lauantai, 26. lokakuu 2013

Vanhaa ja uutta

Kaikki täällä olevat tekstit on kirjoitettu aikoinaan toisaalla ja pelastettu tänne palveluntarjoajan lopettaessa toimintansa mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että tämä jäisi pelkäksi hautausmaaksi vaan tämä tulee toimimaan yhteistyössä Luostarin kanssa. Sivuilla olevat teksit on kerätty viime yönä eli tarkemmin sanottuna sain urakan päätökseen 26.10.2013 klo 02.40 ja niiden sisältö on sen tähden viimeistelemättä, joskin ne ovat täysin luettavissa mutta esim. tekstien muotoilua ym. tullaan myöhemmin tekemään, samoin kuin blogin ulkoasuakin. Nämä sanat johdattakoot sinut vanhojen tekstien äärelle, lääkehuuruisten ja hallusinaatioiden riivaamien ajatusten pariin..

lauantai, 26. lokakuu 2013

Syyskuun 2012 tekstit

Muuttopäivä
Syy 21. 2012
Elämä ei mene aina niinkuin on sitä itse suunnitellut ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä että kyntäminen jatkuu. Toimenkuvani maailmalla on muuttunut ja hullua viedään kuin sammakkoa äkeen piikissä, joten se viikonlopuksi suunnittelemani muutto tehdäänkin nyt. Muuttohan ei näy muulla tavoin kuin siten että uusia päivityksiä tekstien suhteen tulee vain Saint Pepponen puolelle. Ei riitä aika eikä taju pyörittämään kahta blogia tässä niin sanotussa hienovaraisessa siirtymäkaudessa. Julkaistut tekstit jäävät tänne luettavaksi – ainakin joksikin aikaa – ja jätän tämän tekstin yhteyteen linkin josta pääsee siirtymään Saint Pepponen puolelle. Tokihan sinne pääsee blogilistan, bloggerin ja perinteisen suoraan sivustolle menemisen kauttakin, linkki on vain tänne eksyneitä sieluja varten. Kiitän kaikkia lukijoitani tässä blogissa ja muistutan vielä että ihan sama meno jatkuu Saint Pepponen puolellakin, kenties vielä sairaampana sillä minulla on alkanut viiraamaan todella pahasti. En tiedä vaikuttaako asiaan 42:den erilaisen mielialalääkkeen yhtäaikainen käyttö, en usko että noinkin pieni ryynimäärä riittää heiluttamaan sitä vähäistä harmaata massaa joka kalloni sisällä heilahtelee puolelta toiselle. Joka tapauksessa ovet ovat avoinna Saint Peppone’ssa teille kaikille jotka olette jaksaneet seurata tätäkin sekoilua ja tietysti myös uudet sielut ovat tervetulleita. Käyn täällä vielä silloin tällöin tarkistamassa onko esiin noussut kysymyksiä, mutta kuten kerroin niin uusia tekstejä on tästedes luettavissa vain Saint Pepponen puolella. Olenhan muistanut mainita riittävän usein mistä uudet tekstit löytyy, nämä lääkkeet tuon tarjouskahvin kanssa heittävät tuon pään hieman huonolle hapelle.

 

Anteeksi linkitys, silti pääsette Luostariin
Syy 20. 2012
Johtuen eilisestä päänsärystäni, jota jatkui koko helvetin päivän ja viime yön, joudun linkittämään teidät tuonne Saint Pepponen puolelle minne siirrytään kokonaisuudessaan mitä todennäköisimmin tulevana viikonloppuna. Olotilasta johtuen, päänsärky ja horrosmaiset unet – en saanut kuin yhden tekstin aikaiseksi ja sen on luettavissa Saint Pepponen puolella. Muistutan vielä että Tavan elämää, eli meikäläisen päivittäiset sattumukset (lue: onnettomuudet) jatkuvat ihan tähän samaan tapaan uudessa osoitteessa, syistä joista kerroin eilen ja jotka ovat myös luettavissa Saint Pepponen eilisessä päivityksessä. Eli, mikäli haluatte vielä seurata sairasta ja mielipuolista elämääni, niin pyydän teitä siirtymään uuden blogin puolelle, sinne pääsee vaikkapa tästä.
Hommaan ei siis tule mitään muutosta vaan joka päivä uusi päivitys vanhaan tapaan. Saint Peppone löytyy myös blogilistalta josta uudet päivitykset ovat helposti saatavissa, toki käytössä on myös blogger jonka avulla seuraaminen onnistuu. Tai mitä vittua minä taas selitän, onnistuu se seuraaminen kun kävelette vain Saint Pepponen luostarin ovista sisään eli osoitteenhan saa vaikkapa tuosta linkistä siirtymällä. Näin, jatkan särkylääkkeiden syömistä ja oksentelua sillä kovat tropit, kahvi ja nortti ovat sellainen yhdistelmä joka saa perseen lisäksi myös kurkkutorven laulamaan. Jos haluatte lukea kuinka haukea pyydystetään Ransulla ja kuinka kinkkuverkko auttaa päänsärkyyn, niin siirtykääpä edellä mainittuun osoitteeseen ja pääsette lukemaan. Kinkkuverkkoa kannattaa kokeilla, se on nyt todistettu että se vie päänsäryn pois – ainakin sen alkuperäisen.. Hyvää päivänjatkoa!

 

Saint Peppone on avattu, Tavan elämää tekee muuttoa sinne ihanaan ja autuaaseen luostariin
Syy 19. 2012
Huomenta kaikille ja nyt sitten silmä tarkkana; Tavan Elämää tekee muuttoa bloggerin puolelle, sain eilen siivottua minulla jo pitkään omistuksessa olleen luostarin ja se on nyt avattu. Se on nimeltään Saint Peppone ja osoite sinne on saintpeppone.blogspot.fi ja tästä sinne pääsee kätevästi. Sallin kommentoinnit suoraan joten ei tarvitse miettiä ja tihrustaa niitä vitun typeriä kirjain – numeroyhdistelmiä vaan voitte rienata heti ja paljon. Syy miksi teen muuttoa sinne, on se että minulla oli viime yönä kuumetta tuollaiset 39 astetta, karvan vajaa enkä ole nukkkunut silmällistäkään. Tässä tapauksessa karvan vahvuus on kaksi kymmenystä. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut sitä, bloggerin alusta tarjoaa hieman enemmän mahdollisuuksia kuin tämä ja tehän tiedätte kuinka hullu tykkää väreistä ja kaikista säätönappuloista. Viime yönäkin olin miltei parempi kuin kapteeni Kirk Enterprisellaan, painelin hullun lailla kaikkien mahdollisten rukkausosioiden säätöhantaakeja ja valot villkuivat siihen malliin etten vieläkään oikein näe mitään. Seuraavat lauseet lukiessanne teidän pitää kuvitella minut puhumassa vittuimaisella kovasinkauppiaan äänellä, joka on tullut juuri kotiovellenne ja tunkenut sandaalinsa oven rakoon;

Saint Peppone on kuin tehty teidän luettavaksenne, liittymällä sivuston lukijaksi, saatte suoran vittuiluoikeuden ja kommenttilaatikon alapuolella teitä odottaa ikioma kivikori, josta voi laittaa stemua lentämään kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta kohti. Sain Pepponen luostarissa voitten purkaa sydäntänne, ohjata rahavarantojanne minulle sekä tehdä hävyttömiä ehdotuksia. Saint Pepponen kautta pääsette käsiksi mm.uutisiin (kokeilin sitä yöllä, tulee päivän parin sisällä käyttöön) omalta jakkaraltanne eikä teidän tarvitse lähteä luostarista mihinkään, itseasiassa minua ei haittaisi vaikka olisitte koko kirjautuneena sinne sillä ei teillä kuitenkaan parempaakaan tekemistä ole jos rehellisiä ollaan. Kertomalla toiveistanne Saint Pepponen käytävillä, ehkäpä joku kaunis kerta kun astutte sisään omaan kammioonne huomaatte että teidän rukouksiinne on vastattu ja näette minun iljettävän kroppani hikoilemassa teidän vuoteellanne. Eli toiveita toteutetaan jos mahdollista ja mahdottomia toiveita toteutetaan varmasti. Hengellisellä puolella kun ihmeteot ovat arkipäivää. Toivonkin että viette tätä ilosanomaa halki maiden ja mantujen, kulutatte kännykkänne akun loppuun ihan vain kertoaksenne kaikelle kansalle tästä iloisesta uutisesta. Enää ei tarvitse pelätä 21.12.2012 päivämäärää eikä ripulia, sillä Saint Pepponen jykevien muurien suojassa ei mitään pahaa pääse tapahtumaan. Mitä nyt vouti joskus virkavallan kanssa suorittaa äkkirynnäköitä mutta senkin voi ottaa liikuntamielessä. Saint Pepponea ei turhaan sanota uuden ajan luostariksi, siellä liha liikkuu muuallakin kuin keittiössä, eikä se munkkien ja nunnien horjahteleva kävely johdu tosiaankaan väsymyksestä. Tule siis ihmeessä heti kun kuulet tästä, keskeytä välittömästi se ensiavun antaminen, kyllä siihen joku sattuu paikalle kun vähän aikaa se uhri malttaa odottaa. Pikkaisen kun nostat sivuun ettei muut kompastu ja kiiruhdat Luostariin, tuonne onnellisten ja tasapainottomien ihmisten joukkoon. Jos näet minun makaavan jollakin luostarin lukemattomista käytävistä, niin potkaise vaan reilusti päähän niin nousehan minä siitä kahvin keittoon.

Tässä tämä tiedote nyt oli enkä silti hylkää teitä, oi te uskolliset lukijani. Tänään on vaan vielä paljon tehtävää, on se fysioterapeutti ja päälääkäri, täytyy käydä ostamassa tunkkeja lisää siihen tuskalliseen nostoprojektiin joten lähden tästä nyt luostarille rustaamaan vielä säätöjä ennenkuin on jatkettava tien päälle. Olkaapa kiltisti ja kirjoittakaa nyt aivan helvetin leveällä spriitussilla tuo osoite muistiin että voitte näytellä sitä joka paikassa. Jos eksytte tänne silloin kun ”säädän” juttuja niin ei pidä ihmettelemän jos vilkkuu ja välkkyy, se olen minä vaan. Hyvää päivänjatkoa ja muistakaa…

 

Aamulla lupaamani troppipäivitys
Syy 18. 2012
Sain koko päivän kuunnella niiden myyrien laulua, eivät ne karvapötikät osanneet muuta kuin sen iänikuisen Kodin kynttilät. Sitä ne veivasivat tunnista toiseen, vaihtaen välillä musiikillista tyylisuuntaa aina bluesista itkuvirsiin. Annoin niiden laulaa, sillä olihan niistä seuraa vaikka perkeleellinen meteli lähtee pelkästään paikalla olleista 112 myyrästä ja kun mukaan lasketaan kaikki 11000 tupajumia niin soundi oli todella saatanallinen. Toki ne henkeäkin välillä vetivät ja siinä tauon lomassa valittelivat laulukirjojen puutetta. Ennenvanhaan ihmiset heittelivät väli – ja alapohjiin jos jonkilaista lehteä – kaikki paskalukemista – mutta eivät yhtään kunnon laulukirjaa. En jaksanut innostua, olin aivan ryytynyt kun aamulla ajoin työmaan ohi seitsemäntoista kertaa, ei sillä ettenkö olisi muistanut missä se oli, vaan aina sattui jotain mikä kiinnitti huomioni.

Vaikuttavin näky oli sinisten joutsen ylilento, se oli ylväs näky sillä niitä oli kolmekymmentä kappaletta ja kahdeksan polttomoottorikäyttöisiä. Paksu savuvana tunki joutsenten perseistä kuulaaseen syysaamuun niiden kaasuttaessa kohti lämpimämpiä maisemia. Ei käy tasan onnen lahjat, minua odotti kostea ja kylmä savi ja ajatellessani sitä alkoi horkan ravistelema kroppani vapista entistä enemmän. Päätin koittaa siedätyshoitoa ja kävin saviseen maahan makaamaan, josko sitä ei sitten päivemmällä niin noteeraisi tuota kiiltävää ja aivan helvetin kovaa tatinaa. Kauan ehtinyt maata, olin juuri ummistanut silmäni kun tunsin pieniä, kosteita tökkäisyjä poskellani. Ensin ajattelin että vettä tippuu katosta mutta kilin vitut, kastematohan se siinä tökki poskeani. Kysyin siltä että haluatkos lähteä ongelle vai herkeätkös tökkimästä siitä. Surullinen kastemato kertoi erään sukulaisensa kuolleen ja koska savi oli tällä tontilla itsestään perkeleestä niin voisinko auttaa kaivamalla vainajalle haudan. Minun kävi sääliksi matoa ja lupasin kaivaa, varsinkin kun kuulin että pinta – alaltaan tulitikkuaskin kokoinen olisi hyvä. Pari rouhaisua sorkkaraudan päällä ja hauta oli valmis, siitin vielä reunat ja tein parista tikunpätkästä oikein ristinkin vainajan muistoa kunnioittamaan. Matoa ei näkynyt missään ja vilkuilin ympärilleni kunnes näin sen vetävän salapullosta hirrenpätkän takana. Ymmärsin tuskan ja tyydyin vain sanomaan että hauta oli nyt valmis, voitte aloittaa siunaustilaisuuden. ”Ja vitut ole valmis”, mato örvelsi päästäen pitkän röyhtäisyn, ”mennään vaikka katsomaan”. Olen sen verran tottunut omakohtaisesti tuohon velttouteen että nappasin matoa niskasta kiinni ja vein sen haudan reunalle, kehtoin katsomaan nyt oikein kunnolla valmista hautaa jossa oli reunatkin tasoitettu. Mato kommentoi hautaani suorastaan halveksivaan sävyyn, valistaen ettei syvyys riitä ja eivät nuo reunatkaan olleet tuollaisen keuhkoamisen väärtit. Pidin isommat mölyt mahassani ja kysyin matoselta että mikähän se mahtoi sitten olla oikea syvyys matojen hautaamiseen? Palttiarallaa sama kuin teikäläisten eli noin 180 cm. Hyppää humppaa, saatana, en varmasti ala kaivaa jollekin helvetin madolle 180 senttiä syvää monttua tähän savijankkoon. Kannattaisi varmaan vähentää juomista senkin perkeleen loiro, sinähän puhut ihan mottipäisiä. Mato vastasi sangen törkeästi sanomalla että kukahan se tässä mottipäisiä puhuu vai luuletko tosissasi juttelevasi madolle?

Heräsin ulkoa ja minun oli aivan helvetin kylmä. Raotin silmiäni ja näin työmaan viereiselle pellolle ajetun paljon busseja. Todella paljon busseja, pikainen laskutoimitus tuotti tuloksen 334 kappaletta ja jokainen oli vielä eri värinen. Mitähän helvettiä tämä nyt sitten oikein tarkoitti, jokin näyttelyt kenties? Samassa lähimmän bussin takaa tuli tukevassa kunnossa oleva bussikuski ja hän suunnisti suoraan luokseni, nauraa röhöttäen kumealla äänellään. Kuules poika, juttu on nyt sellainen että nuo bussit ovat ajettu tuohon pellolle sekaisin ja sinun tehtävänäsi on pakitella ja ajaa ne suoriin, kymmen bussin riveihin numerojärjestyksessä. Pellon reunoja ei saa ylittää tai tungen seutulippuautomaatin pakosarjaasi. Kun yritin vastustella, tuo mahakas dösäkuski hakkasi ensin vanhan mallisella rahastajanlaukulla päin näköä ja pakotti sen jälkeen syömään kokonaisen nivaskan aikatauluja. Kello oli jo reilusti yli kaksi iltapäivällä kun pakittelin viimeistä bussia paikoilleen. Tällä välin oli rakennuttajakin saapunut tontille ja huuteli sieltä pihastaan että mitä sinä siellä pellolla sitä munaasi veivaat, onko kaikki hyvin? Se ei siis ollutkaan vaihdekeppi, siis tälläinen nykyaikainen joystick – mallinen.

Onneksi isäntä lähti menemään ja pääsin sisälle, pois ihmisten silmistä. Lämmittelin siinä halogeenia vasten, ne ovat hyviä nuo viisisataa wattiset kun ne tuottavat lämpöä melko paljon. Viisas jätkä kun olen, tuumasin että vaatteet eristävät liikaa lämpöä joten riisuin itseni ilkosen alasti. Huono juttu, halogeeni ei lämmittänyt kuin yhdestä kohtaa joten oli aivan pakko ryhtyä hyppimään hillittömästi halogeenin edessä. Hypin niin saatanasti, hiki lensi ja läski lotisi koikkelehtiessani lämpimikseni. Olin varmaan jonkun kymmenen minuuttia pomppinut kun takanani olevaan ikkunaan koputettiin. Pysähdyi huohottaen ja vilkaisin taakseni. No voi saatana, isäntä oli tullut takaisin ja huusi suu vaahdossa että se oli sitten nyt parempi lähteä tältä tontilta, hänellä ei ollut vakuutusta hullulle, joka hyppi munasillaan valonheittimen edessä. Niinpä minä sitten suunnistin kotiin ja tässä sitä nyt ollaan jotenkin hengissä, ei auta kuin mennä punkan pohjalle koska ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Huomenna sitten taas uusin kujein, varmaan tuossa seitsemän - yhdeksän aikaan olen saanut jotain aikaiseksi kun ei tarvitse sinne savimonttuun lähteä. Muistakaa pysyä terveinä.

 

Noin kolmekymmentäyhdeksän lämmintä ajatusta
Syy 18. 2012
Luulin sen ensin johtuvan ruusukaaleista koska en huomannut katsoa paketin alkuperää, ajattelin että josko ne ovat sieltä samasta maasta joka tuottaa sitä Laxoberoniin verrattavaa jogurttia. Nyt on sellainen tilanne päällä missä ei oikein ajatus kulje. Tulin eilen kotiin maailmalta, sieltä tutusta savimontusta missä yritän nostaa talovanhusta ylös ja pelastaa sen elämän. Ajellessani kotiinpäin kehoani ravistelivat ankarat aivastuskohtaukset ja nenä vuoti kuin viimeistä päivää, sori alkuperäiskansat mutta serlaa kului. Ruusukaaleja olin siis syönyt jo edellisenä päivänä, anteeksi tämä pomppiva kirjoitus mutta kuten sanoin, ajatus ei kulje lainkaan. No, kotiin päästyäni söin kevyesti ja nostelin hetken aikaa painoja sekä venyttelin, kaikki tämä sen takia ettei yleiskuntoni pääse rapistumaan aivan perseelleen vaikka teenkin päivittäin ruumillista työtä. Varsinkin tuo viimeksi mainittu venyttely, se oli pakko ottaa myös jokailtaiseen kuntoiluhetkeen sillä kohta olen niin kankea etten saa enää kengännauhoja kiinni. Siinä kuntoillessani huomasin hikoilevani ihan helvetisti ja oli muutenkin heikko olo, joten treeni jäi perin tyngäksi ja painelin suihkuun. Hieman safkaa naamaan ja sohvalle katselemaan tv:tä, niin kas kummaa – heti oli taju pois. Heräsin puoli kahdentoista aikaan yöllä luullen olevani helvetin siperia – osastolla, olin todella jäässä eikä muutenkaan olo ollut mistään kotoisin. Hortoilin kylppäriin hampaiden pesuun, sieltä keittiöön ja vedin kourallisen troppeja luonnollisesti nortin kera, täytyyhän keuhkojenkin saada oma tervauksensa.

Ei muuta kuin makkarin puolelle nukkumaan ja taas simahdin välittömästi, tosin nähden sellaisia unia jotka ovat painokelvottomia jopa tässä blogissa vaikka täällä tuo teksti on sentään melko sivistymätöntä mutta silti… hittolainen, suuni kuivaa ja lärväke osoittaa elonmerkkejä kun vain ajattelenkin niitä. Eikä siellä kotikoneen ääresskään kannata olla niin puhtoisin mielin sillä en tiennyt että eräs teistä pystyy taipumaan sellaisiin asentoihin. Joka tapauksessa heräsin kolmelta! täysin virkeänä mutta umpijäässä, joten mittasin kuumeen jota oli 38,7 astetta. Lukema ei ole hurja mutta kun ottaa huomioon että meikäläiselle nousee kuume kerran viidessä vuodessa niin jo nuo lukemat saavat aivan mitään tekemättömäksi. Lisäjännitystä tuo aina se seikka että tällä alalla ja varsinkin noissa vanhoissa kohteissa ei myyräkuume ole mikään harvinainen tuttavuus. Kaksi kollegaa on sairastanut sen viimeisen kahden vuoden sisään, toissakesänä kaveri joutui makaamaan sairaalassa (ja oli todella huonossa hapessa) kolme kuukautta joten ei siis mikään kiva juttu. Lattioiden alta kun löytyy hiirenpesiä, usein montakin ja siellä on saven lisäksi paljon villaa, riepuja joita käytettiin ennen tilkkeenä ja sammalia, puruja ja muuta paskaa. Siihen kun lisää huomattavan kosteuden niin jo meininkimadot pääsevät jylläämään. Hautajaisiin on sitten vapaa pääsy ja arkkuun saa heitellä viinaa sekä tupakkaa, kestää nimittäin jonkin aikaa ennenkuin pääsen Siwaan niin kuin se toissaöinen demoni josta kerroin.

Eipä mitään, onnekseni en syö nappeja kuin äärimmäiseen tarpeeseen joten niitä on kertynyt tuonne kaappiin sen verran että pystyn niiden avulla tekemään töitä vaikka kuumetta olisi 139,7 astetta. Ei tietysti hyvä noin taudin kuvaa ajatellen mutta pakko mikä pakko, työhön liittyvät olosuhteet (ja mahalaukku, laskut, Ransu, etc.) vaativat lähtemään tässä kohtapuoliin. Tänä aamuna olen kiskaissut sellaisen määrän lääkkeitä että sillä satsilla saisi ainakin kolmen päiväkodin kersat hiljaiseksi yhden päivän ajaksi. Onkin muuten hyvä ajatus, jos joudun sängynpohjalle niin alan perhepäivähoitajaksi, helppoa rahan tuloa kun maataan kaikki – mukulat ja minä. Mitäs muuta….niin, se helvetin uni kummittelee vieläkin mielessäni ja ihmettelenkin tuon pään toimintaa; se yhdistelee eri tapahtumia ihan pimeellä tavalla vielä hämärämmissä paikoissa. Yleensä nämä paikat ovat kombinaatio jostain kahdesta tutusta paikasta, esim. sauna ja teurastamohan kuuluvat saumattomasti yhteen vai mitä? Kaiken lisäksi kun on kuumeessa, niin alkaa kummittelemaan jostain syystä; tämäkin tekstinkäsittely ohjelma ( kiitos Polgan) on ladattu samasta paikasta mistä latasin sen myös toiselle koneelle. Jostain vitun syystä tämä on hukannut muutamia fonttityyppejä, syytä en tiedä ja siitä syystä tämänkin joutuu naputtelemaan eri fontilla mitä muutamat aiemmat, omituista. Nyt ei nimittäin ole kyse kädettömyydestä – ainakin toivoisin niin – sillä niitä ei ole luettelossa. No, se nyt ei maailmoja kaada joten se siitä. Kuten varmaan huomasitte, tuossa tuli muutaman viime rivin aikana viljeltyä tuota syystä- ja syytä- sanaa oikein urakalla, olisiko siis syytä epäillä järkeään. Koska tämä teksti näyttää menevän diibadaabaa – puolelle, on parempi että lopettelen tähän mutta! palaan astialle illalla, sillä huomenna on ns. vapaapäivä eli minulla on fysioterapeutti ja eräs toinenkin lääkäri. Ei, en käy psykiatrilla vaikka pitäisi ja vehjettäni eivät riivaa mitkään maapäälliset eivätkä tuonpuoleiset ökkömönkiäiset joten sukupuotautiklinikankin voitte unohtaa. Liittyy mitokondrioihin eli päälääkärihän se, tuo ystävällinen herrasmies joka vetää minuun enemmän johtoja kuin mitä monessa omakotitalossa on ja katselee sitten näytöltä sitä elotonta harmaata massaa kalloni sisällä. Toisinaan hän intoutuu ja laittaa tepselin seinään ja silloin kyllä alkaa tapahtua; karjahtelen samalla kun heittelen voltteja hänen huoneensa lattialla, syön yleensä kaiken mitä hänen pöydällään sattuu olemaan (kotonani on tällä hetkellä loistava määrä erilaisia konttoritarvikkeita) ja lopuksi juon käsien desifiontinesteen koska se on niiiiiiiin hyvää! Ei hitto, nyt rupesi tekemään tuota denaturoitua litkua niin paljon mieli että pääsisiköhän hänen pakeilleen jo tänään? No, jos huomenna sitten niin menee loppuviikko siivillä sillä on se niin tujua ainetta. Illalla ajattelin palata (kiskon troppia koko päivän) ja katsoa mitä juttua saan aikaiseksi kunnon kuumeessa ja lääkehöyryissä. Se on sitten mukava keskiviikkoaamuna avata kone ja katsoa että ei jumalauta, pitikö tuokin mennä möläyttämään.. mutta elämä on ja minun mainehan siitä kärsii eli laitospaikka alkaa varmistumaan pikku hiljaa. Olen muuten elävä esimerkki siitä, kuinka hullut saavat vapaasti juoksennella yhteiskunnassamme, varsinkin kun ovat vaarattomia niin kuin minä. En tiedä, tuntuu että kuume nousee joten taidankin suunnnistaa Helsinkiin, siellä on ymmärtäväistä porukkaa. Teille rakkaat lapseni sanon sen, että muistakaa pukea kunnolla päällenne (paitsi naiset, te voisitte kyllä kulkea sellaisissa mieltä stimuloivissa vaatteissa koska tämä maailma on niin harmaa ja tylsä) ettette palellu. Ei vaan, olkaa oikeesti tarkkoina sillä ei ole mitään herkkua olla kipeä. Päivänjatkoa ja menestyksekästä sellaista!

 

Kunnallispolitiikka ja EU demonin näkökulmasta
Syy 17. 2012
Se tuli heti nukahdettuani ja ravisteli minut ylös, ei kovakouraisesti vaan päättäväisesti, häntäänsä heilutellen. Ensin en oikein tajunnut mitä tapahtuu ja luulin että tämä on taas niitä normaaleja hallusinaatioita mutta ei, tämä oli täyttä totta. Vaikka hänen äänensä oli kehräävä, oli se täynnä sitä pahuutta mitä olin tottunut kuulemaan omilta demoneiltani, niiltä jotka riivaavat minua aika ajoin. Hän koukisti sormeaan, enkä voinut vastustaa kun hän johdatti minut olohuoneeseen ja osoitti sormellaan nojatuolia, käskien minua istuutumaan.

Vapisevin käsin sytytin savukkeen, tuijotin tätä saatanallista ilmentymää kykenemättä kääntämään katsettani pois hänestä. Tämä ei siis ollut oman pääni tuotoksia vaan aito helvetin syövereistä tullut demoni, vieläpä seksikäs sellainen (kuva ei anna oikeutta, tungin kynän sieraimeeni ja sutaisin sen siinä hätäpäissäni). Demoni istui viereiselle tuolille ja varsin riettaasti siveli rintojaan ja vilautteli etten sanoisi vallan helvetin pitkää kieltä. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta tuli mieleeni että jos tuo päättäisi nuolaista palleja niin siinä tulisi perse pyyhittyä samalla, kyllä tuo kaksihaarainen kieli sen verran pitkä oli.

Istuimme tovin aikaa hiljaa, tumppasin savukkeen ja kysyin demonilta mitä hän tahtoi minusta? Oliko aikani tullut ja hänet oli lähetetty hakemaan minua helvetin syövereihin? Koska tuo naisdemoni oli hiljaa, vitutuskäyräni alkoi olla tapissa moisen käytöksen takia. Nimittäin viimeksi kun minä olen mennyt keskellä yötä häntääni (jep, sitä pientä lärväkettä) heiluttamaan tuntemattomaan makkariin niin turpaan on tullut että roikunut. Tästä syystä en aikonut myöskään sulattaa tältä otukselta mitä tahansa käytöstä, olkoonkin että hän oli helvetistä ja vieläpä seksikäs demoni mutta rajansa kaikella. Ämmä oli hiljaa, päästäen suustaan vain hiljaista, kehräävää ääntä, jonka maailmaa kiertäneenä ja muinaishistoriaa tuntevana tunnistin aramean kieliseksi vittuiluksi. Silloin paloi päreet lopullisesti ja totesin ämmälle että jos ei sitä tekstiä sieltä savuavasta suuvärkistä kohta ala pukkaamaan, niin sitten ruvetaan lukemaan raamattua ja laulamaan virsiä. Tämän kuultuaan demoni sähähti ja oli siinä samassa katonrajassa, katsellen että ottaisinko tosiaan biblian esiin. Huomatessaan etten liikkunut tuoliltani mihinkään, demoni lehahti alas ja jäi taas istumaan vastapäätä. Jessus että minua korpesi; jo on helvetissäkin asiat surkealla mallilla kun täytyy lähettää noin sulkeutuneita demoneita tänne ylös, olisivat nyt lähettäneet jonkun puheliaamman kaverin niin oltais voitu karjahdella yhdessä.

Viimein tämä paholaisen huora avasi suunsa, esitti kysymyksen joka sai minut jälleen kerran epäilemään järkeäni, sillä narttu kysyi liekehtivät silmät kirkkaina; ”Onko Siwa yöllä auki?” Mitä vittua, pitikö sitä nyt manalasta asti tulla kysymään että onko Siwa auki öiseen aikaan, käsittääkseni demonit eivät tarvitse maanpäällisen elintarvikevalikoiman anteja. Sanoi että ei todellakaan ole, viimeisimmät taitavat mennä klo 23.00 aikoihin kiinni että se siitä, painu helvettiin ja päästä mut nukkumaan. Kuten arvata saattaa, akka veti herneen nenään ja paiskasi minut päin takan luukkuja vauhdilla joka riitti sinkoamaan takanluukut sisälle takkaan ja jäin perseestäni kiinni pesän aukkoon. Siinä sitä oltiin, en päässyt irti vaikka kuinka yritin repiä ja vetkuttaa hanuriani irti, päinvastoin pesään heittämäni voudin kirjeen kulma riipoi ryppynarun seutua ilkeästi. Huusin ja meuhkasin takanlävessä eikä demoni suostunut irroittamaan meikäläistä, ei auttanut anelut eikä uhkaukset. Demoni istuutui nojatuoliin jossa olin hetkeä aiemmin ollut ja jatkoi kysymyksellä: ”No onko sitten Lidl:i auki?” No vittu lepata sinne ja katso, mitä sitä minulta tenttaat, vastasin ja tajusin samassa että se oli virhe sillä demoni sytytti ajatuksenvoimalla sen voudin kirjeen ja pian pirtin täytti palaneen kankun käry. Huusin muijalle että koita nyt hillitä narttu ittes ja sammuta nämä liekit vähän äkkiä. Onnekseni kirje oli tavanomaisen ohut uhkauskirje eikä palanut kovin kauaa, kuitenkin sen verran että kipeää teki. Huolimatta että arseni oli palanut rakoille, koitin jatkaa keskustelua päästäkseni pois takasta sillä selkä alkoi puutumaan eivätkä suuluukun reunuksetkaan kovin miellyttäviltä tuntuneet. Niinpä kysyin että miksi kyselet niiden kauppojen aukioloaikoja, eikö teillä ole valta ja voima kulkea missä vain ja ottaa mitä haluatte? Demoni vastasi että periaatteessa oli ennen kyllä mutta ei enää, Brysselissä oli kuollut niin paljon EU:n virkamiehiä ja päättäjiä että helvettikin kuului nyt tuohon naurettavaan liittoon. Älä jumalauta, totesin ja yht’äkkiä minun kävi sääliksi tuota helvetin narttua. Ilmeisesti tämä vaistosi sympatiani ja päästi minut irti takasta, pääsin hanuri savuten istumaan keinutuoliin palovammojen muistuttaessa kipeällä tavalla olemassaolostaan.

Istuimme hetken hiljaa, viimein kysäisin että millä tapaa EU:hun siirtyminen oli vaikuttanut helvetin rutiineihin, kaikkeen siihen sielujen kiduttamiseen ja muuhun perin ikävään touhuun? Vituiksi oli kuulemma mennyt, uuden kaasudirektiivin myötä liekkejä täytyi pitää todella pienellä ja tästä syystä helvettikin oli jäähtynyt muutamalla tuhannella asteella. Kidutusmenetelmät olivat nyt eri direktiivien alaisia ja jokainen uusi keino piti hyväksyttää ylemällä taholla, mikä taas kesti niin saatanan kauan että alakertaan saapunut sielu ehti katumaan ja pääsi luikahtamaan taivaaseen. Pakolaispolitiikka oli tullut mukaan kuvioihin, kiintiöpakolaiset täyttivät koko helvetin sillä heille tarjottiin vain parasta vakituisen asumisen markkinoimiseksi. Siellä oli maan päällä tappouhkauksia saaneita vouteja, katolisia pappeja jotka eivät tajunneet mitä yläkerran mies tarkoitti sanoessaan että tulkaa lapset tyköni sekä laumoittain niitä mulkkuja jotka maanpäällinen oikeus päästi kuin koiran veräjästä. Huomattava osa näistä rikoksentekijöistä sulautui niin hyvin siihen pimeyteen ettei heitä tahtonut erottaa millään vitulla peräseinästä. Ei hyvä homma. Ilmoitin tajuavani tilanteen mutta miten tämä liittyi Siwaan ja Lidl:iin? Demoni selitti; katsos kun nämä kaksi isompaa ketjua ovat tavallaan heidän omistuksessaan helvetillisten hintojen ja muka tarjousten takia, niin demonit eivät käy siellä – riistäkööt eläviltä. Merkittävin seikka on kuitenkin tämä perkeleen EU, se päätti että myös demonien on alistuttava viikkorahaan ja verojen maksuun, jopa yiluonnollisista voimista on maksettava työpaikasta johtuva etuvero, voi helvetti sentään. Viikkoraha on niin pieni ettei sillä paljon juhlita joten on aika tarkkaan katsottava mistä sapuskansa hommaa. No hittolainen, eihän teidän tarvitse syödä? No tarvii toki, vastasi demoni. Ennen me ravitsimme itseämme käristetyillä tekouskovaisten sieluilla ja muilla maanpäällä itseään muita parempina pitäneillä mutta nyt kun liekit on säädetty niin perkeleen pienelle, ei tämä ateriointimuoto enää onnistu. Sitä paitsi kaikki se veri, mikä kulkee sielun mukana, myydään maanpäälle humanitäärisen avun nimikkeellä – eivät kuulemma siellä enää näinä päivinä paljon kysele mistä se on peräisin, kunhan on jotain punaista. Ihan tosi, terveydenhuolto ei piittaa enää mistään, lääkäritkin nukuttelevat ihmisiä leikkauspöydille maha auki ja lähtevät kaveriensa kanssa syömään tai golfaamaan, sellaista se on. Tämän sanottuaan demoni tempaisi jostain minulle näkymättömästä sielujenvirrasta lekurin plantun ja alkoi rieopoa tätä pitkin olohuonetta.

Saatanallista ryskettä, totesin katsellessani kuinka demoni veteli lääkäriä ympäri olkkarin seiniä. Tapetit näköjään menee ainakin uusiksi ja osa listoistakin, kiitti vaan. Kyllästyttyään lekurin rääkkäämiseen, demoni nielaisi koko lääkrin sielun ja paskoi siinä samassa aika liudan kunnallispolitiikkoja kehoittaen heitä painumaan tekemään sitä minkä parhaiten osasivat eli valehtelemaan ystävilleen ja kyläläisille. Julkisten palveluiden parantaminen on kuulemma tänä vuonna näiden helvetin lähettämien politiikkojen keskuudessa in, huutavat siitä suureen ääneen vaikka hyvin tietävät ettei rahaa tipu. Siis perin syntistä toimintaa ja hullut elävät raapustavat numeroa lappuun paremman elämän toivossa. Vaalit ja koko politiikka onkin Pääperkeleen parhaimpia keksintöjä, silkkaa valhetta ja silmään kusemista koko touhu. Erityisesti suomalaiset sielut ovat olleet siinä merkittävässä asemassa, täältä kun tulee helvetin puolelle todella kieroon kasvaneita kusipäitä – Pääperkeleen mielestä parhaita konsultteja mitä helvetti päällään kantaa.

Niin surku minun kävi tuota demoninarttua että keitin sille kahvit ja tein muutaman leivän. Kiitollisuuttaan hän leipoi minua turpaan ja kiskoi kiveksistä huutaen samalla että yritätkö tappaa minut toisen kerran, mitä?! Ihmetellessäni että mikä nyt on moisen riehumisen syy, perkele että tekee kipeää ja killuttimetkin roikkuu nyt polvissa, saatanan narttu. Naarasdemoni sanoi ettei heidän vatsansa kestä pikeä, miksi sitä juotin? Kerroin että kyseinen piki sattui olemaan sitä S:llä alkavaa tarjouskahvia, ei minulla parempaan ollut varaa ja näistä leivistä oli jäänyt illalla pussin suu auki joten lisäaineet olivat päässeet haitumaan huis vittuun joten koviahan ne olivat mutta minkäs teet. Tervetuloa suomalaisen syrjäytyneen – vieläpä hullun sellaisen – elämään. Demoni tirautti pari kyyneltä, ne polttivat keittokomeron lattiaa peittävään muovimattoon kaksi puolen neliön reikää. On siinä muijalla vahvat eritteet, tuumasin enkä uskaltanut edes ajatella intiimien nesteiden oktaanilukua. Juttelimme vielä jonkin aikaa, kyselin muutaman vielä elävän kusipään best före – päiväystä ja hän kertoikin ne minulle, kysyessäni omaa kohtaloani demoni sanoi että heilläkin on sentään jotkut kriteerit, teikäläinen lähtee vielä syvemälle sillä helvetin täytyy säilyttää kasvonsa myös henkimaailman puolella. No kiitos kiitos, kylläpä nyt on mukava aloittaa viikko näin kannustavissa merkeissä…

 

Meditoi - johan alkaa perkele sopimaan
Syy 16. 2012

Milloin se ei sovi ja milloin tunne on sama kuin heiluttaisi nakkia porttikongissa, uudet housut ovat ihan jees mutta puntit seuraavat puoli metriä perässä ja ostin pyörääni uuden satulan mutta sinne solahti vakoon eikä irti lähde. Tätähän se on, sopimattomuutta. Olen niin kertakaikkisen kyllästynyt tähän asioiden ja kappaleiden sopimattomuuteen, että vietin koko viime yön piikkimatolla ja meditoin saavuttaakseni sen viimeisen tavoittelemisen arvoisen, johan perkele alkaa sopimaan – tason. Täytyy myöntää että vielä on hakusessa mutta aivan helvetin paljon helpompaa on ollut tänä aamuna, siitä huolimatta etten ole saanut vielä sitä piikkimattoa irti pakosarjastani. Olen koko ikäni kärsinyt sopimattomuudesta sillä minulla jos kenellä on niin epäsopusuhtainen ruumiinrakenne, että sitä on käytetty räätälien mm-kisoissa haaste osiona jossa on pitänyt tehdä kroppaani sopiva smokki. Pääsyni näihin kisoihin mallikappaleeksi - tai minusta puhuttaessa on parempi käyttää termiä valuvikainen aihio – johtui siitä kun aikoinaan kävin kahdella eri räätälillä teettämässä itselleni vaatteita. Vaikka he olivat huipputekijöitä, eivät he onnistuneet saamaan täydellisesti istuvia vaatteita tähän aivan vitun kieroon kasvaneeseen kroppaani ja suuressa masennustilassaan kumpainenkin ampui itsensä. Toinen oli jopa niin turhautunut että viimeisillä voimillaan hän tikkasi päänsä mattoon kiinni. En tiedä oliko kyseessä joku räätälien symbolinen ele vai jyrisikö räätälillä päässä niin lujaa.

Yöllä minulla oli suuria vaikeuksia meditoidessani, pimeä puoli yritti ottaa vallan ja alkoi ehdotella varsin sopimatonta ehdotusta tähän sopimattomuus ongelmaani.

Se oli niin törkeä etten viitsi kertoa siitä sen enempää mutta vinkkinä voin sanoa että jos olisin suostunut siihen, näyttäisin siltä elimeltä mitä naiset käyttävät haukkuessaan vihaamaansa mieshenkilöä tutun saatanan – etuliitteen kanssa. Pimeät voimat näet kertoivat että sopisi se sitten ainakin yhteen paikkaan. En suostunut sillä olen sangen harras mies ja tästä pelästyneenä soitinkin eräälle kansainvälisesti tunnetulle ystävälleni ja hänen reaktionsa oli tämä:

Totta, toisaalta houkutus oli suuri sillä olen aina kärsinyt pelivehkeeni pienuudesta, se kun lähinnä muistuttaa yliajettua nakin pätkää josta on sisukset pullahtaneet ulos. Sain jo pienenä lapsena aivan helvetillisiä psyykevinoumia uintireissuillani. Korvessa kun asun, tapasin käydä läheisellä metsäjärvellä koska se oli sangen pieni ja jo aikaisin keväällä vesi lämpeni vartalolleni sopivaan +55:een asteeseen. Pienen järven olivat vallanneet myös majavat, nuo karvaiset Pääperkeleen suurlähettiläät sillä järvi yhdisti kaksi suurempaa järveä ja näitä kolmea vesistöä yhdisti kohtuukokoinen vesiuoma. Aina rannalle mennessäni majavat kokoontuivat riviin lähelle rantaa ja nauroivat nahanpalalleni. Brassailivat omilla leveillään hännillään ja paukuttivat niitä veteen, loiskuttaen vettä päälleni ja osoitellen etukäpälillään nahanpalaani. Olin niin masentunut etten viitsinyt oikaista majavia kertomalla ettei se ollut minun häntä vaan pippeli, te senkin saatanan karvamöllit. Niinpä usein hajotinkin vittuunnuspäissäni niiden padon ja riita oli valmis.

Yksi tärkeistä syistä miksi meditoin, on taitamattomuuteni pakkauspuolella. Niin monta kertaa olen ostanut jonkin tuotteen lähitulevaisuuden tarvetta varten ja tarkistanut sen, että se on sitten käyttökunnossa kun sitä muutaman päivän kuluttua tarvitaan. Purettuani ensin noin sata metriä teippiä pahvilaatikon ympäriltä sekä kolmekymmentä kiloa erilaisia pehmusteena olevia muoveja ja styroksinkappaleita, olen saanut itse tuotteen esiin. Tarkastelun ja koekäytön jälkeen olen luonnollisesti jättänyt kaikki pehmusteet pois, ko. tavarahan menee hyllylle odottamaan muutaman päivän kuluttua tapahtuvaa käyttöä joten ei sitä nyt niin perkeleesti tarvitse tilkitä, varsinkaan kun Itellan ukot eivät käytä sitä enää fribeenä. Mutta mutta, vaikka yritän tunkea sitä aparaattia laitteen pahvilaatikkoon niin eihän se sinne mahdu, ei sitten millään herran rakkaudella. En tiedä mitä tapahtuu, kutistuuko se pahvilaatikko vai turpoaako tuote, muttei se saatana sinne mene vaikka kuinka tunkisi. Kahden tunnin taistelun jälkeen tantereella on yksi hikinen mies, perkeleesti muovia,täysin rutussa oleva pahvilaatikon raato ja rajaton määrä styroksinkappaleita. Niin, ja ilman pakettia oleva aparaatti. Löntystelen lähikauppaan ja pummaan sieltä sellaisen puolen kuution pahvilaatikon ja uskokaa pois, minulla on niitä paljon. Jopa niin paljon että jouduin rakentamaan pienen hallin näille ostoksilleni.

Sopimattomuusongelmani ei rajoitu pelkästään omiin pieniin ympyröihini, vaan myös sosiaaliseen puoleen; aina kun soitan ystävilleni tai sukulaisilleni kertoakseni että olen tässä lähistöllä ja ajattelin että voisin tulla poikkeamaan, vastaus on ettei nyt oikein sovi. Yritän jatkaa juttua ja kerron olevani valmis olemaan eteisessä jos teillä kerran on ahdasta mutta vastaus on ja pysyy ehdottomana kieltona. Se on kyllä kumma tuo sopiminen, ainoat paikat mihin sovin on työmaat ja kaiken maailman vittumaiset talkoot, niihin olen oikein tervetullut. No, onhan ne isoja tiloja joten sinne sopii.

Jotain positiivistakin, tänä aamuna onnistuin öisen, pitkällisen meditaation seurauksena sovittamaan sen jalkovälissäni roikkuvan nahanpalan Jameksien vetoketjun väliin. Minähän en alushousuja käytä ennen kuin täällä korpimailla on tutut -62 astetta pakkasta. Syy tähän on veltto perseeni, sen kilahtaessa jäähän tunnen omistavani pakarat joiden päällä on oikein mukava istuskella, muutenhan fiilis on sama kuin istuisi tyhjän nahkalaukun päällä ja kaiken lisäksi tämä olotila aiheuttaa pahoja ryhtivikoja skolioosin jo muutenkin nussimaan ruotooni. Vaan oli se nahkalärväke vekkulin näköinen; sieltä se sinipunainen, siksak – muotoinen ruttueinari kurkisteli kiinalaisen laatutuotteen uumenista. Poisottaminen oli työn ja tuskan takana, hikoilin sen verran että elopaino putosi about 8 kiloa ja huuto oli sitä luokkaa mikä sai kirkkoväen kiihdyttämään vauhtiaan meidän torpan kohdalla. Toinen juttu minkä olen tänä aamuna onnistunut sovittamaan, on kahvinpurut lattialle. Ne helvetin vakuumipakkaukset kun ovat niin kireitä ettei niitä tahdo saada auki. Tai saisi, jos ne repäisylärpykät olisivat edes hieman isommat mutta kun ei, juuri sen verran että saa sormenpäillä kiinni ja sitten on puristettava yhtä lujaa kuin vouti olkapäästä niin onhan se lopputulos selvä. Havaitsin kahvinpurujen sopivan täydellisesti koko keittokomeron lattialle, ei pienintäkään länttiä jäänyt peittämättä. Tässä nähdään mitä intensiivinen harjoittelu tuo tullessaan, sitä kannattaa kokeilla. Menen tästä jatkamaan meditointia, jos sitä vaikka saisi sovitettua vielä jotain tälle päivälle. Hauskaa ja menestyksekästä sunnuntaita teille!

 

Enää ei tarvitse kärsiä avioliittohelvetistä
Syy 15. 2012
Avioparit, jos tunnette että elätte maanpäällisessä helvetissä ettekä saa sanotuksi kumppanillenne että suksi nyt vittuun siitä niin ei hätää, Pepposen parisuhteen deletointipalvelu auttaa. PPDP on vuonna 1965 perustettu parisuhteen konsultaatio - ja deletointiyritys joka toimii niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Onnistuneita parisuhteen lopetuksia on todella paljon, omaa referessilistaamme tukee vallan helvetillinen määrä eri oikeusistuimien pöytäkirjoja. Kyseessä ei ole mikään väkivaltaan tahi toisen fyysiseen vahingoittamiseen tähtäävä toiminta, vaan tuomme oman, loppupeleissä usein perkeleellisiin summiin nousevan näkemyksemme ongelmatilanteisiin. Olemme siis toimineet jo vuodesta -65 vieläkin vanhemmalla kalustolla, joten toiminta on pitkästä historiasta huolimatta yhtä saatanan veitsenterällä kävelyä mutta silti tässä eteenpäin vaan mennään. Meihin saat vain ja ainoastaan yhteyden sähköpostin välityksellä näin aluksi, sittemmin kun toimeksianto on varmistettu niin kai se puhelinnumerokin täytyy antaa. Ei ole olemassa niin kusista rakoa, etteikö PPDP siihen sandaalia saisi tuupattua ja autettua avioliittonsa karikolla kököttävää yksinäistä sielua. Olemme erikoistuneet juuri siihen että avioliitossahan kaikki on toisen vikaa, eihän sitä nyt itsessä mitään häikkää löydy vaikka joutuukin juoksemaan apua hakemassa kun pipossa on resorit löysällä. Mielenterveusongelmat eivät siis ole ongelma ja osaamme suhtautua niihin oikealla tavalla, sillä jokaisella yrityksemme työntekijällä on meriiteissään vähintään 25 eri diagnoosia ja määritystä kattaen niin F,- Z – ja W – listankin. Epikriisejä riittäisi Uotilan lapsillekin, niin kuin sanotaan.

Hieman toimintatavoista ja tavoitteeseen pääsystä; kun olet ottanut meihin yhteyttä, sovimme ensimmäisen tapaamisen missä käydään läpi taustat, paljonko siltä häädettävältä (firmassa käytämme wanhan kansan sanaa lähdätettävältä) olisi mahdollisuus kupata rahaa tahi muuta omaisuutta, onnistummeko pukkaamaan velat yksinomaan lähdätetävän niskoille ja jos onnistumme, niin paljonko on meikäläisen siivu säästyneistä hilloista. Kun nämä asiat on saatu järjestykseen ja siirrymme käytännön toteutukseen, asiakas saa mahdollisuuden valita mitä toimintamallia käytetään sillä perusperiaate on sama mutta eri variaatioita löytyy todella paljon. Tietysti ongelman lähestymiseen ja lähdättämiseen vaikuttavat taustatiedotkin. Päämetodina toimii kuitenkin hyväksi havaittu ”Mun yks hyvä tuttu tulee joksikin aikaa asumaan meille”, tyly ja lähdätettävää kohtaan ilmoitusluontoinen asia joka muodostuu 99,99% näköisyydellä hänelle ylipääsemättömäksi helvetiksi. Kyllä, muutan siis teille joksikin aikaa niin saadaan homma hoidettua nopeasti ja kivuttomasti alta pois. Seuraavassa esittelen teille suosituimpia toimintamalleja vuosien varrelta, jokainen näistä on tuottanut onnistuneen lopputuloksen ilman pitempiä oikeusprosesseja . Lyhimmillään tavoitteeseen on päästy jo reilun viikon päästä ja eräiden jotka eivät ole oikein tajunneet että se on lähtö nyt, aikataulu on venynyt puoleentoista kuukauteen. Huomattavan pieni aika kun sitä vertaa vuosia kestäneeseen kärsimykseen sen mottipään kanssa. Jäljempänä sanalla sinä tarkoitan lähdätyksen tilaajaa.

Alkoholistipuoliso

Klassinen, mutta suhteellisen helppo lähdätettävä. Välittömästi teille saavuttuani, kysyn sinulta että saanko lainata vessaa ja myöntävän vastauksen saatuani ryntään sinne juoden kaikki partavedet ja parfyymit osoittaakseni että nyt on todellinen temppuveden ystävä saapunut talouteen. Usein tehostan vaikutelmaa kittaamalla siivouskaapista kaikki pöntöt Ajaxista Kodin putkimieheen, saatanpa vielä rynnätä keittiöönkin juomaan Fairyt ja konetiskiaineet. Tämän tehtyäni päästän raikuvan pierun ja rojahdan olohuoneen parhaalle jakkaralle, josta alan aivan perkeleellisen rahan rahan pummaamisen lähdätettävältä – tietysti alkoholipitoisten juomien ostoa varten. Luonnollisesti ei mitään esittelyjä tehdä, omituista örinää kun lähdätettävä yrittää kysyä nimeä tai muuten käyttäytyä kohteliaasti. Näin se alkaa, hillitön ja 24h vuorokaudessa käynnissä oleva ryppääminen noudattaen vainoharhaisen denson tekniikkaa jossa ei kaverille sitten vahingossakaan tarjota ryyppyä, hakekoon soppansa muualta. Lähdätettävälle ei rahaa anneta, ei vaikka tämä olisi kuinka helvetin krapuloissaan kun taas minä saan joka aamu (myöhemmässä vaiheessa myös illalla) tukon satasia sekä sinun pankkikortin. Bonuksena yllätät minut kotiin tullessasi isolla viskipullolla kun taas lähdätettävän on tyytyminen hikiseen trippimehuun. Aktiviteetteihini kuuluu myös lähdätettävän jatkuva rienaaminen, ilmoitukset siitä että olen tullut pysyvästi ja pidän huolen siitä, ettei lähdätettävä nuku silmällistäkään, ethän sinäkään ole saanut. Kusen jumalauta joka fiikuspurkin täyteen ja karistelen tuhkat lattialle, katsellen lähdätettävää harittavilla silmilläni ja kerron kuinka hänellä on sitten mukava ja ymmärtävä puoliso. Näillä mennään ja vittumaisuuskerrointa nostetaan koko ajan, tiedän tuhat ja yksi tapaa millä juopon saa hermostumaan.

Satanistipuoliso

Melko uuden tyyppinen lähdätettävä, tullut listoille oikeastaan vasta tämän vuosituhannen vaiheessa mutta ei hätiä – kyllä lähtee. Kahautan teille tumma puku päällä ja liperit kaulassa, toivottelen rauhaa ja rakkautta pirttiin ainakin puolentoista tunnin ajan minkä jälkeen laulaa luikautan virren tällä viinan ja pillereiden sekakäytön raiskaamalla äänelläni. Joka aamu herään neljältä pitämään aamuhartauden ja aloitan sen soittamalla jonkun oikein pitkän virren. Soittopelinä olen tuonut mukanani kannettavan mutta silti perinteisen poljettavan urkuharmoonin. Osa palkeista on reikiä täynnä ja kun sitä polkee koskematta koskettimiin, kuulostaa kuin 90 – vuotias kanttori olisi joko tukehtumassa tai saamassa aivan älyttömän orgasmin. Hyvä peli. Ruokaruokouset tulevat olemaan sen verran pitkiä että ne tuotteet joissa ei enää ole paljoa päiväystä jäljellä, homehtuvat varmasti muistuttaen meitä kuolemasta ja paratisista. Lähdätettävän läppärin / pöytäkoneen lataan täyteen uskonnollista musiikkia, tarpeen tullen teen levytilaa poistamalla tiedostoja koneelta. Lopuksi lukitsen aparaatin niin ettei lähdätettävä pääse poistamaan virsivideoita eikä about kolme tuntisia saarnoja, näin hän saa käsityksen hengellisten voimien ylivertaisuudesta. Koska olen albiino, minun ei tarvitse kuin ottaa kloritella valkaisemani vaatteet laukusta ja johan on kirkkautta pirtissä. Taivaallista tunnelmaa tehostaakseni, on kämpän jokaisen lampun oltava palamassa läpi vuorokauden ja verhothan revin alas heti kun tulen teille sillä luomistyön tuloksia täytyy ihastella kovaan ääneen useita kertoja päivässä. Myös raamattupiirit ja muut kinkerit ovat joka iltaisia, päivisin kun pidän jos jonkinlaisia kursseja laumasta eksyneille varttuneemman väen edustajille. Samoin kuin edellisessäkin, tässä voidaan nostaa vittumaisuuskerrointa mm. asentamalla oveen biblialukko joka on ääniohjattu ja aukeaa vasta kun oikea pätkä katekismuksesta on luriteltu aparaatin analysoitavaksi. Lukko huomioi pienimmätkin virheet ja jos ei mene laakista oikein, seuraava yrityskerta on vuorokauden kuluttua. Sen ajan voi hyödyntää joko lukemalla katekismusta tai lähtemällä hevon vittuun ajatuksena ettei sinne kämppään nyt niin paljon sitä roinaa jäänyt.

Himouskovainen

Käänteisversio edellisestä, mutta nyt virsien sijaan on tummaa meininkiä joka aloitetaan maalamalla kämppä aivan mustaksi, yhdelle seinälle tulee punakeltaisia liekkejä. Keskelle lattiaa muuraan uhrialttarin jossa sitten pilkon sikoja ja muita siivekkäitä (meilläpäin sioilla on siivet) uhrimenoissa. Dekoreeraukseksi levittelen perunasäkillisen verran aitoja ihmien pääkalloja ja luita jotka löysin metsästä kun olin kaivamassa matoja. Musiikkina soi heavymetal ja kaikki se muu musiikki, jonka oppimattomat omat leimanneet tähän alakulttuuriin kuuluvaksi ja turha kai sanoa että luonnollisesti niin kovaa kuin taloutenne stereoista lähtee. Aamupalaksi verta jota saa a) lahtaamistani sioista sekä b) suoraan kaupan hyllyltä. Aamupala tarjotaan pirtelön muodossa ja lisukkeeksi voi pistää matoja tai sammakoita lillumaan tuohon punaiseen janojuomaan. Jos hinnoista sovitaan niin voin ennen teille tuloa pitää viikon tankkauksen etelän miesten ruokapaikoissa ja takaan, että verta lentä myös perseestä ainakin kaksi viikkoa mikä tehostaa alasti tekemieni uhrimenojen vaikutusta. Myös puolalainen jogurtti saa perseeni käyttäymään edellä mainitulla tavalla ja bonuksena tulee räyhähenkien karjahtelua muistuttavia ääniefektejä.

Tässä vain kolme tapaa saada se kusipäinen puoliso tajuamaan että nyt on aika vaihtaa maisemaa, kategoria on kuitenkin niin laaja että kaikkien kertomiseen menisi päiviä ja uskoisin että teillekin löytyy sopiva kunhan saan taustatiedot ja jutellaan vähän. Laitan tähän loppuun yhden valokuvan, olin etelä – suomessa ja tein firman ennätyksen sillä lähdätettävä sai tarpeekseen neljässä päivässä. Koville se otti mutta kannatti koska rauha palasi siihenkin taloon.

Kuten varmaan huomaatte, kyseessä oli alkoholisoitunut puoliso jonka sain lähdätettyä kun näytin hänelle vähän esimakua siitä mitä se on kun tosissaan aletaan sitä soppaa kiskomaan eikä huomioida toista ollenkaan. Näin rohkeasti vain yhteyden ottoja ja erittäin hyvää päivänjatkoa teille kaikille. Muistakaa; pelastus on vain yhden sähköpostin ja teidän tukevan lompakon päässä.

 

Pahan liitto
Syy 14. 2012
Ovat sitten eri ohjelmistotalojen ja – palveluiden tarjoajatkin ruvenneet kaveeraamaan itsensä pääpirun kanssa, tarkoituksenaan valikoida ihmisiä helvetttin ja vielä syvemmälle. Ei ole ihmisuhreja, ei palvontamenoja eikä nurinpäin olevia ristejä vaan ne saatanan päivitykset. Olen natissut tästä aikaisemminkin mutta nyt tämä touhu on mennyt ihan mahdottomaksi; pahan liitto tarjoaa muka eri vaihtoehtoja käyttäjälle ja sitten kun klikkaat mieleistäsi, tulee ilmoitus; ”Ei kuule poika onnistu, tämä menee nyt näin.” Sitten tuttuakin tutumpaa valojen vilkkumista höystettynä piipityksellä jota seuraa loppuhuipennus – koko kone sammuu. Istut hikisenä ja pakarat jäykkinä josko himmeli / päivitysohjelma tekee vielä jotain mutta mitään ei tapahdu. Viimein uskallat laittaa nihkeät nakkisi näppäimistölle ja juuri tätä hetkeä tuo pääperkeleen ohjelmistotalossa värkätty päivityskirous on odottanut; koko näyttö lävähtää niin kirkkaaksi että taas on juostava optikolle vahvuuksia nostamaan verkkokalvojen sulamisen takia. Fonttikoko 72 näytöllä ilmoittaa että älä nyt vajakki hiplaa sitä näppäimistöä, tässä on vielä isot jutut menossa. Annat periksi ja ajattelet juoda kupin kahvia mutta noustessasi koneen äärestä, kone parahtaa ja pyytää sinua hakkaamaan tunnuslukuja ja kirjautumistietoja väsymiseen asti.Viimein, monen tunnin jälkeen näytöllä oleva teksti pyytää sinua käynnistämään koneen uudelleen jotta päivitykset tulevat voimaan. Teet näin ja huomaat ettei kone enää käynnistykään vaan on tuomittu määrämättömäksi ajaksi elämään pimeydessä, joten oikosulku päässä on valmis; revit verhot alas, kaadat koko pannullisen tulikuumaa kahvia sisuksiisi ja painelet talon katolle vääntelemään lautasantennia – ihan kuin se muka jotain auttaisi.
Helvetti 1 – oma sielu 0.

Virustorjuntaohjelmat ne vasta vittumaisia ovatkin enkä ihmettele yhtään, ne ovat helvettiin joutuneiden, elinaikanaan verotuksesta vastuussa olevien sielujen tekemiä, porukassa on mukana jokunen vouti ja muutama kymmenen virkaheitto pappia. Nyt kun oli se verkkohyökkäyshässäkkä niin kyllä sitä tarjottiin heti sellaista ei enää koskaan viruksia – tasoa olevaa virustorjuntapäivitystä. Tarjottiin ja tarjottiin, helvettiäkö siinä teet kun päivitysohjelma päättää ja kone rutisee auliisti. Aikansa kone raplatteli ja valot villkuivat, syötettyäni uuden salasanan (jonka kone pyysi antamaan) ja sähköpostiosoitteen tarkalleen 87 kertaan ilmestyi näytölle teksti: ”Virustorjuntaohjelman päivitys on valmis. Salasanaa ei voida palauttaa eikä antaa uutta – pidä huoli ettei salasanasi huku jotta voit tarvittaessa tarkistaa sen.” Ihan kiva että ilmoititte sen tässä vaiheessa, mitäpä minä moisella salasanalla olisin tehnytkään. Ai niin, ilman sitä ei tietyt asiat onnistu. No, mitäpä minä virustorjunnalla, tervetuloa kaikki madot ja jos ette jaksa luikerrella niin ainahan on troijan hevosia käytössä, ratsastakaa niillä. Sitten näytön yläreunaan ilmestyy komea hallintapalkki ja tottahan sekin on tajuttava että niin hienot vimpaimet vievät sen verran tilaa ettei nytkään ole kuin rivin verran näkyvyyttä ruudun alareunassa. Nytkin lepuutan nenääni koneen näytön päällä ja koitan kurkkia mitä helvettiä sieltä alhaalta mahtaa tulla. Palkki on kaunis, runsain värein varustettu näytönpimentäjä ja siinä on mm. oikein hienolla tekstillä ”Varasto.” Mikä vitun varasto? Ruvetaanko meikäläisen koneelle varastoimaan viruksia vai mikä on homman nimi? Yritän niin sanotusti riuhtoa tuon kyseisen karsinan ovea auki mutta turhaan, eihän minulla ole vaadittua käyttäjätunnusta eikä salasanaa. Tai oikeastaan on 87 kpl, mutta en enää tiedä mikä kuuluu minkäkin avaamiseen joten hakkaan noin 38 minuuttia päätäni keittiön pöytään. Katselen hallintapalkkia uudestaan, siinä lukee kirjautumisavustaja – en avaa vaan kävelen ulos ja käyn ohi lentävän, kesän viimeisen ampiaisen kimppuun todeten ettei se ollutkaan kesän viimeinen vaan niitä oli hereillä koko pesällinen. Naamani näyttää perunasäkin kyljeltä ja saan allergisen kohtauksen joka vie tajuntani.
Helvetti 2 – oma sielu 0

Virustorjuntakirous kakkonen, koneen ohjelmiston mukana tullut on niin ikään pakolla imaissut päivitykset ja riitelee nyt ostolaisen kanssa. Tunnelma on kuin kylmän sodan aikaan ja kilpavarustelu kiihtyy; palomuureja rakennetaan koko ajan korkeammaksi ja menetän näköyhteyden olohuoneeseen, tehden kiihtyvällä tahdilla kuraa palomuureja muuraavien apuohjelmien joukolle. Minut muurataan elävältä seinän sisään, ei pääse virukset sisään enkä minä ulos, en vaikka kuinka muuttelisin asetuksia. Nettiin on turha yrittää sillä kun toinen armollisesti päästäisi, niin toinen ilmoittaa siellä olevan sopimatonta tekstiä minun neitseellisille silmilleni. No niillä nyt ei pahemmin tihrusteta, kiitos aiemman päivityksen joka sääti näytön sen verran kirkkaaksi että sen näkee naapurikunnassakin. Muuttaessani asetuksia ja salliessani tiettyjen ohjelmien pääsevän palomuurin läpi, minut luokitellaan virukseksi ja kone sammuu näytöllä vilkkuvan tekstin ”Go fuck yourself”, virus” - tekstin saattelemana.
Helvetti 3 – oma sielu 0

Puhelin ja saatanan joukkojen uusin villitys, älypuhelimet. Nyt on bittitaivas tummana päivityksistä joten me karvalakkiporukkakin saamme osamme tästä autuudesta. Ostin uuden puhelimen ja se ei pelaa yhtään vaikka on kuinka pöly – ja roiskesuojattu. Ei nimittäin suojauksista ole mitään apua jos akku irtoilee vähän väliä ja puhelin sammuu koko ajan. Tästä syystä päätän ottaa vanhan puhelimeni käyttöön ja vaikka se on ihan perusverio, myös pöly – ja roiskesuojattu sillä muunlaisia minun on toimenkuvani takia turha ostaakaan. Asennellessani päivämääriä ja kellonaikoja oikeaksi, huomaan että siihenkin on saatavissa mahdollisia uusia päivityksiä, joten piruuttani kokeilen ja kappas, se alkaa lataamaan päivityksiä. Vieläpä hämmästyttävän nopeasti ja kerrankin olen onnellinen vaan en kauan, luuri ilmoittaa että se alkaa nyt asentamaan lataamiaan päivityksiä ja niissä saattaa kulua jonkin aikaa. No niinpä meneekin, joudun laittamaan nimeni kolmeen adressiin vanhemman väen poistuessa takavasemmalle, tehden tilaa uusille jotka jatkavat vanhojen karheiden alulle laittamia päivityksen asentamisia. Päätän soittaa toisella puhelimella eräälle ystävälleni ja kysyä mitä heidän pienokaiselle kuuluu. Vastaukseksi saan ettei se mikään pienokainen ole pääsiarmeijasta pari vuotta sitten ja nyt oli kuluneella viikolla voittanut Itä – Kiinassa pidetyt painonnostokisat. Voitto ei kuitenkaan tuntunut miltän, sillä hän otteli yksitoista vuotiaiden luokassa kun nämä olivat lähempänä fyysisiä mittasuhteita kuin muut ikäluokat. Ei siis steroidien ja hormonien käytöstä tietoakaan. Aikaa on siis mennyt joku tovi eikä puhelin ole vieläkään saanut asennettua päivityksiä. Helvetti 4 – omasielu 0

Vaikein viimeisenä; naisväen päivitykset. Tämä helvetin väen ehkäpä pirullisin keksintö on vertaansa vailla. Kukaan ei tiedä miten naiset saavat päivityksensä mutta jumalauta asetukset muuttuvat sukkelaan. Ei riitä että aamulla toteaa vanhaan tyyliin ”Ennen oli ennen, nyt on nyt”, vaan tuo toteamus on nykyisellään tehtävä noin 1322 kertaa päivässä. Jotenkin tulee mieleen (oisko Lipsasen Ilkan, muistattehan ison D:n?) kappale ”Tuuliviiri”. Helvetin lujaan pultattu minkä voi todeta alati myrskyävästä ilmanalasta. Kuuloni on mennyt ja kotioloissa käytän ilman taittoja olevia silmälaseja, laseihin oli kätevä kiinnittää pienet tuulilasin pyyhkimet. Korvani, jotka ovat aivan luokattoman isot, olen laittanut nepparilla kiinni kallooni etteivät suotta pärise kun kerrotaan uusista, uuden päivityksen mukanaan tuomista muutoksista. Esimerkkeinä mainittakoon eilen siirtämäsi, noin kolmen tonnin painoisen kirjahyllyn olevan vikapuolella joten olohuoneen ilme on päivitettävä kiireesti.
Helvetti 5 – oma sielu 0 eli lopullinen voitto alakerran ja päivitysten laatijoiden pahan liitolle. Taidan kaataa koko koneen vihkivettä täyteen, josko se siitä tokenisi. Jahka saan pyyhittyä nämä mustat pilvet pois pääni yläpuolelta, voimme käsitellä jotain omituista asiaa – vaikkapa tehdä väitöskirja otsikolla ”Tarjousten vaikutus naisten käytökseen kaupunkien keskustoissa ja taajama – alueilla”. Tuohon hommaan saa muuten tukea EU:lta, päästään vielä johonkin reissuun niillä rahoilla. Tottakai minä naiset teitä rakastan, olette te sen verran erikoista porukkaa, että ilman teitä täällä olisi loppupelissä aikas tylsää…

 

Pepposen koti - vain tämän kerran
Syy 13. 2012  |
Saatte tämän ainoan kerran nähdä miltä hullun koti(luolastot) näyttää, vaikka vannoin etten näitä helvetin ”Hei, mä löin tänään listanpätkän seinään!” - tekstejä rupea väsäämään. Putsasin konetta kaikista vanhoista jutuista ja nää putkahti esiin, tämän jälkeen näitä ei nähdä kuin kummittelemassa pölyttyvässä postauksessani. Okei, lähdetään liikkeelle ja koitan aina jokaisen kuvan yhteydessä kertoa mistä luolasta mikäkin on otettu, vaikka ei silläkään ole mitään väliä sillä yhtä kipeetä se pään takominen tekee joka kopissa.

Maanpäällinen osuus
(se ei sitten tämäkään kappale suostunut saatana vaihtamaan fontin väriä vaikka kuinka yritin, että anteeksi vaan tämä erilaisuus. Ei pitäisi vajakin kokeilla kaikkea…)
No niin, tässä ylhäällä nähdään kuva rakennusaikaisesta parakista, joka nyttemmin toimii vittumaisten vieraiden vastaanottotiloina. Aivan saatanan kylmää ympäri vuoden koska minä hullu luulin vedenpaisumuksen tulevan ja väkästelin nää kammioni astetta korkeemmalle. Toi on hyvä idea tarjota mulkuille ja nirppanokkasille vieraille sufeet noissa tiloissa, eivät viihdy kauan kun tarjouskahvi kilahtaa huuruun kertakäyttömukissa ja stringit jäätyy vakoon kiinni. En ole huomaavinaankaan, päivittelen siinä itsekseni että millähän perkeleleellä sitä saisi taas noi rästiin jääneet sähkölaskut maksettua. Vaikutuksen tehoa lisää se kun hiihtelen ympäri luolaa pelkät kalsarit jalassa ja silmät auki jäätyneenä. Olen vuokrannut tota tilaa myös kongressipaikaksi kerran, siitä tuli vaan vähän hemmetin pitkä oikeusprosessi kun menin fotoshoppaan hönöpäissäni liikaa. Olisitte nähneet ilmeet, kun paikalle lennätettiin helikopterilla 48 kpl erään suuryrityksen myynnistä vastaavia henkilöitä markkinointikoulutukseen ja minä oon vastassa paskaset kalsarit jalassa. Ainoa henkilö jolla oli lämmin, oli Suomen puolen yhteysmies joka huusi niin lujaa että liuku hangella taaksepäin. Oli siinä amerikan vieraat ihmeissään. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja järjestin kolehdinkeruu tilaisuuden joka kulki nimellä ”Help Finnish man get back his electrisity”. Päin vittua koko lause kun en osaa lontoota kunnolla mutta jenkit tajusivat, sain haalattua kasaan kivat 980,- dollaria. Ongelmani vakuudeksi heiluttelin lääkehöyryissäni kirveellä poikki lyömääni aggregaatin johtoa. Siispä tässä varoituksen sana, älä koskaan tee uli 4500 µg lääkityksessä klapeja sillä siinä voi sattua kaikenlaista.

Tuulikaappi
Oikein tekee päästä kipeää katsella tätä kuvaa, niin paljon olisi saanut aikaan jos tällä kohtaa ei olisi lähtenyt lapasesta. Olin saanut uudet lääkkeet jotka kolahti huolella ottaan, minkä seurauksena päätin ettei tästä luolastosta sitten mitään postilokeroa tehdä. Kaksikymmentä viikkoa, yötä päivää heiluin hakun, lekan ja räjähteiden kanssa tehden tuulikaappia. Karkean arvioni mukaan louhin 97000 m³ kalliota tuona aikana, mikä on merkityksellistä kun en syönyt koko aikana muuta kuin niitä nappeja. Jos olisi edes makkaran silloin tällöin, niin tuota lukemaa olsi voinut helposti kasvattaa tuonne sadantuhannen paremmalle puolen. Sitten loppuivat ne uudet lääkkeet eivätkä uusineet respaa vaikka kerroin että nyt niitä voimajyviä vasta tarvitaankin, työt on tontilla pahasti kesken ja talvi painaa päälle. Myöhemmin sain kuulla ettei respaa kannata mennä uusimaan hakku kädessä ja otsalamppu loimottaen. Kaiken lisäksi haisin niin paskalta ja hieltä että joka ainoa viherkasvi kuoli siinä lääkäriasemalla. Kuvassa etualalla näkyvät rakennelmat eivät ole mitään tienvarsi levikkeiltä tuttuja taukopaikan pöytiä, vaan Rolling Stonesin täysmittainen keikkalava (etualalla) ja Silja Serenaden peltien leikkausalusta (taka – alalla). Sehän on siitä tunnettu paatti että sen kyljet on tehty yhdestä kappaleesta. Sain onneksi ostettua noi aika halvalla, muistaakseni karvan alta 666,- euroa jos pystyn näyttämään paikan mihin ne saa kipata. No sehän kävi helposti ja retelit lennätettiin meidän kotivuorelle. Kerroin tämän nyt lähinnä siksi että pystytte käsittämään mittasuhteita. Kuvan oikeassa reunassa, siinä missä kallioseinämä kohtaa maanpinnan, voitte nähdä vihreän juovan miltei koko matkalta. Siinä nähdään mitä lääketeollisuuden myrkyt tekee meille sillä kävin koko ensimmäisen talven kusella tossa samalla seinällä ja vasta lumien sulamisen jälkeen näin vahingot. No onneksi en käynyt paskalla, toi koko vuorihan olisi rapautunut siinä määrin että se olisi todennäköisesti sortunut. Voitte näyttää omalääkärillenne tätä kuvaa ja sanoo että kattos poika siitä antibiootin mallia, perkele.
No eteenpäin mennään;

Makuu huone
Jep, tässä on meidän makkari, kuva otettu heti kun sain sen luohittua eikä se siitä ole paljon muuttunut – korkeintaan parin lattialla olevan hirventaljan verran. Tauluja ja lampetteja on aivan turha yrittää ruuvata noihin seiniin sillä täytyy sanoa että kyllä suomen kallioperän graniitti on niin helvetin kovaa ettei siinä paljon ylimääräistä teurota. Tämänkin huoneen (tai luolaston osan) kanssa kävi tuuria, sinän takana köllöttää 30 000 pyttyä radioaktiivista jätettä loppusijoituksessa. Niinpä kuvassa vasemmalla näkyvä seinä hohtaa vihreää valoa 24h (tosin himmeästi, ei näy salamavalolla otetussa kuvassa) ja pitää omituista ääntä, ihan kuin seinän takana lirisis ne pytyt mutta ei kai ne nyt sentään. No, mulla ja vaimolla on jalkapohjat vereslihalla mutta pistän sen helvetillisen kosteuden piikkiin, se kun irrottaa suoloja noista seinämistä siihen malliin että soppakin on keitettävä sateenvarjon kanssa. Muuten tulee niin saatanan suolaista että se vetää ikenet valkoiseksi ja jähmettyy kivikovaksi jäähtyessään. Peunalastuja saa kyllä kätevästi kun leikkaa vaan perunasta viipaleita ja läiskii ne tuoreena kallionseinämiin, ne maustuu ja suola kuivattaa ne koviksi koppuroiksi ja tiputtaa lattialle mistä ne on helppo kerätä purkkiin. Niin, purkkiin. DIY – hengessä tein nelimetrisestä pahviputkesta (mattorullan sisällä, kuljetusta varten) oman Pringlers – version. Vaimo ei yhtään tykkää kun sohin sillä iltaisin, silloin katsellaan katossa olevasta halkeamasta solkenaan valuvaa, tähtien täplittämää hyistä vettä. Daa.

Olohuone
No niin, siinä olisi sitten kuvaa olohuoneesta. Toi perkeleellinen läpi ei ole seinässä vaan katossa. Tuli otettua kuva vähän oudossa kulmassa joten se hämää aika pahasti. Syy tuon ammottavan aukon syntyyn oli vaimon halu saada luonnonvaloa sisään. Juuri näin ja minä vajakki menin sitten tekemään sen läven kattoon, ajatelematta yhtään että talvisaikaan sieltä pyryttää aivan vitusti lunta tupaan. Ekana talvena investoin polttomoottori käyttöiseen lumilinkoon mutta se oli hukattava kun molemmilta lähti taju, pakokaasut perkeleet kun eivät kunnolla päässeet ulos. Niinpä minä lykin ne nykyään ihan käsipelissä ulos ja siinä sitä työtä vasta onkin. Kyllä sitä nyt jonkin verran mielestäni pitäisi häkämyrkytyksiä kestää mutta vaimo ei anna periksi. Ymmärrän kyllä toisaalta häntä, viime talvena oli liikkeellä ripulia joka tarttui sitten eukkoonkin ja pytyllä istumiseksihan se meni. Aina kun turahti niin löi nokivalkean hanuriin ja vaimo parka pelästyi niin persläpensä kuin etupuolen otuksenkin puolesta eikä syyttä, liekki löi parhaimmillaan puolentoista metrin päähän. Jonkin verran on siis jo nyt karstaa ja nokea rööreissä. Nuo rojut mitkä tuossa kuvassa näkyy, ovat itseasiassa mun riippuliitimen jäänteet. Yritin nopeuttaa kylillä asiointia ja ostin tuollaisen liitimen mutta jo neitsylennolla kyliltä kotiin kävi huonosti. Katsokaas kun tuo läpi tuolla katossa ei ole kuin puolitoista metriä ja riippuliitimen siipien kärkiväli on kolme metriä niin ei mahtunut aukosta, ei. Sinne jäivät siivet räppänän luukulle ja minä tulin kaikki kaksitoista metriä sukkana alas suoraan luolan lattialle. Voi perkele mikä kumaus, luolastossa kumisi vielä viikon sen jälkeen kun kaiku oikein kierrätti ääntä. Niin ja kipiää teki, oli pakko vetäistä koko kuukauden dosetti tyhjäksi kerralla ja nukkua pari viikkoa. Vaimo väitti että multa lähti taju mutta se mitään lähtenyt, kunhan funtsasin asioita.

Suihku – ja keittöosasto
Juu, yhdistetyt toiminnot tosiaan mutta kätevästi käy astioiden tiskaaminen samalla kun on suihkussa. Näin jää enemmän aikaa johonkin muuhun, vaikkapa seinän tuijotteluun tai korjausrakentamiseen sillä sitä riittää aina. Toi on helvetisti romantisoiva kuva kun se on otettu kesällä, talvella noi pesu – ja tiskipuuhat ovat yhtä helvettiä. Miettikää nyt, tuo neitseellinen putous tuossa on yhtä kova kuin Jyrin kyrpä niin minkäs teet? Satunnaisesta ohikulkijasta näyttää varmasti oimituiselta kun luolasta syöksähtää vihreä jätkä (Svarfega, ainoa mikä pysyy vähän jatkettuna suht norjana -38 asteessa) ja alkaa hinkkaamaan itseään jääpatsasta vasten, kuvitellen että siitä sulaisi huuhteluvettä mutta ei niin ei. Siinä on sitten turvauduttava perinteiseen ”Kettu keväthangella” - metodiin eli sukelleltava pää edellä hankeen että saa hinkattua svarfegan ja paskat pois iholta. Näkymä muistuttaa sinistä hyljettä jolla on pahoja liikuntarajoitetteita. Minä nyt pärjään mutta vaimo, voi perkele kerrankin se oli patsassuihkussa ja hinkkasi siinä etumustaan jääpylvästä vasten niin eikö pyhäkoululaisten retkiporukka mennyt meidän luolan ohi. No eihän alastomuudessa sinänsä mitään mutta eukko sattui hinkkaamaan itseään siellä pylvään takana joten kirkas jääpatsas toimi suurennuslasina ja eukon tuhero näytti kieltämättä afganistanin sodan käyneeltä karhulta. Jopa minä pelästyin, saati sitten pyhäkoululapset katsellessaan hurjaa karhua rikki ammuttu kita ammollaan, hyppimässä ylös ja alas. Jessus sentään mikä muisto siitäkin on jäänyt. Talvisaikaan astiat heitellään joko paskaksi jääpylvästä vasten tai syödään kertakäyttöastioista, ne on käteviä kun ne voi polttaa ja sitä paitsi oikeat astiat on loppu.
No joo, tällästä on meidän mäellä ja vielähän siellä on aika ankeaa, tuo kallio kun on sangen vittumaista työstää eikä kuntokaan ole paras mahdollinen mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tästä postauksesta ei paljon sisustusvinkkejä revitä ja jos joku saa tästä ideoita, niin suosittelen lähetemään juoksujalkaa terveyskeskukseen, kyllä ne sieltä opastaa eteenpäin ja huolehtii että matkalle on oikeat eväät tai parhaimmassa tapauksessa soittavat saattajan. Niitä tulee yleensä kaksi ja ne tunnistaa sinisten haalaeiden olkapäitä koristavista miekan kuvista. Raavaita miehiä, siinä ei paljon sandaali lattiaa laapi kun ne auttavat autoon. Tämmöstä, vielä on kesää jäljellä joten jatketaan nikkarointia, myös te siellä telkien toisella puolen.

 

Jos minulla olisi…vaan kun ei ole
Syy 12. 2012 |
..terveet ja normaalit ajatukset, kirjoittaisin nyt jotain todella viisasta paneutuen yhteiskuntamme polttaviin kysymyksiin. Vaan kun ei ole, niin poltankin nortin ja kuuntelen komentokeskukseni sisäistä hurinaa pohtien samalla juttua, johon sain varmistuksen hetki sitten. Voiko treenata itsensä niin huippukuntoon, että lähtiessä juoksemaan aivan saatanasti ja ilman ennakkovaroitusta, sielu tippuu kyydistä? Kyllä voi, tein kokeen muutamia tunteja sitten tuossa korsumme ohi menevällä sorapätkän suoralla. Hämätäkseni sielua, kävelin normivauhtia ajatellen samalla ahvenanmaalaisten vaikeuksia. Onpa meinaten varmasti omituista esitellä itsensä ahvenanmaalaisten ranskalaisten perunoiden kasvattajaksi. Siis kumpien, ahvenanmaalaisten vai ranskalaisten? Vai ranskalaisten aamiaisten? Siinä potunkasvatuksessa sekoaa pää; kuvitelkaa nyt itsenne aikaisin keväällä tökkimässä ranskalaisten perunoiden siemenperunoita (ne on niitä lyhyitä, joita pikaruokamestat ei hyväksy ja siksi ne päätyy meidän hullujen syötäviksi) maahan, palttiarallaa 200 km pituisen vaon päähän. Ei jessus sentään, tulisin varmaan hullumaksi (jos mahdollista) kuin mitä nyt olen, todennäköisesti tappaisin koko istutusporukan ja juoksisin rannikolta rannikolle. Saattaisin käydä jossain lähiökapakassa vielä retostelemassa sillä asialla ja kertoa olevani sukua Forrest Gump:ille. Täydestä menisi koska käytösessä ei ole juurikaan havaittavia eroja paitsi että Forrest puhuu lontoota ja meikä päästelee kurkkuääniä, varsinkin nyt kun uusivat lääkityksen niin artikulointi tahtoo tökkiä vallan helvetisti.

Vielä perunanistutukseen ja varsinaiseen ranskalaisten perunoiden nostoon. Jos olette koskaan sielläpäin liikkuneet, niin olette varmasti nähneet tienposkessa paarustavia ihmisraunioita joilla on aivan vitulliset määrät jatkojohtoja olkapäällään. Tämä johtuu siitä että noin puolet ranskanperunoista menee diibadaabaa – marketteihin ja niiden pottujen pintojen täytyy olla sellaiset you know, sahalaitaiset. Tästä syystä ne perunnannostajat, joiden vastuualueena on ko. perunat, joutuvat kreppiraudoilla painelemaan joka saatanan perunan ennen kuin sen saa heittää keruuämpäriin. Jännetupin tulehdukset, krampit ja itsemurhat keskellä sitä vitun pitkää vakoa ovat ahvenanmaalaisten arkipäivää ja näin ollen siellä on turha mennä hakemaan sääliä kertomalla olevansa itsemurha – aikeissa. Ne perkeleet lyövät sinulle kreppiraudan käteen ja osoittavat vakoa, vako voi olla sitten mitä tahansa – riippuu kenen seurassa hengenriistoaan julki tuo. Sama vaiva on muuten pasta – ja makaronipuolella, siellä tuonelan viestikapulana on piippausrauta ja lajina kierremakaroni. Ei ole helppoa ei, mutta ahvenanmaalaisia hautureita ei haittaa sillä aina on uusia tulijoita vaon päähän ja uusia asiakkaita hautureille, noille hautausmaiden herrasmiehille. Talvikuukausina nämä mustat linnut tulevat Emo – Suomen puolelle ryyppäämään perunannostoaikaan tienatut vainajat, kyllä on kolkkoa touhua mutta niin on koko perunabisneskin. Ainoa asia mihin luomuväki eikä viherpiiperot puutu, vai oletteko jonkun nähneen tökkivän ranskalaisia hevonpaskakasaan kehottaen ostamaan luomuranskalaisia? No ette varmasti ole, tai ette ainakaan kehtaa tunnustaa ostaneenne.

Näissä aatoksissa teppailin tietä pitkin kun yht´äkkiä lähdin litomaan niin vitusti. Kuului korahtava ääni ja omatunto, joka oli juuri pitänyt puhuttelua sielulle, tarttui korvasta kiinni ja kysyi: ” Mitä helvettiä oikein meinaat, olin pudota kyydistä!”. Kerroin yrittäväni pudottaa sielun kyydistä ja sen kuullessaan omatunto alkoi räkättämään; ”Onnistuit, tuolla se onneton nyt koit…” Jysähdys! Niin katkesi omatunnon puhe sillä sielun mukana katosi järki, tai paremminkin järki huomasi sielun pudonneen kyydistä ja kiiruhti tämän luo. Minä jäin jotenkin omituiseen tilaan, en ollut järjen ja sielun messissä enkä liioin omantunnon mukana omassa kropassani, vaan leijuin noin kahden metrin korkeudella tienpinnasta ihan keskenäni, omituisesti. Kuka helvetti minä sitten olin ja mitä edustin, ennen luulin että on vain sielu ja kroppa, vai oliko sekin niiden tummapukuisten äänentoistolaitteiden propagandaa? Pyöriessäni siinä tomupilvessä jonka ohi ajanut auto nostatti, sisältäni kuului jylisevä ääni;”Sinä olet minä ja minä olen sinä ja me kaksi ollaan heihei – väkeä, kahjoja,pilleripajatsoja, ryyniraunoja, what ever – saat valita”.

No voi vittu mikä tilanne; kroppa juoksi ympäri mäkiä törmäillen petäjiin ja postilaatikoihin kun ei ollut järki sitä ohjaamassa, omatunto soimasi itseään kropan olkapäällä yrittäen pitää kaksin kiinni ettei putoaisi ja sielu ja järki näyttivät vaipuneen jonkinlaiseen hartaaseen keskusteluun keskenään. Tyypillistä tuuria: jään koko porukasta, luonnollisesti sen hulluuttani edustavan henkisen tason kanssa. Koska kyseessä oli pienimuotoinen pattitilanne, päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja aloin tentata hullua puoltani kysymällä kaikkea mahdollista mikä liittyi jyrähtäneisyyteen ja mikä aiheutti pipipäisyyteni. Hulluus kertoi sen olevan osittain geeneissä, päästä pideltävää porukkaa koko saatanan suku sikoja myöten. Asiaa ei kuulemma auttanut se kun minut oli pudotettu synnytyslaitoksella, ei betoni tee hyvää vastasyntyneen kallolle, oli se pinnoitettu sitten millä tahansa. Ei myöskään se, että talvella -69 olin tippunut potkukelkan kyydistä ja oli töröttänyt päälläni hangessa puolitoista viikkoa ennen kuin minut oli löydetty. Silloin hulluus sanoi varmistuneensa ettei hän tästä päästä lähtisi, päinvastoin täällä olisi työsarkaa hänen koko suvulleen, veli sosiopaattia myöten. Hulluus kertoi myös itsensä kertautuneen, minun siis tulleen hullumaksi. Olin äimän käkenä mutta hulluus selitti; jo vauvaiän sekoilut olivat aiheuttaneet lukuisien muovailuvahojen syömisen ja sitä kautta kuukkelbergin pahenevan tilan, ei siihen aikaan muovailuvahojen väriaineita kontrolloitu vaan ne olivat perkeleellisiä hermomyrkkyjä. Hulluus viittasi jouluaattoon -70, jolloin söin koko paketillisen (24 pötkylää) muovailuvahaa ja sen päälle vielä joulukuusesta koristeet. Ne koristeet eivät totisesti olleet mitään enkelinkuvilla varustettuja karamellejä, vaan lyijymaalilla maalattuja puisia lätkiä – köyhiä kun oltiin. Sinä jouluaattona minulla ensimmäistä kertaa löi värit päälle; esitin olympiatasoa olevan, kahdeksastatoista liikkeestä koostuvan permantosarjan alasti, väänsin tortut keskelle olohuoneen lattiaa ja pomppasin verhoihin roikkumaan. Alas laskeutuessani jäi vähän saatanan pitkä jarrutusjälki verhoihin äidin mieliksi. Päästyäni verhoista menin istumaan joulupöytään muiden seuraksi, ristin käteni ja luettelin täydellisesti sen hetkisen puhelinluettelon alusta loppuun mutta hepreaksi. Jouluaamuna heräsin oudosta pleksikopista jossain sairaalassa ja sain olla siellä koko joulun ajan, vasta uuden vuoden aattona mutsi tuli hakemaan ja tempaisi varoiksi ostamallaan tinakauhalla lakuaiseen niin lujaa että varsi taittui. Olin pääsiäisen pyhiin asti aika hiljaista poikaa, mutta…. no se on toinen juttu.

Nyt näytti siltä kuin tilanne olisi rauhoittumassa; omatunto oli saanut kropan jotenkin hallintaansa ja ohjasi sitä järjen ja sielun suuntaan. Viittilöin vähän helvetisti että tulkaa nyt tännepäin mutta hulluus käski minun lopettaa, eivät järki ja sielu sitä noteeraisi sillä ne olivat nähneet huhtomistani ihan tarpeeksi. Onnekseni omatunto näytti osoittavan meitä ja pian koko orkesteri saapuikin hulluuden ja minun seuraan. Pitkään pidettiin vihaa, sielu sanoi vittuuntuneensa noin lapselliseen käytökseen, ei ollut helppoa roikkua mukana kun samalla joutui tekemään paikkavarauksia helvettiin menevään junaan. Mitä helvettiä, olinko kuolemassa? No et, mutta hommaa pyörittää samat tyypit kuin elävienkin kirjoissa, tai siis nyt manan majoilla mutta ovat olleet töissä rautateillä joten homma tökkii koko ajan, voi olla että jäädään iäisyydeksi limbukseenkin jos helvettiin menevät junat ovat taas myöhässä – siis sitten aikanaan. Lupasin parantaa tapani ja niin sielu sanoi järkkäävänsä meidät taas yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin tapahtuikin. Huomasin seisovani suoran päässä yksinäni, ei sielua eikä muitakaan näkynyt joten talsin kotiin ja mietin hulluden sanoja. Ei muuten, mutta se hulluuteni kertautumisjuttu pistää miettimään, nyt on jo tämmöistä menoa niin mitä se on viiden vuoden päästä? Keskustelenko kenties hulluden mainitsemien sukulaisten kanssa? Taidankin mennä ostamaan jotain sivistävää lukemista tai katsoa jonkun järkevän dokumentin, jos vaikka saisi vähän jarrutettua niitä hulluuden sukulaisten tuloa. Enhän minä ole ehtinyt vielä siivoamaankaan. No, kyllä illalla nakkikioskin jonossa joku pyykäisee pölyt hyllyltä, en ehdi suutani kunnolla avata kun jo käydään kiinni ja huudetaan että turha tänne on tulla vittuilemaan. Enhän minä, yritin vaan demonieni kanssa päästä yksimielisyyteen siitä mitä syötäisiin…
Ai niin, meinasi unohtua; kyllä, sielun voi pudottaa kyydistä joten treenatkaa – siitä tulee hieno kokemus!

 

Aikojen halki Jumalaisen naisen matkassa
Syy 11. 2012
Olihan humaus, vielä hetki sitten istuskelin kivellä ja kelloni näytti aikaa 10.20. Kellonajassa ei mitään ihmeellistä mutta päiväys, se kun sattui olemaan 10.09.1971. Olin joku aika sitten oppinut kirjoittamaan ja kirosin kun en saanut valkoisella liidulla piirrettyä sellaisia kuvioita mustaan liitutauluuni kuin olisin halunnut. Muutenkin koko 60 -luku, se hieman yli puolikas mitä olin sitä ehtinyt elämään, oli aivan perseestä. Ainoan leluni käsitti noin kolmekymmentä senttiä pitkä koivuklapi, joka oli kesät talvet umpijäässä samaan tapaan kuin minäkin ja se pieni hiekkakasa jossa minun oli lupa leikkiä. Kavereita ei ollut, kylän lapsien vanhemmat eivät antaneet omien mukuloittensa tulla meille koska pelkäsivät minun vahingoittavan heitä. Sain näetsen jo tuohon aikaan karjahtelukohtauksia eikä hiekan syöminenkään mikään ihme ollut, halluista puhumattakaan. Pitivät minua siis kahjona ja sellainen minä tietysti olinkin, ei kukaan normi ihminen pasko toinen toistaan kauniimpia hiekkakakkuja ja laula samaan aikaan Aidan oopperaa putkeen, vieläpä swahiliksi. Näissä aatoksissa siis istuskelin ja kirosin taitamattomuuttani, kun yht´äkkiä taivaan täytti tuulenpyörre jonka keskeltä laskeutui jumalainen nainen, toisessa kädessään outo taittuva laatikko jossa oli näppäimiä sekä kirkas ruutu ja toisessa kädessä hän näytti pitelevän kissaa joka tuntui pitävän lentomatkaa täysin normaalina. Tämä pilvistä tullut naisolento laskeutui viereeni ojanpientareelle, metrin päähän siitä kivestä jolla istuskelin. Tuttuun tapaan minulta meni pasmat sekaisin ja aloin puremaan liitutauluani kuin heikkopäinen, nielaisten ensin kaikki kaksitoista liituani. Nainen kajautti minua avarilla niin että hikinen piponi lennähti monen metrin päähän ja liitutaulu vielä kauemmaksi.
Hetken aikaa nainen tuijotti minua kuin tarjousnakkia kunnes ilmoitti että nyt se saatanan vinkuminen saa luvan lakata, minun olisi paras hypätä jousille sillä kohta mennään eikä meinata. Tiedusteluuni että minnehän nyt oltiin matkalla, vastaukseksi sain että 2000 – luvulle, kyllä sinne vielä yks vajakki saadaan sovitettua. Vielä varoitettiin olemaan paskomatta niitä liituja, matkasta tulisi melko töyssyinen. Enempää en ehtinyt tuumata sillä jouduin mukaan pyörteeseen joka johdatti meidät aikojen ja vuosikymmenten halki. Matkan teko oli yhtä myllerrystä, singahdeltiin edestakaisin ajan virrassa ja koitin parhaani mukaan vilkuilla mitä tapahtui. Ehdin nähdä eduskuntatalon pihalla jonkun kaljupäisen miehen auttavan kahta muuta herrasmiestä limusiiniin, tuntuivat olevan melko huonossa hapessa. Toinen oli iso ja puhui outoa murretta, toinen taas tumma tukeva tappi ja aivan perseet olalla. Palattiin takaisin kuusikymmentäluvulle missä hipit nussivat sen minkä kerkesivät. Tai oikeastaan vain puolet heistä, loput olivat aivan liian kuutamolla moiseen touhuun. Taas läpi seitsemänkymmentäluvun ja tikkitakkien, paineltiin suosilla kahdeksankymmentäluvun järkyttävien hiuspehkojen lomitse aina 90 – luvulle. Siellä topattiin vittuilemaan konkurssin tehneille ökymiehille ja kiiteltiin miestä, olikohan se kiljunen vai mikä, viinaan se joka tapauksessa se liittyi. Jotain siinä tuli mainittua ettei papistoon kuuluvia kannata pitää erityisavustajinaan ja niin eespäin. Ei siinä mitään, jouduin minäkin kuuntelemaan korvat punaisena kuinka typerä kitinäni oli kantautunut 2000 – luvulle asti, jopa siinä määrin että se oli alkanut tosissaan vituttamaan. Jos ei kerran palikat riittäneet, niin turha sitä oli koko kansalle porata. Silloin täytyy joko pitää turpa kiinni tai tehdä asialle jotain. Turhaan yritin aloittaa puolustuspuhetta, minut vaiennettiin yhdellä mulkaisulla ja ilmoitettiin että olimme saapuneet 2000 – luvulle, tossa on vajakille ohjeet ja terve moro hei. Kuului perkeleellinen pamaus ja jumalainen nainen oli poissa.
Niinpä minä istun nyt tässä sohvalla, täysin oudossa miljöössä jonka käsittää hikinen kaksio jossain hevon vitun nevalla. Edessäni on samanlainen taittuva laatikko, jonka toinen puoli on kirkas ruutu ja toista puolta hallitsevat näppäimet omituisine merkkeineen. Uskalsin kokeilla näppäimiä ja sitä mukaa kun painelen, niin aivan saatanasti muurahaisten näköisiä koukeroita ilmestyy kirkkaalle ruudulle. En tajua, olenko kuollut vai onko kaksituhatta luvulla näin helppoa? Vielä kun perkele tajuaisi onko noilla muurahaisten näköisillä länteillä jotain merkitystä. Vieressäni istuu koira välinpitämättömän näköisenä sekä nainen, joka taitaa olla kuuromykkä kun ei vastaa puhetulvaani vaan mulkoilee omituisesti. Ilmeisesti häiritsen hänen keskittymistään sillä hän koittaa tuijottaa VÄRItv:tä! Jumalauta, onko tällä vuosituhannelle värit telkkarissa? Meidän seitkytluvun alun Luxor:issa ei ollut värejä eikä noin isoa kuvaakaan, sellainen paleltuneen persreiän kokoinen ja muotoinen aukko, jossa näkyi lumisateen lisäksi jotain pieniä hahmoja.
Olen kertakaikkiaan ällikällä lyöty, voi hitto kun saisin sen jumalaisen naisen vielä tavoitettua, oliskohan mahdollista että hän opastaisi minua muussakin kuin tämän merkkejä tuottavan laatikon kanssa. No, jos tätä vertaa jäätyneeseen koivuhalkoon niin en usko että tällä vuosituhannella tarvitsen apua enää missään – en nimittäin aio persettäni tästä nostaa. Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää, nimittäin paperilappu, jonka Jumalainen nainen jätti ja siihen on laitettu pitkä numerosarja ja viitteenä teksti: ”Jos sussa on yhtään miestä, niin voit laittaa tonne rahaa. T: MP
Täytyy siis ottaa selvää mitä toi numerosarja tarkoittaa ja miten tohon paperilapun sisään saa rahaa.

 

Musta maanantai
Syy 10. 2012
Ette usko kuinka paljon täällä on lennellyt demoneita tänä yönä, kaikki kotimaiset ja laaja joukko ulkolaisiakin piti manata esiin. Demonien runsaslukuinen esiintyminen selittyy sillä, että päätin rustata tämän blogin ulkoasua. Joo joo, liitetään niitä koodinpätkiä tuonne ja helvetin CSS:ssät sekä muut aaaarrrgghhh! Ei se kuulkaa oikeasti ole helppoa siirtyä luolasta, jossa on piirrellyt hiilenpalalla seinään, muuttamaan jotain sellaista mitä itseään paljon viisammat ovat rakentaneet. Näin on asia, yritin kyllä silloin 60 - luvulla hypätä kestävän kehityksen junaan mutta ohi meni ja tämäkin saatanan resiina on ruosteessa, joten ihan heti sinne 2000 - luvulle en pääse. Turvauduin jopa viisaan Welhottaren apuun ja hän koitti auttaa omien kiireidensä keskellä, siitä iso kiitos hänelle. Näissä asioissa vaan se on sama kun neuvoisi kenkiä vaikka jos totta puhutaan niin äo:ni jää alle sen 42:den joten klobot voittavat tämänkin erän. Voi kurjuutta. Näissä saisi olla minua varten sellainen Narrator- tyyppinen apuohjelma, johon voisi kertoa toiveensa ja ohjelma tekisi vaadittavat muutokset. Eipä silti, väittely siinäkin tulisi ennenpitkää koneen karjuessa että koita nyt jumalauta päättää mitä haluat. Tässä tätä nyt kuitenkin on osittain ja ontuvana, kappalejaot ovat infernaalisia yön taisteluiden ( ajankäyttö selviää lopussa) jälkeen. Nyt en vaan jaksa enempää. Tämäkin kappale oli yöllä erilainen, onnistuin jotenkin hukkaamaan koko helvetin pitkän tekstin jonnekin vaikka painelin tuota peruutusnappulaa sormet rakoilla. No, illasta ja yöstä enemmän alla olevassa tekstissä.
Muutenkin eilinen ilta oli jotenkin erilainen, koira kärysi vieressäni sohvalla siihen malliin että pelkäsin koko karvakorvan mätänevän niille sijoilleen. Voi tietysti olla että se halusi kantaa oman kortensa tähän helvetin esikartanoa muistuttavaan tunnelmaan, luomalla nopeasti lamaannuttavan, rikinkatkuisen hajuefektin tänne pieneen korsuumme. Minä hakkasin konetta hysteerisenä vettä valuvin silmin ja ikenet valkoisena kiroamisesta, koiran perseen päristessä kuin seulaksi ammuttu sotarumpu. Tunnelmaa lisäsi vielä vaimon silmistä lentelevät salamat hänen heitellessä elintarvikkeita keittiön lattian alla olevaan säteilysuojaan. No ei ihme, olkkarin verhotkin kytivät jossain vaiheessa ja lattian täytti pieni musta vana muurahaisten suorittaessaan muuttoa pakolaisleiriin (missä se sitten lieneekään). Katselin suurennuslasilla tuota etenevää muurahaisjoukkoa ja niillä oli pienet reput selässään, osa kantoi hetekoita selässään ja loput näyttivät minulle keskisormea.

Vietin aina välillä aikaa kiertelemässä pitkin blogistaniaa ja lueskelemassa mitä ihmisten elämään kuuluu, helvetin utelias kun olen luonteeltani ja koska minua on pidetty komerossa aina neljäänkymmeneen ikävuoteeni saakka. Yllätyin positiivisesti huomatessani etten ole yksin tässä näkyjeni täyttämässä maailmassa sillä eräskin oli tuijotellut autoaan parkkeeraavia pihatonttuja pitkään aikaa ja ihmetellyt että WTF, mitä tapahtuu? No, hänen puolustuksekseen on sanottava että hän kärsi pahasta flunssasta joten voi olla tuon taudin aikaansaannoksia nuo sangen mielenkiintoiset hallusinaatiot. Miksi minä en näe noita, omani on aina jotenkin omituisia ja vähemmän kauniita, kuten alastomia turkkilaisia miespainijoita lukemassa IKEAn kuvastoa tai sitä ainaista saunomista edesmenneen Jasser Arafatin kanssa. Varsinkin nyt kun kaikki jutut on käyty läpi ja istumme vain hiljaa vaatimattomassa 140 asteen lämmössä noin kuusi tuntia, minkä jälkeen siirymme pesuhuoneen puolelle vihtomaan toisiamme isoilla, 92 mm kiintoavaimilla.

Sain myös illan mittaan sukkia neljä paria, ne toi eräs ystäväni joka oli hönöpäissään tehnyt tilauksen jonnekin diibadaabaa - sivustolle ja nyt hänen postilaatikkonsa täyttyy noista kiinalaisten ystäviemme ääntä nopeammin kudotuista sukista joiden materiaalina on mikrokirurgiassa käytettävää ommellankaa, vahvuus o,ooooo2 nanomillimetriä. Sanomattakin selvää että vanhemman karjun kantapää silppuaa sellaisen tosi laadukkaan käsityön taidonnäytteen jo siinä vaiheessa, kun kyseistä kangaslätkää yritetään vetää pahkuroiden yli nilkkaan. Hän on kuitenkin todella ystävällinen sielu ja ajatteli josko kyseiset rätit menestyisivät pakkasen nussimissa kintuissani ja lahjoitti nuo vertaansa vailla olevat, kankaiset mysteeriputket minulle. Olin kiitollinen ja lähetin mielelläni hänen nimissään peruutuksen ko. sivustoon, saate sanoina ettemme voi käyttää noin laadukkaita jalkaterien peitteitä, sillä vähäosaiset ystävämme saattavat tuntea kateutta ihastellessaan pelkkää silmäpakoa olevia riepuja. Niin, sukkien lisäksi ystäväni postilaatikkoon kannetaan saman tilauksen tiimoilta aivan helvetisti partakoneen teriä, sinänsä ihmeellistä koska hän ei ole saanut vartta mihin terät tulisivat kiinnittää. Niinpä päättelimmekin sivuston olevan jonkun häiriintyneessä lahkossa toimivan suicide - jaoston postimyyntipalsta. Se selittäisi pelkät terät.
Palataanpa taas tähän hetkeen; lehdenjakaja kuuluu ajelevan joten yökin on vaihtunut aamun tunneiksi, kelloa en pysty katsomaan sillä teippasin luomeni otsikkoon kiinni joskus puolenyön aikaan ja nyt ovat näköelimet melko kuivat. Olen tässä koittanut hakea osavaa, mutta hillittyä fontin väriä ja onnistuinkin siinä jokin aika sitten kunnes koko vitun hoito alkoi vilkkumaan kuin joulukuusi. On se nyt perkele että voi näinkin yksinkertaisen asian ryssiä. Tässä on pakko soittaa keuhkovammaliitolle ja BAT:lle, röökiä palaa siihen malliin että kohta molempia tarvitaan. Seuraamalla hyviä ohjeita sain mielestäni rukattua tämän ihan ok näköiseksi, mutta nyt tämä ei enää taivu tahtooni, vaan suorastaan kerjää verta nenästään. Toista tietää kun tungen tämän himmelin takkaan jonka lämmitin kylmyyttä vastaan, ainakin tänne korpeen on luvattu kylmiä kelejä etelän helteistä huolimatta. Toki eihän se ole koneen vika vaan minunhan sinne takkaan pitäisi itseni tunkea ja sen teenkin jos ei tästä tule lasta eikä paskaa. Nämä on juuri niitä malliesimerkkejä siitä että pysyköön suutari lestissään ja hullu lepositeissään, ei pidä itseään viisaampien aparaattien kanssa ruveta taistelemaan. No nyt on ainakin fonttikoko isompi, tälläisen kokoisella sitä jatkossakin pukkaa ja jos ei miellytä niin kommentoikaa. Lupaan ilman kitinöitä rukata sitä sitten toivomaanne suuntaan. Vielä jos saisin tuon taustan ja siihen sopivan värin rustattua  niin hyvä. Kuten näette ei tämä helppoa ole kädettömälle mutta pakko yrittää koska teeman vaihtamisestakaan ei ole apua, osa vimpaimista hukkuu ja taas on tekstin näkyvyyden kanssa ongelmia. Sehän on tämän koko rustaamisen perusidea; yritän saada tämän helposti ja miellyttävästi luettavaksi sekä hieman saada taustaan hillittyä väriä koska tämä on tälläinen halju paska. Otsikon kokoa/väriä en saanut muutettua millään joten olkoon toistaiseksi. Varmaan näytön putsaaminenkin auttaisi, tosin vain omia näkymiäni sitä en kyllä tässä mielentilassa jaksa tehdä. En tiedä, katsotaan nyt mitä tämä maanantai tuo tullessaan.

 

Kunnioitusblogi
Syy 9. 2012
Tämä on omistettu teille kaikille jotka jaksatte. Ette välitä omista vaikeuksistanne tai sairauksistanne vaan puskette eteenpäin, omistautuen sille asialle/päämäärälle jota olette juuri tekemässä. Oli se sitten iso tai pieni asia, lyhyen tai pitkän aikavälin projekti - sillä ei ole väliä. Minä kunnioitan. Tässä itsekeskeisessä maailmassa tulee ihan liian harvoin kiitettyä tai ajateltua sitä työnmäärää, mitä toinen on nähnyt sen eteen että sinä voit vain nauttia siitä jutusta, oli se sitten tuote kaupan hyllyllä tai juuri ahmimasi ruoka. Tunnustan olevani kiittämätön henkilö, en aina muista sanoa sitä pientä sanaa ja jälkeenpäin omatunto pistää hakkaamaan päätä seinään. Ei tässäkään asiassa pidä lähteä mihinkään anteeksi - Nieminen linjalle mutta voi ja pitää kiittää silloin kun se on paikallaan. Te, jotka minut ja kajahtaneen ajatusmaailmani tunnettekin, tiedätte että tietyt ammattiryhmät ja ihmiset ovat erityisen lähellä sydäntäni ja niinpä tunnustankin suuren kiitollisuuteni heitä kohtaan oikein listan muodossa;
Kätilöt
Kiitos teille te urheat ulosvetäjät että olette kiskaisseet minut pimeydestä tähän kylmään ja kovin velkavoittoiseen maailmaan. Kiitos siitä että ette tiputtaneet kuin kerran minut sille aivan helvetin kylmälle kivilattialle silloin kuusikymmentäluvulla, jolloin lattialämmitys ja pehmeämmät lattiamateriaalit julkisissa tiloissa olivat tuntematon käsite. Kiitos teille siitä, että minut potkaistiin vain kerran nurkkaan siinä kiireiden keskellä, asia jonka ymmärrän täysin. Meitä tuli siinä huoneessa kuin sudelta paskaa ja olimme helvetin liukkaita käsiteltäviä veren ja jälkeisten peittäessä kehomme. Ei ihme jos siinä tohinassa nyt muutama lähtee lapasesta ja osuu liukkaasti liikkuvan sandaalin eteen. Kiitos myös sille teidän siivojalle joka nosti mut ehtoolla siihen lavuaariin odottamaan aamua, siinä oli mukava mammitella ja katsella maisemia.
Papit
Kiitos teille te tummapukeiset, kävelevät äänentoistolaitteet siitä, että jo varhaisessa vaiheessa vaimensitte korvani maailman pahoilta teksteiltä ja lauluilta. Teidän festivaalitasoa oleva äänentoistonne sai nuo pään sivuilla olevat melko isot läpyttimet kuuroutumaan lähes täysin, teidän paasatessanne pyhäkoulussa korkeimmista voimista ja siitä alakerran vihulaisesta . Meni ns. laakista jakeluun, kyllä se sen verran selkeesti silloin takavuosina tuli karjahdeltua. Kiitos myös postraumaattisesta stressireaktiosta, vieläkin tulee paskat housuun kohdatessani kirkon edustajia, sillä te teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kiitos myös sille kanttorille, joka ei sitten jumalauta tajunnut mitä eroa on pienellä seurakuntatalon kerhohuoneella ja ison kirkon sisätiloilla. Virsi 517 on jäänyt kuulonmenetyksen lisäksi myös visuaalisesti mieleeni, en ole koskaan nähnyt kenenkään saaneen laulamalla verhoja irti mutta sinne paiskautui nurkkaan ja nipsut ropisi perässä. Saattaisi olla oopperalavoilla kysyntää jos te kanttori vielä olette elävien kirjoissa. Kiitos papille myös siitä, että opetitte minulle siveyttä 15 - vuotiaana, asia joka hämmensi minua; ensin tuli pidättäytyä synnistä ja seksistä, sitten täytyi ruveta täyttämään maailmaa (te olitte varsin inspiroiva esimerkki 15 lapsenne kanssa). Niin olenkin koittanut seurata oppejanne mutta huonolla menestyksellä, sen sijaan oikeussalit ovat tulleet varsin tutuiksi. Kiitos papeille siitä, että vihitte meidät tähän maanpäälliseen helvettiin, jossa opimme ettei mikään raha maailmassa riitä, ainakaan minä en kerkiä tekemään niin nopeasti töitä ansaitakseni sen määrän mikä kuluu rakkaan kasöörin käsissä. Kiitos papeille myös siitä, että merkkipäivinä (sitten vanhemmalla iällä) muistatte tulla onnittelemaan ja arvioimaan paljonko seurakunta nettoaisi kiinteistöstä/irtaimistosta sitten kun minusta aika jättää. Kiitos teille siitä että jätätte sen teille osoitetun, allekirjoitustani vailla olevan testamentin huomaamattomasti siihen pöydänkulmalle ettekä ala tunkemaan sitä taskuuni.
Ulosottomiehet aka voudit
Kiitos teille olemassaolostanne, te rakkaat ja ainoat kirjeenvaihtokaverini. Te jaksatte uskoa minuun ja valvoa vähäisiä tulojani etteivät sen joudu turhuuksien markkinoille, vaan päätyvät teidän loputtomiin holveihinne. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet pehmeäkantisiin attasea - salkkuihin, enää ei tarvitse kittailla ovenpieliä niin taajaan teidän tunkiessanne tuota tuomiopäivänä velattomienkin  nähtävillä olevaa liiton arkkia oven väliin. Kiitos teille myös siitä, että olette tajunneet minu olevan niin köyhä, ettei minulla ole varaa tilata lehtiä ja lähetätte minulle pesän sytykettä etten paleltuisi kylminä talviöinä. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet käyttämään pehmeäkuosisia lenkkareita, roikkuessanne pää alaspäin räystäskourussa ja kyttäämässä sisälle kun ovea ei avata. Kiitos teille myös ennekaikkea siitä, että te ette unohda koskaan…
Poliisit
Kiitos teille siitä että pidätte järjestystä yllä ja minut herran nuhteessa. Kiitos teille siitä, että olette huomioineet aivan saatanan ohuet ranteeni ettekä laita enää niitä kylmiä käsirautoja, vaan nippusiteet ja näin tuette myös petrokemiallisen teollisuuden haaraa. Kiitos myös siitä, että aika ajoin tarkistatte keuhkojeni tilavuuden sekä maksuvalmiuteni vakuutusten ja verojen osalta. Kiitos myös siirtymisestä kumisiin kurinpitovälineisiin, niistä pitkistä ja puisista kun tuppasi jäämään tikkuja päähän ja selkäruotoon. Oikeesti, kiitos teille sillä teitä tarvitaan.
Käytävätopparit aka markettien tantat
Kiitos teille, te selkeästi havaittavat akat jotka tukitte markettien käytävät parkkeeraamalla kahta rinnan, ihan vaan kertoaksenne about tunnin ystävättärellene siitä, kuinka teidän kultamussukka tyttärenne on joutunut taas kärsimään sen kusipäisen vävypojan kanssa. Kiitos teille siitä, että saan ihastella teidän peppujanne, noita seitsemän leivän uuneja tarvittaessa niin kauan että silmäni sokeutuvat, ihmetellessäni kankaan kestävyyttä ja resorien perkeleellistä venymistä. Kiitos teille siitä että ette väistä vaikka teitä jauhopusseilla heittelisi, sillä te ette tunne mitään ja kuulolaitteenne on kiinni. Kiitos teille siitä, että kerrotte sen kusipäisen vävypoikanne kaikki henkilötiedot puhelinnumeroa myöden, hän varmasti arvostaa sitä kun soitan hänelle ja aloitan puhelun sanoilla: “No terve, et kuule arvaa mitä mä tänään kaupassa kuulin..”
Naapurit
Kiitos teille siitä että jaksatte pohtia surkeaa elämääni ja tekemisiäni. Tiedän että teidän on vaikea käsittää sitä koska elämänne on täydellistä harmoniaa, ettehän te muuten joisi päätänne täyteen joka viikonloppu ja huutaisi kuin oikohöylä. Kiitos teille siitä, että viitsitte ja jaksatte päivittää tekemiseni ja tulemiseni koko maailmalle, eiväthän he muuten saisi tätä tuiki tärkeää informaatiota. Kiitos teille myös siitä, että ajattelette väsyneitä käsiä ettekä ole näkevinään meikäläistä selvinpäin, näin väsyneen käteni ei tarvitse nousta siihen tervehdykseen jota myös morjestamiseksi kutsutaan. Kiitos myös siitä että ajattelette minua myös öisin, ehkäisette minua näkemästä painajaisia pitämällä minua valveilla hakkaamalla oveen ja vaatimalla minua kuskiksi teille. Kiitos myös siitä, että saan lainata teille rahaa mutta toisinpäin se ei onnistu, pidätte huolen siitä etten osta sitä tarpeetonta leipää tai typerää tupakkaa.
Lehtikauppiaat
Kiitos teille soitoistanne, ette ymmärrä kuinka tärkeää syrjäytyneelle on kuulla jonkun ystävällisen livekalan ääntä, olkoonkin että se on aina sitä samaa once in a lifetime - paskaa. Kiitos teille siitä, että ette viitsi vaivautua kuuntelemaan mitä toisella on sanottavaa vaan latelette sen perkeleen epistolanne yhtä soittoa, päätäen sanoihin; “No miten on, laitetaanko tulemaan?”. Kiitos teille siitä että kerran on laitettu tulemaan 3 kk määräaikainen jakso hintaan 36,- markkaa ja nyt tuon loppumattoman, kyseisen aviisin koejakson hinta on tällä hetkellä 702,- euroa sen kierrettyä kaikki pilipaliperintäfirmat päättyen rakkaalle voudille. Kiitos teille siitä, että luottotietoni ovat niin pakkasella ettei minua haudata kirkkomaahan. Syyksi ilmoitettiin ikiroudan vaikutukset ympäröivien hautojen kukkaistutuksiin. Kiitos siitä että minulle ei myöskään suoda polttohautausta, olen nimittäin juonut luottotetojeni menetykseen ja pelkäävät krematorion jysähtävän, sen verran on soppaa kuulemma verenkierrossa.
Kiitos teille kaikille ihmisille, rakastan teitä suurella sydämellä ja tunteella. Oikeesti, maailma on hieno paikka eikä kaikkea tarvitse niin tosissaan ottaa, elämä on liian lyhyt murehtimiseen. (ja uskokaa pois, minulla jos kellä noita murheita riittää..)
Kunnioittaen Peppone

 

Minusta on tullut mukula jälleen
Syy 8. 2012
“Jos sä kiukuttelet niin et saa mitään”, “Koita nyt olla kiljumatta” ja “Pyyhi nenäsi”, tässä vain muutamia otteita siitä koko tulikomentojen sarjasta jonka kohtaan päivittäin. Koska taas oma kielenkäyttöni puolestaan sisältää kysymyksiä kuten “Saanko mä tälläisen?”, “Miksi noi linnut lentää takaperin” ja “Onko vaarallista jos kakka on kirkuvan punaista?”, olen tullut siihen johtopäätökseen että minusta on tullut kersa jälleen. Tätä päätelmää tukevat purkkiruoan järjetön käyttö, mikään ei ole niin hyvää kuin papari suoraan purkista ja luonnollisesti mahdollisimman kylmänä. Tuota vihreää kittiä kun lapio sen normi 300 gr kerralla ja ennen kaikkea ilman nestettä, niin tietää syöneensä. Tukehtumiskuolema liippaa läheltä hernerokan tukkiessa kurkkutorven eikä siinä auta vaikka kuinka heiluttelisi vaimolle, se vilkuttaa takaisin sellainen hymy naamallaan joka kertoo että voi vittu kauanko ton vajakin kanssa tarvitsee vielä elää? Tästä syystä olen joutunut kehittämään oman Heimlichin - otteen, liike joka tekee alustasta riippuen enemmän tai vähemmän kipeää. Siinä rynnätään viimeisillä voimilla katolle ja sieltä hypätään alas, siten että maahan jysähdetään selkä edellä papariköntin sinkoutuessa kurkkutorven perukoilta kohti korkeuksia. Voin kertoa että palkeet aukeavat ja joskus jotain muutakin. Ehdottomiin suosikkeihini purkkiruokien laajassa valikoimassa kuuluvat myös lihapullat, nuo maukkaat ja jättirusakon paskalta näyttävät mötikät. Maistuvat hyvälle ja puhe luistaa vähän saatanan liukkaasti aterioinnin jälkeen, kun hyytynyt rasva alkaa sulamaan suun lämmössä. Voidaan puhua jopa artikuloinnista kieli poskella. Siksi suosittelenkin tätä kaikille luennoitsijoille sekä papeille, tekee nimittäin vaikutuksen seurakuntaan kun voi yhteen ja ainoaan  sunnuntaisaarnaan sisällyttää koko kuukauden tulikiven katkuisen tekstin. Lisäksi jumalanpalvelus etenee sitä vauhtia että suntiolla pukkaa hikeä ja kanttori on todella kovilla. Jälkiruoka - ja välipalapuolelta sen verran, että esim. yksi hedelmäpiltti aamupuuroon sekoitettuna on oikeasti hyvää. Valitettavasti tätä tuiki tarpeellista aamupalaa ei viikolla ehdi eikä viitsi tehdä ja viikonloppunakin sitä saa vain siinä tapauksessa jos vaimo on hyvällä päällä. Huom! Tässä muuten jälleen yksi esimerkki taantumisestani, olen ravinnon saannissa riippuvainen toisesta henkilöstä. Minulta on nimittäin puurojen keittely kielletty, kun ei sitä ensimmäistä puuroanikaan ole vielä saatu kattilasta irti, ei vaikka naapurin isäntä kävi traktorilla vetämässä.
Sitten kauppakäyttäytyminen; eksyn vaimostani vähän väliä ja usein pitkiksikin ajoiksi, olen hukassa jopa niin kauan että minua pyydetään ilmoittautumaan infopisteessä - kuitenkaan kertomatta että missä perkeleen nurkassa se infopiste on. Vaimon pitäisi kyllä tietää että olen rautaosastolla tuijottamassa lumoutuneena tasolasereita ja muita hienoja laitteita, ihan samaan tapaan kuin hän toimii rättipuolella. Sillä erotuksella tosin ettei rautapuolella hypistellä, vehje joko ostetaan tai sitten ei, se miksikään tulee siitä hivelystä ja tuijottelusta. Siksipä hän on alkanut pitää minua kädestä kiinni, riuhtoen minua puolelta toiselle seikkailessamme alusvaateosastolla tai muulla rättisidonnaisella tasolla. Ei mene kauankaan, kun kuljen jotkut helvetin valjaat päälläni ja paidanniskasta on tungettu pitkä pätkä muoviputkea jonka nokassa liehuu uljaasti punainen viiri. En voi siis enää olla miehinen mies, lapasteni roikkuessa hihansuissa olevien hakaneulojen varassa. No, se siitä pullistelusta ja merkitsevien katseiden luomisesta kaupassa liikkuville naaraille. Miksi kakaroilta viedään kaikki ilo? Vaikka olenkin lapsi, en voi ulkonäköni ja kokoni takia lähestyä toisia lapsia tai heti on pedofiilisyyte niskassa vaikka kyseessä olisi viaton smalla talk tyyliin “Miten sulla meni eskarissa tänään?”. Minusta tulee siis kieroon kasvanut lapsi ja ongelmatapaus jahka tästä taas kasvan aikuiseksi. Ei perkele, näinkö tämä menee? Eka elämä kynti jo ihan tarpeeksi ja nyt ilmassa olevien ennusmerkkien mukaan eikun sama meno jatkuu ja vielä vittumaisemmissa merkeissä. Huh huh. Eräs juttu mikä ärsyttää tässä lapsena olemisessa on se, että kun saan kohtauksen kaupassa ja heittelehdin siinä lattialla selälläni ja suuni suoltaessa viimeisimpiä säätietoja hepreaksi, niin eikö joku helvetin kukkahattutäti tule osaaottavana ja tunge suuhuni jonkun pari kuukautta takin taskussa pyörineen pastillin. Krampit ehkäisevät minua kuristamasta tuota laupiasta samarialaista vaikka mieleni tekisi niin kovasti, sillä tädin pastillissa kiinni olevat ja hajuvedellä kyllästetyt karvat saavat minut yskimään aivan perkeleesti.
Kasvatusmetodit; Jo pitkään ovat olleet käytössä äidilliset läpsäytykset, tosin ne on annettu voimalla joka lennättää minut useimmissa tapauksissa perseelleni tai ainakin saavat näkökenttäni hämärtymään hetkeksi. Koskaan minua ei ole tukistettu sillä suuressa viisaudessani olen pitänyt pääni kaljuna. Korjaan, aina näihin päiviin asti sillä nyt vaimoni on ottanut käyttöön kärpäspaperin ja voin kertoa että tuo liimaruoska on itsestään perkeleestä. Se on äänetön ja kun se läsähtää keskelle kaljua niin pakoon ei pääse. Kun tuo liimalla kyllästetty paperikääme iskeytyy kaljuun, sitä seuraa luonnottoman kova kiskaisu taaksepäin saatesanoilla “Tules tänne, mulla on vähän asiaa”. Sitten on ohjelmassa joko puhuttelu tavaroiden jättämisestä keskelle kulkuväyliä tai luento siitä mitä pitää päivän aikana tehdä, mikäli kyseessä on ns. “vapaapäiväni”. Käskynjaon jälkeen ei kun seurantalaite (samanlainen kuin vangeilla) nilkkaan ja pihatöihin. Tämä kyseinen malli ei piippaa eikä ilmoita vaimolleni jos ylitän sallitun alueen rajan, vaan läväyttää sellaisen sähköiskun että nilkka kytee vielä viikon tällin jälkeen. Olen myös havainnut vakavia puutteita laitteen IP - luokituksessa haravoidessani sateella takapihaa. Tälliä tulee tasaiseen tahtiin kun himmeli ei kestä vettä. Siinä haravoidessani ja helvetillisten tuskien repiessä jalkaani, tiellä ohikulkevat naapurit ystävällisesti huutelevat että oletko sattumoisin huomannut että nilkkasi savuaa aivan saatanasti? Juu, olen huomannut ja se on ihan normaalia. Tiellä näkyy päänpyörittelyä ja korviini kantautuu pohdintaa mielenterveyteni heikosta tilasta.
Hygienian hoidossa menee sitä tavallista rataa; saatan tuntikausia seistä tuijottamassa veden valumista tai miettiä että jos juo shampoota, niin tuleeko perseestä saippuakuplia? En ole vielä kokeillut mutta jonakin päivänä teen sen. Eukon meikit ovat kiellettyjen tavaroiden listalla, kerran kokeilin nimittäin lasittunutta katsetta värittömän kynsilakan avulla ja siitä ei hyvää seurannut. Vanhassa on vara parempi, ei kannata täysistunnon jälkeen  pyyhkiä hanuria kosteuspyyhkeellä vaan ihan vanhan liiton paperilla. Kylppärissä on sellainen pieni ritiläkärry missä eukon kamoja on ja tempaisin paketista kosteuspyyhkeen pyyhkäisten sillä oikein kunnolla ja tukevalla otteella. Seuraava mustikuva on eteisen puolelta, olin juossut kylppärin välioven läpi sillä kyseisessä paketissa eivät olleetkaan kosteuspyyhkeet vaan kynsilakan poistoon tarkoitetut ihmelaput. Jos ryppynaru oli aiemmin arka, niin tapuksen jälkeen se oli jotain sellaista mihin eivät adjektiivit riitä.
Niin, tässä muutamia havaintojani yhä kiihtyvällä tahdilla etenevästä taantumisestani. Todennäköisesti olen kuolematon ja kehityskaareni saavuttaa aina tämän lakipisteen, palaten sitten taaksepäin jotta sama kyntäminen voi alkaa alusta. Tätä kun jatkuu muutaman vuosituhannen niin toista tietää. Eukot vaihtuu mutta tulikomennot säilyy eli älkää ihmetelkö jos joskus vaivun pieneen apaattisuuteen ja melankoliaan, ei ole kuulkaa kiva nähdä tulevaisuuteen. Silti, kestävän kehityksen launtaipäivää teille kaikille, osoittakaa rakkautta lähimmäisillenne koska ette viikolla kuitenkaan “ehdi” sanoa niitä erittäin tärkeitä sanoja ja tehdä niitä pieniä eleitä.
Ps. Mulle saa lähettää leluja ja karkkia.

 

Toivotaan putkea
Syy 7. 2012
Ei kuitenkaan ryyppyputkea, siinä menee taas useampi vuosi. Se on noissa juomakausissa se kurja puoli että koomalta ei ole saanut syötyä vielä edellisvuoden pääsiäismunia, kun pitää jo uusia ruveta värjäämään ja keittämään. Nykyään on niin huonolaatuisia nuo kananmunat että tuppaavat niinkin lyhyessä ajassa kuin vuodessa vuodessa kovettumaan ihan tärviölle. Pyri siinä nyt sitten pepsodent - mainokseen kun leegoja voi pitää rintataskussa. Putki jota toivon, on sellainen ihan pienen tuurin eli hyvän onnen putki, pääsisi edes lähelle normaalin ihmisen arkea sillä en minä mitään lottovoittoa kaipaa. Voin nimittäin sieluni silmin nähdä tämän meidänkin komentokorsun vuonna 2032, minun katsellessa pääsiäismunia joissa vanhimpien kylkiä koristaa vuoden 2012 lääkityksen inspiroimat aiheet (kylmänväreitä). On vain tämä kulunut viikko ollut sen verran vaikea että ottaa pikkuhiljaa psyykkeen päälle. Ei siinä mitään, jos olisi normaalin ihmisen psyyke, se olisi luultavasti jo katkennut ja makaisin psykoosissa jossain helvetin parantolassa. Vaan ei, korkeammat voimat ovat päättäneet antaa minulle sellaisen katkeamattoman mielen. Puhuin paskaa, kyllä se napsahtelee poikki mutta pysyy kuitenkin kasassa aina jonkun säikeen varassa. Tästä syystä minun nähdään hymyilevän liikennevaloissankin, kun muut autolijat kivittävät minua ollessani tientukkeena väsyneellä Ransullani.
Ennen en osannut elää tämän vallan helvetin joustavan mieleni kanssa, esim. edellämainitussa kivitystilanteessa minä vain hymyilin oikein leveästi, saatoin jopa vilkuttaa ja toivottaa ihmisille hyvää mieltä. Se oli virhe, en käsittänyt etteivät muut autoilijat nähneet välimatkan takia silmieni muuttumista punaisiksi verisuonten paukahdellessa poikki tasaiseen tahtiin ja käsittivät typerän hymyni vittuiluksi. Seuraukset olivat katastrofaaliset; ilmassa lensi liikennemerkkejä, käsilaukkuja, työkalupakkeja ja jopa rotvallikiviä. Viimeksi mainituiden kohdalta on sanottava että  yllättävän moni autoilija pitää nykyisin rautakankea mukanaan, syystä joka on jäänyt minulle täysin mysteeriksi. Ehkäpä he ovat katselleet liikaa uutisia ja käsittäneet väärin mitä markkinataloudessa paljon viljellyllä vipuvaikutus - sanalla tarkoitetaan. Tai ehkäpä he ovat kohtalotovereita joiden todella tukeva aamulääkitys tapaa lyödä sellaiset värit päälle että ajoneuvo suistuu tienposkeen, mistä sitä sitten kammetaan ja vivutaan taas tielle. Onnekseni Ransu on vahva tekoa sillä joinakin aamuna on niin kiirettä, että joudun tempaisemaan aamujyvät kurkusta alas kävellessäni parkkipaikalle. Tällöin on pikaisesti ennen kouristusten ja hallusinaatioiden alkua naulattava ratti kojelautaan kiinni, nimittäin kokovartalokrampin iskiessä sitä mennään eikä meinata. Olenkin löytänyt aivan uusia reittejä Ransun kyntäessä suoraan halki metsien ja salokankaiden kohti sivistyksen valoja. Tosin tästäkin on toisinaan haittaa, yhtenä aamuna tulin metsän läpi saapuen punaisella vaunullani yhden maalaistalon pihaan, joka sattui olemaan suoraviivaisen reittini kohdalla. Isännän nähdessä metsästä syöksyvän, punaisen ja ärjyvän helvetinkoneen, hän ilmeisesti jonkin flashbackin takia ryntäsi sisälle ja palasi takaisin saatanallinen asearsenaali mukanaan. Luodit napsahtelivat Ransun kylkeen kuin juopuneet tikanpojat. Uskoisin että kyseessä oli takauma, sillä suuri ja varjeltu salaisuus on viime maaottelun aikana äijille tyrkytetyn ja jaetun pervitiinin (lue:amfetamiini) ja muiden myrkkyjen määrä. Jopa hepoa oli liikkeellä enkä tällä tarkoita Hennalan urheaa joukkoa. Taas eksyin aiheesta, pahoitteluni siitä mutta ottaa aivoon tuo edellä mainittu asia. Niin, ja jos joku nyt päättää vetää herneen nenään tuosta aiheesta, niin lukekoon historiaa oikeista paikoista ja katsokoon tilastoja oikeista paikoista sillä totuus on tuolla tiedon valtameressä. (Mikä on järkyttävää luettavaa).
Silti, ei saa synkistellä näin perjantaina joka on viikon viimeinen työpäivä normaaleilla ihmisillä. Heidän matkatessaan heti töiden jälkeen mökille nauttimaan kesän viimeisistä lämpimistä päivistä, minä todennäköisesti nyyhkyttävänä rauniokasana syön tapettiliisteriä jonkun parempiparkaisen osakkeen lattialla. Tuo on aika normi reaktio perjantaisin, toinen jota suosin on maalipyttyjen kansien nuoleminen, se jotenkin rauhoittaa ja auttaa kohtaamaan tulevan viikonlopun. Parin kannen jälkeen ei huomaa enää ajan kulumista ja seuraavan viikon tiistaina onkin selittelemistä vaimolle että missä sitä on oltu ja miksi kieli ja posket ovat sateenkaaren väriset.Tänään kyllä kiedon ilmastointiteippiä pääni ympärille heti puolenpäivän jälkeen varotoimeksi, illalla on tehtävä paljon kotihommia. Tuo ilmastointiteippi on kyllä äärimmäinen keino sillä ihoni on niin helvetin kuiva, että teippi napsahtaa todella lujaa kiinni eikä sitä käsipelissä enää saa irti. Pakko kaataa asetonia päälaelle ja odottaa että se sulattaa teipin irti kuulastani. Asetonin tuomat tuskat saavat minut yleensä jodlaamaan ja karjahtelemaan käsittämättömiä kirouksia arameaksi. Ennen naapurit kyselivätkin että onko teillä jotain arabeja ja sveitsiläisiä ryyppäämässä? En viitsinyt kertoa totuutta ja kerroin heidän olevan vaihto - oppilaita sikäläisistä hoitolaitoksista ja vitullisen lääkityksen alaisia. Naapurien ihmetellessä vieraitteni kovaa lääkitystä ja vielä kovempaa äänenkäyttöä, minä vaan nyökyttelin päätäni ja totesin että olisi se kauheaa joutua siihen jamaan.
En tiedä, kun nyt menisi tämä päivä putkeen, muuta en pyydä. Taivaalla näkyy kyllä uhkaavia pilviä mikä tarkoittaa sitä että Ransuun sataa taas sisälle (oikeasti). En tiedä mistä jumalauta sitä vettä tulee, olen käyttänyt silikonia kattoon sekä tuulillasin yläreunaan että katolla olevan antennin juureen enemmän kuin mitä normaalien kylpyhuoneiden nurkissa on. Taidankin rälläköidä koko katon auki, josko sitten näkisin paremmin mistä se vesi oikein luikertelee. Lisäksi olisi mukavaa väistellä edellä ajavista autoista viskottuja tupakantumppeja, yrittäen samalla tukahduttaa riehuvaa tulipaloa minkä nuo kiiluvat kekäleet saisivat aikaan. Pitkät ajomatkat kun ovat niin tylsiä eikä tieliikennelaki salli mitään ylimääräistä ohjelmaa ajaessa, esim. makkarakojun pystyttäminen moottoritielle on kielletty vaikka sillä tekisi kunnon tilin ruuhka - aikaan. Typerää holhoamista etten sano. Kerran ajelin alasti eikä mennyt kauaa kun minut pysäytettiin ja kysyttiin että mitäs täällä on tekeillä? Näytin kojelaudalla olevia, kiukaasta ottamiani kiviä ja repsikan penkillä olevaa vihtaa sanoen että ajattelin tässä saunoa, edellinen kerta kun taisi olla silloin kun oli lunta vielä maassa. Konstat kysyivät että palaako tämä auto kun sieltä sisältä pukkaa niin saatanan kuumaa ilmaa joten minun oli valistettava virkavaltaa Ransun lämmityslaitteen yksitoimisuudesta; ei tule kylmää, ei vaikka miten riepoisi tuota säätönappulaa. Olivat ymmärtäväistä väkeä ja pian saunottiinkin yhdessä, paistettiin jopa makkaraa tunkemalla bratwurstia tupakinsytyttimeen. Se oli mukavaa se.
Nyt on taas lähdettävä, toivon hyvää onnea myös teille sillä sitä ei ole koskaan liikaa. Jos näette sydvestipäisen miehen ajavan punaista tulivaunua niin moikatkaa sillä se olen minä. Ei pidä ihmetellä jos heittelen virveliä ajaessani, minulla on paljussa jokunen hauki ja perkeleesti ahvenia jotka laitan uiskentelemaan repsikan jalkakatilaan jos vettä tulee kunnolla. Jos sataa todella helvetin rankasti, päälläni on sukelluspuku ja käytän harppuunaa. Hyvää päivänjatkoa kaikille, koittakaa jaksaa.

 

Hitaat ovat hullun aamut
Syy 6. 2012
Ollapa normaali, tänäkin aamuna sitä olisi tullut herättyä virkeänä ja dynaamisena (= henkilö joka pyörii pirusti työmaalla tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä) , pää täynnä freesejä ajatuksia ja toinen toistaan äly vapaampia ajatuksia. Vaan ei, tuo tuttu yö 4 tunnin hallusinaatioineen ei todellakaan kirvoita mieltä sen paremmin kuin kehoakaan yltiöpäisiin suorituksiin. Tämä aamu oli jopa niin vaikea, että annoin lätkäkorvan keitellä aamukahvit ja tehdä aamupalan. Ilmeisesti koiralla on jotain meikäläistä vastaan, sain nimittäin syödä kaksi voileipää by keittokomeron lattia a’la voipuoli lattiaa vasten. Lätkis itse katsoi ansainneensa koko keittokinkkupaketin, kaikki edellä mainitut kun lähtivät lapasesta yrittäessäni tehdä jotain suuhunpantavaa. Kaiken lisäksi pelkäsin niitä leipiä, täytyy sanoa vaimolle ettei osta niitä enää. No helvetti, kyrsät eivät kovin montaa sekuntia olleett lattialla, niin jo ne olivat kasvattaneet itselleen turkin - samanlaisen kuin lätkäkorvalla - ja murisivat perkeleesti. Vaikka minäkin rakastan kaikkea elävää ja elämää ylipäätänsä, oli ihan pakko nuijia ne hengiltä tiskipöydän kulmaa vasten. Heittäessäni raatoja roskikseen huomasin iloisen yllätyksen; jokin peukaloisten tai niiden muiden pikku - ukkojen (jota näen jatkuvasti) paahtimo on aloittanut meillä toimintansa, voi tätä riemun päivää. Olen varma että pitkin roskiskaappia olevat kahvinpurut ovat peräisin tästä mystisestä paahtimosta jonka tehdasalue käsittää roskiksen edustalla olevan lattian sekä koko hemmetin kaapin. Asia, josta täytyy muistaa sanoa psykiatrille seuraavan kerran kun hoidamme hänen mielenterveysongelmaansa.
Kyllä, sillä ukolla viiraa pahasti päässä; väittää että em. pikku - ukkoja ei ole vaan ne ovat jotain latinalaista porukkaa, muistaakseni se sanoi niitä joksikin delirium tremensis - heimoon kuuluviksi ökkiäisiksi. Paskan marjat, ihan kotimaisia riihipiruja ovat sillä minä jos kuka tunnistaa hei hei väen. Sama äijä ei usko ufoihin vaan pitää minua hulluna. Se kysyi minulta kerran että milloin näen ufoja ja minä vastasin että miltei joka kerta kun kaadun selälleni, joko lääkkeiden voimasta tai sitten kun saan turpaani. No, tämä henkisesti hieman heilahtanut kalloruuvari typeränä kysymään että sattuuko se? Kajautin ukkoa leukaperiin todeten ettei se paljon tuon enempää vaikka nyt lensitkin siihen ihme sohvallesi ja minulla on yleensä kova maa vastassa. Pyyhkien verta suupielestään hän kuitenkin antoi minulle jotain karkkeja - sellaisia isoja ruskeita - ja käski istumaan kysyen että näenkö minä välähdyksen kaatuessani. Ne karkit olivat aikas voimakkaan makuisia ja niiden takia kerroin tälle onnettomalle päässäni välähtelevän kaatumattakin, ominaisuus jota olen yrittänyt markkinoida valokuvausliikkeille, säästäisivät salamavaloissa kun minä isoja tilaisuuksia kuvattaessa välähtelelisin tasaiseen tahtiin. Eivät kuvaamot innostuneet vaan antoivat minulle kirkkaan värisiä valokuvastarvikkeiden pakkauspahveja ja käskivät mennä ulos leikkimään. Surkeeta kamaa, eivät kestäneet kun vesisateessa yritin tehdä niistä linnaa moottoritielle ja kaiken lisäksi yksi kusipäinen rekkakuski ajoi sen lyttyyn.
Eksyin aiheesta, oikeasti nämä hitaat aamut ovat todella vaikeita kun mikään ei onnistu. Mieltäni kyllä lohduttaa se että CIA:lla oli syyssiivous Guantanamon leirissä ja järjestivät kirppiksen ylijäämä kamoista oikein netin välityksellä. Ostin sieltä sellaisen hetekan jossa oli valmiina sähköjohdot sekä ohjeet, mukana tuli vielä suukapula ja ämpäri. Ohjeissa sanottiin että jätkä riisutaan alasti, kastellaan märäksi ja sidotaan hetekaan, lopuksi virrat päälle ja tekstiä tulee kun lääkärin sanelussa, pisteitä ja pilkkuja myöten. No perkele, tempaisin suukapulan poikittain kitaani ja lomotin vettä ämpärillä päälleni ja heittäydyin pystyssä olevaa hetekaa vasten. Minulla kun ei ketään ole sitomassa niin täytyy vähän improvisoida ja ohjeissa sanottiin että hetekan pitää olla nimenomaan pystyssä. Kyllä jumalauta välähteli, olisipa nyt ollut psykiatri paikalla näkemässä että todellista se välkkyminen on eikä mitään mielikuvituksen tuotetta. Hetekaan menevät johdot ovat sen verran paksuja että meidänkin pirtissä valot himmenivät, vaikka takapihalla olevan pistorasian pitäisi olla 16 ampeerin sulakkeen takana. Tekstiäkin tuli, vaimon kertoman mukaan olin luennoinut sukuni historiasta aina 1700 - luvulta lähtien ja tämän lisäksi olin huutanut ilmoille kaikki salasanani ja tunnuslukuni, voi vittu mikä talkoo oli taas vaihtaa ne. Kiitollisena lähetin kuitenkin kortin noille Suomenkin taivaalla kyseleville pukumiehille ja kerroin että on teillä eri hyvä punkka, ettekö tosiaan tarvitse sitä enää? Paluupostissa tuli kortti enkä huonolla englanninnkielen taidollani saanut selvää siitä, jotain selostusta kemikaaleista. Tulin surulliseksi, nyt pojat eivät saaneet nukutuksi kun minulla oli heidän sänkynsä ja joutuivat vetämään myrkkyjä saadaksen unenpäästä kiinni. Tosi ystävänä lähetin heille kolme kiloa Tenoxeja sekä jokusen sata laattaa triplyylejä sekä vaaleanpunaista smurffijuomaa, kertoen että tuosta kun otatte ehtoolla niin johan lyö värit päälle.
Lopuksi; olen tuumannut että voisin tässä aina silloin tällöin julkaista niksejä ja vinkkejä, samaan tapaan kuin erään kaupallisen tiedotteen sivuilla erotuksena se, ettei näitä minun vinkkejä ole kirjoitettu huumehöyryissä. No ei jumalauta kukaan täysillä valoilla ajeleva ehdota mökkireissuun lähdettäessä pistämään vettä, pesuainetta ja likapyykkejä jätesäkkiin joka sitten sidotaan auton peräkoukkuun. Näin pyykit peseytyvät auton perässä iloisesti mylkyilevässä jätesäkissä ja sitten ei tarvitse mökillä kuin nostaa sen oman pikku järven fosfaattipitoisuuksia huuhtelemalla ne rätit rannassa. Saatana kun en saanut sen akan yhteystietoja ongittua, olisin kysynyt että missä myydään noin kestäviä jätesäkkejä? Huh huh, oli tainnut mammalla mennä yliannostuksen puolelle. Niinpä minun tervejärkinen vinkkini tälle päivälle liittyy terveyden hoitoon; Onko sinulla ummetusta? Vatsa kovalla? Ei hätää, unohda apteekkien ja luontaistuotekauppojen ihmelitkut ja laxoberonit, osta puolalaista jogurttia. Se saa perseesi laulamaan siihen tahtiin että voit huoletta pyyhkiä kalenteristasi seuraavankin viikon menot, näin voit viettää aikaasi perheesi kanssa kiireisen arjen keskellä ja pienellä treenauksella voit töräytellä suosituimpien sotilasmarssien torviosiot muiden iloksi. (Tattoo - meininkiä ihan liian aikaisin Puolustusvoimista eläkkeelle päässeelle miehellesi.)
Hyvää päivänjatkoa teille kaikille, kai tästä vielä herätään jonain vuonna.

 

Peppo’s Pipa on tehnyt sen: älyvaate ylitse muiden
Syy 5. 2012
Omistamani firma on kehitellyt asustekokonaisuuksia, joihin jokaiseen on saatavissa uusinta älyteknologiaa ja urheilupuolen vaatteista tuttuja ominaisuuksia. Kyseessä on sarjan ensimmäinen ja patentoitu vaate, varsinaisten päällysvaatteiden alle puettava ohut mutta hengittävä kokovartaloihokas. Puvussa on kaksi merkittävää ominaisuutta;  asun leikkaukset ovat peräisin kilpauinnista, juuri niistä uimapuvuista jotka kiellettiin. Nämä puvuthan olivat leikkauksiltaan sellaisia, että ne auttoivat uimaria oikeaoppisten ja maksimaalisten liikkeiden tekoon, ts. puvun leikkaukset ohjasivat liikettä. Lisäksi ne olivat materiaaliltaan niin joustavia, että ne palauttivat ääriasentoon viedyn liikkeen jälkeen esim. käden takaisin optimaalista liikerataa noudattaen. Niin myös tässä näinä päivinä lanseerattavassa puvussakin, sillä erotuksella että tässä on viety tuotekehittely vielä pidemmälle. Asuun on integroitu kalvotekniikalla valmistettuja sensoreita sekä iso muistikortti jotka yhdessä muistavat käyttäjänsä liikeradat. Tästä syystä kyseinen vaate sopii erittäin hyvin esim. vaihetyöntekijälle, ei tarvitse kuin pitää yhtenä päivänä töissä päällä niin riepu muistaa liikesarjat hamaan tappiin asti ja työntekijä voi keskittyä jakkaralla torkkumiseen. Huolimatta viimeisimmästä teknologiasta ja materiaaleista, ei näiden asujen hinta päätä huimaa ja siksi niitä voikin ostaa jokaiseen elämäntilanteeseen omansa, ei aina tarvitse olla muistikorttia vaihtamassa. Nyt voit siis hankkia työ,- illallis,-tupperware,- tai ihan saunaillan vaatteen, jonka sujautat päällesi ja ajattelun voi jättää kauhtanan huoleksi. Tätä jos mitä voi sanoa maailman yhdennäksi ellei peräti kymmenenneksi ihmeeksi.
Asukokonaisuuksia kehitellään koko ajan, pian on saatavissa jokaiseen jakkuun, hameeseen (nousee ylös itsekseen ylös klo 23.00 niin tarvittaessa, suunniteltu nuoremmille ja riettaammille naisille), puseroon, housuihin sekä leninkeihin kaikki nämä ominaisuudet kokovartaloihokkaan sijaan. Itse pidän kyllä kokovartaloihokkaasta, siihen on kätevä vaihtaa kalvon muodossa oleva muistikortti ja sen voi vaihtaa lennossa. Tosin intiimeissä tilanteissa se on herättänyt hämmennystä. Miehiäkään ei ole unohdettu, tarjolla on haalareita jotka tosiaan pistävät liikkumaan, niissä no standing - ominaisuus joka ehkäisee turhan nojailun. Lisäksi on saatavana housuja joissa sepalus pysyy ihan oikeasti kiinni sekä alushousuja jotka eivät lähde perkeleelläkään jalasta ennen kuin asun omistaja on omassa osoitteessa. Nämä ovat kysyttyjä, ehkäisevät sen verran hyvin tyhmiä tekoja. *Wink wink*, pikkujoulukausi lähestyy vauhdilla.
Valikoimaan on tulossa myös todella ohut ja huomaamaton kalvopäähine, joka on kuin toinen iho. Aloitin tuotekehittelyn XXXXXL - kokoa olevasta kondomista, jonka kiskaisin päähäni, tehden vain tarvittavat pienet reiät silmille, suulle, nenälle ja korville. Kalvonaamiossa on myös täysin näkymätöntä, transparent - menetelmällä valmistettua teknologiaa. Kyseinen kalvonaamio pystyy muistamaan sanomasi siihen integroidun sanelukoneen ja vallan helvetin ison muistikortin avulla. Lisäksi se tallentaa kasvojesi liikkeet eri keskusteluyhteyksissä mikä on todella kätevää. Puhut illalla valmiiksi päivän sanomiset ja annat kumipipon hoitaa loput. Tuotekehittelyn yhteydessä huomasin että on tarpeellista laittaa bluetooth - yhteys naamarin mukana toimitettaviin piilolinsseihin. Teknologian avulla kalvonaamio nimittäin heijastaa tulevan puheen piilolinssin sisäpuolelle, josta se on luettavissa yhtä selkeästi kuin tietokoneen näytöltä. Tuiki tarpeellinen sovellus ja lisävaruste varsinkin paljon paskaa puhuville, joskus kun käy niin että sanelut menevät sekaisin ja saattaa tulla väärää tekstiä väärässä paikassa, joten tämä ominaisuus antaa käyttäjälleen mahdollisuuden vaihtaa tulevaa tekstiä ennen kuin lakki alkaa pajattamaan mitä sattuu. Kyseisen päähineen tuotekehittely oli yhtä helvettiä, kuljin naama omituisessa irveessä liian kireän kortsun takia, silmän - ja suun reiät olivat miten sattui ja saatanan pipo suolsi tekstiä miten sattui. Olin kerrankin unohtanut sen illaksi päähäni ja kirosin siinä omia touhutessani kuin tukkijätkä. Myöhemmin illalla vaimolleni sanomani varsin perverssit rakkauden tunnustukset myös tallentuivat joten helvetti oli valmis. Seuraavana päivänä mennessäni verovirastoon, kirosin ensin koko naisvoittoisen henkilökunnan ja sitten kerjäsin ****** mitä moninaisimmin ja irstain sanankääntein. Uloshan minut ajettiin ja kaksi kunnianloukkaussyytettä odottaa tuossa pöydällä. Nyttemin materiaali on vaihtunut todella miellyttävän ohueksi ja ihoa myötäileväksi eikä sanelun kanssa ole enää ongelmia. Samat kehitystyön ongelmat olivat esillä myös kokovartaloihokkaan kanssa. Alkuun puku oli aivan liian kireä eikä veri kiertänyt, joten toistuvat pyörtyilykohtaukset olivat tuttua arkipäivää. Kaiken huipuksi puvun leikkauksista oli tehty niin kireitä ja äärimmilleen vietyjä, että ne palauttivat mm. käsien liikkeet aivan liian hapiaan takaisin. Löin itseltäni hampaat sisään monta kertaa ja nenäni sekä korvani muistuttavat nyt vanhan nyrkkeilijän vastaavia. On siis kukkakaalia omasta takaa.
Peppo’s Pipa on konsernin ulkomaanvientiä hoitava tytäryhtiö, emoyhtiönä toimii alkuperäinen ja kotimaan markkinoilla toimiva Puolimielen pipo ja piippalakki Oy. Mainosgurujen mielestä ei tämä kotimainen nimi oikein sopinut tuonne kansainvälisille markkinoille. No, onhan se vähän pitkä ja vaikeasti lausuttava ulkomaan elävän suuhun. Tutustuin tässä viime vuonna Catwlkeihinkin ensimmäistä kertaa, tilaisuus jossa esiteltiin Peppo’s Pipan tulevaa mallistoa järjestettiin Los Angelesissa. No enhän minä tiennyt mitä koko catwalk - sana tarkoittaa vaikka tiedänkin mitä nuo kaksi sanaa erikseen tarkoittavat. No, minä viisaana miehenä ajattelin että kun nämä muoti - ihmiset (siis suunnittelijat ja muut bisneksessä pyörivät) ovat aivan päästä pideltävää porukkaa, on heillä myös omat omituisuutensa. Niinpä kuvittelin että näytöksen alussa on tapana laittaa kissoja juoksemaan sitä perkeleen ramppia pitkin ja tästä syystä vapautin yhdeksän pahvilaatikollista kotikylän kolleja sinkoilemaan yleisön ihailtaviksi. Itse olin seisomassa esiripun takana ja kirkuminen oli kiihkeimillään, tulin ylpeänä uuteen alusvaatemallistoon kuuluvien kalsareiden kanssa esiin. Näky oli hirvittävä, kiimaiset kollit riepoivat ihmisiä, akat seisoivat pöydillä ja miehet koittivat varjella vuokrasmokkejaan teräviltä kynsiltä. Koko sali hiljeni heidän havaitessaan minun seisovan esillä, käsissäni uudet, hienot kalsarit. Pitelin kalsareita pääni yläpuolella kuin gladiaattori vihollisen irti sivallettua päätä ja vieläpä perkeleen typerä hymy kasvoillani. Vislasin tutut kissat takaisin pahvilaatikoihin ja sain vietyä näytöksen loppuun, vahingoista selvittiin isolla rahalla ja ihme kyllä alusvaatemallistoa myydään varsinkin jenkeissä hullun lailla. Kyseisen malliston nimeksi tuli Horny Cat Man, ja logoa koristaa kollin kuva jolla on melkoinen seisokki. Tosin tuon tapauksen jälkeen en ole päässyt omatoimisesti järjestämään näytöksiä ja minusta tuntuu että minua pidetään muutenkin turhan tiukasti silmällä.
Koko älyvaatteiden tuotekehittely lähti aikoinaan ajatuksesta ettei kiireisille miehille ole vaatteita. Siis heille, jotka tekevät todella pitkää päivää ja siitä huolimatta haluavat ottaa osaa sosiaaliseen elämään iltaisin. Niinpä kehittelin kääntöhaalarit, joiden sisäpuolella oli puvun housut. Näin pääsi miehinen mies siirtymään suoraan paskan ajosta parketille vain kääntämällä haalarit nurinpäin, mikä oli mielestäni aivan sairaan hieno keksintö. Hajuhaittojen ehkäsemiseksi asensin - tai siis oikeastaan tein vuoren wunderbaumeista jotka piilosta käsin lievittävät ilmoille pyrkivää paskan käryä. Housujen lahkeiden sisäsaumassa oli vetoketjut, joista käsin pystyi vaihtamaan nämä hajukuuset todella kätevästi. Turha sanoa että perkeeleen kuumat pökät, hiki valui solkenaan kun pyörähtelin tanssipaviljongin sileää pintaa pitkin. Tällä oli kuitenkin yllättävän myönteinen vaikutus sillä yhdessä wunderbaumien kemikaalit ja oma hikeni muodostivat feromoneja, joita eivät naiset voineet vastustaa. Vaikka hikoilin kuin sika, naiset tulivat hakemaan tanssiin ja siinä pyörähdellessä he kyllä totesivat että kylläpäs sinä äijä hikoilet, johon vastasin että iästäni huolimatta ruumiintoimintoni ovat kuin kaksikymppisellä. Muuta ei tarvittu ja sainkin usein herätä aamulla siihen kun tämän naisihmisen kaikki kaksitoista mukulaa hyppäsivät kirkuen sänkyyn, jossa koitin miettiä että missähän helvetissä sitä nyt ollaan.
Tälläistä vaatekehittelyn saralta, kommenttilaatikkoon voi laittaa varauksia, sillä nämä huippuvaatteet tulevat myyntiin vasta 2013 keväällä. Johtavat vaatevalmistajat ovat kyllä tehneet huimia tarjouksia patentoidusta mallistosta mutta minähän en periaatteen miehenä myy. Jep, nyt täytyy taas lähteä katsomaan sinne aaltopeltihalliin kuinka siellä työt etenevät. Ei, en tarkoita vaateteollisuuttani enkä niitä 12 - vuotiaita lapsia, vaikka kilpailijani kyseistä metodia käyttääkin sillä minulla on ihan eri duunarit… Hyvää päivänjatkoa ja ostakaa ennen kuin kaikki menevät.

 

Todella värikäs aamu
Syy 4. 2012 |
Kyllä, avattuani silmäni tutut hallut pyörivät näkökentässä; Papasmurffi jahtasi Hello Kittyjä niityllä, jonka väriloistoa ei pysty sanoin kuvaamaan. Taustalla näyttivät Tantor ja Babar käyvän kiivasta dialogia norsujen asemasta supersankareiden työkaluina. Muuten norminäky paitsi molemmat norsut olivat normaalin pinkin sijaan tänä aamuna aivan helvetin kirkkaan keltaisia. Nousin istumaan vaikka itsesuojeluvaisto sanoi että makaa nyt jätkä siinä punkassa, päätä särkee sen verran. En antanut tuon vaiston, joka on minulla ollut vuosikausia hiipumaan päin, häiritä itseäni vaan könysin keittiöön aamukahvin keittoon. Samalla kun enemmän kuin edullinen tarjouskura valmistui samaa hintaluokkaa olevassa keittimessä, aloin tähtäilemään että missäs lätkäkorva on kun ei normaaleja aamupusuja tullut välittömästi silmien aukaisun yhteydessä. Siinähän se könötti keittiön ovella, tai niitä istui kaikki kolmekymmnetä kaksi kappaletta - toinen toisensa kopioita. Tästä päättelin että ehkä on parempi jos otan troppia tuohon kalloa repivään särkyyn tai muuten päivästä tulee mielenkiintoinen jos Teletapit ja seitsemän pientä kääpiötä kumppaneineen viuhuu kaalin ympärillä. Kerran jäin nimittäin liikennevaloihin - astuin oikein autosta ulos - kun nuo maagiset kolme väriä aloittivat vilkkaan ja sykähtelevän tanssinsa siinä muuten niin ankeassa tolpassa. Takanani olevat kaksituhattakuusisataa autoilijaa eivät kyllä pitäneet lainkaan hartaushetkestäni ja tilanne päättyikin siihen että paikalle saapui virkavalta minun joratessa tolpan ympärillä.
Rojautettuani sivuapteekillisen verran erilaisia jyviä naamatauluuni, hallut pysyivät vielä jonkin aikaa mutta kipu alkoi hellittämään. Se on kuulkaas semmoinen juttu, että sen kokoisen lääkemäärän, varsinkin kerta - annoksena nautittuna - jälkeen ei oikein tiedä missä sitä on. Niinpä nytkin kuvittelin olevani Sydneyn oopperalavalla ja päätin esittää kauneimmat joululaulut saksaksi, käyttäen mahdollisimman jyreää oopperabasso - ääntäni. Oopperalava vaihtui kertaheitolla tuttuun keittokomeroon, kun vaimoni oli ilmeisesti saanut tarpeekseen verhoja heiluttavista ääninäytteistäni ja tuli pelipaikalla heläyttäen minua keskelle otsikkoa ensimmäisellä esineellä mikä käteen sattui ja tällä kertaa se oli kahden kilon jauhopussi. Helvetinmoinen pöläys ja näin usvan läpi vaimoni painuvan takaisin makkariin jatkamaan uniaan. Maistelin siinä jauhon aromia, sitä kun oli puoli turpaa täynnä ja totesin että taas on kuluttajaa kustu silmään. Sillä todella herkkä ja viinan aikoinaan turmelema makuaistini ilmoitti seoksen sisältävän ainakin 40% kalkkijauhoa. Tästä inspiroituneena pyörittelin suussani tästä kittimäisestä aineesta pieniä taide - esineitä, itse asiassa käytin koko jauhopussin näiden ihastuttavien, pienten figuurien valmistukseen. Oli metsänelävää, tarkka pienoismalli Roschesterin holvikirkosta sekä lauma omituisen näköisiä tappeja jotka ristin “Hiljaisuuden meressä hiihteleviksi sieluiksi”. Koko taidesarjan tuuppasin uuniin ja väänsi kahvat kaakkoon, unohtamatta jättää vaimolleni viestiä; “Rakas, kun heräät palovaroittimen rääkymiseen, et viittis ottaa pois mun patsaita pois uunista - ne ovat silloin valmiit”.
Aamutoimien jälkeen painuttiin lätkäkorvan kanssa lenkille ja havaitsin kylmän syksyn saapuneen tänne korpeen. Väriloisto nimittäin jatkui, kaikilla pikkulinnuilla oli päällään hienon ja kirkkaan värisiä toppatakkeja ja ne lauleskelivat tunnetuimpia iskelmiä viime vuosikymmeniltä. Pimeää kun oli, niin en heti nähnyt mikä jaloissani kahisi mutta taskulampun sytytettyäni hellyttävä näkymä avautui eteeni; kaikki kyyt ja kuristajakäärmeet vielä mammittelivat noissa kortsua muistuttavissa makuupusseissaan eivätkä suostuneet sitten millään heräämään vaikka yhtäkin paukutin koivun kylkeen niin että tuohet lentelivät. On ne sitkeäunista porukkaa. Lenkin puolivälissä saavuimme isolle lätäkölle ja siellä sammakot pelasivat jääkiekkoa joten minun oli otettava lisää lääkkeitä takkini taskusta, olin nimittäin jo kysymässä niiltä että voinko osallistua peliin. Pelästytin lehdenjakajankin kun sain taas karjahtelukohtauksen, ne on niitä juttuja mitä en pysty hallitsemaan. Karjuin keskellä autiota kylää, kenties juuri lehdenjakajan innoittamana; “Paperikone tekee paperia, saako täältä raparperiä!” Vaikka lehdenjakaja tunteekin minut, hän katsoi aiheekseen paeta paikalta saatanallista vauhtia. Kyläämme halkoo todella pitkä suora ja se sai minut jotenkin olympia tunnelmiin vaikka ko. kisathan ovat jo ohi, tosin paraolympialaiset kai jatkuvat vielä. Joka tapauksessa, kytkin lätkäkorvan erääseen tolppaan kiinni ja juoksin suoran toiseen päähän. Sieltä aloitin sellaisen permantosarjan ettei ole nähty. Oli voltteja ja ilmassa heitettyjä piruetteja, kolmenkymmenen metrin kuperkeikka sarja ja liikenteenjakajasta kimmoten suorin vartaloin kerien keskelle vastaantulevien kaistaa. Onneksi se aamuvirkku autoilija ehti väistää. Lopulta sain tarpeekseni ja lähdettiin lätkäkorvan kanssa kotiinpäin.
Nyt on siis kaikki aamutoimet tehty ja hallusinaatiotkin näyttävät helpottavan, tosin seinät valuvat edelleen alaspäin mutta kai sekin aikanaan loppuu. Toivotaan ettei automatkalla kohti sivistystä satu mitään radikaalia, sen on niin turhauttavaa selittää virkavallalle väistäneeni Hannibalin sotajoukkoja jotka olivat matkalla kohti vuoden 2013 asuntomessuja. Yleensä matkantekoni loppuu siihen ja minut kannetaan jos jonkinlaisiin testeihin. Mutta eipä mitään, olkaa ihmisiksi ja koitetaan luovia tämäkin päivä - joko harhojen kanssa tai ilman.

 

Lumisateesta huolimatta haluan luettavaa
Syy 3. 2012
Kyllä, uskollisimmat lukijani tietävät että päässäni riehuvien demonien lisäksi tuota kovia kokenutta kalloa riivaavat aivan helvetilliset pääkivut. Piti eilen aloittelemani tämän päivän juttua mutta ei siitä mitään tullut. Normaalin päänsäryn, joka tapauksessani on jatkuvaa, kestää kyllä mutta sitten kun nämä kohtaukset iskevät niin se on sitten menoa. Enkä puhu nyt mistään “Ai hitto, kun tota päätä juilii” - päänsärystä, vaan sellaisesta missä näkyy vain ja ainoastaan tv:stä tuttua lumisadetta ja jätkä makaa kuin kiveen heitetty ahven. Olotila, jota en toivo kenellekään. Kuitenkin, ennen kuin lamaannuin täysin, yritin löytää itselleni luettavaa täältä blogiviidakosta onnistumatta siinä. Okei, paljon on blogeja ja jokainen on asialleen omistautunut, mutta teidän täytyy ymmärtää että tälläinen hullu tarvitsee jotain sellaista mikä herättää mielenkiinnon ja stimuloi tuota vähäistä harmaata massaa mitä on vielä teelusikallinen jäljellä. Ehkäpä joudun aloittamaan A:sta ja käymään läpi koko listan mutta se huolestuttaa sillä ryhtini on jo nyt kuin Notre Damen kellonsoittajalla. Päästessäni listan loppuun, leukani lepää pallieni päällä ja naputtelen näppistä kielelläni. Olen pyrkinyt aina löytämään positiivisia asioita ja tästäkin löytyy; kun kuolen, minut voidaan haudata joko ilmastointi - tai viemäriputkeen sillä kroppani on tehnyt täyden ympyrän. Onneksi ruoto taipuu eteen - eikä taaksepäin, olisi todella ikävää elää viimeiset ajat nenä perseessä ja tämän läppärin käyttö olisi todella haasteellista. Sivupeilit otsikkoon kiinni ja kädet jalkojen välistä, pakaroilla välilyöti jne. Voi helvetti, se olisi vaikeaa.
Vielä tuosta blogien lukemisesta ja siihen liittyvistä rajoitteista; katsokaas koska olen elänyt elämäni niin kuin kunnon kansalainen, niin luottotietoni ovat menneet jo viime vuosisadalla ja tästä syystä käytössäni on tälläinen mobiililaajakaista, vieläpä prepaid - sellainen. Todellinen laajakaista, pieni ja ryteikköinen polku bittiviidakossa. Tästä nimenomaisesta syystä en juurikaan voi lukea blogeja jotka sisältävät runsaasti kuvia, sillä siirtonopeudesta johtuen en ehdi nähdä latautuvaa kuvaa ennen kuin kuolo korjaa. Ihan totta, muutama vuosi sitten kävin keskustelua erään tytön kanssa laukusta, hän ilmoitti että hänellä on Louis Vittonin laukku. Koska olen elänyt korvessa koko ikäni ja täysin tietämätön mitä maailmalla tapahtuu, kysyin häneltä että eikö Louis enää tarvitse sitä laukkua vai miksi hän sen sinulle on antanut? Paluukommentissa tämä ihastuttava tyttönen haukkui minut vajakiksi, muistaakseni kommentin mukana tuli vielä sellaista tekstiä kuin saatanan heinäkenkää, tupauunoa ja turpeenpuskijaa. No ei se minun vika ole että olen syntynyt paikkaan, josta ei ole rakennettu ensimmäistäkään tietä ulkomailmaan. Tämän nettitikun ja läppärinkin voitin Salakaatajien bingossa. No tämä tyttö lupasi lähettää minulle kuvan tästä laukusta ja niin tapahtuikin; kuva alkoi latautumaan ja ajattelin ettei tässä kauan mene, ehdin nopeasti grillaamaan yhden härän. No voi vittu, sisareni poika - joka syntyi juuri tuolloin, ehti pääsemään ripille ja käymään intin eikä laukusta näkynyt vasta kun sangat. Nyt poika on jo varhaiseläkkeellä ja minä vetelen viimeisiäni. Luojan kiitos, kuva on latautunut ja sen alla oleva teksti alkaa pikkuhiljaa näkymään: “Tässä on sulle laukun mallia, kaikkiin urpoihin sitä täällä tuleekin törmättyä. Ei muuten sitten enää kannata olla yhteyksissä”. Jaa vähänkö olin surullinen, olin jo wordilla tehnyt 3455 sivuisen ylistysjutun laukusta mutta näköjään turhaan. En siis vittumaisuuttani lue enkä aliarvioi ko. blogeja vaan siihen oikeasti vaikuttavat tekniset rajoitteet täällä päässä.
Onneksi on minua ymmärtäviä tahoja, jotka kärsivällisesti suostuvat olemaan kanssani täällä blogistaniassa. He tietävät sekä henkiset että tekniset rajoitteeni mutta eivät anna sen haitata, vaikka uskonkin että kommunikointi kanssani on ajanut heidät nostamaan mahdollista lääkitystään tai ainakin aloittamaan sellaisen, näin olen huomannut monissa muissa asiayhteyksissä käyvän. Nämä ystävälliset sielut ovat listattuna sivupalkkiin otsikon “Vierailemisen arvoiset blogit ja sivut”  alle, toki heitä on muutama muukin jotka tulen siihen laittamaan. Kannattaa poiketa jollette ole jo tehnyt sitä. Minulla on oikeasti vaikeuksia, en pääse edes lukemaan lehtiä täällä netissä sillä aina tulee ilmoitus jossa kehotetaan painumaan helvettiin tukkimasta serveriä tai jotain muuta yhtä töykeää minkä kälkeen näyttö menee pimeäksi. Joskus jopa kommentoidessani jonkun juttua, kone pimenee ja joudun taas odottamaan kaikkien systeemien käynnistymistä. Sitten kun taas yhteydet pelaavat, huomaan että onkin jo seuraava aamu joten se siitä keskustelusta sitten. Kaiken lisäksi olen vähän saatanan tyhmä, kerrankin innostuin eräässä blogissa rienaamaan sivupalkissa näkyvää juttua,  haukuin sitä oikein isosti ja pitkään kunnes minulle kohteliaasti ilmoitettiin että se on mainos. Voi saatana että hävetti. Innostuin tästä mainostamisjutusta niin paljon - varsinkin kun kuulin että siitä saa rahaa - että päätin kanssa laittaa mainoksia omaan blogiini. Just joo, ensin ilmoitettiin että etkö helvetin taliaivo käsitä ettei tälle alustalle mitään mainoksia saa ja kannattaa muutenkin unohtaa koko juttu, päätä tyynyyn vaan. Parempi niin, sekoilisin kuitenkin niin paljon ahneuksissani, ettei tänne enää mitään tekstiä mahtuisi.
Lyhyesti sanottuna, vaikeuksia on ja sitä lisää se että olen vanha eikä tämä atk - puoli ole vahvimpia juttujani, turha siis puhua mistään koodaamisesta etc. Aloitan kahlaamisen A:sta tänä iltana, jos sitä ensi vuoden helmikuussa pääsisi jo B - alkuisiin. Pahoittelen lyhyttä tekstiä mutta tuo aivotoiminta ei kiputiloista johtuen anna periksi, josko illalla sitten. Teille kuitenkin mitä parhainta maanantaita (turha natista, se on päivä siinä missä muutkin), keli on lämmin eikä vettä tule  - kesä siis jatkuu.

 

Terroristit lätkäkorvan luukätköllä
Syy 2. 2012
01.24 tänä aamuna heräsin siihen kun lätkäkorva ilmoitti ulkovaltojen olevan pihassa. Ilmoitti vielä oikein kuuluvalla äänellä, sellaisella että jouduin taannoin irroinneet ja liimaamani kuuloluut pulttaamaan kiinni uudestaan. Niille lukijoille jotka eivät vielä tiedä, niin ymmärrän koiraamme astetta paremmin ja pystyn kommunikoimaan hänen kanssaan sujuvasti, käymme usein kiivaitakin väittelyitä raksuvalikoiman laajentamisesta ja lihapitoisemman menyyn tiimoilta. Vaan ei tänä aamuna, nyt tuo karvainen lapseni käskytti minua tarttumaan aseisiin ja lähtemään kanssaan ulos sillä hänen luukätkönsä oli uhattuna. Ei auttanut vaikka kärsivällisesti selitin läskipäälle että juopot siellä raahustavat ja hoippuvat koteihinsa, koita nyt laittaa päätä tyynyyn ja jatka uniasi. Lätkäkorva intti että kyllä hän tunnistaa densojen askeltamisen, sen verran on tullut kuunneltua noita öriseviä perkeleitä öiseen aikaan. Koitin selostaa että perjantaina oli ihmisillä tilipäivä mikä korreloi sopan määrän kanssa ja näin askeltaminen on raskaampaa, suorastaan laahaavaa. Koira totesi että mitä hullu horiset, eihän kukaan täysjärkinen korrelia tai kloritea juo. No huh huh, vaikka tuolla mikromakkaralla on suht isot korvat niin aika usein se kuulee omiaan. Huokasin syvään ja nousin istumaan sängyn laidalle, ei kai tässä auttanut kuin pitää taas yksi yöllinen keskustelu tuon rakkaan mutta niin perin itsepintaisen nelijalkaisen kanssa.
Johan muuttui koiran käytös, häntä heilui ja samaan hengenvetoon tuli ilmoitus etteivät ne terroristit niitä luita heti löydä, joten tässä ehtisi vielä syömään ennen kuin lähdetään harventamaan vieraan vallan militantteja joukkoja. Tylysti kerroin lätkäkorvalle että tässäkin pirtissä ollaan sen verran sotilaallisia, ettei täällä huutoäänestyksellä ruokaa jaeta vaan aamupala tarjoillaan normaaliaikaan eli klo 04.00. Ei turhaan sanota koiria viisaiksi, niinpä tuokin suomenajokoiran kutistettu versio kehtasi pamauttaa päin näköä että älä patu valehtele, et sinä enää mitään unta saa joten mämmit jakoon. Päätin pysyä lujana, sanoin ettei onnistu - itse kyllä keitän kahvit ja polttelen muutamat nortit, samalla kun puhutaan tämä sinun vainoharhaisuusongelmasi selväksi. Koiruus ilmoitti ettei hänellä ole mitään ongelmia mentaalipuolella, vika taitaa olla paremminkin siellä hihnan toisessa päässä. Jumalauta että riemastuin tuon karvakasan röyhkeydestä, uhkasin sitä erilaisilla boikoteilla, koska minähän en koiraa lyö (minkä tämä riiviö tietää varsin hyvin ja koittelee rajojaan joskus turhankin paljon).
Join ensimmäisen kupillisen liesituulettimen alla, tapa joka ei johdu tarjouskahvin kitkerästä aromista vaan siitä, että polttelen siinä aamun ensimmäisen sauhun - meillä kun ei tupakoida sisällä. Kaadoin toisen kupillisen ja istahdin olkkarin sohvalle pyytäen lätkäkorvan viereeni. Riiviö suuttui, istui ensin ihan hiljaa pukahtamatta mitään mutta avasin sitten sanaisen kitansa, kertoen seuranneensa uutisia illalla hyvinkin tarkkaan ja siellä kerrottiin terroristien matkaavan tänne päin. Valistin koiraa kertomalla että seuraavan kerran kannattaa katsoa uutisia istuallaan eikä selällään pää telkkariin päin, on tainnut nyt neidillä kartta kääntyä väärinpäin. En ole koskaan ennen nähnyt koiran punastuvan mutta lätkäkorva lehahti punaiseksi ja paineli takaisin sänkyyn. Minä perässä, tosin heitettyäni yhden Tenoxin naamaani toivoen saavani nukutuksi edes muutaman tunnin. Onnistuhan se joten kuten, klo 03.38 tuli uusi ilmoitus että nyt saatana on tosi kyseessä, jänikset piirittävät taloa. Ei helv***, mitä pahaa sitä onkaan tullut tehtyä, eikö riitä että itsellä viiraa päässä, pitääkö vielä koirallakin jyristä?
No eipä mitään, taas uusintakierros aamutoimista mukaanlukien neidin aamuruoka. Paljon puhutaan viimeisistä aterioista ja meidän neidille näyttää jokainen ruokailu olevan se viimeinen ehtoollinen, kita aukeaa niin paljon että se vain vähän niskasta kiinni. Kupin tyhjennyttyä sitä pitää vielä työnnellä ja piekseä ympäri tätä meidä valtavan kokoista, kahden ja puolen neliön keittokomeroa perkeleellisen kolinan saattelemana. Lopuksi tyytyväinen röyhtäisy ja keskelle olohuoneen lattiaa istumaan, perin kohtelias ilmoitus että eikö lähdetä kahjo ulos koska niitä jäniksiä kerääntyy koko ajan lisää. Mulkaisen lätkäkorvaa pahalla silmällä ja sanon meneväni vielä takapihalle polttelemaan yhden nortin, sitten lähdetään. Koira seuraa mukanani, kiertää aitaa nuuskien ilmaa katsellen välillä kysyvästi minuun päin. Totean koiralle että täällähän on pimeää kuin tuuran perseessä - täällä mitään jäniksiä ole. Koira pysähtyy, istuu keskelle takapihaa ja aloittaa saarnansa. Pitkässä puheessaan hän haukkuu minun alikehittyneet aistini, vähäisen järkeni, sanoen että entäpä ne herran omat hallusinaatiot? Nekö sitten on aivan tosia vai miksi pitää roikkua verhoissa ja karjahdella, usein vielä heristää nyrkkiä vaikka ulkona ei ole ristin sielua? Kehotan koiraa olemaan vittuilematta sillä ne ovat todellisia demoneita, aivan toinen juttu kuin jotkut helvetin jänikset. Tässä vaiheessa koiruus kääntää päätään kohti pimeyttä, haistelee ja päästää pitkän kiroustulvan. Kysyessäni että mikähän nyt vetää mielen noin mustaksi, lätkäkorva ilmoittaa jänisten palkanneen riveihinsä muutaman kissan mikä ei tiedä hyvää. Repeän nauramaan sanoen että jos minä päästelisin tuollaista tekstiä suustani niin olisin lepositeissä aika hemmetin nopeasti. Jatkan vielä että olisiko parempi jos lähdettäisiin lääkäriin, väännät ne aamutortut matkalla autolle?
Lätkäkorva suuttuu silminnähden ja uhkaa ilmoittaa kennelliittoon vajaamielisestä isännästä, laittaa mukaan vielä pitkä selostuksen kuinka häntä kohdellaan huonosti. Tämä on muuten asia jonka melkein uskon, nimittäin alkukesästä tuli koirallemme kirje jossa oli ylimmäisenä koiramme nimi varustettuna sukunimelläni. Kaikki oikein, osoitetta myöten. Avasin paksun kirjeen ja sisältä löytyi paketti Dentastickejä, noita koirien “hammasharjoja” sekä saatekirjelmä; Hyvä *****, tässä tilaamasi Dentastickit, muistathan että näitä saa miltei jokaisesta hyvin varustetusta kaupasta. Loppu olikin sitten firman mainoslöpinää. Kumpikaan meistä - ei vaimoni enkä minä - olleet tilanneet mitään emmekä osallistuneet mihinkään kyselyyn, jossa osanottajia olisi palkittu ilmaisilla näytekappaleilla. Avatessani kirjettä, lätkäkorva seisoi vieressäni ja nyökytteli päätään perin raivokkaasti. Tästä tapauksesta eteenpäin olemme pitäneet huolen ettei nettiyhteys jää yöksi auki, ei muuten mutta kiva huomata aamulla että tili on tyhjentynyt ja rahat on siirretty jonnekin “Huonosti kohdeltujen Lätkäkorvien” rahastoon. Joka tapauksessa, siirryimme sisälle ja puin vaatteeni päälle ja pääsimme lähtemään ulos, hieman kireissä tunnelmissa kylläkin.
Teimme tavanomaista pidemmän lenkin aamuyön pimeydessä, minun päivitellessä lätkäkorvalle jänisten paljoutta, niitähän oli niin paljon ettei sekaan mahtunut. Läheisellä mäentöppäreelläkin näyttivät ne värvätyt katitkin johtavan kahta divisioonaa uuteen hyökkäykseen, mitäs nyt tehdään? Koiraa vitutti ja se ilmoittikin että jos ei se pään aukominen kohta lopu niin tulee kusta kintuille. Vastavetona uhkasin tehdä riiviöstä rukkaset moisen tempun jälkeen. Ylimielisenä koira totesi minun olevan niin lälly, että vaikka hän paskoisi lenkkarini täyteen niin rangaistuksena olisi korkeintaan muodolliset nuhteet. (Ärsyttävää, mutta totta). Lätkäkorvan rodulle on tyypillistä etteivät ne pasko ihan mihin tahansa, vaan aina pitää etsiä se ojan syvin ja suojaisin kohta, sekin vielä pitkän pyörimisen jälkeen. Kritisoin tätä voimakkaasti, kerroin että eikö sitä torttua voi nyt vaan vääntää sinne ojan pohjalle kun tuota vettäkin tulee ihan kiitettävästi tuolta taivaalta. Riiviö mulkaisi ojasta ja murahti että hän oli sentään sivistynyt, toisin kuin eräs hänen tuntemansa hullu joka paskoo housuihinsa aina silloin tällöin (Perkeleen rakki viittasi niihin aikoihin kun ryyppäsin oikein huolella ja ryppynaru oli muutaman kerran vähän löysemmällä). Aikamme siinä rienattiin toisiamme ja jatkettiin matkaa sateen yltyessä pienestä tihuuttelusta oikein kunnon vesisateeksi. Manasin sadetta ja koira kysyi varsin pilkalliseen sävyyn etteikö herrarotu pientä sadetta kestänyt? Sanoin kestäneeni enemmän vettä kuin mitä oli maailman kaikkien koirien juomakupeissa yhteensä. Tähän koira että jopa oli ontuva ja lapsellinen vertaus, toisaalta ei tuolla älykkyysosamäärällä paljon parempaa voisi odottaakaan. Kävin ihan kuumana ja ilmoitin itsekin kusaisevani läheisen puskan juureen nyt kun ketään ei ollut vielä liikkellä. Koira istahti vähän matkan päähän ja sanoi että nopeasti nyt sitten, ei tässä ole koko päivää aikaa. Vilkaisin koiraa ja olisi pitänyt heti tajuta mitä se velmu ilme sen kasvoilla meinasi. Pahaksi onneksi puska oli aika hemmetin syvän ojan reunalla ja kun vihdoin sain pilkittyä sen onnettoman läskinpalan esiin housujeni kätköistä, lätkäkorva kosti. Koira ampasi liikkeelle ja remmi joka oli toisessa kädessäni, tempasi minut pois tasapainosta ja kierin savisen ojan pohjalle jossa oli kaiken kukkuraksi vettä sen verran että pääni meni uppeluksiin. Yskien kuravettä nousin ojasta ylös, kaikki vaatteet aivan savessa ja litimärkänä. Mitäpä koiruus? Ei mitään, istui kiltisti samalla paikalla mihin oli jäänytkin (eli oli saatana palannut samaan paikkaan) ja katseli viattoman näköisenä surkeaa olemustani. Kirosin kuin satamajätkä, syyttäen lätkäkorvaa todella alhaisesta tempusta. Jos ette ole koskaan nähneet kyseisen rodun hymyilevän pilkallisesti, niin voin kertoa että se on todella vittumaista katseltavaa, varsinkaan kun et voi tehdä mitään. Kehtasi vielä osaaottavana kehottaa minua vähentämään lääkitystäni, kun se kerran noin pahoja tasapaino - ongelmia aiheuttaa. Lopuksi tuo perkeleen lellitty pötkö sanoi että housuun paskantamisen hän vielä jotenkin ymmärtää, mutta pitääkö sitä omassa *köh* uiskennella? Tällä kohtaa kuulin verisuonien katkeilevan päässäni ja lähdimme kotiinpäin.
No, nyt on käyty suihkussa ja tehty lätkäkorvan kanssa sovinto, aina seuraaviin mielipide - eroihin (lue:hallusinaatioihin) asti, toivottavasti niitä ei tule pitkään aikaan. Elämä jatkuu rauhallisesti meidän mäellä, neiti nukkuu perin tyytyväisenä sohvalla ja minä naputtelen tätä tekstiä Tenox - huuruissani, armoton vitut.. eikun väsymyksen vaivatessa sieluani. Summa summarum; Älkää antautuko väittelemään koirien kanssa sillä häviö on taattu. Nauttikaa sunnuntaista vaikka sateista onkin.

 

Pakaroiden jälkeen vatsatreeni (lomakausiversio)
Syy 1. 2012
Alkuun lyhyt johdanto; Julkaistuani pahvisen pakaratreenin sain kahdeltatoista eri kuntosali yrittäjältä tarjoukset treeniohjelman omistusoikeuksista mutta en myynyt niitä, vaan tein mielestäni loistokaupat vaihtaessani ne kahteen proteiinipatukkaan ja neljään pyyhkeeseen, joissa jokaisessa on parhaan tarjouksen ( 17.400,- euroa ) tehneen kuntosalin logo. Perustelin vaihtokauppaa ihmettelevälle, mutta tyytyväiseltä kuulostavalle kuntosali yrittäjälle sillä, etten ymmärrä numeroista yhtään mitään ja euroista vielä vähemmän. Olen varma että voitin kaupassa, koska sain heti patukat alalaatikon perukoilta ja pyyhkeet siivouskomeron hyllyltä mukaani, mutta euroja sillä kierolla bodarilla ei ollut esittää. Vakuutteli kyllä että ne näkyisivät tililläni muutaman päivän päästä kaupanteko hetkestä.
Miten niin näkyisi? Eilen menin pankkiin testatakseni tämän proteiinipaulin väittämää ja ilmoitin luukulla että haluaisin katsella eurojani (minulla sattui olemaan tilillä jokunen kymppi). No, pankkivirkailija tarjosi välittömästi pahvilappua jossa oli kaksi puhelinnumeroa, kuulemma jonkin auttavan puhelimen joissa oltaisiin valmiina auttamaan ongelmien kanssa. Kerroin ystävällisesti tälle pankin eläväiselle etten tarvinnut apua eurojeni katselemiseen vaan selviytyisin sitä hyvin itsekin, jos hän nyt vaan näyttäisi niitä livenä tai monitorin välityksellä - ihan sama, kunhan ne olisivat minun eurojani. Virkailija käytti vastauksessaan nykynuorison suosimaa lyhennettä WTF ja näytti keskisormensa kaunista kynsilakkaa, vaikka ihmettelinkin mitä se tähän tilanteeseen kuului ja olisi nyt näyttänyt muidenkin nakkien lakkauksen, vittuako sitä yhtä sormea ihmettelemään. Suivaantuneena naikkosen lyhenteiden käyttöön ja elekieleen, korotin ääntäni sen verran että paikalla olleet eläkeläisetkin pienensivät (minä mukaanlukien) kuulolaitteidensa volumen minimiin. Kerroin hänelle saaneeni eräältä yrittäjältä varman tiedon että rahani näkyisivät tililläni joten tulin katsomaan niitä, etkö nyt hyvä ihminen suomea ymmärrä. Ilmeisen pelästyneenä käytöstäni, tämä viekas virkailija yritti vaihtaa puheenaihetta, kehtasi kysyä että oliko yrittäjä suorittanut panon. Meni hermo ja vastasin likalle ettemme keskustelleet hänen nussimistouhuistaan, vaan teimme kauppaa pakaratreeneistä. Tyttönen jatkoi vittuilua sanomalla että vaikka oletkin niitä miehiä, niin ei täällä sun rahojasi näy koska ne eivät ole täällä, vaan ne on jaettu kaikkien kesken - kaikki raha on tavallaan yhteistä mutta pankin omistuksessa. Sain perkeleelliset kilarit ja huusin että millä oikeudella te menette minun vähäiset roponi jakamaan ja koska hikisistä säästöistäni muka on tullut pankin omaisuutta, luulisi teidän pärjäävän omillannekin. Minut ajettiin ulos pankista, kehtasivat vielä heitellä minua vanhoilla mapeilla ja muilla konttoritarvikkeilla. Olin jo pakenemassa kulman taakse kun kuulin heidän vielä huutavan että tilini on lakkautettu ja minulla ei ole mitään asiaa pankkiin. Eipä tuo mitään, ei ole ensimmäinen kerta. Pankkimaailmassa minut tunnetaankin ns. EISE - tapauksena ( Ei se tuo kun santaa pankkisalien lattioille), nimitys kuulemma johtuu talletusteni pienuudesta.
Vaikeuksistani huolimatta ja koska olen suuri liikunnan ystävä, julkaisen nyt todella tehokkaan vatsatreenin. Tämä treeni on varsinaisesti tarkoitettu lomareissuilla tehtäväksi mutta toki sitä voi tehdä ympäri vuoden, varsinkin pidemmälle ehtineet. Tiedän, lomakausi on suurimmalta osalta ohi mutta aina voi heittää jonkin viikonloppureissun, kelithän ovat vielä mitä parhaimpia. Aloitetaanpa:
Kun lähdette lomareissuun, ette menekään siipan viereen antamaan ajo - ohjeita (naiset) ja olette kiitollisia ettei puolisonne ottanutkaan niitä “paria” kaljaa (miehet), vaan integroitte itsenne itsenne auton ja asuntovaunun väliin. Tämä on oletus, jos ei ole asuntovaunua niin variaatiot kivireestä ammeeseen ovat sallittuja. Tartutte hampaillanne auton takapuskuriin ja kiedotte jalkanne asuntovaunun vetoaisan ympärille, pidemmälle ehtineet voivat kannatella koko asuntovaunun painoa aisassa oleva pieni etupyörä ylösnostettuna, aloittelijat saavat pitää sen ala - asennossa. Uusimmissa autoissa voi hampailla tarttua myös takalasin pyyhkimeen, kyllä se kestää ja ratissa oleva voi lisätä harjoituksen tehokkuutta laittamalla tuon tuomiopäivän heilurin päälle. Nyt kun puolisonne peruuttaa piukkaan lastatun yhdistelmän pois ruudusta / pihasta, haette kunnon asennon sillä kohta mennään. Suoralle ladulle päästyänne annatte koko kroppanne venyä suoraksi, minkä jälkeen alatte pelkkiä vatsalihaksia käyttäen vetämään asuntovaunun aisan päässä olevaa kiinityskuppia kohti vetokoukkua. Ette kuitenkaan pudota aisaa vetokoukkuun, vaan päästätte kroppanne taas suoraksi ja toistatte liikkeen. Todella tehokas harjoite ja tuulisella säällä asuntovaunun heiluessa kuin hullun mulkku, liike on suorastaan ylivertainen. Sade - ja rapakeli katsotaan eduksi sillä hapenotto vaikeutuu vähän saatanan paljon.
Jossain vaiheessa kun jälkikasvunne aloittaa sen pakollisen kitinän ravinnon puutteesta tai kun kuljettaja taustapeilin välityksellä havainnoi mukuloiden hampaiden kelluvan käsittämättömän kusihädän seurauksena, voitte pitää pienen breikin joko tien sivussa tai sitten jonkun rahapyydyksen parkkipaikalla. Tällöin vaihtuu myös harjoite. Tauon jälkeen, kun koko seurakunta on saatu tyytyväiseksi, asetutte taas vetoaisan jatkeeksi mutta tällä kertaa selkä menosuuntaan sillä istutte vetoaisan päälle ( kyllä, se menee sinne kokonaan sisälle ja on suorastaan käsittämätöntä kuinka ihmisen oma pakosarja venyy). Kiedotte jalkanne jälleen vetoaisan ympärille ja matka jatkuu. Moottoritiellä alatte jälleen vetämään asuntovaunua lähemmäksi autoa, käyttäen jälleen pelkkiä vatsalihaksia. Toistatte liikettä tasaisesti. Tosin tässä harjoitteessa myös etureidet saavat osansa. Sitten, koska 99,99% suomalaisista ( ja ilkeämielisistä ) autoilijoista katsoo teidän kaaravaanareiden olevan pelkkiä tien tukkeita, voitte huoletta nostaa nopeuden aina tuonne 160 km/h sillä kaikki ohittavat teidät kuitenkin. Ei kukaan voi ajaa karavaanarin perässä - se on omituinen pakkomielle ja tulee kuulemani mukaan jopa autokoulujenkin opetusohjelmaan, samaan luentosarjaan missä opetetaan kivittämään maajusseja ja heidän traktoreitaan sekä kiilaamaan ne saatanan mopoautoilijat kallioleikkauksia päin. Suurissa nopeuksissa tämä harjoite on aivan helvetin tuskallinen ja tästä syystä onkin suositeltavaa käyttää kahta (ruskeaa, lähellä ihonväriä) kumilenksua joihin on jo kotona asennettu pienet ja huomaamattomat hakaset (rautalanka, nitojan niitti). Asetatte hakaset suupieliinne ja kiedotte kumilenkit korvanne taakse jolloin kestohymy on valmis eikä kukaan nää niitä helvetillisiä kärsimyksiä joita joudutte kokemaan. Mitä kireämmällä  kumilenkit ovat, sen parempi. Tässä on pieni bonus; ohittavista ajoneuvoista teitä ihaillen katselevat vastakkaisen sukupuolen eustajat luulevat teidän olevan vähän hemmetin kova jätkä / naaras. Useimmissa tapauksissa he näyttävät kansainvälisen pikkurilli - peukalo liikkeen, joka markkeeraa puhelinta. Nyt kaivatte uimahousujenne / shortsienne kätköistä valmiiksi tekemänne pahvilapun, jossa on isolla teidän kännykkänumeronne ja hymyillen näytätte sen ohittavalle naaralle tai karjulle joka pikaisesti kopsaa sen. Näin on alkava puolison pettäminen ja tuleva avioero valmisteltu ja voitte keskittyä treeniin pumpaten ja taas pumpaten. Ei kuitenkaan Pumpanen.
Kun pääsette leirintäalueelle, älkää rynnätkö etsimään vessaa, vaan odottakaa että puolisonne tuo ripeästi vadin perseenne alle. Nimittäin muutama tunti sitten ABC:llä nauttimanne eväät ovat huomanneet vetokoukun löystyttämän röörin olevan auki ja syöksyvät ulos räjähtävällä nopeudella. Turha kiire pois, sitä tulee jonkin aikaa. Treeni on tältä päivältä ohi, muutama kylmäkalle jalkojen väliin ja huomenna jatketaan.
Leirintäalueella vallitsevissa olosuhteissa paras aamutreenin aika on klo 08.00 - 10.00, jolloin varteenotettavat vastapuolen edustajat käyvät aamupesulla. Katsotte asuntovaununne läheisyydestä sopivan koivun ja osavalla korkeudella olevan oksan, suositus noin 230 cm maanpinnasta. Yllänne teillä on vain minimaaliset vaatteet, kahdesta syystä; tässä treenissä tulee todella hiki ja mitä enemmän paljasta pintaa, sen varmemmin vastakkainen sukupuoli kiinnostuu. Osavan hetken tullen hyppäätte koivunoksaan kiinni tarttuen siihen hampaillanne, kädet sivuilla. Tämä on ns. myötäote, kasvot eteenpäin. Alatte nostelemaan polvia kohti rintakehää, mieluummin kiihtyvässä tahdissa ja jos saatte koivusta lehdet varisemaan alas niin aivan perkeleen hyvä - teidät on varmasti huomioitu. Noin kymmen minuutin päästä, lähtiessänne ala - asennosta (jalat suorana), kiskaisette voimakkaasti ja vaihdatte vastaotteeseen eli käännätte päätänne 180 astetta ja iskette hampaanne oksaan niin että tuohet lentelevät. Ette anna kroppanne taipua kasvojenne suuntaan, vaan pidätte kasvonne lapaliuden välisessä linjassa pumpaten hullun lailla. Turhaan ei tätä liikettä ole kutsuttu katseenkerääjäksi, vaikutus ohikulkeviin on lähtemätön.
Jäähdyttelytreeni, mikä mahdollistaa pienen small talkin vastakkaisen sukupuolen kanssa, suoritetaan seuraavasti; katsotte yksinhuoltajan jolla on vähintään kaksi tekemisen puutteessa kitisevää pientä lasta ja astelette heidän luokseen tarjoutuen keinulaudaksi. Lantionne alle laitatte kiven tai haette nuotiopaikalta pöllin, minkä jälkeen asetutte vaakatasoon ruoto suorana ja mukulat molempiin päihin kiikkumaan. Miehille, jotka suorittavat tämän liikkeen selällään ( no hei, tietysti ), sallittakoon pieni helpotus: pääpuolessa olevan kakaran saa siirtää rintakehän päälle, ei tule itsensä kehumisesta mitään jos on nenä kersan perseessä. Naiset suorittavat tämän liikkeen vatsallaan jolloin miesten järkähtämätön mielenkiinto on taattu. Tiedetään tapauksia joissa yksinhuoltaja isäkin on innostunut kiikkumaan.
Näin, tässä nämä kolme harjoitetta tällä kertaa. Nämä ovat sen verran kovia etten laittanut kaikkia mutta kyllä näilläkin alkuun pääsee, sen takaan. Useimmat leirintäalueethan ovat läpi vuoden auki ja mikäli treenaatte näitä läpi vuoden, on tunnustettava että olette melko kovia tyyppejä. En tiedä kuin yhden, joka on pystynyt vetämään velaksi ostettua Kafia (vai oliko Solifer, en muista) lumituiskussa. Joka tapaksessa, hyviä treenejä ja iloista mieltä, meikäläinen lähtee istuttamaan perunoita - näyttää tulevan niin lämmin päivä.

lauantai, 26. lokakuu 2013

Elokuun 2012 tekstit

Nyt on mun Carassius Carassius - lampeni saastunut..
Elo 31. 2012
Ei sitten onnistu mikään, ei edes noiden välkkyvä kylkisten viinantuottajien kasvatus. No, olisihan se onnistunut elleivät nuo raskaan sarjan ystäväni eli töröttäjät olisi haistaneet lampea nyt syksyn tultua lammen alkoholipitoisuuden noustua 87,5 painoprosenttiin. Syy ei ole edellä mainittujen, elämää nähdeinen tahojen, vaan heitä kontrolloivien ja virallisten tyyppien. Nämä kun tulivat töröttäjien perässä tutkimaan lammen perin “paheellista” elämää, he tykästyivät lampeeni siinä määrin että miltei muuttivat sinne. Poissa oli rauha ja hiljaisen tissuttelun harmonia. Ei, nyt ilmassa leijui sellainen parfyymin tuoksu että hyttysetkin kuolivat monen neliökilometrin alueelta puhumattakaan lammen pinnalla kelluvista, tyhjistä, kalliiden viinipullojen muodostamista lautoista. Ne on lingottu sinne romanttisen piknikin päätteeksi. Samoin lampeeni on kustu, en ole ennen nähnyt Carassius Carassius - lajin vaihtavan suomujaan ja hikoilevan vallan helvetisti. Rannat ovat täynnä roskaa, eivät ole “sivistyneet” ihmiset katsoneet roskien polttamista varten rannalle raahaamaani tynnyriä tarpeeksi romanttiseksi vaan ovat jättäneet roskansa kuin koiran paskansa.
Keväällä oli kaikki toisin; iloisena kaivoin lapiopelissä halkaisijaltaan 680 metriä olevan montun , jolla syvyyttä sen syvimmässä kohdassa oli noin 6 metriä. Tiedän, mahdottomalta kuulostava urakka mutta halusin noilla rakkailla fisuilla kaiken olevan vain parasta. Menin jopa niin pitkälle, että kevät talvesta kiersin kaikki huutokaupat ja ostin kahdeksan jumalatonta kompressoriakin niille ilmaa tuottamaan. Johtoja joutui kyllä vetämään kaikestaan kuusitoista kilometriä kun jokaiselle piti olla oma piuha ja matkaa kaksi kilometriä. Asensin kaikki kompurat vierekkäin ja rakensin niiden päälle vanerista epäsäännöllisen kuoren jonka maalasin harmaaksi, se markeerasi helvetin isoa kiveä. Kaikki kahvat kaakkoon ja ilmaa pukkas sen verran että tuli kiire kerätä eväkkäät rannoilta, jonne ne olivat lentäneet ilmanpaineesta. Myöhemmin kyllä osasin säätää ilmantulon sopivaksi eikä pikku viinapannujen tarvinnut enää pelätä rantautumista. Veden kannoin lampeen ämpärillä, vähän vajaa 2,2 miljoonaa litraa. Tosin määrä on huomattavasti enemmän, ensimmäiset 38 000 litraa meni ihan hukkaan kun en tajunnut laittaa pressua pohjalle ja vesi pääsi imeytymään maaperään.
Rannat maisemoin ja pohjalle istutin kasveja, joiden varjossa nuo etanoli - ihmeet tykkäsivät uiskennella kuumana kesäpäivänä. Rakensin kolmimastoisen laivan jolle pituuttakin tuli komeat 48 metriä, syväyksen jäädessä vaatimattomaan kahteen metriin. Turha kai sanoa että paatti oli aivan helvetin kiikkerä ja niinpä ajoinkin sen karille keskellä lampea eräänä myrsky - yönä, kun olin imeskellyt tarpeeksi noita rakkaita eväkkäitäni ja olin niin jurrissa kuin ihminen voi vain olla. Koko komeus painui pohjaan, vain mastojen huiput (turhan dramaattista, se koko lautakasa) jäivät näkyviin. Haaksirikkoutuneesta laivasta tulikin hieno piilopaikka kaloilleni ja vielä kun vein pohjaan aarrearkun, koko komeus näytti hienolta. Aarrearkusta oli kansi auki ja kaikki ne viisi - ja kymmensenttiset, jotka olin saanut hajoitettuani säästöpossuni sekä vietyäni tyhjiä pulloja kauppaan Iittalan vuosituotannon verran - kiiltelivät komeasti pohjalla. Minulla ja kaloillani oli hauskaa, iltaisin esitin niille itä - saksalaisia kansantansseja rantakivikossa katkoen jalkani ja kalat tykkäsivät. Ne kerääntyivät lammen rantaveteen ja järjestyivät riveiksi niin kuin teatterin katsomossa tuijottamaan lumoutuneena horjumistani kivillä ja kivien välissä. Tuosta näköhavainnosta en mene kyllä takuuseen, se voi olla silloin alkaneen juoppohulluuteni aikaansaannosta tai sitten tottakin. Joka tapauksessa ne palkitsivat mielisairaalapaikan arvoisen esitykseni lätkyttelemällä pyrstöään ja ruiskimalla viinaa suuhuni. Sitä viinaa erittyi niistä paljon, en tiennyt että syksyisin voi yhden ruutanan maksaa painaa 15% ruumiinpainosta, nehän pääsivät melkein samaan kuin minä! Omani painaa nimittäin 68% ruumiinpainosta, siitä on tullut puoliläpäisevä kalvo. Viinaa se kyllä imee sisäänsä muttei päästä / suodata sitä ulos. Tästä syystä olenkin 24/7 melkoisessa pierussa eikä normielämästä tule oikein mitään. Järki on mennyt ja munuaiset huutavat kuin viimeistä päivää - syy miksi pidän koko ajan kuulosuojaimia.
Kesän lauantaiaamut olivat hienoa aikaa, painelin lammelle vesisukset kainalossa ja heti oli rannalla tuhansia alkoholistin unelmia valmiina vetämään minua huimaa vauhtia pitkin lammen hopeista pintaa. Hellyin ja kudoin kalastajanlangasta jokaiselle yksilölle omat pikku valjaat, ne olivat innoissaan kun kaikki pääsivät vetämään. Ja lujaa mentiin, välillä jopa niin lujaa että lensin lammesta ohimenevälle metsätielle tukkirekkojen ruhjottavaksi, pyörien telien alla useita kilometrejä. Raahautuessani lammelle takaisin, kaikki pikku pirtuautomaatit olivat rantavedessä ja pitelivät pikku evissään numeroin varustettuja pahvilappuja, antaen näin pisteitä ilmalennolleni ja sitä seuranneille karjahduksille. Kyllä se oli mukavaa aikaa. Yhdessä vaiheessa osasin kaikkien 12778 yksilön nimetkin mutta eihän tuollainen tieto kauan dementikon päässä pysy. Fisut ymmärsivät tämän eivätkä panneet pahaksi vaikka kutsuinkin heitä milloin miksikin. Ne olivat antaneet minullekin nimen, nimen jonka ne jopa osasivat sanoa ymmärrettävällä äänellä. Ne muikistivat suutaan ja silloin tällöin rannalla kajahtelikin nimeni; “Saatanan huuhilo”. Oli ne sitten herttaisia omine omituisuuksineen, sangen monet tykkäsivät ottaa kovat vauhdit lammen toisesta päästä ja hetkeä ennen osumistaan rantakiveen - jolla minä istuskelin - ne pomppasivat vedestä ja osuivat kylki edellä poskeeni. Laaki oli sen verran voimakas että minä yleensä lensin kiveltä huis helvettiin ja kuulolaitteeni vieläkin kauemmas. Siinä se menikin sitten loppupäivä etsiessäni sitä ja kaloilla oli hauskaa, ne nauroivat. Jos etsintöjeni aikana kuului kaikkien toivoma rusahtava ääni, näin niinkin ihmeellisen asian kuin kalojen nauravan vedet silmissä - nuo veijarit tiesivät rusahduksesta minun astuneen kuulolaitteeni paskaksi.
Vaan poissa on kaikki tuo, laineiden liplatus ja pikku fisujen temmeltäminen, lähetin ne parempaan lampeen eräälle ystävälleni kauas pois. Oma lampeni on jo niin saastunut etteivät siellä käy enää edes sen saastuttaneet tahot. Täällä on ihan hiljaista, olen suurimman osan aikaa yksin. Päätin nimittäin juoda lampeni tyhjäksi ja karjahdella suruani näihin elokuun pimeisiin öihin. Viime yönä ystävystyin jo muutaman suden ja karhun kanssa, olivat tulossa läheiseltä niityltä harventamasta yhden kusipäisen maajussin karjaa. Kysyivät kohteliaasti saavatko ottaa palan painiketta, johon minä että toki - siitä vaan. Tietäähän sen kuinka siinä sitten kävi; keskiyöllä oli pakko kokeilla kumpi meistä puree kovempaa toista nilkkaan - susi vai minä. No susi tietysti ja nyt pitäisi tuo jalka jotenkin operoida paikoillensa. Se ei kuitenkaan estänyt minua vielä aamuyöstä lyömästä painiksi karhun kanssa joka väitti olevansa kulmakunnan vahvin. En tiedä muista karhuista mutta ainakin minä sain turpaani todella huolella. Tuossa ne nyt makaavat ja örisevät, eivät herää vaikka kuinka yritän. Roudasin nimittäin tänne aggregaatin, akun ja läppärin kertoakseni lammen tapahtumista aina silloin tällöin. Juon tämän lammen tyhjäksi yhtä soittoa, viimeiset kolmetuhatta litraa säästän ja säilön paikalle raahaamiini muovisiin kuution säiliöihin sillä niitä tarvitaan sitten kun alan lapioida lampea umpeen. Olen jo nykinyt pressunkulmaa sen verran että vesi on alkanut imeytyä maaperään. Alueesta tulee hetteikköinen suo mutta mitä siitä, olen surullinen.

 

Hesus - t:n ja dst:n käyttö traffic - joogassa (liikkeiden nimet englanniksi)
Elo 30. 2012
Kuten kaikki joogat joihin olen hurahtanut, ei tämäkään vaadi kovinkaan kummoisia uhrauksia lajin harrastamisen kannalta. Tiedän että tämä on jo toinen jooga -aiheinen tekstini, mutten voi mitään sillä jooga on vaan niin rentouttava ja miellyttävä laji. Tutustuin tähän erään ystäväni kautta, henkilön joka oli itsensä Gharuttawlipedershin oppilaita. Myöhemmin tekstissä esiintyvien asentojen nimet ovat englannin kielisiä, johtuen siitä että Gharuttawlipederhsi on asunut ympäri maailmaa, viimeiset kymmenen vuotta Frans Joosefin maalla.Tätä kyseistä joogaa voi harrastaa paljon halvemalla kuin esimerkiksi aiemmin esittelemääni kylmiö - joogaa, joka on oivallinen joogamuoto sekin. Tätä voi harrastaa miltei missä vain mutta nimensä mukaisesti sitä on parasta harrastaa siellä missä henkilö - ja muu liikenne on vilkasta. Tässä joogamuodossa ei vaadita rauhallista ympäristöä, vaan sielun rauhaa imetään ympärillä kuhisevasta liikenteestä. Omat kuteet riittävät, mieluummin kuitenkin joustavat jumppavehkeet sillä keho joutuu taipumaan äärimmilleen ja joidenkin liikkeiden lähtönopeudet ovat etten sanoisi - vallan helvetilliset. Asusteiden lisäksi sinun tulee hankkia jokunen rulla Hesus - tapea eli tutummin Iso J - teippiä. Muutama rulla viisikymmentä milliä leveää Hesus - teippiä auttaa sinua saavuttamaan taivoitteesi. Tuloksen parantamiseksi ja kaiken hyödyn maksimoimiseksi sinuun tulee ostaa myös pari rullaa leveää Dst:tä eli Doubleside - tapea joka tunnetaan nyös nimellä kaksipuolinen teippi. Yhdessä nämä vallan verrattomat ja heti saniteettisilikoonin jälkeen yleisimmin käytetyt remontti - ja kiinnitysaineet auttavat sinua saavuttamaan sellaiset sfäärit joogamisen parissa ettei mitään rajaa. Huolehdithan myös tapaturmavakuutuksesi ajan tasalle.
Sitten itse liikkeisiin ja niiden toteuttamiseen:
Background Alley and they broke my every fucking bone: Tätä liikettä, niinkuin ei itseasiassa mitään muutakaan suoriteta kuin kerran päivässä, vaatimustaso on sen verran kova ja suoritus itsessään vie useimmiten teholle, joten traffic - joogassa ei tosiaankaan tehdä kuin liike päivässä. Sitten itse liikkeeseen: Tutkit lehtiä ahkerasti ja kun bongaat ison liikkeen jossa on alennusmyynti, menet sinne hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista. Jos on kyseessä joku rättikauppa, on parasta postata paikalla jo illalla, sillä liikkeen oikeaoppisen suorittamisen takia sinun tulee olla ensimmäinen ihminen ovella. Menet aivan liikkeen etuoviin kiinni, kasvot kadulle päin. Otat kaksipuolista teippiä isot läimäreet ja teippaat sillä tennariesi pohjat lujasti asfalttiin kiinni. Varmistat jalkojesi paikalla pysymisen vielä Hesuksella, kietoen sitä kenkien yli ja mahdollisesti ovien edessä olevaan rappuralliin. Saatuasi nämä valmistelut tehtyä, oikaiset selkäsi suoraksi ja hengität syvään välittämättä eteesi pakkautuvista ihmisistä. Kun kuulet liikkeen ovea avattavan, vedät syvään henkeä ja puhallat sen hitaasti ulos, kädet sivuilla. Ovien auetessa ja ihmismassan vyöryessä ylitsesi, annat selkärankasi taipua ihmismassan painosta aina niin kauan, kunnes takaraivosi ottaa kiinni liikeen kylmään, tuulikaappiin asennettuun laattalattiaan. Tunnet kuinka tuhannet korkokengät ja muut lapikkaat tekevät reikiä kroppaasi, mahdollisesti puhkoessa silmäsi siinä ohessa mutta säilytät vaaka -asennon ja pidätät hengitystäsi paitsi jos  jonkun ämmän piikkari on tehnyt sinulle ilmarinnan, silloin se voi olla vähän hankalampaa. Ensimmäisen aallon vyöryttyä ylitsesi, nouset hitaasti ylös käyttämällä vain pelkkiä vatsalihaksia kunnes saavutat pystyn, no eipä juuri tee kipeetä - asennon. Tässä pystyasennossa ehdit vetää muutaman kerran henkeä ja laskea montako luuta meni paskaksi ensimmäisessä aallossa, kun jo toinen aalto taivuttaa sinut jälleen lattiaan katkoen loputkin kylkiluusi. Mitättömästä tuskasta välittämättä nouset jälleen hitaasti pystyyn ja mikäli silmäsi ovat tallottu puhki - niin pyydät jonkun soittamaan kyydin silmäpolille. Muussa tapauksessa voit nostaa jalat pois lenkkareista ja riuhtoa niitä kenkiäsi lopun päivää irti kadunpinnasta hysteerisenä, mutta rentoutuneena.
When the white bullet sweeps my soul
Tätä liikettä varten sinun tulee mennä junaradan varteen, mieluiten vartioimattoman tasoristeyksen välittömään läheisyyteen ( Helpottaa tiettyjä toimenpiteitä, jotka ovat melko välitöntä seurausta epäonnistuneelle liikkeen suorittamiselle). Etsit kiskojen vierestä ison kiven ja jos käy niin, ettet löydä niin asetut kiskojen alla kulkevien betonipalkkien päälle, siten että kummankin jalan alla on omansa. Luonnollisesti olet radan sivussa etkä seiso keskellä rataa. Nyt teippaat jalkojesi lisäksi myös kämmenpohjasi täyteen Doubleside - tapea, oikein kunnon klöntit ja jäät odottelemaan junaa. Kun näet taivaanrannasta pendolinon lähestyvän, menet kyykkyyn kyyristyvä tiikeri - asentoon ja pendolinon veturin ollessa kohdalla (koska se kulkee aivan saatanan lujaa), pomppaat pystyyn ja täppäät kätesi kämmenpohjat eteen työnnetyinä junan kylkeen kiinni. Jos ajoituksesi on ollut oikea, kätesi läpsähtävät todennäköisesti ravintolavaunun tietämille - suunnilleen ikkunan alapinnan tasolle. Nanosekunnin päästä tunnet saman kuin avioerolapsi oikeustalon edessä, venytyksen aiheuttaman kivun mutta hengität rauhallisesti sillä kohta se helpottaa jalkateriesi lumpatessa pois lenkkareista. Samoin nanosekuntia myöhemmin - jalkojesi irrottua - peppusi jysähtää takaraivoosi voimalla joka mahdollistaa pakaroidesi lähemmän tarkastelun olkapäiden tasolla. Muista hengittää rauhallisesti. Jälleen tunnet inertialain periaatteen mukaisesti naksahtelua, joka aiheutuu kroppasi venymisestä takaisin omaan mittaansa ja aivan perkeleesti sen ylikin. Muista hengittää sisään ja ulos, rauhallisesti ja pitkin vedoin. Tämä liike venyttää kehoasi tajuttoman ilmanvastuksen ja lukuisten radanvarsi opasteiden kiinni tarttumisen seurauksena. Noin 120 km päästä kaksipuolisen teipin pito lakkaa ja kämmenesi irtoavat junan kyljistä. Kierit rentoutuneena noin kolmesataa metriä radan varressa. Liike on loppunut.
Tätäkin materiaalia on saatavana kirjana, kunhan laittavat uuden paatin tulemaan Intiasta missä  Gharuttawlipedershin kustantamo on. Viimeksi matkaan lähtenyt, lastinaan pelkkiä jooga - oppaita oleva paatti kun upposi jonnekin matkalle. Kerron kuitenkin vielä yhden suosikkiasentoni suoritusohjeet, näilläkin saa jo mukavasti menemään kolme päivää ja jos mukaan lasketaan silmäpolilla ja teholla vietetyt dagenit, niin puolitoista kuukautta on mennyt yhdessä heilauksessa. Kyllä  niihin aikoihin pitäisi olla jo uuden paatin laiturissa ja jooga - oppaiden bookstoren hyllyjä vääntämässä. Siispä:
Little boy and the fence
Parhaimpia suorituspaikkoja ovat korkeilla aidoilla varustetut Puolustusvoimien asevarikot ja muut varastotilat. Aitoja on yleensä kaksin kappalein, ja niiden välissä juoksee vähän saatanan vihaisia susikoiria ja dobermanneja - kiinan palatsikoirista puhumattakaan. Varotoimena ennen asentoharjoituksen tekoa kannattaa kusta aitaan ja tarkistaa onko se sähköistetty. Jos lennähdät kaksikymmentä metriä taaksepäin ja lettisi muistuttaa Stevie Wonderin kiharoita, treenit voi jättää väliin ja etsiä seuraavan paikan. Jos taas epätoivottua välähtelyä ei esiinny, tomi seuraavasti:
Kiipeä aidan päälle ja tasapainoile sillä niin kauan aikaa kunnes olet saanut teipattua Hesus - tapella jalkasi kiinni verkkoaidan ylimpiin silmukoihin. Nyt voit rauhassa roikkua istuvassa asennossa, hengität rauhallisesti etkä välitä alapuolellesi kerääntyvistä tappakoirista. Vartijoita ei tarvitse pelätä sillä heitä ei ole näillä usein syrjässä olevilla varikoilla, vaan vartioiminen on jätetty koirien tehtäväksi. No jumalauta tottakai joku käy niitä ruokkimassa mutta ei ne siellä koko ajan aseiden kanssa heilu. (kirj.huom.) Nyt kaivat taskustasi mukanasi tuomat pihvit (2 kpl), joista kumpaisenkin on parempi olla painoltaan noin 500 gr. Teippaat ne käsiisi huolellisesti käyttäen sekä Hesus -t:pea että Dst:pea. Tämän jälkeen alat taivuttamaan selkärankaasi alaspäin, pitäen sen pulkan narua muistuttavan ruotosi aitaa vasten. Taivutuksen loppuvaiheessa ojennat kätesi alaspäin kohden verenhimoisia hurttia ja rukoilet jumalaa että mitoitus on mennyt oikein. Jos ei ole, niin niillä käsillä on tikat heitetty, sillä ilman kämmeniä ja niiden toisessa syrjässä roikkuvia nakkeja (sormet) on kyseisen lajin harrastaminen melko mahdotonta tai ainakin vaatii vittumaisen pitkän treenikauden. Mitoituksen ollessa kohdillaan, saat tuntea miellyttävän, edestakaisin tempoilevan venytyksen tunteen näiden sosiopaateiksi koulutettujen, pelkkää kitaa olevien petojen yrittäessä repiä läskinpaloja käsistäsi. Varo kiinan palatsikoiria, koostaan huolimatta nämä tanttojen suosimat pikku pölyhuiskat ovat saatanallisia tappajia. Voin nimittäin toimittaa autenttisen videon, jossa  tätä liikettä suorittavan mies kokee karmean kohtalon. Siinä mitoitus on aavistuksen vitullaan ja kiinan palatsikoira pääsee hyppäämään ukkelin kasvoihin kiinni, syö itsensä koko heebon läpi ja putkahtaa arsesta ulos toteamaan etteipä ollut kasosta lihaa tällä kertaa tarjolla. Kun tappakoiruudet ovat saaneet riuhdottua läskit irti käsistäsi, voit jatkaa harjoitusta (mikäli pokkaa löytyy) hei, mä ihan tosissaan härnään kohtaloa - liikkeen pariin. Siinä jaellaan luunappeja (ainakin vanhempi väki tietää, nuoremmat lukijat kysykää heiltä että mitä helvettiä luunapit ovat?) alla riehuville ja veren makuun päässeille pedoille. Tätä voit jatkaa noin viisitoista minuuttia ja koko liike katsotaan suoritetuksi. Kun saat teipit irroitettua, katso nyt jumalauta että tipahdat aidan ulkopuolelle, ajatustoimintasi kun ei todellakaan ole kirkkaimmillaan päähän pakkautuneesta verestä johtuen.
Näin, todella rentouttavia liikkeitä kaikki kolme, jopa niin rentouttavia että kun pääsette vauhtiin, niin teillä tulee olemaan vaikeuksia pysyä vain siinä yksi liike per päivä - tahdissa. Suosittelen kuitenkin malttia, lähinnä sen takia että tiedän tapauksia kun ensimmäisenä yritetty liike on mennyt perseelleen niin on juostu suorittamaan toista jne. Tässä vaiheessa vammat ovat jo kuitenkin niin pahoja ettei teho - osaston väellä ole paljon tehtävissä. Muistakaa hengittää rauhallisesti mutta ei niin rauhallisesti kuin eräs oppilaani viime viikolla, meni perkeleen tyhmä paavali tukehduttamaan itsensä. Toivotankin teille miellyttäviä ja rentouttavia hetkiä Traffic - joogan parissa, ilmoittelen sitten kun niitä oppaita rantautuu. Niin, unohtui melkein sanoa; viitaten eiliseen tekstiini, olen niin iloinen kun tänä aamuna heräsin taas miehenä, kyllä se eilinen oli melko karmea ja hämmentävä kokemus. Olkoon voima kanssanne.

 

Päiväni naisena - ei ole helppoa ei
Elo 29. 2012
Herään omituiseen tunteeseen että jotain on tapahtunut, jotain radikaalia mutta en pysty miettimään mitä, sillä rakas lätkäkorva nuolee rintojani vimmatusti. Rintojani! Ei hemmetti, kavahdan pystyyn ja koira jää sängylle tuijottamaan että mikäs sille nyt tuli, normaalisti saa parit rapsutukset heräämisen kunniaksi. Niin, normaalisti. Jos olisikin normaali aamu, silloin lätkäkorva olis nuollut takaraivoni roikkumaan otsalle ja minä vastavuoroisesti olisin rapsutellut sitä ennen ylösnousua mutta ei tänään - nyt tapahtuu outoja. Seison pimeässä ja sydämeni hakkaa hullun lailla, ajatellen että nyt se on sitten viimeinenkin verisuoni katkennut päästäni ja loputkin järjen hivenet häipyneet. Hiivin vessaan ja sytytän valot, todetakseni että kyllä, minusta on tullut nainen yön aikana. Tuijottelen peilistä naamaani ja kiroan kohtaloa; eikö sitä sitten voi saada edes joltisenkin näköistä pärstää kun kerran naiseksi pitää muuttuman. Kasvoni näyttävät siltä kuin läheisen vanhainkodin porukka olisi viilettänyt potkukelkoilla naamani yli, sen verran näytti uurteita olevan. Tämän naaman sileäksi kittaamiseen täytyy käydä rautakaupasta asti hakemassa tasoitelasti. Lasken katsettani ja siinä ne töröttävät, omat rintani tai paremminkin nuo mainiot maitorauhaset joilla hallitaan maailmaa. Puristelen ja vääntelen niitä joka suuntaan, ihan kuin varmistaakseni etteivät ne irtoa.
Lasken katseeni alemmas ja kohtaan veret seisauttavan näyn; sen minkä olen lärvissä menettänyt, se on korvattu alakerran etten sanoisi rehevällä varustuksella. Jumalauta, jos en tietäisi että olen muuttunut naiseksi niin luulisin jonkun heittäneen liimalla peitetyn karvalakin jalkojeni väliin - tuota ei enää halpahallin epilaattori pysty niittämään vaan on turvauduttuva vähintäänkin pensasleikkuriin tai siimalla varustettun sellaiseen. Voi kekkilän kasvuturve sentään. Kauhistun ajatuksiani huomatessani että heti sitä ollaan kritisoimassa omaa kroppaa vaikka koira pyörii jaloissa ja pyytää aamuruokaansa. Niinpä toteankin lätkäkorvalle (jolla on muuten omituisen epäluuloinen ilme) että täti istuu nyt kuselle ja saat sitten safkaa. En tiedä naisten aineenvaihdunnasta mutta kohinasta päätellen aamuvirtsaa riittäisi Uotilan lapsillekin, siitä raskaustesteristä täytyy varmaan ottaa aivan sairaan tiukka ote? Eikös se jotenkin oteta aamuvirtsan yhteydessä? Epäilemättä tikku lähtisi meikäläisen lapasesta, sen verran kovalla paineella tuntui tulevan. Korviarepivän lorotuksen jälkeen iskee jälleen epätoivo - entäs sitten Leevi? Niin, kuinkas tässä nyt toimitaan kun miehenä ollessa se kävi helposti. Rohkeasti kelaan puoli rullaa paskapaperia kouraani ja pyyhkäisen antaumuksella,peläten että alakerran otus tarraa käteeni ja ajatellen samalla että vielähän on sademetsiä jäljellä sillä tämä touhu tuntuu nielevän tätä paperiteollisuuden ihmettä aika helvetisti tai sitten tekniikkani on aivan väärä. Vedän vessan ja on nakkilan kirkon vaiheilla ettei pönttö tulvi ylitse paperimäärän miltei tukkiessa koko hoidon. Pestessäni käsiäni ajattelen ettei tästä tule mitään, aivan liian vaikeaa.
Shokit seuraavat toinen toistaan, annettuani koiralle ruuan ja juotuani aamukahvin nortin kera, huomaan että omat vaatteeni eivät nyt käy, ne eivät mahdu. Pakko löytää kuitenkin hätäisesti jotain, koiruudella on kova hätä pitkän yön jäljiltä ja ulos on päästävä. Ryntään vaimoni vaatekaapille ja tempaisen ensimmäisen hameen joka käsiini osuu, samoin rintsikat - päätän pitää oman hupparin. Ei, vielä on saatava alkkarit, ulkona on sen verran viileää etten voi painua pihalle tussu paljaana koska hame ei paljon lämmitä. Päädyn sellaisiin pitsisiin, se nyt on aivan sama kunhan jotain on vaikka ei näidenkään kylmältä suojaavat ominaisuudet sieltä parhaasta päästä ole. Tempoessani hysteerisenä hametta päälleni, koira perkele alkaa hyppimään jalkojani vasten. Eivät jalat tottele tuon kirotun tuomiopäivän kotelon sisällä ja kaadun saatanallisen kumauksen saattelemana lattialle. Hame repeää alhaalta ylös asti ja minulla alkaa pikkuhiljaa keittämään. Appelsiinin kokoinen kuhmu otsassani könyän vaatekaapille uuden hameen hakuun,rintsikan olkaimen jäädessä takan pellin varteen kiinni ja pienentäen hapenottoni minimiin. Kuolen, ennenkuin päivä on illassa - ajatusten vallatessa mieleni riuhdon itseni irti takanpellistä ja haukon happea. Tietääkseni eukolla olisi jotain verkkareitakin mutta ne ovat takimaisessa kaapissa aivan sikin sokin, kun taas hameet ensimmäisessä ja helposti saatavilla. Käsiini päätyy kukallinen leninki ja sen päälle pukeminen on vielä työläämpää kuin hameen, joudun mm. muljauttamaan olkapäät sijoiltaan saadakseni vetoketjun kiinni. Turha kai sanoa että tässä vaiheessa rintsikoiden toinen kaarituki on painunut keuhkoistani läpi ja hengitykseni viheltää kuin Roger Whittaker parhaina päivinään. Onneksi on aamuyö ja lenkki koiran kanssa onnistuu, tosin työläästi sillä yhteen hankaavien reisieni sisäpinnoista on lähtenyt nahka ja kantapäät aivan rakoilla sillä on nuo ei niin sopivat avokkaat ovat turvakenkien jälkeen hieman oudommat astella.
Maailmalle on lähdettävä ja niinpä minun on pakko ehostaa itseäni. Käyn suihkussa ja alan katselemaan eukon laajaa meikkiarsenaalia epätoivon vallassa; rasvoja, day - and night - litkuja, ripsiväriä, poskipunaa, kulmakynää, huulipunaa, luomiväriä, miljoonia suteja ja jotain ihme purnukoita. Meikkauksen jälkeen näytän enemmän laskusillalta tippuneelta satamahuoralta kuin säädylliseltä lähiönaiselta mutta siitä viis - tämä on minun Nina Hagen - look ja muut saavat luvan pitää siitä. Hiuksilleni (niin, minulla on hiukset kaljuni tilalla! Tummat, sivuilta lyhyet ja takaa pitkät, kuitenkin sillain leikattu että ne paljastavat niskan osittain.) näytän hieman jotain vaahtoa, rukoillen jumalaa että se on muotovaahtoa ja lopuksi fööniä. Voi vittu mikä virhe, nyt kampaukseni näyttää siltä kuin olisin tippunut ylikulkusillalta korkeajännitejohtojen päälle. No, ei ole aikaa korjata ja niinpä puen ylleni paitapuseron, hameen ja takiksi valitsen jonkun takin, en helvetissä tiedä onko se bleiseri vai jakku vai mikälie ja ihan sama, kengät vielä jalkaan ja menoksi. Naulakosta kaappaan eukon käsilaukun keikkumaan olalleni.
Astellessani kohti kylän keskustaa ja linja -autopysäkkiä, nilkkani paukahtelevat kuin ukkonen niiden muljahdellessa korkokengissä. Ylväänä korjaan kuitenkin ryhtiäni ja samalla tempaisen töröttävän kaarituen kokonaan helvettiin. Tämä oli se toinen, ensimmäinen painaa vielä keuhkopussiani ja tekee hengittämisestä todella vittumaista. Ehkä ei olisi kannattanut tempaista kaaritukea pois sillä vasen rintani pomppii kuin amfetamiinia vetänyt jänis pakkasella. Häiritsevää kertakaikkiaan, paitsi yläaste ikäisten poikien mielestä jotka tulevat vastaan - lintsaavat taas saatana. Vastaan heidän häpeämättömään tuijotukseen ja tokaisen samalla; “Persettä löytyy jos pesetat piisaa”. Kauhistuneena pojat lähtevät juoksemaan kotia kohti pälyillen niin kauan taakseen kunnes yksi heistä kaatuu. Demoninen hymy nousee kasvoilleni ja ajattelen ettei tämä naaraana oleminen olekaan hullumpaa. Linja - autopysäkillä seisovat kyläläiset eivät tunnista minua joten muodonmuutokseni on ollut täydellinen ja hyvä niin, on parempi etteivät he tiedä totuutta. Tosin on lähellä etten ojenna muutamaa lukiolaistyttöä, kuulen heidän kuiskivan toisilleen että mikähän toikin ylimeikattu lehmä luulee olevansa. Perkele ettei nykynuorille opeteta mitään käytöstapoja. Viimein linja -auto saapuu ja pääsen lepuuttamaan kipeytyneitä jalkojani. Matkaa on jatkettu jonkin aikaa ja havahdun siihen että minua tuijotetaan. Käännän päätäni etuviistoon ja huomaan noin kuusivuotiaan pojan tuijottavan jalkoväliini, eikä ihme sillä olen kuin olenkin unohtanut ne helvetin alkkarit pois jalastani, ilmankos tuntui hieman viileältä ja olin kuulevinani vaimean vihellyksen hameen alta tuulen puhallellessa tuolla karvaisessa kanjonissani. Ajatuksenlentoni keskyttää natiaisen kirkas ääni; “Äiti, tolla tätillä on hameen alla piisami ja se mulisi ja äljyi mulle”. Pojan äiti kääntää kasvonsa minuun päin ja vilkaisee alas, varmistuakseen onko siellä tosiaan murisevaa ja ärjyvää piisamia. Ei näy piisamia, joten äiti kääntää äkkiä katseensa eteenpäin, tekee pari ristinmerkkiä ja suorastaan heittää tuon ärrää sortavan lehtolapsensa ikkunapaikalle, missä tämä paukahtaa poruun. Ei pidä kaikkien äpärien tuijottaa tädin räpsää, tuumaan mielessäni ja katson ikkunasta ohikiitäviä maisemia.
Saavutaan perille ja nousen bussista pois, jalat jäykkinä ja kovenevan vatsakivun alkaessa ilmoitella itsestään. Suunnistan torin laidalla olevaa pientä vaateliikettä kohti, nyt on pakko saada uudet rintsikat tai vasen rintani hakkaa kasvoni aivan mustelmille. Vaikka olenkin nyt nainen niin jotain miehisiä piirteitäkin on jäänyt, mm. voimat enkä naisena oikein osaa hallita niitä vaan käytän voimaa tarpeettoman paljon. Niinpä asiakkaista ilmoittava kello liikkeen ovessa lennähtää kadulle kilkattamaan riuhtaistessani uksen auki. Saanpahan ainakin huomion; myyjä, jo hieman iäkkäämpi herrasmies tervehtii kohteliaasti ja kysyy miten hän voi olla avuksi. Täytyy myöntää että kohtelias äijä vaikka varmasti on huomannut ongelmani, toinen tisseistäni kun sojottaa Kainuuseen ja toinen Keravalle. Sanaakaan sanomatta tempaisen yläkroppani paljaaksi ja ukko loimottaa punaisena kuin kirkkopalo talviyönä. Vaivautuneena hän änkyttää että mikähän mahtaa olla rouvan kuppikoko johon ärähdän että sinunhan se pitäisi tietää kun kerran näitä luontokappaleiden vangitsijoita myytkin! Äijä painelee takavasemalle rekkien ja hyllyjen väliin. Jäi sanomatta että myös ääneni on jäänyt hieman tummaksi, se on sellainen seksikkään käheä jonka saa joko juomalla tai syntymälahjana - vähän niin kuin Paula Koivuniemellä. En toki tarkoita että Paula on juonut äänensä vaan että hänellä on melko seksikäs ääni. Monilla tuntemillani alan naisilla on samankaltainen ja alan naisilla en tarkoita musiikkipiirejä vaan tätä rankempaa harrastusta. Joka tapauksessa, patu tulee takaisin luokseni kourallinen rintsikoita mukanaan ja tempaisen heti päällimmäiset pukeakseni ne välittömästi päälleni. Olo tuntuu heti miellyttävämmältä. Hinnaksi vanha karhee julkistaa 84,- euroa ja sanonkin muinaismuistolle että et jumalauta ole tosissasi. Ukko nyökkää ja maksan kiltisti, tunnen samalla pientä ymmärrystä vaimoni rahanmenoa kohtaan. Miten voidaan näin välttämättömistä vaatekappaleista veloittaa näin paljon? Materaalimenekillä hintaa ei voi puolustella, nämäkin ostamani ovat sellaiset että hyvä kun nännit menevät peittoon. Samassa vatsaani kouraisee pahasti ja vanha ukko kavahtaa taaksepäin sanoen; “Herranjumala, voinko auttaa!?” Katson alas ja jalkani ovat reidestä alaspäin veren tahraamat, samoin noin kaksi neliötä liikkeen lattiaa. Jessus että minulla kiehahtaa, eikö nämä vastukset voisi jo loppua? En voi mitään, ärähdän ukolle; “Et voi, sillä nyt näyttää siltä että muriseva piisami on saanut elämästään tarpeeksi ja ampunut perkele itsensä”. Äijä pakenee takahuoneeseen, ilmeisesti soittamaan valkotakkiset tai poliisit. Tai molemmat. Minä painelen ovesta ulos ja suuntaan viereiseen kemikalioon.
Otan jo ennen kemppariin sisälle astumista sellaisen “Nyt on sitten ihan turha toivotella hyviä päiviä” - ilmeen ja kahautan liikkeeseen. Sisällä myyjänä toimiva nuori neitonen kiskaisee pepsodent - hymyn naamalleen ja on vetämässä keuhkonsa täyteen ilmaa, toivottaakseen juurikin nuo yllämainitut toivotukset mutta jää pidättämään hengitystään huomatessaan verisen olemukseni. Ymmärtäväisenä hän nyökkää ensin erästä hyllykköä kohden ja sitten kohti liikkeen takaosaa missä näkyy wc - kyltillä varustettu ovi. Kiitollisena suon hymyn tyttöselle ja painelen terveyssiteitä sekä pikkuhousunsuojia täynnä olevan hyllyn viereen. Hyllyä katsellessani saan paskahalvauksen; miksi jumalauta näitä on näin paljon? Eikö tässä standardien luvatussa maailmassa voitaisi ihan oikeasti rajoittaa määrää vähän pienemmäksi? On miniä, superia, kolmea tippaa, viittä tippaa (etsin rankkasade - merkinnällä varustettua pakettia mutta sellaista ei kai ole vielä tuotu markkinoille), on siivillä ja ilman, on sporttia ja classicia - ei hyvänen aika. Otan sellaisen viiden tipan paketin ja painelen vessaan. Taas alkaa uusi survival gamesin haasteosio; miten helvetissä nämä kiinnitetään ja tuleeko nämä pikkareihin kiinni, tuskinpa näitä tuheroon teipataan? Ähellän vessassa hame korvissa ja heti ensimmäinen yritys menee perseelleen. Juuri kun olen kiinnittämässä läpyskää kiinni, korko napsahtaa poikki ja horjahdan ovea vasten. Kolinan ja suustani päästämien perkeleiden on täytynyt kuulua liikkeen puolelle koska siellä tulee aivan hiljaista. Kaiken kukkuraksi tuo siivekäs ystäväni on tarttunut niin helvetin lujaa reiteeni ettei mitään toivoa saada sitä irti. Myös loput yritykset menevät kiville ja nyt alkkareita koristaa kaikkiaan viisi kappaletta noita iloisia siipiveikkoja, kahden pitäessä tukikohtaa karvaisessa reidessäni. Siveysvyö mallia 2000 - luvun kädetön. Vittuuntuneena tempaisen toisestakin kengästäni koron ja astelen kaupasta pihalle, kenkieni näyttäessä Leningrad Cowboysien bootseilta kärkien sojottaessa ylöspäin. Jessus että vituttaa.
Päätän että enää en käy kuin pienkoneliikkeessä ostamassa pensasleikkurin. Ei, tämä ei liity aamuiseen uhoamiseeni vaan tarvitsen ne oikeasti takapihan aidan ruokkoamiseen. En tiedä johtuuko kohonneesta estrogeenitasosta vai mistä, mutta olen todella pahalla päällä ja astelenkin pyhää vihaa täynnä sisään liikkeeseen. Pienkoneliikettä pyörittää sellainen lyhyenläntä, ylensyönyt ja runsaasti hikoileva ukko, jonka silmät kiiluvat ärsyttävästi. Huomatessaan minut ukon hengitys muuttuu ja hän pyyhkäisee kokonaista kahden hiuksen muodostaman suortuvan otsaltaan. Äijä tuijottaa häpeilemättömästi rintojani, ehkäpä syynä liian avonainen kaula - aukko, joka paljastaa minirintsikoitteni peittämät rinnat. Jo on perkele epämiellyttävä otus eikä mitään tapoja, keskittyisi nyt vaan siihen myymiseen. Hikikääpiö saa kuin saakin kähistyä miten voin auttaa - lauseen johon vastaan tarvitsevani pensasleikkurin, täytyy päästä pitkää puskaa leikkamaan. Ukon silmät välähtävät ja hän sanoo; “Rouva on hyvä ja tulee tänne tiskin toiselle puolelle, meillä on täällä kaikki mitä tarvitsette pitkän puskanne leikkaamiseen”. Äijä johdattaa minut kahden takahuoneen läpi perimmäiseen, missä hän vapisevin käsin avaa helvetin ison kaapin ovet. Kaapin sisältö vetää minut hetkeksi sanattomaksi; on mopoilijan keinonahka - asua kolmella aukolla, käsirautoja, nahkalakkia vetoketjulla, kumikorsetteja, ruoskia ja suukapuloita - sellaisia pingispallojuttuja nahkaremmillä ja paljon, paljon muuta. Katselen ukkoa tyrmistyneenä, näytänkö minä naiselta joka on kiinnostunut tuollaisesta? Kaikki kunnia niille jotka ovat kiinnostuneet mutta minua ne eivät säväytä, eivät varsinkaan kun ne tarjotaan pensasleikkurin oston yhteydessä. Äijä tutkii reaktiotani kuin pomminpurkaja joka on epävarma siitä, tulikohan nyt oikea piuha katkaistua? Sori patu mutta vikaan meni; käyn äijän kimppuun ja leivon häntä turpaan oikein kunnolla, hakkaan vielä kun äijältä on taju lähtenyt. Viimein, hengästyneenä mietin että mitä nyt pitäisi tehdä. Kauan en mieti, riisun hänet alasti, puen hänelle kumikorsetin ja käsiraudat, pisteeksi iin päälle vielä sellaisen pigispallo - suukapulan. Varsinaisen liikkeen puolelta löydän raivaussahan valjaat ja näiden avulla asetan ukon killumaan näyteikkunaan. Koska olen edelleenkin mieleltäni pimeä, askartelen vielä pahvista ison puhekuplan ja tungen sen äijän suupieleen roikkumaan. Puhekuplassa lukee: “Olen sairas pervertikko, tulkaa vaikka itse toteamaan sillä liikkeeni on avoinna - menkää vain takahuoneeseen.Parasta olisi jos joku tappaisi minut, ei siitä hoitoon joutumisesta ole mitään apua”. Viimeiseksi teokseni läpsäytin äijää pakaralle jättäen hänet hiljaa pyörimään näyteikkunaan.
Olen saanut tarpeekseni tästä sairaasta maailmasta ja naisena olemisesta, haluan kotiin. Noustessani linja -autoon ja maksaessani matkaani, kuulen kolahduksen jaloissani mutten rekisteröi sitä suuttumukseltani. Kysyessäni matkan hintaa bussikuski kertoo ottavansa minulta vajaan kymmenen euroa ja päästävänsä poikaystäväni ilmaiseksi vaikka tämä yrittää mennäkin pummilla. Vilkaisen jalkoihini ja hittolainen! Siinähän tekokyrpä mennä mongertaa käytävää pitkin eteenpäin, pään kieppuessa villisti ympäriinsä. En tiedä mikä minuun meni, mutta löin kuskilta tajun kankaalle ja heitin hänet hänet vittuun koko bussista, löin oven kiinni ja hyppäsin puikkoihin. Bussi oli täynnä mummoja joille tyydyin karjaisemaan; “Hang on girls - here we go!”
En tiedä, syön nyt jäätelöä ja odotan soittoa poliisilta, pakko siitä bussin varastamisesta on jotain tulla. Tosin siinä matkalla tyttöjen ( ne mummot) kanssa juteltiin samalla kun juotiin hyvää likööriä, he olivat näetsen olleet viikottaisella Alkon - reissullaan. Niin, keskuteltiin maailman ja miesten mielettömyydestä, tosin todettiin että on niissä ne hyvätkin puolensa, on tää elämä vaan niin vitun vaikeaa. Bussin varastamisesta oltiin samaa mieltä ja kaikki oli sitä mieltä että se kuski olisi pitänyt tappaa jo kehtoonsa. Jätin muorit pois kirkolla ja ajoin dösän parkkiin, hakekoot sieltä. Kaikki kunnia naisille, ei ole teidän elämä helppoa ja niinpä luenkin tänä iltana kuusitoista Isä meitää ja viisikymmentä Ave Mariaa - ihan sen takia että saisin huomenna herätä taas miehenä. Kuiteskin, hyvää ja menestyksekästä päivää teille kaikille.

 

Pahvinen pakaratreeni ja kunnallispolitiikkaa
Elo 28. 2012
Pakarani ovat nyt niin timmissä kunnossa että niissä on hymykuopat, nuo mainiot lommot jotka ulottuvat miltei reisien yhtymäkohdasta luonnottoman ulos työntyviin lonkkaluihini. Loukkaannuin alkukesästä verisesti kun eräs hyvännäköinen nainen kehtasi nimittää meikäläisen arsea laukkuperseeksi. Olin tietysti ensin otettu, koska naisille on kokemuksieni mukaan melko tärkeää minkälainen olka - tai käsilaukku heillä roikkuu olallaan. Niinpä kuvittelin hanurini olevan tuota himoittua laatua ja keikuttelin sitä innoissani matkalla kotiin kuin paremmankin perseen omistaja. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi googlettaa mitä termi “laukkuperse” pitää oikein sisällään ja hämmästyin suuresti kun hakujätti ei tarjonnut mitään linkkiä joka antaisi minulle mahdollisuuden selvittää tuo mysteeri. Niinpä jouduinkin etsimään tietoa erään ihmisen anatomiaan perehtyneen laitoksen sivuilta ja tulos oli järkyttävä. Perävaltimoita ja niiden ympärillä olevia lihoja eli hanureita käsittelevällä sivulla oli laajasti käsitelty tätä epämuodostumaa! ja sen kuvaus menee näin:
“Laukkupersettä tavataan harvoin sillä se on pahan geneettisen virheen aiheuttama epämuodostuma, josta kyseistä persettä mukanaan raahaava henkilö kärsii todella paljon. Laukkuperseen eli lättähanurin ominaisuuksiin kuuluu rekan roiskeläppiä muistuttavat pakarat, miltei umpeen kasvanut vako jonka aiheuttavat luonnottoman vittumaisesta ulkonäöstä johtuvat lihaskrampit. Laukkuperseen kantaja kärsii myös usein selkävaivoista, suora seuraus kunnon pakaroiden puutteesta ja tämä ilmenee käsittämättömän vinona istumisena.Tästä syystä he vievät usein linja -autossakin kaksi paikkaa ja tämä lienee syynä siihen, että laukkuperse - syndroomasta kärsivät ovat saaneet lisänimen “Helvetin nojailijat”. Tautiin ei ole varsinaista parannuskeinoa koska kukaan plastiikkakirurgi joka vähäänkään arvostaa itseään, ei ala operoimaan niin iljettävän näköistä, lättänää nahkaläpykkää. Haastatelluista plastiikkakirurgeista 99% perusteli kieltäytymistään vertaamalla laukkuperseen operointia yritykseen virkata muovisista suikaleista täydellinen attasea - salkku ilman saumoja, kun käytössä on vain numero kuuden koukku. Näinpä ainoaksi vaihtoehdoksi kompensoida laukkuperseen rujoa ulkomuotoa on järjettömyyksiin menevät pakaratreenit, vaihtoehto jota kenenkään hermot ja pitkäjänteisyys eivät tule todennäköisesti kestämään.”
Tosi tylyä luettavaa, varsinkin kun olen pitänyt peppuani ihan ok - näköisenä. Heitin housut pois jalastani ja katselin peilistä persettäni, tuota sairaalloisen valkoista papuryskääröä jossa oli selvästi havaittavissa vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen vyönsolkien painaumat lukuisten selkäsaunojen seurauksena. Itkin monta tuntia lattialla ja havahduin vasta sitten kun koiramme tuli lohduttamaan minua, nostaen jalkansa ja merkaten tuon läpyskäisen takalistoni. Olen kuitenkin peräänantamaton (kirjaimellisesti, sain linnassa tarpeekseni) luonne ja päätin remontoida peppuni uuteen uskoon. Otin yhteyttä vanhaan liikuntaguruun, jolla on omintakeisia mutta tehokkaita, koko kropan käsittäviä treeniohjelmia. Kerroin hänelle ongelmastani ja kuulin kuinka hän ampui jalkaansa (kovaluontoinen mies) ettei olisi alkanut nauramaan, mutta suhtautui asiallisesti ja lähetti minulle  sähköpostitse treeniohjelman jonka ansiosta ryppynaruni ympäristöineen voittaisi minkä tahansa fitness/bodybuilding - kilpailun peräarvostelun. Treeni vaatii hankintoja; ensiksi on hankittava paikalliselta kukkakauppiaalta noin kuusi metriä pitkä tanko (15 x15 x 600 cm) sitä ainetta, mitä he tuuppaavat kuivakukkien ruukkuihin. Tiedätte kyllä, sitä vihreää joka muistuttaa uretaania olematta kuitenkaan sitä. Sitten ostetaan kaksi pakkaa kertakäyttölautasia (isot, 30 cm halkaisijalla) ja treenien edistyessä tarvitsette vielä kapeita painonnostotankoon asennettavia levyjä, saa olla puolen kilon jaolla.
Treeni etenee näin; asetatte sen floristiltanne hankkiman sen ihmeainetangon lattialle ja painelette siihen syrjälleen kertakäyttölautasia. Sen jälkeen alatte kävellä tangon toisesta päästä toiseen - aina kertakäyttölautasen kohdalla pysähtyen, kyykistyen ja napaten sen pakaroidenne väliin. Treeni on mennyt hyväksytysti läpi jos koko pakka lautasia on pakaroiden välissä tangon toisessa päässä. Niin, jos joku ei tajunnut niin hommaa helpottaa vallan saatanasti jos ei pidä housuja jalassa. Alussa kannattaa olla vaatimaton sillä tämä ei ole niin helppoa miltä kuulostaa ja suosittelenkin lähtöön 12 kortin ..anteeksi lautasen pakkaa. Treenien edistyessä voi siirtyä oikeisiin lautasiin (muovisia ei kannata käyttää, mulla ainakin toinen syrjä muutti muotoaan) ja siitä edelleen levypainoihin. Itse olen jo niin pitkällä, että kanniskelen pakaroiden välissä tiiliskivillä täytettyä matkalaukkua. Lisätreeniksi kannattaa ottaa se perinteinen, missä istutaan lattialla jalat suorana ja jännitetään pakaroita tasaisin väliajoin. Tässäkin kannattaa lisätä vastusta treenien edetessä ja ottaa reisien päälle lisäpainoja. Mainittakoon, että kerran treenatessani vouti tuli tavanomaiselle perintäreissulleen ja käskin sen nousta olkapäilleni samalla kun pumppasin pakaroitani. Kyllä oli vouti ihmeissään, toki me siinä samalla puitiin minun pers’aukista tilannettani voudin keikkuessa olkapäilläni ja mietittiin, voiko minun jumalattoman kiinteät pakarani kenties vakuuttaa ja tehdä jonkinasteisen vakuutuspetoksen asian tiimoilta - ikäänkuin ulosotossa olevien velkojen peitoksi. Hän suuttui kun aikani harkittuani ilmoitin etten aio realisoida persettäni petoksella enkä muutenkaan. Nyt minulla on tosi kiinteä ja pysty peppu, saan hymykuopat ilmestymään kun vähän jännitän. Lisäksi pystyn ponnahtamaan lattialta (istuvasta asennosta) seisomaan vain pakaroitani jäykistämällä. Kerran menin yltiöpäisyyksiin ja kokeilin ulko - oven avaamista pepullani. Avain vain pakaroiden väliin ja pieni puristus - aukesihan se! Toivonkin että tästä oli teille apua, tuo on hyvä treeni jos sitä jaksaa tehdä säännöllisesti ja mikä ettei, se kannattaa.
Sitten kunnallispolitiikkaan ja tapaukseen, josta en ole muistanut teille kertoa. Nythän on kunnallisvaalit tulossa ja valehtelun määrä kasvaa koko ajan (jos se nyt poliittisella rintamalla voi enää kasvaa). Niinpä minuakin lähestyttiin sähköpostitse ja kysyttiin hienoin sanankääntein halusinko olla mukana tekemässä politiikkaa ja historiaa. Hämmästyin suuresti, sillä olen jättänyt politiikan (HUOM! Äänestäjänä) jo aikoja sitten, sillä tyhjän saa pyytämättäkin. Voin tässä kertoa ihan suoraan etten ole missään vaaleissa - käsittäen kaikki vaalit - äänestänyt enää vuosikausiin, tarkemmin sanottuna pariinkymmeneen vuoteen koska se on aivan saatanan sama ketä äänestää; joko se kääntää takkinsa tai puolue pistää hiljaiseksi. Asia mikä on nähty moneen kertaan ja todeksi havaittu, oman edun tavoittelijoita kaikki. Nyt jos joku saa päähänsä jeesustella nukkuvien puolueesta ja siitä, kannattaa pitää turpa kiinni ja alkaa katsella työttömyystilastoja ja sitä mihin kaikkiin sitä rahaa syydetään, ts. päätöksiä jotka tekevät sinne äänestämällä valitut ihmiset, joten demokratia my ass. No niin, meinasipa mennä paatoksen puolelle mutta asiaan. Tämä tuleva ehdokas tarjosi siis jotain mahdollisuutta politiikan saralla tekemiseen ja lähdin pelipaikalle rahan kiilto silmissä, sitähän puolueilla on paljon. No, infotilaisuus oli ja siinä tuleva ehdokas kertoi lähestyvästä kampanjaillasta johon hän tarvitsi apua, lähinnä käytännön järjestelyiden tiimoilta. Lupauduin, ja kyseinen tilaisuus oli tässä joku aika sitten ja se meni näin:
Kampanjailta koitti ja meidät avustajat oli käsketty tulemaan paikalle tuntia ennen työnjakoa varten. Tunnelma oli rento, nuorilla poliittisilla lupauksilla oli asusteenaan pikkutakkeja ja poolopaitoja, housuina trendikkäät farkut. Nähtiinpä muutaman fanaattisemman edustavan kovakaulus - linjaakin mittatilaustyönä tehtyine pukuineen. Minä istua törötin omalla jakkarallani Hankkijan haalarit päällä, syystä että suntisverkkarit olivat edellisenä päivänä roihahtaneet tuleen rälläköidessäni Ransun helmoja. Ei ihme, että minua katsottiin kieroon ja sain osakseni liikenne - ja vierasjärjestelyt. Olin ihan innoissani kun tuleva ehdokas jakoi hienoja, nahkakantisia muistiinpanovälineitä, kännyköitä (jotka sai omakseen!) ja kiiltäviä rintarenikoita joissa komeili sen valehtelevan lehmän kuva. Nimittäin, kun tuli minun vuoroni ja ojensin iloisena käteni kohti kännyköitä ja muita hienouksia, käteeni lyötiin ne vitun keltaiset heijasteliivit ja näytettiin ulko - ovea. Tehtäväni oli ohjata vieraita paikoitusalueella ja kertoa heille mistä ovesta mennään sisään ja mihin käännytään. Paikka oli aika sokkeloinen, vanha manttaalitalo. Eihän minua toki vituttanut, varsinkaan kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä. Siellä minä törötin Y - kirjaimen mallisessa risteyksessä manaten tuota valehtelevaa, itseään täynnä olevaa narttua. Sillä hetkellä, kun ylitse lentävä räkättirastas paskoi olkapääni mustikan siniseksi, päätös kostosta välähti päässäni kirkkaana kuin salama. Kampanjapaikalta ei ole kovin pitkä matka meille joten kävin äkkiä  Ransulla hakemassa pari keppiä, vaneriasuikaleita niin ikään kaksin kappalein, pari kaasugrilliä ja kaupasta makkaraa, hammastikkuja ja kertakäyttölautasia. Niin, ja itselleni vielä olutta kassillisen. Helvetillistä vauhtia takaisin ja töihin; löin tikut maahan Y- risteykseen ja niiden päihin naputtelin vanerilaput. Lappuihin kirjoitiin vedenkestävällä tussilla teksit “Oman puolueen väki” ja “Vieraat”. Oman puolueen väen parkkipaikkaa osoittava kyltti johdatti heidät saviselle pellolle ja vieraat ohjasin manttaalitalon vieressä olevan sikalan läheisyyteen. Kummaltakin parkkikselta johti polut manttaalitalolle, oman puolueen polku oli yhtä saviliejua ja vieraiden polku aikaslailla täynnä sianpaskaa. Näiden polkujen varrelle pystytin grillini ja homma sai minun puolestani alkaa. Vieraita ja ehdokkaan oman puolueen väkeä tulikin aika perkeleesti, ja jouduin sukkuloimaan taajaan risteyksen ja niiden kahden grillin välillä. Vieraiden grillissä paloi tuli ja valittelin väelle sianpaskan hajun keskeltä, ettei nyt ole parempaa tarjota sillä kuuleman mukaan teille junteille riittää tavallinen poprilli joten imeskelkää siitä. (paljon vittumaisia katseita). Kipitin oman  puolueen polun varrella olevalle grillille joka oli kylmä, olin vain pilkkonut makkaroita noin puolen sentin kuutioiksi ja tökännyt niihin hammastikut pystyyn. Oman puolueen porukka tuli selvästi suivaantuneina lakeerikengät savessa ja vitutuskäyrä nousi heidän nähdessään tarjottavat. Valehtelin että koittakaa nyt saatana kerätä kolehti, muuten tämä tilaisuus menee ihan fiaskoksi kun grillitkin ovat kylminä - ei ole kaasua sinapista puhumattakaan. Tehostin asiaani päästämällä tukevan keskikaljaröyhtäisyn ja liekö sillä vaikutusta mutta nyörit aukesivat ja rahaa tuli arviolta seitsemänsadan euron verran. Painelin taas vieraiden grillille ja kohoavasta humalatilastani johtuen jatkoin ehdokkaan terveisten kertomista saapuvalle yleisölle; kerroin ehdokkaan juuri tiedottaneen minulle että läheisestä kaupasta sai ehdokkaan piikkiin wunderbaumeja, vieraat kun tuppasivat haisemaan sianpaskalle vaikka eihän teiltä perkeleen turpeenpuskijoilta voi muuta odottaakaan. Kyselyihin että sanoiko hän todella näin, vastasin että kyllä ja otin helvetin pitkän huikan keskiketterää. Tässä vaiheessa porukka alkoi kääntyä pois kiroten koko tilaisuuteen saapumista. Taas oman puolueen grillille, missä porukka ihmetteli että miksi grilli on vielä kylmä, hehän antoivat rahaa kaasuun ja muihin tykötarpeisiin. Sönkötin tilanteen olevan nyt niin, että arvoisa ehdokas oli viestittänyt minulle ja käskenyt kertoa edelleen oman puolueen väelle, että jos he perkele olivat tulleet tänne vain grillaamaan niin voisivat hänen puolestaan painua vittuun. Kas kummaa, suurin osa oman puolueen väestä noudatti kehotusta ja lähti menemään, muutaman urhoollisen ilmoittaessa menevänsä sanomaan pari valittua sanaa. Loppuillasta en sitten muistakaan enää mitään, olin jo sen verran kännissä.
Tässä oli siis minun panokseni tämän syksyn kunnallisvaaleihin ja hyvä niin, nyt on tehty politiikkaa taas vuosiksi eteenpäin. Jälkeenpäin kuulin että puolue oli vetänyt tämän valehtelevan nartun pois listoilta, myös omasta puoluerekisteristään. Nainen oli ihmetellyt kovasti tapahtunutta ja saamansa psyykevinouman takia on vetäytynyt täyspäiväiseksi siankasvattajaksi. Olkoon onni ja tuet hänelle suopeat. Okei, tämä oli nyt tälläinen tapaus ja toivonkin että valaisi riittävästi suhtautumistani politiikkaan ja päättäjiin yleensä. Aidan seipäidenkin kanssa tulee paremmin juttuun, ne kun ovat luotettavampia. Hyvää päivänjatkoa teille, olkaa ihmisiksi.

 

Elämyskoulutusta ja kalansilmäpiilarit
Elo 27. 2012
Herrat ja narrit, ne romahtaa aivan samalla tavalla ja mitä korkeampia sosiaalinen status on, sitä kovempaa tullaan alas. Paskat housussa kulkevia liikemiehiä, heidän hysteerisiä sihteereitään ja sekopäistä työnjohtoa - tätä kaikkea tuli nähtyä vetämälläni Elämyskoulutusjaksolla joka päättyi viikko sitten sunnuntai - iltana. Valmistuin alkutalvesta kaikessa hiljaisuudessa elämyskouluttajaksi, sehän on näitä uusia ammatteja ja ajattelin että josko tästä ura urkenisi mutta taidan pitää homman harrastuksena, sen verran rankkaa se on. Sain yhden tuttuni kautta tietää että raskaan sarjan alkoholistien kokemuksista on pulaa, tai paremminkin sanottuna siltä saralta ei pahemmin olla kouluttauduttu elämyskouluttajaksi. Niinpä sitten otin härkää sarvista ja koulutin itseni. Heinäkuun alussa minuun otti yhteyttä erään keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja ja sovittiin tapaamisesta. Paikalla oli dirikka itse sekä leegio lähimpiä oikeita ja vasempia käsiä. Tapaamisessa sovittiin pitkän kaavan koulutusjaksosta mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa, tarkoituksena tuoda denson maailmankuva niin lähelle koulutettavia kuin mahdollista, firma kun työskenteli yhteistyössä sosiaalipuolen kanssa.
Näin tehtiin, vuokrasin firman piikkiin hikisen kolmion erään pikkukylän keskustasta joka ennen koulutusta valmisteltiin BB - talon tapaan kameroilla ja muilla valvonta / kontrollivälineistöllä. Elämyskoulutus oli sovittu kahden kuukauden mittaiseksi ja elettiin siis kesäkuun loppua. Porukka saapui paikalle, kaikkiaan kaksitoista henkeä ja heidän kauhistellessaan asumisen ahtautta ja yksityisyyden puutetta, vastasin heille että tervetuloa ryyppyporukkaan - mitäpä sitä yksityisyydellä kun kohta pelkäätte olla yksin ahdistuskohtaustenne kanssa (Porukalle ei kerrottu eivätkä he tienneet kameroista). Ryhmältä ratsattiin ja takavarikoitiin kaikki yhteydenpitovälineet, omat rahat sekä pankkikortit - näin saatiin kaikki samalle viivalle ja ehkäistiin omien varantojen käyttö rahojen loppuessa. Ryhmän asetuttua joten kuten taloksi, alkoi koulutus; kahdessa jääkaapissa oli jonkun verran muonaa ja jokaiselle lyötiin käteen kuukauden työttömyyskorvausta vastaava määrä rahaa, saate sanoina että käyttäkää viisaasti, enempää ei tipu ennen kuin ensi kuun alusta. Tämän jälkeen avattiin “runsaudensarvi”, iso kylmiö joka oli täynnä käytännöllisesti katsoen täynnä kaikkea sitä Alkosta löytyy, aina keskioluesta hienoihin konjakkeihin. Kerroin talon tarjoavan viinat mutta vain tämän verran, juokaa viisaasti sillä enempää ei tipu, paitsi jos maksatte itse. Vielä muistutukseksi ja tiedoksi kerroin että postiluukusta kolahtaa sitten sähkö -,vesi - ja vuokran maksulaput ja jos ette maksa niin seuraukset ovat samat kuin oikeassa elämässäkin. Porukka teljettiin asuntoon ja ennen kuin löin oven perässäni kiinni, kehotin nauttimaan elämästä sillä nyt ei ollut kiire minnekään. Loin viimeisen silmäyksen intoa piukassa olevaan, iloisena heiluttavaan porukkaan ja mietin mielessäni että kohta tiedätte toista. Siiryin kaksi kerrosta alempana olevaan yksiöön jonne oli perustettu komento - ja valvontakeskus, tarvittavat johdotukset kameroille sun muille oli vedetty ilmastointikanavan kautta taloyhtiön suostumuksella.
Kolme ekaa viikkoa porukka ryyppäsi hullun lailla, alussa hienostuneesti punkkua käyden samalla niin saatanan sivistyneitä keskusteluita sinivalkoisten ajatusten saattelemana (perin tuttua touhua). Kolmannen viikon lopulla alkoi yli puolelta porukasta kuntopohja pettää ja he viettivät suurimman osan ajastaan wc:ssä oksentaen sisuskalunsa matkalle kohti jätevedenpuhdistamoa “Vittu mä en kestä enää” - huutojen saattelemana. Turha kai manitakaan että jo kolmannen viikon alussa oli kylmiö osoittanut vakavia tyhjentymisen merkkejä ja koska heti ensimmäisellä viikolla räppäämäni sähkölaskukin oli maksamatta, jäljellä olevat oluet uhkasivat lämmetä sähköjen katkettua. Suurinta osaa ei kaljojen lämpiäminen haitannut, perkeleitä huudettiin tv:n ja radion toimimattomuuden takia. Oli aika kiristää ruuvia ja se aloitetiin vedentulon katkaisulla, hetkeksi valittiin porukan älykkäimmäksi itsensä kohottaneen epaton aamusuihku. Tämä narsisti käytti luokattoman paljon shampoota “täydellisten hiuksiensa” ja muun yhtä täydellisen kroppansa pesemiseen ja niinpä odotimmekin kunnes mulkvisti oli saanut itsensä saippuoitua kunnolla. Noin, ensin kuuma vesi poikki (saatanallista huutoa) ja sitten kokonaan kiinni (vielä saatanallisempaa huutoa). Nuorehko mies oli hajoittaa koko kylppärin riehuessaan shampoot silmillä pimeässä, vedettömässä suihkussa. Suurin osa porukasta ei noteerannut koko tapahtumaa, loppujen käskiessä pitämään turvat kiinni. Päätin mennä käymään pelipaikalla.
Oven avaaminen ja minun ilmestymiseni herätti ryhmäläisissä kysymysten ja anelujen tulvan; kauanko tämä jatkuu, onko mahdollista päästä pois, miksi vettä ei tuu ja miksi sähköt meni heti poikki etc. Pari surkeinta kertoi oppineensa läksynsä ja suhtautumaan sosiaalitoimen asiakkaisiin uudella tavalla. Kerroin tylysti että minulle on turha tulla puhumaan paskaa ja toisekseen - ryhdistäytykää; kasatkaa rahanne yhteen ja maksakaa vesi - ja sähkölasku, ostakaa kaupasta lisää kaljaa ja ruokaa niin elämä taas hymyilee teille juopoille. Kannattais varmaan siivota, sillä vaikka juodaan perkeleesti niin kämppä pidetään kuosissa sillä koskaan ei tiedä kuka tulee käymään, voi olla vaikka isännöitsijä? Ei kai tänne, tämähän on koulutusta? Kyllä vaan, ei tämä poikkea mitenkään oikeasta elämästä. Siksi toisekseen, pian alkavat toimet kämpän ulkopuolella. Samaan aikaan vessasta kuului perkeleellistä rytinää narsistin kaatuessa päänsä paskapyttyyn. Painelin ovesta ulos ja siirryin valvomoon katselemaan mitä tapahtuisi. Tulihan tenukeppien taimiin vauhtia, porukka alkoi siivoamaan kämppää ja joukosta valittiin kaksi joiden ulkomuoto vielä jotenkin kesti päivänvalon, suorittamaan kauppareissun. Tyypilliset vainoharhaisuuden oireet tulivat esiin; ihmeteltiin miksi kaksikko oli säilynyt suht hyvännäköisinä, etteivät vaan olisivat tissutelleet joka ilta töistä tullessaan kun runsas alkoholin käyttö ei tehnyt mitään vaikutusta? (Toinen meni vielä tunnustamaan ja sai huudot osakseen). Lisäksi kaksikkoa vannotettiin hoitamaan vain laskujen maksaminen ja kaljojen / röökien osto, jos he tekisivät oharit niin turpaan tulisi. Hittolainen kun mulla oli hauskaa, noin sitä pitää - ei mene kauan kun olette toistenne kimpussa. Batman ja Robin painelivat ovesta ulos muiden jatkaessa siivousta. Toki koulutusporukkaan kuuluvat henkilöt lähtivät seuraamaan kaksikkoa kylälle heidän asiointireissulleen.
Viimein kämppä oli siisti ja harmonia vallitsi litrahuulten keskuudessa. Ainoa soraääni kuului sohvalta, josta käsin narsisti valitti silmiensä kirvelevän. Muut katselivat vaahtopäätä julmasti ja syyttivät tätä veden katkeamisesta, vittuako oli lotrannut sitä joka päivä litratolkulla. Päivä vaihtui iltaan eikä Batmania eikä Robinia alkanut kuulumaan ja jos kämpässä olisi kasvanut puu, sen oksille olisi viritelty hirttoköyttä. Syynä kaikkien röökien loppuminen ja kaljojen vähyys, enää muutama pullo kylmiössä. Viimein koitti kello 23.20 ja ovesta ryömi taistelupari neliveto päällä. Siinä ei kaksikko ehtinyt suutaan avata kun susilauma oli kimpussa; vaatteet ratsattiin, saaliina yksi vajaa viinapullo ja ryppyinen norttiaski joka sisälsi kaikki kolme katkennutta tupakkaa. Ei edes jalkapallo - ottelussa potkita niin paljon kuin niiden viiden minuutin aikana jotka uhrattiin kaksikon kylkiin ja päähän. Tiesivät runkkarit tehneensä oharit. Surkeina ja pettyneinä porukka päätyi kietoutumaan toistensa kainaloihin (pareja oli muodostunut jo ensimmäisen viikon dokaamisen jälkeen vaikka kaikki koulutukseen osallistujat olivat naimisissa) ja sitä kautta parittelupuuhiin. Vain tehokaksikko jäi eteiseen örisemään.
Seuraavana aamuna porukalla oli ankea herätys, olin tullut kämpään jo kuudelta ja potkin krapulaisia ylös sillä nyt oli aika lähteä asioimaan, oltiin jo myöhässä joten annoin heille ruhtinaalliset kaksikymmentä minuuttia aikaa siistiytyä. Siinä laatta lensi ja itkua väännettiin, muutama nyrkiniskukin vaihdettiin wc:n ahtaudessa. Porukka jaettiin kahtia; osa pantiin jonottamaan erääseen virastoon (ei saanut ottaa vuoronumerolappua enismmäiseen tuntiin ja jonotus piti tehdä seisten), osa taas vietiin tekaistuun työhaastatteluun, kolmen tiukkailmeisen tyypin kuulusteltavaksi. Kokeessa oli luvassa palkinto ( koulutusta teettävä firma maksoi sen), viikon kylpyläloma ja viisi tonnia rahaa. Ihan sen takia että kokeeseen suhtauduttaisiin asianmukaisesti eikä lyötäisi lekkeriksi koko touhua. Kokeessa arvioitiin henkilön käyttäytymistä krapuloissaan, mm. käsien hallintaa kahvikupin kanssa. Kuppeina olivat sellaiset hinttimalliset, aivan saatanan pienet kupit kruusatulla korvalla ja ne olivat kaadettu niin täyteen että vain pintajännitys pti kahvin kupissa. Lisäksi arvitoitiin änkyttämistä, valehtelua, hikoilun määrää etc. Kokeeseen osallistujen piti vielä pitää pakaroillaan kiinni muovikassin sangoista (he seisoivat haastattelun ajan), ei mikään helppo homma kun muovikassi oli täynnä vettä ja markkeerasi ulos pyrkivää krapula/hätäpaskaa. Kaikki ryssivät todella pahasti tämän kokeen eikä jonotustestissä mennyt sen paremmin, jokaisella petti hermo ja he huusivat että miten helvetissä tämä on mahdollista, johon taas pääsin kuittamaan että omahan on järjestelmänne joten repikää siitä.
Näin meni loputkin viikot, oli testejä ja porukan seuraamista pienessä yhteisössä jossa kaikki alkavat kyräillä toisiaan. Suurin osa vaipui apatiaan, toisten seotessa ja loppujen keskittyessä juopotteluun. Elokuun alun “tökärit” ja tyhjien tölkkien sekä pullojen vieminen kun mahdollistivat tämän. Yksi jännä juttu oli tyhjien tölkkien palautusreissulla, nimittäin omaehtoisen syrjäytymisen havaitseminen. Porukka vietiin kauppaan helvetillisten kantamustensa kanssa juuri töiden päätymisen jälkeen ja kotimatkalla olevat “normaalit” ihmiset tungeksivat kaupassa ja sen edustalla. Vaikka koulutettavia ei oltu kielletty keskustelemasta kenenkään kanssa, he välttelivät ihmiskatseita - ja kontakteja. Paras esimerkki oli erään herrasmiehen tullessa ihmettelemään yhden ryhmäläisen huonoa kuntoa ja alasvajoamista, tämä ei sanonut mitään vaan lähti kävelemään kohti ryhmän autoa. Ei huolinut edes tuttunsa ystävällisesti tarjoamaa kahdenkympin seteliä - “ruokaan” tietenkin. Loppuviikkojen aikana ryhmäläisille tulivat tutuksi monet ihmeelliset ja yksinkertaiset tilanteet kuten ruoan ja paskapaerin loppuminen, jämien polttelu tuhkakupista ja jatkuvat riidat sekä vähäisten alkoholituotteiden jemmaaminen toisiltaan, ts. kaappijuopottelu. Juuri ennen koulutuksen loppua he saivat häädön aiheuttamansa metelin ja vuokrarästien sekä kämpän huonon kunnon takia. Eivät olleet muistaneet sitä kultaista sääntöä että kämppä täytyy pitää puhtaana ja vuokra maksettuna - muuten ei hyvä heilu.
Palauteosiossa joka pidettiin koulutuksen jälkeen firman toimitiloissa, ei ollut paikalla yhtään koulutukseen osallistunutta työntekijää, vaan vain firman johtoryhmä sekä joukko lihaksikkaita nuoria miehiä. Saatuani turpaan oikein huolella, toimitusjohtaja huusi kuin oikohöylä minulle pitämässään puheessaan. Tämä noin 148 desibelin voimakkuudella pidetty ja runsaasti syljeneritystä sisällään pitävä puhe käsitteli onnettomia metodejani sekä firmalle aiheuttamiani tappioita. Kahdestatoista henkilöstä neljä oli joutunut sairaalahoitoon sisuskalujen petettyä, seitsemän jäljellä olevaa ryyppäsivät nyt rannoilla ja kaiken kruunasi se saatanan loppasuu, johon toimitusjohtaja oli rakastunut. Nyt tämä ämmä huuteli kaiket päivät kotisohvalta tulikomentoja melko perkeleellisen pullorivistön takaa. Että kiitti vitusti, sut täytyisi tappaa. Saamastani negatiivisesta palautteesta huolimatta lähdin iloisesti pomppien kohti kotia, tietäen vieneeni viestin alkoholin vaaroista perille. (Sain muuten tänä aamuna soiton että myös dirikka oli alkanut vetämään soppaa eukkonsa kanssa ja firma oli jättänyt konkurssihakemuksen perusteluina mm. “Eihän tätä kestä Erkkikään - otetaas taas).
Lopuksi kerron lyhyesti piilolinsseistä, jotka tuli hankittua viikolla ja joita vasta eilen sovittelin silmiini. Ne ovat tosi ihgut, sellaisella kalansilmäobjektiiveistä tutulla tekniikalla valmistetut. Minulla kun vallan helvetin huono ja rajoittunut näkö, niin tarvitsin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Nämä onkin aivan lyömättömät, näkökenttäni on nyt lähes 360 astetta, silmien mulkoilessa kuin sammakolla. Ainoastaan perseen päälle jää pieni katvealue ja sinnekin saa näköyhteyden nopeasti päätä pikkuisen kääntämällä. Kalenteria en tarvitse enää, näen nimittäin sunnuntaina molemmat keskiviikot ja liikenteessä voin päästellä aivan perkeleellistä vauhtia sillä näen oman kaistani lisäksi myös viereiset kaistat molempiin suuntiin nin pitkälle kuin latua riittää. Vituttaa oikein kun en ole aikaisemmin tajunnut tätä. Revin Ransustakin jälkiasennuksena laitetun parkkitutkan pois, se piipitys oli vistoa kuunneltavaa. Säästöä tulee rajusti, miettikää nyt linja - automatkoja: ei tarvi istua kuin sanomalehteä lukevan tyypin viereen niin voi katse eteenpäin suunnattuna lukea päivän lehden eikä toinen tajua mitään. Hommatkaa ihmeessä, ei nää ole hinnan kiroissa.

 

Blue Ray by Ray - todella sinisenä ja muita hankintoja
Elo 26. 2012 |
En osta elektroniikkaa enää ikinä, pelkoa syrjäytymisestä ei ole koska tämän syrjemmässä ei voi olla. Itseasiassa ole niin sivussa etten tiedä olenko jo tulossa toisesta syrjästä ulos koska tätä syrjää on jatkunut jo aivan helvetin pitkään. Se myös jatkuu omatahtoisesti - päätin sen eilen kun kävin elektroniikka ostoksilla, todennäköisesti elämäni viimeistä kertaa. En ole koskaan tehnyt mitään hintavertailuja, se on turhaa sillä olen karvaasti kokenut noiden lipeväkielisten myyjien osaavan todella hyvin työnsä. Oikeesti, niillä on kuudes aisti jonka ansiosta he aistivat kahjon astumisen kaupan liukuovista sisään ja aloittavat keskinäisen taistelunsa siitä kuka pääsee puhumaan hullun ympäri ja ostattamaan tällä puoli kauppaa tyhjäksi, no ainakin niin paljon kuin rahaa on käytettävissä.
Niin kävi eilenkin, menin erääseen suuren elektroniikka - ja kodinkoneketjun liikkeeseen (olen käynyt siellä aiemmin, tosi mukavat myyjät ja asiallinen palvelu; olen joutunut tekemään velkaa kassalla uppo - oudoilta saadakseni ostokseni maksettua) ja helvetti repesi; myyjät aistivat minut, ärisivät ensin toisilleen, ryntäsivät luokseni ja alkoivat tappelun. Siinä kuulkaa hienot, komeasti silitetyt ja liikkeen logolla varustetut kauluspaidat olivat heppoista tavaraa noiden verenhimoisten myyjien käsissä. Kauhulla katselin joukosta selvästi erottuvaa, isokokoista myyjää tämän pyörittäessä krakasta heikompaa lajitoveriaan. Pyörityksen loppukliimaksissa järkälemäinen myyjä linkosi hintelämmän livekalan jonnekin pesukoneiden suuntaan, ainakin sielläpäin kolisi vallan perkeleesti. Taistelu oli nopea eikä kestänyt kuin viitisen minuuttia, tämän isokoisen kravattilingon ollessa kiistaton voittaja ja muiden perääntyessä omien tiskiensä ääreen. Toinen juttu mikä minua näin armeijan käyneenä ja siellä *köh* nopeaan toimintaan tottuneena jaksaa ihastuttaa. Asia josta ennen kaikkea naisten tulisi ottaa oppia; yhdellä ainoalla, ohimolla käyvällä kädensipaisulla tämän myyjän ulkomuoto muuttui sekunnin murto - osissa. Poissa olivat riekalaiset vaatteet, verta valuvat kasvot ja sekaisin oleva tukka. Koko verhoilu ihoa myöten oli moitteettomassa kunnossa ja oli vaikea uskoa että hän muutama minuutti sitten oli lingonnut kaverinsa uusien, energiaystävällisten jääkaappien seuraksi. Ei perkele, on ne ihme porukkaa. No, tämä tyylikäs myyjä tuli luoksemme (olin vaimoni kanssa, hän ei päästä minua yksin elektroniikkaa myyviin liikkeisiin yllä mainitun, kassalla tapahtuvan velanteon takia) ja kysyi sillä aina yhtä hypnoottisella livekalan äänellä joka on pehmeä kuin lekan humina ennen osumistaan kalloon: “Hyvää päivää, mitähän teille laitetaan mukaan?” Huomatkaa piilotettu,kysyvä imperatiivi, ei siis puhettakaan että kysyttäisiin mitä mahdollisesti haluasin ostaa vaan selkeä käsky että koita nyt onneton vajakki osoittaa sitä tuotetta hyllystä mikä laitetaan sun kainaloon.
Niin, turha muuten mainitakaan että tässä vaiheessa olen saanut koko kaupan huomion myyjien taistelun vuoksi, muut asiakkaathan eivät tiedä asian todellista laitaa eli sitä että nyt viedään vajakkia about 6 - 0, vaan luulevat minun olevan jokin elämää suurempi turha julkkis ja katselevat kateellisena osakseni kohdistuvaa palvelua. Harvoin - todella harvoin - asiakkaiden joukossa on muitakin syrjäytyneitä (yleensä alkukuusta, korvaus - ja eläkepäivinä) ja he tietävät todellisen tilanteen ja ottavat osaa tekemällä ristinmerkkejä säälivä ilme kasvoillaan. Palataanpa asiaan, ilmoitin myyjälle että nyt täytyisi ostaa blueray - soitin (vai onko oikea termi blueray - laite ja kirjoitetaanko se jumalauta edes yhteen?) että mitähän teiltä löytyy? Myyjä katsahti minuun ilmeellä joka kertoi heiltä löytyvän sellaisia vehkeitä mihin minun järkeni ja rahani eivät riittäisi alkuunkaan. Tästä huolimatta hän vastasi valikoiman olevan laaja ja johdatti meidät hyllyrivistöjen lomitse blueray - taivaaseen. Voi vittu mutta olihan niitä paljon, katselin niitä lumoutuneena ja ennen kaikkea kiinnostuneena lyhyistä esittelyteksteistä, mitä oli pienissä lappusissa koneen kohdalla. Tekstit olivat minulle aivan yhtä käsittämättömiä kuin Kuolleen meren kääröjen sanoma mutta silti, oli niitä ominaisuuksia hieno lukea; oli video - on demand - toimintoa, HDMI -doublea, Ready internet installationia ja sellaisia kirjainlyhenteitä ettei kieleni taivu niihin eikä ole mitään helvetin hajua mitä ne tarkoittivat.
Myyjä huomasi kohoneen pulssini ja valtoimenaan hikeä valuvat kasvoni, tiesi siitä että nyt on aika iskeä; “Onko teidän tv:nne kuinka vanha, onko se 3D - tv?, onko siinä HDMI - valmius?, helvettiäkö hikoilet kun nyt tehdään kauppaa?” Ristus että jouduin tosissani vetämään ryppynarua tiukemalle etten paskoisi housuuni. Vastasin takellellen että ei telkkari ole kuin vajaan kaksi vuotta vanha ja en tiennyt onko se 3D -tv. Myyjä katsoi jälleen ilmeellä että et ole jumalauta jätkä tosissasi, etkä erota mikä on 3D - kuvaa? Niinpä hän tyytyi kysymään että onko ohjekirjassa kenties mainintaa kyseisestä toiminnosta? Teki mieleni vastata että tosimieshän ei ohjekirjoja lue mutta vastasin ettei siinä kyllä ollut, ihan perustelkkari se oli. Sitten siirryttiinkin hyllyrivistön toiseen päähän, kauas hienoista himmeleistä. Olihan näissäkin netti - ja muita ominaisuuksia joita tutkittiin pitkään ja hartaasti mutta päädyttiin sitten sellaiseen perusversioon, osasyynä myyjän ilme että jos tässä ei nyt päästä jonkinlaiseen ratkaisuun, niin poikani vaikka on vasta viisivuotias, ehtii ripille ennenkuin tämä kauppa on leivottu kasaan. Mukaan ostettiin vielä se HDMI - kaapeli, tosin siitäkin myyjä kysyi että kuinka pitkä laitetaan? Ilme kertoi että onko teillä tv laavussa ja tuleeko blueray perunakuoppaan, meinaan että johdossa riittää mitta? Lopuksi ostin vielä sellaisen usb - tikkuun ympätyn digitaalisen vastaanottimen joka korvaa normi digiboxin ja näine hankintoinemme painelimme liikkestä pihalle.
Kotona asentelin bluerayn, samalla tuli siivottua ja imuroitua sekä tv että muut laitteet + saatanallisen johtonipun peittämä lattia. On muuten toimenpide joka kannattaisi tehdä useammin kuin se tulee tehtyä ja syykin on selvä; nykyisissä laitteissa kun lähes jokaisessa prosessori ja sen jäähdyttämiseen tarvittava flekti eli tuuletin. Laitteet ovat monasti lähellä lattatasoa ja vielä sellaisessa hyllykössä tai tasossa, joka on takaa auki ja näin tuuletin / tuulettimet pääsevät vapaasti imemään koneen sisuksiin kaiken sen lattialla pyörivän pölyn mikä ei ole missään nimessä hyväksi koneelle. Aiheuttaa kuumenemista ja koneen ennenaikaisen hajoamisen. Kyllähän te tiedätte, mutta näin muistutukseksi. Jep, siivous - ja asennustöiden jälkeen keittelin kahvit, tein kasan leipiä ja istuin nojatuoliin tarttuen hartaasti uuteen (jälleen yksi lisää) kaukosäätimeen ja täppäsin koneen päälle. No hittolainen, blueray kun oli vielä samaa merkkiä kuin tv, yhteistyö ja asentuminen sujui mallikkaasti. Laitevalmistaja oli liittänyt asetusosioon vieläpä esittelyvideon jossa laitteen toimintoja muuten esitteli suuresti kunnioittamani muusikko Ray Charles. Luodakseen autenttisen vaikutelman ja korostaakseen laitteen nimessä esiintyvää sanaa blue, hän oli jossain helvetin isossa ja todella viileässä kylmiössä. Niinpä hänen kätensä ja kasvonsakin olivat tuotteen mukaisesti aivan siniset. En viitsinyt ladata koko esittelyvideota koska se on tällä prepaid -tikun siirtonopeudella niin helvetin hidasta joten saatte tyytyä kahteen kuvaan mikä kuvastaa bluerayn hienoja ominaisuuksia:

Että tämmöstä, sitten siihen toiseen hankintaan, usb - tikun muodossa olevaan digiboxiin. Asensin sen vanhaan, makkarissa olevaan telkkariin hyläten vanhan digiboxin joka jouti varakoneeksi. Helposti kävi tämäkin asennus ja sitten vain sängylle makaamaan ja painelemaan nappeja mukana tulleella, vain hieman rakennustyöläisen tilinauhaa paksummalla kaukosäätimellä. En tajua miten niin litteisiin läpysköihin saadaan mahdutettua kaikki ne toiminnot? No, tekniikka menee eteenpäin ja meikäläinen taaksepäin. Räppäsin tv:n päälle ja hämmästykseni oli suuri, jopa niin suuri että aloin epäillä järkeni rippeitä. Jumalauta, tikkuhan oli aikakone ja vei kuvan sekä tapahtumat aikaan, jolloin kaikilla oli töitä, uutisten lukijoilla vielä hiukset päässä ja meteorologit saivat polttaa piippua demonstroidakseen pilvien liikkeitä nykyisiä digitaalianimaatioita paljon paremmin. En tiedä johtuiko tämä omituinen tilanne tv:n iästä vai mistä oli kyse. Vietin kuitenkin useita tunteja katsellen lumoutuneena menneitä aikoja ja tapahtumia, lisäjännitystä toi myös interaktiivisen osallistumisen mahdollisuus. Pääsin huutamaan eräällekin miehelle Holmenkollenin mäkikisojen aikaan että älä nyt saatana mies mene sinne ravintolaan tai jää taas mäkiviikko näkemättä. Niikuin digibokseissakin, tässäkin oli mahdollisuus kuunnella radiokanavia ja niinpä pääsin kuulemaan tunnetun äänen ilmoittavan lähdöstään paskalle, ilmoitus joka aikanaan sai jonkinmoista keskustelua aikaiseksi.
Lopuksi, en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, ostanko enää elektroniikkaa vai en. Myyjien käytös on muuttunut vuosi vuodelta parempaan suuntaan - ihan oikeasti - he kertovat kärsivällisesti tälläisille vajakeille kuinka mikäkin himmeli toimii. Uskallan nimittäin väittää etten ole ainut joka joutuu hieman miettimään kohdatessaan nykytekniikan ja sen hienoudet. Sitten vielä kun on hulluna kaikenlaiseen (ja ei niin tarpeelliseen) elektroniikkaan, tulee sitä ostettua enemmän kuin laki sallii. Toki niitä on hyviäkin laitteita, esimerkkinä mainittakoon lasermittari joka kertoo pituuden pitkillä matkoillakin todella tarkasti. Lisäksi sillä voi paria näppäintä painamalla laskea suoraan neliöt ja kuutiot sekä tallettaa ne muistiin. Todella kätevä apuväline tuolla vitt… eikun haastellisessa rakentamisen maailmassa. Mutta näin, tässä oli yksi kauppareissu ja nyt tiedätte että hullu on ottanut askeleen kohti 2000 - lukua, pian saa riisua lannevaatteensa ja tulla luolasta ihmisten ilmoille. Hyvää päivänjatkoa vaan teille, menkää ostamaan elektroniikkaa - heti.

 

Papali Kurum - ja tulihan sitä ojaa kaivettua
Elo 25. 2012
En tiedä miten helvetissä onnistuinkin eksymään niin kauas pohjoiseen, piti olla vain kaksi yötä Novgorodissa ja sitten laskeutua alas Moskovaan viikoksi. Kyseessä oli toinen samanlainen reissu ja tapahtuma - aikaan elettiin 80 - luvun loppupuolta. Olin erään kaverini kanssa tehnyt aiemmin saman reissun; ensin rajan yli Viipuriin missä oltiin yksi yö ja sieltä lähdettiin kohti Novgorodia. Paikan päällä oltiin saapumispäivä + kaksi vuorokautta ja sitten vielä Moskovassa viikko. Reissun kruunasi yhden vuorokauden museoiden kiertely silloisessa Leningradissa ja täytyy sanoa että ne museot tuli kierreltyä todella kaukaa. Kyseinen aika oli turistin kannalta hyvää aikaa, jos ei välittänyt suht kankeasta byrokratiasta rajoilla niin pääsi elämään kuin kuningas, kiitos länsivaluutan arvostuksesta ja ennen kaikkea vaatteiden kysynnästä. Tein useita reissuja itärajan yli ja joka reissulta palasin käytännöllisesti katsoen kalsarit jalassa, rahattomana ja ulkoisen habituksen muistuttaessa lähinnä kiveen heitettyä ahventa.
Okei, tällä kertaa olin yksin liikkeellä ja intoa piukassa, tiesinhän mitä oli odotettavissa ja miten homma pelaa. Linja - automatkat eivät tuntuneet pitkiltä vaan ne taittuivat perin iloisen porukan kanssa nappailemalla ohuita siivuja kapeisiin kasvoihin. Tavanomaista porukkaa oli nytkin mukana; osa vanhoja konkareita, noin neljännes ensikertalaisia jotka olisivat voineet suoraan laittaa kaulaansa pahvilapun; Minut saa ryöstää, en muista kuitenkaan mitään -tekstillä varustettuna. Alkumatkasta nämä olivat kovaäänistä ja ärsyttävää porukkaa mutta takaisintulomatka olikin sitten rauhallisempaa näiden taistelijoiden miettiessä miten selittää eukolle tippuri, ruhjeet ja tuliaisten sekä muun omaisuuden puuttuminen. Viimeisen osan porukasta muodostivat yleensä “sivistyneet” ihmiset; he tutkivat koko menomatkan kaupunkien karttoja, listasivat museoita ja nähtävyyksiä sekä keskustelivat kovaan ääneen venäjän kirjallisuuden / historian merkkihenkilöistä. Vaan annas olla kun päästiin kohteeseen ja ilta koitti, niin silloin nämä sivistyneet rojottivat yleensä alastomana joko hotellin käytävällä tai pihalla, karjahdellen käsittämättömiä lauseita sammaltavalla äänellään. Toinen puoli sivistyneistä roikkui - niin ikään turpa täynnä - toistensa hiuksissa kiinni ja ilman täyttivät niin tututuiksi tulleet lauseet:”Saatanan lehmä, se oli sun äijäs joka alkoi kouriin, en mä edes tiennyt että se on naimisissa - luuleks sä että mä olisin sille muuten pillua antanut!” Tämän tyyppiset lauseet huudettiin yleensä äänellä joka lennätti paikallisilta, hiusongelmista kärsiviltä miehiltä tupeet päästä. Poistuinkin aina takavasemmalle miettimään kuinka perkeleen hienoa on olla suomalainen ja tulla katsomaan naapurikansaa, osoittaen etteivät suomalaiset mitään sivistysömätöntä kansaa olleet, eihän toki. No huh huh.
Edellä mainituista syistä johtuen erkaninkin aina porukasta omille teilleni, kansan pariin koska siellä oli oikeasti sellaisia illanviettoja joita hotellit eivät kabareistaan huolimatta pystyneet tarjoamaan eikä kaupungilla olisi nähnyt näitä perin mukavia ihmisiä vaan kolmen promillen humalassa olevia, itseään täynnä olevia ulkomaalaisia kusipäitä. Mainittakoon, että itse tyydyin reissuillani vaatimattomaan 2,5 promilleen tasoon joka kyllä aika ajoin pääsi lipsahtamaan lähelle neljää promillea. Siitä huolimatta, olen ollut neljissä häissä, yhdessä salaa kaadetun hirven peijaisissa sekä kerran synnytyksessäkin mukana. Juttuja joita eivät mitkään matkatoimistot pysty tarjoamaan. Sitä paitsi venäläiset olivat ja ovat erittäin vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa kun heidän kanssaan tutustuu eikä pidä itseään minään Jumalan ruumiillistumana, vaan on aidosti suomalaisena jolle maistuu temppuvesi ja kunnon ruoka. Näin toimin nytkin, heti perille päästyäni heitin kamat hotellihuoneeseen ja varasin osavan summan rahaa mukaan ja painelin hämärtyvään iltaan. Kiertelin ensimmäisellä reissulla tutuksi tulleet kapakat joista mikään ei ollut “virallinen” vaan yksityisen ylläpitämä, pubin venäläisversio. Illan vaihtuessa yöksi ja sandaalin alkaessa osoittamaan omaa tahtoaan, matkantekoni vaikeutui siinä määrin että horjahtelin ensimmäistä himmeää valoa loistavaa ikkunaa ja sen vieressä olevaa ovea kohden.
Onnekas sattuma johdatti minut uuteen, aivan tuntemattomaan salakapakkaan ja ensimmäinen aistimukseni oli helvetillinen mahorkan savu. Sitä oli niin paljon ettei eteensä meinannut nähdä, näköhavainnointia vaikeutti myös valaistuksen vähyys ja ihmispaljous. Avattuani oven, tupaan laskeutui pahanenteinen hiljaisuus kaikkien tuijottaessa meikäläistä. Ihmiset katselivat kulmiensa alta kuin mittaillen , kuka oli tuo röyhkeä mulkku joka tuli kutsumattomana häiritsemään heidän illanviettoaan. Ukkojen kädet puristuivat nyrkkiin ja taaemapana - ilmeisesti kapakan omistaja - vanha patu katseli että kuinka mahtaa hänen irtaimistonsa käydä. Kiitin Luojaani aiemmista reissuistani sillä tämä oli tuttu reaktio ja tiesin kuinka piti suhtautua, niinpä toivotin kohteliaasti huonolla venäjänkielen taidollani hyvää iltaa kaikille ja kysyin että saisiko mahdollisesti juopunut matkamies talosta ryyppyä, tarjoaisin myös muille matkustavaisille sillä rahaa kyllä löytyi. Muuta ei tarvittu, saatanallinen naurunremakka täytti kämpän, ukot nousivat pystyyn ja paukuttivat selkääni voimalla mikä lennätti useimmat paikat hampaistani. Ilta kului perin rattoisasti, viinaa virtasi ja laulu raikasi, välillä syötiin ja taas juotiin. Savua oli sen verran paljon että kotopuolessa olisi palokunta jo rynnännyt sisään. Sain aikaiseksi tappelunkin koska luulin erään isokokoisen miehen tekevän tuttavuutta tavalla, mikä olisi myöhemmällä johtanut perävaltimoni todennäköiseen repeämiseen. Paljastuikin että todella märkien kielisuudelmien antaja ja varsin karvaisen kuontalon omistaja olikin Ludmila, paikallinen teurastaja. Asia sovittiin ja vietin iltaa Ludmilan kanssa kättä vääntäen ja vaihtaen kielisuudelmia jollaisia en ollut ennen saanut. Harvoin nimittäin tuntee kielenkärjen pohjukaissuolessa saakka. Tuttuun tapaan jollain kohtaa yötä meni muisti ja vintti pimeni lopullisesti.
Heräsin helvetilliseen kylmyyteen ja siihen, että joku töni minua varsin voimallisesti olkapäästä. Karmeasta krapulasta huolimatta kavahdin nopeasti istualleni sillä aina ei tiennyt mistä sitä itsensä löytää ja mitä herätyksen jälkeen tapahtuu. Silmieni edessä näin iloisesti hymyilevän, hampaattoman eukon naaman. Tällä paimentolaisvaatteisiin pukeutuneella eukolla oli kädessään astetta paskaisempi kuppi jonka sisältönä oli jotain valkoista, höyrävää lientä. Akka tyrkkäsi kipon nenäni alle ja oksensin välittömästi muiden paikalla olijoiden nauraessa kippurassa. Liemi oli kutun maitoa johon oli sekoitettu aimo annos viinaa, vai pitäisikö sanoa että viinaan oli kaadettu loraus kutunmaitoa. Hytisin kylmästä kuin perkele mutta kohteliaana miehenä (ja nopeasti krapularyyppyä tarvitsevana) join kupin tyhjäksi ja pyysin toista. Vanha mamma nyökytteli päätään ja paineli teltan perälle hakemaan lisää. Teltan!? Mihin vittuun oli itseni tällä kertaa sotkenut? Kyllä, kyseessä oli iso paimentolaisteltta ja porukkaa sisällä perkeleesti. Ei ei ei, tämän täytyi olla juoppohulluus kohtaus, ei voinut olla todellista… Katsoin kelloani joka ihmeen kaupalla oli pysynyt ranteessani ja kello näytti puolta kymmentä aamupäivällä ja päivä oli… ei saatana, päivyri oli sekaisin… ei kai tässä ole hukkunut kokonainen vuorokausi välistä!? Samassa ovivaate kahahti ja vanha, kapakasta tuttu velmun näköinen äijä tuli sisälle. Nähdessään minut jalkeilla hän karjahteli ilmeisesti hyvät huomenet, sillä nyt oltiin jossain todella kaukana, puhe muistutti venäjää sen kuitenkaan olematta sitä. Ukko alkoi puhua pälpättää ja minä hoin njet ponimaita kun en ymmärtänyt. Näyttelin kellon päivyriä ja ilma oli sakeanaan käsiä kun yritin elekielellä kysyä että mihin vittuun oli yksi päivä hukkunut? Ukko repesi nauramaan ja kaivoi esiin kartan ja näytti sormella reitin mitä pitkin olimme tulleet tänne. Itseasiassa hän näytti välillä karttaa ja välillä Stolisnaja - pulloa nauraa hekottaen. No eipä siinä mitään, en enää ihmetellyt mihin vuorokausi oli hävinnyt. Olimme tulleet noi kahdenksan sadan kilometrin päähän Novgorodista koilliseen. Ei elämäni kevät, millä perkeleellä meikä täältä nyt takaisinpäin pääsisi?
Ajatukseni katkaisi vanhan ukon pajatus hänen kaivaessa ryypyisen propuskan taskustaan, hokien samalla:”Papali kurum, papali kurum” ja käsien viittoessa pihalle. Otin läpyskän ukon kädestä ja paskat rojahtivat housuuni, oli luvannut kaivaa kylän keskelle kaksikymmentä metriä pitkän, puolimetriä leveän ja seitsemänkymmentä senttiä syvän ojan, oli paperin mukaan tingannut kolmekymmentä senttiä alkuperäisestä metristä. Teksti oli suomeksi sekä jonkinlaiseksi venäjäksi, tosin venäjänkielisistä sanoista oli tunnistettavissa ainoastaan kaksi, loput olivat känniläisen söherrystä. Paperilla oli kaksi todistajan allekirjoitusta, toinen ilmeisesti suomenkielen taitoinen koska hänen nimensä alla oli suht hyvällä suomenkielellä kirjoitettu teksti; “Nyt sinä vitun valopää itsesi kuseen laitoit, Anatoli on tarkka siitä että lupaukset pidetään. Jos et pidä, voit hukkua tundralle. Älä anna nauravan naamataulun hämätä. Terv. Aleksei” Luettuani tämän, toiset paskat rojahtivat housuuni ja paimentolaisporukalla oli enemmän kuin hauskaa.
Käytyäni pesulla teltan perällä olevassa isossa saavissa, minulle annettiin paimentolaisvaatteet ja hyvä niin, ulkona oli rapiat kaksikymmentä naulaa pakkasta. Pummattuani Anatolilta askin tupakkaa ja kitattuani puoli ruukullista votka - kutunmaitoseosta, oli valmis haasteeseen. Käteeni sain puuvartisen lapion, mallia hetki ihmiskunnan syntymän jälkeen ja minulle näytettiin työmaa; keskellä kylää paloi kaksikymmentä metriä pitkä olkikasa jonka alta piti kaivaa roudan osoittaessa sulamisen merkkejä. Olin jo aikeissa mennä kaivamaan mutta Anatoli otti lapion kädestäni ja löi sen maahan paskaisen naurun saattelemana. Lapio vain kilahti ikiroutaan tekemättä pienintäkään jälkeä. Anatoli viittoili sisälle telttaan ja näytti käsillään vuorokauden kulkua eli tässä menisi hetki odotelessa maan sulamista. Vajaa viikkoa ryypättiin, poltettiin olkia sekä lukemattomia määriä mahorkkaa ja jotain sellaista, mikä löi tosissaan värit päälle. Koko ajan toivoin että poissaoloni noteraattaisiin jotenkin ja pääsisin helvettiin täältä mutta ei, kukapa sitä nyt yhtä tyhmää suomalaista kaipasi. Viimein koitti ojankaivuun vuoro, minut saateltiin pihalle oikein paikallisen bändin voimin joka käsitti kolme kappaletta toinen toistaan ryppyisempää ukkoa, soittimien koostuessa lähinnä pajupillin jäisistä versioista. Kyläläiset olivat raahanneet liekihtivä työmaani molemille puolille pitkiä penkkejä joilla he nyt istuivat ryypäten ja syöden mukanaan tuomiaan eväitä. Sain myös lahjoja; pikkulikat kiikuttivat minulle tupakkaa ja pari pottua paikallista temppuvettä, jota tempasinkin heti puoli lekaa alkajaisiksi. Joku nuori kloppi istui pienelle jakkaralle liekkimeren toiseen päähän paukuttaen rumpua ja kaivaminen alkoi.
Kyläläiset siirtelivät palavia olkia sitä mukaa kuin kaivanto edistyi ja se edistyi hitaasti. Maa oli kohmeista ja vallan vitun kivistä, oltiinhan tundralla ja muutamat jääkaudet olivat jauhaneet tänne irtokiveä ihan omiksi tarpeiksi. Join viinaa ja kaivoin, päivä vaihtui illaksi ja ilta yöksi, tuli seuraava aamu. Putosin polvilleni kun en enää jaksanut ja ojaakin oli jäljellä vielä reilu puolet. Anatoli huomasi tämän ja toi minulle jotain vihreää litkua, se haisi vielä pahemmalle kuin kutunmaito - coctail ja maistuikin aivan saatanan pahalle. Anatoli lykkäsi suuhuni mahorkan ja koputti rannettaan. Noin reilun viiden minuutin päästä tumppasin mahorkan ja huomasin kropassani jotain todella outoa; poissa oli se kipu ja väsymys mitä olin hetki sitten tuntenut, olin kuin uudesti syntynyt. Vilkaisin Anatoli ja tämä naureskeli nikaten silmää merkitsevästi. Niin, tuskinpa täällä tundralla kukaan tulee testaamaan että mitä aineita paimentolaisukko mahtaa keitellä? Joka tapuksessa, oja valmistui seuraavana yönä, tarkemmin sanottuna 23.45 paikallista aikaa. Korvissani soi kyläläisten laulama papali kurum - laulu, jolla he olivat kannustaneet minua (tai niinhän perkeleen ääliö luulin). Laulussa oli myös toinen sanapari joka jäi elävästi mieleeni; turkhum parkan ja päätinkin kysyä mitä se meinaa. Nyt ei ehtinyt, kyläläiset taluttivat minut telttaan, pesivät ja pukivat minut ja minut istutettiin karhuntaljan päälle. Anatoli piti puheen ja vähän väliä porukka repesi nauramaan, he nauroivat vedet silmissä toistaen papali kurum - juttua ja osoittelivat minua sormellaan. Itse istuin rinta rottingilla ja tunsin olevani kova jätkä, vähän niin kuin Rambo. Samalla kuikuilin pihalle teltan oven raosta, tekemäni ojan pohjalle kannettiin uusia olkia ja ojan päälle asennettiin pitkä riuku tukien varaan. Ahaa, kohta päästäisiin syömään jotain grillattua ja nuotiosta päätellen isoa sellaista.
Grillijuhlia ei koskaan tullut, heräsin Vaalimaan tullista venäjän puolelta, virkailijan kertoman mukaan joku astetta hämärämpi porukka oli tiputtanut minut siihen ja häipynyt kumit savuten paikalta. Hymyssä suin virkailija kertoi heidään saaneen porukan kiinni ja kuulustelleensa heitä jolloin asioiden laita oli selvinnyt ja tästä syystä saisin satasen suomen valuuttaa ja pääsisin lähtemään. Kehottaessaan poistumaan maasta melko nopeasti, hän nauroi vedet silmissä muiden tullin runkkareiden osallistuessa siihen. Kun minulle lykättiin vielä pullo votkaa matkaevääksi, ajattelin että nyt on vitussa matoja - tämä ei ollut normaalia. No, tassuttelin siitä sitten suomen puolen tulliin jossa minua osattiin odottaa vallan perkeleellisen naurunremakan kera. Ärsyttävät “Matkailu avartaa” - huudot kaikuivat tullimiesten viittilöidessä minua jatkamaan eteenpäin. Kolme vuorokautta myöhemmin olin kotona, paskainen peski päälläni ja kädet rakoilla kaikesta siitä kaivamisesta. Olin matkalla poikennut viinakauppaan, latasin pullot pöytään ja soitin eräälle tuntemalleni venäjänkielen opettajalle, joka tutkii ugrilaisten heimojen kieliä. Kysyin häneltä sanaparien papali kurum ja turkhum parkan merkitystä, jolloin myös hän alkoi nauramaan aivan saatanasti. Minulta meni hermo kun hän kysyi että missähän yhteydessä näitä sanapareja oli käytetty? Kerroin koko stoorin alusta loppuun ja luulin hänen kuolevan, nauraa räkätti helvetin epatto niin ettei meinannut hekeä saada. Lopulta hän kertoi minun olleen Papali kurum (saatanan tyhmä mies, ts. mies joka kyntää järven jäällä) ja kaivaneen riukupaskakäymälän ojaa jonne mahtuu paljon paskaa (turkhum parkan).
Jumalauta ette usko kuinka monta verisuonta napsahti päässäni poikki kuultuani tämän ja ensishokistani selvittyäni vannoin Anatolille kostoa, tietäisi vielä kusipää kaivattaneensa meikäläisellä paskaojaa jonnekin helvetin tundralle. Loput puolitoista viikkoa sitten ryyppäsinkin nyyhkyttävänä rauniokasana. Uskotteko nyt että minulla kirjaimellisesti kyntää, vieläpä aika useasti?

 

Kieliremontti perjantai - illan kunniaksi
Elo 24. 2012
En suinkaan operoi tätä läskilärpäkettä kitalaen ja alaleuan välissä, vaan koitan korjata tätä vallan per..eikun saa…. no mahdottomaksi käynyttä kielenkäyttöäni - vaikka todella vaikeaa se tulee olemaan. Vulgaarin kielenkäytön syitä on monia; aina lääketieellisissäkin piireissä hämmästystä herättänyt alhainen älykkyysosamäärä, vitt… haasteelliset työolosuhteet varsinkin talvisaikaan ja alalle ominainen, runsas voimasanojen viljely. Karkeasti sanottuna että mitä haasteellisempi urakka, sen enemmän haastetta lentää ilmassa, jopa voilla siveltyä sellaista. Tilannetta ei helpota yhtään kiivas sieluni joka mieluummin tarjoaa niitä sarvipäitä kuin yleisesti hyväksyttyä kielenkäyttöä. En vain parhaalla mielikuvituksellanikaan pysty kuvittelemaan itseäni päivittlemässä keliä tyyliin; “No mutta hyvänen aika, kylläpäs se nyt jaksaa tuota inhaa räntää pukata!”, varsinkaan kun mestari on käynyt hetkeä aikaisemmin sanomassa että vaikka heli on ihan pers… niin urakka on saatava valmiiksi. Ei jumal…oikein alkoi päätä kivistämään kun ajattelinkin moista tilannetta. Tuohon harmittomaan ja hyväntahtoiseen päivittelyyn kun vielä kuulu olennaisena osan käsien paukuttelu yhteen. Tulkaa nyt joku p….
Toisaalta, täytyy sitä kaikesta huolimatta yrittää käyttäytyä sivistyneesti mutta mutta entäpä ne tunteenpurkaukset? Me kaikki kiroilemme hermostuessamme, en nimittäin ole vielä kenenkään kuullut sanovan esim. peltikolarin yhteydessä; “No mutta voi vehviläinen, sinä senkin veijari tulla tupsahdit sieltä kolmion takaa niin nopeasti, etten näillä vallan kehnoilla jarruillani ehtinyt jarruttamaan enkä näin ollen pelastamaan vielä rahoitusyhtiön nimissä olevaa pahanhengen koslaa.” Ei hyvä jumala sentään, edellä mainitussa kolarissa kolmion takaa tullut on menettänyt ylärivinsä jo ennenkuin kun on autostaan ehtinyt nousta ja loppuja leegoja hän saa keräillä kadulta kun myös alarivi isketään suusta, melko monenkirjavan ja lähinnä demonien nimistä koostuvan karjahtelun saattelemana. Eikä hampaatonkaan tyydy vastamaan että: No mutta nythän sinä velikulta tempun teit kun purukalustoni vallan tuonelan huonoon kuntoon laitoit!” Ei, kyllä hampaaton tarjoilee ensin jomman kumman sukupuolen genitaalialueen elimiä ja kertoo sen jälkeen hakkaajalleen tarjoilleensa tämän äidille lehdetöntä tulppaania ja vieläpä useaan otteeseen ja kaikkiin ruumiinaukkoihin.
Toisekseen, kaikkien niiden perkeleiden jättäminen pois pidentää tekstiä vallan useimpien sielujen kuoleman jälkeiseksi osoitteesti - niin kuin nyt huomaatte. Viisi sanaa yhden sijaan, eihän sitä kukaan jaksa, ei vaikka olisi kuinka sen demonin jonka etuliitteenä käytetään usein pää - sanaa pituinen pinna. Seitsemän sanaa yhden sijaan. Voimme siis olla yhtä mieltä siitä, että kohtuullinen voimasanojen ja muiden lihallisten termien sekä nimien käyttö lyhentää niin teidän kuin myös minunkin aikaani. Meillä kaikilla kun loppupeleissä on kiire ei minnekään - luulemme vaan meitä tarvittavan joka (naisen sukupuolielimen yleisimmin käytetty nimi) kinkereissä. Tosiasiassa istumme kotona tuijottaen tyhjä katse silmissämme joko näyttöä tai tv:n välähtelevää kuvaputkea, samalla kun koko viikon töitä tehnyt kouraa raapii kahden pakaran välistä tilaa mikä kyseisten pakaroiden kanssa muodostaa kokonaisuuden joka taas puolestaan liittyy olennaisena osana ulostamiseen.
Kuten näette, ei tästä tule nuorta ihmisalkiota eikä ruuansulatuksen jäännöstuotetta, tähän menee tajuttomasti aikaa ja tälläinen dementikko eksyy aiheesta. Voimmeko siis päästä yhteisymmärrykseen siitä että minulle sallitaan kohtuumääräinen mutta laaja - alainen voimasanojen käyttö? Ihan vaan siksi että ymmärrätte paremmin mitä tarkoitan. Tiedän, tekstini on joskus sangen vaikeaselkoista luettavaa, syynä se että kirjoitan päivän tekstin n. tunnin, puolentoista aikana aamulla ennen maailmalle lähtöä. Tekstiä siis tulee kuin sudelta ruuansulatusprosessin läpikäyneitä poronluita. Ja jos (tiedän, ja - sanalla ei aloiteta lausetta joten se neiti siellä takarivissä voi lakata heiluttelemasta vai nahkaisen ja perin lyhyen ulokkeen puutteessako olette?) alan kiertelemään ja kaartelemaan kuten tässä tekstissä olen tehnyt, tekstieni mitta tulee lyhentymään pariinsataan sanaa nykyisten, tuhannen sanan molemmin puolin olevien tekstien sijaan. Ei ole mitään mieltä kirjoittaa paitsi jos haluatte lukea tälläistä tekstiä:”Moooi! Mua ja lätkäkorvaa otti sitten kovasti aamulla hartioiden välissä olevaan mötikkään; yks autoilija ajo aivan päädemonin läheltä ja roiskutti kaikki peristaltiikan ulos pukkaamat tavarat meidän päälle. Lätkäkorva on kyllä ihan jakorasian ihgu koira kun se ei suuttunut sille alemman demonin kuskille. Ei mulla muuta kuin että autolijat voivat haistaa pitkän elimen joka sijaitsee naisten jalkovälissä.Moooii!
Nyt on pakko sanoa; minä perkele tappaisin itseni jos olisin pakotettu lukemaan tuohon tyyliin kirjoitettua tekstiä joka päädemonin päivä. En silti väitä että nykyinen sanallinen asu ketään estetiikallaan ja kieliasullaan hurmaa, mutta en tietoisesti lähde yrittämään jotain sellaista mistä ei hyvä seuraa. Pyydänkin siis anteeksi vulgaaria kielenkäyttöäni ja toivonkin ettei se hämmenä / ärsytä liikaa - se on vain minun tapani selventää ja yksinkertaistaa asioita. Sovitaanko näin? Jos sovitaan, voin lakata puristelemasta kieltäni tällä kreppiraudalla jota olen käyttänyt sensuurin apuvälineenä. Päätöstäni saa kommentoida ja pitääkin kommentoida koska kerron päivistäni teille, itse olen elänyt tätä saatanan surkeaa mutta ah - niin antoisaa tavan elämää ja tunnen sen läpikotaisin (kirjaimellisesti. läpikotaisin). Muutenkin toivoisin kommentteja siitä mikä kiinnostaa sillä uskokaa pois - olen ryssinyt kaikilla elämän aloilla aina erektiohäiriöistä erkkerin tekoon. Hyvää illanjatkoa teille ja muistakaa antaa palautetta, kaikki kritiikki on rakentavaa kunhan se on perusteltua.

 

Hullun pää on kuin paperikone; ylösajoa ei suoriteta ellei se todella kannata
Elo 24. 2012
Kyllä, asia on juuri näin ja totesin sen hetki sitten varsin konkreettisesti kun päässä ei tapahdu mitään, kuuluu vain hiljaista huminaa ja pientä napsahtelua silloin tällöin. Syynä on ns. vapaapäivä ja kellonaika. Jos nyt olisi normaali työpäivä niin rientäisin maailmalla 3/4 tehoilla, täyttä 100%:han en ole koskaan saavuttanut enkä tule saavuttamaankaan. Korkeimmat voimat ovat päättäneet että meikäläisen kohdalla riittää joten kuten suoritetut motoristiset toiminnot ja hieman alkuihmisen karjahtelua kehittyneempi artikulointi. Tämä koskee siis vain virastoaikoja, heti kello 16.00 jälkeen pääni siirtyy tuohon alkuihminen - tilaan jota pahentaa sen vähäisenkin rationaalisen ajattelun loppuminen aivojeni suorittaessa alasajon. Silloin mieleni täyttävät tutut hallusinaatiot ja itseni leipominen alkaa; milloin keskellä tietä, milloin kaupan kassajonossa. Hyvänä pointtina mainittakoon se, että ihmiset “kohteliaasti” luovuttavat paikkansa jonossa ja kehottavat siirtymään eteenpäin. Enkä yhtään ihmettele, en varmasti ole maailman mukavinta jonotusseuraa naaman vääntyessä Pakarisen persläven näköiseksi ja suuni tuottaessa käsittämätöntä monologia pienten savutuprahdusten saattelemana.
Tänäkin aamuna piti kirjoittamani teille jotain viisasta, kaivella ehkäpä muistiani ja kertoa jotain niistä ei niin terveistä kokemuksista elämäni varrella mutta ei, pää ei pelaa joten keskitynkin nyt selventämään teille tuon pääni sisällä olevan harmaan massan perin oikukasta ja hämärää toimintaa. Aamuisin aivotoiminta on vilkasta, se alkaa heti herättyäni tuossa 03.30 - 04.00 aikoihin. Jos yö on mennyt suht hyvin enkä herää esim. kirjahyllyn alakaapista (en tiedä miksi se vetää minua puoleensa), aivoni raksuttavat levänneenä ja kaikki hommat onnistuvat kuin itsestään. Tosin tätä hupia kestää vain muutaman tunnin kunnes saavun kustannuspaikalle, silloin päässäni kuuluu samanlainen ääni kuin sammutettaessa joku helvetin iso sähkömoottori; se perkeleleellinen ujellus lakkaa vaimentuen vienoksi huminaksi ja lopulta on täysin hiljaista. Seurauksena on se, että alan taapertamaan pitkin työmaata kysellen ihmisiltä onko täällä jotkin markkinat vai naamiaiset kun kaikki ovat näköjään pukeutuneet melko yhteneviin teema - asuihin. Yleensä minulle tyydytään naureskelemaan ja joku oudompi saattaa huitaista kakkosnelosella luullen uteluani vittuiluksi. No näin vapaapäivinä tuo harmaa mönjä ei suostu toimimaan, mitä sitä turhaan kuluttaa energiaa - ei tuo kahjo kuitenkaan mihinkään ole menossa. Saatankin viettää tässä keittokomeron pöydän ääressä jossa nytkin istun, useita tunteja havahtuen vasta sitten kun hämärä laskeutuu tienoon ylle. Tällöin pää taas aktivoituu ja saan käsittämättömiä virtapiikkejä, viikonloppunakin leivoin lauantai - iltana 62 munan täytekakun ja siihen meni koko yö. Hellaa en uskalla öiseen aikaan käyttää alasajon pelossa.
Unia en näe lainkaan koska minulle tehdyssä, erittäin kattavassa unitutkimuksessa paljastui että aivoni ovat oikeastaan jatkuvassa REM - tilassa. Lääkärit huusivat että luuletko saatanan palikka niitä kuvajaisia joka hetki riittävän kun olet katsellut uusinnatkin jo moneen kertaan. Näen siis samaa unta koko ajan ja täytyy myöntää että se alkaa kyllästyttämään mutta minkäs teet. Hieno juttu ja kiitoksen arvoinen oli saamani tatuointi sairaalassa, siinä lukee “Fucking sleepwalker”. Englantia en osaa mutta arvelisin tuon tarkoittavan jotain “Tämä mies on vakavasti sairas” tai “Ei kannata tulla jutulle - oon unessa”. Harmi kun eivät laittaneet suomeksi, se on kauniisti kirjailtu ja komistaa tuota otsaa komeasti. Käyttivät siihen oikein flueresoivia värejäkin, teksti hehkuu pelkässä tähtien valossa joten en pahemmin tarvitse heijastimia. Kovasti tuo sairaalan väki muuten viljelee englantia nykypäivänä, ennenhän kaikki oli latinaa. Minullakin on viimeisimmissä kahdessakymmenessä epikriisissä vain kaksi sanaa: “No hope”. Tuotakaan en tiedä mutta hope voisi olla hyppiä joten se tarkoittaa No hypi. Mihin vittuun tässä nyt tarvitsisi hyppiä ja mitä se auttaa? Olen kyllä totellut lääkärin määräyksiä ja hypellyt viimeiset 12 vuotta, kesälläkin osallistuin erääseen täysmittaiseen maratoniin sijoitukseni ollessa 578 ja pihkaa päässä palovammojen kanssa. Joku isäntä oli jättänyt metsäosuudelle laittoman sähköjohdon roikkumaan polun yli ja pompinkin sitten sitä päin. Hetken aikaa kipinöi ja sulaa pihkaa tippui palohaavojen raiskaamaan kaljuuni. Ei siinä päähän sattunut mutta reidet olivat reissun jälkeen aika juntturassa.
On se harmi ettei tuo pää käynnisty, olisi niin paljon tehtävää tälle päivälle. Olen karjahdellut täällä kaikkea työhön liittyvää, koittanut uskotella aivoille että nyt on arki ja tarvitaan vähän yhteistyötä mutta turhaan. Verkkokalvoille vaan tulee ilmoitus: “Syntax Error, verify kätees”. Hämärää tekstiä. Aikoinani koitin antaa itselleni apuvirtaa - kirjaimellisesti - löytämättä siitä kuitenkaan mitään apua. Aina rekan akuista korkeajännitejohtoihin, ainoan seuraksen ollessa aivojen kiehuminen melkoisen porinan saattelemana ja silmien kuivuminen auki asentoon. Ei hyvä homma, tuli paljon nähtyä sellaista mitä ei missään nimessä pitäisi nähdä. Myös mäkistartteja olen kokeillut mutta ne tekevät jumalattoman kipeää. Tuossa lähellä sijaitsee jyrkkä ja pitkä mäki, josta sai hyvät vauhdit kun vaan pisti sandaalia toisen eteen. Vauhdin ollessa hurjimmillaan, heittäydyin mahalleni tähdäten otsalohkoni asfaltin pintaan. Viisaana miehenä ajattelin josko tuo harmaa aines pyörähtäisi käyntiin. Kilin kuukkelit. Naama rullautui napaan asti ja taas meni rullatolkulla ompelulankaa koittaessani parsia naamaani edes lähelle ajokortissa olevaa kuvaa. Ei ole siis helppoa tämän ruttuisen mönjän kanssa kun se ei suostu tottelemaan. Tämänkin päivän ehdottomia High lighteja tulee olemaan sekin, kun peristaltiikka ilmoittaa olevan prosessin olevan valmis. Siinä sitä sitten istutaan ruotsalaisen porsliiniteollisuuden lippulaivan kannella aina iltauutisiin asti. Epätoivoissani söin kerran itse tekemäni kalenterin, olin merkinnyt jokaiseksi viikonpäiväksi maanantain. Luulin tyhmä että aivot jotenkin noteeraisivat tuon ilmoituksen makuaistimusten yhteydessä  ja pitäisivät virtaa yllä 24/7 - no just joo. Noustessani pytyltä huomasin paluupostia; samainen kalenteri tuli vahingoittumattoman ulos ja siinä luki; “Olet sä eri näppärä poika vajakiksi.” Turha sanoa että tuo veti kyllä mielen mustaksi.
No, täytyy tässä keksiä jotakin uutta, minuahan eivät yhdet aivot pidättele. Nyt tuli Deja - vu, ihan kuin olisin kuullut tuon lauseen ennenkin. Hyvää päivänjatkoa teille, palaan kyllä sanalle taas ja jos jotain mullistavaa tapahtuu aivojen huijaamisen tiimoilta niin saatte kuulla siitä hyvinkin pian. Muistakaa hymyillä, varsinkin te onnelliset siellä lomilla, Malmin Polgara ja muut. Itse lähden tästä…. hetkinen, niin minne?

 

Pedikyristit kunniaan
Elo 23. 2012
Tunsin vallan pakottavaa tarvetta kääntyä pedikyristin puoleen kun olimme saunomassa tuttavapariskunnan luona ja kävellessämme isännän kanssa pukuhuoneesta saunan puolelle, kuului keittiöstä rouvan ilmoitus ettei puukengät jalassa saa mennä saunaan. Silloin päätin että jotain on tehtävä kivikoville jalkapohjilleni. Tilasin siis ajan ja suuri (sekä hikinen) päivä koitti eilen. Varatessani aikaa kerroin jalkojeni olevan tavanomaista huonommassa kunnossa, tämä oli oma päätelmäni sillä minulla ei ollut vertailupohjaa koska en ollut elämäni aikana käyttynyt kyseistä palvelua aiemmin. Nainen luurin toisessa päässä vakuutti heidän hoitavan kaikenlaiset jalat kuntoon joten rohkeasti vaan, jalat ovat kuin uudet käsittelyn jälkeen. Niin ne tottavie olivatkin.
Naisen vastaanotto oli hillityn kaunis, jotain feng - shui meinikiä kai. Pieni eteiskäytävä oli koristeltu sellaisella määrällä bambunoksia että hetken pelkäsin vietkongin sissin hyppäävän jostain puskasta. Lattia oli laminaattia ja seinäpintoja peittivät hillityt pastellisävyt. Katto oli alaslaskettu, tummaksi värjätty harvalaudoitustekele ja sen uumeniin oli piilotettu kaiuttimet joista kuului rauhoittavaa musiikkia. Tunnelma oli harras kuin hautaustoimistossa. Nainen ja nuori tyttö lehahtivat paikalle kolistellessani eteisessä. Tyttö esiteltiin harjoittelijaksi, valmistuisi kuulemma vuoden päästä tähän haasteelliseen ammattiin. Nimitietoja vaihdettiin, esittelin itseni ja naikkonen kertoi olevansa Paula ja assistentin nimi oli Terhi. Naiset käskivät minun riisumaan kengät ja sukat pois, minkä jälkeen voisin tulla viereiseen toimenpidehuoneeseen. Nyökkäsin ja naiset häipyivät toimenpidehuoneen vieressä olevaan, toiseen huoneeseen joka toimi kai jonkinlaisena varastohuoneena. Kun sain riisuttua kengät ja sukat pois, huudahdin kysyäkseni missä wc mahtoi sijaita? Paula kertoi sen olevan käytävän päässä joten lähdin astelin sinne päin. Montaakaan askelta  en ehtinyt ottaa kun Paulan ääni kuului ja hän toisti kehoituksensa kenkien riisumisesta. Vitutti mutta tyydyin vastaamaan että ne on jo pois, kerroinhan jalkojeni olevan tavallista huonomassa jamassa. Avatessani vessan oven, kuulin kun Paula kuiskasi Terhille:”Nyt saattoi käydä niin, että tuli jumalauta luvattua liikoja tolle ukolle.”
Istuin mukavaan, puolimakaavaan asentoon ja naiset alkoivat tutkia kinttujani epäuskoinen ilme kasvoillaan. Varsin väkinäinen hymy kasvoillaan Paula ilmoitti koipieni olevan todellakin astetta huonomassa jamassa mutta ei hätää, he tekisivät kaikkensa. Jalkojeni juureen laskettiin perkeleellinen vati, jossa naikkosten kertoman mukaan oli suoloja ja parantavia yrttejä, niiden pitäisi auttaa kovettumia pehmenemään. Laskin jalkani liuokseen (joka muuten taisi sisältää jotain muutakin kuin yrttejä, ainakin ripset kärähtivät ja silmät valuivat vettä ihan solkenaan) ja naiset nousivat ylös mennäkseen sivuhuoneeseen, ilmeiseti tekemään kriisiajan suunnitelmaa. Eivät ehtineet kuin ovelle kun kuului ryystävä ääni ja jalkani olivat imaisseet koko myrkkykeitoksen sisäänsä. En muistanut kertoa että minulla oli vallan saatanan atooppinen iho, jopa niin paha etten voinut kesäaikaan kulkea kaupungilla laisinkaan. Erehdyin kerran ja ensimmäisen terassin osuessa kohdalleni, ihoni imaisi koko terassillisen tuoppeja ja grogilaseja tyhjäksi. Ravintolan asiakkaat katselivat tapahtumaa monttu auki ja minä lyyhistyin kadulle jokellellen omituiselta kuulostavaa ilosanomaa. Näin kävi nytkin, naiset nipistelivät toisiaan varmistuakseen siitä, että olivat varmasti hereillä. Kasvot punaisina he painelivat takahuoneeseen ja armoton supina kuului oven takaa.
Naisten saapuessa takaisin, aseistus oli vaihtunut järeämpään kaliiberiin; Paula piteli käsissään rälläkkää ja Terhillä oli melko helvetin karkealla paperille varustettu nauhahiomakone. Naiset katsoivat kysyvästi minuun ja minä kannustin heitä heittämällä puukon kohti jalkaani, josta se kimposi nurkkaan terä katkenneena. Meikäläiselle heitettiin kuulosuojaimet ja saatuani ne korvilleni, naiset kävivät kuin valkyyriat jalkapohjieni kimppuun. Feng -shui tunnelma katosi silmänräpäyksessä koneiden huutaessa viimeistä päivää, kipinöiden lentäessä ja valkoisen pölypilven täyttäessä koko ilmatilan. Tunnin kuluttua rälläkästä oli laikka kulunut loppuun, nauhahiomakoneen paperista vain muisto jäljellä ja naiset aivan hiestä märkiä. Minun kävi heitä sääliksi, ihan totta ja aikuisten oikeesti.
Siitä tuli pitkä ja hikinen päivä, kokeiltiin lekaa ja kiiloja, polttoleikkauspillejä, pyydettiin papilta apua ja otettiin viinaa nestehukan torjumiseksi. Paulan mieskin kävi kokeilemassa rajojaan. Ei auttanut vaikka äijä oli Puolustusvoimilla kapiaisena ja oli tuonut tullessaan pioneerien varikolta pöllimäänsä aniittia, ei se räjähdysaine jalkapohjiini tehonnut mutta likkojen vastaanotto meni perin huonoon kuntoon. Eteisestäkin paloivat bambupuskat ja nyt oli sissin keksittävä uusi piilo. Yhdessä vaiheessa Paula ja Terhi kiinnittivät kumpikin omat talonsa -  kuulemma hienoja omakotitaloja rauhallisella paikalla - saadakseen maksettua eräällä tunnetulle öljynporausyhtiölle kun se saapui paikalle järkyttävän kokoisten poriensa kanssa mutta tuloksetta. Omakotitalot siirtyivät pankin omistukseen ja jalkapohjani eivät olleet kuin vähän kiilloittuneet. Kaiken kaikkiaan laskin 48 eri ammattialojen yrittäjää aina kuvaveistäjistä ihmeparantajiin, mutta kukaan ei onnistunut saamaan mitään näkyvää aikaan.
Tunnelma oli surkea mutta tässä kohtaa minun on nostettava hattua naisten yrittäjyydelle ja peräänantamattomuudelle. Lopulta, illan alkaessa jo hämärtymään ja voimien ollessa naisilta lopussa, paikalle saapui Terhin mummo. Tuo vanha teräsmuori oli kapinan aikana itsekin harrastanut kyseistä tointa ja tiesi mistä oli kyse. Hämmästykseni oli suuri kun tempaisi takkinsa taskusta viimeistä huutoa olevan älypuhelimen ja äyskäisi sinne että alahan tulla. Pian paikalle saapuikin vanha ukko, ulkoisesta habituksestaan päätellen viime vuosisadalta. Hän otti pienestä nahkasalkustaan ääniraudan ja löi sillä jalkapohjaani kuunnellen soundia. Taottuaan äänirautaa useaan eri kohtaan, hän murahti hyväksyvästi ja piirsi kumpaankin jalkapohjaan tussilla ruksin, hieman kantapään keskikohdan etupuolelle. Sitten hän otti lapsellisen pienen vasaran, sellaisen nukkekotikokoa olevan ja samaan settiin kuuluvan taltan. Yksi lyönti kumpaankiin ruksiin ja kovettumat tippuivat kuin taikaiskusta. Voitte arvata ttä hämmästys oli suuri. Ukko myhäili tyytyväisenä meidän kaikkien osoittaessa kiitollisuuttamme. Paulan kysyessä ukolta paljonko hän oli velkaa, ukko kertoi salaperäinen ilme kasvoillansa tyytyvänsä juuri irroittamiinsa kovettumiin. Pidin ukkoa ihan pimeenä mutta ajattelin että omapa on asiansa. Itse annoin kaikki rahani Paulalle ja Terhille, saisivat ainakin pari viikkoa punkattua yömajassa kun ne talotkin meni alta. Kiitin naisia ja ukkoa ja lähdin kotiin.
Olin nyt aamuyöstä koneella ja surffailin netissä kun silmiini osui eräs linkki joka johti tuonne darkwebin puolelle ja pimeän kaupan tyyssijaan. Siellä oli menossa helvetillinen huutokauppa; joku suomalainen ukko oli myymässä kaivos - ja öljyalalle poranterien kärkiin asennettavia paloja jotka kestäisivät mitä vain. Lataamassaan mainosvideossa ukko näyttää kuinka timanttinen porankärki menee aivan paskaksi kohdatessaan kovapalan eli kovettuman, toisin päin taas kovettumalla varustettu poranterä menee timanttiin kuin veitsi voihin. Mukana on myös lyhyt klippi kahdesta juovuksissa olevasta eräoppaasta, jotka räimivät kipinöitä juuri ostamillaan tuluksilla. Örveltävät että vaikka ovat pienet tulukset niin metristä kipinää pukkaa eikä kulu sitten millään helvetillä. Niin, ukon pystyyn pistämässä huutokaupassa viimeisin huuto tuli eteläamerikkailaiselta, kaikkien tuntemalta öljy - yhtiöltä ja se oli suuruudeltaan 128 miljoonaa. Voi perkele kun olisin tiennyt käveleväni miljoonien päällä niin olisin uhrannut loppuelämäni jalkapohjilleni, tai paremminkin niiden irroittamiseen. Siellä ne rakkaat jalkapohjat kohta tunkeutuvat neitseelliseen maaperään jossain päin maailmaa ja toiset sen kun vaan rikastuvat. Pedikyristeille sen verran, että te teette tosi hienoa hommaa vaikka ei se varmaan ole aina niitä miellyttävämpiä. Mulla on nyt tosi pehmeet jalkapohjat, niin pehmeet että täytyy istua hiljaa paikoillaan, ainakin tää päivä.

 

Vesipesijä ja peruttuja vuoroja
Elo 22. 2012
Jumalauta, nyt ne ovat sen keksineet! Vesipesijän jalon ammattin, tuon haasteellisen ja perin kostean työn. Kyseessä on kyllä vanha ammatti, jonka tekemisestä vastasivat ennen jätevedenpuhdistamot mutta nopeakätisille oli (ja näköjään on vieläkin) tarjolla työtä myös yksityisellä puolella. Katselin tuossa aamulla kun eräs rekryfirma haki kyseisen ammatin taitajaa palvelukseensa. Nimi on näköjään virallistettu ja työ on tavallaan keksitty uudestaan. Koska olen vanha kuin taivas, olen tuota jaloa ammattia kerinnyt harjoittamaan minäkin nuorena miehenä kun liikkeet olivat vielä kohtuullisen nopeat. Ennen vanhaan se olikin perseestä, ihan käsipelissä kuulkaa eroteltiin paskaiset molekyylit puhtaista pikku pikku pinseteillä. Oli siinä tajuton ronkkiminen, ei tarvinnut olla kuin kymmenen litran ämpäri niin jo meni pari kuukautta. Tietysti hommaan oppi ja jos lapanen heilu oikein ahkeraan, saattoi kuution vettä pudistaa parissa viikossa mutta se oli siihen aikaan maksimi. Kyllä oli iltaisin nakit ja silmät turvoksissa kun koko päivän oli tuijottanut kuraämpäriä.
Sitten tulivat alkeelliset teollisuuskoneet, siinä työntekijä sukelsi koneen rumpuun ja kaveri laittoi koneen pyörimään. Siinä sitä sitten pyörähdeltiin kilpaa paskaveden kanssa, pyydystäen puhtaita vesimolekyylejä puoliläpäisevästä kalvosta värkättyyn haaviin. Tosin tässäkin hommassa silmät olivat kovilla johtuen sen aikaisista pesuaineista - niistä, jotka nykyluokituksen mukaan saisivat pääkallon kuvan kylkeensä ja ne kärrättäisiin vilkkuvalojen saattelemana Ekokemille. Ennen oli ennen, siellä sitä kieputtiin rummussa ja siinä oli kyllä mukavatkin hetkensä; kaveri kun oli vittumaisella tuulella ja väänsi linkouksen tuonne 24 000 kierrokseen minuutissa, niin siinäpä oli vallan hauska homma osoittaa olevansa mies ja heiluttaa lasisen täyttöluukun läpi kaverille (tämä kuului pelin henkeen). Sitten tulivat pienemmät teollisuuskoneet, joiden sisään ei tarvinnut enää sukeltaa vaan puhtaan veden erottelu tehtiin poistoputken kautta. Poistoputki oli halkaisijaltaan 80 senttiä ja sen yläpinnassa oli pitkä aukko, sellainen josta pää ja kädet mahtuivat sisään. Pää painettiin poistoputkeen näköhavainnointia varten ja käsillä napattiin molekyylit kiinni. Tästä syystä meikäläisen korvanlehdet ovat aivan sairaasti taipuneet alaspäin, monen vuoden ajan veden virtaus on taivuttanut lätkät kokolailla kalloon kiinni. Syy, minkä takia tulen erinomaisesti juttuun beagle - ja suomenajokoirien kanssa; ne kun pitävät lajitoverinaan hämmästyttävän yhdennäköisyyden vuoksi. Nythän poistoputket ovat pienempiä ja vesi tulee liruttamalla eli ei paljon haastetta, tosin sitä on koitettu kompensoida erottelun yhteyteen lisätyllä matonpesulla ja koneen hoidolla. Ainahan siinä käy niin, että kun hullu joutuu muistojensa valtaan, niin niitä on pakko verestää jotenkin.Tunnelmoiden minäkin saapastelin paikallisen jätevedenpuhdistamon tuloputken päähän aamuyöstä, grillipihdit kädessäni. Tunnin päästä luovutin, ei ole vanha entisensä ja niinpä jouduin polttamaan vaatteeni ja makailemaan klorite - kylvyssä alun kolmatta tuntia ennen kuin tunsin itseni edes jotenkin puhtaaksi. Ei muuten uskoisi kuinka tuollainen kylpy saa vanhan nahan menemään ryppyyn, koko iho näytti aivan samanlaiselta kuin vehkeeni.
Pljon on kirjoiteltu myös siitä kun työvuoroja on peruutettu sateen takia. Kurja juttu jos työntekijälle ei makseta palkkaa vaikka pitäisi. Lohdutukseksi voin sanoa että hakeutukaa rakennusalalle, siellä ei tuota sääntöä totisesti tunneta. Ei peruta työvuoroa vaikka vettä tulisi miten paljon, parhaimpana esimerkkinä voin sanoa että eräällä tutkimuslaitoksen työmaalla satoi rankasti. Kyseessä oli saneerauskohde, joten laitos oli toiminnassa ja koska vettä tuli perkeleesti, tulivat hydropuolen tutkijat ulos tekemään sadevesimäärän mittauksia hienoilla ja tarkoilla laitteillaan. Tulos oli 2.864 557 pisaraa neliösentille eli käytännöllisesti tulva ylhäältä alaspäin. Huomautimme tästä asiasta mestarille juuri todettuun tutkimustulokseen vedoten, jolloin mestari vain tuhahti: “Poikain mittarit on rikki, eihän siellä käy kuin kostea tuuli.” Turha sanoa että märkiä oltiin kymmenen tunnin työpäivän jälkeen. Toki minulta on peruttu monia, ellei peräti satoja työvuoroja mutta perumiset ovat  lähinnä johtuneet ulkoiseen habitukseeni kohdistuvista mielivaltaisista päätöksistä. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet sellaiset syyt kuin eihän sua jumalauta voi tuon näköisenä viedä ihmisten ilmoille, etkö sää tajua että tää on myös asiakaspalvelua - ihmiset pelkää sua ja tuttu on myös lause; jessus noita sun silmiäs, etkö sä voi vähän hillitä sitä iltajuomistas? Saattaapa noissa olla perääkin, mutta tuo on tapahtunut aikoja sitten, silloin vielä kun olin nuori ja hullu. Nythän en edusta kuin tuota jälkimmäistä. Myös vaatteideni takia minulta on peruttu työvuoroja, eivät ole työnantajat aina käsittäneet tiukkaa taloudellista tilannettani, ei silloin hypätä alvariinsa haalarikaupassa ostamassa viimeistä huutoa olevia suojavarusteita. Niinpä housuni ovat  koostuneet lähinnä Länsirannan miehen etunimeä kantavasta teipistä sekä lantiota kiertävästä johtovyyhdestä - määrästä jolla olisi kepeästi sähköistänyt yhden omakotitalon. Sama perumisperuste on koskenut myöskin paitojani (jäljellä resorit kaulassa ja hihansuissa), kenkiäni (kätevä ottaa varpailla nauloja pohjan puuttuessa) sekä pipojani (on se varmaan joskus ollut valkoinen). Toisaalta itsensä paljastelua ei katsota niin pahasti, tästä esimerkkinä rakennuksilla kuuluisa “Putkimiehen hymy”. Heillähän on hyvät tienestit ja ovat näin ollen pääsääntöisesti hyvin ravittuja. Jostain kumman syystä heillä on kuitenkin pakonomainen tarve (vaikka putkarit ovat todella mukavaa porukkaa) ostaa numeroa liian pienet housut ja näin heidän B - rappunsa vakoa paistaa lähes poikkuksetta kymmenien metrien päähän. Vanhat konkarit tuppaavat hymyilemään reilusti, etten sanoisi nauraa räkättämään - nuorempien tyytyessä kainoon ja viattomaan hymyyn.
Jep, tämä aamu oli vanhan muistelua, enää kun ei tapahdu oikein mitään. No ei varmaan kun on linnoittautuneena kaiken vapaa - aikansa neljän seinän sisään. Ei oikeasti jaksa lähteä minnekään ja on sitä tällekin vapaapäivälle noita pakollisia virasto - ym. kuvioita ihan tarpeeksi. Muistakaa hymyillä sekä edestä että takaa ja katsoessanne taivaalta tippuvia pisaroita muistakaa se tosiseikka ettei siellä sada vaan käy kostea tuulenhenkäys. Hyvää ja menestyksekästä päivää. En tiedä meniskö sitä teippaileen housujaan kun kohta tarvitsee taas lähteä….

 

Syksy on saapunut: lintutappeluja ja ufoja
Elo 21. 2012
Ei kuulu aamulenkillä enää iloinen viserrys vaan on hiljaista. Pienet liekit loimottavat puiden oksilla lintujen yrittäessä pitää itseään lämpiminä pienten nuotioiden avulla, isoimmat ovat raahanneet oksille tyhjiä tonnikala - ja ananaspurkkeja pienempien tyytyessä juomapullon korkkeihin. Niissä ne polttavat lehtiä, roskia ja jotkut hullut omia pesän rakennustarvikkeitaan eli huonekalujaan. Syy tälläiseen käytökseen löytyy käyneistä marjoista joita toiset niistä vetävät yli kohtuukäytön rajojen. Päihtyessään ne örveltävät ja lehahtavat vittuilemaan jonkin toisen oksan nuotioporukalle jolloin tappelu on valmis. Hetken aikaa ilmaa on sakeana sulkia ja höyheniä mahdottoman, örveltävän äänen halkoessa ilmaa. Tästä luonnottomasta käyttäytymisestä saadaan syyttää amerikkalaisia TV - sarjoja joita nämä siivekkäät tuijottavat lasin takaa kaiket illat. Myös meidän asuntomme olohuoneen ikkunan vesipelti täyttyy iltaisin kaikenlaisista lentäjistä mutta ne ovat siivosti sillä olen sanonut että jos rähäkkää esiintyy niin telkkari menee kiinni. Tarjoilen myös popcornia ja muita virvokkeita, tietysti maksua vastaan ja varikset ovatkin parhaita, ne tuovat rahaa ja muita kiiltäviä esineitä aina taskukellosta sellaisiin hopean värisiin pötköihin jotka surisevat - en tiedä mitä ne ovat. Jotenkin niiden täytyy liittyä naapuruston naisiin, he kun katselevat kaihoisasti meille päin varisten kiikuttaessa noita suriseva tappeja nokassaan, raakkuen rivosti ja esitellessään saalistaan. Sen tiedän, etteivät korpikylämme naiset erota metalleja toisistaan sillä sauvat ovat ihan jotain muuta kuin kultaa (niitä on jopa kumisia) mutta silti yhdessä luki: “Marjan oma kulta”.
Sitten ovat ufot, nuo tähtien väliset raggarit jotka halkovat aamuyön pimeää taivasta lentävillä jutuillaan jotka muuten ovat kaikkea muuta kuin lautasen mallisia - vain vanhemmat, meidän ajanlaskumme mukaan 50 -luvun alukset muistuttavat lautasia. Tämän valovuoden hitti näyttää olevan ovi - aivan oikein ovi - jonka malli on näköjään kopsattu verovirastojen standardimallisista uksista, syytä en tiedä. Joka tapauksessa ne lentelevät helvetillistä vauhtia ja todella matalalla, herjaten ja haistatellen toisilleen avaamalla postiluukun kommunikointia varten. Mukavaa porukkaa, joskus aamuisin joku niistä pysähtyy ja vetelemme nortit ns. elämänmuotoon koska ei voi sanoa mieheen sillä useimmat näistäkin perkeleistä ovat kaksitoimisia. Viihtyvät hyvin täällä korpikylän pimeällä taivaalla, ovat saaneet tietoonsa ettei valtiota pahemmin kiinnosta mitä näillä seuduilla tapahtuu joten tämä on tutkaverkon ulkopuolella. Siitä on väännetty kättä jo monta valovuotta että siirtäisivät kiihdytysajonsa pois talomme ohi kulkevalta suoralta. No ei ne sitä suoraa varsinaisesti käytä, vaan ilmatilaa tien yläpuolella. Meteli on joka tapauksessa saatanallinen, parhaimmat alukset pystyvät heittämään jo suoran puolivälissä poimuajoon ja silloin jytisee. Kerran meni koko hiekkatie rullalle läheiseen, kylämme halkovaan asfalttibaanaan asti ja siinä olikin aika talkoo saada se taas suoraksi. Jos joskus näette niitä ja pääsette jutulle, niin kannattaa kysäistä sattuuko olemaan “Trabaa” mukana. Se on Oortin tähtisumussa asuvan porukan tekemää tähtienvälistä pontikkaa ja voin sanoa että toimii. Maistuu ihan Santokselta ja vetää samaan tapaan irvistyksen päätteeksi ikenet valkoiseksi.
Myös kylämme raja - aidoista huomaa syksyn saapuneen (tämä meidän kylämme kun eristettiin muista ihmisistä jo 1900 - luvun alussa, syy epänormaali ja ei toivottu käytös). Rajalle on tuotu uudet, tehokkaat ja isommat valonheittimet, vartijat ovat saaneet uudet ja kiiltävät kiikarikiväärit sekä hienot, pääkallon kuvalla koristellut haalarit. Tuskin maltan odottaa Joulun aikaa, silloin sähköaitaan lyödään kaikki voltit ja ampeerit mitä Wattenfall pystyy tarjoamaan ja se hehkuu aavemaisen sinivihreänä. Pikkujoulujen aikaan yötaivaan täyttää upeat valoilmiöt kun joku onneton horjuu aitaa päin tullessaan firmansa pikkujouluista. Palaneen lihan käry muistuttaa tulevasta kinkun paistosta. Toisinaan vartijat intoutuvat leikkimään kanssamme vanhaa, “Viimeinen pari uunista ulos” - leikkiä ja silloin on tosissaan juostava, muutoin 7.62 - kaliberin luoti napsahtaa selkäruotoon tavalla, joka aiheuttaa muissa kanssaihmisissä naurunremakan ja uhrissa se aikaan perkeleenmoisen virnistyksen (tai irvistyksen, en tiedä kun ei vielä ole omalle kohdalle osunut). Aitojen - joita kulkee kaksi vierekkäin - välistä otetaan pois sudet, jotka ovat jolkotelleet siellä nälkäisinä koko kesän. Syy tähän on se, että talvisaikaan hankien ollessa korkeat, pakoyritykset yleistyvät ja ihmiset koittavat hypätä aidan yli (ei muuten ole kukaan onnistunut). Niinpä talveksi aitojen väliin päästetään lauma ulosottomiehiä sekä TV - lupatarkastajia, jotka väsymättä kiertävät kehää vaaniessaan uhria jonka voisi repiä kappaleiksi - lompakkoa ja tilitietoja myöden. Harjaantunut silmä erottaa kyllä ne valkoisena hohtavista haastelapuista, mutta aitojen väliin ei silti parane joutua sillä se on menoa. Ei jää perikunnalle edes sandaaleita perinnöksi, kaikki realisoidaan velkojen peitoksi.
Näin se syksy tulee korpikyläänkin, ihmiset vetäytyvät majoihinsa ja alkaa kätilöiden lomakausi. Täällä kun ei juur muuta tekemistä ole kuin paaksata joten kesäkuun alusta lähtien täältä kaupunkiin vyöryvät tilausajot pitävät kätilöt kiireisinä kesäkauden. Niinpä he ovat sopineet valtion ja täkäläisen sairaanhoitopiirin kanssa pitävänsä lomansa näin syksystä. Saavat kuulemma korotettua lomarahaa koska joutuvat kiskomaan kahjoja maailmaan koko kesän. Taidan tästä kanssa juoda vielä kahvit ennen maailmalle lähtöä ja maistaa sienisalaattia jonka tein eilen itse poimimistani sienistä. Ryöpätä en osaa joten hakkasin ne pieneksi ja laitoin mukaan vähän sipulia. Surullisen näköisiä sieniä, tummia ja suipot lakit. Katsoessani sienikirjasta niiden kuvaa (halpa kirja, pelkät kuvat ilman tietoa sienestä) niin siinä alareunassa oli kolme ristiä. Tarkoittaako se että niitä tarjotaan myös kirkollisissa piireissä, esim. seurakunta - ja rippileireillä? Minä kun en ole oikein hyvä noiden sienten kanssa. Jos viittitte vastata niin tietoa otetaan kiitollisena vastaan. Mukavaa päivänjatkoa vaan kaikille.

 

Ylensyömisestä seuraa Intialainen köysitemppu
Elo 20. 2012 |
Kyllä, niin siitä seuraa. Muutenkin on tänä aamuna kiire ilman mitään ylimääräistä. Tein perinteiset kun vapaapäivä kerran oli eli söin koko päivän. Ei, en kärsi paino - ongelmista, vaan voin käytännöllisesti katsoen syödä koko ajan lihomatta lainkaan sillä elimistöni on varmasti jonkun eläimen. Aamuseitsemästä iltayhteentoista kävin jääkaapilla sen verran useasti että jouduin välillä rasvaamaan saranoitakin niiden kuumenemisen vuoksi. Seurauksista sitten kärsittiin tänä aamuna köysivyyhden merkeissä. Sitä tuli ja tuli, soittelin välillä maamme johtaville pehmopaperivalmistajille, kehoittaen heitä ottamaan paperikoneista kaikki tehot irti ja soittamaan työväen takaisin kesälomilta sillä nyt tarvittiin sitä kuuluisaa yhteishenkeä. Köysivyyhden alkupäähän painoin taipuisan pillin, jonka nokkaan kirjoitin viestin: “No se on minä vaan morjes, taas tuli syötyä astetta enemmän ja nyt tätä jatkojalostetta tulee sinne teidän laitokselle jonkin aikaa huomattavia määriä. Vääntäkää patoluukut auki ja kaikki miehet kannelle, pian python kurkkaa putkesta”. Tämä on käytännöllinen konsti sillä alkupään saapuessa puhdistuslaitokselle, taipuisa pilli ponnahtaa pystyyn ja työntekijät havaitsevat esiin levittäytyvän viestini.
Ensimmäinen, joka näkee viestini lepattavan pillin nokassa kuin piraattilaivan lippu, painaa seinässä olevaa paniikkinappulaa ja sireenit alkavat helvetillisen ujelluksen. Kaikki miehet ja melkoinen joukko laitoksen ohi omalle työpaikalleen kävelevää porukkaa syöksyy laitoksen uumeniin, tehden kaikkensa katastrofin estämiseksi. Huudot täyttävän ilman ja venttiileitä avataan, muutama kokenut konkari kaivaa kaapista pitkät ruoskat, jolla tuo peto saadaan pidettyä kurissa. Altaan vesi kohisee ja kuplii, rikinkatku täyttää ilman. Heikoimmat sortuvat nähdessään ja haistaessaan pedon, sillä se kuin suoraan helvetistä sen tuijottaessa punaisilla silmillään (jotka muuten ovat puolukat, söin puolukkahilloa kaalikääryleiden kera) vartalon huojuessa puolelta toiselle. Taistelua käyvät miehet eivät ehdi eivätkä uskalla laittaa tupakaksi räjähdysvaaran ollessa käsin kosketeltava. Mitä sitä turhaan leikkii hengellään, pythonin kesyttämisessä on jo tarpeeksi. taistelua kestää useita tunteja eikäs sitä helpota yhtään putkesta putkahtelevat pythonin poikaset, about metrin mittaiset ärhäkät perkeleet. Nekin vaativat kokenutta kättä alistuakseen laitoksen ukkeleiden tahtoon. Lopputiimellyksessä laitoksen putkisto on kovilla, ne joutuvat selviytymään paperimäärästä joka puustoksi muutettuna vastaisi noin kolmeakymmentä hehtaaria sademetsää. Viimein taistelu hiljenee, enää kuuluu raavaiden ja rapaisten miesten itku isossa hallissa.
Jep, ja muutenkin meni aamu putkeen. En tiedä mitä tuolla eräällä tutulla pelitalolla on meikäläistä vastaan mutta joku kaihertaa ja pahastii. Rahansiirto pelitilille käy todella sutjakkaasti sillä minun miettiessä paljonko uhraisin vähäisistä varoistani kansanterveydelle, näyttöön tulee ilmoitus että rahansiirto suoritettu onnistuneesti. Jahas, sitten vaan pelaamaan. Olen hurahtanut vedonlyöntiin, pitkään sellaiseen. Painelen hakasia mitä epätodennäköisimpien tulosten kohdalla ja herjaaminen alkaa; ” Kertoimet ovat liian suuret”. No miksi laittaa sellaisia vaihtoehtoja jos ei ole varaa maksaa epätodennäköisyyden sattuessa ja toteutuessa? Siispä rukkaan valintoja muutamalla normituloksella ja saan pelini hyväksytysti sisään. Tyytyväisenä itseeni ja omaan hulluuteeni, odotan kiihkeästi tulosten julkistamista. Sitten kun aika on otollinen, yritän kirjautua taas sisään tarkistaakseni tilanteen mutta ei, eihän sinne pääse. Tällä kertaa on kuulemma koneeni asetukset päin helvettiä vaikka en ole niitä muuttanut piiruakaan sitten viime käynnin. Niinpä en tiedä mikä on tilanne; olenko miljoonikko vai entistäkin pers’aukisempi. Tosin tämä antaa kahjolle mahdollisuuden haaveiluun; kuvittelen että kyseinen instanssi on pimittänyt tahallaan näitä tietoja yllättääkseen minut positiivisesti pankkiin mennessäni. Ei syrjäkylien pankeissa ole valmiina punaista mattoa joten aikaa on pelattava. Illalla, juuri ennen pankkien sulkemisaikaa päätän käydä nostamassa vähäiset roponi saadakseni seuraavana päivänä kahvia maailmalla. Nousen autosta ja voi! Torvisoittokunta aloittaa pirun pirteän marssin ja punainen matto potkaistaa suoraksi paksumahaisen pankinjohtajan toimesta. Kukkapuskaa toisensa jälkeen tuupataan syliin iloisten saatesanojen myötä. Itseasiassa kukkia on niin paljon, että lähiseudun mehiläistarhan ampiaiset ajavat meidät sisälle mutta ei tunnelmaa latista; kahvia ja kakkua kuluu ennätysmääriä sijoitusvinkkien kimpoillessa seinistä. Olen onnellinen.
Sitten totuus; ajaessani maailmalta väsyneenä ja murheellisena kotiinpäin joudun hiljentämään edessäni junnaavan traktorin perään. Katsahdan vasemmalle puolelleni ja näen pankin, jonka henkilökunta ryntää ulos perkeleelliset kivet käsissään. Pian on ilma sakeana kiveä jotka rummuttavat ei niin sileää Ransun kylkeä, osan helähtäessä sivuikkunasta sisään ja suoraan klyyvaariini tehden vallan erinomaisen kipeää. Pankinjohtaja karjuu megafoniin; “Kurvaa tänne senkin säästäjän irvikuva, sulla on taas tili pakkasella ja muitakin hoitamattomia asioita” Kiihdytän vertavaluvan nenäni kanssa pois paikalta ja nyyhkytän niin voimallisesti, että imaisen huulien välissä olleen norttini syvälle nieluuni missä se polttaa pesäpallon kokoisen rakon.
Näistä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta toivotan teille hyvää ja antoisaa päivää. Tuo yllämainittu on minulle normaalia arkipäivää eikä se pysty minua lannistamaan, siihen on tottunut. Niin, muistakaa säästää ja pelata, ties vaikka voisitte jättää työnteon kokonaan.

 

Rakas sänkyni (Asylum - mallisto)
Elo 19. 2012
Nukuin kokonaista kaksi tuntia, “päikkärit” jotka erovat tavallisten ihmisten lepotiloista radikaalisti. Muiden nukkuessa rauhallisesti ja ladatessa akkujaan, meikäläinen heittelehtii hikisenä ympäri sänkyä mutta uskokaa tai älkää, se on minulle lepoa. Sänkyni on laadukas, se on vanha ruumiinavauksissa käytetty rosterinen pöytä ja oikein mukava lepuutella väsyneitä raajojaan. Tyynynä käytän Destia - tyyppistä betoniporsasta koska olen havainnut sen tukevan hieman paperinarua vahvempaa niskaani mukavasti. Se on minulle rakas, painajaisöinä pyöreiksi pureskelemani kulmat muistuttavat minua niistä valvotuista öistä ja siitä, että minullakin oli joskus hampaat. Lisäksi tämän kivisen tyynyni yläreuna on karheapintainen, sen alunperin sileäksi liipatun pinnan ovat syövyttäneet ne tuhannet vuodattamani  kyyneleet. No ei ne kyyneleet sinänsä, vaan sen porun mukana kyynelkanavia pitkin poistuneet lääkejäämät, nuo infernaalisen jykevät liuokset. Käytin aiemmin normaalia tyynyä mutta se alkoi aina itkiessäni em. syistä johtuen savuta, saaden palovaroittimen huutamaan hullun lailla. Myös peitto on minulle rakas, se on eräältä isolta räjäytystyömaalta kulkeutunut (raviurheilupiireissä käytetty verbi; kulkeutua) “täkki”, täkkäykseen eli sirpalesuojaukseen käytetty catepillarin renkaan suikaleista koottu matto. Isoja renkaanpaloja yhdistävät ja koko hoidon kasassa pitelevät, rannetta vahvat kettingit pitävät yöllä kotoisaa kalketta sängyn reunaa vasten aina kun käännyn kyljelleni.
Sängyssäni on myös valmiina johdotukset shokkihoitoja varten ja toisinaan, usein syntymäpäivänäni annan itselleni sellaiset tällit ettei mitään rajaa. Tuon sinertävän valokaaren lennättäessä minut kohti kattoa, lisään kaukosäätimestä voltteja ja niin nuo Wattenfallin säkenöivät sormet pitävät minut kauan ilmassa, koen lentäväni. Rämähtäessäni takaisin metalliselle vuoteelleni, lentounelmat kaikkoavat huomatessani silmieni porisevan kuin kananmunat kattilassa. Joka kerta kysynkin itseltäni; pitikö taas väntää kahvat kaakkoon?
Sängyssäni on myös lepositeet ja niiden tarkoituksella vittumaisen karheaksi tehty pinta on aina kiehtonut minua. Katsellessani niitä, pohdin aina että kukahan sairas äpärä on viitsinyt värkätä tälläiset keskiaikaiset remmit, elämmehän 2000 - lukua emmekä pimeitä vuosisatoja. Nyt puhuin paskaa, kaikki ne vuosisadat jotka olen elänyt (sillä minä olen vanha) ovat olleet enemmän tai vähemmän pimeitä. Ei ole lääketeollisuus kyennyt vastaamaan haasteeseen ja nyt se onkin tulossa Veikkauksen pitkävetokohteeksi. Nimittäin se, pystyykö lääketeollisuus keksimään minulle toimivan lääkityksen ja jos pystyy niin koska? Vetokohteina ovat myös sivuvaikutukset ja sivullisten uhrien määrä. Kannatta pelata kestona, kertoimet ovat aivan vitunmoiset.
Näin, tälläinen oli rakas sänkyni ja syy miksi halusin jakaa tämän kokemuksen oli se, että aina herättyäni aivoni ovat siirtäneet kalenteria eteenpäin ja herätessäni luulin olevan maanantaiaamu. Niinpä tuttuun tapaan aamutoimien jälkeen astelin koneen ääreen aloin kirjoittaa - minut on ohjelmoitu niin. Joka ainoa teksti on syntynyt klo 03.30 - 06.15 välisenä aikana pois lukien ne harvat vapaa - aamut, silloin sallin itselleni muutaman tunnin myöhästymisen. Kärsin siitä, lähinnä taloudellisesti koska tässä eräskin aamu olisin saanut 400,- euroa jos olisin käynyt vetämässä erään onnetoman sielun auton ojasta. Mutta ei, aivoni sanoivat että istuhan poika perkele siinä jakkaralla ja koita pistää niihin nakkeihisi vauhtia jotta jouluksi jotain syntyy.
Nyt, katsoessani ikkunasta ulos kohti hämärtyvää iltaa, aivoni käskyttävät minua menemään nukkumaan - onhan ilta. Protestoidessani että älkää nyt jumalauta, juurihan heräsin, aivoni haistattavat pitkät *köh köh* eivätkä anna periksi. Niinpä menen nyt heittelehtimään, herätäkseni taas parin tunnin päästä. En kuitenkaan usko että kirjoitan ennen aamua, sillä ajattelin teipata käteni poskiini kiinni - ihan huvin vuoksi ja sormenpäideni takia. Ne ovat rakoilla. Palorakoilla. Hyvää yötä.

 

Hikinen lauantai; YT - neuvottelut Demonien kanssa
Elo 19. 2012
Kiitos teille naiset, eilisaamuisen tekstin jälkeen aivoni olivat niin hurmoksessa ja hyperaktiivisessa tilassa, että pystyin vaivatta siirtymään laajempaan tietoisuuden tilaan. Pyrin välttämään aina parhaani mukaan tähän tilaan joutumista julkisilla paikoilla, syystä että se näyttää sivustakatsojasta aika helvetin oudolta. Kun tuo harmaa massa pääni sisällä alkaa tuottamaan mielikuvia teistä ja varsinkin eiliseen tekstiin liittyen teidän rinnoistanne - minua ei pitele mikään. Hyperaktiivisessa tilassa huojun, tuijotan eteenpäin kuolan valuessa suupielistä eikä puoliavoimena olevasta suusta kuulu kuin yhtäjaksoista, kovaa oooooooo - ääntä, vieläpä melko voimakkaan vibraton värittämänä. Kohtauksen ollessa voimakkaimmillaan, huuto muuttuu ojoijoijoijoi - karjahteluksi ja alan puristelemaan itseäni kasvoista, taivutan molemmat jalkani niskan taakse ja kierin tässä asennossa ympäri kämppää. Nuorena miehenä oli hyvin rakastunut erääseen tyttöön ja saadessani ekoilla treffeillä pahaksi onnekseni tämän kohtauksen, hän löi minua lapiolla päähän ja ilmoitti lähtevänsä kotiin munkkeja paistamaan. Romanssi oli siis sangen lyhyt, minä jäin kierimään kuin perkele ja hän lähti vääntämään leipomustuotteita. Se oli asia, jota nuori (ja jo silloin todella vajavainen) mieleni ei pystynyt käsittämään.
Mutta asiaan; tuossa tilassa saan parhaiten minua riivaaviin demoneihin (Ne kaikki 12 demonia - et halua tätä omalle kohdallesi ) ja kykenen kommunikoimaan niiden kanssa. Käytiin ns. YT - neuvottelut ja koitettiin päästä jonkinlaiseen sopuun riivauksista ja niiden kestosta, ne kun ovat äityneet näin kesän tultua todella ärsyttäviksi. Kaikki halusivat luonnollisesti lisää valtaa ja ilmoittivat ykskantaan että minun omaa aikaani supistettaisiin rankasti. Valittelivat myös että vien heiltä kaiken huvin kun en enää liiku niin paljon kylillä, ei ole mitään ideaa paiskoa jätkää pitkin kämppää jos kukaan ei ole näkemässä. Käytännön tasollahan tämä jatkuva riivattuna oleminen tarkoittaisi hoitoon joutumista melko nopeasti ja ties kuinka pitkäksi aikaa. Toin tämän seikan julki ja muistutin vielä siitä, että riivattuna oleminen lakkaa siihen kun kroppa on täynnä jykeviä lääkkeitä ja punkan ympärillä pyörii parhaimmillaan neljäkin pappia viskomassa vihkivettä, mölisten samalla latinankielisiä manauslitanioitaan. Tämän kuultuaan demonit yrittivät päättää kokouksen tyylilleen uskollisena; Harom ja Eberias tekivät yhteistyötä minkä seurauksena välillä leivoin itseäni turpaan ja hetkeä myöhemmin seisoin koko kroppa jäykistetyneenä. Kaikki muut tekivät omat manööverinsä siinä välissä ja lopuksi Torbeal pompotti minua pitkin tonttia noin tunnin ajan. Kestin röykyytyksen kuin mies ja ehdotinkin demoneille seuraavaa ratkaisua; hypätään porukalla Ransuun ja kahautetaan paikallisen mansikanviljelijän pakeille niin kerron loput siellä.
Näin tehtiinkin, minä puikoissa ja demonit päässäni riehumassa. Ajomatka oli sangen töyssyinen Abageddonin yllyttäessä minua kokeilemaan Ransun maastoajo - ominaisuuksia täydessä vauhdissa. Siinä sitten mentiin ensin luiskasta alas ja tienvarsiryteikön läpi lenkkipolulle sammaleen ja pellin kappaleiden lennellessä. Matkalla ohitettiin muutama lenkkeilijä ja Sabatiel pakotti minut avaamaan sanaisen arkkuni heille. Huusin sivuikkunasta minkä keuhkoista lähti, haukuin heidät ja heidän lenkkeilyvarusteensa alimpaan helvettiin käskien samalla painumaan muualle sitä ylikokoista persettä juoksuttamaan. Koitin laittaa hiki päässä demoneille vastaan mutta turhaan, meno sen kuin yltyi. Labbas vinkkasi että minullahan on kokonainen pullo Masinolia penkkien välissä joten eiköhän oteta huikat? Sanoista miestä, sarvesta härkää ja niin tyhjeni Masinol - lesti kertahuikalla. Ikenet valkoisena ja silmät tuhannen punaisena koitin pysyä ladulla jota tuskin enää näin. Rukoilin ja pyysin demoneita lopettamaan, meillä oli vielä hommia tiedossa eikä tätä menoa päästäisi ikinä perille vaan päädyttäisiin jonkin petäjän kylkeen. Kar’asas :lle petäjän kylki sopi enemmän kuin hyvin, mitä isompi sen parempi ja mieluummin vielä vähän enemmän vauhtia jos tästä rakkineesta vain sai irti niin hyvä. Vasta nieltyäni Etelä - suomen maantiekartaston ja melkein tukehduttuani siihen, demonit rauhoittuivat loppumatkan ajaksi.
Saavuttiin mansikkafarmarin luo, joka - Luojalle kiitos - tietää näistä minun henkisen puolen ongelmistani. Hänen katselleessaan Ransun savuavaa olemusta ja haistaessaan minun Masinolin katkuisen hengitykseni, hän ei hämmästynyt vaan totesi rauhallisesti.” On taas orkesteri ollut vauhdissa vai mitä?” Tyydyin vain nyökkäämään ja sytytin savukkeen vetääkseni pari henkosta ennen kuin esittelisin ideani tälle uutteralle farmarille. Kerroin ratkaisseeni farmarin tuholaisongelman, nyt ei enää tarvitsisi välittää variksista eikä muistakaan siivekkäistä jotka aiheuttavat tuhoa sadolle. Kerroin päässäni meneillään olevista YT - neuvotteluista ja nyt olisi päästävä jonkinlaiseen ratkaisuun, nämä perkeleet kun alkavat ottaa pattiin tosissaan. Tunsin pääni sisällä kuinka demonit kuuntelivat tarkkaavaisesti mitä aikoisin sanoa. Kerroin farmarille että voisin ilman mitään korvausta köyttää itseni mansikkapellon keskellä sijaitsevan metsäsaarekkeen korkeimpaan puuhun ja antaa sen jälkeen demoneille vapaat kädet. Ei taatusti olisi lintuja mailla halmeilla. Farmarille tämä sopi vallan mainiosti ja päätettiin tehdä testi heti kun kerran vauhtiin oli päästy. Taapersimme metsäsaarekkeelle, oikeastaan se ei käsittänyt kuin muutaman korkean lepän ja pari mäntyä, tarpeeksi kuitenkin että varisyhdykunta piti sitä tukikohtanaan. Kapusin korkeimpaan leppään sillä arvelin sen melko ohuen ja taipuisan rungon kestävän riivauksen rasituksen parhaiten. Varmuudeksi köytin itseni kahdella kuormaliinalla tiukasti runkoa vasten. Isännän katsellessa alhaalta karjaisin demoneille että antaa mennä pojat, näyttäkää mistä kunnon demonit on tehty!
Ensin oli melko normaalia; suustani nousi savua ja karjahtelin tavanomaisia hävyttömyyksiä, vasemman käteni yrittäessä hakata minua turpaan. Kuormaliinat kuitenkin tuntuivat pitävän hyvin joten aloin vittuilemaan demoneille etteivätkö ne parempaan pysty, kyllä oli helvetissä surkeita riivaajia kun mummonikin pieksi aikoinaan paremmin. Johan alkoi tapahtua; naamani vääntyi tuhannen rutulle ja suustani tuli sauhun lisäksi myös metrisiä liekkejä jotka veivät ripset ja kulmakarvat mennessään. Paskansin housuuni ja söin kaikki oksat mihin yletyin, huutaen samalla sellaisia törkeyksiä jotka saivat pikkulinnut tippumaan taivaalta. Samalla keinutin leppää niin rajusti että sen latva osui aina kaarensa päässä maahan. Lopulta sinkouduin vitullisen ilmalennon saattelemana naapurin pihaan ja siellä oli pahaksi onneksi asuntoesittely menossa. Jysähtäessäni tonttiin, kuulin kiinteistövälittäjä - reppanan kertovan monipäiselle ostajaehdokaskunnalle kuinka rauhallista täällä maalla on. Noustessani perkeleellisestä pölypilvestä verestävin silmin ja vaatteet riekaleina, väki pakeni kuistille. Vittuilin ensin latinaksi mutta sitten Sabatiel tajusi ettei kukaan läsnäolijoista tajua joten hän vaihtoi kotimaiselle. Kertoi minun olleen rakentamassa tätä rytöä eikä missään oltu menty niin alta lipan kuin tällä työmaalla. Suurimmaksi osaksi johtui siitä että naapurissa oleva mansikkafarmari oli täysipäiväinen juoppo joka nussi kaikkea mikä liikkui. Niinpä lähitienoon taloista ei liikuttu enää hämärän tulon jälkeen ja talot olivat varustettu vankoin ikkunaluukuin ja moninaisin lukkojärjestelmin. Lisäksi kehuin kiinteistövälittäjän persettä ja kerroin saaneeni mahtavat kyydit naikkoselta vaikka kuppa riivasikin nartun kehoa. Sitten Torbeal otti vallan, hypin talon katolle ja alas, tällä kertaa päälläni joten suustani purkautuva rienaus kuulosti katkonaiselta mutta siitä kävin hyvin selväksi talon huono kunto ja helvetilliset rasitteet joista välittäjä oli kierona ihmisenä pitänyt turpansa visusti kiinni. Lopuksi kourin talon emäntää ja lähdin pomppimaan mansikkafarmille päin.
Farmari oli seurannut omalta tontiltaan kohtausta ja kuullut rienaamiseni mutta ei ollut pahoillaan, hän ei ollut hyvissä väleissä oikein kenenkään kanssa. Itse asiassa hän oli hyvin kiitollinen, kaikki lähinaapurit olivat soittaneet hänelle poissaoloni aikana ja kertoneet muuttavansa täältä helvettiin mitä pikimmin. Olivat vielä kysyneet että eikövätkö entiset tulehtuneet välit olleet riittäneet kun piti palkata se hullu renkikin? Farmari kertoi myös naapureiden seuranneen kiikareilla mitä asuntoesittelyssä tapahtui. Lopulta kaikki hyvin, farmari sai rauhan niin naapureiltaan kuin tuholaisiltaan minun ja demonien käydessä kaksi kertaa viikossa riehumassa lepän nokassa. Tämä riittää demoneille - näin aluksi, syksyllä kuulemma tarkennetaan sopimusta. Lopuksi voidaan sanoa että jos Tupo - neuvotteluissa tulee hiki niin kyllä täälläkin paita kastuu.

 

Rinnat, nuo mainiot kaksoset vastaan EU
Elo 18. 2012
Nyt alkaa tapahtumaan rintaliivi,- tuulilasi - ja autoteollisuudessa, kiitos rintojen. Lisäksi tulee naisille rajoituksia ulkona liikkumiseen ja varsinkin kuntoilupohjalta suoritettuihin aktiviteetteihin. Heti kun Brysselin väellä lakkaa seisomasta ja saavat direktiivit kirjoitettua puhtaaksi, niin autolla ajaminen käy enemmän kuin haasteellisemmaksi (vanha termi vittumaisemmaksi, EU:n direkdtiivin 13477 /2001 datilae poistama sana muutettu haasteellisemmaksi). Tuo datilae - lyhennnys tulee sanoista Direktiivi alatyylin ilmauksista liittyen arkiseen elämään. Muutos ja v- sanan käyttö kiellettiin koska EU:n mielestä jokainen siihen kuuluva maa on hyvinvointivaltio eikä niissä ole sopivaa puhua tussusta tuohon sävyyn. Pyydänkin anteeksi että viljelen tuota vanhaa termiä melko viljalti, kielenkäyttö on peräisin perin haasteellisesta rakennusalasta sillä varsinkin talvisaikaan siellä on lähes kaikki haasteellista. Pelkkää haastetta, etten sanoisi. No joo, mennäänpä asiaan:
EU:n liikenneturvallisuudesta vastaava komissio on jo usean kesän painanut pitkää päivää eri kaupunkien terasseilla, tutkien noista aidatuista tukikohdistaan ilmeisesti tuopin pohjan läpi rintojen vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Eikä aiheetta, erään metallin jatkojalosteita tuottavan suuryrityksen mukaan heidän konserninsa tuotannosta 48% koostui daisareitten aiheuttamista peltikolareista, asiakkaina suurimmat autovalmistajat ja sitä kautta merkkihuollot. Läähätettyään ja kuolattuaan monta kesää tutkimustuloksia kerätessään, sekä kärsittyään vallan mahdottomista verentukoksista genitaalialueilla, komissio on päätynyt seuraavanlaisiin ratkaisuihin liikenneturvallisuuden parantamiseksi:
Kaikki ilo tapetaan, enää eivät naiset saa pukeutua seksikkäisiin ja kantajansa varsin iloisesta elämänasenteesta kertoviin rintaliiveihin, mikä on todellinen menetys sillä rinnat ovat niitä harvoja kauniita ja aivoja stimuloivia valopilkkuja mitä liikenteessä enää näkee. Nyt tilalle on suunnitteilla erilaisia, korvaavia malleja. Yksinkertaisin on ns. “Etelän korsetti” eli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuormaliina, joka kiristetään perkeleen tiukalle rintojen tasalle, tarkoituksena pakottaa rinnat vartaloon kiinni. Sitten kun mennään D - kupin ja vieläpä DD- kupin ohi pitkälle, aina ei jumalauta ole totta - kuppikokoon, on vaihtoehtoja kaksi: joko vahvaa peltiä oleva tiukka kotelo, suoraan sanoen haarniskan yläosa. Tämä malli tullaan kuitenkin ennekkotietojen perusteella hylkäämään, syynä etelän kuumuus ja pohjoisen kylmä ilmanala. Niinpä komissio on mielestään keksinyt oivan ratkaisun joka on itseasiassa matkittu sähköteollisuuden puolelta. Kyseessä on kuminen kutistesukka, joka kutistuu nimensä mukaisesti aivan helvetisti kun sitä lämmitetään. Näin saadaan aikaan tiiviitä ja kosteudelta suojattuja liitoksia mitä sähköasennusalalla käytetään. Komissio teetätti vaan vähän reilumpaa kutistesukkaa ja sitä testattiin eräällä melko reilun kokoiset ja terhakkaat rinnat omaavalla naisihmisellä. Kaikkihan pitää dokumentoida huolellisesti, joten testilaboratoriossa oli kolmisenkymmentä kameraa joista suurin osa webbi - ja yksityiskäytössä olevia sekä kahdeksantoista toinen toistaan hikisempää kirjuria todistamassa tätä uutuuden testaamista. Jottei mitään virhettä pääsisi tapahtumaan missään vaiheessa, EU:n runkkar.. ei kun tutkijat päättivät taltioida koko tapahtuman alusta loppuun. Niinpä he ottivat mukavan asennon sohvalla ja tuoleilla, alkoivat nauttimaan mukanaan tuomiaan prosenttipitoisia virvokkeita katsellessaan kameroiden surratessa naisen toimia aina riisuuntumisesta kutistesukan pukemiseen ja lämmittämiseen. (Testistä tehdyssä raportissa kyllä lukee että he tarkkailivat testattavan objektin käyttäytymistä testin alusta testin loppuun, tarkoituksenaan havainnoida asennettavan kappaleen vastaavuutta pohjakappaleen pinnan muotoihin).
Kutistesukassa, jonka nimeksi tulee muuten Personal Tube ja joka  lanseerataan 2013 keväällä - on vielä paljon kehiteltävää; PT (Personal Tube siis) kiristyi aivan liikaa aiheuttaen näin pahoja hengitysvaikeuksia testihenkilölle. Hätiin ei kutsuttakaan ketä tahansa, vaan aina japanista asti valaiden salapyyntiin ja jatkokäsittelyyn erikoistunut nylkemisveitsien erikoismies. Hän oli ainoa joka kykeni nylkemään kaksi milliä vahvan ja tiukasti naikkosen kroppaan puristuneen kumikortsun halki vahingoittamatta naista. Joopa joo, niin kuin aina käy niin tässäkin testissä tuli sitä jokakertaista pakkia, tällä kertaa kärsijänä japanilainen erikoismies. Kuten arvata saattaa, niin terhakkaat rinnat suorastaan syöksyivät esiin ja kohti veitsitaituria, ikään kuin osoittaakseen kiitollisuuttaan pelastajalleen. No, tuo urhea ja sangen harras valaanpyytäjä ei ollut juurikaan elämänsä aikana pelannut rintojen kanssa ja pelästyi pahanpäiväisesti leikaten vasemman käden etusormen ja peukoalon irti, samaan syssyyn menivät perhekalleudetkin - mulkeroisen sätkiessä verisenä lattialla kuin huonosti perattu pallokala. voi vehviläinen, vehkeistä tuli sushia kertaheitolla.Kamalaa oli myös huudon ja veren määrä. Sairaalassa tuolta kovaonniselta nylkyriltä kysyttiin että miksi hän ylipäätään oli alkanut nylkemään alhaalta ylöspäin? Nousevan auringon mies vastasi nolona että kun hän oli näkevinään alhaalla jonkun tekemän alun niin hän ajatteli jatkaa siitä. “Vitun pönttö, se oli tussu senkin typerä puukkojunkkari”, oli komission yksimielinen tuomio selityksestä.
Niin, paljon on kehiteltävää uusien, kaiken piilottavien rintsikoiden saralla. Sain käsiini muutamien muidenkin uusien testimallien tiedot mutta ne ovat niin kipeitä virityksiä etten edes minä kehtaa esitellä niitä tässä vai mitä mieltä olette negatiivisista implanteista jotka imenvät maitorauhaset tyhjiöön havaitessaan ympäristössä sykkeen nousua ja lantion seudun lämpenemistä? Jos lähtee meikäläiselläkin joskus lapasesta erinäiset touhut niin kyllä sitä osataan Brysselissäkin. Naisille tulee melko varmasti ulkona liikkumisrajoituksia, painottuen kesän ruuhka - aikoihin. Tuohon aikaan tapahtuva lenkkeily ja kaikkinainen hyppiminen ylipäätään kiellettäisiin uhkasakon uhalla. Siihen ei kuuleman mukaan tulisi edes poikkeusta siinä tapauksessa vaikka saisivat jotkut rintakahleet suunniteltua. Perusteena mainitaan mahdollisuus liike - energian pakottaman kappaleen esiintyöntymiseen. Siis suomeksi sanottuna pelkäävät että saattaapi se viehkeä maitorauhanen tulla sieltä suojauksien alta ilosanomaa levittämään. Nyt siis kirpputorille kaikki trampoliinit ja lenkkikuteet, kohta niitä ei saa enää käyttää. Voi surkeus.
Sitten auto - ja tuulilasiteollisuuden pariin. Kaikkiin niihin autoihin, joiden rekisteriotteeseen omistajaksi on merkitty miespuolinen henkilö, tullaan asentamaan seuravaa; päälukot jotka aktivoituvat saavuttaessa taajama - alueelle, taajaman ulkopuolella on käytettävä raviurheilusta tuttuja silmälappuja. Kummankin lisävarusteen on tarkoituksena ehkäistä miespuolisen kuljettajan katseen pakonomainen ohjautuminen tien sivuun sekä jalkakäytävälle, jossa saattaa pompahdella laittomia rintoja, ts. lenkkeilevä naisia jotka paskat nakkaavat EU:n direktiiveistä. Silmälaput ovat tosi isot, noin 30 x 30 cm kokoiset, vahvat metalliläpyskät. Materiaalina on käytetty raskasta metallia siksi että niiden paino ohjaisi katseen etuviistoon alas, asento josta kuljettaja parhaiten näkee edessä olevan liikenteen sekä auton mittariston niin kuin pitääkin. Sekä silmälappujen ja päälukkojen yhteyteen tulee navigaattorin tapainen himmeli, joka kameroiden avulla tarkkailee sivulta lähestyvää liikennettä ja kailottaa siitä kuskille. Päälukko on perkeleellinen keksintö; siinä pää asennetaan telineeseen joka on pultattu auton kattoon. Kallo kiristetään telineen sisään eikä päätä voi kääntää vaikka miten haluaisi, sillä sen varmistavat kaiken muun lisäksi telineen sivuilla (sisäpinnalla) olevat neulanterävät piikit jotka painuvat ohimoista läpi jos vähänkään yrittää vilkuilla noita niin mukavia rintoja jotka kutsuvasti tärähtelevät jalkakäytävällä kulkevassa naaraspaljoudessa. Maailmanloppu on lähellä koska helvetti on siirretty maan päälle. Äärimmäinen versio, joka tulee uusiin autoihin vuoden -13 alusta, on automaattisesti tummentuvat lasit. Autoon asennetaan koko joukko kameroita horisontaaliseen tasoon ja kamerat kuvaavat ympäristöä 360 astetta. Heti kun kameroista välittyy kuva keinahtelevista rinnoista keskustietokoneelle, se tummentaa ikkunat suunnasta josta rinnat lähestyvät. Voi vittu sentään, eipä ole tainneet Brysselin pojat käydä Tampereen suunnalla Likkojen Lenkin aikaan. Sinne meloonimetsään kun kahauttaisi tuolla lisävarusteella varustetulla autolla, niin ei pääsisi lähellekään keskustaa kun kaikki lasit olisivat niin mustat ettei kottosesta näkisi enää pihalle. Aivan sama mitä kallotelineen assistenttina toimiva sivuliikenteen havainnoitsija kailottaisi, ruumiita tulisi ja taas pelti rytisisi. Ei hyvänen aika sentään, olisivat nyt edes googlettaneet mahdollisista ja vastaavista tapahtumista ennen kuin alkoivat edes suunnittelemaan. Mikä parasta, myös optikkoliikkeet ovat kiinnostuneet kehittämään jo markkinoilla olevia tummentuvia mallejaan. Tämä direktiivi on ajanut useimmat hitsarit kaduille maskit päässä opettelemaan tulevaisuuden niin vitun pimeää ja ankeaa maailmaa.
Näin, koittakaa nyt naiset kerätä se 50 000 nimeä ja tehkää se lakialoite, eihän tästä muuten tule mitään. Tämä on oodi teille ja teidän niin mieltä sekoittaville rinnoillenne - ilman niitä elämä ei ole mitään. Ihan sama vaikka menisi heti tunkemaan sukkapuikot okulaareista läpi, kaikki on menetetty jos direktiivit tulevat voimaan. Kirottu EU, taidankin perustaa rintojen vapautusarmeijan ja hakea sen perustamiseen EU:n tukea, kyllä ne sen verran pönttöä väkeä ovat että myöntävät. Hyvää päivänjatkoa teille, lähden tästä viskomaan tuhkaa päälleni.

 

..lupaamani jatko aamuiseen Tunnelmat Best Före - päiväyksen jälkeen; kaikki rajatilakokemukset ovat kaunisteltuja
Elo 17. 2012
No niin, jatketaan:
Jysäytin perseeni ensimmäiselle vapaalle tuolille ja huokasin raskaasti. Ei ole kenkä yhtään kevyempi täällä rajan toisella puolen tuumasin ja samalla kiinnitin huomioni kenkiini. No kiitos kiitos, en tiedä kuka vastaa manan majoille matkaavien vaatetuksesta, mutta sillä tyypillä oli sairas huumorintaju. Kipeitä jalkojani koristivat elävän elämän puolella omistamani turvakengät mutta nyt joku sielukas suutari oli tuunannut kloboihin viisi senttiä paksut teräspohjat entisen kahden millin sijaan. No, varmastikin tässä oltiin matkalla helvettiin ja latu nauloja täynnä joten ei siis tarvinnut murehtia nelituumaisesta jalkapohjassa mutta entäpä perillä? Pääpiru kun huomaa että sieltä se saatanan valopää nyt raahautuu tänne minne kuuluukin, niin eiköhän pojat lämmitetä paikka oikein kunnolla. Voi sitä riemua kun odottelee kidutuksen alkamista ja sandaalinpohjan lämpötila on palttiarallaa 1300 astetta. Ei tosiaankaan Lamisiliä tarvita, varpaista lähtee kynnet kertaheitolla.
Näissä aatoksissa katselin ohi raahautuvia sieluja ja totesin että kyllä on aneemista porukkaa, noin henkisessä mielessä. Haamut hiiihtelivät pitkin odotushallia apaattinen ilme kasvoillaan, tyytyen ilmeisesti kohtaloonsa koska en nähnyt kenekään kritisoivan tai kyseenalaistavan tilannetta. Tässä määrässä sieluja oli pakko olla niitäkin jotka olivat kuolleet suoraan pukille - joko kotiintulleen aviomiehen toimesta tai sitten sydänkohtaukseen. Luulisi sellaisen vituttavan ja sitä pitäisi kritisoida isoon ääneen; “Hei, otetaas takasin, mulla jäi hommat pahasti kesken!” tai jotain vastaavaa mutta ei mitään, ei kerrassaan mitään. Päätin piristää porukkaa kahdesta syystä; ensinnäkin, täällä ei näyttänyt olevan mitään selkeää ohjeistusta kumpaan leiriin kuului ja miten sinne mennään. Mennäänkö ykkösluokassa yläkertaan vai metrolla manalaan? Ei näkynyt Pietaria eikä muutakaan opasta joten pikkuisen oli hiomista tässä kuolemanjälkeisessä logistiikassa, kuka tai mikä siitä ikinä vastasikin. Ja toisekseen, eihän kuoleman jälkeinen olo tälläistä voinut olla, nythän pelin pitäisi olla selvä ja kaikki epätietoisuus pois joten hymyä huuleen. Niinpä vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja karjaisin täysiä: “Mulla on vapaalippuja Taivaaseen, jos ketä kiinnostaa!”
Voi jessus sentään, paljon olen virheitä tehnyt eläissäni mutta pitääkö sitä jatkaa samalla linjalla vielä kuoltuaankin? Koko halli hiljeni ja sielut kääntyivät katsomaan minua, kunnes lopulta lähtivät laahustamaan meikäläistä kohti pitäen samalla omituista, hyräilyä muistuttavaa ääntä. Meteli kasvoi mitä lähemmäksi sielut pääsivät ja minä kirosin itseäni; taas tyypillistä toimintaa - pitää luvata maat ja mannut vaikka jätkä ei omista kuin tuulen huuhtoman perseen, tosin helvetin leveän ja nopeatoimisen mutta se nyt oli sivuseikka. Sielut alkoivat ojennella käsiään perin vaativasti ja oloni oli todella tukala, sillä elämäni aikana monta kertaa turpaan saaneena tiesin, että jos tämän kokoinen kööri alkaa leipomaan meikäläistä, (uskoin heidän pystyvän siihen jos ovat kerran koko kuolemanjälkeisen elämänsä olleet täällä) niin siinä pintaverhoilu repeää ja punainen on pihalla. Tuskanhiki valui pitkin selkääni ja aivoni koittivat miettiä kuumeisesti ulospääsyä tilanteesta, kun minut pelasti huonolla suomella kuiskattu lause:” Tule thäne, eivät find shinä:” Vilkaisin jalkojeni juuren ja näin lattialla olevan ison kaivon kannen olevan raollaan ja tummahipiäisen miehen tuijottavan minua. Ukolla oli päässään pyyhe joka oli sidottu pään ympäri (vaakatasossa) menevällä ohuella nyörillä. Nyöristä roikkui käsikranaatti. Jumalauta, terroristit!, kiljaisin riemuissani ja hyppäsin kaivoon. Kuuntelimme hetken kun sielut pyörivät kaivonkannella hajaantuen taas jatkamaan päämäärätöntä kulkuaan.
Pudottauduimme hämärään kaivantoon jossa oli alun kolmenkymmentä terroristiä. Kiitellessäni heitä sieluni pelastamisesta totesin pettyneenä kaikkien olevan ehjiä. Ei irtopäitä eikä verta missään, suolenpätkistä puhumattakaan. Päinvastoin, montun nurkassa heidän kauhtanoitaan silitti  voimakasrakenteinen pukumies jonka rintapieltä koristi vallan helvetin iso, CIA - logolla varustettu messinkikyltti. Voi vittu tätä kuolemanjälkeistä menoa, ei missään ollut mitään tolkkua. Rättipäät ne vasta haikeata porukkaa olivat; kykkivät ympyrässä kuin metsurit paskalla ja voihkivat koko ajan. Kysyin minut pelastaneelta kranaattikaavulta että mikäs nyt mättää, eikös teillä pitäisi olla sitä yhtä lajia kuin verkonsilmää? Sandaali - Simo vastasi perin tyytymättömällä äänellä heitä oli kusetettu pahemman kerran, ei ensimmäistäkään neitsyttä puhumattakaan vuohista, joita he silloin tällöin vuorilla ollessaan panivat oikein henkensä edestä. Anteeksi, mitä minä oikein sanoin? Siis paimensivat oikein henkensä edestä. Koko touhu oli ollut turhaa, kaikki se räjäyttely ja lentokoneilla lentely - aivan perseestä. Hänenkin olisi kannattanut pysyä tavan taatelintallaajana paikallisessa taatelikakkuja valmistavassa konditoriassa eikä lähteä ollenkaan uhoamaan maailmalle kuinka hän on kova jätkä ja kulkea räjähdevyö leväällään. Oli saatanan tyhmä kertomansa mukaan kompastunut omiin johtoihinsa ja räjäyttänyt itsensä tuhannen pillun päreiksi. Ei muuten, mutta siinä samassa oli mennyt velaksi ostettu teltta ja eukko oli nyt kusessa kun ei ollut maksumiestä - kivitystuomiolla uhkasivat vaimoparkaa, etelässä kun tuo perintäpuolen hoitaminen on vielä vähän hakusessa. Asiat olisivat kenties nyt toisin eikä hänen tarvitsisi kykkiä täällä helvetin montussa tietämättä mitä tehdä.
Tunsin kuulleeni tarpeeksi epäonnisen soturin valituksia, kiitin vielä kerran sieluni pelastamisesta ja kysyin, löytyisikö vaihtoehtoista reittiä pois täältä montusta, ei oikein huvittaisi mennä heilumaan tuonne sielujen joukkoon kun tuli luvattua niitä lippujakin, varmaan terroristi ymmärsi? Kyllähän terroristi ymmärsi, kertoi itsekin aikanaan luvanneen yhtä ja toista imperialisteille mutta nyt sitä täällä vitun perunakuopassa kykittiin että kiitosta vaan. Jatkoi puhetta sanoen että tuosta lähtee käytävä mutta mene suoraan äläkä missään nimessä avaa valkoista ovea, se ei ole hyvä juttu. Voi terroristi parka, ei ollut ilmeisesti tavannut suomalaista, täysin päästä pideltävää sielua aikaisemmin. Suorastaan juoksin käytävää pitkin kunnes tulin valkoiselle ovelle ja riuhtaisin sen auki. Lensin perseelleni sen kirkkauden voimasta jota huone säteili. Sen vähän mitä pystyin näkemään, niin huone oli täysin tyhjä lukuunottamatta keskellä huonetta seisovaa, noin metrin korkuista pilaria jonka nokassa näytti olevan valkoinen kyltti kullatuin kirjaimin. Astuin varovasti huoneeseen ja  kun mitään dramaattista ei tapahtunut, astelin pylvään luo. Kyltissä olevassa tekstissä oli nimeni, sen alla syntymäaikani ja alimmaisena kuolinaika, 13. #. 2##2. Nuo kolme numeroa olivat häivytetty tai en kyennyt saamaan niistä tarkoituksella selvää mutta pysähdyttävä hetki se oli. Mutta hei, nythän oli 17. päivä joten….
Siihen se sitten jäikin, palasin elävien kirjoihin syvän henkäyksen saattelemana ja löysin itseni lattialta, olin kuulemma kaatunut siihen ja minulle oltiin jo aikeissa soittaa ambulanssia kun kokonaiseen minuuttiin en ollut vastannut tai tehnyt mitään muutakaan. En siis ole voinut nukahtaa, joten en laittaisi kokemaani unien piikkiin joten kyllä tämä oli sitä toista. Aloin valumaan kylmää hikeä silloin yöllä sillä muistin kaiken tapahtuneen täysin selvästi ja muistan vieläkin. Sen minuutti, joka minun kerrottin maanneen lattialla, tuntui iäisyydeltä siellä rajan toisella puolen joten vähän ihmetyttää mitä vittua se putkimies höpötti just tulleensa vaikka oli veivannut siellä assalla jo kymmenen vuotta? Paitsi jos….hyville ihmisille iäisyys on vain ohikiitävä hetki ja tälläisille mulkuille kuin meikäläinenkin on, niin minuutti vastaa iäisyyttä. Voi perkele, jos minulla koskaan on ollutkaan kuolonkaipuuta niin nyt se karisi lopullisesti. Ei helvetti sentään, voiko kuoleman jälkeisessä elämässä seota vielä pahemmin kuin mitä nyt jo on? Ajatus siitä että vietän kuolemanjälkeisen elämäni jossain perunakuopassa kyrpiintyneiden terroristien seurassa, sai minut juurikin syömään kattilallisen kiehuvaa puuroa samalla kun tein sata etunojapunnerrusta. Nyt vielä juoksulenkki ja vitamiinit, täältä tullaan elämä!
Ei vaan, oikeesti se kuolinaika jäi hämäämään, miksi ne numerot oli sutattu? Eikö meidän kuulu tietää vai miten on? Kyllä se kuulkaa pistää miettimään.
Ps. Ette varmaankaan arvanneet (jos olette vähääkään lukeneet tekstejäni) ettei minulla ole testamentattavaa omaisuutta, joten turha alkaa kärttämään mitään perunkirjoitusta ja jakoa - tyhjästä on paha nyhjästä.

 

Tunnelmat Best före - päiväyksen jälkeen; kaikki rajatilakokemukset ovat kaunisteltuja
Elo 17. 2012
Minulla oli kyseenalainen onni olla viime yönä jonkin aikaa kliinisesti kuollut ja pääsin kokemaan mitä rajan tuolla puolen on tarjolla. Ei ole mitään kutsuvaa valoa tunnelin päässä, se valo on ihan jotain muuta - tulette sen aikanaan huomaamaan. Muutenkin koko rajanylitys on todella törkeästi romantisoitu, viimeksi olen saanut yhtä perseestä olevaa kohtelua käydessäni suunnalla, josta auringon väitetään nousevan.
Viimeöinen tilanne oli se, että herättyäni helvetinmoiseen pääkipuun (josta olen muistanut valittaa teille tasaisin väliajoin) yritin nousta ylös sängystä niin kuulin itseni sanovan että stop tykkänään - tämä oli tässä. En sanonut tuota lausetta ääneen, vaan se kuului yhtä luonnolliselta kuin sen olisi joku sanonut vierelläni. Okei, ajattelin, nämä ovat näitä normi kipujen tuomia halluja mutta ei sillä yht’äkkiä kivut olivat pois ja minä jonkinmoisessa, aivan järjettömän kokoisessa asemahallissa. Nyt kun puhun isosta asemahallista niin tarkoitan sellaista missä ei kattoa eikä peräseinää näy, se oli paremminkin koko näkökenttäni täyttävä projisointi jostain asemahallista. Joka tapauksessa, siinä minä seistä törötin muun porukan seassa ja sitä porukkaa oli paljon…
Seistyäni jonkin aikaa ja yritettyäni saada jonkinlaista dialogia ohikulkevien sielujen kanssa mutta tuloksetta, konnarin näköinen mies tuli luokseni ja osoitti seinää vasemmalla puolellani. Seinään ilmestyi tunneli joka hohti kirkasta valoa, muttei niin kirkasta etteikö sitä olisi pystynyt katsomaan. Vilkaisin konnaria ja tämän nyökättyä, lähdin astelemaan kohti tunnelia ja pian huomasinkin käveleväni loppumattomalta tuntuvaa, perin valkoista putkea pitkin. Tässäkö tämä nyt sitten oli, paljon puhuttu valoa tunnelin päässä? Ei perkele soinut harras musiikki eikä ollut kaipaavia sukulaisia vastassa (no se ei sinänsä tullut yllätyksenä) vaan latu jatkui ja jatkui. Taaperrettuani tunnelia pitkin iäisyydeltä tuntuvan ajan, joku tosi ystävät ry:stä sammutti putkesta valot. Oli sitten niin pimeätä että alta pois, viimeksi olin samanlaisissa fiiliksissä jouluaattona -97 kun silloisen sähköntarjoan äijät kävivät katkaisemassa sähköt ja ylipäiväyksellä oleva silakkalaatikko alkoi jäähtymään uunissa. Silloin minut valtasi niin vahva joulumieli, että se silakkalaatikko taitaa vieläkin kiertää maata - kiskaisin sen kohti korkeuksia voimalla johon en enää kykenisi.
Jep, seisoin tumput suorana siellä pimeässä röörissä ja ihmettelin että mitähän vittua seuraavaksi tapahtuu? Kun mitään ei alkanut kuulua, karjahtelin isoon ääneen ja kehuin kuoleman jälkeisten joukkoliikkenepalveluiden olevaan samaa tasoa kuin valtion omistamassa lafkassa tuolla elävien puolella, ettei vain kyseessä olisi tytäryhtiö? Mielipiteeni sai aikaan sen, että siirryin taas sinne odotusaulaan, samaan kohtaan seisomaan ja katselemaan ohikulkevia sieluja. Taas tuli konnari ja sama kuvio jatkui; päännyökyttelyjen jälkeen minä tunneliin, taaperrusta ja valot pois, tutut karjahtelut ja taas postaamaan aulaan. Siis samanlaista saatanan hieromista kuin elävien kirjoissakin. Päätin muuttaa taktiikkaa; kun oltiin kohdassa jossa konnari alkoi nyökyttelemään päätään, en painellutkaan putkeen vaan ravistin päätäni ja osoitin putkea jolloin konnari paineli putkeen. Siiryin nopeasti sivummalle ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Ei mennyt kuin hetki ja konnari tulla tupsahti seisomaan samaan paikkaan mihin minäkin olin aina päätynyt, yhtä typerä ilme kasvoillaan. Kuinka ollakaan, hetken päästä paikalle tuli toinen konnari joka osoitti rööriä tälle minua kusettaneelle konnarille, joka taas puolestaan kiltisti lähti veivaamaan kohti putken suuta. Ai saatana, ajattelin mielessäni - täällähän vittuilu on viety ihan toiselle tasolle kuin elävien puolella, nyt pitää olla tarkkana.
Sielut eivät enää tuntuneetkaan niin ihmeellisiltä tämän kusipäisyytensä takia, joten lähdin kuljeskelemaan pitkin asemahallia. Monen näköistä porukkaa, joukossa jopa tuttujakin jotka tosin olivat kuolleet jo aikoja sitten. Nähtyäni erään tutun putkimiehen, joka oli juonut itsensä hengiltä kymmenisen vuotta sitten, päätin mennä sanalle ja kysyä miten tämä homma täällä kalmiston puolella oikein pelittää. Tavoitettuani äijän, läimäsin häntä selkään ja kysyin että mitäpä ukolle kuuluu, hyvin näyttää ainakin sandaali suhisevan vaikka olet ollut kuolleena jo kymmenen vuotta? No ensinnäkin tuosta selkään läimäsystä niin lapaseni meni ukon läpi, henkihahmo kun oli. Nämä sielut tuntuivat olevan sellaista porukkaa että kun niihin koski, niin ne hajosivat savukiehkuran tapaan palatakseen melko pian alkuperäiseen muotoonsa. (Koska nämä sielut olivat järjestään vallan saatanan töykeitä, kirosin ettei ollut tullut imuria mukaan. Siellähän huutaisitte pölypussissa, onnettomat ylpistelijät). Putkimies ei tehnyt poikkeusta, tosin morjesti mutta rupesi samantien huutamaan että koitahan mulkku pitää huoli omista asioista ja sitä paitsi hän ei ole ollut kuolleena kymmentä vuotta vaan saapui tänne juuri äsken. Samassa hän häipyi sieluvilinään (jos näin voidaan sanoa). No helvetti, tiesin ettei edesmennyt putkimies ollut eläissään mikään järjen jättiläinen ja näköjään siitä rangaistiin näin; äijä oli hieronut täällä asemalla kymmenen vuotta odottaen pääsyä jonnekin… Huh huh, mitähän oli tulossa? Ei muuten, mutta aloin pakostakin kelaamaan omaa elämääni ja totesin ettei tämä kuolemanjälkeinen elämä poikkeisi paljoakaan eletystä, vaan kyntäminen vielä rankemmassa mittakaavassa jatkuisi. Paskapuhetta siis se, että saat aloitta puhtaalta pöydältä, tabula rasa in my ass. Toinen mahdollisuus ja joopa joo, entisessäkin oli ollut kärsimistä ja jos tätä oli luvassa ikuisuuden, niin voisikohan kuolleena vetää itsensä kaulakiikkuun?
Kummallista kyllä, sielullakin jalat puutuu tai ainakin minua väsytti joten se siitä ikuisesta elinvoipaisuudesta ja kaikkien kipujen katoamisesta. Väistämättä tuli mieleeni että aivan pakko etsiä täältä terroristien puoli ja käydä katsomassa kuinka partaäijillä kunto kestää niiden seitsemänkymmenen neitsyen kanssa. Lisäksi minua kiinnosti että mihinkä kuntoon pyyhepää menee kun on posauttanut kahdeksan kiloa heksogeenia sisältävän räjähdevyön?  Oma veikkaukseni oli että ainakin jakaus on sekaisin. Päätin kuitenkin painella ensiksi odotusaulan sivulla olevaan kahvilan näköiseen  tilaan jossa näkyi pöytiä ja tuoleja. Jysäytin takalistoni ensimmäisel…..
Sori nyt, mutta kello on niin paljon että pakko rientää maailmalle mutta eipäs karata minnekään sillä kerron kokemukseni loppuun palattuani illalla kotiin. Kello käy, ei voi mitään ja velvollisuudet täytyy hoitaa. Palataan illalla asiaan, vielä on kertomatta mitä EI kannata mennä huutamaan sieluja täpötäynnä olevassa odotushallissa ja muuta kuolemanjälkeistä meininkiä…..

 

OSI - blogi (omistettu oudosti orientoituneille osana Tavan Elämää) vain tämän kerran ellette aiheuta lisätarvetta
Elo 16. 2012
Nyt se sitten on viimein täällä, aito ja ainoa OSI - blogi, olen yhteistyössä muutamien lääke - esittelijöiden sekä lupansa menettäneiden lääkäreiden kanssa omistanut tämän blogin niille henkilöille, joista tuntuu että piispat ovat karanneet kokouksesta jo ajat sitten. Lyhenne tulee suomenkielisistä sanoista (kun kerran perkele ollaan Suomessa eikä missään Jenkkilässä)  Ota Se Itse ja tällähän tarkoitetaan tietysti tuota hetkellistä ja ennenkaikkea kyseenalaista tasapainoa tuovaa pilleriä. Paljonhan olisi asian tiimoilta keskusteltavaa vaan kaikesta ei saa puhua kaikkea, mm. retro - respat ja niiden värkkääminen uuteen uskoon DIY - blogien hengen mukaisesti on kiellettyä. Vaikka se olisikin niin uutta ja jännittävää kuten vanhassa, jotain kivistä kappelia käsittelevässä biisissäkin sanotaan. Niinpä keskitymmekin aloittelevien kajahtaneiden ongelmien käsittelyyn, siis kun ollaan tilanteessa jossa anima rationale ilmoittaa pulttien olevan sen verran hellällä ettei ilman lääketieteellistä momenttiavainta enää selvitä. Julkaisin jo aiemmin laajan kyselyn tuolla toisaalla, jossa pyysin hyttien valojen himmenemisestä kärsivien kysymään kaikesta mieltä askarruttavasta. No hittolainen, kysymyksiähän tuli noin neljä ja puoli miljoonaa ja sikäli kummallista että kaikki kyselyyn vastanneet ilmoittivat olevansa tiiviisti työelämässä. Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi esim. bussikuskeina nykyään on melkein pelkkiä vauvoja mutta eihän porukka muuten riitä. Ne on niin söpöjä liikennelaitoksen koppalakit päässään.
Kysymyksistä huokui selkeä epätietoisuus omien harhanäkyjen ja käsittämättömien liikesarjojen todellisuudesta. Jouduin lähes kaikkiin vastaamaan lohduttavaan äänensävyyn, kertoen hallujen olevan todellisia ja todennäköisesti käyvän paljon pahemmiksi ja surrealistisemmiksi ajan myötä. Huolissaan oltiin myös naapureista ja heidän mielenterveydestään; esimerkiksi nimimerkki Ammunko haulikolla alas vai tilaanko toverille kyydin kysyy, että onko normaalia kun naapurin Topi on koivussa jo viidettä päivää? Jaa - a, vaikuttaisi siltä että Topilla on mennyt tuo bongausharrastus ns. pönttöön eli kyllä Topilla viiraa sen verran että takaa napitettava college - pusero tulee tarpeeseen. Kannattaa soittaa toverille kyyti, jo ensinnäkin sen takia että kahjosta napsahtaa saman verran linnaa kuin mukamas terveestä ja toisekseen, tämä on rauhaa rakastava blogi (kuten olette aiemmista teksteistä voineet päätellä) ja näin ollen täällä ei yllytetä ketään väkivallan tekoihin. Toinen epätietoinen, nimimerkki Ei muuten mutta kitalaki on rakoilla, kysyy että kuuluuko hiilihappojäästä tehdyn mehujään olla niin saatanan kylmää ja pitääkö sen maistua niin omituiselta? Sinänsä kanssa vaikea kysymys, toki hiilihappojää on tosi kylmää mutta tuohon makuasiaan en osaa sanoa mitään kun en tiedä onko makua antamaan liotettu vanhat lääkkeet vai oletko tyytynyt tavalliseen lasinpesunesteeseen. Että näin, lukemattomia kysymyksiä kaikista elämiseen liittyvistä asioista. Niin, ja nimimerkille Se leviää aina ja joka kerta, vastaisin että ratkaisu ongelmaasi on yksinkertainen; nosta nyt hyvä ihminen se pytyn kansi seuraavan kerran kun menet torttua vääntämään.
Jos tässä homma lähtee tästä käyntiin, niin asiaan voidaan vielä palata vaikka otsikossa toista väitettiinkin. Homman helpottamiseksi ja kysymys tulvan ohjaamiseksi oikeaan paikkaan, luettelen muutamia tulevia vakinaisia kategorioita joiden alle voi kysymykset osoittaa;
Dosetissa ropisee - osiossa käsitellään muistia ja annetaan vinkkejä sen hataran ja hallusinaatioiden täyttämän mielen tueksi, jotta muistaisitte ihan oikeasti vetää ne jyvät aamulla naamaan ettei ihmisten tarvitse ihmetellä kun heilutte pitkin maita ja mantuja. Kannattaa siis teipata jo illalla ne aamulääkkeet kouraan.
Kärpäset on mun kavereita? - kategoria on tuiki tärkeä, se keskittyy aina niin olennaiseen hygieniaan, auttaa muistamaan että sellainenkin helvetin hieno keksintö kuin suihku on keksitty ja sitä on lupa käyttää (tämä tietysti koskee sitä porukkaa jolla on vesimaksut reilassa). Myös ankeammat olosuhteet on otettu huomioon, esim. maaseutulaisten on talvisaikaan helppo syöksyä jääkiekkkokentälle kun sitä jäädytetään. Ulkokenttiä kun ovat. Glykolia pesuaineeksi niin se ei heti kilahda jäähän.
Tosi omituinen ristikko - osiossa käsitellään kaikkea virallista postia ja annetaan ohjeita siitä, ettette perkele mene itse säveltämään niitä KELA:n hakemuksia vaan annatte jonkun viisaamman suosista rustata ne. Muuten teiltä loppuu kaikki tuet ja sitten alkoi hulabaloo.
Taidan olla julkkis - kategoria on omistettu vaatehuollolle; siinä päivitetään vuodenaikaa joka päivä ja annetaan ohjeistusta puketumisesta. Te ette todellakaan ole julkkiksia, kai sitä nyt ihmiset tuijottaa kun munasillaan hiihtelee -30 asteen pakkasessa sydvesti päässä.
Aina kun mä kokkaan, niin näen keltaisia viiruja - on pyhitetty ruoan valmistukselle, painottuen mikroruokaan koska ei teitä saatanoita voi avotulen ääreen päästää. Ne keltaiset viirut näkökentässänne on muuten pelastuslaitoksen haalareissa olevia heijastinraitoja ja jos olette niitä nähnyt, niin todennäköisesti teillä on ollut tupa täys palolaitoksen miehiä kun hellassa on joku vitun tarjouskyrsä roihunnut vallan perkeleellisissä liekeissä.
Apteekin nurkalla helisee - päivittää teille uusimmat apteekkimurrot ja varoittaa teitä laittomasta nappikaupasta. Siinä kerrotaan myös ettei kannata ostaa kourakaupalla smurffeja (alan ihmiset tietää), ne on kuitenkin jotain mynthoneita joilla katukauppias yrittää teidän harittavia silmiä huijata. Toki voitte kysellä hintoja niin nähdään paljonko apteekit oikein vetää välistä.
Tässä muutamia esimerkkejä ja lisää pistetään sitä mukaa kun aihetta ilmenee. Lisäksi on suunnitteilla meidän vajakkien oma aviisi, Viiraja - nimeltään. Tuosta hienosta nimestä huolimatta siinä ei käsitellä lähinnä teollisuudelle tarkoitettujen kuljetinhihnojen ja viirojen valmistusta, vaan julkaisu on tarkoitettu käsittelemään tätä niin epätoivoista aihetta. Toimittajina on useita toimittajia, kaikki ovat saaneet kenkää perseelleen eri mielenterveysjulkaisujen toimituksista, syynä joko liian räväkkä kirjoittelu tai paritustoiminta. Hyvissä käsissä siis mennään. Lehden saa helposti tilattua, ei tarvitse lähettää minulle kuin KELA - kortti ja antaa verkkopankin tunnukset tahi muut hallintaoikeudet tiliinne. En polaa kovinkaan paljon korvaustenne kanssa vaan jätän teillekin jotain, kunhan varmistelen moneksi vuodeksi eteenpäin lehtimaksujen saamiset.
Että näin, tämä oli nyt tulevan esittelyä ja toki olisin enemmän kuin mielissäni jos tuonne kommenttilaatikkoon pukkaatte mieltänne askarruttavia kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. En teitä hulluja varten viitsinyt perustaa omaa blogia koska tätäkin lasta on rakastettava ja ennenkaikkea pidettävä huoli siitä, että saatte (siis myös ja ennenkaikkea terveet) päivittäin jakaa tämän niin iloisella tavalla sekaisen elämäni kanssani, tarkoitan että joka päivälle on uutta luettavaa. Niin nykyhetkeä kuin menneisyyden kaoottisia tilanteita. Okei, DIY - blogien mukaisesti olen rustannut vanhoista jämistä yhden Vintage - valiumin, jonka kietaisen nyt naamaani ennenkuin lähden maailmalle. Katotaan sitten lyökö se värit päälle vai mitä tapahtuu. Oikein hyvää päivänjatkoa teille ja olkaa aktiivisia.

 

Kansainvälinen vapaapäivä eli nyt rikotaan nopeusennätyksiä
Elo 15. 2012
Jessus sentään mutta täällä keittokomerossani on kansainvälinen tunnelma; minun lisäkseni täällä on romanialainen Jelena (niin ainakin tussilla raapustetussa passissa luki), joka hoitaa Pohjois - suomeen asti ulottuvien velkojeni vedättämistä, kongolainen Mutututsambakalelewti (pistin vaan pelkän lempinimen kun se ristimänimi on jonkun verran pitkä, myöhemmin kyllä sanon pelkäksi Mutuksi) jonka tehtävänä on hoitaa Etelä - suomen velkojien rauhoittelu. Kolmikosta pisimpään on palvellut Katjushka, tuo tumma ja tulinen venäläisneiti, jolla on vastuualueenaan lähialueiden velkojat ja viralliset velkojat (verovirasto, sähkö, lääketeollisuus ja muut vastaavat). Pätevä likka, eksyy vaan välillä aiheesta. Kerran tulin paskalta ja kuulin kauhukseni hänen lirkuttelevan pehmeällä äänellä luuriin: “Ota slipover pois, ota housut pois - yhdeksäntoista euroa, kiitos kulta kun soitit”. Tempaisin puhelimen hänen kädestään ja kuulin jonkun hikisen suntion läähättävän luurin toisesssa päässä. Nopea tarkistus ja kyllä, se oli soitettu erään seurakunnan kanslian puhelimesta. Katjushka pyöritti perkele omaa bisnestään vaikka hänen piti keskittyä velkojieni rauhoitteluun. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä nurkassa - pakastimen ja lehtihyllyn väliin ahtautuneena - istuu Walter, tuo saksalaisen tarkkuuden perikuva. Hän yrittää laatia jonkinlaista maksusuunnitelmaa ja muutenkin laittaa noita finanssipuolen asioita jonkinlaiseen järjestykseen. Walter on hyvä äijä; ahkera,tarkka eikä osaa suomea kuin yhden ainoan lauseen: “Ei jumalauta, kyllä tää nyt toivottamalta näyttää”. Sitä se toistelee pitkin päivää ja hakkaa taskulaskinta sormet rakoilla.
Olen siis ristinyt tämän ainoan vapaapäiväni kansainväliseksi vapaapäiväksi, kun on tota ulkomaalaisverta köökki täynnä. Nopeusennätysten rikkominen tulee siitä kun tänään on tosissaan liikuttava valoa nopeammin, kaikkien asioiden hoito kun pitää pakata tälle samalle päivälle. Onneksi on hyvä tiimi, hatunnosto siitä heille. Ahkeria ja tarkkoja kaikki tyynni mutta keskenään niitä ei parane jättää. Kerran tein sen virheen ja sain takaisin tullessani paskahalvauksen heti ulko - oven avattuani; Katjuhska oli ehtinyt myydä kolmanneksen tavaroista, Jelenaa ei missään - hänet tavoitettiin rajalta missä hän oli maitokärryillä vetämässä minun kalusteistani koostuvaa muuttokuormaa rajan yli. Viimeisen kolmanneksen, johon kuului mm. velaksi ostamani, kohtuukokoinen pirttikalusto, oli tuhonnut Mutu. Tuo etelän kaunotar oli kaiketi potenut koti - ikävää ja siinä ohimennen veistellyt kaikista täyspuuta olevista huonekaluistani afrikkalaisia koriste - esineitä. Ei ollut perkele jäljellä kun aivan vitunmoinen kasa lastuja ja seiniä koristivat kaiken maailman naamiot, lattialla törötti jos jonkin näköisiä pikkupatsaita. Ainoa uskollinen - jos näin voidaan sanoa - oli Walter; hän oli koko ajan laskenut menettämäni irtaimiston arvoa ja karjahteli saksalaiseen tapaan summia asemapaikastaan eli pakastimen takaa. Kehtasi vielä epatto ohjeistaa että mikäli saisimme Mutun himmelit myytyä ja Katjushkan rahat tuloutettua kotiin, niin voisimme hoitaa näitä ja näitä velkoja. Helmen vitutti, sen voin kertoa. Teki mieli kuristaa koko talousnero sinne nurkkaan ja tunkea hänen maallinen tomumajansa pakastimeen, olisipahan sielläkin jotain täytettä. No eipä mitään, ajattelin, tää on tavan elämää ja jatkettiin sitten muutaman päivän jälkeen hommia kun oltiin saatu kaikki taas jonkinlaiseen järjestykseen. Jelena - paralla oli kädet ja jalat rakoilla kun hän hinasi maitokärryllisen huonekaluja takaisin rajalta. Kertoi että häntä oli hävettänyt vallan saatanasti kun rajavartijat ja tullimiehet olivat kertoneet kaatopaikan olevan toisessa suunnassa. No mitä helvettiä, kyllä minulla on mielestäni oikein hienot huonekalut enkä voi sille mitään jos jollain tullimiehillä on erilainen käsitys asiasta.
Päivä on kiireinen kaikkien hoitaessa omia tehtäviään, toki siinä ehditään ei niin lakisääteiset tauotkin pitämään. Kahvipöydässä käydään normaalia small - talkia, muut pilkkaavat minua englanniksi ja minä vaan nyökyttelen päätäni ymmärtäväisesti. Kerran pelästyttiin koko porukka; aivan yht’äkkiä Mutu alkoi hakkaamaan pöytää raivokkaasti, sitä kesti vajaa kymmenen minuuttia. Sanoin että älä hyvä nainen mätki pöytää, ei se sitä kestä. Kyseessä oli erään ruotsalaisen huonekalujätin todella laadukas pieni pöytä, jota pitää kasassa Pyhä Henki (ainakin jos mitä kotimaiseen, kunnon tuotantoon vertaa) ja jonka mukana oli tullut erään sanomalehden vuosikerta. Lehtinivakka oli tarkoitettu näetsen noiden joka suuntaan harottavien ja hieman västäräkin reittä vahvempien jalkojen passaukseen, ne kun olivat jokainen eri mittaa ja sojoittivat kukin omaan ilmansuuntaansa. No, viat saatiin korjattua kolmella litralla kunnon puusepän liimaa ja kahdeksalla kilolla ruuveja. Pöytäremontin jälkeen kysyin Mutulta että minkä vitun takia hän oli alkanut pieksemään pöytää, eikö me oltu sovittu että ongelmista puhutaan jos niitä ilmenee? Mutu vastasi ettei häntä mikään vituttanut, hän oli vaan ajatellut rummuttaa eli toivottaa tyttökaverilleen nimipäiväonnittelut. Vastaus veti koko köörin hiljaiseksi kunnes Walter tiedusteli että missähän tämä tyttökaveri mahtaa asua? Nigeriassa kuulemma eikä sinne eräs suomalainen iso operaattori ole vieläkään saanut vedettyä piuhoja ja linkkimastoja vaikka kehitysapurahat on käytetty eli ilmeisesti juotu jo aikaa sitten. Tästä syystä siellä ei ole verkkoa eikä näin ollen kännyköitäkään joten perinteinen kommunikointimalli eli rummutus jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Ehdimme jo hetken epäillä että näinköhän on että rummutus kuuluu Nigeriaan asti, kun jo kuului keittiön tuuletusluukun kautta vaimeaa jytinää kuulaassa ilmassa. Mutu kuunteli tarkkaavaisena ja viimein purskahti hillittömään nauruun ja hakaten vastaukseksi pienen setin, tällä kertaa hillitymmin. Kysyin että mikäs nyt noin hauskaa oli johon Mutu vastasi ettei hän kehtaa kertoa. Sanoin että anna tulla tyttö hyvä nyt vaan, saadaan kenties mekin sitten nauraa. No Mutu kertoi Sambalajatsovakewanen kiittäneen nimipäiväonnitteluista ja lopuksi kysyneen Mutulta että vieläkö hän oli sillä perseaukisella, kaljulla kusipäällä töissä? Kaikkia muita nauratti paitsi ei minua. Perkele että Afrikasta asti rienaavat toisen taloudellista ahdinkoa.
Tottakai meilläkin tulee silloin tällöin erimielisyyksiä, niin kuin jokaisessa tiiviisti yhdessä työskentelevässä tiimissä. Eräänkin kerran Walter äityi arvostelemaan tupakan polttoani, pistän melko taajaan liesituulettimen täysille ja vetelen hermostuneena tupakkaa sen alla, muiden puhuessa puhelimeen ja laskiessa menojani. Se perkele erehtyi sanomaan minulle että kannattaisi vähän miettiä sitä polttamista, se ei ole järkevää. Hetikin napsahti muutama versuoni päässäni ja ikäänkuin ohimennen tiputin kynän avoimena olevan karttakirjan sivulle, kynä tippui suoraan Rovaniemen päälle. Tehostin efektiä sanomalla että tuolla kansallisuudella ei kannata paljon tässä keittiössä tulla vittuilemaan polttamisesta ja sen järkevyydestä. Olihan se typerä veto, menneet ovat menneitä eikä se varmastikaan ollut aikuismaista käytöstä mutta sainpahan Walter - paran hermostumaan tosissaan. Hetken aikaa ilma oli sakeana nyrkiniskuja ja karjahtelua - niin suomeksi kuin saksaksikin. Walter muuten lyö kirjanpitäjäksi todella lujaa. Vertavuotavina juotiin sovinnonmaljat eikä siitä sen enempää. No kerran muijat olivat sekaisin, Mutu oli ollut käymässä kotopuolessaan ja toi tullessaan jotain Leopardin napanöyhtään sekoitettua, kuivattua ja jauhettua juurta. Sitä sitten polteltiin porukalla ja ainakin eukot se veti ihan kuutamolle. En viitsi häveliäisyys syistä tässä kertoa mitä kaikkea tapahtui mutta pienenä vinkkinä voin sanoa etten ole ikinä nähnyt romanialaisen taipuvan niin luonnottomalle mutkalle pitäen samalla saksalaista ******* suussaan. Meikäläiseen napanöyhtäblendi ei juuri tehnyt mitään vaikutusta - kiitos pitkäaikaisen lääkityksen - mutta kyllä omituisesti huojutti vielä päiviä polttelun jälkeen.
Tälläinen tämä kansainvälinen vapaapäiväni on, noin pääpiirteittäin. Toki aina sattuu ja tapahtuu joten odotan kauhulla mitä tämäkin päivä tuo tullessaan. Kohta aukeavat virastot ja minun on lähdettävä hoitamaan asioita. Otan kyllä kirjanpitopoppooni mukaan, vien ne vaikka yhteen tuttuun syömään asiointieni ajaksi. Siellä kokki osaa laittaa omasta kaapistaan mausteet jotka pitävät porukan rauhallisena saapumiseeni asti. Maksaa pirusti, mutta on vaivan väärti. Jelena kuuluu huutelevan kahville, kehuu samalla kuinka rikas, kaljupäinen työnantaja on taas maksanut itsensä kipeäksi ostamalla ylipäiväyksellä olevia vallan saatanan kovia korppuja kahvin kanssa kastettavaksi. Kyllä nyt taas jaksaa tehdä töitä. No just. Tälläistä tämä on meidän keittokomerossa; kansainvälistä, mutta hyväntahtoista vittuilua yli rajojen (ja pitkin päivää).

 

Kunnon albedo luo kyseenalaista liikenneturvallisuutta ja Area 51 tulee tutuksi
Elo 14. 2012
Hohdin kuin perkele, Pohjantähden ja jonkun muun tähden vähäinen valo sai minut ja ympäristöni hohtamaan valkohehkuisena, joukossa oli hieman sinisen ja keltaisen sävyjä. Pääni yläpuolella pörräävästä helikopterista karjuttiin heidän olevan ihmiskunnan edustajia ja lähestyvän rauhanomaisissa tarkoituksissa, lopusta en saanut selvää koska puhe oli yhtä mongerrusta ja puuroutui koko ajan yhä pahemmin.Heillä oli ilmeisesti samaisesta halpahallista ostettu megafoni, josta ostan kaikki ihgut vaatteeni ja vielä ihgummat ehkäisyvälineeni. Tämä tapaus sattui eräänä aamuna ollessani ulkoiluttamassa rakasta koiraani klo 03.20. (mitä ooh, se on normi lenkkeilyaika täällä helvetin erämaassa missä asustelen).
Itseasiassa tapaus lähti niin sanotusti lapasesta jo kuukausi sitten kun aloin miettimään pimeneviä elokuun iltoja. Paljonhan saa lukea kirjoituksia ja kuulla puheenvuoroja siitä, kun jalankulkijat eivät käytä heijastimia ja tästä syystä aamukrapuloissaan, ellei peräti lievässä laitamyötäisessä ajelevat autoilijat ovat suurissa vaikeuksissa yrittäessään havainnoida heitä. Vasta kun rahoitusyhtiön omistaman ajoneuvon ajotietokoneelta kuuluu; jalankulkija lennätetty ilmojen halki - etäisyys 150 metriä penkasta pellolla makaavaan raatoon, jatka matkaa ettei tule sanomista - ilmoitus, autoilija ei voi ottaa kuin huikan kaasuttaessaan pois paikalta ja todeta että taas olisi heijastin pelastanut. Niinpä ajattelin ettei tarvitse minun yliajetun ruumiini äärelle tulla jälkiviisaana jeesustelemaan ja vittuilemaan heijastimien puuttumisesta. Vaikka minulla ja lätkäkorvalla oli jo viime talvena hyvät varusteet niin ajattelin tänä syksynä panna paremmaksi. Viime talvena minulla oli sellainen kiinalaisen käsityön helmi, tiedättehän niitä joka toisella näkyviä keltaisia liivejä joissa menee muutamassa viikossa lattialle rapiseva heijastinnauha tai useampi. Lisäksi kädessäni oli edelleen samasta käsityön ja todella tiukan laadunvalvonnan luvatusta maasta kotoisin oleva heijastinnauha. Hyvä nauha, ei heijastanut lainkaan ja jo maaliskuussa minun täytyi vakavasti harkita proteesin hankkimista koska nauha oli aivan saatanan kireä ja kuoliota pukkasi alvariinsa. Lätkäkorvalle olin ostanut saman maan! valmistaman koirille tarkoitetun keltaisen liivin heijastinnauhoineen. Huutomerkki maan - sanan perässä johtuu siitä että harvassa maassa ravintolan ruokalistalla olevalle suunnitellaan heijastinliivejä. Joka tapauksessa, yhdessä lätkäkorvan kanssa (muistatte blogitekstini jossa kerroin osaavani puhua eläinten kanssa) nimettiin kyseinen rääsy “salamatakiksi”, sen ainoa heijasteominaisuus oli taivaita halkovat salamat jotka syntyivät staattisesta sähköstä. Lätkäkorva ei tykännyt lainkaan kun miltei joka ulkoilukerta jouduin sammuttamaan sen kytevän turkin jauhesammuttimella.
Sitten yksi lauantaiaamu alkoi valmistautuminen; hyppäsin tulivaunuihini (tietämättömille tiedoksi; Transit -89, maalin sävy: Helvetin puna että repikää siitä) ja karautin kohti maalikyliä. Kiersin joka saatanan halpahallin ja autotarvikeliikkeen (akku) ja vielä muutaman valaisinliikkeen, ennen kuin minulla oli tarvittava setti koossa. Ai niin, jouduin käymään myös maalikaupassa ja laittomia kanavia pitkin hommasin nestemäistä fosforia. Ihan ensiksi on pakko sanoa että sillähän ei ole väliä miltä ihminen näyttää, joten se on aivan sama paljonko niitä heijastimia on. Ei pidä paikkaansa, heijastimien määrällä on väliä joten on myös ulkonäöllä, mitä pukeutumiseen tulee. Tämän ulkonäkö asian testasin kesällä; pujotin käteni farkkujen puntteihin ja tungin kämmenet lenkkareihin muun kropan ollessa ilman rihman kiertämää. Aloin kävelemään käsilläni takaperin aurinkolasit vehkeeni juuressa keikkuen. HUOM! Olen niin notkea (todellisuudessa velkojat ovat väännelleet raajani sijoiltaan) että pystyn käsiseisonnassa tuomaan jalat vartaloon kiinni, ns. “päätön ratsastaja” - liike. Ilmeisesti olen aivan perkeleen järkyttävän näköinen ilmestys, koska ihmiset eivät huomanneet mitään eroa vaan morjestelivat tuttuun tahtiin. Minä vain nyökyttelin lantiotani vastaukseksi. Ainoa kommentti kuului ohikulkevan pikkulapsen suusta; “Äiti, tolla pieninenäisellä sedällä roikkui haarovälistä joku iso mötti”. No, minun siro päänihän se siellä.
Joo, taas ajatus karkasi. Eli; liimasin, neuloin ja ammuin hiltillä koko kroppani täyteen heijastimia. Oli kankaisia, muovisia, metallisia ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa oli niitä vilkkuvia ledihärpäkkeitä ja niitä olikin sitten sen verran että jouduin hakemaan autovaraosaliikkeestä akun niitä varten, kiinalaisvalmisteiset vaatteeni eivät olisi kestäneet pattereiden painoa. Akku roikkui selkäpuolellani sitä varten tekemässäni telineessä. Lisäksi akku antoi virtaa myös muutamalle halogeenille jotka olin kiinnittänyt ilmastointiteipillä kroppaani valaisemaan. Pisteeksi i:n päälle kastoin pääni ja kämmeneni nestemäiseen fosforiin ja johan alkoi välähdellä. Rakkaalle lätkäkorvalle oli ommeltu kotimaista materiaalia oleva liivi, jonka spreijasin neonväreillä ja koristelin fosforiraidoilla. Remmi oli täynnä villkuvia led - valoja, samoin panta. Olimme valmiita ulkoilemaan.
Astuimme ovesta kellon viisareiden näyttäessä 03.20 ja aamun ollessa todella pimeä sillä taivas oli pilvien peitossa. En malttanut olla testaamatta heti kotiovella heijastinarsenaalimme toimivuutta ja toimihan se; sytytin taskulampun ja osoitin sillä kroppaani mistä seurasi vitunmoinen väläys ja ulkovaraston seinästä paloi maalit karrelle, lepakoita tuli alas ropisemalla ja kaksi myöhäistä käkeä roihahti tuleen kauempana kuusikossa, onneksi ei sentään metsäpaloa syttynyt. Takaisin sisälle, näkökyky laamantui hetkeksi. Laitoin koirallemme ja itselleni aurinkolasit päähän, varmuuden vuoksi kahdet päällekkäin koska olivat halvempaa laatua. Uusi yritys ja taipaleemme alkoi. Kiertelimme tuttuja reittejä, Pohjantähden tuottaman valon monikertaistuessa heijastimistamme. Hehkuimme monen kymmenen metrin päähän kuin aaveet, fiilis oli kertakaikkisen mahtava. Ensimmäinen auto lähestyi, huomasin sen voimistuvasta välähtelystä vaikka itse autoa ei vielä edes näkynyt mutta heijastimeni onnistuivat nappaamaan ensimmäiset, karkailevat auton valojen säteet. Viimein auto ilmestyi esiin mäen nyppylän takaa ja me koiran kanssa aloimme hehkua vallan helvetisti, näytti siltä kuin enkeli olisi laskeutunut taivaasta vielä taivaallisempi koira mukaanaan. Ei puuttunut kuin pari ulkomaalaistaustaista maahanmuuttajaa taustalla viipeltämässä partojensa ja pitkien sauvojen kanssa, siinäpä olisi ollut joulukuvaelmaa itämaan tietäjien kera. Autoilijasta en varmastikaan näyttänyt enkeliltä vaan paremminkin alakerran edustajalta, sen verran voimakkaasti hän jarrutti ja lähti pakittamaan takaisin tulosuuntaansa päin.
Jumaliste, nämä varusteethan toimivat yli odotusten! Kaikkiaan kuusi henkilöautoilijaa lähestyi meitä joista viisi lähti pakilla karkuun, vain yksi uskalikko uskaltautui ajamaan ohitsemme. Hämmästykseni oli suuri kun autosta vastattiin sarjalla välähdyksiä, kunnes tajusin heidän olevan japanilaisia turisteja niiden vitun järjestelmäkameroidensa ja salamavalojensa kanssa. Yksi rekka tuli vastaan ja sen kanssa olikin kovat paikat, niillä kun on niitä valoja nokalla tosi paljon. Rekka lähestyi haipakkaa vauhtia ja mitä lähemmäksi se pääsi, sitä enemmän hehkuimme. Koira varsinkin oli hurja ilmestys, sen hännänpäässä oli melko iso led - valo joka heilui hillitömästi hännän tahtiin. Rekkakuski löi lisää valoja palamaan mitä lähemmäksi tuli. Nyt oli lumieneita ja luxeja sen verran ilmassa että minun alkoi tulla suorastaan hiki, sillä heijastinkennostoni tuotti lämpöä melkoisen paljon. Ensimmäisten savukiehkuroiden noustessa hihastani en keksinyt enää muuta kuin sytyttää itseeni suunnatut halogeenit. Järjetön väläys kahden 400 wattisen halogeenin valon heijastuessa kaikista heijastimistani ja Pohjantähden tullessa kaiken kukkuraksi pilven takaa esiin. Tämä riitti rekkakuskille. Viimeinen näköhavaintoni oli kun rekkakuski piti käsiään silmien edessä ja avoimesta sivuikkunasta kuului kauhistunut huuto; ” Viekää vain mutta älkää tehkö kokeita!”  WTF, luuliko se meitä alieneiksi? Katselin rekan suistuvan tieltä ja pomppivan pyörillään tien vieressä olevalle pellolle, jonne se myös jäi pystyyn. Tästä ja sivuoven aukeamisesta oksentamista varten, päättelin kuskin olevan kunnossa ja jätin hänen soittelemaan hinausapua ihan itsekseen.
Ylittäessämme peltoa pitkin sille vedettyä tietä, kuulin kaukaisuudesta lähestyvän helikopterin säksätyksen. Ääni voimistui ja pian kopteri pörräsi yläpuolellamme leijuen paikoillaan, valonheittimen valaistessa meidät ja meidän heijastuksemme valaistessa loputkin tienoosta. “Olemme ihmiskunnan edustajia ja lähestymme rauhanomaisessa tarkoituksessa, teillä ei ole mitään pelättävää. Antakaa jokin merkki jos ymmärrätte!” Jaahas, se on sitten erikoinen maa tämä Suomi; toisella on muutama heijastin ja heti luullaan että on toiselta planeetalta. Taidankin lähestyä Liikenneturvaa ja nostan syytteen väärästä kampanjoinnista, käsken samalla lopettamaan sen heijastin - ja muun löpinän. No ihan totta, kohta kun ajelet rajoitusten mukaan niin pian kopteri lentää yläpuolellasi ja edellisen litanian lisäksi sieltä kuuluu: “Täällä Suomessa saa ja täytyy ajaa reilua ylinopeutta, muuten olette tulppana tiellä ja aiheutatte vaaratilanteita kun teitä ohitellaan”. Heilautin kuitenkin kättäni kopterille osoittaakseni olevan hyväntahtoinen alien ja saadakseni tämän pelleilyn loppumaan mahdollisimman pian. Unohdin kuitenkin fosforoidut käteni, nostaessani kättäni se välähti ja näytti kuin salama olisi lähtenyt riisitaudin raiskaamasta rukkasestani. Se riitti, paluupostia tuli välittömästi; ensin kuulin konetuliaseen rätinää ja pian tunsin tuskallisen piston kaulallani. Tajuntani pimeni välittömästi.
Heräsin mutta en  kyennyt avannut silmiäni vaan kuuntelin ympäriltäni kuuluvaa puheensorinaa. Pääosin englantia, vain muutama tyyppi tuntui vaihtavan ajatuksia suomeksi. Yritin aukaista silmäni mutta en onnistunut, syyksi havaitsin fosforivärin leviämisen luomiini kopterin luomassa ilmavirrassa ja näin olikin sitten luomet liimantuneet kiinni. Tunnustelin päätäni ja se oli melko huonossa kunnossa. Se helvetin ilmavirta oli irroittanut toisen halogeeneistä ja painanut kuuman valaisimen oikeaa ohimoani vasten. Pahoja palovammoja ja ihonriekaleita, mahdoin kyllä olla kaukaa tulleen sivilisaation edustajan näköinen. Missä rakas lätkäkorva? Ajatus koiran katoamisesta sai minut äännähtämään omituisesti ja puheensorina hiljeni. Yritin sanoa koiramme nimen mutta kieli oli kuivunut kiinni kitalakeen enkä saanut aikaiseksi muuta kuin vistoa kähinää. Onnekseni kuulin tutun vingahduksen ja tiesin lätkäkorvan olevan lähistöllä ja hengissä, olisiko kiihko - kopterilaiset köyttäneet sen kiinni johonkin?
Taas huudettiin kuin vajakille, mistä helvetistä se johtuu että jos hieman poikkeaa massasta niin heti luullaan että kuulo on mennyt? Olen huomannut tämän oikeasti törkeän epäkohdan mm. hoitotoimen eri osa - alueilla. Englannin kielen taitoni ei ole maailman parhaita mutta ymmärsin että minut oli köyrätty armeijan erikoiskoneella Jenkkeihin, olin nyt Area 51:sellä. Samassa nenääni iski voimakas kahvin tuoksu, se tuli välittömästä läheisyydestäni, oikealta puolelta. Minulta on sen verran useasti sähköt poikki etten tarvitse näköaistia pakosta vaan minulle on kehittynyt eräänlainen vaisto tai lepakko - ominaisuus, osaan paikallistaa esineen pelkän hajun perusteella. Kätevä taito etsittäessä säkkipimeässä kalsareita tai sukkia ja saa samalla nenän auki. Niinpä iskin kiinni kahvikuppiin, riistin sen sitä pitelevästä kädestä ja tyhjensin yhdellä huikalla. Kahvi oli tulikuumaa ja aivan perseestä olevaa automaattikahvia, mikä ensinnäkin poltti kieleni rakoille ja kirvoitti äänijänteistäni sellaisen rääkäisyn että itsekin pelästyin. Ympäristöni reagoi nopeasti, kengät suhahtelivat ja kuulin kuinka aseista vedettiin liikkuvat taakse. Hätäpäissäni sanoin että älkää nyt perkele ampuko ja kysyin samaan hengenvetoon että mikä tässä on kuvion juoni.
Nyt alkoi vilkas keskustelu suomea puhuvien ja jenkkien välillä. Amerikan ukot ihmettelivät että miten tähtimatkaaja (voi vittu noita niiden yliampuvia nimiä) puhui suomea eikä kaikkialle levinnyttä englantia. Lisäksi pyydettiin tulkkausapua. Suomalaiset vastasivat amerikkalaiskollegoilleen kaikkien olentojen osaavan puhua suomea, on siellä sen verran omituista porukkaa että hyvin tulevat juttuun vaikka jokunen sata valovuotta olisikin välissä. Jenkkejä otti päähän, ainakin jupinasta päätellen. Tosin suomalaiset mokasivat tullessaan huutamaan vajakki - modella että osaatteko suomea? No en, arameaksi tässä yritetään selvittää tilannetta. Suomalaiset käskivät painua helvettiin vittuilemasta, kohta olisi turpa kipeä jos sama tahti jatkuisi. Tuli niin kotoinen ja isänmaallinen olo, turpaan vaan jos ei ensimmäistä lausetta ymmäretä.
Tilanne kuitenkin alkoi selvitä; armeijalle oli tullut lukuisia ilmoituksia oudosta, vallan saatanasti hehkuvasta hahmosta, jolla oli mukanaan niin ikään hehkuva, pienempi olento jonka perse vilkkui. (Lätkäkorvan häntäledi). Sattumoisin lähimmässä varuskunnassa missä oli hävittäjälentue, oli ollut amerikkalaisia kollegoita vierailulla ja he olivat sitten porukalla lähteneet tehtävää suorittamaan ja napanneet minut kiinni. Lisäksi oli Jenkkien toive roudata meikäläinen tänne rapakon toiselle puolen. Olivat kertoneet että heillä oli tietotaitoa ja osavia vehkeitä muukalaisten rassaamiseen Area 51:sellä. Täällä siis nyt oltiin. Kritisoin sitä että ensin pyydetään antamaan joku merkki ymmärtämyksen tasosta ja kun toinen heilauttaa kättään ja niin jo ruvetaan tulittamaan kaikilla piipuilla ja vielä nukutusnuolilla räimimään. Tässä kohtaa suomalainen hiljensi ääntään ja sanoi sen olevan noiden liipaisenherkkien amerikkalaisten olevan syypäitä, olivat nähneet viimeksi samanlaisen väläyksen George Bushin kädessä eikä siitä ollut kuulemma seurannut mitään hyvää. Tilanne alkoi pikkuhiljaa purkautua, kyselin päivämäärää ja saatuani sen selville kerroin että minun pitäisi olla KELA:n konttorissa jokusen tunnin kuluttua, oli jotain häikkää lääkekorvausten kanssa. Samaan rytäkkään tuli selväksi että olin työtön alkoholisti, jolla heitti päässä niin paljon ettei mitään rajaa, olivat antaneet jopa porttikiellon mielenterveystoimistoon. Amerikkalaisääni, joka ilmeisesti oli heidän pomo tai johtava upseeri, ei pitänyt hänelle tulkatusta puheestani. Hän alkoi hysteerisesti toistelemaan sanoja työtön, mielisairas, juoppo, perkele ja niin edelleen. Luvassa oli vittumaiset ajat koko alienjahtiin osallistuneelle porukalle; äijä lupaili päitä putoilevan ja vallan mahdottomia kärsimyksiä kaikille. Joku onneton yritti jotain sopertaa vastaan mutta ukko karjui että tiesivätkö läsnäolijat paljonko maksaa suomalaisen alkoholistin, joka kaiken kukkuraksi on aivan latva -B  - kakkonen, lennättäminen Suomesta Amerikoihin? Vieläpä heidän parhaalla häivekoneellaan ettei veli venäläinen eikä muutkaan saa tietää heidän köyräävän suomalaista juoppoa ronkittavaksi niin ikään salaiselle alueelle, voi jessus sentään. Keskeytin epaton puheen ja sanoin että lakkaa huutamasta ja järjestä kyyti KELA:an, siellä ukset aukeavat kohta ja mun pitää vielä hakea paperit kotoa. Harmi kun en pystynyt näkemään ukon ilmeitä mutta ne olivat varmasti näkemisen arvoiset, ainakin äänenkäytön voimakkuuden ja naamalleni ropisevan syljen määrän perusteella. Ukko karjui alaisilleen että nyt viette tuon vitun juopon ja muutkin mulkut suomalaiset sinne mistä olette ne löytäneetkin, jos joku puhuu tästä tapauksesta jälkeenpäin niin jokainen voi olla varma että CIA:lla on asiaa. Me kaikki luvattiin pitää turvat kiinni, jopa lätkäkorva haukahti hyväksyvästi.
Hittolainen, Jenkeistä lähdettiin vähintään heidän toiseksi parhaalla koneellaan sillä lähtökiihdytys rutisti paskat housuun ja muutenkin maisemat vaihtuivat vilkkaasti. Suomen puolella minut tipautettiin kirjaimellisesti kyydistä, koukkasivat sen verran matalalta etteivät katsoneet antaa aiheelliseksi laskuvarjoa. No, onneksi lätkäkorvalle oli annettu ja katselin siinä mustelmilla sen leijumista taivaalta alas samaiselle pellolle mistä meidät oli napattu. Tapauksen jälkeen päätin että en käytä käytä kuin suositusten mukaista yhtä heijastinta, useapi näköjään aiheuttaa ylireagointia. Oli se sellainen aamulenkki että heijastevarusteiden ja suihkun jälkeen nukuttiin pitkälle yli puolen päviän. Niin, outo juttu ettei lehdissä ollut mitään muuta kuin kuusi autokuntaa + yksi rekka ilmoitettiin kadonneeksi meillä päin…

 

Kylmiöjoogaaminen ja uudet asennot
Elo 13. 2012
Poikkeaa perinteisestä joogaamisesta lähes täydellisesti, joten tätä ei kannata rinnastaa perinteiseen sillä tässä haetaan eri asentojen kautta sielun (myöhemmin henki) elämänsä aikana kokemia stressitiloja. Läpikäymällä nämä stressitilanteet, henki saa rauhan ja alitajuinen kireys poistuu nopeudella, jota tässä yhteydessä ei ole yhtään liioiteltua sanoa perkeleelliseksi. Kylmiöjoogaaminen suoritetaan kylmiössä, maksimilämpötilana voidaan pitää +2:ta astetta, itse suosittelen -23 astetta, silloin mantran hokeminen käy vähän saatanan sukkelaan ja täysin automaattisesti, huulten väpättäessä sinisenä. Paras ja helpoin tie ykseyteen on perinteinen äwäwäwäwäwäwäw -mantra, joka syntyy luonnostaan huulten liikkeistä pintaverisuonten kilahdellessa jäähän ja elimistön taistellessa alkavaa hypotermiaa vastaan.
Kylmiön on syytä olla vähintään 2,5 x 3 metriä pohjapinta - alaltaan, sillä tähän poikkeuksellisen suuren suosion saavuttaneen joogan harrastamiseen tarvitaan järjetön määrä apuvälineitä, mm. sänky jonka leveys on väh. 80 cm, mutta pituuden on oltava sellainen että siihen saa koko kapisen ruotonsa suoraksi. Kaikki liikkeet on saatavissa 300 sivuisena kirjana suoraan minulta, kunhan saan konkurssiin menneen, tosi helvetin kieron kustannusosakeyhtiön kanssa riidat sovittua ja kirjani takaisin. Nyt pyydän teitä kuvittelemaan liikkeet sielunne silmin jolloin tekstin lukemistakin voidaan pitää mentaaliharjoitteluna. Mikäli harjoite onnistuu, tunnette ensin halua piekseä kirjoittaja ja välittömästi sen jälkeen pakonomaista tarvetta suihkussa käymiseen. Jos ja kun saavutatte edellä mainitutut tunnetilat, ne kertovat teidän olevan motivoituneita ja jumalattoman stressaantuneita. Siispä käykää harjoite läpi ennen kuin alatte säätämään hapenottoa kanssa eläjiltänne. Se on teidän ja ylikuormitetun oikeuslaitoksen parhaaksi.
Aloitetaanpa;
Maanantain aamunkoi, se on hyvä liike aloittaa viikko, sillä se auttaa henkeä muistuttamaan edessä olevasta, stressaavasta viikosta ja läpi käymään tulevat stressitilanteet etukäteen. Suosittelenkin että vietätte sunnuntain ja maanantain välisen yön kylmiössä. No niin; makaatte sängyllä ja ankeiden olosuhteiden takia olette nähneet painajaisia koko yön, potkien peiton pois päältänne. Olette siis melko kohmeessa, etten sanoisi. Herättyänne käännytte mahallenne ja asetatte kätenne vartalon sivuille hitaasti (ihan pakko mainita vaikka ette nopeita liikkeitä pystykään kohmeisella kropallanne tekemään) kämmenet ylöspäin. Painatte kasvonne tyynyä vasten ja pidätte tämän asennon niin kauan kuin mahdollista, ts. että hapenpuute vie melkein teiltä tajun. Nyt alatte tekemään vartalollanne S- liikettä, toisin sanoen kiemurtelette sivuttain (kädet edelleen kyljissä kiinni) kunnes saavutte sängyn laidalle. Pysähdytte hetkeksi, jäykistätte kehonne ja jatkatte kiemurtelemista. Siinä vaiheessa kun yläkroppanne on jo täysin sängyn reunan ulkopuolella, rentoutatte ylävartalonne ja annatte päänne iskeytyä jäiseen lattiaan veren lentäessä nenästänne. Ette kiroa, sillä huomaatte hokevanne äwäwäwäwäwäwä- mantraa kaiken sen vitutuksen ja itseinhon keskellä kun kyselette itseltänne mikä helvetti teidät sai seuraamaan jonkun hullun ohjeita. Muistakaa, nämä eivät ole hullun ohjeita vaan ensimmäinen askeleenne kohti valaistumista. Veren tulon hyydyttyä kohtuullisen pakkasen takia, annatte alavartalonne rojahtaa yläkropan seuraksi lattialle. Mikäli liike suoritetaan onnistuneesti, polviin alkaa kerääntymään vettä ja ne ovat umpijäässä joogaharjoituksen lopussa. Makaatte tässä asennossa tovin, kuitenkin sen verran vain että ette jäädy lattiaan kiinni. Tästä siirrytään seuraavaan asentoon, nimeltään Kelan luukulla.
Kelan luukulla - liike auttaa henkeä valmistautumaan käsittämätöntä liikenopeutta vaativiin suorituksiin mm. eri instansseissa asioidessa. Liike lähtee lattialta, jossa edelleen makaatte. Tätä liikettä varten teidän tulee hankkia oma, ajastimella toimiva vuoronumeroautomaatti led - näytöllä (mulla on niitä jokunen, voin myydä edullisesti). Tässä vaiheessa painatte vuoronumeroautomaatin ajastimen käyntiin, se kilahtaa noin puolentoista minuutin kuluttua vaihtaen näyttöön satunnaisen numeron, joka markkeeraa teidän vuoronumeroanne. Lisäksi teidän tulee asentaa seinään levy, joka markkeeraa asiointitiskiä (koko väh. L 60 x P 120 cm) Painettuanne ajastimen päälle, alatte hitaasti kohottautumaan pystyasentoon, kuitenkin roikottaen ylävartaloanne lantiosta alaspäin pää kiinni jäisissä säärissä. Odotatte tässä asennossa vuoronumeronne edellyttämää vuoroanne ja tunnette kuinka veri tuskallisesti pakkautuu kalloonne silmien pullistuessa päästä. Ette luovuta, vaan toistatte uskollisesti äwäwäwäw - mantraa. Vuronumeroautomaatin kilahdettua ja väläytettyä teidän numeronne, kiskaisette yläkroppanne aivan helvetillisellä nopeudella suoraksi. HUOM! Vartalon etäisyyden tiskistä tulee olla sellainen, että räjähtävän ylösnousun aikana kajautatte takaraivonne tiskin kulmaan vauhdilla, josta Ayrton Senna - vainaakin olisi ylpeä. Tiedän, tiedän, polvet yrittävät notkahtaa mutta taistelette vastaan hokien mantraanne. Tässä asennossa seistään jonkin aikaa, sen verran kuitenkin että havannoidaan tahmeaksi muuttuva takaraivo veren hyytymisen seurauksena sekä alkava sisäinen lämpeäminen nousevan vitutuskertoimen kasvaessa. Tästä siirrytään sulavasti Varvastossut ainakin ahdistaa - liikkeeseen.
Varvastossut ainakin ahdistaa - liike suoritetaan seuraavasti, jo tehtyjen alkuvalmistelujen jälkeen. Kaikki nämä alkuvalmistelut ovat mainittu kirjassa ja ne suoritetaan ennen joogasessiota, mutta minun on nyt pakko tällä tavoin kertoa ne sen helvetin konkkafirman takia. Liikettä varten pulttaatte lattiaan 12 millisen tapin, pituus noin 150 mm. Tappi pultataan luonnollisesti pystyyn, ja tapin tulee olla nyt noin kolmenkymmenen sentin päässä vasemmasta kyljestänne kun seisotte kasvot tiskiä kohden. No niin; liike aloitetaan kiertämällä vartaloa vasemman kyljen kautta ympäri täydet 180 astetta, kuitenkin pitäen oikean jalan jalkapohja kiinni lattiassa. Kun kasvot osoittavat tiskistä suoraan pois päin, lennätätte oikean jalkanne muun kropan seuraksi. Liike suoritettuna oikein aiheuttaa oikean jalan ukkovarpaan ja seuraavan varpaan välin iskeytymisen tappiin voimalla, joka saa teidät näkemään hetken aikaa sekä menneen ja tulevan. Hermonne ovat aivan riekaileina, vitutuskäyrä tapissa ja hikoilette jo melko voimakkaasti huolimatta ympäristön liki kahdestakymmenstä pakkasasteesta. Olette soturi, ette kiroa vaan hoette mantraanne vaikka huulenne alkavat sulamaan - mahdollistaen kirjavan kielenkäytön - ja sallien näin demonien melko konsonanttivoittoisten nimien karjumisen. Seisotte asennossa, annatte päänne taipua aina leuka rintaan asti mistä voitte ihastella varpaidenne turpoamista keskiverto perunan mittoihin. Nostatte hitaasti päätänne ja ojentaudutte viimeiseen liikkeeseen nimeltään Typerä käärme.
Typerä käärme - liike varoittaa henkeä malttamaan kiukkuiset sanansa tulevan viikon aikana, estäen näin teitä herjaamasta työkavereitanne silloin kun luulette näiden olevan kahvilla, vaikka he seisovatkin selkänne takana. Hyödyllinen liike siis. No niin; seisotte edelleen siinä suorana, mihin jäitte Varvastossut ainakin ahdistaa - liikkeen varpaiden ihastelun ja pään suoraksi noston jälkeen. Nyt taivutatte kroppaanne eteenpäin ja työnnätte kielenne ulos kunnes se on kunnolla kiinni terässeinässä. Pidätte tämän asennon noin minuutin ajan että se läskinpala ehtii napsahtaa kunnolla seinään kiinni. Tulette huomaamaan yhden seikan joka on varsinkin ensimmäisellä kerralla järisyttävä kokemus ja osoittaa metodieni tehokkuuden. Nimittäin, kielenne nykyisen position takia ette pysty enää hokemaan mantraanne, mikä aiheuttaa itsehillinnän pettämisen vitutuskäyrän noustessa huippuunsa ja vähän sen ylikin. Alatte hillittömästi repimään kieltänne irti sen venyessä aivan sairaisiin pituusmittoihin (vrt. Gene Simmons) mutta tuloksetta. Vasta sitten kun tunnette kielenne osittain repeytyvän kannoistaan ja tuon kylmän läskinpalan läpsähtävän kipeästi poskeanne vasten, siirrytte automaattisesti Vittu mä en jaksa enää tätä touhua -asentoon ja lysähdätte nyyhkyttäväksi rauniokasaksi oven taakse.
Itkettyänne tovin ja tajuattuanne kuinka kuumana kävitte, (osa oli valmis jopa tappamaan ensimmäisen kylmiön ovesta tulevan) huomaatte taivaallisen rauhan valtaavan henkenne eli sielunne. Lämpimässä suihkussa tämä tunne voimistuu ja tunnette itsenne virkeäksi ja rauhalliseksi. Tajuatte että siinä tuli koko viikon kilarit suoritettua vajaan tunnin aikana eikä enää  tarvitse suuttua kenellekään, vaan voi toimia rauhan sanansaattajana niin työpaikalla kuin verotoimistossakin. Kiitollisena tästä tiedustelette minulta sankoin joukoin, että mihin tilille voitte laittaa ne historialliset mittasuhteet saavat summat tästä suurenmoisesta kokemuksesta. Minä taas puolestani vastailen sähköpostin välityksellä jokaiselle erikseen, antaen kullekin eri tilinumeron, eihän sitä paalikasaa voi yhdelle tilille tuupata. Alkaisivat pian tietyissä instanseissa ihmettelemään että mitähän perkelettä se hullu nyt on väsännyt..

 

Voi tätä rakkauden määrää
Elo 12. 2012
En tiedä johtuuko tämä olotila eilisestä tekstistäni joka käsitteli naisten jumalattoman kauniita silmiä, mutta aivoni jäivät Suurta Rakkautta - tilaan mikä saa aina minut käyttäytymään hämärällä tavalla. Rakastan kaikkia ja kaikkea, ei voi mitään. Vaikka vouti kävelisi ovesta nyt sisään ja veisi kaiken muunkin lisäksi kalsarit jalasta, todennäköisesti hukuttaisin hänet intohimoisiin kielisuudelmiin - vaikka minun tuurillani ja kaikkien todennäköisyyksien vallitessa hän olisi tukeva, hikinen, karvainen ja sangen vittuuntunut äijä. Silti, rakkauttani riittäisi tälle omaa, epäkiitollista työtään tekevälle perkeleelle vaikka en olekaan SETA:n listoilla ja muutenkin kavahdan väärään suuntaan kulkevaa liikennettä B - rapussani.
Kaipa tämä olotila johtuu siitä että tuo niin monta raipaniskua ja lekanlyöntiä saanut komentokeskukseni ei kykene käsittelemään kuin yhtä ajatusta kerralla. Tosin vihatilat eivät kestä pitkään, rähähdän kuin rakkikoira ja se onkin sitten siinä. Taustalla on kyllä tietoinen ajatus siitä, että omistan papin pään mutta paholaisen kädet - yhdistelmä joka on saanut meikäläisen useasti kuseen. Rakastan jopa takapihallamme riehuvia ja kaiken paskovia harakoitakin niin paljon, että tänäkin aamuna menin ruokkimaan niitä. Vetelin patongilla parven johtajaa kertoen voimallisesti rakkaudestani häntä ja hänen parveansa kohtaan , kehoittaen ottamaan nyt sitä saatanan patonkia kun kerran tarjotaan. Harakka vastasi tunteisiini luovuttamalla jokusen sulan ja paskomalla käsivarteni täyteen. Rakkaan lätkäkorvan kanssa paistoimme eilen lättyjä, hänen uskollisesti valvoessa etujaan jalkojeni juuressa, katse ylöspäin suuntautuneena. Minä liukastelin kuolan kyllästämällä lattialla ja koitin pitää suurimman osan lättytaikinasta kulhossa.
Oikeasti, nämä rakkauden ja empaattisuuden tunteet ovat niiden iskiessä niin vahvat että alta pois. Mikäli kaikki ihmiset olisivat aikojen alusta asti ajatelleet näin, seisoisimme nyt täällä kylki kyljessä koska yhtään sotaa ei olisi käyty vaan kaikki aika olisi käytetty uuden elämän luomiseen. Ehkäpä tämä tilanne on kuitenkin otettu huomioon silloin kun ihmistä on luotu tai sitten evoluutio on pitänyt huolen siitä ettei näin pääse käymään. Väkilukuhan kyllä kasvaa koko ajan, asia mitä ei äkkiseltään uskoisi kun katselee uutisia, pelkkää tappamista kaikki tyynni. Soittelin eilen suurelle joukolle ihmisiä, kertoen heille kuinka paljon rakastan heitä ja kuinka paljon he merkitsevät minulle. Vastaukset olivat odotetunlaisia; “Mitä oot tällä kertaa vetänyt?”, “Ootko taas alkanut juomaan?”, “Teetkö kuolemaa?” ja “Joo joo, soittele sitten kun sulla on oikeeta asiaa”. Niinpä, ei ole helppoa hullun helliä - niinkuin meillä kajahtaneilla on tapana sanoa. Tai sitten maailmasta on muodostunut niin kyyninen ja skeptinen paikka ettei mitään rajaa. Kysyipä eräskin, jolle kerroin tuntevani mieletöntä rakkautta häntä kohtaan että paljonko tällä kertaa tarvitsisin lainaa. Voi perkele, tuota täytyy kokeilla pankissa, josko heltyisivät vaikka luottotiedot ovat aivan vituillaan.
Kaikesta tästä huolimatta, nyt tiedätte että maailmassa on ainakin yksi joka rakastaa teitä, aikaisempiin kokemuksiin perustuen vieläpä hyvin pitkään. Nämä tunnetilat kestävät monta kuukautta ja yleensä loppuvat siihen kun olen jakanut kaikki rahani ja minut tullaan kiskomaan irti jostain perkeeleen petäjästä jota tiukasti halailen. Viime kesänä palokunnan ukot ristivät minut näreen nussijaksi kun koittivat saada minut irti nuoresta koivusta jota syleilin hetkellisessä ( 7h 32 min., ulkopuolisen kellottama) rakkaudenpuuskassani. Rakastan myös kaikkia työläisiä ja varsinkin yötyöläisiä, jotka pitävät huolen siitä että meillä on aamulla tavaraa kaupassa ja tuore lehti luettavana ja monta muuta juttua. Niinpä olen vähäpätöisillä toimillani koittanut helpottaa heidän arkeaan, mm. pesemällä heidän autojensa tuulilaseja. Huonompi juttu on se, ettei meillä täällä korvessa ole liikennevaloja joihin pysähtyä, vaan kylän halkoo pitkä suora joten olen yrittänyt pestä tuulilasit vauhdissa. Ei perkele kuulkaa onnistu oikein hyvin, se hyppy pesuämpäri sylissä on vähän saatanan vaikeaa kun rekka tulee kohti sata kilometriä tunnissa kaikki valot päällä. Hyvin harvoin olen edes kyennyt hyppäämään tuulilasin korkeudelle, matka on katkennut syylarin kohdalle ja siinä sitä on sitten melko littoisena poikana matkustettu aina seuraavaan kaupunkiin asti. Pesuämpäri on tietysti lentänyt huit helkkariin. Tästä syystä ei pidä ihmetellä jos joskus tapaatte maailmalla kaljupäisen jätkän jonka otsassa komeilee syväuurros - tekniilla tehdyt Volvo, Man ja Scania - tekstit. Se olen minä ja vastaan tulleiden rekkojen logot.
No mutta miettikääs, koska olette viimeksi kertonut jollekin rakastavanne häntä, niin että todella tarkoitatte sitä? Aika nähkääs kuluu ja paljon jää sanomatta. Henkilökohtaisesti minun ei ole tarvinnut tästä kärsiä vaan päinvastoin, ihmisiltä ovat sanat loppuneet ja nykyisin he osoittavat tunteitaan käyttäen apunaan kiviä, käsivarren vahvuisia oksia ( elämä on minulle yhtä pääsiäistä, virvotaan jatkuvalla syötöllä) ja aseita. Minne vain kuljenkin, iloisesti lentosuukkoja lähetellen niin jo on ilma sakeana kaikenkokoista roinaa mitä nuo rakkaat lähimmäiseni käsiinsä saavat. Kerran yksi riski mies heitti minua jauhosäkillä, se tuli tarpeeseen sillä olin juuri matkalla kauppaan ostamaan leipomustarvikkeita. Mistä ne oikein tietävätkään puutteeni? Kiukaan kivet ovat niin ikään lähimmäisten lahjoittamia, kaikkein rakkaimmat linkosivat niitä makkarin ikkunasta sisään ettei minun tarvinnut rasittaa itseäni keräämällä niitä pitkin pihaa. On niin ihanaa rakastaa ja olla rakastettu. Ihan totta, viime talvena kun pihalla riehui oikein kunnon lumipyry ja minun piti lähteä hakemaan tupakkaa, huomasin että ulko - ovi oli naulattu ulkopuolelta todella lujaa kiinni, samoin ikkunat olivat laudoitettu niin ettei pihalle nähnyt. Eihän tästä voi päätellä kuin että naapurit ovat olleet huolissaan mahdollisesta liukastumisestani umpihangessa ja ovat näin ollen rakkauden tunnossaan rajoittaneet liikkumistani, ikäänkuin varoittaen talven vaaroista. On ne niin helvetin mukavaa porukkaa ettei aina tiedä itkiskö vai nauraisko.
Taidankin tästä juoda toisen pannullisen kahvia, käydä suihkussa ja parfymoida itseni, sitten olenkin valmis lähtemään kylille jakamaan rakkautta. Asusteekseni valitsen ylikireät farkut, koiranpaskalta haisevat lenkkarit ja yläkroppaa verhoamaan puen sen äklön kirkkaan keltaisen, sydänkuviolla varustetun paidan. Vielä nenälle ne omistamani vähän saatanan ärsyttävät, Elton John - malliset mutta pinkit lasit, niin eiköhän kyläläiset taas tajua millä asialla liikun. Saas nähdä mitä kivaa ne tällä kertaa lahjoittavat…. rakkaudessaan…

 

Naiset; älkää murehtiko ulkonäöstänne - silmät ne on jotka merkitsee
Elo 11. 2012
Se on totta. Silmät, nuo mystiset sielun peilit ovat ainoa asia joilla on todellista merkitystä. Nainen voi olla vaikka minkälainen ulkomuodoiltaan mutta silmät kertovat kuka ja mikä hän on, jo paljon ennen kuin nainen ehtii suutaan avata. Lisäksi naisen silmät juttelevat koko ajan, jopa mykkäkoulun vallitessa ne kertoilevat asioita ja tuntemuksia ja niitä kannattaa kuunnella sillä ne eivät valehtele. Nainen voi valehdella olevansa sporttinen ja iloinen persoona mutta silmät kertovat hänen valehtelevan - hän on väsynyt ja murheellinen. Naisen kertoessa olevansa syrjään vetäytyvä ja koti - illoista pitävä, hän todellisuudessa on saanut äijäparkansa henkivakuutusrahat juuri tililleen ja tekstaa menomestan osoitetta kymmenelle parhaalle likkakaverilleen - sujuvasti siinä samalla kun keskustelette.
Silmät ovat myös ainutlaatuiset, yhtään samanlaista paria ei ole olemassakaan, on siis typerää sanoa että se on sellainen ruskeasilmäinen nainen, kais tiät? No vittu en tiedä koska ruskean eri sävyjä on miljoonia ja lisäksi ne voivat ollat kirkkaat, sameat, vaeltelevat, väsyneet, kutsuvat, kylmät, eksyneet, iloiset, etc. Mystisimmät silmät jotka olen nähnyt naisella, olivat täysin mustat aina iiriksen ulkoreunoilta pupillin keskustaan asti. Hän sanoi ettei ( ja todisti konkreettisella tavalla) käytä piilolinssejä, vaan kyseessä oli geneettinen virhe josta hän kertoi kärsineensä läpi koko elämänsä. Kerroin hänelle hänen olevan hullu jos kärsi silmiensä takia, olisin antanut mitä vain jos olisin saanut samanlaiset. Keskutelun aikana oli vaikeuksia katsoa häntä silmiin, tuntui kuin hän olisi nähnyt suoraan sieluun. Olin aivan myyty mies ja nuo silmät ovat jääneet kummittelemaan varsin positiivisella tavalla päähäni. Toiset jotka muistan, olivat nuoren neitokaisen ns. “husky -silmät; toisen ollessa taivaan sininen ja toisen ollessa melkein harmaa. Luonnolliset, minua on nimittäin turha tulla kusettamaan piilareiden kanssa sillä nähdessäni psyykettä ravistelevat silmät, otan ja tarkistan asian oikeellisuuden eli kyseessä luontoäiti vai joku helvetin optikko. Ettäs tiedätte.
Itseäni mitenkään jalustalle nostamatta, minulla on aina ollut kyky tulkita melko hyvin ihmisen mielenliikkeitä ja ajatuksia silmien perusteella. Iseasiassa jokaisella on, sitä täytyy vaan treenata ja siinä harjaantuu erehdysten ja onnistumisten kautta. Istuessani aikan valtion ylläpitämässä laitoksessa, siellä oli kerrassaan erinomainen tilaisuus tutkia ihmisluontoa ja elekieltä - siellä kaikki kun yrittivät vain ja ainoastaan ajaa omaa etuaan ja näin ollen valehtelu ja osittaisen totuuden puhuminen oli arkipäivää. Se on kumma juttu miten suu ja naamanilmeet voivat kertoa sinulle asioiden olevan näin, samaan aikaan silmien huutaessa että nyt tulee paskaa tuutin täydeltä.
Palataanpa tuohon ulkonäköön, olen seurustellut aikanani ( näillä tarkoitan sitten heti useamman vuoden juttuja enkä mitään parin viikon pikaromansseja) sekä ylipainoisen ja anorektikon kanssa. Heidän kanssaan oli mukavaa ja rakastin suunnattomasti molempia, he olivat huumorintajuisia ja eloisia ihmisiä eivätkä antaneet ulkomuotonsa häiritä vaikka kertoivatkin toisinaan toivovansa asioiden olevan toisin. No helvetti, ei kukaan ole täydellinen, en minä ainakaan. Esimerkiksi ulkonäköni takia en voi mennä enää Italiaan, siellä repeää helvetti. Tässä takavuosina poikkesin ja piti olla viikko, mutta se reissu lyheni kahteen päivään vainoamiseni takia joten lähdin kotiin. No perkele sentään, olen aina pitänyt arkkitehtonisesti kauniista rakennuksista (alan kirouksia), erityisesti kirkot ovat vaikuttavia. Keskiaikaiset ja vieläkin vanhemmat monunentit huokuvat sellaista kauneutta mitä nykyrakentamisella ei tulla koskaan saavuttamaan kiireen ja kustannustehokkuuden takia. Niinpä sitten eräänä aamuna olin kuvaamassa yhtä kaunista kirkkoa torin laidalla kun ilmaa repi huuto;” il diavolo in mezzo a noi!” Italian kielen taitoni on nolla (vaikka italia on jumalattoman kaunis kieli, samoin kuin latina ja gael) joten en ymmärtänyt mistä oli kyse. Ihmisiä alkoi kerääntymään ympärilleni, kuitenkin välimatkan päähän ja ristinmerkit halkoivat ilmaa. Ajattelin että olinko loukannut heitä jotenkin, eikö kirkkoa saanut kuvata vai mitä vittua tässä nyt tapahtui? Sitten kun kirkon ovet aukenivat ja sieltä tuli kolme tyyppiä pitkissä kauhtanoissaan, alkoivat karkelot, yksi heistä viskoi vettä päälleni kahden muun mumistessa latinaa, ilmeisesti rukouksia. Pakenin paikalta, mutta se oli turhaa - he vainosivat aina minua kun astuin hotellin ovesta ulos ja väkimäärä kasvoi koko ajan. Lomailusta ei tullut mitään joten lähdin kotimatkalle. Paluulennolla kysyin lentoemännältä mitä mahtoi tarkoittaa kuulemani lause ja esitin sen hänelle niin hyvin kun taisin. Lentoemo katsoi minua oudoksuen ja sanoi sen tarkoittavan paholaista keskuudessamme, tai ainakin viittaavan sinne päin. En tiennytkään olevani niin vitun ruma.
Toinen typerä juttu, mitä kuulee varsinkin nuorten miehen puhuvan (oppineet isiltään) on se, että “katsoessani aamulla naista vierelläni, totesin hänen olevan niin susiruma että piti purra käsi poikki kun muija makasi sen päällä, muuten en olis päässyt huomaamatta lähtemään”. Voi perkele, voin lohdutuksesi sanoa että kyllä se ovi aukeaa molempiin suuntiin, esimerkiksi molemmat tärykalvoni on synteettisiä, toinen on tehty emakon immenkalvosta ja toinen HK:n Sinisen kuoresta. Vasemman korvan tärykalvon (immenkalvo) menetin -89 asuessani Helsingissä ja päätyessäni kostean illan jälkeen erään naisen asuntoon. Aamulla heräsin aivan helvetinmoiseen kirkumiseen, ääni lähti ensin korvani juuresta (hetki jolloin tärykalvo repesi), etääntyen kohti makuuhuoneen oviaukkoa josta nainen tuijotti minua kauhun vallassa, pelonsekaisen hien valuessa pitkin hänen ihoaan. Vaikka korvasta valui verta ja vinkuminen oli saatanallista, sanoin kohteliaasti; “Mennään mennään - ei tarvitse pelätä”. Laitoin asunnon oven perässäni hiljaa kiinni ja totesin Kruununhaan kaunottarilla korkeasta vaatimustasostaan huolimatta sattuvan näköjään pikku kämmejä. Suruuni join viikon, sitten oli pakko mennä lääkäriin. Toinen juttu (makkarankuori) sattui lähempänä näitä korpiselkosia vastaavassa tilanteessa, tässä tapauksessa “Hyvä Jumala, mikä toi on?” - kirkumisen saattelemana. Niin naiset, nyt kuljen puolikuurona mutta silti rakastan teitä. Tosin valistan nykyään nuoria miehiä heidän lähtiessä kapakkaan, ottamaan mukaansa korvatulpat ja nopeasti puettavat vaatteet - saattaa jäädä aamukahvi saamatta.
Vieläpä tuosta naisen koosta, ei sillä ole merkitystä. Se on sama juttu kuin luonteen kanssa, molemmat asettavat omat vaatimuksensa ja ei se mitään elämää haittaa. Kaikesta löytyy positiivisia puolia; esimerkiksi ylipainoisen kanssa asuessani eteen tuli näitä elämän pieniä nyansseja, tapaus joka sai minut näkemään asioita uudessa valossa. Kun hän poisti jotkut vanhat farkut käytöstä, sain ratkoa niistä vetoketjun silloiseen prätkääni ketjuiksi. Hyvin kesti ja matka taittui. Vastavuoroisesti (hän oli innokas käsityöihminen) hän otti naamastani kipsivaloksia joista sitten väsäsi naamareita vappu - ja halloween toreille. Kauppa kävi kuin siimaa ja kansa oli kauhuissaan. Vastaavasti anorektikon kanssa ei onnistunut puutarhahommat, hän onnistui aina piiloutumaan rautakangen taakse. Rakastelessamme ensimmäistä kertaa hän kehui minun olevan hyvä rakastaja kun en pitänyt mitään kiirettä. Sanoin hänelle suoraan että luuletko minun haluavan hakata mulkkuani jokaiseen törröttävään luuhun perseessäsi. Vastaukseksi sain että ei hän tiedä, koska noponi on niin pieni ettei hän itse asiassa edes tiedä koska se sisällä. Että näin, silti pariteltiin useasti kumpaisenkin kanssa ja hyvää teki. Paaksaaminen on muuten mielettömän mukavaa.
Siitä tulikin mieleeni, ettei teidän naisten tarvitse meikata/pynttäytyä miehiä varten jos menette kapakkaan hakemaan tarpeiden tyydyttäjää. Oikeasti, meillä kaikilla on tarpeemme ilman mitään perheenperustamisjuttuja, ja sen voi sanoa suoraan koska monet miehet (eli useimmat, suoraan sanoen lähes kaikki) ajattelevat samoin. Siis miksi pukeuta ja meikata, vetää kännit ja naida kaatokännissä ventovieraan kanssa kun sen voi tehdä selvinkin päin jolloin siitä nauttiikin jotain. Sitäpaitsi kapakasta löytää aniharvoin sitä oikeaa, kyllä me kunnon jätkät vaellamme ihan muualla ja odottelemme josko joku nainen tulisi sanalle. Ei, en tarkoita mitään seurakunnan lennokkikerhoa vaan katsokaapas ympärillenne kadulla niin huomaatte jonkun katselevan tai jopa suorastaan tuijottavan teitä. Kirkollisille piireille tiedonannoksi, etten ole tässä järjestämässä mitään lihamessuja vaikka kehoitankin ihmisiä vilpittömästi tuottamaan hyvää oloa toisilleen, sanonpahan vaan että vaikkapa kaveripohjalta harrastettu seksi on mukavaa. Sehän on luonnonmukaista symbioosissa elämistä, hittolainen!
No niin, tulipahan taas mölistyä tällekin aamulle - mutta asiaa. Ihan totta, lakatkaa murehtimasta ulkonäköänne sillä te olette rakastettavia juuri sellaisena kuin nyt olette. Toki voitte käyttää elämänne kaksikymmentä parasta vuotta salilla käymiseen ja dieettipiiperryksien syömiseen, saadaksenne huutaa reilu nelikymppisenä Bingo!, kun sohvalla könöttää paskamahainen, pienimunainen ja työtön rohjake. Sama toisinpäin, eli nauttikaa elämästänne - mikään ei ole ikuista, ei edes kauneus sillä tavalla kuin aivopestyt ihmiset kauneuden mieltävät. Pienirintaiset älkööt murehtiko, ne ovat terhakkaat vielä viisikymppisenäkin ja isorintaiselle tiedoksi että se maan vetovoima vaikuttaa miehiinkin, paitsi sen yhden kohdalla. Se, mikä oli ennen kuin kurjen kaula, on nyttemmin kuin pärekattonaula. No niin, painukaa paaksaamaan siitä.

 

Todella törkeää harhaanjohtamista
Elo 10. 2012 |
Ei ole opastanut sokea ukko eikä viisas metsänhenki, ei todellakaan. Pakkotyöleireillä saatujen lihasten sijaan kehoni on näivettynyt entisestäänkin enkä ole pystynyt villitsemään muita kohtalotovereita menestyksekkääseen kapinaan, loihdittuani heille ensin kelpo aseet hernekeittopurkista ja alkkareiden kuminauhasta niinkuin eräs mies, joka tekee kerällisestä pakettinarua vaikka Armanin puvun. Tai sitten sitä suurta katastrofia - joissa pääsen loistamaan - ei ole vielä tullut, mutta rohkenen epäillä vahvasti tätäkin mahdollisuutta.
Toisin sanoen, kaikki sankaritarustot leffoja, kirjoja ja TV - tarjontaa myöden ovat todella törkeää harhaanjohtamista ja minä hullu kun olen luullut niiden olevan totta. Ette usko kuinka monen sokean, vanhan miehen hihaa olen käynyt nykimässä sanoen; “Oi, koska Te alatte opettamaan minua, olen valmis!”. Normi vastaus on ollut vihainen kepinisku ja noin puolentoista minuutin mittainen, vihainen mölinä. Olen kanniskellut tukkeja ja perkeleellisiä kiviä suolla Itävaltalaisen esikuvani mukaisesti mutta lihaksista ei tietoakaan, nivustyrää siinä yleensä on paukahdellut ja lähes jokainen selkärankani välilevy on suorastaan lennähtänyt pois paikoiltaan. Voi helvetti sentään, se siitä illuusiosta. Ei ole tullut mitään niin usein nähdystä ja luetusta mielen vallasta aineeseen, olen sitäkin treenannut tuijottamalla takapihalla lojuvia puukenkiä niin kauan, että niistä alkoi versoa joku helvetin Hollantilainen puuntaimi. Palkkioksi tästä keskittymiskyvyn kohdistamisesta sain virtsarakon tulehduksen ja tajuttomat peräpukamat, miksi sankareille ei koskaan käy näin sillä onhan heidänkin täytynyt jossain vaiheessa harjoitella? En tiedä mutta vituttaa.
No entäpä suuri, koko maailmaa ja ihmiskuntaa ravisteleva katastrofi? Meikäläisen tuurilla se olisi enemmän kuin todennäköisesti suuren padon murtuminen tai siis uhka että koko hoito repeää. Alapuolella oleva kaupunki ja sen asukkaat olisivat suuressa vaarassa ja muutenkin padon murtumisella olisi maailmanlaajuiset seuraukset. Tilanteen ollessa ns. päällä, porukkaa olisi padolla aivan saatanasti, kaikkien itkiessä ja heitellessä tuhkaa päällensä. “Voi kuinka meidän nyt käy?” - voihkinta täyttäisi lähititenoon ja kaukana padon alapuolella olevan kaupungin kaikkien kirkkojen kellot kutsuisivat väkeä viimeiselle ehtoolliselle. Padon kyljessä oleva repeämä pulputtaisi vettä uhkaavan rutinan voimistuessa. Tässä vaiheessa minä astuisin kuvaan, tietämättömänä mitään uhkaavasta tilanteesta tulla jolkottelisin iloisena padon viertä kulkevaa polkua pitkin. Iloisella mielellä, olisin palaamassa kaupungista tavanomaiselta apteekkireissultani todella kiitollisena etten joutunut kuin kahden auton yliajamaksi. Pian väkijoukko huomaisi minut, erityisesti orkesterin sen hetkisenä päällikkönä toimiva, pahoin alkoholisoitunut kaupungin rakennusinsinööri. Osa porukasta kavahtaisi rujoa olemustani, tutumpien tullessa valistamaan uhkaavasta vaarasta samalla kehoittaen tunkemaan lääkkeet vallan verrattomaan minigrip - pussukkaan etteivät mene perkele ihan tärviölle. Voisin sitten viimeisen hetken koittaessa vetää koko kouruuksen kuivia nappeja ääntä kohti ja saada hetkellisen hauskan hetken tässä ainaisen kyntämisen valtaamassa elämässäni. Juuri kun olisin pummaamassa minigrip - pussia paikalliselta kotitalousopettajalta, insinööri osoittaisi minua kruunukorkkien pahoin raiskaamalla sormellaan karjahtaen: “Vain tuo epatto voi pelastaa meidät!”. No hittolainen, huraa - huudot raikaisivat ja sain viettää hetken julkkisen elämää, t - paita kireällä ja kaikkien ympäröimänä. Olisin tässä vaiheessa niin onnellinen ja sekaisin saamastani huomiosta, etten kestäisi julkisuuden tuomaa painetta vaan rouskuttaisin koko lääkesatsin dosettia myöden.
Iloa ei kestäisi kohdallani kauan, sillä insinööri ilmoittaisi minun sopivan vallan saatanan hyvin padossa olevaan halkeamaan ja ennen kuin huomaisinkaan, olisin matkalla kohti patoa väkijoukon kantaessa minua olkapäillään. He tunkisivat minut padon halkeamaan ja hakkaisivat minut sisään käyttäen apunaan lekoja ja puukiiloja. Jopa paikalla olevat lapset osallistuisivat talkoisiin takoessaan minua rautakauppareissullaan saamillaan kakaroiden rakennustarvike setillään. Pienet vasarat kilkuttaisivat jo muutenkin pahoin ruhjoutunutta päätäni iloisen kikatuksen saattelemana. ( juuri näiden “pikku -timpuri” työkalupakkien myymisen takia rautakauppiaat olisi syytä poistaa maailmankartalta ). Siinä sitten olisin, tuhannen mykyrässä padon raossa, onneksi oli jäänyt yksi silmä ehjäksi ja sekin näyttäisi olevan padosta poispäin joten kykenisin havainnoimaan ympäristöäni. Näkisin kuinka juoppoa insinööriä taputeltaisiin selkään hänen loistavan huomionsa ja terävän älynsä takia, nyt voitaisiin lähteä kaupunkiin kaljalle ja kertomaan kaikelle kansalle että uhka on eliminoitu, eiköhän siitä saataisi aikaiseksi useamman päivän kestävät juomisorgiat. Luonnollisesti kaupungin piikkiin.
Siihen sitten jäisin, padon rakoon ja pimenevään iltaan. Tähtäilisin ainoalla silmälläni ensimmäisten korppien saapumista paikalle, oikean korvan ilmoittaessa satavan melko rankasti, se olisi kohta täynnä vettä. Olisivat nyt perkeleet hakanneet pään kunnolla padon sisään eikä tälläin puoli päätä ulos. Joutuisin pieksemään kielelläni yhä röyhkeämmäksi käyviä korppeja jotka yrittäisivät nokkia ainokaista näköelintäni irti päästäni. Tilannetta ei helpottaisi yhtään se, että veden paine halkeamassa selkääni vasten aiheuttaisi veden tunkeutumisen persereiästäni sisään jäädyttäen myös seve ballesterokseni eli kivekseni smurffi - marjan (sininen) värisiksi pallukoiksi. Näin ollen sankarisaaga ei saisi jatko - osaa ainakaan sen villin poikaviikarin myötä. Ehei, se vähäinenkin siittiöiden tuotanto olisi nyt kertakaikkiaan loppu. Makaisin siinä padon reiässä sen syksyn ja talven, alkukesästä kasvaisin jo sammalta. Tässä vaiheessa ainoa silmäni olisi verestävä kuula japanilaisturistien käytyä kuvaamassa pääni yläpuolella olevaa messinkiplakaattia jossa lukisi: “Insinööri Holppa -aho pelasti alapuolella levittäytyvän kaupungin ja koko maailman tämän luonnosta löytyneen kiilakappaleen avulla”. Kiitti vitusti. Japanilaisturistien salamavalot olisivat kärventäneet silmämunani karrelle joten en enää kykenisi nauttimaan alkavasta kesästä. (myös japanilaiskameroiden salamavalojen kehittelijät ovat tappolistallani).
Saisin kuitenkin kostoni, vieläpä suloisen sellaisen. Kylmä vesihän pienentää niin kuin me miehet hyvin tiedämme ja näin ollen en enää olisin täysin tiivis tulppa, vaan vettä pääsisi tippumaan pieninä tippoina alapuolella olevaan lampeen joka oli ennen padon rakentamista suuri järvi mutta nyttemmin pieni lampi. Noiden vesitippojen myötä lampeen pääsisi myös todella tukevia lääkeainejäämiä, joita valtava vedenpaine huuhtoisi kehostani. Muutamien vuosien kuluttua vesi olisi jo niin eri psyykelääkkeillä kyllästynyttä, että ensin alkaisivat lammella juomassa käyvät eläimet sekoilemaan. Hirvet liftaisivat tavanomaisten kolareiden sijaan ja linnut lentäisivät takaperin. Pikkuhiljaa lammella uimassa käyvät kakarat kajahtaisivat sekä lammen rannalla suojaamatonta seksiä harrastavat nuoret, pikaisen sutaisun päätteeksi suoritetun uintireissun aikana suuhun joutuneen veden takia. Lopulta kaupunki ja sen asukkaat olisivat sen verran jyrähtänyttä väkeä, että koko kaupunki olisi aidattava. Öitä valaisisivat kaupungissa riehuvat mellakat ja maailmanlopun meininki. Kansalaisten sekoamisen syytä alettaisiin tietysti valtion johdolla tutkimaan ja pian jäljet johtaisivatkin sylttytehtaalle eli minun pahoin ränsistyneeseen kehooni. Johtava tutkija (japanilaista syntyperää muuten) huutaisi suureen ääneen että kenen vitun idea oli hakata tää hullu padon tilkkeeksi, voi perkele sentään. Saisin seurata kuinka insinööri kivitettäisiin ja roudattaisiin kolkkoon mielisairaalaan virumaan. Mukana tietysti koko suku sikoja myöten. Minua ei kuitenkaan poistettaisi padosta, vaan monen neliökilometrin alue eristettäisiin ja armeijan helikopterit ryhtyisivät valvomaan aluetta. Tienoo ristittäisiin “Hulluksi metsäksi” jossa sijaitsee “Kirottu pato” ja tarinaa kerrottaisiin jälkipolville urbaanilegendana maailman lähiökapakoissa.
Näin se jotenkin menisi joten en halua olla osallisena missään sankariteoissa, tehkööt muut joilla on parempi tuuri. Koska keli näyttää olevan hieno ja tänään ei tarvitse riennättää niin perkeleesti, taidankin mennä takapihalle nauttimaan kupillisen kahvia ennenkuin täytyy lähteä maailmalle. Nauttikaa päivästä ja karttakaa katastrofeja, siinä voi käydä hullusti.

 

Ilman varsinaista tietoa
Elo 9. 2012  |
Bändäreiden raskaustilastot 1944 - 1997, tehdastyöntekijän seksuaalisen aktin keskimääräinen kesto 1933 - 2001, rakennustyöläisten verenpainemittaukset urakan mennessä todella ja vakuuttavasti perseelleen 1922 - 2004 ( vuosien 1990 - 1994 lama - aikaa ei huomioitu), marttojen keskimääräinen kokoontumistiheys 1955 - 1988, mustat laatikot kanervikossa (kadoksissa olevat) 1949 - 1967, etc.
Jep, kaikki tuo tieto sekä paljon muuta löytyy pääni sisältä mutta ei sitten mitään järkevää ja oleellista, oikeaan elämään ja jokapäiväiseen asiointiin tarvittavaa faktaa. Aivoni ovat kuin juoksuhiekka tai tervahauta, sinne tarttuu kaikkea mahdollista paskaa muttei mitään varsinaista tietoa. Itse asiassa olen varma siitä, että minua älykkäämmät ihmiset ( eli muut maapallon väestöstä) pystyvät käyttämään päätäni kaatopaikkana. He lueskelevat jotain typeriä juoruja aikansa kuluksi ja luettuaan tuumaavat;”Olipas typerä juttu, taidankin siirtää sen sinne yhden kahjon kaaliin, rasittamasta ajatuksiani”. Välittömästi tuon ajatuksen jälkeen alan huojumaan jossakin toisaalla, tyhjä katse silmissäni aivojeni vastaanottaessa merkityksentöntä knoppitietoa jostain vieläkin merkityksettömämmästä asiasta. Yhteen väliin tein tilastoja ja myin niitä kaikille jotka niitä tarvitsivat. Kaupanala mielipidemittauksineen ja markkinointisuuntauksineen, Valtion tilasto - Tanet soittelivat vähän väliä kysyäkseen jotain omituista. Siihen aikaan oli vielä tämä ATK - puoli ja Internet ylipäätään sen verran hakusessa että jouduin kirjoittamaan ja tallentamaan kaikki tiedot manuaalisesti, ts. paperille. Asuin silloin kaksikerroksisessa puutalossa jonka yläkerran olin pyhittänyt arkistointihommiin.
No totta jumalauta siinä kävi sitten niin, että paperia kertyi sen verran ettei välipohja kestänyt, vaan koko yläkerta rysähti alakertaan repien mukanaan sähköjohdot, kipinöiden sinkoilessa ympäriinsä ja aiheuttaen näin tulipalon. Muistan tapauksen selvästi, olin silloin alakerrassa paistamassa lättyjä ja sattui vallan helvetisti takaraivoon kun koko hoito tuli niskaan. Eniten kyllä vitutti se kun lättytaikinaan meni puruja ja muuta roskaa, ei tullut kovin hyviä läpysköitä. Niin, en suinkaan masentunut romahtamisesta ja siitä aiheutuneesta tulipalosta, sillä nyt minulla oli oiva tilaisuus paistaa lätyt aivan järkyttävän kokoisten liekkien lyödessä korkeuksiin. Niinpä raivasin tieni raunioista ulos, kaivoin vielä tässä vaiheessa palamattomasta varastosta muurinpohjapannuni ja aloin paistelemaan megakokoisia lättyjä. (Seuraavana päivänä jouduin ensiapuun kun koitin levittää suuni 74 senttiä leveäksi - se oli silloisen muurinpohjapannuni halkaisija -  ja yritin tunkea lätyn kokonaisena turpaani). Olin ehtinyt paistaa alun toistakymmentä lättyä kun paikallinen palokunta tuli pilaamaan nekin festit. Vettä ja vaahtoa tuli sellaisella paineella että osa vielä paistamattomasta taikinasta lensi ulos kulhosta ja loppu olikin niin roskaista ja vaahtoista ettei siitä tullut mitään. Sitten Juudaksille tiedoksi; syy miksi normi asuntopalossa käytettiin vaahtoa oli se, että palokunnalla oli tiedossa aivan perkeleelliset mittasuhteet saanut alkoholismini ja he epäilivät asunnossani olevan runsain mitoin veteen liukenemattomia kemikaaleja.
Noi eihän ne sitä paloa saaneet sammumaan vaan koko kioski paloi kivijalkaa myöden. Hyvä pointti puolestaan oli helvetillinen hiillos ja niinpä sainkin elantoni seuraavat kaksi kuukautta myymällä grillattua makkaraa. Hakkasin koko sairaseläkkeeni lehtimainontaan, oli etusivun juttuja joissa ilmoitin silloisen vakuutusyhtiöni tarjoava paistettua makkaraa todella edullisesti. Lisäksi nuijin yöt läpeensä tienvarsimainoksia, jopa siinä määrin että eräskin yö tuli kunnon turpajuhlat kun näin Destian miesten repivän niitä tienposkesta pois. Ilmoittivat niiden olevan laittomia ja haittaavan näkyvyyttä vaikka bannereilla ei ollut kokoa kuin 6 x 6 metriä. Yhden ne jättivät, siinä alaston nainen makasi divaanilla kyrsä kädessä ja huulet kutsuvasti töröllään. Todellisuudessa se oli ryyppyrinkiini kuuluva vanha ramoona jonka olin onnistunut ikuistamaan makaamassa alastomana hetekalla. Siihen aikaan ei tunnettu fotoshoppausta, joten minun oli turvauduttava valokuvausta harrastavan ystäväni apuun saadakseni kuvasta sellaisen ettei näkö lähtenyt kun sitä katsoi. Se oli hyvää aikaa, oikein kaiholla muistelen sitä. En siis ryyppäämistä ramoonan kanssa vaan makkaranmyyntiä.
Tässä näette, ajatus lähtee heti lipsumaan varsinaisesta asiasta ja mieleni täyttää joutavat muistot ja tiedot asuntopalosta ja siitä karmeasta kassi - almasta, voi perkele sentään. Mainittakoon että muistan mm. kyseisestä tulipalosta paloauton renkaiden jäljellä olevan kulutuspinnan mitan, tuli sekin siinä ajankuluksi tarkistettua. Olenkin päättänyt etten lue enää mitään ja maailmalla kuljen laput silmillä välttääkseni kaikkea mahdollista roskainformaatiota. Korvatulpat tietty ja puhelimenkin heitän metikköön, eivätpähän lehtikauppiaat täytä kalloani harhaanjohtavilla tarjouksilla. Minulle myytiin kahdeksankymmentä luvun alussa eräs lehti kolmen kuukauden kokeilujaksolla tarjoushintaan 24 markkaa ja se tulee vieläkin kestotilauksena. Laskuja en luonnollisestikaan ole maksanut ja vouti tässä yksi päivä ilmoittikin kyseisen aviisin kustantavan tällä hetkellä 9.667,42,- euroa korkoineen ja kuluineen. Melko edullinen kokeilujakso etten sanoisi. Jotain asiaakin piti sanomani mutta sangen omituiset tilastot täyttävät mieleni, sillä tiesittekö että vuosina 1887 - 1934 yliopistojen yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan korpialueilla elävien hullujen reaktioajoissa oli suuria heittoja, niiden ollessa lyhimmillään 47 minuuttia ja pisimmillään 22 tuntia. Teettämäni sukututkimuksen perusteella saamieni tietojen mukaan kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Voi tätä ilon päivää.
Koska tämä vähäinenkin järjellisempi toiminta näyttää olevan ( taas ) tänäkin aamuna mahdotonta, en rääkkää teitä tämän enempää vaan toivotan teille erittäin hyvää ja menestyksekästä päivää. Älkää lukeko roskalehtiä tai muistatte pian vanhoilla päivillänne erään paksun blondin kanssa julkisuutta saaneen ja mukamas sähköalalla toimivan äijän vartalon ympärysmitan.

 

Porttikuiskaaja (sekundäärivaihe alkanut)
Elo 8. 2012
Joka aamuinen traditio, ulos on painuttava vaikka minkälainen hurrikaani olisi riehumassa tai taivaalta tulisi tulta ja tulikiveä. Suuri rakkauteni lätkäkorvaa kohtaan ja hänen ymmärrettävät tarpeensa kohtuullisen pitkän yön jälkeen ovat ne asiat maailmassa mihin ei voi mikään vaikuttaa. Tuo pakollinen paskalenkki, täysin kiireettömästi (korreloi vittumaisen kelin kanssa) nuuskien ja taajan pysähdellen, on joka aamu tehtävä. Satoi tai paistoi. Tänä aamuna - meillä täällä aidatulla alueella lasketaan kaikki aika klo 00.00 jälkeen aamuksi - oli vaikeuksia heräämisen kanssa. Luojalle kiitos että eilinen monsuunisade oli hellittänyt eikä nyt tihuttanut kuin 160 000 pisaraa neliösentille minuutissa. Tuuli oli sitä luokkaa, että se tunkeutuessaan kiinalaisvalmisteisiin vaatteisiini sai aikaan kauhuelokuvista tuttua ujellusta ja useimmissa moottorimakasiineissa kuultua,  aivan perkeleen kovaa pärinää. Silti rääsyt pitivät hyvin pintansa sillä en huomannut kovinkaan montaa uutta silmäpakoa ylikokoa olevassa ihokkaassani. Tästä kaikesta huolimatta kävelin kuin unissani, hortoilin tien puolelta toiselle ilmaa repivien haukotusten saattelemana. Destian ja Taivaan isän viisaasti sijoittelemat opasteet ja puut pitivät kuitenkin minut ojien välissä, aina osuessani vaihdoin suuntaa - samaan tapaan kuin pallo flipperissä.
Lenkin puolivälin jälkeen alamme nousemaan mäkeä, joka johtaa erään laitoksen pihaan. Laitoksen luonteesta johtuen sen laaja pihamaa on aidattu mutta kuitenkin hämärästi valaistu sillä siellä ei paljon liikuta pihalla. No, vierailijoita varten on olemassa kapeahko henkilöstöportti ja tämän portin olen näiden vuosien aikana nähnyt tuhansia kertoja joten siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Tänä aamuna kaikki oli kuitenkin toisin, portin paikalla näytti olevan leveäharteinen hahmo, mieleeni putkahti että josko ovat lisänneet vartiointia mutta se tuntui epäuskottavalta ajatukselta, laitosta kun ei muutenkaan paljon vahdittu ja miksipä sitä olisi kukaan vahtinutkaan, ovet visusti kiinni ja pihalla harvoin ketään.
No helvetti, lähestyessämme hahmoa, minä kohteliaana miehenä toivotin jo hyvän matkan päästä huomenet ja vielä reippaalla äänellä, ympärillä riehuvasta tuulesta johtuen. Ei elettäkään heebon taholta, seistä jökötti hartiat tanassa. Tuumasin siinä ettei tainnut epatto kuulla joten korotin ääntäni vaikka olimme tässä vaiheessa huomattavasti lähempänä. Ei mitään. Jo nyt on perkele, tämä taisi olla niitä erään maamme johtavan vartiointiliikkeen kaljupäitä jotka vetävät hormoneita siihen tahtiin että näkevät sunnuntaina molemmat keskiviikot. Totesin mielessäni että nyt olet kuules kahjon mailla ja kahjolandiassa on tiettyjä sääntöjä, mukaanlukien hyvät käytöstavat. Tosin itse voin poiketa näistä säännöistä mieleni mukaan ja milloin huvittaa, olen oikeastaan pakotettu siihen opastaessani eksyneitä sieluja ihan niin kuin nytkin joutuisin tekemään. Tiesin kyllä että mikäli tuon kokoinen hahmo alkaisi liikkumaan, siinä taas hetken tanner tömisisi ja pintaverhoiluni repeilisi siinä määrin että punainen hurme täyttäisi koko pihan. Eikä tilannetta helpottaisi yhtään se, että rakas koirani osallistuisi karkelohin käymällä punttiini kiinni ( syynä koiramme luulema leikki nimeltään “Hei, taas iskää leivotaan”) enkä näin ollen voisi laittaa kunnolla kampoihin. Enhän minä nyt omaa koiraa (enkä kyllä kenenkään muunkaan) ala potkimaan ja tästä syystä olen joutunut useasti antamaan epäreilua tasoitusta; noin kaksikymmentä kiloinen koira roikkuu puntissa ja vastustaja hakkaa mitä mielikuvituksellisimmilla astaloilla lakuaistani saaden minut näkemään koko maailmankaikkeuden planeetat ja värit yhtä aikaa. Vitun epäreilua, sanon minä.
Riskit tiedostaen päätin kuitenkin ojentaa tätä epäkohteliasta ja itseensä täynnä olevaa narsistipaskaa. Lähdin kävelemään Ryyni - Raunoa kohden, kerroin hänen sivistyksessään olevan pahoja aukkoja johtuen joko perseelleen menneestä kasvatuksesta tai sitten steroidien napsimisesta aiheutuneesta psyykevinoumasta. Huusin kuin tuomiopäivän profeetta; sylki lensi suustani pienempien lintujen tippuessa oksilta rikinkatkuisen vuodatuksen täyttämän ilman takia. Karjahtelullani ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta, hahmo seisoi hievahtamatta ja ääntä päästämättä paikoillaan. Olisiko tämä perkele roudattu Englannista asti, josko oli niitä kuninkaan linnan portinpielessä seisovia kivikasvoja? Niinpä heitin varoiksi englannin kielelle ja pidin kusipäälle luentosarjan (suomenkieliseltä) nimeltään “Ulkolaisten runkkareiden vaikutus suomalaiseen sivistyspohjaan - painukaa vittuun täältä Elvistelemästä”. Luentosarja on melko pitkä ja minun oli aika ajoin juotava läheisestä lätäköstä, pidin kuitenkin visusti silmällä ettei tämä import-mulkku päässyt kimppuuni takaapäin. Vihdoin sain luentoni loppuun ja katsoin haastavasti hahmoon päin. Ei saatana, ei sitten mitään vaikutusta. No, jos ei puhetta niin sitten koivua. Tämä on muuten vanha viidakon sanonta täällä hullujen täyttämässä korvessa ja tarkoittaa väkivaltaa puheen sijaan (vrt. mustanaamion paha merkki).
Pistin koiran kiinni, tällä kertaa aioin keskittyä pieksemiseen, olihan kyseessä ulkomailta tullut, hormooneja vetävä ja aivan helvetin epäkohtelias mulkku. Hyppäsin läheiseen metsään ja katkaisin raivon vallassa kyynärvarren vahvuisen, noin puolitoistametrisen koivunoksan. Saatanallinen ilme kasvoillani kävin epaton kimppuun jakaen sekä horisontaalisia, vertikaalisia ja diagonaalisia iskuja, tanner tömähteli ja tuohenkäppyrät kieppuivat ilmassa, hiki valui ja kelikin näytti muuttuvan myrkyisämmäksi. Taistelun tiimellyksen katkaisi puolittain huudettu kysymys: “Eikö se meinaa totella sua?” Voi vittu, en ollut huomannut laitoksen naispuolista työntekijää, joka näytti tulleen tupakalle lastauslaiturille. Siellä hän seisoi ja naureskellen pudisteli päätään. Katsoin häntä ja katsoin vastustajaani - ja tyrmistyin; epäkohtelias runkku olikin perusparanneltu portti joka oli saanut sellaiset metallilärväkkeet yläosaansa eli “hartioiden korkeudelle”. Portti oli nimittääin aiemmin päässyt heilumaan melko vapaasti auetessaan molempiin suuntiin ilman minkäänlaisia toppareita. Nyt se ei näyttänyt aukeavan kuin sisäänpäin leveiden metallikaistojen toimiessa toppareina toiseen suuntaan. Siitä paikasta heitin karahkan metsään, soin naikkoselle sellaisen väkisin väännetyn, mielipuolisen hymyn ja lähdin juoksemaan pois paikalta. Takaani kuuluva haukunta kuitenkin muistutti että ota nyt saatana minut mukaan. Koira perkele unohtui. Takaisin palatessani lastauslaiturilla oli jo kolme muijaa iloisesti supatellen ja minuun päin viittilöiden. Olin aivan varma että ympäröivästä hämärästä huolimatta kuulani loisti punaisena kilometrien päähän.
Se on sitten hiljaiseloa taas neljän seinän sisällä, ulkona ei tarvitse näyttäytyä moneen viikkoon. Ajanhan voi käyttää hyödyksi uutta aamulenkin reittiä suunnitellessa koska en aio mennä lähellekkään tuota laitosta. Viimeksi olen tyrinyt itseni heidän silmissään vuonna 2008, oikaisin helvetillisessä krapulassa ( silloin oli ryypännyt monta viikkoa) laitoksen pihan poikki ja kuinka ollakaan, kurapaskat rojahtivat housuun. Kesä kun oli ja minulla shortsit niin hetken aikaa näytti siltä kuin jätkä olisi saanut todella hyvin aurinkoa jalkoihinsa. Todella vain hetken, sillä poistuin paikalta ääntä nopeammin. Karkuun juostessani kuulin nuorempien muijien naureskelevan ja vanhempien toistelevan heille tyypillisiä “Herra jumala, toihan on ihan kauhee” - sanontojaan. Voi perkele sentään. No eipä mitään, minä olen sisällä ja te ulkona sillä nyt näyttää sekundäärivaihe tässä kajahtamisessani alkaneen. Sitten kun ensilumi sataa maahan ja jos poikkeatte täälläpäin, voitte nähdä hangessa kahdet jäljet; toiset hoipertelevat 42:set ja toiset tassunjäljet. Siitä tiedätte meidän olevan aamulenkillä taas. Hyvää päivänjatkoa teille.

 

Voi Yelena ja helvetin monsuunisateet
Elo 7. 2012
Mitään ei kannata suunnitella, ei ainakaan meikäläisen eikä varsinkaan iltamyöhällä. Piti niin katsomani tuon ihastuttavan naisen koikkelehtimista keppinsä kansa mutta taas kävi perinteiset eli nukahdin sohvalle. Heräsin yöllä puoli yhden aikaan niin täynnä pyhää raivoa ettei paremmasta väliä. Olin jo pukemassa vaatteita päälleni tarkoituksenani lähteä Lontooseen vittuilemaan naisten kuulantyönnön finalisteille (joita kyllä näytettiin koko saatanan ilta) mutta onneksi järjen ääni voitti. Henkihän siinä olisi lähtenyt, sen verran kepeästi he tuota neljän kilon mötikkää viskoivat kahdenkymmenen metrin molemmin puolin. Kuvitelkaa nyt, käsi tekee rapia puolen metrin liikkeen ja neljä kiloa lentää niinkin pitkälle. Voimaa ja lähtönopeutta siis löytyy. Pohdinkin että minne päin Englantia tai sen rannikkoa laskeutuisin jonkun heistä kajauttaessa leukaperiini vaikkapa tuollaisen puolihuolimattoman laakin. Ajatus kirvoitti kylmänväreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni pitkin ja kunnioitukseni heitä kohtaan nousi ennestään.
Voin kyllä paljastaa teille asian joka on kiehtonut minua siinä määrin että olen valmis uhraamaan kaikkeni sen toteuttamiseksi sitten kun lopputekstit alkavat pyöriä, en nimittäin ole ajatellut jäädä kitumaan tänne missään letkuissa. Muutenhan minua ei vihanneksesta erota, sama ontto katse kuolan valuessa suupieltä pitkin. Tämä fantasia ja elämäni grande finale on sellainen missä hikinen ja vallan saatanan karvainen, turkkilaista syntyperää oleva naispuolinen moukarinheittäjä viskaa minut betoniseinää päin, luonnollisesti kunnon ilmalennon saattelemana. Miksikö nainen? No koska heidän raivonsa on omaa luokkaansa, heti luonnonkatastrofeista seuraavana. Tapahtumaa tietysti edeltää minun infernaalisiin mittoihin yltävä vittuilu, jossa rienaan mm. tämän turkkilaiskaunottaren epilaattorin heikkoa kuntoa suositellen hänelle raivaussahaa ihokarvojensa poistoon. Lisäksi ojennan hänelle muutamia värikarttoja maamme johtavien maalinvalmistajien valikoimista. Selostan aivan saatanan huonolla turkin kielelellä, että näitä lateksipohjaisia voi levittää kätevästi korkeapaineruiskulla luomiin ja nämä liuotinpohjaiset saattavat pysyä neidin kynsissä, toki takuuseen ei voi mennä. Tässä vaiheessa turkitar hikoilee jo ankarasti puristelee nyrkkejään. Loppulämmittelyksi voisi rienata sukua ja perhettä - sillä on aina fataali vaikutus. Voin nähdä itseni sieluni silmin kieppumassa vinhaa vauhtia turkittaren puristaessa minua luisesta nilkastani ja kasvattaessa kierrosnopeutta. Hetkeä ennen linkoamista kehänopeus olisi kasvanut jo tuonne 12 G:n (enkä tarkoita Gambinaa) luokkaan, poksauttaen silmät päästäni ja kieleni venyessä perkeleellisiin mittoihin. Muutamien sekuntien ajan, jonka ilmalento kestäisi, kuulisin turkittaren kiroavan minut alimpaan helvettiin ja ehtisinpä nähdä hänen vielä sylkevän perääni. Viimein murskautuisin betoniseinään vasten, joka myöhemmin jouduttaisiin purkamaan etteivät kylän koirat ja mukulat pääsisi nuoleskelemaan lääkeainejäämiä betonista.
Siiten noihin vallitseviin sääolosuhteisiin, minulla on vahva epäilys että Brysselissä on kehitelty joku helvetinkone jolla pystytään vaikuttamaan sääoloihin. Nyt sitten HUOM! Tämä ei ole rasistinen eikä pakolaisvastainen julkilausuma, sillä mikä minä olen sanomaan mitä kukakin ajattelee noista iloisista ja vallan helvetin kovaäänisistä, kalliisiin vaatteisiin pukeutuvista ja kaikki ostoskeskukset täyttävistä isosilmäisistä veijareista. Joka tapauksessa, kun nyt on tämän vapaiden rajojen politiikan myötä tullut näitä kotouttamisohjelmia, on EU päättänyt myös luoda kotoisat olosuhteet; on monsuunisateita, on heinäsirkka - ja moskiittoparvia, vitunmoisia tulvia ja hellejaksoja sekä ukkosia (eivät ole vielä onnistuneet aikaansaamaan hurrikaaneja mutta ei mene kauan). Ei enää ole perisuomalaista kesäsadetta, joka tulee tasaisesti ja rauhoittavasti yöaikaan, kelin kirkastuessa päiväksi. Ei jumalauta, nyt sitä tulee 24h ja heti monta päivää peräkkäin. Pian saamme surffata tsunamilla ja WHO:n helikopterit täyttävät taivaamme. Vielä kun kotouttamisohjelma laajenee, voimme osallistua pakolaisleirille tai ottaa osaa vuosikausia kestävään kaupunkitaisteluun isoa kirjaa heiluttaen. En ole rasisti mutta rahan ahneena tässä olisi mieletön mahdollisuus tehdä iso tili. Heti perustaisin hienon basaarin nimeltä “Kahjon keidas” jossa saisi poronkusesta (puhdasta vettähän ei olisi) värkättyä teetä ja konekiväärejä. VIP - asiakkaille olisi myös sinkoja, miinoja sekä eri leirien uskonnollisia opuksia. Keitaani olisi ns. “Pyhää maata” eli täysin puolueetonta aluetta jossa ei tapeltaisi vaan palmujen äärellä kaikki vosivat vetää kännit ja miettiä onko tässä touhussa mitään järkeä.
Meidän koiramme olisi myyntijohtajana tsunami - ja tulvapuolella, se kun pitää tuosta vesielementistä sen verran että tänäkin aamuna pisti kaatosateessa oikein vituttamaan. Ei mitään kiirettä, oikeasti se oikein katseli kun yritin lussuttaa läpimärkää norttia veden valuessa kaljuani pitkin. Varmasti ajatteli että kärsi epatto, kohta joudut nousemaan siihen hyttiin satavaan Ransuunsi ja karauttamaan kohti maalikyliä, minä taidankin mennä äiskän viereen nukkumaan. Perkeleen lellityt koirat. Ne jos ketkä ovat osanneet hoitaa asiansa; meidänkin karvakasaa viedään autolla uimaan (no matkaa rantsuun on jokunen kilometri) ja uintireissun traditioihin kuulu jäätelö kyläkaupalla, missä tötteröä pidetään niin että neiti voi syödä sen tarvitsematta nostaa ns. persettä penkistä. Onneksi se on niin ahne, ettei ko. tapahtumaan kulu kuin 0,24 nanosekuntia. Meikäläinen taas kun tulee maailmalta iltamyöhällä ja tiedustelee apetta, niin vastaus on että onhan siellä sitä eilistä, lämmitä sitä. Ei vaan, nyt kyllä puhuin paskaa, rakkaani kyllä tekee ruokaa minulle - pääsääntöisesti. Säännön toteutumisen tiheys onkin sitten toinen juttu.
Johan tuli taas kitistyä tällekin aamulle johtuen kelistä, en minä muuten. En viitsi lannistaa vaan kannustaa teitä, oi te oravanpyörässä ravaavat suuren työn sankarit. Oikeesti, ilman teitä ei noilla Arkadian mäen epatoilla olisi rahaa millä leikkiä niin kauan että se hukkuu jonnekin. Mutta meidän aika tulee vielä - teidän tuolla yläkerrassa ja minun alakerrassa lämmittämässä isoa kattilaa. Sain nimittäin jo savuavan ja rikinkatkuisen kausikortin sinne, kattaa kaikki kaudet tästä hetkestä ikuisuuteen joten ei mikään paskempi läpyskä. No niin, hyvää päivänjatkoa teille.

 

100. ja hieman metrumia (poljennosta ei tietoakaan)
Elo 6. 2012 |
Hourien hullu heräsi, painajaisestaan pystyyn pärähti
Rähmäiset räpyttimensä auki räväytti, kumpaakin näköelintä käytti
Toljotti tovin, toljotti toisenkin
Katsahti koiraan, killitti eukkoaan, kuorsasivat kutaleet
Kouri eukon kutsuvaa hanuria, kuopsutti koiransa karvaista kylkeä
Eukko heräs huutaen, tarjoten päin näköä kännykän laturia, ilmassa ropisi vitusti vihaista sylkeä
Muija huusi höylän lailla, koira pyöri punkassa mieltä vailla
viimein vaimo kylkeä käänsi ja hullu ruotonsa pystyyn väänsi
Huojui hetken aloillansa, huulet lepatti ja ääntä pääsi
Koira teputti jaloillansa, tassut tömisi ja paskaa pääsi
Torttu törötti orpona keskellä mattoa, hullulla pää irvistäen kääntyi kohti kattoa
Putsas maton, putsas perseen samalla toruen koiraa:
Nyt teit vitunmoisen erheen
Painui vessaan itsekin, sulkijalihasta pinnistäen
Katseli saniteetin sileää pintaa, miettien samalla laminaatin hintaa
Aamukahvit, nortti suuhun, taas olisi kiivettävä tyvestä puuhun
Kengät jalkaan, koiran kanssa ulos perin sähäkästi
kas kummaa, jälleen satoikin niin saatanan räväkästi
Lenkin jälkeen kuppi kahvia, sama kuin olis imenyt aaltopahvia
Jälleen ulos, Ransun kyytiin
taas oli matka sen psykiatrin syyniin.
Kas näin, normi aamu tiivistettynä tuollaiseen lyhyehköön, runomittaa tavoittelevaan tyyliin. Tämä aamu on se, kun teillä onnettomilla sieluilla on ollut kyseenalainen kunnia seurata sadan, tosipohjaisen päivän kulkua hieman vinoutuneessa maailmassani. Koska lääkintöhallitus ei ole vielä tätä kirjoitettaessa onnistunut tavoittamaan minua, tarkoituksenani on jatkaa näitä joidenkin mielestä saatanan sairaita otteita elämästäni. Kaikkien liittojen (WBA, IBA,SAK ,STTK ,SVUL, WHO, etc.) ja YK:n tunnustamana kajahtaneena on helppo kirjoitella, ei tarvitse miettiä sosiaalisen statuksen romahtamista tai sukulaisten kritiikkiä. Itseasiassa minut karkoitettiin suvusta noin kymmenisen vuotta sitten sangen mieliinpainuvalla tavalla. Vietin tuolloin pyöreitä vuosia ja heräsin ulkoa kuuluvaan meluun ja loimotukseen. Katsahdin ikkunasta ja näin melkein koko suvun olevan kerääntyneenä talomme pihalle, käsissään soihtuja ja jotain mitä en sisältä kunnolla nähnyt. Jiieei! Ne olivat varmasti päättäneet järjestää minulle jonkinlaiset teemasynttärit, ehkäpä keskiaikaiseen tapaan. Painuin innoissani ovesta ulos ja huutomyrsky oli valtaisa. Keskiaikaista oli meininki kyllä, mutta ei odottamallani tavalla. Ne, mitä en ollut kunnolla nähnyt sisältä, osoittautuivat pesäpallomailoiksi ja talikoiksi, olipa osalla kettinginpätkät käsissään. Ehti siinä tulemaan jokunen reikä ja kuhmu pintaverhoiluuni ennenkuin sain itseni kunnolla vauhtiin. Alun kolmatta viikkoa lymyilin metsissä ja vasta kun ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat tipahdella taivaalta, uskaltauduin kotiin. No, nyt on tilanne rauhoittunut ja yhteydenpito jää kirjetasolle, tosin niitäkään ei viitsi enää avata kun ne joka jumalan kerta sisältävät joko pommin tai pernaruttoa (mistä lie sitäkin onnistuneet hankkimaan?).
Eikä nämä jutut ainakaan terveämpään suuntaan mene, nyt on noiden pääkipujen vuoksi sellaiset lääkitykset menossa, että jos te kykenisitte näkemään samanlaisia hallusinaatioita kuin minä, niin elokuvateatterit ja videovuokraamot olisivat menneet aikoja sitten konkurssiin, puhumattakaan mistään perkeleen viihdepaketeista joita mainostetaan rajattomilla leffoilla. Voi vittu, tervetuloa pääni sisään niin näytän kyllä mielelläni mitä rajattomat ja vähän rajantakaisetkin leffat oikein ovat. Mitään valittamista ei ole, vastoinkäymisiin on jo niin tottunut ettei niihin oikein osaa suhtautua. Kuvitellaanpa tilanne, jossa jään auton alle ja lennän törmäyksen voimasta jonkun liikkeen ikkunasta sisään. Normi ihminen saattaisi pitää tilannetta kauhistuttavana, minä taas puolestani onnittelen itseäni etten jysähtänyt puolta metriä sivummaksi päätyen valkoiseksi kalkittuun rappauspintaan. Kaikki kun on niin suhteellista.
Vähän lyhyeksi tämä jää tänä aamuna, taas on kohta oltava menossa mikä onkin tänään haasteellisempaa sillä aivojeni mitokondrioiden tuottamaa sähköä säätelevän implantin patterit ovat lopussa ja välillä käy sellaisia läväyksiä tuolla kallossa että alta pois. Viitteitä siitä antoi ensimmäisen kahvikupin juonti, löi sellaisen virtapiikin että hakkasin itseäni Hello Kitty - koristelluin varustellulla mukilla 4894 kertaa. Jaa mistäkö tiedän noin tarkasti? No katsokaas kun sain meikäläistä hoitavasta sairaalasta kahdeksan suurnopeuskameraa, ne on tänne asennettu kuvaamaan juuri näitä tilanteita varten ja niistä sitten lääkärit myöhemmin katselevat / analysoivat tilannettani. Varsinaista BB - meininkiä. Mutta mutta, olkoon päivänne menestyksellinen vaikkakin nämä maanantait ovatkin vähän tahmeita. Viimeistään huomenaamulla kuulette minusta, jos ei mene myöhään niin ehkäpä jo tänään.

 

Lepotilan tavoittelu luo stressiä eli sänkykään ei kestä ja koko perkeleen makkari menee remonttiin
Elo 5. 2012
Havaitsin noin kolme senttiä syvien railojen halkovan kroppaani ja selkäni olevan lähes liikkumattomassa tilassa herätessäni tänä aamuna. Railot olivat tuttuja makuuhaavoja, näyttivät vain kunnolla nukutun yön jälkeen olevan tavanomaista syvempiä. Syy selkäni jäykkyyteen oli yöllinen jysähdys ja äkillinen asennon muutos sängyn rungon katkettua jalkopäästä. Ei kestä nykyiset, alle 500,- euron sängyt mitään, niiden on laskettu juuri ja juuri kestävän tälläisten aliravittujen vähäinen paino ja siinä se sitten onkin, perkele sentään.
Päätin jo viikolla että otan tämän viikonlopun totaalisesti levon kannalta, olen aikaisempina vapaina viikonloppuina järjestänyt itse itselleni kaikenlaisia projekteja joissa onkin sitten mennyt koko viikonloppu sellaisella vauhdilla ettei ole perjantai - illan ja maanantai aamun välistä yötä kunnolla ehtinyt huomaamaankaan. Aloitin valmistelut heti maailmalta tultuani koska tiesin niiden vievän jonkin aikaa. Onneksi olin kotona jo iltapäivällä, ehtisin tekemään tarvittavat valmistelut tai ainakin suurimman osan niistä vielä perjantain kuluessa. Ensin kauppaan, poltin puolet tilistäni elintarvikkeisiin ja tupakkaan aiheuttaen pienessä kyläkaupassamme oudoksuvia katseita puhellessani valmistautumisestani. Kerroin nimittäin utelialle paksun rautalankavyyhden ja nakkien liittyvän erottamattomasti toisiinsa, rautalangan tulisin virittämään pienten rissapyörien varaan jotka sijaitsisivat sänkyjen molemmissa päädyissä. Näin minulla olisi kelattava “annostelija” ts. pitkä rautalankalenkki, johon ripustaisin nakit ja jota olisi  helppo kelata sitä mukaa kun syön niitä. Mikään ei ole niin kaunis näky kuin 48 nakkia roikkumassa käden ulottuvilla. Suunnittelin jopa pientä sähkömoottoria joka pitäisi nakkirivistön tasaisessa liikkeessä mutta siinä olisi täytynyt kellottaa syöntivauhti ja nakkien aiheuttama vetovastus, joten liian paljon hommaa. Tyydyin siis tälläiseen karvalakkimalliin.
Meillä ei tupakoida sisällä mutta sain luvan yhdeksi vuorkaudeksi jos tekisin tarvittavat valmistelut ilmanvaihtoa varten. Sen piti olla tehokas ei se saanut pitää liikaa ääntä. Niinpä soitin eräälle ystävälleni jolla on melko iso ilmastointialan yritys ja kerroin ongelmastani ja sen kiireellisyydestä. Kaverini valitteli että kun he tekevät lähinnä teollisuuden ilmastointeja niin ehkäpä heillä oli turhan rajut laitteistot pienen kaksion makkariin rustattavaksi. Vastasin että helvetti soikoon - juuri sellaista oikein isoa myllyä tarvitaan eikä mitään pilipalipuhallinta. Sovittiin vaihtokaupasta, hän ottaisi pari ukkoa mukaansa ja maksaisi heille ekstraa (olihan perjantai ja ylitöiksi menisi) ja minä menisin tekemään hänen kesämökilleen laiturin ja muuraamaan pienen grillin. Ukot saapuivat ja kyllä siinä pakarat hieman jäykistyivät, kattoon ilmestyi kolme kertaa kolme metrinen reikä putkineen ja aivan saatanallinen ämyri putken päähän. Kaverini varoitteli etten vääntäisi himmeliä täysille, siitä saattaisi seurata arvaamattomia vaikeuksia. Lupasin totella.
Olen lihan suuri ystävä vaikka syönkin paljon kasviksia, kuitenkin liha on se joka miehen tiellä pitää. Rehut ovat hyviä mutta ne käyvät ainoastaan tilkkeeksi mahalaukussa, niistä mitään vitun ravintoa saa. Tästä syystä päräytin Ransulla erään maajussin pakeille, hän kun EU:n tukien polaamisen ohessa kasvattaa lihakarjaa. Raha vaihtoi omistajaa ja isäntä losautti niityn isoimman sonnin hengiltä ja muutaman tunnin päästä se oli suolistettu mutta sitä ei paloiteltu, se olisi komeamman näköinen pyöriessään vartaassa kokonaisena. Kaiken lisäksi siitä olisi vallan perkeleen miehekästä sivaltaa siivuja machetellani joka roikkui sängyn pääpuolen seinää koristamassa. Ostin isännältä vielä kaksi mottia metrin mittaisia, vahvoja koivuhalkoja härän grillausta varten - se kun ei millään kynsitulilla valmistu. Vaimoa vähän hirvitti moisen kokon pystyttämien sängyn viereen mutta rauhoittelin häntä sanoen eristäneeni vaatekaapit ja katon palovillalla sekä ostaneeni eräästä pornokaupasta asbestiset petivehkeet jotka kiiltelivät saatanasti mutta olivatpahan palamattomat. Muistutin vielä huipputehokkaasta ilmastointijärjestelmästä. Akka jupisi jotain että taas lähtee lapasesta mutta jätin moiset kommentit noteeraamatta.
Vielä oli aivan vitusti tehtävää; tein sänkyyn moottorisahaa apuna käyttäen, kuusikymmentä senttiä kanttiinsa olevan aukon - hieman keskilinjan alapuolelle - johon upotin jääkaapin. Lisätöitä aiheutti pienen lisäluukun rälläköinti pakastinosan yläreunaan, ovi kun oli osittain sängun alapuolella eikä näin auennut. Rustasin myös toisen tv:eistämme seinään ajatuksena josko vaimo (mikäli hän ylipäätään tulisi kanssani nauttimaan tästä lepokeitaasta) haluaisi katsella eri kanavaa, meillä kun ei tuo maku oikein kohtaa tv - ohjelmien suhteen. Tein vielä punkan oikeaan reunaan norttiannostelijan, se oli kahden tuen varassa ja kahdenkymmenenviiden asteen kulmassa lepäävä muoviputki jota sähkärit vielä joissain tapauksissa käyttävät piuhoja vedellessään. Putki veti alun viisi toppaa norttia joten enköhän nillä yhden viikonlopun pärjäisi. Sytyttimelle en paikkaa laittanut, tulet saisin kätevästi oikealla puolella riehuvasta grillauskokosta. Suunnitelmiin kuului vielä kellarisyvennyksen piikkaaminen makkarin lattiaan mutta kun olen jättänyt tuon kaljoittelun vähemmälle niin ajattelin jaffan soljuvan kurkustani jääkaappikylmänäkin. Omalle puolelleni laitoin patjan päälle yhdeksän millin vanerin, valitettava lisätyö mutta en viitsinyt vetää viemäröintiä makkariin. Vaneri oli kymmenen asteen kulmassa pääpuolen ollessa korkeammalla, näin hankkimani surffilauta jonka päällä makaisin ja johon oli asentanut skeittilaudan pyörät, lähtisi renkaiden toppareina olevien kiilojen irroituksen jälkeen vierimään kätevästi paskahuusia kohti. Tällä tavoin olin saanut ylimääräiset liikkeet minimoitua tortun vääntämisen yhteydessä.
Illan hämärtyessä roppasin vielä perkeleen paksut akustiikkalevyt ovien ja ikkunoiden peitoksi ettei ulkoa kuulunut pihaustakaan. Varoiksi kävin vielä vuoraamassa kylämme kirkonkellon superlonipatjalla, ei sitä saatana tiedä koska näissä korpikylissä joku heittää lusikan nurkkaan ja iso kello alkaa raikaamaan. Soitelkoot sitten päivemmälle jos tarvetta ilmenee. Ehdin juuri ja juuri kauppaan hakemaan jatkoroikkaa kahvinkeitintä ja vohvelirautaa sekä radiota varten - minulla kun on pakonomainen tarve kuulla merisää vaikka sillä tiedolla en tee hevon vittuakaan. Viimein, kellon lähestyessä puolta yötä pääsin nauttimaan työni tuloksista. Asetuimme vaimon ja koiramme kanssa vaakatasoon vallan helvetin hienoon lepokeitaaseen, tosin miinuksena on sanottava luokaton ahtaus, ei mahtunut kuin yhdessä asennossa makaamaan.
Tunnelma oli harras; koira kuolasi noin litran minuutissa katsellessaan hitaasti eteenpäin nytkähteleviä nakkeja, tv:stä tuli ihan kelvollista ohjelmaa ja kaksimetriset liekit löivät härän alla olevasta notskista. Asbestilakanoissa ja -peitteissä on se hyvä puoli etteivät ne pala mutta kuumiavat ihan vitusti, minun oikeaan käsivärteeni ja reiteen alkoi paukahdella teevadin kokoisia vesirakkuloita ja hiki valui solkenaan. Olin kuitenkin iloinen kun ei tarvinnut lähteä mihinkään. Ilta kului, koira liukasteli omassa kuolassaan jota lainehti koko jalkopään leveydeltä. Sivaltaessani paloja härästä, olin huomaamattani tehnyt viiltoja vaatekaappien ovia suojaavaan palovillaan ja eikös kiinalaisvalmisteiset, täysin keinokuituiset rättini sulaneet kaappiin iloisen nylon - puron loristessa oven raosta lattialle. En antanut tämän masentaa itseäni koska ko. rääsyt ovat sangen edullisia ja garderoobini tarvitsikin jo päivitystä 2000 - luvulle. Olen nimittäin havainnut ettei juuri kellään muulla kuin minulla ole ihan perkeleen isolla kukkakuviolla olevia räikeän värisiä lycra -paitoja.No eipä mitään, roikat sulivat lattiaan kiinni ylikuormituksen takia kaikkien sähköhimmeleiden yhtäaikaisen käytön takia. Iloinen napsahtelu mittaritaululla kertoi sulakkeiden palavan tasaiseen tahtiin, onneksi olkkarin pistorasiat joista olin roikat vetänyt, kuuluivat eri tapin alle kuin makkari joten kuvayhteys säilyi.
Olin jossain vaiheessa torkahtanut ja heräsin viereltäni kuuluvaan helvetilliseen ärinään. Nuotio oli hiipunut, vain pieniä liekkejä näkyi hiilloksen seasta. Tottakai koira oli hyödyntänyt tilanteen ja roikkui härän perseessä kaikilla neljällä raajallaan leukojen käydessä tiuhaan tahtiin. Rakki näytti syöneen toisen persposken kokonaan ja komensin koiran irti, kyllä siinä oli riittävästi yhdelle illalle. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja aloin sytyttelemään kokkoa uudestaan sillä härkä oli sisemmältä aavistuksen raaka. Odotellessani nuotion syttymistä, otin annostelijasta nortin ja polttelin sitä samalla kun tuijottelin tuleen. Vaimo ärähti pian että voisi sitä ilmastointia laittaa isommalle kun kerran on pakko kärhetä sitä tupakkaa ja sitä paitsi täällä on muutenki saatanallinen käry. Tein työtä käskettyä ja käänsin koneen kakkoselle jolloin alkoi taphtua; ilmavirtaus kasvoi hetkessä pienen tornadon mittoihin jolloin nuotio suorastaan villiintyi, liekit olivat kolmemetrisiä kääntyen jo katosta vaakatasoon. Koira piteli etutassuillaan kuolan liukastamasta lakanasta kiinni hännän sojottaessa kattoa kohti kuin mikäkin antenni. Myös luppakorvat olivat ylöspäin ja veltot poskilihat vääntyneet sangen veikeään virnistykseen. Vaimo parahti että mitä perkelettä sinä epatto nyt teit ja hätäpäissäni yritin sammuttaa ilmastoinnin mutta väänsinkin sen kolmoselle ja se oli liikaa; ensin katsoi koira melkoisesti haukahdellen ilmastointikanavaan ja hetkeä myöhemmin seurasi vaimo perässä. Pelästyin helvetisti, ajattelin kuoleman olevan lähellä. Rauhoituin vasta kun kuulin putken uumenista tuttuja tappouhkauksia ja sadattelua sekä iloista koira haukkumista. Tai en minä tiedä oliko se iloista mutta siltä se ainakin kuulosti. Onnekseni olin saanut sängynpäästä tukevan otteen ja kiepuin siinä jalat ylöspäin miettien kuumeisesti miten saisin helvetin koneen sammutettua. Tilannetta ei helpottanut yhtään grillauskokosta imun mukana lentelevät palavat halot jotka häipyivät putken uumeniin. Aina silloin tällöin putkesta kuului kiroilua ja tappouhkauksia, perkelettä tuli ns. putken täydeltä. Lopulta härkä, joka oli helvetillisten liekkien ja kuuman ilmaviratuksen takia palanut miltei karelle, kaatui ilmastointilaitteelle johtavan johdon päälle ja näin rännäri sammui, jumalalle kiitos. Sitten alkoi paluuliikenne; putken täydeltä tuli hiiltyneitä halkoja, murahteleva ja nokinen kora ja viimeisenä vallan vitun vihainen nainen joka leipoi heti turpaan jysähdettyään vielä kuumille asbestilakanoille. Kaiken tämän jälkeen ja ehkä lievän häkämyrkytyksen saaneena nukahdin iskun jälkeen autuaaseen uneen.
Olen siis nyt nukkunut perjantaiyöstä tähän aamuun, oikein kunnon yöunet. En tiedä oliko sänkykin kytenyt jossain vaiheessa, joka tapauksessa se oli katkennut ja jalkopää pudonnut lattian tasalle. Jääkaappikin retkotti ovet selällään keskellä sänkyä, näköjään italiansalaattirasia oli levinnyt koiramme iloksi keskelle punkkaa. Viis makuuhaavoista ja kipeästä selästä, puhumattakaan helvetillisestä sotkusta ja tulevasta remontista sillä olen ainakin levännyt, kerrankin. Niinpä olen iloinen kuin peipponen ja aloittelen tämän aamun kunnon kahveilla ja hieman ylikypsällä härällä toivottaen teille antoisaa sunnuntaita.

 

Korkein aste
Elo 4. 2012
Nyt on kuulkaa asiat perin huonosti tai hemmetin hyvin, riippuu kummalta kantilta katsoo. Nimittäin vuosikausia jatkuneen, erilaisten psyykelääkkeiden imuroimisen ja sitä seuranneiden mielipuolisten hallusinaatioiden seurauksena, kykenen nykyään ymmärtämään kaikkia eläimiä ja lisäksi puhumaan niille. Tämä totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ollessani tänä aamuna rakkaan koiramme kanssa lenkillä. Kävellessämme tuttua reittiä hiljaisen kylän läpi, huomasin kahden peipposen seuraavan meitä tiiviisti ja meluisasti äännellen. Viimein ne laskeutuivat olkapäälleni ja hämmästykseni oli suuri kun toinen niistä sanoi selvällä suomen kielellä että mitä jätkä? Järkytykseltäni en kyennyt vastaamaan, jolloin toinen peipponen alkoi suoraan sanoen vittuilemaan huonosta ulosannistani tyyliin että mikäs moottoriturvalle nyt on tullut kun ei tervehdi? Vai luuleeko läskipää olevansa parempaa rotua kun ei tinttejä moikkaa? Vilkaisin nopeasti ympärilleni ja kun ketään ei näkynyt, pyysin lintuja pitämään nokkansa kiinni jos ei ollut muuta asiaa kuin vittuilla heti aamusta.
Se oli helvetinmoinen virhe. Siivekkäät katsahtivat toisiinsa, pörhistivät sulkiaan ja vislasivat paikalle lisää porukkaa, kaikkiaan kolmekymmentä peipposta oli kimpussani osan paskoessa röyhkeästi uudelle, kiinalaisvalmisteiselle verryttelypusakalleni. Tipuja pyöri niin vinhasti ettei eteensä meinannut nähdä ja kun koitin hätistää niitä pois, vastauksena oli tajuton paskasade. Kaiken lisäksi vastaan käveli tuttu rouva koiransa ja miehensä kanssa katsellen monttu auki tilannetta. Heidän ohitettuaan minut, kuulin rouvan rienaavan meikäläistä: “Jessus sentään missä kunnossa toi kylähullu taas oli, ei varmaan ole käynyt pesulla sitten ripille pääsyn, noi linnutkin varmaan syövät jotain sen päältä”. Perkele että vitutti. Painoin muijan sanat mieleeni ja ajattelin että aikasi tulee vielä. Oli peipposilla asiaakin, ne vaativat parempaa palvelua takapihallemme. Peipposten edusmiehenä toimiva, aika läskissä kunnossa oleva yksilö repi nokkaansa sanoen lintulaudan olevan liian pieni, talipalloautomaatti oli aivan perseestä ja auringonkukan siemenet olivat todella surkeaa laatua. Itse asiassa auringonkukan siemenet olivat niin huonoa evästä että se aiheutti pahoja vatsavaivoja, paska lensi kuin Barcelonan messuilla. Sain älyttömät kilarit, karjuin peipposelle kuin heikkopäinen, kertoen investoineeni viime syksynä uuteen, automaattisella annostelijalla toimivaan lintulautaan, aikaisempihan oli sellainen vanerinen viritys jonka olin juovuksissa koppuloinut kasaan. Talipalloautomaatti oli niin ikään uusi hankinta ja se esti harakoita varastamasta peipposille ja muille pikkulinnuille tarkoitettua evästä. Eli hieman respektiä, kiitos. Niin, ja mitä tuli paskan lentämiseen niin painukaa visertämään jollekin maahantuojalle, en minä niitä auringonkukan siemeniä valmista / kasvata.
Peipposet haistattivat vielä kerran pitkät vitut ja lennähtivät tiehensä. Katsahdin koiraani, se heilutti ymmärtäväisesti häntäänsä vaikka näytti saaneen pari osumaa selkäänsä. Rapsutin sitä korvan takaa ja sanoin että lähdetäänpä kotiiin päin ja mennään suihkuun, ties mitä salmonellaa linnut levittivät. Koira haukahti ymmärtäväisesti ja niin suuntasimme hieman syrjäisempää reittiä kotiin. Tosin kauan emme ehtineet kulkea sillä ilman täytti perkeleellinen surina - kärpäsiä tuli joka suunnasta aivan helvetisti. Ensimmäisenä ehtineet surahtelivat toisilleen riemuissaan, kerrankin joku oli keksinyt kattaa heille liikkuvan noutopöydän ja vieläpä erinomaisen, paskaa oli tarjolla yllin kyllin. Surina lakkasi kuin seinään ilmoittaessani selkeällä kärpästen surinalla että jos ette nyt painu helvettiin, tarjolla on alkupaloiksi Raid:ia ja jälkiruuaksi jaetaan Baygon:ia. Kärpäset ymmärsivät yskän ja lennähtivät tiehensä.
Koiran pesun ja suihkun jälkeen istahdin keittiön ikkunan ääreen miettien mitä oli tapahtunut. Miksi ymmärsin eläimiä ja ne minua? Ei saatana, tässä on jo muutenkin kipeessä maineessa ja nyt jos ulkona täytyy vielä väitellä muun luomakunnan kanssa niin taas ollaan remmeissä. Näissä aatoksissa huomasin erään kylän koirista lähestyvän taloamme, katse kiinnittyneenä meikäläiseen. Pihaan päästyään se hyppäsi puutarhapöydän päälle ja raapi tuuletusluukkua vaatien minua avaamaan sen. Raottaessani ikkunaa, kännykkä pärähti soimaan ja nostin sormen pystyyn vierailulle saapuneelle Rollelle pyytäen tätä odottamaan hetkisen. Soittaja kertoi olevansa auttavasta puhelimesta ja ottaneensa minuun yhteyttä vaikean asian vuoksi. Vastasin että nyt on sitten maailmanloppu tosiaan lähellä, jos auttavan puhelimenkin täytyy lähestyä meikäläistä, eikös sen homman pitäisi kulkea vähän toisinpäin? Tyyppi naurahti väkinäisesti ja selitti minun erehtyneen, ei heillä ollut mitään hätää vaan minulla. Tä? Joko sitä meikäläistä satelliitilla vakoillaan vai mitä perkelettä te siellä auttavassa puhelimessa meinaatte? Ei ei, kukaan ei vakoile ketään vaan eräs anonyyminä pysyttelevä kyläläinen oli soittanut heille ja kertonut minun olevan pahoissa vaikeuksissa, olin kuulemma visertänyt todella lujaa ja surissut melko vittumaiseen sävyyn ollessani lenkillä. Jos kertoisin mistä kiikastaa niin he voisivat lähettää apua. Kerroin imelä - ääniselle jeesustelijalle asiani olevan mitä parhaimmalla tolalla, enkä sitä paitsi ehtisi nyt puhua paskaa sillä jutulleni saapui hetki sitten samojedi Rolle, sillä tuntui olevan jotain sydämellään. Ehdin kuulemaan pitkän voihkaisun lyödessäni luurin kiinni.
Rollella oli rakkaushuolia, hän oli tulenpalavasti rakastunut naapurin Lalaan - olkoonkin että tämä oli pystykorva mutta ei täällä korvessa oltu niin tarkkoja noissa rotuasioissa. Kaiken lisäksi Lala oli osoittanut vastakaikua hän ulvomiselleen joten mahiksia olisi, muttei hän kehdannut pyytää Lalaa treffeille. Joten olisiko millään muotoa mahdollista että lähtisin pyytämään Lalan treffeille, hän odottaisi sivummalla. Kysyessäni että millä vitulla minä saisin Lalan lähtemään, Rolle kertoi sen olevan helppoa; minun ei tarvitsisi kuin huutaa - siis haukkua - Lalalle ja kertoa hänen odottavan vähän matkan päässä. Huokasin syvään ja lupasin auttaa tämän kerran, Rolle oli mukava koira. Lala asusteli muutaman kilometrin päässä ja matkalla Rolle kertoi perheen perustamis suunnitelmistaan ja siitä tulevasta auvoisesta elämästä Lalan kanssa. En viitsinyt palauttaa Rollea maanpinnalle kertomalle Lalan olevan rotukoira ja jos Rolle pääsisi pukille, niin todennäköisesti Rollelta leikattaisiin pallit eikä hän näkisi Lalaa enää koskaan. Omistajat olivat sen verran vittumaista väkeä molemmissa leireissä. Hieman ennen Lalan taloa, Rolle hyppäsi ojan yli ja kertoi odottavansa läheisen polun varrella, Lala kyllä tietäisi paikan. Niinpä asetuin Lalan talolle johtavan pihatien päähän ja aloin haukkua niin perkeleesti, kertoen Rollen olevan palavasti rakastunut Lalaan ja tämä odottaisi tuossa polulla kertoakseen tämän itse. Talon päädyssä olevasta aitauksesta Lala haukkui takaisin olevan mielissään mutta häneltä menisi hetken, kusipää isäntä oli kärrännyt sepeliä aitauksen juurelle ettei hän pääsisi karkuun. Kysyessäni että onko isäntäväki paikalla, Lala kertoi molempien nukkuvan krapulassa, olivat näetsen ryypänneet koko viime yön. Siinä tapauksessa tulisin auttamaan Lalaa kaivuuhommissa, tämä asia täytyy hoitaa äkkiä alta pois.
Me kaivoimme ja haukuimme, kumpikin kertoi huolistaan ja toiveistaan suuren yhteisymmärryksen vallitessa. Viimein, kädet ja tassut verillä, Lala pääsi ryömimään aidan alta ja pinkaisi metsään. Tosiaankin viime hetkellä, sillä kuistilta kuului jyrähdys ja tunsin poltetta oikean lapaluuni,takaraivon ja korvan seutuvilla. Juoppuhullu isäntä oli herännyt uniltaan - onneksi kännissä ettei ensimmäinen haulikon piipullinen ollut osunut, mitä nyt muutama hajahauli. Äijä heilui kuin metronomi ja karjahteli äänellä jonka varmasti koko kylä kuuli. Haukkui minut eläimiin sekaantujaksi ja ilmoittipa samaan hengenvetoon että nyt lähtee pulun nussijalta henki. No en helvetissä jäänyt odottelemaan vaan syöksyin Lalan perässä metsään. Heittolaukausten saattelemat haulit ropisivat ympärilläni riipien puista lehtiä ja kaarnaa. Saatanallinen messu jatkui juoppuhullun isännän luetellessa minulle varattua tehtävälistaa: Ensin ampuisi jalat alta, sitten kuohitsisi ja lopuksi tappaisi. Sitten kävisi tarkistamassa aitauksessa olenko nussinut hänen lehmiään ja jos olen, hän tappaisi minut uudestaan. Vaikka minua hävetti ja vitutti samaan aikaan, ehdin todeta ukolla olevan pahoja vaikeuksia mielenterveytensä kanssa. Taas tuli uusi haulikuuro mitä seurasi äijän ilmoitus soitosta kennellittoon, saavat sieltä tulla leikkaamaan minulta munat.
Ei perkele, taas täytyisi viettää seuraava puoli vuotta neljän seinän sisällä ja kaikki tämä vain kahden koiran rakkuden tähden. Tätä kirjoittaesssa katselen välillä keittiön ikkunasta, tiellä liikkuu poikkeuksellisen paljon maastoautoja joiden sisällä on punaisiin liiveihin ja lippalakkeihin sonnustautunutta porukkaa. Lalan omistaja näyttää viittilöivän meille päin ja osa metsästysseurueesta jääkin passiin noin kolmensadan metrin päähän talostamme, pienelle metsäsaarekkeelle. Nyt jos olisin vittumainen mies, niin urahtelisin lähistön karhut paikalle, niitä on kaikkian neljäkymmentä. Kertoisin karhuille paikalla olevan metsästysporukan tappaneen huvikseen niiden pentuja. Olisi siinä ukoilla hetkeksi aikaa jotain muuta miettimistä kuin meikäläisen kuohitseminen. Ans kattoo nyt miten tilanne kehittyy…

 

Täysikuu, keskiyö ja kirkko ympäri 13 kertaa - älkää kokeilko
Elo 3. 2012
Kellon viisarit näyttivät ajan olevan 23.10, taas oli edessä pitkä ja uneton yö - pääkivut eivät ole hellittäneet. Istuin tietokoneen äärellä, katsellen samalla ikkunasta ulkona liikkuvia hahmoja. Tiesin niiden olevan lykantrooppeja, niitä karvaisia ja vastenmielisiä otuksia joista teille tässä muutama päivä takaperin kerroin. Koska ajatus ei luistanut ja tunsin oloni muutenkin ärtyneeksi ja turhautuneeksi, päätin lähteä ulos ja katsoa tapahtuuko noiden ihmissusien kanssa mitään. Puin päälleni, otin varoiksi mukaan pesäpallomailani ja painelin pihalle. Pettymys oli suuri, nuo itsestään perkeleestä lähtöisin olevat geenimutaatiot näyttivät häipyneen kuin kusi lumeen. Ihastelin täysikuuta ja tuijotin ympärillä olevaa pimeyttä odottaen edes pientä elonmerkkiä jostain. Hiljaista oli kuin hautausmaalla. Niin, hautausmaa! No helvetti, nythän olisikin oiva tilaisuus testata sitä vanhaa uskomusta, jonka mukaan piru tulee avaamaan kirkon oven, mikäli kirkon kiertää kaksitoista kertaa vastapäivään ympäri keskiyöllä ja sen jälkeen koputtaa oveen.
Lähdin astelemaan rivakasti kirkkoa kohden, miltei puolijuoksua vaikka matka tuohon vanhaan pyhättöön ei ollut kovin pitkä. Saavuttuani kirkon pihaan, sytytin tupakan ajatellen että jos uskomus osoittautuisi todeksi, saattaisi tämä olla elämäni viimeinen nortti. Kymmentä minuuttia myöhemmin tumppasin tupakan ja aloitin kierrokset. Kirkko oli vanha - niinkuin korpikylien kirkot yleensä ovat - samoin tapuli (no niin vittu tietysti, ne kun tavattiin rakentaa samaan aikaan, hitto mitä tulee päästeltyä). Hautausmaita oli kaksi, vanha ja hieman sivummalla oleva uudempi osa joka sekin oli kokolailla täydessä miehityksessä, kylällämme kuolee väkeä kuin kärpäsiä. Syynä eivät ole kulkutaudit eikä korkeaikäinen väestörakenne, vaan kylän läpi johtava tie, jota pitkin on melko hyvä reitti mikäli mielii mennä erääseen kohtaan Suomea. Kylän läpi johtavalla osuudella on kuudenkympin nopeusrajoitus mutta sitä ei noudata sen paremmin kyläläiset kuin läpi ajava raskas liikennekään. Niin kylältä kuuluu tämän tästä mässähdyksiä ja paukahtavia ääni jonkun onnettoman sielun jäädessä auton alle. Autoilija eivät edes viitsi vaivautua pysähtymään, ovat tulleet siihen tulokseen että kyllä se kalmo siitä jollain kohtaa tippuu. Asian tiimoilta viljelläänkin perkeleellistä ja kyseenalaista huumoria, aina välillä kuulee jonkun hommanneen uuden keulakoristeen tai kysyttäessä mitä jollekin kuuluu, vastaukseksi saattaa saada toteamuksen; näytti menevän rekalle keskisuomeen päin.
Olin saanut kierrokseni täyteen, kaikki kaksitoista ja nosuin rappusia ylös jyhkeiden ovien eteen. Epäröin muutaman sekunnin kunnes koputin. Kaikki kaksitoista lyöntiä oveen kellon ollessa tasan 00.00 vai pitäiskö sanoa 24.00. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja harmistuneena mietin että mikä oli mennyt vikaan vai oliko uskomus täysi vesiperä? Tuumailtuani tovin, mieleeni nousi luku kolmetoista - tuo epäonnen luku - ja päätin kiertää vielä yhden kierroksen sillä edustihan kyseinen luku kaikkea mahdollista onnettomuutta ja sopi näin alakerran porukan tunnusluvuksi. Kierroksen päätyttyä seisoin jälleen isojen ovien edessä ja aloin paukuttamaan, tällä kertaa kolmetoista kertaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään, painoin korvani ovea vasten ja kuuntelin. Paskat rojahtivat housuun kuullessani kirkon sisältä voimistuvaa jytinää joka tuntui tulevan ovia kohti. En etinyt lähteä karkuun, kun ovi tempaistiin auki voimalla jota en ole ennen nähnyt ja tumma hahmo hyökkäsi kimppuuni. Hyökkäys oli niin raju että kierin kirkon rappuset alas tuo tuomiopäivän otus selässäni. Se yritti huutaa jotain käheällä äänellään mutten saanut mitään selvää - manauksilta ne kyllä kuulostivat. Otus roikkui selässäni hakaten minua jollain kovalla ja kiiltävällä, en ehtinyt nähdä mikä se oli mutta kipeää se teki, veri lensi joka puolelle. Pari iskuista osui takaraivooni voimalla, joka sai näön hämärtymään ja minut ajattelemaan elämän katoavaisuutta.
Tappelua, jossa olin vastaanottavana puolena, oli kestänyt viitisentoista minuuttia ja tunsin voimieni ehtyvän. Pudottauduin nelinkontin odottamaan armoniskua, joka tulikin muttei päähän vaan vähän perkeleen kipeästi solisluun päälle. Koska pääni oli kääntyneenä vasemalle, näin ensimmäistä kertaa mikä tuo yössä välähtelevä astalo oikein oli. Tyrmistyin, kaikki kivun tunne kaikkosi hämmästellessäni siinä muutaman sekunnin ajan kiiltävää, 19 mm kiintoavainta. Mitä vittua, oliko saatana tai itse pääperkelekö tämä oli, päivittänyt itsensä 2000 - luvulle? Ei puhettakaan hiilihangoista tai verisistä, ihmisen sääriluista sorvatuista tikareista. Ei, kyllä se oli kiintoavain, näkyi vielä olevan motonetin hintalappu varressa. Johan nyt on helvetti, karjaisin ja sain raivonpuuskassani riepaistua tuon manalan lähettilään selästäni. Oli minun vuoroni jakaa muutama hyvin suunnattu laaki, saatesanoina terveiset pääpirulle ja muulle helvetin porukalle, ettei tarvitse tulla tänne vittu soikoon hakkamaan kuolevaisia jollakin niinkin arkisella esineellä kuin 19 mm kiintoavaimella. Missä oli tyylikkyys? Missä hyvät, vanhat kunnon käytöstavat yliluonnollisine ilmestyksineen ja lieskoineen? Ei kuule perkele vetele noin surkea esitys näillä selkosilla. Otus sopersi jotain veren valuessa suupielistä ja minun oli kumarruttava lähemmäksi että olisin kuullut mitä se sanoi, taistelu oli ohi joten vaaraa ei enää ollut.
No voi vittu, manaamani räyhähenki paljastuikin juopoksi suntioksi joka oli ollut korjaamassa kirkon öljylämmityskattilaa. Kysyessäni että mitä vittua sitä yöllä piti korjata ja vielä kesäaikaan, suntio sopersi että se oli pitänyt korjata jo kevättalvella mutta hänen ryyppyputkensa oli kestänyt näihin päiviin asti. Edelleen tivasin että tarviiko sitä ryyppyputkesta huolimatta hyökätä kimppuun kuin sadistisella ja ahneella luonteella varustettu ulosottomies, suntio totesi pinnan olevan kyllä hieman kireä. No, sovimme siinä sitten ettei näistä huudella ja kumpikin hoitaa omat haavansa. Läksin kotiin päin ja suntio paineli jatkamaan pannuremonttia, epäilin kyllä että ehtoollisviinien tekevän kauppansa sillä sen verran äijän kädet vatkasivat.
Kotimatkalla intouduin kiipeämään puuhun, matkan varrella kasvoi tiheään leppiä ja ajattelin näin olympialaisten aikaan harrastaa itsekin vähän ruumiinliikuntaa. Eritaso nojapuut ovat vankka suosikkini, johtuen vaikeudesta ja ilmalennoista (ja ennenkaikkea niiden mahdollisuudesta mennä vitulleen). Niinpä kiipesin latvustoon asti, katselin samassa linjassa olevat oksat ja aloitin sarjani. Lepikko raikasi lennellessäni oksalta toiselle, milloin flippien, milloin jägereiden saattelemana. Yrittäessäni kunnon stadleria, pyörähdykseni oli aivan liian suuri ja sain suun täydeltä räkätinpesää. Keskittyminen kärsi vallan helvetisti ja koko loikka meni pitkäksi ja tulin alas poukkoillen pitkin oksistoa. Vaatteet repesivät loppujaan ja verenvuoto yltyi. Rätkähdin keskelle soratietä ilman karatessa keuhkoistani. Yritin nousta pystyyn ja pääsinkin vaivalloisesti vain todetakseni olevani täysin alasti ja räkätinpesä suussa. Kauan en ehtinyt ihmetellä kun valokeilat sokaisivat täydellisesti ja kuului renkaiden kahinaa auton tehdessä paniikkijarrutuksen. Aamulehden jakaja, nuori mutta ystävällinen kloppi nousi autostaan katsomaan minkä päälle hän oli meinannut ajaa. Heilautin ystävällisesti kättä ja yritin toivottaa hyvää huomenta mutta eihän siitä mitään vittua tullut räksänpesä suussa, kuului vain korinaa. Kloppi rääkäisi ja pakeni juosten kirkonkylää kohden. Koska tunsin olevani osasyyllinen klopin käytökseen, tein hänen jakolenkkinsä ja palautinpa vileä autonkin hänelle. Löysin nimittäin hänet saamassa synnipäästöä kirkon parkkipaikalla, oli antanut suntiolle pullon viinaa siitä hyvästä. Suntioin suu kävi kuin sakastin ovi ja järkyttynyt ilme katosi klopin kasvoilta. Kaikki oli siis hyvin, ajattelin hölkätessäni munasillani kotia kohden.

 

Just joo
Elo 2. 2012
Ette usko kuinka paljon maksaisin yhdestä normaalin ihmisen vuorokaudesta, vailla näitä perkeleen kallon halkaisevia olotiloja. Tässä on taas menty kaksi vuorokautta käytännöllisesti katsoen nukkumatta ja se alkaa vaikuttamaan kaikkiin asioihin. Ei luista ajatus, koko jätkä käy hitaalla. Eilen ajellessani maailmalta kotiinpäin olin niin väsynyt että meinasin nukahtaa rattiin. Pääsin kyllä kotiin, istahdin nojatuoliin ja nukahdin tai paremminkin virta katkesi minkä seurauksena sainkin nukuttua kaksi tuntia. Siinä ne sitten olivatkin yöunet. Tiedän ettei ketään kiinnosta jonkun epaton yöunet mutta ajattelinpahan kertoa miksi en kykene kirjoittamaan mistään mitään. Suurin toivein klikkailin itseni veikkauksen sivuille, ajatuksenani edes hieman rahaa yksityisen puolen lekuria varten mutta olisihan se pitänyt tietää, kolme riviä eikä yhtään osumaa. Sama juttu jokerin kanssa.
Toisaalta ei pidä valittaa, monella ovat asiat vielä huonommin ja jokaisella meistä on huonoja aikoja joten se siitä. Olisihan se toisaalta vittumaista ollut herätä eilinen Viking - loton päävoitto plakkarissa, todennäköisesti poraisin tässä että ostanko jonkun pienen saaren vai miinoitanko jonkun niemenkärjen linnakettani varten. Se nimittäin on taivaan tosi että jos joskus kävisi nin epäuskottava ja epätodennäköinen asia kuin lottovoitto, niin erakoituisin aivan varmasti. Isompia huutelematta eli laittaisin oven kiinni hiljaa, niin kuin hyvä ystäväni sanoo. Olen vaan saanut maailmasta ja sen menosta tarpeekseni. Päätöntä juoksemista paikasta A paikkaan B ilman mitään todellista hyötyä. Uutisia ja maailman tapahtumia voisi seurata tämän helvetinkoneen ja TV:n välityksellä ottamatta muuta kontaktia ulkomaailmaan. Tietysti olisi ostettava pari isoa pakastinta ja tehtävä iso kylmiö tai kellari, ettei pakollisia ruoka - ja muita tarvikkeita tarvitsisi ostaa kuin kerran kuukaudessa. Pikkuhiljaa sekoaisin, minut tunnettaisiin saaren sekopäänä tai niemenkärjen nyrjähtäneenä. Lapsia peloteltaisiin ja uhattaisiin tuoda saarelleni, jos eivät olisi kunnolla. Ammuskelisin juovuspäissäni marjastajia, luullen niitä vainoharhaisessa mielessäni lääkintöhallituksen edustajiksi.
Mutta näin, näillä mennään ja eiköhän se vielä iloksi muutu. Tässä jatkumossa, missä asiat kyntävät alvariinsa eikä mikään suju, on se hyvä puoli ettei paljonkaan tarvitse myönteistä tapahtua kun psyyke kääntyy positiiviselle puolelle. Esimerkkinä mainittakoon kirveen putoaminen vasemman jalkaterän läpi, sitä on jostain syystä helpompi laahata perässään kuin oikeaa. Tai jos oven väliin ei perinteisesti jääkään ne sormet vaan pää, on se positiivinen juttu koska sattuu paljon vähemmän vaikka kyseessä olisi ison teollisuushallin kolme tonnia painava palo - ovi. En tiedä, taidan mennä teippaamaan silmäluomet otsanahkaan kiinni eli on aika aukaista kaihtimet sillä päivän työt kutsuvat. Koittakaahan olla ihmisiksi - niin minäkin.

 

Odotuksesta nilkka suorana
Elo 1. 2012
Esitys alkoi 19.00 joten siihen mennessä täytyisi olla paikalla, tai oikeastaan aikaisemmin koska pitihän liputkin ostaa. Lähdin hyvissä ajoin töistä ettei tulisi kiire mutta ruuhkan takia loppumatkasta joutui ajamaan hieman sallittua lujempaa. Kotiin päästyäni huomasin ilokseni että vaimoni oli jo valmiiksi laittanut itsensä kuntoon, kerrankin pääsisi lähtemään ilman sitä kiirettä. Söin nopeasti ja kävin suihkussa armeijan tyyliin turhia läträämättä, ajattelin että saisi hetken istua tasaisin persein ennen lähtöä. Pukiessani päälleni vaimoni kahautti myös makuuhuoneen puolelle alkaen penkomaan omaa vaatekaappiaan. Parahdin hänelle että mitä nyt, sinähän olet jo valmiiksi laittanut itsesi. Joo, mutta ei nää oikein sovi keskenään, kuului vastaus ja vaatekaapista lensi tavaraa sängyn päälle. Tiesin mitä tuleman piti, joten saatuani vaatteet päälle ilmoitin meneväni ulos tupakille.
Ulkona naapurin ukko tiedusteli arkisesta pukeutumisestani poikkeavaa tyyliä (=haalarit), niinpä kerroin että meidän pitäisi mennä teatteriin. Äijä harmitteli, sillä hän olisi tarvinnut apua uuden jääkaapin sisään nostamisessa. Lupasin auttaa, kävisin vain ensin tarkistamassa tilanteen sisällä. Vaimo oli vielä alusvaateasteella, joten aikaa oli. Tokaisin hänelle meneväni nostamaan naapurin uutta jääkaappia ja pyysin soittamaan kun hän olisi valmis. Nostimme jääkaapin sisään, korjasin naapurin huonosti käyvän kaapinoven ja ehdimmepä vielä juomaan kahvitkin. Noustessani kahvipöydästä, puhelimeni pärähti soimaan mutta langan päässä ei ollut vaimoni vaan eräs vanha tuttuni joka kertoi saaneensa Ruotsin puolelta hyvän asennuskeikan, kiinnostaisiko meikäläistä. Valittelin kiireitäni mutta lupasin kuitenkin soittaa hänelle hetken kuluttua, kunhan ensin olisin tarkistanut tilanteen kotona. Vaimo oli löytänyt vasta puseron joten soitin kaverilleni, kerroin ottavani työkalut mukaan ja tulevani satamaan, näkisimme siellä. Ruotsin maalla meni joku tovi, eihän sitä 42 asunnon rivitalokompleksia hetkessä rakenneta.
Kiiruhdin kotiin mutta turhaan, vaimo oli kyllä löytänyt puseroon sopivan hameen muttei kenkiä. Huomatessaan minut makuuhuoneen ovella hän kysäisikö että joko minä muka poltin sen tupakin, ei ollut kauaa kun seisoin ovella. En viitsinyt kertoa mitään Ruotsista, rivitaloista tai jääkaapeista vaan painelin masentuneena takapihalle. Olisinko istunut viitisen minuuttia kun talomme ohi kulkevalla tiellä pakettiauto jarrutti voimakkaasti. Harvemmin puheissa oleva, hieman hiljaisen oloinen tuttuni kyselin tämänhetkisistä toimistani. Sanoin totuuden mukaisesti etten tee mitään, odottelen tässä ihmettä tapahtuvaksi. Hän taas puolestaan kertoi saaneensa kohtuukokoisen metsäurakan läheltä itärajaa, kiinnostaisiko? No mikäpä ettei, kävisin vain ensin tarkistamassa tilanteen sisällä. Vaimo oli jälleen alusvaatteisillaan, sopivia kenkiä ei ollut löytynyt joten nyt oli mietittävä koko juttu uudestaan. Kerroin hänelle lähteväni taas tuohon pihan puolelle, saamatta kuitenkaan minkäänlaista kommentia tai vastausta.
Teimme tuttavani kanssa hyvän urakan, hakattavaa metsää oli kaikestaan 186 hehtaaria pitkikin itärajaa. Sain kaadettua salaa hirvenkin, savustimme koko ruhon ettei se pilaantuisi kotimatkan aikana. Kotiin päästyäni ja kantaessani lihasäkkejä pakastimeen, vaimoni katsahti makuuhuoneesta sanoen: se onkin hyvä että viet ne roskat, mun on koko päivä pitänyt viedä niitä mutta kun ollut kiireitä. Katsoin häntä kuin mykkä vittua ja murahdin vastaukseksi jotain epämääräistä. Saatuani lihat pakastimeen lysähdin väsyneenä sohvalle.
Heräsin siihen kun vaimoni retuutti minua olkapäästä, vaatien voimakkalla äänellä heräämään. Säpsähdin ja nousin sohvalta ylös ja kaaduin samantien. Partani oli kasvanut lattiaan asti ja kaljuani peitti nyt perseeseen asti ulottuva liehuletti. Vaimo huutaa vieressä kuin oikohöylä että katso nyt jumalauta itseäsi, meidän pitäisi olla jo menossa. Pikaisen tukanleikkuun ja parran ajon jälkeen hyppäsimme Ransuun ja matkamme kohti teatteria alkoi. Vilkaisin kelloani ja totesin etteivät nyt tavanomaiset ylinopeudet riitä, vaan Ransu on pieksettävä vauhtiin jota ei oltu ennen nähty. Hetkeä myöhemmin saavutimmekin valonnopuden, nilkkani ollessa 180 asteen kulmassa konehuoneen puolella. Aika näytti pysähtyvän ja lopulta kulkevan hitaasti taaksepäin. Näin omituisia valoja ja kuulin omituisia ääniä, mukaanlukien vaimoni leukojen paukutus siitä, kuinka me miehet aina olemme myöhässä ja sitten tarvitsee kaahata tälläistä vauhtia. Vastaan tuli muutama tähtienvälinen avaruusalus, ystävällistä porukkaa kun morjestivat.
Ehdimme viime tipassa teatteriin, tosin Ransu napsahteli parkkipaikalla kaikkensa antaneena ja pelkäsinkin rasittaneeni sitä liikaa. Teatteriesitys oli kyllä antoisa ja hauska, sitä ei käy kiistäminen. Kotimatkalla mietin lehtijuttuja niistä miehistä, joita löydetään muumioituneena autoihinsa, yleensä kampaamoiden tai vaateliikkeiden edustalta. Edes hiiliajoituksella ei ole pystytty määrittämään näiden muumioituneiden parkojen ikää, sillä he ovat niin saatanan vanhoja ettei nykymenetelmillä niitä pystytä tutkimaan, iän määritys perustuu arvailuihin ja aihetodisteisiin. On myös urbaanilegendoja ostoskeskuksissa haahuilevista muumioista joilla on yksi tai useampi muovikassi kannettavanaan. Huomioon täytyy ottaa myös kaikki kuolleeksi julistetut ja kadonneeksi ilmoitetut, niin monet naiset ovat vaikeassa tilanteessa kun he eivät saa avioerolle virallista päätöstä kun mies on jäänyt tai kadonnut jonnekin.
Hillitäkseni naispuolisten lukijoiden raivoa minun on sanottava että olen oikeasti kiitollinen tästä odottelusta, joka viimeisten laskelmien mukaan on vienyt noin puolet aikuisiästäni ja aiheuttanut kymmenien tuhansien tappiot. Missään muualla en olisi voinut oppia sellaista hermojen hillintää kuin mitä minulla nyt on. Siinä jäävät monet zen - mestaritkin toiseksi kun tyyneydestä aletaan ottamaan mittaa. Naiset, rakastan teitä, teidän käsitystänne ajasta ja sen kulusta. Olette opettaneet minulle että aika on merkityksetön, sitä ei vain moni tule ajatelleeksi vaan paahtaa pää punaisena eteenpäin. Olkoon polkunne keveitä.

lauantai, 26. lokakuu 2013

Heinäkuun 2012 tekstit

Bernina laulaa ja perkeleitä pääsee
Hei 31. 2012
Katselin tuon viimeisten aikojen innovaation - jota myös ompelukoneeksi kutsutaan - valkoisena hohtavia muotoja ja päätin että taivuthan sinä tahtooni. Himmelissä oli enemmän nappuloita kuin Cessnassa, jolla takavuosina juovuspäissäni kaartelin kylämme yläpuolella. Aikani tutkittuani huomasin koneen omaavan myös ajovalon mikä ilmeisesti oli tarkoitettu pimeästi leipänsä ansaitseville ompelijoille, sillä ei kai kukaan normaalinäöllä ja ennenkaikkea normaaliaikaan tehtäviin ompelustöihin tuollaista halogeenia tarvitse. Luonteelleni ominaiseen tapaan väänsin kaikki kahvat kaakkoon, ts. en valinnut yksitoikkoisen näköistä suoraa ommelta, vaan heti tupla-koruommel-siksak-johan-saatana-jäät-kiinni-ommelasetukset, koska katsoin haalareitteni polvipaikan ansaitsevan tukevan ja kauniin ompeleen.
Syy, miksi istuin ylipäätään ompelukoneen ääreen, oli täysin oma vikani. Jo pitkään olin valittanut vaimolleni haalareiden vaativan pikaista kunnostusta, saaden aina saman vastauksen; heti kun kaikki taskut on tyhjät (myös purusta ja muusta paskasta) ja haalarit on pesty, niin korjataan. Vaimoni on kyllä kultainen nainen, hän jaksaa väsymättä uurastaa meikäläisen vaatehuollon parissa. Iso kiitos siitä hänelle. Nyt oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa pattipolveni pilkisti turhan paljon polven kohdalla olevasta reiästä, mikä taas oli seurausta lukuisista viettämistäni hartaushetkistä betonilattialla, milloin laatoittaessa, milloin tehden jotakin muuta. Nämä hartaushetkethän ovat erinomainen esimerkki siitä, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Töitä ei tarvitse tehdä kuin 24/7/365 saadakseen ostettua tarjouksessa olevan makkarapaketin.
Valittuani asetukset koneeseen, asettelin puntin koneeseen reikäpuoli ylöspäin ja suorastaan teatraalisen hitain liikkein nostin päälle paikan, jonka olin leikannut toisista haalarihousuista. HUOM! Tätä ennen olin kantannut (siis taitellut, kai termistö on suunnilleen sama kuin peltitöissä?) paikan reunat ja vetänyt ne edellä mainituilla asetuksilla niin tiukkaan, ettei Erkkikään saisi niitä auki. Tuumasin ettei ala repsottamaan, olisihan se noloa jos viimeisen päälle paikattujen housujen paikan reuna rispaisi. Painoin koneen jalan alas ja aloitin tikkaamisen vähän saatanan tyytyväisenä itseeni. Ilo ei kestänyt kauan, saatuani yhden sivun ommeltua, nostin jalan ylös ja tarkastelin aikaansaannostani. Mitä vittua, paikka ei ollut tarttunut lainkaan kiinni punttiin. Rääkäisin eukolle että nyt on koneessa jotain vikaa, eihän tää helvetin läpyskä jäänyt kiinni housuihin. Vaimoni huusi olohuoneesta perin huvittuneella äänellä että on varmaa alulanka lopussa, sun pitää puolata sitä lisää ja kokeilla uudestaan. Voi jumalauta, nyt meni yli kuin Vaasan kone. Alulanka? Puolata lisää? En paljastanut vaimolleni epätietoisuuttani vaan huusin muina miehinä että missä ohjekirja on? Vaimo vastasi nyt jo selvästi naurunsekaisella äänellä ettei noin yksinkertainen kone mitään ohjekirjaa tarvitse. Perkeleen naiset. Joka tapauksessa, puolentoista tunnin työn ja muutaman ystävällisen, olohuoneesta annetun ohjeistuksen jälkeen sain sen perkeleen alulangan paikoilleen ja jatkoin ompelemista. Suivaantuneena äskeisestä, päätin että ajan ympyrää nostamatta tai katsomatta lainkaan lopputulosta välillä. Ajelinkin sitten pari kertaa, ihan varmuuden vuoksi.
Viimein oli paikkaukseni valmis, ihastellen nostin käteeni ja katselin T - paita kireällä aikaansaannostani. Ei tässä ihan turhia jätkiä ollakaan, kuka naisia tarvitsee? Paitsi tietysti onhan se yks juttu…. No, karjahtelin vaimolleni makuuhuoneesta että hän omistaa neron äijän eikä vaimon enää lähitulevaisuudessa tarvitse niin paljon huolehtia näistä hommista, käy tämä meikäläiseltäkin. (vastauksena epäilevää naurua). Istuin sängynlaidalle ja aloin vetämään housuja jalkaani, ensin toinen puntti ja sitten tämä toi…mitä vittua!? Jalkani pysähtyi polven kohdalle kuin tikku paskaan eikä mennyt yhtään eteenpäin vaikka kuinka ponnistin. Riisuin äkkiä housut pois jalastani ja katsoin että mikä nyt mättää? Kyllä kyllä, olin saatana ommellut koko puntin umpeen, vieläpä oikein tikannut perkeleesti. Siinä se saatanan tupla-hetipiti-kaksinkerroin-voivittu-ommel tuijotti ilkkuen. Ai helvetti mitkä kilarit sain. Retuutin housuja kuin terrieri sukkaa, annoinpa muutama iskunkin ja hypin päällä. Jytinästä ja ähellyksestä vaimo arvasi mitä oli tapahtunut ja nauraa räkätti olohuoneen puolella. Voi jessus että teki mieli kuristaa se siihen paikkaan.
Yritin repiä paikkaa irti mutta ilman tulosta. Raivoissani tuumasin että minullehan et kiinan kangas vittuile ja hain autosta pitkän purkuraudan, jonka survasin paikasta läpi ja aloin vääntämään. Kangas ja ommel pitivät pintansa. Olin vakuuttunut siitä, että kyseessä oli kiinalaisten uusi keksintö, ns. antikristus - kangas; hajoaa käsiin kun puet vaatekappaletta aamulla yllesi mutta pitää kuin saatana onnettomuustilanteissa. Esim. jos käsi jää metallleikkurin syöttölaitteeseen kiinni, niin antikristus - kangas pitää huolen että menetät kätesi. Jos taas aamulla on kiirettä, niin saumat ratisevat auki ja napit lentelevät takuuvarmasti. Lisäsin voimaa oikein kunnolla ja äkkiä kuului räsähdys ja jysähdys; paikka, tai itseasiassa koko puntti repesi aivan tuhannen pillun atomeiksi ja purkurauta lennähti makuuhuoneen seinään, sorkkien painuessa ensin tapetin ja sitten kipsilevyn läpi. Lyyhistyin lattialle nyyhkyttävänä rauniokasana….
Tämän aamuisen tarinan opetus: kiinalaiset veljeilevät saatanan kanssa ja ovat lanseeranneet markkinoille antikristus - kankaan, jota kehotan välttämään vaateostoksilla. Ei pidä olla liian ylpeä. Berninan väki siirtyi automaattisesti tappolistalleni. En koske enää ikinään ompelukoneeseen vaan annan viisaampien hoitaa sen puolen. Kitti ja tapettia täytyy käydä ostamassa. Voi tulla helvetinmoinen viikko kun tämä alkaa näinkin saatanallisissa merkeissä, joten muistakaa vahtia selustaanne.

 

Korpiformaatti eli mitä todellisuudessa tapahtuisi…
Hei 30. 2012
Perhettä ei ollut saattamassa iloisesti vilkuttava naapurusto vaan paikalle tullut remonttiväki, joka käski heidän lähteä teputtamaan kohti lähintä bussipysäkkiä, mikäli mielivät ehtiä junaan. Matkaa raiteita pitkin kertyisi sentään nelisensataa kilometriä, ennen kuin he pääsisivät kahden viikon ajaksi siihen lomakohteeseen jonka tuotantoyhtiö oli heille suuressa laupeudessaan kustantanut. Ennen matkaa heiltä oli toki takavarikoitu kännykät, rahat ja luottokortit sillä tämä ei ollut mikään amerikkalaisversiosta väännetty paska kotimainen vastine vaan aito korpiformaatilla tehty remonttiohjelma jossa asia toteutettiin elävän elämän esimerkin mukaisesti. Mukaan tälle ns. onnelliselle perheelle - jonka rytö nyt pitäis kunnostaa - oli annettu lomarahaa kokonainen satanen koska junaliput ja kahden viikon asuminen kohteessa olivat maksettu. Saisivat miettiä miten sillä satasella tulisivat toimeen, ihan juuri niin kuin oikeassa elämässäkin. Mukana ei siis ollut mitään vitun läppäreitä eikä muita kikkeitä joilla voisi seurata remontin edistymistä, ensinnäkin jos jollain on aikaa esitelmöidä urakan aikana hommien edistymistä juoksemalla videokamera kädessä ympäri tonttia, on hän aivan väärässä urakkaporukassa tai kokonaan väärällä työmaalla. Toisekseen, siinä sitä oli ohjelmaa kun miettisivät mitä esim. syödään että saadaan satku kestämään kaksi viikkoa.
Remonttiporukka ei ollut järin suuri, vain neljän ukon nolla - katteella pyörittämä pieni ja pahoin alkoholisoitunut puulaaki jonka verotiedot eivät kestäneet päivänvaloa. Ei siis ollut ison tuotantotalon tai maanlaajuisen emokonsernin tukea vaan nyt seistiin ihan omilla koivilla. Hyvä niin, sillä mahtaa amerikkailaiskollegoilla olla ahdasta kun pienelle omakotitalotyömaalle tunkee satakunta firman miestä, naapurustoa ja perheen koko suku sikoja myöten. Tee siinä nyt jumalauta sitten hommia. Amerikkalaisen esimerkin mukaan aloituspalaveri pidettiin, muurari toi alkosta viinaa kassinsangat soikeina ja muutaman potun jo juoneenakin. Kokous sujui aluksi hyvin, suunniteltiin kuka tekee mitäkin ja mitenkä tarvikepuoli hoidetaan työmaalle sekä muista käytännön asioista päästiin yksimielisyyteen. Kokouksen hyvän kulun katkaisi muurari, joka äityi vaatimaan korotettua kivihintaa vaikkei saatanan paska ollutsaanutensimmäistäkään stemua muuratuksi. Yleinen turpajuhlahan siitä kehkeytyi, toimistorakennuksena toimineen parakin sisäpinnat kärsivät vakavia vaurioita, osanosattajien yrittäessä saada toisiaan hengiltä mitä moninaisimpien työkalujen avulla. Myös projektin kaikki piirustukset ja suunnitelmat tuhoutuivat putkimiehen yrittäessä polttaa muun urakkaporukan kosaania käyttäen. Keikka jouduttaisiin vetämään hatusta koska kukaan ei ollut edes vilkaissut sen ärsyttävän arkkitehdin paperille vetämiä koukeroita. Oli arkkitehdin onni ettei hän ollut mukana työmaakokouksessa.
Seuraava aamu oli lohduton; krapulaisia miehiä makasi pitkin tonttia vesisateen vihmoessa heidän pahoin ryvettyneitä olemuksiaan. Muurari todettiin kuolleeksi, joku valopää oli tiimellyksen aikana lyönyt muurarin takaraivoon hänen oman saumarautansa kahvaa myöden. Epatto päätettiin kuopata samaan monttuun salaojaputken kanssa. Piikuhiljaa miehet kuitenkin alkoivat tehdä töitä, aloittaen katon purkamisella sillä loppuviikosta oli luvattu sateita. Puolessa välissä ensimmäistä viikkoa todettiin yksimielisesti ettei tästä tule vittuakaan tällä porukalla vaan on palkattava lisää orkesteria. Tätä varten pakkauduttiin taksiin ja ajettiin paikkakunnan keskustan krouviin tiedustelemaan kylän työllisyystilannetta. Pian alkoikin pöytään kertyä toinen toistaan parempia rakennusalan moniosaajia, selvempi olisi huomannut ettei neljäkymmentäkaksi vuotiaalla voi millään helvetillä olla kuuttakymmnetäkahta vuotta telineillä keikkumista takanaan. “Hyvä jätkä”- huudot kaikuvat baarissa ja kohteeseen tarkoitettua rahaa paloi tolkuttomasti.
Alkoi uusi aamu ja nyt paikalla oli kaikkiaan kolmekymmentä krapulaista entisen kolmen lisäksi, meinaan kun miinustetaan aiemmin kokouksessa kylmän pierun päästänyt muurari. Hyvä puoli oli se, että sen ahneen kutaleen tilalle oli saatu kolme vastinetta, joista jopa yksi näytti ihan täysjärkiseltä. Kyläkaupasta haetun ensiapupakkuksen - joka sisälsi kahdeksan olutta mieheen - saatiin hommat käyntiin. Päätettiin, että nyt kun näin iso porukka, niin eikö yksin tein pureta koko mätä paska, jätetään vain tuo viime vuosikymmenellä tehty länsipään kahden huoneen laajennus pystyyn. Helpottaa ja nopeuttaa kummasti, kun ei mene aikaa vanhan ja aivan saatanasti kiinni naulatun purkamiseen. Niinpä paikalle tuodulla kaivinkoneella jyrättiin koko rytö nurin, pikkuisen siinä sai siipeensä myös laajennuksen osiakin mutta kyllä ne kitillä saataisiin peitettyä. Romut työnnettiin koneella isoksi kokosi ja tuikattiin tuleen, paistettiin makkaraa ja juotiin olutta pari päivää, aikaahan oli. Firma käytti ns. “Ei meillä mitään hätää ole aikataulun suhteen” - laskentamallia, jossa keikan aikataulu lasketaan ensin kahdeksan tunnin työpäivillä ja sitten kun ollaan juotu jokunen päivä niin siirrytään kepeästi kuudentoista tunnin päiviin ja lopuksi kahdenkymmenen neljän tunnin työpäviin, näin saadaan pidettyä deadline samalla päivämäärällä kuin sopimuksessa on eikä kukaan huomaa mitään. Voi jessus että ihminen on helvetinmoinen nero mitä itselleen valehteluun tulee. Karma on karma ja kaikki alkoi menemään  yhä pahemmin päin helvettiä.
Tällä välin perhe oli kituuttanut vaatimattomassa elämyskämpässään (savilattia, makuupussit eikä ruokailua) vajaan viikon ja tilanne perheen sisällä oli pahoin tulehtunut. Perheen äiti soimasi isää, joka oli lähettänyt tyttären tienaamaan kadulle ruoka - ja matkarahaa selityksenä että ensin syödään ja sitten painutaan helvettiin täältä. Isä taas puolestaan huusi äidille että sekö oli parempi että jäi kiinni myymälävarkaudesta ja koko satanen oli mennyt korvauksiin eikä piisannutkaan, vielä jäi maksettavaa niistä saatanan ruuista. Perheen poika ei osallistunut tappeluun vaan järsi läheisen huoltoaseman roskiksesta löytämäänsä hampurilaisen puolikasta.
Työmaalla asiat eivät edenneet toivotulla tavalla; lattiavaluun tarkoitettu betoni makasi sitä tuoneen auton uumenissa, sen pyörähdettyä kyljelleen surkean tienpohjan pettäessä ja vääntäessä rungon aivan kieroon. Alkuun betonikuski oli huutanut punaisena kuin hellankoukku mutta pian hänet oli leivottu hiljaiseksi, toki sen verran säästelty että pystyi soittamaan pääkallopaikalle ja käskemään hakemaan auton helvettiin tai täällä lähtee henki. Päivät kuluivat ja deadline lähestyi uhkaavasti joten miehet jotuivat hieman oikomaan töissään ajanpuutteen vuoksi, esim. tapetit kiinnitettiin nitojalla koska nyt ei ollut aikaa liisterin kanssa leikkimiseen - olkoonkin että sen tänä päivänä voi vetää suoraan seinään eikä vuodan vettymistä tarvitse odotella. Viemäröinti oli lievästi takakaadilla eli johti taloon päin eikä kunnallistekniikan liittymää kohti kuten olisi pitänyt, mutta miehet arvelivat olevansa jo kaukana ennen kuin putki täyttyisi paskasta. Sähkötyöt olivat täysi arvoitus, osan johdoista ollessa täysin eristämättömiä luoden näin ihanneolosuhteet tulipalolle. Piirustuksissa ollutta ilmastointia ei taloon tullut, syynä romuraudan markkina - arvon nousu mikä ajoi ilmastointimiehet myymään kaikki putket liitoskappaleineen. Asia korjattiin vintille piilotetuilla viemäriputkilla ja niiden päähän asennetulla tavan imurilla, joka sai ilmastoinnin suhinaa muistuttavan äänen ja hieman lehmän henkäystä tuntuvamman ilmavirtauksen. Käytännöllisesti katsoen talossa ei ollut kohtaa joka ei olisi ollut jotenkin vitullaan, osa pahemmin ja osa huonommin.
Kahden viikon kuluttua, perheen saapuessa rättiväsyneinä ja nälissään uuteen kotiinsa, ei heitä ollutkaan iloisesti vilkuttava ja odottava joukko, vaan tontti oli täysin autio. Siis lukuunottamatta sitä rytökasaa joka seisoi vinkasahtaneen näköisenä suurin piirtein entisellä paikallaan sekä sitä jumalatonta paskan ja rojun määrää mikä lojui tontilla. Työporukka oli häippäissyt edellisenä päivänä saatuaan loppusumman tuotantoyhtiöltä - ne kaikki viisisataa euroa jotka olivat jääneet rellestämisen jälkeen jäljelle. Välittämättä tästä, perheen isä nousi narisevalle kuistille onnellisena siitä että heidän helvettinsä oli ohi ja he vihdoin olivat kotona, huomenna voisi tarkastella kaikkea tätä kauheutta. Nyt hän halusi vain nukkua. Hän tarttui ovenkahvaan mutta ovi ei hievahtanutkaan, sillä sen olivat työmiehet lähtiessään painaneet Hiacen puskurilla kiinni - niin vituillaan ja verkonsilmällä koko oviaukko oli - ettei ovea ihmisvoimin pystynyt aukomaan tahi sulkemaan. Isän hermon pettäessä lopullisesti ja hänen huutaessaan perkeleitä koko taivaan täyteen, pihaan kaarsi pitkä limusiini. Koko perhe kääntyi katsomaan ja kaikki huoahtivat, tämä taisikin olla joku järkyttävä piilokamerajuttu ja nyt heidät vietäisiin uuteen ja ihanaan kotiinsa missä he saisivat vielä lahjoja mm. citymaasturin muodossa ja heidän kaikki velat annettaisiin anteeksi. Vitun posket, sillä autosta nousi tiukkailmeinen rakennustarkastaja seurassaan vielä tiukkailmeisemmät herrat pankin edustaja ja maanmittaushallituksen ukkeli. Rakennustarkastaja ilmoitti ettei perheen juuri remontoitu talo täyttänyt rakennusmääräyksiä edes lievimmissä asiakohdissa joten hän julistaa kiinteistön (tai kioskin niikuin hän asian ilmaisi) käyttökieltoon ja näin ollen asuinkelvottomaksi ja edelleen purettavaksi, mikä tapahtuu vielä tämän vuorokauden kuluessa. Pankin äijä taas kertoi että koska perheellä ei ollut nyt kiinteistöä eikä näin ollen takuita voimassa olevalle asuntolainalleen, pankki ottaa korvaukseksi tontin maapohjan omistukseensa. Viimeisen naulan arkkuun löi maanmittari, joka kertoi asioiden olevan jo merkittyinä uudessa ja hetki sitten päivitetyssä kartassa, joten perhe oli nyt maalla, johon heillä ei ollut kulku eikä omistusoikeutta, ts. sanoen sandaalia toisen eteen ja vittuun täältä pankin tontilta. Reaktio oli odotetun kaltainen, koko perhe sekosi täydellisesti. Tähän oltiin kuitenkin pankin edustajan toimesta varauduttu ja pian paikalle saapui kaksi ambulanssia jotka toimittivat perheen pakkohoitoon läheiseen laitokseen. Tontille jääneet rakennustarkastaja, maanmittari ja pankin äijä kättelivät toisiaan, läimäyttelivät selkään ja rakennusmestari aukaisi hetki sitten omat, itse hyväksymänsä piirustukset sanoen: “Tähän tulee sitten iso patio josta voimme katsella auringonlaskua”. Kaikki kolme räjähtivät nauramaan ja sanoivat tästä tulevan ensiluokkaisen piilopirtin heille kolmelle, täytyihän sitä hermoja lepuuttaa kun tekee vaikeita päätöksiä niin kuin äskenkin…

Rotaatiokyykkää ja High Voltage seivästä
Hei 29. 2012
Ruumisautojen komea rivistö täytti kilpailukeskuksena toimivan pellon vasemman laidan, auringon heijastuessa niiden mustillta, vahatuilta pinnoilta. Autojensa tykö pystytetyissä kojuissa hauturit kauppasivat toinen toistaan parempia palveluita, sillä nyt oli alkamassa kisat joissa kuolonuhrit eivät olleet mitenkään uutisoinnin arvoisia - ne kuuluivat ohjelmistoon. Kisakeskukseen olivat saapuneet myös pakolliset makkaranmyyjät ja muut rihkamakauppiaat, näytti sivumalla olevan yksi kebab - kojukin josta nuo etelän miehet seurasivat silmät pyöreinä omituisen näköistä väkeä. Poliisia eikä ambulansseja ollut, hoidamme omat sotkumme itse. Järjestystä yllä pitämään oli saatu PNKMY eli Paikallisten Nuorten Kaljupäisten Miesten Yhdistys ja tomerasti nuo maihinnousukenkiin, kettinkifarkkuihin ja hihattomiin t - paitoihin pukeutuneet nahkapäät pesäpallomailoillaan järjestystä yllä pitivätkin. Ei tarvinnut jonkun onnettoman pudottaa sinappinen makkarankuori tai muu roskaksi luettava, niin jo heilahti tuo vallan verraton Tahko Pihkalan peliväline epaton otsaan muistuttamaan siisteyden merkityksestä yleisötapahtumassa. Alumiinisen mailan aiheuttama metallinen soundi sai aikaan myös sen, että hautureiden lakeerikengät läpisivät kiivaaseen tahtiin ojennetun luo, katsomaan josko tämä tarvitsisi viimeistä voitelua. Toisinaan heitä lykästi, toisinaan ei.
Kyseessä olivat siis meidän syrjäisen kylän omat kesäkisat, jotka järjestetään samoihin aikoihin kuin olympialaiset, joskin meidän kisoissamme on astetta rankemmat lajit poiketen perinteisistä jonkin verran eikä ne kelpaa virallisten kisojen lajeiksi. Kesäkisat ovat suljetut kisat johtuen kuolemantapauksista ja loukkaantumisista mutta kesäasukkaille on annettu osallistumismahdollisuus mikäli he allekirjoittavat vastuuvapauslomakkeen. Ei nyt joka kisoissa kuolema kerää satoa, luita rutisee kyllä sitäkin enemmän sillä lajit ovat vaativia ja kyläläiset ovat kunnianhimoisia. Täällä ei tunneta suomalaisten urheilijoiden maailmalla päästämiä möläytyksiä, missä he kertovat olevansa onnellisia kun pääsivät sadan sakkiin ja saadessaan tästä hyvästä urehiluliitolta omakotitalon. Perkele, tänne on tultu voittamaan eikä vikisemään! Kisat ovat kolmipäiväiset, joskin kisakunnon hakeminen aloitetaan jo viikkoja etukäteen. Kerron teille muutamasta lajista niin saatte jonkinlaisen käsityksen kunnon kesäkisoista.
Rotaatiokyykkä
Tässä lajissa yhdistyvät vauhti ja aivan helvetillinen pyörimisliike jossa kehon ja ennekaikkea kalun hallinta on tärkeää. Lajissa otetaan vauhtia juosten noin kahdenkymmenen metrin matkalla, minkä jälkeen hypätään saatanasti pyörivän karusellin pohjan päälle.( Karusellin pohja on saatu lahjoituksena päiväkodin remontin yhteydessä ja se on kiinnitetty kiilahihnalla agregaattiin, joka pyörittää tuota tuomiopäivän lautasta. Karuselli ja sen pohjahan ovat ajalta ennen EU:ta, jolloin lapset saivat oikeasti leikkiä ilman että heitä köytetään nelipiste - turvavöin sen seitsemän turvakaaren alle missä he eivät kykene muuta kuin korkeintaan vääntämään tortut kurahousujen vasempaan punttiin.) Yhdessä juoksusta saadun eteenpäin suuntautuvan liike - energian avulla tämä pyörivä alusta sinkauttaa urheilijan yläilmoihin. Tässä vaiheessa urheilijasta tulee siis itse urheiluväline. Pyöriessään perkeleesti ilmassa urheilija aloittaa laskeutumisen kohti pistekalikoita, jotka ovat samanlaisia kuin kaikkien tuntemassa Mölkyssä mutta paksumpia ja aavistuksen korkeampia. Kilpailija koittaa saada vinhasti pyörivällä mulkullaan kaadettua mahdollisimman monta numeroitua pölkkyä saadakseen mahdollisimman paljon pisteitä. Muilla kehon osilla kaadetut pölkyt hylätään ja tämän kontrolloimiseksi on pölkkyrivistöä kuvaamassa kaikkiaan neljä suurnopeuskameraa ettei kenenkään tarvi tulla mussuttamaan jälkikäteen. Laji on saanut suuren kannatuksen varsinkin vaimoväen keskuudessa, he yllyttävät miehiään osallistumaan lajiin saadakseen itse edes jonkinlaisen hengähdystauon jatkuvan rytyytyksen täyttämässä arjessaan. Tämä tepsii, sillä kylässämme seksuaalinen aktiviteetti laskee lähes nolliin heinäkuun puolivälin ja jouluaaton väliseksi ajaksi. Joskus sattuu onnettomuuksia, kerrankin kylän pahaiset kakarat olivat onnistuneet vaihtamaan yhden pölkyn betoniseen ja Hurttisen isännän kalun osuessa siihen voimalla, kuului karmeaa rutinaa tuon saatanallisen aisan taipuessa aivan luokille. Tosin betonipölkkykin hajosi kappaleiksi betonisirujen hajoittaessa lähitalon ikkunat kakaroiden katsellessa haltioituneena aikaansaannostaan.
High Voltage seiväs
No tämähän on niin kuin nimestäkin voi päätellä, seiväshyppyä. Eroja perinteiseen lajiin on kuitenkin varsin monta; lajissa hypätään korkeajännitelinjan yli, vauhdinottorata on ryteikössä ja seipäät on veistettävä lajin pitopaikalla kisaa käytävänä aamuna. Lajissa yritettään tietysti korkeuden lisäksi saada aikaan mahdollisimman pitkäkestoinen ja voimakas valokaari. Tässä lajissa on joitain varomääräyksiä ja varmistuksia, jotka tehdään ennen kuin varsinainen kisa pääsee alkamaan. Sitten kun korkeajännitelinjan tolpat ovat polttoleikattu lyhyemmiksi ja näin saatu nuo humisevat vaijerit eli johdot alemmaksi, määritetään volttivaijerin arvo. Me kaikkihan tiedämme ettei sähköyhtiöillä ole koskaan asiat hyvin. Milloin on vettä vähän ja sähköä tuodaan ulkomailta ja toisinaan sitä on niin vitusti että ohijuoksutuksiin on pakko turvautua. Sähkön hintahan nousee kummassakin tapauksessa mikä on mielestäni vähän helvetin erikoinen asia. No, tästä johtuen tuossa varpissa ei kulje joka kesä sama virtamäärä, toisinaan talitintti voi istua jopa minuutinkin langalla ennenkuin roihahtaa iloisen väriseksi tulipalloksi ja toisinaan ei marjastajan tarvitse kuin aivastaa linjaan päin, niin jo saatanallinen valokaari nappaa onnettoman kuolettavaan syleilyynsä. Niinpä me käytämme nolla - hyppääjää, samaan tapaan kuin nykyisessä Nesterallissa (vittuako se Jyväskylän suurajot piti mennä muuttamaan?) käytetään joka EK:lla nolla -autoa joka tarkistaa pikiksen ennen starttia. Tänä vuonna tehtävään valittiin Töttisen muija, riski ja rohkealuontoinen eukko. Valintaperusteita oli toki muitakin, Töttisen muijaan ei ota lainkaan aurinko eli hän omaa sairaalloisen valkoisen ihon, joten häntä on helvetin helppo seurata ryteikköisellä vauhdinottoradalla ja ilmalennon aikana. Lisäksi ämmä on aivan kajahtanut, ei pelkää mitään. Töttisen rouvan tämän vuotinen kilpailuasu koostui harmaista ja aivan liian kireistä hipstereistä sekä Gossardin roosanvärisistä rintsikoista. Testihypyn jälkeen vaijeria päätettiin laskea kaksi metriä koska eukon hipsterit paloivat karrelle ja rintsikoiden kaarituet hehkuivat punaisina. Virtaa siis oli varpissa ja kilpailu olikin varsin mielenkiintoinen, sen voitti eläkeläisten edustaja Rahikka komealla tuloksella 8.12,71. Tulos aiheutti jonkin verran närää, sillä hyppyhetkellä tuulenvire tarttui tuohon pelkkää nahkaa olevaan papparaiseen ja lennätti hänet ennätyskorkeuksiin.
Hieman dopingista; meillä se on äärimmäisen kiellettyä, kaikki muut paitsi alkoholi luetaan kiellettyjen aineiden listalle. Kukaan ei ole koskaan kärähtänyt, uskoisin että syynä ovat ankarat rangaistukset. Naispuoliset urheilijat - antaessaan positiivisen näytteen - riisutaan alasti ja etuvartaloa taivutetaan niin, että kämmenet ottavat nilkkoihin. Tämän jälkeen naisurheilijan ranteet sidotaan nilkkoihin kiinni nippusiteillä ja hänet jätetään metsään hirville nuolukiveksi. Miespuolisen urheilijan tapauksessa hänet niin ikään sidotaan alasti ja köytetään puuhun selkä runkoa vasten, vartalon yläosaan sivellään sian verta ja alaosaan hunajaa. Näin tulee siis hirvien lisäksi muistettua muitakin metsän eläimiä kuten karhuja, muurahasia, ampiaisia, kapisia kettuja jne. Molemmissa tapauksissa urheilijoiden sukulaiset voivat aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua käydä hakemassa epäurheilijamaisen sukulaisensa pois, mikäli hän sattuu vielä olemaan hengissä. Sääntö jota kunnioitetaan.
Tässä vain pari lajia, muistaakseni niitä on kaikkiaan kolmisenkymmentä jokaisen poiketen esikuvastaan melko radikaalisti. Jos joskus haluatte tulla seuraamaan vaativia urheilulajeja mukavaan porukkaan, alkakaa etsiä kartalta valkoista länttiä sillä sieltä löytyy kylämme jota ei virallisten tahojen (Valtio, poliisi, Kela, pelastuslaitos jne.) mukaan ole olemassakaan. Lopuksi lupasin laittaa muutamien sponsoreiden nimiä jotka ovat suuresti auttaneet meitä valtavan kisaorganisaation luomisessa:
Lääketeollisuuden maahantuojat Ry
Arkkuja rajalle - yhdistys
Suomen apteekkarit
Pohjolan pakkopaita Oy
Taalainmaan Tainnutus Ky
Svetogorskin saattokoti -kirjaimellisestiparempaa elämää rajan toisella puolella ry
Makkaraa maalaisille ry

 

Nämä pulleat nakkini ja reaaliaikaisen sykkeen seurannan helppous
Hei 28. 2012
Eikö tämä kyntäminen lopu koskaan? Juuri kun pää alkoi pelaamaan jollain lailla, niin onnistuin jättämään nämä uskolliset, monissa laupeuden töissä mukana olleet pienet, iloisesti heiluvat soturini kaatuvan palkin ja lattian väliin. En puhu yksityiskohdista sen enenpää, toteanpahan vain että tuollainen 42 kg painava jötikkä tekee aikas herkkää kaatuessaan suoraan ja vapaasti sormille. Varsinkin kun sormet ovat siistissä rivissä odottamassa sitä (olin juuri nousemassa ylös kämmenet lattialla). Olisi tullut edes reilun kymmenen senttiä taaksepäin, jolloin se olisi ottanut lantustani kimmokkeen aiheuttamatta mitään vahinkoa. Korkeintaan olisi lähtenyt pölyt hyllyltä niin kuin on tapana sanoa.
Eräässä maailmalla laajasti levinneessä ja melkein kaikille kielille käännetyssä kirjassa sanotaankin että “Parhaimpinakin hetkinä ihmisen elo on vaiva ja turhuus”. Tuon kirjoittaja jos kuka tiesi mistä puhuu, olisiko niin että hän on ollut kaukainen esi - isäni sillä ajatuksen kulku on kovin samankaltainen kuin meikäläisellä. Ei silti aina saa valittaa, vaan asioista on löydettävä positiiviset puolet. Esimerkiksi nyt, minun on äärimmäisen helppo seurata sykettäni sillä tunnen sormenpäissäni joka kerta kun tuo laiskasti läpsähtelevä sydämeni lyö. Toki tämä kirjoittaminen on yhtä helvettiä kun kolme kirjasinta painuu kerralla niin suurin osa ajasta menee kirjoitusvirheiden korjaamiseen. Kirjoittamisen taas puolestaan mahdollistaa nuo eilen mainitsemani, astetta kovemmat ja iloisen väriset ryynit. Hyvinä puolina mainittakoon myös se, ettei minun tarvitse paljon soitella tänään mihinkään koska kännykän pienten näppäinten hallinnointi on mahdotonta. Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa että: “Sori, mun piti kyllä soittaa sulle mutta kato kun noi nakit oli taas niin turvoksissa”.
Olen päässyt elämässni siihen vaiheeseen jolloin ollaan taitekohdassa; olen oppinut välttämään vaikeuksia mutta vaikeudet eivät minua. Ne seuraavat minua kaikkialle, jopa vessaan. Milloin on paskapaperi loppu ja huomaat sen vasta silloin kun Papasmurffi on livahtanut pönttöön tai rojauttaessasi kunnon varpusparven, lavuaarin yläpuolella oleva kirkkaasti palava neonvalo on tullut tiensä päähän ja sammuu.
Jo vuosikymmenten ajan olen paukutellut henkseleitäni siitä että minulla on itsekorjautuva keho ja totta tosiaan, toivon sen pitävän paikkansa myös nytkin. Tämä tekstin kirjoittaminen on todella hankalaa kun käytössä ei ole kuin vasemman käden pikkulilli ja kipeä peukalo, oikealla puolella taas puolestaan muut ovat poissa pelistä paitsi peukalo. En valita, tiedän että on ihmisiä jotka tuottavat tekstiä vaikka heillä ei ole lainkaan sormia (joka on hatunnoston arvoinen teko) mutta minulle tämä tilanne oudokseltaan tuottaa suunnattomia vaikeuksia. Joten päätän tämän valitusvirteni tähän tältä aamulta ja lähden liottelemaan sormiani en suinkaan sinne vaan kylmään veteen, se auttaa hetkeksi. Asiaa kyllä olisi mistä teille kertoa mutta nyt tämä on niin työlästä etten siihen kykene. Nauttikaa te puolestaan kauniista hellekelistä ja olkaa ulkona kun vielä voi, se valkoinen ja pitkäkestoinen helvetti tulee vastaan nopeammin kuin huomaakaan. Tulen kyllä vielä rienaamaan, ei tämä tähän lopu.

 

Nyt lyö tyhjää
Hei 27. 2012
Kannatta varoa noita todella jyreitä särkylääkkeitä, enkä puhu mistään diipadaapaa - napeista vaan niistä joita otettuaan huomaa siirtyneensä rinnakkasitodellisuuteen. Ensinnäkin, ne aiheuttavat todella pahaa remmin luistamista erityisesti meikäläisellä jolla on iso pyörä lyönyt tyhjää jo syntymästä asti, osittain senkin takia että kätilö pudotti minut kovalle kivilattialle jolloin osa tehtaan asetuksista meni aivan päin helvettiä. Tästä syystä tämän aamuinen tekstini jää tyngäksi sillä pääni on autio kuin konkkaan menneen putkiliikkeen takapiha. Olen koittanut syödä mm. hiekkaa saadakseni aikaan jotain kitkaa remmin ja rattaiden väliin mutta tuloksetta. Viimeksi kun oli näin täydellinen black out - tilanne, hakeuduin lääkäriin apua saamaan ja se oli järkyttävä kokemus. Sain toki apua sillä tuo jo hataraksi käynyt ja monien raipaniskujen runtelema komentokeskukseni kuvattiin ja minut kiidätettiin kiireesti leikkauspöydälle. Kuvista kävi ilmi että aiemmin päätäni operoinut kirurgi oli kiireissään unohtanut kännykkänsä ja silmälasinsa pääni sisään ja ne siellä haittasivat tietoliikennettä. Myöhemmin sain kuulla että hän oli joutunut vastaamaan kesken leikkauksen ko. luuriin ja huononäköinen kun oli, niin joutunut kaivamaan lasit silmilleen nähdäkseen kuka kusipää siellä kesken leikkauksen häiritsee. Tarinan mukaan soittaja oli kirurgin vaimo joka oli ilmoittanut että herra voi hakea lelunsa työpäivän jälkeen , ne odottavat valmiina kadun varressa sillä se on loppu nyt. (Niin, ja ihmiset pitivät minua saatanan kahjona väittäessäni että päässäni soi ja välillä tulee tekstareita.)
Ei ole vaikea päätellä että sen jälkeen kirurgilla oli muuta ajateltavaa ja leikkaus ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, joten pikku puutteita tajunnanvirrassa ilmenee aina silloin tällöin. Joitakin puutteita pystytään korjaamaan lääkityksellä ja toiset vaativat jonkilaisen varikkotiimin kokoamista. Sponsoreita vaan on helvetin vaikea löytää joten tiimiä tullaan koskaan kokoamaan. Nämä lääkkeet ovat vain siitä vittumaisia että aiheuttavat näitä informaatiokatkoksia. Tässä joku aika takaperin rakastelin vaimoni kanssa ja yht’äkkiä iski tälläinen informaatiokatkos enkä enää tiennyt mitä olin tekemässä joten huomasin kysyväni häneltä että mitä sinä siellä minun allani teet, oletko unissasi sinne pyörinyt. Korvissa soi vieläkin, kyllä se tuo avokämmen korvalle osuessaan saa aikaan vittumaista vinkunaa ja ne laskemani ja saamani 22 laakia vieläkin vittumaisempaa ääntä.
Ihan oikeesti, tämä on karmeaa kun ei ajatustakaan synny eikä eikä pää ota vastaan mitään vaikka ulkopuolisen silmin kaikki vaikuttaa olevan ok. Kuvitelkaapa itsenne suureen auditorioon, missä kuuntelette vanhemman professorin luentoa ruotsalaisten torikauppiaiden sukkien värin vaikutuksesta suomalaiseen asiakaskuntaan vuoden 1885 kalamarkkinoilla. Ilme on saatanan kinnostunut mutta kaikki menee niin sanotusti ohi. Luennon jälkeen painelette hikisenä yliopiston vessaan kysyen itseltänne että mitä vittua äsken tapahtui. Näin siis meikäläisen maailmassa tällä hetkellä. Järjellisen hetken koittaessa katselee kauhulla kännykän muistista että kenelle on tullut soitettua ja mitähän on tullut puhuttua. Tosinaan varmasti tulee sanottua pahastikin, päättelin tämän siitä kun eräs vanhemman puoleinen ystäväni yritti ajaa autollaan ylitseni. Kolmesti. Suihkussakin kävi kerran niin, että tuijotin pitkään vaaleaa, nestemäsitä klönttiä kädelläni miettien että tulikohan minulta vai onko tuo shampoota? Vittumainen tilanne, etten sanoisi.
No, näillä mennään eikä valiteta. Kun nyt tästä päivästä ja huomisesta selviäisi niin sitten voisikin sunnuntain ottaa levon kannalta. Mitään muuta muuta muutostahan tuo sunnuntai ei tuo kuin sen, että saan olla selälläni, aivothan ovat yhtä levossa kuin tälläkin hetkellä. Jos käy niin että remmi alkaa pitämään jollain kohtaa päivää, niin saatanpa illalla kirjoitella jostakin mielipuolisesta aiheesta. Siis minulle täysin normaalista mutta joillekin hieman vieraammasta. Vielä kun tietäisi mihin tästä pitäisi lähteä niin kaikki olisi ok, tiedän nimittäin käyneeni jossain aina päivisin mutta nyt ei sano mitään. Taidan mennä ovesta ulos ja lähteä vaan jonnekin, kai se sitten päivän aikana selviää. Jos ei muuten, niin perkeleen vihaisen soiton avulla, näin on käynyt lukemattomia kertoja ja tuskin tämä päivä jää viimeiseksi. Ei muuten, mutta kun tuo polttoaine tuppaa olemaan hinnoissaan tällä hetkellä niin ei viitsisi kovin montaa tankillista päivän aikana ajella. Varsinkaan ympyrää, niinkuin kerran erään suuren ostoskeskuksen pihassa. Siis, palatkaamme astialle tässä jollain kohtaa, kai tuonne vintille saadaan valot vedettyä päivän aikana. Koittakaahan olla kiltisti.

 

Ensimmäinen lykantrooppi
Hei 26. 2012
Koirani havaitsi sen ensin, se makasi maassa kaupan vieressä olevalla nurmikolla eikä kyennyt oikein liikkumaan. Aistittuaan meidät se kohotti päätään ja näin sen karvaiset kasvot, punaisten silmien tuijottaessa meitä päätä peittävän paksun karvakuontalon alta. Pysäytin koiran ja katselin tarkemmin tuota lykantrooppia ja arvelin kumpaan alalajiin se kuuluu; niihin, jotka antavat meidän oman kylän porukan olla rauhassa vai muualta tulleisiin. Ainakaan vielä se näyttänyt hyökkäävän, vaikkakin koitti nousta pystyyn huonolla menestyksellä.
Tämä on jokavuotinen ilmiö täällä korvessa, ilmenee näin kesän loppupuolella ja iltojen alkaessa olla pimeitä. Lykantroopit, nuo karvaiset ihmisen ja suden sekoitukset saapuvat piilopaikoistaan ja kohtamistilanteet ovat yleisiä, toiset päättyvät huonommin ja toiset paremmin. En tiedä onko niillä joku helvetin pariutumisalue jossain ympäröivässä, laajassa metsäalueessa mutta perkeleesti niitä joka tapuksessa on aina tähän aikaan. Ensimmäisten pakkasten tultua ne häipyvät johonkin, kukaan ei tiedä minne. Paikallinen metsästyseura on koittanut jäljittääkin niitä, mutta laihoin (ja surullisin) tuloksin, tappioksi luettava kaksi ajokoiraa ja kolme metsästäjää. Niitä ei pahemmin vihata koska jos niiden antaa olla rauhassa eivät ne myöskään tee mitään. Tietenkin paikallisilta maajusseilta häviää karjaa ja toisinaan eukkokin, tästä syystä maanviljelijät ovat sotajalalla lykantrooppien kanssa. EU kun ei hyväksy katokorvaukseen ihmissuden aiheuttamia tappioita. Vittumaisen näköisiä ne kaikesta huolimatta ovat ja saavat aikaan pienoisia paskahalvauksia ilmestymällä täysin äänettömästi ympäröivästä hämärästä.
Koiralla oli kaikki selän karvat pystyssä ja se murisi kumeasti. Teki mieleni sanoa koiralle että pidä nyt jumalauta kuono kiinni, tuo kun alkaa murisemaan niin sillä on hieman isommat hampaat ja enemmän puruvoimaa kuin meillä yhteensä. Lykantrooppi yritti taas nousta pystyyn, kurkusta kuului kumeaa korinaa ja pää pyörhteli puolelta toiselle. Arvelin että olisiko joku ampunut sitä vai oliko se jäänyt auton alle kun tuo liikkuminen tuotti noin suuria vaikeuksia. Normaalisti kun nämä perkeleet menevät sen verran lujaa ettei silmä pysy perässä. Lykantrooppi sai kammettua itsensä pystyyn, huojui seisaallaan hetken aikaa ja rojahti maahan armottoman ääntelyn saattelemana. Hämmästyin kun olin kuulevinani sanan perkele muun käsittämättömän karjahtelun seasta. Tämä ei olisi mitenkään harvinaista, sillä tarpeeksi kauan oleiltuaan ihmisten läheisyydessä ja tarkkailemalla näitä, ne oppivat sanan sieltä, toisen täältä. Nyt täytyy muistaa että vaikka kyseessä on ihminen joka muuttuu tuoksi olioksi, ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen kanssa vaan on täysin eri elämänmuoto, vailla mitään inhimillisiä piirteitä.
Koska lykantroopista ei huonon liikkuvuutensa vuoksi ollut välitöntä uhkaa, päätin kävellä lähemmäksi. En pääsyt kuin muutaman askeleen lykantroopin huomatessa lähestymiseni ja aloittaessa karjahtelun joka muistutti jossain määrin puhetta. Sidoin villisti murisevan ja hyppivän koiran kiinni puuhun ja astelin lähemmäksi. Nyt olin enää muutaman metrin päässä ja aistin vanhan viinan tuoksun, syy lykantroopin huonoon motoriikkaan selvisi. Ne ovat muutaman kerran murtautuneet kaupalle ja syöneet kaikki lihat kylmiöstä, mukaan on joskus lähtenyt mukaan myös olutta ja toisinaan jopa savukkeita. Perun siis osan puheistani, joitain inhimillisiä piirteitäkin löytyy.
Lykantrooppi oli nelinkontin ja huojui paikallaan, suusta tuli murinan ja puheen tapaisen sekoitusta. Ojentaessani kättäni kohti otusta se hyökkäsi. Lensin taaksepäin ja kaaduin selälleni, lykantroopin raivotessa päälläni ja yrittäessään eturaajoilla tarttua kurkkuuni. Onneksi tämä oli vanha lykantrooppi eikä sillä ollut voimia enää niin kuin nuorilla on, muuten olisin vainaa hyvin pian. Lisäksi otuksen selvä humalatila heikensi sitä ja sain sen pyöraytettyä pois päältäni. Istuin hajareisin sen ylävartalon päällä ja jakelin iskuja tuota karvaista turpaa kohden. Viimein lykantroopin taju sammui ja hengästyneenä nousin seisomaan. Vilkaisin koiraa, se haukkui ja hyppi villisti remmissään, haluten tulla tutkimaan karvaista otusta. Hetken aikaa miettityäni päätin humauttaa lykantrooppia vielä tukevalla oksalla päähän varmistaakseni sen paikallaan pysymisen, ajattelin näetsen viedä sen tarkempaan tutkiskeluun vietyäni ensin koiran kotiin. Saatuani koiran sisälle palasin hakemaan lykantrooppia puskasta johon sen oli raahannut. Sinänsä turha varotoimenpide sillä kukaan ei liikkunut vielä näin aikaisin aamulla, kello näytti olevan hieman yli neljän. Kampesin karvakasan Ransun perään ja ajoin takaisin kotiin miettien mitä sille tekisin. Päätin katsoa pärstää tarkemmin ja ajella karvat pois nähdäkseni minkälainen perkele sieltä paljastuu, voisinpa vaikka sitten myöhemmin ajella koko otuksen ja lähettää sen karvattomana takaisin metsään, saisivat muut lykantroopit vittuilun aihetta. Hain hiusleikkurin ja aloitin työn. Uskollinen koneeni yski ja mourusi, sen verran paksu karva tällä yksilöllä oli. Pikkuhiljaa ja pala palalta sain kasvoja näkyviin ja järkytyin; kasvot olivat tutut! Ajelin nopeasti loput karvat ja kyllä, alta paljastui vanha tuttuni, juuri eläkkeelle päässyt entinen kunnan työntekijä Kake. No voi vittu, missähän tästä oli kyse? Kuin tilauksesta Kake heräsi hieman selvenneenä, kertoi sen osittain johtuvan niistä lyönneistä joita jakelin. Tiedustellessani että miten herra oli saattanut itsensä tuohon kuntoon, Kake alkoi vuodatuksensa:
Kotona oli ollut riitaa eukon kanssa eli hella oli perinteisesti alkanut savuttamaan. Vallitsevaan tilanteeseen hän suhtautui perisuomalaiseen tapaan, aloittaen täyspäiväisen jupottelun jota oli jatkunut siihen asti kunnes eukko oli heittänyt hänet ulos. Sittemmin hän oli kierrellyt ympäri kyliä juopotellen, hygienian unohtuessa ihmiset ja ryyppykaverit olivat alkaneet vieroksumaan häntä eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin painua metsiin. Siellä hän oli tavannut lykantrooppilauman joka oli hyväksynyt hänet ja niinpä hän oli kulkenut lauman mukana keväästä asti. He olivat ryöstelleet kauppoja ja kesämökkejä, pysyen näin viinoissa ja ruuissa. Hän ei siis ollut muuttunut ihmissudeksi, vaan parranajon ja pesumahdollisuuden puuttuessa karvat olivat päässeet ryöstäytymään käsistä. Tosin sanoen karvapeitteen alta paljastuisi pelkkä paljas nahka, vaatteet olivat jo aikoja sitten rispaantuneet käyttökelvottomiksi.
Kuuntelin Kaken tarinan loppuun asti, vein hänet mökille missä hän sai peseytyä ja hain hänelle puhtaita vaatteita. Parran ja muun karvoituksen ajettuaan Kake alkoi näyttää jopa ihmiseltä, mitä nyt pintaverhoilu oli ryypätessä päässyt hieman kärsimään. Päivä siinä juteltiin ja syötiin, illan tullen Kake lupasi lähteä sovintoa hieromaan sillä tämä lykantroopin elämä ei oikein sopinut hänen vartalolleen. Annoin Kakelle mukaan pienen pullon viinaa rohkaisuksi, varoitellen kuitenkin ettei taas lähde lapasesta. Kake kiitti ja häipyi hämärtyvää iltaa kohti. Minä aloin siivoamaan karvoja ja pesemään saunaa.
Kylällämme liikkuu oikeasti lykantrooppeja vaikka tämä tapaus olikin tälläinen “vahingonlaukaus”, ne ovat osa tätä paikallista väestöä eikä siitä sen enempää. Joskus kun elämä kohtelee kaltoin, voi käydä kuin Kakelle mutta silloin pitää muistaa ettei jää karjahtelemaan kaupan nurkalle vaan menee hieromaan sovintoa vähän aiemmin.

 

Älkää läträtkö (aka Ne invoces expellere non possis)
Hei 25. 2012
Eivätkö ihmiset, varsinkin ne jotka tuntevat minut, ymmärrä ettei pidä leikkiä pimeiden voimien kanssa? Nuo epäuskoiset erehtyvät aina silloin tällöin soittelemaan ja päästämään suustaan sen typerän lauseen jonka minä miellän manaukseksi, sillä silloin kaikki sieluani repivät demonit nostavat päätään ja alkavat osoittaa mielenkiintoa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, ohjaten tottakai ajatuksenjuoksuani tuohon kirottuun sessioon josta ei ole paluuta. Nimittäin muutaman oluen ottamiseen, kysyen typeränä että lähtisinkö muutamalle oluelle heidän kanssaan, vaihdettaisiin samalla kuulumiset kun ei olla pitkään aikaa nähty etc.
Ei ei ei, ei missään nimessä. Otsikon latinankielinen versio kuvastaa kaikkien kieltäytymiseeni johtavien syiden summaa parhaiten, sillä sen suomennos menee kokolailla näin: “Älä herätä mitään ylös, mitä et voi käskeä takaisin”. Vallan perkeleen viisaasti sanottu, katsokaas kun on ihmisiä joilla juominen on hanskassa ja sitten meitä joilla on oma koneisto. Minua ei ole ohjelmoitu juomaan  muutamaa kaljaa terassilla raskaan työpäivän päätteeksi. Ensinnäkin sen takia, että työpäiväni ovat oikeasti raskaita enkä jaksa lisätä väsymystilaani juomalla paria kaljaa ja toisekseen, pari olutta on minulle täysin outo käsite.Selvennetäänpä hiukan:
Kuvitelkaa olevanne osittain ränsistyneessä voimalassa jonka luonto on melkein omakseen. Katto on paikka paikoin romahtanut ja näistä kohdista vesi pääsee tippumaan pieninä pisaroina suurten salien lattioille. Saleissa seivovat mustat, massiiviset valurautaturbiinit ja muut koneet hylättyinä, kuitenkin toimintakuntoisina ja voimaa uhkuvina. Suurten käyttö - ja ohjauspöytien sadat mittarit ovat pimentyneet odottavaan horrokseen aavemaisen hiljaisuuden ympäröimänä. Pian alkaa kuitenkin juoksutustunneleista kuulua pientä, vaimeaa lorinaa joka voimistuu hetki hetkeltä aiheuttaen liikettä salissa; valoja syttyy mittareihin, pienimmät hammasrattaat ja vivustot liikahtelevat hitaasti, ikiaikaisen odotuksen kangistamina. Veden ääni voimistuu pauhuksi ja koko laitos herää henkiin; kuuluu saatanallinen jyly isojen koneiden käynnistyessä ja tuottaessa virtaa niihin kaikkiin mittareihin ja laitteisiin jotka ohjaavat niitä. Ei mene aikaakaan, kun kaikki näytöt ovat punaisella alueella ja vähän ylikin. Tätä jatkuu viikko - ja kuukausitolkulla, koneiden käydessä aivan vitun kuumina, täristen hullun lailla pystymättä hiljentämään yhä kiihtyvää vauhtiaan. Viimein, noin vuoden tai puolentoista kuluttua, yksi toisensa jälkeen niistä hajoaa kirskahdellen ja yskien, vajoten jälleen tuohon katatoniseen tilaan. Mittarivalot sammuvat ja laskeutuu täysi hiljaisuus.
Näin, tässä lyhyesti ja vertauskuvallisesti kerrottuna mitä tapahtuu kun ensimmäiset alkoholia sisältävät tipat valuvat nielustani alas. Edellä mainittu kuvasti lähinnä sitä fyysistä puolta ja elimistön toimintaa mutta temppuveden kanssa urheilun välittyminen audiovisuaalisesti kanssaihmisille on karmeata katseltavaa ja sitä voisi kuvata ehkäpä TV:stä tutulla tavalla. Olette varmasti jokainen katsellut joskus näitä vampyyrielokuvia, niitä joissa klaanin päämies makaa kirstussa vallan saatanan huonolla hapella odottaen että hänet herätetään henkiin. Hän saa joko vahingossa tai klaanin avustuksella verta ja pian alkavat fysiologiset piirteet muuttua, ensin kasvaa lihat luiden ympärille, uutta verenkiertoelimistöä pukkaa ja lopulta iho - ongelmatkin ovat historiaa. Jokusen litran jälkeen tästä törkeän näköisestä ruumiista on sukeutunut varsin komea (yleensä) mies, valmiina tositoimiin.
Juuri näin tapahtuu minulle aloitettuani kuurin, tosin sillä poikkeuksella että minusta ei sukeudu komeaa miestä muussa kuin omassa mielessäni. Alku on aina hankalaa, sillä pitkän kuivan kauden jälkeen tahtoo krapulat olla niin hirveitä ettei silloin vielä pahempaa aktiviteettia ole havaittavissa. Kuitenkin jo reippaan viikon kuluttua alkaa tapahtua; ensin on järjetön rakentamisen kausi, teen hyllyjä, tasoja, rakennan paaluvarustusta tontin ympärille, kunnostan omia paikkoja ja vähän naapureidenkin lupautuen samalla kaikkiin helvetin talkoisiin mitä lähiympäristössä on tarjolla. Niissä sitten tulee riehuttua kaljan voimalla - ja vähän rahankin. Jos kelit ovat liian kuumat, kyllästyn pian sillä kalja haihtuu hikenä nopeammin kuin mitä se ehtii nousta päähän. Kuljeskelen joutilaana ympäri kämppää juoden koko ajan. Useasti suihkusta tullessani katselen harittavilla silmilläni peilistä että eihän tässä nyt vielä huonolla hapella olla. Tästä intoutuneena alan kulkea munasillani, luullen omistavani komean sixpack - vartalon ja mahtavan kalun. Tosiasiassa tässä vaiheessa keskiolut on venyttänyt kelmeän vatsanahkani jo niin suureksi kummuksi etten ole nähnyt sitä jalkojeni välissä olevaa naperoa viikkoihin, joutuen näin kusemaan aivan sokkona ohi pöntöstä ja pitkin kylppärin lattiaa kusen polttaessa jalkani vereslihalle. Tunnen olevani voimieni tunnossa, astelen pihamaalla täysin alastomana, karjahdellen mielipuolisesti aivan saatanan käsittämättömiä sanoja ja pullistelen käsivarsieni lihaksia. Tämä kukkoilu päättyy yleensä siihen kun joku naapuri - aikansa kuunneltuaan ja katseltuaan - tulee ja leipoo turpaan saatesanoin: “Koitahan epämuodostunut hernekeppi pitää ne mölyt mahassasi”.
Myöhemmässä vaiheessa kun delirium tremensis -tilani on edennyt pidemälle, ohjelmistoon tulee mukaan pakolliset virkavallan ja lääkintähenkilöstön vierailut, ei siksi että äityisin pahapäiseksi vaan siksi että joku vittuuntuu koko tien täyttävään, hoipertelevaan olemukseeni (tästä siis poliisit) ja ainahan sitä hönöpäissään tulee telottua itsensä (lääkintäpuoli). Sitten, jossain vaiheessa seuraa matkustus vaihe; olen ekstrovertti luonteeltani joten minun on helppo luoda kontakteja ja antautua keskusteluun täysin outojen ihmisten kanssa. Tässä on muuten yksi tosiasia suomalaisista ja joka on yleisesti vallalla ja täysin paikkansaa pitämättömänä eli se, että suomalaiset olisivat tuppisuita. Ei pidä paikkansa, suomalaiset ovat vallan perkeleen avointa ja hauskaa keskustelu - ja ryyppyseuraa, kunhan vain tekee aloitteen. Avoimen ja positiivisen luonteeni takia olenkin päätynyt mitä omituisimpiin tilanteisiin käytännöllisesti katsoen suoraan kippolan pöydästä. Häät ja hautajaiset ovat tottakai tuttuja mutta sitten on vesinäytteiden ottoa eräästä järvestä virallisen tahon kanssa, parisuhdeterapiaa saunaan linnoittautuneelle morsiamelle (oven läpi käyty keskustelu), papin auton maalaus (ei olla enää kavereita, syynä huono näkyvyys autosta ulos), herääminen miespuolisen taidekriitikon vaatekaapista (mitä vittua?)ja olenpa elämäni aikana myynyt yhden sonninkin laitumelta. Osa on sellaisia mitä en tähän voi laittaa, ymmärtänette varmaan. Hienoimpia hetkiä ovat haasteelliset aamut; olen herännyt luostarin lattialta, avoimesta haudasta, täysin tuntemattomattoman asunnon saunan lauteilta, erään torikauppiaan pakettiauton perästä kaalien päältä, veroviraston katolta, sairaalan vessasta ja monesta muusta paikasta. Yleensä perse auki ja vieraalta paikkakunnalta, jolloin aamut ovat vieläkin haasteellisimpia.
Vanhemmiten vireystaso laskee eikä jaksa tolkuttomasti ja lopulta alkaa pakoa todellisuudesta - vaihe, jolloin ryyppääminen menee totaalijuopottelun puolelle. Silloin ei paljon mökistä liikuta mihinkään paitsi tietysti koiruuden kanssa pakolliset lenkit ja täydennyksien hakemiset. TV:tä tulee katsottua miltei 24h vuorokaudessa (unesta on turha puhua tässä vaiheessa), syynä ettei enää oikein jaksa mitään muutakaan. Lopuksi seuraa se Via Dolorosa, kaikille vanhan liiton nautiskelijoille tuttu vaihe jolloin juominen loppuu, silloin vapinat ovat sitä luokkaa että sisäelimet vaihtavat paikkaa, pelkotilat käsittämättömiä ja yhteiskunnasta syrjäytyminen arkipäivää. Ei siis mitään mukavaa, ei enää nyt kun palautuminen kestää niin kauan. Varsinkin kun takaraivossa hakkaavat tekemättömät työt ja asiat niin lujaa ettei omia ajatuksiaan kuule.
Mutta jos kuitenkin haluatte ryypätä hullun kanssa niin varatkaa siihen helvetisti rahaa ja aikaa, tulen kyllä mielelläni kaatuilemaan takapihallenne ja syömään naapureittenne lintulaudat tyhjiksi. Vielähän on kesää jäljellä, paleltumiskuolemia ei tarvitse pelätä. Tarkoitan tällä sitä ettei minulle kannata soittaa ja pyytää parille kaljalle, vaan asia tulee esittää näin: “En oikein tiedä mitä tekisin tämän loppuvuoden ja osan ensi vuoden alkua, ei sua kiinnostaisi tulla meille kiskomaan vihkivettä?”
Ps. Selvää päivänjatkoa teille

 

..ja katkaravun perseestä tehty öljy parantaa kaiken
Hei 24. 2012
Akka aloitti puhelunsa seuraavasti; “Tässä Helena Heavenly Beauty and Cosmetic Oy:stä hei, meillä olisi nyt ihana tarjous juuri sinulle, katkaravun pyrstöstä tehty uusi, eteerinen öljy joka auttaa…” Enempää ei kottarainen kerinnyt jaagaamaan kun ilmoitin ettei tosissaan kiinnosta. Tämä tuntui olevan sitä tyyppiä joka ei kerrasta usko ja jatkoi ihmetuotteensa mainostamista kertomalla kuinka tuon syötävän, pienen äyriäisen hanurista saadut öljyt saisivat ihoni kukoistamaan ja vosin hymyillä pelkäämättä kasvojeni ihon repeämistä (no ei nyt ihan noilla sanoilla mutta kuitenkin). Selostin akalle että olen täysin räjähtäneen näköinen mieshenkilö, verhoilu oli siinä määrin menettänyt elastisuutensa ettei hänen ihmeöljynsä auttaisi - ei vaikka hän toisi koko sukunsa sikoja myöten sivelemään sitä rapistuneelle iholleni. Muija vaan jatkoi ja jatkoi, ei uskonut vaikka kerroin hänelle esiintyneeni useissa kauhuelokuvissa ilman maskeerauksen tarvetta, olleeni jopa ehdolla eräässä gategoriassa kauhuelokuva - festivaaleilla. Kahdeksan minuutin kuluttua hän lopulta kysyi että montako purkkia laitetaan tulemaan. Kerroin hänelle kauniin sanankääntein, että nyt olisi ainoa ja terve ratkaisu pakata ne purkit matkalaukkuun ja juosta lentoasemalle ja edelleen lentää niin kauas kuin pääsee. Olen nimittäin kohta pelipaikalla ja sitten öljyjä levittelee kuolemansyy - tutkijat. Vastauksesi kuulin äänen “klik” kun linja katkaistiin.
Tästä päättelin että puhelinmyyjät - kaikki kunnia heidän epäkiitolliselle ammatilleen - ovat joko vajakkeja tai sitten yhtä puhelinmyyjää kohden on palkattu yksi pistoolimies joka seisoo hänen vierellään painaen Nagania otsikkoon toistaen koko ajan mantraa:”Jos et puhu loppuun niin lävähtää, jos et puhu loppuun niin lävähtää, jos et…”. Ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kun ei mene tämä kotimainenkieli perillä (ruotsia en pidä kotimaisena kielenä koska sille on ihan oma maansa missä sitä pitäisi puhua eikä tulla tänne mölisemään). No saatana, voisinhan sitä minäkin aloittaa ihmisten terrorisoimisen puhelinmyynnillä. Helppoa, voisi pyörittää montaa tuotetta listoilla ja tehdä tiliä päivän mittaan. Tässä muutamia esimerkkejä:
“Peppone tässä Pikaisesti Paratiisiin, perkele! Oy:stä ja soitin kuule sulle ihan kertoakseni että nyt kiirusti valitsemaan sitä hautakiveä siitä katalogista jonka lähetin viime viikolla. Olen meinaten hehkuttanut Ransun ja kohta starttaan listimään sut.” Asiakashan eli uhri alkaisi heti änkyttämään ettei hän ole ajatellut kuolla vielä ja mitä te nyt tuolla tavoin pelottelette, kauheaa sentään. Tylysti vaan jatkaisin ettei siinä nyt muu auta kuin klikkailla itsensä verkkopankkiin ja maksaa kivi ja tappo pois alta, ei niitä sitten kuolleena hoideta eikä meillä täällä Paratiisissa katsota hyvällä jos joudutaan perikunnalta perimään.
Tai sitten jotenkin näin, soitto miespuoliselle asiakkaalle:  ”Heikki tässä Hekuma - Hierontapalveluista hei, soittelen tässä sellaista että olisitko ystävällinen ja kipaisisit pankkiin, anna tässä sulle viitenumeron ja tilitiedot mihin voit maksun osoittaa”. Äijähän olisi suomalaiseen tapaan hetken hiljaa ennenkuin saisi kysyttyä että mitä vittua?, johon taasen kylmä vastaus livekalamaisella äänellä; “No kun ollaan hoideltu sun eukkoas tässä koko päivä, ensin se on saanut kunnon hieronnan ja sitten sellaista kyytiä ettei sun lerppakulli tarvitse vähään aikaan kysellä tuheron perään, hyvä kun muijas pystyy ees kotio käveleen. Niin että kipin kapin sinne pankkiin, ettei tarvitse nussia teidän Mustia tärviölle”.
Kyllä, raaka peli Ranualla sanoo vanha kansa ja näin se nykypäivän markkinointi toimii, oikein kaiholla muistelen niitä vanhoja aikoja jolloin kovasinkauppiaat työnsivät velaksi ostettua lakeerikengän kärkeä oven väliin tai kuluneen rippipuvun olkapäätä tuulikaapin puolelle. Niitä oli niin rattoisa leipoa turpaan siinä ahtaassa tilassa pitäen samalla luentosarjaa nimeltä “Lääkintöhallinon ilmaisjakeluna toimitettava listaus agressiivisista hulluista”. Jos kauppias kesti mätkimistä, valistustyötä oli hyvä jatkaa aiheella “Oksasilppurin rajattomat mahdollisuudet lihan jatkokäsittelyssä”. Surullista, mutta tämäkin on mennyttä aikaa sillä nykyinen markkinointi on muuttunut persoonattomaksi pajattamiseksi vailla pelkoa oman terveytensä puolesta. Olen kyllä STML:n asiakas, se on erittäin hyvä puulaaki mutta kun noita uusia puhelinmyyjiä tulee nopeammin kuin mitä sinne estolistoille ehtii laittamaan. Saatanan nykytekniikka.
Minä voin kyllä markkinoida joko jos saan siitä rahaa tai sitten “Jos rapsutat mun selkääni niin mä rapsutan sun” - periaatteella mutta minua ei saa soittelemaan ihmisille ja häiritsemään heidän kotirauhaansa. Itse rankkaa ja pitkää päivää tekevänä en voisi kuvitellakaan soittavani tossa klo 18.00 aikoihin ja kertovani tekopirteällä äänellä uudesta Mystisten Marttojen runokokoelmasta jonka juuri teidän on nyt heti tilattava. Voin kuvitella tilanteen missä äijä on tullut juuri kotiin paskaisesta työstään valimolta, vain huomatakseen että muija on häipynyt, seinille ei ole jäänyt kuin tapetit ja eteisen lattialle puhelin. Puhelin soi juuri sillä hetkellä ja toisessa päässä minä kerron juurikin tuosta Marttojen ihmerunokokoelmasta. Ei pidä ihmetellä tappotilastoja täällä rakkaassa kotimaassamme, kyllä sitä vähemmästäkin napsahtaa, jumalauta.
Tälläisä mietteitä tällä kertaa, aamulla jatkuu taas rienaaminen ellei pimeän yön ja vähien lääkeiden takia tapahdu jotain merkittävää. Nukkukaapa kunnolla ja  laittakaa luurinne kiinni tai ainakin äänettömälle, selailen tässä samalla Eniron sivuja ja katselen kenelle soittaisin… Öitä!

 

Terveisiä haudasta
Hei 24. 2012
Kyllä, tauti jatkuu joten nyt sitä treenataan pitkässä laatikossa makaamista varten, muuhun ei kykene. Ajatus ei luista eikä mikään muukaan paitsi se yksi. Silmissäni vilistävät nuo iloiset logot wc - paperipakkauksista, on herttaista lammasta, iloista oravaa ja kaikkea siltä väliltä. Alkuillasta tuli nukuttua kokonaiset kolme tuntia mihin yöunet sitten jäivätkin. TV:tä olen tuijottanut näkemättä mitään, keskittymispuolella on suuria vaikeuksia seurata edes niitä onnettomia juonenkäänteitä mitä nykyinen ohjelmantarjonta pitää sisällään. Eipä ole enää se vanha kunnon ripuliin käytetty lääkekään entisensä veroista tai sitten elimistöni on harrastanut omatoimista geneettistä kehitystä, muodostaen kaikille lääkkeille immuniteetin. Mikään ei auta, nestettä olen juonut hullun lailla vain todetakseni hetkeä myöhemmin sen poistuvan elimistöstäni. Olo on hieman samanlainen kuin katselisin pajatsossa aikansa pomppivaa kolikkoa ennen kuin se häipyy koneen uumeniin.
Nyt ymmärrän miksi lääkärit varoittelevat nestehukasta tämän taudin yhteydessä, se ei todellakaan ole mikään leikin asia. Huolimatta siitä että olen aiheuttanut paikallisessa vesijohtoverkossa paineen alenemista jatkuvalla juomisellani, olen kuivunut aivan saatanasti. Iho on niin kireällä luitteni ympärillä että narisen kävellessäni ja kasvojeni iho on kutistunut melko hupaisaan irvistykseen. Kokeilin suihkussa käyntiä pariinkiin kertaan mutta se ei auta tähän sisäiseen kuivamiseen. Ongelmiakin on, koska mikään tauti ei saa olla esteenä rakkaan koiruutemme ulkoiluttamiselle, suunnistimme tänäkin aamuna tavanomaiselle lenkille. Yöllä satoi melko rankasti ja teitä täplittivät lukuisat lammikot. En ensin älynnyt pitää suutani kiinni, osittain sen johdosta että tupakoin kävellessäni ja välillä tulee juteltua koiralle. No, kuivuneen elimistöni imaistua kolmannen lätäköllisen kuravettä sisäänsä ja yskittyäni isompia kiviä pois, pidin kyllä turpani visusti kiinni. Sama kävi aamukahvin (jota on pakko olotilasta huolimatta saada) kanssa. Elimistöni imaisi koko pannullisen kerralla tuon mustan tarjouspaahdon polttaessa kurkkuani.
Kaiken kruunasi soitto sairaalasta, neurologi soitti kysyäkseen kuinka viimeksi määrätyt ryynit ovat pelanneet. (Tietämättömille tiedoksi että päätäni rassaavat demonien lisäksi helvetilliset pääkivut, eikä apua näy.) Vastasin lääkärille ottaneeni tasan yhden jyvän minkä jälkeen vietin vuorokauden punkassa kuolan valuessa pitkin suupieltä. On sitten sen verran kamalaa tavaraa etten suosittele kenellekkään. Toki tuona aikana en tuntenut mitään sillä olin käytännöllisesti taju kankaalla. Virottuani hitaasti tuosta koomasta pääkivut palasivat taas, joskin niitä minulle määrännyt lääkäri sanoi respaa kirjoittaessaan etteivät ne pääkipuja poista vaan saan hetken nukuttua. Hän kertoi syövänsä niitä itse selkävaivoihinsa, syynä se ettei hän anna kenenkään leikata selkäänsä. Nuo kaikki rajut kipulääkkeethän ovat mentaalipuolen lääkkeitä, suurimman osan ollessa epilepsialääkkeiden johdannaisia enemmän tai vähemmän. Sivuvaikutuksena mainittakoon valkosormisuus joka ei tosiaankaan ole mikään mukava tunne. Okei, siinä keskustelussa tein selväksi sen, etten aseta heidän ammattiataitoaan mitenkään kyseenalaiseksi mutta nyt on aika sanoa kiitos ja kuulemiin heidän palveluilleen koska niistä ei tule lasta eikä paskaa. Lääkäri langan toisessa päässä ehdotti kuitenkin minulle viimeisenä vaihtoehtona kipulääkäriä. Tiedustellessani että minkähänlainen heebo tämä kipulääkäri oikein on, sain vastaukseksi hänen olevan perehtynyt kivun kaikkiin muotoihin ja käyttävän metodeja joita eivät ns. “tavan” neurologit osaa. Lisäksi hänellä on hoitomuotoja joihin ei muiden lääkäreiden luvat riitä, hittolainen soikoon!
Välittömästi mieleeni nousi kuva meikäläisestä makaamassa rautapedillä, rannetta vahvojen johtojen ollessa kytkettynä kroppaani ja iloisesti hymyilevän hoitajan vihmoessa ämpäritolkulla vettä päälleni. Toinen järkyttävä mielikuva oli sellainen missä herään nuppi saatanallisen, kirkkaan jäämötikän sisällä. Lääkäri painaa paperilappua jäätä vasten ja siinä lukee: ” Pistetiin kuulasi jäihin, koitahan nyt saada lanttus vittuun sieltä sillä kohta loppuu happi. Kipuihin tämä ei vaikuta mitenkään mutta onpahan hetkeksi jotain muuta ajateltavaa”. Havahduin karmeista ajatuksista sillä kohtaa missä näin itseni hakkaavan päätäni lattiaan jääpalojen lennellessä ympäriinsä. Nämä sielua ravistelevat kauhukuvat mielessäni kieltäydyin suorasta ajanvarauksesta ja sovimme että Mengele soittaa minulle sitten kun on palannut lomilta, päivämäärää ei luonnollisestikaan soittava lääkäri tiennyt, ajattelin ettei reppanalla ollut tietoa koska Brasiliasta tulee koneita, siellähän tämä Joseph käy lomillansa. Näin ainakin häntä metsästävät tahot tietävät kertoa.
Siis, en ole nähtävästi kärsinyt pahoista teoistani tarpeeksi, vaan paikallinen sairaanhoitopiiri on liittynyt inkvisiittoreiden joukkoon. Uskon vakaasti että heti eilisen puhelinkeskustelun jälkeen on soitettu jollekin rakennusfirmalle, sellaiselle joka osaa pitää turpaansa kiinni ja nyt nousee sairaalan kellarikerrokseen aivan uusia hoitomuoja tarjoava yksikkö. Seinät - vaikkakin sijaitsevat kolmekymmentä metriä maan alla - ovat vuorattu täysin ääntä pitäviksi. Vattenfallin iloiset linjamiehet vetävät reittä vahvaa kaapelia kellariin, uteliaille he kertovat sen olevan sairaalan uusi, sähkökatkosten varojärjestelmään kuuluva miehekäs piuha. Sairaalan katolle pystytetään erilaisia antenneja nappaamaan salaman saatanalliset voimat Frankenstain - leffan tapaan. Syksymmällä sitten nähdään kuinka jätkässä riittää virtaa, kirjaimellisesti. Nyt vaivun takaisin punkan pohjalle, toivottaen teille menstyksekästä päivää.

 

Ei paskatauti pintaverhoilua paranna (herkät älkööt lukeko ettei tarvitse miettiä tekstin järjellisyyttä josta se on kaukana)
Hei 23. 2012
Pelkäsin rusentuvani Ransun kattoon tortun työntäessä minua ylöspäin järkyttävällä voimalla, puristin hikisenä ohjauspyörää ja huusin kosmisia voimia avukseni mutta turhaan - jööti jatkoi kuolettavaa työtään…
Jep, sanotaan että sitkeys palkitaan mutta sen on jonkun sellaisen kusipään keksimä, joka ei ole eläissään sitkeyttä nähnyt tai kokenut. Vatsani reistaili koko viikonlopun siihen malliin että yskiäkin tarvi pöntöllä tai muuten meni sottaiseksi. En tiedä mikä virus tai bakteeri iski vaikka olen koittanut pitää tuon hygieniapuolen kunnossa, käsiä ei tule koskaan turhan usein pestyä. En nyt tarkoita jatkuvaa läträämistä mutta melko usein ja varsinkin näin sateisina aikoina kun rakasta koiruuttamme täytyy aina lenkin jälkeen putsata. Koko viikonloppu meni siis kirjaimellisesti perseelleen ja sunnuntain mietin että lähdenkö orjankaapu päällä viilettämään kohti kaupungin sykettä vai en. Valvottuani käytännöllisesti katsoen koko sunnuntain ja maanantain välisen yön, päätin olla suuren työn sankari ja tehdä osani tässä oravanpyörässä.
Aamurutiinit - nopean ja räjähtävän istunnon jälkeen - sain joten kuten hoidettua, koiraa ulkoiluttaessa perävaltimon sulkijalihastreenit kylläkin meinasivat käydä ylivoimaisen tuskallisiksi. Urhoollisesti taivalsimme koiran kanssa kylätietä eteenpäin, koiruus iloisesti häntäänsä heilutellen ja minä ryppynarua kiristellen. Tästä syystä meillä oli melko erilaiset ilmeet, onneksi kukaan ei ollut liikkeellä siihen aikaan. Suuressa viisaudessani päätin suorittaa omakohtaisen vatsahuuhtelu/suolentyhjennysoperaation eli pannu mokkaa ja aski norttia. Normi olosuhteissa vähempikin määrä riittää, saa sen aamuisen pihkatapin helähtämään tuohon porsliiniseen kaukaloon, missä se pyörii kuin ruletin kuula ennen vajoamistaan pinnan alle. Tunsin että vatsalaukkuni sisältö ei ollut kokonaan poistunut, vaikkakin kävinkin heti herättyäni istunnolla. Tempaisin siinä reiluun tuntiin pannullisen kahvia ja poltin lukuisan määrän arkunnauloja odotellen vaikutusten alkamista. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten olikin jo juostava kohti vessaa. Pääsytäni istuvaan asentoon, suolistokaasu purkautui sellaisella paineella että se lennätti pyyhkeitä pitkin pesuhuonetta polttaen samalla melko uudehkosta pesukoneesta maalit kahdelta kyljeltä. Muovinen istuinrengas - ja kansi sulivat taipuen melko abstrakteihin muotoihin, etten sanoisi poikkitaiteellisiin. Ilmastointikanavaa pitkin kuului jostain kaukaa huudettu;”Herranen aika, mikä räjähti!?” En viitsinyt karjahdella vastausta ilmanvaihtorööriin, suosin tällä kohtaa AU:n (Anonyymit Ulostajat) toimintaperiaatetta eli ei turahdella turhia. Saatuani homman valmiiksi ja suoritettuani huolellisen puhdistautumisoperaation, puin kengät jalkaani ja painelin ovesta ulos kohti parkkipaikalla seisovaa Ransua.
Noustessani kabiiniin oloni ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, vatsaa kouristeli sangen epämiellyttävästi ja oli muutenkin oksettava olo. Tästä huolimatta jyräytin nuo rakkaat tulivaununi käyntiin ja lähdin kohti kaupunkia vallan helvetillisen melun saattelemana. Matkan teko tuntui tervanjuonnilta, liikenne kulki hitaasti ja värisilmä muistutti koko ajan olemassaolostaan. Sauhukkeita paloi ennätyksellinen määrä mikä taas ei varmasti vaikuttanut positiivisesti taudin kehitykseen eikä tietystikään keuhkojen kuntoon. Saavuttuani kaupungin laitamille tunsin oloni varsin heikoksi ja nälkiintyneeksi eikä ihme, olinhan tyhjentänyt elimistöäni koko viikonlopun ja vielä aamullakin. Näissä tunnelmissa kaarsin matkan varrella olevan huoltoaseman pihaan ja päätin koittaa kepillä jäätä, toisin sanoen syödä jotakin välittämättä vallitsevasta olotilasta. Parkkeerasin Ransun, astelin jäykin askelin kahvioon ja otin höyrymakkaran ja ison kupin kahvia. Pöydässä makunystyrät huusivat ilosta soikeina kuolan valuessa pitkin leukaani mutta vatsa ilmoitti välittömästi että jos tuon tempaiset naamaasi niin tiedät syöneesi - muista se! Minullehan ei yksi mahalaukku vittuile joten söin tuon kuuman, suomalaisen perusvihanneksen nopeudella joka sai päät kääntymään naapuripöydissä. Varsinkin viereisen pöydän kolmikko, ilmeisesti jonkin sortin pomo ja kaksi hänen duunariaan tuijottivat minua häpeilemättä. Totesin ukkojen käytöstapojen kaipaavan hiomista joten päätin opettaa heille ettei ihmisiä saa tuijottaa, sillä se osoittaa a) alhaista älykkyysosamäärää ja b) huonoja käytöstapoja. Kyrsää oli jäljellä vielä noin kuutisen senttiä joten imaisin sen suuhuni jäätäen nelisen senttiä näkyviin. Suun ulkopuoliseen osaan ruuttasin pienen keon sinappia ja puristin huuleni tiukasti yhteen, otin mielipuolisen katseen ja aloin pitämään lujaa, inisevää ääntä tuijottaen samalla kolmikkoa. Tietäähän sen kuinka siinä kävi, saatanan luja ininäni herätti koko kahvion huomion, päät kääntyivät katsomaan ensin minua ja sitten kolmikkoa. Seurasin ihmisten katseita ja totesin heidän päidensä kääntyilevän samaan tahtiin kuin tennisottelussa - oikealta vasemalle ja taas toisinpäin. Puolentoista minuutin päästä (tarkistin kellosta) kolmikon hermo petti ja he painelivat ulos kiroten mennessään. Nielaisin makkaran kokonaisena kokonaisena kuin A - luokan huora ja poistuin paikalta tyytyväisenä typerään esitykseeni. Parkkipaikalla kokeilin vatsaani ja voin vannoa teille että tunsin sen kuuden sentin pätkän selvästi.
Kaarsin huoltsikan pihasta ladulle ja kohti työmaata, kuulostellen samalla mitä elimistöni puuhasi - rauhallista tuntui olevan, ainakin toistaiseksi. Tyytyväisenä omaan olotilaani sytytin savukkeen ja aloin hiljaa hyräillä, iloisena tuntemuksesta että vielä tässä elämä voittaa. Niinkuin aina, ei pitäisi härnätä kohtaloaan ja olla ylpeä sillä nöyrtyminen on aina edessä, toisinaan se ottaa hetken ja toisinaan on nöyrryttävä heti aivan kuten nytkin. Tunsin ensin kaksi isoa kouraisua, aivan kuin jättiläiskäsi sisälläni olisi puristellut kättään nyrkkiin ja taas auki. Sitten tulivat poltot, nuo tuomiopäivän airuet joiden kanssa olin useinkin tekemisissä siihen aikaan kun juopottelin urakalla. Helvetin tulet korvensivat koko suolistoani ja tiesin kauhulla odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu eikä aikaakaan kun perävaltimo viritteli ensimmäiset törähdyksensä tuosta ruttuisesta pasuunastaan. Jos olette katselleet historiallisia seikkailuelokuvia, missä kaksi ritaria valmistautuu turnajaiskentällä fanfaarien soidessa, soundi oli muuten sama mutta todella rankasti B -mollissa, volyymit olivat kylläkin vastaavaa tasoa elleivät kovemmat. Hanurin lopetettua helvetistä kotoisin olevan konserttonsa, alkoi vaihe jota nimitän magma - vaiheeksi, tämäkin on tuttu tilanne juopotteluvuosilta; siinä peristaltiikka työntää sulaa laavaa edellään, tuota tulikuumaa mustaa massaa jota ei pitele mikään ja joka polttaa kaiken tielleen osuvan, alkaen suoliston seinämistä.
Perkeleellinen hiki valui solkenaan kaljuani pitkin yrittäessäni taistella tuota ulos pyrkivää pikeä vastaan, kroppani taipui luonnottomaan asentoon ja sairaalloiset karjahtelut täyttivät ohjaamon. Välillä kuului omituisia suhauksia +1280 asteisen suolistokaasun ohittaessa pakosarjassa etenevän tuomiopäivän liemen, purkauskaasut polttivat ylös kohotessaan lippalakin päästäni jättäen vain hikinauhan jäljelle. Näytin perkeleellisissä tuskissa olevalta japanilaiselta karatekalta tuo parin sentin levyinen Tikkurilan banderolli päässäni. Tuskanhuutoni raikuivat kabiinissa, nyt kurapaskaa oli alkanut valua jo reittäni pitkin, sulattaen kiinalaisvalmisteisten alkkareiden kuminauhan kiristäväksi kautsunaruksi vartaloni ympärille. Tunsin kaiken tuskan läpi mitenkä verenkierto alaraajoissa alkoi ehtyä. Ja lisää tuli, voi hyvä isä mistä näitä litroja oikein tulee?, mukailin kivun riivamassa mielessäni tuota mainoslausetta mustan tuliliemen edetessä jalkaani alaspäin. Vasemmassa polvessani on muovinen kierukka, tunsin sen sulavan liikkumattomaksi mötiksi skeidan ohittaessa tuon pahoin rustottuneen taivekohtani. Heittelehdin kabiinissa järjettömissä tuskissa ja pelkäsin virkavallan kiinnitävän huomiota Ransun rajusti keinahtelevaan menoon.
Viimein koitti seesteinen vaihe ja sain parkkeerattua Ransun bussipysäkille, oli aikaa huomioida ja tarkastella vaurioita. Kuskin penkkiin oli sulanut noin kaksikymmentä senttiä leveä reikä josta pystyi katselemaan kyteviä turvakenkiäni. Nekin näyttivät saaneen osansa, nauhat karrella ja monesta kohtaa poikkipalaneina, toisen koron ollessa lintallaan ja kiinni lattiamatossa. Huitomiseni seurauksena rojua oli eksynyt myös kojelaudalle, poppikoneen nappuloista näkyi olevan jäljellä vain metalliset sielut eikä enää tarvinnut kuvitella työntävänsä cd:tä tuohon ennen niin kiltävään aparaattiin. Surullisena, savet housuissa katselin tuhoa ja kaivoin repsikan penkin takaa muovikassin, jossa oli 65 kappaletta eri tuoksuilla varustettuja Wunderbaumeja, aloin nitoa niitä kiinni kattoon ja pian ohjaamossa olikin varsin eksoottisen jouluinen tunnelma; paskankäryä ja vuorimäntyä joiden kombinaatio tuntui kerrassaan tyrmistyttävältä. Veivasin ikkunan auki ja tuulettelin hetken ennenkuin uskalsin sytyttää savukkeen. Sitä oli sitten tämä päivä tässä, tuumasin ja katselin ohi lepattavaa perhosta joka kuitenkin roihahti tuleen saavuttuaan auki olevan ikkunan kohdalle. Masentuneena veivasin ikkunan kiinni ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Päästyäni keskustasta laitakaupungille, alkoi sekundäärivaihe; nyt se kuusisenttinen teki tuloaan ja tosissaan. En voinut taaskaan mitään, jööti työntyi voimalla ulos vaikka kuinka koitin pistää vastaan, se tuuppasi minua kohti kattoa sillä housuni olivat repytyneet haaroista kuluneen taistelun tiimellyksessä. En tiedä oliko se väsymyksen uuvuttaman mielikuvitukseni tuotetta vai oli papasmurffi todellakin turvonnut moninkertaiseksi vatsassani - siltä ainakin tuntui. Monissa taisteluissa ollut B - rappuni joutui venymään äärimmilleen, kykenin jopa näkemään molemmat kankkuni yhtäaikaa mikä ei ollut tavallista, varsinkaan jos katselee eteenpäin. Nyt oli ajaminen todella vaikeaa, olin puristunut katon ja ratin väliin, toisen poskeni ollessa painuneena kattoa vasten käsieni yrittäessä pitää ratista kiinni. Onneksi jouduin pysähtymään punaisiin ja yritin luikerella pois tukalasta asennosta. Siinä äheltäessäni viereeni ajoi nelihenkinen ydinperhe tila - autollaan eikä aikaakaan kun takapenkin pikku enkelit äkkäsivät minut ja alkoivat iloisesti vilkuttaa minulle, samalla kun he tökkivät vanhempiensa olkapäitä pienten suiden pajattaessa tekstiä. Molemmat vanhemmat katsoivat ensin välinpitämättömästi suuntaani, käänsivät päänsä pois ja katsoivat sitten uudestaan, huulten muodostaessa tällä kertaa selkeän O - kijaimen. Välittömästi myös kännykät lennähtivä esiin huolimatta siitä että koitin vilkuttaa heille iloisesti, naama puristuneena kattoon.
Lopulta jööti katkesi, putosin kuskinpukin raunioille ja karautin renkaat kiljahdellen pois paikalta välittämättä edelleen palavista punaisista valoista. Ajoin kuin saatana ulos kaupungista pitäen yllä törkeää ylinopeutta aina kotipihaan asti. Hyppäsin autosta ulos, riisuin itseni parkkipaikalla alasti ja poltin vaatteeni siinä paikassa. Vedin talon päädystä vesiletkun ja annoin sillä itselleni hätäsuihkun ennenkuin menin sisälle peseytymään ja vaihtamaan vaatteita. Tällä kertaa sadeasun, sillä Ransun pesu oli vielä edessä. Kolme tuntia siinä meni ja useampi pullollinen verhouksien pesuun tarkoitettua myrkkyä, kaiken huuhteli ja pesin painepesurilla. Jätin ovet ja ikkunat auki yöksi tuuletusta varten ettei taju lähde heti aamulla. Huomenna sitten jakkara - ja poppikone ostoksille eikä enää suuren työn sankariaamuja, ei enää ikinä. Ihmettelette varmaan miksi joku haluaa jakaa näinkin sairaalloisen jutun mutta muistakaa että kun satutte olemaan tien päällä vatsataudissa, on ainakin yksi joka ymmärtää teitä ja jolta saatte apua. Amen.

 

Mietiskely ei kannata (matkalle voi jäädä ilman kamaakin)
Hei 23. 2012
Parikymmentä vuotta taaksepäin tein reissun Intiaan, matkan rahoittivat sukulaiset ja silloiset ystäväni. Sieluani riivasi rauhattomuus enkä oikein tiennyt mitä tehdä elämälle. Niinpä em. henkilöt suuressa viisaudessaan päättivät lähettää minut Intiaan, erään ystäväni aiemmalta reissulta tutuksi tulleen Gurun pakeille - liittyäkseni hänen opetuslapsiinsa ja oppiakseni itsehillintää. Gurun metodeista sen verran, että tuo kyseinen ystäväni on tällä hetkellä erään suuren autovalmistajan leivissä. Tuotekehittelyn puolella, testaa törmäysvaikutuksia toimiessaan itse testinukkena. Pystyy siis kieltämään kivun itseltään ja säästyy aikaa kun ei tarvi miljoonaa sensoria ja painemittaria kiinnitellä johonkin nukkeen. Hän voi muun porukan kaivettua hänet esiin autonraadosta, kertoa ihan omin sanoin että mihin sattuu.
Vietin Intiassa viisi pitkää vuotta, noista vuosista en oikein muista kunnolla mitään paitsi suitsukkeiden silmiä kirvelevän katkun ja että lehmää pitää väistää, muuten ei hyvä heilu. Gurun oppilaitos oli syrjäinen kommuuni, paljon opetuslapsia ja vielä enemmän opetuslinjoja. Oli vihanhallintaa, rakastelun taitoa, empatiakursseja, juuri tätä itsensähillintää ja montaa muuta. Kommuunin väki oli siis kaikinpuolin värikästä. Nyt kun oikein rupesin muistelemaan, mieleni täyttävät kuvat niiltä harvoilta vapaa - ajan hetkiltä, joina kävimme sabotoimassa muiden kurssilaisten harjoituksia. Vihanhallintapuolella tämä oli luonnollisesti helppoa, joko puhallusputkella ammuttu chirkandasalmenmensattara - marja opetuslapsen otsaan tai kauhtanan, tuon pakollisen oranssin kaavun, sytyttäminen tuleen niin raivarit olivat taattu. Rangaistukset olivat aika radikaaleja; oppilas asetettiin piikkimatolle, sidottiin kiinni siihen minkä jälkeen hän sai toimia leirissä sijaitsevan kapakan ovimattona neljä viikkoa. Intiassa ryypätään muuten vallan perkeleesti, sanokoon muut mitä tahansa. Rakkauden leirissä neuvoimme uusia, intoa piukassa olevia nuoria miehiä sivelemään vehkeenseensä ensin batharawajasirken - nimistä maustetta (aiheuttaa eurooppalaisilla kolmannen asteen palovammoja kitalakeen) mulkkuunsa ja kastamaan sen jälkeen koko komeuden vielä curryjauhopussiin ennenkuin alkavat hommiin - siitä tytöt tykkää. Ei mennyt aikaakaan, kun saimme katsella kirkuvia ihmisiä juoksemassa kohti läheistä jokea pikku liekkien leimahdellessa haarovälistä. Meillä oli mukavaa, oi kunpa olisitte saaneet olla mukana.
Aika kului nopeasti ja opin kuin ihmeen kaupalla täydellisesti itsehillintää, jopa siinä määrin että keskityn ja hillitsen itseni nykyään siinä määrin ettei ajatus enää luista lainkaan. Voin kuukausitolkulla tuijottaa eteenpäin silmien edes värähtämättä. Niinpä minut on todettu aivokuolleeksi seitsemän eri kertaa, olen ollut kahdesti omissa hautajaisissani - satuin vain mietiskelemään silmät kiinni ja siinä sammuttelin vähän elintoimintojani aikani kuluksi. Julkisissa kulkuneuvoissa tämä taito aiheuttaa vitusti ongelmia, olen matkustanut junalla tämän rakkaan kotimaamme päästä päähän kolmekymmentä kertaa putkeen, piti vain käväistä keskisuomessa mutta tuli matkalla joku juttu mieleen ja siinähän sitten mietiskeltiin. Kyseisen junan konduktööri sai palkankorotuksen siitä hyvästä ettei poistanut minua junasta, VR tienasi jälkiveloituksella mukavan summan eestaas - ajelustani. Ollessani kaivostyöläisenä pohdin kerran että onko työkaverillani jotain henkilökohtaisia ongelmia, hänen hakattuaan alun kolmatta viikkoa lekalla selkääni. Viimein tiedusteli asiaa häneltä ja hän pelästyi; kertoi ettei ollut erottanut paskaisia ja kivipölyn tahrimia haalareitani kallioseinämästä, varsinkaan kun en liikkunut. Tuon tapauksen jälkeen siirryin maanpinnalle Destian leipiin, tuurasin varoituskolmiota eräässä risteyksessä nelisen vuotta. Talvet olivat vähän vittumaisempaa aikaa, kesät mukavia koska niissä näki kaikenlaista porukkaa kulkevan ohi. Tietysti juopot jotka kävivät kuseskelemassa ns. tolpan juureen aiheuttivat epämiellyttäviä tuntemuksia mutta kunnon mentaaliharjoitteella niistäkin selvittiin.
Suomesta käy muuten todella paljon porukkaa tuon mainitsemani Gurun opissa, heidät oppii tunnistamaan tietystä kasvojen ilmeestä ja kehon asennosta. Olen havainnut että kaikki hallituksen ja eduskunnan jäsenet ovat jossain vaiheessa piipahtaneet Intiassa. Nuo poissaolevat katseet ja mantran hokemisesta aiheutuvat hiljaiset pään nyökkäykset, ne ovat kaikki tuttuja. Valtaosa harjoittaa myös yhden sormen naputusharjoitusta, jossa keskitytään napauttamalla etusormea tasaisin väliajoin pöytään. Tämä selittää eduskunnan omituiset ja saatanan käsittämättömät äänestystulokset jostain täysin turhista korotuksista, ovat reppanat tehneet keskittymisharjoitusta eivätkä ole tienneet edes että nyt äänestetään. Katsokaapas vaikka seuraavan kerran eduskunnan kyselytuntia tai jonkun poliitikon haastattelua niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
Näinpä, pitää olla varovainen kun alkaa henkimaailman juttujen kanssa pelaamaan, sitä ei tiedä mistä itsensä löytää. Toisaalta hyviä puolia on niin paljon että sitä vähän vastoinkäymisiä kestääkin. Mukavaa päivää teille älkääkä hermostuko - se ei kannata.

 

Kajahtaneen lifestyle: sisältää runsaasti muoti - ja laihdutusvinkkejä jotka todella toimii
Hei 22. 2012
No saatana, mulla on jalassa halpahallista ostetut riipputaskuilla varustetut haalarihousut, hinta 6,- euroa löytökorista, tosi mageet ja rispaa samaan tahtiin sen keinokuituisen lätkän kans jonka pitäisi olla t - paita. Kengät on toisesta samanlaisesta rättimarketista ostetut jäljitelmä turvakengät, niissä ei ole ompeleita lainkaan koska kiinalaiset on tosi kätevästi liimanneet saumat vesiliukoisella töhnällä. Sateella niistä tulee sellaiset ihgut, aivan helvetisti nauravat nakit   Sukat sain ongittua Uff -pöntöstä, ne on sellaset sateenkaarisukat eli niissä on vuoron perään kaikki värit mitä tästä vitun maailmasta löytyy. Osa jopa tuntemattomia ja normi silmälle näkymättömiä, vaati kunnon lääkityksen nähdäkseen ne hämärät ja aaltoilevat mutta silti vallan perkeleen kirkkaat sävyt. Lisäksi ne taitaa olla jonkun hormoniheittoisen koripalloilijan vanhat, ne meinaa ulottuu palleihin asti joten saan tosi kätsysti killuttimet jemmaan - yhden kumpaankin sukkaan. Paita on keinokuituinen läpyskä, sain sen ruinattua pelastusarmeijan kirppikseltä koska massit ei riittäneet ostamaan sitä vaikkei hinta ollut kuin 4,- egee. Se on tosi karseen värinen poolopaita, kaula - aukko on niin kireä ettei veri kierrä päässä laisinkaan. Ei se mitään sillä rinnassa on tosi söde kuva jostain vitun lampaasta jollain keinolannoituksella pilatulla niityllä. Sukkia en käytä lainkaan koska mulla on aivan normaalille järjelle käsittämättömät kovettumat jaloissa. Viime keväänä tein helvetillisen tilin kun myin kantapäiden kovettumat paatuneille eränkävijöille tuluksiksi, saavat notskinsa tosi hapiaan  syttyyn niillä kipinöillä.
Btw, jos haluutte säästää vaatemenoissa niin teidän kannattaa tehdä niinkuin minä, kolusin mummolan vintillä ja löysin muorin vanhat villahousut, sellaiset ihan perkeleen paksut ja kovat koppurat. Väritys oli mitä maanläheisin, vaihtuen aina punttien villalangan harmaasta haarakiilan ruskean eri sävyihin. No mä näppäränä jätkänä leikkasin haarakiilan huis helvettiin saaden näin tosi ihgun, v - aukkoisen paidan. Kädet vaan puntteihin niin on valmis baanalle, ainakin jos ei välitä entisen haarakiilan eli nykyisen kaula -aukon ympärillä olevista tahroista ja saatanallisesta kärystä, silmät vuotaa solkenaan kun sen sipaisee yllensä. Pois leikatusta haarakiilasta sain söden juutalaismallisen lakin, jonka virittelin leuan alta menevällä kuminauhalla kuulaani koristamaan. Paita on siitä hyvä että se on luodinkestävä, kokeiltiin sitä naapurin ukon kans, se ampu mua hirvikiväärillä viidentoista metrin päästä ensin käsivarteen ja sitten rintaan eikä tuntunut missään. Näinä väkivaltaisina aikoina todella suositeltava vaihtoehto.
Mulla on vähän iho - ongelmia, se taitaa olla aika kuiva. Mä vaan päättelin niin kun mä kerran sammuin keskelle tietä ja mut vietiin ensiapuun. Siellä lääkäri kysyi että kuka saatana on ajanut teidän kasvojen yli neljäkymmentä kertaa potkukelkalla? Ensin mä en tajunnut mut sit mä älysin että se tarkoittaa niitä muutamaa ryppyä jotka mulla on naamassa. Läväreitä en voi ottaa koska mun nahka on niin paksu ettei siitä mene mikään neula läpi. Meikatakaan mä en voi koska tuppaan lääkitykseni takia nuolemaan meikit heti veks, mulla on niin pitkä kieli että siinä jää Gene Simmons:kin toiseksi.
Sit niihin laihdutusvinkkeihin. Unohtakaa kaikki ihmedieetit ja ravinnelisät jotka mukamas korvaa ateriat ja auttaa laihtumaan. Ne on pelkkää paskaa, huijausta kaikki tyynni. Kaks tehokkainta dieettiä on ns. Puolalainen ihme ja Kolmen päivän maraton - ne on lyömättömiä. Puolalaisessa ihmeessä ostatte lavallisen (24 purkkia a’ 2dl) puolalaista, maustamatonta jogurttia ja alatte lipikoida sitä naamaanne. Jo niinkin pian, kuin kuudennen purkin kohdalla perseenne alkaa laulamaan siihen tahtiin ettei siitä ihan heti tule loppua, mulla kesti viikon. Rohkeesti vaan kaikki 24 purtiloo ääntä kohti ja takaan että taju lähtee aliravitsemuksen takia viimeistään puolentoista viikon päästä, tosin painokin on pudonnut heti 18 kiloo kaiken sen paskomisen ja oksentelun takia. En tiedä onko polakeilla jotain puutteita kylmäketjussa vai onko ne ees kuulleet koko jutusta mutta jotain on mennyt valmistusvaiheessa pahasti vituilleen. Maku ja haju on ihan perseestä, mutta laihdutuskonstina parhaimpia.
Kolmen päivän maratonia varten tarvitte 25:n litran saavin, kahdeksan kiloa sokeria ja kaksi palaa hiivaa sekä muutaman banaanin makua antamaan. Jos ootte kärsimättömiä, kannattaa hakee kaupasta turbohiivaa niin homma käy aina paremmin. Kaikki rojut sekaisin veteen ja annatte käydä kolme - neljä päivää, neste on silloin valmista. Taikajuoma eli temppuvesi pitää juoda kuitenkin tasaisen yhtäjaksoisesti kolmen vuorokauden aikana (tästä nimi; Kolmen päivän maraton) jottei elimistö ehdi toipumaan eikä korjaamaan itseään. Viimeistään toisen vuorokauden aamuna hanuri rallattaa ja laatta lentää, kannattaa seisoa ja oksentaa vaa’an päällä niin näkee reaaliaikaisesti kuinka paino tippuu. Satsi kannattaa tempaista pesuhuoneessa loppusiivouksen helpottamiseksi. Mikään ei voita kolmen päivän paskafestareita kylppärissä ja ainahan voi kutsua kavereita mukaan.
Tässä kaikki tällä kertaa, palataan syksyllä asiaan kun aika laittaa tukevasti päälle ja muutenkin vituttaa alkava pimeys. Olisin laittanut kuvia jos tää perkeleen prepaid-tikku ei ois niin hidas, muutama hyvä otos kun juhannuksena sattu kaikkea tuolla laitoksen sisäpihalla..

 

Omituista Addiktiopalvelua
Hei 22. 2012
Turha väittää että ihminen on yksin tässä maailmassa, apua saa odottamattomiltakin tahoilta. Varsin karmaisevalla ja erikoisella tavalla mikä käy ilmi jutun loppupuolella. Minulle tarjottiin hieman erikoista apua ongelmaan jota minulla ei ole, ainakaan siinä merkityksessä kuin se mielletään yleisesti. Nimittäin pelaamiseen, tarkoitan tällä koti - ja ulkomaisia pelipalveluita. Omistan kotimaisen pelipalvelun kortin ja harrastan heidän leirissään myöskin nettipelaamista, köyhä kun aina toivoo äkkirikastumista. Suurista summista ei kuitenkaan ole kyse, laskin että uhraan keskimäärin neljäkymmentä euroa kuukaudessa ja tämä summa käsittää kaiken pelaamisen.
Niinpä yllätyin vallan helvetisti saadessani sähköpostia jossa oli otsakkeena “Tarvitsetko apua peliongelmiisi?” Luin jutun läpi ja siinä aika selkeäsanaisesti kerrottiin minulla olevan pahoja ongelmia pelaamiseni kanssa, varsinkin nettipelaamisen. Pitkä litania tekstiä, jutun takana oli kaksi isoa pelitaloa joista toinen tämä kotimainen. Hämmästystäni lisäsi se, että oikein ulkomaita myöten oltiin kiinnostuneita tästä minun ns. peliongelmastani - varsinkin kun kyseessä oli iso, vedonlyöntiin erikoistunut taho jolle ei yhden onnettoman sielun luulisi merkitsevän mitään. Kirjelmässä oli yhteystiedot, ensisijaisena toiveena kuitenkin soitto annettuun numeroon niin asia lähtisi purkautumaan sitä kautta nopeammin. Ihan mielenkiinnosta soitin ja sainkin sitten sellaista apua “addiktiooni” että alta pois.
Puhelimeen vastasi ensin naisääni ja hetkeä myöhemmin puhelu ohjattiin varsin mukavalta ja rennolta tuntuvalle äijälle. Hän jutteli meikäläiselle kuin olisi tuntenut lapsesta asti ja käski lähteä tulemaan etelä-suomeen, mistä matka jatkuisi. Niinpä sonnustauduin matkaan, kävin varoiksi vielä tyhjentämässä viimeiset roponikin koska yleensä nuo reissut eivät mene kohdaltani käsikirjoituksen mukaan. Mikään ei ole niin vittumaista kuin olla perse auki jossain uuksan kuusessa. No eipä mitään, saavuttuani kohteeseen, minua tervehti aika joukko ihmisiä ja he kaikki vaikuttivat jotenkin säälivän huvittuneilta. Ajattelin vainoharhaisessa mielessäni että onkohan tämä joku saatanan piilokamerajuttu vai mitä tässä tapahtuu. Kävellessämme ison aulan läpi ja siitä hissillä ylös aina tappiin asti, lähes jokainen vastaantulija hymyili leveästi ja sanoi normaalin tervehdyksen sijaan; “Heitä pari numeroa”. Onneksi saavuimme isoon huoneeseen ja ovet laitettiin kiinni. Hyvä näin, sillä olisin lyönyt turpaan seuraavaa numeron kyselijää. Huone oli aivan helvetin iso, oikeastaan se oli sali, sisustusta hallitsi musta nahka ja kromi sekä seinillä olevat sairaan kokoiset tietokonenäytöt joissa vilkkui numeroita perkeleellistä vauhtia. Minulle tarjottiin kahvia ja pikkusikareita pyytäen samalla odottamaan hetken aikaa.
Istuessani siinä katselin ympäristöäni todeten tilan olevan jonkinlainen hermokeskus, kaikki näytti jotenkin hoituvan tämän huoneen ja noiden näyttöjen kautta. Ihmettelin että mihin vittuun tietokoneet on jemmattu, en nähnyt ainuttakaan. Tiedustelin asiaa ohikulkevalta nörtin näköiseltä mieheltä joka ilahtui selvästi että joku kommunikoi hänen kanssaan. Merkitsevästi hän nosti etusormensa pystyyn ja jatkoi matkaansa. Voi perkele mitä porukkaa, tuumasin katsellessani nörtin loittonevaa selkää. Hän pysähtyikin erään parrakkaan, vanhemman miehen kohdalla ja keskusteli tämän kanssa viittlöiden välillä minuun päin. Hetken kuluttua nörtti pyyhälsi luokseni ja kehotti seuraamaan häntä, saisin nähdä jotain mitä ei kuolevaiset yleensä pääse näkemään. Laiha bitti - paavali johdatti minut sokkeloisten käytävien läpi isoille, teräksisille parioville joiden pielessä oli melko reippaan kokoinen näyttö. Ei riittänyt että nörtti olisi naputellut tunnusluvun, lisäksi piti painaa peukalo ruudulle ja asettaa leuka telineeseen jotta himmeli pystyisi tekemään verkkokalvotunnisteen. Jo on perkele systeemit, tuumasin ja katselin nörttiä tämän ottaessa kunnioittavat kaksi askelta taaksepäin.
Massiiviset ovet avautuivat hitaasti ja todella viileää ilmaa alkoi purkautumaan käytävään. Ovien avauduttua kattoon syttyi lukuisia vihreitä valoja jotka loivat melko aavemaisen tunnelman. Luokattoman kokoisen huoneen täytti musta mötti, kantikas metallinen laatikko joka värisi hiljaa ja jonka pinta tuntui kuumalta. Tuo monumentti oli useamman metrin kanttiinsa, myös korkeutta piisasi. “Tuolla on tällä hetkellä noin 470 000000 suomalaista ja vielä maahanmuuttajat päälle”, nörtti totesi niin väräjävällä äänellä että siitä olisi moni leipäpappi olisi ollut kateellinen. Katsahtaessani kysyvästi nuoreen gubbeen, hän selvensi määrän tarkoittavan kansalaisia euroiksi muutettuna, niin täällä oli tapana ajatella. No siinäpä lämminhenkinen lähestymistapa asiakkaaseen, aprikoin mutta pidin turpani kiinni. Hieno oli keskustietokone mutta kuinkahan kestäisi esimerkiksi maalta tulevan, täysin kajahtaneen henkilön käsittelyä? Kiehtoi nimittäin päästä katsomaan mitä koneen syövereistä löytyisi, voisinpa samalla rukata omia asetuksiani vähän myönteisemmäksi. Nörtti ilmeisesti luki ajatukseni koska käskytti minut ulos huoneesta. Kiitin häntä esittelystä ja palasin nojatuoliini päivystämään.
Kauan en ehtinyt vanheta, kun minua lähestyi kaksitoista henkinen delegaatio nokkamiehen sanoessa että nyt lähdetään, hoidetaan tämä sinun tilanteesi Tanskassa. Ei jumalauta, mikä tilanteeni ja miksi Tanskassa? Ei kai minun vähäpätöinen pelaamiseni ollut sen arvoinen juttu että ulkomaille piti lähteä? Ei vastaväitteitä, kuului vastaus ja pian olimmekin yksityiskoneessa matkalla Tanskaan. Pienelle kentällä jonne laskeuduimme, meitä odotti neljä isoa limusiinia ja kymmenhenkinen porukka paikallisen pelitalon väkeä. En ymmärtänyt vittuakaan mitä tanskalaiset solkottivat, sen verran omituista tuo heidän kielensä on. Koitin olla hengessä mukana ja heittelin väliin “joor”, “jaar” ja “ikke” - sanoja mutta saadessani osakseni omituisia ilmeitä lopetin tanskan puhumisen sikseen. Puolen tunnin kuluttua saavuimme paikallisen (ja maailmanlaajuisen) pelitalon pyhättöön, tuppauduimme kolmeen hissiin ja ajoimme ylös. Lakeija avasi ovet, huone oli melko kookas ja selvästi neuvottelluihin tarkoitettu tila. Keskellä huonetta rojotti iso pöytä, viisitoista jakkaraa kummallakin sivulla ja yhdet päissä. Seinää koristi vielä isompi näyttö kuin mitä oli äsken nähnyt kotimaassa. Sain kunnian istua pöydän toiseen päähän ja viereeni ilmestyi kuin tyhjästä nuori nainen joka kumartui ja kertoi olevansa simultaanitulkki ja kääntävänsä puheeni tanskalaisille ja päinvastoin.
Juotuamme tervetuliaskahvit ja syötyämme aivan saatanan vetiset danish - pullat, varsinainen neuvonpito ja “peliongelman” käsittely alkoi. Kiitin avauspuheenvuorossani molempia osapuolia tästä ylenpalttisesta ja odottamattomasta huomiosta, vaikkakaan en oikein ymmärrä mistä tässä kaikessa on kyse. Tanskalaisleirin edustaja katsoi kotimaiseen päin ja tämän nyökätessä tuo peruna suussa puhuva perkele aloitti vittuilunsa. He olivat ensinnäkin luulleet vian olevan heidän järjestelmässään, pelänneet jopa suurimittaista virushyökkäystä. Ratkaisua ei ollut löytynyt ja järjestelmä kaatui koko ajan. Epätoivoissaan he olivat soittaneet suomalaisille kollegoilleen ja nämä kertoivat heillä olevan juuri samanlaisia ongelmia oman järjestelmänsä kanssa. Molemmat instanssit, ennenkuin olivat olleet yhteydessä toisiinsa, olivat hakanneet miljoonia eri järjestelmäasiantuntijoiden palveluihin ja erilaisiin ohjelmistoihin. Vasta yhteistyön alettua, he olivat onnistuneet rajaamaan ja kartoittamaan koko vian yhteen ja ainoaan kohteeseen - eli minuun. Katsoessani tanskalaisjullikkaa kuin Sakkeus taatelikuormaa hän miltei huusi että minun epätodennäköisyyslaskelmien vastaiset numeroni ja aivan perseestä kotoisin olevat järjestelmäni sekä ne helvetin haravat sotkivat koko systeemin. Perunaposki karjahteli niin nopeasti että tulkilla oli vaikeuksia pysyä perässä, vähän väliä hän pyyhki lennättämäänsä sylkeä olkapäältäni. Vielä tuo epatto jatkoi että ettenkö saatana osaa lotota niinkuin normaalit ihmiset vai pitääkö poimia juuri ne numerot joihin ei heidän eikä muidenkaan järjestelmät anna voittoon oikeuttavia tuloksia. Entäpä moniveto? Enkö perkele ole käsittänyt mikä idea koko monivedossa on? Siinä yritetään veikata oikein eikä päin vittua. Teinkö tahallani hallaa molempien maiden järjestelmille? He olivat kotimaisen operoijan kanssa yrittäneet mitätöidä pelitilini ja kuolettaa korttini siinä kuitenkaan onnistumatta, mitä helvettiä? Olinko kryptannut tietoni jotenkin heidän järjestelmiin kun niitä ei saanut poistettua? Yrittäessäni änkyttää ettei minusta ole sellaiseen, pelkkien päivitysten jälkeenkin ottaa pari päivää ennenkuin saan suuressa viisaudessani koneen toimimaan edes vikasietotilassa. Tämän kuultuaan tanskalaisäijä näytti keskisormea ja istui hikisenä pulpettiin.
Ymmärtänette varmaan että minua alkoi hieman vituttamaan tämä meiniki, ensin raahataan ulkomaille ja sitten vielä joku aukoo päätään, ottaisi edes sen kuuman perunan pois suustaan. Tein vielä selväksi että mikäli keskustelun taso pysyy nykyisenä, alkaa läski tummumaan tanskalaisleirissä. Suomen edustaja otti puheenvuoron ja esitti rauhanomaisesti että tekisin näytön vuoksi jonkun riviin aivan sattuman varaisesti valitsemaani online - peliin, niin ymmärtäisin mitä he tarkoittivat. Sanoin hänelle etten ole tullut tanskanmaalle asti hassaamaan rahojani, enkä varsinkaan vittuilun päälle. Ukko totesi heidän maksavan pelini, siitä ei tarvitsisi huolehtia. Tulkki vei minut koneen ääreen ja aloin selaamaan pelikohteita. Keskittymistäni häiritsi hieman takaani kuuluva tanskankielinen pajatus ja käännyin katsomaan mistä oli kyse. Joku paksu äijä näytti neuvottelevan kiivaaseen äänensävyyn tanskan leirin puhemiehen kanssa, paksun ukon viittilöidessä minuun päin. Lopulta paksukainen kipitti luokseni ja tulkki kertoi hänen haluavan sijoittavan valitsemaani peliin huomattavan summan rahaa, itseasiassa hän oli kiinnittänyt talonsa saadakseen pelirahaa kuultuaan minun  tulostani tänne. Syyksi hän kertoi vuoden 2008 tulosvedon, jossa olin onnistunut kuin ihmeen kaupalla voittamaan pienehkön summan rahaa veikkaamalla ainoana koko maailmassa tulosta jota kaikki muut pitivät mahdottomana. Kohdetta ei kylläkään pelattu juuri lainkaan ja näin kertoimet jäivät todella pieneksi, mutta ukkeli sanoi olevansa epätodennäköisyyksien metsästäjä ja nyt hänellä oli mahdollisuus minun välityksellä moninkertaistaa omaisuutensa. Varoitin häntä että yleensä nämä menevät päin helvettiä, ei kai koko saatanan talorahaa kannattanut mokomaan kiinni laittaa? Kyllä kyllä, hänellä oli hyvä hytinä asiasta.
Valitsin kohteeksi Afrkikkalaisen kansallisen tason jalkapallo - ottelun monestakin syystä; en ollut koskaan aikaisemmin pelannut ko. kohteita eikä minulla ollut mitään hajua sarjatilanteesta (en vaivaudu yleensäkään katselemaan niitä) enkä tiennyt pelaajiista mitään. Toisekseen joukkueilla oli hauskat nimet, Batangawa näytti olevan kotijoukkue ja vierailija Masusarnhi, helvetti soikoon! Laitoin tulokseksi 3 - 2 Batangawalle ja sijoitin vaatimattomasti kaksikymppiä tähän tulosvetoon. Paksu tanskalainen taas löi kaikki talorahansa ja hikoili kuin perkele. Molemmat delegaatiot kerääntyivät ison screenin ääreen seuraamaan matsia joka tuli livenä jostain tasankokentältä, iloisten savanninmiehien potkiessa auringon korventamaa palloa. Hieman puoliajan jälkeen, tilanteen ollessa juuri niinkuin olin veikannut - alkoi tapahtua: kentän laidalta sijaitsevasta pusikosta hyökkäsi leijona joka söi Batangawan maalivahdin ja raateli mennessään Masusarnhin vasemman laiturin. Järkytys oli suuri, tuomari puhalsi pajupilliinsä ja peli loppui siihen muiden pelaajien rynnätessä hakemaan keihäitään. Tanskassa, korkealla katujen yläpuolella sen sijaan vallitsi syvä hiljaisuus, jota ei kestänyt kuin hetken ennenkuin helvetti repesi valloilleen. Ovet avautuivat ja kiihkeästi puhuva nuori mies käski kaikkien tulla keskusvalvomoon. Joka saatanan näyttö vilkkui ja puhelimet piipittivät vaatien vastaamaan. Pian erään näytön ääreltä tuskaisen näköinen mies nousi ja sanoi tanskan delegaation johtajalle: “Järjestelmä kaatuu, sillä se ilmoittaa ainoan oikean tuloksen 3 - 2 jäävän viralliseksi tulokseksi pelin päättymishetkellä mutta valvontaohjelma ilmoittaa pelin päättyneen ei ohjelmoidusti - siis ilman täyttä aikaa ja nyt nämä kaksi järjestelmää koittavat kompensoida toisensa. Suomessa tilanne on vielä pahempi, siellä tämä sama vika on käynnistänyt keno - ja lottoarvonnat jakaen voittoja kansalaisille. Lopuksi, vielä käy sääliksi sitä tanskalaista joka on pelannut älyttömän summan rahaa tähän kohteeseen, järjestelmä hukkasi jostain syystä kaikki hänen rahansa ja tietonsa, ilmoittaen pelaajan tiedot menetetyiksi ja rahat hävityiksi. Ainakin kuponki oli pelattu tanskassa online - pelinä hetki sitten. Tämän kuultuaan paksukainen sekosi; saatanasti karjahdellen hän juoksi hetken aikaa ympyrää ja sitten ikkunan läpi päätyen neljäkymmentä kerrosta alaspäin kadulle.
Henkilökohtaisesti en ehtinyt edes vetää henkeä kun turpaan tuli ja huolella. Molempien pelitalojen edustajat oikein kilvan mätkivät kaikella käsiinsä sattuneella tarpeistolla, ehkäpä kaikkien kivuliain oli tulkin käyttämä vanha sanelukoneen johto. Tuo ruoska repi sekä kiinalaisvalmisteisesta paidastani että ihostani huomattavia suikaleita veren lennellessä ympäriinsä. Herätessäni oli hämärää ja kosteaa. Minut oli heitetty ojaan ja veikkauskorttini oli silputtu vallan saatanan pineksi palasiksi päälleni. Onnekseni ei tuo lynkkausjoukko ollut löytänyt sukkaani jemmaamiani rahoja ja kotiuduin pari päivää myöhemmin. Kaikki rahani olivat menneet uusiin vaatteisiin ja matkustamiseen, leijonanosa itseni lääkitsemiseen. Sellaista terapiaa peliongelmaan, olen ajatellut hommata jonkun joka kestää kidutusta bulvaanikseni, omalla nimellä pelaaminen käy hengen päälle. Tosin ajattelin antaa tilanteen rauhoittua ensin jonkin aikaa, ehtiihän sitä pelata syksylläkin.

 

Hei 21. 2012
Olen pääsyt joka helvetin paikkaan, jopa sellaisiin mihin taviksilla ei ole mitään jakoa. Minua on kohdeltu kuin kuningasta, olen saanut liikelahjoja joista osa tuiki tarpeellisia, mm. piippava klemmari - se piipittää jos sen pudottaa lattialle. Joku minua todella paljon jyrähtäneempi on keksinyt sen vielä kipeämpi on saanut sen markkinoitua ja täydellinen Latva - B - 2:nen on mennyt ostamaan sellaisen, tai itseasiassa laatikollisen. Kuka helvetti tarvitsee piipittävää klemmaria? Tai klemmaria ylipäätään?
No niin, kaikki alkoi eräästä maanantai - aamusta kun minut jälleen kerran oli hakattu tuulikaappiin yrittäessäni päästä erään valtiollisen instanssin pääjohtajan puheille. Kotiin päästyäni aloin miettimään keinoa, millä välttää nuo helvetin kerberokset jotka seisovat heti pääovien takana valmiina käymään kiinni ihokkaaseen. Selailin samalla erään verkkokaupan sivuja ja silmiini osui kamera, joka tallentaa koko ajan muistiin ja kun painat laukaisinta, niin kolmekymmentä sekuntia taaksepäin elämästäsi on tallentunut tuon pienen putkilon syövereihin. Kamera tulee korvalle roikkumaan kännykän bluetoothin tapaan, joten käyttö on helppoa - sen kun kääntelet päätäsi. Kohteen valittuasi joko tietoisesti tai sitten tapahtumien mukaan, on loppu helppoa; valitset haluamasi freimin ( kaiketi frame lontooksi) töllisteltäväksesi ja jaettavaksi niin kuin nykymaailmassa on tapana. Sitten kaikki kaverisi voivat ihguttaa kuvaa mielin määrin ja söpöyskertoimesi nousee miljoonaan. Jumalauta että verenpaineeni nousi kirjoittaessani äskeistä lausetta, olen ehkä liian vanha ymmärtääkseni kaikkea mutta tuo perkeleen ihguttaminen vie minut suoraan parantolan porteille. Ennen katselen TiTi - Nalle kuusi tuntia putkeen, köytettynä jakkaraan, silmät auki teipattuina ja TV:n volumet täysillä (todennäköisesti puren silti keleni poikki ja veri valuu jokaisesta ruumiinaukosta) kuin ihgutan yhtään mitään. Sori vaan jotka harrastatte sitä mutta minun hermostolleni se on liikaa.
Ei pitäisi raivostua, taas eksyin aiheesta. No, hommasin sellaisen kameran ja aloin toteuttaa sunnitelmaani, jonka olin kehitellyt odotellessani verkkokaupan miltei reaaliajassa tapahtuvaa toimitusta. Tyypillistä meikäläisen tuuria tai pitäisikö sanoa kohtaloa, minuun sovellettiin renesanssiaikaa joten ehdin muurata yhden satakahdeksankymmentä metriä korkean ja satakaksikymmentä metriä pitkän kivikirkon sinne saarelle missä juodaan vitusti teetä ja syödään sanomalehdeltä perunoita ja kalaa, ennen kuin postinsukeltajat saivat kamerani toimitettua.
Aloitin kierrokseni ensin läheltä ja laajensin kierrostani yhä kauemmaksi, ahneuteni ja systeemin toimivuuden takia. Suunnitelmani oli hyvin yksinkertainen, se sivusi erään hakukonejätin karttapalvelua (juu, tiedän että sillä on nimikin mutta tämä blogi ei sisällä tuotesijoittelua ellei siitä makseta) jolla voidaan katsella näkymiä katutasosta. Itseasiassa valehtelin olevani tämän em. yrityksen palkkalistoilla  ( kukaan ei lue, ei ymmärrä eikä kyseenalaista venäläistä pressikorttia jonka saa kätevästi tehtyä kotikoneella) ja kerroin heidän laajentaneen karttapalvelunsa käsittämään nyt myös sisätilat. Oli siinä ja siinä etten sanonut tulevani ensi viikolla tekemään suoliston tähystystä, tulevaisuuden karttapalveluiden kattaessa kaiken siltä matkaosuudelta joka kulkee värisilmästä nielurisoihin. Meillä jokaisella se kun on yksilöllinen vaikka suht samalla muotilla tehdäänkin. Se olisi kuitenkin mennyt liian pitkälle joten pidättäydyin vain tuossa sisätila - hankkeessa.
Painotin aina ovella että hankkeeseen pääsevät vain harvat ja valitut kohteet, on suuri etuoikeus kuulua joukkoon sillä valinta on maailmanlaajuinen joten potentiaalisia paikkoja riittää. Kerberokset kumartelivat pää polvissa tehden tilaa, koittaen samalla pysyä pois kameran tieltä pääni kääntyillessä vinhasti. Nautin tilanteesta, kehoitin kaikkia toimimaan normaalisti vaikkakin he olisivat pian maailmanlaajuisesti kaikkien nähtävillä. Sanoilla oli ihmeellinen vaikutus, kaikki häipyivät vuorollaan jonnekin kunnes tajusin; naikkoset kävivät lisäämässä pakkelia ja kerberokset kiillottamassa kaljuaan. Joka ainoassa paikassa vietiin “takahuoneeseen” ja tarjottiin vähintäänkin kahvia lisukkeiden kera, oltiin muka kiinnostuneita uudesta palvelusta ja tungettiin naamaa kameraa kohti. Eräskin nuori pikkupomo (joka ilmeisesti viettää työpäivänsä salilla) intoutui riisumaan pikkutakkinsa, käärimään hihansa ja esittelemään tällä tavoin “puolihuolimattomasti” treenattuja käsivarsiaan. Annoin klopin pullistella siinä hetken kunnes vittuuttani valehtelin kameran akun olevan loppu, viimeinen puoli tuntia on näköjään mennyt aivan hukalle. Oli melko lähellä ettei nuori johtajantaimi esitellyt minulle rystysiään.
Kierrokseni aikana liikelahjoja kertyi aivan tolkuttomasti. Kyniä, joista osa todella tyylikkäitä hienoissa koteloissaan, lippiksiä, t - paitoja, kelloja, avaimenperiä, etelänmatkoja, Lapin matkoja, kylpylälomia, vip - kortteja joilla pääsee aika huimiinkin paikkoihin ja paljon muuta osan ollessa todella omituisia. Eräästä pornokaupasta sain sellaisen lelun, etten vieläkään ole tajunnut sen tarkoitusta. Olen yrittänyt tunkea sitä joka reiästä sisään painaen samalla niitä kaikkia kolmea huomaamatonta nappia, olen hakannut sillä itseäni, olen yrittänyt tarjota sitä koiralleni puruleluksi ( alkoi perkele murisemaan) saamatta kuitenkaan selkoa mihin sitä oikein käytetään. Niinpä naulasin sen ulko - oven pieleen surisemaan muistutukseksi kaikille kaupustelijoille ja hihhuleille ettei täällä asu kovin terve henkilö. Se oli kenties elämäni viisain päätös, on nimittäin vaikeaa esitelmöidä korkeimmista voimista ja elämästä kuoleman jälkeen kun helvettilinen tuomiopäivän kyrpä mouruaa ovipielessä. Kyllä minä olen sitten vittumainen ihminen.
Näin lopuksi, havaitsin ihmisten jotka muuten ovat perin ynseitä, varsinkin asiakaspalvelun puolella, muuttuvan narsisminsa myötä aivan toisenlaisiksi. Minua palveltiin todella hyvin muiden kärsiessä siitä. Pääsin jonojen ohi, sain tehtyä kuvaamisen ohessa kauppoja jotka luottotietoni huomioon ottaen eivät olisi normaaliolosuhteissa onnistuneet ja ennen kaikkea minulle hymyiltiin ja oltiin ystävällisiä. Erään vakuutusalan konttorissa joissa ihmiset työskentelevät eriöissä vai miksi niitä vitun laatikkokoppeja sanotaankaan, minulle on näytetty kolmet rinnat sangen rohkeiden ehdotusten saattelemana ja eräässä toisessa “virallisessa” instanssissa ehdotettin huimaa diiliä jos edesauttaisin ko. henkilön pääsemistä julkisuuteen. Jos olisi ollut valta ja voima sillä hetkellä - töitä ei tarvitsisi hetkeen aikaan tehdä sillä rahaa luvattiin (ja todistettiin että sitä on) sen verran paljon. Oi turhamaisuutta. Kuitenkin, hauskaa oli, kolmen kuukauden aikana painoa kertyi kaksitoista kiloa lisää, alkoholisoiduin uudestaan, sain sisuskaluni paskaksi ja univelkaa kertyi neljän vuoden edestä. Onnekseni kerroin kaiken ympäri maailmaa kuvattavan materiaalin editoimisen vievän noin kuusi kuukautta, joten voin kulkea vielä jonkin aikaa normaalien ihmisten tapaan. Ihmiset unohtavat aika nopeasti, toivon ainakin niin. Pakko tehdä kuitenkin kaikki lahjaksi saamani reissut nyt kun vielä on mahdollisuus ja piikki niin sanotusti auki.

Kuten näette, viinaa jaettiin takahuoneissa siihen malliin että habitus pääsi hieman kärsimään. Voin sanoa että kuvan ottohetkellä oli aivan vitullinen koistinen. (Lupa ihguttaa)
Niinpä kehotankin teitä kokeilemaan tätä hyväksi havaittua systeemiä, aika kuluu rattoisasti ja saatte osaksenne pelkkää hyvää. Kyllä sitä on sitten helvetissä aikaa kärsiä tekemistään synneistä, nyt kannattaa ottaa ilo irti ja nauttia lopun ajan tarjoamista orgioista. Pitäkää oikein kunnon lihamessut hyvän ruuan ja alkoholin kera - olette te sen ansainneet, myöntäkää pois. Rietastelkaa ja tehkää kaikkea mitä olette halunneet tehdä, ei siitä oikeasti kukaan välitä eli ei tarvitse pelätä maineen ja aseman menetystä. Ei muuta kuin kamera korvalle ja pukille, vielä on aikaa.

 

Adheesio luo stressiä
Hei 20. 2012 |
Vartti pyöröovissa, tunnin verran taksilla ja kuulusteluissa ilkivallan tekemisestä julkisella paikalla. Tässä vain osa siitä mitä eilen tapahtui ja jälleen kerran elävä muistutus siitä kuinka karma läväyttää välittömästi jos luulen että elämä sujuu hyvin. Turhaan siis hehkutin eilen olevani uusi ihminen teippauksen johdosta. Nyt sanoin väärin, olin uusi ihminen mutta oman yltiöpäisen käytökseni takia jouduin hankaluuksiin. Pidin teippien liima -aineiden pitävyyttä rajattomana ja riehuin kuin perkele pitkin maailmaa. Kaunis kesäpäivä ja ohut vaatetus vielä edes auttoivat kaikkien tapahtumien syntymistä. Roikkuvat farkut ( olen viimeksi ehtinyt syömään kunnolla kuluvan vuoden helmikuussa)  ja alennusmyynnin 280% pesussa kutistuva paita eivät riittäneet pitämään alaselkäni teippausta piilossa.
Katselin jo aamulla selkääni ja teippauksiani, totesin teippausten alkaneen hieman irrota reunoiltaan, toivoen kuitenkin niiden kestävän vielä yhden päivän. Minähän en tarvitse peilejä tarkistaakseni selkäpuoltani, sillä pääni kääntyy kaikki kolmesataa kuusikymmentä astetta niin horisontaalisesti kuin vertikaalisestikin. Jälkimmäinen mahdollistaa suolen tähystyksen ilman sitä vitun letkun nielemistä. Olen myös virallinen vatsaanpuhuja - asia mikä hämmensi vatsastapuhujien kesätapaamisessa toissa kesänä. Tämä ominaisuus on yksi räyhähenkien aikaansaannoksia. Nyt jos jollekulle tuli mieleen erä elokuva nuoresta tytöstä jolla on hieman iho - ja käytösongelmia, niin en ole tehnyt krusifiksillä sitä juttua minkä tämä likka tekee. Pervertikot pettyvät mutta tämä on totuus.
Okei, päivän listaukseen. Aamusta suunnistin erääseen tavarataloon, tarkoituksenani hankkia tavaratalon yhteydessä toimivasta kirjakaupasta ammattikirjallisuutta jonka avulla voisin päivittää itseni uusien määräysten tasalle. Löysinkin teoksen iloisena siitä ettei mennyt puolta päivää etsiskelyyn, kaiketi sen takia ettei kyseinen teos tosiaankaan ole top - ten listan kärjessä. Riemumieleni kaikkosi kuitenkin ulos johtavissa pyöröovissa, perseteipin tarttuessa ukseen todella lujaa kiinni. Ihmispaljous piti oven jatkuvassa liikkeessä joten en pystynyt irroittamaan tuota tuomiopäivän tarraa ovesta, perseestäni puhumattakaan. Koitin pyytää apua mutta kukapa auttaisi kaljua, joka on teipannut itsensä oveen kiinni perseestä roikkuvalla liimanauhalla. Aivan oikein, ei kukaan. Olin pyörinyt jo hyvän tovin, kun kauppaan ryntäsi kaksi bussilastillista väkeä, toiset itänaapureita ja toiset japanilaisia välähtelevine kameroineen heidän pyörittäessä ovea kiihtyvällä vauhdilla. Tämä oli minulle liikaa, oksensin ja huolella, tottakai sotkien koko oven ympäristöineen. Ugrilaiset ystävämme ja karatetaiturit idästä kavahtivat tätä siinä määrin, että pakenivat kirkuen kohti toista tavarataloa vain kahdeksan japanilaisen jäädessä kuvaamaan persettäni. Vasta nyt tavaratalon puolesta puututtiin ahdinkoon. Paikalle asteli roteva kunnossapidon edustaja kysellen että mitä vittua oikein puuhasin? Tiedotin hänelle olevani arsestani kiinni heidän perkeleen ovessaan, josko saisin saksia tai jotain teräasetta päästäkseni irti. “Täällä ei hullut juhli!” - kuului vastaus ja vielä jotain muminaa taivaan merkeistä. No hittolainen, johan alkoi tapahtua sillä tuo epatto väänsi kahvat kaakkoon eli oven pyörimisnopeuden vallan saatanallikseksi. Keskipakovoima nosti minut vaakatasoon, pääni hakkasi ovenpieliin mutta teippi piti kiinni ja perseeni venyi koko ajan. Kuulani jytkytti pieliä repien mukaansa rappausta ja puunsälää, tuho oli valtaisa. Luonnollisesti kehänopeus lennätti myös kaikki oksennukset ympäristöön ja näin myös tuo vittumainen talkkari sai niistä osansa. Suivaantuneena tästä, hän väänsi kierrosnopuden säätönamikkaa voimalla joka katkaisi sen. Nyt mentiin hetki todella lujaa, veri pakkautui päähäni minun näyttäessä kirjaimellisesti mulkulta.
Viimein teippi antoi periksi - ei perseestä vaan ovesta. Singahdin saatanallisella nopeudella ulos, nousukulman ollessa n. 45 astetta ja lensin kadun yli kolmannen kerroksen korkeudelle. Perkeleellinen helähdys, putoavia pleksinpalasia ja rätiseviä neonputkia, huomasin roikkuvani verotoimiston valomainoksessa. Tässä ei kauaa kiikuttu, hetkessä paikalla oli joukko poliiseja sekä palokuntaa, SWAT - joukkojen tähtäillessä rynnäkkökivääreillään sisätiloista. Ehdin ajatella siinä tikasauton kurvatessa paikalle ettei kannata tulla verotoimistoon vittuilemaan, tulee lähtö äkkiä. Luulin urheiden palomiesten tulevan pelastamaan minut mutta turhaan. Maasta käsin ajattivat tikkaat kymmenen metriä sivuun meikäläisestä - toimenpide joka kummastutti hetken ennenkuin tajusin mitä tapahtuu. Tikasmiehellä oli demoninen hymy hänen kääntäessään tikkaat tulemaan kohti täyttä vauhtia. Ei jumalauta, pelastuslaitos pelasi meikäläisellä squashia. Tikkaiden osuessa alkoi taas ilmalento, tällä kertaa iloisen naurunremakan ja taputusten kuuluessa kadulta. Ehdinpä näkemään kuinka tikasmiestä läiskittiin selkään ja  joku vitun kusipää kuului tarjoavan kahvit hyvän lyönnin ansiosta.  Poliisi vielä kehotti megafonin välityksellä tulemaan kuulusteluihin, joissa myöhemmin menikin sitten kokonainen tunti ja sain syytteen ilkivallasta. Helvetti että vitutti.
Lensin ilmassa laajassa kaaressa kohti keskustaa, teipinsoiron päristessä perseessäni. Alastullessa koitin ohjailla lentoani parhaani mukaan ja onnistuinkin siinä kohtalaisesti, tömähdin nimittäin tolpalla olevan taksin avoimesta kattoikkunasta sisään. Taksi keinahti pahasti jysähtäessäni takapenkille mutta kuskinpukilla istuva raudanlujat hermot omaava ajuri vain kysäisi että minnekäs ajetaan. Eteenpäin, vastasin ja viittilöin kädelläni suuntaa. Saadessani näin hetken hengähdystauon, päätin että tämä kaupunkireissu saisi jäädä tähän. Ottaessani lompakkoani takataskusta, totesin olevani perseestäni kiinni taksin penkissä. Koitin mahdollisimman huomaamattomasti kiskoa teippiä irti jakkarasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaiken lisäksi kuski kyseli koko ajan ohjeita ja näytti epäilevän jotain. Viittilöin ajamaan eteenpäin, kyllä rahaa löytyy. Tosin ei kauaa sillä kohta oli tunti ajeltu ympyrää pitkin keskustaa. Pelastus tuli odottamattomalta taholta; saavuimme torin laidalle ja huomasin erään laitapuolen kulkijan kiskovan tärpättiä kitusiinsa vitullisten irvistysten saattelemana. Sanoin kuskille että ajaisi tuon denson viereen, mieshän tappaa itsensä joten autettava on. Kuski vastusteli mutta kun lykkäsin hänelle 300,- euroa niin johan alkoi pyörät kääntyä. Ostin densolta tärppäpullon huimaan  satasen hintaan kehottaen häntä ostamaan sorbusta, se oli tällä viikolla tarjouksessa. Riemuissani sanoin kuskille kotiosoitteen ja katselin lumoutuneena tärpättipulloa. Noin kymmen kilometriä ennen kotia, kuskin käydessä kusella tienvarsipusikossa, kaadoin koko tärppäpullon housujen kauluksesta sisään. Tärpätti valui pitkin persvakoani polttaen helvetin liekkien lailla enkä voinut pidätellä karjahteluani, vaan hakkasin itseäni naamaan ja huusin kuin syötävä. Kuski - joka saapui parahiksi autolle - uhkasi soittavansa poliisit jos alkaisin kittamaan tärpättiä hänen autossaan ja saamaan juoppohulluuskohtauksia. Vakuuttelin ettei mistään sellaisesta ole kyse vaan voitaisiinko jatkaa matkaa ja vitun äkkiä. Matka jatkui, tärpätti teki tuhojaan alakerrassaan. Jos ei siittiötiheys ole aikaisemminkaan ollut mikään päätähuimaava, niin nyt ne loputkin voivat sanoa kiitos ja kuulemiin. Kotipihaan päästyäni maksoin kuskille ruhtinaallisesti ja juoksin sisään, suoraan kylmän suihkun alle. Tunnin ajan annoin kylmän veden virrata perseelleni ennenkuin tuska edes osoitti laantumisen merkkejä.
Mitä tästä opin? Ei pidä heti lähteä reuhtomaan jos on joku paikka saatu kuntoon tai ainakin paremmaksi vaan pitää hiljaa nauttia siitä olotilasta. Pelastuslaitokseen suhtaudun nykyään pienellä varauksella ja olen kirjoittanut kirjelmän Suomen Taksiliittoon jonka aiheena oli “Palveluissa käytettävien autojen varustaminen tärpättipulloilla.”
Hyvää päivänjatkoa teille, olkaa hiljaa paikoillanne ja nauttikaa siitä. Teksti oli hieman luettelomainen kiireen takia enkä ehtinyt kirjoittaa kaikkea sillä taas on mentävä mutta palataan taas astialle.

 

Ilmastointiteipin tuomat edut painonhallinnassa ja joukkoliikenteessä
Hei 19. 2012
Minut on teipattu. Eilen kävin tuon taikasormisen naaraan luona, joka taitavilla sormillaan saa aikaan mitä sadomasokistisimpia, taivaallisia tuntemuksia. Kyllä, hän on hierojani, tuo uuttera ja pätevä nainen joka väsymättä on uurastanut monien kouristusten ja pakkoliikkeiden raiskaaman kroppani kimpussa. Lohdutonta kuultavaa; visakoivustakin saisi suoremman ( ja olisi helpompi työstää ), miten voi olla ihmisen perse kääntynyt etupuolelle, onko ollut hankalaa kävellä pää vasemalle kääntyneenä ja monia vastaavia kommentteja. Vaan pikkuhiljaa, osin lekaa ja kiiloja käyttäen sekä noiden taitavien sormiensa avulla hän alkaa saamaan muutoksia tässä epätoivon linnakkeessa. En ole ennen tiennytkään että myös päässä pitää veren kiertää, se on minulle aivan uusi ja ihmeellinen kokemus. Nyt kuulen uusia ääniä ja näen uusia näkyjä kun verenkierron vilkastuttamat aivoni vastaanottavat signaaleja aivan uusilla taajuuksilla. Tämä tarkoittaa sitä että tulen päivittämään demonilistani jollain kohtaa uusiksi, tuli nimittäin uutta porukkaa em. syystä.
Eilisen käyntini loppupuolella kerroin hänelle siitä ilmalennosta josta myös muutama aamu takaperin mainitsin teille. Hän tutki selkääni ja sanoi että jotain feelua on selkärangan vasemmalla puolella ja lantioni on vinossa. Tässä siis syy miksi lapanen on haronut tyhjää pyyhkiessäni arseani, kätöseni on haparoinut sokeana rööriä väärästä kohtaa. Tutkimustensa lopuksi hän sanoi teippaavansa minut, tarkemmin sanottuna alaselkäni ja tuon velton hanurini yläosan. Hetken aikaa tunsin jälleen yhteiskunnalista syrjäytymistä; jollekin parempi parkaiselle lennätetään johtavat huippukirurgit toiselta puolelta maailmaa ja minä saan osakseni teippiä. Näin sieluni silmin itseni makaamassa moottoritiellä kolmessa osassa, kuunnellen samalla ambulanssikuskien dialogia:
- “Tuolla on kaveri kriittisessä tilassa, keho kolmena kappaleena”
- “Joo, se on se hullu, viittikkö kattoo onko hanskalokerossa ilmastointiteippiä ja jos ei ole niin soitatko mun muijalle, se tuo mökiltä maalarinteippiä. Kyllä tuo kätilönpudottama sillä saadaan pysymään kasassa sairaalaan”.
- “Mahtaa kaveri olla tuskissaan?”
- “Vitut se mitään tunne, ei sillä ole veri kiertänyt aikohin - ei ainakaan aivoissa, on meinaan tuttu tyyppi”
Että tällä tapaa meikäläisen kohdalla. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri tuon taitavan naisen saatua teippausoperaationsa loppuun, paljon helpompi ja ryhtevämpi olo tuli heti. Veltto perseenikin nousi polvitaipeista kokolailla oikealle tontille eikä keho enää notkunut holtittomasti ristiselän kohdalta. Taivaallinen tunne, pyörähtelin vastaanottotilan lattialla t - paita kireällä ja kuvittelin olevani taas ihminen. Hieroja palautti minut maanpinnalle sanoen että ei tämä ihmeitä tee, kaikki muu on ennallaan. No, näillä mennään. Kiitin häntä vuolain sanankääntein ja poistuin virkistyneenä, pää täynnä uusia ajatuksia jotka luonnollisesti pyörivät teippaamisen ympärillä.
Päätin teipata kotona koko kroppani, jättäen vain 10 x 10 sentin läntin ihoa näkyviin hikoilua varten. Katselin kerran tv:stä dokkaria jossa eräs maamme johtavista naisnyrkkeilijöistä valmistautui matsiin tai paremminkin punnitusta varten. Hän kääri itsensä Elmu - kelmuun, tuohon itsestään perkeleestä kotoisin olevaan ja omia aikojaan rypistyvään ja kiinni tarttuvaan helvetin muoviin. Sitten ei muuta kuin kuuman saunan lauteille jokusiksi tunneiksi ja tulos oli uskomaton, paino tuli alas ropisten. Päätin toteuttaa tämän saman ilmastointiteipin avulla jota minulla on vähän helvetin monta rullaa (käyttötarkoituksen saatte tietää sitten joskus). Kotiin päästyäni pyörittelin alun kolmatta rullaa kroppani ympärille, ehkä tuli vedettyä vähän turhan tiukkaan kun taju meinasi lähteä aika ajoin. Siinä odotellessani saunan lämpiämistä aloin kertaamaan ilmastointiteipin tuomia hyötyjä:
1. Painonhallinta
Edellä mainittua menetelmää käyttäen paino saadaan tiputettua nopeasti alas ihannelukemiin ja vitusti sen alapuolellekin, lääkärien varoituksista viis. On siis paljon mukavampi olla (paitsi talvella, laihat palelevat vallan saatanasti) ja voi polttaa rahaa lukuisissa eri kaupoissa uusiessaan vaatekaappinsa sisältöä. Isot, tarpeettomiksi käyneet vaatteet voi lähettää savannin miehille, siellä nuo vallan verrattomat rastapäät ompelevat niistä toinen toistaan värikkäämpiä reggae - vaatteita. Isoissa taskuissa on helppo kuljettaa marisätkiä ja muita tajuntaa laajentavia ainehia. Saattavat väsätä jopa MariTeippi - reggaen, nimen kuvatessa sitä tajunnan tilaa jossa sanoitukset on tehty, mukana myös kummittelee Marimekon logo minkä he harittavilla silmillään ovat havainneet osassa rättejä. Ja tietysti teippi, oodina suomalaisille painonpudottajille ja teipinvalmistajille. Näin viemme positiivista (ainakin huumetesteissä) Suomi - kuvaa eteenpäin.
2. Julkinen liikenne
Kun on saatu sellainen paino, josta pimeimmätkin anorektikot voivat vain haaveilla, alkaa varsinaisten hyötyjen ja säästöjen edut tulla esiin. Esimerkiksi viikon päästä, jolloin painan vain hieman enemmän kuin vappupallo, ei minun tarvitse kavuta kuin räystäälle ja antaa tuulen temmata minut mukaansa. Käytän hyväkseni nousevia ilmavirtauksia kotkien tapaan ja kohoan yhä ylemmäs katsellen samalla onnettomia ihmisiä jotka yrittävät madella autoillaan pitkin teitä. Ilmojen halki liitely virkistää, raikkaat tuulet ja lokkien kanssa kisailu virvoittaa mielen aivan uusiin sfääreihin ja ajatuksiin, joita voi sitten työpaikallaan hyödyntää. Esimerkkinä mainittakoon “Miksi tuo kahviautomaatti on aina seissyt tuossa, pulttaankin sen kattoon. Näin kahvi valuu suoraan suuhun ja säästän kupeissa”. Jos sattuu olemaan huono aamu eli on tullut noustua väärällä jalalla sängystä, voi lentää lehauttaa torin yli ja paskoa jonkun onnettoman tallaajan niskaan.
Tässä hyvät ihmiset teille, nyt menette varaamaan heti hierojalta ajan, hän nostattaa sen pikku peppunne ylös teippaamalla ja loput onkin sitten teidän oman mielikuvituksenne ja luovuutenne varassa. Markkinoilta löytyy tänä päivänä aivan helvetisti erivärisiä ja todella pitäviä teippejä, ilmastointiteipin harmaus kun voi lannistaa jotakuta. Sitten kun olette saaneet itsenne sairaalloisen laihaksi, ei muuta kuin ilmojen teille liitelemään. Kimppakyytikin saa aivan uuden ulottuvuuden; samalle työpaikalle lentävät voivat muodostaa auran kurkien tapaan jolloin kukin vuorollaan on keulilla ja muut tulevat vähemmän ilmanvastuksen muodostamassa peesissä. Ei rasitu niin paljon ja jaksaa tehdä kapitalisti - verenimijöille enemmän rahaa. Minäkö kommunisti? No en, lapsityövoimaa since 1922 ( aka Orvoista ei sitten puhuta ). Loistavaa ja lennokasta päivää teille, meillä alkaa lääkkeidenjako ihan juuri ja täytyy tunkea tää läppäri tiedätte kyllä minne.

 

1300 - luku ja Itellan uudet palvelut, vaarana jakelijoiden kolkkaukset hengitysaukoilla
Hei 18. 2012
Miehet kykkivät pienen suvantopaikan äärellä, odottaen jännityneenä ja paksut puunuijat valmiina. Tarkkailevat pinnan väreilyä ja kun ensimmäiset ilmakuplat nousevat pintaan, he kohottavat nuijansa valmiiksi iskuun. Vedenpinta pärskähtää ja pinnalle pulpahtaa mies, hän on pukeutunut harmaaseen kumiasuun jonka rintaan on painettu isolla Itellan logo. Kauaa ei tuo urhea jakaja ehdi happea ottamaan kun nuijanisku tainnuttaa hänet ja tuo hyljettä muistuttava ruho kiskotaan kuivalle maalle. Elämä on raakaa, olemme palanneet 1300 - luvulle.
Syynä on tuo taivaalta tuleva kemiallinen yhdiste jota jalkojemme alla oleva mineraaliklöntti ei pysty enää absorboimaan. Niinpä olemme saaneet nauttia täällä todella syrjäisellä kylällämme tulvista, jotka alkoivat jo helmikuussa. Sinänsä omituista ja fysiikan lakien vastaista, että vaikka lämpötila oli jatkuvasti noin - 32 asteen tienoilla, täällä satoi vettä sen kuitenkaan jäätymättä. Omien tutkimusteni mukaan syynä on läheinen ydinjätteen loppuvarastointi paikka, siellä on ilmeisesti jääneet ovet auki joulusiivouksen yhteydessä. Luulisin että kyseessä oli joulusiivous vaikkakin se tapahtui vasta aaton aattona ja keskellä yötä. Jokatapauksessa, joukko tummia miehiä köyräsi kallion uumenissa sijaitsevasta varastosta jotain tynnyreitä ulos ja suoraan kuorma -auton lavalle. Roskiksia, luulen ma. Puhuivat sen verran outoa kieltä etten ymmärtänyt.
Takaisin asiaan, vettä on tullut talvesta lähtien ja viime kuussa lumien sulaessa tilanne muuttui kaoottiseksi. Satojen neliökilometrien alueella ei ole kuin siellä täällä kuivia töppäreitä, osalle niistä ei saa kuin teltan pystytetyksi, toisten ollessa parin - kolmen hehtaarin luokkaa. Näitä viimeisiä maaplänttejä ihmiset puolustavat hullun lailla, jatkuva vartiointi päällä toisten rakentaessa paaluvarustusta ja ansoja. Töppäreille pyrkivät tunkeilijat tapetaan välittömästi. Saarekkeille on rakennettu majoja, pystytetty telttakyliä ja eräällä töppäreellä joukko ihmisiä asuu sinne tulvien mukana ajautuneessa linja - autossa. Kylän keskusta on ns. “Pyhää maata” kauppoineen, se on isoin kuiva alue ja siellä kaikki saavat kulkea rauhassa mikäli heillä on rannalta ostettu passi, hinta neljä kiloa postimiehen lihaa tai kolme kuivaa paperinpalaa. Käyttökelpoinen tikkuaski sisältöineen on niin suuri harvinaisuus että sillä saa asumisoikeuden kaupan saarekkeella. Kellään ei tietysti ole sitä mutta leirinuotioilla kerrotaan tarinoita “Askista” - tuosta kaikkien havittelemasta aarteesta. Yltiöpäisimmät väittävät tikkuja olevan koko puntillisen mutta heidät yleensä vaiennetaan melko nopeasti. Syy miksi postimiehen liha on niin haluttua on se, että alueella ei liiku enää muuta riistaa kuin postimiehet, nuo urhoolliset ja lihaksikkaat laskujen roudaajat. Kaikki metsästä saatava riista on kaikonnut tulvien myötä ja tukkureiden tarvikelaivat käyvät harvoin kaupalla.
Ihminen taantuu todella nopeasti, meilläkin täällä on palattu 1300 - luvun tapoihin ja oloihin; on markkinoita, kulkutauteja, syöpäläisiä ja realiteetit ovat aivan vituillaan. Ihme lakeja ja heimoneuvoston kokouksia, orjamarkkinoita ja tappaminen on jokapäiväistä. Erilaisia heimoja on syntynyt, osin vanhojen asuinalueiden perusteella, osin sen mukaan missä kukin oli Suuren Tulvan sattuessa. On mm. Tuvil - heimo, jonka nimi tulee sanoista Tuettomat Viljelijät, sillä he eivät enää voi harjoittaa ammattiaan. EU:ssahan pätee vanha viidakon sanonta: “Jos ei mene jyvä multaan - silloin on turha koskea EU:n kultaan”. Heimon nimi oli aiemmin Devil (Demokraattiset Viljelijät), kunnes joku kertoi näille vallattomille punaniskoille mitä em. sana tarkoittaa suomeksi ja harrasta porukkaa kun ovat, vaihtoivat sen kiireesti Tuvil:iksi. Heitä on aika perkeleellinen porukka, asuvat kylän laidalla ja palvovat Tuottavaa Ohrantähkää. Heidän ihme seremonioidensa meteli kantautuu kylän keskustaan asti, kaikki se EU:n manaaminen ja pääpapin joikaama osio tuen menetyksistä. Vaikutusvaltaisin heimo on Elomeot (Eläkkeellä olevat metsänomistajat), heillä on eniten kuivia plänttejä ja lisäksi heidän omistamilla aleuilla tavataan eniten postimiehiä. Salametsästys onkin heidän suurin riesansa, tosin julmalla tavalla toteutettu hengenlähtö kiinnijäänti tilanteessa ehkäisee jonkin verran. Tappo tapahtuu siten, että salametsästäjän päälle aletaan pinoamaan 500:n euron seteleistä kasattuja nippuja (joita heillä on aivan saatanasti) kunnes uhri yksinkertaisesti rusentuu entisen valuutan alle.
Katastrofin merkkejä oli ilmassa jo pitkään, merkittävimpänä mainittakoon Itellan siirtyminen Da Vinci - järjestelmään. Metodilla tarkoitetaan sitä, että postin - esim. laskun saapuessa asiakkaalle, kyseinen propuska oli niin pahoin vettynyt ettei siitä saanut mitään tolkkua. Piti siis tulkita ja ratkaista koodi eli mitähän vittua lanketti sisälsi, muste kun oli levinnyt melko tasaisesti A4:selle. Tulvien pahentuessa ja postilaattikojen jäädessä useiden metrien syvyyteen, Itella koulutti tuhansia sukeltajia huolehtimaan postin jakelusta. Tästä suuri hatunnosto tuolle Vennamon puulaakille (no ainakin aikanaan oli). Nykyisen tilanteen vallitessa kylällämme, on Itellalla suuria vaikeuksia saada palkatuksi ketään tänne jakajaksi, luonnollisesti suurimpana pelkona hengen menetys. Minullekin tuli kutsu liityä iloisten postinsukeltajien (ent. jakajat) joukkoon mutta kieltäydyin kohteliaasti. Olen kyllä hyvällä ruokahalulla syönyt postinsukeltajaa, ne ovat hyviä oikealla tavalla valmistettuina. Vanhojen jakajien syömistä tulee välttää, heidän hierontapalveluiden puutteensa takia eityisesti reisien ja pohkeiden liha on käsittämättömän sitkeää. Nuoret sukeltajat sitä vastoin ovat mureita ja heitä on helppo pyydystää, hengitysaukolla (joka on yleensä vanhan postilaatikkorivistön yläpuolella) ei tarvitse uittaa kuin lonkerotölkkiä tai panna joku heimon naispuolinen jäsen seisomaan alasti aukon reunalle. Jälkimmäisessä tapauksessa on nähty postinsukeltajan suorastaan singahtavan vedestä, vanha “Postimies” - syndrooma.
Agregaatistani, joka tuottaa virtaa läppärille, alkaa nafta loppumaan joten minun on lopeteltava pikkuhiljaa tähän. Meillä on siis tälläinen tilanne täällä jumalan selän takana eikä tilanteelle näy loppua, vettä tulee nytkin aivan perkeleesti. Kyllä tämä suomalainen suvi on sitten hienoa. Eniten minua huolestuttaa edessä oleva talvi, miten meidän käy jos tulvavedet sittenkin jäätyvät (nyt kun ydinjätevarastokin on kunnolla tuulettunut ja huuhdeltu), pystymmekö pitämään postin sukeltajien hengitysaukot avoinna? Taistelu eloonjäämisestä kiristyy, mutta kai sen tarkoituskin. Ei saa olla liian helppoa. Taidan mennä hieromaan kauppaa Tuvil:ien kanssa, josko saisin ostettua vähän viljaa - minulla on näetsen jokunen kilo nuorta postinsukeltajaa. Onneksi voin kulkea huoletta, olenhan hullu. Siitä statuksesta on hyötyä sillä minulla on niin paljon lääkkeitä hallussani että minua pidetään nykyisin miltei jumalana, vaikkakin joudun maksamaan ostokseni niin voin astua töppäreelle kuin töppäreelle ja olen aina tervetullut. Olenkin ottanut tavakseni aina rantautuessani, heittää kourallisen rauhoittavia saarekkeen meluavalle kakaralaumalla. Ette usko kuinka kiitollisia katseita saan metelin tauottua joskus päiväkausiksikin, riippuu siitä mitä jyviä olen sattunut roiskaisemaan.

 

Heimopäällikkö tai ainakin Tarzanin kaveri
Hei 17. 2012
Tästä aamusta asti olen ollut varma että olen sioux - intiaani tai ainakin joku Tarzanin naapuriheimon jälkeläisistä. Vereni on tummaa ja väkevää (trombosyytti - arvot aivan vitun korkealla), kaiken lisäksi sekoan totaalisesti kuullessani rummutusta. Aivan sama onko siinä jotain jaksoittaista rytmiä tai ei, lantioni alkaa välittömästi veivaamaan ja pian koko kroppa keinahtelee rytmin tahtiin tai omituisen nytkähtelevästi ilman tahtia. Näin kävi eilen illallakin, uuden naapurin naulatessa taulujaan seinään. Kohtelias nuori mies, kävi pyytämässä anteeksi etukäteen työstä aiheutuvasta metelistä. Paukkeen alettua ensin varsin kiivaaseen tahtiin, jouduin heti hurmokseen ja tanssin oman versioni tulitanssista sillä seurauksella että vinhasti pyörivä veltto perseeni lennätti hiljattain hankkimani tulostimen tuhannen pillun päreiksi lattialle. En antanut tämän lannistaa rytmikästä menoani, vaan leivoin saman tien koko kirjahyllyn kamat tulostimen kappaleiden seuraksi.
Saatanan naapuri vaan lopetti liian äkkiä taulujen loputtua sillä olin juuri päässyt kunnon transsiin, hänelle pitää yksinkertaisesti ostaa lisää tauluja vaikkapa tuparilahjaksi. Huusin kuin oikohöylä - välillä uhkaillen häntä hengenlähdöllä ja välillä maanitellen sanovani tekeväni mitä vain jos hän pitäisi jytkettä yllä jonkin aikaa. Viimein, ilmeisen kyllästyneenä kitinääni hän lupasi soittaa kaksi encorea, toisen ryijyllä jonka hän ripustaa makkariin ja toisen ilmapuntarilla joka menee eteiskäytävään. Ilmapuntarin hän oli ostanut raviurheilua harrastavilta eläkeläisiltä, harmitteli sitä kun vasta aikojen kuluttua ostohetkestä huomasi kauniiden viisareiden olevan mustalla, ohutkärkisellä tussilla piirrettyjä. Kostoksi lupasi hakkeroida itsensä toto - sivuille ja sabotoida ravituloksia, hän on näet melko epeli tietotekniikan saralla. Minä taas aloitin hurjan pyörähtelyn ja perseen vatkauksen hänen kiinnittäessä ryijyä makkarin seinään. Pyörin kuin perkele kohti pesuhuonetta ja käteeni oli ilmestynyt hiustenleikkuukone kuin tyhjästä. Pian pyyhin rajuin vedoin pitkin kaljuani, olin nimittäin ajellut pääni viikko sitten eikä näin vanhaan karttapalloon enää tuota metsää niin kovin nopeasti kasva. Yhä uudestaan ja uudestaan koneen terät pyyhkivät ryppyistä nahkaa, samaan rahaan menivät ripset ja kulmakarvatkin. Vasta kun naamastani valui verta niin paljon etten enää nähnyt eteeni, lopetin. Juuri tässä taianomaisessa hetkessä minussa herää tuo sioux - intiaani, haluan skalpeerata jonkun ja alkaa pikkuhiljaa vituttamaan kun huomaan aina olevani se uhri, käy ajanoloon aika ykstotiseksi.
Karvanpoistosta kolmanteen, niin nenäkarvani poistan nykyään polttoleikkauspilleillä. Nopea, kapea, siisti ja saatanan kuuma liekki polttaa kaikki karvat aina nenänrei’istä sinne värisilmään asti, olen nimittäin kuullut että ihmisellä on jotain nukkaa suolistonsa seinämillä. Jos tuo tieto on totta ja normi ihmisellä on nukkaa, niin minulla kyllä suoliston seinämät on koristeltu porontaljoilla. Ennen kulotin nenäkarvani sillä minulla on aivan helvetillinen klyyvari, kulottajat tulivat kunnan puolesta (joku työllistämisohjelma) eivätkä maksaneet juuri mitään. Lopetin kuitenkin kyseisen palvelun koska nuo perkeleet ryyppäsivät päivätolkulla savotallaan ja jättivät aina kauhean siivon jälkeensä. Nenästä vielä sen verran että kuunnellessani erästä rumpusooloa, huomasin sierainteni laajentuneen vallan helvetisti ja värisevän kiihkeästi - rytmin takia. Tämä on juuri se savannin miehen eli Tarzanin naapurin puoli minussa. Oikeen perkele alkoi häiritsemään sieraimet, ne laajentuessaan peittivät jo näkökentän alaosan.
Kokeilin sitten mitä kaikkea sinne mahtuu; aloitin varovasti herneillä mutta ne olivat aivan liian pieniä. Siirryin pingispalloihin ja niitä oli kiva puhallella, yksi pallo sierainta kohti. Treenasin hetken aikaa ja pian osasinkin jönglöörata kahdellatoista pallolla mennen tullen. Niin, muualla käydään sotia ja nähdään nälkää eikä yhdellä helvetin mulkulla ole muuta tekemistä kuin puhallella pingispalloja sieraimistaan. No, elämä on niin kuin mainoksessa sanotaan. Olen silloin tällöin jatkanut noita harjoituksia, nyt pystyn kepeästi käsittelemään sierainteni ilmavirtauksilla kahta leivänpaahdinta. Laitoin jopa kerran johdot seinään ja käntyt koneisiin kun aloin niitä puhaltelemaan, kuulostaa sairaalta touhulta mutta siinä on tiettyä viehtymystä tuijotella niiden pyörähtelyä leivänmurusten tippuessa silmiin.
Siispä, edellä mainittujen argumenttien perusteella minulla on syytä uskoa että minulle on puhuttu paskaa koko ikäni. En tasan ole suomalaista enkä ugrilaista perimää, vaan pikemminkin uskon olevani muonalaivasta tai jostain muusta rahtilaivasta rannalle heitetty äpärä. Joku on löytänyt minut ja ottanut omakseen, liottanut minua Kloritessa tai jossain muussa valkaisuaineessa peläten puheita ja ihmisten tuomiota. Niinpä en tiedä heimoani, olenko Vetyperoksidi - sioux vai Anemia - Savannilainen? Joka tapauksessa olen niin saatanan valkoinen että minua on käytetty eräällä majakalla heijastepeilinä. Kaksitoista pitkää vuotta jaksoin pyöriä luokattoman kokoisen halogeenin käristäessä pallejani ja kuivattaessa silmäni, kunnes kyllästyin ja hoipuin pois luodolta. Takaani kuulin meren pauhun ja metallin kirskuntaa laivojen karauttaessa karille. Taisi olla erään tankkerin kapteeni joka huusi perääni: “Takaisin tolppaan, saatanan albiino!” Tienasin hyvin majakkavuosien jälkeen, hohdin tuota kirottua valoa vielä pitkään ja niinpä toimin kirkasvalolamppuna tusinalla leskirouvia. Pelkästään lamppuna, sillä pallini ja se lervake siinä välissä olivat majakalla ollessaan saavuttaneet best före - päivänsä. Olen surullinen, ehkäpä jonain päivänä saan varmuuden. Heimoveljet, jos luette tämän kirjoituksen niin ottakaa yhteyttä.

 

Traum zurück - no ei todellakaan
Hei 17. 2012
Hullu koitti päihittää gravitaation siinä kuitenkaan onnistumatta, tosin kyseinen tapahtuma voidaan luokitella tapaturmaksi sillä olen mitellyt aiemmin kykyjäni tuon maan vetovoiman kanssa ja tiedän häviäväni joten en enää tahallani ota uusintamatsia. (Tulipas pitkä pötkö tekstiä ja kieliopillisesti vitulleen mutta koittakaa kestää). Syy, miksi laitoin nuo saksankileiset sanat otsikkoon on se, että lääkärithän käyttävät termistössään sanaa “Trauma” kuvaamaan jotain vammaa ( näin olen ymmärtänyt). No helvetti, muistan lukeneeni jostain että ko. sana on johdannainen juurikin saksan kielen sanasta “Traum” mikä taasen tarkoittaa unelmaa tai unta. “Züruck” puolestaan on taas yksiselitteisesti selkä. Näin siis voidaan luulla että tuo sairasta tekstiä tuottava kusipää omaa unelmaselän. Ja vitut, välilevyni (alimmainen niistä) lumpsahtelee aika ajoin pois paikoiltaan vieden jalat alta. Oikeasti, ne lakkaavat toimimasta välilevyn painaessa hermotusta. Joku latinankielinen historianheitto em. traum - sanaankin on muistaakseni mutta en ehdi sitä nyt hakemaan. Kielioppineiden ei sitten kannata brassailla taidoillaan, toki olen kiinnostunut mikä tuon sanan “trauma” alkuperän on. En ehdi sitä nyt tutkimaan koska taas on kohta mentävä.
Lyhyestä virsi kaunis; tuon perkeleen onnettomuuden, jossa tulin ilmojen halki lyhyehkön matkan sen päättyessä tuohon kovaan maankamaraan, sain hanuriini ja alaselkääni sellaisen tällin että olotilani oli lähinnä katatoninen. Makasin omituisessa, tippaleivän esiastetta muistuttavassa asennossa koko helvetin illan ja yön Hello Kittyjen pyöriessä jälleen ympärilläni. Noiden pienten ja suloisten veitikoiden ilmaantumisen aiheutti puolestaan aivan luokaton lääkkeiden syöminen. Tästä syystä tämänaamuinen tekstini (niin juuri, tekstini eikä mikään vitun postaus, sillä postaus on hymiöiden kavereita ja näin ollen vihamiehiäni) jää todella tyngäksi, vajaaseen puoleen tuntiin pitää ehtiä vielä monta asiaa, sitten on lähtö. Ajattelin kuitenkin illalla kirjoittaa eräästä asiasta, kunhan ensin kotiudun tuolta maailmalta. Teille hyvää päivää ja olkaa varovaisia.

 

Hymiöitä mämmiin, WTF?
Hei 16. 2012
Alkaa jumalauta menemään liian pitkälle toi hymynaamojen kanssa pelaaminen. Nyt on maamme johtava elintarviketurvallisuusvirastokin ottamassa käyttöön hymy - järjestelmän ensi vuoden toukokuussa. Eli pian saamme ihastella noita ärsyttäviä naamoja joka helvetin makkarapaketissa ja ruokapaketissa. Siis niissä, jotka sen ansaitsevat, sillä muihin lätkäistään hymy perseessä - kuva. Kas kun eivät samantien laittaneet reaaliaikaista nettiyhteyttä joka saatanan leipäpakettiin, sillä kun olisi niin kiva olla yhteydessä Fb,- twitter,- ja muihin vitun sosiaalisiin verkkoihin. Oikeesti, sattuu päähän. Eikö voisi ihan rehellisesti siinä esille pantavassa tiedotteessa kertoa kyseisten tuotteiden tai palveluiden olevan hyviä ja kaikin puolin määräykset täyttäviä?
Entäpä kun sattuu mokia? Paljastuu että kebab - paikassa onkin tarjottu viime kuukaudet kylän kissoja (muistatte taannoisen lihakohun) mutta silti tiedotteeseen onkin päässyt toi helvetin hymiö? Mielestäni se on silloin selkeä ilmoitus jonka voisi tulkita näin: ” Söit juurikin Anttolan Kaisan lemmikkieläimen loppuun, kyseessä oli suloinen kissa nimeltä Nöpö. Toivottavasti katin turkista jääneet karvat eivät tuki hanuriasi ja muutenkin raaka - aine kustannuksiltaan edullinen ateria lämmittää vatsaasi. Kiitos siitä ostit tuotteen, meillä on nyt katteet kohdallaan. Anttolan Kaisasta ei kannata välittää vaikka hän onkin menetyksen takia itkenyt silmänsä umpeen ja rasvannut kaulakiikun köyden valmiiksi. Painamalla leipäkorissa olevaa hymyilevää patonkia voit jakaa tämän iloisen kokemuksen joko fb:ssä tai twiitata kaverisi tänne evästämään. Pohjanmaalta tuli juuri satsi koiria”.
Muutenkin noi hymiöt saavat aikaan verenpaineen nousua, en ainakaan minä voi suhtautua ruokalistalla olevan  120,- euron hintaisen annoksen perässä olevaan hymy naamaan rauhallisesti - varsinkin kun annos itsessään on varpusen rintaa pienempi pala kanaa jonka päälle on roiskaistu pari ruohosipulia poikittain. Viimeisen päälle gourmeeta. Olen katsonut lähes kaikki kokkiohjelmat läpi, johtuen sairaalloisesta kiinnostuksesta ruokaa ja sen valmistusta kohtaan. Ravintola - ala jos mikä ei ansaitse yhtäkään hymiötä koska alalla on menty alaspäin ja lujaa. Jokainen osaa tehdä vastaavia piiperryksiä; otetaan viilipurkki kaapista, lojautetaan se suoraan lautaselle kököksi, raastetaan hieman suklaata pintaan ja lopuksi pyöräytetään se ruskean eri sävyissä esiintyvä kuuluisa viiru klöntin ympärille. Sitten keksitään joku helvetin hieno nimi, tässä tapauksessa vaikkapa “Jäätikön kutsu” ja laitetaan hinnaksi 34,- euroa. Pakko olla hyvää kun maksaa tuon verran. Esimerkkitapauksen nimi muuten tulee siitä, kun viilipurkki oli täyteen tungetussa jääkaapissa päässyt ottamaan kiinni pakastelokeron pohjaan jäätyen näin tärviölle.
Toinen juttu mikä ei saa ainuttakaan hymiötä on pastat (lue:paskat), käsittäen koko italialaisen skaalan niistä iänikuisista pizzoista alkaen. Toimistotyötä tekevä henkilö syö trendikkäästi pasta - aterian joka on saanut trendikkäästi peräti kuusi hymiötä. Näin jatkuu vuodesta toiseen alati kasvavan voimattomuuden tunteen kasvaessa. Lopulta alkaa hytistä sammumaan valot ja kopsahdetaan lattialle tajuttomana kun voimat eivät enää riitä pitämään pystyssä - syy yksipuolinen ja täysin paska ruokavalio. Lääkärit, jotka kehottavat syömään terveellistä ja monipuolista suomalaista perusruokaa, ovat toimistotyöntekijän mielestä aivan hymiöttömiä  ( = perseestä ) kun eivät seuraa trendejä. Läski ja perunathan ovat olleet jo pitkään ilman hymiöitä ( = out ). Niinpä voimaa haetaan hymiön saaneelta kuntosalilta ( koska salin yhteydessä on hymiöllä varustettu kahvio ) ja treenien päätteeksi juodaan hymynaamalla varustettua kuntojuomaa, noin niin kuin palautumismielessä. Eipä aikaakaan kun sandaali läpisee kohti vallan saatanasti hymyilevää hammaslääkäriä koska suusta ovat lähteneet kaikki leegot. Hammaslääkäri - tuo hymyilevän halpa suuseppä - suosittelee, myy ja asentaa trendikkäälle asiakkaalleen uudet leegot kokoproteesin muodossa hintaan 6.457,- euroa. Kyllä nyt kelpaa hymyillä, sillä ei niin väliä että joutuu ottamaan persposkeensa hymynaama - tatuoinnin saadakseen myytyä sitä koska täytyyhän hammaslääkäri jollain saada maksettua.
Todellisuudessahan koko hymynaama - projekti on Eviran ja kaupan alan suuri salaliitto. Voin kuvitella itseni jossain marketissa lahtaamassa porukkaa koska ympäriltäni kuuluu vittumaisen kimeällä äänellä pikkulasten huutoja: “Äiti, osta hymyleipää!” tai “Äiskä, mä haluun niitä hymynakkeja siinä italiaanojen hymyilevässä past(k)assa!”. Jumalauta, en voi siis kohta enää asioida missään välttyäkseni jälkiseuraamuksilta. Hymiöt valtaavat pian koko maailman; luottotiedoissanikaan ei enää ole sitä ikävää miinusmerkintää joka ilmoittaa tämänhetkisen valuutta - ja maksukykytilanteeni, vaan suupielet alaspäin oleva typerä naama. Tähän kun mennään niin sanon lopullisesti kiitos ja kuulemiin. Taidankin tästä lähteä ensin plastiikkakirurgille, hän saa rustata persereikäni poikittain ja luonnollisesti reikäpielet ylöspäin. Tämän jälkeen käyn tatuoittamassa persposkiini isot täplät yhden kumpaiseenkin silmiksi. Sitten vaan liikenteeseen hymyilemään koko maailmalle.
Tää nyt meni ihan Kansan radioksi mutta miettikää nyt itsekin, eikö millään ole enää mitään väliä niin kuin eräs temppuveteen mieltynyt artisti aikoinaan lauloi. Olen tätä kirjoittaessa joutunut syömään tämän kuukauden kaikki rauhoittavani ja siitä huolimatta olen pieksenyt itseni aivan verille, sen verran kiristää vanne päätäni. Hymyillään kun tavataan, oikein rattoisaa viikonalkua teille.

 

Tunkki - ajattelumalli = huono juttu eli kuinka Fatima kivitettiin
Hei 15. 2012
Älkää sortuko siihen, sillä ennekuin huomaattekaan, kädessänne on isohko kivi ja linkoatte sen jonkun onnettoman kansalaisen ikkunasta sisään. Länsirannan porukka on aivan ykkösiä tässä lajissa, kuten tekstin loppupuolella paljastuu. Tunnen monia tyyppejä myös täältä kotimaasta jotka ovat olleet ja ovat kusessa tämän ajattelumallin ansiosta, enkä yhtään ihmettele. Kuulin tästä asiasta eräältä ystävältäni joka kertoi homman menevän näin; Ajat autolla syksyisenä yönä syrjätietä pitkin, vettä tulee kaatamalla kuran roiskuessa tien pinnasta. Yht’äkkiä tunnet ohjauksen ravistavan perkeleesti ja tajuat eturenkaan rikkoutuneen, tietysti juuri nyt ja tyypillistä sinun tuuriasi. Pysäytät auton, tähyät ympärillesi mutta ei näy kuin vetistä pimeyttä vailla mitään elonmerkkejä. Muistat siinä samassa ei ole tunkkia, unohdit sen autotalliisi / varastoosi vaihtaessasi kesärenkaat alle. Vararengas ja ristikkoavain luonnollisesti löytyy mutta ei sitä renkaan vaihdon mahdollistavaa tunkkia. Kaivat taskustasi kännykän toivoen jonkun ystävistäsi olevan hereillä ja yllätys yllätys - ei kenttää. Pienet verisuonet päässäsi alkavat napsahdella poikki noustessasi autosta ja valmistautuessasi kävelemään kahdeksan kilometriä kaatosateessa. Jonkun matkaa kuljettuasi huomaat vasemmalla puolella, kaukana metsän rajassa pilkottavan valoa, jumalauta siellä on talo! Lähdet oikaisemaan savisen pellon poikki, joka askeleen painaessa yhä enemmän paskan tarttuessa kengänpohjiisi. Pian huomaat miettiväsi ollaanko talossa hereillä tähän aikaan yöstä, ei näy kuin pihavalo talon nurkalla. Viisikymmentä metriä myöhemmin toteat mielessäsi että vitut siellä ketään hereillä ole, mutta päätät kuitenkin jatkaa matkaa. Ollessasi viidentoista metrin päässä talosta, ajatus siitä ettei talossa ole ketään ja jos onkin niin eivät ne lainaa kuitenkaan tunkkia, on vahvistunut niin voimakkaaksi että kumarrut ottamaan savisesta pellosta kiven. Linkoat murikan kohti taloa ja tunnet saatanallista tyydytystä huutaessasi: “Pidä vittu tunkkisi!”.
Näin. Pelkkä negatiivinen ajattelumalli ja itsesuggestio sai aikaan sen, ettet sitten viitsinyt mennä kysymään sitä tunkkia. Sääli, sillä talon omistaja sattui olemaan mukava ukko - oli juuri juomassa aamukahvia (jota olisi tarjonnut sinullekin) ennenkuin lähtisi päivän töihin. Vanha kansa näet herää tuohon aikaan. Miksikö ihmiset sitten ajattelevat näin? Koska valtaosa meistä on kusipäitä. Ei tarvita kuin yöllinen koputus tai ovikellon soitto, niin ensimmäinen ajatus on että kukahan vittu siellä taas on, eikä niin että ajattelisimme jonkun olevan apua vailla. Valitettavaa että ensimmäinen ajatus osuu yleensä oikeaan ja on muokannut meistä sitä mitä tällä hetkellä olemme. Ei kannata kuitenkaan ruveta ruoskimaan itseään sillä ilmiö on yleismaailmallinen, äärimmäisenä esimerkkinä Länsirannan porukka.
Nuo mainiot pyyhepäät kivittävät pienimmästäkin syystä ja heti isolla porukalla. Joku näkee huntuun verhoutuneen naisen kättelevän paikallista putkimiestä - ihan tervehtiäkseen, sillä tämä on tullut vetämään savitiilivirityksen joka johtaa Fatiman aamupaskat naapurin tontin rajalle etteivät ne jää kämpän seinälle ja ala keräämään kärpäsiä. No, joku kyttäävistä naapureista näkee tämän ja kiiruhtaa pian sokkeloisia käytäviä rytöjen - anteeksi talojen - välissä kailottamassa että nyt se helvetin Fatima meni sitten antamaan persettä putkimiehelle. Kuin taikaiskusta kadut täyttyvät iloisesti kiljahtelivista ihmisistä ja ritsan- sekä pienehköjen linkojen myyjille tulee kiire sillä he tietävät mitä tuleman pitää. Osa orkesterista on jo raahannut Fatiman ja putkimiehen isolle aukiolle jonka toista laitaa koristaa vallan perkeleellinen kivimuuri. Paikalle saapuvat myös lähialueiden kaikki kivikauppiaat, joiden valikoimista löytyy stemuja jokaiseen heittokäteen. Kiirettä ei ole, keitellään teet ja vaihdetaan kuulumiset, toisaalla pikkukakarat tarkkuuttavat heittokättään Fatimaan joka on sidottu ja kiinnitetty kiviaitaan. Heidän sallitaan tehdä tämä, sillä ei tuollaisen niitin heittämä, maksimissaan kolmekymmentä millinen kivi tee paljoakaan vahinkoa. Huuto ja meteli on aivan vitunmoinen, akat kikattavat ja partasuut valehtelevat toisilleen minkä ehtivät. Pian metelin kuitenkin katkaisee imaamin saatanan ärsyttävä joikuaminen hänen vinkuessaan otteita siitä isosta aapisesta mitä siellä päin luetaan. Imaamin vaiettua koko porukka asettuu riviin noin kahdenkymmenen metrin päähän aidasta, jokaisella kivi valmiina toisessa kädessä, toisen käden kannatellessa about Siwan muovikassin kokoista pussia jossa on lisää stemuja. Imaamin todettua Fatimalle että nyt se hanurin jakaminen näillä nurkilla saa loppua, alkaa kivittäminen. Viidentoista minuutin päästä maassa ei makaa kuin tumma mytty.
Porukan huomio kiinnittyy nyt putkariin, joka on istunut sidottuna hieman sivummalla. Putkimies valuu suoranaan hikeä, tietäen että nyt ei hyvä heilu ja odottaa tuomiota pakarat jäykkinä. Kaikki kokoontuvat ympyrään putkarin ympärille imaamin kihnuttaessa itsensä viimeisenä ringin keskelle. Taas alkaa se vitun joikuaminen kunnes tuomio luetaan; Putkimies on voittanut paikallisen basaarin lahjoittaman vyön johon on lisäkoristeet saatu paikalliselta louhintayritykseltä. Nämä upeat ja once in the lifetime - koristeet käsittävät kolme kiloa punaiseen silkkiin pakattua dynamiittiä, kultalangalla verhoiltu aniittipaketti, kolme kappaletta hienosti muotoiltuja C-4 räjähdeklönttejä sekä viimeisenä mutta ei huonoimpana; kaksi kiloa m - heksogeenia. Tämän kuultuaan putkimies on menettää tajuntansa mutta imaami leipoo sen verran lujaa poskille että putkarilla pysyy taju tallella. Samalla hän jatkaa; tämän lisäksi putkimies on voittanut itselleen väärennetyt henkkarit, menolipun Jenkkeihin ja uskomattoman määrän neitsyitä jotka ovat lunastettavissa Amerikan - matkan jälkeen. Lähtö on heti.
Kyseistä tunkki - ajattelumallia esiintyy kaikkialla, myös urheilussa. Ei ole kuin muutama vuosi siitä kun suomalainen keihäänheittäjä linkosi keppinsä juoksurataa kiertävän juoksijan kädestä läpi. Tapaus sai aika paljon julkisuutta ja painettiin villaisella, ns. “vahinkona joka sattui keihään lentäessä sektorista yli”. Totuus on kuitenkin se, että psyykeongelmaiset urheilijaystäväni (joita on pitkin maailmaa) tiesivät keihäänheittäjän jupisseen ennen heittoaan; “Pidä vittu urheilujuomasi!” Myös kuulantyöntäjät ja eritoten moukarimiehet ovat kunnostautuneet tällä negatiivisen ajattelun saralla. Petangue- tuo eläkeläisten harrastama laji, saattaa näyttää rauhalliselta vanhojen äijien puuhastelulta mutta todellisuudessa jokainen patu on kävelevä tappokone. Kivet osuvat täsmälleen sinne minne nuo harmaantuneet salamurhaajat haluavat. Kivitys on viety todella pitkälle, tästä hyvänä esimerkkinä curling. Ei enää tyydytä kesäaikaiseen kivittämiseen, nyt sitä täytyy tehdä ympäri vuoden. Curling - miesten tarkkuus johtuu siitä, että he treeneissään sitovat jonkun onnettoman (aina miespuolisen) uhrin kentän päätyyn ilman housuja ja yrittävät liu’uttamallaan murikalla saada sidotun kaksi pienmpää kiveä erilleen toisistaan. Ei varmasti tunnu mukavalta - siis tästä sidotusta.
Esimerkkejä olisi paljon mutta täytyy taas lähteä tuonne maailmalle hoitamaan pakollisia kuvioita. Toivon kuitenkin teidän välttävän tunkki - ajattelua ja annetaan niiden kivien olla siellä maassa. Jos tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia, halpalentoyhtiöt kyllä lennättävät teidät tiedätte kyllä minne. Jos teksti loukkasi jonkun ajattelumaailmaa, olen pahoillani sillä en päässyt edes kunnolla vauhtiin rienaamisessani. Hauskaa päivänjatkoa.

 

Verkkodemoni - trilogian kolmas ja viimeinen osa ( aka Staattinen tuulipuku)
Hei 14. 2012
Taistelu on päättynyt, kentällä lojuu papereita joihin on kirjoitettu sivustojen osoitteita ja eri asiakaspalveluiden puhelinnumeroita. Pöydän reunalla puolilleen juotu kahvikuppi ja sen vieressä pari rytättyä norttiaskia. Taistelun äänet - prosessorin humina ja sadattelemani perkeleet - ovat hiljentyneet ja keittiössä vallitsee täysi hiljaisuus. Vieläkään en tiedä mikä on taistelun lopputulos sillä elän menneessä ajassa eli jouduin palaamaan ajassa taaksepäin juhannuksen jälkeiselle viikolle, kiitos palautuspisteiden. Sekään ei käynyt vaikeuksitta, tuo uljas ja monissa taisteluissa mukana ollut nettitikkuni (joka muuten kuuluu parjattuun prepaid - heimoon) katseli mennyttä virtuaalimaailmaa kuin mykkä vittua ja totesi ettei tunne täältä ketään. Niinpä jouduin sitten asentamaan uudelleen selaimen, joka toi ystävällisesti mukanaan vanhoja tuttuja (sovelluksia) joita olin poistanut koneelta. Tämä hämmästytti minua sillä johan nyt on perkele että jos poistat oikeaoppisesti koneelta ohjelmat niin vitut ne mihinkään katoa.
Vielä eilen myöhään illalla systeemi potki pois minua verkosta vähän väliä ja virustorjunta kävi niin punaisena että sain käristeltyä sillä paketillisen makkaraa. Operaattorin demonit, suivaantuneina aiemmista puheistani päättivät roikottaa minua reunalla - aivan kuten oikea elämänikin on. Pilu - eli prepaidtikkuhan on sangen hidas ja äärimmilleen ärsytettynä se on todella hidas. Yhteysnopeutta ilmoittavissa tiedoissa kun on EDGE - merkintä niin silloin ei ole kiire minnekään. Silmiini sattuu vieläkin tuo pyörivän rinkulan tuijottelu, ajanottoni mukaan sitä tuli katseltua neljä ja puoli tuntia. Tiesittekö muuten että sitä kun katselee tarpeeksi kauan, niin alkaa nähdä tulevaisuuteen. Näin itseni takapihalla nelimetrisen montun pohjalla laskemassa läppäriä viimeiseen lepoon. Seuraavassa hetkessä olinkin jo lentokoneessa matkustamassa tapaamaan Windowsin ja HP:n väkeä, ajatuksenani välittää mielipiteeni viittomakielellä kun normaalin puheen ja kirjoitetun tekstin ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Ehkäpä näin tulee käymään, mene ja tiedä.
Kävin taistelun välissä palkitsemassa itseäni. Ostin halpahallista itselleni kiinalaisvalmisteisen ulkoilupuvun, sellaisen kolmivärisen ihmeen jossa kuusi neliötä kangasta on saatu pysymään yhdessä puolen metrin pätkällä ompelulankaa. Vaihdoin sen ylleni ja lähdin jäähdyttelemään kuumana käyvää psyykettäni antaakseni näin myös prosessorille sen ansaitseman lepotauon. Käveltyäni aivan saatanallisessa vesisateessa noin kolme kilometriä, alkoi silmiäni kiristää siihen malliin että matkanteko vaikeutui. Muutamat henkilöt jotka tulivat vastaan, tuijottivat pitkään ja pudistelivat päätään huvittunut ilme kasvoillaan. Ajattelin että mitähän vittua nyt on vialla. Pysähdyin ja pistin tupakiksi sillä tunsin naamani ja korvieni nousevan kohti korkeuksia, aivan kuin jokin käsittämätön voima olisi kiskonut minua kaljusta.
Tovin siinä tupakoituani pelästyin pahoin, luulin hetken aikaa muuttuvani kiinalaiseksi. No helvetti, nykyäänhän on niitä älyvaatteita joita ei parane retkellä riisua koska ne saatanat osaavat tien kotiin vaikka mistä hevon kuusesta. Tosi kiva herätä sammuneen nuotion äärestä ja todeta että jaahas, rotsi on lähtenyt himaan eikä mulla ole tietoa mihin vitun suuntaan tästä pitäisi suunnata. Nämä ajatukset päässäni tulin siihen tulokseen että tämä oli kiinalaisten vastaisku, syystä että olin pilkannut heidän tuotteitaan ehkäpä liiaksi, onhan heillä ainakin yksi hyvä tuote - nimittäin kiinan muuri. Se on kestänyt tuhansia vuosia mutta sen jälkeen kyllä laaduntarkkailussa ollaan livetty pahasti. Yrittävät siis ratsastaa vanhalla maineella, nuo ahkerat himmeleiden väsääjät. Taas lähti ajatus rönsyilemään mutta tarkoitin että kinkit ovat lanseeranneet maailmalle älyvaatemalliston, joka muokkaa kantajastaan kiinalaisen. Loistava ajatus; kuinka valloittaa maailma käymättä sodan sotaa.
Tätä ajatusta vahvisti havaintoni siitä että silmäkulmani ottivat kiinni korvien etureunaan ja näkökenttä kapeni luokattoman pieneksi, sellaiseksi joita näkee chopattujen munavolvojen tuulilaseissa. Koita nyt siinä sitten taittaa taivalta. Pelastavaksi enkeliksi kiiruhti jostain naishenkilö, en tiedä mistä koska visuaalinen havainnointini oli aivan perseestä. Päästyäni kohdalleni hän käski hyvin hengästyneellä äänellä minun äkkiä riisumaan tuulipuvun. Yritin änkyttää vastaan mutta naikkonen repi ensin takin ja sitten housut yltäni. Seisoin siinä kaatosateessa munasillani ja nainen - kelistä ja ulkoisesta habituksestani välittämättä - alkoi selittää mistä oli kyse. Kiihtyneellä äänellä hän kertoi ostaneensa myös kyseisen malliston tuulipuvun ja siitä alkoi helvetti. Hän kosketti merkitsevästi sormellaan kaljuaan sekä leikkausarpiaan silmäkulmissaan ja ohimoilla. Pitikin kysyä häneltä että mikä saa keski - ikäisen naisen ajelemaan itsensä kaljuksi mutta kuuntelin tuon Sinead O’connorin näköisen eukon pajatusta. Häne kertoi omistaneensa ennen perseeseen asti ulottuvat hiukset jotka hän menetti ostettuaan tuulipuvun. Tuijotin häntä huuli pyöreänä, myös takavaltimoni oli pyöreänä - olinhan alasti. Viimein hän sai sanotuksi tuulipuvun olevan ommeltu niin halvasta ja äärirajoilleen venytetystä kankaasta että se kehitti aivan helvetillisen määrän staattista sähköä, kelillä kuin kelillä. Hänenkin palttiarallaa 120 senttiset hiuksena olivat nousseet niin voimallisesti staattisen sähkön seurauksena pystyyn, että alahuuli peitti näkökentän. Hätääntyneenä hänen miehensä oli katkaissut hiukset vesurilla, parin ensimmäisen laakin kuitenkin osuttua eukkoa silmäkulmiin ja ohimolle.
Katselin maassa makaavia vaatekappaleen repaleita ja näin kuinka sinertävät, nälkäiset valokaaret tavoittelivat varpaitani. Kavahdin taaksepäin jolloin nainen kaivoi pitkän poplarinsa uumenista katkaistun haulikon ja lopetti tuulipuvun maallisen vaelluksen ampuen molemmat piipulliset kauluksen tienoille. Kiitin eukkoa henkeni pelastamisesta ja vedimme vielä nortit syvän hiljaisuuden vallitessa. Lopulta lähdin jolkottelemaan kotiinpäin ja hän häipyi omille teilleen. Kotona vaimoni luuli minun taas seonneen koska tulin himaan alasti ja iski paniikkiruiskulla reiteen. Paniikkiruisku on vähän samanlainen kuin pahoilla allergikoilla heidän saadessa hengenvaarallisen kohtauksen, omani toimii samalla periaatteella sekoamisiini mutta todella jykevät lääkkeet kolisevat suoraan aivoihini joten putosin välittömästi lattialle. Katseltuani siinä kolmisen tuntia pääni ympärillä pyöriviä ja seinillä kiipeileviä Hello Kittyjä, pyyhin kuolat suupielestäni ja raahauduin takaisin koneen äärelle. Kaikki toimi pätkittäin edelleen, vaimoni manatessa myöskin koko hoidon alimpaan helvettiin. Nyt aamulla, tätä kirjoitettaessa, kaikki tuntuu normalisoituneen vaikka pientä kankeutta on vielä havaittavissa. Nyt täytyy kuitenkin lähteä maailmalle, palaan illalla tarkistamaan tilanteen. Pahoittelen että olette joutuneet kärsimään lukiessanne valituksiani mutta nyt se on loppu. Hyvää ja antoisaa päivää teille.

 

Kukapa laajakaistasta piittaa, olen onnellinen omistaessani vajakkikaistan
Hei 13. 2012
Nyt meillä, joilla suntio puuttuu kellotapulista, kaikki piispat eivät ole kokouksessa, hytissä palaa valo mutta ketään ei ole ruorissa tai muuten vaan puuttuu tuota älykkyyttä - on mahdollisuus saada eräältä tietyltä operaattorilta vajakkikaista. Tämän elämää suuremman kaistan palvelut ovat omiaan juuri meikäläisen tapaiselle ääliölle, sivut latautuvat yhtä nopeasti kuin rauhoittavat alkavat vaikuttaa eli aivan liian hitaasti. Minulle henkilökohtaisesti tästä ilmaisesta vajakkikaistasta on ollut pelkkiä myönteisiä kokemuksia. Tämän hienon kaistan saa, kun tarpeeksi monta kertaa pommittaa asiakaspalvelua tai jotain vitun omagurua omasta mielestään asiallisilla kysymyksillä. Lopulta asiakaspalvelusta ei enää vastata vaan postissa tulee lähestyskielto ilmoitus ( laajennettu sellainen). Tämä vajakkikaista on todella hieno ja helppo tapa surffailla netissä. Sivun latautuessa sukulaispoika aloittaa koulunsa, pääsee ripille, käy armeijan ja elää sen niin tavallisen elämän. Tässä vaiheessa vilkaiset näyttöä ja toteat mainosten latautuneen osittain. Muutamia vuosia myöhemmin, palattuasi sukulaispoikasi hautajaisista (elihän hän sentään pitkän elämän, 91 vuotta) on sivu kokonaan latautunut. Kohotat vapisevan kätesi hiirelle klikataksesi itsesi eteenpäin sivustolla kun tunnet jäisen otteen olkapäälläsi ja Viikatemies sanoo sinulle;”No terve terve, nyt sitä sitten mennään”. Mitä hautajaisissasi sitä sitten puhutaan ja miten sinut muistetaan? Pappi aloittaa jykevällä äänellä; “Hän odotti koko elämänsä uskollisesti sivun latautumista……”
Kaiken lisäksi ohjelmistojätti W päivitti koneeni vajakkikaistalle sopivaksi. Kaikki koneella olevat sovellukset, tiedostot ja muut helvetin X-active komponetit päivittyivät tietoturvan nimissä. Nyt ei virukset eivätkä madot koneelle enkä minä mihinkään eli asemasota käynnissä. Tietoturvapäivityksen nimi oli Mummo nietoksessa ja luulin sen sisältävän joitain hienoja talviaiheisia juttuja mutta kyse olikin koneen nopeudesta. Tein hieman tiedusteluja ja minulle kerrottiin että jos nyt kirjoitan blogin, on vuonna 2048 ja sen jälkeen syntyneillä mahikset sen lukemiseen, me muut köllötellään pitkässä kipossa ennen kuin teksti kiertää kaikki palvelimet ja putkahtaa jostain ulos. Vittu mulla jyrisee. Kone toimi aivan helvetin hienosti kunnes Windows teki taas perinteiset tietoturvapäivityksineen ja kone on päin helvettiä. Veikkauksen sivustolle on turha mennä, vedonlyönnin kohteet ovat jo aikoja sitten kuolleet ja ottelut siirretty historiankirjoihin ennenkuin vajakkikaista ehtii sinne mitää tietoa välittää.
Koneessa on vielä takuuta jäljellä ja eilen tuli aivan yht’äkkiä Hewlett - Packard:ilta ilmoitus jossa kehotettiin tulemaan ulos kylmiöstä, vajakkikaista ja kone toimii (ja toimii edelleen) HP:n mukaan huonosti ja hitaasti alhaisissa lämpötiloissa. Ilmoitin heille kyllä istuvani keittiön pöydän ääressä, vaan eivätpä uskoneet ja vetivät herneen nenään ilmoittaen että jos ei annettu apu kelpaa eikä annettuja ohjeita noudateta, on aivan turha soittaa tai muuten ottaa yhteyttä sinnepäin. No, kukapa sitä nyt tuotetukea tarvitsee tänä päivänä. Jo minun ollessani ala - asteella 70 - luvun alkupuoliskolla, lukujärjestykseen kuului useita tunteja C, C+, CC+ ja kaikki muutkin perkeleen Meego - ja mitkävitunlie - ohjelmoinnit. Voi saatana tätä maailman menoa.
Tänä aamuna koitin hoitaa pankkiasioita kun Google kysyi että onko sulla jäppinen oikeesti tili ko. pankissa kun sivun latautuminen kestää niin kauan? Hieman masentaa. Tässäkin käy varmasti nyt niin että kun vihdoin taas tänä aamuna pääsin tänne ja kaikkien säätämisien jälkeen klikkaan julkaise - namikkaa niin näyttöön tulee ilmoitus: “Niinhän sää kusipää luulet, ollaan sun annettu naputella ja katotaan koska huomaat että tekstisi on taas tuuran perseessä”. Jep jep. Oikeesti, olen pakarat jäykkinä kuinka tässä käy sillä kone ja yhteydet ovat aivan halvaantuneet. Ajattelin kirjoittaa kuitenkin, minua ei jotkut saatanan asetukset lannista. Saatuani tämän lyhyehköksi jäävän tekstin valmiiksi, ajattelin hieman koittaa rukata konetta - mikäli ehdin ennen kuin pitää lähteä maailmalle. Minä säätämässä konetta on sama kuin päästäisi päihtyneen neurokirurgin suorittamaan jotain fifty- fifty leikkausta. Eli todennäköisesti menee uuden koneen ostoksi. No niin, tämä jää taas tällä kertaa lyhyeksi itkuvirreksi ,mutta systeemit eivät vielä pelitä. Koitan saada tämän päivän aikana kaiken toimimaan ja jos onnistun, kerron illalla miten. Jos en onnistu niin siinä tapauksessa voitte nähdä minut iltauutisissa, on hermo sen verran herkässä etten tiedä mitä tänään vielä tapahtuu mikäli vastoinkäymisiä tapahtuu. Teille kuitenkin toivotan mitä parhainta päivää sateisesta säästä huolimatta. Tai en minä tiedä sataako teilläpäin mutta täällä missä minä asun, niin vettä tulee 24/7/365 joten repikää siitä.

 

Eilen teksti demoneista-aamulla laskuri pysähtynyt lukemaan 1(666), sattumaako? No ei todellakaan
Hei 12. 2012
Jep. sain juuri paskahalvauksen avattuani koneen, laskuri oli tosiaan pysähtynyt tuohon merkittävään ja meille kaikille tuttuun lukemaan. Ei pitäisi mennä kirjoittelemaan pimeyden voimista, niillä mulkuilla kun on tapana kostaa varsin ikävällä tavalla. Jo viime yö meni perseelleen koska valvoin suurimman osan yötä aivan helvetillisten vatsakipujen vuoksi. Kaiken kaikkiaan valitsin huonon ajankohdan kun en katsonut yhtään kalenteria sillä huomennahan on perjantai 13. päivä. No, hullu kun olen niin tapanani on kaivaa verta nenästä joko tietoisesti tai tiedostamatta. Muistakaa kuitenkin mitä aiemmin olen kirjoittanut karmasta ja siitä, että ihminen saa sitä mitä tilaa eli koittakaahan olla ystävällisiä ja hyväntahtoisia kanssaihmisiä kohtaan. Teitä tarkkaillaan.
( HUOM! Viitaten blogin otsikkoon, ehdin kirjoittaa alla olevaa kappaletta neljä riviä kun Windowsin päivitysten jälkeen en päässyt verkkoon. Aikaa meni kolme varttia ennen kuin sain homman toimimaan. Jos ne nyt oli Windowsin päivityksiä…)
Vaan minuapa ei tarkkailtu, sain toimia tässä taannoin - järkyttävän tietokonevirheen takia - sosiaalitoimessa virkailijana. Kyllä, minulle tuli postissa oikein hieno ilmoitus että minut on valittu monien hakijoiden joukosta ko. virkaan. Luin nootin oikein huolella ja kaikki täsmäsi osoitetta ja henkilötietoja myöten. Sonnustauduin virkaan viimeisen päälle; ihgut farkut Löytötex:istä, hinta 6,- euroa, kengät mallia sievi, vahvistetulla kärjellä ja naulaanastumisuojalla eli omat södet turvakengät, puseroiksi alle mielisairaalan
Kello on nyt 19.55 ja tulin 1/2 tuntia sitten kotiin. Ylläolevaa tekstiä jatkuisi sanan “mielisairaalan” jälkeen 1089 sanaa ellei kone kone olisi (jota ohjaavat ne vitun pimeyden voimat) päättänyt toisin. Kone pimeni eikä automaattista tallennnusta tapahtunut joten nyt minulla ei ole mitään tekstiä tarjota tähän kohtaan. Ajattelin nimittäin kirjoittaa nyt maailmalta tultuani kappaleen verran ja julkaista mutta eipä sitten tullut mitään. Syvimmät pahoitteluni ja tämä on täysin totta, vituttaa meinaan naputella tuhat sanaa tekstiä jonka menettää jonnekin perkeleen bittiavaruuteen. Voitte pitää vapaasti meikäläistä hulluna mutta miettikää nyt itsekin; kirjoitin eilen demoneista, aamulla avattuani blogin laskuri näyttää 1666 ja heti sen jälkeen kone pimenee kaksi kertaa. En perkele usko että se on sattumaa ja tämä ei ole mikään paska juttu vaan tosi homma, vituttaa tosissaan. Enpä tiedä, jos kirjoittaisin taivaan asioista niin saisinko seitsemän tuhannen vuoden virusturvan ilmaiseksi jostain ja turpoaisiko näyttö nykyisestä tulitikku askin kokoisesta viidenkymmenen tuuman special - kirkkaaksi näytöksi? Näin en aio kuitenkaan tehdä vaan otan rakkaan quija - lautani käteen ja kysyn että mitä vittua alakerralla on meikäläistä vastaan. Aamulla on tekstiä, jos ei saatana kone pelaa eikä yhteydet toimi niin kirjoitan paperille ja julkaisen joka vitun lehdessä aina maakuntalehti Rajaseudun Rytke:ttä myöden. Vielä kerran, pahoitteluni tekstin puuttumisesta. Ei näitä helvetin itkuvirsiä ole mukava lukea mutta kerron niinkuin asia on. Palataan astialle.

 

Ne kaikki 12 demonia - et halua tätä omalle kohdallesi
Hei 11. 2012
Lupasin muistaakseni eilen kertoa mieltäni riivaavista 12:sta demonista, joten tässä se lista nyt tulee kaikessa mitassaan selityksineen. Uskokaa pois, ette todellakaan haluaisi näiden olentojen hallitsevan elämäänne. Muutaman olen maininnutkin aiemmissa teksteissäni mutta nyt on koko orkesteri samalla sivulla.
Abageddon - yllyttäjä ; tämä perkeleen räyhähenki saa meikäläisen yllytettyä kaikkeen sellaiseen aktiviteettiin, mistä ei hyvä seuraa ja tällä tarkoitan itseäni sillä Abageddon ei halua vahingoittaa muita. No, eilen viimeksi se käski hypätä sieltä linkkimastosta (josta kirjoitinkin) ja kipeää teki. Abageddon on lähinnä kokeellinen yllyttäjä, haluaa nähdä mitä kaikkea ihmiskroppa ja  - psyyke kestää ennen kuin se luhistuu täydellisesti. Minulla ja Aballa (tuttuja kun ollaan niin lempinimet ovat käytössä) on aika kovaa vääntöä, johtuen siitä ettei Abageddon ole saanut minua luhistumaan. Suurin kiitos tästä kuuluu demonille itselleen, mitäs käski kusta korkeajännite muuntajaan - väitti että pystyn pimentämään erään teollisuusalueen. No en pystynyt vaan lensin helvetillisen valokaaren saattelemana kaksisataa metriä ilmassa suoraan erään teollisuushallin peltiseen peräseinään, josta kimposin tielle ja vastaan tulevan auton nokkaan. Tämän jälkeen minulta katosi tuntoaisti pään alueelta.
1. Harom - kurittaja ; Tämä demoni pitää rankaisemisesta ja aina tilaisuuden tullen pakottaa lihaksistoni toimimaan vastoin tahtoani. On todella hienoa seistä pankkisalissa odottamassa oman vuoroaan kun yhtäkkiä alan leipomaan itseäni turpaan, ihan vain sen vuoksi että Harom katsoi aiheelliseksi kurittaa meikäläistä jonkun aiemmin tehdyn virheen takia. Haromin käskystä olen saunoessani vihtonut itseäni käynnissä olevalla moottorisahalla koska erehdyin ajattelemaan koivuvihdan olevan liian lempeä ja viime viikolla Harom pakotti minut nielemään rautakangen, syynä oli se että totesin ryhtini olevan perin kehno.
2. Cherbas - lääkäri ; Edustaa demonien aatelia, erittäin viisas ja toisinaan hauskakin tyyppi mutta päällimmäisenä ajatuksena demoneille ominaiseen tapaan tuskan tuottaminen. Cherbasin kanssa on käyty koko Pharmaca Fennica läpi etu - ja takaperin, annostuksien ollessa satoina grammoina - ei milligrammoina. On lyönyt värit päälle monta kertaa minkä takia löydän itseni mitä omituisimmista paikoista ja tilanteista, viimeksi Cherbasin pakottaman lääkekokeilun jälkeen ostin harmaan lateksipuvun pornokaupasta ja jättäydyin tahallani avomerikalastajien verkkoon. Esiinnyin hylkeenä edustaen kaikkia hylkeitä ja pidin laivan kannella luentosarjan nimeltä “Suoraan sanoen meitä hylkeitä vituttaa teikäläiset”. En muista oliko se försti vai itse kapteeni joka löi minulta tajun mäelle ja soitti valkotakkiset, tulivat oikein Medi - helillä hakemaan.
3. Kar’asas - kuolema ; Tämä heebo, anteeksi demoni on sukua itselleen Kharokselle, tuolle tuonelanvirran lautturille. Kaukana on kuitenkin Kharoksen arvokkuus, Kar’asas on depressiivinen omaan kohtaloonsa kyllästynyt ja muutenkin apaattinen demoni, kaiken kaikkiaan outo tapaus joka kuitenkin osaa tartuttaa saamattomuutensa ja apaattisuutensa sekä suunnattoman kuoleman kaipuun todella tehokkaasti. Väittää ettei mikään onnistu ja kaikki on turhaa. Kerran paskalla istuessani Kar’asas väitti kaiken paskantamisen olevan turhaa, sitä tulee kuitenkin aina vain lisää joten uskoin tämän ja pidättelin torttua kaikkiaan neljätoista vuorokautta putkeen, hien valuessa valtoimenaan ja silmien pullistuessa päästä. Kun jööti vihdoin läjähti pönttöön, ilmoitti Kar’asas kaiken perseen pyyhkimisen olevan turhaa ja luonnollisesti jätin hanurin pyyhkimättä, tällä kertaa kuukaudeksi. Vasta sitten kun pienet elmonliekit alkoivat välähdellä ryppynarun seutuvilta ja pelkäsin palavani elävältä, sain pyyhittyä arseni.
4. Thuul - jäädyttäjä ; Napa -alueiden demoni, saa paleltumia aikaiseksi vaikka lämmintä olisi kolmekymmentä astetta. Yksi pahimmista. Kylmyyden tunne on sietämätön eikä siihen ole mitään apua ennen kuin Thuul irroittaa otteensa. Ihmiset jotka sanovat olevansa sielua myöden jäässä, voisivat hetken miettiä mitä puhuvat sillä tämä demoni osaa sen. Kaiken lisäksi tämä hornanhenki osaa jäädyttää muutakin, esim. pankkitilin. Olen kokenut sen, ei mikään mukava selitellä demonista jonka aikaan saamaa se tilin tilanne on, vielä kun Thuul jäädyttää ystävällisen hymysi typeräksi ja pysyväksi ilmeeksi kasvoillesi. Taas mennään vilkkuvaloilla varustetulla ajoneuvolla kohti isoa piikkiä ja nahkaremmejä - suuntana niin tutuksi tullut laitos.
5. Sabatiel - vittuilija ; Todella ärsyttävä ja paljon vahinkoa aikaan saava demoni. Ei katsoa aikaa, paikkaa eikä tilannetta missä pakottaa meikäläisen aukomaan päätäni yleensä tuhoisin seurauksin. Pahantahtoisuutensa lisäksi potee ilmeisesti jonkinasteista Napoleon - tautia, lähtee ns. takki auki tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tämän demonin hallitessa mieltäni osaan puhua myös kielillä mikä mahdollistaa kansainvälisen vittuilun. Esimerkkinä mainittakoon ettei minulla ole mitään asiaa Venäjälle käytyäni vittuilemassa heidän rajavartiolaitokselle. Sabatiel pakotti minut loikkimaan rajan yli mikä onnistui helposti, olihan pimeyden edustaja neuvomassa reittiä. Pian sitä oltiinkin Nuijamaan tullin pihassa, kusin tullirakennuksen seinään ja välittömästi paikalla oli kaksi aseistautunutta vartijaa. Vittuilin siinä venäjäksi kaikesta mahdollisesta, rienasin myös vartijoiden ulkoista habitusta ja lopuksi totesin että kyllä teillä on sitten hatara raja tehostaen ilmoitusta lyömällä toista vartijaa avokämmenellä turpaan. Turha kai sanoa että sen jälkeen tuli kiire. Juostiin pitkin rajaa pusikoiden rytistessä.
6. Eberias - jäykistäjä ; Nimi jo kertoo kaiken. Saa jäykistymään minkä ruumiinosan tahansa tai koko kropan kerralla, lamauttaen samalla hengityksen ja pulssin siihen kuitenkaan kuolematta. Alkuun tulin haudatuksi elävältä useaankin otteeseen, nykyään eivät säästösyistä viitsi vaan kärräävät kaatopaikalle. Paskamaista touhua sanan varsinaisessa merkityksessä. Erään kerran nuorena miehenä jäykistyin kesken aktin erään tyttösen ympärille johtuen sen hetkisestä asennosta - likka ei siis päässyt mitenkään irti. Siinä sitä sitten maattiin kolmatta vuorokautta kunnes neitokaisen sulhanen (josta en tiennyt) tuli kotiin työkomennukselta. Jäykkyys helpotti heti, oli varsin vetelä olo kun heräsin teholta viikkoa myöhemmin.
7. Falisiansche - instanssien vihaaja ; tämä demoni aikaan saa tilanteita joissa virkavallan paikalle saapuminen on paremminkin sääntö kuin poikkeus. Falisianche vihaa jostain käsittämättömästä syystä kaikkia virallisia instansseja ja kun hän ottaa vallan, tapahtuu kauheita. Demoni saa minut puhumaan kirjakieltä ja viljelen sivistyssanoja, hallitsematonta tekstiä tulee kuin Touretten - syndroomassa. Pahaksi tämän tekee se, että tässä vaiheessa Falisianche on pakottanut minut kävelemään johonkin virastoon, esim. viime kuussa kävin verotoimistossa ilmoittamassa erittäin selkeästi ja laaja - alaisesti harrastaneeni veronkiertoa jo vuosikymmeniä. Tilanteessa piipahti myös Sabatiel ja haukuin koko henkilökunnan ja verolaitoksen ylipäätään aivan perseestä olevaksi ja turhaksi. Todella sivistynein sanankääntein tiedotin lähteväni nauttimaan ansaitusta eläkkeestä Sheylleillä, paikka jonne olin tallettanut identiteettivarkauden avulla hankkimani jättisumman minkä oli luonnollisesti piilottanut näiltä vitun verovirkailijoilta. No, meneehän tämä aika näinkin oikeudenkäyntiäkin odotellessa.
8. Torbeal - pompottaja ; harmiton mutta aiheuttaa vähän helvetin noloja tilanteita. Torbealin ottaessa vallan alan pomppimaan paikoillani, toisinaan aivan saatanan korkealle ja pitkään, onhan kyseessä demoniset voimat. Tästä syystä en voi käyttää julkisia kulkuneuvoja, minulta on murtunut niskat kaksi kertaa pomppiessani linja - auton keskikäytävällä lanttuni kajahdellessa kattoon. Myös vihkimistilaisuuteni oli hieman nolo, suntio joutui köyttämään minut alttarille pompittuani aikani saarnastuolia korkeammalle. Torbeal iskee yleensä suudellessa ja virastoissa.
9. Azarier - yliystävällinen ; tämän vittumaisen demonin takia en ole saanut palkkaa koko aikuisikäni aikana. Aina kun Azarier kuulee tai lukee ajatuksistani sanan työ, hän ottaa välittämästi vallan. Hänen käskystään lupaudun perkeleellisiin talkoisiin, toissa kesänä olin puimassa heinää eräällä maanviljelijällä. Ei muuten mutta kaadoin koko sadon ( n. 130 hehtaaria ) Fiskarsin saksilla ja ravistelin jyvät irti korsi korrelta ja luonnollisesti ilman palkkaa. Eihän sitä nyt mokomasta voi palkkaa ottaa on Azarierin mielipide. Elämäni varrella olen tehnyt moottoritietä alun kolmatta sataa kilometriä ihan lapiopelissä ja maalannut useita kymmeniä kirkkoja. Kirkkojen maalauksissa on ollut se harvinainen puoli että niissä kaksi demonia on riivannut yhtä aikaa ja tehnyt ikäänkuin yhteistyötä. Ensiksi Azarier on sopinut paskakeikan (siis talkoilla, eväitäkään ei tarvita) ja Torbeal on pompottanut minua ympäri kirkkoa joten telineitäkään ei ole tarvittu. Iltaisin todella mukava olo kun aataminomena on perseessä ja munuaiset suussa kuudentoista tunnin yhtäjaksoisen pomppimisen seurauksena.
10. Labbas - juopottelija ; ei mitään rajaa viinan käytöllä tämän demonin hallitessa mieltä. Pystyn juomaan aivan helvetillisiä määriä viinaa jotka yleensä ostan vielä pimeiltä markkinoilta velaksi ja taas ollaan kusessa. Paskojen litkujen takia suolistoni on huuhdeltu muistini mukaan 38 eri kertaa. Jos nesteessä on prosenttikin alkoholia niin ääntä kohti vaan, ei mitään väliä onko se oikeata viinaa, pakkasnestettä tai partavettä - kaikki käy. Viimeksi minut otettiin talteen kun olin juomassa eräällä kauppakeskuksen parkkipaikalla autojen pissapoikia tyhjäksi. Muistan sen selvästi, hetkeä aiemmin olin riuhtaissut yhdestä Corollasta säiliön irti ja niskat kenossa kittasin Ladylasolia (sitä punertavaa) kun virkavalta saapui.
11. Tarfas - muodonmuuttaja ; ehkäpä sieltä vittumaisimmasta päästä. Tämän demonin hallitessa pystyn ottamaan kenen tahansa ihmisen muodon ja esiintymään hänenä, aiheuttaen näin paljon vahinkoa puhumalla paskaa tämän onnettoman henkilön muodossa, jakamalla persettäni kaikille (jos kyseessä on mies sillä Tarfas on B - rapun porukkaa), tekemällä uhrin työpaikalla kaikenlaista hallaa sanomalla suoraan hänen työkavereilleen mitä itseasiassa olen mieltä heidän vitun hienoista aivoituksistaan ja olenpa kerran esiintynyt eräänä valtionpäämiehenäkin mistä saamme kiittää tätä nykyistä maamme tilaa, sori vaan mutta tuli siinä riivattuna ollessa tehtyä todella mottipäisiä päätöksiä ja polttoaineiden hinnat muuten nousevat lähiaikoina, kiitos Tarfaksen.

 

Jos ohitat keppihevosella niin takuuvarmasti hanuriin koskee
Hei 10. 2012
Ei ole mitään niin vittumaista, kuin juosta pitkin katuja karkuun ihmisiä ja virkavaltaa keppihevonen perseessä. En ens alkuun ajatellut jakaa tätä kirjaimellisesti koskettavaa kokemusta teidän kanssanne mutta toisaalta mitä väliä. Jep, koko tapahtumaketju sai alkunsa aamun liikenne ruuhkassa mikä oli yhtä takkuista kuin joka jumalan arkiaamu. Valoissa seistiin minuuttitolkulla ja sitten kun jonon kärjessä joku kätilön pudottama onnistui vielä sammuttamaan autonsa, niin sitten odoteltiin vielä toisetkin valojen vaihtumiset. Katselin siinä ihmisiä autoissaan ja jokaisella oli naama enemmän tai vähemmän vinossa, tosin ilmeet olivat silloinkin samat kun liikenne sujui hyvin. Mietin siinä että voisinpa jotenkin piristää ihmisiä - tehdä jotain repäisevää saadakseni heidät iloisemmalle tuulelle. Pikku esteitä on, en voi kovin paljon tehdä poikkeavaa julkisilla paikoilla tai joudun taas lepositeiden syleilyyn.
Sitten muistin auton perässä olevan keppihevosen ja inkkaripäähineen, ne olivat lahja erään tuttavan pojalle joka neljän vuoden iästään huolimatta oli hulluna hevosiin ja rakasti yli kaiken keppihevosia jota hänellä oli entuudestaan kolme kappaletta. Siitä paikasta nousin hytistä ja menin hakemaan sekä hevosen ja päähineen tarkoituksenani antaa pieni inkkarikevennys, varsinkin kun tässä seisottaisiin jokunen tovi risteyksessä sattuneen kolarin vuoksi. Koska aamu oli pakahduttavan kuuma ja kaikilla olivat ikkunat auki, päätin suorittaa loistavan esiintulon Ransun tavaratilasta; hakkasin vasaralla ja tunkilla auton kylkeä minkä käsistä lähti ja karjuin kurkku suorana intiaani laulua ouojoujoujou -oo-oo-joojoojoo - jooouuhuhuhuh ja potkaisin takaoven auki karauttaen keppihevosellani liikenteen sekaan. Ransun taakse pysähtyneessä autossa kuski painoi keskulukituksen refleksinomaisesti kiinni ja näyttävä esiintuloni tuotti tulosta; kuulin avoimesta ikkunasta turahduksen, imurikauppiaalta (ilmeisesti) rojahti savet punttiin. Sain tästä uutta puhtia ja ravasin hullun lailla jonon toiseen päähän karjahdellen niitä lännenelokuvista tuttuja, kimeitä intiaanihuutoja.
Reaktioita oli monenlaisia; osa autoilijoista lukitsi itsensä auton sisään kaivan samalla kännykän taskustaan, pari autoilijaa ryhtyi rukoilemaan vuolaasti ja erään tila - autossa matkaavan perheen kuopus tunki itsensä sivulasista mäelle vaikka lasi ei ollut kuin viisi senttiä auki (millä vitulla se sen teki?). Aika moni otti asian huumorilla niin kuin pitikin, kunnes kaksi rotevaa äijää jotka luulivat (tai tiesivät) ettei minulla ole kaikki taimet tarhassa, lähtivät hölkkäämään kohti. Lähdin juoksemaan ukkoja kohti huutaen samalla: “Pois tieltä kalpeanaamat tai jäätte ratsuni jalkoihin!” Kiihdytin vauhtia ja ukot alkoivat epäröimään hiljentäen omaa vauhtiaan mikä taas sai minut puristamaan viimeisetkin voimanrippeet vauhtini noustessa perkeleelliseksi ravaamiseksi. Saavuttuani noin kymmenen metrin päähän äijistä, karjaisin hapenpuutteesta huolimatta niin lujaa kuin lähti: “Helvetin köyhät - tupeet ojennukseen kun teidät keppihevosellain ohitan!” Juu, ohitinkin niin mutta kohdalla ollessani toinen näistä sankareista laittoi sandaalinsa jalkojeni eteen, jolloin alkoi liikesarja jota en pystynyt hallitsemaan. Suorastaan syöksyin eteenpäin, vartaloni kiertyessä 180 astetta eli selkä menosuuntaan päin. Keppihevonen irtosi otteestani ja kimpoili asfaltista miten sattui, syynä kepin päässä oleva kova, kuminen ja haitarin mallinen tyyny. Sulkapäähine valahti osittain kasvoilleni, näin kuitenkin melko hyvin läpättävien sulkien välistä. Niiden muutamien sekuntien aikana jonka ilmalentoni kesti, ennätin katsoa osuuko lanttuni lähestyvällä liikenteenjakajalla seisoviin opasteisiin. Ei osunut, mutta ennen osumistani asfalttiin parahdin tuskasta - en uskonut että meikäläisestä voi lähteä sellainen rääkäisy.
Tyypillistä tuuriani, keppihevonen oli pyörähtänyt ympäri ja millisekuntien ajan uljas hevoseni seisoi turpa vasten latua joten keppi painui perävaltimooni kumihaitareineen kaikkineen, muovisen varren taittuessa selkäpuolelleni lähes täydelliseksi puoliympyräksi. Myös humman pää pyörähti ympäri eli sen turpa osoitti samaan suuntaan kuin omani, näytti siis että keppihevonen ratsasti minulla eikä toisin päin. Paniikissa nousin pystyyn välittämättä saatanallisista tuskista värisilmäni alueella. Keppihumman kova turpa paukutti takaraivooni muovisen varren toimiessa jousena joka kerta toisensa jälkeen kohotti turvan uuteen iskuun. Pian pääni näyttikin täyteen ahdetulta perunasäkiltä kuhmujen noustessa kallon pintaan. Ihmisillä oli hauskaa - kuvia otettiin ja naurettiin. Äkkiä pois täältä, se ajatus takoi päässäni lähestyessäni Ransua. Samassa tajusin kuitenkin kolme asiaa; en pääsisi mihinkään koska liikenne seisoi edelleen kolarin vuoksi ja Ransu oli motissa autojen keskellä. Enkä olisi kyennyt ajamaankaan muovisen ruunan pitäessä talliaan perseessäni. Kolmanneksi, joku saatanan mulkku (varmasti housuunsa paskonut imurikauppias) oli soittanut poliisin joita näytti saapuvan paikalle parkin partiota. Suunta siis kohti puistoa ja äkkiä sittenkin.
Kiitolaukkani ei ollut yhtä näyttävää kuin vielä jokunen hetki sitten, mutta kivusta huolimatta vauhtia piisasi. Virkavalta käskytti ihmisä osallistumaan tähän ihmisjahtiin, kolarisuma ja autojen paljous kun ehkäisi heitä toimimasta täydellä teholla. No ei tarvitse suomalaista kahta kertaa yllyttää, välittömästi autojen ovet paukkuivat kuin kangaspuut ihmisten sännätessä perääni. Jahti jatkui pitkin puistoa elintilani käydessä yhä ahtaammaksi. Siinä juostessasi ja uljaan hevoseni antaessa luokattoman kovia pusuja kuulaani, jostain mielen syövereistä tupsahti pintaan Tapio Rautavaaran Juokse sinä humma - kappale jota ryhdyin rohisevalla äänellä hyräilemään. Onneksi havahduin tästä tilasta pian, löin kuitenkin varmuuden vuoksi itseäni pari kertaa naamaan sillä riitti kun muut pilkkasivat - tarviko sitä harrastaa omatoimista rienausta. Ihmisjahtiin osallistuvien autoilijoiden määrä pakotti minut linnoittaumaan isojen kivilohkareiden väliin joita puistoon oli raahattu ilmeisesti jonkinlaisiksi koristeiksi. Väkijoukko pysähtyi sillä katsantoni oli sen verran mielipuolinen etteivät he uskaltaneet tulla lähemmäksi. Hetken kuluttua virkavaltakin saapui paikalle ja aloitti vittuilun megafonin välityksellä; “Nouskaa ratsukkonne selästä ja tulkaa esiin kädet ylhäällä!” Voi perkele että teki mieli vaipua maan alle kansan räjähtäessä nauruun mutta huusin vastaukseksi että minun ja tämän saatanan petrokemiallisen tuotteen suhde oli niin intiimi ettei kyseinen käsky ollut toteutettavissa. “No ratsastakaa tännepäin” - konstat kailottivat taas kansa nauroi. “Vitut ratsastan!” - huusin ja aloin tähtäilemään mahdollista saumaa lähteä karkuun. Siinä samassa tunsin niin tutuksi tulleen etälamauttimen sykähdyttävän vaikutuksen ja vaivuin maahan.
Heräsin puheen sorinaan, tai paremminkin monotoniseen ääneen mikä kuulosti selostavan jotain. Raotin silmiäni ja hämmästyksekseni en ollutkaan lepositeissä vaan nelinkontin sairaalan punkassa. Raastava tunne ilmoitti ratsukkoni syövän vielä kauroja tallissaan eli keppihevoista eli oltu vedetty pakosarjasta ulos. Käänsin päätäni ja näin lukuisia nuoria aikuisia kerääntyneen sänkyni ympärille vanhemman ukkelin pajattaessa heille välillä suomea, välillä latinaa. Äijä huomasi heräämiseni ja jatkoi tarinaansa lääketieteen opiskelijoille; “Tässä meillä on keski - ikäinen valkoihoinen mies, jonka rectumiin on tunkeutunut nuorille suunnattu, ratsastuksen opetteluun tarkoitettu väline. Miten se sinne on joutunut ja vielä noin syvälle, on täysi arvoitus. On mahdollista että vieras itemi on vahingoittanut mennessään musculus cremaster:ia (kiveksenkohottajalihas, ei tartte googlettaa) ja muita tärkeitä elimiä. Jaahas, meillä onkin potilas hereillä joten voimme pyytää häntä provosoimaan niin näemme kuinka peristaltiikkaan kuuluva rengaslihaksisto työntää itemiä ulospäin.” Vannoin tappavani tuon papan heti kun koni olisi saatu kiskottua perseestäni mäjelle. “No niin, provosoikaa - olkaa hyvä” Mulkaisin proffaa ja sanoin etten tässä lähde ketään yllyttämään kokeilemaan tätä lajia, sen verran tuskallista on. “Ei kun ponnistakaa, samalla tapaa kuin ulostaessanne” Voi jumalauta, toisella on neljäkymmentä senttiä pvc - putkea perseessä ja yks pyytää vääntämään torttua. Ponnistin kakin voimin mutten saanut kuin konin hirnahtamaan melko löysänoloisesti, hajun ollessa kuitenkin varsin itämainen. Jotkut opiskelijoista yökkäilivät mutta vanha proffa käskytti heitä totuttelemaan hajuun, ei tämä sieltä pahimmasta päästä ollut. Samassa hän tarttui kaksin käsin ratsuuni ja kiskaisi sen ulos. Olen varma siitä että pers silmäni nikkasi kandeille samalla kun siitä lähti kova flop-ääni. Saatte aika lailla samanlaisen äänen kun tungette etusormen suuhunne toista poskea kohden, puristatte huulenne tiukasti yhteen ja väännätte sormenne ulos suusta. Juurikin sellainen ääni pääsi takavaltimostani mutta todella kovaa.
Makasin sairaalassa vielä jokusen tunnin tutkittavana ja pääsin sitten kotiin, nuoren naislääkärin kehoittaessa minua välttämään hevostelua. Lisäsin nartun tappolistalleni. Istuminen ei tule kuuloonkaan, tätäkin kirjoitan seisaaltaan. Joudun viettämään pari seuraavaa päivää pytyllä koska hanurista on täysin tunto mennyt joten en tiedä koska numero kakkonen on tulossa, se vaan tipahtelee omia aikojaan. Minkäänlaisia kevennyksiä en tule kanssaihmisilleni enää koskaan tarjoamaan, hakekoon huvituksensa muualta. Toimeliasta päivää teille, muistakaa katsoa mihin istutte.

 

Siis aivan turha blogi=miljoona tusinassa eli hallusinaatiot ja 3 - G verkko
Hei 9. 2012
Kyllä, hullulla vallitsi eilen normaalin ihmisen päivä, omituista kyllä. Päässä jyrisi normi tahtiin ja hallusinaatiot riivasivat sielua repivien äänten käskiessä mm. kiipeämään läheiseen Telen linkkimastoon. Piti sitten hypätä sieltä alas ja tehdä tutkimus että saanko erään eteläsuomalaisen eläintentäyttäjän osoitetiedot ennenkuin mätkähdän maahan. En ihan ehtinyt. Toinen juttu mikä teki todella kipeää tapahtui Abageddonin väittäessä että ovien aukominen on täysin turhaa ja juoksinkin sitten erään ostosparatiisin lasiovista läpi. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut avata koska en muutenkaan, enkä todellakaan näytä miltään komistukselta ja nyt on kolmekymmentäkaksi tikkiä lisää naamassa. Abageddon on muuten yksi demoni joka asustelee yhdentoista muun kanssa tuolla meikäläisen päässä, siitä nimi peppone12 kun niitä perkeleitä lymyää siellä täysi tusina jokaisen vuorollaan johtaessa orkesteria. Kerron niistä joskus paremmin mutta sanon että demoni nimeltä Harom on todella vittumainen kaveri, silloin kun se on ruorissa niin tulee leivottua itseensä turpaan oikein huolella, olen ollut jopa oikeudessa syytettynä itseni pahoinpitelystä - asia mikä ei oikein mennyt minun jakeluun. Bruce Willis kärsii varmaankin samoista ongelmista paitsi että sillä on kaksitoista apinaa. Mieluummin demonit kuin apinat.
Sitten niihin turhiin postauksiin; kävin ostamassa eilen puhelimen, merkin saatte selville kun tiedätte erään suurvallan johtajan lempinimen sukulaisuussuhdetta osoittavan nimen alkuosan ja lisäätte siihen sinun omistusoikeutta tarkoittavan sanan tuttavallisen muodon. Menipä vitun vaikeeksi mutta niin oli takoituskin. Joka tapauksessa ihan perus 3-G puhelin, raksalla kun ei paljon kosketusnäytöllä tee. Myyjä yritti väittää toista ja lupasin todistaa sen hänelle, joten menimme heidän taukohuoneeseen ja sain tehtäväkseni koota kaapiston ja asentaa sen paikoilleen. Paikalle tuli muitakin myyjiä (lue: livekaloja) seuraamaan tätä todistustestiä. Puolentoista tunnin päästä homma oli valmis ja tarkastettiin mitä luurin kanssa oli tapahtunut. Olihan siellä kakenlaista, mm. olin pistänyt myyjän ja ja hänen eukkonsa suhteen poikki törkeillä tekstiviesteillä, muisti oli täynnä reaaliaikaista gps-paikannustietoa, olin tilannut mersun saksasta, kuusitoista puhelua oli auki, viisitoista jonossa yhden onnettoman huutaessa haloota. Tässä vain listan alkupäätä. Lisäksi puhelin oli vääntynyt niin pahoin ettei siinä toiminut enää mikään. Myyjä kyllä väitti että se johtui hullun hiestä jota luuri oli imaissut kohtalaisesti sisäänsä, näyttö muistutti tunnelmallista saunan ikkunaa. Kuitenkin tämä livekala myönsi tappionsa ja myi minulle ip - luokitukseltaan korkean puhelimen, sen päälle voi vaikka kusta ja se kestää helvettillisiä laakeja. Tekniikka on mennyt silläkin saralla eteenpäin, vanha puhelimeni oli nokian vastaava malli joka nyt jäi varapuhelimeksi. Niitäkin alkaa olla kohta siihen malliin että kun ostan kaksitoista prepaid-liittymää lisää, tungen ne vara luureihin ja sijoittelen puhelimet ympäri kylää. Sitten pyydän eukon soittamaan minulle niin voin käydä puhelinneuvottelua itseni kanssa. (edellyttää tietysti ettei muija pistä linjaa poikki). Hyvä konsti muuten kunnon kohottamisen kannalta.
No niin, palatakseni tuohon uuteen puhelimeen ja tekstiviestien lähettimiseen niin aika erikoista on. Teksti oli niin pientä pränttiä ettei minun monissa turpajuhlissa soikeiksi pieksetyt silmäni saaneet mitään tolkkua joten otin käyttöön isot fontit mutta mitä vittua - kirjaimesta ei näkynyt kuin pieni osa näytöllä. Soitin tuotetukeen ja he kehottivat laittamaan puhelimen alle 4 x 4:n metrin valkoisen pahvin niin jo pelittää virtuaalinäytön avulla. No sunnuntaina oli aika hankala saada moisia pahveja mutta onnistuin viimein hankkimaan niitä. Toimin annettujen ohjeiden mukaisesti ja näppäilin ensimmäisen kirjaimen ja kas, se heijastui luurin alla olevalle pahville. Nyt oli aivan saatanalliset fontit, ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen sateliitti niin uteliaat näkevät sen välityksellä että mitä vittua se kahjo siellä nyt runoilee. Tosin testiviestiinkin meni jo 48 pahvia peräkkäin eli tekstiviestille tuli pituutta 192 metriä, meinasi loppua meidän kämpän ohi menevä tienpätkä kesken. Ihan sillä vaan että multa on turha odotella tekstareita. Tällä hetkellä minä ja puhelin ollaan riitaväleissä, siinä on joku saatanan Älykäs koti - mode päällä eikä se vitun himmeli anna mun tehdä mitään asetuksia. Palikat omassa päässä ei riitä vaikkakin demoneilta tulee hyviä ehdotuksia aina nuotioon heittämisestä puhelimen syömiseen asti. Rohkenin epäillä jälkimmäistä niin Cherbas (lääketieteeseen erikoistunut demoni) sanoi että kyllä se kapula mun perseestä ulos mahtuu.
Loppuilta ja - yö menikin sitten Ransua rasvaillessa ja huoltaessa, siinä on kenties ainoana maailmassa lähes yksinomaan kurkkupurkkien pelleistä tehty pakosarja. Soundit on sen mukaisia mikä on hyvä asia sillä väki väistyy ajoissa kun tulivaunut ovat liikkeellä. Ihmiset vilkuttavat tien varren taloista (useimmiten käsi nyrkissä) ja saattaapa joskus luoti tai kaksi löytää tiensä ohjaamoon kun fanit oikein riehaantuvat. Joo, se on taas lähdettävä töihin. Muuten, toivon että sallitte tuon töihin - termin käytön, minusta on niin ikävä sanoa että taas on lähdettävä saamaan sähköshokkihoitoa sillä se kuulostaa ankealta ja on sitäpaitsi hankala kirjoittaa. Lopuksi toivotan teille oikein hyvää ja antoisaa päivää. Heitän kans vaan pakkopaidan päälle ja lähden liikenteeseen.

 

Hiusongelmia? Tämän hankinnan jälkeen ei enää ikinä
Hei 8. 2012
Tässä kokonaisuudessa on kaikki mitä hiusmuotoiluun tarvitaan ja enemmänkin. Vietin koko yön tutustuen sen ominaisuuksiiin enkä ole päässyt ohjekirjaa puolta väliä pidemmälle. Mahtava laitekokonaisuus huolto,- komento,- lataus- ja ohjeyksiköineen. Myöskin mahtava virrankulutus, jouduin uusimaan mittaritaulun ja suurimman osan kylpyhuoneen sähköjohdoista sekä palkkaamaan ulkomaalaistaustaisen maahanmuuttajan rasvaamaan sähkömittaria vaikka se on tätä nykyä täysin digitaalinen.
Vanha koneeni palveli minua uskollisesti viisitoista vuotta kunnes se vihdoin väsyi kyntämään kaljuani. Tai ei kaljusta voida puhua, kunpahan ajelen ilman mitään rajoittimia niin jättäähän se millin sängen. Vietin siis seremonialliset hautajaiset vanhan koneen muistoksi kahvi- ja kakkutarjoiluineen, sain lukuisia surijoita tulemaan paikalle - lakitermistöä käyttääkseni - esittämällä laittomia uhkauksia. Normaali käytännön mukaan pienellä pöydällä olkkarissa oli valokuva leikkurista ja sen molemmin puolin paloivat kynttilät. Vanha lehtiteline oli vieressä adresseja varten joita kertyikin mukavasti, noin 150 kappaletta. Virsiä laulettiin ja puheita pidettiin. Paikalla oli myös todellisia surijoita eli henkilöitä, joiden kuontaloita oli edesmenneellä aparaatilla ajeltu. He itkivät vuolaasti ja söivät huomattavia määriä rauhoittavia lääkkeitä, osa laillisesti ja osa laittomasti hankittuja. Jälkimäisellä hankintatavalla pillerinsä hommanneet vieraat oli kuitenkin poistettava surutalosta väkivalloin heidän käytöksensä muuttuessa aivan tolkuttomaksi. Ei kukaan pidä siitä että hautajaisissa mennään letkajenkkaa ja syödään kaikki viherkasvit ravinnetikkuineen päivineen.
Seuraavana päivänä lähdin kaupunkiin ostamaan uutta leikkuria päässäni vakaa päätös, että nyt ostetaan vähintäänkin yhtä laadukas kuin mitä vanha oli. Käsitän sen että tekniikka on mennyt eteenpäin ja laitteet ovat näin ollen halventuneet mutta olen varsinkin työkoneiden osalta huomannut että hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä vielä tänäkin päivänä. Kiertelin kauppoja tuskaantumiseen asti, ei ole helppoa veivata vanhaa Ransua kesähelteellä kaupungin liikennevirassa ohjaustehostimen toimiessa vajaalla ja lämppärin puhaltaessa helvetin kuumaa ilmaa. Kylmää ei saa tulemaan vaikka rukoilisi. Aikani kierreltyäni päädyin elektroniikka - ja sähkölaitetaivaaseen, saatanan isoon liikkeeseen missä oli kaikki mitä ihminen tarvitsee tältä alalta. Käsittämättömän pitkät  ja korkeat hyllyrivistöt kiiltäviä ja kaikenkokoisia laitteita. Eksyin heti kaupassa, joten leiriydyin lähelle plasmatelkkareita ja aloin syödä eväitäni. Hetken päästä tulikin myyjä sanomaan ettei tänne mitään telttoja saa pystyttää ja sammuta toi nuotio vähän helvetin äkkiä. Näytin setelinippuani ja kerroin tulleeni ostamaan heiltä parasta mitä hiusmuotoiluun tulee ja myyjä rauhoittui välittömästi. Hän auttoi purkamaan leirini ja lähdimme kohti kaupan länsisiipeä (tarkistin asian kompassista).
Voi vehviläinen, tuhannet pienet orgasmit vilistivät pitkin selkääni tuijottaessani lumoutuneena sitä leikkureiden rivistöä, oli se mahtava näky. Huomasin jonkin asteista rasismia sijoittelussa sillä keskihyllyille, silmien korkeudelle oli aseteltu kaikkien kalleimmat ja hienoimmat laitteet kun taas puolalaiset ja romanialaiset (joista osa oli polttomoottori käyttöisiä) sijaitsivat lattiatasossa. Kiinalaiset ylähyllyillä keräsivät kaiken pölyn estäen näin keskihyllyjen majesteettisia laitteita likaantumasta. Myyjä kertoi heidän huomanneen että Fukushiman ydinvoimalan onnettomuuden jälkeen kiinalaiset leikkurit imivät kaiken pölyn itseensä, varmaan osaksi säteilyn syytä. Hänkin oli tehnyt testin poikamiesboksissaan jota ei oltu siivottu viimeksi kuin puoli vuotta sitten, syynä treffit joiden päätteksi myyjä oli luullut saavansa pillua. Toisin kuitenkin kävi, sillä treffiseuralaisen aviomies oli pölähtänyt pelipaikalle ja leiponut kodinkonemyyjän teholle. Joka tapauksessa hän oli sitonut kiinalaisvalmisteisen hiustenleikkuukoneen pitkän narun päähän ja pyörittänyt sitä keskellä asuntoa, jolloin kaikki pöly ja paska oli taianomaisesti tarttunut leikkuriin ja asunnon näyttäessä leikkaussalilta. Perkeleen hyvä idea ja päätin kokeilla joskus idean toimivuutta omassa residensissäni.
Lumouduin täysin keskihyllyjen mustista, kiiltävistä ja tyylikkäistä leikkureista. Jokaisessa oli mukana jokin lisälaite, yleisimmin laturi ja joihinkin sai vielä puhditusyksikönkin laturin lisäksi. Olin niin transsissa että myyjän oli haettava viereiseltä riviltä - jossa myytiin kodin puhdistukseen tarkoitettuja laitteita - imurin putki ja lyötävä se mutkalle kallooni ennenkuin havahduin kuuntelemaan mitä hänellä oli asiaa. Hän tuli aivan viereeni ja supatti korvaani että heillä oli uusi, kokeiluasteella oleva malli jos herraa kiinnostaisi. Tottakai kiinnosti. Painelimme pois asiakkaille tarkoitetusta tilasta ja päädyimme pieneen VIP- huoneeseen jonka pöydälle oli aseteltu tämä kuningasten kuningas, kaikkien hiusleikkureiden äiti ja karvanpoiston keisari. Paskat turahti heti housuun, en kyennyt hillitsemään itseäni. Kiersin pöytää kuin hullu, siis lajityypilleni ominaiseen tapaan. Laitekokonaisuudessa oli kaikki;huolto,-komento,- lataus- ja ohjeyksiköt, internet -liittymä rajoittamattomalla tiedonsiirtonopeudella, Wi -fi ja bluetooth toiminnot, laitevalmistajan reaaliaikainen tuki, asetusten tallenus, maailman johtavien hiusstylistien osoitetiedot ja fb- sekä twitter - osoitteet, värjäysopas, amerikkalaisen peilinvalmistajan sivustolle johtava ja jatkuvasti päivittyvä linkki sekä paljon muuta.
Vapisevalla äänellä sanoin myyjälle ostavani sen, raha ei ole este. Maireasti hymyillen myyjä täytti vaadittavat lanketit ja takuupaperit, veloitti koneesta 6.700,- euroa ja soitti pari kesäduunaria kantamaan laitekokonaisuuden Ransuun. Kokonaisuus painoi melko paljon, Ransun jouset painuivat pohjaan renkaiden ottaessa miltei kiinni lokareihin. Kiitin myyjää ja kesäduunareita avusta, otin suunnaksi viereisen huonekaluliikkeen josta ostin neljäkymmentäkaksi superlon - patjaa laitteiston suojaamiseksi kolhuilta ajon aikana. Ennen kuin lähdin ajelemaan kotiin päin, kiinitin auton perään lapun jossa luki:” Perään jos ajat niin tapan sinut ja sukusi sikoja myöten, nyt on sen verran arvokas lasti kyydissä”. Kukaan ei uskaltanut tulla lähellekään. Purettuani kuorman ja poltettuani patjat parkkipaikalla ryhdyin asentamaan laitekokonaisuutta. Sain sen juuri ympättyä kylppäriin ja tehtyäni alussa mainitsemani sähkö - ja muut työt kokonaisuus oli valmis. Itse leikkurin laitoin latautumaan vaikka myyjä kertoikin niissä olevan esittelyn takia olevan valmiiksi ladattuna jonkin verran virtaa.
Otin siitä vallan saatansti kuvia ja ajattelin klikkailla itseni heti facebookiin päästäkseni retostelemaan ja lataamaan kuvat sinne. Kirjauduttani sisään huomasin jonkun lähettäneen kaveripyynnön ja hämmästyin; nimen tilalla oli kirjain - ja numerosarja. Klikkasin katsoakseni ja uskokaa tai älkää, se oli hiustenleikkurini! Ei perkele, se oli ottanut yhteyttä läppäriini joko Wi-fi:n tai bluetooth:in avulla ja selvittänyt tietoni. No saatana, harvalla sitä on fb-kaverina elektroninen laite joten hyväksyin kaveripyynnön mitä olen katunut syvästi. Tämä saatanan kone, joka on muuten lempinimeltään Sensi (tulee koneen koko tuotenimen alkuosasta eli Sensitive and moisturising /massage ultimate care hair style complish holy shit) alkoi rienaamaan välittömästi minua. Päivityksissään se kertoi joutuneensa jonkun perseaukisen kylppäriin, ainakin mitä tulee varustetasoon ja pintamateriaaleihin. Lisäksi laite oli ottanut kuvia Ransun sisätiloista ja pelkäsi joutuneensa venäläiseen bussiin. Blokkasin välittömästi Sensin pois kavereistani, jo oli saatanan mulkun luonteen omaava leikkuri.
Muutenkin on ollut hieman vaikeuksia, joskus ei pään ajelemisesta tahdo tulla mitään kun leikkuri joko keskustelee jonkun oheisyksikön kanssa, yleensä latausyksikön  - niillä tuntuu jotenkin olevan lämpimät välit. Toisinaan se on taas netissä hakemassa päivityksiä tai sitten muuten vaan twiittailemassa. Mutta silloin kun vietämme laatuaikaa keskenään niin hiustenleikkuu on taivaallinen nautinto; hellästi terät tasoittavat ja lyhentävät hiukseni, terien yhteydessä oleva hierontanystyrä pyörittelee päänahkaani ja voin seurata komentoyksikön pienestä ruudusta maailman tapahtumia tai katsella blueray - elokuvia. Huoltoyksikkö kyselee terveydentilastani ja antaa hyviä vinkkejä sekä reseptejä puhdistusyksikön tehdessä manikyyriä. Täytyy sanoa että aivan helvetin hyvä hankinta, ainoina haittapuolina voisin mainita että tuo sähkätaulun rasvari a) kiroilee vallan perkeleesti ja b) syö minut perikatoon. No ei kaikki voi olla liian täydellistä. Ilokseni voin ilmoittaa että mikäli teillä rakkaat lukijat on ongelmia hiustenne kanssa, niin tervetuloa kylppäriini, siellä viihtyy helpostiki koko päivän hiusmuotoilun ja oheistoiminnan parissa. Ruokakin tulee talon puolesta.

 

Tulkoon rauha - satiaisia ja kylmäteknologiaa sotatantereille
Hei 7. 2012
Ei siinä paljon rynnäkkökivääriä hiplata satiaisten - noiden pienten vesseleiden - jyrsiessä sukukalleuksia ja puhumattakaan siitä että ilman lämpötila on -45 astetta. Minulla on ollut kunnia olla mukana erään maamme johtavan kylmäteknologian laboratorion sekä eri sotilashallinnon instanssien kanssa kehittämässä lopullista ratkaisua sotien lopettamiseksi. Juu, onhan niitä ollut kaikenlaisia projekteja sodankäyntiin liittyen, mutta ne ovat menneet enemmän tai vähemmän kiville. Siksipä minulla ja koko (minua huomattavasti paljon viisaammalla) kehittelytiimillä onkin luja usko tähän toteutetun projektin loppu tulokseen.
Ratkaisu sinällään on varsin simppeli ja ennenkaikkea ympäristölleen vaaraton sikäli, ettei kehitetyn rauhan aseen vaikutukset ole lopullisia. Ei siis tarvitse odottaa jossain betonibunkkerissa neljää tuhatta vuotta laskeuman häipymistä eikä sortua siinä odotellessa kannibalismiin tarjouksesta ostettujen eväiden loppuessa. Homma on kehitetty erityisesti eteläisen pallonpuoliskon sotatantereita varten, siellä kun sitä kuulaa lentää alvariinsa tämän pohjoisen pallonpuoliskon ollessa huomattavasti rauhallisempi. Syykin on selvä ja sitä on hyödynnetty myös aseen kehittelyssä. Asejärjestelmän nimi on SaMuJAViPa mikä tulee sanoista Satiaisia Munille JA Vitulliset Pakkaset.
SaMuJAViPa (myöhemmin pelkkä Samu) on toimintaperiaatteeltaan aivan helvetin yksinkertainen; lentokoneesta pudotetaan jokusia tarjoustemospulloja - sellaisia jotka normikäytössä menevät paskaksi jos aivastaa sellainen kädessä - niiden sisällön ollessa vaikuttaessa kahdella eri tavalla. Ensiksi, termarin sisältämät kemikaalit (harmittomia, voi hengittää vapaasti) aiheuttavat lämpötilan laskun tuonne -45 asteen tienoille ja toisekseen termospullon rikkoutuessa ilmaan vapautuu taivaan pimentävä määrä satiaisia. Pakkasluokitusta on myös saatavana JoonViElAOp - versiona joka tulee sanoista Johan On Vittu Ellette Ala Oppiin. Tässä versiossa (jota käytetään viimeisenä keinona) lentokoneesta pudotetaan vanhoja kuplavolkkareita. Nämä kansanvaunut sisältävät samaista kaasua mutta lämpötila putoaa heti tuonne -60 asteen kylmemmälle puolelle ja kaasun lisäksi jokaisesta kuplasta vapautuu kahdeksan todella vittumaista ja ahnetta voutia eli ulosottomiestä. Nämä perkeleet kun pystyvät toimimaan moitteettomasti em. lämpötilassa, samoin kuin suomalaiset satiaisetkin -40 asteen pakkasella. Jokaisen ammuksen vaikutusalue on useita kymmeniä neliökilometrejä millä on saatu kustannukset pysymään aisoissa. Tai alkuvaiheessa meinasi polvet notkahtaa kun ammuksen raaka - aineena käytetyt voudit päättivät yhdessä verohallinnon kanssa pitää verotarkastuksen.
Tehdyissä testiammunnoissa vai pitäiskö sanoa pommituksissa tulokset ylittivät kaikki odotukset. Samut pudotettiin aavikolle erääseen jatkuvista taisteluistaan tunnettuun kohteeseen ja sotatoimet lakkasivat välittömästi. Siinä sandaalit läpisivät pyyhepäiden etsiessä edes jonkinlaista karahkaa nuotion raaka -aineeksi, nakit kun kilahtivat heti jäähän mikä aiheutti rynnäkkökiväärin tippumisen maahan. Satelliittikuvissanäkyy myös useita taistelijoita jääneen pystyasentoon liikkumattomina, syy kusikaaren jäätyminen hiekkaan. Oli siellä myös pari onnetonta vääntämässä torttua taatelipuun juurella joten he jäivät kiinni hanuristaan aavikon pintaan avunhuutojen kaikuessa pakkasen sinertämiltä huulilta. Typerät tekivät myös sen virheen että juoksivat itsensä heti hikeen, no siinä pyyhe jäätyi päähän kiinni ja viimeksi vuonna yks tai kaks pesty pellavakauhtana jäykistyi liikkumattomaksi koteloksi. Näin saatiin eliminoitui lisää taistelijoita. Jäisillä sormilla ei notskin sytyttäminen onnistunutkaan kovin helposti mutta nuo saunaporukan näköiset heebot keksivät tyhjentään rynkyn ammuksista ruudit joilla iloisesti roihuavat karahkat ja kamelinpaskat saatiin syttymään. Vahinkojakin toki sattui, sillä tunnusomaiset, ruokkoamattomat parrat pulisonkeineen roihahtivat ilmiliekkeihein hallitsemattoman ruudin käytön seurauksena. Alueelle pudotettiin koemielessä useita metallitolppia ja vanha kikka puri jälleen. Alustavan laskennan mukaan noin 1600 taistelijaa jäi kielestään kiinni tolppaan erään valopään luonnollisesti kokeiltua että miltähän tuo tuntuu - muiden seuratessa esimerkkiä.
Noin kaksi tuntia myöhemmin aavikon valaisi tuhannet erikokoiset nuotiot, aina ns. kynsitulista aivan vitullisiin kokkoihin. Liskoja ja muita ökkömönkiäisiä grillattiin ja kaikilla oli mukavaa, sotimisesta ei tietoakaan. Hupia kesti kuitenkin vain hetken, sillä nyt satiaiset olivat saaneet raivattua tiensä kaiken maailman froteepyyhkeiden ja juutikangassäkeistä tehtyjen asusteiden läpi ja aloittivat iskunsa. Kohmeiset soturit koittivat tönköin sormin riisua kauhtanoitaan päästäkseen raapimaan oikein urakalla mutta kylmä ilmanala torppasi nekin haaveet. Tuhannet ja taas tuhannet satiaiset humaltuivat  liian lähellä nuotioita istuneiden pallihiestä ja ryhtyivät rienaamaan taistelijoita kunnolla. Ensin ihmettelimme miksi taistelijat pyörivät selällään aavikon jäisellä hiekalla pysähtyen aina välillä kunnes asia selvisi. Satiaiset - suomalaisia kun olivat - pelasivat juovuspäissään pullonpyöritystä pyyhepään kirkuessa tuskasta. Arviolta divisioonan verran sotureita rahnutti itseään kaktuksiin, mikä oli aivan helvetin typerä virhe. Nyt palleja koristeli satiaisten lisäksi myös useita kymmeniä kaktuksen piikkejä lisäten tuskaa. Vittumaisin tilanne oli niillä, jotka olivat jäätyneet kielestään kiinni rautatolppiin. He kiersivät ympyrään kielen venyessä uskomattomiin mittoihin. Jotkut onnistuivat kaatamaan käsilleen sitä saatanan pahan makuista teetä saadakseen veren kiertämään. No eihän se toiminut ja pian he olivatkin myös käsistään kiinni tolpissa. Perkeleen väinöt.
Kaiken kaikkiaan onnistunut kokeilu, yhden keskityksen vaikuttaessa kolmesta päivästä viikkoon, riippuen tuulista. Huomattavaa on myös se, että pakkaskemikaali on niin tehokasta ettei lämpötila nouse päivälläkään kuin 0,8 astetta joten helvetti kestää 24 h. Useat suurvallat ovat saaneet vihiä ja tehneet sellaisia tarjouksia että summissa esiintyvistä nollista voisi virkata king size - kokoluokkaa olevan päiväpeiton. Ei, tämä keksintö on ja pysyy suomalaisilla sillä muuten lähtee tilanne lopullisesti lapasesta maailmalla. Haastava projekti, ei paljon tullut nukuttua (satiaiset) ja sormet ja varpaat ovat mustia (paleltumat) sillä ainahan sitä ainetta tuppaa karkaamaan kun sen kanssa läträä. Sain kiitokseksi muutamia hiuslakkapurkin kokoluokkaa olevia aerosolipakkauksia mukaani, joten kannattaa harkita kaksi kertaa ennekuin tulee aukoon meikäläiselle turpaansa. Ainahan kehitystyö jatkuu ja vireillä onkin vielä vittumaisempi versio joka on suunniteltu tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle mutta kerron siitä sitten myöhemmin. Tähän loppuun kuuluisat sanat: “Make love- not war. Oikein hyvää päivää kaikille ja anteeksi jos loukkasin niitä joilla on satiaisia. Älkää välittäkö, on niitä ollut meikäläiselläkin, litratolkulla Densintaa ja sen jälkeen teipatkaa kätenne korviin, kyllä se siitä. Oikein hyvvä päivänjatkoa teille kaikille!

 

Kiiltävän musta yllätys suoraan Jenkeistä
Hei 6. 2012
Se on täydellinen, se on upea - olen hyväillyt sitä eilisestä lähtien enkä voi olla ajattelematta sitä jatkuvasti. Väriltään se on eebenpuun musta ja sen pinta on täysin virheetön. Ei pienintäkään virhettä pinnassa ja kaikki yksityiskohdat viimeisen päälle - en ole koskaan nähnyt noin tarkkaa työn jälkeä missään. Toisaalta se kyllä maksoikin 3.400,- dollaria eli se nielaisi kaikki säästöni totaalisesti. Taalahan on koko lailla yks yhteen euron kanssa, vain muutaman kymmenyksen heitto kertoimessa. Ainoa asia mikä vituttaa on se kun en pääse käyttämään sitä vielä ja se on aika isokokoinen joten sen varastoinnin kanssa tulee ongelmia. Ostostani kun ei mihinkään kosteaan ulkovarastoon laiteta homehtumaan vaan se ansaitsee arvoisensa tilan, eikä vähiten siksi että maksoi aivan luokattoman paljon varallisuuteeni nähden.
Toisaalta olen onnellinen että se on nyt hommattu, enää ei ole kuin toinen tämän hankinnan käyttöön liittyvä tuote ostettava. Sinänsä hauska juttu, vielä tässä muutama kuukausi takaperin puhuttiin kaverin kanssa näihin liittyvistä asioista  ja vannotin etten koskaan tule hankkimaan mokomia, vaan sen saa tehdä joku muu. Näin se elämä muuttuu. Nyt on kuitenkin pakko kehua sitä, suorastaan brassailla koska käytön alettua en varmaankaan paljon enää pidä yhteyksiä kehenkään, on se sen verran hankalaa. Toki jos tilaisuus tulee (jota toivon) nin sitten tottakai. Siinä yhdistyy pehmeys ja kovuus niin linjakkaasti että rajapintaa on äkkiseltään vaikea erottaa, paitsi tietysti väristä. Musta taittuu syvään purppuraan sen olematta kuitenkaan liian räikeä. Siinä on niin paljon kaikkia mainitsemisen arvoisia yksityiskohtia että voisin helpostikin tempaista kolmen - neljän tuhannen sanan superlatiiviluettelon mutta kukapa sellaista viitsisi lukea.
Ongelmiakin on ollut, ostokseni on aiheuttanut melkoista kitkaa parisuhteessamme sillä tuo jumalainen hankinta on keskellä olohuonettamme. Lisäksi vaimoani häiritsee jatkuva kiintymyksen osoitukseni tuota tummaa kaunotarta kohtaan. En kertakaikkiaan voi pitää näppejäni erossa siitä. Jopa koiramme osoittaa hiljaista hyväksyntää hankintaani kohtaan jättäen sen rauhaan ja se on paljon se. Tämä musta yllätys tuli minulle riehuessani tuolla netin lukemattomilla saiteilla, oikeastaan tämä on kaverini vika sillä hän kertoi minulle saitista jonka kautta saa aivan helvetin halpaa kahvia. Asiassa oli kuitenkin pari muuttujaa niin kuin sanotaan, nimittäin melko surkea englanninkielen taitoni ja varhaisiän dementia. Tämä nettisaitin osoite kun tuli kännykän välityksellä enkä kirjoittanut sitä heti ylös vaan luotin tähän hataraan muistiini niin päin persettähän se meni. Päädyin lukuisten klikkausten jälkeen sivustolle jossa joka toinen sana oli coffee mutta kuvat aivan perkeleen huonoja, en kylläkään pitänyt tätä silloin huonona asiana mutta jos kuvat olisivat olleet selkeämpiä, olisi tämä tumma kaunotar jäänyt ostamatta.
Mainittavan arvoinen seikka nettikäyttäymisessäni on myös se, että yleensä luen vain otsikon ja klikkailen hakasia joka paikkaan, viimeisenä I accept - kohtaan ja sitten heti perään enteriä. Useamman kuin kerran olen ollut kusessa tämän takia, omistan mm. 4000 kpl pingviinien pienoismallia, yhden amerikkalaismallisen lypsykoneen, 23000 kpl kaktuksen siemeniä, 30 kpl mustia sateenvarjoja jossa on painettuna iso perseen kuva (eihän sellaista kehtaa käyttää), 12 kpl rintapumppuja ja noin 320 metriä erilaisia kiilahihnoja. Kaikki tämä roju makaa yhden kaverini hallissa ja vähän väliä hän soittelee minulle milloin uhaten tappaa minut jos en tyhjennä hallia romuistani ja joskus hän kertoo polttavansa koko hoidon. Riippuu kulloisenkin soittokerran humalatilasta.
Vaan palataanpa asiaan, päädyin siis coffee -sivustolle ja siellä aikani tutkittuani päädyin ostamaan EP - merkkistä kahvia. Tuolloin luulin ostokseni hintaa - siis tuota 3.400,- kahvipakettien määräksi ja ostokseni pituusmittaa (80″ = 200 cm) hinnaksi. Tässä näette siis loistavan englanninkielen taitoni mutta olin aivan liekeissä että nyt saan vajaan neljätuhatta pakettia kahvia kahdeksalla kympillä! Voi tätä onnea! Äkkiä vaadittavat klikkailut ja osoitekenttien täyttäminen ja lopuksi tuo I accept - rituaali. Ostos saapui eilen postiin, oli tullut lentorahtina Jenkeistä ja sitten useiden välikäsien (jotka muuten maksoi aivan saatanasti) postiin. Hain sen kesken työpäivän, siinä oli aika homma kun Ransu oli muutenkin täynnä tavaraa. Voi perkele kuinka ihminen voi olla tyhmä.
Arvauksenne tai päättelynne on osunut oikeaan. Minulla on nyt vallan vitun hieno ruumisarkku joka rojottaa keskellä olkkaria kuin tuomiopäivän monoliitti. Ai perkele sentään, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa eli ei kumpaakaan vaan kahlita itsensä johonkin koivuun helvetti sentään. Ensinnäkin en päätynyt mihinkään coffee - sivustolle vaan coffin - sivustolle ja tuo coffin:han tarkoittaa arkkua niin kuin me (ja nyt minäkin) tiedämme. Olisi se nyt jumalauta pitänyt arvat ettei EP - kahvia ( on muuten Eternal Peace eli ikuinen rauha) ole olemassakaan. Olihan siellä muitakin, Heavenly Silence, White Dream ja monia muita. Kaiken lisäksi vitutti tulla kotiopäin arkku Transitin perästä ulkona, on siinä varmasti porukka ajatellut että siinäpä vasta vakavarainen hautaustoimisto on kun tuollaisella vainajaa viedään. Ei perkele sentään. Taidan sen tässä vitutuksessani laittaa Transitin katolle suksiboksiksi, on siinä it - jupeilla ihmettelemistä. Arkun mukana muuten tuli polttohautaushinnasto ja aivan helvetin paksu arkkukatalogi jos jotain kiinnostaa. En tiedä, hullu mikä hullu mutta arkkua rikkaampi ja yksi asia on ainakin varma. Menen kansalaisopistoon tai johonkin iltakouluun lukemaan englantia, se on vitun varma asia. Käy tämä mokan ostaminen kalliiksi. Laskin tossa eilen kun katselin kaupan tarjousta, niin olisin tuon perkeleen kirstun hinnalla saanut 12206 pakettia sufeeta paikallisesta. Joo - o, tälläistä eilen joten saas nähdä mitä postissa tulee… mutta kaikesta huolimatta antoisaa päivää teille!

 

WHY?! WHY ME!?
Hei 5. 2012
Jossain päin maailmaa on joku tällä hetkellä hyvin onnellinen sillä karman - tuon kosmisen voiman - tehtävähän on pitää asiat balanssissa. Kun vaan ihmiset tietäisitte ettei tuo blogini kuvaus ole tuulesta temmattu mitä tulee asioiden kyntämisen suhteen. Nyt on kuokka niin syvällä suossa etten vielä tätä kirjoitettaessa ole saanut sitä kiskottua ylös. No eipä mitään, kävin eilen pitkästä aikaa hierojalla eli aloitin jatkumon joka kestää ainakin kymmenen käyntiä koska yhdestä kerrastahan ei paljon parta pauku. Neurologit kun eivät ole saaneet mitään tolkkua noihin päänsärkyihin niin päättelin ettei päässä veri kierrä ja hakeuduin ammattiauttajan pakeille.
Tuon verenkierron pysähtymisen kallossani todistaa muuten sekin asia ettei hyttyset ole vielä kertaakaan pistäneet niskasta ylöspäin. Toden puhuakseni luulin pitkän aikaa kuulevani ääniä mutta hyttysethän ne siellä kiroilivat korvani juuressa että jo on kuiva jätkä, ei suonen suonta käsissä eikä täällä ole mitään - taitaa olla joku ulkomainos. Tämä selostus fyysisten toimintojeni vajavuudesta siksi kun hieroja tuli huomauttaneeksi että illalla saattaa ilmetä pääkipuja kun veri lähtee liikkeelle. Lähtihän se, tosin pitkään seisoneena eikä mitenkään tasaisesti, vaan klöntteinä joten puheenikin muistutti jumiin jäänyttä CD:tä. Yritin kiroilla mutta tuloksena oli pelkkä sasasasasasasasasa eli eipä siinä paljon manattu eikä rakkauden tunnustuksia tullut luriteltua.
Käsittämättömän hyvä tuurini jatkui, matkalla kotiin helvetin portit aukesivat - tai niin ensin aluksi luulin - ja meteli noiden rakkaiden tulivaunujeni kabiinissa olisi kelvannut minkä tahansa toisesta maailmansodasta kertovan elokuvan äänitehosteeksi. Syy tähän infernaaliseen soundiin tuli kuitenkin pakoputken ryttääntyessä hieman hernekeittopurkkia pidemmäksi haitariksi auton perään. Pakoputki meni poikki etupäästä ja katkeamiskohdasta oli sen verran matkaa seuraavaan kannakkeeseen, että pakarin etupää otti kiinni asfalttiin. Tietysti auto jatkoi matkaa ja pakari pysähtyi repien kaikki kannakkeet auton pohjasta, pysähtyen lopulta kiljuvaksi ja kipinöiväksi tippaleiväksi takapuskurin tienoille. Katselin tuhoa nyyhkyttävänä rauniokasana ja huusin leffoista tutun lauseen kohti korkeuksia; “WHY?! WHY ME?!
Siivosin rojut pois tieltä ja ajelin himaan sellainen kyrpä otsassa että päiväkodilla (jonka ohi reittini kulki) yksi poika oli laitettu nurkkaan häpeämään hänen väittäessä kivenkovaan nähneensä sarvikuonon ajavan isoa autoa. Voi poikaparkaa. Kuulin vasta illalla tämän oikeusmurhan joten aion käydä tänään oikaisemassa tuon julman vääryyden. Kotona en tunnollisena miehenä heittänyt pakaria taloyhtiön roskikseen vaan päätin nostaa sen varaston hyllylle, myöhemmin tapahtuvaa jätteenkeräyspisteessä käyntiä odottamaan. Siinä nostaessa sain suoraan valkoisen T - paitani rinnuksille sen kaiken mustan paskan mitä tuo perkeleen putki oli kerännyt sisuksiinsa vuodesta 1988 lähtien. Pakoputki sai osakseen hallitsematonta väkivaltaa ja paidan revin kirjaimellisesti päältäni, mikä oli sekin saatanallinen virhe sillä huomattava osa noesta päätyi farkkujen ja boksereitten suuaukosta suoraan munilleni. Mulkkuni näytti aivan savannien miehen kalulta, ainoana poikkeuksena noin kolmenkymmenen sentin mittaero savannin miehen hyväksi.
Sitten suihkuun, vettä ja saippuaa meni yleisen saunan keskivertokulutuksen verran ja sitten kohti seuraavaa paikkakuntaa jossa oli vietettävä koko ilta eräässä tapahtumassa. Saldona 40,- euron pysäköintivirhemaksu ja tuulilasi sekä peilit täynnä lehmuksesta (jonka alla auto oli parkissa) valunutta tappajavisvaa. Voi vittu että paskahalvaus oli lähempänä kuin koskaan. Kotimatka oli hiljainen, kaikki ajatustoimintani oli keskittynyt pyyntöön joka lopettaisi maalliset kärsimykseni.
Kotiin päästyäni ajattelin kuitenkin teitä, rakkaat lukijani ja aloin kirjoittamaan päivittäistä juttuani. Tai piti aloittaa mutta valot vilkkuivat näytöllä ja Java ilmoitti että asennahan poika uudet päivitykset koneellesi. Tein työtä käskettyä enkä tiedä mitenkä vitussa onnistuin senkin yksinkertaisen asian ryssimään, mutta kone meni jumiin. Taistelin tämän helvetinkoneen kanssa puoli yhteen yöllä, sain tämän toimimaan vikasietotilassa (jossa laite on edelleenkin) ja kirjoitan tätä helvetin valitusvirttä vasta nyt aamulla vaikka tuossa taannoin niin pyhästi vannoin ettei näitä tule enään käymään. Ymmärtänette varmasti että ajatukseni ovat tällä hetkellä aivan jossain muualla kuin kedon kukkasissa joten tää on nyt tätä. Tunsin kuitenkin velvollisuudekseni ilmoittaa teille että missä mennään ja kun tänään pääsen kotiin joskus puolenyön aikoihin (koska jotain paukahtaa taas jostain) niin saatte tutustua mieleni synkkään puoleen, siis sinne sysimustalle puolelle jonka ovea olen pitänyt kiinni. Jos päiväsaikaan kuulette radiosta tai muun median välityksellä jossain päin suomea riehuvasta hullusta ja piiritystilanteesta, niin se olen minä. Lähetänkin nyt jo terveisiä sillä tapahtumahetki voi olla sen verran hektinen ettei siinä paljon kesänjatkoja toivotella. Kaikesta huolimatta toivotan teille kuitenkin menestyksekästä ja päivää ja nauttikaa lomastanne, kenellä sellainen on.

 

Tapa hyttynen ja omistat taulun josta et ymmärrä hevon helvettiä
Hei 4. 2012

Saatanan itikka, se oli jo muutaman minuutin pyörinyt korvani juuressa, mutta tällä kertaa tappaminen oli hieman hankalampaa. Aina kun kohotin käteni listiäkseni tuon perkeleen lähettilään niin koko sali kohahti ja eräs vanha herrasmies katsoi minuun sangen vihaisesti - ilmeisesti joskus elämäni varrella olin syönyt hänen eväänsä. Olin siis pakotettu hillitsemään huitomistani vaikken ymmärtänyt miksi se tätä porukkaa kiinnosti. Jouduin tänne itseäni parempien ihmisten porukkaan ( jos käytetään sosiaalista statusta perusteena ) vasten tahtoani, vähän niin kuin koira otetaan mukaan jonnekin kun ei sitä voi yksinkään jättää. Minut raahasi tähän suureen saliin vanhempi herrasmies jolle olen tehnyt töitä ja niitä olin nytkin menossa katsomaan, kun hän aivan täpinöissään ilmoitti että nyt lähdetään, huutokauppa alkaa aivan juuri ja häntä kiinnosti erityisesti listalla oleva esine nro 137. Eihän siinä sitten muukaan auttanut vaan lähdettiin, hän viimeisen päälle hienossa monen tonnin puvussaan ja minä muutaman euron kuteissani.
Typerä huutokauppa tämä oli, kaikki katselivat toisiaan nenänvartta pitkin ja minun tuijottamiseen ei sekään enää riittänyt, sen verran herätin huomiota noilla markkinoilla. Toisaalta en edes ymmärtänyt mikä vitun meiniki täällä oli oikein käytäntönä, eihän täällä edes huudettu mitään vaan ihmiset sipaisivat hiuksiaan, huokailivat, korjailivat silmälasejaan tai raapivat niskaansa. Meklari kyllä puhui korokkeella ja lakeijat toivat aina silloin tällöin jonkun uuden esineen mutta huutokaupasta täällä ei tiedetty mitään. Ensinnäkin meklarin ulosanti - se oli surkeaa. Tunnen muutaman papin jotka laittavat vainajan pitkään kippoon vauhdikkaammin kuin tuo monotonisella äänellä puhuva kerberos. Sitten lakeijat, ei mitään teatraalisuutta ja kansaa innostavaa toimintaa esineiden esittelyssä vaan lähinnä tuollaista pikkusormi pystyssä - tyyliä. Kunnon esittelijöiden pitää tehdä jo muutama huuto tuodessaan esinettä, vähän kuin käyden kilpaa keskenään siitä kumpi saa tämän ainutlaatuisen esineen itselleen. Ei nämä vitun hintit muuta kuin hyvin neitimäisin elkein ja täysin mykkänä pitelivät esineitä, todennäköisesti päällimäisenä ajatuksena näyttääkö oma perse hyvän näköiseltä jos vaikka yleisön joukossa olisi joku tosi ihgu karju. Ei saatana, menee kylmänväretä moisesta ajatuksestakin.
Tämä tuttavani joka oli minut tänne raahannut, istui muutaman penkkirivin takaviistoon minusta nähden koska hänen paikkansa oli kuulemma siellä. Tässä yksi kummallisuus joka ei mennyt jakeluun; vanhemmat herrasmiehet ja ladyt joista oikein huokui raha ja valta, istuivat takariveillä ja nuoremman sukupolven edustajat olivat sijoitettu eteen. Sain jotenkin sen käsityksen että rahamiehet istuivat takariveillä ja perseaukiset eturiveillä. Hämärää hommaa ja jos tätä käytäntöä noudatettaisi myös minun kohdallani niin paikkani olisi ollut kaukana meklarin selän takana, aivan rakennuksen etuseinässä kiinni - sen verran on saldo pakkasella. En myöskään tiennyt mikä tuttavaani vaivasi, oliko hän mahdollisesti tulossa kipeäksi vai mitä mutta joka tapauksessa aina kun sali kohahti ja vilkaisin ympärilleni, niin hän hikoili aivan saatanasti. Muutaman kerran kun sain sen hyttysen hyvälle hollille ja olin kohottamassa kättäni tappoiskuun, hänen hikoilunsa yltyi aivan tolkuttomaksi ja myös niskan alueella näytti olevan jotain feelua, tuntui kuin hän olisi yrittänyt ravistella päätään. No vittuako lähtee kipeänä huutokauppaan vai mikä esineiden esittelytilaisuus tämä nyt oli.
Tupakkiakin teki mieli mutta eihän täällä saanut polttaa. Vilkuilin siinä ympärilleni ja satuin yskäisemään nikotiinin tuskissani ja välittömästi meklari heilautti kättään minuun päin pajattaen samalla numeroitaan. No hittolainen, tunsikohan tuo kerberos minut jostain, tuumin ja heilautin kättäni vastatakseni tervehdykseen. Meklari morjesti taas minua, sain vihaisen vilkaisun yhdeltä vanhemmalta ukkelilta ja paksulta matamilta jotka myös moikkasivat meklaria etusormellaan. Olin jo nousemassa mennäkseni kysymään että ollanko me joskus ryypätty samassa porukassa kun kaikki morjestelevat keskenään kun kuulin takaani yskäisyn. Siellä tuttavani näytti olevan suurissa vaikeuksissa; hikoili saatanasti vetäen samalla etusormella kurkun poikki ja ilmehti törkeästi, pää nyki alaspäin ja luulin hänen saaneen jonkinlaisia pakkolikkeitä kunnes tajusin hänen haluavan minun pysyvän paikoillaan. Painoinkin sitten perseeni takaisin penkkiin ja päätin että saa olla viimeinen kerta kun tulen tänne, eihän täällä saa edes käydä kamuja moikkaamassa. Jatkoin hieman vittuuntuneessa mielentilassa yleisön tarkkailua ja bongasin kolmannelta riviltä aivan mielettömän kauniin nuoren naisen, ei varmasti ollut paljon päälle kahdenkymmenen. Tarkkailin neitoa jonkin aikaa ja havaitsin hänenkin vilkuilevan taakseen aina silloin tällöin, eikä mennytkään aikaa kun sain selvitettyä että aivan takimmaisessa rivissä istuivat ilmeisesti hänen vanhempansa. Äidillä oli niin paljon timantteja koruissaan että siitä määrästä olisi riittänyt Uotilan lapsillekin.
Jotenkin likkaan oli saatava kontakti, pakko päästä  tekemään lähempää tuttavuutta siitä huolimatta että jokusen miljoonan euron kuilu meidät erottikin. Mutta miten, morjestelu ja jakkaralta lähteminen kuului näköjään kiellettyjen asioiden listalle. Ankara aivotyöskentely tuotti tulosta, minullahan oli kurkkupastillit taskussa joten linkoan yhden likan takaraivoon ja hänen katsoessaan ilmoitan hänelle käsimerkein halustani tavata hänet. Kaivoin mellit taskusta ja ensimmäinen lähti aika vauhdilla sillä matkaa oli jonkin verran. Perkele, sihti pielessä ja melli osui hänen vieressään olevaa keski - ikäistä livekalaa niskaan. Tämä ähkäisi ja tarttui kädellä niskaansa, otti pastillin katsellen sitä ja huomasi sitten minut. Minä heilautin hänelle kättä, hymyillen leveästi ja nyökytin päätäni nuoren naisen suuntaan. Samassa meklari lopetti pajatuksensa ja lakeijat toivat livekalalle nähtäväksi jonkun sylkykupilta näyttävän maljakon. En oikein ymmärtänyt asiayhteyttä mutta livekala vaihtoi väriä ja pui minulle nyrkkiä lakeijoiden viedessä maljakkoa sivuovesta. Hän ei tainnut pitää kyseisestä pastillimerkistä tai sitten olin suututtanut hänet joskus. Mene ja tiedä.  Luovuin yrityksistä tällä erää enkä vähiten siitä syystä että tuttavani näytti olevan paskahalvauksen partaalla. Mikähän sitä vaivasi?
Tunnelma salissa oli muuttunut tällä välin kiihkeämmäksi, meklarilla oli enmmän kierroksia, väki huokaili ja korjaili silmälasejaan jatkuvalla syötöllä. Vilkaisin korokkeelle, siellä lakeijat pitelivät jotain lätkää enkä sanut selvää oikein oliko se taulu vai mikä, jonkinlaiset raamit siinä näytti olevan. Huomioni oli enemmänkin kiinnittynyt hyttyseen joka palasi kiertelemään ympärilleni ja teki laskeutumisyritystä reiteni päälle. Osotin kärsivällisesti sen kaartelun loppumista ja viimein se laskeutui reidelleni, hieman polvesta taaksepäin. Kohotin käteni korkealla ja annoin murhaavan iskun läjähtää voimalla sen päälle. Pariksi sekunniksi salissa tuli aivan hiljaista mutta sitten alkoikin tapahtua; meklari morjesti minua leveästi hymyillen, läheisen penkkirivin paksu matami, herra harmaahius ja nutturapää katsoivat minuun murhaavasti. Hymyilin heille ja levittelin käsiäni hei, se oli vaan hyttynen - tyyliin. Samassa tunsin kun tuttavani kuristi minua tarpeettoman kovalla voimalla ja näin hinttilakeijoiden tuovan minulle sitä lätkää näytettäväksi. Hämärtyvillä silmilläni näin sen olevan kaiketi joku taulu tai sitten lätkän päälle oli kaatunut jonkun nuudeliateria. Käteeni lykättiin kuitti jossa nuudeliaterian ilmoitettiin maksavan 78. 000,- euroa. Jessus sentään, olipa mokomalla hintaa. Tuttavani hellitti kuristamisen ja siirtyi käymään neuvotteluja meklarin ja lakeijoiden kanssa. Neuvotteluun osallistui vielä joku takaovesta tullut tärkeän näköinen mies. Kova oli leukojen liike ja käsien heilunta, viimein tuttavani näytti kaivavan shekkivihkonsa esiin ja antavan shekin tärkeän näköiselle äijälle. Tuttavani käveli vihaisena luokseni, lykkäsi lätkän syliini ja sanoi toivovansa ettemme enää koskaan tapaa. Mitä vittua, minähän tapoin vaan hyttysen?

 

Lateksiasuinen nainen ja palkkamurhapyyntö
Hei 3. 2012 |
Näin jo kaukaa hänet, kirkkaan keltainen vaate loisti kauas. Ajattelin ensin tyypin olevan tieosuudella työskentelevää asfalttiporukkaa ja päätin pysähtyä. Tiedättehän, joskus näkee näiden autoja tienposkessa muutaman kilometrin matkalla työmaan molemmin puolin ja ajattelin tämänkin tarvitsevan kyytiä autolleen. Vasta kohdalle päästyäni huomasin liftarin edustavan kaikkea muuta kuin em. ammattikuntaa. Ihmettelin kyllä että mitä helvettiä joku tekee sadeasu päällä kesäkuumalla liftaamassa mutta naisen noustua autoon minulle kävi selväksi ettei tuo kostyymi ollut sadekelejä varten - tai mistä tietää, monet kun pitävät kaikesta omituisesta silläkin saralla (tiedätte kyllä mistä puhun).
Muijan noustua autoon narisevassa asusteessaan, ajattelin että jos hänelläkin hieman tuo remmi luistaa tuolla yläkerrassa, niin tästähän voi kehkeytyä mielenkiintoinen matka. Kaksi hullua aivan helvetin kuumassa autossa, toisella vielä asusteena kirkkaan keltainen kokovartalokortsu. O tempores - o mores! Naaras näytti olevan hieman huppelissa ja pian hän käsilaukkunsa uumenista kaivoikin pullon, jotain epämääräistä likööriä näytti olevan. Ystävällisesti tarjosi minullekin mutta sanoin hänelle että nyt on tyttö hyvä sellainen lääkitys menossa mihin ei parane sekoittaa viinaa, muuten lyö värit päälle ja löydetään itsemme hyppämästä mäkeä vaikka kesäkeli onkin. Muija ei noteerannut lääkeilmoitustani mitenkään, joten aloin varmistua siitä etteivät hänellä olleet kaikki asiakkaat kassalla. Vaitonainen tuo oli, aluksi oli kyllä vastannut menevänsä reittini varrella olevalle paikkakunnalle jonne matkaa oli parisenkymmentä kilometriä. Matkaa oli kuitenkin typerää tehdä ilman keskustelua ja koska olen luonteeltani ekstrovertti niin päätin saada jotain keskustelua aikaiseksi ja kysyin häneltä että minkälainen muuten oli pitää tuollaista kumipukua näin helteellä? Oliko hän mahdollisesti menossa sukeltelemaan reitin sivussa olevaan järveen eller hur? Eukko otti kysymykseni vittuiluna (jollaiseksi ne kyllä osittain oli tarkoitettukin) ja mulkaisi todella pahasti. Kuitenkin kommentoi sen verran että aamulla oli tullut niin kiire lähtö että tämä oli jäänyt päälle. Mieleni teki luennoida lateksivaatetuksen haittapuolista yö - eli uniasuna, varsinkin mitä tulee tahdosta riippumattomien suolistokaasujen ulospääsemättömyyteen. Nämä kun jäävät asusteen sisään vittumaisiksi kupliksi, jotka painavat verenkiertoa aiheuttaen ennenaikaisia suonikohjuja ja aamuisin asustetta riisuessa samaiset kaasut tekevät tuhoaan kasvojen alueella, esimerkkeinä mainittakoon palovammat ja silmien alueen karvojen tuhoutuminen. Pidin kuitenkin turpani kiinni, ei noista tiedä mitä ne tekee.
Ajeltiin joku kilometri hiljakseen, minä polttelin norttia ja akka lipitti likööriänsä. Yritin uudemman kerran keskustelua, tällä kertaa tiedustelin mahtoiko olla kesälomat menossa vai oliko jo pidetty? Hiljaista oli kuin hautausmaalla - vittuako tulee toisten autoon murjottamaan, olisi kiukutellut tienpenkalla tai olisi kävellyt jos ei puheseura kiinnosta. Pistin asioihin vauhtia ja otin kuskin oven taskusta Sinolipullon (joka oli huolellisesti pesty ja sisälsi vain karamellivärillä värjättyä vettä, käytetään putkivuotojen paikantamiseen eräässä työmenetelmässä) ja tempasin siitä pitkän huikan. Pidin tarkoituksella etikettiä muijaan päin ja ryypyn kietaistuani päästin kunnon ähkäisyn, valitellen samalla että nykyään laitetaan paljon enemmän denaturointiaineita kuin ennen, tässäkin on hieman lässähtävä ja viipyilevä jälkimaku. No nyt eukko korjasi ryhtiään, vilkaisi jopa Transit:in turvavöitä laittamatta kuitenkaan itseään jakkaraan kiinni. Ei se sittenkään ollut niin huppelissa kuin luulin. Akan reaktiosta riemastuneena tempaisin esiin lääkepurkkini, ison valkoisen johon ryynejä mahtuu sata. Hetikin selvennykseksi mainittakoon että em. purkki sisälsi valkoisia kurkkupastilleja, pahviaskit joissa karkit normisti on - eivät kestä haalarin taskussa. Lisäksi tällä konstilla saa hiljaisia hetkiä aikaiseksi julkisissa kahviloissa, kun siinä kesken kahvin juonnin ottaa purkin esiin ja kaataa puoli purkkia kouraansa, tuijottelee niitä hetken ja antaa mennä ääntä kohti. Sen jälkeen kun päästelee muutaman omituisen äänen ja jatkaa kahvin juontiaan muina miehinä niin ympärillä tulee hiljaista, voin taata sen. Niin tässäkin tapauksessa, purkissa kun oli vielä se respaliuska jäljellä mutta etiketistä ei nähnyt mitä purkissa oli. Eli kunnon kourallinen purkista ja “ryynit” turpaan, päälle pitkä kulaus Sinolilestistä.
Nyt olin saanut eukon kiinostuksen heräämään ja hän kysyi että minne olin menossa? Sanoin että salaiseen paikkaan erään metsätien varteen, siellä oli ulkoavaruuden väkeä pulassa. Kerroin heidän lähettäneen galaksien välisen avunpyynnön ja siihen on vastattava, muuten joutuu Saturnuksen oikeuden eteen. Jaa mistäkö kuulin avunpyynnön? No näetsen alumiinitelineet joita käytän työssäni, toimii vallan perkeleen isona antennina ja vastaanottimena, telineillä on hyvä kuunnella tähtien välistä radioliikennettä. Nyt muija vilkaisi minua ilmeellä joka selkeästi kertoi minun omavaan jonkinasteisia mielenterveydellisä ongelmia. En välittänyt eukon katseesta vaan jatkoin vieväni uraania tyypeille, heiltä oli päässyt se loppumaan. Samaan hengenvetoon kehotin eukkoa katselemaan peileistä ja tarkkailemaan näkyykö epäillyttäviä ajoneuvoja perässä, uraanin kun kävin varastamassa viime yönä yhdestä ydinvoimalasta. Hyvää ainetta, nyt hehkuu kaikki työkalutkin vihreinä joten ne löytää saatanan helposti pimeässä. Eukko vilkaisi missä Transitin ovenkahva sijaitsee, muttei kuitenkaan tehnyt muuta kuin nyökkäili ja veti muutaman nopean huikan likööristään.
Mentiin muutama kilometri ja eukko kysyi yht’äkkiä kiinnostaisiko minua helppo ja nopea työ? Vilkaisin muijaan ja sanoin koko kesän ja alkusyksyn olevan niin buukattu etten ehdi millään. Ei tämä tavallista työtä ole, eikä hän sitä muuten ehdottaisikaan mutta kun olet tuollainen tähtienvälinen kaveri niin sillä. Päälle sangen mairitteleva hymy. Ihmettelin että mistä tämä perseen nuoleminen johtui? Ensin ollaan tuppisuina ja niin vitun kiukkuisia, nyt tekstiä tulee ja vieläpä yritetään kehua. Mikähän kuvio tässä on menossa? Sanoin etten silti kerkiä, kiirettä on. Akka sanoi että työ vaatii rohkeutta, ei käy joka tyypiltä. Kaiken lisäksi se pitäsi hoitaa niin ettei siitä jälkeenpäin puhuta. Korotin hieman ääntäni ja kysyin että oliko muijalla mahdollisesti jotain ongelmia kuullun ymmärtämisessä vai oliko kuulolaitteesta patterit loppu? Lisäksi en pidä tuollaisista ympäripyöreistä jutuista, jos on asiaa niin sano. “Tapa mun mieheni, mulla on rahaa” - eukko töksäytti ja otti pitkän huikan pullostaan. Kysyessäni että miksi ukko hengiltä pitäisi saada, sain pitkän ja niin tavanomaisen litanian kuinka kusipää hän on, ei rakasta, käy huorissa ja kohtelee häntä kaltoin etc. Sanoin miettiväni tarjousta, samalla kun poikkean ostamassa tuosta kioskista tupakkia.
Pysäköin auton tien varteen, tein röökiostokset ja kävelin auton repsikan puoleiselle ovelle tupakkia poltellen. Akka istui autossa sivuikkuna auki, oli selvästi hermostuneen oloinen. Kysäisin hiljaisella äänellä että miksi hän oikeastaan tarjosi minulle tätä keikkaa? Vastausta joka tuli - tiesin odottaa - mutten tiennyt että noinkin röyhkeitä on olemassa. Akka nimittäin kertoi minulle totisella naamallan, että hyvänä ihmistuntijana hän oli huomannut minulla olevan vakavia mielenterveysongelmia, joten taposta ei koituisi minulle mitään seuraamuksia. No ehkä vuosi, pari sairaalahoitoa. Hän kyllä huolehtisi minusta ja tarpeistani mikäli joutuisin olemaan pidempään jne. Tätä paskaa kuuntelin ainakin viisitoista minuuttia ja ajattelin että vedättääkö tuo vai onko se tosissaan? Voi jumalauta, kaikkea sitä onkin, oikein nauratti mutta samalla ajattelin että ei ole ihmisen julmuudella rajaa. Joku vähän heikommassa tilanteessa oleva olisi voinut ottaa tarjouksen vastaan. Ennen kaikkea nauratti tämä hänen hyvä ihmistuntemuksensa, jos hän olisi tiennyt kenen viereen istuu niin hän ei olisi koskaan liftannut kyytiini. Pidin kuitenkin pokkani ja vastasin hänelle näin; “Kuules Mari, juttu on nyt niin että tunnen sun ukkos jo vuosien takaa ja hän ehdotti minulle vastaavaa keikkaa paremmin reunaehdoin, tosin kohteena olet sinä.” Tuli se kuuluisa Matrix - hetki, jolloin kaikki pysähtyy muutamaksi sekunniksi kunnes muija sai kehonsa hallinnan takaisin. Hän hyppäsi autosta ulos ja lähti juoksemaan tietä pitkin jolloin huusin hänen peräänsä suosittavani metsää, sinne ei autolla pääse perässä. Pian puskat rytisivätkin eukon loikatessa tieltä pois.
Lopuksi: En ole kenellekään vaaraksi, no mitä nyt joskus itselleni ja sekin tahattomasti. Toisekseen, en tiedä oliko muijan nimi Mari vai joku muu, näin nimen käsilaukun vetoketjussa olevasta nahkalätkästä. Kolmanneksi, en ole koskaan tuntenut hänen miestään (jos hänellä nyt sellainen oli) enkä varmasti koskaan tule tuntemaankaan. Vituttaa vaan ihmisten raadollisuus sillä tuolla ulkona on oikeasti apua tarvitsevia tyyppejä joita käytetään siekailematta hyväksi. Tiesin heti mikä on kuvion juoni kun muija ehdotti ukkonsa tappamista ja tiesin mitä tulen sanomaan joten osasin arvata akan reaktion. Tästä syystä pysähdyin mukamas tupakkiostoksille sillä olisi tullut pahaa jälkeä jos eukko olisi päättänyt hypätä täydessä vauhdissa ulos. Toisaalta se olisi ollut hänelle oikein, vittuakos suunnittelee väkilukuun vaikuttamista. Me emme kuitenkaan lopeta näin synkissä tunnelmissa vaan jos olette tien päällä liftaamassa ja pääsette kyytiin jossa setä vetää tabuja ja juo Sinolia niin silloin olemme tavanneet. Ties vaikka päästäis oikeasti korjaamaan jotain avaruusalusta…. Hyvää päivänjatkoa!

 

Väkivaltaista seksiä ja koiran lennättämistä
Hei 2. 2012
Viime yö oli vauhdikas, en edes muista koska olisin saanut sellaista kyytiä viimeksi. Toiminta alkoi melko pian klo 18.00 jolloin luolanainen antoi perusteellisen selvityksen siihen miksi vielä tänäkin päivänä naiset turvautuvat pääkipu - selitykseen kieltäytyessään seksistä. Se on saatana soikoon esi - isien vika. Siihen aikaan ei paljon kysytty vastakkaiselta sukupuolelta että “Hei kulta, rakasteltaisiinko” tai tuumattu ikään kuin houkutukseksi että “Mua panettaa aivan sairaasti, oisko mitään..” Ei perkele, puunuijalla päähän ja valot pois minkä jälkeen nainen herää (jos herää) tilanteeseen jossa mammutin paskalta ja dinosauruksen hieltä haiseva äijä rynkyttää päällä, viikon ruokavalion rapistessa taljasta. Hyi helvetti, en yhtään ihmettele että naisille on jäänyt geeniperimään varsin epämiellyttävä ja estoja aiheuttava kuva.
Tietysti kommunikointi oli tuona aikakautena kehittymätöntä mutta olisi sitä nyt voinut edes jonkinlaisella kurkkuäänellä kysellä tuntemuksia tuon niin sielua ravistelevan kokemuksen suuntaan eikä heti mennä kajauttaan halolla ohtaan ensimmäistä naarasta joka vastaan kävelee. Lisäksi tuo luolanainen kertoi näkevänsä tulevaisuuteen ja tiesi ettei meidän aikana tilanne naisten osalta ole paljon parantunut. Katselin häntä hämmästyneenä ja hän vain nyökkytteli hiljaa päätään jatkaen kertomustaan. Kertoi tietävänsä että puunuijalla kopauttelu oli jäänyt vähemmälle, toki tosi sairaitakin tyyppejä on olemassa mutta aktin keston suhteen tilanne on pysynyt vakiona läpi vuosituhansien. Aktion keston vakiona pysymistä on kuulemma tutkittu oikein tieteellisissä piireissäkin, niissä jotka ovat määritelleet sekunnin keston, metrin pituuden ja muut vallalla olevat yksiköt. Se oli siinä ja siinä ettei aktin kestosta tullut aikaa kuvaava määre. Harmin paikka, koska jos virallinen versio olisi vaikka esim. että 60 sekuntia olisi yksi akti, niin murretasolla ja käytännön elämässä siitä saataisiin mukkavia ja tarttuvia lohkaisuja. “Äkkiähän tuon tekee, eihän siihen mene kuin muutama akti” tai “Mäkis Jussikin nai varvin nopeammin” (jos joku tunaisi jonkun asian kanssa yli minuutin). Sitten suorastaan rivojakin lohkaisuja “Ei mennyt kuin yks runkku kun oltiin paikalla” tai “Tuun nykäsyn päästä” tai “Oota muutama pano, oon siellä ihan kohta”.
No niin, lähtee lapasesta sillä noita vois jatkaa loputtomiin. Olihan siinä totuuden jyvänen tuon luolanaisen puheissa aktin kestämisestä mutta tällä kohtaa syyttävä sormi osoittaa myös naisten suuntaan. Varsinkin niiden, jotka ovat parisuhteessa, panttaavat ja omistavat uskollisen miehen. Sehän on selvä syy ja seuraus - periaatteen tuotos jos ukko ei kestä muutamaa minuuttia pidempään. Ensin pantataan viikko - tai kuukausitolkulla ja sitten odotetaan ukon jaksavan koko yön vaikka tämä on pyörtyillyt viimeiset kolme viikkoa kaiken veren pakkautuessa kulliin. Eli herkässä on joten kestä siinä nyt sitten tuntitolkulla. Tätä muuten kutsutaan “Uskollisen miehen syndroomaksi”. Kyllä, niiden jotka eivät käy vieraissa eivätkä hoitele itseään syystä että ovat omistautuneet palvelemaan omaa rakastaan tällä taivaallisella parisuhteen saralla. Eli ei muuta kuin aktiviteettia lisää niin homma alkaa toimimaan. Sanoin tämän myös sille luolanaiselle ja osoitti hyväksyntänsä antamalla liskon munilta haisevan suudelman ja kalauttamalla dinon sääriluulla otsikkoon. Sattui niin perkeleesti mutta aikalaisten tapoja on kunnioitettava joten en käynyt karjahtelemaan tuolle varsin kulmikkaat kasvot omistavalle naaraalle.
Sitten vaihtuikin tilanne ja olin lennättämässä koiraa, tuo uljas luppakorvainen liiteli taivaalla flexin päässä, kieppui ilmavirtausten mukana. Katselin ympärilleni ja havaitsin samaisen niityn olevan täynnä koiranlennättäjiä, kaikki rodut olivat edustettuina. Tuntui aivan luonnolliselta lennättää koiraa, pienit piskit kieppuivat vinhasti niiden omistajien tapellessa pitkien remmien kanssa, toiset koirat eivät ottaneet tuulta alleen ja tulla mätkähtelivät maahan häntä iloisesti heiluen. Isot rodut kuten mastiffit, bullyt, irlannin sussarit ja muut leijuivat vakaina luonnottomien pitkien häntien ollessa aivan suorana. Lennättipä joku saatanan brassailija koko koiravaljakkoaan, uljasta oli kyllä katsella tuon huskylauman liitelyä täyden reen seuratessa perässä.
Heräsin siihen tunteenseen kun puristin flexiä niin lujaa että sattui. Tosiasiassa kourani oli mulkun ympärillä ja puristin vehjettä aivan saatanallisella voimalla. Ehkäpä luolanainen ja koirat jotenkin sekoittivat loputkin palikat päästäni (niitä ehjiä palikoita kun ei enää ole paljon) ja aiheuttivat tämän reaktion. Vilkaisin kelloa, se näytti olevan 00.12 eli olin nukkunut iltakuudesta puoleenyöhön. Vitun järkevä veto sunnuntai - iltana. No, tuli valvottua silmät ristissä puoli kolmeen (silloin katsoin viimeisen kerran kelloa) ja herätys oli neljältä. Siinä  sitten normi aamutoimet ja koiran lenkitykset (hieman vajaa tunti) minkä jälkeen aloin kirjoittamaan tätä. Voi jessus tää viikko alkaa lupaavissa merkeissä, oikein pakarat jäykkinä ajattelen mitä tämäkin päivä tuo tullessaan kun kohta on lähdettävä liikkeelle. Vaan eipä mitään; rakastelkaa, nähkää mielipuolisia unia ja olkaa onnellisia. Hyvää ja menestyksekästä päivänjatkoa teille!

 

Intiaaniradio
Hei 1. 2012
Voi jessus mikä järjen riemuvoitto kirjattiin eilen, mm. alkuperäiskansat ja esivalta kiinostuivat siitä. Onnitelin itseäni tapauksen johdosta kastamalla käteni ranteita myöden pikaliimaan ja lättäämällä ne vaatekaapin oveen kiinni viettäen näin yöni, perusajatuksena oli että jos vaikka tänään ei tulisi tehtyä mitään yhtä nerokasta. Juttu on niin, että autossani on ollut jo ostohetkestä asti radio, joskaan ei viimeisintä huutoa mutta parempi kuin putkiradio. Ainoa este sen kuuntelulle on ollut antennin puuttuminen, enkä ole saanut sitä aikaiseksi ennenkuin myöhään eilen illalla. En tiedä minkä helvetin virtapiikin sain vielä eilisen tekstini kirjoittamisen jälkeen kun päätin asentaa sen antennin ja saada poppikoneen toimimaan. Nyt puhuin paskaa, ei se mikään virtapiikki ollut koska silmät lupsuivat jo kirjoittaessani, päätinpähän vaan etten tee tänään mitään joten työ oli tehtävä valmiiksi väsymyksestä huolimatta.
Siispä kävelin parkkikselle ja kaivoin antennin johtosarjoineen esiin paketista. Yksinkertainen piiska mutta mukana oleva johto - ja liitinsarja oli kunnioitusta herättävä. Asettelin tarvikkeet siistiin riviin repsikan penkille ja ryhdyin irroittamaan itse radiota kojetaulun syvennyksestä. Kiinnikkeitä ei näkynyt joten homman pitäisi olla helppo juttu kun etuosassa näytti olevan jonkinlainen kahvantapainenkin. Nykäisin kokeeksi tästä kahvasta ja nyt minulla oli kaksi radiota. Tai oikeastaan radio ja sen kuoret, valitettavasti erillään toisistaan. No, tämä oli siis näitä nykyisen käytännön mukaisia himmeleitä mistä saa koneen mukaansa ettei sitä kukaan varasta. Turhaa, sillä ei kukaan itseään ja ammattikuntaansa arvostava varas kehtaisi kyseistä laitetta mukaansa täpätä, saati sitten yrittää myydä sitä. Eipä mitään, tuumasin ja katselin minkälaisilla ruuveilla kuoret olivat kojetaulussa kiinni kun en viitsisi koko työkalupakkia kabiiniin raahata. Siinä vaiheessa iltaa oli jo niin hämärää etten nähnyt kotelon pohjalle enkä ylipäätään sisälle oikein kunnolla, eikä minulla tietenkään ollut taskulamppua mukana. Laiska kun olen, en viitsinyt sitä sisältä lähteä hakemaan vaan päätin valaista tilannetta sytkällä. Oikein hieno ajatus mutta oikean silmän kulmakarvat siinä menivät tilanteen kuitenkaan selviämättä sen paremmin. Annoin periksi ja hain sisältä otsalamppuni ja koko ison ruuvarisettini joka on sitä luokkaa ettei niille kaikille kärjille ole vielä edes keksitty ruuveja. Nyt alkoi homma etenemään, totesin radion asentajan olleen joko erittäin taitava gynekologi tai sitten oli  joku Nils Holgerssonin tapainen olento ruuvannut kotelon kiinni. En tajua miten joku oli saanut pyöriteltyä sellaisen määrän ruuveja joka puolelle koteloa vaikka tilaa ei ollut kuin viidentoista sentin leveydeltä ja reilun neljän sentin korkeudelta.
Sitkeys palkitaan ja sain kotelon viimein irti, tosin mukana seurasi sellainen johtonippu millä olisi sähköistänyt kevyesti omakotitalon ja vielä olisi saanut kesämökillekin katuvalot. Vanhojen autojen vanha vaiva, viritystä virityksen perään. Selvittelin johtonippua, vesi valui silmistäni koska nortti paloi huulessa koko ajan minun kuitenkaan varsinaisesti polttamatta sitä. Päätin avata ikkunan minkä seurauksena lähimpien viiden neliökilometrin hyttyset tulivat pitämään minulle seuraa, kaipa ne ajattelivat pitää yksinäistä asentajaa hereillä vaikka en usko hyttysten omaavan empaattisia tunteita. Hereillä ne kyllä onnistuivat pitämään kun ruoskin niitä johtonipulla tasaisin väliajoin. Haitta tekijöistä huolimatta sain kuin sainkin radion kytkettyä, löysin jopa kojetaulun uumenista - läheltä jalkatilaa - pari kytkemätöntä kaiutintakin jotka sitten kytkin tähän mahtavaan audiolaitteistooni. Johtoja jäi runsaasti ylikin mutta tungin ne takaisin kojetaulun sisään missä ne olivat piilotelleet tähänkin asti. Lopuksi radio paikoilleen koteloon ja sitten suuri hetki: virrat päälle. Voi sitä riemun määrää kun radiosta kajahtivat ensimmäiset sävelet. Transit keinahteli joratessani ja laulaessani sen mikä äänijänteistä lähti.
Helvetti, tätä oli pakko lähteä tien päälle juhlimaan. Muitta mutkitta starttasin auton ja suunnistin kohti hämärtyvää iltaa ja kutsuvaa kesäistä tietä. Räpläsin kaikki kanavat vauhdissa läpi ja tallentelin niistä korvaani miellyttävät, joskin sekaan mahtui muutama outo valinta - mm. puolalaisille maanviljelijöille tarkoitettu sääpalvelu. Oli vaan säätiedotusten lukijalla niin miellyttävä ääni että sitä kuunteli oikein mielellään. Ei ollut helppoa puolassakaan, paskaa tuli taivaan täydeltä ja alavilta mailta tulvat olivat vieneet ei pelkästään koko sadon, vaan myös ne vitun pellot mennessään. Päätinkin ostaa täst’edes puolalaisia tuotteita tukeakseni tuota ahkeraa kansaa, olkoonkin että heidän jogurttinsa sai perseen laulamaan useamman päivän. Matka jatkui ja nautin siitä että sain laulaa ilman pelkoa siitä että minut raahataan hoitoon, se on harvinaista herkkua. Yht’äkkiä huomasin ajaneeni jo vajaan sata kilometriä joten käänsin kiesit kohti kotia, ajattelin että vaimoni saattaa huolestua vaikka hänelle on tullut tutuksi nämä testiajot mitkä liittyvät autoon tekemiini säätöihin. Kerrankin säädin vain ilmanpaineet ja testireissu käväisi pohjois - suomen jylhissä maisemissa. Siitä tuli kyllä huutia koska rahaa paloi aivan saatanasti naftaan ja eväisiin.
Puolessavälissä kotimatkaa Eino Gröhn alkoi yskiä kesken Hopeinen kuu - kappaletta. Vilkaisin radiota ja syykin selvisi; pientä savunmuodostusta oli havaittavissa joten ei mikään ihme jos Eikan kurkkua hieman karhesi tuosta japanilaisesta muovimötistä nouseva katku. En hätääntynyt, aiemmatkin sähkökytkentäni ovat savunneet jonkin aikaa  - ikään kuin asettuneet ja sitten toiminta on palannut normaaliksi mutta savua oli nyt kuitenkin sen verran että minun oli vähän väliä pidettävä ikkunaa auki tuulettaakseni. Sen verran viileä ilta oli ja ajoviima kylmää, etten voinut pitää ikkunaa koko ajan avoimena ja näin matka jatkui pienten taivaalle nousevien tuprahdusten saattelemana. Muutaman kilometrin päässä kotoa tilanne kääntyi hälyttäväksi, estradilla esiintyi Paula Koivuniemi ja hän koitti laulaa jotain aikuisesta naisesta mutta se kuulosti siltä kuin Paula olisi tempaissut kolmen vartin viskilekan ennen biisiä. Samassa julmetut liekit löivät tuon musiikkiaparaatin uumenista ja näkyvyys kabiinissa heikkeni oleellisesti. Aloin vihtoa himmeliä hupparillani, koitin tukahduttaa liekit koska en viitsinyt pysähtyä keskelle mutkaista latua sillä minun säkälläni takaa olisi kuitenkin tullut yliväsynyt tukkikuski täydessä lastissa, minkä jälkeen roihuava radiopalo olisi ollut murheista pienin. Välillä vääntelin ikkunaa auki sillä seurauksella että palo sai lisää happea ja liekit nuoleskelivat kattoverhoilua. Onneksi tuli linja - autopysäkki jolle pysähdyin sammuttamaan tulipalon.
Taistelin urheasti liekkejä vastaan, jouduin repimään osan muustakin kuin radion johdotuksista irti sillä tulipalo uhkasi levitä laajamittaiseksi, koko auton käsittäväksi tulihelvetiksi. Päästessäni taistelussa niskan päälle, sivuovi repäistiin auki ja siinä seisoi kaksi virkavallan edustajaa. Jumalaton savupilvi pöllähti ovesta ja konstat pakittivat muutaman askeleen riuhtaisten minut ulos hytistä. “Mitäs täällä tapahtuu?! - kysymys oli tiukka mutta ymmärrettävä, ei keskellä yötä savuava Transit kuulu normaaliin liikennevirtaan. “Radio perkele syttyi palamaan” - sain vastattua ja hätkähdimme kaikki kun jostain kuului muutama kumea ääni, kuulosti ihan rummun ääneltä. Transit tuprahteli vielä ja konstat puhalluttivat minut ja tarkastivat auton paperit, katsellen minua kuitenkin epäilevästi. Taas kuului kumeaa rummutusta ja silloin minulle välähti mistä ääni tulee, enkä voinut olla purskahtamatta nauruun. Konstaapelit painoivat minut auton kylkeä vasten ja tiukkasivat että mikäs nyt täällä on oikein meininki ja mille nauran? Jouduin selittämään heille että noi kahdeksan kilometrin päässä asuu ihan oikea intiaani, eläkkeellä oleva vanha Navajo joka sai tarpeekseen Jenkkilän meiningistä ja muutti tänne maaseudun rauhaan. Hän on varmasti nähnyt tuprahdukset, joita on tullut jo pitkin matkaa tuulettaessani ohjaamoa. Tietysti eivät konstaapelit minua uskoneet, vaan löivät ns. tikkarin suuhun ja katsoivat olenko vetänyt kamaa.
Vannotin heille että olin aivan tosissani, annoin jopa osoitteen jos haluavat tarkistaa. Poliisit testasivat kertomaani kysymällä miksei tämä intiaani sitten lähettänyt savumerkkejä takaisin? Vastasin hänen jotuneen niin monta kertaa varsinkin kesäaikaan tekemisiin pelastulaitoksen kanssa että hän mieluummin nykyään hoiti tämän viestinnän rummuttamalla. Puhut paskaa, oli konstaapelien mielipide jolloin kerroin tuntevani kyseisen henkilön jo useamman vuoden ajalta, tätä nykyä hänen nimensä oli Vitun Pieni Eläke. Alkuperäiseltä intiaani nimeltään hän oli Tanssiva Karhu, mutta muutti pian Suomeen ja verottajaan tutustumisen jälkeen nimensä Vitun Pieneksi Eläkkeeksi, sen verran kyrpi tämän maan touhut. Mukava mies, olen ryypännyt useamman kerran hänen kanssaan. “No kun kerrat olet noin varma asiastasi niin kerropa mitä hän rummuttaa?” -konstat kysyivät vittumainen hymy naamallaan. “Odottakaas”- vastasin ja heiluttelin kuskin ovea hetken aikaa saadakseni vaadittavat tuprahdukset taivaalle.Hetken päästä kuuluikin kumeaa jytinää. “Vitun Pieni Eläke kertoo tupakkien ja viinan olevan loppu, paskapaperi ei myös olisi pahitteeksi. Kysyy samaan hengenvetoon olenko tullut kuuroksi kun en vastaa heti vai mikä vittu mättää?” Tämän kerrottuani heiluttelin taas ovea ja savupilvet nousivat taivaalle. “Mitäs nyt?” - kuului kuin yhdestä suusta poliisien tiedustellessa savumerkkien tarkoitusta. Kerroin heille vieväni Vitun Pienelle Eläkkeelle tarvittavia tuotteita heti kun tästä tilanteesta pääsisin lähtemään. Niin paljon esivaltaa kiinnosti että he lupautuivat tulemaan mukaan tarkistamaan tilanteen. No, savuavaTransit vietiin meille ja hain potun viinaa, röökiä ja kuusi rullaa serlaa, kyllä tuolla satsilla yhden yön pärjää. Perillä Vitun Pieni Eläke kavahti ensin virkavallan paikalla oloa mutta selitettyäni tilanteen ilta kääntyi oikein rattoisaksi. Me joimme kahvia ja Vitun Pieni Eläke viinaa. Lähdimme pois siinä vaiheessa kun vanha intiaani alkoi heitellä tomahawkejaan pirtin seinään. Poliisit heittivät minut kotiin ja kiittelivät mielenkiintoisesta illasta. Niin no, olihan se mielenkiintoinen. Radio paloi mutta yhteydet alkuperäiskansoihin ja virkavaltaan pelaavat siitä huolimatta. Ei auta masentua, täytyy lähteä autoradio - ostoksille…

lauantai, 26. lokakuu 2013

Kesäkuun 2012 tekstit

Nuo viisaat roomalaiset! (ja vähän kiinalaisten vaatemitoituksesta)
Kes 30. 2012

“Surge, propera, amice mea, columba mea, formosa mea, et veni, iam enim hiems transiit”. Jumaliste! Kuten huomaatte, nuo mahti - imperium kansalaiset tunsivat uskollisen Transit:ini jo tuolloin, kristikunnan alkuaikoina. Älyttömän viisasta väkeä.Tuo tulivaunujeni merkki onkin piilotettu hempeään lauseeseen tarkoituksella, kansahan olisi villiintynyt täysin jos olisivat saaneet tietää kyseisen automerkin olemassaolosta. Siinä olisi saanut Länsirannan miehen naulaaminen jäädä siltä erää kaikkien jonottaessa uutta Transit:iaan. Toisaalta keisari olisi ollut kusessa sillä tuohon aikaan ei oikein autonvalmistus ollut hanskassa, vaikka helvetin hyviä hevoskärryjä tekivätkin. Suomeksi käännettynä tuo lause kuuluu seuraavasti;” Nouse, kiirehdi rakkaani, kyyhkyläiseni, kaunottareni, ja tule sillä talvi on jo mennyt.” Tämän lauseen sanon joka aamu rakkaalle Ransulleni ennen liikkeelle lähtöä ja joka perkeleen liikennevaloissa. Vieläpä latinaksi, tuntuu ymmärtävän paremmin sitä kuin suomea. No, toinen kielistä on germaaniperimää ja tämä meidän taasen jotain ugrilaista uiguurijoiu’un perua ettei mikään ihme että tuo kansainvälisempi versio menee paremmin jakeluun.
Mutta se siitä. Kävimme vaimoni kanssa ostoksilla töistä tultuani, sanoin hänelle eilen että sunnuntaina en aio liikkua mihinkään - en vaikka villit hevoset vetäisivät. Siispä shoppailemaan, vaimo hoitaa yleensä talouspuolen ja minä tyydyn lähinnä työsidonnaisiin ja autoon liittyviin juttuihin. No tietysti tulee välillä ostettua vaatteita, tänään juuri viimeksi. En keskity tässä nyt shoppailuun sen tarkemmin vaan omistan seuraavat rivit perkeleen kiinalaislle ja heidän vitun ihmeelliselle vaatemitoitukselleen. Lisäksi omistan seuraavat rivit myös sille kusipäälle joka toimittanut kiinalaisille keskiverto suomalaisen mitat (jos eivät ole itse niitä käyneet aikoinaan hommaamassa). No silmiini sattui tälläiset kokohaalarit, yleensä käytän riipputaskuliivit / housut - yhdistelmää,  ne toimivat paremmin kuin kokohaalari. Kuitenkin, nyt on luvattu lämmintä ja jos maalaushommia tulee niin tarvitsen niihin haalarit koska entiset ovat niin maalissa että pysyvät omin voimin pystyssä. Koita nyt kyykistyä niissä, haaratikkaus halkaisee pallit välittömästi. Nämä silmiini osuneet ihan ok näköiset haalarit olivat tuttua kiinan pojan hintatasoa, 19.95,- euroa joten ostopäätös syntyi välittömästi. Tiesin kyllä ettei tuon hintaluokan työvaate tule kestämään, mutta jos edes yhden keikan kestävät niin ovat hintansa haukkuneet.
Kotiin päästyäni ja kamat purettuani aloin sovittamaan tuota kansantasavallan ylpyden aihetta ylleni. Osasin odottaa että jotain on varmasti vituillaan mutta tällä kertaa suuren työn sankarit yllättivät minut perusteellisesti. Jiiiieii! Kerrankin sellaiset puntit ettei tarvitse lyhentää puolta metriä, kaksikymmentä senttiä riittää (vaikka olin ostanut omaa kokoani, länsimaalaisten kanssa ei tätä ongelmaa esiinny). Hillitsin kuitenkin itseni, sillä vaimoni on peto ompelukoneen kanssa ja yleensä ompeluhommissa, joten ajattelin hänen hoitavan homman kotiin. Kiskoin puntit ylös ja huomasin vyötäröllä reilut muovirinkulat, sellaiset mihin voi ripustaa avaimet tai jotain pientä työkalua etc. Otin niistä kiinni kiskoakseni loputkin punteista ylös. Ei edes napsahdusta kuulunut kun molemmat jäivät käteeni. Ne eivät rikkoutuneet vaan saumat pettivät kangaslenkeistä joissa muovijutut roikkuivat. Vieläkin otin rauhallisesti, ajattelin silkkiperhosilla ja toukilla olleen tavallista vittumaisemmat oltavat, näin ollen ei kunnon silkkilankaa ole saatu aikaiseksi. Seuraavaksi niin ikään muovisten lärpäkkeiden - joiden avulla takakappaleesta tulevat olkaimet yhdistetään etukappeleen vastaviin - kohdistaminen ja kiristäminen. Olkaimien muovilärpäkkeissä oli kolme leveää uraa tai siis reikää, joiden kautta olkaimen piti mennä ettei se luistaisi olkaimessa. No voi saatana, ei ollut mennyt muovivalimollakaan sinä vuonna hyvin, toisen olkaimen keskimmäinen reikä tai ura oli miltei ummessa ja kun avitin äänenvaimentimella (siis puukolla) niin eikö se napsahtanut poikki. Tässä vaiheessa Omronin verenpainemittari piippasi vaikkei se ollut edes kädessäni.
Loppujen lopuksi sain
ne lärpyttimet paikoilleen ja heilautin olkaimet olkapäideni yli ja kiinnitin ne etukappaleen vastaviin. No voi perkele, nyt minulla oli yhdistetty oksennuspussi / ruokalappu sillä etukappaleen yläosa ulottui todella ylös - rintataskun etureuna oli aatamin omenani korkeudella. Vastaavasti hanuri - eli takapuolella perseeni oli noussut ilman mitään treeniä lapaluiden väliin, niin että ne haalarit jalassa näytti siltä kuin olisin pystynyt pyyhkimään kielellä perseeni. Kulje nyt sitten ne jalassa ihmisten ilmoilla, taas lepositeet kutsuu jos ne päällä näyttäytyy julkisilla paikoilla - voi vittu sentään. Masentuneena päätin kuitenkin kokeilla haalareiden istuvuutta, olkaimissa näet oli joustoresorit tavanomaisesta poiketen. Niinpä kyykistyin pystystä kyykkyyn, jolloin tapahtui kaksi asiaa; kivekseni nousivat tekemään seuraa aataminomenalle, resorit olivatkin hämäystä - venyivät kaikkiaan puolitoista senttiä. Kuulin myös selvästi neitimäisellä äänellä huudetun kirkaisun purkautuvan huuliltani jonka kuitenkin vaimensi toinen ääni mikä pimensi mieleni lopullisesti. Aivan vitullinen ratina. Tämä Kiinan tasavallan vaatetusalaa edustava lippulaiva kun otti ja repesi perseestä takakappaleen yläosaan saakka. Toki tämä helpotti kiveksiin kohdistuvaa painetta mutta nyt olkaimet löystyivät parikymmentä senttiä ja treenattu perseeni tuli alas painovoiman vaikutuksesta lähelle maanpintaa. Oli siis vaara kompastua omaan perseeseensä, eikö jumalauta millään ole rajaa? Näköni hämärtyi tässä vaiheessa pahasti silmien verisuonien katkeilun takia mutta onnistuin löytämään haalareiden lyhyen vetoketjun lantion etuosasta (ilmeisesti kiinalaisiakin kusettaa kesken päivän) ja riuhtaisin sen alas jonne se myös jäi, ns. “Kiinalainen yhden vedon ihme”.
Summa summarum; haalarit lensivät roskiin ja olen käynyt läpi lähes koko sukuni saadakseni Kiinan - matka rahat kasaan. Menen pitämään niille sinne täysmittaisen kurssituksen mitoituksesta ja työn laadusta sekä sen valvonnasta. Lopuksi kierrän koko vitun Kiinan pitämällä luentosarjat “Langan käyttö ei ole kiellettyä ommeltaessa vaatekappaleita yhteen” ja “Mikä vittu siellä muovivalimolla mättää?”. Kyllä meinaan hieman vituttaa, ei se raha mutta kun tunnin tunasin mokoman räsyn kanssa. Veistelen sata metriä korkean salon ja vedän sinne Suomen lipun kun seuraavan kerran vietetään Suomalaisen työn päivää. Kyllä jämpti on niin. Suomalaiset on ykkösiä. Ja Transitit. Ja roomalaiset. Ja naiset.

 

Uni, tuo hiljainen Kuoleman veli
Kes 30. 2012

Se kulkee koko ajan mukanasi, odottaen sitä hetkeä jolloin sinun pitäisi olla terävimmillään. Kun tämä hetki koittaa se tekee sinulle ehdotuksen josta et voi kieltäytyä. Toisinaan se testaa luontoasi ja katsoo kuinka pitkälle voit olla ilman sen seuraa, siten että ehdotuksen tehtyään ja sinun hyväksyttyä sen - uni vetäytyykin jonnekin taka - alalle pilkallisesti nauraen. Seuraavana päivänä ja valvotun yön jälkeen se ei enää ehdottele vaan käskee ja on milteipä sama missä olet sinun on seurattava sitä. Äärimmäisissä tapauksissa se pyytää veljensä Kuoleman myös mukaan ja siltä reissulta ei sitten olekaan paluuta.
Vielä ollaan elävien kirjoissa mutta niin vain tuo Kuoleman hiljainen velipoika sai minut eilen houkuteltua mukaansa kesken illan, tietysti hetkellä jolloin kaikki pakolliset rutiinit sain päätökseen ja olisi ollut aikaa näihin “omiin” juttuihin. Toissayö - vaikka meninkin ajoissa nukkumaan - meni aivan perseelleen syystä että nyt on asioita jotka vaativat vähän turhan paljon huomiota joten alitajunta ei lakkaa ajattelemasta silloinkaan kun pitäisi nukkua. Niinpä uni oli katkonaista ja jäi liian lyhyeksi. Seuraus on kaikille tuttu, ajatus ei kulje ja asiat eivät etene sitäkään vähää. Kotiin päin ajellessa tuli pari kertaa käytyä pientareen puolella, havahduin siihen kun sora ropisi ja auto keinahteli. Pysähdyinkin kerran ja hakkasin päätäni auton kylkeen mutta virkistävä vaikutus jäi kovin lyhytaikaiseksi, tuo pää kun on niin kova ja tunnoton. Koitin myös laulaa ja eläytyä kappaleeseen voimakkaasti elehtien mutta sekin virkistäytymiskeino oli keskeytettävä kun ohittavassa ajoneuvossa kaivettiin kännyköitä esiin meikäläiseen kohdistuvan, epäuskoisen tuijotuksen aikana. Tuskinpa soittivat kavereilleen että nyt kannattaa tulla tänne ja tänne tielle niin näette kuinka kajahtanut kailottaa Transitissa. Vainoharhaisuuttani heiluttelin vielä ohittavalle väelle osoittaakseni omaavani järjellisiäkin toimintoja mutta vaikutus taisi olla päinvastainen, auto kiihdytti aivan saatanasti ja häipyi näkyvistä.
No, kotona olin puoli seitsemän aikaan illalla käytyäni vielä kaupassa hakemassa päivittäiset arkunnaulat eli sauhukkeet ja muut puutteet. Söin, kävin suihkussa, tein hetken kirjallisia töitä ja sitten vielä koiran kanssa iltalenkki. Keli oli komea eikä sitä häirinnyt edes kylältä kuuluva raskaan viikkonsa päättäneiden, juopuneiden duunareiden möly joka kantautui kylällä sijaitsevan baarin terassilta. Lenkin heitettyäni päätin oikaista sängylle hetkeksi lepuuttamaan selkääni joka ei tällä hetkellä ole todellakaan missään parhaimmassa kunnossa. Enempää ei tarvitse kertoa, tiedätte kuinka siinä kävi. Eli tätä kirjoitettaessa olen ollut nyt tunnin ja vartin hereillä, juonut aamukahvit ja käynyt aamulenkillä rakkaan koiruuden kanssa. Päätin teipata kotiin tullessani luomet otsanahkaan kiinni sekä tehdä muita varotoimenpiteitä etten nukahtaisi töistä tullessani, sinne kun on mentävä tänäänkin koska asiat niin vaativat. Jippii. Lupaan kuitenkin pysyä hereillä että saisitte luettavaksenne muutakin kuin näitä “Voi vittu kun mulla on vaikeaa” - postauksia, en tiedä teistä mutta nämä ovat mielestäni perseestä. Näitähän kirjoittaisi vaikka joka päivä, aloittaen aamun kusella käymisestä ja lopettaen sanoihin “viimein vedin väsyneenä peiton korvilleni”. Tuskinpa se ketään kovin pitkälle kiinnostaisi. Niinpä olenkin pyrkinyt ja pyrin kirjoittamaan tekstiä joka sisältää tapahtumia / tilanteita ja joissa jokaisessa on aina totuudenjyvänen mukana vaikka mielipuolisilta tuntuvatkin. Mutta sellaista elämäni on ollut ja on, kaukana normaalin ihmisen terveestä arjesta. Siksi lopetankin tylysti tähän ja lähden hoitamaan velvoitteeni maailmalle. Tänään pääsen lähtemään jo iltapäivästä pois, ilmoitin tiettyjen asioiden vaativan poistumista kohteesta jo hyvissä ajoin. Viettäkääpä mukava lauantaipäivä, jos kaikki menee putkeen niin saatte jo  illalla uutta tekstiä. Muistakaa olla ihmisiksi

 

Beati pauperes - autuaita ovat köyhät (mutta helpompaakin voisi olla)
Kes 29. 2012

Kello on 04.57 ja kohta on mentävä. Eilen taas karma - tuo kaiken muistava ja meitä ohjaava kohtalo - ojensi meikäläistä heti aamusta asti. Lähtiessäni liikenteeseen ja ollessani kääntymässä ensimmäisestä risteyksestä kohti sivistystä, kuskin penkki päätti pudota alimpaan asentoonsa. Luonnollisesti hetkeen en nähnyt latua lainkaan, muutamien sekuntien ajan ohjaamo oli täynnä käsiä minun yrittäessä pitää nuo jylisevät tulivaununi tiellä. Ransussa kun pystyy säätämään kuskin penkin korkeutta portaattomasti muutaman kymmenen senttimetriä. Hyvä keksintö, kunhan toimii. Muut autoilijat näyttivät empaattisuutensa ottaen osaa tukalaan tilanteeseeni puimalla nyrkkiä ja huutelemalla tappouhkauksia. Päivä alkoi siis mitä parhaimmissa merkeissä ja tiesin sen jatkuvan samaa rataa, nöyrä kun olen luonteeltani.
Siispä pyydänkin anteeksi tämän aamun lyhyehköksi jäävää postausta, sillä hetken kuluttua on lähdettävä katsomaan mitä haasteita korkeammat voimat ovat tälle päivälle asettaneet. Eilinen ilta kun meni penkkiremontin parissa ja muutama muukin paikka vaati korjaustoimenpiteitä, mm. kaapan (= katkaisusaha) teräsuojan varmistin hajosi päivällä ja niin edespäin. Lisäksi oli muut normaalit iltatoimet ja työt, joten en kertakaikkiaan ehtinyt istahtamaan koneen ääreen kirjoittamaan mitään. Toisekseen olin aivan valmista kauraa sänkyyn saatuani kaikki systeemit pelittämään edes välttävällä tavalla. Niin kuin otsikossa sanotaan, autuaita ovat köyhät mutta mielestäni tässäkin asiassa voisi olla joku kohtuus. Minun täytyy olla todella autuas, ottaen huomioon kroonisen perseaukisuuteni ja sitä kautta kaiken mahdollisen asioiden kyntämisen. Vitosella saa vitosen osan ja se kestää tasan sen ajan kuin kaupat on tehty. Eikä rautalanka viritys vastaa tehtaassa valmistettua osaa, ei sitten millään. Toisaalta, ehkäpä se autuus tulee juuri tässä; kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle, sillä en osaisi kuvitella elämää jossa minun täytyisi juosta tukka (jota ei sitäkään minulla ole) putkella viimeisimmän uutuuden tai päivityksen perässä. Tästä syystä en ole koskaan luokitellut ihmisiä heidän maallisen mammonan tai julkisen statuksen perusteella. Olen jo pienestä pitäen oppinut tuntemaan ihmisten luonteen juttelemalla heidän kanssaan. Silloin pääsee aika äkkiä näkemään mistä luista tyyppi on kokoon keitetty. Olen huomannut myös sen, ettei vanha viisaus ensinäkemästä pidä alkuunkaan paikkaansa. Monet ihmiset ovat ensi tapaamisella varsin varautuneita - tietysti riippuu asiayhteydestä - mutta loppupelissä heidän vapauduttuaan ovat osoittautuneen varsin mukaviksi tyypeiksi ( tai sitten sellaisiksi jotka olisi pitänyt tappaa jo kehtoon, eli ns. “Kätilön moka”).
Pidän ekstroverteistä ihmisistä jotka eivät turhaan pidättele itseään, vaan ovat käytökseltään ja mieleltään luonnonlapsia. Tästä porukasta en ole tavannut yhtään selkään puukottajaa, sillä asiat sanotaan niinkuin ne ovat päin naamaa - niin hyvässä kuin pahassakin. Moni ei pidä suorapuheisuudesta ja tietysti on pidettävä mielessä käytöstavat, ei hautajaisissakaan voi mennä möläyttämään että jo riittää löpinät, kyllä me kaikki tiedetään että vittumainen tyyppi se oli joten eiköhän painuta juomaan sitä kahvia. Viitaten noihin kahteen aikaisempaan tekstiini jotka käsittelivät orgasmia ja pielusteluhommia, niin olen huomannut tässäkin asiassa monia yllättäviä juttuja. Monesti hämmästyneenä seurannut kun hiljaisen ja vaatimattoman oloisen ulkokuoren alta löytyykin varsinainen peto. Tämä ihmisen pimeä puoli juuri kiehtookin meikäläistä mutta sen esiin saaminen toisesta vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Liian moni kuitenkin pidättelee tunteitaan kärsien siitä itse kaikkein eniten. Olen siitä onnellisessa asemassa että meillä eukon kanssa asiat sanotaan heti, toki usein voimallisesti ja jopa muutaman minuutin ajan mutta se on siinä. Mitään ei jätetä takaraivoon ja tämä on hieno juttu, niin omituiselta kuin se kuulostaakin niin me emme yksinkertaisesti tappele. Suosittelen vilpittömästi tätä tapaa kaikille, elämästä tulee vähän helvetin helpompaa.
Okei, meni filosofiseksi ja jää lyhyeksi mutta olkaa onnellisia siitä mitä teillä on, älkääkä stressatko itseänne sillä mitä teillä ei ole. Beati pauperes. Pitäkää peukkuja ettei tarvitsisi tänään painia elämän kanssa kovin paljon, mulle riittäisi kun kaikki vaan pysyis hengissä, onnellisena ja ehjänä. Viimeinen koski tätä maallista omaisuuttani, kaksi ensimmäistä teitä ja muita tavan elämää eläviä ihmisiä. Tiedän ettei se teilläkään aina helppoa ole mutta muistakaa vaikeuksien keskellä ajatella että myös meikäläisellä kyntää - ette ole siis yksin. Aurinkoista päivää, elämä koittelee vaan ei hylkää.

 

Kes 28. 2012

Jumalauta sain todella vihaista palautetta eilisestä orgasmia ja pieulustelupuuhia käsittelevästä kirjoituksestani. Oikein sähköpostin välityksellä, pitemmän kaavan kautta. Palautteen antaja ei edes tunne minua (siis sanan varsinaisessa merkityksessä) enkä minä häntä, olemme kumpikin vain rekisteröineet toistemme olemassa olon tällä maankamaralla. Mistä lie onkinut sähköpostiosoitteeni, minua ei pahemmin kiinosta. Onhan se niinkin, että kaikki kritiikki on hyväksi kunhan se on rakentavaa. Kyseisen henkilön argumentit vain olivat niin huvittavia, sekä vailla päätä ja häntää ettei paremmasta väliä. Olen hänen mielestään sairas yksilö, joka kannustaa nuoria mitä siveettömimpiin kokeiluihin, sellaisiin joita terve ihminen ei voi edes kuvitella. Minut pitäisi oikeasti sulkea laitokseen loppuelämäkseni, syynä eilinen teksti sekä aiemmat, joissa hänen mielestäni rienaan kaikkea sitä mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää. Olen hänen mielestään perverssi jolla ei ole muuta kuin naiminen mielessä. Vai niin. Laitoinkin sitten hänelle paluupostia, ihanko hän vahingossa oli kaatunut tietokoneen näytön sekä näppäimistön päälle ja jäänyt naamastaan kiinni, klikkaillut itsensä tälle sivustolle kun tekstin noin tarkkaan tunsi? Lopuksi vittuilua värkin kostumisesta ja tekopyhyydestä ynnä muuta. Kerroinpa hänelle senkin, että varsinkin peppupanoista olen linnassa saanut tarpeekseni - se on vittumainen kokemus kun keskellä yötä seisoo punkan vieressä 120 kiloinen alaston neekeri joka on valellut itsensä ruokaöljyllä. Nykyisin en enää piereskele, hanuristani kuuluu vain raskaita huokauksia sillä sen verran kovaa kyytiä talossa oli. (Muistakaa että tämä voi olla totta tai sitten sitä itseään).
No hittolainen, enhän edes maininnut tekstissäni laiskan mihen aktia, jossa naaras istutetaan pesukoneen päälle, mulkku sisään ja pitkä linkous päälle. Kyllä kone hoitaa homman eikä tule edes hiki. Puhumattakaan steariinin valuttelusta, ice -powerin käytöstä (tiikerisalva käy myös) enkä kiinalaisesta riippukeinusta. Kun kerran nuhteet on jo saatu, voidaankin sitten puhua niistä julkisten paikkojen akteista vaikka päätinkin etten viitsi kertoa niistä vielä. Enkä puhukaan omien kokemusteni yksityiskohdista mutta voin kertoa missä sitä kannattaa harrastaa ja missä ei. Jännitysmomentiltaan ehkäpä parhaita paikkoja ovat hissit, niistä kun ei voi lähteä käryn käydessä karkuun vaan jää kirjaimellisesti housut nilkoissa kiinni. Siksipä naisella on parempi olla hame ilman pikkareita ja miehellä pelkät verkkarit tai jotkut muut löysät (=napittomat /vetoketjuttomat) housut. Toisaalta, mitä isompi hissi ja mitä enemmän porukkaa niin siinä sitten huomaamattomasti. Jos pokkaa ja kunnianhimoa löytyy. Varsinkin  virastojen ja isojen kauppojen hissejä tulee välttää, niissä on lähes poikkeuksetta kamerat. Täydessä linja - autossa em. asustein ja likka syliin, takki puoli huolimattomasti likan jalkojen päälle niin homma käy kunhan sen tekee hitaasti ja suht äänettömästi (testattu). Kirkko on pyhää maata, siellä ei missään nimessä. Sen sijaan sairaaloista löytää yllättävän paljon paikkoja jonne kamerat eivät yletä mutta kärähtämisen vaara on suuri. Pointti on se ettei olla missään lukkojen takana, joten tästä syystä en arvosta ns. Kymppikerhoa kovinkaan korkealle. Ei mitään hohtoa naida kymmenessä kilometrissä lukitun WC:n oven takana.
Niin, kun menette seuraavan kerran lääkäriin ja hänen kysyessä vointia, vastaatte rehellisesti että panettaa. Tuijotatte syvälle silmiin ja sanotte tämän tilan olevan vaiva josta täytyisi päästä jotenkin eroon ja nopeasti. Seuraukset voivat olla positiivisella tavalla yllättäviä. Jos haluatte säpinää elämäänne, menkää rautatie - tai linja -autoaseman aulaan, ottakaa luuri korvalle ja olkaa puhuvinanne kaverin kanssa tästä sielua ja kroppaa raastavasta ongelmasta. Apu voi löytyä hyvinkin pian. Luonnollisesti puhelua ei pidä tehdä ihan kenen tahansa hiihtäjän vieressä ja muutenkin tulee noudattaa varovaisuutta. Jonkun silmää miellyttävän välittömässä läheisyydessä, mutta muistakaa että nykyään on perkeleesti susia lampaan vaatteissa. Siispä ei kenenkään vieraan asuntoon, mieluummin hotelliin. Jos nimittäin käy niin, että partneri osoittautuu kusipääksi niin hän jää hotellin valvontakameroihin eikä myöskään vaani kotiovella. Himaan kannattaa viedä vasta sitten jos ja kun on tutustuttu paremmin. Kesäisin uimarannat ovat ihan hyvä mesta tähän harrastukseen, joskaan ei pidä mennä yltiöpäisyyksiin sillä rannalta tulee lähdöt mikäli ranta on valvottu. Sinkuilla on näissä asioissa paskamaisempi osa, syy on siinä että yhteiskunta on täynnä kahjoja. Näin ei aina tiedä mitä vastassa on. Tosiasia kuitenkin on se, että maailma on täynnä sinkkuja jotka haluaisivat saada tyydytettyä tämän tarpeensa ilman omaa kättä tai leluja. Sitä kun ei vaan voi tuoda julki, muuten leimataan huoraksi tai kusipääksi joka ei muuta ajattele kuin pillua. Kuitenkin lisääntymis - tai paritteluluvietti on toiseksi vahvin itsesuojeluvaiston jälkeen. Erään tutkimuksen mukaan joka neljäs kadulla vastaan tuleva ihminen ajattelee seksiä. Miettikääpä sitä. Loppujen lopuksi sehän on samanlainen perustarve kuin syöminen, juominen tai nukkuminen. Mielestäni paras tilanne sinkuilla on se, kun voi harrastaa ns. kaveriseksiä joka palvelee kumpaakin osapuolta ilman mitään perheenperustamis - tai sitoutumismeininkiä. Joillakin onnekkailla asiat ovat näin, tunnen muutamia henkilöitä jotka tekevät tätä ihan järkiperäisesti ja kaveripohjalta. Mielestäni ei asiassa ole mitään tuomittavaa vaan luonnollinen juttu. Yleensä paheksujat ovatkin katkeroituneita ja kateellisia ihmisiä.
Palatakseni vielä tuohon Ice - power:iin, saatavana on myös Tallipoika - nimistä litkua. Samankaltaista ainetta mutta hevosille tarkoitettua. No niin niin, nyt teidän likaiset mielikuvituksenne täyttyvät hevostalleissa, navetoissa ja sikaloissa häärävästä hikisestä ukosta joten antakaapas nyt olla. Kyseessä on linimentti joilla on sama tarkoitus kuin Ice-Power:illa. Vaikutus ei ole aivan yhtä ärhäkkä mutta luo kuitenkin huikean tunteen kun kuuma ja jääkylmä kohtaavat - tiedätte kyllä mitkä. Saatavana hyvin varustetuista marketeista joissa on urheiluosastolla otettu huomioon ratsastusta harrastavat. Tietysti hevosten hoitoon erikoistuneet liikkeet on paikkoja joista tuotetta löytää. No niin, ajatus taas hyppii eli vielä tuosta julkisilla paikoilla naiskentelusta. Jos haluaa viedä jutun extreme - tasolle niin messut ja erilaiset ulkoilmatapahtumat ovat mainioita paikkoja. Retkituoli tai pari sekä eväskori, siinä sitten sitä voi “syödä” rakastuneesti sylikkäin katsellen samalla esiintyjiä tai paikalla olijoita.
Tässä tämä tällä kertaa, ehkäpä olisin voinut kertoa vähän tarkemminkin mutta kaikki aikanaan. Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia juttuja ja muistakaa ettei heti ekalla  kerralla tarvitse olla eväät leväällään vaan voi ehdottaa asiaa ja jos olosuhteet ja muut ovat kohdillaan niin mikäs siinä sitten. Kello on nyt yksitoista illalla ja saatte tämän luettavaksi aamusta, painun suihkuun ja nukkumaan sillä aamulla on noustava aikaisin. Huomenna jatketaan juttua, tosin aihetta en ole vielä tätä kirjoittaessa päättänyt mutta tekstiä tulee joka tapauksessa. Hyvää yötä vai pitäisikö sanoa hyvää huomenta rakkaat pikku pervertikot……

 

Orgasmi potenssiin tuhat
Kes 27. 2012

Naiset huom! Jos teillä on vaikeuksia erotiikan saralla ja nimenomaan orgasmin saamisessa, tätä juttua kannattaa ehdottomasti kokeilla. Testattu ja toimii, tosin ei kaikilla mutta niillä joilla toimii on vaikutus ollut likipitäen otsikon kaltainen. Kyseessä ei ole mikään huuhaa - juttu ja vaikka aiemmat tekstini ovatkin olleet - miten sen sanoisi, sieltä hieman omituisemmasta päästä, niin joskus on aika kirjoittaa asiaa. Monelle orgasmi on elämän ja kuoleman kysymys - oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Vaikka muuten parisuhde toimisi 110%:sesti, se kaihertaa jos sänkyhommissa ei saa nautintoa. Luonnollisesti se ei ole kummankaan vika, me ihmiset vain olemme niin erilaisia, vaikka näennäisesti samalla muotilla tehdäänkin mitä fysiikkaan tulee. Hyvä suhde kestää tämänkin puutteen, mutta pahimmassa tapauksessa se ajaa hakemaan helpotusta muualta, sitä useimmiten kuitenkaan saamatta. Pitkäaikaisen parisuhteen onni on siinä kun tuntee partnerinsa niin voi sanoa vaikka että vetele sillä pöytälampulla pitkin selkää samalla kun panet takaapäin, se tuntuu kiihottavalta. Tuo nyt tietysti oli karrikoitu juttu, mutta pyrin toteamaan sen tosiseikan että vain taivas on rajana. Olen nähnyt ja kokenut elämäni aikana yhtä sun toista, joten uskokaa kun sanon ihmisten saavan viboja mitä omituisimmista jutuista. Oikeesti.
Vaan nyt on löpisty tarpeeksi joten asiaan ja asian nimi on yksinkertaisesti banaanilikööri. Tuo makea likööri sisältää todella paljon, ellei eniten (tosin käyn Alkossa harvoin, en tiedä viimeisimpiä villityksiä) sokeria markkinoilla olevista likööreistä. Jutun juoni on siinä että liköörin sisältämä alkoholi auttaa sokeria imeytymään ja sokeri herkistää limakalvot, varsinkin kun se sivellään huolellisesti. Siis alakertaan, klitoriksen ympärille ja sisään joten älkää sitä nyt suuhunne alkako sivellä, huikat toki voi ottaa. Eli yksinkertaisesti kastatte sormenne (tai jonkun mielileluistanne) likööriin ja pyörittelette oikein kunnolla. Suositeltavaa on käyttää likööriä mieluummin reilusti kuin liian vähän, homma helpottuu ja vaikutus on parempi. Tiedetään, tiedetään, tahmeata hommaa mutta pieni hinta siitä palkinnosta jos homma toimii. Sitten ei kiirehditä, ettehän te juopottelekkaan että tyhjennänpä pullon huikalla ja odotan sekunnin kun putoan - tyyliin vaan liköörin on annettava tehdä vaikutuksensa eli on annettava aikaa limakalvojen herkistyä. Naiset, joille olen tämän kertonut ja joilla homma on toiminut, ovat sanoneet parhaimman lopputuloksen edellyttävän puolentoista - kahden tunnin odotusta. Muutamalla erittäin herkällä odotusajan loppu oli käynyt miltei ylivoimaiseksi - he olivat melkein saaneet orgasmin kävellessääm. HUOM! Tämä on kuitenkin vain ehdotus kokeiluun, en siis mainosta mitään satavarmaa konstia, sillä jos tämä sellainen olisi niin tämä olisi jo patentoitu ajat sitten.
Kaikilla tämä ei siis toimi, osa on tuntenut niin suurta kirvelyä että oli pakko pesaista pois ja lopettaa leikki kesken. Osa on taas kertonut että alkuun tuntui pientä kirvelyä mutta sitten alkoi helpottaa ja näistä osalla homma toimi, osalla ei. Parisuhteessa tämänkin homman voisi ottaa osana esileikkiä eli partneri voisi hoitaa tuon aineen sivelyn, saattaisi jopa edesauttaa asiaa mutta malttia! Liika hätiköinti johtaa ei toivottuun lopputulokseen eikä mielestäni kasto, pisto ja ravistus - tekniikassa muutenkaan ole mitään järkeä. Vai oletteko joskus pesseet itsenne painepesurilla kun on täytynyt nopeasti saada itsenne puhtaaksi? No varmasti ette ole, sama juttu tämän kanssa. Sitten, tiedän muutaman naisen jotka ovat seonneet koska heidän kohdallaan homma toimi yli odotusten. Sekoamisella tarkoitan sitä etteivät he saaneet tarpeeksi vaikka myöhemmän kertomansa mukaan olivat ikään kuin loputtoman orgasmin kourissa. He olivat haukkuneet puolisonsa ja äityneet suorastaan väkivaltaisiksi, vaatiessaan rakastelun jatkumista kun ukkoparat eivät olleet kyenneet siihen tahtiin mitä naiset heiltä vaativat. Tosin tämä on jo aika harvinaista mutta onhan sitä yliherkkyyttä joillekin aineille tai hajuille eli saadaan allergisia oireita - joskus vakaviakin - joten kaipa tätä tilaa sitten voisi verrata johonkin tälläiseen. Mitä tuohon miehiseen kestävyyteen tulee, niin äijille voisin suositella ns. “Köyhän miehen viagraa” eli kaikessa yksinkertaisuudessaan pyöräytetään tavallinen kumilenkki kullinjuureen, ei liian löysästi vaan pienellä kireydellä. Juju on siinä että stondiksen alkaessa veri pääsee penikseen muttei sieltä pois, joten seisokki ei lakkaa ennenkuin kuminauha on poistettu. HUOM! Tässä on kaksi vaaratekijää; liiallinen veren pakkautuminen voi aiheuttaa vakavia vaurioita ja jonkin aikaa kumirenksun oltua paikoillaan sitä on todella hankala ottaa pois. Syy tähän on se (tästä naiset tykkää), että penis saa paksuutta lisää (toisilla enemmän, toisilla vähemmän)  veren pakkautuessa varteen.  Kullin paksuuntuminen tietysti lisää osaltaan nautintoa. Noin tunnin jälkeen kuminauha on niin syvällä ettei sitä niin vain nypätä pois, lisävaikeutena on paikkojen liukkaus. Ei se tietenkään niin syvälle painu etteikö sitä näe mutta kireässä se on. Kannattaa siis varautua tähän, esim. sopivan vahvuinen sukkapuikko ei ole liian terävä joten se on aika oiva apuväline poistoon. Voin rehellisesti tunnustaa kokeilleeni tuota kumilenkki - juttua ja toimii, alussa tuntuu pientä kipua mutta se menee ohi. Toinen juttu miehille (jotka ovat naisten mielestä muutenkin liian herkkiä) on spraykermavaahto, siis painepullossa myytävä kermavaahto. Vaikuttavana aineosana ei ole itse kermavaahto vaan synteettiset ainesosat jotka saavat mulkun pään herkistymään. Itse en ole kokeillut, tietämykseni on lähinnä huhujen varassa.
No niin, tälläinen juttu tänään, osaltaan siksi että allekirjoittanutta panettaa ja aion tästä hilpaista suihkuun ja kantaa vaimon sänkyyn. Huomenna saa näet nukkua ( mikäli luoja ja koira niin suovat) hieman pidempään. Noita juttuja kannattaa koittaa ettei se seksielämä mene siihen, että vain lauantaisin saunan jälkeen pimeässä peiton alla. Mihinkään hulluuteen tai terveydelle vaarallisiin juttuihin en teitä yllytä, kaikki nuo edellämainitut (paitsi se kermavaahto) ovat testattu ja hyväksi todettu. Toivottavasti teillä ja kumppanillannekin (joskaan sitä ei tuossa banaanilikööri - touhussa välttämättä tarvita) riittää avointa mieltä ja kokeilunhalua sillä pielustelu on maailman hienoin ja herkin asia. En laittaisi pahakseni jos joku uskaltautuu kokeilemaan ja kommentoimaan kokemuksistaan. Toivotankin teille antoisia hetkiä ja toivon tosissani että em. jutut toimivat, ne antavat aivan uutta potkua - vähän samaan tapaan kuin mitä julkisilla paikoilla rakastelu. Muistan yhdenkin kerran kun me… No en varmasti kerro! Ehkäpä sitten joskus myöhemmin (mutta on se vaan jännää touhua). Hyvää ja nautinnollista yötä! (Olkoonkin että saatte tämän vasta aamulla luettavaksenne).

 

Naftapastori - palvelut
Kes 26. 2012

Haluaisitko; tulla vihityksi / kastetuksi (siis sen ihanan lapsosesi) tai pitää konfirmaatio tilaisuuden 100 km/h:n vauhdissa? ( Transitista ei irtoo enempää tällä hetkellä) Siunaamisia ei, ne ovat aina surullinen ja vakava juttu, se puoli hoidettakoon perinteisellä tavalla ja arvokkaasti niin kuin kuuluukin. Muut palvelut ovat lähitulevaisuudessa mahdollista toteuttaa. Ennenkuin kerron miten ja miksi, haluan tuoda kaikille tiettäväksi että tämän tekstin ei ole tarkoitus rienata tai muuten pilkata kirkkoa eikä kirkollisia menoja. Koska nykyään on prätkä,- metalli,- ja muita ei perinteisiä kirkonmenoja, ajattelin perustaa palvelun joka toimii kiireen täyttämässä yhteiskunnassamme. Yrityksen nimeksi tulee: Naftapastori palvelut - kirkko kieseillä. Ainoa uhkatekijä on tietysti lääkintähallinto, mielisairaalasta käsin ei paljon firmoja perustella. Eihän sitä voi firman osoitteeksi ja pääkallopaikaksi merkitä suljettua osastoa. Kaiken lisäksi se ei herättäisi kovinkaan suurta luottamusta komeillessaan kultaisin kirjaimin käyntikortissa.
No tietysti meikäläisen on kouluttauduttava papiksi, täytyyhän tuossa virassa olla pätevyys siinä missä muillakin toimialoilla. Laitan paperit vetämään heti kun saan tämän kirjoitettua jotta homma etenee. Tämä loistava markkinaidea - joka muuten olisi saanut suljetulla osastolla raikuvat aplodit - kajahti päähäni ajellessani tuolta maakunnasta kotiinpäin. Vettä tuli kuin Esterin perseestä ja tuttu, hieman Niagaraa pienempi putous valui Transitin katosta suoraan oikelle reidelleni. Vesilammikon kasvaessa kuskin penkillä siihen mittakaavaan, mikä vaaditaan karppien suuri mittaiseen allaskasvatukseen, ajatus alkoi hahmottua. Koska en ole lukuisista paikkausyrityksistäni huolimattasaanuttuota vesiputousta hillittyä, sitä pitäisi jotenkin hyödyntää.Ennen olen kyllä funtsinut turkkilaista saunaa sillä lämmitylaitteen takia on kabiini sateisilla keleillä niin saatanallisessa höyryssä ettei ulos näe.Sitten se ajatus tuli; kastemalja virtaavassa muodossa! Helvettiin vanhat lasikulhot ja hiljainen mumina olohuoneessa -nyt tien päällekersalle nimeä antamaan. Kuulaa kun pitää hieman vaihdekepistä kuskiin päin, vesi valuu suoraan kastettavan päälakeen. Ei tarvitse enää papin kauhoa haljua kraanavettä mistään kiulusta. Lisämaksusta teen reiän tuulilasiin, niin saadaan pissapojasta prosenttipitoista Lasolia penikan päälle ja homma käy kätevästi, nimi per suihkaus. Koska Transitia joutuu pykältämään koko ajan aivan perkeleesti, niin polkimien poljenta muistuttaa vanhan urkuharmoonin soittoa. Palkeiden puhinaa toimittaa järjettömän lämpöisenä käyvä lämmityslaite huokuvine puhaltimineen. Radion kautta saadaan kulloiseenkin tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Tosin vain jos saadaan tehoja kiinalaisen työn riemuvoittoon jostain. Tupakin sytyttimeen saa kahvinkeittimen joten tarjoilupuolikin on hoidettu, no jostain huoltsikalta voidaan hakea syötävät.
Vihkiminen onnistuu kun raivaa peräkopista kamat pois, peräkärry perään ja auto sekä peräkärry yhdistetään leveillä lankuilla. Näin vihittävä pari tulla ikäänkuin kirkon ovista sisään kun pidetään takaovet auki ja nuoripari lähtee kävelemään peräkärryn takaosasta. Tämä vaihe täytyy suorittaa nopeasti ettei virkavalta innostu seremoniasta. Kabiinin ja peräkopin välinen seinä huis vittuun niin saadaan alttarille tila. Tätä markkeeratkoon leveähkö uretaanilevyn pätkä jonka muija voi päällystää silkillä ja sametilla. Repsikan jakkarasta tehdään yhdistetty saarnastuoli/sakasti, toiminta määräytyy tilanteen mukaan. Mainittakoon että koska olen sangen perseaukinen  ( jos ei vielä tässä vaiheessa ole käynyt selväksi), niin takakopin seinille tulee kiinteät kolehtihaavit. Olen ajatellut sellaisia peltisiä jerrykannuja, johon rälläköin myntin mentävän viillon. Niillä on saatanan kätevä kantaa päivän tuotto talletettavaksi (muualle kuin pankkiin). Kolehtia kerätään vain siksi että hankintalistalla on aivan luokattoman isot äänentoistolaitteet, normaali puheääni ei kuulu Transitissa melun takia. Eli takapenkkiläisten on aivan mahdoton kuulla mitä edessä puhutaan, samoin on kyllä etupenkkiläistenkin. Itseasiassa meteli on niin kova, että kolehtihaavien viereen seinille tulee paperipyyhetelineet, joista voi ottaa servettejä verta valuvien korvien putsaamiseen. Vihkimisen jälkeiset bileet voidaan kyllä Transitissa pitää, mutta tanssiminen on ehdottomasti kielletty. Pohja ei kestä ei minulle myönnetä minkään valtakunnan vakuutuksia joilla voisi sattuneen vahingon asiakkaalle korvata.
Konfirmaatiotilaisuus ja koko rippikoulu tai leiri onnistuu perinteisiä menetelmiä paremmin. Nuoriso vain peräkoppiin, uskonnolliset teokset perään ja takaovet kiinni. Ulos ei ole tulemista ennenkuin luvut on luettu ja kappaleet ja vaadittavat osiot ovat opittu. Rippileirien ajaksi väliseinä asennettaan takaisin paikoilleen ja siihen jätetään pieni tarkkailuluukku jottei nuoriso pääse harrastamaan esiaviollista seksiä tai kärheemään tarpeettoman paljon tupakkia, juopottelusta nyt puhumattakaan. Jos ei oppiminen kiinnosta, niin sitten soratietä sen verran mitä kottosesta lähtee. Kyllä sitä kun aikansa on lennellyt pitkin peräkoppia ja kallo vuotaa verta, tulee korkeammat voimat mieleen ja taas ollaan lähempänä sitä mitä leiriltä haetaankin. Taidankin sertifioida rippikoulumenetelmäni. Ehtoollisleiviksi kelpuutettakoon ne pahvipöntöissä myytävät perunalastut (huomaatteko, tekstini ei sisällä tuotesijoittelua, mitä nyt toi Lasoli jostain tonne livahti) sillä en tiedä missä myydään virallisia versioita. Kanttori - joka toimii kuskina - on luonnollisesti selvä joten muut voi vetää perseet olalle - paitsi rippikoululaiset.
Tuossa noi nyt oli muutaman kymmenen kilometrin matkalla mieleen tulleet hahmotelmat, toki Transitista saisi oivan palvaamonkin sillä savusta ja kärystä ei ole puutetta. Se on vaan toi Eviran porukka niin tarkkaa ettei onnistu. Aika äkkiä ne olis perässä jos tuolla maakunnassa ajelisin muutamia satoja kiloja lihaa savustumassa auton perässä. Parempiparkaisille voisi myydä elämysmatkailua nimellä “Tavan duunarin työmatka”, he kun ovat tottuneet noihin uuden uutukaisiin autoihin jossa ei ole eikä tule vikaa ja jos tuleekin niin viedään merkkikorjaamoon. Toista se on tuo -88:n tunnelma, talvella ei lämmityslaite toimi ja mateellakin on karheampi nahka kuin mitä tossa on renkaat. Kerran olin kaupungilla ajelemassa ja joku kloppi räkäs ajoradalle niin siinä sitä mentiin vesiliirrossa kylki edellä. Ei muuten vituttanut mutta kun lämmintä oli +34 astetta ja latu kuiva, niin kyllä väki katsoi että millä helvetillä toi ton poikkiluistoon leipoi? Talvisaikaan elämysmatkailijat saisivat vaihtaa rengasta -38 asteen pakkasessa ja viritellä pakoputkea kiinni rautalangalla poliisien kiskoessa sorkkaraudalla rekkareita irti. Olisi siinä lastenlapsille kerrottavaa ja uhkailtavaa; jos ette ole perkele kunnolla niin teidät heitetään sen kajahtaneen työläisen kyytiin. Taas olisi pirtissä rauha taattu useiksi kuukausiksi eteenpäin.
Leipä ei tällä saralla loppuisi, tilauksia voisi ottaa vastaan mihin kellonaikaan tahansa, sehän ei katso kelloa kun lapsi syntyy tai joku haluaa rengastaa itsensä. Transit kulkee kelillä kuin kelillä eikä jätä tien päälle joten takuuvarmaa toimintaa. Naftarahat ja muodollinen korvaus, kukapa sitä toisten onnella haluaa rahaa tehdä - en minä ainakaan. Kannattaa ottaa yhteyttä, moni on saunonut tai uinut on autossa mutta todella harva on kastanut lapsensa tai myynyt munansa 100 kilometriä tunnissa kiitävän Transitin peräkopissa. Puhumattakaan siitä että olisi teljennyt jälkikasvunsa kyseiseen tilaan yhdessä mielisairaan papin kanssa, kirjoitettua sanaa oppimaan ja ripille pääsemään. Tehän tiedätte että minulla on se huippuluokan kamera jolla niitä toridokumentteja taannoin tein, voisin ottaa kuvat aina tilaisuudesta ja lähettää ne teille. Siis sitten kun olen pahimmat myöhäisillan mokat linkittänyt Youtubeen ja muihin palveluihin, jaettu ilohan on moninkertainen ilo niin kuin tiedätte. Eli pokatkaa nyt jostain joku vastakkaista (mieluummin, vihin kyllä ennakkoluulottomasti kaiken karvaisia, mutta olisi miellyttävämpää silmälle) sukupuolta oleva tyyppi ja tulkaa vihittäväksi, nopein pari saa häälahjaksi luvan massata Transitin alustan. Oikeesti, menkää naimisiin varsinkin te jotka olette sitä pitkään hautoneet. Ei se lykkäämällä siitä parane eikä kannata miettiä sitä kun ei ole mukamas varaa järjestää häätilaisuutta. Toistenne kanssahan te aivoon menette, ettekä niiden viinaa kärkkyvien ja kateellisten kusipäiden kanssa. Syökööt ja juokoot kotonaan. Kesä on parasta aikaa, talvella joutuu laittamaan booliin enemmän viinaa ettei se jäädy. Vihkimisiin!

 

Torillapa sitä vasta onkin hyvä taivuttaa!
Kes 25. 2012
Okei, tunnustan heti ettei ihan tervettä touhua, mutta oli ihan pakko jatkaa sitä eilen julkaisemaani psyykkeentaivutus - teemaa sunnuntaina ja tällä kertaa eräällä torilla. Siellä yksi naaras kävi niin kuumana ettei hyvä tosikaan. Minulla oli hauskaa, tosin pelkäsin torivalvojan tai virkavallan keskeyttävän tämän hupini mutta turhaan, torimyyjillä oli ilmeisesti yhtä tylsä päivä kuin minulla joten he tyytyivät seuraamaan tilannetta.
Tosiaan, eilen sunnuntaina tympääntymiseni saavutti kulminaatiopisteen, enkä kyennyt enää istumaan aloillani vaan päätin lähteä maakuntaan. Ajelin päämäärättömästi pitkin teitä kunnes saavuin erään keskisuuren paikkakunnan keskustaan. Tämä paikkakunta näytti olevan virkeämpi kuin muut joiden läpi olin siihen mennessä ajellut. Ihmisiä oli paljon liikkeellä joten minäkin päätin jalkautua, jos vaikka löytyisi joku avoinna oleva ruokapaikka tai joku minne voisi istahtaa hetkeksi. Jalkani veivät kuitenkin veivät minut hieman keskustasta sivuun ja huomasin olevani torilla jossa oli täysi tohina päällä. Oikea asenne - ajattelin - ihmiset ovat saaneet tarpeeksi Juhannuksesta joten hyvä etteivät nyhjötä kotonaan. Köpyttelin torikahvioon, tilasin ison mukin kahvia ja istuin pöydän ääreen seuraamaan ihmisten touhuja. Saatuani kahvini loppuun, kaivelin tupakoita esiin ihmetellen mikä ihmeen mötikkä on taskussa. Kamera perkele, se oli jäänyt aamuiselta lenkiltä hupparin taskuun kun otin kuvia koiruudesta. Välittömästi tiesin mitä seuraavaksi tekisin. Kiitin kahvilanpitäjää makoisasta mokasta ja lähdin lampsimaan torin reunalle, jossa otin kameran esiin ja aloin tärkeän näköisenä tähtäilemään kuvakulmia torin melko vilkkaasta elämästä.
Hetken kuvailtuani huomasin erään naisen tuijottelevan minuun päin, ilmeisen kiinnostuneena siitä mitä olin tekemässä. En ollut huomaavinani tätä selkeästi oman arvonsa tuntevaa tanttaa (käytös paljasti kilometrien päähän, ei normi ihmisen tarvitse korjailla kesähattuaan joka minuutin välein) vaan jatkoin mukamas kuvien ottamista ja puhuin välillä sanelukoneeseeni. No vittu mulla mitään sanelukonetta ollut, kunhan pidin kännykkää kämmeneni suojassa ja sain kunnon efektejä näppäinten painalluksesta aiheutuvista piippauksista. Jumalauta mä olen sairas, mutta minkäs teet. No, tää tantta alkoi viimein lähestymään hieman omalaatuisella kävelytekniikalla tai sitten hän oli ottanut viisivuotiaan lapsensa (jos hänellä sellaista edes oli) korkokengät lähtiessään jalkaansa. Suoraan kohti hän ei kehdannut heti tulla, vaan pysähtyi ostamaan ison, läpinäkyvän pussillisen punaisia omenoita. Vasta sen jälkeen hän lähti viistosti kulkemaan suuntaani, antaen sen vaikutelman kuin olisi poistumassa torialueelta. Kohdalleni päästyään hän ei malttanut olla jälleen kohentamatta sitä vitun kesäräyskäänsä, samalla kysyen mitä mahdollisesti puuhasin. Esittelin itseni kylmästi freelance-toimittajaksi, tällä hetkellä tein dokumenttia yhdelle valtakunnan mainoskanavista ja sama juttu päätyisi myös aikanaan erääseen valtakunnan johtavista aikakausilehdistä. Eihän teillä ole kuin tuo kamera? - kimitti tämä naikkonen johon vastasin että näissä johtavissa malleissa (totuus: toiseksi halvin erään kodinkoneliikkeen valikoimissa, kuitenkin video - toiminnolla varustettu) on pitkälle kehittyneet video - ja editointimahdollisuudet sekä linkitykset, nytkin kuvaa menee suoraan studiolle.
Vaikutus oli sama kuin olisi heittänyt saatanalle viattoman sielun. Akka pyörähti ympäri, käsi hamusi veskaa ja pian vedettiinkin pakkelia ja väriä entisten kerrosten päälle. Nopea pyörähdys meikäläiseen ja sain ihailla hänen ihania silmiään, ripsiä näytti olevan kaikki kolme  kummassakin silmässä helvetillisen paakkuuntumisen vuoksi. Siinä hän räpytteli niitä ohi lentävien pulujen ihmetellessä että mistä vitusta lentää nokea vai mitä tuo musta mönjä on? Kohotin kamerani, piippautin puhelintani - korjaan sanelukonettani - sanoen: “Torielämää, asiakkaan näkökulma”. Akka lehahti punaiseksi (siinä meni muuten fiilikset tämän syksyn rapujuhlista) ja sopersi ettei hän nyt oikein voi, johon minä että rohkeasti vaan, kuva pyörii jo. Alkuun kyselin nimeä ja yleisiä juttuja, viimein erehdyin kysymään hänen taustoistaan. Naikkonen aloitti historiikin kertomisen jostain venäjän vallan ajoilta jolloin keskeytin hänet tylysti sanomalla että Antiikkia, Antiikkia - ohjelma kuului toisen kanavan ohjelmistoon. Varmasti naaras olisi tappanut minut siihen paikkaan mutta kun täydellisyytensä lumoissa oli siinä uskossa että pääsee televisioon niin ei uskaltanut. Nopeasti hän keräsi itsensä ja kertoi lyhyen version itsestään ja siitä kuinka ihana on palata maalle hengittelemään lapsuuden aikaisia tuoksuja. Tähän oli pakko kuitata että haisiko teillä sitten paskalle, nyt on selvästi havaittavissa ilmassa jotain muutakin kuin kevään kukkasten ja lapsuuden tuoksuja. Muija rupesi ottamaan kierroksia mutta hillitsi itsensä. Minun oli pakko antaa siimaa ja pyytelin anteeksi kielenkäyttöäni, me toimittajat kun olemme tälläisiä suorapuheisia. Lyyli sanoi ettei se mitään, hän ei vain ollut tottunut vulgääriin kielenkäyttöön.
Keskitin mielenkiintoni hänen ostoksiinsa sanoen rouvan ostaneen komeita valkeita kuulaita ison pussillisen. Selkeästi havaitsi että ko. omenat olivat rose -lajikkeen punakoita omenoita, kunhan koitin mitä muija sanoo. Matami veti palkeet täysi ilmaa ja kailotti asiantuntevalla äänellä että kyseessä eivät olleet valkeat kuulaat vaan aivan toisen lajikkeen edustajat. Sanoin että älkääs nyt, kyllä minä toreja kolunneena ja vanhana ruokatoimittajana tiedän mitä omenoita nuo on, sitä paitsi tuo torikauppias on varastanut ne mummolani omenatarhasta, ainoa paikka missä lajiketta kasvaa eli te olette ryhtyneet varastettuun tavaraan niin kuin laki tämän määrittelee. Tantta lehahti punaiseksi sanoen ettei hän tiennyt varastetusta tavarasta mitään, hyvässä uskossa oli ostanut. Sanoin että sen nyt on sivuseikka, juttu oli yleisesti tiedossa tällä kylällä eikä sitä kukaan pitänyt minään joten siitä ei kannata hermostua, mutta nuo ovat siitä huolimatta valkeita kuulaita. Akka alkoi huutamaan minulle, haukkuen tietämättömäksi ja sivistymättömäksi mieheksi joka ei tiennyt omenalajikkeista mitään ja joka oli liian laiska tekemään kunnon töitä. Tähän oli tietysti pakko laittaa vastaan kysyen etteikö rouva muka pitänyt toimittajan työtä kunnon työnä, varmasti luki jotain lehteä joka päivä. Helvetillinen vuorisaarna jatkui kaikista epäkohdista mitä hän vaan löysi ja keksi meikäläisestä. Olin itsekäs retale, jolla ei edes hiukset kasvaneet päässä eikä ulkomuoto muutenkaan ollut sovelias julkisilla paikoilla liikkumiseen. Lopulta päätin hiljentää hänet ja sanoin ylivertaiseen sanelukoneeseni sanat: “Rane, tuliko kaikki talteen, tästä tulee hyvää materiaalia!”
Silloin muija muisti mitä olin niin sanotusti tekemässä. Hän pyysi vuolaasti anteeksi hermostumistaan, on ollut hermo niin kireällä ettei hän oikein tiennyt mitä suustaan päästi. Totesin kylmästi ettei asia ole enää minun käsissäni vaan tuotantoyhtiön. Niin, tästä tulee ohjelman ja lehden ilmestymisen jälkeen myös pätkä Youtubeen, josko rouva tietää mikä Youtube on? Akka vapisi, sanoi että hän tekisi mitä tahansa jos voisin peruuttaa äskeisen. Hän ojensi käynttikorttinsa sanoen olevansa todella kiitollinen jos mitään ei vuotaisi julkisuuteen, rahaa hänellä oli. Lupasin katsoa mitä voin tehdä. Naikkonen lähti selvästi järkyttyneenä istumaan läheiselle penkille. Minä taas puolestani onnistuin saamaan kännykän ja kameran avulla torin toisella laidalla ilmaisen aterian (täytyyhän toimittajalle ruokaa antaa kun kerran jutunkin meistä tekee) sekä yhdelle pariskunnalle ilmiriidan aikaiseksi. Lupasin nimittäin pariskunnalle ilmaisen, viikon loman etelässä jos he paljastavat karmeimmat salaisuudet parisuhteessaan ja sen ulkopuolella. Näin julkisesti, suoraan valtakunnan verkkoon. Kuulin siinä aika ramukkaita juttuja, osa sieltä härskeimmästä ja oudoimmasta päästä kunnes tyhmä ukko meni paljastamaan liikaa ( ei tosiaankaan pidä käydä töräyttämässä naapurin eukkoa) ja riita oli valmis. Pariskunta ei ollut huolissaan mahdollisesta julkisuudesta, he juoksivat huutaen puistoa kohden, ukko edellä ja muija perässä. Istuin jälleen kahvilan pöytään litkimään kahvia. Osoittaakseni teille rakkaat lukijat etten ole täysi sika, ojensin lompakkoni yhdelle ukolle kertoen hänen saavan sen pantiksi siitä etten lähde juoksemaan karkuun, jos saisin lähettää hänen puhelimellaan yhden tekstiviestin. ( No en minä niin pimeä ole että omastani lähettäisin, vaikka numeron saakin jemmattua niin ettei se näy ). Äijä suostui ja kaivoin omenaeukon käyntikortin esiin, lunttasin siitä puhelinnumeron ja laitoin hänelle viestin: Olkaa huoletta, ette ole osallistunut minkäänlaiseen ohjelman tekoon - kyseessä ei ollut edes piilokamera. Seuraavan kerran kun teitä lähestytään toimittajan statuksella, pyytäkää näyttämään pressikortti. Muuten oli mukava jutella kanssanne, tosin hermonne on huonossa kunnossa niin kuin mainitsitte. Kannattaa ottaa parin viikon putki niin eiköhän se siitä. By the way, hattunne on aivan hanurista - polttakaa se.
Kiitin ukkoa puhelimen lainasta ja lähdin ajelemaan kotia kohti omatunto suhteellisen puhtaana. Tämä on niitä meikäläisen papin pää mutta paholaisen kädet - olotiloja. Matkalla lupasin itselleni että nyt saa olla psyykkeen taivuttelut sikseen, aika keskittää tarmonsa johonkin muuhun. No, arki alkaa taas maanantaina.

 

Todella ärsyttävää psyykkeen taivuttamista
Kes 24. 2012

Ottaako päähän? Oletko turhautunut? Vituttaako? Haluatko jakaa tätä tunnetilaa myös muille, aina perhepiiristä tuttujen kautta jokaiselle vastaantulijalle? Kerronpa miten se onnistuu, vieläpä niin ettei sinun tarvitse aukoa päätäsi kenellekään, riittää kun juttelet itseksesi.
Ihminen on siitä onneton olento, että sen psyykettä ja henkistä tasapainoa on helppo järkyttää ja ohjailla. Mikä taas johtaa tekemään tälläistä, onkin sitten toinen juttu. Omalla kohdallani se on turhautuminen. Tuo mitään tekemätön olotila on sellainen mikä saa minut tekemään asioita joita ei todellakaan pitäisi tehdä. En tarkoita tällä sitä, että pitäisi painaa töitä 24/7, se johtaa hyvinkin pian loppuun palamiseen ja sitten ei kyetä tekemään mitään. Kohtuus kaikessa. Joka tapauksessa, kerronpa muutamia takuuvarmoja juttuja joilla saa kanssa eläjät hermostumaan takuuvarmasti, niin lapsellisia juttuja kuin ne ovatkin, tai ehkäpä juuri siksi. Eilinen oli juuri tälläinen typerä päivä jolloin ei kertakaikkiaan ollut mitään tekemistä, tein normi rutiinit ja vähän ylimääräistäkin. Ehkäpä tätä ärtyneisyyttä lisäsi se, että minulla on ollut todella helvetilliset päänsäryt reilun viikon.
1. Kommentoi itseksesi TV - ohjelmaa, oli se sitten mikä tahansa.
Tämä on todella hyvä konsti purkaa vitutustaan, kohdehan on tuo typerä laatikko ja sieltä tulevat vieläkin typerämmät ohjelmat joten et loukkaa ketään paikalla olijoista. Lisäksi saat hetken kommentoituasi ohjelmaa, katsella sitä ihan keskenäsi eikä tulevaisuudessakaan leffaseuraa ole heti tyrkyllä. Uhrikseni joutui kotimainen ja tunnettu elokuva, pääosissa sen aikakauden suurimpia tähtiä. Minulla on muutenkin jonkinlainen vihasuhde kotimaisiin vanhoihin elokuviin, joka taas johtuu siitä että puheesta ei ota Erkkikään selvää ja musiikki hajottaa kaiuttimet. Mikä siinäkin on ollut niin vitun vaikeaa? Kun kerran musiikin saa tulemaan ulos desibeleillä mikä aiheuttaa runsasta verenvuotoa korvista, niin eikö sitä haudantakaista muminaa saa  yhtään selvemmäksi. No joka tapauksessa, tämä ärsytyskeino on hyvin vapaavalintainen ja monimuotoinen, siitä voi jokainen kehitellä oman variaationsa. Itse aloitin toistelemalla vuorosanoja yhtä dramaattisella äänensävyllä kuin elokuvan näyttelijät, toki sillä erotuksella että tällä kertaa vuorosanat pyrin lausumaan yhtä lujaa kuin mitä elokuvan musiikillinen anti oli. Jatkettuani aikani tätä, vaimoni (joka puuhasi tietokoneella jotain) lausui tuttuun tapaansa että taasko se alkaa jne. Kun sain tarpeekseni vuorosanoista, siiryin elokuvan tekniseen toteutukseen; paska valaistus, paska ääni, miksi pelkkiä päiväsaikaan tehtyjä kohtauksia - eikö tekijöillä keinovalo riitä etc. Tässä vaiheessa vaimoni käy jo melko hyvillä kierroksilla. Sitten itse elokuvan juoneen; no eihän toi vittu ole loogista, ei kukaan voi olla noin tyhmä, käyttääkö ne kamaa vai miten ne tossa onnistui jne. Äärimmäisyyksiin kannattaa mennä. Eräässä elokuvan kohtauksessa päähenkilö painaa kassakoneesta nappia joka saa rahalaatikon tulemaan ulos koneesta. Laatikko osuu elokuvan konnaa leukaperiin ja tämä pyörtyy. Oli siis aivan pakko ottaa kodin kaikki lääketiedettä käsittelevät opukset olohuoneen pöydälle ja tutkia suureen ääneen voiko tuo olla fysiologisesti mahdollista? Ei kenelläkään noin heikot leuat ole? Tässä vaiheessa vaimoni sai tarpeekseen ja paineli makkarin puolelle katsomaan TV:tä ja uskoisinpa ettei kyseessä ollut sama kanava.
2. Esitä yksinkertainen asia aivan helvetin vaikealla tavalla
Tämä on suosikkini, läsnäolijoilla palaa hihat yleensä välittömästi ja toisinaan heidän käytöksensä muuttuu sangen väkivaltaiseksi.  Otetaanpa esimerkki; Allekirjoittaneen on poistuttava pääosin keraamiseen kammioon, missä todennäköisesti tapahtuu ei niin astraalihahmon irtautuminen kehosta. Tapahtuman jälkeen luonnollisesti allekirjoittaneen on edesautettava sademetsien tuhoamista sillä se on ympäristön viihtyvyyden kannalta - ja omaltakin - välttämätöntä. Teen tämän kuitenkin sielu valaistuneessa tilassa, sillä näin ehkäisen virusinfektioiden leviämistä. Tähän liittyy luonnollisesti kromijäljitelmän kääntäminen asentoon, mikä tuottaa kemiallisen yhdisteen purkautumisen juoksutusputkesta.
Suomennetaanpa: Minun on mentävä vessaan (pääosin keraaminen kammio = laatoitus) paskalle. (Ei niin astraalihahmo = paskapökäle, selvästi havaittavissa jolloin se ei ole varsinainen astraalihahmo). Sitten on pakko pyyhkiä perse (edesauttaa sademetsien tuhoamista = luonnollisesti WC-paperi ja sen raaka -aineena käytetyt puut) ympäristön ja oman viihtyvyyden kannalta (torttu alkaa käryämään hanurin ympärille melko nopsaan jos persettä ei pyyhtä) virusinfektion leviäminen on sanomattakin selvä. Sielu valaistuneessa tilassa (=omatunto puhtaana) ja kromijäljitelmän kääntäminen (= WC:n hanan kääntämistä) ja kemiallinen yhdiste  (= luonnollisesti vettä.) Näin sitä saadaan paskalla käynnistäkin pienehkö stoori, yllä kerrottu oli lyhyt versio esimerkin vuoksi, näitä kannattaa treenata sillä sitä ärtyneemmäksi ihmiset saa pitempi tilanne selostus. Seuraava liittyy päivittäiseen kaupassa käymiseen ja saatte itse miettiä mitä tapahtuu: Elintoiminnolle tärkeiden resurssien loppuminen ajoi minut siihen tilaan, minne päästään seinässä olevien liikkuvien kappaleiden väistyessä. Kiersin kehää myötäpäivään nopeuttaakseni resurssien saamista, vaikka ennen niiden omistusoikeuden siirtymistä onkin suoritettava ekonominen tapahtuma jossa punnittaisiin likviditeettini. Kantamaani petrokemialliseen häkkiin päätyi mm. kellertäviä, ikään kuin polvella taitettuja kappaleita, muutamia avaruuden ilmatilaa edustavia paketteja jotka sisälsivät runsaan proteiinipitoisuuden ja NaCl:n yhdistelmiä, pakkausten gravitaatioarvon ollessa kilon muutamia kymmenyksiä. Lisäksi alipainemenetelmällä kohteesta ulos saatua nestettä, historian kautta aikain suurimman huumekartellin tai lähtömaan tunnetuksi tekemää tuotemerkkiä sekä verisuonia supistavaa ainetta ja plastisia esanssikappaleita. No eihän ollut vaikea kauppalista? Mutta alas luettelemaan tota jollekin silloin kun kiire on suurimmillaan niin….
3. Linja - autopysäkki
Tässä on turpaan saamisen riski hyvin suuri, joten kannattaa paneutua kohdehenkilön valintaan huolella. Onnistuu parhaiten maaseudulla, varsinkin pienillä paikkakunnilla missä väkimäärä ( = outojen, siis tuntemattomien ihmisten) tuplaantuu kaksinkertaisesti tai ainakin huomattavasti. Kyttäät kylällä jonkin aikaa ja kun näet sopivaa aktiviteettia, jysäytät perseesi linja -autopysäkin penkille ja alat tuijottamaan taivaanrantaan, välillä kelloasi vilkuillen. Ei mene kauankaan, kun saat seuraasi oudon henkilön joka ensin epätietoisena pälyilee ympärilleen kunnes viimein tiedustelee sinulta mahtaako linja - auto mennä piakkoin? Vastaat myöntävästi ja jatkat taivaanrantaan katoavaan tien kyttäämistä. Viimeistään kymmenen minuutin kuluttua outo kysyy onko linja - auto myöhässä? Kieltävä vastaus, kyllä se sieltä tulee. Kaksikymmentä minuuttia ja outo kysyy tuskantuneena josko olet erehtynyt? Jos ei se bussi tulekkaan? Jälleen kieltävä vastaus, tässä kohtaa on hyvä nousta seisomaan ja laittaa tupakiksi - hälventää epäluuloja. Reilun puolentunnin tai viimeistään kolmen vartin kohdalla outo suorastaan parahtaa etteikö se perkeleen dösä jo ala tulla? Tähän vastaat että kyllä se näin maanantaisin ( mikä viikonpäivä tahansa käy, kunhan se ei ole juuri kyseinen päivä) tähän aikaan päivästä pitäisi olla ihan kohta tässä. Tähän outo karjuu että nythän on sunnuntai (tai tiistai, keskiviikko etc.) saatanan vajakki! Vastaat rauhallisesti ettei sillä ole niin väliä mikä päivä on, kyllä sinne hoitoon aina ehtii, meillä hulluilla kun ei ole kiire minnekään. Tämän sanottuasi voit seurata katseellasi jälleen taivaanrantaan katoavaa tietä. Voi vittu sitä riemua mikä syntyy!
Okei, toivottavasti vietätte hauskoja hetkiä ärsyttäessänne muita ihmisiä. Kannattaa kokeilla jo tänään, Juhannus on ohi ja vittumainen puurtaminen alkaa huomenna joten ei muuta kuin sunnuntain iloksi tuskaa jakamaan. Muilta menee releet ja teillä taasen viikko alkaa kevyemmin. Toivotankin teille antoisia hetkiä!

 

Outoja tapaamisia - Eros ja Kuolema
Kes 23. 2012

Näin jo kaukaa tuon pitkän hahmon laahustavan pitkin kylänraittia. Jotain näytti olevan olkapäällä, lähemmäksi päästyäni totesin sen olevan viikate. Kun välimatkaa oli enää kymmenkunta metriä, näin kaiken elollisen (siis kukkien ja muun ruohon) kuolevan hänen välittömässä läheisyydessään. Väkisin mieleeni nousi ajatus viimeisestä aamulenkistä koiran kanssa mutta turhaan sillä Kuolema ilmoitti helvetissä olevan tarpeeksi hulluja eikä tilauskantaa uudistettaisi lähiaikoina. Sen sijaan hän pyysi minua istumaan kanssaan kävelytien varrella olevalle penkille. Toki olisi mieleni tehnyt jatkaa matkaa mutta nyt kyseessä oli tyyppi jolle ei sanota että vittu mä jaksa sun jorinoitas kuunnella. Niinpä istuin penkille - tosin sen toiseen päähän koska Kuolema on sen verran viilee kaveri ettei kylki kyljessä oikein voi istua. Alkaa kuolonkankeus vaivaamaan. Koira ärisi ja oli kaikki selkäkarvat pystyssä mutta Kuoleman heilauttaessa kättä, koira kellahti kyljelleen ja näytti nukkuvan. Vaistonvaraisesti ärähdin että menitkö perkeleen epatto tappamaan sen, eikö sulla luukoura yhtään säteile?! Kuolema vilkaisi minua katseella joka enteili yhden hullun mahduttamista helvettiin, joten en karjahdellut enempää vaan odotin pakarat jäykkänä mitä tuleman piti. Laitoin vain sen nukkumaan, saadaan rauhassa jutella - oli kuoleman vastaus.
Kuolema oli vittuuntunut, kertoi työnsä olevan tätä nykyä olevan ihan yhtä tyhjän kanssa. Kyselin että mikäs nyt on, eikös ihmisiä kuole tasaiseen tahtiin ja vielä isommissa nipuissa kuin ennen? Lukuunottamatta historian suuria taisteluja? No siinäpä se onkin - kuolema vastasi, enää ei kuolla arvokkaasti kitumalla omaan sänkyyn jotta hän kerkiäisi käydä herkistelemässä ja uhkailemassa, nyt pitää tunkea itsensä lentokoneeseen, junaan tai johonkin muuhun metallikirstuun ja sitten kuollaan nopeasti jonkun kädettömän tehdessä virheen. Ei yksinkertaisesti ehdi joka paikkaan, viimeiset sielut vilahtelevat joko taivaaseen  tai helvettiin siinä vaiheessa kun hän pääsee pelipaikalle. Riippuen siitä miten kukin on maanpäällisen elämänsä viettänyt. Turhauttaa. No entäpä näin Juhannuksena, ihmisethän ovat pienissä porukoissa mökeillään? Eikös siinä ole saumaa käydä näyttäytymässä? Ja vitut - Kuolema tuhahti, nyt on nää saatanan vesiskootterit sun muut muskeliveneet jotka pilaavat koko homman. Koitapa kuolevainen uida tää kaapu päällä niin toista tiedät. Kuoleman äänessä oli havaittavissa selkeää ärtymystä, pohjattomat silmät alkoivat saada kalmanhehkua. Pitääkö sitä vesille mennä, eikö sitä voi yksinkertaisesti tuupata jotain einaria kokkoon tai tunkea jonkun matamin päätä kaasuhellaan? Teljetä porukka mökkiin ja vittuilla hetken aikaa ikkunan takana ennenkuin sytyttää torpan tuleen? Kuolema katseli minua pitkään ja hartaasti kunnes ilmoitti minun olevan todella pahasti häiriintynyt, kannattaisi hakea apua tai helvetissä ei hyvä heiluisi. Hillitsin kielenkäyttöäni ja pyysin Kuolemaa esittämään sitten oman näkemyksensä tästä viimeiseeen reissuun lähtemisestä.
Kuolema aloitti kuvauksensa suorastaan harras ilme (jos tässä yhteydessä voidaan tuon manalan edusmiehen lärvistä tätä termiä voi käyttää) luisilla kasvoillaan kertomaan suuresta kartanosta ja sen vanhasta isännästä, joka oli jo pitkään riutunut sairasvuoteella. Tarinaa riitti, mahtipontisesti kerrottu juttu Kuoleman suorastaan teatraalisesta saapumisesta isännän kuolinvuoteen vierelle, jonka äärellä myös yliluonnollisia asioita aistiva piika suri. Tällä kohtaa meikäläiseltä petti pokka ja räjähdin nauramaan. Kuolema keskeytti käkätykseni läväyttämällä viikatteella näpeille. No, juttu jatkui; kuinka piika kertoo kaikille sureville kuoleman saapuneen paikalle joka aiheuttaa pelonsekaisia oooh ja voih - huokauksia paikalla olijoiden toimesta. Hytkyin niin saatanasti että koko penkki tärisi, vai että vielä ooh ja voih, ei hittolainen sentään. Kuolema suivaantui, hän lakkasi kertakaikkiaan puhumasta. Koitin lepytellä tuota Kharoksen kaveria ja sanoin että hänen kannattaisi päivittää fantasiansa 2000 - luvulle niin homma voisi toimia. Tuon äskeisen kuvaelman pystyisi kepeästi siirtämään esimerkiksi Kelan konttorin odotusaulaan, siellä niitä kituvia sieluja riittäisi ja ooh - huudot olisivat taattuja kun jono tiskille lyhenisi. Kuolema läväytti luisella kourallaan niin lujaa selkään että sielu oli lennähtää ulos kehosta mutta sain pideltyä sen kuitenkin nahkojeni sisäpuolella. Kiitteli aivan vitusti, sanoi ettei ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta ja menisikin kuluttamaan loput Juhannuksen pyhät viikatettaan teroittaen. Heti maanantaina alkaisivat tositoimet. Lupasi vielä tästä hyvästä siirtää viimeistä päivääni jokusella vuodella. Ei hassumpi tyyppi.
Nousin penkiltä ja lähdettiin jatkamaan matkaa koiran kanssa, minkä kuolema oli ystävällisesti herättänyt. Ehkäpä turhankin rivakasti, sillä koiran silmät hehkuivat punaisina ja kurkusta kuului kumea murina. No, ei siinä pitkää parttia ehditty kävellä, kun vastaan jolkotteli melko lihaksikas, ison mulkun omaava alaston mies. Harteillaan hänellä oli Fjällravenin sissiteltan rippeet ja toisessa kädessä roikkui käytetty kortsu. Siinä vaiheessa kun tyyppi esitteli itsensä Erokseksi, minun oli pakko tarkistaa dosetista että heitinkö aamulääkkeet naamani. Kyllä, tämä oli siis todellista. Myös Eros pyysi istumaan tienpenkalle, narttukoiramme ollessa hyvinkin kiinnostunut tämän rakkauden ja erotiikan jumalan palleista. Taas kädenheilautus ja koira nukkui. Suutuin tosissani, vittuako sitä nukuttelette - painelee taas koko illan kämppää ympäri. Tunnepurkaukseni ei ilmeisesti miellyttä Erosta, sillä hän aiheutti minulle sellaisen stondiksen ettei veri enää kiertänyt päässä ja menetin tajuntani hetkeksi. Lopulta Eros kysyi että kuuntelisinko mitä hänellä oli sanottavaa vai pelataanko peli loppuun. Mielikuva mulkkuni possahtamisesta ei tosiaankaan kiinnostanut joten lupasin kuunnella. Eros aloitti valitusvirtensä; hän oli tulossa eräiltä festareilta missä oli kannustanut ihmisiä kuksimaan oikein urakalla. Hikipäässä oli huhtonut siellä, antaen miehille fyysistä kestävyyttä ja naisille taas mielenvirkeyttä ettei etteivät nämä vallan olisi sammuneet sinne tila - auton tavaratilaan, sekä auton että naisen läpien ollessa kirjaimellisesti auki.
No sehän meni sitten hyvin, eikö?, heitin kysymyksen johon vastaukseksi sain Eroksen vihaisen mulkaisun. No ei tosiaankaan, vastasi Eros - mitä vittua nämä ovat? Eros pyöritteli kädessään kortsua jonka oli napannut mukaansa lähtiessään festareilta. Selitin perin pohjin mikä kondomi on ja miksi sitä tänä valveutuneena aikana käytetään. Taitaa olla aikaa kun Eros on viimeksi pyörähtänyt maan päällä? Vastaukseksi jotain muminaa Afroditesta ja Venuksesta. Eros kertoi aistineensa ettei aktista tulisi hedelmällistä, se kun vähän kuului hänen toimenkuvaansa. Valitteli kanssa että hommasta on mennyt kaikki ilo. Silloin päähäni pälkähti ajatus ja kerroin sen Erokselle, ikään kuin haasteena. Sanoin juuri hetki sitten kannustaneeni kuolemaa Kelan konttoriin, siellä sitä työsarkaa riittää. Nythän te voisitte pistää kunnon kisat pystyyn, katsoa saako Kuolema lahdatuksi enemmän porukkaa kuin sinä saat niitä alulle. Tietysti pelisäännöistä olisi sovittava, Kuolema haluaa fiilistellä eikä ne kersatkaan heti synny joten joku kompromissi, vaikkapa niin ettei kuolema saa tappaa tiineitä, etkä sinä saa aiheuttaa hallitsemattomia pystypanoja. Eros innostui, kiitteli kanssa aivan saatanasti kertoen painuvansa pesulle. Oli aivan mällissä ja mäiskeessä kolmen päivän urakoinnin päätteeksi. Lupasi minulle vielä kaksi senttiä lisää mittaa vehkeeseeni, sitähän ei hänen tietääkseen ollut liikaa. Juu, ei ollut joten pienikin lisä tulisi tarpeeseen.
Eros herätteli koiran ja jatkoimme matkaa. Tosin vaivalloisesti koiran nylkyttäessä jalkaani vaikka oli narttu. Käännyttiin takaisinpäin kotia kohti kun vastaamme juoksi punakka, ylipainoinen alaston mies. Toinen silmä mustana, kaksi hammasta poikki ja nenästä valui veri. Ainoana vaatetuksena hänellä näytti olevan jonkinlainen kaulus jossa roikkui miekan kuvalla varustettu poletti. Tuumasi että jos vielä tuonpuoleisesta tai ylipäätään henkimaailmasta pukkaa porukkaa, kaadan koko dosetillisen nieluuni. Yllätyksekseni vastaantulija ei pysähtynytkään kohdallani, vaan jatkoi hillitöntä juoksuaan huutaen: “Mua ei ole sitten näkynyt!” Ilmoitin asian olevan selvä ja huusin vielä perään että mistä hän oli tulossa, jos saa olla utelias? “Poliisien saunaillasta!”, kuului vastaus ja paljaiden jalkojen läpinä kaikui kylänraitilla. Taitaa olla perempi kiirehtiä kotiin, ajattelin ja hoputin koiraa. Näyttää olevan toi Juhannus trafiikki sen verran erikoista että parempi pysyä pirtillä.

 

Koiramainen Juhannus - nunnia opastamassa
Kes 22. 2012

Pikkubussi jarrutti voimakkaasti ja pysähtyi hieman nykien kohdallemme. Sivuikkuna veivattiin repsikan puolelta auki ja mitä sairaat silmäni näkivätkään - ilmielävä nunna! Ei helvetti, tämän täytyi olla kyllä jonkun juhannusporukan juttu, olivat varmaan menossa mökille. Olin koirani kanssa iltalenkillä ja tässä mielellään kiirehtisi kotiin ja saunaan, mikähän tässä nyt oikein oli kuvion juoni? Repsikan puolella oleva naishenkilö, tai siis nunna, esitteli itsensä sisar Almaksi ja kertoi heidän olevan Polvistuneiden Neitsyeiden seurakunnasta. Koska olin aivan siinä uskossa, etteivät nämä pikkubussilla liikkeellä olevat nunnat olleet oikeita nunnia, esittelin itseni Janoisten Jakomielitautisen seurakunnan apotiksi ja totesin kuinka mukava oli nähdä uskonsisaria tänä paheiden juhlana, Juhannuksena. Esittelyni seurauksena pikkubussi alkoi keinahdella kun kaikki kahdeksan matkustajaa vihtoivat itseään ristinmerkeillä, ave marioiden ja muiden pyhien tekstien täyttäessä ilman.
Hittolainen, olisiko sittenkin mahdollista että nämä olisivat oikeita nunnia. Päätin kuitenkin vielä koetella heidän uskoaan ja kysyin mikä oli ajanut rakkaat sisaret tänne huoripukkien, mielisairaiden ja työttömien kovasinkauppiaiden saarekkeelle, joka oli kaikkien hylkäämä kolkka muuten niin kristillisessä maassamme? Jälleen bussin keinahtelua ja ave mariaa, pari säkeistöä niin karmealla äänellä laulettua latinankielistä virttä, että viereisen vanhainkodin talonmies tippui katolta. (Hän ei vammatunut pahasti, vaan kertoman mukaan oli äänestä päätellen luullut  valkyrioiden tulleen noutamaan häntä, jolloin hän oli pelästynyt vähän saatanasti ja väistöliikkeiden yhteydessä sandaali oli livennyt katon reunan yli, aiheuttaen näin putoamisen. Iskua oli pehmentänyt erään vanhainkodin hoitajan juuri maksetun Nissanin katto. Valitettavaa oli se, ettei hoitaja ollut tehnyt vakuutusta taivaalta satavien talkkareiden varalta. Vielä ei tietoa päättykö juttu raastupaan). Sisar Alma pyysi etten rienaisi heidän uskoaan, vaan auttaisin heitä hädässä. Pyysin anteeksi ja lupasin auttaa.
Sisar Alma komensi koko nunnakatraan ulos bussista ja he esittelivät itsensä ja minä vastavuoroisesti itseni, tällä kertaa omalla nimelläni. Koira tempoi hihnassa, ehkäpä nunnat haisivat pilvenreunalta tai muuten taivaalliset tuoksut tunkivat rakkaan piskimme kuonoon. Myös nunnat olivat kiinnostuneita koiruudestamme; kyselivät ikää, sukupuolta (jolloin valehtelin sen olevan nomidi - siis sukupuoleton - koska tässä nyt vähän herkemmässä seurassa oltiin, niin päätin jättää ne sukupuoliasiat vähemmälle) ja nimeä. Nimikysymykseen vastasin sen tottelevan nimeä No Name, syntisellä maaperällä kun oltiin niin papin perkele ei ollut suostunut kastamaan sitä. Tällä kertaa Sisar Alma antoi taivaallisen laakin avokämmenellä vasempaan poskeeni, samalla joko kiroten tai rukoillen latinaksi - en sanut selvää. Selvällä suomenkielellä sisar Alma kyllä ilmoitti, että mikäli en herkeäisi rienaamasta, hän olisi pakotettu koventamaan otteitaan. Painellessani vasenta silmääni hieman suoremmalle hollille, lupasin hillitä kielenkäyttöäni. Sisar Alma pyysi myös anteeksi voimallista läimäytystään, ei ollut tarpeeksi hillinnyt voimankäyttöään. Hiljaa mielessäni päätin olla enempiä vittuilematta, jos tuo laaki ei kerta ollut kaikki mitä nunnalta lähti. Taas on naisnyrkkeily menettänyt yhden suuruuden, tuo tekisi pahaa jälkeä kehässä.
Nunnilla oli oikeastaan kaksikin ongelmaa; ensinnäkin he olivat eksyksissä ja toisekseen, ei kumpikaan - ei luterilainen eikä ortodoksinen leiri ollut tunnustanut heitä - joten apua täytyi kysyä muualta, tästä syystä olin valittu tähän tehtävään. Vai valittu, enhän minä tiennyt mihin arvon sisaret olivat menossa salaseuroja pitämään enkä sitä paitsi ollut mikään vitun Googlen Earth Maps joka tietää kaikki helvetin paikat, poliisitkin olivat sen avulla löytäneet Toropaisen pontikkatehtaankin, perkele. Tällä kertaa lyönti tuli sisar Katariinan kämmenestä,  hän oli about 130 kg rukousnauhan kanssa joten laaki oli sitä luokkaa, että jälleen löysin itseni perseeltäni kadun pinnasta. En voinut olla kysymättä sieltä katutasosta, ettäkö ihanko teillä on Korkeimman lupa leipoa ihmisiä tien pintaan aina kun siltää tuntuu? Hetken kyllä kaduin kysymystäni, pelkäsin että josko intoutuvat monottamaan kun olen jo valmiiksi maassa. Kuitenkaan näin ei käynyt, sisar Katariina totesi että vain silloin kun esiintyy rienaavaa käytöstä, heillä on oikeus ojentaa. Tuumasin että mahdatte olla iltaisin poikki, sen verran herkästi laakit tuntuvat lähtevän. En tiedä yrittivätkö sisaret Johanna ja Ilona liennyttää tilannetta, mutta he kysyivät saisiko koiralle antaa leipäpalan - se kun näyttää nälkäiseltä. Totta helvetissä se näyttää nälkäiseltä, varsinkin jos ympärillä  on hyväuskoisia joilta se onnistuu pummaamaan jotain syötävää. Nyt pidin kuitenkin mölyt mahassani ja tyydyin nyökkäämään. En tiedä mistä vitusta se leipä ilmestyi sisar Ilonan käteen, käsittääkseni noissa koltuissa ei ollut taskuja. Käntty itsessään näytti hyvin hämärältä ollakseen jotain rievää, joten minun oli pakko tiedustella mahtoiko kyseinen leipomustuote olla Sodoman tai Gomorran kotileipomoista lähtöisin, näytti sen verran iäkkäältä sirvakalta että best före oli varmasti mennyt umpeen? Ilmaa halkoi viuhahtava ääni ja nyt poskeani koristi 14 pientä painaumaa - kaikki peräisin sisar Johannan rukousnauhasta. Johan oli perkele, tässähän päätysi teholle ennen kuin asiat etenisivät. En ihmettele jos luostareissa ei ole paljon väkeä, sitähän täytyy ensin asua Japanissa tai Kiinassa vuosia oppiakseen kaikki kontaktilajit. Ei tietysti pakosti, mutta jos muurien sisäpuolella on yhtä taajaa lyömistä, täytyy osata pitää puolensa.
Viimein päästiin asiaan, sisaret etsivät erästä pientä paikkakuntaa - tai tarkemmin sanottuna erään pienen paikkakunnan vielä pienempää kylää, siis paikkakunnan osaa. Tiesin paikan, vajaat kuusikymmentä kilometriä itään siitä kohdasta missä nyt seisoimme. Koitin selostaa reittiä nunnille parhaani mukaan, mutta aina he tippuivat kärryiltä. Siirryin audiopuolelta visuaaliseen ja aloin piirtää karttaa (kynän ja paperia antoi sisar Esmeralda, mahtoiko olla oikea nimi vai käyttivätköhän nunnat ns. jenginimiä?), koitin pysyä edes lähelle oikeassa mittakaavassa. Saatuani kartan valmiiksi, esittelin sitä ylpeänä sisar Almalle joka ykskantaan totesi ettei noista koukeroista saanut mitään selvää. Hieman alkoi vituttamaan nunnien väkivaltainen ja ylimielinen käytös, joten sanoin heidän olevan tyhmiä - olisivat pyytäneet Michelangeloa piirtämään kartan lähtiessään. Vai vieläkö ukolla oli hienosäätöä Sixtuksen kappelin freskojen  kanssa? ( mainittakoon että nunnat olivat hemmetin iäkkäitä). Tällä kertaa osasin väistää laakin, sisar Alman avokämmen osui linja - autopysäkin seinään lennättäen seinäpellin ojan penkkaan. Ilmeisesti nunnat tajusivat kyrpiintymiseni, koska rupesivat maanittelemaan minua oppaaksi. Rohkenin epäillä takaisin pääsyn varmuutta sekä fyysisen terveyteni säilyvyyttä, jolloin nunnat vannoivat korkeimman kautta ettei kummastakaan tarvinnut huolehtia. Niinpä soitin vaimolleni ja kerroin lähteväni nunnia opastamaan, koiran ottaisin mukaani. Arvioitu aika noin kaksi tuntia. Langan päässä oli hetken aikaa hiljaista, kunnes viimein tuli pitkä luento lääkkeiden oton tärkeydestä, pyydettin kertomaan tutuille terveisiä jos sattuisin näkemään taivaan porteilla, toisinko litran maitoa ja tupakkaa tullessani ja lopuksi toivotettiin painumaan helvettiin. Näköjään vastustusta kaikilla rintamilla, tuumasin noustessani pikkubussiin.
Heti alkumatkasta koira alkoi käyttäytyä rauhattomasti, kiersi edestakaisin pikkubussin lyhyttä käytävää ja vingahteli. Mietin mahtoiko sillä olla paskahätä, en ollut kerinnyt havainnoimaan tekikö se tarpeensa siinä nunnien mätkiessä meikäläistä. Hetken kuluttua koira pysähtyi istumaan ja sitten tapahtui jotain ihmeellistä; koiran korvat - jotka ovat suht reilut luppakorvat - nousivat vaakatasoon ja koira alkoi ulista käsittämättömällä äänellä. Ääni muistutti hämmästyttävästi laulettua kirkkolatinaa. Kysyin nunnilta että mitä perkelettä he olivat koiralle syöttäneet, jolloin nunnat vastasivat että leipää joka oli valmistettu Herran siemenistä. Tivasin nunnilta osasivatko he erottaa cannabis sativan ja vehnän toisistaan? Sisar Hilman käsi puristui nyrkkiin mutta onneksi sisar Alma huomasi tämän ja pudisteli kieltävästi päätään. Koiran ulvonta voimistui ja sisaret yhtyivät lauluun. Ääni oli helvetillinen, varmasti kuului ulos asti ja pelkäsinkin että jos tuttua henkilökuntaa mielisairaalan puolelta on menossa mökeilleen,  niin juhannuksen vietto kohdaltani voi muuttua radikaalisti. Mikäli he äkkäävät minut pikkubussissa kahdeksan nunnan ja kirkkolatinaa laulavan koiran kanssa, vietän lepositeissä seuraavat puoli vuotta vaikkei minulla ole osaa eikä arpaa tähän Herran ihmeeseen, joksi nunnat sitä kutsuvat. Meteli yltyi bussissa; koira näytti laulavan papin osan, siis ensin ulvoi ja sitten hiljeni hetkeksi jolloin sisaret vastasivat seurakunnan puolesta. Nunnat pukivat koiralle pienen munkin kaavun (ilmeiseti jonkun lapsen tai kääpiön), ihmettelin kyllä mistä nunnat sen olivat saaneet sillä eikös heidän pitäisi viettää varsin eristäytynyttä elämää. Laulua kesti jonkin aikaa ja luulin kohtauksen olevan ohi mutta oli niin vitun väärässä kun olla voi.
Nyt koira alkoi pitämään vielä erikoisempaa ääntä, se oli murinan ja vingahtelun sekoitus - karmea sellainen. Nunniin tuo ääni vaikutti hypnoottisesti; silmät muljahtelivat päässä, voihkivat kuin parhaankin orgasmin kourissa ja kädet heiluivat levottomasti. Mukaan lukien kuljettajana toimivan sisar Ilonan mikä sai pikkubussin heittelehtimään puolelta toiselle. Jumalauta, täältä oli päästävä pois ja pian. Nojasin sivulasiin molemmilla käsilläni, tarkoituksenani pullauttaa koko lasi pois paikoiltaan. Ohikiitävän hetken näin kävelytiellä kulkevan pariskunnan lapsineen, he vilkuttivat minulle iloisesti. Ei saatana, tämähän alkaa muistuttaa painajaista. Vauhtia oli nyt ainakin sataneljäkymmentä kilometriä tunnissa, bussin moottori mylvi viimeisillään. Maisemat vilahtelivat ohi, katselin sivulasista ihmisä grillailemassa ja juopottelemassa takapihoillaan. Päätin tappaa sisar Ilonan, tai ainakin poistaa hänet kuskinpukilta kun tapahtui ihme: koira lopetti murinansa, haukahti kolme kertaa ja väänsi aivan helvetilliset tortut keskelle käytävää. Nunnat muuttuivat silmänräpäyksessä; voihkinta lakkasi, silmät eivät muljahdelleet ja muutenkin käytös normalisoitui. Paremminkin he hieman häpeillen suoristelivat kolttujaan, vilkuillen arasti meikäläiseen päin. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pyysin pysäyttämään bussin, koirani ja minä tarvitsimme kusitauon. Ulos päästyäni lähdin juoksemaan ja  huusin että kolme kilometriä eteenpäin ja sitten vasempaan vielä kilometri niin olette perillä. Juoksin minkä ikinä jaksoin, koira rinnallani. Ilmeisesti messu ja taivaallinen käntty vaivasivat vielä koiraa, paskaa tuli kuin sudelta siinä juostessamme. Noin kilometrin jälkeen käännyin katsomaan seurasivatko nunnat mutta ketään ei näkynyt. Kotimatka kesti seuraavaan aamupäivään, olimme aivan puhki - koiruus ja minä. Vaimo ei vittuilut vaikkei maitoa eikä tupakkia tullut reissulta, ymmärsi että jotain oli sattunut ja puheiden aika olisi myöhemmin. Kävin suihkussa ja kömmin koiran viereen sänkyyn nukkumaan.
Lopuksi; kunnia kaikille nunnille mutta jos te näette joskus teistä poispäin juoksevan mieshenkilön, se olen minä. Luettuanne tämän, ymmärrätte että minulla on varsin painavat syyt painella etäälle teikäläisistä. Toivon kuitenkin että tietä kysyessänne pitäisitte ne nyrkkinne kauhtanan sisäpuolella sillä meni kolme viikkoa ennenkuin tuo purentapuoli oli entisellään, lääkäri totesi leukojen olevan sijoiltaan. Ja koittakaa rakkaat sisaret treenata sitä laulupuolta….

 

Hieromasauvoja ja herneitä
Kes 21. 2012

Kesä on tullut ja kauppa käy - sanovat torikauppiaat,mikä pitää kyllä paikkansa kun katselee kauppojen edustoja ja kaupunkien / kylien toripaikkoja. Henkilökohtaisesti jouduin eilen yhden torikauppiaan uhriksi. Huomasin tälläkin rintamalla tapahtuneen muutoksen, ei enää ole kovaäänisiä miehiä kailottamassa tai äidillisiä tanttoja nykimässä hihasta. Nyt kehään on heitetty nuoret likat, eilinenkin tapaus kävi varmasti vielä koulua jos ei nyt yläasteella niin ainakin lukiossa tai ammattikoulussa. Tai sitten hän oli näitä koulunsa kesken lopettaneita jotka ovat päättäneet ruveta tienaamaan. Me kaikkihan tiedämme kuinka helppoa se on, useimpien tuntemieni naisten kuukautisetkin kestävät pidempään kuin meikäläisen tilit - jos niitä nyt ylipäätään voi tileiksi puhua.
Eilisellä kauppareissulla eukon kanssa, silmäni kiinnittyivät kaupan pihassa olevaan myyntipöytään jonka äärellä nuori neitonen myyskenteli herneitä ja mansikoita. Herneitä, sanoin vaimolleni ja suuntasin kohti myyntipöytää. En tiedä onko se meillä hulluilla yleistä mutta olen heikkona herneisiin. Niitä on saatava, maksoi mitä maksoi. Saavuin pöydän luo ja näin pahvilapun jossa luki: Herneet 12 euroa kilo. Enempiä ajattelematta sanoin vanhasta tottumuksesta että haluaisin kolme litraa noita herneitä. Niinpä tuo nuoreksi neidoksi naamioitunut kauppiasdemoni alkoi lappamaan tuotetta pussiin. Melko läjä näytti kertyvän, vaimonikin katseli vuoroin pussia ja vuoroin meikäläistä - varmasti ajatteli että taas on sekopää ostoksilla. Viimein likka jysäytti säkin vaa’alle ja lukemaksi saatiin 982 grammaa. Mitä helvettiä, eihän kolme litraa herneitä voi painaa noin paljon? Ei näköjään voinutkaan, likka nosti pussin takaisin pöydälle jatkaen herneiden lappamista pussiin. Tässä vaiheessa vaimoni sai tarpeeksi ja katosi kaupan uumeniin pudistellen päätään. Tuo viehkeä torikauppiaiden pääperkele vain hymyili ja jatkoi pussin täyttöä. Vihdosta viimein hän nosti pussin jälleen vaa’alle ja nyt lukema oli 1670 grammaa. Hinnaksi tämä heleä - ääninen helvetin enkeli ilmoitti kaksikymmentä euroa. Olin saada paskahalvauksen, herneet maksoivat tasan puolet enemmän kuin aiemmin päivällä ostamani sandaalit. Maksoin kuitenkin tytölle kiltisti ja hän kiitti kauniisti. Ellen aivan nähnyt väärin, hänen sanoessa kiitos, hänen suustaan tuprahti rikinkatkuista savua ja olinpa näkevinäni kaksihaaraisen kielenkin. Summa summarum, tässä on koko juju; eihän kukaan ( ei edes me hullut ) ala karjumaan nuorelle, kiltinnäköiselle tytölle väittäen tätä huijariksi. Varsinkin kun ympärillä seisoo toistakymmentä ihmistä, osa muuten vaan ja osa huijatuksi tulevia. Likka muuten näytti edustavan lähellä Turkua sijaitsevan paikkakunnan satanistisia torimyyjiä. Tämä ostos episodi johti siihen, että minun oli pakko painella raamikauppaan. Koskaan  kun en aiemmin ole omistanut mitään niin arvokasta, että sen olisi voinut laittaa raameihin. Nyt minulla on, 512 hernetaulua, jokainen palko omissa kehyksissään koristamassa olohuoneen seinää ja osin makuuhuoneenkin sillä olkkarista loppuivat seinäneliöt. Vaimo läks, en tiedä minne ja miksi, mielestäni noi hernetaulu ton ihan ok ja tietty vaatii vähän silmän totuttamista, on niitä niin perkeleesti.
Toinen juttu juontaa muutaman vuoden taakse, olin silloin läheisessä kaupungissa markkinoilla ja siellähän piisasi torikauppiaita. Bongasin tutun näköisen jätkän yhden pöydän ääreltä ja painelin sanalle. Hän oli paremminkin tutun tuttu, olimme kyllä olleet vuosien varrella törmänneet jokusen kerran. Katselin hänen myyntiartikkeleitaan, jotka ihme ja kumma näyttivät olevan pelkkiä brosyyrejä. Mainoslehtinen oli täynnä toinen toistaan kirkkaampia värivalokuvia seksileluista, vieläpä edulliseen hintaan. Kohotin kysyvän katseeni kaiffarin puoleen ja tämä kertoi hymyssä suin; minä myyn aikuisväestölle piristystä makuuhuoneen puolelle hienostuneesti. Yhtään tekokyrpää ei sen tähden loju pöydälle eikä yhtään superpimperoa surise laatikossa, vaan tuotteet toimitetaan hienovaraisesti ja huomaamatta asiakkaalle. Tämä asiakas vain maksaa tässä pöydän ääressä tehtävässä ostotapahtumassa postiennakon ( 20,- euroa), josta hän saa kuitin ja aikanaan tuotteen. Minun oli pakko todeta tässä vaiheessa että sana “huomaamaatta” särähti korvaani, niin mikä on jutun juoni? Nyt kaveri madalsi ääntään ja kertoi; Mitään tuotetta asiakas ei tule koskaan saamaan, toki hänellä on oikeus nostaa oikeusjuttu tai perintätoimi (joka sekin vaatii lainvoimaisuuden) minua vastaan, mutta kuinka monen luulet nostavan oikeusjutun? Tämän sanoessaan hän näytti esitettä ja toden totta, tuotteita myyvä yritys oli nimeltään Peppu Einarin persevälitys. Ymmärsin jutun juonen; kuvitelkaapa itsenne oikeustalon aulaan kun kaiuttimet särähtävät ja oikeuden palvelija ilmoittaa:” Salissa viisi alkaa istunto, asianomistaja pastori Koponen - vastaan Peppu Einarin persevälitys.” Mielikuva oli niin hupaisa että käkätimme siinä tovin, hyi meitä.
Kolmas, lehdissäkin ollut juttu käsittelee kaveruksia ja ihmisen oivaltamista, siis järjen käyttö on sallittua. Kaverukset myivät 60,- markan (siis vanhan valuutan aikaa) arvoisia perinnelamppuja ihmisille - niin ikään postiennakolla. Okei, ihmiset maksoivat ja saivat perinnelamppunsa; pienen tuohenpalan ja tulitikkuaskin. Tällä bisneksellä kaverit ehtivät netota 30.000, markkaa (summa voi olla isompikin, tuo summa kirjattiin oikeuden pöytäkirjoihin) ennenkuin joku haastoi heidät oikeuteen. Oikeus kuitenkin päätti, etteivät kaverit olleet tehneet mitään rikollista, ainoa rikokseen viittaava oli hieman kaunisteltu kuva perinnevalaisimesta. Tämänkin jätkät olivat tehneet viisaasti sanallisena kuvauksena, joka voidaan tulkita monin eri tavoin joten yksiselitteistä kuvausta ei ole olemassakaan. Oikeuden päätös tuomitsematta jättämisestä perustui siihen, että asiakkaat olivat saaneet tilaamansa tuotteen. Kaverien homma loppui siksi, etteivät he olleet tehneet mitään ilmoituksia eivätkä maksaneet mitään veroja ja kaverit olivat luonollisesti tuhlanneet / jemmaneet rahat joten kaikkia asianomistajat - mukaan lukien valtio - saivat lämmintä kättä. Kaverit sen sijaan jatkoivat elämäänsä, ei heitä rangaistu muuten kuin että ulosottomies saa - jos saa - joskus perittyä heiltä rahat.
Täytyy kuitenkin muistaa etteivät kaikki torikauppiaat ole huijareita, vaan raskasta työtä tekeviä ihmisiä. En ainakaan minä viitsisi joka aamu kuudelta laittaa kojua pystyyn ja odotella asiakkaita tulevaksi. Ensinnäkin kojuni tienoon täyttäisi niin sakea nortin sauhu, että tokkopa ihmiset sinne löytäisivät. Mitäpä minä sitten myisin? Kuvitelkaapa tälläisen harittava katseisen, hieman lääketokkurassa olevan kaljun tyypin myyvän Hello Kitty - tuotesarjaa perheen pienimmille? Ei ehkä onnistuisi, mielikuvat aavistuksen verran kaukana toisistaan. Loppujen lopuksi, toreilla on mukava patsastella, siellä näkee mielenkiintoisia tyyppejä ja päivä kuluu nopeasti. Ties vaikka mekin törmättäisi joskus, osan tuntomerkeistä saitte jo.. Hyvää päivän jatkoa!

 

Hyppyvirtaa ensiavussa
Kes 20. 2012

Heräsin kroppaani ravisteleviin sähköiskuihin, koko keho nytkähti kaarelle tällien voimasta. Kuulin sanat “Syke normaali” - ja avasin silmäni, meni hetken ennenkuin tajusin missä olin. Sänkyni ympärillä oli kaksi lääkäriä ja kolme hoitsua, näköjään vanhin oli työskennellyt aikaisemmin keskitysleirillä, sillä sen verran oli otetta noiden lätkien kanssa joilla sähköiskuja annetaan. Hetken päästä lääkäri sanoi heidän pelänneen menettäneen meikäläisen, sydänfilmi kun oli näyttänyt pelkkää viivaa. Totesin vain nukahtaneeni, edellinen yö kun meni valvoessa. Niin, mutta kun sydän ei lyönyt lainkaan, intti tuo valkotakkinen. No ei se nukkuessa lyökään, kehohan on silloin lepotilassa joten mitä sitä turhaan lätkyttämään - vastasin ja koitin nousta istumaan. Läääkäri painoi minut päättäväisesti takaisin makuuasentoon ja jatkoi kinaamistaan, etten ymmärtänyt sitä tosiasiaa että kun sydän ei lyö, niin silloin on henki pois. Meikäläistä alkoi pikku hiljaa korpeamaan tuo jatkuva jankkaminen ja toivotin lääkärin käymään meidän kylällä niin voisi oppia jotain, mitä ei lue oppikirjoissa eikä näe ihan joka päivä. Sieltä mistä tulen, osataan suhtautua kuolemaan hieman erilailla, ehkäpä johtuen siitä etttä eri tautien ilmenemismuodotkin ovat aivan toista kuin muualla.
Otetaan esimerkiksi kylän laidalla asusteleva Jonska, vanha rekkakuski joka oli menettää työnsä kun hänessä todettiin mukamas narkolepsia. Ei se mitään sellaista ollut, Jonskaa vaan nukuttaa tavallista sikeämmin. Viime keväänäkin äijä oli nukahtanut pytylle ollessaan aamupaskalla, ei mitenkään harvinaista. Koko päivän oli siinä vedellyt hirsiä eikä ollut herännyt vaikka vaimo tönäisi lattialle illalla töistä tullessaan. Muutaman viikon Jonska sai nukkua kylpyhuoneen lattialla, kunnes vaimo veti kalsareista takapihalle, äijä kun oli pahasti pyykinpesun ja siivouksen tiellä. Kaiken lisäksi ukkopahan suolistokaasut olivat sitä luokkaa, että vaalea laatoitus seinillä alkoi saada yönmustan sävyjä eikä se hajukaan mieltä lämmittänyt. Eukko hassasi kolmatta sataa tuoksukynttilöihin ja ilmanraikastimiin tuoksun muuttuessa todella itämaiseksi. Liikkumaton, isomahainen rekkakuski näytti sen verran iljettävältä vaimon mielestä että tämä käänsi ukon istuvaan asentoon talon seinustalle. Taitteli jalat ristiin ja kädet jalkojen päälle, kämmenpuoli ylöspäin. Haki pesuhuoneesta Jonskan silkkisen aamutakin ja kietoi koko äijän siihen sekä asetteli päähän pannumyssyn. Syliin, jalkojen ja käsien muodostamaan “kuppiin”, vaimo lapioi jokusia lapiollisia multaa ja istutti orvokkeja. Näin oli saatu aikaiseksi hieno, nukkuvaa buddhaa muistuttava pihakoriste. Kyläläisille Jonskan muija valehteli ukon olevan pitkällä ulkomaan komennuksella eikä tietoa koska se rapamahainen epatto taas palaisi näille nurkille. Vasta syksyn ensimmäisten pakkasöiden tultua Jonska heräsi, ravisteli mullat sylistään ja meni sisälle kysyen eukolta että oliko eväät valmiina, hänen täytyi lähteä ajoon. Näin meidän kylällä.
Olin siis joutunut sairaalaan, vieläpä ensiavun puolelle. Sen vielä muistan kun saavuin eräälle yksityisvastaanotolle valittamaan pääkipujani, tällä kertaa silmissä kun vilahteli muutakin kuin ne tavanomaiset tiernapojat. No, täältä herättiin kun nuo innokkaat hengenpelastajat antoivat hyppyvirtaa. Tilanteen normalisoitua ja orkesterin häivyttyä sänkyni ympäriltä, aloin havainnoida ympäristöäni paremmin. Joka puolella kuolemaa enteileviä sermejä ja valitusta, porukkaa oli tuvan täydeltä. Viereisellä punkalla makasi joku denso, oli vetänyt pitemmän kuurin ja jutteli itsekseen. Kuului puhuvan marjapaikasta joka sijaitsi soratien varressa, puomilla lukitun tienpätkän takana. Eli ilmeisesti tapahtumahetkeä koska sen verran tiiviisti jakeli ajo - ohjeita. En siis ollut ainoa jolla viirasi yläkerrassa, siksipä aloinkin pitää tästä juoposta joka muuten vapisi siihen malliin, että sairaalavuoteesta irtoili muttereita ja pultteja. Punkkani vieressä, tarkemmin sanottuna pääpuolella oli melkoinen rivistö kirkasnäyttöisiä aparaatteja ja tunsin vastustamatonta himoa painella namikoita nähdäkseni mitä tapahtuu. Pahus, pitää soittaa vaimolle että tietää missä olen - ajattelin ja hamusin kännykkää housujeni reisitaskusta. Sain ongittua luurin käteeni ja näytössä luki kirkkaana; akku täynnä - irroita puhelin pistorasiasta virran säästämiseksi. Jumalauta, virtaa oli annettu oikein urakalla kun puhelinkin oli latautunut. Vielä pikkuisen lisää ja nokialaiseni makaisi sulaneena möykkynä vierelläni. Vaimo tuumasi tuttuun tyylinsä että jahas, no ruokaa ei sitten varmaan tarvi laittaa. Ei tarvitse ei, kai sitä täältäkin saa, vastailin ja sanoin soittavani myöhemmin. Jatkoin ensiavun tarkkailua ja katseeni kiinnittyi takanani olevaan, valkoiseksi maalattuun seinään. Punkkani kohdalla komeili isolla, mustalla värillä numero kolmetoista. No voi vittu, tyypillistä säkää, kas kun eivät olleet tuoneet sängyn päätyyn lukemisiksi arkkukatalogeja ja hautaustoimiston esitteitä. Siinä sitä olisi ollut hyvää aikaa katsella noita komeita mahonkisia makuualustoja, edellyttäen tietysti että olisi varaa niihin. Minut tullaan aikanaan pienimään isolla oksasilppurilla ja laitetaan koiranpaska - bioskapussiin. Jos rahaa jää, saatetaan pussin päälle vielä vetäistä Itellan pahvinen pakettikuori. Oi autuutta.
Meni reilu tunti kunnes sänkyäni lähestyi nuorehko likka työntäen edellään kärryjä. Saavuttuaan viereeni, hän toivotteli hyvät päivät ja kertoi ottavansa verikokeen, kaikkiaan neljä pikkupullollista. Totesin että siitä vaan, saattaa ilmetä hankaluuksia vaikka suonet pinnassa koukertelevatkin. Likka katsoi meikäläistä ilmeellä joka kertoi hänen kyllä tietävän mitä hän tekee. Touhutkoon nyt, ajattelin ja kysyin samalla että kauankohan täällä joutuu virumaan. Verikokeitten tuloksissa menee pari tuntia ainakin, vastasi lyyli tökäten neulansa käsivarteen. Ei vaan uponnut, neula taittui kaarelle ja likka vaihtoi väriä. Uusi neula ja sama tulos. Nyt neitokainen oli jo täysin punainen, pahoitellen sanoi ettei näin ole ennen koskaan käynyt. Mitäs tuosta, vastasin ja opastin likkaa vaihtamaan isompaan neulaan. Kyllä tämä on ihan hyvä, nyt vaan näyttäisi olevan pieniä hankaluuksia. Vartin päästä kyynärtaipeeni muistutti hyttysarmeijan kohteeksi joutunutta läskinpalaa. Likka hermostui totaalisesti ja vinkkasi paikalle vanhemman hoitsun, joka saapui paikalle raskaasti hengittäen sillä hän sattui kuulumaan näihin helposti havaittaviin ihmisiin eli yhtään lounasta ei ollut jäänyt väliin. Vanhempi matami käski minut makaamaan selälleen, sieltä saadaan helposti otettua. Käännyttyäni alkoi kysymysten tulva; teitä näytetään operoidun useamman kerran? Täälläkö olette ollut leikattavana vai jossain muualla? Onko teille tehty elintensiirtoja koska arpia näyttää olevan useampia? Vitut ne mitään leikkausarpia ole, vaan Mäkis Pentin ruoskan jälkiä. Sillä maajussilla oli sellainen sonnin siittimistä punottu neljämetrinen ruoska, jonka se antoi laulaa jos liike lakkasi kuivurityömaalla. Nyt te kyllä hourailette, hoitsut totesivat kuorossa. En houraile, voidaan vaikka heti soittaa sille perkeleen kekkeruusille ja kysyä miten asioiden laita on. Tämän sanottua nuorempi versio lähti kipittämään jonnekin taustalle. Eikä mennyt aikaakaan, kun punkkani viereen pölähti kuivakkaanoloinen lääkäri, mukanaan hänellä oli kaksi isoa miespuolista hoitajaa. Te olette sairaalassa, ei ole mitään syytä pelätä!, karjui tuo kuivan kesän orava. Vastasin ettei perkele tarvitse huutaa, kai minä nyt saatana tiedän missä olen, ei tämä Esson kahvioltakaan näytä. Niin mutta kun teillä on noita hallusinaatioita, sillä minä piipitti lekuri. Ei minulla mitään hallusinaatioita ole, ei ole minun vikani jos selvää puhetta ei uskota. Lekuti antoi minulle jonkun pillerin ja nukahdin autuaaseen uneen.
Herättyäni paikalle riensi kuivan kesän orava ja toinen lääkäri, takana seisoivat puhelinkopin kokoiset mieshoitajat. Vieläkö teillä on hallusinaatioita, ollaan edelleen sairaalassa! Miten vitussa tuollaisesta nahkalompakosta voi lähteä tuollainen ääni, ajattelin ja huusin raivon vallassa takaisin; Usko nyt perkele ettei mulla mitään hallusinaatioita ole, teikäläisestä en meni takuuseen jos toi korvaan huutaminen jatkuu. Vittuuntuneena kaivoin kännykän ja valitsin Mäkis Penan numeron. Pari kertaa hälytti (laitoin puhelimen kaiuttimelle) ja sitten kajahti ilmoille Penan tuttu ääni: -Saatanan kusipää, et ole sitten poikennut etkä soitellut kuivurityömaan jälkeen-. Luurista kuului selvästi särähtelevää ääntä, vähän sellaisia poksahduksia kuin polttoleikatessa. Edellä mainittua ääntä seurasi sarja pahalta kuulostavaa kirkumista. - Vaihdoin sen sonninmulkku ruoskan tälläiseen sähköpiiskaan, on kevyempi käytellä. Ollaan parasta aikaa maalaamassa päärakennuksen seiniä muttei noi rengit tahdo liikkua tarpeeksi, täytyy välillä tämäyttää - kailotti Pena ja taas luurista kuului helvetillistä kirkumista. Toivottelin Penalle jatkot ja suljin puhelimen. Kuivan kesän orava ja toinen lekuri seisoivat aivan hiljaa, vilkaisten toisiinsa ja sitten minuun.Sen enempiä puheita he häipyivät paikalta miespuoliset lakeijat mukanaan.
Taas makasin tunnin verran ilman että tapahtui mitään. Sitten minut kärrättiin toimenpidehuoneeseen, jossa suoritin erilaisia lihaskoordinaatio - ja havainnoimistestejä. Taas odottelua - reilu puolisen tuntia - ja lääkäri tulee hoitsun kanssa ilmoittamaan että voin lähteä kotiin. Tällä kertaa ei tämän enempää, heinäkuun puolenvälin tienoilla sitten palataan asiaan. Pyrittävä välttämään kaikkea rasitusta ja stressiä tulisi välttää. Veri on kuulemma niin jäykkää ohennuslääkkeistä huolimatta, etteivät suonet kestä kovinkaan paljon ylimääräistä. Resepti saatteeksi ja kehotus hakea lääkkeet kotimatkalla, lääkkeiden käyttö aloitettava välittömästi. Eivät kuulemma paranna tautia mutten tunne kipua, se on hyvä juttu se. Näyttäessäni respaa apteekissa, nainen luki sen kahteen kertaan ja varmisti vielä toiselta. Syvän hiljaisuuden vallitessa lääkkeet ojennettiin minulle ja kassalla summan nähdessäni toivoin niiden olevan yhtä hyviä kuin hinnankin. Eilen illalla otin ensimmäisen ja voin todeta että putosin välittömästi mutta ei kivut hereillä ollessa ole mihinkään hävinneet. Siispä, taidankin heräillä vain kirjoittelemaan tätä tekstiä. Jos vaikka sattuisi näkemään mielenkiintoisia unia… No helvetti, kyllä tää tästä - hauskaa päivänjatkoa!

 

Kuinka saat opastetun ja avustetun kaupassa asioinnin
Kes 19. 2012

…Pidemmittä puheitta nainen tarrtui kärryyni ja sanoi että mennään, eihän tästä muuten tule mitään. Sain opastusta mistä kannattaa ostaa mitäkin, reseptejä ja jopa aikatauluja milloin kaupassa kannattaa poiketa. Tämä nainen osoittautui varsinaiseksi organisaattoriksi mitä kaupassa asioimiseen..
Tosiaan, töistä tullessani poikkeisin kauppaan, matkan varrella sijaitsevaan ison ketjun markettiin. Tuttu mesta, poikkesin vähintään kerta viikkoon koska kaikki saa aika nopeasti kerättyä kasaan. Jo parkkipaikalla valtasi epätoivo, näköjään taas kaikki ihmiset lähimmän viidensadan kilometrin etäisyydellä olivat päättäneet tulla samaan aikaan ostoksille. Näin kesällä tilanne on vielä kaoottisempi lomalaisten takia, niillä kun ei ole kiire minnekkään. Sain kuitenkin autoni survottua juuri vapautuneeseen ruutuun ja lähdin raivaamaan tietäni kohti ulko - ovea. Tietysti olisin voinut laahustaa ihmisvirran mukana ja kuunnella kuinka Pentti oli sammunut mökin terassille hyttysten syötäväksi, tai kuinka Elisan läskit olivat unohtuneet grilliin palaen karrelle. Ei tosiaankaan kiinnostanut. Noissa jonoissa saa muuten hienosti pudotettua porukkaa pois; nytkin kaivoin kännykän taskusta ja olin muka soittavinani kaverille, kerroin kovaan ääneen kuinka läheisessä, kilpailevaan ketjuun kuuluvassa kaupassa oli uudet perunat, kalja ja kahvi ihan mielettömän halpoja. Siellä oli mökkikampanja menossa ja näitä tuotteita myytiin sikahalvalla. Kerroin juuri ostaneeni pakun perän täyteen, niin halpaa se oli. Luuri muina miehinä taskuun ja pikainen vilkaisu taakse. Kyllä, heti kolme perhekuntaa pyörähti ympäri ja jokaisen rouvan korvalla luuri johon he pajattivat tätä ilosanomaa, ilmeisesti tiedotustilaisuus kattaisi lähisuvun. Kyllä minä olen vittumainen mies mutta onpahan (nopea laskutoimitus) 12 henkilöä vähemmän jonottamassa. Ihan niinkuin sillä nyt olisi ratkaiseva merkitys mutta silti.
Sisään päästyäni totesin tilanteen toivottomaksi, tarjouksia katseltiin ja uutuuksia ihasteltiin siihen malliin että minulla ehti partakin kasvaa jokusia senttejä ennen kuin olin edes päässyt vihannesosastolle. Ihmiset matelivat, ei kiirettä kenelläkään. Hetken aikaa ajattelin harrastaa piratismia, se on todella kätevä konsti. Valitsette vain kärryt jonka ostokset vastaavat suurin piirtein ostoslistaanne, odotatte hetkeä kun ne jätetään vahtimatta ja sitten vain kaappaus ja kipin kapin kassoja kohti. Tossua saa pistää toisen eteen ja pokka on pidettävä  sillä muutama taistelutilanne on ollut, mutta kukapa järkevä ja itseään arvostava ihminen kehtaa riuhtoa kärryjä selvästi henkisesti häiriintyneen käsistä. Tällä kertaa kuitenkin hylkäsin ajatuksen, liikaa väkeä ja vaimoni mukaan laittama kauppalista oli sen verran monimuotoinen, etten kuitenkaan olisi löytänyt vastaavuutta mistään kärryistä. Niinpä kehitin varasuunnitelman; heittelin kärryihin jokusia, sattumanvaraisesti valitsemiani tuotteita ja hylkäsin kärryt leipähyllyn päätyyn. Kiersin kuivatuotehyllyn ja palasin epätietoinen ilme kasvoillani muutaman metrin päähän kärryistäni. Pälyilin sinne ja tänne, manaten hiljaa mutta kuitenkin sen verran äänekkäästi että lähellä olevat ihmiset kuulivat puheeni. Kirosin siinä ihmisiä, jotka varastavat toisten kärryt kun ne hetkeksi jätetään yksin, ei niitä kuitenkaan enää löydä ja kai se on palattava takaisin tai mentävä kotiin haukuttavaksi. Voi sentään. Viisi sekuntia myöhemmin olkapäähäni koputettiin.
Koputtaja oli keski - ikäinen, tarmokkaan ja hauskan näköinen nainen. Sanoi ettei voinut olla kuulematta manailuani, mistäs kenkä nyt oikein puristaa? Kattavassa selonteossa hänelle tein selväksi että ostoskärryni oli varastettu, kauppa oli outo ja ostoslistallani oli tuotteita joita ei varmasti täältä löytyisi eli saisin kotona huudot. Naikkonen sanoi että älä huolehdi, hän auttaa. Sanoin etten voi mitenkään häiritä hänen elämäänsä, kyllä tämä tästä kaiketi suttaantuu. Höpsis, tuumasi muija, eihän tästä muuten tule mitään -  ja sitten sitä jo mentiin. Takaisin alkupäähän ja uudet kärryt messiin. Teimme sinunkaupat, esittelin itseni ja hän kertoi olevansa Santtu - oikelta nimeltään Sari mutta kaikki käyttivät nimitystä Santtu. Alkajaisiksi tämä Santtu riuhtaisi ostoslistan kädestäni, sanoi ottavansa sen koska en näköjään ollut oikein perillä näistä jutuista. Tyydyin murahtelemaan että joo, aikas outoja juttuja nää on, harvemmin joutuu meikäläinen tätä puolta hoitamaan. Lähes joka hyllyllä hän kysyi että minkälaista leipää, makkaraa, vihannesta tai kahvia halusin ja aina kun ehdotin jotain, hän hylkäsi sen pitkän ripityksen saattelemana. Ettekö te äijät katsele hintoja tai tarjouksia? Voi hyvänen aika teidän kanssanne ja muuta, ei niin mairittelevaa tekstiä meikäläisistä. Huomionarvoinen seikka on myös se, että Santtu vaati työntää kärryjä. Ilmoitin kyllä että minä herrasmiehenä voisin työntää niitä, koska hän ystävällisesti auttaa minua. Vastasi tähän etten osaa työntää kärryjä. Mitä vittua, minkälaisena vajakkina tuo nainen oikein piti minua? Herttaiseen sävyyn hän kertoi kärryjen työntämisen vaativan tietynlaista päättäväisyyttä, silloin mennään kun ei meinata. En halua koskaan olla suojatiellä kun tuo eukko lähestyy sitä. Todennäköisesti makaan saman suuntaisesti katuun maalattujen viivojen kanssa kohtaamishetken jälkeen. Päättäväisyyttä oli tosiaan tuon naisen otteissa, vastaantulevaa liikennettä ei paljon kunnioitettu ja jos joku onneton sielu erehtyi kumartumaan liian syvään, niin kylmästi kärryn kulmalla perseelle. Koko ajan tuli informaatiota; mitä kannatti ostaa mistäkin ja mihin kellonaikaan. Jälkimmäiseen viitaten totesin tuotteiden varmasti pysyvän hyllyssä kokoa päivän? Säälivä vilkaisu Santulta ja yksi sähähtäen sanottu sana: eläkeläiset. Eli nyt tiedän melko tarkkaan lähiseutjen eläkeläisten kauppareissujen aikataulut ja eläkkeenmaksupäivät, niitä tulee välttää. Voin siis kuolla onnellisena tämänkin tiedon ollessa varastoituneena pääkoppaani.
Muuten, aivan kierroksen alussa hän kysyi minulta oliko minulla saksia taskussani? No tottakai oli, eihän keskiverto rakennustyöläisellä töistä tullessaan juuri muuta olekaan taskussaan kuin sakset ja santaa. Naaras ymmärsi sarkasmini ja otti omasta takin taskustaan pienet askartelusakset. Kysyessäni että mihin helvettiin noita tarvitaan, hän vastasi että lista tehdään kierron mukaan ja näin ostokset ovat kiertojärjestyksessä joten ylimmäinen, kärryyn laitettu ostos leikataan listalta pois. Ei tarvitse pelätä että joku jää välistä pois. Katselin suu auki, ajattelin että minkähänlaista olisi olla tuon eukon mies? Taitaisi olla kaikki aikataulutettua ja organisoitua hommaa, makkarihommia myöten. Huh huh. Kuitenkin, täytyy myöntää että tehokasta oli ostosten teko sillä koko listallisen kärryihin lappaamiseen ei mennyt kolmea varttiakaan ja kärryt sentään olivat koko lailla täynnä. Siinä ihmispaljoudessa aika saavutus. Santtu avusti myös läpi kassankin, näytti mitkä tuotteet ensin liukuhihnalle ja mikä mihinkäkin kassiin. Tyytyväisenä katselin hänen touhujaan, ihmetellen miksei kaupoissa ole palkkalistoilla tuollaisia. Ehkäpä siksi, että ihmiset repisivät heidät kappaleiksi - jokainen kun haluaisi omansa. Kun kaikki oli valmista eli pakattu ja maksettu, talutin Santun kahville ja leivokselle aulassa sijaitsevaan kahvilaan. Kiittelin häntä hänen avuliaisuudestaan ja empaattisuudestaan, se oli harvinaista tänä päivänä. Kehuin siinä samalla hänen kauniita silmiään ja hän vastasi punastumalla sanoen tutun sanan; höpsistä. Nousimme pöydästä ja vein hänet puoliväkisin samassa aulassa toimivaan Alkoon ja ostin ison pullon viiniä palkaksi, rahaa hän ei huolinut vaikka tarjosin. Hyvästelimme ja minä lähdin kävelemään autoa kohti, käsissäni roikkui kolme isoa kassilista tavaraa. Kotimatkalla soitin vaimolleni että olen tulossa kotiinpäin, kaupassa käynti oli yhtä helvettiä ja arvaa oliko vaikea löytää näitä kaikkia tuotteita, mä oon ihan poikki…..

 

Windowsin väki ja minä
Kes 18. 2012

Olisittepa olleet meillä eilen, tarkemmin sanottuna illasta aamuyön tunneille niin olisitte päässeet kuuntelemaan hullun ja Windows - käyttöjärjestelmän välistä dialogia. Tai mistään dialogista voi puhua, hullu huusi koneelle ja kone tyyytyi hurisemaan pilkallisesti. Voi perenkele, etten paremmin sano.
No niin, tästä tekstistä piti tulla aivan jotain muuta mitä se nyt on. Nimittäin tullessani töistä kotiin, poikkesin kaupassa ja oivalsin siellä yhden hienon jutun mikä auttaa jokaista, myös teitä terveitä. Se on yksinkertainen ja sinänsä harmiton toimenpide (ei liity mitenkään itsensä paljastamiseen), mutta jos haluatte ettei naapurinne pudota teitä kutsuvieraslistalta, niin silloin kannattaa vilkaista ympärilleen. Nyt, kellon ollessa 04.57 aamulla ja koneen ja kaikkien näiden siihen asennettujen sovellusten viimein toimiessa kuten pitääkin, minulta loppuu aika. Olen pakotettu osallistumaan tähän ruumiillisen työn kulttuuriin, johon täytyy lähteä tuota hätää. Johtuen ensinnäkin siitä että ensin joudun kiipeämään tuon helvetin korkean betonimuurin yli (portit eivät ole vielä auki), sen jälkeen kulkemaan monta peninkulmaa halki ryteikköisen erämaan, lopulta kaivamaan metsätien päästä sammaleiden alta kulkuneuvoni esiin ja surauttamaan sillä sivistyksen pariin. Kyllä, käytin termiä surauttamaan ettei kenellekään tule mieleen että siellä se saatanan kahjo viilettää susivaljakolla. Sitäkin on kokeiltu mutta siitä toisella kertaa.
Niin, kun vihdosta viimein pääsin himaan, tein normi jutut eli kävin suihkussa, söin, kysyin vaimoltani onko hän taas harrastanut taikatemppuja ja niin edespäin. Juu, eukko on aika haka noissa taikatempuissa, varsinkin korttien kanssa. Yhtenä iltana hän pyysi lainaksi pankkikorttiani enkä ole sitä sen koommin nähnyt. Vihdoin jysäytin tämän parkkiintuneen ahterin tälle jakkaralle jolla nytkin istun, pää riemumieltä täynnä päästäkseni kertomaan siitä jutusta josta jo aikaisemmin mainitsin. Ei kun kone päälle ja yhdistin itseni tai siis koneen (minusta on vaan niin hienoa puhua minä muodossa tässä yhteydessä) internetin maailmaan ja sitä kautta tänne teidän luoksenne. Olen säätänyt koneen asetukset niin, ettei se yhdistä automaattisesti nettiin, vaan pitää klikata tuota pilluliittymän kuvaketta (joka muuten toimii ilman jäljempänä kerrottavaa taistelua vallan moitteettomasti) ja vasta sitten kone yhdistää itsensä. Jos herää kysymyksiä mikä pilluliittymä on, niin sehän on yksinkertaisesti pilu,- eli prepaid -liittymä. Nimitys tulee itäeurooppalaisten ja virolaisten selkätyöntekijöiden eli manaajien (lue aikaisempi penitys - blogi niin ymmärrät) eli huorien suosimasta puhelinliittymästä. Ja kyllä, luottotietoni ovat olleet pakkasella jo siitä lähtien kun tämä helvetin luottokunta ja koko muu ihmisten varallisuutta kyttäävä systeemi keksittiin, joten ei yksikään itseään kunnioittava operaattori myönnä minulle ns. normi - liittymää joka perustuisi laskutukseen. Ei, hullun pitää maksaa ennakkoon joka saatanan asiassa. Ainoa asia tässä maksupolitiikassa, joka yhdistää meitä rakkaat lukijat, ovat maksulliset WC:t. Ne ovat ainoita missä tunnen yhdenvertaisuutta kanssanne. Mainittakoon, että minun hautapaikkanikin, joka sekin vittu soikoon piti maksaa etukäteen, on ulosotossa koska en ole kyennyt suoriutumaan maksuvelvoitteistani. Siinä onkin sielunpaimenella perimistä, todennäköisesti minusta tulee ensimmäinen maan pinnalle haudattava henkilö, tai sitten minun maallinen tomumajani myydään paikalliselle metsästysseuralle niin pääsevät perkeleet ampumaan kettuja haaskalta. Voi jumalauta ja taas kahjo eksyi aiheesta.
Okei, internettiin päästiin ja klikkailin tieni tänne, missä voi suoltaa näitä mielipuolisia kokemuksiani teille. Väliittömästi alkoi kertyä pilviä taivaalle, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa pikkuikkunan ilmestymistä näytön oikeaan alareunaan. Se ilmoitti tuttuun, tylyyn tapaansa että väistyhän mielipuoli siitä, kohta alkaapi päivityksiä tulemaan. Aikaa näytti olevan kolme minuuttia joten päätin nopeuttaa prosessia ja aloin itse sammuttelemaan ohjelmia jotka olivat käynnissä. Mielestäni tein kaiken oikein, kone kuitenkin hurisi eikä mitään alkanut tapahtumaan. Onneksi oli tarjolla vaihtoehto Pakota uudelleen käynnistys, joten klikkasin sitä hetimmiten, ajatellen ettei tässä nyt keritä turhan päiväisiä hurinoita kuuntelemaan. No hittolainen, mitään ei hetkeen tapahtunut mutta sitten taustaohjelmat yksi toisensa jälkeen näyttivät sammuvan ja kuvakkeet häipyivät vähitellen näytöltä. Tunsin olevani parempikin koodaaja. Tuo tuntemus väistyi kuitenkin pian koneen ilmoittaessa että koska Windowsia ei voitu sammuttaa oikein, voit valita seuraavista; vikasietotila, normi käynnistys, etc. Painoin normi käynnistystä, jupisten samalle että turha tulla aukomaan päätä väärin sammuttamisesta, itsehän tarjosit sitä vaihtoehtoa. Tässä vaiheessa koiramme, joka makasi olohuoneen puolella, nosti päätään ja ravisteli sitä hetken aikaa. Tokaisin koiralle että jos neiti ymmärtää paremmin näistä jutuista, niin on hyvä vaan ja tulee näppäilemään ja klikkailemaan tänne. Koira huokaisi syvään ja jatkoi uniaan. Koko kone pimeni. Ei mitään, näin on käynyt ennenkin ja kohta kaikki jatkuu normaalisti. Vitut jatkunut, näytölle tuli englanninkielistä tekstiä monta riviä ja pikkulaatikoita. Näytti ihan monivalinta tehtävältä. Minä sitten huonolla englannin kielen tuntemuksella luin ja painelin hakasia mielestäni oikeisiin kohtiin. Kone pimeni taas. Niin pimeni minullakin.
Vedin nortin ja tuumailin hakata koneen pillun päreiksi jos se ei toimi kessun sammutettuani. Jonkin näköinen itsesuojeluvaisto rakkineella on koska se heräsi henkiin iloisesti kilkattaen ja välähdellen. Taas jotain vitun asetuksia pyydettiin säätämään, luonnollisesti englanniksi. Huusin kuin hyeena, tällä kertaa kohdistin sanani Windowsin väelle että vittuako menette rukkaamaan niitä asetuksia päivityksenne yhteydessä, minä mittään ole tehnyt. Vaimoni tarjosi minulle lasin vettä ja yhden jyreimmistä lääkkeistäni. Nyt kone tarjosi mahdollisuutta palata ajassa taaksepäin eli pistää koneen asetukset sellaiseksi kuin ne oli silloin ja silloin (mahdollisuus valita päivämäärä). No minähän laitoin lauantain, se oli hyvä päivä. Kone ilmoitti ettei käy. Perkele että napsahteli taas verisuonia päässä, liekö siellä enää yhtään ehjää. Huusin että vittuako sitten tarjoat mokomaa mahdollisuutta jos se ei kerta käy, tulen kohta linjoja pitkin sinne niin selvitetään saatana tää asia kerralla. Tähän vaimoni totesi että kuvitellaan niinkin sairas juttu, että toisessa päässä todellakin olisi joku, ja hän kuulisi uhkauksesi niin varmasti nauraisi katkeketakseen koska kyseessähän on langaton yhteys. Nyt katkesi loputkin verisuonet, konsultoin vaimoani painumaan vittuun ja jakamaan elämän viisauksiaan jossain muualla, kohta tulee ruumiita.
Tätä vitun taistelua jatkui koko yö, yhdessä vaiheessa windowsilta tuli linkki YouTubeen, kyseessä oli sama Ozzy Osbournen biisi Mr. Crowley jonka erään blogin yhteyteen laitoin kuunneltavaksenne. Siinähän lauletaan “Mr. Crowley, what they have done to your head” ja tämä nosti kierroksia. Havahduin pihalla kun vaimo roikkui käsivarressani. Olin riuhtaissut koneen kainalooni pajatten samalla eukolleni että menen hukuttamaan Windowsin väen. Vasta vaimoni vakuuteltua pitkään, ettei kukaan ole linkittänyt minulle mitään eikä tule varmasti linkittämäänkään, rauhoituin siinä määrin että palasin ns. sorvin ääreen. Tuntien taistelun jälkeen vaimoni jälleen lääkitsi minua (tällä kertaa jyviä oli kohtuullinen määrä) sillä rukoilin ääneen näytön edessä. Pyysin anteeksi käytöstäni ja kehuin Windowsin väkeä - he olivat erinomaista porukkaa ja olisin kiitollinen jos he päästäisivät minut nettiin ja korjaisivat koneeni. Vaimo antoi ryynit sanoen että mikäli toi yömessu ei pian lakkaa, hän soittaa valkotakkiset.
Tullessani paskalta koin iloisen yllätyksen - kone toimi. Vakuutuin siitä että Windowsin väki kuulee ääneni ja rukoukseni, tosin sitä ei parane eukolle sanoa tai makaan lepositeissä alta aikayksikön. Taisteluun mahtui paljon muutakin sanallista vääntöä ja dialogia; minä huutaen ja kone huristen mutta nyt on oikeasti kiirehdittävä, olen jo hieman myöhässä. Tarkemmin ajateltuna olisin ehtinyt kirjoittaa sen perkeleen varsinaisen jutun, mutta ehtiihän sitä vaikka sitten töiden jälkeen. Pysykääpä kuulolla.

 

Soppaa jota shamaanitkin haluaisivat
Kes 17. 2012

Kuulin aivan selvästi kuinka kinkunpala puhui kelmun alta. Samaan aikaan toisella tassilla juustonsiivu oli kuin kiinalainen permantovoimistelija, taivutti itseään täydelliseen siltaan..
Alli, tuo rakas “varamuorini” (omani ovat näetsen kuolleet) kutsui minut jälleen syömään. Olin aivan paska jäykkänä ja mietin, millä tekosyyllä laistaisin kutsusta mutta en keksinyt mitään ja toisekseen, omatuntoni taisteli koko ajatusta vastaan. Olen käynyt auttamassa Allia näin kesäisin nurmikon leikkuussa ja muissa puutarha hommissa. Pari kertaa kesässä kyyditsen hänet jonnekin kesätapahtumaan; torit, teatterit ja vanhan kansan tanssit ovat tulleet tutuiksi. Talvisin on sitten lumihommia ja kaikkea mitä talven töihin nyt kuuluukin. Allin pestiin jouduin puskaradion kautta, yks yhteinen tuttu oli suositellut minua hänelle. Tekisi mieli käydä leipomassa tuota yhteistä tuttua turpaan. En missään nimessä siksi ettenkö pitäisi Allista, vaan siksi että nämä viikonloppu päivälliset käyvät kunnon - ja hengen - päälle.
Eihän siinä muuta auttanut kuin ajella Allin talolle ja koittaa kestää. Ovella halattiin ja Alli hössötti että peremmälle peremälle, itikoita tulee pirttiin. Toin tuliaisiksi paketin kahvia, kuivakakun ja ison kukkapuskan. Kukkapuskaa, joka minun tulotasooni nähden maksoi maltaita, Alli katseli hetken ja paiskasi sitten roskiin. Jumalauta että otsasuoneni rupesi tykyttämään mutta tyydyin kysymään eikö Alli pitänyt niistä? Vastauksena oli palttiarallaa puolen tunnin luento siitä, kuinka hän omaa kehoaan kuunnellen oli todennut itsellään olevan heinänuhan. Että pitikin mennä kysymään. Istuin keittiön pöydän ääressä hiljaa, Alli touhusi ruokatarpeiden kanssa. Mietin siinä samalla Allin puheita itsensä kuuntelusta, todennäköisesti Allin pakki oli sekaisin huonosta ruokavaliosta. Painotan tällä kohtaa, etten missään nimessä halua pilkata vanhuksia, he ovat aivan helvetin hienoa porukkaa. Allin kohdalla vaan ikää rupesi olemaan jo niin paljon (91), että tietyt asiat jäivät huonommalle tolalle ja osa unohtui tykkänään. Sinänsä hatunnoston arvoinen suoritus että pystyi asumaan vielä yksinään. Suurin syy tähän oli kyllä mielestäni se, ettei Allilla ollut vittumaista jälkikasvua joka olisi kärrännyt hänet jo aika päiviä sitten hoitoon perinnön toivossa. Erään kerran ja tämä on taivaan tosi, Allin maha piti sellaista murinaa, että luulin hänen hankkineen koiran. Kysyessäni tätä Allilta, hän kehotti minua vähentämään juomista, lakkaisi kuulemma noi harhat riivaamasta. Alli osasi myös vittuilun jalon taidon sille päälle sattuessaan.
Allin kattaessa pöytää, tutkin innokkaasti mitä elimistöni joutuisi vastaanottamaan. Yhdellä tassilla oli kinkupala kelmun alla, ja voin vannoa että se viittilöi minua lähemmäksi. Vaistomaisesti kumarruin ja raotin kelmua, jolloin kinkku pyysi minua auttamaan sitä. Se oli ollut vankina täällä kelmun alla jo kolmatta kuukautta, hikoilutti eikä muutenkaan happi tahtonut kulkea. Olin aikeissa vastata kinkkuparalle mutta Alli keskeytti minut sanomalla ettei saa ronkkia, sitten vasta syödään kun kaikki on pöydässä. Olin siis pakotettu katselemaan kinkkuparan kärsimyksiä kelmun alla, josta se mielestäni kehtasi näyttää keskisormea. Täytyy sanoa että onpas röyhkeätä läskiä nykyään. Toisella tassilla oli kasa juustonsiivuja, ja lumoutuneena katselin kuinka päällimmäinen siivu muistutti kiinalaista permantovoimistelijaa, joka taivuttaa itsensä täydelliseen siltaan. Tosin ponnistus näytti vaativan epäinhimilliä voimia, sen verran siivu - läskinpalan tapaan - valui hikeä. Voimistelijasiivun alemmat kohtalotoverit toivat enemmänkin mieleen Kuolleen meren ikiaikaiset kääröt, tuon lähemmäksi ei saatana pääse  vanhan pergamentin / papuryksen jäljentämistä, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Viimein Alli toi höyryävän kattilan pöytään. Keittiössä leijuvista tuoksuista olin havaitsevinani hernekeiton tuoksun, mutta siihen sekoittui jotain muuta, joten en ollut aivan satavarma kattilan sisällöstä. Alli oli väsännyt soppaa reilummasti, näytti olevan viidentoista litran kattila. Syöjiähän ei ollut kuin me kaksi, niinpä kysyinkin Allilta että tuleeko muitakin koska soppaa näytti olevan astetta enemmän. Ei tule, ne on ihan sua varten, syöt niin huonosti totesi Alli hakiessaan kauhaa keittiöstä. Sulkijalihakseni ilmoitti nykimällä että nyt jätkä jos aiot lipikoida tuon kaiken , niin edestä löydät. Tai tässä tapauksessa pikemminkin takaa. Allin tuodessa kauhaa, tiedustelin mitä herkullista hän oli tällä kertaa loihtinut? Sanottuani tuon, kuulin kuinka taivaan portit kolahtivat kiinni, valehtelijoillahan ei ollut siihen firmaan asiaa. Alli tapansa mukaan kertoi pitkän kaavan mukaan mitä kattilan uumenista löytyi. Ei riittänyt sana hernekeitto, vaan painuttiin aikakoneella agraaritalouden syntyhetkiin ja muisteltiin kuinka herneet olivat paljon parempia siihen aikaan kun saivat kasvaa paskatunkion vieressä. Liottamiset, muu valmistelu mukaanlukien suolaus (WTF?) saivat oman osansa ja lopuksi käsiteltiin savulihan merkitys perinteisen hernekeiton valmistuksessa. Sitä oli Allin puheiden mukaan sopassa paljon, valitettavaa oli kuitenkin se, että vaikka se tuli tutulta kauppiaalta, niin sekin huonolaatuisuutensa vuoksi vaati kunnon maustamisen. Lihat olivat kiinni luissa, hän ei ollut jaksanut irroitella niitä. Lihat sopi kalvaa irti luista ja luut voisi laittaa tuohon vatiin minkä hän oli tuonut pöytään.
Kattilasta nostettiin kansi pois ja huomioni keskittyi välittömästi luihin, lähinnä niiden kokoon mikä osaltaan selitti suuren kattilan. Luiden pituus näytti olevan keskiverto rakennustyöläisen sääriluun luokkaa, saattoi kyllä käydä ylemmän toimihenkilönkin säärestä, oli aivan siinä rajoilla. Pelkäsinkin että oveen koputettaisiin ja sisään astuisi rotevia virkavallan edustajia, tiukaten että olimmeko nähneet Topia joka katosi ihan näillä nurkilla viime viikon alussa. Tutut valokuvan esittelyt meidän pudistellessa päitämme, kunnes virkavallan huomio kiinnittyisi kattilasta törröttäviin luihin ja meitä vietäisiin raudoissa. No, oli kadonnut henkilöä tai ei, kauhoin soppaa lautasen täyteen ja ronkin (pienen empisen jälkeen)  yhden In memoriam Topi - luun siihen päälle. Alli nyökkäsi leipävatia kohden sanomalla että ota leipää vai iskeekö taas kusihätä? Källi muori, kyllä sillä ajatus pelasi. Aikaisemmilla kerroilla olin yrittänyt olla ovela ja sanoa leivän otettuani käyväni WC:ssä, mahtuisi sitten enemmän. Typeryyksissäni olin luullut, ettei Alli huomaisi vessaan salakuljettamaani leivänpalasta. Jaa miksi? No perkele käntty oli sen verran kovaa että sitä oli kertakaikkiaan pakko liottaa jossain. Ensimmäisten päivällisten jälkeen hammaslääkäri joutui tekemään kaksiviikkoa töitä saadakseen legoni jonkinlaiseen kuosiin. Tuli purtua hieman liian voimallisesti leipää, jolla olisi tehnyt tilin, jos sen olisi myynyt NASA:lle sukkulan lämpökilveksi. Niinpä “vessakäynnin” yhteydessä pesin mukamas käsiäni, kun yritin saada sirvakan edes jotenkin antautumaan. Tällä kertaa kohteliaasti kieltäydyin leivästä, mukana ajatuksessa oli myös vangittu kinkku ja voimisteleva juusto, nehän olisi pitänyt laittaa vielä leivän päälle.
Heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen alkoi tapahtua; pääsin samaan jengiin leivänpäällisten kanssa - hiki alkoi virrata valtoimenaan. Natrium - tasoni nousi silmänräpäyksessä tasolle, jolta sitä olisi riittänyt Uotilan lapsillekin. Jessus sentään, ikenet valkoisena kehuin Allin erinomaisia kokin taitoja, nyt oli mausteet kohdillaan. Tällä kertaa kuulin helvetin porttien aukevan narahtaen ja pääperkeleen viittoilevan minua kutsuvasti. Muutama lusikallinen vielä ja tunsin irtaantuvani tästä maailmasta. Allin puhekin kuulosti kaukaiselta muminalta, ihmettelin mistä se johtui ja katsahdin Alliin päin - järkytys oli valtava. Näin hänet keskustelemassa kattilassa Topi - vainaan kanssa, jotain kiistaa tuntui olevan kaksikon välillä. Sen verran oli järjissäni että tajusin hallusinaatioiden tulleen mukaan kuvioihin. Alli palautti minut maanpinalle kopauttamalla Topin kintulla otsikkoon. Menit jotenkin omituisen näköiseksi, onko ruoassa jotain vikaa? Ei ole ei, kerrassaan mainiota hernesoppaa. Taas väärä lause, tunsin kuinka pikkupirut pääperkeleen opastuksella tunkivat hehkuvan kuumaa rautatankoa hanuriini. Kysäisin Allilta että mitä muita mausteita hän oli laittanut suolan lisäksi? Alli kertoi laittaneensa yhden hyvän mausteen vahingossa väärään kaappiin, vaan oli onnekseen löytänyt sen. Se oli Round UP:pia, ellei hän väärin muistanut. Tämän kuultuani perävaltimoni sanoi sopimuksen irti. Kirmasin vessaan, istuin pöntölle ja annoin tulla täyslaidalllisen. Siinä helvetin tulien polttaessa ahteriani, soitin samalla lähimmille ystävälleni josko hakisivat kirstun valmiiksi meikäläiselle. Pyyntöäni ihmeteltiin joten kerroin syöneeni juurikin pari lautasellista järeää rikkaruohomyrkkyä. Edelleen udeltiin että olinko kyllästynyt elämääni? Ei mitään sellaista, olin Allilla syömässä. Hyväksyvää muminaa langan toisessa päässä, lupasivat lähteä arkkukauppaan mitä pikimminkin.
Koska minut on kasvatettu niin, ettei ruokaa jätetä, istuin lipikoimaan soppalautaseni tyhjäksi. Samalla Alli saarnasi huonosta syömisestäni, näkihän sen jo siitä että kun saa kunnon lämmintä ruokaa, niin pitää heti juosta vessaan. Alli laittoi vielä kauhallisen lisää ja tässä vaiheessa pyysin hiljaa mielessäni syntejäni anteeksi. Vastaus tuli välittömästi. Hampaissani rusahti pienen piippauksen kera joten lopetin pureskelun. Tuumasin että taasko hallusinaatiot vaivaavat vaikkakin kyseessä oli selkeä tuntoaistiin perustuva kokemus. Onnekseni Alli kävi jääkaapilla ja sain sylkäistyä mötin suustani kämmenelleni. Voi vittu, se oli Allin kuulolaite. Tunnistin sen heti, sen verran monta kertaa sitä oli tullut huollettua. Pudonnut soppakattilaan Allin touhutessa. Pikainen päätös - kuulolaite taskuun ja hakisin uuden tilalle heti huomenna. Ruokailun jatkuessa hallusinaatiot palasivat; näin kinkun soittavan Human Rights - järjestöön, juuston pääsevän Valion olympialaisiin mistä kultamitali saaliina permantosarjasta sekä paljon muita asioita jotka eivät kuulu meidän maailmaamme, vaan kenties johonkin vääristyneeseen rinnakkaistodellisuuteen. Viimein iltapäivä oli pitkällä, sain tiskattua astiat ja autettua siivoamisessa Allin katsellessa pitkään kun nauraa räkätin ilman mitään syytä. Lopuksi halasin ja kiitin Allia,lupasin taas tulla joskus käymään mikäli ei kuolo korjaisi sitä ennen. Tähän Alli ettet sinä mihinkään kuole, juurihan sinä söit hyvin. Niinpä….. Kotimatkalla en uskaltanut ajaa neljäkymppiä lujempaa, sen verran vääristyneeltä tien pinta näytti.

 

Nuuka työmaa
Kes 16. 2012

Siinä taloudessa säästettiin joka paikassa, jopa vedessäkin. Puuro, jota pyhäaamuisin raaskittiin tarjota, oli niin helvetin kuivaa että se pölisi syödessä. Sama juttu kahvin kanssa, en tiedä menikö litraan vettä vain kaksi mitallista puruja vai oliko vesi niin perkeleen kovaa, ettei kahvi yksinkertaisesti tarttunut siihen.
Kyllä, olisi jo töitä sovittaessa pitänyt kuunnella niitä pieniä hälytyskelloja, jotka kilkattivat korvan juuressa. Talo oli kaksikerroksinen, vanha rintamiestalo joka ei yllätyksekseni ollut rakenteellisesti niin huonossa kunnossa. Tekijät ovat kyllä näissä taloissa osanneet hommansa, jälkipolvet vaan ovat yleensä pilanneet ne lämmöneristys - ja muilla “Tee se itse” - ideoillaan. Koko mökkiin piti tehdä pintaremontti, näin syksyn aluksi sisälle ja seuraavana kesänä sitten olisi ulkopuolen vuoro. Sisustus oli varsin boheemi, sillä taloa asutti jonkinasteinen taiteilijapariskunta (ainakin omasta mielestään), muija väänteli pajusta jos jonkinnäköisiä tippaleipiä muistuttavia kasoja - jotka saivat sitten nimekseen viinipulloteline, maustehyllykkö, lehtiteline ja niin edespäin. Tuosta viinipullotelineestä, Alkossa ei niin halpaa viiniä myydäkään, että sen olisi raaskinut siihen viritykseen laittaa. Syy; se olisi rikkoutunut välittömästi pudottuaan siitä himmelistä. No, ehkäpä sen olisi kuormaliinalla saanut jotenkin pysymään kiinni. Pajuprojektien takia koko kämpää oli täynnä 25 litran saaveja, joissa näitä pajuja sitten makasi (lue: oli survottuna) vettymässä.
Äijä teki pihataidetta - voi vittu sentään. Kuka tahansa, jolla hitsauspuikko palaa, osaa hitsata polkupyörän ja pesukoneen rummun toisiinsa kiinni ja nimetä sen “Tuskaisen aamun henkäykseksi”. Tarkemmin ajateltuna nimi piti varmaankin kutinsa, ainakin mitä naapureihin tulee. Remontin aikana oli nonta kertaa pakko humauttaa itseään vasaralla polveen, ettei olisi purskahtanut nauruun isännän esitellessä taidettaan. Varsinkin ne nimet; miten vitussa joku voi ristiä kahdesta puukapulasta tehdyn ristin varassa roikkuvan paskaksi hakatun tehosekoittimen teokseksi “Elämäni Berliinissä”. Ei jumalauta vaikka minä olen oikeasti hullu, niin tuon ukkelin rinnalla täys kesäpoika mitä mielipuolisuuden saralle tulee. Tai ehkäpä oli niin että Berliinissä tosiaankin vihattiin hänen tehosekoittimiaan, mene ja tiedä. Ihan totta, en ehkä ymmärrä taidetta mutta osaan kyllä arvostaa käden taitoja. Osaan käsilläni tehdä talon, mutta kanttoriksi minusta ei ole. Laittakaapa meikäläinen joku pyhäaamu soittamaan urkuja niin takaan, että ihmisiä tallautuu hengiltä heidän paetessaan palkeista repimiäni, omasta mielestäni varsin hengellisiä soundeja. Suutari siis pysyköön lestissään. Ei pidä ryhtyä siihen mihin palikat eivät yksinkertaisesti riitä.
Koko remontti oli psyykkisesti mielenkiintoinen; nauratti niin saatanasti vaikka vituttikin koko ajan. En tiedä, kai se talo oli kirottu ja imaisi jotenkin valtaansa. No, ei mennyt päivää etteikö jotain uutta säästämiseen liittyvää keksintöä tai ideaa esitelty. Eräänäkin aamuna tullessani työmaalle, näin oven raosta pukkaavan savua ja kiirehdin sisälle peläten koko kioskin olevan tulessa. Just joo. Muija seisoi lieden vierellä (heillä oli käytössään vanha, puilla lämmitettävä hella koska sähkö kuuleman mukaan maksoi liikaa) keitellen jotain vitun liemiä, savun lisäksi mökin täytti niin pahanhajuinen käry että silmiä kirveli. Jos olette koskaan kussut kiukaalle, niin kertokaa se haju tuhannella. ollaan aika lähellä. Usvan keskeltä tämä taitelijatar selosti kasvonaamiorasvojen maksavan nykyään niin paljon, että hän on päättänyt valmistaa niitä itse. Jaaha, ajattelin, jos tämä käry on joka aamu vastassa niin ammun itseäni jalkaan ja sanon kiitos ja kuulemiin tälle työmaalle. Muija varmaan luki ajatukseni, sillä hän totesi puolen vuoden satsin olevan valmistumassa. Tuli aika, jolloin keitokset olivat jäähtyneet ja purkitettu, näin siis valmiina käytettäväksi. Tämä oli ainoa kerta kun sain mitään pariskunnalta ilman kädenvääntöä, ehkäpä käryt olivat vaikuttaneet eukon mentaalipuolelle jotenkin. Hän nimittäin lahjoitti minulle purkin valmistamaansa kasvorasvaa, kotiin vaimolle vietäväksi. Kotimatkalla linkosin purkin sivuikkunasta metsikköön, se osui kanervikossa lymyilevään rusakkoon joka helvetillisen rääkäisyn päätteeksi syttyi tuleen. Kylmänväreet vilistivät pitkin selkäruotoani.
Kaikesta huolimatta remontti eteni joten kuten, vaikka minulla oli rankkaa, niin oli pariskunnallakin. Kaupasta ei haettu mitään, ei puutavaraa, ei maaleja, ei tasoitteita, vaan pariskunta kierteli pitkin huutokauppoja ja rakennustoreja sekä kierrätyskeskuksia haalaamassa tavaraa. Siinä oli säästäminen kaukana, bensaa paloi varmaan Lähi - idän yhden kuukauden tuotannon verran. Huipentuma tapahtui yhtenä iltana kun olin kotiin lähdössä. Taiteilijat huikkasivat minut takapihalle, jonne he olivat raahanneet aivan helvetin ison hirren pätkän ja seisoivat “Vittu me ollaan neroja” - ilme kasvoillaan pölikän vieressä. Katsoin kysyvästi kumpaakin ja he aloittivat pajattamaan että kun minulla oli se sähköhöylä, niin voisinko höylätä heille lastuja? Kysyessäni mihin he tarvitsivat lastuja, he kertoivat vintiltä puuttuvan vielä kaksi kuutiota eristeen käytettäviä lastuja, puruja heillä kyllä oli mutta lastut joukosta puuttuivat. Toistin määrän, ettäkö kaksi kuutiota? Nii - in! oli tomera vastaus. He lisäsivät vielä, että jos höyläisin koko yön, tarvittava määrä olisi kasassa. Tässä vaiheessa kaivoin mielialalääkkeni esiin tarjoten niitä heille, ojensinpa parin auttavan puhelimen numeronkin. Taiteiljat ymmärsivät vittuiluni eikä höyläämisestä enää keskusteltu.
Olimme menossa äijän kanssa talon sivustalla olevaan puutarhaan katsomaan hänen uutta luomustaan, nimeltään “Tyrannien ikeessä jäinen kansa”. Kun astuin ovesta pihalle, maailma pyörähti silmissäni ja löysin itseni tuijottelemassa taivasta. Pihan nurmikko (ja kaikki sillä kasvava kukkameri) oli aivan vitun liukas, pystyssä pysyminen tuotti pahoja vaikeuksia. Kysyessäni taiteilijaukkelilta että mitä ihmettä täällä nurmikolla oikein on?, patu vastasi etteivät he suinkaan olleet niin hulluja, että johtaisivat pesukoneen poistovedet viemäriin, vaan ne kerättiin ämpäreihin ja niillä kasteltiin kasvit ja nurmikko. Pesuaineissa kun oli fosfaatit valmiina, ei tarvinnut lannoittaa - eikö ollutkin nerokasta? Ei saatana, tuumasin keräillessäni itseäni pystyasentoon, nyt on kyllä pariskunnalla lähtenyt huuhkajat tornista lopullisesti. Sanoinkin ääneen että pitää tuoda himasta luistimet, eihän täällä pysy vitullakaan pystyssä. Äijää vaan nauratti. Viimein saavuimme puutarhan kolkkaan, jossa oli pressulla peitettynä ilmeisesti tämä uusin taideteos. Ylpeänä äijä riuhtaisi pressun pois ja alta paljastui näky, joka pisti minut puremaan kieleeni niin paljon kuin leuoista lähti. Siinä nökötti pakastin, jonka päälle oli hitsattu kaksi mehumaijaa letkuineen päivineen, pakastimen kyljissä komeili polkupyörän sivupeilit. Ukko raotti kantta ja sieltä paljastui arkun täydeltä pieniä, veisteltyjä puu - ukkoja.Hämmästyksekseni ukot olivat huurussa, pakastin oli päällä! Taiteilija kysyi mielipidettäni teoksestaan, mitä mieltä olin tästä viime yön inspiraatiosta joka oli myös yön pimeinä tunteina täytynyt valmistaa jottei näky haihdu päänupista? Veri valuen suusta - purin edelleen kieltäni - suhautin ukolle että fantastinen on, valaise taidetta tuntematonta. Perkele mikä virhe. Ukko alkoi paatoksella selostamaan kuin mehumaijat edustavat tyranneja ja niiden letkut verisuonia joilla ne imevät veret kansasta. Pakastin kuvasti Suomea, (olihan se kylmä joten ainoa looginen juttu) missä asui ikeessä oleva kansa, jota taasen huurussa olevat puu - ukkelit edustivat. Kysyessäni että mitä perkelettä nuo sivupeilit kuvioon kuuluu, vastaus tuli miltei halveksuvaan sävyyn. Enkö nähnyt että ne olivat kansan jälkijättöinen mieli, silmät? Tuntui kuin minua olisi lyöty lekalla, yhtä tyhmä olo. No tietenkin ne edustivat jälkiviisautta, kansan tapaa katsoa asioita taaksepäin ja olla jälkiviisas. Voi vittu, kiitos informaatiosta. Muistinkin juuri, että pitää omaan lonkkavolvooni hommata kans tuollaiset kansan jälkijättöiset mielet, niin voin olla pyöräilessäni jälkiviisas, pelkästään vilkuilemalla taakseni peileistä
Oikeesti, tätä juttua riittäisi tuosta pariskunnasta vaikka kuinka perkeleesti, vaan nyt on taas lähdettävä maakuntaan koska tuo köyhyys pistää kujeilemaan. Tehkää taidetta ja viettäkää hauska päivä…

 

Helvetin esikartano
Kes 15. 2012

Täällä on niin kuumaa että kivetkin hikoilevat, sammakot kuivuvat hyppynsä aikana ja jopa mummotkin ovat vaihtaneet tummat poplarinsa vaaleampiin. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä että on todella kuuma. En valita, olen aina ollut ja tulen aina olemaan kesän lapsi. Vihaan talvea, tuota valkoista helvettiä joka pitää otteessaan suurimman osan vuotta. Nautin auringosta ja sen paisteesta, mutta kohtuus kaikessa.
Tässä on nyt aamulla P -plogin yhteydessä lupaamani juttu, kerron hieman siitä millaisessa helvetin esikartanossa minulla on etuoikeus asua villinä - ja vajaana.
Tämä syrjäinen kolkka on siitä omituinen - sen lisäksi ettei siitä ole kunnon merkintää missään kartoissa - että täällä vallitsevat äärimmäiset sääolosuhteet. Ihan tosi, kevällä saattaa pihalla seistä pakkasen panema koivu, vaan kun aamulla heräät ja katsot ulos niin kas, se on täydessä lehdessä. Syksy, tai oikeammin alkutalvi, on kaiken pahin. Täällä kaikki pelkäävät ensilumen tuloa ja syystä. Lunta tulee joka talvi keskimäärin 24 metriä, mikä on suhteellisen paljon näin pienelle paikkakunnalle. Ei tuo metrimäärä niinkään vituta vaan se, että se tulee kaikki kerralla, yhdessä jysäyksessä. Niinpä täällä keväisin nähdään yhdellä jos toisellakin mukulalla frisbee kädessään. Helvetti se mikään frisbee ole, se saattaa olla naapurin Rane joka on ollut ensilumen “sataessa” ulkona. Ensilumeen kuolee täällä keskimäärin joka talvi n. 30 onnetonta sielua. Siksi täällä myös paneskellaan ahkerasti, yritetään pysyä viikatemiehen edellä. Syntyvyystilastoissa heinäkuussa on piikki, silloin syntyy 300 tenavaa tänne karhujen syötäväksi. Osa joutuu oikeasti karhujen kitaan, asumme niin perkeleen korvessa jossa karhuja piisaa eikä sellaista äpärälaumaa saa vahdittua Erkkikään. Suurin osa siis laitettu alulle ensilumen sadepäivänä marraskuussa. Itselläni on ne talkoot ohi, viimeksi kun koitin niin tuli vain kuumaa ilmaa ja pullanmuruja.
Eksyin aiheesta, nuo päässäni mellastavat äänet sekoittavat alvariinsa ajatuksenjuoksuni. Kesästähän minun piti puhua. Ensimmäinen merkin saimme siitä jo aikaa sitten, olimme takapihalla tupakilla ja vaimoni sanoi että joku on aloittanut grillikauden, käristetty makkara tuoksuu selvästi. Käry voimistui koko ajan ja ihmettelimme mistä se oikein tulee. Viimein savukiehkura tuli silmiini suoraan alhaalta päin ja hittolainen, vehkeeni oli jotenkin muljahtanut bokserin puntista pihalle ja siinähän se tirisi. Ihme vehje, toimii muuten paitsi pukkaa em. kuumaa ilmaa ja niitä pullanmuruja, eikä siinä ole tuntoa. En siis tuntenut vaikka nakkini kärysi jo aivan mustana. No,  siitä rapsuteltiin isommat hiillokset pois ja takaisin punttiin.Makkaroista ei puhuttu sinä iltana sen enempää.
Aika karu maisema vallitsee alkukesän (kevään) vehreyden jälkeen, jota kestää noin kolmisen vuorokautta. Sen jälkeen kaikki kirjaimellisesti kuivuu, muoviset ulkokalusteet ja amppelit sulavat, keraamisten pihatonttujen päällä voisi hauduttaa paistia. Noista muovikalusteista sen verran, ettei niitä näe juuri kuin paikkakunalle muuttaneilla joita kunta on onnistunut huijaamaan valhellisilla mainoksillaan. “Tule maaseudun rauhaan” pitäisi todellisuudessa olla “Koe autenttinen kuumaisema” tai “Haluatko fiilistellä helvetissä”, vastaisivat paremmin totuutta. Puhdas paikka tämä joka tapauksessa on. Koiran paskat syttyvät palamaan ennenkuin ne osuvat maahan ja kusi höyrystyy myös ennen maankamaraa. Ihmettelette varmaan miksi täällä voi olla eläimiä ja elämää. Ihmiset ovat sukupolvien saatossa karaistuneet, samoin eläimet. Pikkulinnut ovat ottaneet teknologian avukseen ja käyneet nokkimassa läheisellä asbestitehtaalla itselleen pikkuruiset asbestisaappaat ja -maskit. Saatanallisen näköisiä otuksia istuksiessaan sähkölangoilla kiiltävät kengät ja naamarit päässään. Uusille kyläläisille myydään aurinkorasvaa suojakertoimella 14000, paikallisilla iho on jo parkkiintunut noin kolmen sentin melanoomapanssariksi. Kuolleilla kyläläisillä tehdäänkin saatananmoista tiliä, heidän ihonsa myydään luotiliiveiksi sotilaskäyttöön pitkin maailmaa, milloin minnekin kriisipesäkkeeseen.
Äärimmäisistä sääolosuhteista johtuen paikallinen porukka on helvetin huonoa uimaan ja niinpä hukkumistilastot ovat toinen syy miksi täällä paneskellaan taukoamatta jottei väki lopu kesken. Joka kesä sulan veden aikaan, eli toukokuun alkupuolelta aina lokakuun loppupuolelle ei voi uida kuin vasta aivan lokakuun lopussa. Yleensä viimeinen viikko lokakuusta on sellaista aikaa, jolloin järvien lämpötilat ovat syksyn järjettömien sateiden jälkeen laskeneet sen verran että uiminen on mahdollista. Heti alkukesästä vesien lämpötila kohoaa yhdessä yössä helvetilliseksi. Rantaan unohtuneet veneet tuhoutuvat, puiset syttyvät palamaan ja lasikuituiset sulavat niille sijoilleen. Nyt te viisaat kysytte että mikseivät järvien vedet haihdu niin kovassa kuumuudessa? Hyvä kysymys mutta siihen on looginen vastaus; koska asumme tosiaankin sellaisessa kolkassa jota mikään hallitus ei ole virallisesti tunnustanut, eivät täällä päde myöskään mitkään lait. Sen seurauksena täällä helvetin esikartanossa on enemmän kemianteollisuutta kuin koko maapallolla yhteensä, eikä täällä todellakaan tunneta sanoja jätevesien käsittely tai ongelmajäte. Niinpä järvemme ovatkin käytännöllisesti katsoen loka - altaita, eri öljyjen värittämiä kuoleman lammikoita. Siis kaikille muille paitsi paikkakuntalaisille (karaistuminen). Juuri tästä syystä täällä ei myöskään ole mitään sellaisia tavallisia tauteja kuten flunssaa, tai mitään tulehduksia etc. Kakarasta asti uiminen noissa paholaisen lätäköissä luo sellaisen immuniteetin että alta pois. Kerran tänne muuti katiskan tekijä joka veti itsensä kiikkuun kolme viikkoa muuttonsa jälkeen, älysi parka millaiseen kuoleman laakson oli bisneksensä tuonut. Helvetissä kun ei kalastella, ei vaikka kuinka mieli tekisi. Rusketuksesta sellainen juttu että kävin kerran paikallisen kiertokoulun matkassa Tansaniassa, jossa ensimmäinen paikallinen vastaantulija osoitti varsin rasistista näkemystä sanomalla minulle; “Vitun neekeri”.
Syksyllä vettä tulee noin 11 metriä, sekin yhdessä yössä. Koska maaperä on helvetillisen kesän jälkeen niin kuivaa ja kovettunutta ettei se ime yhtään, perkeleelliset tulvat piinaavat aina tuonne lokakuun loppupuolelle, uimakauden alkuun. Niinpä siirtokunta onkin aidattu 32 metriä korkealla betoniaidalla ettei ihmisten omaisuus ajelehdi helvetin kuuseen. Luonnollisesti aidassa on patoluukut tihein verkoin, tulvavesien poisjuoksuttamiseksi. Patoluukut siksi, että ne suljetaan tulvien jälkeen ettei tänne pääse muuttamaan / tulemaan ihmisiä tosta vaan. Tänne kun ei ketä tahansa päästetä, yleensä pitää olla ainakin maastakarkotuspaperit tai jokin parantumaton sairaus kuten rutto tai joku muu helvetillinen lääketieteellinen riesa. Meihin niillä ei ole luonnollisesti mitään vaikutusta immuniteetin takia, eri instanssit (CIA, AL-Qaida, Punainen polku, FSB,etc. ja monet lääkefirmat) vaan haluavat tutkia niiden ja niihin kehitettyjen lääkkeiden vaikutusta terveisiin ihmisiin, joita edustavat aiemmin mainitsemani kunnan huijaamat uudet asukkaat. Me ei niiden touhuihin paljon puututa, kuolkoot keskenään. Jaahas, nyt te ajattelette että olemme sisäsiittoista sakkia. Ehei, aina joku sutaisee uutta tulokasta ennenkuin ruttoset sitä rynkyttävät, näin saadaan perimä pidettyä puhtaana. Nuo tautisetkin ovat ihan mukavaa porukkaa, niiden kanssa voi kirjaimellisesti heittää huulta. Lehtiä ei tarvitse syksyllä haravoida, ne kun paloivat ilmiliekeissä ennen juhannusta. Hyvä juttu.
Talvesta olikin jo puhetta, keväästä nyt ei paljon ole sanottavaakaan. Normi kevään merkkejä, yhdessä yössä talven keskivertopakkanen eli noin -122 astetta lauhtuu kymmenkunta astetta plussan puolelle. Kevät onkin inhimillisintä aikaa olosuhteiden puolesta, harmi kun se ei kestä kuin kahdesta kolmeen vuorokautta. Sitten onkin jo helvetin lukemat lämpömittarissa. Keväällä lintujen poikaset siis oppivat lentämään tois nopeasti sillä se on pikku pakko pesän roihahtaessa tuleen. “Lennä tai tule liekitetyksi”, näin emot opastavat pienokaisiaan. Kuten varmaan nyt tajuatte, tämä saattaa äkkiseltään vaikuttaa vittumaiselta paikalta asua mutta kun tähän tavan elämään tottuu niin siinähän tuo menee. Täällähän on aurinko lähempänä maapalloa kuin missään muualla, se on joku ihme kosminen poikkeama, joten uv - säteily ja kuumuus kiehauttaa noi aivot pariinkin kertaan päviässä. Ei siis pidä ihmetellä näitä hämäriä tekstejä, vaikkakin ne ovat tosipohjaisia niin teidän täytyy ymmärtää ettei niitä asioita tee täyspäiset ihmiset. Tässä kohtaa pitää sanonta “Ihminen muuttuu ympäristönsä kaltaiseksi” - aika helvetin hyvin kutinsa. Kirjaimellisesti. Koitan rustata aamusta jotain mutta jos ei näy, niin jollain kohtaa päivää - vaikka sitten töiden jälkeen.

 

Sairastuminen ja seuraus: P - plogi
Kes 15. 2012

Korkeammat voimat taas koittelivat eilen jätkää. Aamu alkoi huonoissa merkeissä, päätä särki ja muutenkin elimistö oli aivan sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä, koitin syödäkin jotain mutta jouduin milteipä heti painelemaan vessaan oksentamaan. Siksipä nyt mennäänkin lyhyestä virsi kaunis - periaatteella, en ehdi pitkää juttua kirjoittamaan sillä työt kutsuvat pikapuoliin. Kuitenkin, kiitollisena teille jotka luette näitä ei niin terveitä otteita elämästäni ja jos vaan virtaa riittää niin tossa klo 22.00:n jälkeen kun kotiudun, saattaapi olla että uutta tekstiä pukkaa. Mutta nyt, P - plogi:
Paneutuaksemme parantumattomasti pipiin päähäni, painutaan pinnalta pohjalle. Pienenä poikana pummasin paikallisen postin pielessä pakettimatkoja Pakistaniin. Pian posteljooni pakotti pojan painumaan pois paikalta. Paskaako palikasta piittaat, parahdin?! Paikalliset päättelevät postia pummien pesäpaikaksi, painu perkeleen pian pellolle, parkui posteljooni. Pian poljinkin pellon pieleen, päässä pettyneet päätelmät. Pahus, piika pölähti paikalle pakottaen pojan pistämään paskaa pellon pintaan. Poikahan pisteli. Piika, piukea pimu pisti palikan pään pyörälle, panetti. Piika panemisesta piitannut, pölisi painoindeksistään. Pirulauta, painoindeksiä paaksaamisen puolesta, parahti palikka pussaten piikaa. Piika pamautti perkeleellisen pommin palikan päähän, poika paiskautui perseelleen. Piian paetessa pirtille, poika paikallisti puheessa parjausta; penteleen puolimieli, pakettimatkojen pummija.
Poika pillahti poruun, piian pamaus pelästytti putkauttaen paskat punttiin. Poika peseytyi purossa, paska painui pohjaan. Puro pilalla. Pehtoori peijakas paikallistanut pojan paskomassa puroon, painiksi pistetiin. Pehtoori pöllyytti poikaa pitkin petäjikköä, palikan pään paukahdellessa petäjiin. Parkui parkumistaan, pehtoori paransi pieksemistään. Pilaatkos puroja, puolivaloilla päästelevä penikka!, puhisi pehtoori. Palikan paimentamisen päätyttyä, pehtoori paineli pirtille piikaa polkemaan.
Pariin päivään poika pystynyt paljon pyöräilemään, paikkoja pakotti. Pelkkää pillimehua pakasteseillä poika pisteli. Pian poljeskelikin pitkin pitäjää, poiketen pankeissa pyytelemässä pennejä. Pennejäkö pyydät?, pankin pimu puuskahti. Poika poika, pennisi painuu pakkasen puolelle, piruako postaat pankin permannolla, painuhan pikaisesti pihalle. Pettyneenä persoonaansa poika paineli pihalle pyörähtäen parturin puolelle. Pää puliksi, painotti poika pikaista parturointia pyytäessään. Puliksi puliksi, pajatti parturi. Pulskea puolihameinen, päätteli poika. Piittaatkos pilusta, parturi paukatti pojalle. Pili pystyssä poika puheli pitävänsä paljonkin, pilkkaako parturi? Parturi pilkannut, pian paineli poikaa penkissä pallonivelet paukkuen. Poika puristui penkkiin, palkeet pihisivät. Parturi paukutti paukkuttamistaan, poika pyyteli pelastusta. Pää pienemmälle, paimensi parturi puhistessaan pojan päällä. Parturi pölisi pantanneensa piluaan, paikalliset pitivät paremmista perseistä. Pitäkööt perseensä, pihit pikkupiliset pöljäkkeet. Poika prässäytyi penkkiin, päätä punotti. Pian purkautui poika parturin pettyessä pikaiseen panoon. Parturi putsasi pilunsa, painotti poikaa pitämään päänsä pienemmällä päivän parturoinnista. Pidän, poika pihisi puolikuntoisena painuessaan pihalle.Pahus, pojan pää piristyi. Paras parturi pohjoisella puolella pitäjää, päätteli poika. Pirteänä polki parantolaan päin, painellen pitkin polkuja.
Parhaat plokin pällistelijät, pakko painua pakkoliikkeiden pariin, parahinta päivää puolestani! Pitäkää päässänne, päivän pelastus putkahtaa pimennosta. Painelkaa polkujanne päättäväisesti, pian paikallistattekin penteleen pramean parittelu partnerin paikallisesta porukasta….

 

Interaktiivista performanssia ja vallan perkeleesti poliiseja
Kes 14. 2012

…omituinen taiteilija nyki mun edessä ja toisti kysymyksensä. Vastasin että vittu, johan oon pilettini maksanut. No, tää otti rotvallikiven ja heläytti mua kalloon. Jessus että hetkeks löi värit päälle kun sattu niin helvetisti.
Kyllä se on kuulkaas niin, että meidän hullujen ei pitäis lähteä yhtään mihinkään neljän seinän sisältä. Ei  edes postilaatikolle saati sitten kaupunkiin. Alkoi kuitenkin ahdistamaan ja  kyllästyttämään nää seinät niin päätin käydä läheisessä kaupungissa, ihan vaan pällisteleen josko törmäis toisiin kajahtaneisiin. Kävelin heti ekalle terassille, vaikka lääkäri on nimenomaan kieltänyt noitten vahvojen psyykelääkeitten takia kaiken alkoholin. Tuumasin ettei ne nyt niin vahvoja ole, kun joutuu lasten muoviämpärillisen tempaseen joka ilta ettei tule koko yötä karjahdeltua ja roikuttua verhoissa. Tosin kerran tutkin niitä, ihan mielenkiinnosta. Yleensä en välitä mitä ne mulle määrää, siksi kaadankin ne kaikki sekaisin vanhaan, muoviseen jäätelöpakkaukseen. Kaikki sateenkaaren värit löytyy ja vähän päälle. Pienin yhden tabletin milligrammamäärä oli 3500 mg. Eli noita kolme ja puolitonnisia on ehkä kolmannes siitä ämpäristä, loput on vahvempia. Yhdessä äreimmistä - 7400 mg - on pääkallon kuva. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että se on hyväksi myös luustolle. En tiedä onko näin ja onko noi milligrammat suuria vai pieniä kun en oikein ymmärrä noista psyykelääkkeistä.
Tilasin pullon viinaa koska kaljaa saa kiskoa ihan hullun lailla jos haluaa että jano lähtee, känniä sillä on turha koittaa. Tarjoilija ei suostunut tuomaan, ilmoitti hienostuneesti että he tarjoilevat vain grogeja. Ajattelin että lahjon kyypparin, käännyin tuolissani hieman että saisin lompakon kaivettua takataskusta. Takkini putosi terassin lattialle ja välittömästi tarjoilija ilmoitti tuovansa pullon viinaa jos lähtisin heti. Pulloa ei tarvitsisi maksaa ja sen saisi ottaa mukaansa. Sanoin että sehän sopii vallan mainiosti, kylläpäs täällä kaupungissa on ystävällistä väkeä. Tyytyväisenä lähdin puistoon juomaan lestiäni tyhjäksi.
Viinalla ei tuntunut olevan minkäänlaista vaikutusta, taisi olla kusipullo kun niin hövelisti sen antoi. Viimeiset tipat imaistuani, laitoin pullon penkin päässä olevaan roskikseen ja aloin kaivamaan tupakoita taskustani. Käänsin takin etumuksen itseeni päin päästäkseni povarille. Samassa kun käänsin takin, selvisi syy tarjoilijan anteliaisuuteen; Takin rintapieltä koristi erään minulle niin tutuksi käyneen mielisairaalan nimi isoin kirjaimin, oikein brodeerattuna. Perkele että pisti naurattamaan, pitikin epähuomiossa ottaa lataamon rotsi mukaan.
Lähdin kävelemään puistosta keskustaan päin. Matkallani kohti keskustaa, jouduin kävelykadulle jossa oli paljon ihmisiä. Jonkin aikaa käveltyäni, näin suuren joukon ihmisiä tuijottamassa yhtä tyyppiä joka nyki ja huhtoi keskellä katua. Ahaa - ajattelin -  tää on niitä performanssi esiintyjiä, jäänkin mielenkiinnosta seuraamaan. Äijä oli nuorehko, näytti laitapuolen kulkijalta asusteista ja ulkonäöstä päätellen.Tai sitten oli jo monta esitystä takana tälle päivälle.Typerä esitys, jätkä huhtoi ilmaa ja karjahteli, ihan niin kuin meikäläinen silloin kun lääkkeet on jäänyt ottamatta tai ne ei jostain syystä toimi. No se loikki siihen mun eteeni ja tokaisi että anna viisikymppiä. Helvetti, en ollut nähnyt lipunmyyntiä missään, luulin että tää hupi on ilmaista. Kaivoin jätkälle kuitenkin viisikymppisen, täytyyhän taiteilijan esityksestään palkka saada. Huhtoja siirtyi hetkeksi toisten ringissä seuraavien ihmisten tykö, samat sanat jokaiselle; anna viisikymppinen. Kukaan ei antanut, onpas töykeää porukkaa. Ei mennyt kauan, kun tää heppeli tuli taas nykimään meikäläisen eteen ja toisti pyyntönsä. Sanoin että johan on vittu, kerran jo pilettini maksoin ja sekin on näin paskasta esityksestä liikaa. Ei sitten, tokaisi kaveri, otti rotvallikiven ja heläytti sillä mua kalloon. Jessus että löi hetkeksi värit päälle kun sattu niin helvetisti.
Onneksi olen aika kovan koulun käynyt enkä pienistä säikähdä, joten kokosin itseni ja hymyilin koska tämä esityshän alkoi muistuttaa kotopuolen meininkiä. Jätkä katto suu auki. Luulin että se kuuluu esitykseen, avasin kans suuni ammolleen ja aloin nykiä kroppaani samalla tavalla kuin se hetki sitten. Nyt tää taiteilija juoksi viereisen kultasepän liikkeen ovelle, nosti maasta polkupyörä telineen ja juoksi mua kohti. Tää taisikin olla niitä interaktiivisia performansseja, joissa katselijatkin pääsee osallistumaan esitykseen. Niinpä jätkän tullessa kohdalle, riuhtaisin sen lonkkavolvotelineen hennerin käsistä ja vetäsin sillä sitä selkäpuolelle sen verran lujaa että koko teline taittui. Taitelija piti aika mölinän kaatuessaan maahan.Ilmeisesti olin ymmärtänyt asian oikein koska paikalla olijat alkoivat taputtaa. Ensin olin hieman hämilläni mutta sitten päätin että hitto soikoon, annetaan kansalle mitä se haluaa. Kaihasin maassa makaavaa jätkää nilkoista kiinni ja rupesin pyörimään. Vauhdin ollessa saatananmoinen, päästi jätkästä irti ja se lensi suoraan lähellä olleen katusoittajan päälle.
Ymmärsin että tämä katusoittaja oli taustajoukoissa, soitti siis taustamusiikkia tän toisen hiihtäjän esitykseen. No perkele, koska taiteilija nro 1 makasi tajuttomana, tää toinen kävi kiinni. Vahva patu, mutta nyt sillä oli vastassa hullu. Taputtelin siltä kans älyn mäelle ja yleisön riemuksi revin vielä sen haitarin kahtia. Mielestäni interaktiivisuudellakin on rajansa näissä performanssi jutuissa. Eipä ne kinkerit siihen loppuneet, joka paikasta alkoi ilmestyä aivan autenttisiin poliisin uniformuihin sonnustautuneita taiteilijoita. Kadunkulmista, rappukäytävistä ja läheisen kaupankin katolta niitä syöksähteli. Ja eikun kaikki joukolla kimppuun. Huomasin siinä taistelun tiimellyksessä pääseen kuntoni rapistumaan pahasti, ei yhtä näytöstä meinaa jaksa tapella tai osallistua, ihan miten vaan. Ihmettelin kyllä miksei yleisö taputa tämän yht’äkkisen ja mielenkiintoisen juonen käänteen takia, paljon näyttelijöitä ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu.
Olin aivan vitun hikinen leivottuani uniformu - ukkeleita jo jokusen hetken ja niitä perkeleitä näytti pukkaavan vaan koko ajan lisää. Viimein yksi epäreilu kusi mun silmille tai jotain, kirvelin niin paljon että ne sai yliotteen ja hakkasivat mua porukalla maassa. Niillä oli samanlaiset pamput kuin tuolla suljetun puolen hoitajilla näkee. Aikansa pieksettyään ne heitti mut pakun peräkoppiin ja sitten mentiin. Mulle jäi hämärä käsitys että ne oli oikeita poliiseja, en oikein muista kun se viina kiihtyneen verenkierron vuoksi kilahti nuppiin aika pahasti. Eli kyllä viinaa voi ottaa lääkkeitten kanssa mutta ei saa alkaa huhtomaan. Täytyykin muistaa mainita tästä lääkärille seuraavalla kerralla. Mukavia poliiseja, jos ne nyt sitten niitä oli, koska kysyttyään henkilötiedot ja kollattuaan mun lompakon ne alkoivat kiittelemään. En ymmärtänyt, ensin oli puhetta jostain virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vammantuottamisesta etc., sitten jo kiitellään huumehörhön taltuttamisesta. Lisäsivät vielä että teillä pitäisi olla rintapielessä sellainen henkilökortti, niin  osaisimme suhtautua teihin asianmukaisesti. Vittu mää menin sekaisin. Virkamiehen vastustaminen? Huumehörhö? Lappu rintapieleen? Mikä lappu? Maalaisilleko? Vai meille, joilla sattui olemaan mielisairaalan viimeisin epikriisi povitaskussa? Taitaa olla saatanan paljon parempi kun en enää poistu kämpästäni yhtään mihinkään. Ei edes yhtä performanssi esitystä saa rauhassa katsoa ilman että ehdotellaan jotain perkeleen kylttiä kaulaan. Taidan käydä kysymässä siellä laitoksella että mitä ne haluaa siinä lapussa lukevan niin tatuoin sen samantien ottaani. Kulkee aina mukana, ellei sitten joku performanssitaiteilija sivalla päätä harteilta pois.
No ei se mitään, tulipahan sekin koettua. Jos sitä nyt ottais ne iltalääkkeet, taidan tempaista pari ylimääräistä myös niitä luustoon vaikuttavia ryynejä. Ne on hyviä, joskin ensimmäiset kaksi tuntia ottamisen jälkeen mulla on tapana pitää päätä oven raossa ja paukuttaa ovea aivan saatanasti. Ihme kyllä, siihen nukahtaa. Öitä!

 

Lakanat liekeissä ja bassetin nahkaa
Kes 13. 2012

Taas kuivui lakanat - kiitos Ilmavoimat! Kannattaa asua täällä jumalan hylkäämässä erämaassa, jonka yllä nuo mainiot miehet tummissa koneissaan harjoittelevat. Tosin grillaaminen on nopeaa ja edullista.
Joo jumalauta, eilisen hieman hämärän iltapostauksen jälkeen vein pyykit narulle, pääosin petivaatteita. Viimeistä lakanaa viritellessäni kuivumaan, taivaan täytti pauhaava jylinä. Tiesin mitä tulisi tapahtumaan joten sukelsin roskiskatokseen. Sieltä se sitten tuli, tuo ilmavoimien teräslintu syöksyen kohti maankamaraa aivan perkeleellisen ulvonnan saattelemana. Viime hetkessä nokka ylös ja taas korkeuksia kohti. Masentuneena kömmin katoksen alta pois, tiesin mitä odottaa. Nurmikko ympärilläni savusi vielä ja naapurin räystäässä roikkuva muoviamppeli näytti pitkältä räältä roikkuessaan maahan asti. Pihassa olleet tavarat olivat lennelleet ympäriinsä ja osa kattotiilistä ties minne. Pyykeistä kaikki keinokuituiset lakanat tulessa ja kalsareista oli jäljellä vain surullisesti keinahtelevat kuminauhat muovisten pyykkipoikien näyttäessä lerpahtaneilta…no niiltä, kyllä te tiedätte.
Noi ylilennot, tiedän että ilmavoimien lentäjien pitää treenata mutta eikö sitä vois tehdä hieman ylempänä? Tietääkseni jonkinmoinen turva/lakisääteinen etäisyys maahan pitää olla, niin kuin vesilläkin mökkirauhan suhteen. Vaan ei täällä korvessa. Täällä ei ole tavatonta että oravia sataa, puiden latvoja viistäessä ja jälkipolton humahtaessa koneen perseestä nuo hasse windit lennättävät oravat, jotka yrittävät viimeiseen asti pitää kiinni puista, metsästä tänne asutuksen keskelle. Viime kesänä eukko sai paskahalvauksen pestyään ikkunat todella puhtaiksi, niin eikö ilmataistelun seurauksena kurree kopissut olkkarin ikkunaan sotkien sen sisälmyksillään. Jos äänenkäytöllä yhdistettynä paholaisen nimeen saisi tiputetttua lentokoneen, olisi tuon tapahtuman jälkeen koko suomen ilmatila ollut puhdas kaikista koneista. Eukko huusi niin lujaa että pihakeinukin meni kumoon, katoksen osittain repeytyessä ilmanpaineesta. Tässä muuten yksi syy, miksi emme tappele sisätiloissa. Koriste - esineet, kasvit ja tapetit maksavat nekin pitkässä juoksussa paljon, jos niitä lennättää kerran viikkoon.
Ylilennoista on hyötyäkin; ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut viritellä grilliin tulia, riittää kun heittää kyrsän noin kolmen metrin korkeuteen, niin se on siinä. Koneen pyyhkäistessä yli, makkara palaa jälkipoltossa osavan hiiltyneeksi. Liian ylös ei pidä heittämän sillä jos tämä suomalainen vihannes osuu ohjaamoon, kuski vittuuntuu ja napalmia alkaa satamaan niskaan. Se perkele ei sammu millään ja tekee varsin kipiää. Samalla muuten saa tosi hyvän kestorusketuksen, säästyy etelänmatkarahat. Kannattaa suosia paksukuorisia makkaroita, ei ohuet kestä monen tuhannen asteen kuumuudessa. Mutta se siitä.
Sen verran - nyt kun ilmailuaiheeseen päästiin - voin paljastaa eläkesuunnitelmistani, että aion ryhtyä harrastamaan riippuliitoa. Laitteita tai varusteita en tarvitse. Katsokaas kun olen sangen kuivakka jätkä ja velkojat ovat kiskoneet nahkani (jo pienestä pitäen, “tules saatanan mulkku tänne, koska maksat” - periaatteella) ns. ylikokoon, on minulla oma henkilökohtainen riippuliidin. Toki tarvitsen lentokonekyydin korkeuksiin mutta sen jälkeen vain hyppy koneesta ja luonnottoman kokoinen nahkani levittäytyy liitimeksi. Liito - oravan tapaan. Tämähän täytyy tehdä tottakai alasti, eihän tuo nahka muuten pääse levittäytymään. En tiedä koskeeko julkisilla paikoilla alasti olemista koskevat säädökset ja lait ilmatilaa mutta senhän saa selville kysymälläkin ilmailuhallituksesta tai alan viranomaisilta. Sen verran näky on tottumattoman silmään kauhistuttava, että varmaan kieltävät mutta aion harrastaa siitä huolimatta. Näytän nimittäin alasti ollessani aivan bassetilta. Jouduin taannoin läheiseen löytökoira kotiin sammuttuani munasiltani tien viereen. Joku helvetin mökkiläinen oli luullut minua hylätyksi ja loukkaantuneeksi bassetiksi maatessani ojan pohjalla. Kuuleman mukaan oli kertonut koiran olevan pahasti nälkiintynyt, en tiedä mistä se senkin repäisi. Vatsani kohdalla oli selvästi havaittava kohouma, olin juuri syönyt naapurin kesäksi unohtuneen lintulaudan tyhjäksi. Vielä tuosta ilmojen tiestä sen verran, että liidellessäni korkeuksissa voin ja aionkin käydä ilmataistelua noiden perkeleen ylilentäjien kanssa. Auringon suunnasta kun lähestyy syöksyliidolla konetta, niin Hornet - kuskilla ei ole mitään toivoa. Pienellä harjoittelulla pystyn paskomaan kuomuun, tähtäilköön siitä sitten maailmaa ja polttakoon ihmisten pyykkejä. Ei vaan, ei korkeuksissa pidä tortttua vääntämän. Siellähän on hemmetin kylmä, joten torttu jäätyy ennen osumistaan kuomuun kivikovaksi ja näin särkee koko kuomun. Ei kestä meikäläisen perse maksella Hornettien kuomuja joten taidan hylätä koko ajatuksen. No, kusta lorauttaa voi tietysti. Ikäväähän se on raapata sitä irti tukikohdassa muiden hasse windien pilkatessa tyyliin: “Kohtasit sitten bassetinnahan ja se pääsi yllättämään?” Päälle vittumaista naurua ja päiden pudistelua. Kyllä, niin minä teenkin.
No niin, päivä pulkassa. Tulin hetki sitten himaan, kävin pesulla ja söin. Ajattelin käväistä täällä ennenkuin käyn lepuuttamaan sairasta kroppaani. Työ, jota tällä hetkellä teen, on paitsi ruumiillisesti raskasta myös henkisesti hyvin kuluttavaa. Olen käsitellyt viime päivinä suurehkoja määriä kemikaaleja enkä tiedä onko niiden hengittäminen ja toisekseen ihon läpi imeytyminen syynä siihen omituiseen, pakonomaiseen käytökseen joka on riivannut minua viime päivät. Esimerkiksi kehoni on poikkeuksellisen kipeä tänään, johtuu siitä että minä poistuin ohjaamastani ajoneuvosta täydessä vauhdissa. Ajaessani täyttä vauhtia kotia kohden kuulin aivan selvästi kun joku huusi; “Next!” Olen varma että joku yliluonnolinen sanoi sen sanan, ei edes autostani (vaikka vanha onkin) voi lähteä mitään sellaista tai samanlaiselta kuulostavaa ääntä. Koska olen jo vuosikymmenet hypännyt eri lääkärien vastaanotolla tuon psyykevinouman takia, refleksin omaisesti nousin kuskinpukilta, avasin oven ja sanoin “Päivää!” Seuraava ääni jonka kuulin ojan pohjalle jossa makasin, tuli kahden kyläläisen pyöräillessä ohi ja puhuvan toisilleen kuinka toi on taas juonut ittensä tohon kuntoon, saattaa se olla lääketokkurassakin. Huuhdahdin ojan pohjalta vastaan että koittakaa itse hypätä autosta 100 kilometrin tuntivauhdissa! Kuulin etäntyvää naurua ja sanoja kuten helvetin hullu, lukkojen taakse ja pitäis lopettaa. On ne vaan kannustavia. Onneksi autoni oli säilynyt ehjänä, seistä nökötti läheisellä pellolla.
Toinen juttu tapahtui kun talon emäntä huikkasi minut kesken työpäivän kahville. Laskin työkalut kädestäni ja painelin sisälle jossa tuoksui juuri leivottu pulla. Emäntä oli laittanut mukin täyteen kahvia, kertoillen samalla aloittaneensa juuri isohkon leipomisrupeaman. Hän kun tekee sitten kerralla isomman satsin, leipoo toisen pakastimista täyteen niin ei tarvitse harva se viikko käsiä jauhoihin sotkea. Edessäni pöydällä oli vitun iso taikinaklöntti, jauhopussi ja muita leipomustarpeita. Tietysti oli valmista pullaakin pienen peltitarjottimellisen verran. Hörppäsin kahvia ja juuri kun olin tarttumassa pullaan, kännykkäni soi. Sitten tapahtui jotain kauhistuttavaa. Kännykän ääni laukaisi päässäni omituisen pakkoliikkeiden sarjan. Muistan sen selvästi vaikka tunsin tilanteessa itseni ikään kuin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Siis kun kännykkä alkoi soimaan, hyökkäsin sen kahdeksan kilon taikinamötin kimppuun laulaen samalla Kristallivirttä. Hakkasin sitä taikinaa oikein huolella, emännän juostessa ulos ovesta ja huutavan miehelleen että tule nyt auttamaan, toi helvetin kenopää kajahti lopullisesti. Lyödessäni hikipäässä taikinaa, kuulin sen sanovan Jabba the Hutin äänellä: “Ainoa keinosi voittaa minut, on syödä minut. Otatko haasteen vastaan?” No ei varmastikaan tarvi sanoa kuinka kävi, tungin viimeisiä suupaloja suuhuni kun valkotakkiset saapuivat. Talon isäntä oli ollut sitä mieltä ettei heidän ole hyvä mennä sisälle juuri nyt, vaan soitetaan viranomaisille niin ne kyllä auttavat. Vaan eipä osanneetkaan odottaa sellaista käännettä että minäpä tunsinkin nämä valkotakkiset. Kirjoittaneet kilvan reseptejä ja määränneet mitä moninaisimpia lääkkeitä, ovatpahan molemmat todenneet minut täysin oikeustoimikelpoiseksikin eli päästäni terveeksi. Tosin tapauksen johdosta molemmilta pantiin luvat hyllylle joksikin aikaa. No any way, hyviä kamuja ollaan joten tyhmänä kysyin että mitäs te täällä? Vastasivat että kun talon väki soitti ja sanoivat sinun seonneen. Mitä vittua, minä siihen ja lisäsin että tota taikinajuttuako tarkoitatte? Juu, kyllä. Olet kuulemma hakannut ja syönyt kahdeksan kiloa taikinaa? Hei älkää nyt viittikö, ensinnäkin en ole hakannut mitään taikinaa ja veto oli että pystynkö syömään kahdeksan sataa grammaa taikinaa. Nuukia ihmisiä kun ovat, psyyke meni sekaisin kun hävisivät kolmen tonnin vedon. Ovat siitä asti seisseet tuolla pihalla osoittamassa mieltään ja nyt sitten soittivat teille. He tässä lääkäriä tarvitsevat. Ja pikaisesti. Hittolainen sentään.
Niin siinä vain kävi että isäntä ja emäntä puettiin pakkopaitaan ja lähdettiin köyräämään kohti lähintä mielisairaalaa. Keittelin vielä tuvassa itselleni toiset kahvit ennenkuin lähdin ajamaan kotia kohden, matkalle jolla tulisin kuulemaan sanan “Next”… mutta kiitos paljon että sain purkaa sydäntäni teille, en usko että tuo porukka joka juuri soutaa rysäytti kirkkoveneellä etuoven läpi, paljon näistä jutuista ymmärtää…

 

Nälän aiheuttamien pakkoliikkeiden jälkitila
Kes 12. 2012

Kello on tätä kirjoitettaessa 21.30 ja lopetin tänään tuon nälästä aiheutuvien, nopeatempoisten pakkoliikkeiden sarjan eli työt vasta klo 19.50 joten tunnen olevani kykenemätön saamaan mitään aikaiseksi, no ehkäpä pari sanaa. Vaan heti tämän kirjoitettuani loppuun, tempaisen niitä mustasta pörssistä hankkimiani suurriistan tainnutus nuolia puolisen tusinaa reiteeni. Ehkäpä nukkumatti suvaitsee saapua tai sitten ei, viimeksi vastaavassa tilanteessa jouduin kusemaan suurjännite muuntajaan saadakseni tajun mäjelle ja näin hetken helpotuksen tähän sivupersoonieni täyttämään elämääni.
Ennen oli helpompaa kun asuin junaradan varressa. Kiskoille vaan ja pian kopsahti. Alueella kasvoi valtoimenaan saniaisia joiden syleilyssä sai ilmalennon jälkeen mukavasti oltua tajuttomana tai unessa, ihan mitä ilmaisua haluaa käyttää. Turhan syvätkin unet, kerran heräsin omituiseen, kahisevaan ääneen ja kuulin myös vaimeaa puhetta. Avasin silmäni ja totesin olevani kirstussa. Pappi perkele ripotteli parasta aikaa hiekkaa arkun päälle mumisi loitsujaan. Riuhtaisin kannen auki karjaisten että kolmas herra eturivissä on voittanut seurakuntatalolla kahvit! Ihan lotolla karjaisin, enhän tiennyt oliko minua saattamassa ketään. No voi vittu, olihan niitä saattajia; koko kirkko täynnä velkojia -  aina verotoimistoa myöden.
Kolmas herra eturivissä sattui olemaan vouti, ärhäkkä epatto joka on jahdannut minua vuosia. Sutena hän ampaisi pystyyn ja kaihasi meikäläistä rivelistä kiinni, huutaen että mitä pimeetä bisnestä siellä helvetissä tehdään kun kerran on eläville tarjota kahvit. Riepotteli minua aikansa ja sen jälkeen hyökkäsi arkkua repimään palasiksi, josko olisin sinne jemmannut helvetin valuuttaa. Sekaisin koko äijä. Pappia taasen vitutti se, että vouti perkele varasti shown hänen omassa kioskissaan joten otti ja humautti tätä messinkisellä ehtoollisviini maljakolla. Nyt olikin sitten voudin vuoro kierähtää arkkuun, tosin vaan tajuttomana. Seisoin keskellä alttaria pelkkä ruumispaita ylläni ja loin pappiin kysyvän ilmeen, että jatkuuko nyt kisat voudin siunaamisella vai mitä vittua tässä tapahtuu? Pappi nyki päätään ja luulin ensin hänen saaneen jonkun sairaskohtauksen. Vilkaistuani salin puolelle tajusi mitä hän tarkoitti. Nyt alkoi minunkin pääni nykimään, tosin eri syystä. Ehkäpä se kun tulee miltei elävältä haudatuksi, saa stressitason nousemaan ja vielä kun näkee velkojien hyppivän lehtereiltä alas muiden alttaria kohti rynnivien sekaan, pistää nupin tilttiin. Ainoa asia minkä muistan ennen tajuttomuustilaani on kirkon kauniit, katosta roikkuvat kyntteliköt. Varmaan ne jäi siksi mieleeni koska näky oli järjetön. Veroviraston porukka käytti kynttelikköjä liaaneina, edetessään velkojajoukon yllä ehtiäkseen minuun ensimmäisenä käsiksi. Seuraava musitikuva on suntion skodasta, ajettiin pitäjästä pois päin niin paljon kuin kieseistä pääsi.
Perkelettäkö tässä löpäjän, minuhan piti mennä nukkuun. Menenkin ihan kohta, juon vaan tässä samalla kahvini loppuun. Järkevä valinta juoda kahvia illalla kun ei kerran nukuta. No, sitä tulee kitattua sen verran ettei sillä ole kielteistä vaikutusta, paitsi että se pistää kusettaan. Varsinkin tossa kolmen - neljän aikaan aamuyöstä kun on juuri nukahtanut. Eihän siinä sitten muu auta kuin aamukahvin keittoon, varsinainen noidankehä. Itseasiassa juon niin paljon kahvia, että aina kustessani pamahtaa se Pauligin mainosmusiikki soimaan (tämä missä eri käsityöläisammattilaisia on kuvattu) ja se helvetin reinon ääni kajahtaa “Myös meillä Pauligilla kustaan ammattitaidolla….” ja sitten sitä tunnaria. Se on häiritsevää, etenkin yleisissä käymälöissä. Yhtenä kesänä kuninkuusraveissa Santoksen edustaja rupesi leipomaan turpaan, väitti että minulla cd - soitin sepalukseen piilotettuna ja pitääkö sitä vitun litkua paskahuusissa mainostaa? Vessassa sattui olemaan myös reilun kaupan edustaja ja torttua väänsi kulmakopissa Hyvä ostos - äijä. Ei kun kaikki joukolla kimppuun. Että pitääkin mennä kuselle silloin kun a) kaupungissa on kahviedustajien valtakunnalliset koulutuspäivät ja b) juuri silloin nämä kyseiset herrat sattuvat olemaan kuninkuusraveissa ja vieläpä samassa WC:ssä? Perkele, todennäköisyys on varmasti (tunnusmusiikki-ongelmani huomioon ottaen) yksi miljardista ja tottakai se osuu kohdalle. Mutta anna olla jos arpojen myyjällä on kaksi lippua ja ostan niistä toisen, niin en voita mitään, vaan viimeisen ostanut sikarikas kahviedustaja voittaa sillä etelän matkan. Olenkin päättänyt että se, joka erehtyy sanomaan minulle jotain niinkin typerää kuin “olet syntynyt onnellisten tähtien alla”, niin päästän hänet kärsimyksistään.
Ihan oikeesti, mun täytyy nyt mennä nukkuun tai ollakseni rehellinen - heittelehtimään hikisenä sängyssä hallusinaatioiden vallatessa mieleni. Saas nähdä missä tänä yönä mennään, viime yö meni teurastamon karusellissa. Olin SOT:in teurastamolla ja roikuin lihakoukussa niskastani täysin outojen tyyppien roikkuessa siinä kanssani. Linjasto oli ympyrän mallinen ja vauhti kasvoi kasvamistaan, kunnes vartalomme olivat vaakatasossa. Tullessamme kierroksella kohtaan, jossa oli seinään kiinnitetty keltainen peltilätkä ja sen alla luukku, luukusta tuli majava ja veti leveällä hännällään munille. Tätä jatkui useita tunteja. Ei helvetti, se oli karmeaa kyytiä. Lopuksi voitte kuunnella alla olevasta linkistä hyvän biisin, tota mulle lauloivat osaston lääkärit vastaanottaessaan minut kun vaihdoin mielisairaalasta toiseen. Niillä on omituinen huumorintaju. Tosin mun psykoterapeutti (yksi laulajista) päätyi kämppikseksi, yön pimeinä tunteina se tuli mun punkan viereen hullun kiilto (oikeesti) silmissään ja väitti mun ajaneen sen siihen tilaan. Mitäs koitti profiloida, ite se sano että saan kertoa miltä musta tuntuu. Se vaan jotenkin rupes uskoon niihin juttuihin vaikka lämpimikseni jutustelin, mukavan tuntuinen ukko kun oli. Hyvää yötä. Tai hikistä yötä. Tai hyvin hikistä yötä.

 

Urakalla vaan - Unski
Kes 11. 2012

…Synnytyssalissa vallitsi paniikki, lääkäri ja hoitsut eivät olleet kenenkään nähneen synnyttävän noin nopeasti. Lattia oli liukas eritteistä, hoitohenkilökuntaa meni nurin tämän tästä heidän yrittäessä ottaa koppeja ulos singahtelevista vauvoista..
Viisikymmentä vuotta sitten syntyi Unski, kuutosista toinen joka näki päivänvalon. Synnytystapahtuma oli kaiken kaikkiaan kaoottinen, koska kukaan ei ollut varautunut suorastaan yliluonnollisen nopeaan synnytystahtiin. Kuutosia tiedettiin odottaa, ultra kertoi orkesteria olevan kohdun täydeltä. Lääkärin erehtyessä kuuntelemaan sydänääniä, hän valitettavasti kuuroutui loppuiäkseen. Sen verran kumeaa jytkettä sieltä kuului, ehkäpä vastaavaan jytinään päästäisiin, jos kaikkien pohjoiseurooppalaisten sinfoniaorkesterien patarumpalit laitettaisiin paukuttamaan patojaan yhdessä. Sydänääniä kuunteleva lääkäri oli ottanut stetoskoopin verta valuvilta korviltaan ja sanonut: “Tää oli sitten tässä, kiitti vitusti. Täytyy soittaa vaimolle että peruu konserttiliput”. Ennusmerkit ovat aina ennusmerkkejä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tämän tapauksen johdosta sairaalan väen olisi pitänyt valmistautua paremmin tulevaan synnytykseen. Unskin äiti oli ikänsä harrastanut soutua ja omituista kyllä - paikallaan hyppelyä. Tämän takia hänellä oli valtavan voimakkaat lantionpohjan lihakset sekä itse lantio oli omaa luokkaansa. Synnytys ei siis tuottanut hänelle minkäänlaisia vaikeuksia, varsinkin kun otetaan huomioon että hän oli aiemmin synnyttänyt kaksi ylikokoista mukulaa. Osaston vaaka ei ollut riittänyt, vaan kakarat oli roudattu alakertaan vaa’alle jolla punnitaan sairaalaan tulevia lääkesatseja ja muuta. Lisäksi lapsista oli kehittynyt huomattavan älykkäitä, joskaan he eivät menestyneet elämässään. Yliopiston pääsykokeet menivät läpi täysin mahdollisin pistein, hylkäämisperusteena oli ettei ko. laitokseen oteta painijoita ja jos koripalloa teki mieli pelata, sopi lähteä Jenkkiläiseen yliopistoon. Selkeää kokorasismia siis.
Itse synnytyshetkeä voisi kuvailla putkipostina. Jos olette koskaan päässeet käymään Postilla eli nykyisin Itellalla tai muussa jumalattoman kokoisessa laitoksessa, missä sisäinen posti kulkee putkia pitkin paineilman ja tyhjiöperiaatteen mukaan, ollaan todella lähellä tunnelmaa. Yksinkertaisesti suhinaa ja “Flop” - ääniä. Kuutosten syntymä siis kuulosti tältä: flop flop (Ulriika ja Unski), flop (Urho, muutamien piinaavien sekuntien tauko johtui siitä ettei hoitohenkilökunta saanut heti koppia Urhosta, vaan tämä kieppui jokusen kierroksen napanuoransa varassa ympyrää) ja loput flop flop flop (Ulla, Usko ja Unna). Kaikki kolme tulivat puolen minuutin sisään. Ulriikan putkahtaessa saatanallista vauhtia ulos ensimmäisenä, ei hoitohenkilökunta pystynyt enää ns. “vastaamaan haasteeseen”. Siksipä Unski joka oli numero kakkonen, singahti ulos kohdusta niinikään räjähtävällä nopeudella ilman että kukaan oli vastaanottamassa. Näin pääsi napanuora katkeamaan ja Unski sinkoutui ensin peräseinään, mistä muutamien kimmokkeiden saattelemana tuuletusikkunasta mäjelle. Ilmalento kuudennen kerroksen synnytyssalista päätyi alhaalla asiakasta odottavan taksin avoimesta kattoikkunasta takapenkille. Totuus on tarua ihmeellisempää, ja tässä kerta kaikkiaan kävi niin että ko. taksi oli menossa samalla kylälle missä sijaitsi Unskin vanhempien koti. Kyydin tilannut asiakas sattui olemaan vieläpä Unskin naapuri! Taksissa riitti ihmetystä limaisesta vauvasta mutta hetken aikaa katseltuaan taksin tilannut Saara sanoi; “Sillä on ihan Kyöstin piirteet ja eikös Eila ole juuri nyt laitoksella? Viedään poika kotiin, kerkiäähän se näkee äitinsä vielä myöhemminkin!” Toki numero kakkosta etsittiin aivan helvetisti laitoksella ja lopulta lääkärien oli tunnustettava, etteivät he tienneet minne se mukula oli joutunut. Eila oli tokaissut siihen että ehtiihän sen myöhemminkin etsiä, hän taitaa lähteä viemään näitä viittä kotio päin.
Juuri tämä pikainen poistuminen laitokselta ja myöhempi käyttäytyminen toivat “Urakalla vaan” - lempinimen. Unskista kehittyi älykäs ja vanttera mies, hyväsydäminen ja kaikinpuolin auttavainen. Ei tiedetä, aiheuttiko kimpoilu synnytyssalin betoniseinissä sen, että Unskilla oli aina perkeleellinen kiire. Ei kerrassaan mitään juttua voinut tehdä rauhassa eikä ajan kanssa. Kaikki tehtiin tosiaankin urakalla, siksipä kylän väki alkoi varoa etteivät heidän mahdolliset talkoot tai muut apuvoimia tarvitsevat toimet kantautuneet Unskin korviin. Tämä oli täysin ymmärrettävää sillä Unskin kiire ei ollut enää normaalin järjen puitteissa. Keväisin kun hän istutti perunaa, hän laittoi vakoon samalla räjähtävää tulilankaa. Syksyisin kuultiinkin sitten sarja kumeita räjähdyksiä Unskin nostaessa satoaan. Kysyttäessä miksi hän toimi noin, vastaus oli yksiselitteinen: ” Vittu mä kerkiä niitä kuokkiin, noin ne tulee vako kerralla ylös - ei tartte kun kerätä”. Palokunnastakin Unski sai kenkää.  Kylän VPK hälytettiin kohteeseen, jossa kissa oli tosi korkean puun latvustossa eikä tullut millään alas. Miehet joutuivat odottamaan naapurikunnasta tikasautoa, sen verran korkea petäjä oli etteivät omat tikkaat riittäneet. Unski, joka tuli paikalle myöhässä omalla autollaan (syynä urakalla tehty kaasutinremontti), totesi tilanteen ja ihmetteli mitä ukot seisoivat. Kaivoi haulikon takaluukusta, losautti kissan alas ja kaasutti välittömästi pois paikalta kun oli urakoita odottamassa. Oli siinä muulla VPK:n väellä omistajaparalle selittämistä. Tuntuvilla korvauksilla ja uudella kissanpennulla siitä lopulta selvittiin. Toinen (ja viimeinen) tapaus oli roihuava asuntopalo, vanhan rintamiestalon kuisti oli jo täysin liekkien vallassa Unskin kaartaessa paikalle. Taas myöhässä, kun ei oikein urakoilta tahdo ehtiä joka paikkaan. Katseli hetken miesten epätoivoista tappelua epäkuntoisen pumpun kanssa mikä ei suostunut nostamaan painetta letkuihin. Otti autonsa tavaratilasta (tällä kertaa liikkeellä pakettiautolla) tehokkaan, teollisuuden pesuihin tarkoitetun korkeapainepesurin ja lykkäsi imuletkun rakennuksen vieressä olevaan säiliöön. Pahaksi onneksi talon omistaja ajoi työkseen erään yrityksen jakoautoa ja säiliö oli täynnä jakoautoon tarkoitettua polttoainetta. Luonnollisesti koko rakennus paloi kivijalkaa myöten. Unski sai myös pahoja palovammoja, parta ja letti roihahtivat hetkessä. Unski ei ollut moksiskaan, totesipahan aikaa säästyvän kun ei mokomia tarvinnut leikellä. Tästä tapauksesta VPK ja asianomistaja kävivät jokusen vuoden oikeutta, myöhemmin VPK joutui maksamaan helvetilliset korvaukset ja ukot korvattiin uusilla, vastuullisimmilla. Niinpä sinänsä syyttöminä tuomituista VPK:laisista tuli Unskin perivihollisia. Unski itseään ei oikeussalissa näkynyt, kiireelliset urakat vaativat hänen läsnäoloaan muualla.
Naista ei Unskilla koskaan ole ollut, eikä tule varmaan olemaankaan. Hänellä ei yksinkertaisesti riitä aika moiseen. Yhden ainoan kerran lavatansseissa hän on käynyt naisehdokkaita katsastamassa mutta ei kai kukaan täysjärkinen lähde sellaiseen touhuun, mitä eräs Kirstikin tällä nimenomaisella kerralla joutui kokemaan. Unski iski silmänsä Kirstiin heti lavalle saavutttuaan ja tempaisi tämän enempiä kyselemättä valssin pyörteisiin. Lopputahtien vielä soidessa Unski talutti rivakoin aseklin Kirstin parkkipaikalle jonne hän oli jättänyt autonsa. Kirsti aivan hengästyneenä seurannut Unskin touhuja tämän tempaistessa povarista kolmen vartin kossun ja vetäneen sen kerralla naamaan. No, ei muuta kuin housut alas ja komento Kirstille: “No niin, no niin, ei tässä ole koko päivää aikaa, täytyy vielä mennä tekemään koneremonttia.” Kirsti oli potkaissut Unskia munille ja häipynyt paikalta. Tämä oli siis Unskin urakkaversio lavatanssien tunnelmasta ja se jäi myös ainoaksi. Tiedetään hänen lähettäneen senssipalstalle ilmoituksen mutta tuloksetta, sana kiirii…
Vaan on Unski paljon saanut aikaankin; satakaksikymmentä kilometriä kaksikaistaista tietä (lapiopelillä), yhden metsäkoneurakoitsijan konkurssiin (hakkasi nopeammin 60 hehtaarin aukean sileäksi kirveellä) sekä lukuisia Guinnesin ennätyksiä joista osa on kirjattukin. Huikeimpina mainittakoon maksalaatikon (700 gr) syönti 4,8 sekuntiin ilman nestettä eli juomista, omakotitalon sähköistys alle vuorokaudessa, jäänkairaamisen maailmanennätys ( laivareitti Turku - Tallina viiteen tuntiin ahtojään ollessa kuusikymmentä senttistä) ja lampaiden keritsimisen maailmanennätys ( Partnerin polttomoottorikäyttöinen raivaussaha siimapäällä). Ei siis turha jätkä tuo Unski.

 

Puunuijia, lannevaatteita ja kyborgeja
Kes 10. 2012

Ei ole Area 51, Roswell, Bermudan kolmio eikä muutkaan mitään siihen salaisuuteen, jonka nyt saat tietää. Varjele siis rakkaintasi, nämä perkeleet vainoavat huomaamatta ja kohtaat ne miltei päivittäin..
Sain sen tietää jokin aika sitten, järkytys oli aika suuri vaikka merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Tämän johdosta tein testin, joka osoittautui pelottavalla tavalla todeksi. Vein nimittäin rakastamani naisen kauppaan, isoon sellaiseen missä valikoimaa on joka lähtöön, aina legopalikoista lentotukialuksiin. Lajilleen uskollisena hän suunnisti ensimmäiseksi vaateosastolle. Ennen ajattelin että jos maailman ja ihmiskunnan kehitys olisi yhtä nopeaa kuin naisten vaateostoksilla käynti, täällä puunuijat kalahtelisivat ja lannevaatteet läpättäisivät vielä tänäkin päivänä. En sano sitä pahalla, sillä tiedän nyt siihen syyn. Tässä esimerkki siitä kauhistuttavasta, salassa pidetyltä asialta, jonka pystyin todistamaan tällä kyseisellä kauppareissulta.
Rakastamani nainen siis häipyi vaateosastolle (todiste nro 1) ja minä taas omalle lajilleni uskollisena hiihtelin rauta/autotarvikepuolen suuntaan. Katselin uusia työkaluja, paljon taas mielenkiintoisia uutuuksia mutta pelimerkit sen verran pienissä (mukamas) että hillitsin itseni. Vilkaisin kelloani, vajaa puoli tuntia mennyt joten voisin käydä tarkistamassa vaimoni tilanteen, liittyen menossa olevaan testiin. Löysin hänet pitkällisen etsimisen jälkeen vaaterekkien välistä, sylissään useampi paita joista yhtä hän par’aikaa hypisteli. Kutsuin häntä normaalia puheääntä hieman kovemmalla äänenkäytöllä, ei vastausta. Huusin reippaammin, ei vastausta. Ärjähtelin jo miehekkäästi, ei vastausta. Viimein karjahtelin voimakkuudella, joka sai ohikulkevan lapsiperheen nuorimmaisen lentämään paineaallon vaikutuksesta päin hattuhyllyä, ei vaikutusta. Tai oli, päästäni oli katkennut jälleen verisuoni tai useampikin, siitä todisteena runsas verenvuoto nenästä ja korvista. Lisäksi vasen puoli päästäni meni tunnottomaksi. Jumalauta, kaikkensa sitä antaa rakkaansa puolesta (ei vastausta).
Pyyhittyäni veret suuntasin osastolle,  missä oli kaupan leirintään ja eränkäyntiin tarkoitettua tavaraa ja varustetta (testiin liittyen). Ostin teltan, makuualustan, muutamia retkituoleja, maastokuvioisen kangaslaavun, trangian kahvipannuineen, alumiinisia astioita, jokusen kuksan ja lopuksi kaasutoimisen leirinuotion, uusinta uutta. Laite näytti ihan notskilta, paitsi että ladattiin täyteen hiiliä (tulivat himmelin mukana) ja toimi siis kaasulla. Onneksi oli iso kärry, sillä se oli kukkuroillaan purjehtiessani kassalle. Maksoin ostokset, tuuppasin kärryt ulos ja miltei ulko - ovien vieressä olikin sopiva läntti mihin pystytin leirini. Sain touhuta rauhassa, ylläni oli äskettäin ostamani maastopuku ja koska joka tuotteessa oli kaupan iso räikeän punainen hintalappu, kaikki ilmeisesti luulivat kyseessä olevan jonkin mainoskampanjan. Niinpä virittelin teltan ja laavun pystyyn, laitoin nuotion tulille ja hain yleisö - WC:stä kahvivedet. Taittelin retkipöydän ja tuolit käyttöasentoihinsa ja nostin kuksat ja muut astiat pöydälle. Siinä samassa huomasin jotain puuttuvan - no ruoka ja juomat tietysti! Kipaisin äkkiä viereisessä marketissa (joka oli elintarvike painotteinen), ostin mahtavat määrät makkaraa ja grillituotteita, kahvia, olutta (useampia laatikoita) sekä kaupan yhteydessä olevasta Alkosta laajan valikoman viinaksia. Kiidin takaisin erätukikohtaani, joka oli jo saanut uteliaita paikalle. Kuullessaan kassien kilinän ja varsinkin nähdessään viinapullojen etiketit kassin läpi, väkeä alkoi tosissaan kiinnostaa.
Toimin niinkuin takamailla eli erämaassa toimitaan ja kutsuin vieraat tulille. Tuolit täyttyivät nopeasti, joten kävin ostamassa niitä partin ja muutaman pöydän lisää. Pian ensimmäiset grillituotteet valmistuivat, viinaa ja olutta meni kiihtyvällä vauhdilla. Puheensorina täytti pihan ja kaikilla oli mukavaa. Lisää viinaa ja läskiä haettiin, nuotiolaulut kajahtelivat ja nähtiinpä muutama puukkotappelukin väen testatessa ostamiani erätuotteita. Vammoilta vältyttiin sillä porukassa ei ollut ketään tarpeeksi selvää, jotta kunnon osumia olisi saatu aikaiseksi. Jossain vaiheessa sammuin ja herättyäni huomasin porukan häipyneen. Kiinalainen nuotiovirityskin näytti sulaneen niille sijoilleen, joku mulkku oli tunkenut sinne kaikki kolme hiilisäkkiä kerralla. Pari eränkävijää makasi sammuneena parkkipaikalla, tosin siististi ruudussa. Toisella eränkävijöistä näytti jakopään stefa pettäneen, housut olivat perseen kohdalta omituisen väriset. Pakkasin kamat ja heitin ne auton perään, vilkaisin kelloa ja painelin takaisin kauppaan.
Aikaa  erätapahtumassa paloi vajaa viisi tuntia, en ollut varma oliko vaimoni enää koko kaupassa. Näin hänet edelleen vaateosastolla (todiste nro 2), tosin siirtyneenä toiseen päähän. Päästyäni aivan hänen taakseen, hän käännähti kysyen; “Otanko tän keltaisen vai punaisen, en osaa päättää”. En sanonut mitään, olin järkyttynyt. Käsittämätöntä ettei vaimoni aistinut minusta huokuvaa ja helposti havaittavaa eränkävijää (todiste nro 3). Olin musta kuin perkele, rinnuksillani roikkui jokusia makkarankuoria ja haisin vanhalle viinalle ( todisteena siitä, kävellessäni vaimoni luokse sain käytävällä olevissa vaunuissa makaavan vauvan puhumaan kielillä, kun epähuomiossa hönkäisin taaperoa kohti).
Nyt siis päästään siihen suureen salaisuuteen, joka uskomattomuudessaan ylittää Area 51:set ja muut. Tiesittekö, että kaikkien kauppojen vaaterekit, hyllyt ja muut telineet ovat kyborgeja? Kyllä. Eläviä olentoja kehon ollessa pääosin metallia, muitakin materiaaleja on tutkittu. Kyseessä on NASA:n ja johtavien supervaltojen hallitusten sekä maailmanlaajuisen talouselämän yhteistyön tulos. Nämä perkeleet ovat viritetty niin, että kun uhri eli nainen lähestyy niitä, ne ampuvat pienet metalliväkäset kiinni ihoon. Väkäset ovat kiinnittyneet todella ohuisiin metallijousiin jotka vetävät uhrin vaaterekin viereen. Kyseessä on nanoteknologian sovellus, siis ihmissilmälle näkymätöntä. Vaaterekit pystyvät aistimaan ihmisestä erittyvien feromonien perusteella, onko lähestyvä uhri mies vai nainen. Lisäksi hermomyrkyn vaikutus säilyy seuraavaan kertaan, uhri palaa automaattisesti vaateosastolle. Miehet se automaattisesti hylkää, johtuen siitä etteivät äijät osta mitään tunnepohjalta. Vai oletteko joskus kuulleet kaupassa jonkun miehen sanovan toiselle: “Voi kuinka söpö rälläkkä, saakohan näitä pinkkinä?” No ette helvetissä ole. Vaaterekkien pirullisuus ei lopu tähän. Sen lisäksi että ne vetävät uhrin lähemmäksi telinettä, väkäsistä erittyy hermomyrkkyä joka yrittää lamauttaa naisen immuunijärjestelmän. Ostopäätös riippuu siis siitä, kuinka vahva immuniteetti naisella on. Ilmenee tuttuna käytöksenä: ensin mennään rekin luo (väkäset vetävät), sitten hiplataan paitaa (hermomyrkky erittyy), lähdetään pois rekin luota (immuunijärjestelmä tasitelee vastaan), palataan takaisin (immuunijärjestelmä alkaa pettämään), lähdetään taas pois (elimistön taistelu jatkuu) ja palataan jälleen takaisin ja ostetaan tuote (immuunijärjestelmän täydellinen pettäminen). Olen monta kertaa lähtenyt vaimoni kanssa vaaterekin luota poispäin kävelemään, kertonut hänelle kuinka panettaisikin mutta kun taas peräpukamat vaivaavat siihen malliin että tuntuisi kuin olisi käpy perseessä. Kääntäessäni päätä saadakseni vastauksen, huomaan rinnallani kävelevän jonkun täysin oudon naisihmisen utelias puna kasvoillaan. Helmen  on vituttanut sillä kohtaa. Muistakaa siis tämä; vaara vaanii jokapuolella. Jos luulette että olen aivan hullu (vaikkakin tosi vaikea kirjoittaa tätä tekstiä pakkopaita päällä), niin etsikääpä tietoa siitä, kuinka Jenkeissä taannoin eräs kauppaketju syötti markettiensa ilmanvaihdon kautta tuloilmaan pieniä määriä ilokaasua saadakseen asiakkaat iloisemmalle tuulelle. Vaikutus ilmeni ostosten määrän selvänä kasvuna. Kärähtivät muuten ja asiasta käytiin oikeutta isoilla otsikoilla uutisoituna. Ei ole kauaakaan aikaa kun tämä tapahtui. Niinpä, salaliittoteorioita….

 

5 - vuotias kapinakenraali
Kes 9. 2012

…..Sara tuijotti tiukasti pöydän toiselta puolelta, rummutteli pienillä sormillaan pöydän pintaa. Tunsin kuinka nuo pienet ruskeat silmät porautuivat pääni sisään, odottaen minun taipuvan ja antavan periksi.
Ehkäpä tiukin päivä elämässäni on ollut se, kun jouduin olemaan päivän lapsenhoitajana eräällä tutulla, hänellä tuli tärkeä ja akuutti meno aamusta ja kun ei ketään muutakaan keksinyt, soitti minulle. Tuskin hän muuten olisi soittanutkaan, tiesi minun hoitaneen sisarieni kakaralaumaa ja päätteli että voisin tuurata häntä hädän hetkellä. Saavuin pelipaikalle heti aamusta, soiton saatuani. Elsa - tämä avuntarvitsija - oli jo portilla vastassa ja menossa kovaa vauhtia kaupunkia kohti. Ehti kuitenkin ohjeistamaan missä mikäkin tarvittava oli, lasten vaatteet nimikoituna (ei siis ihmettelyä mitä kenenkin päälle), ei allergioita eikä muksut olleet vielä saaneet aamupalaa joten siitä olisi hyvä aloittaa. Samassa hän oli jo häipynyt. Tiesin kakaroita olevan neljä; Jani 6v, Sara 5v, kaksoset Sonja ja Samu 3v. Rohkeana ja ennakkoluulottomana astuin ovesta sisään.
Ihmettelin hiljaisuutta, ei pihaustakaan. Otin kengät pois ja astuin eteisestä lyhyeen käytävään ja siitä edelleen olohuoneeseen. Siellä koko lapsikatras istui rivissä sohvalla, sanaakaan sanomatta, tuijottaen suurilla silmillään meikäläistä. Tervehdin heitä, esittelin itseni ja annoin lyhyen tilannekatsauksen päiväohjelman muutoksesta. Ei vieläkään mitään. Olen aikanani istunut linnassa, eikä sielläkään ollut näin jäätävä tunnelma. Koitin keventää fiiliksiä ja sanoin kuulleeni, etteivät he ole vielä saaneet aamupalaa, josko laittaisin jotain herkkuja? Vihdoinkin elonmerkkejä vihollisleirissä. Muksut kuiskivat toisilleen, supina kävi kiivaana mutten erottanut sanoja. Viimein Sara - joukon pomo - ilmoitti kirkkaalla äänellä; sulla on tyhmä tukka. No kiitos kiitos, niinhän ne on monet sanoneet. Sä et osaa tehdä ruokaa koska sä et oo äiti, jatkoi Sara puhetta. Näköjään varsin seksistinen näkemys nuorella naisenalulla, oliko oppinut äidiltään vai johtuiko siitä ettei isä ollut paljon kotona, keikkatöitä kun teki läpi vuoden. Kuules tyttö hyvä, kyllä minä osaan ruokaa tehdä vaikka en olekaan äiti. Vieläpä hyvää sellaista, psyykkasin itseäni koska tiedän kuinka julmia kriitikoita niitit voivat olla sille päälle sattuessaan. Todista, kuului vastaus. Tällä kertaa äänessä oli Jani, hieman ujonpuoleinen vaikka oli porukan vanhin. No, eihän ikä mitään todista. Lupasin todistaa ja painelin keittiöön, vannotin muksuja olemaan kiltisti sen aikaa.
Keitin puurot, kaivoin jääkaapista kaikki herkut mitä löytyi ja olin tyytyväinen löytäessäni kaksosille jotain mössöä purkissa. Komensin riiviöt pöytään ja aloin lappamaan puuroa lautasille. Nokareeksi laitoin hedelmäsosetta, ajattelin että tekeepähän säväyksen. Kaksosille korkkasin purkkimuonat ja lykkäsin lusikat kouraan kokeeksi, josko onnistuisivat lapioimaan mämminsä itse. Vielä maitoa laseihin ja pääsin tekemään itsellenikin leipää. Sara ja Jani alkoivat varovasti maistella puuroa, kaksoset taas lappasivat omaa aamupalaansa rinnuksilleen joten siihen jäi oma evästys. Naamataulusta syöttötuolin juureen ulottuvan siivouksen jälkeen annosteli vuorotahtia evästä kaksosten kitusiin. Miksi sä et syö puuroa?, Sara tokaisi kesken kaiken. No näethän sinä että syötän kaksosia, syön sitten kun olen saanut ruokittua heidät. Ei niitä tarvitse syöttää, ne osaa itte, kuului toteamus. No ei siltä näyttänyt, tuhahdin ja jatkoin lusikoimista. Ne vedättää sua kun sä oot niin tyhmä. Katsoin järkyttyneenä Jani kohti, mistä poika oli oppinut tuollaista tekstiä? Liike seisahtui ja kaksoset istuivat suu auki kuin pikkulinnut odottaen seuraavaa satsia. En kyennyt sanomaan muuta kuin että syökäähän nyt kaikki pois niin mennään sitten leikkimään. Ei meidän tarvitse syödä jos me ei haluta, Sara sanoi astetta kovemmalla äänellä. Kyllähän te jumalauta syötte, kun sitä on kerran teille tehty, sanoin ja kaduin heti että kirosana livahti huuliltani. Sää kirosit, sää kirosit, nyt sää saat risua! Sara hihkui ja hyppäsi tuolilta alas painellen eteiseen. Muutamaa sekuntia myöhemmin hän palasi juoksujalkaa alkaen vedellä huomattavan kokoisella koivuvitsalla pitkin lakuaistani, muutama laaki poskipäässä teki helvetin kipeää. Riistin risun kädestä ja komensin likan takaisin paikalleen. Samalla ilmoitin että nyt syödään kaikessa rauhassa ja hiljaa, muuten ei hyvä heilu. Tähän Jani kommentoi välittömästi ilmoittavansa lastensuojeluun jos uhkailisin heitä. Mitä vittua?, livahti huuliltani mutta ei kumpikaan, Sara eikä Jani uskaltanut sanoa mitään. Onpahan valveutunutta lapsikatrasta, ajatellen samalla että mitähän tästäkin päivästä tulee. Rutina kaksosten perseestä ilmoitti taaperoiden olevan täynnä, siispä vaipan vaihtoon.
Vaipanvaihdon yhteydessä olisi tarvittu painepesuria. Koko vessa oli yltä päältä paskassa yrittäessäni siinä ahtaassa kopissa pestä noiden sätkivien ja kaikkeen kiinni tarttuvien mukuloiden hanureita. Vihdoin sain hommat tehtyä ja puin kaksoset.Vanhemmat lapset olivat onneksi omatoimisia tässä asiassa. Varsinkin Sara, kysyessäni tarviiko pylly tulla pyyhkimään sain vastaukseksi katseen, jolla olisi jäädyttänyt suurehkon järven. Tovin leikittyämme kysyin että mentäisikö ulos kävelemään, kun kerran on hieno ilmakin? Myöntävä vastaus ja vaatetin koko orkesterin, no lähinnä kaksoset koska vanhemmat osasivat pääosin homman itse. Pihamaalta suunnistimme kävelytietä kylille päin, Sara ja Jani etunenässä. Meikä tuli muutamaa askelta jäljessä lykäten kaksosia tuplarattaissa. Pian alkoi kuitenkin singahtelu, Sara ja Jani alkoivat poukkoilla, muutaman kerran jalka kävi ajoradan puolella. Karjaisin sen verran lujaa että hatut pyörähtivät mukuloiden päässä ja komensin heidät luokseni. Valistin ettei noi saanut tehdä, hommassa jää auton tai pyöräilijän alle. Piltit mulkoilivat uhmakkaasti ja lähtivät karkuun. No voi perkele, ajattelin sännätessä perään. Rattaat jätin parkkiin, kaksoset kun olivat unten mailla. Lyhytjalkaiset demonit eivät päässeet meikäläistä karkuun, saavutin heidät melko nopeasti. Nuhtelin ja aloin taluttaa heitä kohden kaksosten kärryjä. Näin jonkun tantan seisovan kärryjen vieressä ja kohdalle saavuttuani tämä alkoi nuhdella minua. Pitkä pajatus siitä, kuinka edesvastuuton oli jättäessäni kärryt ja lapset oman onnensa nojaan. Tähän minä että kärryissä oli jarrut päällä - eikä kolmivuotiaat jotka kaiken lisäksi ovat unessa ole mitään Houdineja ole ja karauta pois paikalta. Vielä tantta jaksoi urputtaa kuinka kaikki lapsia tekevätkin kun niitä ei osata asianmukaisesti hoitaa. Menetin malttini ja kuiskasin akalle että nyt oli kuule kuolema niin lähellä jotta kannattaisi soittaa Hiljaiselle Hildeenille arkunmittoja jos mieli sopivaan kirstuun päästä mammittelemaan. Jumalauta mutta en ole kenenkään nähnyt juoksevan hame päällä niin lujaa.
Sovinnon eleeksi vein lapset kaupan edessä olevalle jäätelökioskille ja lupasin tarjota ihan mitä he haluaisivat tilata. Olin näet köyttänyt Sara ja Jarin itseeni narulla jonka löysin kärryn alla olevasta ritilätelineestä. Mukulat oli riemuissaan, naamat jätskissä vanhemmat kersat söivät tuuttejaan ja minä annostelin purkkijädee kaksosille. Naamat oli pyyhitty, samoin pöytä jonka ääressä istuimme. Luojalle kiitos muovisista ulkoilmakalusteista. Ehdotin lähtöä mutta Sara, joka istui minua vastapäätä, tuijotti minua tiukasti ja rummutteli pienillä sormillaan pöydän pintaa sanoen ettei lähdetä mihinkään. Mulkaisin Saraa sanoen että kyllä vaan lähdetään. Tähän Sara että jos lähdetään, hän huutaa että minä hakkaan heitä enkä anna ruokaa. Tuijotin hölmistyneenä, tuo lause tuli kyllä niin puskista etten moista odottanut. Sara tuijotti minua odottaen että antaisin periksi. Päätin että viisivuotiashan ei minua kyykytä ja nostin Saran sekä Janin pöydästä pois, köytin heidät naruun ja aloin lykätä kärryjä kotia kohti. Silloin helvetti repesi; Sara alkoi huutamaan että tuo mies lyö heitä, se löi äitiäkin, auttakaa meitä! Molemmat, Sara ja Jani, heittäytyivät maahan alkoivat parkumaan täyteen ääneen. Perkele mitä näyttelijöitä! Tietysti kaikki ihmiset, jota kaupan parkkipaikka oli täynnä, kääntyivät ensin katsomaan episodia, sitten alkoivat tulemaan kohti. Tunsin hien nousevan pintaan. Suurin osa ihmisistä oli outoja, porukka oli vaihtunut niiden vuosien aikana kun asuin toisaalla, tai siis asun edelleen. Selvää lynkkausmeinikiä oli havaittavissa porukan lähestyessä minua ja rattaita. Alkuun yritin selitellä hymyssä suin ettei mistään sellaisesta ollut kyse, kunhan mukulat suustaan moisia juttuja päästelevät. Eipä vain vakuutteluni näyttänyt tuottavan tulosta ja kaiken lisäksi jengi oli piirittänyt minut, joten vaihdoin taktiikkaa. Sanoin mahdollisimman rauhallisella äänellä, että nyt oli hyvä hetki painua vittuun mikäli ajatteli pysyä hengissä. Virhe. Lynkkausporukan miespuoliset kävivät käsiksi ja painiksihan se meni. Iskuja jaeltiin molemmin puolin ja karjunta täytti ilman . Yhdessä ohikiitävässä näin Sara ja Janin taputtavan pikku kätösiään heidän seisoessaan jonkun muijan hellässä huomassa. Helvetin räyhähenget. Olin saanut turpaani jo aika huolella kunnes pelastava enkeli saapui. Elsa oli saanut asiansa toimitettua ja kurvasi kaupalle nähdessään turpajuhlat ja minut porukan keskellä. Ovet paukkuen hän syöksyi autosta ja käskytti kovalla äänellä ihmisiä rauhoittumaan. Elsalla on kantava ääni ja viesti meni perille. Lapsiaan hän torui ja käski pyytämään anteeksi heti paikalla. Lapset tottelivat johon minä ettei se mitään. Myös lynkkausporukan kanssa jonkinasteista sovintoa väännettiin vaikka vituttikin aivan helvetisti. Elsan kanssa sitten mentiin heille, hän pahoitteli tapahtunutta ja maksoi hyvän korvauksen lasten hoidosta. Kiitin, totesin että ei ole aihetta pyydellä anteeksi, lapset ovat lapsia. Istuin autoon ja lähtiessäni vilkaisin taakseni. Rappusilla näin pesueen olevan menossa sisään, Sara viimeisenä ja kääntyneenä minua kohti, iso hymy kauniilla kasvoillaan ja keskisormi pystyssä. Kyllä lapset ovat mukavia.

 

Raivopää ja rauhanmies
Kes 8. 2012

Martta polki hullun lailla eteenpäin Tenun istuessa tuomiopäivän kopissa ja huudellessa törkeyksiä ihmisille.. Eli jos vastakohdat kohtaavat niin se on kukkua että ne tasapainottavat toisiaan. Tunnen yhden Martan ja Tenun, siinä on sellainen parivaljakko jota voisi verrata nuotioon ja kympin kannuun bensaa.
He olivat tunteneet toisensa jo vuosia, asuneet aikaisemmin samalla kylälläkin mutta sittemmin kumpikin olivat lähteneet omille tahoilleen. Niinhän elämä yleensä kulkee. Kuitenkin he olivat kohdanneet - kiitos nykyajan ja internetin - taas monen vuoden jälkeen, tällä kertaa eräällä keskustelufoorumilla. Iloisina tästä he jakoivat tiivisti ajatuksiaan, kertoilivat kuinka elämä on mennyt ja kaikkea mitä nyt mieleen juolahti. Pikkuhiljaa keskustelut kääntyivät siihen suuntaan että olisi mukava nähdä noin oikein livenä. Niinpä he sopivat tapaamisesta, kumpikin kun sattui olemaan  sopivasti kesälomalla. Lisäpotkua tähän jälleenkohtaamiseen toi se, ettei maailma ollutkaan erottanut heitä niin kauas toisistaan, välimatkaa ei ollut kuin satakunta kilometriä.
Sovittiin että Martta lähtee junalla Tenun kotikaupunkiin, treffit tehtiin rautatieasemalle. Martalla oli kyllä autokin, vaan taas se riisikippo seisoi korjaamolla. Martta, käytännön ihminen kun oli eikä paljon apua pyydellyt, tuppasi kämppäänsä remontoidessaan viemään aivan luokattoman isoja kuormia tällä japanin pojan ihmeellä. Ei hyvä. No, matka lyhyydestään johtuen sujui sutjakkaasti ja pian he halailivatkin aseman isossa aulassa. Askeleet suuntasivat kohti lähintä kahvilaa, täytyihän sitä kahvit juoda matkaamisen päälle. Siinä kahvitellessaan ilmoille tuli ajatus pienimuotoisesta lomareissusta, kummallakaan kun ei ollut mitään kiirettä eikä tähdellistä tekemistä. Kohteeksi sovittiin länsirannikolla sijaitseva satamakaupunki.
Sinne matkattiin niin ikään junalla, vaivatonta kun oli. Ravintolavaunussa matka taittui mukavasti, kuka sitä penkissä viitsi koko ajan kököttää ja tuijottaa eteensä. Martta osti lonkeroa itselleen, Tenu tyytyi kahviin lempinimestään huolimatta sillä hän ei enää ollut juopotellut moneen vuoteen. Tosin keväästä asti tuota alkoholia oli ruvennut tekemään oikein saatanasti mieli, välillä joutui naulaamaan itsensä jalastaan keittiön lattiaan ettei olisi tullut lähdettyä kylille. Kirjaimellisesti, sillä vaikka Tenu oli rauhanmies, hänellä oli hurja luonto. Myös Martalla oli luonteenpiirre joka ennen vanhaan ajoi hänet vaikeuksiin ja nykyään vieläkin suurempiin vaikeuksiin. Martan pinna oli yhtä lyhyt kuin kertomus ruotsalaisten sotasankareiden urotöistä toisessa maailmassa. Molemmat kyllä koittivat parhaansa mukaan hillitä näitä demonisia piirteitä itsessään, sydämellisiä ihmisiä kun olivat.
Matka eteni kälätyksen kasvaessa Martan ja Tenun pöydässä. Martta oli intoutunut tilaamaan lonkeroita kerralla useamman, kun hänen sanojaan lainatakseni - “ne pullot taitaa perkele tulla panimolta asti”. Ilmeisesti tarjoilu ei ollut riittävän nopeaa. Yksi välikohtaus sattui ohikulkevan matkustajan kiirehtiessä käytävää pitkin ja tönäistessä Marttaa. Ahdas käytävä ja paljon ihmisiä, siis puhdas vahinko. Martta tulkitsi tämän heti vittuiluksi, hermo hirtti kiinni ja kajautti avokämmenellä tönäisijää päin naamataulua. Tilanteesta oli kehittyä suuren luokan yhteenotto, tönäisijä kun sattui kuulumaan tähän ihmisryhmään joka harrastaa potkunyrkkeilyä muttei kunnioita lajin perusperiaatteita. Onneksi Tenu verrattomana supliikki - ja rauhanmiehenä sai soviteltua väistämättömältä näyttävän maaottelun. Tilanne, sekä Martan humaltuminen ajoi kuitenkin Tenun tilanteeseen, jossa hän alkoi kietaista aina yhden lonkeron Martan käydessä WC:ssä. Martta kyllä ihmetteli pullojen nopeaa tyhjentymisvauhtia mutta oli jo sen verran pieruissaan ettei huomannut Tenun käytöksessä mitään muutosta. Tenun kyllä vanhana kehäkettuna osasi peitellä alkavan humaltumisensa.
Määränpäähän päästyään taisteluparin kunto oli jo melkoinen. Martan jalat ajoittain notkahtelivat ja hän sai käsittämättömiä naurunpuuskia. Tenu taas - jonka puhetyyli oli muutenkin rauhallinen - toivotteli vastaantulijoille hyvää päivää sen verran verkkaisesti, etteivät he kuulleet kuin “Hyvää…..” sillä Tenun päästessä sanan “päivää” loppuun, vastaantulijat olivat jo ehtineet kymmenien metrien päähän. Tenu äkkäsi tämän itsekin ja syytti juotuja lonkeroita kielensä kankeudesta, niinpä ensimmäisestä vastaantulevasta Alkosta haettiinkin kirkkaita. Puistonpenkillä suunniteltiin kaupunkikierroksen ohjelmaa; muutaman nähtävyyden voisi käydä katsomassa, olisikohan jotain ulkoilmakonsertteja, tämä kaupunki kun oli tunnettu kulttuuriannistaan? He päättivät lähteä ottamaan selvää.
Joka kaupungissahan on nykyään näitä turistioppaita, henkilöitä jotka opastava ihmisiä heidän halutessaan tietää mitä ja missä tapahtui. Tälläisen tyypin parivaljakko aikoi etsiä käsiinsä, niillähän oli jaettavana kaupungin karttojakin joihin tapahtumapaikat ja museot oli merkitty. Aikansa kierreltyään Tenu ja Martta päätyivät isoon puistoon. Viimeisen päälle hoidettu puisto komeine kukkaistutuksineen ja lampineen. Korjatessaan nestehukkaansa puistonpenkillä he havaitsivat vähän matkan päässä keltaliivisen nuoren miehen seisoskelevan ja lukevan jotain. Kesäduunari, opiskelee ulkoa kaupungin nähtävyyksiä, oli kaksikon mielipide ja he lähtivät hoippumaan kohti liivityyppiä. Ollessaan muutaman metrin päässä Tenu aloitti tiedustelun, tällä kertaa teksti tuli kirkkaan viinan voitelemana: “Ons sulsit kartaa mis msueot nkyy?” Liivipojan reaktiosta päätellen hän tajusi valinneensa väärän kesäduunin. Kavahti kaksi askelta taaksepäin, kohotti hieman käsiään ja parahti:”Niin anteeksi mitä kysyitte?” Martta, joka oli kulkenut muutaman askeleen Tenun takana, pölähti sandaali savuten paikalle; “Kuules loppi, meillä ei ole koko päivää aikaa, joten kartat esiin ja konserttipaikat julki tai mä leivon sut siihen kuntoon ettet tee vielä ens kesänäkään töitä!”. Liivipoika kauhistui silminähden, yritti karkuun mutta Martta tarrasi kädestä kiinni. “Ei mulla mitään karttoja ole, mä olen vaan..”  liivipoika sopersi kiemurrellen Martan tiukassa otteessa. Tenu päätti sovitella; “Josh nyt kuminkin tehd sil että paperi niin me postu eteen” Liivipojan olemus oli säälittävä katseltavaa, eikä ihme: varmasti hän ajatteli että mitä nyt tapahtuu, kun raivopää amatsoni on kiinni kädessä ja jostain toiselta planeetalta tai ulkomailta tullut äijä - ainakin artikuloinnista päätellen - piinaavat häntä. Martta alkoi ravistella poikaa oikein kunnolla. “Perkeleen loppi, ne kartat tänne ja heti!” Pakarat jäykkänä liivipoika huusi ahdistuneella äänellä “Mä olen Pauli puisto - osastolta enkä mä löydä mun ruohonleikkuria!” Martta päästi klopista irti ja tämä lähti juoksemaan minkä kintuistaan pääsi. Kölvi tiputti paniikissa lukemansa opuksen, jonka Tenu otti käteensä ja silmäili otsikkoa; “Puistossa liikkuminen - ohjeistus häiriintyneitä turisteja kohdattaessa”. Tenu nakkasi teoksen lampeen.
Tämä ei lannistanut kaksikkoa. Taas penkille nesteytystä korjaamaan, hikihän tuossa karttatiedustelussa oli tullut. Tovin siemailtuaan eli kahdella ryypyllä lesti tyhjäksi, Martta tokaisi; “Hei, mä tiedän, mennään takas keskustaan ja ostetaan sieltä fillari ja pannaan sen perään sellainen katettu kärry. Se on tosi kätevä, mä oon kokeillut sellaista”. Tenulla remmi löi tyhjää joten hän tyytyi vastaamaan:” Juu,käryä täs tritaan, en jaska klävel..” Martta puolittain raahasi Tenun keskustaan, jätti tämän polkupyöräliikkeen seinustalle nojailemaan ja paineli itse ostoksille. Kaupat tuli ja kaksikolla oli menopeli. “Mene Tenu tonne koppiin niin mä poljen, ei susta nyt kuskiksi ole” Martta komensi toinen jalka jo polkimella. Tenu ahtautui pieneen kärryyn joka oli katettu kankaalla, etu - ja sivustat läpinäkyvää muovia. Tenu risti sen välittömästi tuomiopäivän kopiksi. Ei menty kauaa kun Tenu alkoi karjahdella pikkuisesta, sivulla olevasta ikkuna - aukosta. “Stanaa, latu uki, pavi tuleeeh!” Tekstiä tuli muutenkin, äityi jopa vittuilemaan lähes jokaiselle. Marttaa hävetti ja vitutti, hän polki kuin riivattu ja kiskoi viinaa samalla, tuomiopäiväkopin keikkuessa uhkaavasti. Välillä Martta kääntyi taaksepäin huutamaan Tenulle että jos tämä ei pitäisi turpaansa kiinni, nenästä alkaisi vuotaa verta. Pyörä kaarteli puolelta toiselle, vastaantulijat joutuivat väistämään aina jalkakäytävälle asti. Tenu huuteli sivuikkunasta “Polje polje likka, muuhten persheelle tlee ikka!” Martalla paloi jälleen releet. Hän löi liinat kiinni lonkkavolvosta leipoakseen Tenua turpaan, mutta kävi niin että Martta otti lipat ja sinkoutui konditorian ikkunasta sisään helvetillisen helinän säestyksellä. Kaiken lisäksi vetoaisa katkesi ja Tenu jatkoi tuomiopäivän kopilla iloisesti vilkutellen, juuri siihen perkeleen tyyliin kuin paavi tekee julkisilla paikoilla liikkuessaan.
Koska Martta haisi viinalle kuin rankkitynnyri, konditorian väki soitti poliisit ja Martta pahnoille. Sama kohtalo koitui myös Tenulle, tuomiopäivän kopin vauhti oli loppunut keskelle vilkasta risteystä ja hän oli alkanut ohjaamaan liikennettä. Tapauksen syyterasitteenä sakkolapussa mainittiin epäsiveellinen käytös, Tenulla iski vesiseisokki joten hän veti housut alas ja suunnanosoittimena toimi Tenun vehje. Martta sai yleisellä paikalla juopuneena olemisesta, kaupungin työntekijän ahdistelusta, ilkivallasta ( konditorian näyteikkuna) ja virkamiehen vastustamisesta (painit poliisien kanssa koska ei halunnut putkaan) aivan helvetilliset sakot. Aamulla he pääsivät yhtäaikaa pois putkasta, saattena kehotus painua vittuun rauhallisesta kulttuurikaupungista muualle häiriköimään. Kotimatka menikin sitten vähän hiljaisemmissa merkeissä, puhuttiin että on se kiva kun työt taas alkaa - ei tätä joutenoloa jaksa kovinpitkään. En tiedä missä taistelupari mahtaa tätä nykyä viilettää, mutta jos näette kuvaukseen sopivan parivaljakon, kehotan väistämään - kaukaa.

 

Kes 7. 2012

Holopainen oli vihattu mies kylällä. Syynä vihanpitoon oli hänen ylettömyyksiin menevä viinan käyttö ja siitä johtuvat lieveilmiöt. Holopainen kesti viinaa tolkuttomia määriä, muita kun kannettiin teholle vatsahuuhteluun, Holopainen pääsi vasta alkuun. Hän oli tuurijuoppo, putkia mahtui vain kaksi vuotta kohti; ensimmäinen alkoi elokuun loppupuolella ja kesti pääsiäiseen ja  jälkimmäinen alkoi pääsiäisestä ja kesti elokuun loppupuolelle. Holopainen eli holtsu - niinkuin kyläläiset häntä kutsuivat - joi siis koko ajan.
Vaikka ihmiset vihasivat häntä ja hänen juomistaan, oli Holopaisen juomisesta jotain hyötyäkin kylän asukkaille. Varsinkin kovilla talvipakkasilla ihmiset oikein tappelivat Holopaisesta, kuka saa hänet kotiinsa istumaan iltaa. Syynä tähän omituiseen kohteluun ja ylenpalttiseen ystävällisyyteen juontui kyläläisten vittumaisuudesta. He kutsuivat, tai pikemminkin raahasivat Holtsun kotiinsa kyläilemään ja juopottelemaan. Hänen vierailuaan varten hommattiin Venäjän puolelta pirtua jota sitten reilujen grogien muodossa auliisti tarjoiltiin, Holopaisen muodon vuoksi estellessä. Yleensä puolen yön aikaan Holopainen sammui ja karu totuus paljastui. Talon väki köyräsi Holtsun pihalle ja kieritteli hänet makaamaan maahan vesijohdon päälle ettei se kilahtaisi yön kireinä pakkastunteina jäähän. Julmaa, mutta totta. Vaan Holopainen oli niin monissa liemissä keitetty ettei ollut moksiskaan aamulla. Koska Holopaisen kroppa sisälsi käytännöllisesti katsoen 86 litraa eli kiloa puhdasta alkoholia, pakkaskuolemaa ei tarvinnut pelätä. Päinvastoin, maa Holopaisen alla oli sulanut ja viheriöi pukaten leskenlehteä ja sinivuokkoja. Jänniä kukkakuvioita talvisessa maankamarassa, muoto riippui siitä missä asennossa Holtsu oli maannut. Tiedetäänpä erään isännän tehneen perkeleen suuren tilin tammikuussa kun onnistui myymään uusia perunoita isolle kauppaketjulle. Oli näet istuttanut  marraskuun alussa jolloin ei vielä ollut routaa maassa, perunoita muutaman sata vakoa ja sitten tammikuun pakkasten tultua vetänyt sammunutta Holopaista pitkin vakoja ja näin kypsyttänyt satonsa. Ovela äijä. Tosin viljelijää oli reklamoitu perunoista, osa asiakkaista oli menettänyt korttinsa ratsiassa syötyään pottuja. Sen verran viinaa Holopaisesta pääsi tihkumaan maaperään kypsennysvaiheessa.
Nyt elettiin kesää, vieläpä kaunista sellaista ja kylän elämä oli vilkastunut mökkiläisten saavuttua paikkakunnalle. Väkimäärä lähes tuplaantui kesällä, mistä alueen yrittäjät luonnollisesti olivat mielessään. Vuosikausien saatossa mökkiläisten ja paikallisten elämä oli nivoutunut yhteen, kanssakäyminen ja yhteiselo sujui pääosin kitkattomasti. Toisin sanoen mökkiläiset ja paikalliset pitivät yhtä niin sodassa ja rakkaudessa. Nyt oli sotatila, tai paremminkin keskiaikainen noitavainomeiniki menossa kylällä. Suuri väkijoukko oli kertynyt kaupan pihaan pitämään kokousta. Väkijoukon keskeltä näkyi talikkoja ja soihtuja, osalla viikatteet ja näkyipä muutama tuliasekin. Kokoontumisen syy tietenkin Holopainen. Se hanttapuli oli ottanut ja sammunut kunnan aluella sijaitsevan, isohkon järven rantaan. Kroppa puolittain vedessä, yläruumis rantahietikolla mutta navasta alaspäin kehoa peitti vesi. Sinällään ei tapauksessa mitään mutta kun kyseessä oli Holopainen, oli ympäristökatastrofi valmis. Kaikki järven kalat olivat kuolleet ja joku oli nähnyt eräässä kahden niemenkärjen erottamassa luonnonlaguunissa asustelevan majavapariskunnan hoipertelevan metsikköön päin. Urosmajava oli mennessään paukutellut etukäpälillään puista kaarnat pois ja ilmeisesti vittuillut naaraalleen, säksätys oli ollut melkoinen. Kyläläisten ja mökkiläisten allianssi päätti siirtää Holopaisen historiankirjoihin, tappotuomiota tässä haettiin. Väki lähti suorittamaan tätä eeppistä tehtävää josta laulettaisiin lauluja ja kerrottaisiin monia saagoja tulevien sukupolvien keskuudessa, heidän kokoontuessa paikalliseen baariin. Tehtävä ei kuitenkaan tulisi olemaan niin helppo mitä äkkiä ajatellen luulisi.
Pahaksi onneksi mökkiläisiin kuului myös pari kiinteistövälittäjää joiden pelättiin reagoivan kielteisesti tilanteeseen. Heitä alettiin lahjoa mitä moninaisimmin tavoin. Tuli uutta mersua, traktoria, paikallisia tuotteita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa. Sopasen isäntä, jolla oli paljon rantaa minkä suunnitteli kaavoittavansa tonteiksi, hakkautti takamailta 80 hehtaaria metsää sileäksi ja toimitti tukit mökkiläisille. Ei tarvitsisi koko elinaikana kantaa huolta sauna - ja takkapuista, Sopanen järkeili. Vaan olivat siinä kiinteistövälittäjä ihmeissään kun ei enää aurinko paistanut tontille, sen verran korkeat kasat tukkeja oli. Molemmat mökit kun olivat varustettu alan viimeistä teknologiaa käyttäen, kaikki toimi aurinkokennoilla. Nyt ei tullut mökkeihin virtaa ja jälkikasvu huusi kuin oikohöylä. Kiinteistövälittäjiä vitutti ja näin myös Sopanen joutui tappolistalle. Kuoleman Sopanen vältti piileskelemässä perunakuopassa mutta talon piharakennuksineen väkijoukko poltti maan tasalle. Kostotoimet saivat mielisairaitakin piirteitä, eräs kyläläinen ajeli trimmerillä Sopasen kasvimaalla olevan hernepenkin sileäksi ja kusi päälle. Ihan niinkuin se nyt olisi tuonut lisätuskaa Sopasen vallitsevaan tilanteeseen.
Mutta Holopainen oli kadonnut. Väkijoukon tullessa rantaan heitä kohtasi hämmentävä näky. Tummia autoja oli parkkeerattu pitkin rantaa ja paikalla hääräsi valkohaalarisia miehiä, päällään kaikki suojavarusteet mitä tähän asti oli keksitty. Isossa matkailuautossa, mikä toimitti komentokeskuksen virkaa, istui joukko pukumiehiä. Nämä ilmoittivat järven ja sitä kautta koko kunnan olevan niin pahoin saastunut että se aidattaisiin kuntalaisineen päivineen. Ulkomaailmaan ei tulisi olemaan asiaa ilman rajalla suoritettavaa tiukkaa terveystarkastusta. Väkijoukko kuunteli tiedotusta järkyttyneenä. Kaoottista ja epäuskottavaa tilanetta lisäsi rannalla mesoavien, juopuneiden metsänelävien lauma. Pusikko rytisi karhujen hoiperellessa, hirvet juoksivat takaperin perkeellistä vauhtia ja vielä hengissä olevat kalat hyppivät vedestä kuivalle maalle.
Toisaalla Holopainen teppaili pitkin autiota kylänraittia ihmetellen että mihin vittuun kaikki olivat häipyneet. Hän oli herännyt rannasta, luullen ensin kusseensa housuihinsa koska kaikki navasta alaspäin oli litimärkää. Todettuaan tilanteen, otti poplarinsa taskusta kolmen vartin lekan kossua ja tyhjensi sen kertavedolla huiviinsa. Tästä voimistuneena päätti lähteä hakemaan kyläkaupasta olutta, sitä kun meni näin kuumana kesäpäivänä tolkuttomia määriä. Kuten sanottu, kylällä ei ollut ketään. Holopainen kokeili kaupan ovea joka oli auki mutta kauppiasta ei myöskään ollut paikalla. Holopainen jätti tunnollisena miehenä - vaikka juoppo olikin - tiskille sata euroa ja latasi kylmäaltaasta kaksi muovikassillista keppanaa mukaansa. Pihalle päästyään hän asettui kylän läpi johtavan tien varteen odottelemaan kyläläisiä, eihän he nyt olleet kai kokonaan kadonneet? Joitakin kymmeniä tölkkejä myöhemmin Holopainen oli aika pöhnässä. Siitä kumma mies että artikulointi onnistui helvetin hyvin vaikka jalat löivät setsuuria ja veivät miestä minne sattui. Läheisen mäennyppylän takaa ilmestyi autoilija, joka Holopaisen havaitessaan alkoi hiljentää vauhtia ja pysähtyi kysymään josko Holopainen osaisi neuvoa hänet läheiseen kaupunkiin. Tämä kun tuntui olevan kummallista seutukuntaa, tiekartoissa ei ollut juuri minkäänkaisia merkintöjä koko kylän olemassa olosta.
Holopainen könysi pystyyn, horjahti ja riipaisi kaatuessaan autosta sivupeilin sekä antennin. Autoilijaa harmitti mutta ei uskaltanut sanoa mitään, koska Holopainen oli iso mies ja kaiken lisäksi kännissä. Pitkällisen sönköttämisen jälkeen Holtsu sai neuvottua autoilijaa sen verran, että tällä oli hämärä käsitys mihin suuntaan piti lähteä. Pitkälle ei kuitenkaan autoilija päässyt vaan leipoi kadettinsa paskaksi tien varrella seisovaan linja - autopysäkkiin, auton romuttuessa täysin. Myöhemmin sairaalassa hänen verensä alkoholipitoisuudeksi mitattiin 4,2 promillea, sen verran Holopainen oli hönkäillyt ettei seurakuntatyötä tekevä nuori diakoni sitä kestänyt. Ambulanssien ja poliisien käynnin jälkeen Holopainen oli edelleen yksin kylällä, nyt hän huojui keskellä tietä tarkoituksenaan liftata helvettiin autiosta kylästä. Jälleen lähestyi auto mäennyppylän takaa, äänestä päätellen vieläpä kovaa vauhtia. Pahaksi onneksi kyseessä oli tukkirekka täydessä lastissa eikä kuski kyennyt tekemään mitään vaan Holopainen lässähti maskiin jääden kiinni siihen, liikkumatta.
Tapaus herätti suuria tunteita kylällä. Vittumaiset kyläläiset juhlivat yötä päivää Holopaisen kuolemaa, asiaan oli heidän mielestään saatu varmuus kun Holopainen  toimitettiin arkussa takaisin. Johtuen siitä että Holopainen oli yhteiskunnasta pahasti syrjäytynyt yksilö, ei tarkempia ruumiinavauksia oltu tehty. Ei ollut enää pelkoa kunnan rajojen sulkemisesta eikä tonttien hinnan laskusta. Ainoa joka ei osallistunut ilonpitoon oli Sopanen, hän on huhujen mukaan Siperiassa kaivostyöläisenä. Oli paikallisille siellä kertonut - kielimies kun on - että hänen on parempi pysyä maan alla. Pari viikkoa ryypättyään tuli Holopaisen hautajaisten aika ja kylän väki lopetti dokaamisen. Pohdittuaan pitkään kyläneuvosto oli päättänyt ettei Holopaista haudata kirkkomaahan, ympäristövaikutusten uhka oli tuoreena mielessä. Niinpä he päättivät suorittaa polttohautauksen, kirkon yhteydessä kun oli krematorio. Väkeä kertyi paikalla sankoin joukoin, käytännöllisesti kaikki. Vakava oli tunnelma vaikka vittumaista miestä haudattiinkin. Tilaisuus eteni hartaissa merkeissä ja tultiin tilanteeseen, jossa arkku lipuu sermin taakse kohti tulimeren syliä. Arkku häipyi pois näkyvistä ja kanttori tapaili ensisäveliä saattovirrestä kun krematorion puolelta kuului ensin raikuva narina joka muistutti erehdyttävästi pierua, välittömästi tämän jälkeen aivan helvetillinen räjähdys vavahdutti kappelia Holopaisen sinkoutuessa takaisin kirkkosalin puolelle samasta luukusta kuin oli äsken mennytkin, tosin arkussa. Esirippu, jonka läpi arkku oli hetki sitten lipunut, roikkui nyt Holopaisen kaulan ympärillä pyyhkeen lailla hänen istuessaan mustana kuin saatana keskellä kirkon käytävää. Ilmeenkään värähtämättä Holopainen totesi; “Taisin torkahtaa, mutta siellä on nyt sauna vapaana jos kuka haluaa käydä. Heittäkää varovasti löylyä älkääkä missään nimessä pieraisko, on siellä sen verran tukevat löylyt.”

 

See on kull kymmene euro
Kes 5. 2012

Pakoon pakoon, mielessäni ei pyörinyt muuta juostessani ja yrittäessäni etsiä ulospääsyä kasvihuoneiden muodostamasta labyrintistä. Kuulin oman läähätykseni läpi takaa lähestyvien juoksijoiden askelten töminän ja koiran läähätyksen..
Ei ole kovinkaan pitkää aikaa, kun vaimoni lähetti minut eräälle puutarhalle hakemaan orvokkeja. No eipä siinä mitään, hoitelisin samalla reissulla omiakin asioitani. Kukkabisnes on kannattavaa touhua, totesin kaartaessa kasvihuoneiden välitse rakennuksen pihaan, joka mielestäni näytti myymälältä / toimistolta. Kokeilin ovea, auki tuntui olevan joten avatessani koputin samalla koska ovessa ei ollut mitään kelloa joka olisi kilahtanut tai muuten ilmoittanut asiakkaan saapumisesta. Huhuilin hetken aikaa, vaan tyhjää täynnä koko paikka. Jonkinlainen tiskintapainen halkaisi huoneen ja pakkauspapereista ja - laatikoista sekä kassakoneesta päätellen olin tullut oikeaan paikkaan. Ketään vaan ei näkynyt. Painelin siis ulos etsimään henkilökuntaa.
Kiertelin pitkin  ja poikin, katsellen sitä kukkamerta ja väriloistoa joka täytti kasvihuoneet ja aika ison osan pihaa. Jotenkin tuntui siltä etten ollut yksin, nyt joku tarkkailee jossain. Käännähdin ympäri ja sulkijalihakseni nikkasi hetken aikaa silmää. Alle metrin päässä seisoi jumalattoman kokoinen susikoira, taatusti sille oli annettu jotain muutakin kuin Mustin murkinaa. Säkä keikkui reilussa metrissä, aivan luonnottoman kokoinen otus. Tuo kun kaihasee kiinni käsivarteen,  niin sillä kädellä on tikat siltä kesältä heitetty. Yllätyksekseni koira rupesi heiluttamaan häntäänsä astuessaan lähemmäksi. No johan oli talonvahti, aivan kuten meidän koira joka osasi olla hurja sille päälle sattuessaan, mutta aivan varmasti näyttäisi murtovarkaille arvotavarat jos niitä sattuisi olemaan. Vaan ei ole, kerran meillä on käynyt murtomiehiä eikä mitään oltu viety, vaan olivat jättäneet pöydälle viisikymppisen ja saatelappusen jossa luki; “Koittakaa pärjätä, ois jätetty ruokaakin, mutta ei ole huomattu pölliä”. Rapsuttelin koiraa muutaman tovin ja jatkoin henkilökunnan metsästystä.
Rivin viimeisessä kasvihuoneessa lykästi. Perällä seisoi nainen, asetellen kukkia laatikosta seinustaa kiertävään hyllyyn. Päivää, huikkasin jo kaukaa. Tere, mita sa vaata? Kas, see on Beni, kuului vastaus ja muija lähti kävelemään minua kohti. Olin hetken aikaa hämilläni, enhän mä mitään ollut tullut vahtaan, vaan yksinkertaisesti kukkia ostamaan. Ja mikä vitun Beni? Näytinkö joltain Obi van “Beni” Kenobilta? Koira haukahti ja tajusin muijan tarkoittavan sitä, En mitään, noita kukkiahan minä..Beni o hea koer, No mita sa taalla jos et mita vaata? Johan nyt on perkele, eikö toi tajua että tulin ostamaan noita raakkuja? Ostaisin orvokk…. Nii paljo sa vaata? Ei jumalauta, nyt alko päässä napsahtelemaan. Paljun! ja tuo vaikka koko saatanan amme ja vati samalla kertaa, sanoin melko reippaalla äänellä josta seurasi hea Benin muuttuminen Helvetin Beniksi. Komea purukalusto oli koiralla sen esitellessä sitä kumean murinan säestyksellä. Muija ei välittänyt koiran murinasta vaan kaivoi kännykän taskusta ja rupesi pälpättämään siihen: Aleks, taal on uks mees, se vaata palju lilled, tuo töstuk. Jaahas, nytkö sitten aletaan raahata paljua ja mikä helvetin töstukki? Kaivoin jo lompakkoani taskustani, näyttääkseni elekielellä kuinka rahat siirtyy muijalle ja kukat meikäläiselle, kun pantomiinini keskeytti tumma nuori mies ajaen trukilla sisään kasvihuoneeseen. Töstuk, niin trukkipa tietenkin! Halvatun kielimuuri. Josko homma lähtis nyt kulkemaan, pieni toivonkipinä syttyi mieleeni.
Aivan turhaan, muija ja nuori mies lastasivat trukin piikeissä olevalle lavalle muovisia laatikoita, joista jokainen täynnä erilaisia ja toinen toistaan komeampia kukkasia. Mitä vittua nyt tapahtuu, tähänkö loppui meikäläisen ostosten teko ja asiakaspalvelu? Trukkilava täyttyi laatikoista sen verran korkeaksi keoksi, että kuski näki juuri ja juuri eteensä. Viimeisen laatikon jälkeen muija kääntyi kannoillaan ja totesi: kaheksasada euro, kus on sinu rekka - auto? WTF? Luuliko tuo tosiaan minun ostavan trukkilavallisen raakkuja? Rekka -auto? Kahdeksansataa? Huh heijaa, tämä oli tässä. Nappasin käteeni yhden orvokkipuskan, annoin muijalle kakskymppisen ja lähdin kävelemään poispäin. Takaani kuului ääni: See on kull kymmene euro. Silloin pistin juoksuksi.
Myös takanani pistettiin jalkaa toisen eteen ja vieläpä rivakasti. Saavuin päätyovelle, kurvasin vasempaan ja seuraavasta hallista sisään. Koko kasvihuone oli täynnä kurkkuja, köynnökset ylsivät kattoon asti. Lähestyvät juoksuaskeleet ja euro - karjahtelut paljastivat että Helvetin Beni oli vainunnut meikäläisen joten päätin vaihtaa paikkaa. Kompastuin johonkin letkuun ja pian vettä satoi koko katon täydeltä. Multamaa kasvien välissä muuttui petollisen liukkaaksi ja oli turvallani vähän väliä, pidellen tiukasti orvokkiani rintaa vasten. Hallin toiseen päähän päästyäni en paljon hävinnyt Rambolle ulkomuodoltani, vaatteet yltä päältä ravassa ja rikki repeytyneenä. Taas suunnan muutos, oikealle, sillä siellä suunnassa pitäisi olla auto. Juoksin juoksemistani, kuuli läähätykseni läpi  takaa lähestyvien juoksijoiden askelten töminän ja koiran läähätyksen. Pakomatkani eteni pitkin sokkeloista kasvihuoneiden rivistöä kunnes kopulta olin aivan eksyksissä. Voi vittu, mitäs nyt? Ajattelin lopettaa tämän pelleilyn kertaheitolla ja selvittää tilanteen. Lompsin tulosuuntaani, savisia kengänjälkiä oli helppo seurata. Saavuin viimein sinne mistä kaikki alkoi mutta taaskaan ketään ei ollut missään. Kävin toimistolla, se oli tyhjä joten palasin kasvihuoneille ja aloin järjestelmällisesti kiertämään joka ainoan hyllyrivistön kustakin kasvihuoneesta. Ei ketään, Ei missään. Nälkäkin oli, nappasin tomaatteja yhdestä laatikosta jatkaessan loputonta kierrosta. Kello kävi, reissuun näytti tuhraantuneen jo kolmatta tuntia eli ilta oli jo melko pitkällä. Polttelin toimiston rappusilla puoli askillista norttia, viimeistä tumpatessani päätin lähteä. Koska minusta ei saa varasta tekemälläkään, jätin toimiston puolelle paperille kirjoitetun selonteon kielimuurista ja yleisestä vaikeudesta kaupankäynnin yhteydessä. Tarkoituksenani ei ollut varastaa, kuulin kyllä jotain huutoa kymmenestä eurosta ja tässä jätänkin teille viisikymmentä euroa kuitatakseni sen kympin ja vähän ylimääräistä. Jos teillä on asian tiimoilta sanottavaa, niin tässä ovat yhteystietoni. Kiinnitin lapun viisikymppisineen ilmoitustaululle tiskin taakse. Pihalle päästyäni vilkaisin vielä kerran ympärilleni, nousin autoon ja kaasutin pois.
Kotipihaani pääsyäni olin aivan puhki. Istuin auton hytissä tuijottaen eteenpäin ajattelematta mitään. Viimein havahduin, käännyin ottamaan repsikan penkiltä hieman kärsineen orvokin ja huomasin penkillä valkoisen kirjekuoren. Avasin sen, siinä luki huonohkolla suomen kielellä kirjoitettuna: “Hei soomi mees, kun sa väsy leiki kuurupiilo, tule talolle söömään. ei jaksa joosta sun peras. täsä se kummene euro vaihtiraha jota et hoolinut vaikka me koitima anta sulle ja joosta sun peras. ole sa vitu hullu mees.”

 

Dada - viisaampi kuin uskoitkaan
Kes 5. 2012

Homman nimi on nyt se, että mulla on tosi huono päivä, eikä se siitä parane kun kohtaa pukkaa kottaraisia oven täydeltä. Tää koko hoitohan alkoi viikko sitten…
Makaan olohuoneen sohvalla, perin ärtyneenä sillä tiedän mitä lähipäivinä tapahtuu. Tää on nähty niin jumalan monta kertaa ennenkin eikä toi opi koskaan edellisistä kerroista, eikä ne muutkaan. Nyt mennään ns. Kutsukeskiviikkoa, jolloin istutaan kännykkä korvalla koko helvetin illan enkä mä pääse ajoissa ulos. Kusihätä on sitä luokkaa että laineet näkyy silmissä. Toi vaan puhuu ja puhuu, takapihalta näkyvä linkkimastokin hehkuu punaisena ja sit toi vielä ihmettelee kännykkälaskujensa suuruutta. Nyt on siis SE päivä kun ne kaikki ihanat tyttökaverit kutsutaan Tupperware - kutsuille. En oikein tajua ihmisiä, ensin ne kutsuu toisia ihmisiä luokseen ja on niin helvetin iloisia. Varmaan heiluttaisivat häntäänsä jos omistaisivat. Sitten kun ne ihmiset tai lähinnä nartut tulee niin ei mene kauan kun ne tappelee. Miks ne tulee samaan tarhaan jos ne ei siedä toisiaan?
Uroksia täällä ei ole käynyt koskaan. Tarkoitan Tuppereissa, muuten jos jonkinnäköistä kovasinkauppiasta lappaa tosta ovesta. Lähinnä viikonloppuisin ja tosi huonossa hapessa. Heti tultuaan ne yrittää touhuta emännän kans mutta voi vehviläinen, ei siinä kunnossa tule mitään. Sit emäntä suuttuu ja nakkaa ne mäkelään, aivan sama paljonko pakkasta ulkona on. Toinen juttu mitä en ymmärrä on se kuinka paljon noilla ihmisillä on nimiä? Mä olen Dada ja se on mun nimeni. Noilla emännän viikonloppukavereilla on tosi monta nimeä. Toissa viikonloppuna, muistaakseni perjantaina tuli sellainen sliipattu livekala jota emäntä kutsu ensin omaksi Arskakseen, myöhemmin illalla se oli rakas nallekarhu ja puolen yön tietämiin tosi sonni. Aamuyöstä kun emäntä heitti sen ulos, niin emännällä oli sille paljon asiaa ja se kutsu sitä monilla eri nimillä. En muista kaikkee, mutta ainakin loppakulli, tuhkamuna jolla nahkaa riitti kolmeen mutta sydäntä ei yhteenkään (liekö joku intiaaninimi?), vitun paska, pekka töpöhäntä ja siipiveikko joka ei ees pysty paneen. En päässyt selvyyteen oliko ne yöllä lähdössä johonkin, ainakin mun emäntä oli hirmu vihainen kun tää Arska vai sonni vai mikä lie, oli luvannut emännälle hyvät kyydit mutta ei kai se sitten ollut vienyt sitä mihinkään kun se kerran lensi pihalle. Vielä emäntä huusi että kynttilästä ja kurkustakin on enemmän iloa, perkele! En tiedä mitä se tarkoitti, jos täältä katkee sähköt ja se joutuu syömään pimeessä?
Vaan eksyin aiheesta, siis kutsukeskiviikkona emäntä on kaikkien kaveri ja kaikki on sen kaveria. Silloin se kutsuu vähän toistakymmentä parasta narttukaveriaan tänne meille. Ei tänne kioskiin enempää mahtusikaan, sellaisia nää vuokrakaksiot on. Ne kaverit tulee aina Lyöntilauantaina, silloin meille tulee sekaista. Lyöntilauantain jälkeen on Surusunnuntai, silloin emäntä syö suklaata ja itkee ja puhuu puhelimeen. Mutta ennen näitä päiviä on Toimintatorstai (paras päivä vaikka emäntä huutaa mulle koko päivän) ja Paniikkiperjantai jolloin emäntä menettää näkönsä, ei se ainakaan näe mua. Kerran kokeeksi paskoin sen toiseen korkkariin eikä se sitä huomannut vaikka väänsin torttua (oikein kunnon Papasmurffin) sen nenän edessä. Se huomas sen vasta seuraavana viikonloppuna kun sen piti lähtee kiireellä taas jonkun intiaanin matkaan. (Se kutsu tyyppiä Jumalaisen kalun omaavaksi Adoniksekseen, siitä päättelin että tyypin olevan intiaani ja löin vetoa puruluusta naapurin Rekun kans että uros saa lähdöt ennen kello yhtä. Voitin muuten vedon, Jumalainen kalu sai kenkää 00.24 ja nimi oli vaihtunut Taikinamunaksi).
No niin, nyt on kutsut soitettu ja mä pääsen vihdoin iltalenkille. Kierretään aika pitkä lenkki pururadalla, on kivaa ja kotiin päästyäni saan vielä sapuskaa. Nyt sitä voikin sitten alkaa nukkumaan ja odottamaan huomista toimintatorstaita.
Aamu meni normisti, emännällä kauhea kiire ittensä laittamisen kans ja sit me käytiin nopeeta pihalla, ehdin sentään tekeen tarpeeni. Sit emäntä lähti töihin ja mä rupesin nukkumaan. Emäntä tuli töistä, se oli käynyt kaupan kautta ja sillä oli neljä kassia sapuskaa! Tää on paras päivä tai oikeestaan toiseksi paras, lauantai on paras ennen lyömisen alkua. Silloin ne emännän narttukaverit viskoo pöydästä nakkia siihen malliin että mun on vaikee pysyä tahdissa mukana. No, pikainen kusilenkki ja sit emäntä alkaa tekeen alkuvalmisteluja ruoan suhteen. Siinä on kans yks juttu mitä mä en ymmärrä, miks stressata itteensä safkan kans koska ne ei ees syö sitä. Vähän närkkii, pala sieltä ja toinen täältä. Viininlitku niille on tärkeempää. No jääpähän enemmän mulle heiteltävää. Emäntä parka vaan saa haavoja käsiinsä kun se huhkii kauheella kiireellä. Niistä saatanan kekseistäkin pitää saada niin “soman” ja “herkullisen” näköisiä. Helvetti, tarjouskinkkua ja suurin osa muista kikkeistä punaisella alennusleimalla, viimeinen päivä tuli ja meni niiden osalta. Oon itte nähnyt. Sit se kehtaa syöttää niitä jämiä mulle ja yrittää kusettaa sanomalla että kato mitä herkkua saat. Joopa joo. Mutta on ne valmiit keksit kyllä hyviä, oon onnistunut pölliin niitä leikkulaudalta kun emäntä ei huomaa. Kaikkee mahdollista päällä, oikein keko. Onneks mulla on iso kita.
Kyllä, se on perjantai - ilta ja pyörremyrsky käynnissä. Imuri huutaa koko ajan, vittumainen laite ja oon kaks kertaa purrut siltä sen pitkän henkitorven poikki mutta aina emäntä korjaa sen. En viitti enää kuunnella emännän uhkailuja piikille viemisestä joten olen jättänyt himmelin rauhaan. Toistaiseksi. Kaikki paikat puunataan kattolistoja mytöten kun se Siru on niin “tarkka”. Siru on käsittääkseni ikuinen opiskelija ja pedantti vanhapiika, ainakaan sillä ei ole pentuetta. Muut emännän narttukaverit puhuvat että Siru on tarkka myös uroksistaan, pitää olla niput kunnossa (kennelliiton rekisteri?) ja kova aisa (onko se jotenkin ihastunut hevoskärryjen vetotankoon?). Vitut Sirusta ja safkaa kuppiin, haukahtelen minä ja saan kuin saankin tahtoni läpi. Puolenyön paikkeilla kämppä kiiltää kuin beduiinin pakara, niin liukkaat lattiat ettei tassut meinaa pitää. Päätänkin kömpiä nukkumaan sillä huomenna on pitkä päivä.
Lauantai! Jiiiei! Tää on ihan ykköstä, vietetään puistossa koko aamupäivä koska en pääse illalla kuin pikaiselle kusilenkille niiden narttujen takia. Kotiin päästyämme painelen päikkäreille ja emäntä alkaa laittaan itteensä. Iltapäivä ja kello on kaksi. Ekat saapuvat, ärsyttävän kimeä kikatus täyttää koko eteisen. Olen pari kertaa ajatellut upottaa hampaani noihin pohkeisiin, loppuis toi teennäinen käkätys aitoihin tuskanhuutoihin. Hillitsen kuitenkin itseni, päinvastoin esitän kilttiä ja nälkiintynyttä toivoen läskin viuhuvan jo tässä vaiheessa. Turha toivo. Koko lauma siirtyy olohuoneen puolelle ja hetkinen, toi yks jolla on perse kuin seitsemän leivän uuni, jysäyttää hanurinsa just mun paikalle! Käyn ärähtämssä ja narttu kumartuu katsomaan tulko ratkeamispisteessä olevan Amariin vaurioita. Se vilkaisee mua pelokkaasti joten teen valesyöksähdyksen sen suuntaan, se pelästyy ja keksi sen kädestä tippuu mun kitaani. Typerä narttu, siitäs sait kun kuoletit sohvan jouset mun nukkumapaikalta. Emäntä toruu mua muodon vuoksi, tiedän sen äänestä. Siirryn tyytyväisenä olohuoneen nurkkaan isolle säkkituolille, paras paikka kun läski ja nakit alkavat viuhua ilmassa. Torkahtelen, näin alkuvaiheessa ei tapahdu mitään, vasta eka vinkkupullo menossa.
Herään kovaääniseen keskusteluun. Ilta on näköjään ehtinyt pitkälle, muovikippoja on pitkin kämppää. Nousen ylös, venyttelen ja menen heiluttamaan häntääni pöydän viereen. Nartut havainnoivat läsnäoloni ja voi lutuna - huudahdukset kimpoilevat olohuoneen seinistä. Ja sitten, sitten alkaa läskisade. Koska tiedän jo menun eli mitä on keksien päällä (kuutta eri versiota), nappaan parhaimmat lennosta ja syön loput myöhemmin. Jonkin aikaa syötyäni ja käytyäni vesikupilla, palaan tarkkailuasemiin. Pöydällä on useampi tyhjä vinkkupullo, emäntä on kaivanut näköjään boolimaljankin käyttöön. Jotain vihertävää lientä näyttää olevan. Nuolin kerran tuollaisen puhtaaksi kun pohjalla oli vielä muutama sentti ainetta ja pian yllätin itseni parittelemasta vaatenaulakon kanssa, traumaattinen kokemus enkä ole sen koommin koskenut boolimaljaan. Keskustelu kiihtyy, on selvinnyt että erään paikalla olevan nartun uros on käynyt astumassa Tarkka - Sirua ja syntyy tappelu. Osa nartuista puolustaa Sirua sanoen toisen nartun uroksen olevan pukki joka höylää kaikkia. Mitä helvettiä, puukäsitöitä tekevä vuohi? Ihmisillä on oudot tavat ja termistöt. Osa taas syyttää Sirua jakorasiaksi (luulin hänen olevan opiskelija mutta onkin näköjään sähkäri?) joka jakaa kaikille (todella tiukka talous jos postillakin pitää tehdä toista duunia?). Tappelu etenee lyömiseksi, hiustukkoja irtoilee ja rakennekynnet ratisevat. Muovikipot tallotaan lyttyyn, boolimalja kaatuu ja veri lentää. Ovet paukkuvat kuin kangaspuut nartun toisensa jälkeen häipyessä joko sovinnolla tai sitten ulos heitettynä, riippuen siitä kenen joukoissa taisteli. Emännän seuraksi jää yksi vanhempi narttu, ne alkavat juoda kirkasta lientä ja ulvoa (ihmiset käyttävät kyllä termiä laulaa). Tämä on liikaa sairaan hyvälle kuulolleni joten painun makkariin.
Sitten onkin Surusunnuntai, emäntä on ukomuodoltaan kuin kiveen heitetty ahven. Oikeen sääliksi käy. Oksentamisrupeaman jälkeen laahustava paskalenkki ulkona ja me linnoittaudumme kämppään. Emäntä ottaa särkylääkkeitä huonoon oloonsa ja nukahdamme pariksi tunniksi. Iltapäivällä alamme emännän kanssa  siivoamaan kämppää ja minä samalla etsimään tippuneita keksejä. Pari löytyikin, toisessa oli jotain mikä muistutti kalansuomua. Emännän puhuessa itsekseen että mihinkähän se Marken piilolinssi tippui, minä viisaana koiruutena katselen taivaan lintuja. Kämppä siivottu, emäntä palkitsee itsensä parilla lasillisella viiniä, ottaa suklaalevyn ja talouspaperia esiin aloittaen niin tutuksi tulleen anteeksipyyntö soittokierroksensa. Joo - o, se on taas ilta pitkällä ennenkuin pääsee taas ulos..

 

Supernarttu 112
Kes 4. 2012

Nimitys ei ole loukkaus vaan ylistys, vaikka naisesta onkin kyse. Annassa on kaikki superia, aina itsetehdystä hammastahnasta lähtien.
Suomen kielen superlatiivit kenties loppuisivat kesken jos tässä alkaisin kuvailemaan Annaa, tuota supernarttua. Hänessä on juuri sitä huoraa ja madonnaa, hän osaa olla mitä empaattisin mutta suuttuessaan helvetin portit aukeavat (kirjaimellisesti, hän jumalauta osaa jotain magiaa tai mitä lieWicca - meininkiä se on). Kyseessä on hyvän ystäväni Antin isoäiti, numero siis tulee hänen kunnioitusta herättävästä iästään. Kun nyt puhun isoäidistä, monelle tulee mieleen kokoonpainunut, kurttuinen vanha eukko , joka tutisee ja vapisee kulkiessaan. Vaan ei Anna, toissaviikolla hän onnistui tekemään oman uuden ennätyksensä sadalla metrillä, 10,05 sec. Repikää siitä. Maailmanluokan tulos mutta eihän sitä noteerata koska kyseessä on noin vanha ramoona. Antti ilmoitti tuloksesta urheilupiireihin ja sieltä oli vastaukseksi tullut pikkubussillinen kuulantyöntäjiä pieksämään Antin perinpohjin. Olivat huutaneet että sinä saatanan kekkeruusi lopetat nyt sen muoris douppaamisen tai seuraavalla kerralla tulee keihäsmiehet ja tiedät mihin keppi silloin työnnetään. Ihme porukkaa.. Oikeesti, Antilla ei ollut osaa eikä arpaa Annan tulokseen.
Anna on nuoresta likasta asti pitänyt kunnostaan hyvää huolta, parin tunnin treenit joka päivä. Anna kertoikin harjoittelun seuraamisen parantuneen huomattavasti vasta 20-luvulla kun vihkot yleistyivät, aiemmin pikkulikkana oli tarvinnut nelimetristä hirrenpätkää kantaa mukanaan. Oli pakko olla niin pitkä koska siinä oli treeniohjelma ja harjoittelupäiväkirja samassa. No, Anna nostaa penkistä vieläkin 140 kg ja se on kyllä aika vistoa kuunneltavaa, koska iho ei ole enää niin kimmoisa kuin joskus nuorempana joten lihasten pullistuessa se narisee vallan helvetisti. Pääsette aika lähelle fiiliksiä, kun käytte jostain sexshopista ostamassa kunnon SM - vetimet, sellaiset koko nahkapuvut kahdella aukolla. Sitten alatte naimaan nahkasohvalla, mieluiten jonkun 120 kiloisen kaverin kanssa. Silloin tällöin olen käynyt salilla katsomassa Annan treenejä, ja uskokaa pois, ähinä ja narina on perkeleellinen. Timmissä kunnossa Anna kuitenkin on, kerran Antin kans ajateltiin testata asiaa ja leivottiin tikat menemään kohti Annan persettä. No hittolainen, niin vaan Piipon tuotteiden kärjet taipuivat osuessaan Annan terästä kovempiin pakaroihin. Anna vain heristi sormeaan hymyillen. Onpahan hän tarinan mukaan joskus ollut sepän pajallakin töissä tai vuokralla, miten sen nyt ilmaisisi, kyseinen perse toimitti silloin alasimen virkaa. Minusta tuo juttu on kyllä jostain saanut lisäväriä, eihän kenenkään hanuri kestä lekalla mätkimistä.
Anna on myös hyvin kaunis, katseltuani hänen valokuviaan (paskaa laatua,kuvat ajalta heti kameran keksimisen jälkeen) niistä näkyi minkälainen tumma kaunotar hän oli nuoruudessaan. Luonnonkaunis silloin ja mielestäni edelleen, Anna on jyrkästi toista mieltä. Hän on kylläkin mennyt yltiöpäisyyksiin meikkaamisen ja kaikkien ihonhoitotuotteiden kanssa. Ostipa oikein kynäruiskunkin tehdäkseen fantasiameikkejä itselleen mutta se leikki loppui lyhyeen, syynä muutama sydänkohtaus julkisilla paikoilla ja aaveiden metsästäjien ilmaantuminen kylälle. Rajansa kaikella. Pakkelia Anna käyttää lärviinsä sen verran mitä keskiverto rappari pystyy roiskimaan seinään päivässä - urakalla tehdessään. Siksi Annaa ei saa taputtaa selkään. Ihonhoitotuotteiden, lähinnä yövoiteiden ja erilaisten emulsioiden kanssa on sattunut muutama haaverikin. Ei Annalle itselleen vaan muille. Minut kutsuttiin Antin kanssa saunomaan Annan luokse tässä taannoin, reissu joka olis saanut jäädä tekemättä. Anna, joka on varsin vapaamielinen ihminen, saunoi yhdessä Antin ja minun kanssa, eihän siinä nyt mitään ihmeeellistä ole. Ennen löylyihin menoa käytiin suihkussa kukin vuorollaan, Anna ensimmäisenä. Noi voi jumalauta. Annan jälkeen lattia näytti siltä kuin siinä olisi purettu ja kasattu Corollan moottori, öljyvanat hohtivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Koita nyt sitten siinä pysyä pystyssä. Ei kertakaikkiaan tullut mitään, lopulta Antti liukastui ja sai pahoja mustelmia, pari laattaa hajosi seinästä. Viimein Antti haki itselleen sellaiset vuoristokiipeilijän piikkikengät (hän kun harrastaa lajia) ja minulle luistimet. Vasta sitten sandaali piti öljyisellä lattialla. Annan kommentti noustessamme lauteille kuului seuraavasti:”Ei vittu te ootte pimeitä”. Toinen juttu on Annan omatekoiset luonnontuotteet. taannoin vierailin yökylässä siellä, juopoteltiin Annan ja Antin kanssa. Aamulla kysyin hammastahnaa lainaksi ja Anna sanoi että ota siitä vihreästä purkista, se on hyvää ja terveellistä, oon sen itte tehnyt. Okei, tahna haisi kyllä oikealta hammastahnalta mutta oli omituisen turkoosin väristä. Pistin sitä kuitenkin harjaan ja pesin hampaani. Pientä kihelmöintiä tuntui mutta ei sen kummempaa. Myöhemmin aamupäivällä istuttiin keittiön pöydän äärellä puhumassa paskaa ja naurettiin kaikille jutuille. Antti innostui hakkaamaan minua selkään jolloin koko ylärivini kolahti siihen pöydälle. Aika orpo tunne oli olla siinä ylähuuli lerpattaen. Anna kysyi että otinko siitä vihreästä purkista? Vastasin että joo, tummanvihreä purnukka. Vaan kun piti olla vaaleanvihreä, tummanvihreässä oli silsanpoistorasvaa, omatekoista kyllä sekin. No voi vittu, kiva kun ilmoitit sen tässä vaiheessa…
Tässä alkukeväästä Antti teki todella ison mokan Annan suhteen, ihan ajattelemattomuuttaan kun ei taas miettinyt kahta kertaa. Osti muijalle, joka juoksee satasen kokolailla kymmeneen sekkaan, sellaisen akkukäyttöisen rullatuolin. Oli viedessään vielä helvetin tampio mennyt sanomaan ettei Annan tarvitsisi enää rasittaa iäkkäitä jalkojaan. Vähän samanlainen virhe kun jos menisi sanomaan surevalle leskelle (jonka mies on polttohaudattu paria päivää aiemmin) tähän tapaan; “Nyt kun tota teidän Ranee ei enää todellakaan palele, niin et satu muistaan missä on se toppatakki jonka se osti pari viikkoo sitten, voisin viedä sen mennessäni”. Just. No, Anna oli ensin parahtanut itkuun ja sitten taputellut Antin siihen kuntoon että teholle piti viedä. En tiedä pelästyikö Anna vai pitikö vittuuttaan himmelin, joka tapauksessa hän alkoi viritellä sitä. Ensin lähti kottosesta kaikki akut ja tilalle tuli polttomoottori, vanhan opelin suora kutonen. Joku Annan tuttu hitsaili siihen tukirakenteita ja teki koko konstruktion valmiiksi. Leveämmät renkaat taakse tottakai mutta sen sauvaohjauksen hän halusi pitää. Aina kun Anna oli Antin kanssa liikkeellä (piruuttaan sen tuolin “vankina”), niin Antti sai hävetä silmät päästään. Mitä isompi marketti ja mitä enemmän vaareja aulassa pottikoneiden äärellä, sen riettaammin Anna siveli joystick:kiä lipoen samalla huuliaan. Vaarit joutuivat säätämään sydämentahdistimiaan urakalla, osalla hirtti laite kiinni ja väkeä kannettiin ulos paareilla. Rullatuoli sai kuitenkin eräänä päivänä lähteä, jälleen kauppareissulla Annan käytös oli ollut Antin mielestä suorastaan huorahtavaa (tällä kertaa Annalla oli ollut linja -autokuskien käyttämä rahastuslaukku ja hän oli hieronut peukaloa ja etusormea vastakkain, jolloin vaarit alkoivat kaivaa lompakkojaan esiin) joten riita oli valmis. Saatanallista huutoa marketin ovella sillä seurauksella että Anna oli ensin polttanut kumia eteisessä ja häipynyt tuoli keulien kohti taivaanrantaa. Antti hätääntyneenä perään. Saavutti Annan läheisellä moottriliikennetiellä, jossa tämä teki todella törkeitä ohituksia lyöden samalla sivupeilejä paskaksi ohitettavilta. Pitkän takaa -  ajon jälkeen Antti oli päässyt rinnalle, Anna näyttänyt keskisormea ja kiihdyttänyt luiskan kautta karkuun. Vasta lähellä kotia moottorina toiminut opelin kone oli leikannut kiinni Annan lentäessä about sataviisikymmentä metriä tienvarsipusikkoon. Samaan rytäkkään meni yksi rekkakin, vastaantuleva kuski oli nähnyt Annan ilmalennon aikana tämän tussun ja kahauttanut kaseikkoon tien toiselle puolen ( tämä oli osa Annan riettauskampanjaa,pelkkä hame päällä). En ihmettele, mahtaa ohikiitävä 112 - vuotias reva olla sellainen näky että järkyttää se vahvempaakin mieltä. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Antti poimi Annan kyytiinsä eikä asiasta puhuttu enää koskaan. Antti sai vallan vitullisen laskun jäljestäpäin, lattiasta ei ollut tahtonut lähteä renkaan jäljet millään. Plus sitten kolmekymmentä kaksi kappaletta kuskinpuolen sivupeilejä ja kipurahaa sekä elinikäiset psykiatrin maksut rekkakuskille. Kyllä siinä meinas Antin polvet notkahtaa.
Anna on tätä kirjoitettaessa edelleen timmissä kunnossa, on hommannut zumba -ohjaajan Latinalaisesta Amerikasta asti. Kuulopuheiden mukaan äijäparka on kuolemassa nestehukkaan ja naapurit ovat myymässä talojaan melun takia. Mene ja tiedä, sitä puhutaan nykyään niin paljon mutta kyllä ton vois Annasta uskoakin…

 

Orient Express - nopein tie pakkohoitoon
Kes 3. 2012

Hoitaja tuijotti minua epäilevästi eikä nähtävästi uskonut sanaakaan. Painoi kaulassa roikkuvaa paniikkinappulaa ja kävi kiinni…eli ei tarvita lähetettä joutuakseen pakkohoitoon
Olin jo pitkään mielessäni päättänyt mennä katsomaan ystävääni läheiseen mielisairaalaan mutta aina se oli jäänyt. Tänään oli kuitenkin se päivä, jolloin sitten menisin enkä meinaisi. Mikäs oli lähtiessä, kaunis kesäinen aamu joten voisimme viettää päivää pihalla emmekä ahtaan tupakkahuoneen tervantahmeassa tunnelmissa. Saavuin perille jo hyvissä ajoin, tiesin että aamupalan jälkeen seuraava kuvio heillä olisi puolenpäivän aikaan tapahtuva ruokailu. Viikonloppuisin kun ei ollut aamun hoitokokouksia eikä lääkärin pakeilla hyppäämistä etc. Laitos itsessään oli tyypillinen mesta, suorakaiteen muotoinen rakennus muutamine lisäsiipineen. Tontti taas puolestaan oli iso ja kaunis, kelpasi siellä kuljeskella ( jos tässä yhteydessä moista määritelmää voi käyttää) varsinkin näin kesällä.
Vuosien varrella olin useastikin vierailulla täällä, jostain syystä suurella osaa ystävistäni ei ole kaikki piispat kokouksessa. Parkkipaikalta kävellessäni moikkasin vanhoja tuttuja, kroonikkoja jotka olivat olleet täällä ties kuinka kauan. Tuttu oli meininki; yksi leipoi itseään turpaan ja toinen julisti maailmanloppua. Ala - aulasta nousin hissillä kerroksille. Osastolla tervehdin ystävääni, annoin tuliaisina tuomani kahvit ja tupakit hänelle. Joimme alkuun kahvit ja polttelimme muutamat tupakit ennen kuin siirryimme ulos. Pihalla kiersimme laajaa tonttia ja juttelimme niitä näitä, hän uteli ulkomaailman juoruja ja minä hänen kuntoaan sekä mahdollista kotiuttamispäivää. Välillä joimme kahvit, taas lisää keskustelua joissa kävi ilmi että melkoinen kierto oli käynnissä hoitohenkilökunnan keskuudessa. Kaikkialla kierrätettiin väkeä, myös täällä. Päivä meni nopeasti, saatoin ystäväni  osastolle, hyvästelimme ja läksin kävelemään kohti hissejä.
Odotellessani hissin saapumista ylös, seuraani lyöttäytyi nuori nainen jonka totesin  asusteen perusteella olevan henkilökuntaa. Kohteliaat hyvän päivän toivotukset ja astuimme hissiin. Matkalla alakertaan aivastin yht’äkkiä sen verran rajusti että räkä lensi pitkin toista poskea. Nopeasti kaivoin paperin taskustani ja siivosin naamani hoitsun tarkkaillessa touhuamistani. En tiedä oliko kyseessä jonkin sortin kesäflunssa vai siitepölyallergia, aivastutti kuitenkin jatkuvasti. Hoitaja jatkoi kyttäämistään, vilkaisin häneen pari kertaa ja käänsin pääni pois, koska mielestäni ei ollut kohteliasta tuijottaa toista. Nähtävästi hoitsulle ei oltu opetettu tätä. Pian hän kysyikin että minne olin matkalla johon minä että kotio päinhän tästä ollaan menossa. Vai niin, niinhän me kaikki, kuului vastaus. Tarkensin että on aika iso kasa töitä venaamassa jotka täytyy saada vielä tänään hoidettua. Niinhän meillä kaikilla, hoitaja totesi ja tuijotti entistä tiivimmin. Mikä tota muijaa vaivasi, oikein niinhän meillä - tyyppi. Samassa räkä lensi uudemman kerran ja puoli pärstää siinä kunnossa ettei oikealla silmällä nähnyt mitään. Vitutti ja hävetti mutta ei muuta kuin taas paperia taskusta ja lärviä puhtaaksi. Saatuani turpavärkkini taas inhimilliseen kuntoon hoitsu kysyi että mistä olin tulossa? Jumalauta mikä älyn jättiläinen, juurihan me oltiin samalla hissillä lähdetty osastolta. Tästä kyrpiintyneenä vastasin että tuolta yläkerran paratiisistahan minut oli karkoitettu sillä sieluni oli liian syntinen niihin karkeloihin. Vastaus jostain syystä miellytti hoitsua koska tällä kertaa hän vastasi kehräävällä äänellä kertoen minulle että mitä jos emme lähtisikään kotiin? Katselin muijaa kuin mykkä vittua ja ajattelin mielessäni että olikohan hän sittenkään laitoksen henkilökuntaa? Ilmoitin varsin selkeästi meneväni kotiin, tämä atmosfääri riitti minulle tällä kertaa. Samassa muija painoi kaulassaan roikkuvaa paniikkinappulaa ja kävi kiinni.
Ämmä näköjään harrasti kontaktilajeja, ainoa ajatus mikä käväisi mielessäni ilmalennon aikana. Kalloni kumahti hissin lattialle peltisten seinien vahvistaessa bassoefektiä. Samassa tuo herhiläinen istui päälläni ja puristi niskanjuuresta aivan perkeleesti. Yritin kammeta ylös mutta turhaan, ote vain tiukkeni. Pirteä kilahdus ilmoitti hissin saapuneen ala - aulaan ja  oven täydeltä tunki riskejä ukkoja minuun kiinni. Viimeisenä paikalle liihotti paikallinen Mengele, luokattoman iso ruisku kädessään jossa oli sinertävää nestettä sisällä. Kodin putkimiestä?, tuumasin epaton iskiessä neulansa syvälle käsivarteeni. Mömmöllä ei ollut ainakaan välitöntä vaikutusta joten karjahtelin minkä keuhkoista lähti. Kyllä oli peltikopissa tunnelmaa. Toinen miespuolisista hoitsuista väänsi kättäni niin mutkalle että olisin pystynyt rapsuttelemaan napaani takakautta. Perkele että sattui.Mengele nro 2 tuli juoksujalkaa, niin ikään ruisku matkassa mutta tällä kertaa vaaleanpunaista nestettä. Ahaa, (alaa tuntevat tietävät mitä tarkoitan), johan on tarjoilu! En tiedä vielä tänäkään päivänä mikä elimistöäni riivasi mutta ei mitään vaikutusta edelleenkään. Paini hississä jatkui, nyt molemmat käteni oli väännety asentoon, josta olisin kelveesti pystynyt kaivamaan nenääni haarovälin kautta. Sen verran aineet kuitenkin tuntuivat että ei sattunut, vaan nauratti niin perkeleesti. Luonnollisesti tämä tulkittiin kielteiseksi reaktioksi ja apuvoimia hälytettiin paikalle. Epäilin hissin kantokykyä, jos vielä muutama tyyppi tunkee itsensä tänne niin päädymme aina helvettiin asti. Paikalle ei tullut mitään puhelinkopin kokoista järkälettä eikä Mengeleä nro 3, vaan pieni, noin 280 - vuotias nainen. No kasvoista päätellen naaman yli näytti ajetun tuhansia kertoja, sen verran uurteikas ja ryppyinen tämä Grimmin satujen noita oli. Hänellä oli lääkärin takki, kuitenkin harmaan ruskean sekoituksen värinen. Arvelin tämän johtuvan siitä ettei se ollut nähnyt pyykkikonetta sitten toisen maailmansodan mutta vaikea sanoa. Lyylillä oli muassaan pienen pieni ruisku jonka sisältö oli mustaakin mustempi. Tunsin piston ja hytistä sammuivat valot.
Heräsin osastolta lepositeissä. Omat kuteeni oli vaihdettu laitoksen tamineisiin, noihin xxxxxxxxllll - kokoa oleviin flanellisiin oloasuihin. Jos olisin kyennyt, olisin pystynyt vetämään housut niin ylös että maailman tarkkailu olisi onnistunut vaivattomasti sepaluksesta käsin. Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa hyppäsi tämän tästä kysymässä vointiani, vaan vitullako vastaat kun kieli on turvoksissa lääkecoctailin jälkeen ja Hello Kittyt hyppelevät rinnuksilla. En edes pystynyt sormiani liikauttamaan, en siksi että olin lepositeissä, vaan siksi että raajani olivat aivan hervottomat. Muutaman päivän päästä pystyin jo hieman liikkumaan, artikulointi ei vaan sujunut. Aina vastatessani, suuni tuotti epämääräistä lässytystä. Kieli ei kertakaikkiaan pelannut. Tämä tulkittiin vittuiluksi ja taas lepositeisiin.Joitaikin päiviä myöhemmin ilmeisesti lääkäri vaihtui ja samalla lääkitys, oloni koheni huomattavaa vauhtia. Tosin jotain täytyi olla perseellään, sain ihme kohtauksia kuten se, että saatoin koko käytävän mitan heittää voltteja aivan yht’äkkiä. Kaiken lisäksi nämä kohtaukset sattuivat melkein poikkeuksetta ruokailun yhteydessä ja se oli paha juttu. Nimittäin hississä tapahtuneen painin jälkeen käteni eivät ole olleet entiset. Ne pysyvät paikoillaan vaikka kroppani niiden välissä tekisi juurikin tuota volttia, liikerata täydet 360 astetta. Näin siis kykenin heittämään voltteja ettei toisessa kädessä oleva tarjotin eikä toisessa kädessä oleva maitolasi liikkunut. Tämä huvitti muita hulluja vallan saatanasti, intoutuivat taputtamaan aina kohtauksen saatuani. Hoitohenkilökunta vittuuntui pian tähän häiriöön ja lopettivat sen yleensä ampumalla meikäläistä etälamauttimella. Tämä huvitti hulluja vielä enemmän.
Pikuhiljaa sain puhekykynikin takaisin ja pakkoliikkeeni vähenivät lakaten kokonaan. Asioita alettiin selvittämään ja minulle tarjottiin todella tukevaa setelinippua, jos en nostaisi minkäänlaista oikeusjuttua tai kertoisi medialle mitään, ne kun vääristelevät asioita lehdessä. Totesin ettei tästä jutusta suoraakaan saa ja rahaa tuli lisää. Tyydyin rahoihin ja lupasin pitää turpani kiinni. Poislähtiessä törmäsin ystävääni - siis siihen jota olin tullut tapaamaan - hänen ihmetellessä kovasti miksi autoni oli seissyt parkkipaikalla kaksi viikkoa. Kerroin tutustuneeni laitoksen toimintaan kaksi kerrosta alempana, suljetulla osastolla. Hän repesi nauruun ja sanoi ettei tiennytkään pääni olevan niin sekaisin. Vastasin ettei kuulassa mitään vikaa ollut, en vaan enää ikinä aivasta hississä - ties mihin se johtaa.

 

Karvanpoistoa genitaalialueilta eli kuinka opit puhumaan kuolleille ihmisille
Kes 2. 2012

“Tosimies ei teippaa joten kaadoin tärpättiä suoraan sukukalleuksiini. Räjähtävä kipu täytti mieleni ja hallusinaatiot täyttivät tajuntani. Tajunnan virrassa kieppuivat ensin teletapit, seuraavassa hetkessä juttelin jo edesmenneille sukulaisilleni.”
En ole koskaan uskonut mainoksiin ja koska olen luonteeltani alkukantainen suomalainen äijä, en myöskään pidä mistään “piiperrys” - touhuista. Jos ja kun jotain tehdään, niin tehdään eikä nysvätä. Se on mottoni niin työelämässä kuin vapaallakin. Tosin tästä usein seuraa hankaluuksia. Sitten asiaan: olen aina pitänyt alakertani melko sileänä koska siitä on hyötyä monella taholla. Makkarissa, hygieniassa ja olemisen mukavuudessa. Tähän asti olen hoitanut homman höylällä enkä todellakaan tarkoita mitään Stanleyn kahdeksan tuuman puuntyöstöön tarkoitettua, vaan ihan normi partahöylää.
Vaimoni lähti asioimaan läheiseen kaupunkiin, kertoi viipyvänsä jokusen tunnin joten päätin käyttää aikani hyödyksi ja yllättää hänet iloisesti ajelemalla karvani totaalisesti alakerrasta. Koska en siis usko mihinkään vahauksiin ja mielestäni se on - anteeksi vaan - hinttimäistä touhua, kaivoin kaapista täyden pullon tärpättiä ja painelin pesuhuoneeseen. Kakarana olin leikkinyt paljonkin palavilla nesteillä joten tiesin että tärpätti leimahtaa iloisesti kun sille näyttää sytkää. Pidin taas itseäni nerojen kuninkaana ja kuvittelin sairaassa mielessäni karvanpoiston tapahtuvan yhdessä leimahduksessa, olivathan hiuksenikin palaneet usein kun kakarana tuli pelleiltyä. Aina tuonne kolmeentoista ikävuoteen asti minulla oli usein hyvin toispuoleinen look hiuksissani. Siispä asetuin seisomaan suihkunurkkaukseen ja kaadoin varovasti tärpättiä vehkeilleni. Virhe. Tuska oli aivan käsittämätön. Putosin heti polvilleni hien valuessa valtoimenaan pitkin kroppaani. Katsoin vehkeitäni ja ne alkoivat muuttaa väriä ensin heleästä roosasta tummuen koko ajan loppusävyn ollessa todella syvää punaista. Sitten iskivät hallusinaatiot; ensin kaikki teletapit ilmestyivät eteeni, Tiivi-Taavilla oli käsissään tukkiksakset. Se kaappasi noilla piikkikärkisillä koukuilla kiveksistäni kunnon otteen ja alkoi vetää. Huusin kuin heikkopäinen. Lisää oli tulossa. Laa-Laa oli tällä välin viritellyt nuotin josta se kaivoi polttoraudan, merkitsemispäässä valkohehkuinen T - kirjain. Demoninen hymy täytti Laa-Laan kasvot sen painaessa tulikuuman raudan suoraan vehkeeni kärkeen. En enää valunut hikeä vaan sitä suorastaan lensi ihohuokosistani. Karjuntani kuului varmasti monen sadan metrin päähän. Siinä vaiheessa kun Pai ja Hipsu käynnistivät oksasilppurin, menetin hetkeksi tajuntani. Heräsin siihen kun joku toisti nimeäni. Raotin silmiäni ja pelästyin, oikein tosissaan. Pesuhuone oli täynnä ihmisiä, kaikki hämärästi tuttuja, jotenkin muistin heidät mutta en osannut yhdistää ensin keitä he mahtoivat olla. Sillä hetkellä ei käynyt edes mielessä että millä helvetillä he olivat ylipäätään päässeet sisään ja olivatko he edes todellisia. Lopulta tajusin että olin nähnyt heidät valokuvissa ja he kaikki olivat jo kauan sitten kuolleita sukulaisiani, suurinta osaa en ollut edes koskaan tavannut. Vanhempi, tukevahko mies kumartui alas puoleeni ja kysyi että mitä helvettiä olin touhuamassa? Vastasin patulle (siinä olotilassa tuntui normaalilta jutella kuolleiden kanssa) että alakertaanihan tässä parturoin, eikö se ollut ilmiselvää? Todella iäkäs nainen sähähti sivummalta itsemurhan olevan syntiä, eivätkä he hyväksyisi sitä. Aloin käymään kierroksilla. Eikö se riittänyt että elävien sukulaisten kanssa oli tämän tästä kahnauksia, pitikö vielä kuolleidenkin tulla vittuilemaan? Viimein vanha, selvästi kovia kokenut vanhempi mies sanoi heidän luullen minun polttavan itseni elävältä ja siksi he olivat saapuneet paikalle. Totesin ettei sellainen ollut mielessäni ja voisivatko he ystävällisesti painua helvettiin tai mistä ikinä olivatkaan tulleet että saisin jatkaa harjoituksia. Tällä kohtaa taas pimeni.
En tiedä kuinka kauan makasin pesuhuoneen lattialla mutta varmistuttuani siitä, että olin yksin eikä teletapeteista ja muista örkeistä ollut vaaraa, istahdin pöntölle. Katsahdin alas ja totesin koko alakertani olevan musta. Kaiken lisäksi tuntui siltä etten tuntenut enää mitään navasta alaspäin. Päätin helpottaa olotilaani ja suihkutin bideesuihkulla (tai pillupuhelimella jos rumasti sanotaan) josko se helpottaisi vehkeeni kurjaa statusta. Virhe numero kaksi. Kylmä vesi yhdessä tärpätin kanssa aiheutti jonkinlaisen allergis - kemiallisen reaktion palleissani. Ne turposivat sekunnin murto - osassa meloonin kokoisiksi puristuen pytyn laitoihin. Olin väärässsä siinä, etten muka tuntenut mitään. Kiveksiin, jotka tällä hetkellä näyttivät lähinnä pallokalalta, kohdistui järjetön paine ja tuska joka ylitti äsken kokemani. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään halluja ilmaantunut joten pystyin pohtimaan tilannetta vaikka kipu oli sanoinkuvaamaton. Okei, olin siis kiinni pytyssä kulkusistani, joten mikä nyt neuvoksi? Eipä mitään, yletyin juuri saippuapulloon ja aloin pumpata nestettä pytyn laidoille oikein urakalla. Koitin liikutella kroppaani että saisin saippuan uimaan kulkusten ja pytyn laitojen väliin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen asettelin jalkani tukevasti pytyn molemmille puolille ja ponnistin. Tunsin kuinka milli milliltä kulkuset alkoivat nousta ylöspäin, tosin nyt ne näyttivät venymisensä takia täyteen ahdetuilta muovikasseilta. Viimein, mahdottoman rämähdyksen saattelemana pallit irtosivat pytystä, lyöden niin lujaa perseelle että se oli monta viikkoa mustelmilla. Harmikseni totesin pytyn muovisen istuinrenkaan jääneen kiinni kivesten yläpuolelle. Ne kun olivat vielä niin turvoksissa ettei rengas ollut mahtunut tulemaan läpi. Vaikka liikkuminen oli tosi hankalaa, olin iloinen siitä että olin päässyt irti pytystä. Koska tajusin kellon käyvän, eli vaimoni saattaisi tulla kotiin hetkenä minä hyvänsä, päätin viedä homman loppuun. Taapersin jälleen suihkunurkkaukseen ja edellisestä vahingosta viisastuneena päätin ottaa sytyttimen valmiiksi toiseen käteeni. Kaadoin koko pullolisen menemään, tunsin kuinka osa tärpätistä valui persvakooni mutta en välittänyt tällä hetkellä siitä. Jälleen virhe.
Räjähdys oli valtaisa, se paiskasi minut selkä edellä lasisen saunanoven läpi päin lauteita. Säleet lentelivät pääni osuessa alalauteisiin, tikut upposivat takaraivooni muodostaen irokeesin. Koska tärpättiä oli valunut myös peppureiästä sisään, sillä hetkellä kun vedin henkeä huutaakseni, imu kävi myös hanurin puolella ja imaisi tulet sisäänsä. Karjuessani keuhkojeni täydellä voimalla suustani leimusivat palttiarallaa neljänkymmenen sentin lieskat. Myös pesuhuoneen puolella tuho oli laajamittainen; paineaalto lennätti palavia pyyhkeitä katonrajassa, pesukoneen kylki oli mustunut ja osittain vääntynyt ja pesuhuoneen pieni ikkuna hajosi sirpaleiden lentäessä pitkin pihaa. Paineaalto oli myös painanut lyttyyn kaikki hammastahnatuubit, shampoopullot ja muijan ihonhoitorasvat joten mustuneilta seiniltä valui kaikenväristä litkua. Suihkuverho oli niinikään sulanut, kasautuen yhdeksi klöntiksi lattiakaivon viereen. Totesin pääni olevan jumissa alalauteiden tukirakenteissa enkä päässyt liikkumaan. Shokkivaikutus meni ohi ja menetin jälleen tajuntani.
Heräsin viikon kuluttua sairaalasta. Lääkärit olivat pitäneet minua tarkoituksella tajuttomana, sillä minulle oli tehty lukuisia leikkauksia ja ihonsiirtoja. Kertoivat olleen kuoleman lähellä, pää ei kuulemma ole lauteisiin hakkaamista varten. Lisäksi tärpätin aiheuttama myrkytys oli vaurioittanut maksaa ja munuaisiani siinä määrin että molempien elimien tilalle oli vaihdettu 92-mallisen escortin öljynsuodattimet. Hieman ylpeinä selittivät sen olleen ensimmäinen onnistunut keinoelinsiirto sillä saralla. Nobel - palkintoa saattaa pukata, myhäilivät nuo valkotakkiset. Valitettavasti vehjettäni ja kiveksiäni he eivät olleet kyenneet pelastamaan mutta minun ei pitäisi olla surullinen. Sillä vehkeen virkaa toimittaa nykyään vasemman käden peukalo ja pallit oli kursittu kasaan nahkakukkarosta jonne oli tungettu kaksi marmorikuulaa. Kivespussit (siis tämän haljasnahkaversion) on suunnitellut kuuluisa norjalainen kädentaitaja joka on saanut mainetta kansainvälisestikin. Kelleihin on kuvattu susilauma jahtaamassa poroparkaa, mitähän vittua senkin suunnitteljan päässä on liikkunut työtä tehdessään? Lääkärit sanoivat ajatelleensa sian karvojen liimaamistakin koko hoitoon, tosin olivat hylänneet ajatuksen välittömästi ettei vastaavaan tilanteeseen enää jouduttaisi. Okei, kiveksiin olen loppupeleissä tyytyväinen, tosin ne pitävät vittumaista kilkatusta juostessa ja pikkumukulat huutavat aina minut nähdessään että pelataanko setä Fortuunaa? Itse vehkeeseen en niinkään. Tosin siihen on porattu pituussuuntaan reikä kusemista varten ja hermotus on saatu tosi hyvin kuntoon mutta haittapuolina on mainittava kynnenleikkuu sekä liian hyvä hermotus. Jaa miksikö? No, kun satun olemaan myös tuolla Facebookin puolella ja aina kun joku heittää jonkun hyvän jutun tai kommentin, niin meikäläisen vehje peukuttaa….

 

Sattumaltako? Just joo..kätilön pudottamien selityksiä part 1
Kes 1. 2012

En tosiaankaan istuisi tässä vaan soittaisin todennäköisesti Lontoon filharmonikoissa ellei kätilö olisi sattumalta pudottanut minua synnytyslaitoksella. Muistan vieläkin sen ilmalennon kun kiepuin alaspäin kohti kivilattiaa. Kopsahdin graniittilattialle ja parin pompun kautta päädyin mahalleni vasen korva lattiaa vasten. Tajuton laaki, löi hetkeksi aikaa ns. värit päälle ennekuin kipu alkoi hieman hellittämään. Lattia oli aivan saatanan kylmä, joten sattumalta siinä paleltui sävelkorvani. Sen jälkeen en ole tajunnut musiikista yhtään mitään, tosin afrikkalaiset rummun rytmit saavat aikaan kropassani tahdosta riippumattomia liikkeitä. Todella ikävä piirre hisseissä, tavarataloissa ja kaikkialla missä taustamusiikkia soitetaan. Olen lentänyt useammin kuin kerran mäkelään tavarataloista noiden musiikin aiheuttamien pakkoliikkeiden takia. Saatteena hermeettinen lasku, sillä kohtauksen sattuessa yleensä pyörin vinhasti ympyrää kädet leväällään jolloin hyllyiltä tulee kamaa alas rytinällä. Kaikki tämä siis siksi että kätilön perkele sattumalta tiputti minut.
Koska sain siitä laakista myös eideettisen muistin, pystyn vielä tänäkin päivänä muistamaan mitä silloin tapahtui. Aivan turha luulla että minut olisi heti nostettu ylös, päinvastoin. Synnytysosastolla oli silloin kiire päivä joten kaipa ne ajattelivat että joutaa tuokin rääpäle tuossa hetken aikaa olemaan. Sain siinä sattumalta lukuisia potkuja vartalooni ja ennenkaikkea päähäni lääkärien ja hoitsujen rientäessä ympäri salia. Maatessani siinä potkittavana minulla oli sattumalta oiva tilaisuus havainnoida ympäristöäni. Siitä ruohonjuuritason perspektiivistä katseltuna synnytyssali on karmea paikka. Mukulaa putkahteli ulos tasaiseen tahtiin, tuli mieleen savikiekkoammunnat. Tämä tapahtui siis todella iloisella 60 - luvulla jolloin synnytettiin urakalla samassa salissa, yksityisyydestä ei oltu niin tarkkoja. Vaikka synnytys on kaunis tapahtuma, näin sattumalta niin paljon verta ja kuulin niin paljon huutoa säestettynä itkulla, että sain ikuisen psyykevinouman.
Siitä lähtien elämäni on sattumalta kyntänyt; minusta ei kasvanut koripalloilijaa, se on siinä ja siinä etten joudu kantamaan keittiöjakkaraa mukanani viedessäni kirjettä laatikkoon. Minusta ei kasvanut tukevaa eikä lihaksikasta, vaan sattumalta nahkani pärisee raajojeni ympärillä jotka lähinnä muistuttavat västäräkin jalkoja. Eikä minusta ole tullut rikasta, siis minulla ei sattumalta ole onnea rahapeleissä. Olin innokas nettipelaaja kunnes veikkaus sattumalta ilmoitti että he sulkevat pelitilini, syy oli se että perseaukiset tukkivat serverin. Olen kylläkin onnellinen sillä synnytyslaitoksella saama laaki oli sitä luokkaa ettei mikään vituta. Kävin tässä muutama päivä takaperin kaupungilla ja linja - autoasemalla takin liepeeni jäi sattumalta pikavuoron oven väliin joten raahauduin 450 kilometrin päähän. Rahaa ei ollut mukana ootnan kopeekkaa, joten liftasin. Matka sujui rattoisasti, autossa oli mukavaa porukkaa ja ennen pitkää huomasin - sattumalta ikkunasta vilkaistessani - olevani tällä kerta 870 kilometrin päässä himasta. Kotimatka kesti 22 päivää koska jouduin kävelemään suurimman osan matkasta, eikä matkantekoa helpottanut yhtään se että minulla oli sattumalta hollannikkaat jalassa. Ei kuitenkaan vituttanut yhtään.
Palatakseni vielä synnytysosastolle, niin muistan tarkasti lattiavahan maun; hieman kitkerä mutta kuitenkin hapokas, ehkäpä aavistuksen helmeilevä. Siihen aikaan kun ei ollut ekomeininkiä vaan kaikissa tuotteissa oli sen verran myrkkyjä että alta pois. Nuoleskelin sitä pahimpaan nälkääni ja totesin että se oli virhe. Lähdin sellaiselle matkalle etten tiedä tänäkään päivänä koska se loppuu. Näen edelleen kirkkaita värejä, juttelen henkioppaille ja saan kaikenlaisia kohtauksia. Sattumalta tästä syystä olen ollut pakkopaidassa useammin kuin kerran. Ei hyvä juttu. Koska lattiavahan sisältämät ympäristömyrkyt ja lanttuuni saama laaki aiheuttivat sattumalta päässäni astetta kovempaa tuhoa, on minun vaikea pärjätä päivittäisissä toiminnoissani. Esim. en voi sille mitään että missä tahansa virastossa tai pankissa jossa joutuu ottamaan vuoronumeron, lennän aina vuoroni tullessa ulos. Miksi? Valotaululle jonne syttyy vuoronumeroani osoittava luku (yleensä äänimerkin kanssa), minulle tulee pakonomainen tarve huutaa BINGO! ja se on sitten menoa. Isot vartijan järkäleet kiikuttavat minut ovesta ulos. En siis pysty hoitamaan rahaliikennettäni enkä maksamaan laskujani ja tästä syystä minulla on vähän helvetisti ulosotossa. Jopa siinä määrin että viimeksi asioidessani voudin juttusilla, hän joutui skrapaamaan tietokoneensa näyttöä vähän väliä - siis aika tukevasti pakkasella on pojan tilit.
On jotain hyvääkin, sillä sattumalta pystyn pelkällä tahdonvoimalla tekemään joitakin juttuja, tosin pieniä. Saan esimerkiksi vessapaperirullan pyörimään itsekseen, kykenen paistamaan jauhelihaa koskematta siihen ja hienoin juttu on se kun pystyn levitoimaan. Viimeksi mainittua en tosin ole kokeillut kuin kerran, kohosin silloin muutaman kymmenen metrin korkeuteen. En kuitenkaan tullut vilkaisseeksi ylös ja sattumalta yläpuolellani oli korkeajännitelinja. Tiedättekö miltä tuntuu 24000 volttia? Varpaista ja sormista lähtee kynnet, kivekset poksahtelivat popcornien lailla ja silmät kuivuivat niin pahasti että joudun vieläkin käyttämään toista litraa ihmelitkua että ne pelaa. Myös kehoni verhoilu repeili aikaslailla. Kuitenkin, vessapaperia menee tolkuttomia määriä ja jauheliha tirisee pannulla joten olen onnellinen. Toisinaan henkioppaat vievät minua minnekin, toissa viikolla löysin itseni helvetin isolta soramontulta. Montun laidalla oli parakkirivistö ja isoja koneita parkissa joten kyseessä ei ollut mikään pieni monttu. Vaeltelin pitkin monttua ja silmiini osui lapio, joka nojasi kiveä vasten. Sattumalta päätin lapioida koko montun täyteen. Koko yö siinä meni koska jouduin kantamaan viimeiset lapiolliset vajaan kahden kilometrin päästä. Seuraavana päivänä normaalin liikenneratsian yhteydessä poliisit pidättivät ja joudun sattumalta oikeuteen tässä lähipäivinä. Voipi olla että jonkinlaista laskua pukkaa…
Ehkäpä tähän loppusaatteeksi voisi sanoa, että kun te seuraavan kerran kuulette jonkun sanovan jotain tapahtuneen / sattuneen sattumalta, älkää uskoko. Mitään eikä mikään tapahdu sattumalta. Ne, jotka sanovat niin, kuuluvat samaan porukkaan kuin minä eli kätilön pudottamiin. Olen tavannut useita kohtalotovereitani ja kaikki ovat uniikkitapauksia oirehtimisensa suhteen. Toiset eivät muista pudotuksesta mitään, toisilla on postraumaattinen stressireaktio tapahtuneesta ja loput eivät kertakaikkiaan kehtaa tunnustaa tapahtunutta vaikka muistaisivatkin. Tarkkailkaa ympäristöänne ja huomaatte että meitä on enemmän kuin laki sallii. Olemme täysin harmitttomia eli meitä ei tule kavahtaa eikä vieroksua. Päinvastoin saatte monet naurut kun kuljette kanssamme ja pääsette näkemään kun päässä jytisee. Silloin nimittäin sattuu ja tapahtuu. Sain kyllä lääkärintodistuksen tästä “viastani” mutta tulin sattumalta syöneeksi sen, en tiedä mikä silloinkin oikein riivasi tajuntaani. Olen myös syönyt vuoden 2002 Pharmaca Fennican koska henkioppaani kusetti minua ja sanoi minun oppivan kaiken kirjan sisältämän tiedon jos vedän ko. opuksen kitusiini. Noup. Järjettömiä ilmavaivoja ja mustaa kakkaa. Arvatkaapa oliko ne kannet kiva työstää ulos, siinä touhussa sattumalta repesi perävaltimoni joka myös värisilmänä tunnetaan ja aikaa paloi toista vuorokautta. Kuitenkin, olemme ehkä elämänmyönteisimpiä ihmisiä mitä maan päällään kantaa. Jos tunnistatte meidät kulkiessanne turuilla ja toreilla, tulkaa rohkeasti juttelemaan. Autamme myös mielellämme, meillä voi huoletta teettää 18 tuntisia päiviä - emme tajua pyytää palkkaa. Näin kesäaikaan kannattaa tutustua meihin, sillä nythän on grillikausi meneillään. Useat kohtalotoverini osaavat myös käristää läskiä koskematta siihen joten muutama meikäläinen yhdessä pystyy hoitamaan isommatkin partyt. Taatusti hygieenisesti. Kunhan vaan muistatte ettei tapahtumassa soiteta musiikkia, silloin tapahtuu kauheita. Mistä sitä tietää, mehän voidaan kohdata sattumalta tässä lähipäivinä….