseen. No perkele, koska taiteilija nro 1 makasi tajuttomana, tää toinen kävi kiinni. Vahva patu, mutta nyt sillä oli vastassa hullu. Taputtelin siltä kans älyn mäelle ja yleisön riemuksi revin vielä sen haitarin kahtia. Mielestäni interaktiivisuudellakin on rajansa näissä performanssi jutuissa. Eipä ne kinkerit siihen loppuneet, joka paikasta alkoi ilmestyä aivan autenttisiin poliisin uniformuihin sonnustautuneita taiteilijoita. Kadunkulmista, rappukäytävistä ja läheisen kaupankin katolta niitä syöksähteli. Ja eikun kaikki joukolla kimppuun. Huomasin siinä taistelun tiimellyksessä pääseen kuntoni rapistumaan pahasti, ei yhtä näytöstä meinaa jaksa tapella tai osallistua, ihan miten vaan. Ihmettelin kyllä miksei yleisö taputa tämän yht’äkkisen ja mielenkiintoisen juonen käänteen takia, paljon näyttelijöitä ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu.
Olin aivan vitun hikinen leivottuani uniformu - ukkeleita jo jokusen hetken ja niitä perkeleitä näytti pukkaavan vaan koko ajan lisää. Viimein yksi epäreilu kusi mun silmille tai jotain, kirvelin niin paljon että ne sai yliotteen ja hakkasivat mua porukalla maassa. Niillä oli samanlaiset pamput kuin tuolla suljetun puolen hoitajilla näkee. Aikansa pieksettyään ne heitti mut pakun peräkoppiin ja sitten mentiin. Mulle jäi hämärä käsitys että ne oli oikeita poliiseja, en oikein muista kun se viina kiihtyneen verenkierron vuoksi kilahti nuppiin aika pahasti. Eli kyllä viinaa voi ottaa lääkkeitten kanssa mutta ei saa alkaa huhtomaan. Täytyykin muistaa mainita tästä lääkärille seuraavalla kerralla. Mukavia poliiseja, jos ne nyt sitten niitä oli, koska kysyttyään henkilötiedot ja kollattuaan mun lompakon ne alkoivat kiittelemään. En ymmärtänyt, ensin oli puhetta jostain virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vammantuottamisesta etc., sitten jo kiitellään huumehörhön taltuttamisesta. Lisäsivät vielä että teillä pitäisi olla rintapielessä sellainen henkilökortti, niin  osaisimme suhtautua teihin asianmukaisesti. Vittu mää menin sekaisin. Virkamiehen vastustaminen? Huumehörhö? Lappu rintapieleen? Mikä lappu? Maalaisilleko? Vai meille, joilla sattui olemaan mielisairaalan viimeisin epikriisi povitaskussa? Taitaa olla saatanan paljon parempi kun en enää poistu kämpästäni yhtään mihinkään. Ei edes yhtä performanssi esitystä saa rauhassa katsoa ilman että ehdotellaan jotain perkeleen kylttiä kaulaan. Taidan käydä kysymässä siellä laitoksella että mitä ne haluaa siinä lapussa lukevan niin tatuoin sen samantien ottaani. Kulkee aina mukana, ellei sitten joku performanssitaiteilija sivalla päätä harteilta pois.
No ei se mitään, tulipahan sekin koettua. Jos sitä nyt ottais ne iltalääkkeet, taidan tempaista pari ylimääräistä myös niitä luustoon vaikuttavia ryynejä. Ne on hyviä, joskin ensimmäiset kaksi tuntia ottamisen jälkeen mulla on tapana pitää päätä oven raossa ja paukuttaa ovea aivan saatanasti. Ihme kyllä, siihen nukahtaa. Öitä!

 

Lakanat liekeissä ja bassetin nahkaa
Kes 13. 2012

Taas kuivui lakanat - kiitos Ilmavoimat! Kannattaa asua täällä jumalan hylkäämässä erämaassa, jonka yllä nuo mainiot miehet tummissa koneissaan harjoittelevat. Tosin grillaaminen on nopeaa ja edullista.
Joo jumalauta, eilisen hieman hämärän iltapostauksen jälkeen vein pyykit narulle, pääosin petivaatteita. Viimeistä lakanaa viritellessäni kuivumaan, taivaan täytti pauhaava jylinä. Tiesin mitä tulisi tapahtumaan joten sukelsin roskiskatokseen. Sieltä se sitten tuli, tuo ilmavoimien teräslintu syöksyen kohti maankamaraa aivan perkeleellisen ulvonnan saattelemana. Viime hetkessä nokka ylös ja taas korkeuksia kohti. Masentuneena kömmin katoksen alta pois, tiesin mitä odottaa. Nurmikko ympärilläni savusi vielä ja naapurin räystäässä roikkuva muoviamppeli näytti pitkältä räältä roikkuessaan maahan asti. Pihassa olleet tavarat olivat lennelleet ympäriinsä ja osa kattotiilistä ties minne. Pyykeistä kaikki keinokuituiset lakanat tulessa ja kalsareista oli jäljellä vain surullisesti keinahtelevat kuminauhat muovisten pyykkipoikien näyttäessä lerpahtaneilta…no niiltä, kyllä te tiedätte.
Noi ylilennot, tiedän että ilmavoimien lentäjien pitää treenata mutta eikö sitä vois tehdä hieman ylempänä? Tietääkseni jonkinmoinen turva/lakisääteinen etäisyys maahan pitää olla, niin kuin vesilläkin mökkirauhan suhteen. Vaan ei täällä korvessa. Täällä ei ole tavatonta että oravia sataa, puiden latvoja viistäessä ja jälkipolton humahtaessa koneen perseestä nuo hasse windit lennättävät oravat, jotka yrittävät viimeiseen asti pitää kiinni puista, metsästä tänne asutuksen keskelle. Viime kesänä eukko sai paskahalvauksen pestyään ikkunat todella puhtaiksi, niin eikö ilmataistelun seurauksena kurree kopissut olkkarin ikkunaan sotkien sen sisälmyksillään. Jos äänenkäytöllä yhdistettynä paholaisen nimeen saisi tiputetttua lentokoneen, olisi tuon tapahtuman jälkeen koko suomen ilmatila ollut puhdas kaikista koneista. Eukko huusi niin lujaa että pihakeinukin meni kumoon, katoksen osittain repeytyessä ilmanpaineesta. Tässä muuten yksi syy, miksi emme tappele sisätiloissa. Koriste - esineet, kasvit ja tapetit maksavat nekin pitkässä juoksussa paljon, jos niitä lennättää kerran viikkoon.
Ylilennoista on hyötyäkin; ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut viritellä grilliin tulia, riittää kun heittää kyrsän noin kolmen metrin korkeuteen, niin se on siinä. Koneen pyyhkäistessä yli, makkara palaa jälkipoltossa osavan hiiltyneeksi. Liian ylös ei pidä heittämän sillä jos tämä suomalainen vihannes osuu ohjaamoon, kuski vittuuntuu ja napalmia alkaa satamaan niskaan. Se perkele ei sammu millään ja tekee varsin kipiää. Samalla muuten saa tosi hyvän kestorusketuksen, säästyy etelänmatkarahat. Kannattaa suosia paksukuorisia makkaroita, ei ohuet kestä monen tuhannen asteen kuumuudessa. Mutta se siitä.
Sen verran - nyt kun ilmailuaiheeseen päästiin - voin paljastaa eläkesuunnitelmistani, että aion ryhtyä harrastamaan riippuliitoa. Laitteita tai varusteita en tarvitse. Katsokaas kun olen sangen kuivakka jätkä ja velkojat ovat kiskoneet nahkani (jo pienestä pitäen, “tules saatanan mulkku tänne, koska maksat” - periaatteella) ns. ylikokoon, on minulla oma henkilökohtainen riippuliidin. Toki tarvitsen lentokonekyydin korkeuksiin mutta sen jälkeen vain hyppy koneesta ja luonnottoman kokoinen nahkani levittäytyy liitimeksi. Liito - oravan tapaan. Tämähän täytyy tehdä tottakai alasti, eihän tuo nahka muuten pääse levittäytymään. En tiedä koskeeko julkisilla paikoilla alasti olemista koskevat säädökset ja lait ilmatilaa mutta senhän saa selville kysymälläkin ilmailuhallituksesta tai alan viranomaisilta. Sen verran näky on tottumattoman silmään kauhistuttava, että varmaan kieltävät mutta aion harrastaa siitä huolimatta. Näytän nimittäin alasti ollessani aivan bassetilta. Jouduin taannoin läheiseen löytökoira kotiin sammuttuani munasiltani tien viereen. Joku helvetin mökkiläinen oli luullut minua hylätyksi ja loukkaantuneeksi bassetiksi maatessani ojan pohjalla. Kuuleman mukaan oli kertonut koiran olevan pahasti nälkiintynyt, en tiedä mistä se senkin repäisi. Vatsani kohdalla oli selvästi havaittava kohouma, olin juuri syönyt naapurin kesäksi unohtuneen lintulaudan tyhjäksi. Vielä tuosta ilmojen tiestä sen verran, että liidellessäni korkeuksissa voin ja aionkin käydä ilmataistelua noiden perkeleen ylilentäjien kanssa. Auringon suunnasta kun lähestyy syöksyliidolla konetta, niin Hornet - kuskilla ei ole mitään toivoa. Pienellä harjoittelulla pystyn paskomaan kuomuun, tähtäilköön siitä sitten maailmaa ja polttakoon ihmisten pyykkejä. Ei vaan, ei korkeuksissa pidä tortttua vääntämän. Siellähän on hemmetin kylmä, joten torttu jäätyy ennen osumistaan kuomuun kivikovaksi ja näin särkee koko kuomun. Ei kestä meikäläisen perse maksella Hornettien kuomuja joten taidan hylätä koko ajatuksen. No, kusta lorauttaa voi tietysti. Ikäväähän se on raapata sitä irti tukikohdassa muiden hasse windien pilkatessa tyyliin: “Kohtasit sitten bassetinnahan ja se pääsi yllättämään?” Päälle vittumaista naurua ja päiden pudistelua. Kyllä, niin minä teenkin.
No niin, päivä pulkassa. Tulin hetki sitten himaan, kävin pesulla ja söin. Ajattelin käväistä täällä ennenkuin käyn lepuuttamaan sairasta kroppaani. Työ, jota tällä hetkellä teen, on paitsi ruumiillisesti raskasta myös henkisesti hyvin kuluttavaa. Olen käsitellyt viime päivinä suurehkoja määriä kemikaaleja enkä tiedä onko niiden hengittäminen ja toisekseen ihon läpi imeytyminen syynä siihen omituiseen, pakonomaiseen käytökseen joka on riivannut minua viime päivät. Esimerkiksi kehoni on poikkeuksellisen kipeä tänään, johtuu siitä että minä poistuin ohjaamastani ajoneuvosta täydessä vauhdissa. Ajaessani täyttä vauhtia kotia kohden kuulin aivan selvästi kun joku huusi; “Next!” Olen varma että joku yliluonnolinen sanoi sen sanan, ei edes autostani (vaikka vanha onkin) voi lähteä mitään sellaista tai samanlaiselta kuulostavaa ääntä. Koska olen jo vuosikymmenet hypännyt eri lääkärien vastaanotolla tuon psyykevinouman takia, refleksin omaisesti nousin kuskinpukilta, avasin oven ja sanoin “Päivää!” Seuraava ääni jonka kuulin ojan pohjalle jossa makasin, tuli kahden kyläläisen pyöräillessä ohi ja puhuvan toisilleen kuinka toi on taas juonut ittensä tohon kuntoon, saattaa se olla lääketokkurassakin. Huuhdahdin ojan pohjalta vastaan että koittakaa itse hypätä autosta 100 kilometrin tuntivauhdissa! Kuulin etäntyvää naurua ja sanoja kuten helvetin hullu, lukkojen taakse ja pitäis lopettaa. On ne vaan kannustavia. Onneksi autoni oli säilynyt ehjänä, seistä nökötti läheisellä pellolla.
Toinen juttu tapahtui kun talon emäntä huikkasi minut kesken työpäivän kahville. Laskin työkalut kädestäni ja painelin sisälle jossa tuoksui juuri leivottu pulla. Emäntä oli laittanut mukin täyteen kahvia, kertoillen samalla aloittaneensa juuri isohkon leipomisrupeaman. Hän kun tekee sitten kerralla isomman satsin, leipoo toisen pakastimista täyteen niin ei tarvitse harva se viikko käsiä jauhoihin sotkea. Edessäni pöydällä oli vitun iso taikinaklöntti, jauhopussi ja muita leipomustarpeita. Tietysti oli valmista pullaakin pienen peltitarjottimellisen verran. Hörppäsin kahvia ja juuri kun olin tarttumassa pullaan, kännykkäni soi. Sitten tapahtui jotain kauhistuttavaa. Kännykän ääni laukaisi päässäni omituisen pakkoliikkeiden sarjan. Muistan sen selvästi vaikka tunsin tilanteessa itseni ikään kuin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Siis kun kännykkä alkoi soimaan, hyökkäsin sen kahdeksan kilon taikinamötin kimppuun laulaen samalla Kristallivirttä. Hakkasin sitä taikinaa oikein huolella, emännän juostessa ulos ovesta ja huutavan miehelleen että tule nyt auttamaan, toi helvetin kenopää kajahti lopullisesti. Lyödessäni hikipäässä taikinaa, kuulin sen sanovan Jabba the Hutin äänellä: “Ainoa keinosi voittaa minut, on syödä minut. Otatko haasteen vastaan?” No ei varmastikaan tarvi sanoa kuinka kävi, tungin viimeisiä suupaloja suuhuni kun valkotakkiset saapuivat. Talon isäntä oli ollut sitä mieltä ettei heidän ole hyvä mennä sisälle juuri nyt, vaan soitetaan viranomaisille niin ne kyllä auttavat. Vaan eipä osanneetkaan odottaa sellaista käännettä että minäpä tunsinkin nämä valkotakkiset. Kirjoittaneet kilvan reseptejä ja määränneet mitä moninaisimpia lääkkeitä, ovatpahan molemmat todenneet minut täysin oikeustoimikelpoiseksikin eli päästäni terveeksi. Tosin tapauksen johdosta molemmilta pantiin luvat hyllylle joksikin aikaa. No any way, hyviä kamuja ollaan joten tyhmänä kysyin että mitäs te täällä? Vastasivat että kun talon väki soitti ja sanoivat sinun seonneen. Mitä vittua, minä siihen ja lisäsin että tota taikinajuttuako tarkoitatte? Juu, kyllä. Olet kuulemma hakannut ja syönyt kahdeksan kiloa taikinaa? Hei älkää nyt viittikö, ensinnäkin en ole hakannut mitään taikinaa ja veto oli että pystynkö syömään kahdeksan sataa grammaa taikinaa. Nuukia ihmisiä kun ovat, psyyke meni sekaisin kun hävisivät kolmen tonnin vedon. Ovat siitä asti seisseet tuolla pihalla osoittamassa mieltään ja nyt sitten soittivat teille. He tässä lääkäriä tarvitsevat. Ja pikaisesti. Hittolainen sentään.
Niin siinä vain kävi että isäntä ja emäntä puettiin pakkopaitaan ja lähdettiin köyräämään kohti lähintä mielisairaalaa. Keittelin vielä tuvassa itselleni toiset kahvit ennenkuin lähdin ajamaan kotia kohden, matkalle jolla tulisin kuulemaan sanan “Next”… mutta kiitos paljon että sain purkaa sydäntäni teille, en usko että tuo porukka joka juuri soutaa rysäytti kirkkoveneellä etuoven läpi, paljon näistä jutuista ymmärtää…

 

Nälän aiheuttamien pakkoliikkeiden jälkitila
Kes 12. 2012

Kello on tätä kirjoitettaessa 21.30 ja lopetin tänään tuon nälästä aiheutuvien, nopeatempoisten pakkoliikkeiden sarjan eli työt vasta klo 19.50 joten tunnen olevani kykenemätön saamaan mitään aikaiseksi, no ehkäpä pari sanaa. Vaan heti tämän kirjoitettuani loppuun, tempaisen niitä mustasta pörssistä hankkimiani suurriistan tainnutus nuolia puolisen tusinaa reiteeni. Ehkäpä nukkumatti suvaitsee saapua tai sitten ei, viimeksi vastaavassa tilanteessa jouduin kusemaan suurjännite muuntajaan saadakseni tajun mäjelle ja näin hetken helpotuksen tähän sivupersoonieni täyttämään elämääni.
Ennen oli helpompaa kun asuin junaradan varressa. Kiskoille vaan ja pian kopsahti. Alueella kasvoi valtoimenaan saniaisia joiden syleilyssä sai ilmalennon jälkeen mukavasti oltua tajuttomana tai unessa, ihan mitä ilmaisua haluaa käyttää. Turhan syvätkin unet, kerran heräsin omituiseen, kahisevaan ääneen ja kuulin myös vaimeaa puhetta. Avasin silmäni ja totesin olevani kirstussa. Pappi perkele ripotteli parasta aikaa hiekkaa arkun päälle mumisi loitsujaan. Riuhtaisin kannen auki karjaisten että kolmas herra eturivissä on voittanut seurakuntatalolla kahvit! Ihan lotolla karjaisin, enhän tiennyt oliko minua saattamassa ketään. No voi vittu, olihan niitä saattajia; koko kirkko täynnä velkojia -  aina verotoimistoa myöden.
Kolmas herra eturivissä sattui olemaan vouti, ärhäkkä epatto joka on jahdannut minua vuosia. Sutena hän ampaisi pystyyn ja kaihasi meikäläistä rivelistä kiinni, huutaen että mitä pimeetä bisnestä siellä helvetissä tehdään kun kerran on eläville tarjota kahvit. Riepotteli minua aikansa ja sen jälkeen hyökkäsi arkkua repimään palasiksi, josko olisin sinne jemmannut helvetin valuuttaa. Sekaisin koko äijä. Pappia taasen vitutti se, että vouti perkele varasti shown hänen omassa kioskissaan joten otti ja humautti tätä messinkisellä ehtoollisviini maljakolla. Nyt olikin sitten voudin vuoro kierähtää arkkuun, tosin vaan tajuttomana. Seisoin keskellä alttaria pelkkä ruumispaita ylläni ja loin pappiin kysyvän ilmeen, että jatkuuko nyt kisat voudin siunaamisella vai mitä vittua tässä tapahtuu? Pappi nyki päätään ja luulin ensin hänen saaneen jonkun sairaskohtauksen. Vilkaistuani salin puolelle tajusi mitä hän tarkoitti. Nyt alkoi minunkin pääni nykimään, tosin eri syystä. Ehkäpä se kun tulee miltei elävältä haudatuksi, saa stressitason nousemaan ja vielä kun näkee velkojien hyppivän lehtereiltä alas muiden alttaria kohti rynnivien sekaan, pistää nupin tilttiin. Ainoa asia minkä muistan ennen tajuttomuustilaani on kirkon kauniit, katosta roikkuvat kyntteliköt. Varmaan ne jäi siksi mieleeni koska näky oli järjetön. Veroviraston porukka käytti kynttelikköjä liaaneina, edetessään velkojajoukon yllä ehtiäkseen minuun ensimmäisenä käsiksi. Seuraava musitikuva on suntion skodasta, ajettiin pitäjästä pois päin niin paljon kuin kieseistä pääsi.
Perkelettäkö tässä löpäjän, minuhan piti mennä nukkuun. Menenkin ihan kohta, juon vaan tässä samalla kahvini loppuun. Järkevä valinta juoda kahvia illalla kun ei kerran nukuta. No, sitä tulee kitattua sen verran ettei sillä ole kielteistä vaikutusta, paitsi että se pistää kusettaan. Varsinkin tossa kolmen - neljän aikaan aamuyöstä kun on juuri nukahtanut. Eihän siinä sitten muu auta kuin aamukahvin keittoon, varsinainen noidankehä. Itseasiassa juon niin paljon kahvia, että aina kustessani pamahtaa se Pauligin mainosmusiikki soimaan (tämä missä eri käsityöläisammattilaisia on kuvattu) ja se helvetin reinon ääni kajahtaa “Myös meillä Pauligilla kustaan ammattitaidolla….” ja sitten sitä tunnaria. Se on häiritsevää, etenkin yleisissä käymälöissä. Yhtenä kesänä kuninkuusraveissa Santoksen edustaja rupesi leipomaan turpaan, väitti että minulla cd - soitin sepalukseen piilotettuna ja pitääkö sitä vitun litkua paskahuusissa mainostaa? Vessassa sattui olemaan myös reilun kaupan edustaja ja torttua väänsi kulmakopissa Hyvä ostos - äijä. Ei kun kaikki joukolla kimppuun. Että pitääkin mennä kuselle silloin kun a) kaupungissa on kahviedustajien valtakunnalliset koulutuspäivät ja b) juuri silloin nämä kyseiset herrat sattuvat olemaan kuninkuusraveissa ja vieläpä samassa WC:ssä? Perkele, todennäköisyys on varmasti (tunnusmusiikki-ongelmani huomioon ottaen) yksi miljardista ja tottakai se osuu kohdalle. Mutta anna olla jos arpojen myyjällä on kaksi lippua ja ostan niistä toisen, niin en voita mitään, vaan viimeisen ostanut sikarikas kahviedustaja voittaa sillä etelän matkan. Olenkin päättänyt että se, joka erehtyy sanomaan minulle jotain niinkin typerää kuin “olet syntynyt onnellisten tähtien alla”, niin päästän hänet kärsimyksistään.
Ihan oikeesti, mun täytyy nyt mennä nukkuun tai ollakseni rehellinen - heittelehtimään hikisenä sängyssä hallusinaatioiden vallatessa mieleni. Saas nähdä missä tänä yönä mennään, viime yö meni teurastamon karusellissa. Olin SOT:in teurastamolla ja roikuin lihakoukussa niskastani täysin outojen tyyppien roikkuessa siinä kanssani. Linjasto oli ympyrän mallinen ja vauhti kasvoi kasvamistaan, kunnes vartalomme olivat vaakatasossa. Tullessamme kierroksella kohtaan, jossa oli seinään kiinnitetty keltainen peltilätkä ja sen alla luukku, luukusta tuli majava ja veti leveällä hännällään munille. Tätä jatkui useita tunteja. Ei helvetti, se oli karmeaa kyytiä. Lopuksi voitte kuunnella alla olevasta linkistä hyvän biisin, tota mulle lauloivat osaston lääkärit vastaanottaessaan minut kun vaihdoin mielisairaalasta toiseen. Niillä on omituinen huumorintaju. Tosin mun psykoterapeutti (yksi laulajista) päätyi kämppikseksi, yön pimeinä tunteina se tuli mun punkan viereen hullun kiilto (oikeesti) silmissään ja väitti mun ajaneen sen siihen tilaan. Mitäs koitti profiloida, ite se sano että saan kertoa miltä musta tuntuu. Se vaan jotenkin rupes uskoon niihin juttuihin vaikka lämpimikseni jutustelin, mukavan tuntuinen ukko kun oli. Hyvää yötä. Tai hikistä yötä. Tai hyvin hikistä yötä.

 

Urakalla vaan - Unski
Kes 11. 2012

…Synnytyssalissa vallitsi paniikki, lääkäri ja hoitsut eivät olleet kenenkään nähneen synnyttävän noin nopeasti. Lattia oli liukas eritteistä, hoitohenkilökuntaa meni nurin tämän tästä heidän yrittäessä ottaa koppeja ulos singahtelevista vauvoista..
Viisikymmentä vuotta sitten syntyi Unski, kuutosista toinen joka näki päivänvalon. Synnytystapahtuma oli kaiken kaikkiaan kaoottinen, koska kukaan ei ollut varautunut suorastaan yliluonnollisen nopeaan synnytystahtiin. Kuutosia tiedettiin odottaa, ultra kertoi orkesteria olevan kohdun täydeltä. Lääkärin erehtyessä kuuntelemaan sydänääniä, hän valitettavasti kuuroutui loppuiäkseen. Sen verran kumeaa jytkettä sieltä kuului, ehkäpä vastaavaan jytinään päästäisiin, jos kaikkien pohjoiseurooppalaisten sinfoniaorkesterien patarumpalit laitettaisiin paukuttamaan patojaan yhdessä. Sydänääniä kuunteleva lääkäri oli ottanut stetoskoopin verta valuvilta korviltaan ja sanonut: “Tää oli sitten tässä, kiitti vitusti. Täytyy soittaa vaimolle että peruu konserttiliput”. Ennusmerkit ovat aina ennusmerkkejä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tämän tapauksen johdosta sairaalan väen olisi pitänyt valmistautua paremmin tulevaan synnytykseen. Unskin äiti oli ikänsä harrastanut soutua ja omituista kyllä - paikallaan hyppelyä. Tämän takia hänellä oli valtavan voimakkaat lantionpohjan lihakset sekä itse lantio oli omaa luokkaansa. Synnytys ei siis tuottanut hänelle minkäänlaisia vaikeuksia, varsinkin kun otetaan huomioon että hän oli aiemmin synnyttänyt kaksi ylikokoista mukulaa. Osaston vaaka ei ollut riittänyt, vaan kakarat oli roudattu alakertaan vaa’alle jolla punnitaan sairaalaan tulevia lääkesatseja ja muuta. Lisäksi lapsista oli kehittynyt huomattavan älykkäitä, joskaan he eivät menestyneet elämässään. Yliopiston pääsykokeet menivät läpi täysin mahdollisin pistein, hylkäämisperusteena oli ettei ko. laitokseen oteta painijoita ja jos koripalloa teki mieli pelata, sopi lähteä Jenkkiläiseen yliopistoon. Selkeää kokorasismia siis.
Itse synnytyshetkeä voisi kuvailla putkipostina. Jos olette koskaan päässeet käymään Postilla eli nykyisin Itellalla tai muussa jumalattoman kokoisessa laitoksessa, missä sisäinen posti kulkee putkia pitkin paineilman ja tyhjiöperiaatteen mukaan, ollaan todella lähellä tunnelmaa. Yksinkertaisesti suhinaa ja “Flop” - ääniä. Kuutosten syntymä siis kuulosti tältä: flop flop (Ulriika ja Unski), flop (Urho, muutamien piinaavien sekuntien tauko johtui siitä ettei hoitohenkilökunta saanut heti koppia Urhosta, vaan tämä kieppui jokusen kierroksen napanuoransa varassa ympyrää) ja loput flop flop flop (Ulla, Usko ja Unna). Kaikki kolme tulivat puolen minuutin sisään. Ulriikan putkahtaessa saatanallista vauhtia ulos ensimmäisenä, ei hoitohenkilökunta pystynyt enää ns. “vastaamaan haasteeseen”. Siksipä Unski joka oli numero kakkonen, singahti ulos kohdusta niinikään räjähtävällä nopeudella ilman että kukaan oli vastaanottamassa. Näin pääsi napanuora katkeamaan ja Unski sinkoutui ensin peräseinään, mistä muutamien kimmokkeiden saattelemana tuuletusikkunasta mäjelle. Ilmalento kuudennen kerroksen synnytyssalista päätyi alhaalla asiakasta odottavan taksin avoimesta kattoikkunasta takapenkille. Totuus on tarua ihmeellisempää, ja tässä kerta kaikkiaan kävi niin että ko. taksi oli menossa samalla kylälle missä sijaitsi Unskin vanhempien koti. Kyydin tilannut asiakas sattui olemaan vieläpä Unskin naapuri! Taksissa riitti ihmetystä limaisesta vauvasta mutta hetken aikaa katseltuaan taksin tilannut Saara sanoi; “Sillä on ihan Kyöstin piirteet ja eikös Eila ole juuri nyt laitoksella? Viedään poika kotiin, kerkiäähän se näkee äitinsä vielä myöhemminkin!” Toki numero kakkosta etsittiin aivan helvetisti laitoksella ja lopulta lääkärien oli tunnustettava, etteivät he tienneet minne se mukula oli joutunut. Eila oli tokaissut siihen että ehtiihän sen myöhemminkin etsiä, hän taitaa lähteä viemään näitä viittä kotio päin.
Juuri tämä pikainen poistuminen laitokselta ja myöhempi käyttäytyminen toivat “Urakalla vaan” - lempinimen. Unskista kehittyi älykäs ja vanttera mies, hyväsydäminen ja kaikinpuolin auttavainen. Ei tiedetä, aiheuttiko kimpoilu synnytyssalin betoniseinissä sen, että Unskilla oli aina perkeleellinen kiire. Ei kerrassaan mitään juttua voinut tehdä rauhassa eikä ajan kanssa. Kaikki tehtiin tosiaankin urakalla, siksipä kylän väki alkoi varoa etteivät heidän mahdolliset talkoot tai muut apuvoimia tarvitsevat toimet kantautuneet Unskin korviin. Tämä oli täysin ymmärrettävää sillä Unskin kiire ei ollut enää normaalin järjen puitteissa. Keväisin kun hän istutti perunaa, hän laittoi vakoon samalla räjähtävää tulilankaa. Syksyisin kuultiinkin sitten sarja kumeita räjähdyksiä Unskin nostaessa satoaan. Kysyttäessä miksi hän toimi noin, vastaus oli yksiselitteinen: ” Vittu mä kerkiä niitä kuokkiin, noin ne tulee vako kerralla ylös - ei tartte kun kerätä”. Palokunnastakin Unski sai kenkää.  Kylän VPK hälytettiin kohteeseen, jossa kissa oli tosi korkean puun latvustossa eikä tullut millään alas. Miehet joutuivat odottamaan naapurikunnasta tikasautoa, sen verran korkea petäjä oli etteivät omat tikkaat riittäneet. Unski, joka tuli paikalle myöhässä omalla autollaan (syynä urakalla tehty kaasutinremontti), totesi tilanteen ja ihmetteli mitä ukot seisoivat. Kaivoi haulikon takaluukusta, losautti kissan alas ja kaasutti välittömästi pois paikalta kun oli urakoita odottamassa. Oli siinä muulla VPK:n väellä omistajaparalle selittämistä. Tuntuvilla korvauksilla ja uudella kissanpennulla siitä lopulta selvittiin. Toinen (ja viimeinen) tapaus oli roihuava asuntopalo, vanhan rintamiestalon kuisti oli jo täysin liekkien vallassa Unskin kaartaessa paikalle. Taas myöhässä, kun ei oikein urakoilta tahdo ehtiä joka paikkaan. Katseli hetken miesten epätoivoista tappelua epäkuntoisen pumpun kanssa mikä ei suostunut nostamaan painetta letkuihin. Otti autonsa tavaratilasta (tällä kertaa liikkeellä pakettiautolla) tehokkaan, teollisuuden pesuihin tarkoitetun korkeapainepesurin ja lykkäsi imuletkun rakennuksen vieressä olevaan säiliöön. Pahaksi onneksi talon omistaja ajoi työkseen erään yrityksen jakoautoa ja säiliö oli täynnä jakoautoon tarkoitettua polttoainetta. Luonnollisesti koko rakennus paloi kivijalkaa myöten. Unski sai myös pahoja palovammoja, parta ja letti roihahtivat hetkessä. Unski ei ollut moksiskaan, totesipahan aikaa säästyvän kun ei mokomia tarvinnut leikellä. Tästä tapauksesta VPK ja asianomistaja kävivät jokusen vuoden oikeutta, myöhemmin VPK joutui maksamaan helvetilliset korvaukset ja ukot korvattiin uusilla, vastuullisimmilla. Niinpä sinänsä syyttöminä tuomituista VPK:laisista tuli Unskin perivihollisia. Unski itseään ei oikeussalissa näkynyt, kiireelliset urakat vaativat hänen läsnäoloaan muualla.
Naista ei Unskilla koskaan ole ollut, eikä tule varmaan olemaankaan. Hänellä ei yksinkertaisesti riitä aika moiseen. Yhden ainoan kerran lavatansseissa hän on käynyt naisehdokkaita katsastamassa mutta ei kai kukaan täysjärkinen lähde sellaiseen touhuun, mitä eräs Kirstikin tällä nimenomaisella kerralla joutui kokemaan. Unski iski silmänsä Kirstiin heti lavalle saavutttuaan ja tempaisi tämän enempiä kyselemättä valssin pyörteisiin. Lopputahtien vielä soidessa Unski talutti rivakoin aseklin Kirstin parkkipaikalle jonne hän oli jättänyt autonsa. Kirsti aivan hengästyneenä seurannut Unskin touhuja tämän tempaistessa povarista kolmen vartin kossun ja vetäneen sen kerralla naamaan. No, ei muuta kuin housut alas ja komento Kirstille: “No niin, no niin, ei tässä ole koko päivää aikaa, täytyy vielä mennä tekemään koneremonttia.” Kirsti oli potkaissut Unskia munille ja häipynyt paikalta. Tämä oli siis Unskin urakkaversio lavatanssien tunnelmasta ja se jäi myös ainoaksi. Tiedetään hänen lähettäneen senssipalstalle ilmoituksen mutta tuloksetta, sana kiirii…
Vaan on Unski paljon saanut aikaankin; satakaksikymmentä kilometriä kaksikaistaista tietä (lapiopelillä), yhden metsäkoneurakoitsijan konkurssiin (hakkasi nopeammin 60 hehtaarin aukean sileäksi kirveellä) sekä lukuisia Guinnesin ennätyksiä joista osa on kirjattukin. Huikeimpina mainittakoon maksalaatikon (700 gr) syönti 4,8 sekuntiin ilman nestettä eli juomista, omakotitalon sähköistys alle vuorokaudessa, jäänkairaamisen maailmanennätys ( laivareitti Turku - Tallina viiteen tuntiin ahtojään ollessa kuusikymmentä senttistä) ja lampaiden keritsimisen maailmanennätys ( Partnerin polttomoottorikäyttöinen raivaussaha siimapäällä). Ei siis turha jätkä tuo Unski.

 

Puunuijia, lannevaatteita ja kyborgeja
Kes 10. 2012

Ei ole Area 51, Roswell, Bermudan kolmio eikä muutkaan mitään siihen salaisuuteen, jonka nyt saat tietää. Varjele siis rakkaintasi, nämä perkeleet vainoavat huomaamatta ja kohtaat ne miltei päivittäin..
Sain sen tietää jokin aika sitten, järkytys oli aika suuri vaikka merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Tämän johdosta tein testin, joka osoittautui pelottavalla tavalla todeksi. Vein nimittäin rakastamani naisen kauppaan, isoon sellaiseen missä valikoimaa on joka lähtöön, aina legopalikoista lentotukialuksiin. Lajilleen uskollisena hän suunnisti ensimmäiseksi vaateosastolle. Ennen ajattelin että jos maailman ja ihmiskunnan kehitys olisi yhtä nopeaa kuin naisten vaateostoksilla käynti, täällä puunuijat kalahtelisivat ja lannevaatteet läpättäisivät vielä tänäkin päivänä. En sano sitä pahalla, sillä tiedän nyt siihen syyn. Tässä esimerkki siitä kauhistuttavasta, salassa pidetyltä asialta, jonka pystyin todistamaan tällä kyseisellä kauppareissulta.
Rakastamani nainen siis häipyi vaateosastolle (todiste nro 1) ja minä taas omalle lajilleni uskollisena hiihtelin rauta/autotarvikepuolen suuntaan. Katselin uusia työkaluja, paljon taas mielenkiintoisia uutuuksia mutta pelimerkit sen verran pienissä (mukamas) että hillitsin itseni. Vilkaisin kelloani, vajaa puoli tuntia mennyt joten voisin käydä tarkistamassa vaimoni tilanteen, liittyen menossa olevaan testiin. Löysin hänet pitkällisen etsimisen jälkeen vaaterekkien välistä, sylissään useampi paita joista yhtä hän par’aikaa hypisteli. Kutsuin häntä normaalia puheääntä hieman kovemmalla äänenkäytöllä, ei vastausta. Huusin reippaammin, ei vastausta. Ärjähtelin jo miehekkäästi, ei vastausta. Viimein karjahtelin voimakkuudella, joka sai ohikulkevan lapsiperheen nuorimmaisen lentämään paineaallon vaikutuksesta päin hattuhyllyä, ei vaikutusta. Tai oli, päästäni oli katkennut jälleen verisuoni tai useampikin, siitä todisteena runsas verenvuoto nenästä ja korvista. Lisäksi vasen puoli päästäni meni tunnottomaksi. Jumalauta, kaikkensa sitä antaa rakkaansa puolesta (ei vastausta).
Pyyhittyäni veret suuntasin osastolle,  missä oli kaupan leirintään ja eränkäyntiin tarkoitettua tavaraa ja varustetta (testiin liittyen). Ostin teltan, makuualustan, muutamia retkituoleja, maastokuvioisen kangaslaavun, trangian kahvipannuineen, alumiinisia astioita, jokusen kuksan ja lopuksi kaasutoimisen leirinuotion, uusinta uutta. Laite näytti ihan notskilta, paitsi että ladattiin täyteen hiiliä (tulivat himmelin mukana) ja toimi siis kaasulla. Onneksi oli iso kärry, sillä se oli kukkuroillaan purjehtiessani kassalle. Maksoin ostokset, tuuppasin kärryt ulos ja miltei ulko - ovien vieressä olikin sopiva läntti mihin pystytin leirini. Sain touhuta rauhassa, ylläni oli äskettäin ostamani maastopuku ja koska joka tuotteessa oli kaupan iso räikeän punainen hintalappu, kaikki ilmeisesti luulivat kyseessä olevan jonkin mainoskampanjan. Niinpä virittelin teltan ja laavun pystyyn, laitoin nuotion tulille ja hain yleisö - WC:stä kahvivedet. Taittelin retkipöydän ja tuolit käyttöasentoihinsa ja nostin kuksat ja muut astiat pöydälle. Siinä samassa huomasin jotain puuttuvan - no ruoka ja juomat tietysti! Kipaisin äkkiä viereisessä marketissa (joka oli elintarvike painotteinen), ostin mahtavat määrät makkaraa ja grillituotteita, kahvia, olutta (useampia laatikoita) sekä kaupan yhteydessä olevasta Alkosta laajan valikoman viinaksia. Kiidin takaisin erätukikohtaani, joka oli jo saanut uteliaita paikalle. Kuullessaan kassien kilinän ja varsinkin nähdessään viinapullojen etiketit kassin läpi, väkeä alkoi tosissaan kiinnostaa.
Toimin niinkuin takamailla eli erämaassa toimitaan ja kutsuin vieraat tulille. Tuolit täyttyivät nopeasti, joten kävin ostamassa niitä partin ja muutaman pöydän lisää. Pian ensimmäiset grillituotteet valmistuivat, viinaa ja olutta meni kiihtyvällä vauhdilla. Puheensorina täytti pihan ja kaikilla oli mukavaa. Lisää viinaa ja läskiä haettiin, nuotiolaulut kajahtelivat ja nähtiinpä muutama puukkotappelukin väen testatessa ostamiani erätuotteita. Vammoilta vältyttiin sillä porukassa ei ollut ketään tarpeeksi selvää, jotta kunnon osumia olisi saatu aikaiseksi. Jossain vaiheessa sammuin ja herättyäni huomasin porukan häipyneen. Kiinalainen nuotiovirityskin näytti sulaneen niille sijoilleen, joku mulkku oli tunkenut sinne kaikki kolme hiilisäkkiä kerralla. Pari eränkävijää makasi sammuneena parkkipaikalla, tosin siististi ruudussa. Toisella eränkävijöistä näytti jakopään stefa pettäneen, housut olivat perseen kohdalta omituisen väriset. Pakkasin kamat ja heitin ne auton perään, vilkaisin kelloa ja painelin takaisin kauppaan.
Aikaa  erätapahtumassa paloi vajaa viisi tuntia, en ollut varma oliko vaimoni enää koko kaupassa. Näin hänet edelleen vaateosastolla (todiste nro 2), tosin siirtyneenä toiseen päähän. Päästyäni aivan hänen taakseen, hän käännähti kysyen; “Otanko tän keltaisen vai punaisen, en osaa päättää”. En sanonut mitään, olin järkyttynyt. Käsittämätöntä ettei vaimoni aistinut minusta huokuvaa ja helposti havaittavaa eränkävijää (todiste nro 3). Olin musta kuin perkele, rinnuksillani roikkui jokusia makkarankuoria ja haisin vanhalle viinalle ( todisteena siitä, kävellessäni vaimoni luokse sain käytävällä olevissa vaunuissa makaavan vauvan puhumaan kielillä, kun epähuomiossa hönkäisin taaperoa kohti).
Nyt siis päästään siihen suureen salaisuuteen, joka uskomattomuudessaan ylittää Area 51:set ja muut. Tiesittekö, että kaikkien kauppojen vaaterekit, hyllyt ja muut telineet ovat kyborgeja? Kyllä. Eläviä olentoja kehon ollessa pääosin metallia, muitakin materiaaleja on tutkittu. Kyseessä on NASA:n ja johtavien supervaltojen hallitusten sekä maailmanlaajuisen talouselämän yhteistyön tulos. Nämä perkeleet ovat viritetty niin, että kun uhri eli nainen lähestyy niitä, ne ampuvat pienet metalliväkäset kiinni ihoon. Väkäset ovat kiinnittyneet todella ohuisiin metallijousiin jotka vetävät uhrin vaaterekin viereen. Kyseessä on nanoteknologian sovellus, siis ihmissilmälle näkymätöntä. Vaaterekit pystyvät aistimaan ihmisestä erittyvien feromonien perusteella, onko lähestyvä uhri mies vai nainen. Lisäksi hermomyrkyn vaikutus säilyy seuraavaan kertaan, uhri palaa automaattisesti vaateosastolle. Miehet se automaattisesti hylkää, johtuen siitä etteivät äijät osta mitään tunnepohjalta. Vai oletteko joskus kuulleet kaupassa jonkun miehen sanovan toiselle: “Voi kuinka söpö rälläkkä, saakohan näitä pinkkinä?” No ette helvetissä ole. Vaaterekkien pirullisuus ei lopu tähän. Sen lisäksi että ne vetävät uhrin lähemmäksi telinettä, väkäsistä erittyy hermomyrkkyä joka yrittää lamauttaa naisen immuunijärjestelmän. Ostopäätös riippuu siis siitä, kuinka vahva immuniteetti naisella on. Ilmenee tuttuna käytöksenä: ensin mennään rekin luo (väkäset vetävät), sitten hiplataan paitaa (hermomyrkky erittyy), lähdetään pois rekin luota (immuunijärjestelmä tasitelee vastaan), palataan takaisin (immuunijärjestelmä alkaa pettämään), lähdetään taas pois (elimistön taistelu jatkuu) ja palataan jälleen takaisin ja ostetaan tuote (immuunijärjestelmän täydellinen pettäminen). Olen monta kertaa lähtenyt vaimoni kanssa vaaterekin luota poispäin kävelemään, kertonut hänelle kuinka panettaisikin mutta kun taas peräpukamat vaivaavat siihen malliin että tuntuisi kuin olisi käpy perseessä. Kääntäessäni päätä saadakseni vastauksen, huomaan rinnallani kävelevän jonkun täysin oudon naisihmisen utelias puna kasvoillaan. Helmen  on vituttanut sillä kohtaa. Muistakaa siis tämä; vaara vaanii jokapuolella. Jos luulette että olen aivan hullu (vaikkakin tosi vaikea kirjoittaa tätä tekstiä pakkopaita päällä), niin etsikääpä tietoa siitä, kuinka Jenkeissä taannoin eräs kauppaketju syötti markettiensa ilmanvaihdon kautta tuloilmaan pieniä määriä ilokaasua saadakseen asiakkaat iloisemmalle tuulelle. Vaikutus ilmeni ostosten määrän selvänä kasvuna. Kärähtivät muuten ja asiasta käytiin oikeutta isoilla otsikoilla uutisoituna. Ei ole kauaakaan aikaa kun tämä tapahtui. Niinpä, salaliittoteorioita….

 

5 - vuotias kapinakenraali
Kes 9. 2012

…..Sara tuijotti tiukasti pöydän toiselta puolelta, rummutteli pienillä sormillaan pöydän pintaa. Tunsin kuinka nuo pienet ruskeat silmät porautuivat pääni sisään, odottaen minun taipuvan ja antavan periksi.
Ehkäpä tiukin päivä elämässäni on ollut se, kun jouduin olemaan päivän lapsenhoitajana eräällä tutulla, hänellä tuli tärkeä ja akuutti meno aamusta ja kun ei ketään muutakaan keksinyt, soitti minulle. Tuskin hän muuten olisi soittanutkaan, tiesi minun hoitaneen sisarieni kakaralaumaa ja päätteli että voisin tuurata häntä hädän hetkellä. Saavuin pelipaikalle heti aamusta, soiton saatuani. Elsa - tämä avuntarvitsija - oli jo portilla vastassa ja menossa kovaa vauhtia kaupunkia kohti. Ehti kuitenkin ohjeistamaan missä mikäkin tarvittava oli, lasten vaatteet nimikoituna (ei siis ihmettelyä mitä kenenkin päälle), ei allergioita eikä muksut olleet vielä saaneet aamupalaa joten siitä olisi hyvä aloittaa. Samassa hän oli jo häipynyt. Tiesin kakaroita olevan neljä; Jani 6v, Sara 5v, kaksoset Sonja ja Samu 3v. Rohkeana ja ennakkoluulottomana astuin ovesta sisään.
Ihmettelin hiljaisuutta, ei pihaustakaan. Otin kengät pois ja astuin eteisestä lyhyeen käytävään ja siitä edelleen olohuoneeseen. Siellä koko lapsikatras istui rivissä sohvalla, sanaakaan sanomatta, tuijottaen suurilla silmillään meikäläistä. Tervehdin heitä, esittelin itseni ja annoin lyhyen tilannekatsauksen päiväohjelman muutoksesta. Ei vieläkään mitään. Olen aikanani istunut linnassa, eikä sielläkään ollut näin jäätävä tunnelma. Koitin keventää fiiliksiä ja sanoin kuulleeni, etteivät he ole vielä saaneet aamupalaa, josko laittaisin jotain herkkuja? Vihdoinkin elonmerkkejä vihollisleirissä. Muksut kuiskivat toisilleen, supina kävi kiivaana mutten erottanut sanoja. Viimein Sara - joukon pomo - ilmoitti kirkkaalla äänellä; sulla on tyhmä tukka. No kiitos kiitos, niinhän ne on monet sanoneet. Sä et osaa tehdä ruokaa koska sä et oo äiti, jatkoi Sara puhetta. Näköjään varsin seksistinen näkemys nuorella naisenalulla, oliko oppinut äidiltään vai johtuiko siitä ettei isä ollut paljon kotona, keikkatöitä kun teki läpi vuoden. Kuules tyttö hyvä, kyllä minä osaan ruokaa tehdä vaikka en olekaan äiti. Vieläpä hyvää sellaista, psyykkasin itseäni koska tiedän kuinka julmia kriitikoita niitit voivat olla sille päälle sattuessaan. Todista, kuului vastaus. Tällä kertaa äänessä oli Jani, hieman ujonpuoleinen vaikka oli porukan vanhin. No, eihän ikä mitään todista. Lupasin todistaa ja painelin keittiöön, vannotin muksuja olemaan kiltisti sen aikaa.
Keitin puurot, kaivoin jääkaapista kaikki herkut mitä löytyi ja olin tyytyväinen löytäessäni kaksosille jotain mössöä purkissa. Komensin riiviöt pöytään ja aloin lappamaan puuroa lautasille. Nokareeksi laitoin hedelmäsosetta, ajattelin että tekeepähän säväyksen. Kaksosille korkkasin purkkimuonat ja lykkäsin lusikat kouraan kokeeksi, josko onnistuisivat lapioimaan mämminsä itse. Vielä maitoa laseihin ja pääsin tekemään itsellenikin leipää. Sara ja Jani alkoivat varovasti maistella puuroa, kaksoset taas lappasivat omaa aamupalaansa rinnuksilleen joten siihen jäi oma evästys. Naamataulusta syöttötuolin juureen ulottuvan siivouksen jälkeen annosteli vuorotahtia evästä kaksosten kitusiin. Miksi sä et syö puuroa?, Sara tokaisi kesken kaiken. No näethän sinä että syötän kaksosia, syön sitten kun olen saanut ruokittua heidät. Ei niitä tarvitse syöttää, ne osaa itte, kuului toteamus. No ei siltä näyttänyt, tuhahdin ja jatkoin lusikoimista. Ne vedättää sua kun sä oot niin tyhmä. Katsoin järkyttyneenä Jani kohti, mistä poika oli oppinut tuollaista tekstiä? Liike seisahtui ja kaksoset istuivat suu auki kuin pikkulinnut odottaen seuraavaa satsia. En kyennyt sanomaan muuta kuin että syökäähän nyt kaikki pois niin mennään sitten leikkimään. Ei meidän tarvitse syödä jos me ei haluta, Sara sanoi astetta kovemmalla äänellä. Kyllähän te jumalauta syötte, kun sitä on kerran teille tehty, sanoin ja kaduin heti että kirosana livahti huuliltani. Sää kirosit, sää kirosit, nyt sää saat risua! Sara hihkui ja hyppäsi tuolilta alas painellen eteiseen. Muutamaa sekuntia myöhemmin hän palasi juoksujalkaa alkaen vedellä huomattavan kokoisella koivuvitsalla pitkin lakuaistani, muutama laaki poskipäässä teki helvetin kipeää. Riistin risun kädestä ja komensin likan takaisin paikalleen. Samalla ilmoitin että nyt syödään kaikessa rauhassa ja hiljaa, muuten ei hyvä heilu. Tähän Jani kommentoi välittömästi ilmoittavansa lastensuojeluun jos uhkailisin heitä. Mitä vittua?, livahti huuliltani mutta ei kumpikaan, Sara eikä Jani uskaltanut sanoa mitään. Onpahan valveutunutta lapsikatrasta, ajatellen samalla että mitähän tästäkin päivästä tulee. Rutina kaksosten perseestä ilmoitti taaperoiden olevan täynnä, siispä vaipan vaihtoon.
Vaipanvaihdon yhteydessä olisi tarvittu painepesuria. Koko vessa oli yltä päältä paskassa yrittäessäni siinä ahtaassa kopissa pestä noiden sätkivien ja kaikkeen kiinni tarttuvien mukuloiden hanureita. Vihdoin sain hommat tehtyä ja puin kaksoset.Vanhemmat lapset olivat onneksi omatoimisia tässä asiassa. Varsinkin Sara, kysyessäni tarviiko pylly tulla pyyhkimään sain vastaukseksi katseen, jolla olisi jäädyttänyt suurehkon järven. Tovin leikittyämme kysyin että mentäisikö ulos kävelemään, kun kerran on hieno ilmakin? Myöntävä vastaus ja vaatetin koko orkesterin, no lähinnä kaksoset koska vanhemmat osasivat pääosin homman itse. Pihamaalta suunnistimme kävelytietä kylille päin, Sara ja Jani etunenässä. Meikä tuli muutamaa askelta jäljessä lykäten kaksosia tuplarattaissa. Pian alkoi kuitenkin singahtelu, Sara ja Jani alkoivat poukkoilla, muutaman kerran jalka kävi ajoradan puolella. Karjaisin sen verran lujaa että hatut pyörähtivät mukuloiden päässä ja komensin heidät luokseni. Valistin ettei noi saanut tehdä, hommassa jää auton tai pyöräilijän alle. Piltit mulkoilivat uhmakkaasti ja lähtivät karkuun. No voi perkele, ajattelin sännätessä perään. Rattaat jätin parkkiin, kaksoset kun olivat unten mailla. Lyhytjalkaiset demonit eivät päässeet meikäläistä karkuun, saavutin heidät melko nopeasti. Nuhtelin ja aloin taluttaa heitä kohden kaksosten kärryjä. Näin jonkun tantan seisovan kärryjen vieressä ja kohdalle saavuttuani tämä alkoi nuhdella minua. Pitkä pajatus siitä, kuinka edesvastuuton oli jättäessäni kärryt ja lapset oman onnensa nojaan. Tähän minä että kärryissä oli jarrut päällä - eikä kolmivuotiaat jotka kaiken lisäksi ovat unessa ole mitään Houdineja ole ja karauta pois paikalta. Vielä tantta jaksoi urputtaa kuinka kaikki lapsia tekevätkin kun niitä ei osata asianmukaisesti hoitaa. Menetin malttini ja kuiskasin akalle että nyt oli kuule kuolema niin lähellä jotta kannattaisi soittaa Hiljaiselle Hildeenille arkunmittoja jos mieli sopivaan kirstuun päästä mammittelemaan. Jumalauta mutta en ole kenenkään nähnyt juoksevan hame päällä niin lujaa.
Sovinnon eleeksi vein lapset kaupan edessä olevalle jäätelökioskille ja lupasin tarjota ihan mitä he haluaisivat tilata. Olin näet köyttänyt Sara ja Jarin itseeni narulla jonka löysin kärryn alla olevasta ritilätelineestä. Mukulat oli riemuissaan, naamat jätskissä vanhemmat kersat söivät tuuttejaan ja minä annostelin purkkijädee kaksosille. Naamat oli pyyhitty, samoin pöytä jonka ääressä istuimme. Luojalle kiitos muovisista ulkoilmakalusteista. Ehdotin lähtöä mutta Sara, joka istui minua vastapäätä, tuijotti minua tiukasti ja rummutteli pienillä sormillaan pöydän pintaa sanoen ettei lähdetä mihinkään. Mulkaisin Saraa sanoen että kyllä vaan lähdetään. Tähän Sara että jos lähdetään, hän huutaa että minä hakkaan heitä enkä anna ruokaa. Tuijotin hölmistyneenä, tuo lause tuli kyllä niin puskista etten moista odottanut. Sara tuijotti minua odottaen että antaisin periksi. Päätin että viisivuotiashan ei minua kyykytä ja nostin Saran sekä Janin pöydästä pois, köytin heidät naruun ja aloin lykätä kärryjä kotia kohti. Silloin helvetti repesi; Sara alkoi huutamaan että tuo mies lyö heitä, se löi äitiäkin, auttakaa meitä! Molemmat, Sara ja Jani, heittäytyivät maahan alkoivat parkumaan täyteen ääneen. Perkele mitä näyttelijöitä! Tietysti kaikki ihmiset, jota kaupan parkkipaikka oli täynnä, kääntyivät ensin katsomaan episodia, sitten alkoivat tulemaan kohti. Tunsin hien nousevan pintaan. Suurin osa ihmisistä oli outoja, porukka oli vaihtunut niiden vuosien aikana kun asuin toisaalla, tai siis asun edelleen. Selvää lynkkausmeinikiä oli havaittavissa porukan lähestyessä minua ja rattaita. Alkuun yritin selitellä hymyssä suin ettei mistään sellaisesta ollut kyse, kunhan mukulat suustaan moisia juttuja päästelevät. Eipä vain vakuutteluni näyttänyt tuottavan tulosta ja kaiken lisäksi jengi oli piirittänyt minut, joten vaihdoin taktiikkaa. Sanoin mahdollisimman rauhallisella äänellä, että nyt oli hyvä hetki painua vittuun mikäli ajatteli pysyä hengissä. Virhe. Lynkkausporukan miespuoliset kävivät käsiksi ja painiksihan se meni. Iskuja jaeltiin molemmin puolin ja karjunta täytti ilman . Yhdessä ohikiitävässä näin Sara ja Janin taputtavan pikku kätösiään heidän seisoessaan jonkun muijan hellässä huomassa. Helvetin räyhähenget. Olin saanut turpaani jo aika huolella kunnes pelastava enkeli saapui. Elsa oli saanut asiansa toimitettua ja kurvasi kaupalle nähdessään turpajuhlat ja minut porukan keskellä. Ovet paukkuen hän syöksyi autosta ja käskytti kovalla äänellä ihmisiä rauhoittumaan. Elsalla on kantava ääni ja viesti meni perille. Lapsiaan hän torui ja käski pyytämään anteeksi heti paikalla. Lapset tottelivat johon minä ettei se mitään. Myös lynkkausporukan kanssa jonkinasteista sovintoa väännettiin vaikka vituttikin aivan helvetisti. Elsan kanssa sitten mentiin heille, hän pahoitteli tapahtunutta ja maksoi hyvän korvauksen lasten hoidosta. Kiitin, totesin että ei ole aihetta pyydellä anteeksi, lapset ovat lapsia. Istuin autoon ja lähtiessäni vilkaisin taakseni. Rappusilla näin pesueen olevan menossa sisään, Sara viimeisenä ja kääntyneenä minua kohti, iso hymy kauniilla kasvoillaan ja keskisormi pystyssä. Kyllä lapset ovat mukavia.

 

Raivopää ja rauhanmies
Kes 8. 2012

Martta polki hullun lailla eteenpäin Tenun istuessa tuomiopäivän kopissa ja huudellessa törkeyksiä ihmisille.. Eli jos vastakohdat kohtaavat niin se on kukkua että ne tasapainottavat toisiaan. Tunnen yhden Martan ja Tenun, siinä on sellainen parivaljakko jota voisi verrata nuotioon ja kympin kannuun bensaa.
He olivat tunteneet toisensa jo vuosia, asuneet aikaisemmin samalla kylälläkin mutta sittemmin kumpikin olivat lähteneet omille tahoilleen. Niinhän elämä yleensä kulkee. Kuitenkin he olivat kohdanneet - kiitos nykyajan ja internetin - taas monen vuoden jälkeen, tällä kertaa eräällä keskustelufoorumilla. Iloisina tästä he jakoivat tiivisti ajatuksiaan, kertoilivat kuinka elämä on mennyt ja kaikkea mitä nyt mieleen juolahti. Pikkuhiljaa keskustelut kääntyivät siihen suuntaan että olisi mukava nähdä noin oikein livenä. Niinpä he sopivat tapaamisesta, kumpikin kun sattui olemaan  sopivasti kesälomalla. Lisäpotkua tähän jälleenkohtaamiseen toi se, ettei maailma ollutkaan erottanut heitä niin kauas toisistaan, välimatkaa ei ollut kuin satakunta kilometriä.
Sovittiin että Martta lähtee junalla Tenun kotikaupunkiin, treffit tehtiin rautatieasemalle. Martalla oli kyllä autokin, vaan taas se riisikippo seisoi korjaamolla. Martta, käytännön ihminen kun oli eikä paljon apua pyydellyt, tuppasi kämppäänsä remontoidessaan viemään aivan luokattoman isoja kuormia tällä japanin pojan ihmeellä. Ei hyvä. No, matka lyhyydestään johtuen sujui sutjakkaasti ja pian he halailivatkin aseman isossa aulassa. Askeleet suuntasivat kohti lähintä kahvilaa, täytyihän sitä kahvit juoda matkaamisen päälle. Siinä kahvitellessaan ilmoille tuli ajatus pienimuotoisesta lomareissusta, kummallakaan kun ei ollut mitään kiirettä eikä tähdellistä tekemistä. Kohteeksi sovittiin länsirannikolla sijaitseva satamakaupunki.
Sinne matkattiin niin ikään junalla, vaivatonta kun oli. Ravintolavaunussa matka taittui mukavasti, kuka sitä penkissä viitsi koko ajan kököttää ja tuijottaa eteensä. Martta osti lonkeroa itselleen, Tenu tyytyi kahviin lempinimestään huolimatta sillä hän ei enää ollut juopotellut moneen vuoteen. Tosin keväästä asti tuota alkoholia oli ruvennut tekemään oikein saatanasti mieli, välillä joutui naulaamaan itsensä jalastaan keittiön lattiaan ettei olisi tullut lähdettyä kylille. Kirjaimellisesti, sillä vaikka Tenu oli rauhanmies, hänellä oli hurja luonto. Myös Martalla oli luonteenpiirre joka ennen vanhaan ajoi hänet vaikeuksiin ja nykyään vieläkin suurempiin vaikeuksiin. Martan pinna oli yhtä lyhyt kuin kertomus ruotsalaisten sotasankareiden urotöistä toisessa maailmassa. Molemmat kyllä koittivat parhaansa mukaan hillitä näitä demonisia piirteitä itsessään, sydämellisiä ihmisiä kun olivat.
Matka eteni kälätyksen kasvaessa Martan ja Tenun pöydässä. Martta oli intoutunut tilaamaan lonkeroita kerralla useamman, kun hänen sanojaan lainatakseni - “ne pullot taitaa perkele tulla panimolta asti”. Ilmeisesti tarjoilu ei ollut riittävän nopeaa. Yksi välikohtaus sattui ohikulkevan matkustajan kiirehtiessä käytävää pitkin ja tönäistessä Marttaa. Ahdas käytävä ja paljon ihmisiä, siis puhdas vahinko. Martta tulkitsi tämän heti vittuiluksi, hermo hirtti kiinni ja kajautti avokämmenellä tönäisijää päin naamataulua. Tilanteesta oli kehittyä suuren luokan yhteenotto, tönäisijä kun sattui kuulumaan tähän ihmisryhmään joka harrastaa potkunyrkkeilyä muttei kunnioita lajin perusperiaatteita. Onneksi Tenu verrattomana supliikki - ja rauhanmiehenä sai soviteltua väistämättömältä näyttävän maaottelun. Tilanne, sekä Martan humaltuminen ajoi kuitenkin Tenun tilanteeseen, jossa hän alkoi kietaista aina yhden lonkeron Martan käydessä WC:ssä. Martta kyllä ihmetteli pullojen nopeaa tyhjentymisvauhtia mutta oli jo sen verran pieruissaan ettei huomannut Tenun käytöksessä mitään muutosta. Tenun kyllä vanhana kehäkettuna osasi peitellä alkavan humaltumisensa.
Määränpäähän päästyään taisteluparin kunto oli jo melkoinen. Martan jalat ajoittain notkahtelivat ja hän sai käsittämättömiä naurunpuuskia. Tenu taas - jonka puhetyyli oli muutenkin rauhallinen - toivotteli vastaantulijoille hyvää päivää sen verran verkkaisesti, etteivät he kuulleet kuin “Hyvää…..” sillä Tenun päästessä sanan “päivää” loppuun, vastaantulijat olivat jo ehtineet kymmenien metrien päähän. Tenu äkkäsi tämän itsekin ja syytti juotuja lonkeroita kielensä kankeudesta, niinpä ensimmäisestä vastaantulevasta Alkosta haettiinkin kirkkaita. Puistonpenkillä suunniteltiin kaupunkikierroksen ohjelmaa; muutaman nähtävyyden voisi käydä katsomassa, olisikohan jotain ulkoilmakonsertteja, tämä kaupunki kun oli tunnettu kulttuuriannistaan? He päättivät lähteä ottamaan selvää.
Joka kaupungissahan on nykyään näitä turistioppaita, henkilöitä jotka opastava ihmisiä heidän halutessaan tietää mitä ja missä tapahtui. Tälläisen tyypin parivaljakko aikoi etsiä käsiinsä, niillähän oli jaettavana kaupungin karttojakin joihin tapahtumapaikat ja museot oli merkitty. Aikansa kierreltyään Tenu ja Martta päätyivät isoon puistoon. Viimeisen päälle hoidettu puisto komeine kukkaistutuksineen ja lampineen. Korjatessaan nestehukkaansa puistonpenkillä he havaitsivat vähän matkan päässä keltaliivisen nuoren miehen seisoskelevan ja lukevan jotain. Kesäduunari, opiskelee ulkoa kaupungin nähtävyyksiä, oli kaksikon mielipide ja he lähtivät hoippumaan kohti liivityyppiä. Ollessaan muutaman metrin päässä Tenu aloitti tiedustelun, tällä kertaa teksti tuli kirkkaan viinan voitelemana: “Ons sulsit kartaa mis msueot nkyy?” Liivipojan reaktiosta päätellen hän tajusi valinneensa väärän kesäduunin. Kavahti kaksi askelta taaksepäin, kohotti hieman käsiään ja parahti:”Niin anteeksi mitä kysyitte?” Martta, joka oli kulkenut muutaman askeleen Tenun takana, pölähti sandaali savuten paikalle; “Kuules loppi, meillä ei ole koko päivää aikaa, joten kartat esiin ja konserttipaikat julki tai mä leivon sut siihen kuntoon ettet tee vielä ens kesänäkään töitä!”. Liivipoika kauhistui silminähden, yritti karkuun mutta Martta tarrasi kädestä kiinni. “Ei mulla mitään karttoja ole, mä olen vaan..”  liivipoika sopersi kiemurrellen Martan tiukassa otteessa. Tenu päätti sovitella; “Josh nyt kuminkin tehd sil että paperi niin me postu eteen” Liivipojan olemus oli säälittävä katseltavaa, eikä ihme: varmasti hän ajatteli että mitä nyt tapahtuu, kun raivopää amatsoni on kiinni kädessä ja jostain toiselta planeetalta tai ulkomailta tullut äijä - ainakin artikuloinnista päätellen - piinaavat häntä. Martta alkoi ravistella poikaa oikein kunnolla. “Perkeleen loppi, ne kartat tänne ja heti!” Pakarat jäykkänä liivipoika huusi ahdistuneella äänellä “Mä olen Pauli puisto - osastolta enkä mä löydä mun ruohonleikkuria!” Martta päästi klopista irti ja tämä lähti juoksemaan minkä kintuistaan pääsi. Kölvi tiputti paniikissa lukemansa opuksen, jonka Tenu otti käteensä ja silmäili otsikkoa; “Puistossa liikkuminen - ohjeistus häiriintyneitä turisteja kohdattaessa”. Tenu nakkasi teoksen lampeen.
Tämä ei lannistanut kaksikkoa. Taas penkille nesteytystä korjaamaan, hikihän tuossa karttatiedustelussa oli tullut. Tovin siemailtuaan eli kahdella ryypyllä lesti tyhjäksi, Martta tokaisi; “Hei, mä tiedän, mennään takas keskustaan ja ostetaan sieltä fillari ja pannaan sen perään sellainen katettu kärry. Se on tosi kätevä, mä oon kokeillut sellaista”. Tenulla remmi löi tyhjää joten hän tyytyi vastaamaan:” Juu,käryä täs tritaan, en jaska klävel..” Martta puolittain raahasi Tenun keskustaan, jätti tämän polkupyöräliikkeen seinustalle nojailemaan ja paineli itse ostoksille. Kaupat tuli ja kaksikolla oli menopeli. “Mene Tenu tonne koppiin niin mä poljen, ei susta nyt kuskiksi ole” Martta komensi toinen jalka jo polkimella. Tenu ahtautui pieneen kärryyn joka oli katettu kankaalla, etu - ja sivustat läpinäkyvää muovia. Tenu risti sen välittömästi tuomiopäivän kopiksi. Ei menty kauaa kun Tenu alkoi karjahdella pikkuisesta, sivulla olevasta ikkuna - aukosta. “Stanaa, latu uki, pavi tuleeeh!” Tekstiä tuli muutenkin, äityi jopa vittuilemaan lähes jokaiselle. Marttaa hävetti ja vitutti, hän polki kuin riivattu ja kiskoi viinaa samalla, tuomiopäiväkopin keikkuessa uhkaavasti. Välillä Martta kääntyi taaksepäin huutamaan Tenulle että jos tämä ei pitäisi turpaansa kiinni, nenästä alkaisi vuotaa verta. Pyörä kaarteli puolelta toiselle, vastaantulijat joutuivat väistämään aina jalkakäytävälle asti. Tenu huuteli sivuikkunasta “Polje polje likka, muuhten persheelle tlee ikka!” Martalla paloi jälleen releet. Hän löi liinat kiinni lonkkavolvosta leipoakseen Tenua turpaan, mutta kävi niin että Martta otti lipat ja sinkoutui konditorian ikkunasta sisään helvetillisen helinän säestyksellä. Kaiken lisäksi vetoaisa katkesi ja Tenu jatkoi tuomiopäivän kopilla iloisesti vilkutellen, juuri siihen perkeleen tyyliin kuin paavi tekee julkisilla paikoilla liikkuessaan.
Koska Martta haisi viinalle kuin rankkitynnyri, konditorian väki soitti poliisit ja Martta pahnoille. Sama kohtalo koitui myös Tenulle, tuomiopäivän kopin vauhti oli loppunut keskelle vilkasta risteystä ja hän oli alkanut ohjaamaan liikennettä. Tapauksen syyterasitteenä sakkolapussa mainittiin epäsiveellinen käytös, Tenulla iski vesiseisokki joten hän veti housut alas ja suunnanosoittimena toimi Tenun vehje. Martta sai yleisellä paikalla juopuneena olemisesta, kaupungin työntekijän ahdistelusta, ilkivallasta ( konditorian näyteikkuna) ja virkamiehen vastustamisesta (painit poliisien kanssa koska ei halunnut putkaan) aivan helvetilliset sakot. Aamulla he pääsivät yhtäaikaa pois putkasta, saattena kehotus painua vittuun rauhallisesta kulttuurikaupungista muualle häiriköimään. Kotimatka menikin sitten vähän hiljaisemmissa merkeissä, puhuttiin että on se kiva kun työt taas alkaa - ei tätä joutenoloa jaksa kovinpitkään. En tiedä missä taistelupari mahtaa tätä nykyä viilettää, mutta jos näette kuvaukseen sopivan parivaljakon, kehotan väistämään - kaukaa.

 

Kes 7. 2012

Holopainen oli vihattu mies kylällä. Syynä vihanpitoon oli hänen ylettömyyksiin menevä viinan käyttö ja siitä johtuvat lieveilmiöt. Holopainen kesti viinaa tolkuttomia määriä, muita kun kannettiin teholle vatsahuuhteluun, Holopainen pääsi vasta alkuun. Hän oli tuurijuoppo, putkia mahtui vain kaksi vuotta kohti; ensimmäinen alkoi elokuun loppupuolella ja kesti pääsiäiseen ja  jälkimmäinen alkoi pääsiäisestä ja kesti elokuun loppupuolelle. Holopainen eli holtsu - niinkuin kyläläiset häntä kutsuivat - joi siis koko ajan.
Vaikka ihmiset vihasivat häntä ja hänen juomistaan, oli Holopaisen juomisesta jotain hyötyäkin kylän asukkaille. Varsinkin kovilla talvipakkasilla ihmiset oikein tappelivat Holopaisesta, kuka saa hänet kotiinsa istumaan iltaa. Syynä tähän omituiseen kohteluun ja ylenpalttiseen ystävällisyyteen juontui kyläläisten vittumaisuudesta. He kutsuivat, tai pikemminkin raahasivat Holtsun kotiinsa kyläilemään ja juopottelemaan. Hänen vierailuaan varten hommattiin Venäjän puolelta pirtua jota sitten reilujen grogien muodossa auliisti tarjoiltiin, Holopaisen muodon vuoksi estellessä. Yleensä puolen yön aikaan Holopainen sammui ja karu totuus paljastui. Talon väki köyräsi Holtsun pihalle ja kieritteli hänet makaamaan maahan vesijohdon päälle ettei se kilahtaisi yön kireinä pakkastunteina jäähän. Julmaa, mutta totta. Vaan Holopainen oli niin monissa liemissä keitetty ettei ollut moksiskaan aamulla. Koska Holopaisen kroppa sisälsi käytännöllisesti katsoen 86 litraa eli kiloa puhdasta alkoholia, pakkaskuolemaa ei tarvinnut pelätä. Päinvastoin, maa Holopaisen alla oli sulanut ja viheriöi pukaten leskenlehteä ja sinivuokkoja. Jänniä kukkakuvioita talvisessa maankamarassa, muoto riippui siitä missä asennossa Holtsu oli maannut. Tiedetäänpä erään isännän tehneen perkeleen suuren tilin tammikuussa kun onnistui myymään uusia perunoita isolle kauppaketjulle. Oli näet istuttanut  marraskuun alussa jolloin ei vielä ollut routaa maassa, perunoita muutaman sata vakoa ja sitten tammikuun pakkasten tultua vetänyt sammunutta Holopaista pitkin vakoja ja näin kypsyttänyt satonsa. Ovela äijä. Tosin viljelijää oli reklamoitu perunoista, osa asiakkaista oli menettänyt korttinsa ratsiassa syötyään pottuja. Sen verran viinaa Holopaisesta pääsi tihkumaan maaperään kypsennysvaiheessa.
Nyt elettiin kesää, vieläpä kaunista sellaista ja kylän elämä oli vilkastunut mökkiläisten saavuttua paikkakunnalle. Väkimäärä lähes tuplaantui kesällä, mistä alueen yrittäjät luonnollisesti olivat mielessään. Vuosikausien saatossa mökkiläisten ja paikallisten elämä oli nivoutunut yhteen, kanssakäyminen ja yhteiselo sujui pääosin kitkattomasti. Toisin sanoen mökkiläiset ja paikalliset pitivät yhtä niin sodassa ja rakkaudessa. Nyt oli sotatila, tai paremminkin keskiaikainen noitavainomeiniki menossa kylällä. Suuri väkijoukko oli kertynyt kaupan pihaan pitämään kokousta. Väkijoukon keskeltä näkyi talikkoja ja soihtuja, osalla viikatteet ja näkyipä muutama tuliasekin. Kokoontumisen syy tietenkin Holopainen. Se hanttapuli oli ottanut ja sammunut kunnan aluella sijaitsevan, isohkon järven rantaan. Kroppa puolittain vedessä, yläruumis rantahietikolla mutta navasta alaspäin kehoa peitti vesi. Sinällään ei tapauksessa mitään mutta kun kyseessä oli Holopainen, oli ympäristökatastrofi valmis. Kaikki järven kalat olivat kuolleet ja joku oli nähnyt eräässä kahden niemenkärjen erottamassa luonnonlaguunissa asustelevan majavapariskunnan hoipertelevan metsikköön päin. Urosmajava oli mennessään paukutellut etukäpälillään puista kaarnat pois ja ilmeisesti vittuillut naaraalleen, säksätys oli ollut melkoinen. Kyläläisten ja mökkiläisten allianssi päätti siirtää Holopaisen historiankirjoihin, tappotuomiota tässä haettiin. Väki lähti suorittamaan tätä eeppistä tehtävää josta laulettaisiin lauluja ja kerrottaisiin monia saagoja tulevien sukupolvien keskuudessa, heidän kokoontuessa paikalliseen baariin. Tehtävä ei kuitenkaan tulisi olemaan niin helppo mitä äkkiä ajatellen luulisi.
Pahaksi onneksi mökkiläisiin kuului myös pari kiinteistövälittäjää joiden pelättiin reagoivan kielteisesti tilanteeseen. Heitä alettiin lahjoa mitä moninaisimmin tavoin. Tuli uutta mersua, traktoria, paikallisia tuotteita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Sopasen isäntä, jolla oli paljon rantaa minkä suunnitteli kaavoittavansa tonteiksi, hakkautti takamailta 80 hehtaaria metsää sileäksi ja toimitti tukit mökkiläisille. Ei tarvitsisi koko elinaikana kantaa huolta sauna - ja takkapuista, Sopanen järkeili. Vaan olivat siinä kiinteistövälittäjä ihmeissään kun ei enää aurinko paistanut tontille, sen verran korkeat kasat tukkeja oli. Molemmat mökit kun olivat varustettu alan viimeistä teknologiaa käyttäen, kaikki toimi aurinkokennoilla. Nyt ei tullut mökkeihin virtaa ja jälkikasvu huusi kuin oikohöylä. Kiinteistövälittäjiä vitutti ja näin myös Sopanen joutui tappolistalle. Kuoleman Sopanen vältti piileskelemässä perunakuopassa mutta talon piharakennuksineen väkijoukko poltti maan tasalle. Kostotoimet saivat mielisairaitakin piirteitä, eräs kyläläinen ajeli trimmerillä Sopasen kasvimaalla olevan hernepenkin sileäksi ja kusi päälle. Ihan niinkuin se nyt olisi tuonut lisätuskaa Sopasen vallitsevaan tilanteeseen.
Mutta Holopainen oli kadonnut. Väkijoukon tullessa rantaan heitä kohtasi hämmentävä näky. Tummia autoja oli parkkeerattu pitkin rantaa ja paikalla hääräsi valkohaalarisia miehiä, päällään kaikki suojavarusteet mitä tähän asti oli keksitty. Isossa matkailuautossa, mikä toimitti komentokeskuksen virkaa, istui joukko pukumiehiä. Nämä ilmoittivat järven ja sitä kautta koko kunnan olevan niin pahoin saastunut että se aidattaisiin kuntalaisineen päivineen. Ulkomaailmaan ei tulisi olemaan asiaa ilman rajalla suoritettavaa tiukkaa terveystarkastusta. Väkijoukko kuunteli tiedotusta järkyttyneenä. Kaoottista ja epäuskottavaa tilanetta lisäsi rannalla mesoavien, juopuneiden metsänelävien lauma. Pusikko rytisi karhujen hoiperellessa, hirvet juoksivat takaperin perkeellistä vauhtia ja vielä hengissä olevat kalat hyppivät vedestä kuivalle maalle.
Toisaalla Holopainen teppaili pitkin autiota kylänraittia ihmetellen että mihin vittuun kaikki olivat häipyneet. Hän oli herännyt rannasta, luullen ensin kusseensa housuihinsa koska kaikki navasta alaspäin oli litimärkää. Todettuaan tilanteen, otti poplarinsa taskusta kolmen vartin lekan kossua ja tyhjensi sen kertavedolla huiviinsa. Tästä voimistuneena päätti lähteä hakemaan kyläkaupasta olutta, sitä kun meni näin kuumana kesäpäivänä tolkuttomia määriä. Kuten sanottu, kylällä ei ollut ketään. Holopainen kokeili kaupan ovea joka oli auki mutta kauppiasta ei myöskään ollut paikalla. Holopainen jätti tunnollisena miehenä - vaikka juoppo olikin - tiskille sata euroa ja latasi kylmäaltaasta kaksi muovikassillista keppanaa mukaansa. Pihalle päästyään hän asettui kylän läpi johtavan tien varteen odottelemaan kyläläisiä, eihän he nyt olleet kai kokonaan kadonneet? Joitakin kymmeniä tölkkejä myöhemmin Holopainen oli aika pöhnässä. Siitä kumma mies että artikulointi onnistui helvetin hyvin vaikka jalat löivät setsuuria ja veivät miestä minne sattui. Läheisen mäennyppylän takaa ilmestyi autoilija, joka Holopaisen havaitessaan alkoi hiljentää vauhtia ja pysähtyi kysymään josko Holopainen osaisi neuvoa hänet läheiseen kaupunkiin. Tämä kun tuntui olevan kummallista seutukuntaa, tiekartoissa ei ollut juuri minkäänkaisia merkintöjä koko kylän olemassa olosta.
Holopainen könysi pystyyn, horjahti ja riipaisi kaatuessaan autosta sivupeilin sekä antennin. Autoilijaa harmitti mutta ei uskaltanut sanoa mitään, koska Holopainen oli iso mies ja kaiken lisäksi kännissä. Pitkällisen sönköttämisen jälkeen Holtsu sai neuvottua autoilijaa sen verran, että tällä oli hämärä käsitys mihin suuntaan piti lähteä. Pitkälle ei kuitenkaan autoilija päässyt vaan leipoi kadettinsa paskaksi tien varrella seisovaan linja - autopysäkkiin, auton romuttuessa täysin. Myöhemmin sairaalassa hänen verensä alkoholipitoisuudeksi mitattiin 4,2 promillea, sen verran Holopainen oli hönkäillyt ettei seurakuntatyötä tekevä nuori diakoni sitä kestänyt. Ambulanssien ja poliisien käynnin jälkeen Holopainen oli edelleen yksin kylällä, nyt hän huojui keskellä tietä tarkoituksenaan liftata helvettiin autiosta kylästä. Jälleen lähestyi auto mäennyppylän takaa, äänestä päätellen vieläpä kovaa vauhtia. Pahaksi onneksi kyseessä oli tukkirekka täydessä lastissa eikä kuski kyennyt tekemään mitään vaan Holopainen lässähti maskiin jääden kiinni siihen, liikkumatta.
Tapaus herätti suuria tunteita kylällä. Vittumaiset kyläläiset juhlivat yötä päivää Holopaisen kuolemaa, asiaan oli heidän mielestään saatu varmuus kun Holopainen  toimitettiin arkussa takaisin. Johtuen siitä että Holopainen oli yhteiskunnasta pahasti syrjäytynyt yksilö, ei tarkempia ruumiinavauksia oltu tehty. Ei ollut enää pelkoa kunnan rajojen sulkemisesta eikä tonttien hinnan laskusta. Ainoa joka ei osallistunut ilonpitoon oli Sopanen, hän on huhujen mukaan Siperiassa kaivostyöläisenä. Oli paikallisille siellä kertonut - kielimies kun on - että hänen on parempi pysyä maan alla. Pari viikkoa ryypättyään tuli Holopaisen hautajaisten aika ja kylän väki lopetti dokaamisen. Pohdittuaan pitkään kyläneuvosto oli päättänyt ettei Holopaista haudata kirkkomaahan, ympäristövaikutusten uhka oli tuoreena mielessä. Niinpä he päättivät suorittaa polttohautauksen, kirkon yhteydessä kun oli krematorio. Väkeä kertyi paikalla sankoin joukoin, käytännöllisesti kaikki. Vakava oli tunnelma vaikka vittumaista miestä haudattiinkin. Tilaisuus eteni hartaissa merkeissä ja tultiin tilanteeseen, jossa arkku lipuu sermin taakse kohti tulimeren syliä. Arkku häipyi pois näkyvistä ja kanttori tapaili ensisäveliä saattovirrestä kun krematorion puolelta kuului ensin raikuva narina joka muistutti erehdyttävästi pierua, välittömästi tämän jälkeen aivan helvetillinen räjähdys vavahdutti kappelia Holopaisen sinkoutuessa takaisin kirkkosalin puolelle samasta luukusta kuin oli äsken mennytkin, tosin arkussa. Esirippu, jonka läpi arkku oli hetki sitten lipunut, roikkui nyt Holopaisen kaulan ympärillä pyyhkeen lailla hänen istuessaan mustana kuin saatana keskellä kirkon käytävää. Ilmeenkään värähtämättä Holopainen totesi; “Taisin torkahtaa, mutta siellä on nyt sauna vapaana jos kuka haluaa käydä. Heittäkää varovasti löylyä älkääkä missään nimessä pieraisko, on siellä sen verran tukevat löylyt.”

 

See on kull kymmene euro
Kes 5. 2012

Pakoon pakoon, mielessäni ei pyörinyt muuta juostessani ja yrittäessäni etsiä ulospääsyä kasvihuoneiden muodostamasta labyrintistä. Kuulin oman läähätykseni läpi takaa lähestyvien juoksijoiden askelten töminän ja koiran läähätyksen..
Ei ole kovinkaan pitkää aikaa, kun vaimoni lähetti minut eräälle puutarhalle hakemaan orvokkeja. No eipä siinä mitään, hoitelisin samalla reissulla omiakin asioitani. Kukkabisnes on kannattavaa touhua, totesin kaartaessa kasvihuoneiden välitse rakennuksen pihaan, joka mielestäni näytti myymälältä / toimistolta. Kokeilin ovea, auki tuntui olevan joten avatessani koputin samalla koska ovessa ei ollut mitään kelloa joka olisi kilahtanut tai muuten ilmoittanut asiakkaan saapumisesta. Huhuilin hetken aikaa, vaan tyhjää täynnä koko paikka. Jonkinlainen tiskintapainen halkaisi huoneen ja pakkauspapereista ja - laatikoista sekä kassakoneesta päätellen olin tullut oikeaan paikkaan. Ketään vaan ei näkynyt. Painelin siis ulos etsimään henkilökuntaa.
Kiertelin pitkin  ja poikin, katsellen sitä kukkamerta ja väriloistoa joka täytti kasvihuoneet ja aika ison osan pihaa. Jotenkin tuntui siltä etten ollut yksin, nyt joku tarkkailee jossain. Käännähdin ympäri ja sulkijalihakseni nikkasi hetken aikaa silmää. Alle metrin päässä seisoi jumalattoman kokoinen susikoira, taatusti sille oli annettu jotain muutakin kuin Mustin murkinaa. Säkä keikkui reilussa metrissä, aivan luonnottoman kokoinen otus. Tuo kun kaihasee kiinni käsivarteen,  niin sillä kädellä on tikat siltä kesältä heitetty. Yllätyksekseni koira rupesi heiluttamaan häntäänsä astuessaan lähemmäksi. No johan oli talonvahti, aivan kuten meidän koira joka osasi olla hurja sille päälle sattuessaan, mutta aivan varmasti näyttäisi murtovarkaille arvotavarat jos niitä sattuisi olemaan. Vaan ei ole, kerran meillä on käynyt murtomiehiä eikä mitään oltu viety, vaan olivat jättäneet pöydälle viisikymppisen ja saatelappusen jossa luki; “Koittakaa pärjätä, ois jätetty ruokaakin, mutta ei ole huomattu pölliä”. Rapsuttelin koiraa muutaman tovin ja jatkoin henkilökunnan metsästystä.
Rivin viimeisessä kasvihuoneessa lykästi. Perällä seisoi nainen, asetellen kukkia laatikosta seinustaa kiertävään hyllyyn. Päivää, huikkasin jo kaukaa. Tere, mita sa vaata? Kas, see on Beni, kuului vastaus ja muija lähti kävelemään minua kohti. Olin hetken aikaa hämilläni, enhän mä mitään ollut tullut vahtaan, vaan yksinkertaisesti kukkia ostamaan. Ja mikä vitun Beni? Näytinkö joltain Obi van “Beni” Kenobilta? Koira haukahti ja tajusin muijan tarkoittavan sitä, En mitään, noita kukkiahan minä..Beni o hea koer, No mita sa taalla jos et mita vaata? Johan nyt on perkele, eikö toi tajua että tulin ostamaan noita raakkuja? Ostaisin orvokk…. Nii paljo sa vaata? Ei jumalauta, nyt alko päässä napsahtelemaan. Paljun! ja tuo vaikka koko saatanan amme ja vati samalla kertaa, sanoin melko reippaalla äänellä josta seurasi hea Benin muuttuminen Helvetin Beniksi. Komea purukalusto oli koiralla sen esitellessä sitä kumean murinan säestyksellä. Muija ei välittänyt koiran murinasta vaan kaivoi kännykän taskusta ja rupesi pälpättämään siihen: Aleks, taal on uks mees, se vaata palju lilled, tuo töstuk. Jaahas, nytkö sitten aletaan raahata paljua ja mikä helvetin töstukki? Kaivoin jo lompakkoani taskustani, näyttääkseni elekielellä kuinka rahat siirtyy muijalle ja kukat meikäläiselle, kun pantomiinini keskeytti tumma nuori mies ajaen trukilla sisään kasvihuoneeseen. Töstuk, niin trukkipa tietenkin! Halvatun kielimuuri. Josko homma lähtis nyt kulkemaan, pieni toivonkipinä syttyi mieleeni.
Aivan turhaan, muija ja nuori mies lastasivat trukin piikeissä olevalle lavalle muovisia laatikoita, joista jokainen täynnä erilaisia ja toinen toistaan komeampia kukkasia. Mitä vittua nyt tapahtuu, tähänkö loppui meikäläisen ostosten teko ja asiakaspalvelu? Trukkilava täyttyi laatikoista sen verran korkeaksi keoksi, että kuski näki juuri ja juuri eteensä. Viimeisen laatikon jälkeen muija kääntyi kannoillaan ja totesi: kaheksasada euro, kus on sinu rekka - auto? WTF? Luuliko tuo tosiaan minun ostavan trukkilavallisen raakkuja? Rekka -auto? Kahdeksansataa? Huh heijaa, tämä oli tässä. Nappasin käteeni yhden orvokkipuskan, annoin muijalle kakskymppisen ja lähdin kävelemään poispäin. Takaani kuului ääni: See on kull kymmene euro. Silloin pistin juoksuksi.
Myös takanani pistettiin jalkaa toisen eteen ja vieläpä rivakasti. Saavuin päätyovelle, kurvasin vasempaan ja seuraavasta hallista sisään. Koko kasvihuone oli täynnä kurkkuja, köynnökset ylsivät kattoon asti. Lähestyvät juoksuaskeleet ja euro - karjahtelut paljastivat että Helvetin Beni oli vainunnut meikäläisen joten päätin vaihtaa paikkaa. Kompastuin johonkin letkuun ja pian vettä satoi koko katon täydeltä. Multamaa kasvien välissä muuttui petollisen liukkaaksi ja oli turvallani vähän väliä, pidellen tiukasti orvokkiani rintaa vasten. Hallin toiseen päähän päästyäni en paljon hävinnyt Rambolle ulkomuodoltani, vaatteet yltä päältä ravassa ja rikki repeytyneenä. Taas suunnan muutos, oikealle, sillä siellä suunnassa pitäisi olla auto. Juoksin juoksemistani, kuuli läähätykseni läpi  takaa lähestyvien juoksijoiden askelten töminän ja koiran läähätyksen. Pakomatkani eteni pitkin sokkeloista kasvihuoneiden rivistöä kunnes kopulta olin aivan eksyksissä. Voi vittu, mitäs nyt? Ajattelin lopettaa tämän pelleilyn kertaheitolla ja selvittää tilanteen. Lompsin tulosuuntaani, savisia kengänjälkiä oli helppo seurata. Saavuin viimein sinne mistä kaikki alkoi mutta taaskaan ketään ei ollut missään. Kävin toimistolla, se oli tyhjä joten palasin kasvihuoneille ja aloin järjestelmällisesti kiertämään joka ainoan hyllyrivistön kustakin kasvihuoneesta. Ei ketään, Ei missään. Nälkäkin oli, nappasin tomaatteja yhdestä laatikosta jatkaessan loputonta kierrosta. Kello kävi, reissuun näytti tuhraantuneen jo kolmatta tuntia eli ilta oli jo melko pitkällä. Polttelin toimiston rappusilla puoli askillista norttia, viimeistä tumpatessani päätin lähteä. Koska minusta ei saa varasta tekemälläkään, jätin toimiston puolelle paperille kirjoitetun selonteon kielimuurista ja yleisestä vaikeudesta kaupankäynnin yhteydessä. Tarkoituksenani ei ollut varastaa, kuulin kyllä jotain huutoa kymmenestä eurosta ja tässä jätänkin teille viisikymmentä euroa kuitatakseni sen kympin ja vähän ylimääräistä. Jos teillä on asian tiimoilta sanottavaa, niin tässä ovat yhteystietoni. Kiinnitin lapun viisikymppisineen ilmoitustaululle tiskin taakse. Pihalle päästyäni vilkaisin vielä kerran ympärilleni, nousin autoon ja kaasutin pois.
Kotipihaani pääsyäni olin aivan puhki. Istuin auton hytissä tuijottaen eteenpäin ajattelematta mitään. Viimein havahduin, käännyin ottamaan repsikan penkiltä hieman kärsineen orvokin ja huomasin penkillä valkoisen kirjekuoren. Avasin sen, siinä luki huonohkolla suomen kielellä kirjoitettuna: “Hei soomi mees, kun sa väsy leiki kuurupiilo, tule talolle söömään. ei jaksa joosta sun peras. täsä se kummene euro vaihtiraha jota et hoolinut vaikka me koitima anta sulle ja joosta sun peras. ole sa vitu hullu mees.”

 

Dada - viisaampi kuin uskoitkaan
Kes 5. 2012

Homman nimi on nyt se, että mulla on tosi huono päivä, eikä se siitä parane kun kohtaa pukkaa kottaraisia oven täydeltä. Tää koko hoitohan alkoi viikko sitten…
Makaan olohuoneen sohvalla, perin ärtyneenä sillä tiedän mitä lähipäivinä tapahtuu. Tää on nähty niin jumalan monta kertaa ennenkin eikä toi opi koskaan edellisistä kerroista, eikä ne muutkaan. Nyt mennään ns. Kutsukeskiviikkoa, jolloin istutaan kännykkä korvalla koko helvetin illan enkä mä pääse ajoissa ulos. Kusihätä on sitä luokkaa että laineet näkyy silmissä. Toi vaan puhuu ja puhuu, takapihalta näkyvä linkkimastokin hehkuu punaisena ja sit toi vielä ihmettelee kännykkälaskujensa suuruutta. Nyt on siis SE päivä kun ne kaikki ihanat tyttökaverit kutsutaan Tupperware - kutsuille. En oikein tajua ihmisiä, ensin ne kutsuu toisia ihmisiä luokseen ja on niin helvetin iloisia. Varmaan heiluttaisivat häntäänsä jos omistaisivat. Sitten kun ne ihmiset tai lähinnä nartut tulee niin ei mene kauan kun ne tappelee. Miks ne tulee samaan tarhaan jos ne ei siedä toisiaan?
Uroksia täällä ei ole käynyt koskaan. Tarkoitan Tuppereissa, muuten jos jonkinnäköistä kovasinkauppiasta lappaa tosta ovesta. Lähinnä viikonloppuisin ja tosi huonossa hapessa. Heti tultuaan ne yrittää touhuta emännän kans mutta voi vehviläinen, ei siinä kunnossa tule mitään. Sit emäntä suuttuu ja nakkaa ne mäkelään, aivan sama paljonko pakkasta ulkona on. Toinen juttu mitä en ymmärrä on se kuinka paljon noilla ihmisillä on nimiä? Mä olen Dada ja se on mun nimeni. Noilla emännän viikonloppukavereilla on tosi monta nimeä. Toissa viikonloppuna, muistaakseni perjantaina tuli sellainen sliipattu livekala jota emäntä kutsu ensin omaksi Arskakseen, myöhemmin illalla se oli rakas nallekarhu ja puolen yön tietämiin tosi sonni. Aamuyöstä kun emäntä heitti sen ulos, niin emännällä oli sille paljon asiaa ja se kutsu sitä monilla eri nimillä. En muista kaikkee, mutta ainakin loppakulli, tuhkamuna jolla nahkaa riitti kolmeen mutta sydäntä ei yhteenkään (liekö joku intiaaninimi?), vitun paska, pekka töpöhäntä ja siipiveikko joka ei ees pysty paneen. En päässyt selvyyteen oliko ne yöllä lähdössä johonkin, ainakin mun emäntä oli hirmu vihainen kun tää Arska vai sonni vai mikä lie, oli luvannut emännälle hyvät kyydit mutta ei kai se sitten ollut vienyt sitä mihinkään kun se kerran lensi pihalle. Vielä emäntä huusi että kynttilästä ja kurkustakin on enemmän iloa, perkele! En tiedä mitä se tarkoitti, jos täältä katkee sähköt ja se joutuu syömään pimeessä?
Vaan eksyin aiheesta, siis kutsukeskiviikkona emäntä on kaikkien kaveri ja kaikki on sen kaveria. Silloin se kutsuu vähän toistakymmentä parasta narttukaveriaan tänne meille. Ei tänne kioskiin enempää mahtusikaan, sellaisia nää vuokrakaksiot on. Ne kaverit tulee aina Lyöntilauantaina, silloin meille tulee sekaista. Lyöntilauantain jälkeen on Surusunnuntai, silloin emäntä syö suklaata ja itkee ja puhuu puhelimeen. Mutta ennen näitä päiviä on Toimintatorstai (paras päivä vaikka emäntä huutaa mulle koko päivän) ja Paniikkiperjantai jolloin emäntä menettää näkönsä, ei se ainakaan näe mua. Kerran kokeeksi paskoin sen toiseen korkkariin eikä se sitä huomannut vaikka väänsin torttua (oikein kunnon Papasmurffin) sen nenän edessä. Se huomas sen vasta seuraavana viikonloppuna kun sen piti lähtee kiireellä taas jonkun intiaanin matkaan. (Se kutsu tyyppiä Jumalaisen kalun omaavaksi Adoniksekseen, siitä päättelin että tyypin olevan intiaani ja löin vetoa puruluusta naapurin Rekun kans että uros saa lähdöt ennen kello yhtä. Voitin muuten vedon, Jumalainen kalu sai kenkää 00.24 ja nimi oli vaihtunut Taikinamunaksi).
No niin, nyt on kutsut soitettu ja mä pääsen vihdoin iltalenkille. Kierretään aika pitkä lenkki pururadalla, on kivaa ja kotiin päästyäni saan vielä sapuskaa. Nyt sitä voikin sitten alkaa nukkumaan ja odottamaan huomista toimintatorstaita.
Aamu meni normisti, emännällä kauhea kiire ittensä laittamisen kans ja sit me käytiin nopeeta pihalla, ehdin sentään tekeen tarpeeni. Sit emäntä lähti töihin ja mä rupesin nukkumaan. Emäntä tuli töistä, se oli käynyt kaupan kautta ja sillä oli neljä kassia sapuskaa! Tää on paras päivä tai oikeestaan toiseksi paras, lauantai on paras ennen lyömisen alkua. Silloin ne emännän narttukaverit viskoo pöydästä nakkia siihen malliin että mun on vaikee pysyä tahdissa mukana. No, pikainen kusilenkki ja sit emäntä alkaa tekeen alkuvalmisteluja ruoan suhteen. Siinä on kans yks juttu mitä mä en ymmärrä, miks stressata itteensä safkan kans koska ne ei ees syö sitä. Vähän närkkii, pala sieltä ja toinen täältä. Viininlitku niille on tärkeempää. No jääpähän enemmän mulle heiteltävää. Emäntä parka vaan saa haavoja käsiinsä kun se huhkii kauheella kiireellä. Niistä saatanan kekseistäkin pitää saada niin “soman” ja “herkullisen” näköisiä. Helvetti, tarjouskinkkua ja suurin osa muista kikkeistä punaisella alennusleimalla, viimeinen päivä tuli ja meni niiden osalta. Oon itte nähnyt. Sit se kehtaa syöttää niitä jämiä mulle ja yrittää kusettaa sanomalla että kato mitä herkkua saat. Joopa joo. Mutta on ne valmiit keksit kyllä hyviä, oon onnistunut pölliin niitä leikkulaudalta kun emäntä ei huomaa. Kaikkee mahdollista päällä, oikein keko. Onneks mulla on iso kita.
Kyllä, se on perjantai - ilta ja pyörremyrsky käynnissä. Imuri huutaa koko ajan, vittumainen laite ja oon kaks kertaa purrut siltä sen pitkän henkitorven poikki mutta aina emäntä korjaa sen. En viitti enää kuunnella emännän uhkailuja piikille viemisestä joten olen jättänyt himmelin rauhaan. Toistaiseksi. Kaikki paikat puunataan kattolistoja mytöten kun se Siru on niin “tarkka”. Siru on käsittääkseni ikuinen opiskelija ja pedantti vanhapiika, ainakaan sillä ei ole pentuetta. Muut emännän narttukaverit puhuvat että Siru on tarkka myös uroksistaan, pitää olla niput kunnossa (kennelliiton rekisteri?) ja kova aisa (onko se jotenkin ihastunut hevoskärryjen vetotankoon?). Vitut Sirusta ja safkaa kuppiin, haukahtelen minä ja saan kuin saankin tahtoni läpi. Puolenyön paikkeilla kämppä kiiltää kuin beduiinin pakara, niin liukkaat lattiat ettei tassut meinaa pitää. Päätänkin kömpiä nukkumaan sillä huomenna on pitkä päivä.
Lauantai! Jiiiei! Tää on ihan ykköstä, vietetään puistossa koko aamupäivä koska en pääse illalla kuin pikaiselle kusilenkille niiden narttujen takia. Kotiin päästyämme painelen päikkäreille ja emäntä alkaa laittaan itteensä. Iltapäivä ja kello on kaksi. Ekat saapuvat, ärsyttävän kimeä kikatus täyttää koko eteisen. Olen pari kertaa ajatellut upottaa hampaani noihin pohkeisiin, loppuis toi teennäinen käkätys aitoihin tuskanhuutoihin. Hillitsen kuitenkin itseni, päinvastoin esitän kilttiä ja nälkiintynyttä toivoen läskin viuhuvan jo tässä vaiheessa. Turha toivo. Koko lauma siirtyy olohuoneen puolelle ja hetkinen, toi yks jolla on perse kuin seitsemän leivän uuni, jysäyttää hanurinsa just mun paikalle! Käyn ärähtämssä ja narttu kumartuu katsomaan tulko ratkeamispisteessä olevan Amariin vaurioita. Se vilkaisee mua pelokkaasti joten teen valesyöksähdyksen sen suuntaan, se pelästyy ja keksi sen kädestä tippuu mun kitaani. Typerä narttu, siitäs sait kun kuoletit sohvan jouset mun nukkumapaikalta. Emäntä toruu mua muodon vuoksi, tiedän sen äänestä. Siirryn tyytyväisenä olohuoneen nurkkaan isolle säkkituolille, paras paikka kun läski ja nakit alkavat viuhua ilmassa. Torkahtelen, näin alkuvaiheessa ei tapahdu mitään, vasta eka vinkkupullo menossa.
Herään kovaääniseen keskusteluun. Ilta on näköjään ehtinyt pitkälle, muovikippoja on pitkin kämppää. Nousen ylös, venyttelen ja menen heiluttamaan häntääni pöydän viereen. Nartut havainnoivat läsnäoloni ja voi lutuna - huudahdukset kimpoilevat olohuoneen seinistä. Ja sitten, sitten alkaa läskisade. Koska tiedän jo menun eli mitä on keksien päällä (kuutta eri versiota), nappaan parhaimmat lennosta ja syön loput myöhemmin. Jonkin aikaa syötyäni ja käytyäni vesikupilla, palaan tarkkailuasemiin. Pöydällä on useampi tyhjä vinkkupullo, emäntä on kaivanut näköjään boolimaljankin käyttöön. Jotain vihertävää lientä näyttää olevan. Nuolin kerran tuollaisen puhtaaksi kun pohjalla oli vielä muutama sentti ainetta ja pian yllätin itseni parittelemasta vaatenaulakon kanssa, traumaattinen kokemus enkä ole sen koommin koskenut boolimaljaan. Keskustelu kiihtyy, on selvinnyt että erään paikalla olevan nartun uros on käynyt astumassa Tarkka - Sirua ja syntyy tappelu. Osa nartuista puolustaa Sirua sanoen toisen nartun uroksen olevan pukki joka höylää kaikkia. Mitä helvettiä, puukäsitöitä tekevä vuohi? Ihmisillä on oudot tavat ja termistöt. Osa taas syyttää Sirua jakorasiaksi (luulin hänen olevan opiskelija mutta onkin näköjään sähkäri?) joka jakaa kaikille (todella tiukka talous jos postillakin pitää tehdä toista duunia?). Tappelu etenee lyömiseksi, hiustukkoja irtoilee ja rakennekynnet ratisevat. Muovikipot tallotaan lyttyyn, boolimalja kaatuu ja veri lentää. Ovet paukkuvat kuin kangaspuut nartun toisensa jälkeen häipyessä joko sovinnolla tai sitten ulos heitettynä, riippuen siitä kenen joukoissa taisteli. Emännän seuraksi jää yksi vanhempi narttu, ne alkavat juoda kirkasta lientä ja ulvoa (ihmiset käyttävät kyllä termiä laulaa). Tämä on liikaa sairaan hyvälle kuulolleni joten painun makkariin.
Sitten onkin Surusunnuntai, emäntä on ukomuodoltaan kuin kiveen heitetty ahven. Oikeen sääliksi käy. Oksentamisrupeaman jälkeen laahustava paskalenkki ulkona ja me linnoittaudumme kämppään. Emäntä ottaa särkylääkkeitä huonoon oloonsa ja nukahdamme pariksi tunniksi. Iltapäivällä alamme emännän kanssa  siivoamaan kämppää ja minä samalla etsimään tippuneita keksejä. Pari löytyikin, toisessa oli jotain mikä muistutti kalansuomua. Emännän puhuessa itsekseen että mihinkähän se Marken piilolinssi tippui, minä viisaana koiruutena katselen taivaan lintuja. Kämppä siivottu, emäntä palkitsee itsensä parilla lasillisella viiniä, ottaa suklaalevyn ja talouspaperia esiin aloittaen niin tutuksi tulleen anteeksipyyntö soittokierroksensa. Joo - o, se on taas ilta pitkällä ennenkuin pääsee taas ulos..

 

Supernarttu 112
Kes 4. 2012

Nimitys ei ole loukkaus vaan ylistys, vaikka naisesta onkin kyse. Annassa on kaikki superia, aina itsetehdystä hammastahnasta lähtien.
Suomen kielen superlatiivit kenties loppuisivat kesken jos tässä alkaisin kuvailemaan Annaa, tuota supernarttua. Hänessä on juuri sitä huoraa ja madonnaa, hän osaa olla mitä empaattisin mutta suuttuessaan helvetin portit aukeavat (kirjaimellisesti, hän jumalauta osaa jotain magiaa tai mitä lieWicca - meininkiä se on). Kyseessä on hyvän ystäväni Antin isoäiti, numero siis tulee hänen kunnioitusta herättävästä iästään. Kun nyt puhun isoäidistä, monelle tulee mieleen kokoonpainunut, kurttuinen vanha eukko , joka tutisee ja vapisee kulkiessaan. Vaan ei Anna, toissaviikolla hän onnistui tekemään oman uuden ennätyksensä sadalla metrillä, 10,05 sec. Repikää siitä. Maailmanluokan tulos mutta eihän sitä noteerata koska kyseessä on noin vanha ramoona. Antti ilmoitti tuloksesta urheilupiireihin ja sieltä oli vastaukseksi tullut pikkubussillinen kuulantyöntäjiä pieksämään Antin perinpohjin. Olivat huutaneet että sinä saatanan kekkeruusi lopetat nyt sen muoris douppaamisen tai seuraavalla kerralla tulee keihäsmiehet ja tiedät mihin keppi silloin työnnetään. Ihme porukkaa.. Oikeesti, Antilla ei ollut osaa eikä arpaa Annan tulokseen.
Anna on nuoresta likasta asti pitänyt kunnostaan hyvää huolta, parin tunnin treenit joka päivä. Anna kertoikin harjoittelun seuraamisen parantuneen huomattavasti vasta 20-luvulla kun vihkot yleistyivät, aiemmin pikkulikkana oli tarvinnut nelimetristä hirrenpätkää kantaa mukanaan. Oli pakko olla niin pitkä koska siinä oli treeniohjelma ja harjoittelupäiväkirja samassa. No, Anna nostaa penkistä vieläkin 140 kg ja se on kyllä aika vistoa kuunneltavaa, koska iho ei ole enää niin kimmoisa kuin joskus nuorempana joten lihasten pullistuessa se narisee vallan helvetisti. Pääsette aika lähelle fiiliksiä, kun käytte jostain sexshopista ostamassa kunnon SM - vetimet, sellaiset koko nahkapuvut kahdella aukolla. Sitten alatte naimaan nahkasohvalla, mieluiten jonkun 120 kiloisen kaverin kanssa. Silloin tällöin olen käynyt salilla katsomassa Annan treenejä, ja uskokaa pois, ähinä ja narina on perkeleellinen. Timmissä kunnossa Anna kuitenkin on, kerran Antin kans ajateltiin testata asiaa ja leivottiin tikat menemään kohti Annan persettä. No hittolainen, niin vaan Piipon tuotteiden kärjet taipuivat osuessaan Annan terästä kovempiin pakaroihin. Anna vain heristi sormeaan hymyillen. Onpahan hän tarinan mukaan joskus ollut sepän pajallakin töissä tai vuokralla, miten sen nyt ilmaisisi, kyseinen perse toimitti silloin alasimen virkaa. Minusta tuo juttu on kyllä jostain saanut lisäväriä, eihän kenenkään hanuri kestä lekalla mätkimistä.
Anna on myös hyvin kaunis, katseltuani hänen valokuviaan (paskaa laatua,kuvat ajalta heti kameran keksimisen jälkeen) niistä näkyi minkälainen tumma kaunotar hän oli nuoruudessaan. Luonnonkaunis silloin ja mielestäni edelleen, Anna on jyrkästi toista mieltä. Hän on kylläkin mennyt yltiöpäisyyksiin meikkaamisen ja kaikkien ihonhoitotuotteiden kanssa. Ostipa oikein kynäruiskunkin tehdäkseen fantasiameikkejä itselleen mutta se leikki loppui lyhyeen, syynä muutama sydänkohtaus julkisilla paikoilla ja aaveiden metsästäjien ilmaantuminen kylälle. Rajansa kaikella. Pakkelia Anna käyttää lärviinsä sen verran mitä keskiverto rappari pystyy roiskimaan seinään päivässä - urakalla tehdessään. Siksi Annaa ei saa taputtaa selkään. Ihonhoitotuotteiden, lähinnä yövoiteiden ja erilaisten emulsioiden kanssa on sattunut muutama haaverikin. Ei Annalle itselleen vaan muille. Minut kutsuttiin Antin kanssa saunomaan Annan luokse tässä taannoin, reissu joka olis saanut jäädä tekemättä. Anna, joka on varsin vapaamielinen ihminen, saunoi yhdessä Antin ja minun kanssa, eihän siinä nyt mitään ihmeeellistä ole. Ennen löylyihin menoa käytiin suihkussa kukin vuorollaan, Anna ensimmäisenä. Noi voi jumalauta. Annan jälkeen lattia näytti siltä kuin siinä olisi purettu ja kasattu Corollan moottori, öljyvanat hohtivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Koita nyt sitten siinä pysyä pystyssä. Ei kertakaikkiaan tullut mitään, lopulta Antti liukastui ja sai pahoja mustelmia, pari laattaa hajosi seinästä. Viimein Antti haki itselleen sellaiset vuoristokiipeilijän piikkikengät (hän kun harrastaa lajia) ja minulle luistimet. Vasta sitten sandaali piti öljyisellä lattialla. Annan kommentti noustessamme lauteille kuului seuraavasti:”Ei vittu te ootte pimeitä”. Toinen juttu on Annan omatekoiset luonnontuotteet. taannoin vierailin yökylässä siellä, juopoteltiin Annan ja Antin kanssa. Aamulla kysyin hammastahnaa lainaksi ja Anna sanoi että ota siitä vihreästä purkista, se on hyvää ja terveellistä, oon sen itte tehnyt. Okei, tahna haisi kyllä oikealta hammastahnalta mutta oli omituisen turkoosin väristä. Pistin sitä kuitenkin harjaan ja pesin hampaani. Pientä kihelmöintiä tuntui mutta ei sen kummempaa. Myöhemmin aamupäivällä istuttiin keittiön pöydän äärellä puhumassa paskaa ja naurettiin kaikille jutuille. Antti innostui hakkaamaan minua selkään jolloin koko ylärivini kolahti siihen pöydälle. Aika orpo tunne oli olla siinä ylähuuli lerpattaen. Anna kysyi että otinko siitä vihreästä purkista? Vastasin että joo, tummanvihreä purnukka. Vaan kun piti olla vaaleanvihreä, tummanvihreässä oli silsanpoistorasvaa, omatekoista kyllä sekin. No voi vittu, kiva kun ilmoitit sen tässä vaiheessa…
Tässä alkukeväästä Antti teki todella ison mokan Annan suhteen, ihan ajattelemattomuuttaan kun ei taas miettinyt kahta kertaa. Osti muijalle, joka juoksee satasen kokolailla kymmeneen sekkaan, sellaisen akkukäyttöisen rullatuolin. Oli viedessään vielä helvetin tampio mennyt sanomaan ettei Annan tarvitsisi enää rasittaa iäkkäitä jalkojaan. Vähän samanlainen virhe kun jos menisi sanomaan surevalle leskelle (jonka mies on polttohaudattu paria päivää aiemmin) tähän tapaan; “Nyt kun tota teidän Ranee ei enää todellakaan palele, niin et satu muistaan missä on se toppatakki jonka se osti pari viikkoo sitten, voisin viedä sen mennessäni”. Just. No, Anna oli ensin parahtanut itkuun ja sitten taputellut Antin siihen kuntoon että teholle piti viedä. En tiedä pelästyikö Anna vai pitikö vittuuttaan himmelin, joka tapauksessa hän alkoi viritellä sitä. Ensin lähti kottosesta kaikki akut ja tilalle tuli polttomoottori, vanhan opelin suora kutonen. Joku Annan tuttu hitsaili siihen tukirakenteita ja teki koko konstruktion valmiiksi. Leveämmät renkaat taakse tottakai mutta sen sauvaohjauksen hän halusi pitää. Aina kun Anna oli Antin kanssa liikkeellä (piruuttaan sen tuolin “vankina”), niin Antti sai hävetä silmät päästään. Mitä isompi marketti ja mitä enemmän vaareja aulassa pottikoneiden äärellä, sen riettaammin Anna siveli joystick:kiä lipoen samalla huuliaan. Vaarit joutuivat säätämään sydämentahdistimiaan urakalla, osalla hirtti laite kiinni ja väkeä kannettiin ulos paareilla. Rullatuoli sai kuitenkin eräänä päivänä lähteä, jälleen kauppareissulla Annan käytös oli ollut Antin mielestä suorastaan huorahtavaa (tällä kertaa Annalla oli ollut linja -autokuskien käyttämä rahastuslaukku ja hän oli hieronut peukaloa ja etusormea vastakkain, jolloin vaarit alkoivat kaivaa lompakkojaan esiin) joten riita oli valmis. Saatanallista huutoa marketin ovella sillä seurauksella että Anna oli ensin polttanut kumia eteisessä ja häipynyt tuoli keulien kohti taivaanrantaa. Antti hätääntyneenä perään. Saavutti Annan läheisellä moottriliikennetiellä, jossa tämä teki todella törkeitä ohituksia lyöden samalla sivupeilejä paskaksi ohitettavilta. Pitkän takaa -  ajon jälkeen Antti oli päässyt rinnalle, Anna näyttänyt keskisormea ja kiihdyttänyt luiskan kautta karkuun. Vasta lähellä kotia moottorina toiminut opelin kone oli leikannut kiinni Annan lentäessä about sataviisikymmentä metriä tienvarsipusikkoon. Samaan rytäkkään meni yksi rekkakin, vastaantuleva kuski oli nähnyt Annan ilmalennon aikana tämän tussun ja kahauttanut kaseikkoon tien toiselle puolen ( tämä oli osa Annan riettauskampanjaa,pelkkä hame päällä). En ihmettele, mahtaa ohikiitävä 112 - vuotias reva olla sellainen näky että järkyttää se vahvempaakin mieltä. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Antti poimi Annan kyytiinsä eikä asiasta puhuttu enää koskaan. Antti sai vallan vitullisen laskun jäljestäpäin, lattiasta ei ollut tahtonut lähteä renkaan jäljet millään. Plus sitten kolmekymmentä kaksi kappaletta kuskinpuolen sivupeilejä ja kipurahaa sekä elinikäiset psykiatrin maksut rekkakuskille. Kyllä siinä meinas Antin polvet notkahtaa.
Anna on tätä kirjoitettaessa edelleen timmissä kunnossa, on hommannut zumba -ohjaajan Latinalaisesta Amerikasta asti. Kuulopuheiden mukaan äijäparka on kuolemassa nestehukkaan ja naapurit ovat myymässä talojaan melun takia. Mene ja tiedä, sitä puhutaan nykyään niin paljon mutta kyllä ton vois Annasta uskoakin…

 

Orient Express - nopein tie pakkohoitoon
Kes 3. 2012

Hoitaja tuijotti minua epäilevästi eikä nähtävästi uskonut sanaakaan. Painoi kaulassa roikkuvaa paniikkinappulaa ja kävi kiinni…eli ei tarvita lähetettä joutuakseen pakkohoitoon
Olin jo pitkään mielessäni päättänyt mennä katsomaan ystävääni läheiseen mielisairaalaan mutta aina se oli jäänyt. Tänään oli kuitenkin se päivä, jolloin sitten menisin enkä meinaisi. Mikäs oli lähtiessä, kaunis kesäinen aamu joten voisimme viettää päivää pihalla emmekä ahtaan tupakkahuoneen tervantahmeassa tunnelmissa. Saavuin perille jo hyvissä ajoin, tiesin että aamupalan jälkeen seuraava kuvio heillä olisi puolenpäivän aikaan tapahtuva ruokailu. Viikonloppuisin kun ei ollut aamun hoitokokouksia eikä lääkärin pakeilla hyppäämistä etc. Laitos itsessään oli tyypillinen mesta, suorakaiteen muotoinen rakennus muutamine lisäsiipineen. Tontti taas puolestaan oli iso ja kaunis, kelpasi siellä kuljeskella ( jos tässä yhteydessä moista määritelmää voi käyttää) varsinkin näin kesällä.
Vuosien varrella olin useastikin vierailulla täällä, jostain syystä suurella osaa ystävistäni ei ole kaikki piispat kokouksessa. Parkkipaikalta kävellessäni moikkasin vanhoja tuttuja, kroonikkoja jotka olivat olleet täällä ties kuinka kauan. Tuttu oli meininki; yksi leipoi itseään turpaan ja toinen julisti maailmanloppua. Ala - aulasta nousin hissillä kerroksille. Osastolla tervehdin ystävääni, annoin tuliaisina tuomani kahvit ja tupakit hänelle. Joimme alkuun kahvit ja polttelimme muutamat tupakit ennen kuin siirryimme ulos. Pihalla kiersimme laajaa tonttia ja juttelimme niitä näitä, hän uteli ulkomaailman juoruja ja minä hänen kuntoaan sekä mahdollista kotiuttamispäivää. Välillä joimme kahvit, taas lisää keskustelua joissa kävi ilmi että melkoinen kierto oli käynnissä hoitohenkilökunnan keskuudessa. Kaikkialla kierrätettiin väkeä, myös täällä. Päivä meni nopeasti, saatoin ystäväni  osastolle, hyvästelimme ja läksin kävelemään kohti hissejä.
Odotellessani hissin saapumista ylös, seuraani lyöttäytyi nuori nainen jonka totesin  asusteen perusteella olevan henkilökuntaa. Kohteliaat hyvän päivän toivotukset ja astuimme hissiin. Matkalla alakertaan aivastin yht’äkkiä sen verran rajusti että räkä lensi pitkin toista poskea. Nopeasti kaivoin paperin taskustani ja siivosin naamani hoitsun tarkkaillessa touhuamistani. En tiedä oliko kyseessä jonkin sortin kesäflunssa vai siitepölyallergia, aivastutti kuitenkin jatkuvasti. Hoitaja jatkoi kyttäämistään, vilkaisin häneen pari kertaa ja käänsin pääni pois, koska mielestäni ei ollut kohteliasta tuijottaa toista. Nähtävästi hoitsulle ei oltu opetettu tätä. Pian hän kysyikin että minne olin matkalla johon minä että kotio päinhän tästä ollaan menossa. Vai niin, niinhän me kaikki, kuului vastaus. Tarkensin että on aika iso kasa töitä venaamassa jotka täytyy saada vielä tänään hoidettua. Niinhän meillä kaikilla, hoitaja totesi ja tuijotti entistä tiivimmin. Mikä tota muijaa vaivasi, oikein niinhän meillä - tyyppi. Samassa räkä lensi uudemman kerran ja puoli pärstää siinä kunnossa ettei oikealla silmällä nähnyt mitään. Vitutti ja hävetti mutta ei muuta kuin taas paperia taskusta ja lärviä puhtaaksi. Saatuani turpavärkkini taas inhimilliseen kuntoon hoitsu kysyi että mistä olin tulossa? Jumalauta mikä älyn jättiläinen, juurihan me oltiin samalla hissillä lähdetty osastolta. Tästä kyrpiintyneenä vastasin että tuolta yläkerran paratiisistahan minut oli karkoitettu sillä sieluni oli liian syntinen niihin karkeloihin. Vastaus jostain syystä miellytti hoitsua koska tällä kertaa hän vastasi kehräävällä äänellä kertoen minulle että mitä jos emme lähtisikään kotiin? Katselin muijaa kuin mykkä vittua ja ajattelin mielessäni että olikohan hän sittenkään laitoksen henkilökuntaa? Ilmoitin varsin selkeästi meneväni kotiin, tämä atmosfääri riitti minulle tällä kertaa. Samassa muija painoi kaulassaan roikkuvaa paniikkinappulaa ja kävi kiinni.
Ämmä näköjään harrasti kontaktilajeja, ainoa ajatus mikä käväisi mielessäni ilmalennon aikana. Kalloni kumahti hissin lattialle peltisten seinien vahvistaessa bassoefektiä. Samassa tuo herhiläinen istui päälläni ja puristi niskanjuuresta aivan perkeleesti. Yritin kammeta ylös mutta turhaan, ote vain tiukkeni. Pirteä kilahdus ilmoitti hissin saapuneen ala - aulaan ja  oven täydeltä tunki riskejä ukkoja minuun kiinni. Viimeisenä paikalle liihotti paikallinen Mengele, luokattoman iso ruisku kädessään jossa oli sinertävää nestettä sisällä. Kodin putkimiestä?, tuumasin epaton iskiessä neulansa syvälle käsivarteeni. Mömmöllä ei ollut ainakaan välitöntä vaikutusta joten karjahtelin minkä keuhkoista lähti. Kyllä oli peltikopissa tunnelmaa. Toinen miespuolisista hoitsuista väänsi kättäni niin mutkalle että olisin pystynyt rapsuttelemaan napaani takakautta. Perkele että sattui.Mengele nro 2 tuli juoksujalkaa, niin ikään ruisku matkassa mutta tällä kertaa vaaleanpunaista nestettä. Ahaa, (alaa tuntevat tietävät mitä tarkoitan), johan on tarjoilu! En tiedä vielä tänäkään päivänä mikä elimistöäni riivasi mutta ei mitään vaikutusta edelleenkään. Paini hississä jatkui, nyt molemmat käteni oli väännety asentoon, josta olisin kelveesti pystynyt kaivamaan nenääni haarovälin kautta. Sen verran aineet kuitenkin tuntuivat että ei sattunut, vaan nauratti niin perkeleesti. Luonnollisesti tämä tulkittiin kielteiseksi reaktioksi ja apuvoimia hälytettiin paikalle. Epäilin hissin kantokykyä, jos vielä muutama tyyppi tunkee itsensä tänne niin päädymme aina helvettiin asti. Paikalle ei tullut mitään puhelinkopin kokoista järkälettä eikä Mengeleä nro 3, vaan pieni, noin 280 - vuotias nainen. No kasvoista päätellen naaman yli näytti ajetun tuhansia kertoja, sen verran uurteikas ja ryppyinen tämä Grimmin satujen noita oli. Hänellä oli lääkärin takki, kuitenkin harmaan ruskean sekoituksen värinen. Arvelin tämän johtuvan siitä ettei se ollut nähnyt pyykkikonetta sitten toisen maailmansodan mutta vaikea sanoa. Lyylillä oli muassaan pienen pieni ruisku jonka sisältö oli mustaakin mustempi. Tunsin piston ja hytistä sammuivat valot.
Heräsin osastolta lepositeissä. Omat kuteeni oli vaihdettu laitoksen tamineisiin, noihin xxxxxxxxllll - kokoa oleviin flanellisiin oloasuihin. Jos olisin kyennyt, olisin pystynyt vetämään housut niin ylös että maailman tarkkailu olisi onnistunut vaivattomasti sepaluksesta käsin. Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa hyppäsi tämän tästä kysymässä vointiani, vaan vitullako vastaat kun kieli on turvoksissa lääkecoctailin jälkeen ja Hello Kittyt hyppelevät rinnuksilla. En edes pystynyt sormiani liikauttamaan, en siksi että olin lepositeissä, vaan siksi että raajani olivat aivan hervottomat. Muutaman päivän päästä pystyin jo hieman liikkumaan, artikulointi ei vaan sujunut. Aina vastatessani, suuni tuotti epämääräistä lässytystä. Kieli ei kertakaikkiaan pelannut. Tämä tulkittiin vittuiluksi ja taas lepositeisiin.Joitaikin päiviä myöhemmin ilmeisesti lääkäri vaihtui ja samalla lääkitys, oloni koheni huomattavaa vauhtia. Tosin jotain täytyi olla perseellään, sain ihme kohtauksia kuten se, että saatoin koko käytävän mitan heittää voltteja aivan yht’äkkiä. Kaiken lisäksi nämä kohtaukset sattuivat melkein poikkeuksetta ruokailun yhteydessä ja se oli paha juttu. Nimittäin hississä tapahtuneen painin jälkeen käteni eivät ole olleet entiset. Ne pysyvät paikoillaan vaikka kroppani niiden välissä tekisi juurikin tuota volttia, liikerata täydet 360 astetta. Näin siis kykenin heittämään voltteja ettei toisessa kädessä oleva tarjotin eikä toisessa kädessä oleva maitolasi liikkunut. Tämä huvitti muita hulluja vallan saatanasti, intoutuivat taputtamaan aina kohtauksen saatuani. Hoitohenkilökunta vittuuntui pian tähän häiriöön ja lopettivat sen yleensä ampumalla meikäläistä etälamauttimella. Tämä huvitti hulluja vielä enemmän.
Pikuhiljaa sain puhekykynikin takaisin ja pakkoliikkeeni vähenivät lakaten kokonaan. Asioita alettiin selvittämään ja minulle tarjottiin todella tukevaa setelinippua, jos en nostaisi minkäänlaista oikeusjuttua tai kertoisi medialle mitään, ne kun vääristelevät asioita lehdessä. Totesin ettei tästä jutusta suoraakaan saa ja rahaa tuli lisää. Tyydyin rahoihin ja lupasin pitää turpani kiinni. Poislähtiessä törmäsin ystävääni - siis siihen jota olin tullut tapaamaan - hänen ihmetellessä kovasti miksi autoni oli seissyt parkkipaikalla kaksi viikkoa. Kerroin tutustuneeni laitoksen toimintaan kaksi kerrosta alempana, suljetulla osastolla. Hän repesi nauruun ja sanoi ettei tiennytkään pääni olevan niin sekaisin. Vastasin ettei kuulassa mitään vikaa ollut, en vaan enää ikinä aivasta hississä - ties mihin se johtaa.

 

Karvanpoistoa genitaalialueilta eli kuinka opit puhumaan kuolleille ihmisille
Kes 2. 2012

“Tosimies ei teippaa joten kaadoin tärpättiä suoraan sukukalleuksiini. Räjähtävä kipu täytti mieleni ja hallusinaatiot täyttivät tajuntani. Tajunnan virrassa kieppuivat ensin teletapit, seuraavassa hetkessä juttelin jo edesmenneille sukulaisilleni.”
En ole koskaan uskonut mainoksiin ja koska olen luonteeltani alkukantainen suomalainen äijä, en myöskään pidä mistään “piiperrys” - touhuista. Jos ja kun jotain tehdään, niin tehdään eikä nysvätä. Se on mottoni niin työelämässä kuin vapaallakin. Tosin tästä usein seuraa hankaluuksia. Sitten asiaan: olen aina pitänyt alakertani melko sileänä koska siitä on hyötyä monella taholla. Makkarissa, hygieniassa ja olemisen mukavuudessa. Tähän asti olen hoitanut homman höylällä enkä todellakaan tarkoita mitään Stanleyn kahdeksan tuuman puuntyöstöön tarkoitettua, vaan ihan normi partahöylää.
Vaimoni lähti asioimaan läheiseen kaupunkiin, kertoi viipyvänsä jokusen tunnin joten päätin käyttää aikani hyödyksi ja yllättää hänet iloisesti ajelemalla karvani totaalisesti alakerrasta. Koska en siis usko mihinkään vahauksiin ja mielestäni se on - anteeksi vaan - hinttimäistä touhua, kaivoin kaapista täyden pullon tärpättiä ja painelin pesuhuoneeseen. Kakarana olin leikkinyt paljonkin palavilla nesteillä joten tiesin että tärpätti leimahtaa iloisesti kun sille näyttää sytkää. Pidin taas itseäni nerojen kuninkaana ja kuvittelin sairaassa mielessäni karvanpoiston tapahtuvan yhdessä leimahduksessa, olivathan hiuksenikin palaneet usein kun kakarana tuli pelleiltyä. Aina tuonne kolmeentoista ikävuoteen asti minulla oli usein hyvin toispuoleinen look hiuksissani. Siispä asetuin seisomaan suihkunurkkaukseen ja kaadoin varovasti tärpättiä vehkeilleni. Virhe. Tuska oli aivan käsittämätön. Putosin heti polvilleni hien valuessa valtoimenaan pitkin kroppaani. Katsoin vehkeitäni ja ne alkoivat muuttaa väriä ensin heleästä roosasta tummuen koko ajan loppusävyn ollessa todella syvää punaista. Sitten iskivät hallusinaatiot; ensin kaikki teletapit ilmestyivät eteeni, Tiivi-Taavilla oli käsissään tukkiksakset. Se kaappasi noilla piikkikärkisillä koukuilla kiveksistäni kunnon otteen ja alkoi vetää. Huusin kuin heikkopäinen. Lisää oli tulossa. Laa-Laa oli tällä välin viritellyt nuotin josta se kaivoi polttoraudan, merkitsemispäässä valkohehkuinen T - kirjain. Demoninen hymy täytti Laa-Laan kasvot sen painaessa tulikuuman raudan suoraan vehkeeni kärkeen. En enää valunut hikeä vaan sitä suorastaan lensi ihohuokosistani. Karjuntani kuului varmasti monen sadan metrin päähän. Siinä vaiheessa kun Pai ja Hipsu käynnistivät oksasilppurin, menetin hetkeksi tajuntani. Heräsin siihen kun joku toisti nimeäni. Raotin silmiäni ja pelästyin, oikein tosissaan. Pesuhuone oli täynnä ihmisiä, kaikki hämärästi tuttuja, jotenkin muistin heidät mutta en osannut yhdistää ensin keitä he mahtoivat olla. Sillä hetkellä ei käynyt edes mielessä että millä helvetillä he olivat ylipäätään päässeet sisään ja olivatko he edes todellisia. Lopulta tajusin että olin nähnyt heidät valokuvissa ja he kaikki olivat jo kauan sitten kuolleita sukulaisiani, suurinta osaa en ollut edes koskaan tavannut. Vanhempi, tukevahko mies kumartui alas puoleeni ja kysyi että mitä helvettiä olin touhuamassa? Vastasin patulle (siinä olotilassa tuntui normaalilta jutella kuolleiden kanssa) että alakertaanihan tässä parturoin, eikö se ollut ilmiselvää? Todella iäkäs nainen sähähti sivummalta itsemurhan olevan syntiä, eivätkä he hyväksyisi sitä. Aloin käymään kierroksilla. Eikö se riittänyt että elävien sukulaisten kanssa oli tämän tästä kahnauksia, pitikö vielä kuolleidenkin tulla vittuilemaan? Viimein vanha, selvästi kovia kokenut vanhempi mies sanoi heidän luullen minun polttavan itseni elävältä ja siksi he olivat saapuneet paikalle. Totesin ettei sellainen ollut mielessäni ja voisivatko he ystävällisesti painua helvettiin tai mistä ikinä olivatkaan tulleet että saisin jatkaa harjoituksia. Tällä kohtaa taas pimeni.
En tiedä kuinka kauan makasin pesuhuoneen lattialla mutta varmistuttuani siitä, että olin yksin eikä teletapeteista ja muista örkeistä ollut vaaraa, istahdin pöntölle. Katsahdin alas ja totesin koko alakertani olevan musta. Kaiken lisäksi tuntui siltä etten tuntenut enää mitään navasta alaspäin. Päätin helpottaa olotilaani ja suihkutin bideesuihkulla (tai pillupuhelimella jos rumasti sanotaan) josko se helpottaisi vehkeeni kurjaa statusta. Virhe numero kaksi. Kylmä vesi yhdessä tärpätin kanssa aiheutti jonkinlaisen allergis - kemiallisen reaktion palleissani. Ne turposivat sekunnin murto - osassa meloonin kokoisiksi puristuen pytyn laitoihin. Olin väärässsä siinä, etten muka tuntenut mitään. Kiveksiin, jotka tällä hetkellä näyttivät lähinnä pallokalalta, kohdistui järjetön paine ja tuska joka ylitti äsken kokemani. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään halluja ilmaantunut joten pystyin pohtimaan tilannetta vaikka kipu oli sanoinkuvaamaton. Okei, olin siis kiinni pytyssä kulkusistani, joten mikä nyt neuvoksi? Eipä mitään, yletyin juuri saippuapulloon ja aloin pumpata nestettä pytyn laidoille oikein urakalla. Koitin liikutella kroppaani että saisin saippuan uimaan kulkusten ja pytyn laitojen väliin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen asettelin jalkani tukevasti pytyn molemmille puolille ja ponnistin. Tunsin kuinka milli milliltä kulkuset alkoivat nousta ylöspäin, tosin nyt ne näyttivät venymisensä takia täyteen ahdetuilta muovikasseilta. Viimein, mahdottoman rämähdyksen saattelemana pallit irtosivat pytystä, lyöden niin lujaa perseelle että se oli monta viikkoa mustelmilla. Harmikseni totesin pytyn muovisen istuinrenkaan jääneen kiinni kivesten yläpuolelle. Ne kun olivat vielä niin turvoksissa ettei rengas ollut mahtunut tulemaan läpi. Vaikka liikkuminen oli tosi hankalaa, olin iloinen siitä että olin päässyt irti pytystä. Koska tajusin kellon käyvän, eli vaimoni saattaisi tulla kotiin hetkenä minä hyvänsä, päätin viedä homman loppuun. Taapersin jälleen suihkunurkkaukseen ja edellisestä vahingosta viisastuneena päätin ottaa sytyttimen valmiiksi toiseen käteeni. Kaadoin koko pullolisen menemään, tunsin kuinka osa tärpätistä valui persvakooni mutta en välittänyt tällä hetkellä siitä. Jälleen virhe.
Räjähdys oli valtaisa, se paiskasi minut selkä edellä lasisen saunanoven läpi päin lauteita. Säleet lentelivät pääni osuessa alalauteisiin, tikut upposivat takaraivooni muodostaen irokeesin. Koska tärpättiä oli valunut myös peppureiästä sisään, sillä hetkellä kun vedin henkeä huutaakseni, imu kävi myös hanurin puolella ja imaisi tulet sisäänsä. Karjuessani keuhkojeni täydellä voimalla suustani leimusivat palttiarallaa neljänkymmenen sentin lieskat. Myös pesuhuoneen puolella tuho oli laajamittainen; paineaalto lennätti palavia pyyhkeitä katonrajassa, pesukoneen kylki oli mustunut ja osittain vääntynyt ja pesuhuoneen pieni ikkuna hajosi sirpaleiden lentäessä pitkin pihaa. Paineaalto oli myös painanut lyttyyn kaikki hammastahnatuubit, shampoopullot ja muijan ihonhoitorasvat joten mustuneilta seiniltä valui kaikenväristä litkua. Suihkuverho oli niinikään sulanut, kasautuen yhdeksi klöntiksi lattiakaivon viereen. Totesin pääni olevan jumissa alalauteiden tukirakenteissa enkä päässyt liikkumaan. Shokkivaikutus meni ohi ja menetin jälleen tajuntani.
Heräsin viikon kuluttua sairaalasta. Lääkärit olivat pitäneet minua tarkoituksella tajuttomana, sillä minulle oli tehty lukuisia leikkauksia ja ihonsiirtoja. Kertoivat olleen kuoleman lähellä, pää ei kuulemma ole lauteisiin hakkaamista varten. Lisäksi tärpätin aiheuttama myrkytys oli vaurioittanut maksaa ja munuaisiani siinä määrin että molempien elimien tilalle oli vaihdettu 92-mallisen escortin öljynsuodattimet. Hieman ylpeinä selittivät sen olleen ensimmäinen onnistunut keinoelinsiirto sillä saralla. Nobel - palkintoa saattaa pukata, myhäilivät nuo valkotakkiset. Valitettavasti vehjettäni ja kiveksiäni he eivät olleet kyenneet pelastamaan mutta minun ei pitäisi olla surullinen. Sillä vehkeen virkaa toimittaa nykyään vasemman käden peukalo ja pallit oli kursittu kasaan nahkakukkarosta jonne oli tungettu kaksi marmorikuulaa. Kivespussit (siis tämän haljasnahkaversion) on suunnitellut kuuluisa norjalainen kädentaitaja joka on saanut mainetta kansainvälisestikin. Kelleihin on kuvattu susilauma jahtaamassa poroparkaa, mitähän vittua senkin suunnitteljan päässä on liikkunut työtä tehdessään? Lääkärit sanoivat ajatelleensa sian karvojen liimaamistakin koko hoitoon, tosin olivat hylänneet ajatuksen välittömästi ettei vastaavaan tilanteeseen enää jouduttaisi. Okei, kiveksiin olen loppupeleissä tyytyväinen, tosin ne pitävät vittumaista kilkatusta juostessa ja pikkumukulat huutavat aina minut nähdessään että pelataanko setä Fortuunaa? Itse vehkeeseen en niinkään. Tosin siihen on porattu pituussuuntaan reikä kusemista varten ja hermotus on saatu tosi hyvin kuntoon mutta haittapuolina on mainittava kynnenleikkuu sekä liian hyvä hermotus. Jaa miksikö? No, kun satun olemaan myös tuolla Facebookin puolella ja aina kun joku heittää jonkun hyvän jutun tai kommentin, niin meikäläisen vehje peukuttaa….

 

Sattumaltako? Just joo..kätilön pudottamien selityksiä part 1
Kes 1. 2012

En tosiaankaan istuisi tässä vaan soittaisin todennäköisesti Lontoon filharmonikoissa ellei kätilö olisi sattumalta pudottanut minua synnytyslaitoksella. Muistan vieläkin sen ilmalennon kun kiepuin alaspäin kohti kivilattiaa. Kopsahdin graniittilattialle ja parin pompun kautta päädyin mahalleni vasen korva lattiaa vasten. Tajuton laaki, löi hetkeksi aikaa ns. värit päälle ennekuin kipu alkoi hieman hellittämään. Lattia oli aivan saatanan kylmä, joten sattumalta siinä paleltui sävelkorvani. Sen jälkeen en ole tajunnut musiikista yhtään mitään, tosin afrikkalaiset rummun rytmit saavat aikaan kropassani tahdosta riippumattomia liikkeitä. Todella ikävä piirre hisseissä, tavarataloissa ja kaikkialla missä taustamusiikkia soitetaan. Olen lentänyt useammin kuin kerran mäkelään tavarataloista noiden musiikin aiheuttamien pakkoliikkeiden takia. Saatteena hermeettinen lasku, sillä kohtauksen sattuessa yleensä pyörin vinhasti ympyrää kädet leväällään jolloin hyllyiltä tulee kamaa alas rytinällä. Kaikki tämä siis siksi että kätilön perkele sattumalta tiputti minut.
Koska sain siitä laakista myös eideettisen muistin, pystyn vielä tänäkin päivänä muistamaan mitä silloin tapahtui. Aivan turha luulla että minut olisi heti nostettu ylös, päinvastoin. Synnytysosastolla oli silloin kiire päivä joten kaipa ne ajattelivat että joutaa tuokin rääpäle tuossa hetken aikaa olemaan. Sain siinä sattumalta lukuisia potkuja vartalooni ja ennenkaikkea päähäni lääkärien ja hoitsujen rientäessä ympäri salia. Maatessani siinä potkittavana minulla oli sattumalta oiva tilaisuus havainnoida ympäristöäni. Siitä ruohonjuuritason perspektiivistä katseltuna synnytyssali on karmea paikka. Mukulaa putkahteli ulos tasaiseen tahtiin, tuli mieleen savikiekkoammunnat. Tämä tapahtui siis todella iloisella 60 - luvulla jolloin synnytettiin urakalla samassa salissa, yksityisyydestä ei oltu niin tarkkoja. Vaikka synnytys on kaunis tapahtuma, näin sattumalta niin paljon verta ja kuulin niin paljon huutoa säestettynä itkulla, että sain ikuisen psyykevinouman.
Siitä lähtien elämäni on sattumalta kyntänyt; minusta ei kasvanut koripalloilijaa, se on siinä ja siinä etten joudu kantamaan keittiöjakkaraa mukanani viedessäni kirjettä laatikkoon. Minusta ei kasvanut tukevaa eikä lihaksikasta, vaan sattumalta nahkani pärisee raajojeni ympärillä jotka lähinnä muistuttavat västäräkin jalkoja. Eikä minusta ole tullut rikasta, siis minulla ei sattumalta ole onnea rahapeleissä. Olin innokas nettipelaaja kunnes veikkaus sattumalta ilmoitti että he sulkevat pelitilini, syy oli se että perseaukiset tukkivat serverin. Olen kylläkin onnellinen sillä synnytyslaitoksella saama laaki oli sitä luokkaa ettei mikään vituta. Kävin tässä muutama päivä takaperin kaupungilla ja linja - autoasemalla takin liepeeni jäi sattumalta pikavuoron oven väliin joten raahauduin 450 kilometrin päähän. Rahaa ei ollut mukana ootnan kopeekkaa, joten liftasin. Matka sujui rattoisasti, autossa oli mukavaa porukkaa ja ennen pitkää huomasin - sattumalta ikkunasta vilkaistessani - olevani tällä kerta 870 kilometrin päässä himasta. Kotimatka kesti 22 päivää koska jouduin kävelemään suurimman osan matkasta, eikä matkantekoa helpottanut yhtään se että minulla oli sattumalta hollannikkaat jalassa. Ei kuitenkaan vituttanut yhtään.
Palatakseni vielä synnytysosastolle, niin muistan tarkasti lattiavahan maun; hieman kitkerä mutta kuitenkin hapokas, ehkäpä aavistuksen helmeilevä. Siihen aikaan kun ei ollut ekomeininkiä vaan kaikissa tuotteissa oli sen verran myrkkyjä että alta pois. Nuoleskelin sitä pahimpaan nälkääni ja totesin että se oli virhe. Lähdin sellaiselle matkalle etten tiedä tänäkään päivänä koska se loppuu. Näen edelleen kirkkaita värejä, juttelen henkioppaille ja saan kaikenlaisia kohtauksia. Sattumalta tästä syystä olen ollut pakkopaidassa useammin kuin kerran. Ei hyvä juttu. Koska lattiavahan sisältämät ympäristömyrkyt ja lanttuuni saama laaki aiheuttivat sattumalta päässäni astetta kovempaa tuhoa, on minun vaikea pärjätä päivittäisissä toiminnoissani. Esim. en voi sille mitään että missä tahansa virastossa tai pankissa jossa joutuu ottamaan vuoronumeron, lennän aina vuoroni tullessa ulos. Miksi? Valotaululle jonne syttyy vuoronumeroani osoittava luku (yleensä äänimerkin kanssa), minulle tulee pakonomainen tarve huutaa BINGO! ja se on sitten menoa. Isot vartijan järkäleet kiikuttavat minut ovesta ulos. En siis pysty hoitamaan rahaliikennettäni enkä maksamaan laskujani ja tästä syystä minulla on vähän helvetisti ulosotossa. Jopa siinä määrin että viimeksi asioidessani voudin juttusilla, hän joutui skrapaamaan tietokoneensa näyttöä vähän väliä - siis aika tukevasti pakkasella on pojan tilit.
On jotain hyvääkin, sillä sattumalta pystyn pelkällä tahdonvoimalla tekemään joitakin juttuja, tosin pieniä. Saan esimerkiksi vessapaperirullan pyörimään itsekseen, kykenen paistamaan jauhelihaa koskematta siihen ja hienoin juttu on se kun pystyn levitoimaan. Viimeksi mainittua en tosin ole kokeillut kuin kerran, kohosin silloin muutaman kymmenen metrin korkeuteen. En kuitenkaan tullut vilkaisseeksi ylös ja sattumalta yläpuolellani oli korkeajännitelinja. Tiedättekö miltä tuntuu 24000 volttia? Varpaista ja sormista lähtee kynnet, kivekset poksahtelivat popcornien lailla ja silmät kuivuivat niin pahasti että joudun vieläkin käyttämään toista litraa ihmelitkua että ne pelaa. Myös kehoni verhoilu repeili aikaslailla. Kuitenkin, vessapaperia menee tolkuttomia määriä ja jauheliha tirisee pannulla joten olen onnellinen. Toisinaan henkioppaat vievät minua minnekin, toissa viikolla löysin itseni helvetin isolta soramontulta. Montun laidalla oli parakkirivistö ja isoja koneita parkissa joten kyseessä ei ollut mikään pieni monttu. Vaeltelin pitkin monttua ja silmiini osui lapio, joka nojasi kiveä vasten. Sattumalta päätin lapioida koko montun täyteen. Koko yö siinä meni koska jouduin kantamaan viimeiset lapiolliset vajaan kahden kilometrin päästä. Seuraavana päivänä normaalin liikenneratsian yhteydessä poliisit pidättivät ja joudun sattumalta oikeuteen tässä lähipäivinä. Voipi olla että jonkinlaista laskua pukkaa…
Ehkäpä tähän loppusaatteeksi voisi sanoa, että kun te seuraavan kerran kuulette jonkun sanovan jotain tapahtuneen / sattuneen sattumalta, älkää uskoko. Mitään eikä mikään tapahdu sattumalta. Ne, jotka sanovat niin, kuuluvat samaan porukkaan kuin minä eli kätilön pudottamiin. Olen tavannut useita kohtalotovereitani ja kaikki ovat uniikkitapauksia oirehtimisensa suhteen. Toiset eivät muista pudotuksesta mitään, toisilla on postraumaattinen stressireaktio tapahtuneesta ja loput eivät kertakaikkiaan kehtaa tunnustaa tapahtunutta vaikka muistaisivatkin. Tarkkailkaa ympäristöänne ja huomaatte että meitä on enemmän kuin laki sallii. Olemme täysin harmitttomia eli meitä ei tule kavahtaa eikä vieroksua. Päinvastoin saatte monet naurut kun kuljette kanssamme ja pääsette näkemään kun päässä jytisee. Silloin nimittäin sattuu ja tapahtuu. Sain kyllä lääkärintodistuksen tästä “viastani” mutta tulin sattumalta syöneeksi sen, en tiedä mikä silloinkin oikein riivasi tajuntaani. Olen myös syönyt vuoden 2002 Pharmaca Fennican koska henkioppaani kusetti minua ja sanoi minun oppivan kaiken kirjan sisältämän tiedon jos vedän ko. opuksen kitusiini. Noup. Järjettömiä ilmavaivoja ja mustaa kakkaa. Arvatkaapa oliko ne kannet kiva työstää ulos, siinä touhussa sattumalta repesi perävaltimoni joka myös värisilmänä tunnetaan ja aikaa paloi toista vuorokautta. Kuitenkin, olemme ehkä elämänmyönteisimpiä ihmisiä mitä maan päällään kantaa. Jos tunnistatte meidät kulkiessanne turuilla ja toreilla, tulkaa rohkeasti juttelemaan. Autamme myös mielellämme, meillä voi huoletta teettää 18 tuntisia päiviä - emme tajua pyytää palkkaa. Näin kesäaikaan kannattaa tutustua meihin, sillä nythän on grillikausi meneillään. Useat kohtalotoverini osaavat myös käristää läskiä koskematta siihen joten muutama meikäläinen yhdessä pystyy hoitamaan isommatkin partyt. Taatusti hygieenisesti. Kunhan vaan muistatte ettei tapahtumassa soiteta musiikkia, silloin tapahtuu kauheita. Mistä sitä tietää, mehän voidaan kohdata sattumalta tässä lähipäivinä….