Muuttopäivä
Syy 21. 2012
Elämä ei mene aina niinkuin on sitä itse suunnitellut ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä että kyntäminen jatkuu. Toimenkuvani maailmalla on muuttunut ja hullua viedään kuin sammakkoa äkeen piikissä, joten se viikonlopuksi suunnittelemani muutto tehdäänkin nyt. Muuttohan ei näy muulla tavoin kuin siten että uusia päivityksiä tekstien suhteen tulee vain Saint Pepponen puolelle. Ei riitä aika eikä taju pyörittämään kahta blogia tässä niin sanotussa hienovaraisessa siirtymäkaudessa. Julkaistut tekstit jäävät tänne luettavaksi – ainakin joksikin aikaa – ja jätän tämän tekstin yhteyteen linkin josta pääsee siirtymään Saint Pepponen puolelle. Tokihan sinne pääsee blogilistan, bloggerin ja perinteisen suoraan sivustolle menemisen kauttakin, linkki on vain tänne eksyneitä sieluja varten. Kiitän kaikkia lukijoitani tässä blogissa ja muistutan vielä että ihan sama meno jatkuu Saint Pepponen puolellakin, kenties vielä sairaampana sillä minulla on alkanut viiraamaan todella pahasti. En tiedä vaikuttaako asiaan 42:den erilaisen mielialalääkkeen yhtäaikainen käyttö, en usko että noinkin pieni ryynimäärä riittää heiluttamaan sitä vähäistä harmaata massaa joka kalloni sisällä heilahtelee puolelta toiselle. Joka tapauksessa ovet ovat avoinna Saint Peppone’ssa teille kaikille jotka olette jaksaneet seurata tätäkin sekoilua ja tietysti myös uudet sielut ovat tervetulleita. Käyn täällä vielä silloin tällöin tarkistamassa onko esiin noussut kysymyksiä, mutta kuten kerroin niin uusia tekstejä on tästedes luettavissa vain Saint Pepponen puolella. Olenhan muistanut mainita riittävän usein mistä uudet tekstit löytyy, nämä lääkkeet tuon tarjouskahvin kanssa heittävät tuon pään hieman huonolle hapelle.

 

Anteeksi linkitys, silti pääsette Luostariin
Syy 20. 2012
Johtuen eilisestä päänsärystäni, jota jatkui koko helvetin päivän ja viime yön, joudun linkittämään teidät tuonne Saint Pepponen puolelle minne siirrytään kokonaisuudessaan mitä todennäköisimmin tulevana viikonloppuna. Olotilasta johtuen, päänsärky ja horrosmaiset unet – en saanut kuin yhden tekstin aikaiseksi ja sen on luettavissa Saint Pepponen puolella. Muistutan vielä että Tavan elämää, eli meikäläisen päivittäiset sattumukset (lue: onnettomuudet) jatkuvat ihan tähän samaan tapaan uudessa osoitteessa, syistä joista kerroin eilen ja jotka ovat myös luettavissa Saint Pepponen eilisessä päivityksessä. Eli, mikäli haluatte vielä seurata sairasta ja mielipuolista elämääni, niin pyydän teitä siirtymään uuden blogin puolelle, sinne pääsee vaikkapa tästä.
Hommaan ei siis tule mitään muutosta vaan joka päivä uusi päivitys vanhaan tapaan. Saint Peppone löytyy myös blogilistalta josta uudet päivitykset ovat helposti saatavissa, toki käytössä on myös blogger jonka avulla seuraaminen onnistuu. Tai mitä vittua minä taas selitän, onnistuu se seuraaminen kun kävelette vain Saint Pepponen luostarin ovista sisään eli osoitteenhan saa vaikkapa tuosta linkistä siirtymällä. Näin, jatkan särkylääkkeiden syömistä ja oksentelua sillä kovat tropit, kahvi ja nortti ovat sellainen yhdistelmä joka saa perseen lisäksi myös kurkkutorven laulamaan. Jos haluatte lukea kuinka haukea pyydystetään Ransulla ja kuinka kinkkuverkko auttaa päänsärkyyn, niin siirtykääpä edellä mainittuun osoitteeseen ja pääsette lukemaan. Kinkkuverkkoa kannattaa kokeilla, se on nyt todistettu että se vie päänsäryn pois – ainakin sen alkuperäisen.. Hyvää päivänjatkoa!

 

Saint Peppone on avattu, Tavan elämää tekee muuttoa sinne ihanaan ja autuaaseen luostariin
Syy 19. 2012
Huomenta kaikille ja nyt sitten silmä tarkkana; Tavan Elämää tekee muuttoa bloggerin puolelle, sain eilen siivottua minulla jo pitkään omistuksessa olleen luostarin ja se on nyt avattu. Se on nimeltään Saint Peppone ja osoite sinne on saintpeppone.blogspot.fi ja tästä sinne pääsee kätevästi. Sallin kommentoinnit suoraan joten ei tarvitse miettiä ja tihrustaa niitä vitun typeriä kirjain – numeroyhdistelmiä vaan voitte rienata heti ja paljon. Syy miksi teen muuttoa sinne, on se että minulla oli viime yönä kuumetta tuollaiset 39 astetta, karvan vajaa enkä ole nukkkunut silmällistäkään. Tässä tapauksessa karvan vahvuus on kaksi kymmenystä. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut sitä, bloggerin alusta tarjoaa hieman enemmän mahdollisuuksia kuin tämä ja tehän tiedätte kuinka hullu tykkää väreistä ja kaikista säätönappuloista. Viime yönäkin olin miltei parempi kuin kapteeni Kirk Enterprisellaan, painelin hullun lailla kaikkien mahdollisten rukkausosioiden säätöhantaakeja ja valot villkuivat siihen malliin etten vieläkään oikein näe mitään. Seuraavat lauseet lukiessanne teidän pitää kuvitella minut puhumassa vittuimaisella kovasinkauppiaan äänellä, joka on tullut juuri kotiovellenne ja tunkenut sandaalinsa oven rakoon;

Saint Peppone on kuin tehty teidän luettavaksenne, liittymällä sivuston lukijaksi, saatte suoran vittuiluoikeuden ja kommenttilaatikon alapuolella teitä odottaa ikioma kivikori, josta voi laittaa stemua lentämään kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta kohti. Sain Pepponen luostarissa voitten purkaa sydäntänne, ohjata rahavarantojanne minulle sekä tehdä hävyttömiä ehdotuksia. Saint Pepponen kautta pääsette käsiksi mm.uutisiin (kokeilin sitä yöllä, tulee päivän parin sisällä käyttöön) omalta jakkaraltanne eikä teidän tarvitse lähteä luostarista mihinkään, itseasiassa minua ei haittaisi vaikka olisitte koko kirjautuneena sinne sillä ei teillä kuitenkaan parempaakaan tekemistä ole jos rehellisiä ollaan. Kertomalla toiveistanne Saint Pepponen käytävillä, ehkäpä joku kaunis kerta kun astutte sisään omaan kammioonne huomaatte että teidän rukouksiinne on vastattu ja näette minun iljettävän kroppani hikoilemassa teidän vuoteellanne. Eli toiveita toteutetaan jos mahdollista ja mahdottomia toiveita toteutetaan varmasti. Hengellisellä puolella kun ihmeteot ovat arkipäivää. Toivonkin että viette tätä ilosanomaa halki maiden ja mantujen, kulutatte kännykkänne akun loppuun ihan vain kertoaksenne kaikelle kansalle tästä iloisesta uutisesta. Enää ei tarvitse pelätä 21.12.2012 päivämäärää eikä ripulia, sillä Saint Pepponen jykevien muurien suojassa ei mitään pahaa pääse tapahtumaan. Mitä nyt vouti joskus virkavallan kanssa suorittaa äkkirynnäköitä mutta senkin voi ottaa liikuntamielessä. Saint Pepponea ei turhaan sanota uuden ajan luostariksi, siellä liha liikkuu muuallakin kuin keittiössä, eikä se munkkien ja nunnien horjahteleva kävely johdu tosiaankaan väsymyksestä. Tule siis ihmeessä heti kun kuulet tästä, keskeytä välittömästi se ensiavun antaminen, kyllä siihen joku sattuu paikalle kun vähän aikaa se uhri malttaa odottaa. Pikkaisen kun nostat sivuun ettei muut kompastu ja kiiruhdat Luostariin, tuonne onnellisten ja tasapainottomien ihmisten joukkoon. Jos näet minun makaavan jollakin luostarin lukemattomista käytävistä, niin potkaise vaan reilusti päähän niin nousehan minä siitä kahvin keittoon.

Tässä tämä tiedote nyt oli enkä silti hylkää teitä, oi te uskolliset lukijani. Tänään on vaan vielä paljon tehtävää, on se fysioterapeutti ja päälääkäri, täytyy käydä ostamassa tunkkeja lisää siihen tuskalliseen nostoprojektiin joten lähden tästä nyt luostarille rustaamaan vielä säätöjä ennenkuin on jatkettava tien päälle. Olkaapa kiltisti ja kirjoittakaa nyt aivan helvetin leveällä spriitussilla tuo osoite muistiin että voitte näytellä sitä joka paikassa. Jos eksytte tänne silloin kun ”säädän” juttuja niin ei pidä ihmettelemän jos vilkkuu ja välkkyy, se olen minä vaan. Hyvää päivänjatkoa ja muistakaa…

 

Aamulla lupaamani troppipäivitys
Syy 18. 2012
Sain koko päivän kuunnella niiden myyrien laulua, eivät ne karvapötikät osanneet muuta kuin sen iänikuisen Kodin kynttilät. Sitä ne veivasivat tunnista toiseen, vaihtaen välillä musiikillista tyylisuuntaa aina bluesista itkuvirsiin. Annoin niiden laulaa, sillä olihan niistä seuraa vaikka perkeleellinen meteli lähtee pelkästään paikalla olleista 112 myyrästä ja kun mukaan lasketaan kaikki 11000 tupajumia niin soundi oli todella saatanallinen. Toki ne henkeäkin välillä vetivät ja siinä tauon lomassa valittelivat laulukirjojen puutetta. Ennenvanhaan ihmiset heittelivät väli – ja alapohjiin jos jonkilaista lehteä – kaikki paskalukemista – mutta eivät yhtään kunnon laulukirjaa. En jaksanut innostua, olin aivan ryytynyt kun aamulla ajoin työmaan ohi seitsemäntoista kertaa, ei sillä ettenkö olisi muistanut missä se oli, vaan aina sattui jotain mikä kiinnitti huomioni.

Vaikuttavin näky oli sinisten joutsen ylilento, se oli ylväs näky sillä niitä oli kolmekymmentä kappaletta ja kahdeksan polttomoottorikäyttöisiä. Paksu savuvana tunki joutsenten perseistä kuulaaseen syysaamuun niiden kaasuttaessa kohti lämpimämpiä maisemia. Ei käy tasan onnen lahjat, minua odotti kostea ja kylmä savi ja ajatellessani sitä alkoi horkan ravistelema kroppani vapista entistä enemmän. Päätin koittaa siedätyshoitoa ja kävin saviseen maahan makaamaan, josko sitä ei sitten päivemmällä niin noteeraisi tuota kiiltävää ja aivan helvetin kovaa tatinaa. Kauan ehtinyt maata, olin juuri ummistanut silmäni kun tunsin pieniä, kosteita tökkäisyjä poskellani. Ensin ajattelin että vettä tippuu katosta mutta kilin vitut, kastematohan se siinä tökki poskeani. Kysyin siltä että haluatkos lähteä ongelle vai herkeätkös tökkimästä siitä. Surullinen kastemato kertoi erään sukulaisensa kuolleen ja koska savi oli tällä tontilla itsestään perkeleestä niin voisinko auttaa kaivamalla vainajalle haudan. Minun kävi sääliksi matoa ja lupasin kaivaa, varsinkin kun kuulin että pinta – alaltaan tulitikkuaskin kokoinen olisi hyvä. Pari rouhaisua sorkkaraudan päällä ja hauta oli valmis, siitin vielä reunat ja tein parista tikunpätkästä oikein ristinkin vainajan muistoa kunnioittamaan. Matoa ei näkynyt missään ja vilkuilin ympärilleni kunnes näin sen vetävän salapullosta hirrenpätkän takana. Ymmärsin tuskan ja tyydyin vain sanomaan että hauta oli nyt valmis, voitte aloittaa siunaustilaisuuden. ”Ja vitut ole valmis”, mato örvelsi päästäen pitkän röyhtäisyn, ”mennään vaikka katsomaan”. Olen sen verran tottunut omakohtaisesti tuohon velttouteen että nappasin matoa niskasta kiinni ja vein sen haudan reunalle, kehtoin katsomaan nyt oikein kunnolla valmista hautaa jossa oli reunatkin tasoitettu. Mato kommentoi hautaani suorastaan halveksivaan sävyyn, valistaen ettei syvyys riitä ja eivät nuo reunatkaan olleet tuollaisen keuhkoamisen väärtit. Pidin isommat mölyt mahassani ja kysyin matoselta että mikähän se mahtoi sitten olla oikea syvyys matojen hautaamiseen? Palttiarallaa sama kuin teikäläisten eli noin 180 cm. Hyppää humppaa, saatana, en varmasti ala kaivaa jollekin helvetin madolle 180 senttiä syvää monttua tähän savijankkoon. Kannattaisi varmaan vähentää juomista senkin perkeleen loiro, sinähän puhut ihan mottipäisiä. Mato vastasi sangen törkeästi sanomalla että kukahan se tässä mottipäisiä puhuu vai luuletko tosissasi juttelevasi madolle?

Heräsin ulkoa ja minun oli aivan helvetin kylmä. Raotin silmiäni ja näin työmaan viereiselle pellolle ajetun paljon busseja. Todella paljon busseja, pikainen laskutoimitus tuotti tuloksen 334 kappaletta ja jokainen oli vielä eri värinen. Mitähän helvettiä tämä nyt sitten oikein tarkoitti, jokin näyttelyt kenties? Samassa lähimmän bussin takaa tuli tukevassa kunnossa oleva bussikuski ja hän suunnisti suoraan luokseni, nauraa röhöttäen kumealla äänellään. Kuules poika, juttu on nyt sellainen että nuo bussit ovat ajettu tuohon pellolle sekaisin ja sinun tehtävänäsi on pakitella ja ajaa ne suoriin, kymmen bussin riveihin numerojärjestyksessä. Pellon reunoja ei saa ylittää tai tungen seutulippuautomaatin pakosarjaasi. Kun yritin vastustella, tuo mahakas dösäkuski hakkasi ensin vanhan mallisella rahastajanlaukulla päin näköä ja pakotti sen jälkeen syömään kokonaisen nivaskan aikatauluja. Kello oli jo reilusti yli kaksi iltapäivällä kun pakittelin viimeistä bussia paikoilleen. Tällä välin oli rakennuttajakin saapunut tontille ja huuteli sieltä pihastaan että mitä sinä siellä pellolla sitä munaasi veivaat, onko kaikki hyvin? Se ei siis ollutkaan vaihdekeppi, siis tälläinen nykyaikainen joystick – mallinen.

Onneksi isäntä lähti menemään ja pääsin sisälle, pois ihmisten silmistä. Lämmittelin siinä halogeenia vasten, ne ovat hyviä nuo viisisataa wattiset kun ne tuottavat lämpöä melko paljon. Viisas jätkä kun olen, tuumasin että vaatteet eristävät liikaa lämpöä joten riisuin itseni ilkosen alasti. Huono juttu, halogeeni ei lämmittänyt kuin yhdestä kohtaa joten oli aivan pakko ryhtyä hyppimään hillittömästi halogeenin edessä. Hypin niin saatanasti, hiki lensi ja läski lotisi koikkelehtiessani lämpimikseni. Olin varmaan jonkun kymmenen minuuttia pomppinut kun takanani olevaan ikkunaan koputettiin. Pysähdyi huohottaen ja vilkaisin taakseni. No voi saatana, isäntä oli tullut takaisin ja huusi suu vaahdossa että se oli sitten nyt parempi lähteä tältä tontilta, hänellä ei ollut vakuutusta hullulle, joka hyppi munasillaan valonheittimen edessä. Niinpä minä sitten suunnistin kotiin ja tässä sitä nyt ollaan jotenkin hengissä, ei auta kuin mennä punkan pohjalle koska ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Huomenna sitten taas uusin kujein, varmaan tuossa seitsemän - yhdeksän aikaan olen saanut jotain aikaiseksi kun ei tarvitse sinne savimonttuun lähteä. Muistakaa pysyä terveinä.

 

Noin kolmekymmentäyhdeksän lämmintä ajatusta
Syy 18. 2012
Luulin sen ensin johtuvan ruusukaaleista koska en huomannut katsoa paketin alkuperää, ajattelin että josko ne ovat sieltä samasta maasta joka tuottaa sitä Laxoberoniin verrattavaa jogurttia. Nyt on sellainen tilanne päällä missä ei oikein ajatus kulje. Tulin eilen kotiin maailmalta, sieltä tutusta savimontusta missä yritän nostaa talovanhusta ylös ja pelastaa sen elämän. Ajellessani kotiinpäin kehoani ravistelivat ankarat aivastuskohtaukset ja nenä vuoti kuin viimeistä päivää, sori alkuperäiskansat mutta serlaa kului. Ruusukaaleja olin siis syönyt jo edellisenä päivänä, anteeksi tämä pomppiva kirjoitus mutta kuten sanoin, ajatus ei kulje lainkaan. No, kotiin päästyäni söin kevyesti ja nostelin hetken aikaa painoja sekä venyttelin, kaikki tämä sen takia ettei yleiskuntoni pääse rapistumaan aivan perseelleen vaikka teenkin päivittäin ruumillista työtä. Varsinkin tuo viimeksi mainittu venyttely, se oli pakko ottaa myös jokailtaiseen kuntoiluhetkeen sillä kohta olen niin kankea etten saa enää kengännauhoja kiinni. Siinä kuntoillessani huomasin hikoilevani ihan helvetisti ja oli muutenkin heikko olo, joten treeni jäi perin tyngäksi ja painelin suihkuun. Hieman safkaa naamaan ja sohvalle katselemaan tv:tä, niin kas kummaa – heti oli taju pois. Heräsin puoli kahdentoista aikaan yöllä luullen olevani helvetin siperia – osastolla, olin todella jäässä eikä muutenkaan olo ollut mistään kotoisin. Hortoilin kylppäriin hampaiden pesuun, sieltä keittiöön ja vedin kourallisen troppeja luonnollisesti nortin kera, täytyyhän keuhkojenkin saada oma tervauksensa.

Ei muuta kuin makkarin puolelle nukkumaan ja taas simahdin välittömästi, tosin nähden sellaisia unia jotka ovat painokelvottomia jopa tässä blogissa vaikka täällä tuo teksti on sentään melko sivistymätöntä mutta silti… hittolainen, suuni kuivaa ja lärväke osoittaa elonmerkkejä kun vain ajattelenkin niitä. Eikä siellä kotikoneen ääresskään kannata olla niin puhtoisin mielin sillä en tiennyt että eräs teistä pystyy taipumaan sellaisiin asentoihin. Joka tapauksessa heräsin kolmelta! täysin virkeänä mutta umpijäässä, joten mittasin kuumeen jota oli 38,7 astetta. Lukema ei ole hurja mutta kun ottaa huomioon että meikäläiselle nousee kuume kerran viidessä vuodessa niin jo nuo lukemat saavat aivan mitään tekemättömäksi. Lisäjännitystä tuo aina se seikka että tällä alalla ja varsinkin noissa vanhoissa kohteissa ei myyräkuume ole mikään harvinainen tuttavuus. Kaksi kollegaa on sairastanut sen viimeisen kahden vuoden sisään, toissakesänä kaveri joutui makaamaan sairaalassa (ja oli todella huonossa hapessa) kolme kuukautta joten ei siis mikään kiva juttu. Lattioiden alta kun löytyy hiirenpesiä, usein montakin ja siellä on saven lisäksi paljon villaa, riepuja joita käytettiin ennen tilkkeenä ja sammalia, puruja ja muuta paskaa. Siihen kun lisää huomattavan kosteuden niin jo meininkimadot pääsevät jylläämään. Hautajaisiin on sitten vapaa pääsy ja arkkuun saa heitellä viinaa sekä tupakkaa, kestää nimittäin jonkin aikaa ennenkuin pääsen Siwaan niin kuin se toissaöinen demoni josta kerroin.

Eipä mitään, onnekseni en syö nappeja kuin äärimmäiseen tarpeeseen joten niitä on kertynyt tuonne kaappiin sen verran että pystyn niiden avulla tekemään töitä vaikka kuumetta olisi 139,7 astetta. Ei tietysti hyvä noin taudin kuvaa ajatellen mutta pakko mikä pakko, työhön liittyvät olosuhteet (ja mahalaukku, laskut, Ransu, etc.) vaativat lähtemään tässä kohtapuoliin. Tänä aamuna olen kiskaissut sellaisen määrän lääkkeitä että sillä satsilla saisi ainakin kolmen päiväkodin kersat hiljaiseksi yhden päivän ajaksi. Onkin muuten hyvä ajatus, jos joudun sängynpohjalle niin alan perhepäivähoitajaksi, helppoa rahan tuloa kun maataan kaikki – mukulat ja minä. Mitäs muuta….niin, se helvetin uni kummittelee vieläkin mielessäni ja ihmettelenkin tuon pään toimintaa; se yhdistelee eri tapahtumia ihan pimeellä tavalla vielä hämärämmissä paikoissa. Yleensä nämä paikat ovat kombinaatio jostain kahdesta tutusta paikasta, esim. sauna ja teurastamohan kuuluvat saumattomasti yhteen vai mitä? Kaiken lisäksi kun on kuumeessa, niin alkaa kummittelemaan jostain syystä; tämäkin tekstinkäsittely ohjelma ( kiitos Polgan) on ladattu samasta paikasta mistä latasin sen myös toiselle koneelle. Jostain vitun syystä tämä on hukannut muutamia fonttityyppejä, syytä en tiedä ja siitä syystä tämänkin joutuu naputtelemaan eri fontilla mitä muutamat aiemmat, omituista. Nyt ei nimittäin ole kyse kädettömyydestä – ainakin toivoisin niin – sillä niitä ei ole luettelossa. No, se nyt ei maailmoja kaada joten se siitä. Kuten varmaan huomasitte, tuossa tuli muutaman viime rivin aikana viljeltyä tuota syystä- ja syytä- sanaa oikein urakalla, olisiko siis syytä epäillä järkeään. Koska tämä teksti näyttää menevän diibadaabaa – puolelle, on parempi että lopettelen tähän mutta! palaan astialle illalla, sillä huomenna on ns. vapaapäivä eli minulla on fysioterapeutti ja eräs toinenkin lääkäri. Ei, en käy psykiatrilla vaikka pitäisi ja vehjettäni eivät riivaa mitkään maapäälliset eivätkä tuonpuoleiset ökkömönkiäiset joten sukupuotautiklinikankin voitte unohtaa. Liittyy mitokondrioihin eli päälääkärihän se, tuo ystävällinen herrasmies joka vetää minuun enemmän johtoja kuin mitä monessa omakotitalossa on ja katselee sitten näytöltä sitä elotonta harmaata massaa kalloni sisällä. Toisinaan hän intoutuu ja laittaa tepselin seinään ja silloin kyllä alkaa tapahtua; karjahtelen samalla kun heittelen voltteja hänen huoneensa lattialla, syön yleensä kaiken mitä hänen pöydällään sattuu olemaan (kotonani on tällä hetkellä loistava määrä erilaisia konttoritarvikkeita) ja lopuksi juon käsien desifiontinesteen koska se on niiiiiiiin hyvää! Ei hitto, nyt rupesi tekemään tuota denaturoitua litkua niin paljon mieli että pääsisiköhän hänen pakeilleen jo tänään? No, jos huomenna sitten niin menee loppuviikko siivillä sillä on se niin tujua ainetta. Illalla ajattelin palata (kiskon troppia koko päivän) ja katsoa mitä juttua saan aikaiseksi kunnon kuumeessa ja lääkehöyryissä. Se on sitten mukava keskiviikkoaamuna avata kone ja katsoa että ei jumalauta, pitikö tuokin mennä möläyttämään.. mutta elämä on ja minun mainehan siitä kärsii eli laitospaikka alkaa varmistumaan pikku hiljaa. Olen muuten elävä esimerkki siitä, kuinka hullut saavat vapaasti juoksennella yhteiskunnassamme, varsinkin kun ovat vaarattomia niin kuin minä. En tiedä, tuntuu että kuume nousee joten taidankin suunnnistaa Helsinkiin, siellä on ymmärtäväistä porukkaa. Teille rakkaat lapseni sanon sen, että muistakaa pukea kunnolla päällenne (paitsi naiset, te voisitte kyllä kulkea sellaisissa mieltä stimuloivissa vaatteissa koska tämä maailma on niin harmaa ja tylsä) ettette palellu. Ei vaan, olkaa oikeesti tarkkoina sillä ei ole mitään herkkua olla kipeä. Päivänjatkoa ja menestyksekästä sellaista!

 

Kunnallispolitiikka ja EU demonin näkökulmasta
Syy 17. 2012
Se tuli heti nukahdettuani ja ravisteli minut ylös, ei kovakouraisesti vaan päättäväisesti, häntäänsä heilutellen. Ensin en oikein tajunnut mitä tapahtuu ja luulin että tämä on taas niitä normaaleja hallusinaatioita mutta ei, tämä oli täyttä totta. Vaikka hänen äänensä oli kehräävä, oli se täynnä sitä pahuutta mitä olin tottunut kuulemaan omilta demoneiltani, niiltä jotka riivaavat minua aika ajoin. Hän koukisti sormeaan, enkä voinut vastustaa kun hän johdatti minut olohuoneeseen ja osoitti sormellaan nojatuolia, käskien minua istuutumaan.

Vapisevin käsin sytytin savukkeen, tuijotin tätä saatanallista ilmentymää kykenemättä kääntämään katsettani pois hänestä. Tämä ei siis ollut oman pääni tuotoksia vaan aito helvetin syövereistä tullut demoni, vieläpä seksikäs sellainen (kuva ei anna oikeutta, tungin kynän sieraimeeni ja sutaisin sen siinä hätäpäissäni). Demoni istui viereiselle tuolille ja varsin riettaasti siveli rintojaan ja vilautteli etten sanoisi vallan helvetin pitkää kieltä. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta tuli mieleeni että jos tuo päättäisi nuolaista palleja niin siinä tulisi perse pyyhittyä samalla, kyllä tuo kaksihaarainen kieli sen verran pitkä oli.

Istuimme tovin aikaa hiljaa, tumppasin savukkeen ja kysyin demonilta mitä hän tahtoi minusta? Oliko aikani tullut ja hänet oli lähetetty hakemaan minua helvetin syövereihin? Koska tuo naisdemoni oli hiljaa, vitutuskäyräni alkoi olla tapissa moisen käytöksen takia. Nimittäin viimeksi kun minä olen mennyt keskellä yötä häntääni (jep, sitä pientä lärväkettä) heiluttamaan tuntemattomaan makkariin niin turpaan on tullut että roikunut. Tästä syystä en aikonut myöskään sulattaa tältä otukselta mitä tahansa käytöstä, olkoonkin että hän oli helvetistä ja vieläpä seksikäs demoni mutta rajansa kaikella. Ämmä oli hiljaa, päästäen suustaan vain hiljaista, kehräävää ääntä, jonka maailmaa kiertäneenä ja muinaishistoriaa tuntevana tunnistin aramean kieliseksi vittuiluksi. Silloin paloi päreet lopullisesti ja totesin ämmälle että jos ei sitä tekstiä sieltä savuavasta suuvärkistä kohta ala pukkaamaan, niin sitten ruvetaan lukemaan raamattua ja laulamaan virsiä. Tämän kuultuaan demoni sähähti ja oli siinä samassa katonrajassa, katsellen että ottaisinko tosiaan biblian esiin. Huomatessaan etten liikkunut tuoliltani mihinkään, demoni lehahti alas ja jäi taas istumaan vastapäätä. Jessus että minua korpesi; jo on helvetissäkin asiat surkealla mallilla kun täytyy lähettää noin sulkeutuneita demoneita tänne ylös, olisivat nyt lähettäneet jonkun puheliaamman kaverin niin oltais voitu karjahdella yhdessä.

Viimein tämä paholaisen huora avasi suunsa, esitti kysymyksen joka sai minut jälleen kerran epäilemään järkeäni, sillä narttu kysyi liekehtivät silmät kirkkaina; ”Onko Siwa yöllä auki?” Mitä vittua, pitikö sitä nyt manalasta asti tulla kysymään että onko Siwa auki öiseen aikaan, käsittääkseni demonit eivät tarvitse maanpäällisen elintarvikevalikoiman anteja. Sanoi että ei todellakaan ole, viimeisimmät taitavat mennä klo 23.00 aikoihin kiinni että se siitä, painu helvettiin ja päästä mut nukkumaan. Kuten arvata saattaa, akka veti herneen nenään ja paiskasi minut päin takan luukkuja vauhdilla joka riitti sinkoamaan takanluukut sisälle takkaan ja jäin perseestäni kiinni pesän aukkoon. Siinä sitä oltiin, en päässyt irti vaikka kuinka yritin repiä ja vetkuttaa hanuriani irti, päinvastoin pesään heittämäni voudin kirjeen kulma riipoi ryppynarun seutua ilkeästi. Huusin ja meuhkasin takanlävessä eikä demoni suostunut irroittamaan meikäläistä, ei auttanut anelut eikä uhkaukset. Demoni istuutui nojatuoliin jossa olin hetkeä aiemmin ollut ja jatkoi kysymyksellä: ”No onko sitten Lidl:i auki?” No vittu lepata sinne ja katso, mitä sitä minulta tenttaat, vastasin ja tajusin samassa että se oli virhe sillä demoni sytytti ajatuksenvoimalla sen voudin kirjeen ja pian pirtin täytti palaneen kankun käry. Huusin muijalle että koita nyt hillitä narttu ittes ja sammuta nämä liekit vähän äkkiä. Onnekseni kirje oli tavanomaisen ohut uhkauskirje eikä palanut kovin kauaa, kuitenkin sen verran että kipeää teki. Huolimatta että arseni oli palanut rakoille, koitin jatkaa keskustelua päästäkseni pois takasta sillä selkä alkoi puutumaan eivätkä suuluukun reunuksetkaan kovin miellyttäviltä tuntuneet. Niinpä kysyin että miksi kyselet niiden kauppojen aukioloaikoja, eikö teillä ole valta ja voima kulkea missä vain ja ottaa mitä haluatte? Demoni vastasi että periaatteessa oli ennen kyllä mutta ei enää, Brysselissä oli kuollut niin paljon EU:n virkamiehiä ja päättäjiä että helvettikin kuului nyt tuohon naurettavaan liittoon. Älä jumalauta, totesin ja yht’äkkiä minun kävi sääliksi tuota helvetin narttua. Ilmeisesti tämä vaistosi sympatiani ja päästi minut irti takasta, pääsin hanuri savuten istumaan keinutuoliin palovammojen muistuttaessa kipeällä tavalla olemassaolostaan.

Istuimme hetken hiljaa, viimein kysäisin että millä tapaa EU:hun siirtyminen oli vaikuttanut helvetin rutiineihin, kaikkeen siihen sielujen kiduttamiseen ja muuhun perin ikävään touhuun? Vituiksi oli kuulemma mennyt, uuden kaasudirektiivin myötä liekkejä täytyi pitää todella pienellä ja tästä syystä helvettikin oli jäähtynyt muutamalla tuhannella asteella. Kidutusmenetelmät olivat nyt eri direktiivien alaisia ja jokainen uusi keino piti hyväksyttää ylemällä taholla, mikä taas kesti niin saatanan kauan että alakertaan saapunut sielu ehti katumaan ja pääsi luikahtamaan taivaaseen. Pakolaispolitiikka oli tullut mukaan kuvioihin, kiintiöpakolaiset täyttivät koko helvetin sillä heille tarjottiin vain parasta vakituisen asumisen markkinoimiseksi. Siellä oli maan päällä tappouhkauksia saaneita vouteja, katolisia pappeja jotka eivät tajunneet mitä yläkerran mies tarkoitti sanoessaan että tulkaa lapset tyköni sekä laumoittain niitä mulkkuja jotka maanpäällinen oikeus päästi kuin koiran veräjästä. Huomattava osa näistä rikoksentekijöistä sulautui niin hyvin siihen pimeyteen ettei heitä tahtonut erottaa millään vitulla peräseinästä. Ei hyvä homma. Ilmoitin tajuavani tilanteen mutta miten tämä liittyi Siwaan ja Lidl:iin? Demoni selitti; katsos kun nämä kaksi isompaa ketjua ovat tavallaan heidän omistuksessaan helvetillisten hintojen ja muka tarjousten takia, niin demonit eivät käy siellä – riistäkööt eläviltä. Merkittävin seikka on kuitenkin tämä perkeleen EU, se päätti että myös demonien on alistuttava viikkorahaan ja verojen maksuun, jopa yiluonnollisista voimista on maksettava työpaikasta johtuva etuvero, voi helvetti sentään. Viikkoraha on niin pieni ettei sillä paljon juhlita joten on aika tarkkaan katsottava mistä sapuskansa hommaa. No hittolainen, eihän teidän tarvitse syödä? No tarvii toki, vastasi demoni. Ennen me ravitsimme itseämme käristetyillä tekouskovaisten sieluilla ja muilla maanpäällä itseään muita parempina pitäneillä mutta nyt kun liekit on säädetty niin perkeleen pienelle, ei tämä ateriointimuoto enää onnistu. Sitä paitsi kaikki se veri, mikä kulkee sielun mukana, myydään maanpäälle humanitäärisen avun nimikkeellä – eivät kuulemma siellä enää näinä päivinä paljon kysele mistä se on peräisin, kunhan on jotain punaista. Ihan tosi, terveydenhuolto ei piittaa enää mistään, lääkäritkin nukuttelevat ihmisiä leikkauspöydille maha auki ja lähtevät kaveriensa kanssa syömään tai golfaamaan, sellaista se on. Tämän sanottuaan demoni tempaisi jostain minulle näkymättömästä sielujenvirrasta lekurin plantun ja alkoi rieopoa tätä pitkin olohuonetta.

Saatanallista ryskettä, totesin katsellessani kuinka demoni veteli lääkäriä ympäri olkkarin seiniä. Tapetit näköjään menee ainakin uusiksi ja osa listoistakin, kiitti vaan. Kyllästyttyään lekurin rääkkäämiseen, demoni nielaisi koko lääkrin sielun ja paskoi siinä samassa aika liudan kunnallispolitiikkoja kehoittaen heitä painumaan tekemään sitä minkä parhaiten osasivat eli valehtelemaan ystävilleen ja kyläläisille. Julkisten palveluiden parantaminen on kuulemma tänä vuonna näiden helvetin lähettämien politiikkojen keskuudessa in, huutavat siitä suureen ääneen vaikka hyvin tietävät ettei rahaa tipu. Siis perin syntistä toimintaa ja hullut elävät raapustavat numeroa lappuun paremman elämän toivossa. Vaalit ja koko politiikka onkin Pääperkeleen parhaimpia keksintöjä, silkkaa valhetta ja silmään kusemista koko touhu. Erityisesti suomalaiset sielut ovat olleet siinä merkittävässä asemassa, täältä kun tulee helvetin puolelle todella kieroon kasvaneita kusipäitä – Pääperkeleen mielestä parhaita konsultteja mitä helvetti päällään kantaa.

Niin surku minun kävi tuota demoninarttua että keitin sille kahvit ja tein muutaman leivän. Kiitollisuuttaan hän leipoi minua turpaan ja kiskoi kiveksistä huutaen samalla että yritätkö tappaa minut toisen kerran, mitä?! Ihmetellessäni että mikä nyt on moisen riehumisen syy, perkele että tekee kipeää ja killuttimetkin roikkuu nyt polvissa, saatanan narttu. Naarasdemoni sanoi ettei heidän vatsansa kestä pikeä, miksi sitä juotin? Kerroin että kyseinen piki sattui olemaan sitä S:llä alkavaa tarjouskahvia, ei minulla parempaan ollut varaa ja näistä leivistä oli jäänyt illalla pussin suu auki joten lisäaineet olivat päässeet haitumaan huis vittuun joten koviahan ne olivat mutta minkäs teet. Tervetuloa suomalaisen syrjäytyneen – vieläpä hullun sellaisen – elämään. Demoni tirautti pari kyyneltä, ne polttivat keittokomeron lattiaa peittävään muovimattoon kaksi puolen neliön reikää. On siinä muijalla vahvat eritteet, tuumasin enkä uskaltanut edes ajatella intiimien nesteiden oktaanilukua. Juttelimme vielä jonkin aikaa, kyselin muutaman vielä elävän kusipään best före – päiväystä ja hän kertoikin ne minulle, kysyessäni omaa kohtaloani demoni sanoi että heilläkin on sentään jotkut kriteerit, teikäläinen lähtee vielä syvemälle sillä helvetin täytyy säilyttää kasvonsa myös henkimaailman puolella. No kiitos kiitos, kylläpä nyt on mukava aloittaa viikko näin kannustavissa merkeissä…

 

Meditoi - johan alkaa perkele sopimaan
Syy 16. 2012

Milloin se ei sovi ja milloin tunne on sama kuin heiluttaisi nakkia porttikongissa, uudet housut ovat ihan jees mutta puntit seuraavat puoli metriä perässä ja ostin pyörääni uuden satulan mutta sinne solahti vakoon eikä irti lähde. Tätähän se on, sopimattomuutta. Olen niin kertakaikkisen kyllästynyt tähän asioiden ja kappaleiden sopimattomuuteen, että vietin koko viime yön piikkimatolla ja meditoin saavuttaakseni sen viimeisen tavoittelemisen arvoisen, johan perkele alkaa sopimaan – tason. Täytyy myöntää että vielä on hakusessa mutta aivan helvetin paljon helpompaa on ollut tänä aamuna, siitä huolimatta etten ole saanut vielä sitä piikkimattoa irti pakosarjastani. Olen koko ikäni kärsinyt sopimattomuudesta sillä minulla jos kenellä on niin epäsopusuhtainen ruumiinrakenne, että sitä on käytetty räätälien mm-kisoissa haaste osiona jossa on pitänyt tehdä kroppaani sopiva smokki. Pääsyni näihin kisoihin mallikappaleeksi - tai minusta puhuttaessa on parempi käyttää termiä valuvikainen aihio – johtui siitä kun aikoinaan kävin kahdella eri räätälillä teettämässä itselleni vaatteita. Vaikka he olivat huipputekijöitä, eivät he onnistuneet saamaan täydellisesti istuvia vaatteita tähän aivan vitun kieroon kasvaneeseen kroppaani ja suuressa masennustilassaan kumpainenkin ampui itsensä. Toinen oli jopa niin turhautunut että viimeisillä voimillaan hän tikkasi päänsä mattoon kiinni. En tiedä oliko kyseessä joku räätälien symbolinen ele vai jyrisikö räätälillä päässä niin lujaa.

Yöllä minulla oli suuria vaikeuksia meditoidessani, pimeä puoli yritti ottaa vallan ja alkoi ehdotella varsin sopimatonta ehdotusta tähän sopimattomuus ongelmaani.

Se oli niin törkeä etten viitsi kertoa siitä sen enempää mutta vinkkinä voin sanoa että jos olisin suostunut siihen, näyttäisin siltä elimeltä mitä naiset käyttävät haukkuessaan vihaamaansa mieshenkilöä tutun saatanan – etuliitteen kanssa. Pimeät voimat näet kertoivat että sopisi se sitten ainakin yhteen paikkaan. En suostunut sillä olen sangen harras mies ja tästä pelästyneenä soitinkin eräälle kansainvälisesti tunnetulle ystävälleni ja hänen reaktionsa oli tämä:

Totta, toisaalta houkutus oli suuri sillä olen aina kärsinyt pelivehkeeni pienuudesta, se kun lähinnä muistuttaa yliajettua nakin pätkää josta on sisukset pullahtaneet ulos. Sain jo pienenä lapsena aivan helvetillisiä psyykevinoumia uintireissuillani. Korvessa kun asun, tapasin käydä läheisellä metsäjärvellä koska se oli sangen pieni ja jo aikaisin keväällä vesi lämpeni vartalolleni sopivaan +55:een asteeseen. Pienen järven olivat vallanneet myös majavat, nuo karvaiset Pääperkeleen suurlähettiläät sillä järvi yhdisti kaksi suurempaa järveä ja näitä kolmea vesistöä yhdisti kohtuukokoinen vesiuoma. Aina rannalle mennessäni majavat kokoontuivat riviin lähelle rantaa ja nauroivat nahanpalalleni. Brassailivat omilla leveillään hännillään ja paukuttivat niitä veteen, loiskuttaen vettä päälleni ja osoitellen etukäpälillään nahanpalaani. Olin niin masentunut etten viitsinyt oikaista majavia kertomalla ettei se ollut minun häntä vaan pippeli, te senkin saatanan karvamöllit. Niinpä usein hajotinkin vittuunnuspäissäni niiden padon ja riita oli valmis.

Yksi tärkeistä syistä miksi meditoin, on taitamattomuuteni pakkauspuolella. Niin monta kertaa olen ostanut jonkin tuotteen lähitulevaisuuden tarvetta varten ja tarkistanut sen, että se on sitten käyttökunnossa kun sitä muutaman päivän kuluttua tarvitaan. Purettuani ensin noin sata metriä teippiä pahvilaatikon ympäriltä sekä kolmekymmentä kiloa erilaisia pehmusteena olevia muoveja ja styroksinkappaleita, olen saanut itse tuotteen esiin. Tarkastelun ja koekäytön jälkeen olen luonnollisesti jättänyt kaikki pehmusteet pois, ko. tavarahan menee hyllylle odottamaan muutaman päivän kuluttua tapahtuvaa käyttöä joten ei sitä nyt niin perkeleesti tarvitse tilkitä, varsinkaan kun Itellan ukot eivät käytä sitä enää fribeenä. Mutta mutta, vaikka yritän tunkea sitä aparaattia laitteen pahvilaatikkoon niin eihän se sinne mahdu, ei sitten millään herran rakkaudella. En tiedä mitä tapahtuu, kutistuuko se pahvilaatikko vai turpoaako tuote, muttei se saatana sinne mene vaikka kuinka tunkisi. Kahden tunnin taistelun jälkeen tantereella on yksi hikinen mies, perkeleesti muovia,täysin rutussa oleva pahvilaatikon raato ja rajaton määrä styroksinkappaleita. Niin, ja ilman pakettia oleva aparaatti. Löntystelen lähikauppaan ja pummaan sieltä sellaisen puolen kuution pahvilaatikon ja uskokaa pois, minulla on niitä paljon. Jopa niin paljon että jouduin rakentamaan pienen hallin näille ostoksilleni.

Sopimattomuusongelmani ei rajoitu pelkästään omiin pieniin ympyröihini, vaan myös sosiaaliseen puoleen; aina kun soitan ystävilleni tai sukulaisilleni kertoakseni että olen tässä lähistöllä ja ajattelin että voisin tulla poikkeamaan, vastaus on ettei nyt oikein sovi. Yritän jatkaa juttua ja kerron olevani valmis olemaan eteisessä jos teillä kerran on ahdasta mutta vastaus on ja pysyy ehdottomana kieltona. Se on kyllä kumma tuo sopiminen, ainoat paikat mihin sovin on työmaat ja kaiken maailman vittumaiset talkoot, niihin olen oikein tervetullut. No, onhan ne isoja tiloja joten sinne sopii.

Jotain positiivistakin, tänä aamuna onnistuin öisen, pitkällisen meditaation seurauksena sovittamaan sen jalkovälissäni roikkuvan nahanpalan Jameksien vetoketjun väliin. Minähän en alushousuja käytä ennen kuin täällä korpimailla on tutut -62 astetta pakkasta. Syy tähän on veltto perseeni, sen kilahtaessa jäähän tunnen omistavani pakarat joiden päällä on oikein mukava istuskella, muutenhan fiilis on sama kuin istuisi tyhjän nahkalaukun päällä ja kaiken lisäksi tämä olotila aiheuttaa pahoja ryhtivikoja skolioosin jo muutenkin nussimaan ruotooni. Vaan oli se nahkalärväke vekkulin näköinen; sieltä se sinipunainen, siksak – muotoinen ruttueinari kurkisteli kiinalaisen laatutuotteen uumenista. Poisottaminen oli työn ja tuskan takana, hikoilin sen verran että elopaino putosi about 8 kiloa ja huuto oli sitä luokkaa mikä sai kirkkoväen kiihdyttämään vauhtiaan meidän torpan kohdalla. Toinen juttu minkä olen tänä aamuna onnistunut sovittamaan, on kahvinpurut lattialle. Ne helvetin vakuumipakkaukset kun ovat niin kireitä ettei niitä tahdo saada auki. Tai saisi, jos ne repäisylärpykät olisivat edes hieman isommat mutta kun ei, juuri sen verran että saa sormenpäillä kiinni ja sitten on puristettava yhtä lujaa kuin vouti olkapäästä niin onhan se lopputulos selvä. Havaitsin kahvinpurujen sopivan täydellisesti koko keittokomeron lattialle, ei pienintäkään länttiä jäänyt peittämättä. Tässä nähdään mitä intensiivinen harjoittelu tuo tullessaan, sitä kannattaa kokeilla. Menen tästä jatkamaan meditointia, jos sitä vaikka saisi sovitettua vielä jotain tälle päivälle. Hauskaa ja menestyksekästä sunnuntaita teille!

 

Enää ei tarvitse kärsiä avioliittohelvetistä
Syy 15. 2012
Avioparit, jos tunnette että elätte maanpäällisessä helvetissä ettekä saa sanotuksi kumppanillenne että suksi nyt vittuun siitä niin ei hätää, Pepposen parisuhteen deletointipalvelu auttaa. PPDP on vuonna 1965 perustettu parisuhteen konsultaatio - ja deletointiyritys joka toimii niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Onnistuneita parisuhteen lopetuksia on todella paljon, omaa referessilistaamme tukee vallan helvetillinen määrä eri oikeusistuimien pöytäkirjoja. Kyseessä ei ole mikään väkivaltaan tahi toisen fyysiseen vahingoittamiseen tähtäävä toiminta, vaan tuomme oman, loppupeleissä usein perkeleellisiin summiin nousevan näkemyksemme ongelmatilanteisiin. Olemme siis toimineet jo vuodesta -65 vieläkin vanhemmalla kalustolla, joten toiminta on pitkästä historiasta huolimatta yhtä saatanan veitsenterällä kävelyä mutta silti tässä eteenpäin vaan mennään. Meihin saat vain ja ainoastaan yhteyden sähköpostin välityksellä näin aluksi, sittemmin kun toimeksianto on varmistettu niin kai se puhelinnumerokin täytyy antaa. Ei ole olemassa niin kusista rakoa, etteikö PPDP siihen sandaalia saisi tuupattua ja autettua avioliittonsa karikolla kököttävää yksinäistä sielua. Olemme erikoistuneet juuri siihen että avioliitossahan kaikki on toisen vikaa, eihän sitä nyt itsessä mitään häikkää löydy vaikka joutuukin juoksemaan apua hakemassa kun pipossa on resorit löysällä. Mielenterveusongelmat eivät siis ole ongelma ja osaamme suhtautua niihin oikealla tavalla, sillä jokaisella yrityksemme työntekijällä on meriiteissään vähintään 25 eri diagnoosia ja määritystä kattaen niin F,- Z – ja W – listankin. Epikriisejä riittäisi Uotilan lapsillekin, niin kuin sanotaan.

Hieman toimintatavoista ja tavoitteeseen pääsystä; kun olet ottanut meihin yhteyttä, sovimme ensimmäisen tapaamisen missä käydään läpi taustat, paljonko siltä häädettävältä (firmassa käytämme wanhan kansan sanaa lähdätettävältä) olisi mahdollisuus kupata rahaa tahi muuta omaisuutta, onnistummeko pukkaamaan velat yksinomaan lähdätetävän niskoille ja jos onnistumme, niin paljonko on meikäläisen siivu säästyneistä hilloista. Kun nämä asiat on saatu järjestykseen ja siirrymme käytännön toteutukseen, asiakas saa mahdollisuuden valita mitä toimintamallia käytetään sillä perusperiaate on sama mutta eri variaatioita löytyy todella paljon. Tietysti ongelman lähestymiseen ja lähdättämiseen vaikuttavat taustatiedotkin. Päämetodina toimii kuitenkin hyväksi havaittu ”Mun yks hyvä tuttu tulee joksikin aikaa asumaan meille”, tyly ja lähdätettävää kohtaan ilmoitusluontoinen asia joka muodostuu 99,99% näköisyydellä hänelle ylipääsemättömäksi helvetiksi. Kyllä, muutan siis teille joksikin aikaa niin saadaan homma hoidettua nopeasti ja kivuttomasti alta pois. Seuraavassa esittelen teille suosituimpia toimintamalleja vuosien varrelta, jokainen näistä on tuottanut onnistuneen lopputuloksen ilman pitempiä oikeusprosesseja . Lyhimmillään tavoitteeseen on päästy jo reilun viikon päästä ja eräiden jotka eivät ole oikein tajunneet että se on lähtö nyt, aikataulu on venynyt puoleentoista kuukauteen. Huomattavan pieni aika kun sitä vertaa vuosia kestäneeseen kärsimykseen sen mottipään kanssa. Jäljempänä sanalla sinä tarkoitan lähdätyksen tilaajaa.

Alkoholistipuoliso

Klassinen, mutta suhteellisen helppo lähdätettävä. Välittömästi teille saavuttuani, kysyn sinulta että saanko lainata vessaa ja myöntävän vastauksen saatuani ryntään sinne juoden kaikki partavedet ja parfyymit osoittaakseni että nyt on todellinen temppuveden ystävä saapunut talouteen. Usein tehostan vaikutelmaa kittaamalla siivouskaapista kaikki pöntöt Ajaxista Kodin putkimieheen, saatanpa vielä rynnätä keittiöönkin juomaan Fairyt ja konetiskiaineet. Tämän tehtyäni päästän raikuvan pierun ja rojahdan olohuoneen parhaalle jakkaralle, josta alan aivan perkeleellisen rahan rahan pummaamisen lähdätettävältä – tietysti alkoholipitoisten juomien ostoa varten. Luonnollisesti ei mitään esittelyjä tehdä, omituista örinää kun lähdätettävä yrittää kysyä nimeä tai muuten käyttäytyä kohteliaasti. Näin se alkaa, hillitön ja 24h vuorokaudessa käynnissä oleva ryppääminen noudattaen vainoharhaisen denson tekniikkaa jossa ei kaverille sitten vahingossakaan tarjota ryyppyä, hakekoon soppansa muualta. Lähdätettävälle ei rahaa anneta, ei vaikka tämä olisi kuinka helvetin krapuloissaan kun taas minä saan joka aamu (myöhemmässä vaiheessa myös illalla) tukon satasia sekä sinun pankkikortin. Bonuksena yllätät minut kotiin tullessasi isolla viskipullolla kun taas lähdätettävän on tyytyminen hikiseen trippimehuun. Aktiviteetteihini kuuluu myös lähdätettävän jatkuva rienaaminen, ilmoitukset siitä että olen tullut pysyvästi ja pidän huolen siitä, ettei lähdätettävä nuku silmällistäkään, ethän sinäkään ole saanut. Kusen jumalauta joka fiikuspurkin täyteen ja karistelen tuhkat lattialle, katsellen lähdätettävää harittavilla silmilläni ja kerron kuinka hänellä on sitten mukava ja ymmärtävä puoliso. Näillä mennään ja vittumaisuuskerrointa nostetaan koko ajan, tiedän tuhat ja yksi tapaa millä juopon saa hermostumaan.

Satanistipuoliso

Melko uuden tyyppinen lähdätettävä, tullut listoille oikeastaan vasta tämän vuosituhannen vaiheessa mutta ei hätiä – kyllä lähtee. Kahautan teille tumma puku päällä ja liperit kaulassa, toivottelen rauhaa ja rakkautta pirttiin ainakin puolentoista tunnin ajan minkä jälkeen laulaa luikautan virren tällä viinan ja pillereiden sekakäytön raiskaamalla äänelläni. Joka aamu herään neljältä pitämään aamuhartauden ja aloitan sen soittamalla jonkun oikein pitkän virren. Soittopelinä olen tuonut mukanani kannettavan mutta silti perinteisen poljettavan urkuharmoonin. Osa palkeista on reikiä täynnä ja kun sitä polkee koskematta koskettimiin, kuulostaa kuin 90 – vuotias kanttori olisi joko tukehtumassa tai saamassa aivan älyttömän orgasmin. Hyvä peli. Ruokaruokouset tulevat olemaan sen verran pitkiä että ne tuotteet joissa ei enää ole paljoa päiväystä jäljellä, homehtuvat varmasti muistuttaen meitä kuolemasta ja paratisista. Lähdätettävän läppärin / pöytäkoneen lataan täyteen uskonnollista musiikkia, tarpeen tullen teen levytilaa poistamalla tiedostoja koneelta. Lopuksi lukitsen aparaatin niin ettei lähdätettävä pääse poistamaan virsivideoita eikä about kolme tuntisia saarnoja, näin hän saa käsityksen hengellisten voimien ylivertaisuudesta. Koska olen albiino, minun ei tarvitse kuin ottaa kloritella valkaisemani vaatteet laukusta ja johan on kirkkautta pirtissä. Taivaallista tunnelmaa tehostaakseni, on kämpän jokaisen lampun oltava palamassa läpi vuorokauden ja verhothan revin alas heti kun tulen teille sillä luomistyön tuloksia täytyy ihastella kovaan ääneen useita kertoja päivässä. Myös raamattupiirit ja muut kinkerit ovat joka iltaisia, päivisin kun pidän jos jonkinlaisia kursseja laumasta eksyneille varttuneemman väen edustajille. Samoin kuin edellisessäkin, tässä voidaan nostaa vittumaisuuskerrointa mm. asentamalla oveen biblialukko joka on ääniohjattu ja aukeaa vasta kun oikea pätkä katekismuksesta on luriteltu aparaatin analysoitavaksi. Lukko huomioi pienimmätkin virheet ja jos ei mene laakista oikein, seuraava yrityskerta on vuorokauden kuluttua. Sen ajan voi hyödyntää joko lukemalla katekismusta tai lähtemällä hevon vittuun ajatuksena ettei sinne kämppään nyt niin paljon sitä roinaa jäänyt.

Himouskovainen

Käänteisversio edellisestä, mutta nyt virsien sijaan on tummaa meininkiä joka aloitetaan maalamalla kämppä aivan mustaksi, yhdelle seinälle tulee punakeltaisia liekkejä. Keskelle lattiaa muuraan uhrialttarin jossa sitten pilkon sikoja ja muita siivekkäitä (meilläpäin sioilla on siivet) uhrimenoissa. Dekoreeraukseksi levittelen perunasäkillisen verran aitoja ihmien pääkalloja ja luita jotka löysin metsästä kun olin kaivamassa matoja. Musiikkina soi heavymetal ja kaikki se muu musiikki, jonka oppimattomat omat leimanneet tähän alakulttuuriin kuuluvaksi ja turha kai sanoa että luonnollisesti niin kovaa kuin taloutenne stereoista lähtee. Aamupalaksi verta jota saa a) lahtaamistani sioista sekä b) suoraan kaupan hyllyltä. Aamupala tarjotaan pirtelön muodossa ja lisukkeeksi voi pistää matoja tai sammakoita lillumaan tuohon punaiseen janojuomaan. Jos hinnoista sovitaan niin voin ennen teille tuloa pitää viikon tankkauksen etelän miesten ruokapaikoissa ja takaan, että verta lentä myös perseestä ainakin kaksi viikkoa mikä tehostaa alasti tekemieni uhrimenojen vaikutusta. Myös puolalainen jogurtti saa perseeni käyttäymään edellä mainitulla tavalla ja bonuksena tulee räyhähenkien karjahtelua muistuttavia ääniefektejä.

Tässä vain kolme tapaa saada se kusipäinen puoliso tajuamaan että nyt on aika vaihtaa maisemaa, kategoria on kuitenkin niin laaja että kaikkien kertomiseen menisi päiviä ja uskoisin että teillekin löytyy sopiva kunhan saan taustatiedot ja jutellaan vähän. Laitan tähän loppuun yhden valokuvan, olin etelä – suomessa ja tein firman ennätyksen sillä lähdätettävä sai tarpeekseen neljässä päivässä. Koville se otti mutta kannatti koska rauha palasi siihenkin taloon.

Kuten varmaan huomaatte, kyseessä oli alkoholisoitunut puoliso jonka sain lähdätettyä kun näytin hänelle vähän esimakua siitä mitä se on kun tosissaan aletaan sitä soppaa kiskomaan eikä huomioida toista ollenkaan. Näin rohkeasti vain yhteyden ottoja ja erittäin hyvää päivänjatkoa teille kaikille. Muistakaa; pelastus on vain yhden sähköpostin ja teidän tukevan lompakon päässä.

 

Pahan liitto
Syy 14. 2012
Ovat sitten eri ohjelmistotalojen ja – palveluiden tarjoajatkin ruvenneet kaveeraamaan itsensä pääpirun kanssa, tarkoituksenaan valikoida ihmisiä helvetttin ja vielä syvemmälle. Ei ole ihmisuhreja, ei palvontamenoja eikä nurinpäin olevia ristejä vaan ne saatanan päivitykset. Olen natissut tästä aikaisemminkin mutta nyt tämä touhu on mennyt ihan mahdottomaksi; pahan liitto tarjoaa muka eri vaihtoehtoja käyttäjälle ja sitten kun klikkaat mieleistäsi, tulee ilmoitus; ”Ei kuule poika onnistu, tämä menee nyt näin.” Sitten tuttuakin tutumpaa valojen vilkkumista höystettynä piipityksellä jota seuraa loppuhuipennus – koko kone sammuu. Istut hikisenä ja pakarat jäykkinä josko himmeli / päivitysohjelma tekee vielä jotain mutta mitään ei tapahdu. Viimein uskallat laittaa nihkeät nakkisi näppäimistölle ja juuri tätä hetkeä tuo pääperkeleen ohjelmistotalossa värkätty päivityskirous on odottanut; koko näyttö lävähtää niin kirkkaaksi että taas on juostava optikolle vahvuuksia nostamaan verkkokalvojen sulamisen takia. Fonttikoko 72 näytöllä ilmoittaa että älä nyt vajakki hiplaa sitä näppäimistöä, tässä on vielä isot jutut menossa. Annat periksi ja ajattelet juoda kupin kahvia mutta noustessasi koneen äärestä, kone parahtaa ja pyytää sinua hakkaamaan tunnuslukuja ja kirjautumistietoja väsymiseen asti.Viimein, monen tunnin jälkeen näytöllä oleva teksti pyytää sinua käynnistämään koneen uudelleen jotta päivitykset tulevat voimaan. Teet näin ja huomaat ettei kone enää käynnistykään vaan on tuomittu määrämättömäksi ajaksi elämään pimeydessä, joten oikosulku päässä on valmis; revit verhot alas, kaadat koko pannullisen tulikuumaa kahvia sisuksiisi ja painelet talon katolle vääntelemään lautasantennia – ihan kuin se muka jotain auttaisi.
Helvetti 1 – oma sielu 0.

Virustorjuntaohjelmat ne vasta vittumaisia ovatkin enkä ihmettele yhtään, ne ovat helvettiin joutuneiden, elinaikanaan verotuksesta vastuussa olevien sielujen tekemiä, porukassa on mukana jokunen vouti ja muutama kymmenen virkaheitto pappia. Nyt kun oli se verkkohyökkäyshässäkkä niin kyllä sitä tarjottiin heti sellaista ei enää koskaan viruksia – tasoa olevaa virustorjuntapäivitystä. Tarjottiin ja tarjottiin, helvettiäkö siinä teet kun päivitysohjelma päättää ja kone rutisee auliisti. Aikansa kone raplatteli ja valot villkuivat, syötettyäni uuden salasanan (jonka kone pyysi antamaan) ja sähköpostiosoitteen tarkalleen 87 kertaan ilmestyi näytölle teksti: ”Virustorjuntaohjelman päivitys on valmis. Salasanaa ei voida palauttaa eikä antaa uutta – pidä huoli ettei salasanasi huku jotta voit tarvittaessa tarkistaa sen.” Ihan kiva että ilmoititte sen tässä vaiheessa, mitäpä minä moisella salasanalla olisin tehnytkään. Ai niin, ilman sitä ei tietyt asiat onnistu. No, mitäpä minä virustorjunnalla, tervetuloa kaikki madot ja jos ette jaksa luikerrella niin ainahan on troijan hevosia käytössä, ratsastakaa niillä. Sitten näytön yläreunaan ilmestyy komea hallintapalkki ja tottahan sekin on tajuttava että niin hienot vimpaimet vievät sen verran tilaa ettei nytkään ole kuin rivin verran näkyvyyttä ruudun alareunassa. Nytkin lepuutan nenääni koneen näytön päällä ja koitan kurkkia mitä helvettiä sieltä alhaalta mahtaa tulla. Palkki on kaunis, runsain värein varustettu näytönpimentäjä ja siinä on mm. oikein hienolla tekstillä ”Varasto.” Mikä vitun varasto? Ruvetaanko meikäläisen koneelle varastoimaan viruksia vai mikä on homman nimi? Yritän niin sanotusti riuhtoa tuon kyseisen karsinan ovea auki mutta turhaan, eihän minulla ole vaadittua käyttäjätunnusta eikä salasanaa. Tai oikeastaan on 87 kpl, mutta en enää tiedä mikä kuuluu minkäkin avaamiseen joten hakkaan noin 38 minuuttia päätäni keittiön pöytään. Katselen hallintapalkkia uudestaan, siinä lukee kirjautumisavustaja – en avaa vaan kävelen ulos ja käyn ohi lentävän, kesän viimeisen ampiaisen kimppuun todeten ettei se ollutkaan kesän viimeinen vaan niitä oli hereillä koko pesällinen. Naamani näyttää perunasäkin kyljeltä ja saan allergisen kohtauksen joka vie tajuntani.
Helvetti 2 – oma sielu 0

Virustorjuntakirous kakkonen, koneen ohjelmiston mukana tullut on niin ikään pakolla imaissut päivitykset ja riitelee nyt ostolaisen kanssa. Tunnelma on kuin kylmän sodan aikaan ja kilpavarustelu kiihtyy; palomuureja rakennetaan koko ajan korkeammaksi ja menetän näköyhteyden olohuoneeseen, tehden kiihtyvällä tahdilla kuraa palomuureja muuraavien apuohjelmien joukolle. Minut muurataan elävältä seinän sisään, ei pääse virukset sisään enkä minä ulos, en vaikka kuinka muuttelisin asetuksia. Nettiin on turha yrittää sillä kun toinen armollisesti päästäisi, niin toinen ilmoittaa siellä olevan sopimatonta tekstiä minun neitseellisille silmilleni. No niillä nyt ei pahemmin tihrusteta, kiitos aiemman päivityksen joka sääti näytön sen verran kirkkaaksi että sen näkee naapurikunnassakin. Muuttaessani asetuksia ja salliessani tiettyjen ohjelmien pääsevän palomuurin läpi, minut luokitellaan virukseksi ja kone sammuu näytöllä vilkkuvan tekstin ”Go fuck yourself”, virus” - tekstin saattelemana.
Helvetti 3 – oma sielu 0

Puhelin ja saatanan joukkojen uusin villitys, älypuhelimet. Nyt on bittitaivas tummana päivityksistä joten me karvalakkiporukkakin saamme osamme tästä autuudesta. Ostin uuden puhelimen ja se ei pelaa yhtään vaikka on kuinka pöly – ja roiskesuojattu. Ei nimittäin suojauksista ole mitään apua jos akku irtoilee vähän väliä ja puhelin sammuu koko ajan. Tästä syystä päätän ottaa vanhan puhelimeni käyttöön ja vaikka se on ihan perusverio, myös pöly – ja roiskesuojattu sillä muunlaisia minun on toimenkuvani takia turha ostaakaan. Asennellessani päivämääriä ja kellonaikoja oikeaksi, huomaan että siihenkin on saatavissa mahdollisia uusia päivityksiä, joten piruuttani kokeilen ja kappas, se alkaa lataamaan päivityksiä. Vieläpä hämmästyttävän nopeasti ja kerrankin olen onnellinen vaan en kauan, luuri ilmoittaa että se alkaa nyt asentamaan lataamiaan päivityksiä ja niissä saattaa kulua jonkin aikaa. No niinpä meneekin, joudun laittamaan nimeni kolmeen adressiin vanhemman väen poistuessa takavasemmalle, tehden tilaa uusille jotka jatkavat vanhojen karheiden alulle laittamia päivityksen asentamisia. Päätän soittaa toisella puhelimella eräälle ystävälleni ja kysyä mitä heidän pienokaiselle kuuluu. Vastaukseksi saan ettei se mikään pienokainen ole pääsiarmeijasta pari vuotta sitten ja nyt oli kuluneella viikolla voittanut Itä – Kiinassa pidetyt painonnostokisat. Voitto ei kuitenkaan tuntunut miltän, sillä hän otteli yksitoista vuotiaiden luokassa kun nämä olivat lähempänä fyysisiä mittasuhteita kuin muut ikäluokat. Ei siis steroidien ja hormonien käytöstä tietoakaan. Aikaa on siis mennyt joku tovi eikä puhelin ole vieläkään saanut asennettua päivityksiä. Helvetti 4 – omasielu 0

Vaikein viimeisenä; naisväen päivitykset. Tämä helvetin väen ehkäpä pirullisin keksintö on vertaansa vailla. Kukaan ei tiedä miten naiset saavat päivityksensä mutta jumalauta asetukset muuttuvat sukkelaan. Ei riitä että aamulla toteaa vanhaan tyyliin ”Ennen oli ennen, nyt on nyt”, vaan tuo toteamus on nykyisellään tehtävä noin 1322 kertaa päivässä. Jotenkin tulee mieleen (oisko Lipsasen Ilkan, muistattehan ison D:n?) kappale ”Tuuliviiri”. Helvetin lujaan pultattu minkä voi todeta alati myrskyävästä ilmanalasta. Kuuloni on mennyt ja kotioloissa käytän ilman taittoja olevia silmälaseja, laseihin oli kätevä kiinnittää pienet tuulilasin pyyhkimet. Korvani, jotka ovat aivan luokattoman isot, olen laittanut nepparilla kiinni kallooni etteivät suotta pärise kun kerrotaan uusista, uuden päivityksen mukanaan tuomista muutoksista. Esimerkkeinä mainittakoon eilen siirtämäsi, noin kolmen tonnin painoisen kirjahyllyn olevan vikapuolella joten olohuoneen ilme on päivitettävä kiireesti.
Helvetti 5 – oma sielu 0 eli lopullinen voitto alakerran ja päivitysten laatijoiden pahan liitolle. Taidan kaataa koko koneen vihkivettä täyteen, josko se siitä tokenisi. Jahka saan pyyhittyä nämä mustat pilvet pois pääni yläpuolelta, voimme käsitellä jotain omituista asiaa – vaikkapa tehdä väitöskirja otsikolla ”Tarjousten vaikutus naisten käytökseen kaupunkien keskustoissa ja taajama – alueilla”. Tuohon hommaan saa muuten tukea EU:lta, päästään vielä johonkin reissuun niillä rahoilla. Tottakai minä naiset teitä rakastan, olette te sen verran erikoista porukkaa, että ilman teitä täällä olisi loppupelissä aikas tylsää…

 

Pepposen koti - vain tämän kerran
Syy 13. 2012  |
Saatte tämän ainoan kerran nähdä miltä hullun koti(luolastot) näyttää, vaikka vannoin etten näitä helvetin ”Hei, mä löin tänään listanpätkän seinään!” - tekstejä rupea väsäämään. Putsasin konetta kaikista vanhoista jutuista ja nää putkahti esiin, tämän jälkeen näitä ei nähdä kuin kummittelemassa pölyttyvässä postauksessani. Okei, lähdetään liikkeelle ja koitan aina jokaisen kuvan yhteydessä kertoa mistä luolasta mikäkin on otettu, vaikka ei silläkään ole mitään väliä sillä yhtä kipeetä se pään takominen tekee joka kopissa.

Maanpäällinen osuus
(se ei sitten tämäkään kappale suostunut saatana vaihtamaan fontin väriä vaikka kuinka yritin, että anteeksi vaan tämä erilaisuus. Ei pitäisi vajakin kokeilla kaikkea…)
No niin, tässä ylhäällä nähdään kuva rakennusaikaisesta parakista, joka nyttemmin toimii vittumaisten vieraiden vastaanottotiloina. Aivan saatanan kylmää ympäri vuoden koska minä hullu luulin vedenpaisumuksen tulevan ja väkästelin nää kammioni astetta korkeemmalle. Toi on hyvä idea tarjota mulkuille ja nirppanokkasille vieraille sufeet noissa tiloissa, eivät viihdy kauan kun tarjouskahvi kilahtaa huuruun kertakäyttömukissa ja stringit jäätyy vakoon kiinni. En ole huomaavinaankaan, päivittelen siinä itsekseni että millähän perkeleleellä sitä saisi taas noi rästiin jääneet sähkölaskut maksettua. Vaikutuksen tehoa lisää se kun hiihtelen ympäri luolaa pelkät kalsarit jalassa ja silmät auki jäätyneenä. Olen vuokrannut tota tilaa myös kongressipaikaksi kerran, siitä tuli vaan vähän hemmetin pitkä oikeusprosessi kun menin fotoshoppaan hönöpäissäni liikaa. Olisitte nähneet ilmeet, kun paikalle lennätettiin helikopterilla 48 kpl erään suuryrityksen myynnistä vastaavia henkilöitä markkinointikoulutukseen ja minä oon vastassa paskaset kalsarit jalassa. Ainoa henkilö jolla oli lämmin, oli Suomen puolen yhteysmies joka huusi niin lujaa että liuku hangella taaksepäin. Oli siinä amerikan vieraat ihmeissään. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja järjestin kolehdinkeruu tilaisuuden joka kulki nimellä ”Help Finnish man get back his electrisity”. Päin vittua koko lause kun en osaa lontoota kunnolla mutta jenkit tajusivat, sain haalattua kasaan kivat 980,- dollaria. Ongelmani vakuudeksi heiluttelin lääkehöyryissäni kirveellä poikki lyömääni aggregaatin johtoa. Siispä tässä varoituksen sana, älä koskaan tee uli 4500 µg lääkityksessä klapeja sillä siinä voi sattua kaikenlaista.

Tuulikaappi
Oikein tekee päästä kipeää katsella tätä kuvaa, niin paljon olisi saanut aikaan jos tällä kohtaa ei olisi lähtenyt lapasesta. Olin saanut uudet lääkkeet jotka kolahti huolella ottaan, minkä seurauksena päätin ettei tästä luolastosta sitten mitään postilokeroa tehdä. Kaksikymmentä viikkoa, yötä päivää heiluin hakun, lekan ja räjähteiden kanssa tehden tuulikaappia. Karkean arvioni mukaan louhin 97000 m³ kalliota tuona aikana, mikä on merkityksellistä kun en syönyt koko aikana muuta kuin niitä nappeja. Jos olisi edes makkaran silloin tällöin, niin tuota lukemaa olsi voinut helposti kasvattaa tuonne sadantuhannen paremmalle puolen. Sitten loppuivat ne uudet lääkkeet eivätkä uusineet respaa vaikka kerroin että nyt niitä voimajyviä vasta tarvitaankin, työt on tontilla pahasti kesken ja talvi painaa päälle. Myöhemmin sain kuulla ettei respaa kannata mennä uusimaan hakku kädessä ja otsalamppu loimottaen. Kaiken lisäksi haisin niin paskalta ja hieltä että joka ainoa viherkasvi kuoli siinä lääkäriasemalla. Kuvassa etualalla näkyvät rakennelmat eivät ole mitään tienvarsi levikkeiltä tuttuja taukopaikan pöytiä, vaan Rolling Stonesin täysmittainen keikkalava (etualalla) ja Silja Serenaden peltien leikkausalusta (taka – alalla). Sehän on siitä tunnettu paatti että sen kyljet on tehty yhdestä kappaleesta. Sain onneksi ostettua noi aika halvalla, muistaakseni karvan alta 666,- euroa jos pystyn näyttämään paikan mihin ne saa kipata. No sehän kävi helposti ja retelit lennätettiin meidän kotivuorelle. Kerroin tämän nyt lähinnä siksi että pystytte käsittämään mittasuhteita. Kuvan oikeassa reunassa, siinä missä kallioseinämä kohtaa maanpinnan, voitte nähdä vihreän juovan miltei koko matkalta. Siinä nähdään mitä lääketeollisuuden myrkyt tekee meille sillä kävin koko ensimmäisen talven kusella tossa samalla seinällä ja vasta lumien sulamisen jälkeen näin vahingot. No onneksi en käynyt paskalla, toi koko vuorihan olisi rapautunut siinä määrin että se olisi todennäköisesti sortunut. Voitte näyttää omalääkärillenne tätä kuvaa ja sanoo että kattos poika siitä antibiootin mallia, perkele.
No eteenpäin mennään;

Makuu huone
Jep, tässä on meidän makkari, kuva otettu heti kun sain sen luohittua eikä se siitä ole paljon muuttunut – korkeintaan parin lattialla olevan hirventaljan verran. Tauluja ja lampetteja on aivan turha yrittää ruuvata noihin seiniin sillä täytyy sanoa että kyllä suomen kallioperän graniitti on niin helvetin kovaa ettei siinä paljon ylimääräistä teurota. Tämänkin huoneen (tai luolaston osan) kanssa kävi tuuria, sinän takana köllöttää 30 000 pyttyä radioaktiivista jätettä loppusijoituksessa. Niinpä kuvassa vasemmalla näkyvä seinä hohtaa vihreää valoa 24h (tosin himmeästi, ei näy salamavalolla otetussa kuvassa) ja pitää omituista ääntä, ihan kuin seinän takana lirisis ne pytyt mutta ei kai ne nyt sentään. No, mulla ja vaimolla on jalkapohjat vereslihalla mutta pistän sen helvetillisen kosteuden piikkiin, se kun irrottaa suoloja noista seinämistä siihen malliin että soppakin on keitettävä sateenvarjon kanssa. Muuten tulee niin saatanan suolaista että se vetää ikenet valkoiseksi ja jähmettyy kivikovaksi jäähtyessään. Peunalastuja saa kyllä kätevästi kun leikkaa vaan perunasta viipaleita ja läiskii ne tuoreena kallionseinämiin, ne maustuu ja suola kuivattaa ne koviksi koppuroiksi ja tiputtaa lattialle mistä ne on helppo kerätä purkkiin. Niin, purkkiin. DIY – hengessä tein nelimetrisestä pahviputkesta (mattorullan sisällä, kuljetusta varten) oman Pringlers – version. Vaimo ei yhtään tykkää kun sohin sillä iltaisin, silloin katsellaan katossa olevasta halkeamasta solkenaan valuvaa, tähtien täplittämää hyistä vettä. Daa.

Olohuone
No niin, siinä olisi sitten kuvaa olohuoneesta. Toi perkeleellinen läpi ei ole seinässä vaan katossa. Tuli otettua kuva vähän oudossa kulmassa joten se hämää aika pahasti. Syy tuon ammottavan aukon syntyyn oli vaimon halu saada luonnonvaloa sisään. Juuri näin ja minä vajakki menin sitten tekemään sen läven kattoon, ajatelematta yhtään että talvisaikaan sieltä pyryttää aivan vitusti lunta tupaan. Ekana talvena investoin polttomoottori käyttöiseen lumilinkoon mutta se oli hukattava kun molemmilta lähti taju, pakokaasut perkeleet kun eivät kunnolla päässeet ulos. Niinpä minä lykin ne nykyään ihan käsipelissä ulos ja siinä sitä työtä vasta onkin. Kyllä sitä nyt jonkin verran mielestäni pitäisi häkämyrkytyksiä kestää mutta vaimo ei anna periksi. Ymmärrän kyllä toisaalta häntä, viime talvena oli liikkeellä ripulia joka tarttui sitten eukkoonkin ja pytyllä istumiseksihan se meni. Aina kun turahti niin löi nokivalkean hanuriin ja vaimo parka pelästyi niin persläpensä kuin etupuolen otuksenkin puolesta eikä syyttä, liekki löi parhaimmillaan puolentoista metrin päähän. Jonkin verran on siis jo nyt karstaa ja nokea rööreissä. Nuo rojut mitkä tuossa kuvassa näkyy, ovat itseasiassa mun riippuliitimen jäänteet. Yritin nopeuttaa kylillä asiointia ja ostin tuollaisen liitimen mutta jo neitsylennolla kyliltä kotiin kävi huonosti. Katsokaas kun tuo läpi tuolla katossa ei ole kuin puolitoista metriä ja riippuliitimen siipien kärkiväli on kolme metriä niin ei mahtunut aukosta, ei. Sinne jäivät siivet räppänän luukulle ja minä tulin kaikki kaksitoista metriä sukkana alas suoraan luolan lattialle. Voi perkele mikä kumaus, luolastossa kumisi vielä viikon sen jälkeen kun kaiku oikein kierrätti ääntä. Niin ja kipiää teki, oli pakko vetäistä koko kuukauden dosetti tyhjäksi kerralla ja nukkua pari viikkoa. Vaimo väitti että multa lähti taju mutta se mitään lähtenyt, kunhan funtsasin asioita.

Suihku – ja keittöosasto
Juu, yhdistetyt toiminnot tosiaan mutta kätevästi käy astioiden tiskaaminen samalla kun on suihkussa. Näin jää enemmän aikaa johonkin muuhun, vaikkapa seinän tuijotteluun tai korjausrakentamiseen sillä sitä riittää aina. Toi on helvetisti romantisoiva kuva kun se on otettu kesällä, talvella noi pesu – ja tiskipuuhat ovat yhtä helvettiä. Miettikää nyt, tuo neitseellinen putous tuossa on yhtä kova kuin Jyrin kyrpä niin minkäs teet? Satunnaisesta ohikulkijasta näyttää varmasti oimituiselta kun luolasta syöksähtää vihreä jätkä (Svarfega, ainoa mikä pysyy vähän jatkettuna suht norjana -38 asteessa) ja alkaa hinkkaamaan itseään jääpatsasta vasten, kuvitellen että siitä sulaisi huuhteluvettä mutta ei niin ei. Siinä on sitten turvauduttava perinteiseen ”Kettu keväthangella” - metodiin eli sukelleltava pää edellä hankeen että saa hinkattua svarfegan ja paskat pois iholta. Näkymä muistuttaa sinistä hyljettä jolla on pahoja liikuntarajoitetteita. Minä nyt pärjään mutta vaimo, voi perkele kerrankin se oli patsassuihkussa ja hinkkasi siinä etumustaan jääpylvästä vasten niin eikö pyhäkoululaisten retkiporukka mennyt meidän luolan ohi. No eihän alastomuudessa sinänsä mitään mutta eukko sattui hinkkaamaan itseään siellä pylvään takana joten kirkas jääpatsas toimi suurennuslasina ja eukon tuhero näytti kieltämättä afganistanin sodan käyneeltä karhulta. Jopa minä pelästyin, saati sitten pyhäkoululapset katsellessaan hurjaa karhua rikki ammuttu kita ammollaan, hyppimässä ylös ja alas. Jessus sentään mikä muisto siitäkin on jäänyt. Talvisaikaan astiat heitellään joko paskaksi jääpylvästä vasten tai syödään kertakäyttöastioista, ne on käteviä kun ne voi polttaa ja sitä paitsi oikeat astiat on loppu.
No joo, tällästä on meidän mäellä ja vielähän siellä on aika ankeaa, tuo kallio kun on sangen vittumaista työstää eikä kuntokaan ole paras mahdollinen mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tästä postauksesta ei paljon sisustusvinkkejä revitä ja jos joku saa tästä ideoita, niin suosittelen lähetemään juoksujalkaa terveyskeskukseen, kyllä ne sieltä opastaa eteenpäin ja huolehtii että matkalle on oikeat eväät tai parhaimmassa tapauksessa soittavat saattajan. Niitä tulee yleensä kaksi ja ne tunnistaa sinisten haalaeiden olkapäitä koristavista miekan kuvista. Raavaita miehiä, siinä ei paljon sandaali lattiaa laapi kun ne auttavat autoon. Tämmöstä, vielä on kesää jäljellä joten jatketaan nikkarointia, myös te siellä telkien toisella puolen.

 

Jos minulla olisi…vaan kun ei ole
Syy 12. 2012 |
..terveet ja normaalit ajatukset, kirjoittaisin nyt jotain todella viisasta paneutuen yhteiskuntamme polttaviin kysymyksiin. Vaan kun ei ole, niin poltankin nortin ja kuuntelen komentokeskukseni sisäistä hurinaa pohtien samalla juttua, johon sain varmistuksen hetki sitten. Voiko treenata itsensä niin huippukuntoon, että lähtiessä juoksemaan aivan saatanasti ja ilman ennakkovaroitusta, sielu tippuu kyydistä? Kyllä voi, tein kokeen muutamia tunteja sitten tuossa korsumme ohi menevällä sorapätkän suoralla. Hämätäkseni sielua, kävelin normivauhtia ajatellen samalla ahvenanmaalaisten vaikeuksia. Onpa meinaten varmasti omituista esitellä itsensä ahvenanmaalaisten ranskalaisten perunoiden kasvattajaksi. Siis kumpien, ahvenanmaalaisten vai ranskalaisten? Vai ranskalaisten aamiaisten? Siinä potunkasvatuksessa sekoaa pää; kuvitelkaa nyt itsenne aikaisin keväällä tökkimässä ranskalaisten perunoiden siemenperunoita (ne on niitä lyhyitä, joita pikaruokamestat ei hyväksy ja siksi ne päätyy meidän hullujen syötäviksi) maahan, palttiarallaa 200 km pituisen vaon päähän. Ei jessus sentään, tulisin varmaan hullumaksi (jos mahdollista) kuin mitä nyt olen, todennäköisesti tappaisin koko istutusporukan ja juoksisin rannikolta rannikolle. Saattaisin käydä jossain lähiökapakassa vielä retostelemassa sillä asialla ja kertoa olevani sukua Forrest Gump:ille. Täydestä menisi koska käytösessä ei ole juurikaan havaittavia eroja paitsi että Forrest puhuu lontoota ja meikä päästelee kurkkuääniä, varsinkin nyt kun uusivat lääkityksen niin artikulointi tahtoo tökkiä vallan helvetisti.

Vielä perunanistutukseen ja varsinaiseen ranskalaisten perunoiden nostoon. Jos olette koskaan sielläpäin liikkuneet, niin olette varmasti nähneet tienposkessa paarustavia ihmisraunioita joilla on aivan vitulliset määrät jatkojohtoja olkapäällään. Tämä johtuu siitä että noin puolet ranskanperunoista menee diibadaabaa – marketteihin ja niiden pottujen pintojen täytyy olla sellaiset you know, sahalaitaiset. Tästä syystä ne perunnannostajat, joiden vastuualueena on ko. perunat, joutuvat kreppiraudoilla painelemaan joka saatanan perunan ennen kuin sen saa heittää keruuämpäriin. Jännetupin tulehdukset, krampit ja itsemurhat keskellä sitä vitun pitkää vakoa ovat ahvenanmaalaisten arkipäivää ja näin ollen siellä on turha mennä hakemaan sääliä kertomalla olevansa itsemurha – aikeissa. Ne perkeleet lyövät sinulle kreppiraudan käteen ja osoittavat vakoa, vako voi olla sitten mitä tahansa – riippuu kenen seurassa hengenriistoaan julki tuo. Sama vaiva on muuten pasta – ja makaronipuolella, siellä tuonelan viestikapulana on piippausrauta ja lajina kierremakaroni. Ei ole helppoa ei, mutta ahvenanmaalaisia hautureita ei haittaa sillä aina on uusia tulijoita vaon päähän ja uusia asiakkaita hautureille, noille hautausmaiden herrasmiehille. Talvikuukausina nämä mustat linnut tulevat Emo – Suomen puolelle ryyppäämään perunannostoaikaan tienatut vainajat, kyllä on kolkkoa touhua mutta niin on koko perunabisneskin. Ainoa asia mihin luomuväki eikä viherpiiperot puutu, vai oletteko jonkun nähneen tökkivän ranskalaisia hevonpaskakasaan kehottaen ostamaan luomuranskalaisia? No ette varmasti ole, tai ette ainakaan kehtaa tunnustaa ostaneenne.

Näissä aatoksissa teppailin tietä pitkin kun yht´äkkiä lähdin litomaan niin vitusti. Kuului korahtava ääni ja omatunto, joka oli juuri pitänyt puhuttelua sielulle, tarttui korvasta kiinni ja kysyi: ” Mitä helvettiä oikein meinaat, olin pudota kyydistä!”. Kerroin yrittäväni pudottaa sielun kyydistä ja sen kuullessaan omatunto alkoi räkättämään; ”Onnistuit, tuolla se onneton nyt koit…” Jysähdys! Niin katkesi omatunnon puhe sillä sielun mukana katosi järki, tai paremminkin järki huomasi sielun pudonneen kyydistä ja kiiruhti tämän luo. Minä jäin jotenkin omituiseen tilaan, en ollut järjen ja sielun messissä enkä liioin omantunnon mukana omassa kropassani, vaan leijuin noin kahden metrin korkeudella tienpinnasta ihan keskenäni, omituisesti. Kuka helvetti minä sitten olin ja mitä edustin, ennen luulin että on vain sielu ja kroppa, vai oliko sekin niiden tummapukuisten äänentoistolaitteiden propagandaa? Pyöriessäni siinä tomupilvessä jonka ohi ajanut auto nostatti, sisältäni kuului jylisevä ääni;”Sinä olet minä ja minä olen sinä ja me kaksi ollaan heihei – väkeä, kahjoja,pilleripajatsoja, ryyniraunoja, what ever – saat valita”.

No voi vittu mikä tilanne; kroppa juoksi ympäri mäkiä törmäillen petäjiin ja postilaatikoihin kun ei ollut järki sitä ohjaamassa, omatunto soimasi itseään kropan olkapäällä yrittäen pitää kaksin kiinni ettei putoaisi ja sielu ja järki näyttivät vaipuneen jonkinlaiseen hartaaseen keskusteluun keskenään. Tyypillistä tuuria: jään koko porukasta, luonnollisesti sen hulluuttani edustavan henkisen tason kanssa. Koska kyseessä oli pienimuotoinen pattitilanne, päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja aloin tentata hullua puoltani kysymällä kaikkea mahdollista mikä liittyi jyrähtäneisyyteen ja mikä aiheutti pipipäisyyteni. Hulluus kertoi sen olevan osittain geeneissä, päästä pideltävää porukkaa koko saatanan suku sikoja myöten. Asiaa ei kuulemma auttanut se kun minut oli pudotettu synnytyslaitoksella, ei betoni tee hyvää vastasyntyneen kallolle, oli se pinnoitettu sitten millä tahansa. Ei myöskään se, että talvella -69 olin tippunut potkukelkan kyydistä ja oli töröttänyt päälläni hangessa puolitoista viikkoa ennen kuin minut oli löydetty. Silloin hulluus sanoi varmistuneensa ettei hän tästä päästä lähtisi, päinvastoin täällä olisi työsarkaa hänen koko suvulleen, veli sosiopaattia myöten. Hulluus kertoi myös itsensä kertautuneen, minun siis tulleen hullumaksi. Olin äimän käkenä mutta hulluus selitti; jo vauvaiän sekoilut olivat aiheuttaneet lukuisien muovailuvahojen syömisen ja sitä kautta kuukkelbergin pahenevan tilan, ei siihen aikaan muovailuvahojen väriaineita kontrolloitu vaan ne olivat perkeleellisiä hermomyrkkyjä. Hulluus viittasi jouluaattoon -70, jolloin söin koko paketillisen (24 pötkylää) muovailuvahaa ja sen päälle vielä joulukuusesta koristeet. Ne koristeet eivät totisesti olleet mitään enkelinkuvilla varustettuja karamellejä, vaan lyijymaalilla maalattuja puisia lätkiä – köyhiä kun oltiin. Sinä jouluaattona minulla ensimmäistä kertaa löi värit päälle; esitin olympiatasoa olevan, kahdeksastatoista liikkeestä koostuvan permantosarjan alasti, väänsin tortut keskelle olohuoneen lattiaa ja pomppasin verhoihin roikkumaan. Alas laskeutuessani jäi vähän saatanan pitkä jarrutusjälki verhoihin äidin mieliksi. Päästyäni verhoista menin istumaan joulupöytään muiden seuraksi, ristin käteni ja luettelin täydellisesti sen hetkisen puhelinluettelon alusta loppuun mutta hepreaksi. Jouluaamuna heräsin oudosta pleksikopista jossain sairaalassa ja sain olla siellä koko joulun ajan, vasta uuden vuoden aattona mutsi tuli hakemaan ja tempaisi varoiksi ostamallaan tinakauhalla lakuaiseen niin lujaa että varsi taittui. Olin pääsiäisen pyhiin asti aika hiljaista poikaa, mutta…. no se on toinen juttu.

Nyt näytti siltä kuin tilanne olisi rauhoittumassa; omatunto oli saanut kropan jotenkin hallintaansa ja ohjasi sitä järjen ja sielun suuntaan. Viittilöin vähän helvetisti että tulkaa nyt tännepäin mutta hulluus käski minun lopettaa, eivät järki ja sielu sitä noteeraisi sillä ne olivat nähneet huhtomistani ihan tarpeeksi. Onnekseni omatunto näytti osoittavan meitä ja pian koko orkesteri saapuikin hulluuden ja minun seuraan. Pitkään pidettiin vihaa, sielu sanoi vittuuntuneensa noin lapselliseen käytökseen, ei ollut helppoa roikkua mukana kun samalla joutui tekemään paikkavarauksia helvettiin menevään junaan. Mitä helvettiä, olinko kuolemassa? No et, mutta hommaa pyörittää samat tyypit kuin elävienkin kirjoissa, tai siis nyt manan majoilla mutta ovat olleet töissä rautateillä joten homma tökkii koko ajan, voi olla että jäädään iäisyydeksi limbukseenkin jos helvettiin menevät junat ovat taas myöhässä – siis sitten aikanaan. Lupasin parantaa tapani ja niin sielu sanoi järkkäävänsä meidät taas yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin tapahtuikin. Huomasin seisovani suoran päässä yksinäni, ei sielua eikä muitakaan näkynyt joten talsin kotiin ja mietin hulluden sanoja. Ei muuten, mutta se hulluuteni kertautumisjuttu pistää miettimään, nyt on jo tämmöistä menoa niin mitä se on viiden vuoden päästä? Keskustelenko kenties hulluden mainitsemien sukulaisten kanssa? Taidankin mennä ostamaan jotain sivistävää lukemista tai katsoa jonkun järkevän dokumentin, jos vaikka saisi vähän jarrutettua niitä hulluuden sukulaisten tuloa. Enhän minä ole ehtinyt vielä siivoamaankaan. No, kyllä illalla nakkikioskin jonossa joku pyykäisee pölyt hyllyltä, en ehdi suutani kunnolla avata kun jo käydään kiinni ja huudetaan että turha tänne on tulla vittuilemaan. Enhän minä, yritin vaan demonieni kanssa päästä yksimielisyyteen siitä mitä syötäisiin…
Ai niin, meinasi unohtua; kyllä, sielun voi pudottaa kyydistä joten treenatkaa – siitä tulee hieno kokemus!

 

Aikojen halki Jumalaisen naisen matkassa
Syy 11. 2012
Olihan humaus, vielä hetki sitten istuskelin kivellä ja kelloni näytti aikaa 10.20. Kellonajassa ei mitään ihmeellistä mutta päiväys, se kun sattui olemaan 10.09.1971. Olin joku aika sitten oppinut kirjoittamaan ja kirosin kun en saanut valkoisella liidulla piirrettyä sellaisia kuvioita mustaan liitutauluuni kuin olisin halunnut. Muutenkin koko 60 -luku, se hieman yli puolikas mitä olin sitä ehtinyt elämään, oli aivan perseestä. Ainoan leluni käsitti noin kolmekymmentä senttiä pitkä koivuklapi, joka oli kesät talvet umpijäässä samaan tapaan kuin minäkin ja se pieni hiekkakasa jossa minun oli lupa leikkiä. Kavereita ei ollut, kylän lapsien vanhemmat eivät antaneet omien mukuloittensa tulla meille koska pelkäsivät minun vahingoittavan heitä. Sain näetsen jo tuohon aikaan karjahtelukohtauksia eikä hiekan syöminenkään mikään ihme ollut, halluista puhumattakaan. Pitivät minua siis kahjona ja sellainen minä tietysti olinkin, ei kukaan normi ihminen pasko toinen toistaan kauniimpia hiekkakakkuja ja laula samaan aikaan Aidan oopperaa putkeen, vieläpä swahiliksi. Näissä aatoksissa siis istuskelin ja kirosin taitamattomuuttani, kun yht´äkkiä taivaan täytti tuulenpyörre jonka keskeltä laskeutui jumalainen nainen, toisessa kädessään outo taittuva laatikko jossa oli näppäimiä sekä kirkas ruutu ja toisessa kädessä hän näytti pitelevän kissaa joka tuntui pitävän lentomatkaa täysin normaalina. Tämä pilvistä tullut naisolento laskeutui viereeni ojanpientareelle, metrin päähän siitä kivestä jolla istuskelin. Tuttuun tapaan minulta meni pasmat sekaisin ja aloin puremaan liitutauluani kuin heikkopäinen, nielaisten ensin kaikki kaksitoista liituani. Nainen kajautti minua avarilla niin että hikinen piponi lennähti monen metrin päähän ja liitutaulu vielä kauemmaksi.
Hetken aikaa nainen tuijotti minua kuin tarjousnakkia kunnes ilmoitti että nyt se saatanan vinkuminen saa luvan lakata, minun olisi paras hypätä jousille sillä kohta mennään eikä meinata. Tiedusteluuni että minnehän nyt oltiin matkalla, vastaukseksi sain että 2000 – luvulle, kyllä sinne vielä yks vajakki saadaan sovitettua. Vielä varoitettiin olemaan paskomatta niitä liituja, matkasta tulisi melko töyssyinen. Enempää en ehtinyt tuumata sillä jouduin mukaan pyörteeseen joka johdatti meidät aikojen ja vuosikymmenten halki. Matkan teko oli yhtä myllerrystä, singahdeltiin edestakaisin ajan virrassa ja koitin parhaani mukaan vilkuilla mitä tapahtui. Ehdin nähdä eduskuntatalon pihalla jonkun kaljupäisen miehen auttavan kahta muuta herrasmiestä limusiiniin, tuntuivat olevan melko huonossa hapessa. Toinen oli iso ja puhui outoa murretta, toinen taas tumma tukeva tappi ja aivan perseet olalla. Palattiin takaisin kuusikymmentäluvulle missä hipit nussivat sen minkä kerkesivät. Tai oikeastaan vain puolet heistä, loput olivat aivan liian kuutamolla moiseen touhuun. Taas läpi seitsemänkymmentäluvun ja tikkitakkien, paineltiin suosilla kahdeksankymmentäluvun järkyttävien hiuspehkojen lomitse aina 90 – luvulle. Siellä topattiin vittuilemaan konkurssin tehneille ökymiehille ja kiiteltiin miestä, olikohan se kiljunen vai mikä, viinaan se joka tapauksessa se liittyi. Jotain siinä tuli mainittua ettei papistoon kuuluvia kannata pitää erityisavustajinaan ja niin eespäin. Ei siinä mitään, jouduin minäkin kuuntelemaan korvat punaisena kuinka typerä kitinäni oli kantautunut 2000 – luvulle asti, jopa siinä määrin että se oli alkanut tosissaan vituttamaan. Jos ei kerran palikat riittäneet, niin turha sitä oli koko kansalle porata. Silloin täytyy joko pitää turpa kiinni tai tehdä asialle jotain. Turhaan yritin aloittaa puolustuspuhetta, minut vaiennettiin yhdellä mulkaisulla ja ilmoitettiin että olimme saapuneet 2000 – luvulle, tossa on vajakille ohjeet ja terve moro hei. Kuului perkeleellinen pamaus ja jumalainen nainen oli poissa.
Niinpä minä istun nyt tässä sohvalla, täysin oudossa miljöössä jonka käsittää hikinen kaksio jossain hevon vitun nevalla. Edessäni on samanlainen taittuva laatikko, jonka toinen puoli on kirkas ruutu ja toista puolta hallitsevat näppäimet omituisine merkkeineen. Uskalsin kokeilla näppäimiä ja sitä mukaa kun painelen, niin aivan saatanasti muurahaisten näköisiä koukeroita ilmestyy kirkkaalle ruudulle. En tajua, olenko kuollut vai onko kaksituhatta luvulla näin helppoa? Vielä kun perkele tajuaisi onko noilla muurahaisten näköisillä länteillä jotain merkitystä. Vieressäni istuu koira välinpitämättömän näköisenä sekä nainen, joka taitaa olla kuuromykkä kun ei vastaa puhetulvaani vaan mulkoilee omituisesti. Ilmeisesti häiritsen hänen keskittymistään sillä hän koittaa tuijottaa VÄRItv:tä! Jumalauta, onko tällä vuosituhannelle värit telkkarissa? Meidän seitkytluvun alun Luxor:issa ei ollut värejä eikä noin isoa kuvaakaan, sellainen paleltuneen persreiän kokoinen ja muotoinen aukko, jossa näkyi lumisateen lisäksi jotain pieniä hahmoja.
Olen kertakaikkiaan ällikällä lyöty, voi hitto kun saisin sen jumalaisen naisen vielä tavoitettua, oliskohan mahdollista että hän opastaisi minua muussakin kuin tämän merkkejä tuottavan laatikon kanssa. No, jos tätä vertaa jäätyneeseen koivuhalkoon niin en usko että tällä vuosituhannella tarvitsen apua enää missään – en nimittäin aio persettäni tästä nostaa. Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää, nimittäin paperilappu, jonka Jumalainen nainen jätti ja siihen on laitettu pitkä numerosarja ja viitteenä teksti: ”Jos sussa on yhtään miestä, niin voit laittaa tonne rahaa. T: MP
Täytyy siis ottaa selvää mitä toi numerosarja tarkoittaa ja miten tohon paperilapun sisään saa rahaa.

 

Musta maanantai
Syy 10. 2012
Ette usko kuinka paljon täällä on lennellyt demoneita tänä yönä, kaikki kotimaiset ja laaja joukko ulkolaisiakin piti manata esiin. Demonien runsaslukuinen esiintyminen selittyy sillä, että päätin rustata tämän blogin ulkoasua. Joo joo, liitetään niitä koodinpätkiä tuonne ja helvetin CSS:ssät sekä muut aaaarrrgghhh! Ei se kuulkaa oikeasti ole helppoa siirtyä luolasta, jossa on piirrellyt hiilenpalalla seinään, muuttamaan jotain sellaista mitä itseään paljon viisammat ovat rakentaneet. Näin on asia, yritin kyllä silloin 60 - luvulla hypätä kestävän kehityksen junaan mutta ohi meni ja tämäkin saatanan resiina on ruosteessa, joten ihan heti sinne 2000 - luvulle en pääse. Turvauduin jopa viisaan Welhottaren apuun ja hän koitti auttaa omien kiireidensä keskellä, siitä iso kiitos hänelle. Näissä asioissa vaan se on sama kun neuvoisi kenkiä vaikka jos totta puhutaan niin äo:ni jää alle sen 42:den joten klobot voittavat tämänkin erän. Voi kurjuutta. Näissä saisi olla minua varten sellainen Narrator- tyyppinen apuohjelma, johon voisi kertoa toiveensa ja ohjelma tekisi vaadittavat muutokset. Eipä silti, väittely siinäkin tulisi ennenpitkää koneen karjuessa että koita nyt jumalauta päättää mitä haluat. Tässä tätä nyt kuitenkin on osittain ja ontuvana, kappalejaot ovat infernaalisia yön taisteluiden ( ajankäyttö selviää lopussa) jälkeen. Nyt en vaan jaksa enempää. Tämäkin kappale oli yöllä erilainen, onnistuin jotenkin hukkaamaan koko helvetin pitkän tekstin jonnekin vaikka painelin tuota peruutusnappulaa sormet rakoilla. No, illasta ja yöstä enemmän alla olevassa tekstissä.
Muutenkin eilinen ilta oli jotenkin erilainen, koira kärysi vieressäni sohvalla siihen malliin että pelkäsin koko karvakorvan mätänevän niille sijoilleen. Voi tietysti olla että se halusi kantaa oman kortensa tähän helvetin esikartanoa muistuttavaan tunnelmaan, luomalla nopeasti lamaannuttavan, rikinkatkuisen hajuefektin tänne pieneen korsuumme. Minä hakkasin konetta hysteerisenä vettä valuvin silmin ja ikenet valkoisena kiroamisesta, koiran perseen päristessä kuin seulaksi ammuttu sotarumpu. Tunnelmaa lisäsi vielä vaimon silmistä lentelevät salamat hänen heitellessä elintarvikkeita keittiön lattian alla olevaan säteilysuojaan. No ei ihme, olkkarin verhotkin kytivät jossain vaiheessa ja lattian täytti pieni musta vana muurahaisten suorittaessaan muuttoa pakolaisleiriin (missä se sitten lieneekään). Katselin suurennuslasilla tuota etenevää muurahaisjoukkoa ja niillä oli pienet reput selässään, osa kantoi hetekoita selässään ja loput näyttivät minulle keskisormea.

Vietin aina välillä aikaa kiertelemässä pitkin blogistaniaa ja lueskelemassa mitä ihmisten elämään kuuluu, helvetin utelias kun olen luonteeltani ja koska minua on pidetty komerossa aina neljäänkymmeneen ikävuoteeni saakka. Yllätyin positiivisesti huomatessani etten ole yksin tässä näkyjeni täyttämässä maailmassa sillä eräskin oli tuijotellut autoaan parkkeeraavia pihatonttuja pitkään aikaa ja ihmetellyt että WTF, mitä tapahtuu? No, hänen puolustuksekseen on sanottava että hän kärsi pahasta flunssasta joten voi olla tuon taudin aikaansaannoksia nuo sangen mielenkiintoiset hallusinaatiot. Miksi minä en näe noita, omani on aina jotenkin omituisia ja vähemmän kauniita, kuten alastomia turkkilaisia miespainijoita lukemassa IKEAn kuvastoa tai sitä ainaista saunomista edesmenneen Jasser Arafatin kanssa. Varsinkin nyt kun kaikki jutut on käyty läpi ja istumme vain hiljaa vaatimattomassa 140 asteen lämmössä noin kuusi tuntia, minkä jälkeen siirymme pesuhuoneen puolelle vihtomaan toisiamme isoilla, 92 mm kiintoavaimilla.

Sain myös illan mittaan sukkia neljä paria, ne toi eräs ystäväni joka oli hönöpäissään tehnyt tilauksen jonnekin diibadaabaa - sivustolle ja nyt hänen postilaatikkonsa täyttyy noista kiinalaisten ystäviemme ääntä nopeammin kudotuista sukista joiden materiaalina on mikrokirurgiassa käytettävää ommellankaa, vahvuus o,ooooo2 nanomillimetriä. Sanomattakin selvää että vanhemman karjun kantapää silppuaa sellaisen tosi laadukkaan käsityön taidonnäytteen jo siinä vaiheessa, kun kyseistä kangaslätkää yritetään vetää pahkuroiden yli nilkkaan. Hän on kuitenkin todella ystävällinen sielu ja ajatteli josko kyseiset rätit menestyisivät pakkasen nussimissa kintuissani ja lahjoitti nuo vertaansa vailla olevat, kankaiset mysteeriputket minulle. Olin kiitollinen ja lähetin mielelläni hänen nimissään peruutuksen ko. sivustoon, saate sanoina ettemme voi käyttää noin laadukkaita jalkaterien peitteitä, sillä vähäosaiset ystävämme saattavat tuntea kateutta ihastellessaan pelkkää silmäpakoa olevia riepuja. Niin, sukkien lisäksi ystäväni postilaatikkoon kannetaan saman tilauksen tiimoilta aivan helvetisti partakoneen teriä, sinänsä ihmeellistä koska hän ei ole saanut vartta mihin terät tulisivat kiinnittää. Niinpä päättelimmekin sivuston olevan jonkun häiriintyneessä lahkossa toimivan suicide - jaoston postimyyntipalsta. Se selittäisi pelkät terät.
Palataanpa taas tähän hetkeen; lehdenjakaja kuuluu ajelevan joten yökin on vaihtunut aamun tunneiksi, kelloa en pysty katsomaan sillä teippasin luomeni otsikkoon kiinni joskus puolenyön aikaan ja nyt ovat näköelimet melko kuivat. Olen tässä koittanut hakea osavaa, mutta hillittyä fontin väriä ja onnistuinkin siinä jokin aika sitten kunnes koko vitun hoito alkoi vilkkumaan kuin joulukuusi. On se nyt perkele että voi näinkin yksinkertaisen asian ryssiä. Tässä on pakko soittaa keuhkovammaliitolle ja BAT:lle, röökiä palaa siihen malliin että kohta molempia tarvitaan. Seuraamalla hyviä ohjeita sain mielestäni rukattua tämän ihan ok näköiseksi, mutta nyt tämä ei enää taivu tahtooni, vaan suorastaan kerjää verta nenästään. Toista tietää kun tungen tämän himmelin takkaan jonka lämmitin kylmyyttä vastaan, ainakin tänne korpeen on luvattu kylmiä kelejä etelän helteistä huolimatta. Toki eihän se ole koneen vika vaan minunhan sinne takkaan pitäisi itseni tunkea ja sen teenkin jos ei tästä tule lasta eikä paskaa. Nämä on juuri niitä malliesimerkkejä siitä että pysyköön suutari lestissään ja hullu lepositeissään, ei pidä itseään viisaampien aparaattien kanssa ruveta taistelemaan. No nyt on ainakin fonttikoko isompi, tälläisen kokoisella sitä jatkossakin pukkaa ja jos ei miellytä niin kommentoikaa. Lupaan ilman kitinöitä rukata sitä sitten toivomaanne suuntaan. Vielä jos saisin tuon taustan ja siihen sopivan värin rustattua  niin hyvä. Kuten näette ei tämä helppoa ole kädettömälle mutta pakko yrittää koska teeman vaihtamisestakaan ei ole apua, osa vimpaimista hukkuu ja taas on tekstin näkyvyyden kanssa ongelmia. Sehän on tämän koko rustaamisen perusidea; yritän saada tämän helposti ja miellyttävästi luettavaksi sekä hieman saada taustaan hillittyä väriä koska tämä on tälläinen halju paska. Otsikon kokoa/väriä en saanut muutettua millään joten olkoon toistaiseksi. Varmaan näytön putsaaminenkin auttaisi, tosin vain omia näkymiäni sitä en kyllä tässä mielentilassa jaksa tehdä. En tiedä, katsotaan nyt mitä tämä maanantai tuo tullessaan.

 

Kunnioitusblogi
Syy 9. 2012
Tämä on omistettu teille kaikille jotka jaksatte. Ette välitä omista vaikeuksistanne tai sairauksistanne vaan puskette eteenpäin, omistautuen sille asialle/päämäärälle jota olette juuri tekemässä. Oli se sitten iso tai pieni asia, lyhyen tai pitkän aikavälin projekti - sillä ei ole väliä. Minä kunnioitan. Tässä itsekeskeisessä maailmassa tulee ihan liian harvoin kiitettyä tai ajateltua sitä työnmäärää, mitä toinen on nähnyt sen eteen että sinä voit vain nauttia siitä jutusta, oli se sitten tuote kaupan hyllyllä tai juuri ahmimasi ruoka. Tunnustan olevani kiittämätön henkilö, en aina muista sanoa sitä pientä sanaa ja jälkeenpäin omatunto pistää hakkaamaan päätä seinään. Ei tässäkään asiassa pidä lähteä mihinkään anteeksi - Nieminen linjalle mutta voi ja pitää kiittää silloin kun se on paikallaan. Te, jotka minut ja kajahtaneen ajatusmaailmani tunnettekin, tiedätte että tietyt ammattiryhmät ja ihmiset ovat erityisen lähellä sydäntäni ja niinpä tunnustankin suuren kiitollisuuteni heitä kohtaan oikein listan muodossa;
Kätilöt
Kiitos teille te urheat ulosvetäjät että olette kiskaisseet minut pimeydestä tähän kylmään ja kovin velkavoittoiseen maailmaan. Kiitos siitä että ette tiputtaneet kuin kerran minut sille aivan helvetin kylmälle kivilattialle silloin kuusikymmentäluvulla, jolloin lattialämmitys ja pehmeämmät lattiamateriaalit julkisissa tiloissa olivat tuntematon käsite. Kiitos teille siitä, että minut potkaistiin vain kerran nurkkaan siinä kiireiden keskellä, asia jonka ymmärrän täysin. Meitä tuli siinä huoneessa kuin sudelta paskaa ja olimme helvetin liukkaita käsiteltäviä veren ja jälkeisten peittäessä kehomme. Ei ihme jos siinä tohinassa nyt muutama lähtee lapasesta ja osuu liukkaasti liikkuvan sandaalin eteen. Kiitos myös sille teidän siivojalle joka nosti mut ehtoolla siihen lavuaariin odottamaan aamua, siinä oli mukava mammitella ja katsella maisemia.
Papit
Kiitos teille te tummapukeiset, kävelevät äänentoistolaitteet siitä, että jo varhaisessa vaiheessa vaimensitte korvani maailman pahoilta teksteiltä ja lauluilta. Teidän festivaalitasoa oleva äänentoistonne sai nuo pään sivuilla olevat melko isot läpyttimet kuuroutumaan lähes täysin, teidän paasatessanne pyhäkoulussa korkeimmista voimista ja siitä alakerran vihulaisesta . Meni ns. laakista jakeluun, kyllä se sen verran selkeesti silloin takavuosina tuli karjahdeltua. Kiitos myös postraumaattisesta stressireaktiosta, vieläkin tulee paskat housuun kohdatessani kirkon edustajia, sillä te teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kiitos myös sille kanttorille, joka ei sitten jumalauta tajunnut mitä eroa on pienellä seurakuntatalon kerhohuoneella ja ison kirkon sisätiloilla. Virsi 517 on jäänyt kuulonmenetyksen lisäksi myös visuaalisesti mieleeni, en ole koskaan nähnyt kenenkään saaneen laulamalla verhoja irti mutta sinne paiskautui nurkkaan ja nipsut ropisi perässä. Saattaisi olla oopperalavoilla kysyntää jos te kanttori vielä olette elävien kirjoissa. Kiitos papille myös siitä, että opetitte minulle siveyttä 15 - vuotiaana, asia joka hämmensi minua; ensin tuli pidättäytyä synnistä ja seksistä, sitten täytyi ruveta täyttämään maailmaa (te olitte varsin inspiroiva esimerkki 15 lapsenne kanssa). Niin olenkin koittanut seurata oppejanne mutta huonolla menestyksellä, sen sijaan oikeussalit ovat tulleet varsin tutuiksi. Kiitos papeille siitä, että vihitte meidät tähän maanpäälliseen helvettiin, jossa opimme ettei mikään raha maailmassa riitä, ainakaan minä en kerkiä tekemään niin nopeasti töitä ansaitakseni sen määrän mikä kuluu rakkaan kasöörin käsissä. Kiitos papeille myös siitä, että merkkipäivinä (sitten vanhemmalla iällä) muistatte tulla onnittelemaan ja arvioimaan paljonko seurakunta nettoaisi kiinteistöstä/irtaimistosta sitten kun minusta aika jättää. Kiitos teille siitä että jätätte sen teille osoitetun, allekirjoitustani vailla olevan testamentin huomaamattomasti siihen pöydänkulmalle ettekä ala tunkemaan sitä taskuuni.
Ulosottomiehet aka voudit
Kiitos teille olemassaolostanne, te rakkaat ja ainoat kirjeenvaihtokaverini. Te jaksatte uskoa minuun ja valvoa vähäisiä tulojani etteivät sen joudu turhuuksien markkinoille, vaan päätyvät teidän loputtomiin holveihinne. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet pehmeäkantisiin attasea - salkkuihin, enää ei tarvitse kittailla ovenpieliä niin taajaan teidän tunkiessanne tuota tuomiopäivänä velattomienkin  nähtävillä olevaa liiton arkkia oven väliin. Kiitos teille myös siitä, että olette tajunneet minu olevan niin köyhä, ettei minulla ole varaa tilata lehtiä ja lähetätte minulle pesän sytykettä etten paleltuisi kylminä talviöinä. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet käyttämään pehmeäkuosisia lenkkareita, roikkuessanne pää alaspäin räystäskourussa ja kyttäämässä sisälle kun ovea ei avata. Kiitos teille myös ennekaikkea siitä, että te ette unohda koskaan…
Poliisit
Kiitos teille siitä että pidätte järjestystä yllä ja minut herran nuhteessa. Kiitos teille siitä, että olette huomioineet aivan saatanan ohuet ranteeni ettekä laita enää niitä kylmiä käsirautoja, vaan nippusiteet ja näin tuette myös petrokemiallisen teollisuuden haaraa. Kiitos myös siitä, että aika ajoin tarkistatte keuhkojeni tilavuuden sekä maksuvalmiuteni vakuutusten ja verojen osalta. Kiitos myös siirtymisestä kumisiin kurinpitovälineisiin, niistä pitkistä ja puisista kun tuppasi jäämään tikkuja päähän ja selkäruotoon. Oikeesti, kiitos teille sillä teitä tarvitaan.
Käytävätopparit aka markettien tantat
Kiitos teille, te selkeästi havaittavat akat jotka tukitte markettien käytävät parkkeeraamalla kahta rinnan, ihan vaan kertoaksenne about tunnin ystävättärellene siitä, kuinka teidän kultamussukka tyttärenne on joutunut taas kärsimään sen kusipäisen vävypojan kanssa. Kiitos teille siitä, että saan ihastella teidän peppujanne, noita seitsemän leivän uuneja tarvittaessa niin kauan että silmäni sokeutuvat, ihmetellessäni kankaan kestävyyttä ja resorien perkeleellistä venymistä. Kiitos teille siitä että ette väistä vaikka teitä jauhopusseilla heittelisi, sillä te ette tunne mitään ja kuulolaitteenne on kiinni. Kiitos teille siitä, että kerrotte sen kusipäisen vävypoikanne kaikki henkilötiedot puhelinnumeroa myöden, hän varmasti arvostaa sitä kun soitan hänelle ja aloitan puhelun sanoilla: “No terve, et kuule arvaa mitä mä tänään kaupassa kuulin..”
Naapurit
Kiitos teille siitä että jaksatte pohtia surkeaa elämääni ja tekemisiäni. Tiedän että teidän on vaikea käsittää sitä koska elämänne on täydellistä harmoniaa, ettehän te muuten joisi päätänne täyteen joka viikonloppu ja huutaisi kuin oikohöylä. Kiitos teille siitä, että viitsitte ja jaksatte päivittää tekemiseni ja tulemiseni koko maailmalle, eiväthän he muuten saisi tätä tuiki tärkeää informaatiota. Kiitos teille myös siitä, että ajattelette väsyneitä käsiä ettekä ole näkevinään meikäläistä selvinpäin, näin väsyneen käteni ei tarvitse nousta siihen tervehdykseen jota myös morjestamiseksi kutsutaan. Kiitos myös siitä että ajattelette minua myös öisin, ehkäisette minua näkemästä painajaisia pitämällä minua valveilla hakkaamalla oveen ja vaatimalla minua kuskiksi teille. Kiitos myös siitä, että saan lainata teille rahaa mutta toisinpäin se ei onnistu, pidätte huolen siitä etten osta sitä tarpeetonta leipää tai typerää tupakkaa.
Lehtikauppiaat
Kiitos teille soitoistanne, ette ymmärrä kuinka tärkeää syrjäytyneelle on kuulla jonkun ystävällisen livekalan ääntä, olkoonkin että se on aina sitä samaa once in a lifetime - paskaa. Kiitos teille siitä, että ette viitsi vaivautua kuuntelemaan mitä toisella on sanottavaa vaan latelette sen perkeleen epistolanne yhtä soittoa, päätäen sanoihin; “No miten on, laitetaanko tulemaan?”. Kiitos teille siitä että kerran on laitettu tulemaan 3 kk määräaikainen jakso hintaan 36,- markkaa ja nyt tuon loppumattoman, kyseisen aviisin koejakson hinta on tällä hetkellä 702,- euroa sen kierrettyä kaikki pilipaliperintäfirmat päättyen rakkaalle voudille. Kiitos teille siitä, että luottotietoni ovat niin pakkasella ettei minua haudata kirkkomaahan. Syyksi ilmoitettiin ikiroudan vaikutukset ympäröivien hautojen kukkaistutuksiin. Kiitos siitä että minulle ei myöskään suoda polttohautausta, olen nimittäin juonut luottotetojeni menetykseen ja pelkäävät krematorion jysähtävän, sen verran on soppaa kuulemma verenkierrossa.
Kiitos teille kaikille ihmisille, rakastan teitä suurella sydämellä ja tunteella. Oikeesti, maailma on hieno paikka eikä kaikkea tarvitse niin tosissaan ottaa, elämä on liian lyhyt murehtimiseen. (ja uskokaa pois, minulla jos kellä noita murheita riittää..)
Kunnioittaen Peppone

 

Minusta on tullut mukula jälleen
Syy 8. 2012
“Jos sä kiukuttelet niin et saa mitään”, “Koita nyt olla kiljumatta” ja “Pyyhi nenäsi”, tässä vain muutamia otteita siitä koko tulikomentojen sarjasta jonka kohtaan päivittäin. Koska taas oma kielenkäyttöni puolestaan sisältää kysymyksiä kuten “Saanko mä tälläisen?”, “Miksi noi linnut lentää takaperin” ja “Onko vaarallista jos kakka on kirkuvan punaista?”, olen tullut siihen johtopäätökseen että minusta on tullut kersa jälleen. Tätä päätelmää tukevat purkkiruoan järjetön käyttö, mikään ei ole niin hyvää kuin papari suoraan purkista ja luonnollisesti mahdollisimman kylmänä. Tuota vihreää kittiä kun lapio sen normi 300 gr kerralla ja ennen kaikkea ilman nestettä, niin tietää syöneensä. Tukehtumiskuolema liippaa läheltä hernerokan tukkiessa kurkkutorven eikä siinä auta vaikka kuinka heiluttelisi vaimolle, se vilkuttaa takaisin sellainen hymy naamallaan joka kertoo että voi vittu kauanko ton vajakin kanssa tarvitsee vielä elää? Tästä syystä olen joutunut kehittämään oman Heimlichin - otteen, liike joka tekee alustasta riippuen enemmän tai vähemmän kipeää. Siinä rynnätään viimeisillä voimilla katolle ja sieltä hypätään alas, siten että maahan jysähdetään selkä edellä papariköntin sinkoutuessa kurkkutorven perukoilta kohti korkeuksia. Voin kertoa että palkeet aukeavat ja joskus jotain muutakin. Ehdottomiin suosikkeihini purkkiruokien laajassa valikoimassa kuuluvat myös lihapullat, nuo maukkaat ja jättirusakon paskalta näyttävät mötikät. Maistuvat hyvälle ja puhe luistaa vähän saatanan liukkaasti aterioinnin jälkeen, kun hyytynyt rasva alkaa sulamaan suun lämmössä. Voidaan puhua jopa artikuloinnista kieli poskella. Siksi suosittelenkin tätä kaikille luennoitsijoille sekä papeille, tekee nimittäin vaikutuksen seurakuntaan kun voi yhteen ja ainoaan  sunnuntaisaarnaan sisällyttää koko kuukauden tulikiven katkuisen tekstin. Lisäksi jumalanpalvelus etenee sitä vauhtia että suntiolla pukkaa hikeä ja kanttori on todella kovilla. Jälkiruoka - ja välipalapuolelta sen verran, että esim. yksi hedelmäpiltti aamupuuroon sekoitettuna on oikeasti hyvää. Valitettavasti tätä tuiki tarpeellista aamupalaa ei viikolla ehdi eikä viitsi tehdä ja viikonloppunakin sitä saa vain siinä tapauksessa jos vaimo on hyvällä päällä. Huom! Tässä muuten jälleen yksi esimerkki taantumisestani, olen ravinnon saannissa riippuvainen toisesta henkilöstä. Minulta on nimittäin puurojen keittely kielletty, kun ei sitä ensimmäistä puuroanikaan ole vielä saatu kattilasta irti, ei vaikka naapurin isäntä kävi traktorilla vetämässä.
Sitten kauppakäyttäytyminen; eksyn vaimostani vähän väliä ja usein pitkiksikin ajoiksi, olen hukassa jopa niin kauan että minua pyydetään ilmoittautumaan infopisteessä - kuitenkaan kertomatta että missä perkeleen nurkassa se infopiste on. Vaimon pitäisi kyllä tietää että olen rautaosastolla tuijottamassa lumoutuneena tasolasereita ja muita hienoja laitteita, ihan samaan tapaan kuin hän toimii rättipuolella. Sillä erotuksella tosin ettei rautapuolella hypistellä, vehje joko ostetaan tai sitten ei, se miksikään tulee siitä hivelystä ja tuijottelusta. Siksipä hän on alkanut pitää minua kädestä kiinni, riuhtoen minua puolelta toiselle seikkailessamme alusvaateosastolla tai muulla rättisidonnaisella tasolla. Ei mene kauankaan, kun kuljen jotkut helvetin valjaat päälläni ja paidanniskasta on tungettu pitkä pätkä muoviputkea jonka nokassa liehuu uljaasti punainen viiri. En voi siis enää olla miehinen mies, lapasteni roikkuessa hihansuissa olevien hakaneulojen varassa. No, se siitä pullistelusta ja merkitsevien katseiden luomisesta kaupassa liikkuville naaraille. Miksi kakaroilta viedään kaikki ilo? Vaikka olenkin lapsi, en voi ulkonäköni ja kokoni takia lähestyä toisia lapsia tai heti on pedofiilisyyte niskassa vaikka kyseessä olisi viaton smalla talk tyyliin “Miten sulla meni eskarissa tänään?”. Minusta tulee siis kieroon kasvanut lapsi ja ongelmatapaus jahka tästä taas kasvan aikuiseksi. Ei perkele, näinkö tämä menee? Eka elämä kynti jo ihan tarpeeksi ja nyt ilmassa olevien ennusmerkkien mukaan eikun sama meno jatkuu ja vielä vittumaisemmissa merkeissä. Huh huh. Eräs juttu mikä ärsyttää tässä lapsena olemisessa on se, että kun saan kohtauksen kaupassa ja heittelehdin siinä lattialla selälläni ja suuni suoltaessa viimeisimpiä säätietoja hepreaksi, niin eikö joku helvetin kukkahattutäti tule osaaottavana ja tunge suuhuni jonkun pari kuukautta takin taskussa pyörineen pastillin. Krampit ehkäisevät minua kuristamasta tuota laupiasta samarialaista vaikka mieleni tekisi niin kovasti, sillä tädin pastillissa kiinni olevat ja hajuvedellä kyllästetyt karvat saavat minut yskimään aivan perkeleesti.
Kasvatusmetodit; Jo pitkään ovat olleet käytössä äidilliset läpsäytykset, tosin ne on annettu voimalla joka lennättää minut useimmissa tapauksissa perseelleni tai ainakin saavat näkökenttäni hämärtymään hetkeksi. Koskaan minua ei ole tukistettu sillä suuressa viisaudessani olen pitänyt pääni kaljuna. Korjaan, aina näihin päiviin asti sillä nyt vaimoni on ottanut käyttöön kärpäspaperin ja voin kertoa että tuo liimaruoska on itsestään perkeleestä. Se on äänetön ja kun se läsähtää keskelle kaljua niin pakoon ei pääse. Kun tuo liimalla kyllästetty paperikääme iskeytyy kaljuun, sitä seuraa luonnottoman kova kiskaisu taaksepäin saatesanoilla “Tules tänne, mulla on vähän asiaa”. Sitten on ohjelmassa joko puhuttelu tavaroiden jättämisestä keskelle kulkuväyliä tai luento siitä mitä pitää päivän aikana tehdä, mikäli kyseessä on ns. “vapaapäiväni”. Käskynjaon jälkeen ei kun seurantalaite (samanlainen kuin vangeilla) nilkkaan ja pihatöihin. Tämä kyseinen malli ei piippaa eikä ilmoita vaimolleni jos ylitän sallitun alueen rajan, vaan läväyttää sellaisen sähköiskun että nilkka kytee vielä viikon tällin jälkeen. Olen myös havainnut vakavia puutteita laitteen IP - luokituksessa haravoidessani sateella takapihaa. Tälliä tulee tasaiseen tahtiin kun himmeli ei kestä vettä. Siinä haravoidessani ja helvetillisten tuskien repiessä jalkaani, tiellä ohikulkevat naapurit ystävällisesti huutelevat että oletko sattumoisin huomannut että nilkkasi savuaa aivan saatanasti? Juu, olen huomannut ja se on ihan normaalia. Tiellä näkyy päänpyörittelyä ja korviini kantautuu pohdintaa mielenterveyteni heikosta tilasta.
Hygienian hoidossa menee sitä tavallista rataa; saatan tuntikausia seistä tuijottamassa veden valumista tai miettiä että jos juo shampoota, niin tuleeko perseestä saippuakuplia? En ole vielä kokeillut mutta jonakin päivänä teen sen. Eukon meikit ovat kiellettyjen tavaroiden listalla, kerran kokeilin nimittäin lasittunutta katsetta värittömän kynsilakan avulla ja siitä ei hyvää seurannut. Vanhassa on vara parempi, ei kannata täysistunnon jälkeen  pyyhkiä hanuria kosteuspyyhkeellä vaan ihan vanhan liiton paperilla. Kylppärissä on sellainen pieni ritiläkärry missä eukon kamoja on ja tempaisin paketista kosteuspyyhkeen pyyhkäisten sillä oikein kunnolla ja tukevalla otteella. Seuraava mustikuva on eteisen puolelta, olin juossut kylppärin välioven läpi sillä kyseisessä paketissa eivät olleetkaan kosteuspyyhkeet vaan kynsilakan poistoon tarkoitetut ihmelaput. Jos ryppynaru oli aiemmin arka, niin tapuksen jälkeen se oli jotain sellaista mihin eivät adjektiivit riitä.
Niin, tässä muutamia havaintojani yhä kiihtyvällä tahdilla etenevästä taantumisestani. Todennäköisesti olen kuolematon ja kehityskaareni saavuttaa aina tämän lakipisteen, palaten sitten taaksepäin jotta sama kyntäminen voi alkaa alusta. Tätä kun jatkuu muutaman vuosituhannen niin toista tietää. Eukot vaihtuu mutta tulikomennot säilyy eli älkää ihmetelkö jos joskus vaivun pieneen apaattisuuteen ja melankoliaan, ei ole kuulkaa kiva nähdä tulevaisuuteen. Silti, kestävän kehityksen launtaipäivää teille kaikille, osoittakaa rakkautta lähimmäisillenne koska ette viikolla kuitenkaan “ehdi” sanoa niitä erittäin tärkeitä sanoja ja tehdä niitä pieniä eleitä.
Ps. Mulle saa lähettää leluja ja karkkia.

 

Toivotaan putkea
Syy 7. 2012
Ei kuitenkaan ryyppyputkea, siinä menee taas useampi vuosi. Se on noissa juomakausissa se kurja puoli että koomalta ei ole saanut syötyä vielä edellisvuoden pääsiäismunia, kun pitää jo uusia ruveta värjäämään ja keittämään. Nykyään on niin huonolaatuisia nuo kananmunat että tuppaavat niinkin lyhyessä ajassa kuin vuodessa vuodessa kovettumaan ihan tärviölle. Pyri siinä nyt sitten pepsodent - mainokseen kun leegoja voi pitää rintataskussa. Putki jota toivon, on sellainen ihan pienen tuurin eli hyvän onnen putki, pääsisi edes lähelle normaalin ihmisen arkea sillä en minä mitään lottovoittoa kaipaa. Voin nimittäin sieluni silmin nähdä tämän meidänkin komentokorsun vuonna 2032, minun katsellessa pääsiäismunia joissa vanhimpien kylkiä koristaa vuoden 2012 lääkityksen inspiroimat aiheet (kylmänväreitä). On vain tämä kulunut viikko ollut sen verran vaikea että ottaa pikkuhiljaa psyykkeen päälle. Ei siinä mitään, jos olisi normaalin ihmisen psyyke, se olisi luultavasti jo katkennut ja makaisin psykoosissa jossain helvetin parantolassa. Vaan ei, korkeammat voimat ovat päättäneet antaa minulle sellaisen katkeamattoman mielen. Puhuin paskaa, kyllä se napsahtelee poikki mutta pysyy kuitenkin kasassa aina jonkun säikeen varassa. Tästä syystä minun nähdään hymyilevän liikennevaloissankin, kun muut autolijat kivittävät minua ollessani tientukkeena väsyneellä Ransullani.
Ennen en osannut elää tämän vallan helvetin joustavan mieleni kanssa, esim. edellämainitussa kivitystilanteessa minä vain hymyilin oikein leveästi, saatoin jopa vilkuttaa ja toivottaa ihmisille hyvää mieltä. Se oli virhe, en käsittänyt etteivät muut autoilijat nähneet välimatkan takia silmieni muuttumista punaisiksi verisuonten paukahdellessa poikki tasaiseen tahtiin ja käsittivät typerän hymyni vittuiluksi. Seuraukset olivat katastrofaaliset; ilmassa lensi liikennemerkkejä, käsilaukkuja, työkalupakkeja ja jopa rotvallikiviä. Viimeksi mainituiden kohdalta on sanottava että  yllättävän moni autoilija pitää nykyisin rautakankea mukanaan, syystä joka on jäänyt minulle täysin mysteeriksi. Ehkäpä he ovat katselleet liikaa uutisia ja käsittäneet väärin mitä markkinataloudessa paljon viljellyllä vipuvaikutus - sanalla tarkoitetaan. Tai ehkäpä he ovat kohtalotovereita joiden todella tukeva aamulääkitys tapaa lyödä sellaiset värit päälle että ajoneuvo suistuu tienposkeen, mistä sitä sitten kammetaan ja vivutaan taas tielle. Onnekseni Ransu on vahva tekoa sillä joinakin aamuna on niin kiirettä, että joudun tempaisemaan aamujyvät kurkusta alas kävellessäni parkkipaikalle. Tällöin on pikaisesti ennen kouristusten ja hallusinaatioiden alkua naulattava ratti kojelautaan kiinni, nimittäin kokovartalokrampin iskiessä sitä mennään eikä meinata. Olenkin löytänyt aivan uusia reittejä Ransun kyntäessä suoraan halki metsien ja salokankaiden kohti sivistyksen valoja. Tosin tästäkin on toisinaan haittaa, yhtenä aamuna tulin metsän läpi saapuen punaisella vaunullani yhden maalaistalon pihaan, joka sattui olemaan suoraviivaisen reittini kohdalla. Isännän nähdessä metsästä syöksyvän, punaisen ja ärjyvän helvetinkoneen, hän ilmeisesti jonkin flashbackin takia ryntäsi sisälle ja palasi takaisin saatanallinen asearsenaali mukanaan. Luodit napsahtelivat Ransun kylkeen kuin juopuneet tikanpojat. Uskoisin että kyseessä oli takauma, sillä suuri ja varjeltu salaisuus on viime maaottelun aikana äijille tyrkytetyn ja jaetun pervitiinin (lue:amfetamiini) ja muiden myrkkyjen määrä. Jopa hepoa oli liikkeellä enkä tällä tarkoita Hennalan urheaa joukkoa. Taas eksyin aiheesta, pahoitteluni siitä mutta ottaa aivoon tuo edellä mainittu asia. Niin, ja jos joku nyt päättää vetää herneen nenään tuosta aiheesta, niin lukekoon historiaa oikeista paikoista ja katsokoon tilastoja oikeista paikoista sillä totuus on tuolla tiedon valtameressä. (Mikä on järkyttävää luettavaa).
Silti, ei saa synkistellä näin perjantaina joka on viikon viimeinen työpäivä normaaleilla ihmisillä. Heidän matkatessaan heti töiden jälkeen mökille nauttimaan kesän viimeisistä lämpimistä päivistä, minä todennäköisesti nyyhkyttävänä rauniokasana syön tapettiliisteriä jonkun parempiparkaisen osakkeen lattialla. Tuo on aika normi reaktio perjantaisin, toinen jota suosin on maalipyttyjen kansien nuoleminen, se jotenkin rauhoittaa ja auttaa kohtaamaan tulevan viikonlopun. Parin kannen jälkeen ei huomaa enää ajan kulumista ja seuraavan viikon tiistaina onkin selittelemistä vaimolle että missä sitä on oltu ja miksi kieli ja posket ovat sateenkaaren väriset.Tänään kyllä kiedon ilmastointiteippiä pääni ympärille heti puolenpäivän jälkeen varotoimeksi, illalla on tehtävä paljon kotihommia. Tuo ilmastointiteippi on kyllä äärimmäinen keino sillä ihoni on niin helvetin kuiva, että teippi napsahtaa todella lujaa kiinni eikä sitä käsipelissä enää saa irti. Pakko kaataa asetonia päälaelle ja odottaa että se sulattaa teipin irti kuulastani. Asetonin tuomat tuskat saavat minut yleensä jodlaamaan ja karjahtelemaan käsittämättömiä kirouksia arameaksi. Ennen naapurit kyselivätkin että onko teillä jotain arabeja ja sveitsiläisiä ryyppäämässä? En viitsinyt kertoa totuutta ja kerroin heidän olevan vaihto - oppilaita sikäläisistä hoitolaitoksista ja vitullisen lääkityksen alaisia. Naapurien ihmetellessä vieraitteni kovaa lääkitystä ja vielä kovempaa äänenkäyttöä, minä vaan nyökyttelin päätäni ja totesin että olisi se kauheaa joutua siihen jamaan.
En tiedä, kun nyt menisi tämä päivä putkeen, muuta en pyydä. Taivaalla näkyy kyllä uhkaavia pilviä mikä tarkoittaa sitä että Ransuun sataa taas sisälle (oikeasti). En tiedä mistä jumalauta sitä vettä tulee, olen käyttänyt silikonia kattoon sekä tuulillasin yläreunaan että katolla olevan antennin juureen enemmän kuin mitä normaalien kylpyhuoneiden nurkissa on. Taidankin rälläköidä koko katon auki, josko sitten näkisin paremmin mistä se vesi oikein luikertelee. Lisäksi olisi mukavaa väistellä edellä ajavista autoista viskottuja tupakantumppeja, yrittäen samalla tukahduttaa riehuvaa tulipaloa minkä nuo kiiluvat kekäleet saisivat aikaan. Pitkät ajomatkat kun ovat niin tylsiä eikä tieliikennelaki salli mitään ylimääräistä ohjelmaa ajaessa, esim. makkarakojun pystyttäminen moottoritielle on kielletty vaikka sillä tekisi kunnon tilin ruuhka - aikaan. Typerää holhoamista etten sano. Kerran ajelin alasti eikä mennyt kauaa kun minut pysäytettiin ja kysyttiin että mitäs täällä on tekeillä? Näytin kojelaudalla olevia, kiukaasta ottamiani kiviä ja repsikan penkillä olevaa vihtaa sanoen että ajattelin tässä saunoa, edellinen kerta kun taisi olla silloin kun oli lunta vielä maassa. Konstat kysyivät että palaako tämä auto kun sieltä sisältä pukkaa niin saatanan kuumaa ilmaa joten minun oli valistettava virkavaltaa Ransun lämmityslaitteen yksitoimisuudesta; ei tule kylmää, ei vaikka miten riepoisi tuota säätönappulaa. Olivat ymmärtäväistä väkeä ja pian saunottiinkin yhdessä, paistettiin jopa makkaraa tunkemalla bratwurstia tupakinsytyttimeen. Se oli mukavaa se.
Nyt on taas lähdettävä, toivon hyvää onnea myös teille sillä sitä ei ole koskaan liikaa. Jos näette sydvestipäisen miehen ajavan punaista tulivaunua niin moikatkaa sillä se olen minä. Ei pidä ihmetellä jos heittelen virveliä ajaessani, minulla on paljussa jokunen hauki ja perkeleesti ahvenia jotka laitan uiskentelemaan repsikan jalkakatilaan jos vettä tulee kunnolla. Jos sataa todella helvetin rankasti, päälläni on sukelluspuku ja käytän harppuunaa. Hyvää päivänjatkoa kaikille, koittakaa jaksaa.

 

Hitaat ovat hullun aamut
Syy 6. 2012
Ollapa normaali, tänäkin aamuna sitä olisi tullut herättyä virkeänä ja dynaamisena (= henkilö joka pyörii pirusti työmaalla tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä) , pää täynnä freesejä ajatuksia ja toinen toistaan äly vapaampia ajatuksia. Vaan ei, tuo tuttu yö 4 tunnin hallusinaatioineen ei todellakaan kirvoita mieltä sen paremmin kuin kehoakaan yltiöpäisiin suorituksiin. Tämä aamu oli jopa niin vaikea, että annoin lätkäkorvan keitellä aamukahvit ja tehdä aamupalan. Ilmeisesti koiralla on jotain meikäläistä vastaan, sain nimittäin syödä kaksi voileipää by keittokomeron lattia a’la voipuoli lattiaa vasten. Lätkis itse katsoi ansainneensa koko keittokinkkupaketin, kaikki edellä mainitut kun lähtivät lapasesta yrittäessäni tehdä jotain suuhunpantavaa. Kaiken lisäksi pelkäsin niitä leipiä, täytyy sanoa vaimolle ettei osta niitä enää. No helvetti, kyrsät eivät kovin montaa sekuntia olleett lattialla, niin jo ne olivat kasvattaneet itselleen turkin - samanlaisen kuin lätkäkorvalla - ja murisivat perkeleesti. Vaikka minäkin rakastan kaikkea elävää ja elämää ylipäätänsä, oli ihan pakko nuijia ne hengiltä tiskipöydän kulmaa vasten. Heittäessäni raatoja roskikseen huomasin iloisen yllätyksen; jokin peukaloisten tai niiden muiden pikku - ukkojen (jota näen jatkuvasti) paahtimo on aloittanut meillä toimintansa, voi tätä riemun päivää. Olen varma että pitkin roskiskaappia olevat kahvinpurut ovat peräisin tästä mystisestä paahtimosta jonka tehdasalue käsittää roskiksen edustalla olevan lattian sekä koko hemmetin kaapin. Asia, josta täytyy muistaa sanoa psykiatrille seuraavan kerran kun hoidamme hänen mielenterveysongelmaansa.
Kyllä, sillä ukolla viiraa pahasti päässä; väittää että em. pikku - ukkoja ei ole vaan ne ovat jotain latinalaista porukkaa, muistaakseni se sanoi niitä joksikin delirium tremensis - heimoon kuuluviksi ökkiäisiksi. Paskan marjat, ihan kotimaisia riihipiruja ovat sillä minä jos kuka tunnistaa hei hei väen. Sama äijä ei usko ufoihin vaan pitää minua hulluna. Se kysyi minulta kerran että milloin näen ufoja ja minä vastasin että miltei joka kerta kun kaadun selälleni, joko lääkkeiden voimasta tai sitten kun saan turpaani. No, tämä henkisesti hieman heilahtanut kalloruuvari typeränä kysymään että sattuuko se? Kajautin ukkoa leukaperiin todeten ettei se paljon tuon enempää vaikka nyt lensitkin siihen ihme sohvallesi ja minulla on yleensä kova maa vastassa. Pyyhkien verta suupielestään hän kuitenkin antoi minulle jotain karkkeja - sellaisia isoja ruskeita - ja käski istumaan kysyen että näenkö minä välähdyksen kaatuessani. Ne karkit olivat aikas voimakkaan makuisia ja niiden takia kerroin tälle onnettomalle päässäni välähtelevän kaatumattakin, ominaisuus jota olen yrittänyt markkinoida valokuvausliikkeille, säästäisivät salamavaloissa kun minä isoja tilaisuuksia kuvattaessa välähtelelisin tasaiseen tahtiin. Eivät kuvaamot innostuneet vaan antoivat minulle kirkkaan värisiä valokuvastarvikkeiden pakkauspahveja ja käskivät mennä ulos leikkimään. Surkeeta kamaa, eivät kestäneet kun vesisateessa yritin tehdä niistä linnaa moottoritielle ja kaiken lisäksi yksi kusipäinen rekkakuski ajoi sen lyttyyn.
Eksyin aiheesta, oikeasti nämä hitaat aamut ovat todella vaikeita kun mikään ei onnistu. Mieltäni kyllä lohduttaa se että CIA:lla oli syyssiivous Guantanamon leirissä ja järjestivät kirppiksen ylijäämä kamoista oikein netin välityksellä. Ostin sieltä sellaisen hetekan jossa oli valmiina sähköjohdot sekä ohjeet, mukana tuli vielä suukapula ja ämpäri. Ohjeissa sanottiin että jätkä riisutaan alasti, kastellaan märäksi ja sidotaan hetekaan, lopuksi virrat päälle ja tekstiä tulee kun lääkärin sanelussa, pisteitä ja pilkkuja myöten. No perkele, tempaisin suukapulan poikittain kitaani ja lomotin vettä ämpärillä päälleni ja heittäydyin pystyssä olevaa hetekaa vasten. Minulla kun ei ketään ole sitomassa niin täytyy vähän improvisoida ja ohjeissa sanottiin että hetekan pitää olla nimenomaan pystyssä. Kyllä jumalauta välähteli, olisipa nyt ollut psykiatri paikalla näkemässä että todellista se välkkyminen on eikä mitään mielikuvituksen tuotetta. Hetekaan menevät johdot ovat sen verran paksuja että meidänkin pirtissä valot himmenivät, vaikka takapihalla olevan pistorasian pitäisi olla 16 ampeerin sulakkeen takana. Tekstiäkin tuli, vaimon kertoman mukaan olin luennoinut sukuni historiasta aina 1700 - luvulta lähtien ja tämän lisäksi olin huutanut ilmoille kaikki salasanani ja tunnuslukuni, voi vittu mikä talkoo oli taas vaihtaa ne. Kiitollisena lähetin kuitenkin kortin noille Suomenkin taivaalla kyseleville pukumiehille ja kerroin että on teillä eri hyvä punkka, ettekö tosiaan tarvitse sitä enää? Paluupostissa tuli kortti enkä huonolla englanninnkielen taidollani saanut selvää siitä, jotain selostusta kemikaaleista. Tulin surulliseksi, nyt pojat eivät saaneet nukutuksi kun minulla oli heidän sänkynsä ja joutuivat vetämään myrkkyjä saadaksen unenpäästä kiinni. Tosi ystävänä lähetin heille kolme kiloa Tenoxeja sekä jokusen sata laattaa triplyylejä sekä vaaleanpunaista smurffijuomaa, kertoen että tuosta kun otatte ehtoolla niin johan lyö värit päälle.
Lopuksi; olen tuumannut että voisin tässä aina silloin tällöin julkaista niksejä ja vinkkejä, samaan tapaan kuin erään kaupallisen tiedotteen sivuilla erotuksena se, ettei näitä minun vinkkejä ole kirjoitettu huumehöyryissä. No ei jumalauta kukaan täysillä valoilla ajeleva ehdota mökkireissuun lähdettäessä pistämään vettä, pesuainetta ja likapyykkejä jätesäkkiin joka sitten sidotaan auton peräkoukkuun. Näin pyykit peseytyvät auton perässä iloisesti mylkyilevässä jätesäkissä ja sitten ei tarvitse mökillä kuin nostaa sen oman pikku järven fosfaattipitoisuuksia huuhtelemalla ne rätit rannassa. Saatana kun en saanut sen akan yhteystietoja ongittua, olisin kysynyt että missä myydään noin kestäviä jätesäkkejä? Huh huh, oli tainnut mammalla mennä yliannostuksen puolelle. Niinpä minun tervejärkinen vinkkini tälle päivälle liittyy terveyden hoitoon; Onko sinulla ummetusta? Vatsa kovalla? Ei hätää, unohda apteekkien ja luontaistuotekauppojen ihmelitkut ja laxoberonit, osta puolalaista jogurttia. Se saa perseesi laulamaan siihen tahtiin että voit huoletta pyyhkiä kalenteristasi seuraavankin viikon menot, näin voit viettää aikaasi perheesi kanssa kiireisen arjen keskellä ja pienellä treenauksella voit töräytellä suosituimpien sotilasmarssien torviosiot muiden iloksi. (Tattoo - meininkiä ihan liian aikaisin Puolustusvoimista eläkkeelle päässeelle miehellesi.)
Hyvää päivänjatkoa teille kaikille, kai tästä vielä herätään jonain vuonna.

 

Peppo’s Pipa on tehnyt sen: älyvaate ylitse muiden
Syy 5. 2012
Omistamani firma on kehitellyt asustekokonaisuuksia, joihin jokaiseen on saatavissa uusinta älyteknologiaa ja urheilupuolen vaatteista tuttuja ominaisuuksia. Kyseessä on sarjan ensimmäinen ja patentoitu vaate, varsinaisten päällysvaatteiden alle puettava ohut mutta hengittävä kokovartaloihokas. Puvussa on kaksi merkittävää ominaisuutta;  asun leikkaukset ovat peräisin kilpauinnista, juuri niistä uimapuvuista jotka kiellettiin. Nämä puvuthan olivat leikkauksiltaan sellaisia, että ne auttoivat uimaria oikeaoppisten ja maksimaalisten liikkeiden tekoon, ts. puvun leikkaukset ohjasivat liikettä. Lisäksi ne olivat materiaaliltaan niin joustavia, että ne palauttivat ääriasentoon viedyn liikkeen jälkeen esim. käden takaisin optimaalista liikerataa noudattaen. Niin myös tässä näinä päivinä lanseerattavassa puvussakin, sillä erotuksella että tässä on viety tuotekehittely vielä pidemmälle. Asuun on integroitu kalvotekniikalla valmistettuja sensoreita sekä iso muistikortti jotka yhdessä muistavat käyttäjänsä liikeradat. Tästä syystä kyseinen vaate sopii erittäin hyvin esim. vaihetyöntekijälle, ei tarvitse kuin pitää yhtenä päivänä töissä päällä niin riepu muistaa liikesarjat hamaan tappiin asti ja työntekijä voi keskittyä jakkaralla torkkumiseen. Huolimatta viimeisimmästä teknologiasta ja materiaaleista, ei näiden asujen hinta päätä huimaa ja siksi niitä voikin ostaa jokaiseen elämäntilanteeseen omansa, ei aina tarvitse olla muistikorttia vaihtamassa. Nyt voit siis hankkia työ,- illallis,-tupperware,- tai ihan saunaillan vaatteen, jonka sujautat päällesi ja ajattelun voi jättää kauhtanan huoleksi. Tätä jos mitä voi sanoa maailman yhdennäksi ellei peräti kymmenenneksi ihmeeksi.
Asukokonaisuuksia kehitellään koko ajan, pian on saatavissa jokaiseen jakkuun, hameeseen (nousee ylös itsekseen ylös klo 23.00 niin tarvittaessa, suunniteltu nuoremmille ja riettaammille naisille), puseroon, housuihin sekä leninkeihin kaikki nämä ominaisuudet kokovartaloihokkaan sijaan. Itse pidän kyllä kokovartaloihokkaasta, siihen on kätevä vaihtaa kalvon muodossa oleva muistikortti ja sen voi vaihtaa lennossa. Tosin intiimeissä tilanteissa se on herättänyt hämmennystä. Miehiäkään ei ole unohdettu, tarjolla on haalareita jotka tosiaan pistävät liikkumaan, niissä no standing - ominaisuus joka ehkäisee turhan nojailun. Lisäksi on saatavana housuja joissa sepalus pysyy ihan oikeasti kiinni sekä alushousuja jotka eivät lähde perkeleelläkään jalasta ennen kuin asun omistaja on omassa osoitteessa. Nämä ovat kysyttyjä, ehkäisevät sen verran hyvin tyhmiä tekoja. *Wink wink*, pikkujoulukausi lähestyy vauhdilla.
Valikoimaan on tulossa myös todella ohut ja huomaamaton kalvopäähine, joka on kuin toinen iho. Aloitin tuotekehittelyn XXXXXL - kokoa olevasta kondomista, jonka kiskaisin päähäni, tehden vain tarvittavat pienet reiät silmille, suulle, nenälle ja korville. Kalvonaamiossa on myös täysin näkymätöntä, transparent - menetelmällä valmistettua teknologiaa. Kyseinen kalvonaamio pystyy muistamaan sanomasi siihen integroidun sanelukoneen ja vallan helvetin ison muistikortin avulla. Lisäksi se tallentaa kasvojesi liikkeet eri keskusteluyhteyksissä mikä on todella kätevää. Puhut illalla valmiiksi päivän sanomiset ja annat kumipipon hoitaa loput. Tuotekehittelyn yhteydessä huomasin että on tarpeellista laittaa bluetooth - yhteys naamarin mukana toimitettaviin piilolinsseihin. Teknologian avulla kalvonaamio nimittäin heijastaa tulevan puheen piilolinssin sisäpuolelle, josta se on luettavissa yhtä selkeästi kuin tietokoneen näytöltä. Tuiki tarpeellinen sovellus ja lisävaruste varsinkin paljon paskaa puhuville, joskus kun käy niin että sanelut menevät sekaisin ja saattaa tulla väärää tekstiä väärässä paikassa, joten tämä ominaisuus antaa käyttäjälleen mahdollisuuden vaihtaa tulevaa tekstiä ennen kuin lakki alkaa pajattamaan mitä sattuu. Kyseisen päähineen tuotekehittely oli yhtä helvettiä, kuljin naama omituisessa irveessä liian kireän kortsun takia, silmän - ja suun reiät olivat miten sattui ja saatanan pipo suolsi tekstiä miten sattui. Olin kerrankin unohtanut sen illaksi päähäni ja kirosin siinä omia touhutessani kuin tukkijätkä. Myöhemmin illalla vaimolleni sanomani varsin perverssit rakkauden tunnustukset myös tallentuivat joten helvetti oli valmis. Seuraavana päivänä mennessäni verovirastoon, kirosin ensin koko naisvoittoisen henkilökunnan ja sitten kerjäsin ****** mitä moninaisimmin ja irstain sanankääntein. Uloshan minut ajettiin ja kaksi kunnianloukkaussyytettä odottaa tuossa pöydällä. Nyttemin materiaali on vaihtunut todella miellyttävän ohueksi ja ihoa myötäileväksi eikä sanelun kanssa ole enää ongelmia. Samat kehitystyön ongelmat olivat esillä myös kokovartaloihokkaan kanssa. Alkuun puku oli aivan liian kireä eikä veri kiertänyt, joten toistuvat pyörtyilykohtaukset olivat tuttua arkipäivää. Kaiken huipuksi puvun leikkauksista oli tehty niin kireitä ja äärimmilleen vietyjä, että ne palauttivat mm. käsien liikkeet aivan liian hapiaan takaisin. Löin itseltäni hampaat sisään monta kertaa ja nenäni sekä korvani muistuttavat nyt vanhan nyrkkeilijän vastaavia. On siis kukkakaalia omasta takaa.
Peppo’s Pipa on konsernin ulkomaanvientiä hoitava tytäryhtiö, emoyhtiönä toimii alkuperäinen ja kotimaan markkinoilla toimiva Puolimielen pipo ja piippalakki Oy. Mainosgurujen mielestä ei tämä kotimainen nimi oikein sopinut tuonne kansainvälisille markkinoille. No, onhan se vähän pitkä ja vaikeasti lausuttava ulkomaan elävän suuhun. Tutustuin tässä viime vuonna Catwlkeihinkin ensimmäistä kertaa, tilaisuus jossa esiteltiin Peppo’s Pipan tulevaa mallistoa järjestettiin Los Angelesissa. No enhän minä tiennyt mitä koko catwalk - sana tarkoittaa vaikka tiedänkin mitä nuo kaksi sanaa erikseen tarkoittavat. No, minä viisaana miehenä ajattelin että kun nämä muoti - ihmiset (siis suunnittelijat ja muut bisneksessä pyörivät) ovat aivan päästä pideltävää porukkaa, on heillä myös omat omituisuutensa. Niinpä kuvittelin että näytöksen alussa on tapana laittaa kissoja juoksemaan sitä perkeleen ramppia pitkin ja tästä syystä vapautin yhdeksän pahvilaatikollista kotikylän kolleja sinkoilemaan yleisön ihailtaviksi. Itse olin seisomassa esiripun takana ja kirkuminen oli kiihkeimillään, tulin ylpeänä uuteen alusvaatemallistoon kuuluvien kalsareiden kanssa esiin. Näky oli hirvittävä, kiimaiset kollit riepoivat ihmisiä, akat seisoivat pöydillä ja miehet koittivat varjella vuokrasmokkejaan teräviltä kynsiltä. Koko sali hiljeni heidän havaitessaan minun seisovan esillä, käsissäni uudet, hienot kalsarit. Pitelin kalsareita pääni yläpuolella kuin gladiaattori vihollisen irti sivallettua päätä ja vieläpä perkeleen typerä hymy kasvoillani. Vislasin tutut kissat takaisin pahvilaatikoihin ja sain vietyä näytöksen loppuun, vahingoista selvittiin isolla rahalla ja ihme kyllä alusvaatemallistoa myydään varsinkin jenkeissä hullun lailla. Kyseisen malliston nimeksi tuli Horny Cat Man, ja logoa koristaa kollin kuva jolla on melkoinen seisokki. Tosin tuon tapauksen jälkeen en ole päässyt omatoimisesti järjestämään näytöksiä ja minusta tuntuu että minua pidetään muutenkin turhan tiukasti silmällä.
Koko älyvaatteiden tuotekehittely lähti aikoinaan ajatuksesta ettei kiireisille miehille ole vaatteita. Siis heille, jotka tekevät todella pitkää päivää ja siitä huolimatta haluavat ottaa osaa sosiaaliseen elämään iltaisin. Niinpä kehittelin kääntöhaalarit, joiden sisäpuolella oli puvun housut. Näin pääsi miehinen mies siirtymään suoraan paskan ajosta parketille vain kääntämällä haalarit nurinpäin, mikä oli mielestäni aivan sairaan hieno keksintö. Hajuhaittojen ehkäsemiseksi asensin - tai siis oikeastaan tein vuoren wunderbaumeista jotka piilosta käsin lievittävät ilmoille pyrkivää paskan käryä. Housujen lahkeiden sisäsaumassa oli vetoketjut, joista käsin pystyi vaihtamaan nämä hajukuuset todella kätevästi. Turha sanoa että perkeeleen kuumat pökät, hiki valui solkenaan kun pyörähtelin tanssipaviljongin sileää pintaa pitkin. Tällä oli kuitenkin yllättävän myönteinen vaikutus sillä yhdessä wunderbaumien kemikaalit ja oma hikeni muodostivat feromoneja, joita eivät naiset voineet vastustaa. Vaikka hikoilin kuin sika, naiset tulivat hakemaan tanssiin ja siinä pyörähdellessä he kyllä totesivat että kylläpäs sinä äijä hikoilet, johon vastasin että iästäni huolimatta ruumiintoimintoni ovat kuin kaksikymppisellä. Muuta ei tarvittu ja sainkin usein herätä aamulla siihen kun tämän naisihmisen kaikki kaksitoista mukulaa hyppäsivät kirkuen sänkyyn, jossa koitin miettiä että missähän helvetissä sitä nyt ollaan.
Tälläistä vaatekehittelyn saralta, kommenttilaatikkoon voi laittaa varauksia, sillä nämä huippuvaatteet tulevat myyntiin vasta 2013 keväällä. Johtavat vaatevalmistajat ovat kyllä tehneet huimia tarjouksia patentoidusta mallistosta mutta minähän en periaatteen miehenä myy. Jep, nyt täytyy taas lähteä katsomaan sinne aaltopeltihalliin kuinka siellä työt etenevät. Ei, en tarkoita vaateteollisuuttani enkä niitä 12 - vuotiaita lapsia, vaikka kilpailijani kyseistä metodia käyttääkin sillä minulla on ihan eri duunarit… Hyvää päivänjatkoa ja ostakaa ennen kuin kaikki menevät.

 

Todella värikäs aamu
Syy 4. 2012 |
Kyllä, avattuani silmäni tutut hallut pyörivät näkökentässä; Papasmurffi jahtasi Hello Kittyjä niityllä, jonka väriloistoa ei pysty sanoin kuvaamaan. Taustalla näyttivät Tantor ja Babar käyvän kiivasta dialogia norsujen asemasta supersankareiden työkaluina. Muuten norminäky paitsi molemmat norsut olivat normaalin pinkin sijaan tänä aamuna aivan helvetin kirkkaan keltaisia. Nousin istumaan vaikka itsesuojeluvaisto sanoi että makaa nyt jätkä siinä punkassa, päätä särkee sen verran. En antanut tuon vaiston, joka on minulla ollut vuosikausia hiipumaan päin, häiritä itseäni vaan könysin keittiöön aamukahvin keittoon. Samalla kun enemmän kuin edullinen tarjouskura valmistui samaa hintaluokkaa olevassa keittimessä, aloin tähtäilemään että missäs lätkäkorva on kun ei normaaleja aamupusuja tullut välittömästi silmien aukaisun yhteydessä. Siinähän se könötti keittiön ovella, tai niitä istui kaikki kolmekymmnetä kaksi kappaletta - toinen toisensa kopioita. Tästä päättelin että ehkä on parempi jos otan troppia tuohon kalloa repivään särkyyn tai muuten päivästä tulee mielenkiintoinen jos Teletapit ja seitsemän pientä kääpiötä kumppaneineen viuhuu kaalin ympärillä. Kerran jäin nimittäin liikennevaloihin - astuin oikein autosta ulos - kun nuo maagiset kolme väriä aloittivat vilkkaan ja sykähtelevän tanssinsa siinä muuten niin ankeassa tolpassa. Takanani olevat kaksituhattakuusisataa autoilijaa eivät kyllä pitäneet lainkaan hartaushetkestäni ja tilanne päättyikin siihen että paikalle saapui virkavalta minun joratessa tolpan ympärillä.
Rojautettuani sivuapteekillisen verran erilaisia jyviä naamatauluuni, hallut pysyivät vielä jonkin aikaa mutta kipu alkoi hellittämään. Se on kuulkaas semmoinen juttu, että sen kokoisen lääkemäärän, varsinkin kerta - annoksena nautittuna - jälkeen ei oikein tiedä missä sitä on. Niinpä nytkin kuvittelin olevani Sydneyn oopperalavalla ja päätin esittää kauneimmat joululaulut saksaksi, käyttäen mahdollisimman jyreää oopperabasso - ääntäni. Oopperalava vaihtui kertaheitolla tuttuun keittokomeroon, kun vaimoni oli ilmeisesti saanut tarpeekseen verhoja heiluttavista ääninäytteistäni ja tuli pelipaikalla heläyttäen minua keskelle otsikkoa ensimmäisellä esineellä mikä käteen sattui ja tällä kertaa se oli kahden kilon jauhopussi. Helvetinmoinen pöläys ja näin usvan läpi vaimoni painuvan takaisin makkariin jatkamaan uniaan. Maistelin siinä jauhon aromia, sitä kun oli puoli turpaa täynnä ja totesin että taas on kuluttajaa kustu silmään. Sillä todella herkkä ja viinan aikoinaan turmelema makuaistini ilmoitti seoksen sisältävän ainakin 40% kalkkijauhoa. Tästä inspiroituneena pyörittelin suussani tästä kittimäisestä aineesta pieniä taide - esineitä, itse asiassa käytin koko jauhopussin näiden ihastuttavien, pienten figuurien valmistukseen. Oli metsänelävää, tarkka pienoismalli Roschesterin holvikirkosta sekä lauma omituisen näköisiä tappeja jotka ristin “Hiljaisuuden meressä hiihteleviksi sieluiksi”. Koko taidesarjan tuuppasin uuniin ja väänsi kahvat kaakkoon, unohtamatta jättää vaimolleni viestiä; “Rakas, kun heräät palovaroittimen rääkymiseen, et viittis ottaa pois mun patsaita pois uunista - ne ovat silloin valmiit”.
Aamutoimien jälkeen painuttiin lätkäkorvan kanssa lenkille ja havaitsin kylmän syksyn saapuneen tänne korpeen. Väriloisto nimittäin jatkui, kaikilla pikkulinnuilla oli päällään hienon ja kirkkaan värisiä toppatakkeja ja ne lauleskelivat tunnetuimpia iskelmiä viime vuosikymmeniltä. Pimeää kun oli, niin en heti nähnyt mikä jaloissani kahisi mutta taskulampun sytytettyäni hellyttävä näkymä avautui eteeni; kaikki kyyt ja kuristajakäärmeet vielä mammittelivat noissa kortsua muistuttavissa makuupusseissaan eivätkä suostuneet sitten millään heräämään vaikka yhtäkin paukutin koivun kylkeen niin että tuohet lentelivät. On ne sitkeäunista porukkaa. Lenkin puolivälissä saavuimme isolle lätäkölle ja siellä sammakot pelasivat jääkiekkoa joten minun oli otettava lisää lääkkeitä takkini taskusta, olin nimittäin jo kysymässä niiltä että voinko osallistua peliin. Pelästytin lehdenjakajankin kun sain taas karjahtelukohtauksen, ne on niitä juttuja mitä en pysty hallitsemaan. Karjuin keskellä autiota kylää, kenties juuri lehdenjakajan innoittamana; “Paperikone tekee paperia, saako täältä raparperiä!” Vaikka lehdenjakaja tunteekin minut, hän katsoi aiheekseen paeta paikalta saatanallista vauhtia. Kyläämme halkoo todella pitkä suora ja se sai minut jotenkin olympia tunnelmiin vaikka ko. kisathan ovat jo ohi, tosin paraolympialaiset kai jatkuvat vielä. Joka tapauksessa, kytkin lätkäkorvan erääseen tolppaan kiinni ja juoksin suoran toiseen päähän. Sieltä aloitin sellaisen permantosarjan ettei ole nähty. Oli voltteja ja ilmassa heitettyjä piruetteja, kolmenkymmenen metrin kuperkeikka sarja ja liikenteenjakajasta kimmoten suorin vartaloin kerien keskelle vastaantulevien kaistaa. Onneksi se aamuvirkku autoilija ehti väistää. Lopulta sain tarpeekseni ja lähdettiin lätkäkorvan kanssa kotiinpäin.
Nyt on siis kaikki aamutoimet tehty ja hallusinaatiotkin näyttävät helpottavan, tosin seinät valuvat edelleen alaspäin mutta kai sekin aikanaan loppuu. Toivotaan ettei automatkalla kohti sivistystä satu mitään radikaalia, sen on niin turhauttavaa selittää virkavallalle väistäneeni Hannibalin sotajoukkoja jotka olivat matkalla kohti vuoden 2013 asuntomessuja. Yleensä matkantekoni loppuu siihen ja minut kannetaan jos jonkinlaisiin testeihin. Mutta eipä mitään, olkaa ihmisiksi ja koitetaan luovia tämäkin päivä - joko harhojen kanssa tai ilman.

 

Lumisateesta huolimatta haluan luettavaa
Syy 3. 2012
Kyllä, uskollisimmat lukijani tietävät että päässäni riehuvien demonien lisäksi tuota kovia kokenutta kalloa riivaavat aivan helvetilliset pääkivut. Piti eilen aloittelemani tämän päivän juttua mutta ei siitä mitään tullut. Normaalin päänsäryn, joka tapauksessani on jatkuvaa, kestää kyllä mutta sitten kun nämä kohtaukset iskevät niin se on sitten menoa. Enkä puhu nyt mistään “Ai hitto, kun tota päätä juilii” - päänsärystä, vaan sellaisesta missä näkyy vain ja ainoastaan tv:stä tuttua lumisadetta ja jätkä makaa kuin kiveen heitetty ahven. Olotila, jota en toivo kenellekään. Kuitenkin, ennen kuin lamaannuin täysin, yritin löytää itselleni luettavaa täältä blogiviidakosta onnistumatta siinä. Okei, paljon on blogeja ja jokainen on asialleen omistautunut, mutta teidän täytyy ymmärtää että tälläinen hullu tarvitsee jotain sellaista mikä herättää mielenkiinnon ja stimuloi tuota vähäistä harmaata massaa mitä on vielä teelusikallinen jäljellä. Ehkäpä joudun aloittamaan A:sta ja käymään läpi koko listan mutta se huolestuttaa sillä ryhtini on jo nyt kuin Notre Damen kellonsoittajalla. Päästessäni listan loppuun, leukani lepää pallieni päällä ja naputtelen näppistä kielelläni. Olen pyrkinyt aina löytämään positiivisia asioita ja tästäkin löytyy; kun kuolen, minut voidaan haudata joko ilmastointi - tai viemäriputkeen sillä kroppani on tehnyt täyden ympyrän. Onneksi ruoto taipuu eteen - eikä taaksepäin, olisi todella ikävää elää viimeiset ajat nenä perseessä ja tämän läppärin käyttö olisi todella haasteellista. Sivupeilit otsikkoon kiinni ja kädet jalkojen välistä, pakaroilla välilyöti jne. Voi helvetti, se olisi vaikeaa.
Vielä tuosta blogien lukemisesta ja siihen liittyvistä rajoitteista; katsokaas koska olen elänyt elämäni niin kuin kunnon kansalainen, niin luottotietoni ovat menneet jo viime vuosisadalla ja tästä syystä käytössäni on tälläinen mobiililaajakaista, vieläpä prepaid - sellainen. Todellinen laajakaista, pieni ja ryteikköinen polku bittiviidakossa. Tästä nimenomaisesta syystä en juurikaan voi lukea blogeja jotka sisältävät runsaasti kuvia, sillä siirtonopeudesta johtuen en ehdi nähdä latautuvaa kuvaa ennen kuin kuolo korjaa. Ihan totta, muutama vuosi sitten kävin keskustelua erään tytön kanssa laukusta, hän ilmoitti että hänellä on Louis Vittonin laukku. Koska olen elänyt korvessa koko ikäni ja täysin tietämätön mitä maailmalla tapahtuu, kysyin häneltä että eikö Louis enää tarvitse sitä laukkua vai miksi hän sen sinulle on antanut? Paluukommentissa tämä ihastuttava tyttönen haukkui minut vajakiksi, muistaakseni kommentin mukana tuli vielä sellaista tekstiä kuin saatanan heinäkenkää, tupauunoa ja turpeenpuskijaa. No ei se minun vika ole että olen syntynyt paikkaan, josta ei ole rakennettu ensimmäistäkään tietä ulkomailmaan. Tämän nettitikun ja läppärinkin voitin Salakaatajien bingossa. No tämä tyttö lupasi lähettää minulle kuvan tästä laukusta ja niin tapahtuikin; kuva alkoi latautumaan ja ajattelin ettei tässä kauan mene, ehdin nopeasti grillaamaan yhden härän. No voi vittu, sisareni poika - joka syntyi juuri tuolloin, ehti pääsemään ripille ja käymään intin eikä laukusta näkynyt vasta kun sangat. Nyt poika on jo varhaiseläkkeellä ja minä vetelen viimeisiäni. Luojan kiitos, kuva on latautunut ja sen alla oleva teksti alkaa pikkuhiljaa näkymään: “Tässä on sulle laukun mallia, kaikkiin urpoihin sitä täällä tuleekin törmättyä. Ei muuten sitten enää kannata olla yhteyksissä”. Jaa vähänkö olin surullinen, olin jo wordilla tehnyt 3455 sivuisen ylistysjutun laukusta mutta näköjään turhaan. En siis vittumaisuuttani lue enkä aliarvioi ko. blogeja vaan siihen oikeasti vaikuttavat tekniset rajoitteet täällä päässä.
Onneksi on minua ymmärtäviä tahoja, jotka kärsivällisesti suostuvat olemaan kanssani täällä blogistaniassa. He tietävät sekä henkiset että tekniset rajoitteeni mutta eivät anna sen haitata, vaikka uskonkin että kommunikointi kanssani on ajanut heidät nostamaan mahdollista lääkitystään tai ainakin aloittamaan sellaisen, näin olen huomannut monissa muissa asiayhteyksissä käyvän. Nämä ystävälliset sielut ovat listattuna sivupalkkiin otsikon “Vierailemisen arvoiset blogit ja sivut”  alle, toki heitä on muutama muukin jotka tulen siihen laittamaan. Kannattaa poiketa jollette ole jo tehnyt sitä. Minulla on oikeasti vaikeuksia, en pääse edes lukemaan lehtiä täällä netissä sillä aina tulee ilmoitus jossa kehotetaan painumaan helvettiin tukkimasta serveriä tai jotain muuta yhtä töykeää minkä kälkeen näyttö menee pimeäksi. Joskus jopa kommentoidessani jonkun juttua, kone pimenee ja joudun taas odottamaan kaikkien systeemien käynnistymistä. Sitten kun taas yhteydet pelaavat, huomaan että onkin jo seuraava aamu joten se siitä keskustelusta sitten. Kaiken lisäksi olen vähän saatanan tyhmä, kerrankin innostuin eräässä blogissa rienaamaan sivupalkissa näkyvää juttua,  haukuin sitä oikein isosti ja pitkään kunnes minulle kohteliaasti ilmoitettiin että se on mainos. Voi saatana että hävetti. Innostuin tästä mainostamisjutusta niin paljon - varsinkin kun kuulin että siitä saa rahaa - että päätin kanssa laittaa mainoksia omaan blogiini. Just joo, ensin ilmoitettiin että etkö helvetin taliaivo käsitä ettei tälle alustalle mitään mainoksia saa ja kannattaa muutenkin unohtaa koko juttu, päätä tyynyyn vaan. Parempi niin, sekoilisin kuitenkin niin paljon ahneuksissani, ettei tänne enää mitään tekstiä mahtuisi.
Lyhyesti sanottuna, vaikeuksia on ja sitä lisää se että olen vanha eikä tämä atk - puoli ole vahvimpia juttujani, turha siis puhua mistään koodaamisesta etc. Aloitan kahlaamisen A:sta tänä iltana, jos sitä ensi vuoden helmikuussa pääsisi jo B - alkuisiin. Pahoittelen lyhyttä tekstiä mutta tuo aivotoiminta ei kiputiloista johtuen anna periksi, josko illalla sitten. Teille kuitenkin mitä parhainta maanantaita (turha natista, se on päivä siinä missä muutkin), keli on lämmin eikä vettä tule  - kesä siis jatkuu.

 

Terroristit lätkäkorvan luukätköllä
Syy 2. 2012
01.24 tänä aamuna heräsin siihen kun lätkäkorva ilmoitti ulkovaltojen olevan pihassa. Ilmoitti vielä oikein kuuluvalla äänellä, sellaisella että jouduin taannoin irroinneet ja liimaamani kuuloluut pulttaamaan kiinni uudestaan. Niille lukijoille jotka eivät vielä tiedä, niin ymmärrän koiraamme astetta paremmin ja pystyn kommunikoimaan hänen kanssaan sujuvasti, käymme usein kiivaitakin väittelyitä raksuvalikoiman laajentamisesta ja lihapitoisemman menyyn tiimoilta. Vaan ei tänä aamuna, nyt tuo karvainen lapseni käskytti minua tarttumaan aseisiin ja lähtemään kanssaan ulos sillä hänen luukätkönsä oli uhattuna. Ei auttanut vaikka kärsivällisesti selitin läskipäälle että juopot siellä raahustavat ja hoippuvat koteihinsa, koita nyt laittaa päätä tyynyyn ja jatka uniasi. Lätkäkorva intti että kyllä hän tunnistaa densojen askeltamisen, sen verran on tullut kuunneltua noita öriseviä perkeleitä öiseen aikaan. Koitin selostaa että perjantaina oli ihmisillä tilipäivä mikä korreloi sopan määrän kanssa ja näin askeltaminen on raskaampaa, suorastaan laahaavaa. Koira totesi että mitä hullu horiset, eihän kukaan täysjärkinen korrelia tai kloritea juo. No huh huh, vaikka tuolla mikromakkaralla on suht isot korvat niin aika usein se kuulee omiaan. Huokasin syvään ja nousin istumaan sängyn laidalle, ei kai tässä auttanut kuin pitää taas yksi yöllinen keskustelu tuon rakkaan mutta niin perin itsepintaisen nelijalkaisen kanssa.
Johan muuttui koiran käytös, häntä heilui ja samaan hengenvetoon tuli ilmoitus etteivät ne terroristit niitä luita heti löydä, joten tässä ehtisi vielä syömään ennen kuin lähdetään harventamaan vieraan vallan militantteja joukkoja. Tylysti kerroin lätkäkorvalle että tässäkin pirtissä ollaan sen verran sotilaallisia, ettei täällä huutoäänestyksellä ruokaa jaeta vaan aamupala tarjoillaan normaaliaikaan eli klo 04.00. Ei turhaan sanota koiria viisaiksi, niinpä tuokin suomenajokoiran kutistettu versio kehtasi pamauttaa päin näköä että älä patu valehtele, et sinä enää mitään unta saa joten mämmit jakoon. Päätin pysyä lujana, sanoin ettei onnistu - itse kyllä keitän kahvit ja polttelen muutamat nortit, samalla kun puhutaan tämä sinun vainoharhaisuusongelmasi selväksi. Koiruus ilmoitti ettei hänellä ole mitään ongelmia mentaalipuolella, vika taitaa olla paremminkin siellä hihnan toisessa päässä. Jumalauta että riemastuin tuon karvakasan röyhkeydestä, uhkasin sitä erilaisilla boikoteilla, koska minähän en koiraa lyö (minkä tämä riiviö tietää varsin hyvin ja koittelee rajojaan joskus turhankin paljon).
Join ensimmäisen kupillisen liesituulettimen alla, tapa joka ei johdu tarjouskahvin kitkerästä aromista vaan siitä, että polttelen siinä aamun ensimmäisen sauhun - meillä kun ei tupakoida sisällä. Kaadoin toisen kupillisen ja istahdin olkkarin sohvalle pyytäen lätkäkorvan viereeni. Riiviö suuttui, istui ensin ihan hiljaa pukahtamatta mitään mutta avasin sitten sanaisen kitansa, kertoen seuranneensa uutisia illalla hyvinkin tarkkaan ja siellä kerrottiin terroristien matkaavan tänne päin. Valistin koiraa kertomalla että seuraavan kerran kannattaa katsoa uutisia istuallaan eikä selällään pää telkkariin päin, on tainnut nyt neidillä kartta kääntyä väärinpäin. En ole koskaan ennen nähnyt koiran punastuvan mutta lätkäkorva lehahti punaiseksi ja paineli takaisin sänkyyn. Minä perässä, tosin heitettyäni yhden Tenoxin naamaani toivoen saavani nukutuksi edes muutaman tunnin. Onnistuhan se joten kuten, klo 03.38 tuli uusi ilmoitus että nyt saatana on tosi kyseessä, jänikset piirittävät taloa. Ei helv***, mitä pahaa sitä onkaan tullut tehtyä, eikö riitä että itsellä viiraa päässä, pitääkö vielä koirallakin jyristä?
No eipä mitään, taas uusintakierros aamutoimista mukaanlukien neidin aamuruoka. Paljon puhutaan viimeisistä aterioista ja meidän neidille näyttää jokainen ruokailu olevan se viimeinen ehtoollinen, kita aukeaa niin paljon että se vain vähän niskasta kiinni. Kupin tyhjennyttyä sitä pitää vielä työnnellä ja piekseä ympäri tätä meidä valtavan kokoista, kahden ja puolen neliön keittokomeroa perkeleellisen kolinan saattelemana. Lopuksi tyytyväinen röyhtäisy ja keskelle olohuoneen lattiaa istumaan, perin kohtelias ilmoitus että eikö lähdetä kahjo ulos koska niitä jäniksiä kerääntyy koko ajan lisää. Mulkaisen lätkäkorvaa pahalla silmällä ja sanon meneväni vielä takapihalle polttelemaan yhden nortin, sitten lähdetään. Koira seuraa mukanani, kiertää aitaa nuuskien ilmaa katsellen välillä kysyvästi minuun päin. Totean koiralle että täällähän on pimeää kuin tuuran perseessä - täällä mitään jäniksiä ole. Koira pysähtyy, istuu keskelle takapihaa ja aloittaa saarnansa. Pitkässä puheessaan hän haukkuu minun alikehittyneet aistini, vähäisen järkeni, sanoen että entäpä ne herran omat hallusinaatiot? Nekö sitten on aivan tosia vai miksi pitää roikkua verhoissa ja karjahdella, usein vielä heristää nyrkkiä vaikka ulkona ei ole ristin sielua? Kehotan koiraa olemaan vittuilematta sillä ne ovat todellisia demoneita, aivan toinen juttu kuin jotkut helvetin jänikset. Tässä vaiheessa koiruus kääntää päätään kohti pimeyttä, haistelee ja päästää pitkän kiroustulvan. Kysyessäni että mikähän nyt vetää mielen noin mustaksi, lätkäkorva ilmoittaa jänisten palkanneen riveihinsä muutaman kissan mikä ei tiedä hyvää. Repeän nauramaan sanoen että jos minä päästelisin tuollaista tekstiä suustani niin olisin lepositeissä aika hemmetin nopeasti. Jatkan vielä että olisiko parempi jos lähdettäisiin lääkäriin, väännät ne aamutortut matkalla autolle?
Lätkäkorva suuttuu silminnähden ja uhkaa ilmoittaa kennelliittoon vajaamielisestä isännästä, laittaa mukaan vielä pitkä selostuksen kuinka häntä kohdellaan huonosti. Tämä on muuten asia jonka melkein uskon, nimittäin alkukesästä tuli koirallemme kirje jossa oli ylimmäisenä koiramme nimi varustettuna sukunimelläni. Kaikki oikein, osoitetta myöten. Avasin paksun kirjeen ja sisältä löytyi paketti Dentastickejä, noita koirien “hammasharjoja” sekä saatekirjelmä; Hyvä *****, tässä tilaamasi Dentastickit, muistathan että näitä saa miltei jokaisesta hyvin varustetusta kaupasta. Loppu olikin sitten firman mainoslöpinää. Kumpikaan meistä - ei vaimoni enkä minä - olleet tilanneet mitään emmekä osallistuneet mihinkään kyselyyn, jossa osanottajia olisi palkittu ilmaisilla näytekappaleilla. Avatessani kirjettä, lätkäkorva seisoi vieressäni ja nyökytteli päätään perin raivokkaasti. Tästä tapauksesta eteenpäin olemme pitäneet huolen ettei nettiyhteys jää yöksi auki, ei muuten mutta kiva huomata aamulla että tili on tyhjentynyt ja rahat on siirretty jonnekin “Huonosti kohdeltujen Lätkäkorvien” rahastoon. Joka tapauksessa, siirryimme sisälle ja puin vaatteeni päälle ja pääsimme lähtemään ulos, hieman kireissä tunnelmissa kylläkin.
Teimme tavanomaista pidemmän lenkin aamuyön pimeydessä, minun päivitellessä lätkäkorvalle jänisten paljoutta, niitähän oli niin paljon ettei sekaan mahtunut. Läheisellä mäentöppäreelläkin näyttivät ne värvätyt katitkin johtavan kahta divisioonaa uuteen hyökkäykseen, mitäs nyt tehdään? Koiraa vitutti ja se ilmoittikin että jos ei se pään aukominen kohta lopu niin tulee kusta kintuille. Vastavetona uhkasin tehdä riiviöstä rukkaset moisen tempun jälkeen. Ylimielisenä koira totesi minun olevan niin lälly, että vaikka hän paskoisi lenkkarini täyteen niin rangaistuksena olisi korkeintaan muodolliset nuhteet. (Ärsyttävää, mutta totta). Lätkäkorvan rodulle on tyypillistä etteivät ne pasko ihan mihin tahansa, vaan aina pitää etsiä se ojan syvin ja suojaisin kohta, sekin vielä pitkän pyörimisen jälkeen. Kritisoin tätä voimakkaasti, kerroin että eikö sitä torttua voi nyt vaan vääntää sinne ojan pohjalle kun tuota vettäkin tulee ihan kiitettävästi tuolta taivaalta. Riiviö mulkaisi ojasta ja murahti että hän oli sentään sivistynyt, toisin kuin eräs hänen tuntemansa hullu joka paskoo housuihinsa aina silloin tällöin (Perkeleen rakki viittasi niihin aikoihin kun ryyppäsin oikein huolella ja ryppynaru oli muutaman kerran vähän löysemmällä). Aikamme siinä rienattiin toisiamme ja jatkettiin matkaa sateen yltyessä pienestä tihuuttelusta oikein kunnon vesisateeksi. Manasin sadetta ja koira kysyi varsin pilkalliseen sävyyn etteikö herrarotu pientä sadetta kestänyt? Sanoin kestäneeni enemmän vettä kuin mitä oli maailman kaikkien koirien juomakupeissa yhteensä. Tähän koira että jopa oli ontuva ja lapsellinen vertaus, toisaalta ei tuolla älykkyysosamäärällä paljon parempaa voisi odottaakaan. Kävin ihan kuumana ja ilmoitin itsekin kusaisevani läheisen puskan juureen nyt kun ketään ei ollut vielä liikkellä. Koira istahti vähän matkan päähän ja sanoi että nopeasti nyt sitten, ei tässä ole koko päivää aikaa. Vilkaisin koiraa ja olisi pitänyt heti tajuta mitä se velmu ilme sen kasvoilla meinasi. Pahaksi onneksi puska oli aika hemmetin syvän ojan reunalla ja kun vihdoin sain pilkittyä sen onnettoman läskinpalan esiin housujeni kätköistä, lätkäkorva kosti. Koira ampasi liikkeelle ja remmi joka oli toisessa kädessäni, tempasi minut pois tasapainosta ja kierin savisen ojan pohjalle jossa oli kaiken kukkuraksi vettä sen verran että pääni meni uppeluksiin. Yskien kuravettä nousin ojasta ylös, kaikki vaatteet aivan savessa ja litimärkänä. Mitäpä koiruus? Ei mitään, istui kiltisti samalla paikalla mihin oli jäänytkin (eli oli saatana palannut samaan paikkaan) ja katseli viattoman näköisenä surkeaa olemustani. Kirosin kuin satamajätkä, syyttäen lätkäkorvaa todella alhaisesta tempusta. Jos ette ole koskaan nähneet kyseisen rodun hymyilevän pilkallisesti, niin voin kertoa että se on todella vittumaista katseltavaa, varsinkaan kun et voi tehdä mitään. Kehtasi vielä osaaottavana kehottaa minua vähentämään lääkitystäni, kun se kerran noin pahoja tasapaino - ongelmia aiheuttaa. Lopuksi tuo perkeleen lellitty pötkö sanoi että housuun paskantamisen hän vielä jotenkin ymmärtää, mutta pitääkö sitä omassa *köh* uiskennella? Tällä kohtaa kuulin verisuonien katkeilevan päässäni ja lähdimme kotiinpäin.
No, nyt on käyty suihkussa ja tehty lätkäkorvan kanssa sovinto, aina seuraaviin mielipide - eroihin (lue:hallusinaatioihin) asti, toivottavasti niitä ei tule pitkään aikaan. Elämä jatkuu rauhallisesti meidän mäellä, neiti nukkuu perin tyytyväisenä sohvalla ja minä naputtelen tätä tekstiä Tenox - huuruissani, armoton vitut.. eikun väsymyksen vaivatessa sieluani. Summa summarum; Älkää antautuko väittelemään koirien kanssa sillä häviö on taattu. Nauttikaa sunnuntaista vaikka sateista onkin.

 

Pakaroiden jälkeen vatsatreeni (lomakausiversio)
Syy 1. 2012
Alkuun lyhyt johdanto; Julkaistuani pahvisen pakaratreenin sain kahdeltatoista eri kuntosali yrittäjältä tarjoukset treeniohjelman omistusoikeuksista mutta en myynyt niitä, vaan tein mielestäni loistokaupat vaihtaessani ne kahteen proteiinipatukkaan ja neljään pyyhkeeseen, joissa jokaisessa on parhaan tarjouksen ( 17.400,- euroa ) tehneen kuntosalin logo. Perustelin vaihtokauppaa ihmettelevälle, mutta tyytyväiseltä kuulostavalle kuntosali yrittäjälle sillä, etten ymmärrä numeroista yhtään mitään ja euroista vielä vähemmän. Olen varma että voitin kaupassa, koska sain heti patukat alalaatikon perukoilta ja pyyhkeet siivouskomeron hyllyltä mukaani, mutta euroja sillä kierolla bodarilla ei ollut esittää. Vakuutteli kyllä että ne näkyisivät tililläni muutaman päivän päästä kaupanteko hetkestä.
Miten niin näkyisi? Eilen menin pankkiin testatakseni tämän proteiinipaulin väittämää ja ilmoitin luukulla että haluaisin katsella eurojani (minulla sattui olemaan tilillä jokunen kymppi). No, pankkivirkailija tarjosi välittömästi pahvilappua jossa oli kaksi puhelinnumeroa, kuulemma jonkin auttavan puhelimen joissa oltaisiin valmiina auttamaan ongelmien kanssa. Kerroin ystävällisesti tälle pankin eläväiselle etten tarvinnut apua eurojeni katselemiseen vaan selviytyisin sitä hyvin itsekin, jos hän nyt vaan näyttäisi niitä livenä tai monitorin välityksellä - ihan sama, kunhan ne olisivat minun eurojani. Virkailija käytti vastauksessaan nykynuorison suosimaa lyhennettä WTF ja näytti keskisormensa kaunista kynsilakkaa, vaikka ihmettelinkin mitä se tähän tilanteeseen kuului ja olisi nyt näyttänyt muidenkin nakkien lakkauksen, vittuako sitä yhtä sormea ihmettelemään. Suivaantuneena naikkosen lyhenteiden käyttöön ja elekieleen, korotin ääntäni sen verran että paikalla olleet eläkeläisetkin pienensivät (minä mukaanlukien) kuulolaitteidensa volumen minimiin. Kerroin hänelle saaneeni eräältä yrittäjältä varman tiedon että rahani näkyisivät tililläni joten tulin katsomaan niitä, etkö nyt hyvä ihminen suomea ymmärrä. Ilmeisen pelästyneenä käytöstäni, tämä viekas virkailija yritti vaihtaa puheenaihetta, kehtasi kysyä että oliko yrittäjä suorittanut panon. Meni hermo ja vastasin likalle ettemme keskustelleet hänen nussimistouhuistaan, vaan teimme kauppaa pakaratreeneistä. Tyttönen jatkoi vittuilua sanomalla että vaikka oletkin niitä miehiä, niin ei täällä sun rahojasi näy koska ne eivät ole täällä, vaan ne on jaettu kaikkien kesken - kaikki raha on tavallaan yhteistä mutta pankin omistuksessa. Sain perkeleelliset kilarit ja huusin että millä oikeudella te menette minun vähäiset roponi jakamaan ja koska hikisistä säästöistäni muka on tullut pankin omaisuutta, luulisi teidän pärjäävän omillannekin. Minut ajettiin ulos pankista, kehtasivat vielä heitellä minua vanhoilla mapeilla ja muilla konttoritarvikkeilla. Olin jo pakenemassa kulman taakse kun kuulin heidän vielä huutavan että tilini on lakkautettu ja minulla ei ole mitään asiaa pankkiin. Eipä tuo mitään, ei ole ensimmäinen kerta. Pankkimaailmassa minut tunnetaankin ns. EISE - tapauksena ( Ei se tuo kun santaa pankkisalien lattioille), nimitys kuulemma johtuu talletusteni pienuudesta.
Vaikeuksistani huolimatta ja koska olen suuri liikunnan ystävä, julkaisen nyt todella tehokkaan vatsatreenin. Tämä treeni on varsinaisesti tarkoitettu lomareissuilla tehtäväksi mutta toki sitä voi tehdä ympäri vuoden, varsinkin pidemmälle ehtineet. Tiedän, lomakausi on suurimmalta osalta ohi mutta aina voi heittää jonkin viikonloppureissun, kelithän ovat vielä mitä parhaimpia. Aloitetaanpa:
Kun lähdette lomareissuun, ette menekään siipan viereen antamaan ajo - ohjeita (naiset) ja olette kiitollisia ettei puolisonne ottanutkaan niitä “paria” kaljaa (miehet), vaan integroitte itsenne itsenne auton ja asuntovaunun väliin. Tämä on oletus, jos ei ole asuntovaunua niin variaatiot kivireestä ammeeseen ovat sallittuja. Tartutte hampaillanne auton takapuskuriin ja kiedotte jalkanne asuntovaunun vetoaisan ympärille, pidemmälle ehtineet voivat kannatella koko asuntovaunun painoa aisassa oleva pieni etupyörä ylösnostettuna, aloittelijat saavat pitää sen ala - asennossa. Uusimmissa autoissa voi hampailla tarttua myös takalasin pyyhkimeen, kyllä se kestää ja ratissa oleva voi lisätä harjoituksen tehokkuutta laittamalla tuon tuomiopäivän heilurin päälle. Nyt kun puolisonne peruuttaa piukkaan lastatun yhdistelmän pois ruudusta / pihasta, haette kunnon asennon sillä kohta mennään. Suoralle ladulle päästyänne annatte koko kroppanne venyä suoraksi, minkä jälkeen alatte pelkkiä vatsalihaksia käyttäen vetämään asuntovaunun aisan päässä olevaa kiinityskuppia kohti vetokoukkua. Ette kuitenkaan pudota aisaa vetokoukkuun, vaan päästätte kroppanne taas suoraksi ja toistatte liikkeen. Todella tehokas harjoite ja tuulisella säällä asuntovaunun heiluessa kuin hullun mulkku, liike on suorastaan ylivertainen. Sade - ja rapakeli katsotaan eduksi sillä hapenotto vaikeutuu vähän saatanan paljon.
Jossain vaiheessa kun jälkikasvunne aloittaa sen pakollisen kitinän ravinnon puutteesta tai kun kuljettaja taustapeilin välityksellä havainnoi mukuloiden hampaiden kelluvan käsittämättömän kusihädän seurauksena, voitte pitää pienen breikin joko tien sivussa tai sitten jonkun rahapyydyksen parkkipaikalla. Tällöin vaihtuu myös harjoite. Tauon jälkeen, kun koko seurakunta on saatu tyytyväiseksi, asetutte taas vetoaisan jatkeeksi mutta tällä kertaa selkä menosuuntaan sillä istutte vetoaisan päälle ( kyllä, se menee sinne kokonaan sisälle ja on suorastaan käsittämätöntä kuinka ihmisen oma pakosarja venyy). Kiedotte jalkanne jälleen vetoaisan ympärille ja matka jatkuu. Moottoritiellä alatte jälleen vetämään asuntovaunua lähemmäksi autoa, käyttäen jälleen pelkkiä vatsalihaksia. Toistatte liikettä tasaisesti. Tosin tässä harjoitteessa myös etureidet saavat osansa. Sitten, koska 99,99% suomalaisista ( ja ilkeämielisistä ) autoilijoista katsoo teidän kaaravaanareiden olevan pelkkiä tien tukkeita, voitte huoletta nostaa nopeuden aina tuonne 160 km/h sillä kaikki ohittavat teidät kuitenkin. Ei kukaan voi ajaa karavaanarin perässä - se on omituinen pakkomielle ja tulee kuulemani mukaan jopa autokoulujenkin opetusohjelmaan, samaan luentosarjaan missä opetetaan kivittämään maajusseja ja heidän traktoreitaan sekä kiilaamaan ne saatanan mopoautoilijat kallioleikkauksia päin. Suurissa nopeuksissa tämä harjoite on aivan helvetin tuskallinen ja tästä syystä onkin suositeltavaa käyttää kahta (ruskeaa, lähellä ihonväriä) kumilenksua joihin on jo kotona asennettu pienet ja huomaamattomat hakaset (rautalanka, nitojan niitti). Asetatte hakaset suupieliinne ja kiedotte kumilenkit korvanne taakse jolloin kestohymy on valmis eikä kukaan nää niitä helvetillisiä kärsimyksiä joita joudutte kokemaan. Mitä kireämmällä  kumilenkit ovat, sen parempi. Tässä on pieni bonus; ohittavista ajoneuvoista teitä ihaillen katselevat vastakkaisen sukupuolen eustajat luulevat teidän olevan vähän hemmetin kova jätkä / naaras. Useimmissa tapauksissa he näyttävät kansainvälisen pikkurilli - peukalo liikkeen, joka markkeeraa puhelinta. Nyt kaivatte uimahousujenne / shortsienne kätköistä valmiiksi tekemänne pahvilapun, jossa on isolla teidän kännykkänumeronne ja hymyillen näytätte sen ohittavalle naaralle tai karjulle joka pikaisesti kopsaa sen. Näin on alkava puolison pettäminen ja tuleva avioero valmisteltu ja voitte keskittyä treeniin pumpaten ja taas pumpaten. Ei kuitenkaan Pumpanen.
Kun pääsette leirintäalueelle, älkää rynnätkö etsimään vessaa, vaan odottakaa että puolisonne tuo ripeästi vadin perseenne alle. Nimittäin muutama tunti sitten ABC:llä nauttimanne eväät ovat huomanneet vetokoukun löystyttämän röörin olevan auki ja syöksyvät ulos räjähtävällä nopeudella. Turha kiire pois, sitä tulee jonkin aikaa. Treeni on tältä päivältä ohi, muutama kylmäkalle jalkojen väliin ja huomenna jatketaan.
Leirintäalueella vallitsevissa olosuhteissa paras aamutreenin aika on klo 08.00 - 10.00, jolloin varteenotettavat vastapuolen edustajat käyvät aamupesulla. Katsotte asuntovaununne läheisyydestä sopivan koivun ja osavalla korkeudella olevan oksan, suositus noin 230 cm maanpinnasta. Yllänne teillä on vain minimaaliset vaatteet, kahdesta syystä; tässä treenissä tulee todella hiki ja mitä enemmän paljasta pintaa, sen varmemmin vastakkainen sukupuoli kiinnostuu. Osavan hetken tullen hyppäätte koivunoksaan kiinni tarttuen siihen hampaillanne, kädet sivuilla. Tämä on ns. myötäote, kasvot eteenpäin. Alatte nostelemaan polvia kohti rintakehää, mieluummin kiihtyvässä tahdissa ja jos saatte koivusta lehdet varisemaan alas niin aivan perkeleen hyvä - teidät on varmasti huomioitu. Noin kymmen minuutin päästä, lähtiessänne ala - asennosta (jalat suorana), kiskaisette voimakkaasti ja vaihdatte vastaotteeseen eli käännätte päätänne 180 astetta ja iskette hampaanne oksaan niin että tuohet lentelevät. Ette anna kroppanne taipua kasvojenne suuntaan, vaan pidätte kasvonne lapaliuden välisessä linjassa pumpaten hullun lailla. Turhaan ei tätä liikettä ole kutsuttu katseenkerääjäksi, vaikutus ohikulkeviin on lähtemätön.
Jäähdyttelytreeni, mikä mahdollistaa pienen small talkin vastakkaisen sukupuolen kanssa, suoritetaan seuraavasti; katsotte yksinhuoltajan jolla on vähintään kaksi tekemisen puutteessa kitisevää pientä lasta ja astelette heidän luokseen tarjoutuen keinulaudaksi. Lantionne alle laitatte kiven tai haette nuotiopaikalta pöllin, minkä jälkeen asetutte vaakatasoon ruoto suorana ja mukulat molempiin päihin kiikkumaan. Miehille, jotka suorittavat tämän liikkeen selällään ( no hei, tietysti ), sallittakoon pieni helpotus: pääpuolessa olevan kakaran saa siirtää rintakehän päälle, ei tule itsensä kehumisesta mitään jos on nenä kersan perseessä. Naiset suorittavat tämän liikkeen vatsallaan jolloin miesten järkähtämätön mielenkiinto on taattu. Tiedetään tapauksia joissa yksinhuoltaja isäkin on innostunut kiikkumaan.
Näin, tässä nämä kolme harjoitetta tällä kertaa. Nämä ovat sen verran kovia etten laittanut kaikkia mutta kyllä näilläkin alkuun pääsee, sen takaan. Useimmat leirintäalueethan ovat läpi vuoden auki ja mikäli treenaatte näitä läpi vuoden, on tunnustettava että olette melko kovia tyyppejä. En tiedä kuin yhden, joka on pystynyt vetämään velaksi ostettua Kafia (vai oliko Solifer, en muista) lumituiskussa. Joka tapaksessa, hyviä treenejä ja iloista mieltä, meikäläinen lähtee istuttamaan perunoita - näyttää tulevan niin lämmin päivä.