Nyt on mun Carassius Carassius - lampeni saastunut..
Elo 31. 2012
Ei sitten onnistu mikään, ei edes noiden välkkyvä kylkisten viinantuottajien kasvatus. No, olisihan se onnistunut elleivät nuo raskaan sarjan ystäväni eli töröttäjät olisi haistaneet lampea nyt syksyn tultua lammen alkoholipitoisuuden noustua 87,5 painoprosenttiin. Syy ei ole edellä mainittujen, elämää nähdeinen tahojen, vaan heitä kontrolloivien ja virallisten tyyppien. Nämä kun tulivat töröttäjien perässä tutkimaan lammen perin “paheellista” elämää, he tykästyivät lampeeni siinä määrin että miltei muuttivat sinne. Poissa oli rauha ja hiljaisen tissuttelun harmonia. Ei, nyt ilmassa leijui sellainen parfyymin tuoksu että hyttysetkin kuolivat monen neliökilometrin alueelta puhumattakaan lammen pinnalla kelluvista, tyhjistä, kalliiden viinipullojen muodostamista lautoista. Ne on lingottu sinne romanttisen piknikin päätteeksi. Samoin lampeeni on kustu, en ole ennen nähnyt Carassius Carassius - lajin vaihtavan suomujaan ja hikoilevan vallan helvetisti. Rannat ovat täynnä roskaa, eivät ole “sivistyneet” ihmiset katsoneet roskien polttamista varten rannalle raahaamaani tynnyriä tarpeeksi romanttiseksi vaan ovat jättäneet roskansa kuin koiran paskansa.
Keväällä oli kaikki toisin; iloisena kaivoin lapiopelissä halkaisijaltaan 680 metriä olevan montun , jolla syvyyttä sen syvimmässä kohdassa oli noin 6 metriä. Tiedän, mahdottomalta kuulostava urakka mutta halusin noilla rakkailla fisuilla kaiken olevan vain parasta. Menin jopa niin pitkälle, että kevät talvesta kiersin kaikki huutokaupat ja ostin kahdeksan jumalatonta kompressoriakin niille ilmaa tuottamaan. Johtoja joutui kyllä vetämään kaikestaan kuusitoista kilometriä kun jokaiselle piti olla oma piuha ja matkaa kaksi kilometriä. Asensin kaikki kompurat vierekkäin ja rakensin niiden päälle vanerista epäsäännöllisen kuoren jonka maalasin harmaaksi, se markeerasi helvetin isoa kiveä. Kaikki kahvat kaakkoon ja ilmaa pukkas sen verran että tuli kiire kerätä eväkkäät rannoilta, jonne ne olivat lentäneet ilmanpaineesta. Myöhemmin kyllä osasin säätää ilmantulon sopivaksi eikä pikku viinapannujen tarvinnut enää pelätä rantautumista. Veden kannoin lampeen ämpärillä, vähän vajaa 2,2 miljoonaa litraa. Tosin määrä on huomattavasti enemmän, ensimmäiset 38 000 litraa meni ihan hukkaan kun en tajunnut laittaa pressua pohjalle ja vesi pääsi imeytymään maaperään.
Rannat maisemoin ja pohjalle istutin kasveja, joiden varjossa nuo etanoli - ihmeet tykkäsivät uiskennella kuumana kesäpäivänä. Rakensin kolmimastoisen laivan jolle pituuttakin tuli komeat 48 metriä, syväyksen jäädessä vaatimattomaan kahteen metriin. Turha kai sanoa että paatti oli aivan helvetin kiikkerä ja niinpä ajoinkin sen karille keskellä lampea eräänä myrsky - yönä, kun olin imeskellyt tarpeeksi noita rakkaita eväkkäitäni ja olin niin jurrissa kuin ihminen voi vain olla. Koko komeus painui pohjaan, vain mastojen huiput (turhan dramaattista, se koko lautakasa) jäivät näkyviin. Haaksirikkoutuneesta laivasta tulikin hieno piilopaikka kaloilleni ja vielä kun vein pohjaan aarrearkun, koko komeus näytti hienolta. Aarrearkusta oli kansi auki ja kaikki ne viisi - ja kymmensenttiset, jotka olin saanut hajoitettuani säästöpossuni sekä vietyäni tyhjiä pulloja kauppaan Iittalan vuosituotannon verran - kiiltelivät komeasti pohjalla. Minulla ja kaloillani oli hauskaa, iltaisin esitin niille itä - saksalaisia kansantansseja rantakivikossa katkoen jalkani ja kalat tykkäsivät. Ne kerääntyivät lammen rantaveteen ja järjestyivät riveiksi niin kuin teatterin katsomossa tuijottamaan lumoutuneena horjumistani kivillä ja kivien välissä. Tuosta näköhavainnosta en mene kyllä takuuseen, se voi olla silloin alkaneen juoppohulluuteni aikaansaannosta tai sitten tottakin. Joka tapauksessa ne palkitsivat mielisairaalapaikan arvoisen esitykseni lätkyttelemällä pyrstöään ja ruiskimalla viinaa suuhuni. Sitä viinaa erittyi niistä paljon, en tiennyt että syksyisin voi yhden ruutanan maksaa painaa 15% ruumiinpainosta, nehän pääsivät melkein samaan kuin minä! Omani painaa nimittäin 68% ruumiinpainosta, siitä on tullut puoliläpäisevä kalvo. Viinaa se kyllä imee sisäänsä muttei päästä / suodata sitä ulos. Tästä syystä olenkin 24/7 melkoisessa pierussa eikä normielämästä tule oikein mitään. Järki on mennyt ja munuaiset huutavat kuin viimeistä päivää - syy miksi pidän koko ajan kuulosuojaimia.
Kesän lauantaiaamut olivat hienoa aikaa, painelin lammelle vesisukset kainalossa ja heti oli rannalla tuhansia alkoholistin unelmia valmiina vetämään minua huimaa vauhtia pitkin lammen hopeista pintaa. Hellyin ja kudoin kalastajanlangasta jokaiselle yksilölle omat pikku valjaat, ne olivat innoissaan kun kaikki pääsivät vetämään. Ja lujaa mentiin, välillä jopa niin lujaa että lensin lammesta ohimenevälle metsätielle tukkirekkojen ruhjottavaksi, pyörien telien alla useita kilometrejä. Raahautuessani lammelle takaisin, kaikki pikku pirtuautomaatit olivat rantavedessä ja pitelivät pikku evissään numeroin varustettuja pahvilappuja, antaen näin pisteitä ilmalennolleni ja sitä seuranneille karjahduksille. Kyllä se oli mukavaa aikaa. Yhdessä vaiheessa osasin kaikkien 12778 yksilön nimetkin mutta eihän tuollainen tieto kauan dementikon päässä pysy. Fisut ymmärsivät tämän eivätkä panneet pahaksi vaikka kutsuinkin heitä milloin miksikin. Ne olivat antaneet minullekin nimen, nimen jonka ne jopa osasivat sanoa ymmärrettävällä äänellä. Ne muikistivat suutaan ja silloin tällöin rannalla kajahtelikin nimeni; “Saatanan huuhilo”. Oli ne sitten herttaisia omine omituisuuksineen, sangen monet tykkäsivät ottaa kovat vauhdit lammen toisesta päästä ja hetkeä ennen osumistaan rantakiveen - jolla minä istuskelin - ne pomppasivat vedestä ja osuivat kylki edellä poskeeni. Laaki oli sen verran voimakas että minä yleensä lensin kiveltä huis helvettiin ja kuulolaitteeni vieläkin kauemmas. Siinä se menikin sitten loppupäivä etsiessäni sitä ja kaloilla oli hauskaa, ne nauroivat. Jos etsintöjeni aikana kuului kaikkien toivoma rusahtava ääni, näin niinkin ihmeellisen asian kuin kalojen nauravan vedet silmissä - nuo veijarit tiesivät rusahduksesta minun astuneen kuulolaitteeni paskaksi.
Vaan poissa on kaikki tuo, laineiden liplatus ja pikku fisujen temmeltäminen, lähetin ne parempaan lampeen eräälle ystävälleni kauas pois. Oma lampeni on jo niin saastunut etteivät siellä käy enää edes sen saastuttaneet tahot. Täällä on ihan hiljaista, olen suurimman osan aikaa yksin. Päätin nimittäin juoda lampeni tyhjäksi ja karjahdella suruani näihin elokuun pimeisiin öihin. Viime yönä ystävystyin jo muutaman suden ja karhun kanssa, olivat tulossa läheiseltä niityltä harventamasta yhden kusipäisen maajussin karjaa. Kysyivät kohteliaasti saavatko ottaa palan painiketta, johon minä että toki - siitä vaan. Tietäähän sen kuinka siinä sitten kävi; keskiyöllä oli pakko kokeilla kumpi meistä puree kovempaa toista nilkkaan - susi vai minä. No susi tietysti ja nyt pitäisi tuo jalka jotenkin operoida paikoillensa. Se ei kuitenkaan estänyt minua vielä aamuyöstä lyömästä painiksi karhun kanssa joka väitti olevansa kulmakunnan vahvin. En tiedä muista karhuista mutta ainakin minä sain turpaani todella huolella. Tuossa ne nyt makaavat ja örisevät, eivät herää vaikka kuinka yritän. Roudasin nimittäin tänne aggregaatin, akun ja läppärin kertoakseni lammen tapahtumista aina silloin tällöin. Juon tämän lammen tyhjäksi yhtä soittoa, viimeiset kolmetuhatta litraa säästän ja säilön paikalle raahaamiini muovisiin kuution säiliöihin sillä niitä tarvitaan sitten kun alan lapioida lampea umpeen. Olen jo nykinyt pressunkulmaa sen verran että vesi on alkanut imeytyä maaperään. Alueesta tulee hetteikköinen suo mutta mitä siitä, olen surullinen.

 

Hesus - t:n ja dst:n käyttö traffic - joogassa (liikkeiden nimet englanniksi)
Elo 30. 2012
Kuten kaikki joogat joihin olen hurahtanut, ei tämäkään vaadi kovinkaan kummoisia uhrauksia lajin harrastamisen kannalta. Tiedän että tämä on jo toinen jooga -aiheinen tekstini, mutten voi mitään sillä jooga on vaan niin rentouttava ja miellyttävä laji. Tutustuin tähän erään ystäväni kautta, henkilön joka oli itsensä Gharuttawlipedershin oppilaita. Myöhemmin tekstissä esiintyvien asentojen nimet ovat englannin kielisiä, johtuen siitä että Gharuttawlipederhsi on asunut ympäri maailmaa, viimeiset kymmenen vuotta Frans Joosefin maalla.Tätä kyseistä joogaa voi harrastaa paljon halvemalla kuin esimerkiksi aiemmin esittelemääni kylmiö - joogaa, joka on oivallinen joogamuoto sekin. Tätä voi harrastaa miltei missä vain mutta nimensä mukaisesti sitä on parasta harrastaa siellä missä henkilö - ja muu liikenne on vilkasta. Tässä joogamuodossa ei vaadita rauhallista ympäristöä, vaan sielun rauhaa imetään ympärillä kuhisevasta liikenteestä. Omat kuteet riittävät, mieluummin kuitenkin joustavat jumppavehkeet sillä keho joutuu taipumaan äärimmilleen ja joidenkin liikkeiden lähtönopeudet ovat etten sanoisi - vallan helvetilliset. Asusteiden lisäksi sinun tulee hankkia jokunen rulla Hesus - tapea eli tutummin Iso J - teippiä. Muutama rulla viisikymmentä milliä leveää Hesus - teippiä auttaa sinua saavuttamaan taivoitteesi. Tuloksen parantamiseksi ja kaiken hyödyn maksimoimiseksi sinuun tulee ostaa myös pari rullaa leveää Dst:tä eli Doubleside - tapea joka tunnetaan nyös nimellä kaksipuolinen teippi. Yhdessä nämä vallan verrattomat ja heti saniteettisilikoonin jälkeen yleisimmin käytetyt remontti - ja kiinnitysaineet auttavat sinua saavuttamaan sellaiset sfäärit joogamisen parissa ettei mitään rajaa. Huolehdithan myös tapaturmavakuutuksesi ajan tasalle.
Sitten itse liikkeisiin ja niiden toteuttamiseen:
Background Alley and they broke my every fucking bone: Tätä liikettä, niinkuin ei itseasiassa mitään muutakaan suoriteta kuin kerran päivässä, vaatimustaso on sen verran kova ja suoritus itsessään vie useimmiten teholle, joten traffic - joogassa ei tosiaankaan tehdä kuin liike päivässä. Sitten itse liikkeeseen: Tutkit lehtiä ahkerasti ja kun bongaat ison liikkeen jossa on alennusmyynti, menet sinne hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista. Jos on kyseessä joku rättikauppa, on parasta postata paikalla jo illalla, sillä liikkeen oikeaoppisen suorittamisen takia sinun tulee olla ensimmäinen ihminen ovella. Menet aivan liikkeen etuoviin kiinni, kasvot kadulle päin. Otat kaksipuolista teippiä isot läimäreet ja teippaat sillä tennariesi pohjat lujasti asfalttiin kiinni. Varmistat jalkojesi paikalla pysymisen vielä Hesuksella, kietoen sitä kenkien yli ja mahdollisesti ovien edessä olevaan rappuralliin. Saatuasi nämä valmistelut tehtyä, oikaiset selkäsi suoraksi ja hengität syvään välittämättä eteesi pakkautuvista ihmisistä. Kun kuulet liikkeen ovea avattavan, vedät syvään henkeä ja puhallat sen hitaasti ulos, kädet sivuilla. Ovien auetessa ja ihmismassan vyöryessä ylitsesi, annat selkärankasi taipua ihmismassan painosta aina niin kauan, kunnes takaraivosi ottaa kiinni liikeen kylmään, tuulikaappiin asennettuun laattalattiaan. Tunnet kuinka tuhannet korkokengät ja muut lapikkaat tekevät reikiä kroppaasi, mahdollisesti puhkoessa silmäsi siinä ohessa mutta säilytät vaaka -asennon ja pidätät hengitystäsi paitsi jos  jonkun ämmän piikkari on tehnyt sinulle ilmarinnan, silloin se voi olla vähän hankalampaa. Ensimmäisen aallon vyöryttyä ylitsesi, nouset hitaasti ylös käyttämällä vain pelkkiä vatsalihaksia kunnes saavutat pystyn, no eipä juuri tee kipeetä - asennon. Tässä pystyasennossa ehdit vetää muutaman kerran henkeä ja laskea montako luuta meni paskaksi ensimmäisessä aallossa, kun jo toinen aalto taivuttaa sinut jälleen lattiaan katkoen loputkin kylkiluusi. Mitättömästä tuskasta välittämättä nouset jälleen hitaasti pystyyn ja mikäli silmäsi ovat tallottu puhki - niin pyydät jonkun soittamaan kyydin silmäpolille. Muussa tapauksessa voit nostaa jalat pois lenkkareista ja riuhtoa niitä kenkiäsi lopun päivää irti kadunpinnasta hysteerisenä, mutta rentoutuneena.
When the white bullet sweeps my soul
Tätä liikettä varten sinun tulee mennä junaradan varteen, mieluiten vartioimattoman tasoristeyksen välittömään läheisyyteen ( Helpottaa tiettyjä toimenpiteitä, jotka ovat melko välitöntä seurausta epäonnistuneelle liikkeen suorittamiselle). Etsit kiskojen vierestä ison kiven ja jos käy niin, ettet löydä niin asetut kiskojen alla kulkevien betonipalkkien päälle, siten että kummankin jalan alla on omansa. Luonnollisesti olet radan sivussa etkä seiso keskellä rataa. Nyt teippaat jalkojesi lisäksi myös kämmenpohjasi täyteen Doubleside - tapea, oikein kunnon klöntit ja jäät odottelemaan junaa. Kun näet taivaanrannasta pendolinon lähestyvän, menet kyykkyyn kyyristyvä tiikeri - asentoon ja pendolinon veturin ollessa kohdalla (koska se kulkee aivan saatanan lujaa), pomppaat pystyyn ja täppäät kätesi kämmenpohjat eteen työnnetyinä junan kylkeen kiinni. Jos ajoituksesi on ollut oikea, kätesi läpsähtävät todennäköisesti ravintolavaunun tietämille - suunnilleen ikkunan alapinnan tasolle. Nanosekunnin päästä tunnet saman kuin avioerolapsi oikeustalon edessä, venytyksen aiheuttaman kivun mutta hengität rauhallisesti sillä kohta se helpottaa jalkateriesi lumpatessa pois lenkkareista. Samoin nanosekuntia myöhemmin - jalkojesi irrottua - peppusi jysähtää takaraivoosi voimalla joka mahdollistaa pakaroidesi lähemmän tarkastelun olkapäiden tasolla. Muista hengittää rauhallisesti. Jälleen tunnet inertialain periaatteen mukaisesti naksahtelua, joka aiheutuu kroppasi venymisestä takaisin omaan mittaansa ja aivan perkeleesti sen ylikin. Muista hengittää sisään ja ulos, rauhallisesti ja pitkin vedoin. Tämä liike venyttää kehoasi tajuttoman ilmanvastuksen ja lukuisten radanvarsi opasteiden kiinni tarttumisen seurauksena. Noin 120 km päästä kaksipuolisen teipin pito lakkaa ja kämmenesi irtoavat junan kyljistä. Kierit rentoutuneena noin kolmesataa metriä radan varressa. Liike on loppunut.
Tätäkin materiaalia on saatavana kirjana, kunhan laittavat uuden paatin tulemaan Intiasta missä  Gharuttawlipedershin kustantamo on. Viimeksi matkaan lähtenyt, lastinaan pelkkiä jooga - oppaita oleva paatti kun upposi jonnekin matkalle. Kerron kuitenkin vielä yhden suosikkiasentoni suoritusohjeet, näilläkin saa jo mukavasti menemään kolme päivää ja jos mukaan lasketaan silmäpolilla ja teholla vietetyt dagenit, niin puolitoista kuukautta on mennyt yhdessä heilauksessa. Kyllä  niihin aikoihin pitäisi olla jo uuden paatin laiturissa ja jooga - oppaiden bookstoren hyllyjä vääntämässä. Siispä:
Little boy and the fence
Parhaimpia suorituspaikkoja ovat korkeilla aidoilla varustetut Puolustusvoimien asevarikot ja muut varastotilat. Aitoja on yleensä kaksin kappalein, ja niiden välissä juoksee vähän saatanan vihaisia susikoiria ja dobermanneja - kiinan palatsikoirista puhumattakaan. Varotoimena ennen asentoharjoituksen tekoa kannattaa kusta aitaan ja tarkistaa onko se sähköistetty. Jos lennähdät kaksikymmentä metriä taaksepäin ja lettisi muistuttaa Stevie Wonderin kiharoita, treenit voi jättää väliin ja etsiä seuraavan paikan. Jos taas epätoivottua välähtelyä ei esiinny, tomi seuraavasti:
Kiipeä aidan päälle ja tasapainoile sillä niin kauan aikaa kunnes olet saanut teipattua Hesus - tapella jalkasi kiinni verkkoaidan ylimpiin silmukoihin. Nyt voit rauhassa roikkua istuvassa asennossa, hengität rauhallisesti etkä välitä alapuolellesi kerääntyvistä tappakoirista. Vartijoita ei tarvitse pelätä sillä heitä ei ole näillä usein syrjässä olevilla varikoilla, vaan vartioiminen on jätetty koirien tehtäväksi. No jumalauta tottakai joku käy niitä ruokkimassa mutta ei ne siellä koko ajan aseiden kanssa heilu. (kirj.huom.) Nyt kaivat taskustasi mukanasi tuomat pihvit (2 kpl), joista kumpaisenkin on parempi olla painoltaan noin 500 gr. Teippaat ne käsiisi huolellisesti käyttäen sekä Hesus -t:pea että Dst:pea. Tämän jälkeen alat taivuttamaan selkärankaasi alaspäin, pitäen sen pulkan narua muistuttavan ruotosi aitaa vasten. Taivutuksen loppuvaiheessa ojennat kätesi alaspäin kohden verenhimoisia hurttia ja rukoilet jumalaa että mitoitus on mennyt oikein. Jos ei ole, niin niillä käsillä on tikat heitetty, sillä ilman kämmeniä ja niiden toisessa syrjässä roikkuvia nakkeja (sormet) on kyseisen lajin harrastaminen melko mahdotonta tai ainakin vaatii vittumaisen pitkän treenikauden. Mitoituksen ollessa kohdillaan, saat tuntea miellyttävän, edestakaisin tempoilevan venytyksen tunteen näiden sosiopaateiksi koulutettujen, pelkkää kitaa olevien petojen yrittäessä repiä läskinpaloja käsistäsi. Varo kiinan palatsikoiria, koostaan huolimatta nämä tanttojen suosimat pikku pölyhuiskat ovat saatanallisia tappajia. Voin nimittäin toimittaa autenttisen videon, jossa  tätä liikettä suorittavan mies kokee karmean kohtalon. Siinä mitoitus on aavistuksen vitullaan ja kiinan palatsikoira pääsee hyppäämään ukkelin kasvoihin kiinni, syö itsensä koko heebon läpi ja putkahtaa arsesta ulos toteamaan etteipä ollut kasosta lihaa tällä kertaa tarjolla. Kun tappakoiruudet ovat saaneet riuhdottua läskit irti käsistäsi, voit jatkaa harjoitusta (mikäli pokkaa löytyy) hei, mä ihan tosissaan härnään kohtaloa - liikkeen pariin. Siinä jaellaan luunappeja (ainakin vanhempi väki tietää, nuoremmat lukijat kysykää heiltä että mitä helvettiä luunapit ovat?) alla riehuville ja veren makuun päässeille pedoille. Tätä voit jatkaa noin viisitoista minuuttia ja koko liike katsotaan suoritetuksi. Kun saat teipit irroitettua, katso nyt jumalauta että tipahdat aidan ulkopuolelle, ajatustoimintasi kun ei todellakaan ole kirkkaimmillaan päähän pakkautuneesta verestä johtuen.
Näin, todella rentouttavia liikkeitä kaikki kolme, jopa niin rentouttavia että kun pääsette vauhtiin, niin teillä tulee olemaan vaikeuksia pysyä vain siinä yksi liike per päivä - tahdissa. Suosittelen kuitenkin malttia, lähinnä sen takia että tiedän tapauksia kun ensimmäisenä yritetty liike on mennyt perseelleen niin on juostu suorittamaan toista jne. Tässä vaiheessa vammat ovat jo kuitenkin niin pahoja ettei teho - osaston väellä ole paljon tehtävissä. Muistakaa hengittää rauhallisesti mutta ei niin rauhallisesti kuin eräs oppilaani viime viikolla, meni perkeleen tyhmä paavali tukehduttamaan itsensä. Toivotankin teille miellyttäviä ja rentouttavia hetkiä Traffic - joogan parissa, ilmoittelen sitten kun niitä oppaita rantautuu. Niin, unohtui melkein sanoa; viitaten eiliseen tekstiini, olen niin iloinen kun tänä aamuna heräsin taas miehenä, kyllä se eilinen oli melko karmea ja hämmentävä kokemus. Olkoon voima kanssanne.

 

Päiväni naisena - ei ole helppoa ei
Elo 29. 2012
Herään omituiseen tunteeseen että jotain on tapahtunut, jotain radikaalia mutta en pysty miettimään mitä, sillä rakas lätkäkorva nuolee rintojani vimmatusti. Rintojani! Ei hemmetti, kavahdan pystyyn ja koira jää sängylle tuijottamaan että mikäs sille nyt tuli, normaalisti saa parit rapsutukset heräämisen kunniaksi. Niin, normaalisti. Jos olisikin normaali aamu, silloin lätkäkorva olis nuollut takaraivoni roikkumaan otsalle ja minä vastavuoroisesti olisin rapsutellut sitä ennen ylösnousua mutta ei tänään - nyt tapahtuu outoja. Seison pimeässä ja sydämeni hakkaa hullun lailla, ajatellen että nyt se on sitten viimeinenkin verisuoni katkennut päästäni ja loputkin järjen hivenet häipyneet. Hiivin vessaan ja sytytän valot, todetakseni että kyllä, minusta on tullut nainen yön aikana. Tuijottelen peilistä naamaani ja kiroan kohtaloa; eikö sitä sitten voi saada edes joltisenkin näköistä pärstää kun kerran naiseksi pitää muuttuman. Kasvoni näyttävät siltä kuin läheisen vanhainkodin porukka olisi viilettänyt potkukelkoilla naamani yli, sen verran näytti uurteita olevan. Tämän naaman sileäksi kittaamiseen täytyy käydä rautakaupasta asti hakemassa tasoitelasti. Lasken katsettani ja siinä ne töröttävät, omat rintani tai paremminkin nuo mainiot maitorauhaset joilla hallitaan maailmaa. Puristelen ja vääntelen niitä joka suuntaan, ihan kuin varmistaakseni etteivät ne irtoa.
Lasken katseeni alemmas ja kohtaan veret seisauttavan näyn; sen minkä olen lärvissä menettänyt, se on korvattu alakerran etten sanoisi rehevällä varustuksella. Jumalauta, jos en tietäisi että olen muuttunut naiseksi niin luulisin jonkun heittäneen liimalla peitetyn karvalakin jalkojeni väliin - tuota ei enää halpahallin epilaattori pysty niittämään vaan on turvauduttuva vähintäänkin pensasleikkuriin tai siimalla varustettun sellaiseen. Voi kekkilän kasvuturve sentään. Kauhistun ajatuksiani huomatessani että heti sitä ollaan kritisoimassa omaa kroppaa vaikka koira pyörii jaloissa ja pyytää aamuruokaansa. Niinpä toteankin lätkäkorvalle (jolla on muuten omituisen epäluuloinen ilme) että täti istuu nyt kuselle ja saat sitten safkaa. En tiedä naisten aineenvaihdunnasta mutta kohinasta päätellen aamuvirtsaa riittäisi Uotilan lapsillekin, siitä raskaustesteristä täytyy varmaan ottaa aivan sairaan tiukka ote? Eikös se jotenkin oteta aamuvirtsan yhteydessä? Epäilemättä tikku lähtisi meikäläisen lapasesta, sen verran kovalla paineella tuntui tulevan. Korviarepivän lorotuksen jälkeen iskee jälleen epätoivo - entäs sitten Leevi? Niin, kuinkas tässä nyt toimitaan kun miehenä ollessa se kävi helposti. Rohkeasti kelaan puoli rullaa paskapaperia kouraani ja pyyhkäisen antaumuksella,peläten että alakerran otus tarraa käteeni ja ajatellen samalla että vielähän on sademetsiä jäljellä sillä tämä touhu tuntuu nielevän tätä paperiteollisuuden ihmettä aika helvetisti tai sitten tekniikkani on aivan väärä. Vedän vessan ja on nakkilan kirkon vaiheilla ettei pönttö tulvi ylitse paperimäärän miltei tukkiessa koko hoidon. Pestessäni käsiäni ajattelen ettei tästä tule mitään, aivan liian vaikeaa.
Shokit seuraavat toinen toistaan, annettuani koiralle ruuan ja juotuani aamukahvin nortin kera, huomaan että omat vaatteeni eivät nyt käy, ne eivät mahdu. Pakko löytää kuitenkin hätäisesti jotain, koiruudella on kova hätä pitkän yön jäljiltä ja ulos on päästävä. Ryntään vaimoni vaatekaapille ja tempaisen ensimmäisen hameen joka käsiini osuu, samoin rintsikat - päätän pitää oman hupparin. Ei, vielä on saatava alkkarit, ulkona on sen verran viileää etten voi painua pihalle tussu paljaana koska hame ei paljon lämmitä. Päädyn sellaisiin pitsisiin, se nyt on aivan sama kunhan jotain on vaikka ei näidenkään kylmältä suojaavat ominaisuudet sieltä parhaasta päästä ole. Tempoessani hysteerisenä hametta päälleni, koira perkele alkaa hyppimään jalkojani vasten. Eivät jalat tottele tuon kirotun tuomiopäivän kotelon sisällä ja kaadun saatanallisen kumauksen saattelemana lattialle. Hame repeää alhaalta ylös asti ja minulla alkaa pikkuhiljaa keittämään. Appelsiinin kokoinen kuhmu otsassani könyän vaatekaapille uuden hameen hakuun,rintsikan olkaimen jäädessä takan pellin varteen kiinni ja pienentäen hapenottoni minimiin. Kuolen, ennenkuin päivä on illassa - ajatusten vallatessa mieleni riuhdon itseni irti takanpellistä ja haukon happea. Tietääkseni eukolla olisi jotain verkkareitakin mutta ne ovat takimaisessa kaapissa aivan sikin sokin, kun taas hameet ensimmäisessä ja helposti saatavilla. Käsiini päätyy kukallinen leninki ja sen päälle pukeminen on vielä työläämpää kuin hameen, joudun mm. muljauttamaan olkapäät sijoiltaan saadakseni vetoketjun kiinni. Turha kai sanoa että tässä vaiheessa rintsikoiden toinen kaarituki on painunut keuhkoistani läpi ja hengitykseni viheltää kuin Roger Whittaker parhaina päivinään. Onneksi on aamuyö ja lenkki koiran kanssa onnistuu, tosin työläästi sillä yhteen hankaavien reisieni sisäpinnoista on lähtenyt nahka ja kantapäät aivan rakoilla sillä on nuo ei niin sopivat avokkaat ovat turvakenkien jälkeen hieman oudommat astella.
Maailmalle on lähdettävä ja niinpä minun on pakko ehostaa itseäni. Käyn suihkussa ja alan katselemaan eukon laajaa meikkiarsenaalia epätoivon vallassa; rasvoja, day - and night - litkuja, ripsiväriä, poskipunaa, kulmakynää, huulipunaa, luomiväriä, miljoonia suteja ja jotain ihme purnukoita. Meikkauksen jälkeen näytän enemmän laskusillalta tippuneelta satamahuoralta kuin säädylliseltä lähiönaiselta mutta siitä viis - tämä on minun Nina Hagen - look ja muut saavat luvan pitää siitä. Hiuksilleni (niin, minulla on hiukset kaljuni tilalla! Tummat, sivuilta lyhyet ja takaa pitkät, kuitenkin sillain leikattu että ne paljastavat niskan osittain.) näytän hieman jotain vaahtoa, rukoillen jumalaa että se on muotovaahtoa ja lopuksi fööniä. Voi vittu mikä virhe, nyt kampaukseni näyttää siltä kuin olisin tippunut ylikulkusillalta korkeajännitejohtojen päälle. No, ei ole aikaa korjata ja niinpä puen ylleni paitapuseron, hameen ja takiksi valitsen jonkun takin, en helvetissä tiedä onko se bleiseri vai jakku vai mikälie ja ihan sama, kengät vielä jalkaan ja menoksi. Naulakosta kaappaan eukon käsilaukun keikkumaan olalleni.
Astellessani kohti kylän keskustaa ja linja -autopysäkkiä, nilkkani paukahtelevat kuin ukkonen niiden muljahdellessa korkokengissä. Ylväänä korjaan kuitenkin ryhtiäni ja samalla tempaisen töröttävän kaarituen kokonaan helvettiin. Tämä oli se toinen, ensimmäinen painaa vielä keuhkopussiani ja tekee hengittämisestä todella vittumaista. Ehkä ei olisi kannattanut tempaista kaaritukea pois sillä vasen rintani pomppii kuin amfetamiinia vetänyt jänis pakkasella. Häiritsevää kertakaikkiaan, paitsi yläaste ikäisten poikien mielestä jotka tulevat vastaan - lintsaavat taas saatana. Vastaan heidän häpeämättömään tuijotukseen ja tokaisen samalla; “Persettä löytyy jos pesetat piisaa”. Kauhistuneena pojat lähtevät juoksemaan kotia kohti pälyillen niin kauan taakseen kunnes yksi heistä kaatuu. Demoninen hymy nousee kasvoilleni ja ajattelen ettei tämä naaraana oleminen olekaan hullumpaa. Linja - autopysäkillä seisovat kyläläiset eivät tunnista minua joten muodonmuutokseni on ollut täydellinen ja hyvä niin, on parempi etteivät he tiedä totuutta. Tosin on lähellä etten ojenna muutamaa lukiolaistyttöä, kuulen heidän kuiskivan toisilleen että mikähän toikin ylimeikattu lehmä luulee olevansa. Perkele ettei nykynuorille opeteta mitään käytöstapoja. Viimein linja -auto saapuu ja pääsen lepuuttamaan kipeytyneitä jalkojani. Matkaa on jatkettu jonkin aikaa ja havahdun siihen että minua tuijotetaan. Käännän päätäni etuviistoon ja huomaan noin kuusivuotiaan pojan tuijottavan jalkoväliini, eikä ihme sillä olen kuin olenkin unohtanut ne helvetin alkkarit pois jalastani, ilmankos tuntui hieman viileältä ja olin kuulevinani vaimean vihellyksen hameen alta tuulen puhallellessa tuolla karvaisessa kanjonissani. Ajatuksenlentoni keskyttää natiaisen kirkas ääni; “Äiti, tolla tätillä on hameen alla piisami ja se mulisi ja äljyi mulle”. Pojan äiti kääntää kasvonsa minuun päin ja vilkaisee alas, varmistuakseen onko siellä tosiaan murisevaa ja ärjyvää piisamia. Ei näy piisamia, joten äiti kääntää äkkiä katseensa eteenpäin, tekee pari ristinmerkkiä ja suorastaan heittää tuon ärrää sortavan lehtolapsensa ikkunapaikalle, missä tämä paukahtaa poruun. Ei pidä kaikkien äpärien tuijottaa tädin räpsää, tuumaan mielessäni ja katson ikkunasta ohikiitäviä maisemia.
Saavutaan perille ja nousen bussista pois, jalat jäykkinä ja kovenevan vatsakivun alkaessa ilmoitella itsestään. Suunnistan torin laidalla olevaa pientä vaateliikettä kohti, nyt on pakko saada uudet rintsikat tai vasen rintani hakkaa kasvoni aivan mustelmille. Vaikka olenkin nyt nainen niin jotain miehisiä piirteitäkin on jäänyt, mm. voimat enkä naisena oikein osaa hallita niitä vaan käytän voimaa tarpeettoman paljon. Niinpä asiakkaista ilmoittava kello liikkeen ovessa lennähtää kadulle kilkattamaan riuhtaistessani uksen auki. Saanpahan ainakin huomion; myyjä, jo hieman iäkkäämpi herrasmies tervehtii kohteliaasti ja kysyy miten hän voi olla avuksi. Täytyy myöntää että kohtelias äijä vaikka varmasti on huomannut ongelmani, toinen tisseistäni kun sojottaa Kainuuseen ja toinen Keravalle. Sanaakaan sanomatta tempaisen yläkroppani paljaaksi ja ukko loimottaa punaisena kuin kirkkopalo talviyönä. Vaivautuneena hän änkyttää että mikähän mahtaa olla rouvan kuppikoko johon ärähdän että sinunhan se pitäisi tietää kun kerran näitä luontokappaleiden vangitsijoita myytkin! Äijä painelee takavasemalle rekkien ja hyllyjen väliin. Jäi sanomatta että myös ääneni on jäänyt hieman tummaksi, se on sellainen seksikkään käheä jonka saa joko juomalla tai syntymälahjana - vähän niin kuin Paula Koivuniemellä. En toki tarkoita että Paula on juonut äänensä vaan että hänellä on melko seksikäs ääni. Monilla tuntemillani alan naisilla on samankaltainen ja alan naisilla en tarkoita musiikkipiirejä vaan tätä rankempaa harrastusta. Joka tapauksessa, patu tulee takaisin luokseni kourallinen rintsikoita mukanaan ja tempaisen heti päällimmäiset pukeakseni ne välittömästi päälleni. Olo tuntuu heti miellyttävämmältä. Hinnaksi vanha karhee julkistaa 84,- euroa ja sanonkin muinaismuistolle että et jumalauta ole tosissasi. Ukko nyökkää ja maksan kiltisti, tunnen samalla pientä ymmärrystä vaimoni rahanmenoa kohtaan. Miten voidaan näin välttämättömistä vaatekappaleista veloittaa näin paljon? Materaalimenekillä hintaa ei voi puolustella, nämäkin ostamani ovat sellaiset että hyvä kun nännit menevät peittoon. Samassa vatsaani kouraisee pahasti ja vanha ukko kavahtaa taaksepäin sanoen; “Herranjumala, voinko auttaa!?” Katson alas ja jalkani ovat reidestä alaspäin veren tahraamat, samoin noin kaksi neliötä liikkeen lattiaa. Jessus että minulla kiehahtaa, eikö nämä vastukset voisi jo loppua? En voi mitään, ärähdän ukolle; “Et voi, sillä nyt näyttää siltä että muriseva piisami on saanut elämästään tarpeeksi ja ampunut perkele itsensä”. Äijä pakenee takahuoneeseen, ilmeisesti soittamaan valkotakkiset tai poliisit. Tai molemmat. Minä painelen ovesta ulos ja suuntaan viereiseen kemikalioon.
Otan jo ennen kemppariin sisälle astumista sellaisen “Nyt on sitten ihan turha toivotella hyviä päiviä” - ilmeen ja kahautan liikkeeseen. Sisällä myyjänä toimiva nuori neitonen kiskaisee pepsodent - hymyn naamalleen ja on vetämässä keuhkonsa täyteen ilmaa, toivottaakseen juurikin nuo yllämainitut toivotukset mutta jää pidättämään hengitystään huomatessaan verisen olemukseni. Ymmärtäväisenä hän nyökkää ensin erästä hyllykköä kohden ja sitten kohti liikkeen takaosaa missä näkyy wc - kyltillä varustettu ovi. Kiitollisena suon hymyn tyttöselle ja painelen terveyssiteitä sekä pikkuhousunsuojia täynnä olevan hyllyn viereen. Hyllyä katsellessani saan paskahalvauksen; miksi jumalauta näitä on näin paljon? Eikö tässä standardien luvatussa maailmassa voitaisi ihan oikeasti rajoittaa määrää vähän pienemmäksi? On miniä, superia, kolmea tippaa, viittä tippaa (etsin rankkasade - merkinnällä varustettua pakettia mutta sellaista ei kai ole vielä tuotu markkinoille), on siivillä ja ilman, on sporttia ja classicia - ei hyvänen aika. Otan sellaisen viiden tipan paketin ja painelen vessaan. Taas alkaa uusi survival gamesin haasteosio; miten helvetissä nämä kiinnitetään ja tuleeko nämä pikkareihin kiinni, tuskinpa näitä tuheroon teipataan? Ähellän vessassa hame korvissa ja heti ensimmäinen yritys menee perseelleen. Juuri kun olen kiinnittämässä läpyskää kiinni, korko napsahtaa poikki ja horjahdan ovea vasten. Kolinan ja suustani päästämien perkeleiden on täytynyt kuulua liikkeen puolelle koska siellä tulee aivan hiljaista. Kaiken kukkuraksi tuo siivekäs ystäväni on tarttunut niin helvetin lujaa reiteeni ettei mitään toivoa saada sitä irti. Myös loput yritykset menevät kiville ja nyt alkkareita koristaa kaikkiaan viisi kappaletta noita iloisia siipiveikkoja, kahden pitäessä tukikohtaa karvaisessa reidessäni. Siveysvyö mallia 2000 - luvun kädetön. Vittuuntuneena tempaisen toisestakin kengästäni koron ja astelen kaupasta pihalle, kenkieni näyttäessä Leningrad Cowboysien bootseilta kärkien sojottaessa ylöspäin. Jessus että vituttaa.
Päätän että enää en käy kuin pienkoneliikkeessä ostamassa pensasleikkurin. Ei, tämä ei liity aamuiseen uhoamiseeni vaan tarvitsen ne oikeasti takapihan aidan ruokkoamiseen. En tiedä johtuuko kohonneesta estrogeenitasosta vai mistä, mutta olen todella pahalla päällä ja astelenkin pyhää vihaa täynnä sisään liikkeeseen. Pienkoneliikettä pyörittää sellainen lyhyenläntä, ylensyönyt ja runsaasti hikoileva ukko, jonka silmät kiiluvat ärsyttävästi. Huomatessaan minut ukon hengitys muuttuu ja hän pyyhkäisee kokonaista kahden hiuksen muodostaman suortuvan otsaltaan. Äijä tuijottaa häpeilemättömästi rintojani, ehkäpä syynä liian avonainen kaula - aukko, joka paljastaa minirintsikoitteni peittämät rinnat. Jo on perkele epämiellyttävä otus eikä mitään tapoja, keskittyisi nyt vaan siihen myymiseen. Hikikääpiö saa kuin saakin kähistyä miten voin auttaa - lauseen johon vastaan tarvitsevani pensasleikkurin, täytyy päästä pitkää puskaa leikkamaan. Ukon silmät välähtävät ja hän sanoo; “Rouva on hyvä ja tulee tänne tiskin toiselle puolelle, meillä on täällä kaikki mitä tarvitsette pitkän puskanne leikkaamiseen”. Äijä johdattaa minut kahden takahuoneen läpi perimmäiseen, missä hän vapisevin käsin avaa helvetin ison kaapin ovet. Kaapin sisältö vetää minut hetkeksi sanattomaksi; on mopoilijan keinonahka - asua kolmella aukolla, käsirautoja, nahkalakkia vetoketjulla, kumikorsetteja, ruoskia ja suukapuloita - sellaisia pingispallojuttuja nahkaremmillä ja paljon, paljon muuta. Katselen ukkoa tyrmistyneenä, näytänkö minä naiselta joka on kiinnostunut tuollaisesta? Kaikki kunnia niille jotka ovat kiinnostuneet mutta minua ne eivät säväytä, eivät varsinkaan kun ne tarjotaan pensasleikkurin oston yhteydessä. Äijä tutkii reaktiotani kuin pomminpurkaja joka on epävarma siitä, tulikohan nyt oikea piuha katkaistua? Sori patu mutta vikaan meni; käyn äijän kimppuun ja leivon häntä turpaan oikein kunnolla, hakkaan vielä kun äijältä on taju lähtenyt. Viimein, hengästyneenä mietin että mitä nyt pitäisi tehdä. Kauan en mieti, riisun hänet alasti, puen hänelle kumikorsetin ja käsiraudat, pisteeksi iin päälle vielä sellaisen pigispallo - suukapulan. Varsinaisen liikkeen puolelta löydän raivaussahan valjaat ja näiden avulla asetan ukon killumaan näyteikkunaan. Koska olen edelleenkin mieleltäni pimeä, askartelen vielä pahvista ison puhekuplan ja tungen sen äijän suupieleen roikkumaan. Puhekuplassa lukee: “Olen sairas pervertikko, tulkaa vaikka itse toteamaan sillä liikkeeni on avoinna - menkää vain takahuoneeseen.Parasta olisi jos joku tappaisi minut, ei siitä hoitoon joutumisesta ole mitään apua”. Viimeiseksi teokseni läpsäytin äijää pakaralle jättäen hänet hiljaa pyörimään näyteikkunaan.
Olen saanut tarpeekseni tästä sairaasta maailmasta ja naisena olemisesta, haluan kotiin. Noustessani linja -autoon ja maksaessani matkaani, kuulen kolahduksen jaloissani mutten rekisteröi sitä suuttumukseltani. Kysyessäni matkan hintaa bussikuski kertoo ottavansa minulta vajaan kymmenen euroa ja päästävänsä poikaystäväni ilmaiseksi vaikka tämä yrittää mennäkin pummilla. Vilkaisen jalkoihini ja hittolainen! Siinähän tekokyrpä mennä mongertaa käytävää pitkin eteenpäin, pään kieppuessa villisti ympäriinsä. En tiedä mikä minuun meni, mutta löin kuskilta tajun kankaalle ja heitin hänet hänet vittuun koko bussista, löin oven kiinni ja hyppäsin puikkoihin. Bussi oli täynnä mummoja joille tyydyin karjaisemaan; “Hang on girls - here we go!”
En tiedä, syön nyt jäätelöä ja odotan soittoa poliisilta, pakko siitä bussin varastamisesta on jotain tulla. Tosin siinä matkalla tyttöjen ( ne mummot) kanssa juteltiin samalla kun juotiin hyvää likööriä, he olivat näetsen olleet viikottaisella Alkon - reissullaan. Niin, keskuteltiin maailman ja miesten mielettömyydestä, tosin todettiin että on niissä ne hyvätkin puolensa, on tää elämä vaan niin vitun vaikeaa. Bussin varastamisesta oltiin samaa mieltä ja kaikki oli sitä mieltä että se kuski olisi pitänyt tappaa jo kehtoonsa. Jätin muorit pois kirkolla ja ajoin dösän parkkiin, hakekoot sieltä. Kaikki kunnia naisille, ei ole teidän elämä helppoa ja niinpä luenkin tänä iltana kuusitoista Isä meitää ja viisikymmentä Ave Mariaa - ihan sen takia että saisin huomenna herätä taas miehenä. Kuiteskin, hyvää ja menestyksekästä päivää teille kaikille.

 

Pahvinen pakaratreeni ja kunnallispolitiikkaa
Elo 28. 2012
Pakarani ovat nyt niin timmissä kunnossa että niissä on hymykuopat, nuo mainiot lommot jotka ulottuvat miltei reisien yhtymäkohdasta luonnottoman ulos työntyviin lonkkaluihini. Loukkaannuin alkukesästä verisesti kun eräs hyvännäköinen nainen kehtasi nimittää meikäläisen arsea laukkuperseeksi. Olin tietysti ensin otettu, koska naisille on kokemuksieni mukaan melko tärkeää minkälainen olka - tai käsilaukku heillä roikkuu olallaan. Niinpä kuvittelin hanurini olevan tuota himoittua laatua ja keikuttelin sitä innoissani matkalla kotiin kuin paremmankin perseen omistaja. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi googlettaa mitä termi “laukkuperse” pitää oikein sisällään ja hämmästyin suuresti kun hakujätti ei tarjonnut mitään linkkiä joka antaisi minulle mahdollisuuden selvittää tuo mysteeri. Niinpä jouduinkin etsimään tietoa erään ihmisen anatomiaan perehtyneen laitoksen sivuilta ja tulos oli järkyttävä. Perävaltimoita ja niiden ympärillä olevia lihoja eli hanureita käsittelevällä sivulla oli laajasti käsitelty tätä epämuodostumaa! ja sen kuvaus menee näin:
“Laukkupersettä tavataan harvoin sillä se on pahan geneettisen virheen aiheuttama epämuodostuma, josta kyseistä persettä mukanaan raahaava henkilö kärsii todella paljon. Laukkuperseen eli lättähanurin ominaisuuksiin kuuluu rekan roiskeläppiä muistuttavat pakarat, miltei umpeen kasvanut vako jonka aiheuttavat luonnottoman vittumaisesta ulkonäöstä johtuvat lihaskrampit. Laukkuperseen kantaja kärsii myös usein selkävaivoista, suora seuraus kunnon pakaroiden puutteesta ja tämä ilmenee käsittämättömän vinona istumisena.Tästä syystä he vievät usein linja -autossakin kaksi paikkaa ja tämä lienee syynä siihen, että laukkuperse - syndroomasta kärsivät ovat saaneet lisänimen “Helvetin nojailijat”. Tautiin ei ole varsinaista parannuskeinoa koska kukaan plastiikkakirurgi joka vähäänkään arvostaa itseään, ei ala operoimaan niin iljettävän näköistä, lättänää nahkaläpykkää. Haastatelluista plastiikkakirurgeista 99% perusteli kieltäytymistään vertaamalla laukkuperseen operointia yritykseen virkata muovisista suikaleista täydellinen attasea - salkku ilman saumoja, kun käytössä on vain numero kuuden koukku. Näinpä ainoaksi vaihtoehdoksi kompensoida laukkuperseen rujoa ulkomuotoa on järjettömyyksiin menevät pakaratreenit, vaihtoehto jota kenenkään hermot ja pitkäjänteisyys eivät tule todennäköisesti kestämään.”
Tosi tylyä luettavaa, varsinkin kun olen pitänyt peppuani ihan ok - näköisenä. Heitin housut pois jalastani ja katselin peilistä persettäni, tuota sairaalloisen valkoista papuryskääröä jossa oli selvästi havaittavissa vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen vyönsolkien painaumat lukuisten selkäsaunojen seurauksena. Itkin monta tuntia lattialla ja havahduin vasta sitten kun koiramme tuli lohduttamaan minua, nostaen jalkansa ja merkaten tuon läpyskäisen takalistoni. Olen kuitenkin peräänantamaton (kirjaimellisesti, sain linnassa tarpeekseni) luonne ja päätin remontoida peppuni uuteen uskoon. Otin yhteyttä vanhaan liikuntaguruun, jolla on omintakeisia mutta tehokkaita, koko kropan käsittäviä treeniohjelmia. Kerroin hänelle ongelmastani ja kuulin kuinka hän ampui jalkaansa (kovaluontoinen mies) ettei olisi alkanut nauramaan, mutta suhtautui asiallisesti ja lähetti minulle  sähköpostitse treeniohjelman jonka ansiosta ryppynaruni ympäristöineen voittaisi minkä tahansa fitness/bodybuilding - kilpailun peräarvostelun. Treeni vaatii hankintoja; ensiksi on hankittava paikalliselta kukkakauppiaalta noin kuusi metriä pitkä tanko (15 x15 x 600 cm) sitä ainetta, mitä he tuuppaavat kuivakukkien ruukkuihin. Tiedätte kyllä, sitä vihreää joka muistuttaa uretaania olematta kuitenkaan sitä. Sitten ostetaan kaksi pakkaa kertakäyttölautasia (isot, 30 cm halkaisijalla) ja treenien edistyessä tarvitsette vielä kapeita painonnostotankoon asennettavia levyjä, saa olla puolen kilon jaolla.
Treeni etenee näin; asetatte sen floristiltanne hankkiman sen ihmeainetangon lattialle ja painelette siihen syrjälleen kertakäyttölautasia. Sen jälkeen alatte kävellä tangon toisesta päästä toiseen - aina kertakäyttölautasen kohdalla pysähtyen, kyykistyen ja napaten sen pakaroidenne väliin. Treeni on mennyt hyväksytysti läpi jos koko pakka lautasia on pakaroiden välissä tangon toisessa päässä. Niin, jos joku ei tajunnut niin hommaa helpottaa vallan saatanasti jos ei pidä housuja jalassa. Alussa kannattaa olla vaatimaton sillä tämä ei ole niin helppoa miltä kuulostaa ja suosittelenkin lähtöön 12 kortin ..anteeksi lautasen pakkaa. Treenien edistyessä voi siirtyä oikeisiin lautasiin (muovisia ei kannata käyttää, mulla ainakin toinen syrjä muutti muotoaan) ja siitä edelleen levypainoihin. Itse olen jo niin pitkällä, että kanniskelen pakaroiden välissä tiiliskivillä täytettyä matkalaukkua. Lisätreeniksi kannattaa ottaa se perinteinen, missä istutaan lattialla jalat suorana ja jännitetään pakaroita tasaisin väliajoin. Tässäkin kannattaa lisätä vastusta treenien edetessä ja ottaa reisien päälle lisäpainoja. Mainittakoon, että kerran treenatessani vouti tuli tavanomaiselle perintäreissulleen ja käskin sen nousta olkapäilleni samalla kun pumppasin pakaroitani. Kyllä oli vouti ihmeissään, toki me siinä samalla puitiin minun pers’aukista tilannettani voudin keikkuessa olkapäilläni ja mietittiin, voiko minun jumalattoman kiinteät pakarani kenties vakuuttaa ja tehdä jonkinasteisen vakuutuspetoksen asian tiimoilta - ikäänkuin ulosotossa olevien velkojen peitoksi. Hän suuttui kun aikani harkittuani ilmoitin etten aio realisoida persettäni petoksella enkä muutenkaan. Nyt minulla on tosi kiinteä ja pysty peppu, saan hymykuopat ilmestymään kun vähän jännitän. Lisäksi pystyn ponnahtamaan lattialta (istuvasta asennosta) seisomaan vain pakaroitani jäykistämällä. Kerran menin yltiöpäisyyksiin ja kokeilin ulko - oven avaamista pepullani. Avain vain pakaroiden väliin ja pieni puristus - aukesihan se! Toivonkin että tästä oli teille apua, tuo on hyvä treeni jos sitä jaksaa tehdä säännöllisesti ja mikä ettei, se kannattaa.
Sitten kunnallispolitiikkaan ja tapaukseen, josta en ole muistanut teille kertoa. Nythän on kunnallisvaalit tulossa ja valehtelun määrä kasvaa koko ajan (jos se nyt poliittisella rintamalla voi enää kasvaa). Niinpä minuakin lähestyttiin sähköpostitse ja kysyttiin hienoin sanankääntein halusinko olla mukana tekemässä politiikkaa ja historiaa. Hämmästyin suuresti, sillä olen jättänyt politiikan (HUOM! Äänestäjänä) jo aikoja sitten, sillä tyhjän saa pyytämättäkin. Voin tässä kertoa ihan suoraan etten ole missään vaaleissa - käsittäen kaikki vaalit - äänestänyt enää vuosikausiin, tarkemmin sanottuna pariinkymmeneen vuoteen koska se on aivan saatanan sama ketä äänestää; joko se kääntää takkinsa tai puolue pistää hiljaiseksi. Asia mikä on nähty moneen kertaan ja todeksi havaittu, oman edun tavoittelijoita kaikki. Nyt jos joku saa päähänsä jeesustella nukkuvien puolueesta ja siitä, kannattaa pitää turpa kiinni ja alkaa katsella työttömyystilastoja ja sitä mihin kaikkiin sitä rahaa syydetään, ts. päätöksiä jotka tekevät sinne äänestämällä valitut ihmiset, joten demokratia my ass. No niin, meinasipa mennä paatoksen puolelle mutta asiaan. Tämä tuleva ehdokas tarjosi siis jotain mahdollisuutta politiikan saralla tekemiseen ja lähdin pelipaikalle rahan kiilto silmissä, sitähän puolueilla on paljon. No, infotilaisuus oli ja siinä tuleva ehdokas kertoi lähestyvästä kampanjaillasta johon hän tarvitsi apua, lähinnä käytännön järjestelyiden tiimoilta. Lupauduin, ja kyseinen tilaisuus oli tässä joku aika sitten ja se meni näin:
Kampanjailta koitti ja meidät avustajat oli käsketty tulemaan paikalle tuntia ennen työnjakoa varten. Tunnelma oli rento, nuorilla poliittisilla lupauksilla oli asusteenaan pikkutakkeja ja poolopaitoja, housuina trendikkäät farkut. Nähtiinpä muutaman fanaattisemman edustavan kovakaulus - linjaakin mittatilaustyönä tehtyine pukuineen. Minä istua törötin omalla jakkarallani Hankkijan haalarit päällä, syystä että suntisverkkarit olivat edellisenä päivänä roihahtaneet tuleen rälläköidessäni Ransun helmoja. Ei ihme, että minua katsottiin kieroon ja sain osakseni liikenne - ja vierasjärjestelyt. Olin ihan innoissani kun tuleva ehdokas jakoi hienoja, nahkakantisia muistiinpanovälineitä, kännyköitä (jotka sai omakseen!) ja kiiltäviä rintarenikoita joissa komeili sen valehtelevan lehmän kuva. Nimittäin, kun tuli minun vuoroni ja ojensin iloisena käteni kohti kännyköitä ja muita hienouksia, käteeni lyötiin ne vitun keltaiset heijasteliivit ja näytettiin ulko - ovea. Tehtäväni oli ohjata vieraita paikoitusalueella ja kertoa heille mistä ovesta mennään sisään ja mihin käännytään. Paikka oli aika sokkeloinen, vanha manttaalitalo. Eihän minua toki vituttanut, varsinkaan kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä. Siellä minä törötin Y - kirjaimen mallisessa risteyksessä manaten tuota valehtelevaa, itseään täynnä olevaa narttua. Sillä hetkellä, kun ylitse lentävä räkättirastas paskoi olkapääni mustikan siniseksi, päätös kostosta välähti päässäni kirkkaana kuin salama. Kampanjapaikalta ei ole kovin pitkä matka meille joten kävin äkkiä  Ransulla hakemassa pari keppiä, vaneriasuikaleita niin ikään kaksin kappalein, pari kaasugrilliä ja kaupasta makkaraa, hammastikkuja ja kertakäyttölautasia. Niin, ja itselleni vielä olutta kassillisen. Helvetillistä vauhtia takaisin ja töihin; löin tikut maahan Y- risteykseen ja niiden päihin naputtelin vanerilaput. Lappuihin kirjoitiin vedenkestävällä tussilla teksit “Oman puolueen väki” ja “Vieraat”. Oman puolueen väen parkkipaikkaa osoittava kyltti johdatti heidät saviselle pellolle ja vieraat ohjasin manttaalitalon vieressä olevan sikalan läheisyyteen. Kummaltakin parkkikselta johti polut manttaalitalolle, oman puolueen polku oli yhtä saviliejua ja vieraiden polku aikaslailla täynnä sianpaskaa. Näiden polkujen varrelle pystytin grillini ja homma sai minun puolestani alkaa. Vieraita ja ehdokkaan oman puolueen väkeä tulikin aika perkeleesti, ja jouduin sukkuloimaan taajaan risteyksen ja niiden kahden grillin välillä. Vieraiden grillissä paloi tuli ja valittelin väelle sianpaskan hajun keskeltä, ettei nyt ole parempaa tarjota sillä kuuleman mukaan teille junteille riittää tavallinen poprilli joten imeskelkää siitä. (paljon vittumaisia katseita). Kipitin oman  puolueen polun varrella olevalle grillille joka oli kylmä, olin vain pilkkonut makkaroita noin puolen sentin kuutioiksi ja tökännyt niihin hammastikut pystyyn. Oman puolueen porukka tuli selvästi suivaantuneina lakeerikengät savessa ja vitutuskäyrä nousi heidän nähdessään tarjottavat. Valehtelin että koittakaa nyt saatana kerätä kolehti, muuten tämä tilaisuus menee ihan fiaskoksi kun grillitkin ovat kylminä - ei ole kaasua sinapista puhumattakaan. Tehostin asiaani päästämällä tukevan keskikaljaröyhtäisyn ja liekö sillä vaikutusta mutta nyörit aukesivat ja rahaa tuli arviolta seitsemänsadan euron verran. Painelin taas vieraiden grillille ja kohoavasta humalatilastani johtuen jatkoin ehdokkaan terveisten kertomista saapuvalle yleisölle; kerroin ehdokkaan juuri tiedottaneen minulle että läheisestä kaupasta sai ehdokkaan piikkiin wunderbaumeja, vieraat kun tuppasivat haisemaan sianpaskalle vaikka eihän teiltä perkeleen turpeenpuskijoilta voi muuta odottaakaan. Kyselyihin että sanoiko hän todella näin, vastasin että kyllä ja otin helvetin pitkän huikan keskiketterää. Tässä vaiheessa porukka alkoi kääntyä pois kiroten koko tilaisuuteen saapumista. Taas oman puolueen grillille, missä porukka ihmetteli että miksi grilli on vielä kylmä, hehän antoivat rahaa kaasuun ja muihin tykötarpeisiin. Sönkötin tilanteen olevan nyt niin, että arvoisa ehdokas oli viestittänyt minulle ja käskenyt kertoa edelleen oman puolueen väelle, että jos he perkele olivat tulleet tänne vain grillaamaan niin voisivat hänen puolestaan painua vittuun. Kas kummaa, suurin osa oman puolueen väestä noudatti kehotusta ja lähti menemään, muutaman urhoollisen ilmoittaessa menevänsä sanomaan pari valittua sanaa. Loppuillasta en sitten muistakaan enää mitään, olin jo sen verran kännissä.
Tässä oli siis minun panokseni tämän syksyn kunnallisvaaleihin ja hyvä niin, nyt on tehty politiikkaa taas vuosiksi eteenpäin. Jälkeenpäin kuulin että puolue oli vetänyt tämän valehtelevan nartun pois listoilta, myös omasta puoluerekisteristään. Nainen oli ihmetellyt kovasti tapahtunutta ja saamansa psyykevinouman takia on vetäytynyt täyspäiväiseksi siankasvattajaksi. Olkoon onni ja tuet hänelle suopeat. Okei, tämä oli nyt tälläinen tapaus ja toivonkin että valaisi riittävästi suhtautumistani politiikkaan ja päättäjiin yleensä. Aidan seipäidenkin kanssa tulee paremmin juttuun, ne kun ovat luotettavampia. Hyvää päivänjatkoa teille, olkaa ihmisiksi.

 

Elämyskoulutusta ja kalansilmäpiilarit
Elo 27. 2012
Herrat ja narrit, ne romahtaa aivan samalla tavalla ja mitä korkeampia sosiaalinen status on, sitä kovempaa tullaan alas. Paskat housussa kulkevia liikemiehiä, heidän hysteerisiä sihteereitään ja sekopäistä työnjohtoa - tätä kaikkea tuli nähtyä vetämälläni Elämyskoulutusjaksolla joka päättyi viikko sitten sunnuntai - iltana. Valmistuin alkutalvesta kaikessa hiljaisuudessa elämyskouluttajaksi, sehän on näitä uusia ammatteja ja ajattelin että josko tästä ura urkenisi mutta taidan pitää homman harrastuksena, sen verran rankkaa se on. Sain yhden tuttuni kautta tietää että raskaan sarjan alkoholistien kokemuksista on pulaa, tai paremminkin sanottuna siltä saralta ei pahemmin olla kouluttauduttu elämyskouluttajaksi. Niinpä sitten otin härkää sarvista ja koulutin itseni. Heinäkuun alussa minuun otti yhteyttä erään keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja ja sovittiin tapaamisesta. Paikalla oli dirikka itse sekä leegio lähimpiä oikeita ja vasempia käsiä. Tapaamisessa sovittiin pitkän kaavan koulutusjaksosta mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa, tarkoituksena tuoda denson maailmankuva niin lähelle koulutettavia kuin mahdollista, firma kun työskenteli yhteistyössä sosiaalipuolen kanssa.
Näin tehtiin, vuokrasin firman piikkiin hikisen kolmion erään pikkukylän keskustasta joka ennen koulutusta valmisteltiin BB - talon tapaan kameroilla ja muilla valvonta / kontrollivälineistöllä. Elämyskoulutus oli sovittu kahden kuukauden mittaiseksi ja elettiin siis kesäkuun loppua. Porukka saapui paikalle, kaikkiaan kaksitoista henkeä ja heidän kauhistellessaan asumisen ahtautta ja yksityisyyden puutetta, vastasin heille että tervetuloa ryyppyporukkaan - mitäpä sitä yksityisyydellä kun kohta pelkäätte olla yksin ahdistuskohtaustenne kanssa (Porukalle ei kerrottu eivätkä he tienneet kameroista). Ryhmältä ratsattiin ja takavarikoitiin kaikki yhteydenpitovälineet, omat rahat sekä pankkikortit - näin saatiin kaikki samalle viivalle ja ehkäistiin omien varantojen käyttö rahojen loppuessa. Ryhmän asetuttua joten kuten taloksi, alkoi koulutus; kahdessa jääkaapissa oli jonkun verran muonaa ja jokaiselle lyötiin käteen kuukauden työttömyyskorvausta vastaava määrä rahaa, saate sanoina että käyttäkää viisaasti, enempää ei tipu ennen kuin ensi kuun alusta. Tämän jälkeen avattiin “runsaudensarvi”, iso kylmiö joka oli täynnä käytännöllisesti katsoen täynnä kaikkea sitä Alkosta löytyy, aina keskioluesta hienoihin konjakkeihin. Kerroin talon tarjoavan viinat mutta vain tämän verran, juokaa viisaasti sillä enempää ei tipu, paitsi jos maksatte itse. Vielä muistutukseksi ja tiedoksi kerroin että postiluukusta kolahtaa sitten sähkö -,vesi - ja vuokran maksulaput ja jos ette maksa niin seuraukset ovat samat kuin oikeassa elämässäkin. Porukka teljettiin asuntoon ja ennen kuin löin oven perässäni kiinni, kehotin nauttimaan elämästä sillä nyt ei ollut kiire minnekään. Loin viimeisen silmäyksen intoa piukassa olevaan, iloisena heiluttavaan porukkaan ja mietin mielessäni että kohta tiedätte toista. Siiryin kaksi kerrosta alempana olevaan yksiöön jonne oli perustettu komento - ja valvontakeskus, tarvittavat johdotukset kameroille sun muille oli vedetty ilmastointikanavan kautta taloyhtiön suostumuksella.
Kolme ekaa viikkoa porukka ryyppäsi hullun lailla, alussa hienostuneesti punkkua käyden samalla niin saatanan sivistyneitä keskusteluita sinivalkoisten ajatusten saattelemana (perin tuttua touhua). Kolmannen viikon lopulla alkoi yli puolelta porukasta kuntopohja pettää ja he viettivät suurimman osan ajastaan wc:ssä oksentaen sisuskalunsa matkalle kohti jätevedenpuhdistamoa “Vittu mä en kestä enää” - huutojen saattelemana. Turha kai manitakaan että jo kolmannen viikon alussa oli kylmiö osoittanut vakavia tyhjentymisen merkkejä ja koska heti ensimmäisellä viikolla räppäämäni sähkölaskukin oli maksamatta, jäljellä olevat oluet uhkasivat lämmetä sähköjen katkettua. Suurinta osaa ei kaljojen lämpiäminen haitannut, perkeleitä huudettiin tv:n ja radion toimimattomuuden takia. Oli aika kiristää ruuvia ja se aloitetiin vedentulon katkaisulla, hetkeksi valittiin porukan älykkäimmäksi itsensä kohottaneen epaton aamusuihku. Tämä narsisti käytti luokattoman paljon shampoota “täydellisten hiuksiensa” ja muun yhtä täydellisen kroppansa pesemiseen ja niinpä odotimmekin kunnes mulkvisti oli saanut itsensä saippuoitua kunnolla. Noin, ensin kuuma vesi poikki (saatanallista huutoa) ja sitten kokonaan kiinni (vielä saatanallisempaa huutoa). Nuorehko mies oli hajoittaa koko kylppärin riehuessaan shampoot silmillä pimeässä, vedettömässä suihkussa. Suurin osa porukasta ei noteerannut koko tapahtumaa, loppujen käskiessä pitämään turvat kiinni. Päätin mennä käymään pelipaikalla.
Oven avaaminen ja minun ilmestymiseni herätti ryhmäläisissä kysymysten ja anelujen tulvan; kauanko tämä jatkuu, onko mahdollista päästä pois, miksi vettä ei tuu ja miksi sähköt meni heti poikki etc. Pari surkeinta kertoi oppineensa läksynsä ja suhtautumaan sosiaalitoimen asiakkaisiin uudella tavalla. Kerroin tylysti että minulle on turha tulla puhumaan paskaa ja toisekseen - ryhdistäytykää; kasatkaa rahanne yhteen ja maksakaa vesi - ja sähkölasku, ostakaa kaupasta lisää kaljaa ja ruokaa niin elämä taas hymyilee teille juopoille. Kannattais varmaan siivota, sillä vaikka juodaan perkeleesti niin kämppä pidetään kuosissa sillä koskaan ei tiedä kuka tulee käymään, voi olla vaikka isännöitsijä? Ei kai tänne, tämähän on koulutusta? Kyllä vaan, ei tämä poikkea mitenkään oikeasta elämästä. Siksi toisekseen, pian alkavat toimet kämpän ulkopuolella. Samaan aikaan vessasta kuului perkeleellistä rytinää narsistin kaatuessa päänsä paskapyttyyn. Painelin ovesta ulos ja siirryin valvomoon katselemaan mitä tapahtuisi. Tulihan tenukeppien taimiin vauhtia, porukka alkoi siivoamaan kämppää ja joukosta valittiin kaksi joiden ulkomuoto vielä jotenkin kesti päivänvalon, suorittamaan kauppareissun. Tyypilliset vainoharhaisuuden oireet tulivat esiin; ihmeteltiin miksi kaksikko oli säilynyt suht hyvännäköisinä, etteivät vaan olisivat tissutelleet joka ilta töistä tullessaan kun runsas alkoholin käyttö ei tehnyt mitään vaikutusta? (Toinen meni vielä tunnustamaan ja sai huudot osakseen). Lisäksi kaksikkoa vannotettiin hoitamaan vain laskujen maksaminen ja kaljojen / röökien osto, jos he tekisivät oharit niin turpaan tulisi. Hittolainen kun mulla oli hauskaa, noin sitä pitää - ei mene kauan kun olette toistenne kimpussa. Batman ja Robin painelivat ovesta ulos muiden jatkaessa siivousta. Toki koulutusporukkaan kuuluvat henkilöt lähtivät seuraamaan kaksikkoa kylälle heidän asiointireissulleen.
Viimein kämppä oli siisti ja harmonia vallitsi litrahuulten keskuudessa. Ainoa soraääni kuului sohvalta, josta käsin narsisti valitti silmiensä kirvelevän. Muut katselivat vaahtopäätä julmasti ja syyttivät tätä veden katkeamisesta, vittuako oli lotrannut sitä joka päivä litratolkulla. Päivä vaihtui iltaan eikä Batmania eikä Robinia alkanut kuulumaan ja jos kämpässä olisi kasvanut puu, sen oksille olisi viritelty hirttoköyttä. Syynä kaikkien röökien loppuminen ja kaljojen vähyys, enää muutama pullo kylmiössä. Viimein koitti kello 23.20 ja ovesta ryömi taistelupari neliveto päällä. Siinä ei kaksikko ehtinyt suutaan avata kun susilauma oli kimpussa; vaatteet ratsattiin, saaliina yksi vajaa viinapullo ja ryppyinen norttiaski joka sisälsi kaikki kolme katkennutta tupakkaa. Ei edes jalkapallo - ottelussa potkita niin paljon kuin niiden viiden minuutin aikana jotka uhrattiin kaksikon kylkiin ja päähän. Tiesivät runkkarit tehneensä oharit. Surkeina ja pettyneinä porukka päätyi kietoutumaan toistensa kainaloihin (pareja oli muodostunut jo ensimmäisen viikon dokaamisen jälkeen vaikka kaikki koulutukseen osallistujat olivat naimisissa) ja sitä kautta parittelupuuhiin. Vain tehokaksikko jäi eteiseen örisemään.
Seuraavana aamuna porukalla oli ankea herätys, olin tullut kämpään jo kuudelta ja potkin krapulaisia ylös sillä nyt oli aika lähteä asioimaan, oltiin jo myöhässä joten annoin heille ruhtinaalliset kaksikymmentä minuuttia aikaa siistiytyä. Siinä laatta lensi ja itkua väännettiin, muutama nyrkiniskukin vaihdettiin wc:n ahtaudessa. Porukka jaettiin kahtia; osa pantiin jonottamaan erääseen virastoon (ei saanut ottaa vuoronumerolappua enismmäiseen tuntiin ja jonotus piti tehdä seisten), osa taas vietiin tekaistuun työhaastatteluun, kolmen tiukkailmeisen tyypin kuulusteltavaksi. Kokeessa oli luvassa palkinto ( koulutusta teettävä firma maksoi sen), viikon kylpyläloma ja viisi tonnia rahaa. Ihan sen takia että kokeeseen suhtauduttaisiin asianmukaisesti eikä lyötäisi lekkeriksi koko touhua. Kokeessa arvioitiin henkilön käyttäytymistä krapuloissaan, mm. käsien hallintaa kahvikupin kanssa. Kuppeina olivat sellaiset hinttimalliset, aivan saatanan pienet kupit kruusatulla korvalla ja ne olivat kaadettu niin täyteen että vain pintajännitys pti kahvin kupissa. Lisäksi arvitoitiin änkyttämistä, valehtelua, hikoilun määrää etc. Kokeeseen osallistujen piti vielä pitää pakaroillaan kiinni muovikassin sangoista (he seisoivat haastattelun ajan), ei mikään helppo homma kun muovikassi oli täynnä vettä ja markkeerasi ulos pyrkivää krapula/hätäpaskaa. Kaikki ryssivät todella pahasti tämän kokeen eikä jonotustestissä mennyt sen paremmin, jokaisella petti hermo ja he huusivat että miten helvetissä tämä on mahdollista, johon taas pääsin kuittamaan että omahan on järjestelmänne joten repikää siitä.
Näin meni loputkin viikot, oli testejä ja porukan seuraamista pienessä yhteisössä jossa kaikki alkavat kyräillä toisiaan. Suurin osa vaipui apatiaan, toisten seotessa ja loppujen keskittyessä juopotteluun. Elokuun alun “tökärit” ja tyhjien tölkkien sekä pullojen vieminen kun mahdollistivat tämän. Yksi jännä juttu oli tyhjien tölkkien palautusreissulla, nimittäin omaehtoisen syrjäytymisen havaitseminen. Porukka vietiin kauppaan helvetillisten kantamustensa kanssa juuri töiden päätymisen jälkeen ja kotimatkalla olevat “normaalit” ihmiset tungeksivat kaupassa ja sen edustalla. Vaikka koulutettavia ei oltu kielletty keskustelemasta kenenkään kanssa, he välttelivät ihmiskatseita - ja kontakteja. Paras esimerkki oli erään herrasmiehen tullessa ihmettelemään yhden ryhmäläisen huonoa kuntoa ja alasvajoamista, tämä ei sanonut mitään vaan lähti kävelemään kohti ryhmän autoa. Ei huolinut edes tuttunsa ystävällisesti tarjoamaa kahdenkympin seteliä - “ruokaan” tietenkin. Loppuviikkojen aikana ryhmäläisille tulivat tutuksi monet ihmeelliset ja yksinkertaiset tilanteet kuten ruoan ja paskapaerin loppuminen, jämien polttelu tuhkakupista ja jatkuvat riidat sekä vähäisten alkoholituotteiden jemmaaminen toisiltaan, ts. kaappijuopottelu. Juuri ennen koulutuksen loppua he saivat häädön aiheuttamansa metelin ja vuokrarästien sekä kämpän huonon kunnon takia. Eivät olleet muistaneet sitä kultaista sääntöä että kämppä täytyy pitää puhtaana ja vuokra maksettuna - muuten ei hyvä heilu.
Palauteosiossa joka pidettiin koulutuksen jälkeen firman toimitiloissa, ei ollut paikalla yhtään koulutukseen osallistunutta työntekijää, vaan vain firman johtoryhmä sekä joukko lihaksikkaita nuoria miehiä. Saatuani turpaan oikein huolella, toimitusjohtaja huusi kuin oikohöylä minulle pitämässään puheessaan. Tämä noin 148 desibelin voimakkuudella pidetty ja runsaasti syljeneritystä sisällään pitävä puhe käsitteli onnettomia metodejani sekä firmalle aiheuttamiani tappioita. Kahdestatoista henkilöstä neljä oli joutunut sairaalahoitoon sisuskalujen petettyä, seitsemän jäljellä olevaa ryyppäsivät nyt rannoilla ja kaiken kruunasi se saatanan loppasuu, johon toimitusjohtaja oli rakastunut. Nyt tämä ämmä huuteli kaiket päivät kotisohvalta tulikomentoja melko perkeleellisen pullorivistön takaa. Että kiitti vitusti, sut täytyisi tappaa. Saamastani negatiivisesta palautteesta huolimatta lähdin iloisesti pomppien kohti kotia, tietäen vieneeni viestin alkoholin vaaroista perille. (Sain muuten tänä aamuna soiton että myös dirikka oli alkanut vetämään soppaa eukkonsa kanssa ja firma oli jättänyt konkurssihakemuksen perusteluina mm. “Eihän tätä kestä Erkkikään - otetaas taas).
Lopuksi kerron lyhyesti piilolinsseistä, jotka tuli hankittua viikolla ja joita vasta eilen sovittelin silmiini. Ne ovat tosi ihgut, sellaisella kalansilmäobjektiiveistä tutulla tekniikalla valmistetut. Minulla kun vallan helvetin huono ja rajoittunut näkö, niin tarvitsin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Nämä onkin aivan lyömättömät, näkökenttäni on nyt lähes 360 astetta, silmien mulkoilessa kuin sammakolla. Ainoastaan perseen päälle jää pieni katvealue ja sinnekin saa näköyhteyden nopeasti päätä pikkuisen kääntämällä. Kalenteria en tarvitse enää, näen nimittäin sunnuntaina molemmat keskiviikot ja liikenteessä voin päästellä aivan perkeleellistä vauhtia sillä näen oman kaistani lisäksi myös viereiset kaistat molempiin suuntiin nin pitkälle kuin latua riittää. Vituttaa oikein kun en ole aikaisemmin tajunnut tätä. Revin Ransustakin jälkiasennuksena laitetun parkkitutkan pois, se piipitys oli vistoa kuunneltavaa. Säästöä tulee rajusti, miettikää nyt linja - automatkoja: ei tarvi istua kuin sanomalehteä lukevan tyypin viereen niin voi katse eteenpäin suunnattuna lukea päivän lehden eikä toinen tajua mitään. Hommatkaa ihmeessä, ei nää ole hinnan kiroissa.

 

Blue Ray by Ray - todella sinisenä ja muita hankintoja
Elo 26. 2012 |
En osta elektroniikkaa enää ikinä, pelkoa syrjäytymisestä ei ole koska tämän syrjemmässä ei voi olla. Itseasiassa ole niin sivussa etten tiedä olenko jo tulossa toisesta syrjästä ulos koska tätä syrjää on jatkunut jo aivan helvetin pitkään. Se myös jatkuu omatahtoisesti - päätin sen eilen kun kävin elektroniikka ostoksilla, todennäköisesti elämäni viimeistä kertaa. En ole koskaan tehnyt mitään hintavertailuja, se on turhaa sillä olen karvaasti kokenut noiden lipeväkielisten myyjien osaavan todella hyvin työnsä. Oikeesti, niillä on kuudes aisti jonka ansiosta he aistivat kahjon astumisen kaupan liukuovista sisään ja aloittavat keskinäisen taistelunsa siitä kuka pääsee puhumaan hullun ympäri ja ostattamaan tällä puoli kauppaa tyhjäksi, no ainakin niin paljon kuin rahaa on käytettävissä.
Niin kävi eilenkin, menin erääseen suuren elektroniikka - ja kodinkoneketjun liikkeeseen (olen käynyt siellä aiemmin, tosi mukavat myyjät ja asiallinen palvelu; olen joutunut tekemään velkaa kassalla uppo - oudoilta saadakseni ostokseni maksettua) ja helvetti repesi; myyjät aistivat minut, ärisivät ensin toisilleen, ryntäsivät luokseni ja alkoivat tappelun. Siinä kuulkaa hienot, komeasti silitetyt ja liikkeen logolla varustetut kauluspaidat olivat heppoista tavaraa noiden verenhimoisten myyjien käsissä. Kauhulla katselin joukosta selvästi erottuvaa, isokokoista myyjää tämän pyörittäessä krakasta heikompaa lajitoveriaan. Pyörityksen loppukliimaksissa järkälemäinen myyjä linkosi hintelämmän livekalan jonnekin pesukoneiden suuntaan, ainakin sielläpäin kolisi vallan perkeleesti. Taistelu oli nopea eikä kestänyt kuin viitisen minuuttia, tämän isokoisen kravattilingon ollessa kiistaton voittaja ja muiden perääntyessä omien tiskiensä ääreen. Toinen juttu mikä minua näin armeijan käyneenä ja siellä *köh* nopeaan toimintaan tottuneena jaksaa ihastuttaa. Asia josta ennen kaikkea naisten tulisi ottaa oppia; yhdellä ainoalla, ohimolla käyvällä kädensipaisulla tämän myyjän ulkomuoto muuttui sekunnin murto - osissa. Poissa olivat riekalaiset vaatteet, verta valuvat kasvot ja sekaisin oleva tukka. Koko verhoilu ihoa myöten oli moitteettomassa kunnossa ja oli vaikea uskoa että hän muutama minuutti sitten oli lingonnut kaverinsa uusien, energiaystävällisten jääkaappien seuraksi. Ei perkele, on ne ihme porukkaa. No, tämä tyylikäs myyjä tuli luoksemme (olin vaimoni kanssa, hän ei päästä minua yksin elektroniikkaa myyviin liikkeisiin yllä mainitun, kassalla tapahtuvan velanteon takia) ja kysyi sillä aina yhtä hypnoottisella livekalan äänellä joka on pehmeä kuin lekan humina ennen osumistaan kalloon: “Hyvää päivää, mitähän teille laitetaan mukaan?” Huomatkaa piilotettu,kysyvä imperatiivi, ei siis puhettakaan että kysyttäisiin mitä mahdollisesti haluasin ostaa vaan selkeä käsky että koita nyt onneton vajakki osoittaa sitä tuotetta hyllystä mikä laitetaan sun kainaloon.
Niin, turha muuten mainitakaan että tässä vaiheessa olen saanut koko kaupan huomion myyjien taistelun vuoksi, muut asiakkaathan eivät tiedä asian todellista laitaa eli sitä että nyt viedään vajakkia about 6 - 0, vaan luulevat minun olevan jokin elämää suurempi turha julkkis ja katselevat kateellisena osakseni kohdistuvaa palvelua. Harvoin - todella harvoin - asiakkaiden joukossa on muitakin syrjäytyneitä (yleensä alkukuusta, korvaus - ja eläkepäivinä) ja he tietävät todellisen tilanteen ja ottavat osaa tekemällä ristinmerkkejä säälivä ilme kasvoillaan. Palataanpa asiaan, ilmoitin myyjälle että nyt täytyisi ostaa blueray - soitin (vai onko oikea termi blueray - laite ja kirjoitetaanko se jumalauta edes yhteen?) että mitähän teiltä löytyy? Myyjä katsahti minuun ilmeellä joka kertoi heiltä löytyvän sellaisia vehkeitä mihin minun järkeni ja rahani eivät riittäisi alkuunkaan. Tästä huolimatta hän vastasi valikoiman olevan laaja ja johdatti meidät hyllyrivistöjen lomitse blueray - taivaaseen. Voi vittu mutta olihan niitä paljon, katselin niitä lumoutuneena ja ennen kaikkea kiinnostuneena lyhyistä esittelyteksteistä, mitä oli pienissä lappusissa koneen kohdalla. Tekstit olivat minulle aivan yhtä käsittämättömiä kuin Kuolleen meren kääröjen sanoma mutta silti, oli niitä ominaisuuksia hieno lukea; oli video - on demand - toimintoa, HDMI -doublea, Ready internet installationia ja sellaisia kirjainlyhenteitä ettei kieleni taivu niihin eikä ole mitään helvetin hajua mitä ne tarkoittivat.
Myyjä huomasi kohoneen pulssini ja valtoimenaan hikeä valuvat kasvoni, tiesi siitä että nyt on aika iskeä; “Onko teidän tv:nne kuinka vanha, onko se 3D - tv?, onko siinä HDMI - valmius?, helvettiäkö hikoilet kun nyt tehdään kauppaa?” Ristus että jouduin tosissani vetämään ryppynarua tiukemalle etten paskoisi housuuni. Vastasin takellellen että ei telkkari ole kuin vajaan kaksi vuotta vanha ja en tiennyt onko se 3D -tv. Myyjä katsoi jälleen ilmeellä että et ole jumalauta jätkä tosissasi, etkä erota mikä on 3D - kuvaa? Niinpä hän tyytyi kysymään että onko ohjekirjassa kenties mainintaa kyseisestä toiminnosta? Teki mieleni vastata että tosimieshän ei ohjekirjoja lue mutta vastasin ettei siinä kyllä ollut, ihan perustelkkari se oli. Sitten siirryttiinkin hyllyrivistön toiseen päähän, kauas hienoista himmeleistä. Olihan näissäkin netti - ja muita ominaisuuksia joita tutkittiin pitkään ja hartaasti mutta päädyttiin sitten sellaiseen perusversioon, osasyynä myyjän ilme että jos tässä ei nyt päästä jonkinlaiseen ratkaisuun, niin poikani vaikka on vasta viisivuotias, ehtii ripille ennenkuin tämä kauppa on leivottu kasaan. Mukaan ostettiin vielä se HDMI - kaapeli, tosin siitäkin myyjä kysyi että kuinka pitkä laitetaan? Ilme kertoi että onko teillä tv laavussa ja tuleeko blueray perunakuoppaan, meinaan että johdossa riittää mitta? Lopuksi ostin vielä sellaisen usb - tikkuun ympätyn digitaalisen vastaanottimen joka korvaa normi digiboxin ja näine hankintoinemme painelimme liikkestä pihalle.
Kotona asentelin bluerayn, samalla tuli siivottua ja imuroitua sekä tv että muut laitteet + saatanallisen johtonipun peittämä lattia. On muuten toimenpide joka kannattaisi tehdä useammin kuin se tulee tehtyä ja syykin on selvä; nykyisissä laitteissa kun lähes jokaisessa prosessori ja sen jäähdyttämiseen tarvittava flekti eli tuuletin. Laitteet ovat monasti lähellä lattatasoa ja vielä sellaisessa hyllykössä tai tasossa, joka on takaa auki ja näin tuuletin / tuulettimet pääsevät vapaasti imemään koneen sisuksiin kaiken sen lattialla pyörivän pölyn mikä ei ole missään nimessä hyväksi koneelle. Aiheuttaa kuumenemista ja koneen ennenaikaisen hajoamisen. Kyllähän te tiedätte, mutta näin muistutukseksi. Jep, siivous - ja asennustöiden jälkeen keittelin kahvit, tein kasan leipiä ja istuin nojatuoliin tarttuen hartaasti uuteen (jälleen yksi lisää) kaukosäätimeen ja täppäsin koneen päälle. No hittolainen, blueray kun oli vielä samaa merkkiä kuin tv, yhteistyö ja asentuminen sujui mallikkaasti. Laitevalmistaja oli liittänyt asetusosioon vieläpä esittelyvideon jossa laitteen toimintoja muuten esitteli suuresti kunnioittamani muusikko Ray Charles. Luodakseen autenttisen vaikutelman ja korostaakseen laitteen nimessä esiintyvää sanaa blue, hän oli jossain helvetin isossa ja todella viileässä kylmiössä. Niinpä hänen kätensä ja kasvonsakin olivat tuotteen mukaisesti aivan siniset. En viitsinyt ladata koko esittelyvideota koska se on tällä prepaid -tikun siirtonopeudella niin helvetin hidasta joten saatte tyytyä kahteen kuvaan mikä kuvastaa bluerayn hienoja ominaisuuksia:

Että tämmöstä, sitten siihen toiseen hankintaan, usb - tikun muodossa olevaan digiboxiin. Asensin sen vanhaan, makkarissa olevaan telkkariin hyläten vanhan digiboxin joka jouti varakoneeksi. Helposti kävi tämäkin asennus ja sitten vain sängylle makaamaan ja painelemaan nappeja mukana tulleella, vain hieman rakennustyöläisen tilinauhaa paksummalla kaukosäätimellä. En tajua miten niin litteisiin läpysköihin saadaan mahdutettua kaikki ne toiminnot? No, tekniikka menee eteenpäin ja meikäläinen taaksepäin. Räppäsin tv:n päälle ja hämmästykseni oli suuri, jopa niin suuri että aloin epäillä järkeni rippeitä. Jumalauta, tikkuhan oli aikakone ja vei kuvan sekä tapahtumat aikaan, jolloin kaikilla oli töitä, uutisten lukijoilla vielä hiukset päässä ja meteorologit saivat polttaa piippua demonstroidakseen pilvien liikkeitä nykyisiä digitaalianimaatioita paljon paremmin. En tiedä johtuiko tämä omituinen tilanne tv:n iästä vai mistä oli kyse. Vietin kuitenkin useita tunteja katsellen lumoutuneena menneitä aikoja ja tapahtumia, lisäjännitystä toi myös interaktiivisen osallistumisen mahdollisuus. Pääsin huutamaan eräällekin miehelle Holmenkollenin mäkikisojen aikaan että älä nyt saatana mies mene sinne ravintolaan tai jää taas mäkiviikko näkemättä. Niikuin digibokseissakin, tässäkin oli mahdollisuus kuunnella radiokanavia ja niinpä pääsin kuulemaan tunnetun äänen ilmoittavan lähdöstään paskalle, ilmoitus joka aikanaan sai jonkinmoista keskustelua aikaiseksi.
Lopuksi, en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, ostanko enää elektroniikkaa vai en. Myyjien käytös on muuttunut vuosi vuodelta parempaan suuntaan - ihan oikeasti - he kertovat kärsivällisesti tälläisille vajakeille kuinka mikäkin himmeli toimii. Uskallan nimittäin väittää etten ole ainut joka joutuu hieman miettimään kohdatessaan nykytekniikan ja sen hienoudet. Sitten vielä kun on hulluna kaikenlaiseen (ja ei niin tarpeelliseen) elektroniikkaan, tulee sitä ostettua enemmän kuin laki sallii. Toki niitä on hyviäkin laitteita, esimerkkinä mainittakoon lasermittari joka kertoo pituuden pitkillä matkoillakin todella tarkasti. Lisäksi sillä voi paria näppäintä painamalla laskea suoraan neliöt ja kuutiot sekä tallettaa ne muistiin. Todella kätevä apuväline tuolla vitt… eikun haastellisessa rakentamisen maailmassa. Mutta näin, tässä oli yksi kauppareissu ja nyt tiedätte että hullu on ottanut askeleen kohti 2000 - lukua, pian saa riisua lannevaatteensa ja tulla luolasta ihmisten ilmoille. Hyvää päivänjatkoa vaan teille, menkää ostamaan elektroniikkaa - heti.

 

Papali Kurum - ja tulihan sitä ojaa kaivettua
Elo 25. 2012
En tiedä miten helvetissä onnistuinkin eksymään niin kauas pohjoiseen, piti olla vain kaksi yötä Novgorodissa ja sitten laskeutua alas Moskovaan viikoksi. Kyseessä oli toinen samanlainen reissu ja tapahtuma - aikaan elettiin 80 - luvun loppupuolta. Olin erään kaverini kanssa tehnyt aiemmin saman reissun; ensin rajan yli Viipuriin missä oltiin yksi yö ja sieltä lähdettiin kohti Novgorodia. Paikan päällä oltiin saapumispäivä + kaksi vuorokautta ja sitten vielä Moskovassa viikko. Reissun kruunasi yhden vuorokauden museoiden kiertely silloisessa Leningradissa ja täytyy sanoa että ne museot tuli kierreltyä todella kaukaa. Kyseinen aika oli turistin kannalta hyvää aikaa, jos ei välittänyt suht kankeasta byrokratiasta rajoilla niin pääsi elämään kuin kuningas, kiitos länsivaluutan arvostuksesta ja ennen kaikkea vaatteiden kysynnästä. Tein useita reissuja itärajan yli ja joka reissulta palasin käytännöllisesti katsoen kalsarit jalassa, rahattomana ja ulkoisen habituksen muistuttaessa lähinnä kiveen heitettyä ahventa.
Okei, tällä kertaa olin yksin liikkeellä ja intoa piukassa, tiesinhän mitä oli odotettavissa ja miten homma pelaa. Linja - automatkat eivät tuntuneet pitkiltä vaan ne taittuivat perin iloisen porukan kanssa nappailemalla ohuita siivuja kapeisiin kasvoihin. Tavanomaista porukkaa oli nytkin mukana; osa vanhoja konkareita, noin neljännes ensikertalaisia jotka olisivat voineet suoraan laittaa kaulaansa pahvilapun; Minut saa ryöstää, en muista kuitenkaan mitään -tekstillä varustettuna. Alkumatkasta nämä olivat kovaäänistä ja ärsyttävää porukkaa mutta takaisintulomatka olikin sitten rauhallisempaa näiden taistelijoiden miettiessä miten selittää eukolle tippuri, ruhjeet ja tuliaisten sekä muun omaisuuden puuttuminen. Viimeisen osan porukasta muodostivat yleensä “sivistyneet” ihmiset; he tutkivat koko menomatkan kaupunkien karttoja, listasivat museoita ja nähtävyyksiä sekä keskustelivat kovaan ääneen venäjän kirjallisuuden / historian merkkihenkilöistä. Vaan annas olla kun päästiin kohteeseen ja ilta koitti, niin silloin nämä sivistyneet rojottivat yleensä alastomana joko hotellin käytävällä tai pihalla, karjahdellen käsittämättömiä lauseita sammaltavalla äänellään. Toinen puoli sivistyneistä roikkui - niin ikään turpa täynnä - toistensa hiuksissa kiinni ja ilman täyttivät niin tututuiksi tulleet lauseet:”Saatanan lehmä, se oli sun äijäs joka alkoi kouriin, en mä edes tiennyt että se on naimisissa - luuleks sä että mä olisin sille muuten pillua antanut!” Tämän tyyppiset lauseet huudettiin yleensä äänellä joka lennätti paikallisilta, hiusongelmista kärsiviltä miehiltä tupeet päästä. Poistuinkin aina takavasemmalle miettimään kuinka perkeleen hienoa on olla suomalainen ja tulla katsomaan naapurikansaa, osoittaen etteivät suomalaiset mitään sivistysömätöntä kansaa olleet, eihän toki. No huh huh.
Edellä mainituista syistä johtuen erkaninkin aina porukasta omille teilleni, kansan pariin koska siellä oli oikeasti sellaisia illanviettoja joita hotellit eivät kabareistaan huolimatta pystyneet tarjoamaan eikä kaupungilla olisi nähnyt näitä perin mukavia ihmisiä vaan kolmen promillen humalassa olevia, itseään täynnä olevia ulkomaalaisia kusipäitä. Mainittakoon, että itse tyydyin reissuillani vaatimattomaan 2,5 promilleen tasoon joka kyllä aika ajoin pääsi lipsahtamaan lähelle neljää promillea. Siitä huolimatta, olen ollut neljissä häissä, yhdessä salaa kaadetun hirven peijaisissa sekä kerran synnytyksessäkin mukana. Juttuja joita eivät mitkään matkatoimistot pysty tarjoamaan. Sitä paitsi venäläiset olivat ja ovat erittäin vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa kun heidän kanssaan tutustuu eikä pidä itseään minään Jumalan ruumiillistumana, vaan on aidosti suomalaisena jolle maistuu temppuvesi ja kunnon ruoka. Näin toimin nytkin, heti perille päästyäni heitin kamat hotellihuoneeseen ja varasin osavan summan rahaa mukaan ja painelin hämärtyvään iltaan. Kiertelin ensimmäisellä reissulla tutuksi tulleet kapakat joista mikään ei ollut “virallinen” vaan yksityisen ylläpitämä, pubin venäläisversio. Illan vaihtuessa yöksi ja sandaalin alkaessa osoittamaan omaa tahtoaan, matkantekoni vaikeutui siinä määrin että horjahtelin ensimmäistä himmeää valoa loistavaa ikkunaa ja sen vieressä olevaa ovea kohden.
Onnekas sattuma johdatti minut uuteen, aivan tuntemattomaan salakapakkaan ja ensimmäinen aistimukseni oli helvetillinen mahorkan savu. Sitä oli niin paljon ettei eteensä meinannut nähdä, näköhavainnointia vaikeutti myös valaistuksen vähyys ja ihmispaljous. Avattuani oven, tupaan laskeutui pahanenteinen hiljaisuus kaikkien tuijottaessa meikäläistä. Ihmiset katselivat kulmiensa alta kuin mittaillen , kuka oli tuo röyhkeä mulkku joka tuli kutsumattomana häiritsemään heidän illanviettoaan. Ukkojen kädet puristuivat nyrkkiin ja taaemapana - ilmeisesti kapakan omistaja - vanha patu katseli että kuinka mahtaa hänen irtaimistonsa käydä. Kiitin Luojaani aiemmista reissuistani sillä tämä oli tuttu reaktio ja tiesin kuinka piti suhtautua, niinpä toivotin kohteliaasti huonolla venäjänkielen taidollani hyvää iltaa kaikille ja kysyin että saisiko mahdollisesti juopunut matkamies talosta ryyppyä, tarjoaisin myös muille matkustavaisille sillä rahaa kyllä löytyi. Muuta ei tarvittu, saatanallinen naurunremakka täytti kämpän, ukot nousivat pystyyn ja paukuttivat selkääni voimalla mikä lennätti useimmat paikat hampaistani. Ilta kului perin rattoisasti, viinaa virtasi ja laulu raikasi, välillä syötiin ja taas juotiin. Savua oli sen verran paljon että kotopuolessa olisi palokunta jo rynnännyt sisään. Sain aikaiseksi tappelunkin koska luulin erään isokokoisen miehen tekevän tuttavuutta tavalla, mikä olisi myöhemmällä johtanut perävaltimoni todennäköiseen repeämiseen. Paljastuikin että todella märkien kielisuudelmien antaja ja varsin karvaisen kuontalon omistaja olikin Ludmila, paikallinen teurastaja. Asia sovittiin ja vietin iltaa Ludmilan kanssa kättä vääntäen ja vaihtaen kielisuudelmia jollaisia en ollut ennen saanut. Harvoin nimittäin tuntee kielenkärjen pohjukaissuolessa saakka. Tuttuun tapaan jollain kohtaa yötä meni muisti ja vintti pimeni lopullisesti.
Heräsin helvetilliseen kylmyyteen ja siihen, että joku töni minua varsin voimallisesti olkapäästä. Karmeasta krapulasta huolimatta kavahdin nopeasti istualleni sillä aina ei tiennyt mistä sitä itsensä löytää ja mitä herätyksen jälkeen tapahtuu. Silmieni edessä näin iloisesti hymyilevän, hampaattoman eukon naaman. Tällä paimentolaisvaatteisiin pukeutuneella eukolla oli kädessään astetta paskaisempi kuppi jonka sisältönä oli jotain valkoista, höyrävää lientä. Akka tyrkkäsi kipon nenäni alle ja oksensin välittömästi muiden paikalla olijoiden nauraessa kippurassa. Liemi oli kutun maitoa johon oli sekoitettu aimo annos viinaa, vai pitäisikö sanoa että viinaan oli kaadettu loraus kutunmaitoa. Hytisin kylmästä kuin perkele mutta kohteliaana miehenä (ja nopeasti krapularyyppyä tarvitsevana) join kupin tyhjäksi ja pyysin toista. Vanha mamma nyökytteli päätään ja paineli teltan perälle hakemaan lisää. Teltan!? Mihin vittuun oli itseni tällä kertaa sotkenut? Kyllä, kyseessä oli iso paimentolaisteltta ja porukkaa sisällä perkeleesti. Ei ei ei, tämän täytyi olla juoppohulluus kohtaus, ei voinut olla todellista… Katsoin kelloani joka ihmeen kaupalla oli pysynyt ranteessani ja kello näytti puolta kymmentä aamupäivällä ja päivä oli… ei saatana, päivyri oli sekaisin… ei kai tässä ole hukkunut kokonainen vuorokausi välistä!? Samassa ovivaate kahahti ja vanha, kapakasta tuttu velmun näköinen äijä tuli sisälle. Nähdessään minut jalkeilla hän karjahteli ilmeisesti hyvät huomenet, sillä nyt oltiin jossain todella kaukana, puhe muistutti venäjää sen kuitenkaan olematta sitä. Ukko alkoi puhua pälpättää ja minä hoin njet ponimaita kun en ymmärtänyt. Näyttelin kellon päivyriä ja ilma oli sakeanaan käsiä kun yritin elekielellä kysyä että mihin vittuun oli yksi päivä hukkunut? Ukko repesi nauramaan ja kaivoi esiin kartan ja näytti sormella reitin mitä pitkin olimme tulleet tänne. Itseasiassa hän näytti välillä karttaa ja välillä Stolisnaja - pulloa nauraa hekottaen. No eipä siinä mitään, en enää ihmetellyt mihin vuorokausi oli hävinnyt. Olimme tulleet noi kahdenksan sadan kilometrin päähän Novgorodista koilliseen. Ei elämäni kevät, millä perkeleellä meikä täältä nyt takaisinpäin pääsisi?
Ajatukseni katkaisi vanhan ukon pajatus hänen kaivaessa ryypyisen propuskan taskustaan, hokien samalla:”Papali kurum, papali kurum” ja käsien viittoessa pihalle. Otin läpyskän ukon kädestä ja paskat rojahtivat housuuni, oli luvannut kaivaa kylän keskelle kaksikymmentä metriä pitkän, puolimetriä leveän ja seitsemänkymmentä senttiä syvän ojan, oli paperin mukaan tingannut kolmekymmentä senttiä alkuperäisestä metristä. Teksti oli suomeksi sekä jonkinlaiseksi venäjäksi, tosin venäjänkielisistä sanoista oli tunnistettavissa ainoastaan kaksi, loput olivat känniläisen söherrystä. Paperilla oli kaksi todistajan allekirjoitusta, toinen ilmeisesti suomenkielen taitoinen koska hänen nimensä alla oli suht hyvällä suomenkielellä kirjoitettu teksti; “Nyt sinä vitun valopää itsesi kuseen laitoit, Anatoli on tarkka siitä että lupaukset pidetään. Jos et pidä, voit hukkua tundralle. Älä anna nauravan naamataulun hämätä. Terv. Aleksei” Luettuani tämän, toiset paskat rojahtivat housuuni ja paimentolaisporukalla oli enemmän kuin hauskaa.
Käytyäni pesulla teltan perällä olevassa isossa saavissa, minulle annettiin paimentolaisvaatteet ja hyvä niin, ulkona oli rapiat kaksikymmentä naulaa pakkasta. Pummattuani Anatolilta askin tupakkaa ja kitattuani puoli ruukullista votka - kutunmaitoseosta, oli valmis haasteeseen. Käteeni sain puuvartisen lapion, mallia hetki ihmiskunnan syntymän jälkeen ja minulle näytettiin työmaa; keskellä kylää paloi kaksikymmentä metriä pitkä olkikasa jonka alta piti kaivaa roudan osoittaessa sulamisen merkkejä. Olin jo aikeissa mennä kaivamaan mutta Anatoli otti lapion kädestäni ja löi sen maahan paskaisen naurun saattelemana. Lapio vain kilahti ikiroutaan tekemättä pienintäkään jälkeä. Anatoli viittoili sisälle telttaan ja näytti käsillään vuorokauden kulkua eli tässä menisi hetki odotelessa maan sulamista. Vajaa viikkoa ryypättiin, poltettiin olkia sekä lukemattomia määriä mahorkkaa ja jotain sellaista, mikä löi tosissaan värit päälle. Koko ajan toivoin että poissaoloni noteraattaisiin jotenkin ja pääsisin helvettiin täältä mutta ei, kukapa sitä nyt yhtä tyhmää suomalaista kaipasi. Viimein koitti ojankaivuun vuoro, minut saateltiin pihalle oikein paikallisen bändin voimin joka käsitti kolme kappaletta toinen toistaan ryppyisempää ukkoa, soittimien koostuessa lähinnä pajupillin jäisistä versioista. Kyläläiset olivat raahanneet liekihtivä työmaani molemille puolille pitkiä penkkejä joilla he nyt istuivat ryypäten ja syöden mukanaan tuomiaan eväitä. Sain myös lahjoja; pikkulikat kiikuttivat minulle tupakkaa ja pari pottua paikallista temppuvettä, jota tempasinkin heti puoli lekaa alkajaisiksi. Joku nuori kloppi istui pienelle jakkaralle liekkimeren toiseen päähän paukuttaen rumpua ja kaivaminen alkoi.
Kyläläiset siirtelivät palavia olkia sitä mukaa kuin kaivanto edistyi ja se edistyi hitaasti. Maa oli kohmeista ja vallan vitun kivistä, oltiinhan tundralla ja muutamat jääkaudet olivat jauhaneet tänne irtokiveä ihan omiksi tarpeiksi. Join viinaa ja kaivoin, päivä vaihtui illaksi ja ilta yöksi, tuli seuraava aamu. Putosin polvilleni kun en enää jaksanut ja ojaakin oli jäljellä vielä reilu puolet. Anatoli huomasi tämän ja toi minulle jotain vihreää litkua, se haisi vielä pahemmalle kuin kutunmaito - coctail ja maistuikin aivan saatanan pahalle. Anatoli lykkäsi suuhuni mahorkan ja koputti rannettaan. Noin reilun viiden minuutin päästä tumppasin mahorkan ja huomasin kropassani jotain todella outoa; poissa oli se kipu ja väsymys mitä olin hetki sitten tuntenut, olin kuin uudesti syntynyt. Vilkaisin Anatoli ja tämä naureskeli nikaten silmää merkitsevästi. Niin, tuskinpa täällä tundralla kukaan tulee testaamaan että mitä aineita paimentolaisukko mahtaa keitellä? Joka tapuksessa, oja valmistui seuraavana yönä, tarkemmin sanottuna 23.45 paikallista aikaa. Korvissani soi kyläläisten laulama papali kurum - laulu, jolla he olivat kannustaneet minua (tai niinhän perkeleen ääliö luulin). Laulussa oli myös toinen sanapari joka jäi elävästi mieleeni; turkhum parkan ja päätinkin kysyä mitä se meinaa. Nyt ei ehtinyt, kyläläiset taluttivat minut telttaan, pesivät ja pukivat minut ja minut istutettiin karhuntaljan päälle. Anatoli piti puheen ja vähän väliä porukka repesi nauramaan, he nauroivat vedet silmissä toistaen papali kurum - juttua ja osoittelivat minua sormellaan. Itse istuin rinta rottingilla ja tunsin olevani kova jätkä, vähän niin kuin Rambo. Samalla kuikuilin pihalle teltan oven raosta, tekemäni ojan pohjalle kannettiin uusia olkia ja ojan päälle asennettiin pitkä riuku tukien varaan. Ahaa, kohta päästäisiin syömään jotain grillattua ja nuotiosta päätellen isoa sellaista.
Grillijuhlia ei koskaan tullut, heräsin Vaalimaan tullista venäjän puolelta, virkailijan kertoman mukaan joku astetta hämärämpi porukka oli tiputtanut minut siihen ja häipynyt kumit savuten paikalta. Hymyssä suin virkailija kertoi heidään saaneen porukan kiinni ja kuulustelleensa heitä jolloin asioiden laita oli selvinnyt ja tästä syystä saisin satasen suomen valuuttaa ja pääsisin lähtemään. Kehottaessaan poistumaan maasta melko nopeasti, hän nauroi vedet silmissä muiden tullin runkkareiden osallistuessa siihen. Kun minulle lykättiin vielä pullo votkaa matkaevääksi, ajattelin että nyt on vitussa matoja - tämä ei ollut normaalia. No, tassuttelin siitä sitten suomen puolen tulliin jossa minua osattiin odottaa vallan perkeleellisen naurunremakan kera. Ärsyttävät “Matkailu avartaa” - huudot kaikuivat tullimiesten viittilöidessä minua jatkamaan eteenpäin. Kolme vuorokautta myöhemmin olin kotona, paskainen peski päälläni ja kädet rakoilla kaikesta siitä kaivamisesta. Olin matkalla poikennut viinakauppaan, latasin pullot pöytään ja soitin eräälle tuntemalleni venäjänkielen opettajalle, joka tutkii ugrilaisten heimojen kieliä. Kysyin häneltä sanaparien papali kurum ja turkhum parkan merkitystä, jolloin myös hän alkoi nauramaan aivan saatanasti. Minulta meni hermo kun hän kysyi että missähän yhteydessä näitä sanapareja oli käytetty? Kerroin koko stoorin alusta loppuun ja luulin hänen kuolevan, nauraa räkätti helvetin epatto niin ettei meinannut hekeä saada. Lopulta hän kertoi minun olleen Papali kurum (saatanan tyhmä mies, ts. mies joka kyntää järven jäällä) ja kaivaneen riukupaskakäymälän ojaa jonne mahtuu paljon paskaa (turkhum parkan).
Jumalauta ette usko kuinka monta verisuonta napsahti päässäni poikki kuultuani tämän ja ensishokistani selvittyäni vannoin Anatolille kostoa, tietäisi vielä kusipää kaivattaneensa meikäläisellä paskaojaa jonnekin helvetin tundralle. Loput puolitoista viikkoa sitten ryyppäsinkin nyyhkyttävänä rauniokasana. Uskotteko nyt että minulla kirjaimellisesti kyntää, vieläpä aika useasti?

 

Kieliremontti perjantai - illan kunniaksi
Elo 24. 2012
En suinkaan operoi tätä läskilärpäkettä kitalaen ja alaleuan välissä, vaan koitan korjata tätä vallan per..eikun saa…. no mahdottomaksi käynyttä kielenkäyttöäni - vaikka todella vaikeaa se tulee olemaan. Vulgaarin kielenkäytön syitä on monia; aina lääketieellisissäkin piireissä hämmästystä herättänyt alhainen älykkyysosamäärä, vitt… haasteelliset työolosuhteet varsinkin talvisaikaan ja alalle ominainen, runsas voimasanojen viljely. Karkeasti sanottuna että mitä haasteellisempi urakka, sen enemmän haastetta lentää ilmassa, jopa voilla siveltyä sellaista. Tilannetta ei helpota yhtään kiivas sieluni joka mieluummin tarjoaa niitä sarvipäitä kuin yleisesti hyväksyttyä kielenkäyttöä. En vain parhaalla mielikuvituksellanikaan pysty kuvittelemaan itseäni päivittlemässä keliä tyyliin; “No mutta hyvänen aika, kylläpäs se nyt jaksaa tuota inhaa räntää pukata!”, varsinkaan kun mestari on käynyt hetkeä aikaisemmin sanomassa että vaikka heli on ihan pers… niin urakka on saatava valmiiksi. Ei jumal…oikein alkoi päätä kivistämään kun ajattelinkin moista tilannetta. Tuohon harmittomaan ja hyväntahtoiseen päivittelyyn kun vielä kuulu olennaisena osan käsien paukuttelu yhteen. Tulkaa nyt joku p….
Toisaalta, täytyy sitä kaikesta huolimatta yrittää käyttäytyä sivistyneesti mutta mutta entäpä ne tunteenpurkaukset? Me kaikki kiroilemme hermostuessamme, en nimittäin ole vielä kenenkään kuullut sanovan esim. peltikolarin yhteydessä; “No mutta voi vehviläinen, sinä senkin veijari tulla tupsahdit sieltä kolmion takaa niin nopeasti, etten näillä vallan kehnoilla jarruillani ehtinyt jarruttamaan enkä näin ollen pelastamaan vielä rahoitusyhtiön nimissä olevaa pahanhengen koslaa.” Ei hyvä jumala sentään, edellä mainitussa kolarissa kolmion takaa tullut on menettänyt ylärivinsä jo ennenkuin kun on autostaan ehtinyt nousta ja loppuja leegoja hän saa keräillä kadulta kun myös alarivi isketään suusta, melko monenkirjavan ja lähinnä demonien nimistä koostuvan karjahtelun saattelemana. Eikä hampaatonkaan tyydy vastamaan että: No mutta nythän sinä velikulta tempun teit kun purukalustoni vallan tuonelan huonoon kuntoon laitoit!” Ei, kyllä hampaaton tarjoilee ensin jomman kumman sukupuolen genitaalialueen elimiä ja kertoo sen jälkeen hakkaajalleen tarjoilleensa tämän äidille lehdetöntä tulppaania ja vieläpä useaan otteeseen ja kaikkiin ruumiinaukkoihin.
Toisekseen, kaikkien niiden perkeleiden jättäminen pois pidentää tekstiä vallan useimpien sielujen kuoleman jälkeiseksi osoitteesti - niin kuin nyt huomaatte. Viisi sanaa yhden sijaan, eihän sitä kukaan jaksa, ei vaikka olisi kuinka sen demonin jonka etuliitteenä käytetään usein pää - sanaa pituinen pinna. Seitsemän sanaa yhden sijaan. Voimme siis olla yhtä mieltä siitä, että kohtuullinen voimasanojen ja muiden lihallisten termien sekä nimien käyttö lyhentää niin teidän kuin myös minunkin aikaani. Meillä kaikilla kun loppupeleissä on kiire ei minnekään - luulemme vaan meitä tarvittavan joka (naisen sukupuolielimen yleisimmin käytetty nimi) kinkereissä. Tosiasiassa istumme kotona tuijottaen tyhjä katse silmissämme joko näyttöä tai tv:n välähtelevää kuvaputkea, samalla kun koko viikon töitä tehnyt kouraa raapii kahden pakaran välistä tilaa mikä kyseisten pakaroiden kanssa muodostaa kokonaisuuden joka taas puolestaan liittyy olennaisena osana ulostamiseen.
Kuten näette, ei tästä tule nuorta ihmisalkiota eikä ruuansulatuksen jäännöstuotetta, tähän menee tajuttomasti aikaa ja tälläinen dementikko eksyy aiheesta. Voimmeko siis päästä yhteisymmärrykseen siitä että minulle sallitaan kohtuumääräinen mutta laaja - alainen voimasanojen käyttö? Ihan vaan siksi että ymmärrätte paremmin mitä tarkoitan. Tiedän, tekstini on joskus sangen vaikeaselkoista luettavaa, syynä se että kirjoitan päivän tekstin n. tunnin, puolentoista aikana aamulla ennen maailmalle lähtöä. Tekstiä siis tulee kuin sudelta ruuansulatusprosessin läpikäyneitä poronluita. Ja jos (tiedän, ja - sanalla ei aloiteta lausetta joten se neiti siellä takarivissä voi lakata heiluttelemasta vai nahkaisen ja perin lyhyen ulokkeen puutteessako olette?) alan kiertelemään ja kaartelemaan kuten tässä tekstissä olen tehnyt, tekstieni mitta tulee lyhentymään pariinsataan sanaa nykyisten, tuhannen sanan molemmin puolin olevien tekstien sijaan. Ei ole mitään mieltä kirjoittaa paitsi jos haluatte lukea tälläistä tekstiä:”Moooi! Mua ja lätkäkorvaa otti sitten kovasti aamulla hartioiden välissä olevaan mötikkään; yks autoilija ajo aivan päädemonin läheltä ja roiskutti kaikki peristaltiikan ulos pukkaamat tavarat meidän päälle. Lätkäkorva on kyllä ihan jakorasian ihgu koira kun se ei suuttunut sille alemman demonin kuskille. Ei mulla muuta kuin että autolijat voivat haistaa pitkän elimen joka sijaitsee naisten jalkovälissä.Moooii!
Nyt on pakko sanoa; minä perkele tappaisin itseni jos olisin pakotettu lukemaan tuohon tyyliin kirjoitettua tekstiä joka päädemonin päivä. En silti väitä että nykyinen sanallinen asu ketään estetiikallaan ja kieliasullaan hurmaa, mutta en tietoisesti lähde yrittämään jotain sellaista mistä ei hyvä seuraa. Pyydänkin siis anteeksi vulgaaria kielenkäyttöäni ja toivonkin ettei se hämmenä / ärsytä liikaa - se on vain minun tapani selventää ja yksinkertaistaa asioita. Sovitaanko näin? Jos sovitaan, voin lakata puristelemasta kieltäni tällä kreppiraudalla jota olen käyttänyt sensuurin apuvälineenä. Päätöstäni saa kommentoida ja pitääkin kommentoida koska kerron päivistäni teille, itse olen elänyt tätä saatanan surkeaa mutta ah - niin antoisaa tavan elämää ja tunnen sen läpikotaisin (kirjaimellisesti. läpikotaisin). Muutenkin toivoisin kommentteja siitä mikä kiinnostaa sillä uskokaa pois - olen ryssinyt kaikilla elämän aloilla aina erektiohäiriöistä erkkerin tekoon. Hyvää illanjatkoa teille ja muistakaa antaa palautetta, kaikki kritiikki on rakentavaa kunhan se on perusteltua.

 

Hullun pää on kuin paperikone; ylösajoa ei suoriteta ellei se todella kannata
Elo 24. 2012
Kyllä, asia on juuri näin ja totesin sen hetki sitten varsin konkreettisesti kun päässä ei tapahdu mitään, kuuluu vain hiljaista huminaa ja pientä napsahtelua silloin tällöin. Syynä on ns. vapaapäivä ja kellonaika. Jos nyt olisi normaali työpäivä niin rientäisin maailmalla 3/4 tehoilla, täyttä 100%:han en ole koskaan saavuttanut enkä tule saavuttamaankaan. Korkeimmat voimat ovat päättäneet että meikäläisen kohdalla riittää joten kuten suoritetut motoristiset toiminnot ja hieman alkuihmisen karjahtelua kehittyneempi artikulointi. Tämä koskee siis vain virastoaikoja, heti kello 16.00 jälkeen pääni siirtyy tuohon alkuihminen - tilaan jota pahentaa sen vähäisenkin rationaalisen ajattelun loppuminen aivojeni suorittaessa alasajon. Silloin mieleni täyttävät tutut hallusinaatiot ja itseni leipominen alkaa; milloin keskellä tietä, milloin kaupan kassajonossa. Hyvänä pointtina mainittakoon se, että ihmiset “kohteliaasti” luovuttavat paikkansa jonossa ja kehottavat siirtymään eteenpäin. Enkä yhtään ihmettele, en varmasti ole maailman mukavinta jonotusseuraa naaman vääntyessä Pakarisen persläven näköiseksi ja suuni tuottaessa käsittämätöntä monologia pienten savutuprahdusten saattelemana.
Tänäkin aamuna piti kirjoittamani teille jotain viisasta, kaivella ehkäpä muistiani ja kertoa jotain niistä ei niin terveistä kokemuksista elämäni varrella mutta ei, pää ei pelaa joten keskitynkin nyt selventämään teille tuon pääni sisällä olevan harmaan massan perin oikukasta ja hämärää toimintaa. Aamuisin aivotoiminta on vilkasta, se alkaa heti herättyäni tuossa 03.30 - 04.00 aikoihin. Jos yö on mennyt suht hyvin enkä herää esim. kirjahyllyn alakaapista (en tiedä miksi se vetää minua puoleensa), aivoni raksuttavat levänneenä ja kaikki hommat onnistuvat kuin itsestään. Tosin tätä hupia kestää vain muutaman tunnin kunnes saavun kustannuspaikalle, silloin päässäni kuuluu samanlainen ääni kuin sammutettaessa joku helvetin iso sähkömoottori; se perkeleleellinen ujellus lakkaa vaimentuen vienoksi huminaksi ja lopulta on täysin hiljaista. Seurauksena on se, että alan taapertamaan pitkin työmaata kysellen ihmisiltä onko täällä jotkin markkinat vai naamiaiset kun kaikki ovat näköjään pukeutuneet melko yhteneviin teema - asuihin. Yleensä minulle tyydytään naureskelemaan ja joku oudompi saattaa huitaista kakkosnelosella luullen uteluani vittuiluksi. No näin vapaapäivinä tuo harmaa mönjä ei suostu toimimaan, mitä sitä turhaan kuluttaa energiaa - ei tuo kahjo kuitenkaan mihinkään ole menossa. Saatankin viettää tässä keittokomeron pöydän ääressä jossa nytkin istun, useita tunteja havahtuen vasta sitten kun hämärä laskeutuu tienoon ylle. Tällöin pää taas aktivoituu ja saan käsittämättömiä virtapiikkejä, viikonloppunakin leivoin lauantai - iltana 62 munan täytekakun ja siihen meni koko yö. Hellaa en uskalla öiseen aikaan käyttää alasajon pelossa.
Unia en näe lainkaan koska minulle tehdyssä, erittäin kattavassa unitutkimuksessa paljastui että aivoni ovat oikeastaan jatkuvassa REM - tilassa. Lääkärit huusivat että luuletko saatanan palikka niitä kuvajaisia joka hetki riittävän kun olet katsellut uusinnatkin jo moneen kertaan. Näen siis samaa unta koko ajan ja täytyy myöntää että se alkaa kyllästyttämään mutta minkäs teet. Hieno juttu ja kiitoksen arvoinen oli saamani tatuointi sairaalassa, siinä lukee “Fucking sleepwalker”. Englantia en osaa mutta arvelisin tuon tarkoittavan jotain “Tämä mies on vakavasti sairas” tai “Ei kannata tulla jutulle - oon unessa”. Harmi kun eivät laittaneet suomeksi, se on kauniisti kirjailtu ja komistaa tuota otsaa komeasti. Käyttivät siihen oikein flueresoivia värejäkin, teksti hehkuu pelkässä tähtien valossa joten en pahemmin tarvitse heijastimia. Kovasti tuo sairaalan väki muuten viljelee englantia nykypäivänä, ennenhän kaikki oli latinaa. Minullakin on viimeisimmissä kahdessakymmenessä epikriisissä vain kaksi sanaa: “No hope”. Tuotakaan en tiedä mutta hope voisi olla hyppiä joten se tarkoittaa No hypi. Mihin vittuun tässä nyt tarvitsisi hyppiä ja mitä se auttaa? Olen kyllä totellut lääkärin määräyksiä ja hypellyt viimeiset 12 vuotta, kesälläkin osallistuin erääseen täysmittaiseen maratoniin sijoitukseni ollessa 578 ja pihkaa päässä palovammojen kanssa. Joku isäntä oli jättänyt metsäosuudelle laittoman sähköjohdon roikkumaan polun yli ja pompinkin sitten sitä päin. Hetken aikaa kipinöi ja sulaa pihkaa tippui palohaavojen raiskaamaan kaljuuni. Ei siinä päähän sattunut mutta reidet olivat reissun jälkeen aika juntturassa.
On se harmi ettei tuo pää käynnisty, olisi niin paljon tehtävää tälle päivälle. Olen karjahdellut täällä kaikkea työhön liittyvää, koittanut uskotella aivoille että nyt on arki ja tarvitaan vähän yhteistyötä mutta turhaan. Verkkokalvoille vaan tulee ilmoitus: “Syntax Error, verify kätees”. Hämärää tekstiä. Aikoinani koitin antaa itselleni apuvirtaa - kirjaimellisesti - löytämättä siitä kuitenkaan mitään apua. Aina rekan akuista korkeajännitejohtoihin, ainoan seuraksen ollessa aivojen kiehuminen melkoisen porinan saattelemana ja silmien kuivuminen auki asentoon. Ei hyvä homma, tuli paljon nähtyä sellaista mitä ei missään nimessä pitäisi nähdä. Myös mäkistartteja olen kokeillut mutta ne tekevät jumalattoman kipeää. Tuossa lähellä sijaitsee jyrkkä ja pitkä mäki, josta sai hyvät vauhdit kun vaan pisti sandaalia toisen eteen. Vauhdin ollessa hurjimmillaan, heittäydyin mahalleni tähdäten otsalohkoni asfaltin pintaan. Viisaana miehenä ajattelin josko tuo harmaa aines pyörähtäisi käyntiin. Kilin kuukkelit. Naama rullautui napaan asti ja taas meni rullatolkulla ompelulankaa koittaessani parsia naamaani edes lähelle ajokortissa olevaa kuvaa. Ei ole siis helppoa tämän ruttuisen mönjän kanssa kun se ei suostu tottelemaan. Tämänkin päivän ehdottomia High lighteja tulee olemaan sekin, kun peristaltiikka ilmoittaa olevan prosessin olevan valmis. Siinä sitä sitten istutaan ruotsalaisen porsliiniteollisuuden lippulaivan kannella aina iltauutisiin asti. Epätoivoissani söin kerran itse tekemäni kalenterin, olin merkinnyt jokaiseksi viikonpäiväksi maanantain. Luulin tyhmä että aivot jotenkin noteeraisivat tuon ilmoituksen makuaistimusten yhteydessä  ja pitäisivät virtaa yllä 24/7 - no just joo. Noustessani pytyltä huomasin paluupostia; samainen kalenteri tuli vahingoittumattoman ulos ja siinä luki; “Olet sä eri näppärä poika vajakiksi.” Turha sanoa että tuo veti kyllä mielen mustaksi.
No, täytyy tässä keksiä jotakin uutta, minuahan eivät yhdet aivot pidättele. Nyt tuli Deja - vu, ihan kuin olisin kuullut tuon lauseen ennenkin. Hyvää päivänjatkoa teille, palaan kyllä sanalle taas ja jos jotain mullistavaa tapahtuu aivojen huijaamisen tiimoilta niin saatte kuulla siitä hyvinkin pian. Muistakaa hymyillä, varsinkin te onnelliset siellä lomilla, Malmin Polgara ja muut. Itse lähden tästä…. hetkinen, niin minne?

 

Pedikyristit kunniaan
Elo 23. 2012
Tunsin vallan pakottavaa tarvetta kääntyä pedikyristin puoleen kun olimme saunomassa tuttavapariskunnan luona ja kävellessämme isännän kanssa pukuhuoneesta saunan puolelle, kuului keittiöstä rouvan ilmoitus ettei puukengät jalassa saa mennä saunaan. Silloin päätin että jotain on tehtävä kivikoville jalkapohjilleni. Tilasin siis ajan ja suuri (sekä hikinen) päivä koitti eilen. Varatessani aikaa kerroin jalkojeni olevan tavanomaista huonommassa kunnossa, tämä oli oma päätelmäni sillä minulla ei ollut vertailupohjaa koska en ollut elämäni aikana käyttynyt kyseistä palvelua aiemmin. Nainen luurin toisessa päässä vakuutti heidän hoitavan kaikenlaiset jalat kuntoon joten rohkeasti vaan, jalat ovat kuin uudet käsittelyn jälkeen. Niin ne tottavie olivatkin.
Naisen vastaanotto oli hillityn kaunis, jotain feng - shui meinikiä kai. Pieni eteiskäytävä oli koristeltu sellaisella määrällä bambunoksia että hetken pelkäsin vietkongin sissin hyppäävän jostain puskasta. Lattia oli laminaattia ja seinäpintoja peittivät hillityt pastellisävyt. Katto oli alaslaskettu, tummaksi värjätty harvalaudoitustekele ja sen uumeniin oli piilotettu kaiuttimet joista kuului rauhoittavaa musiikkia. Tunnelma oli harras kuin hautaustoimistossa. Nainen ja nuori tyttö lehahtivat paikalle kolistellessani eteisessä. Tyttö esiteltiin harjoittelijaksi, valmistuisi kuulemma vuoden päästä tähän haasteelliseen ammattiin. Nimitietoja vaihdettiin, esittelin itseni ja naikkonen kertoi olevansa Paula ja assistentin nimi oli Terhi. Naiset käskivät minun riisumaan kengät ja sukat pois, minkä jälkeen voisin tulla viereiseen toimenpidehuoneeseen. Nyökkäsin ja naiset häipyivät toimenpidehuoneen vieressä olevaan, toiseen huoneeseen joka toimi kai jonkinlaisena varastohuoneena. Kun sain riisuttua kengät ja sukat pois, huudahdin kysyäkseni missä wc mahtoi sijaita? Paula kertoi sen olevan käytävän päässä joten lähdin astelin sinne päin. Montaakaan askelta  en ehtinyt ottaa kun Paulan ääni kuului ja hän toisti kehoituksensa kenkien riisumisesta. Vitutti mutta tyydyin vastaamaan että ne on jo pois, kerroinhan jalkojeni olevan tavallista huonomassa jamassa. Avatessani vessan oven, kuulin kun Paula kuiskasi Terhille:”Nyt saattoi käydä niin, että tuli jumalauta luvattua liikoja tolle ukolle.”
Istuin mukavaan, puolimakaavaan asentoon ja naiset alkoivat tutkia kinttujani epäuskoinen ilme kasvoillaan. Varsin väkinäinen hymy kasvoillaan Paula ilmoitti koipieni olevan todellakin astetta huonomassa jamassa mutta ei hätää, he tekisivät kaikkensa. Jalkojeni juureen laskettiin perkeleellinen vati, jossa naikkosten kertoman mukaan oli suoloja ja parantavia yrttejä, niiden pitäisi auttaa kovettumia pehmenemään. Laskin jalkani liuokseen (joka muuten taisi sisältää jotain muutakin kuin yrttejä, ainakin ripset kärähtivät ja silmät valuivat vettä ihan solkenaan) ja naiset nousivat ylös mennäkseen sivuhuoneeseen, ilmeiseti tekemään kriisiajan suunnitelmaa. Eivät ehtineet kuin ovelle kun kuului ryystävä ääni ja jalkani olivat imaisseet koko myrkkykeitoksen sisäänsä. En muistanut kertoa että minulla oli vallan saatanan atooppinen iho, jopa niin paha etten voinut kesäaikaan kulkea kaupungilla laisinkaan. Erehdyin kerran ja ensimmäisen terassin osuessa kohdalleni, ihoni imaisi koko terassillisen tuoppeja ja grogilaseja tyhjäksi. Ravintolan asiakkaat katselivat tapahtumaa monttu auki ja minä lyyhistyin kadulle jokellellen omituiselta kuulostavaa ilosanomaa. Näin kävi nytkin, naiset nipistelivät toisiaan varmistuakseen siitä, että olivat varmasti hereillä. Kasvot punaisina he painelivat takahuoneeseen ja armoton supina kuului oven takaa.
Naisten saapuessa takaisin, aseistus oli vaihtunut järeämpään kaliiberiin; Paula piteli käsissään rälläkkää ja Terhillä oli melko helvetin karkealla paperille varustettu nauhahiomakone. Naiset katsoivat kysyvästi minuun ja minä kannustin heitä heittämällä puukon kohti jalkaani, josta se kimposi nurkkaan terä katkenneena. Meikäläiselle heitettiin kuulosuojaimet ja saatuani ne korvilleni, naiset kävivät kuin valkyyriat jalkapohjieni kimppuun. Feng -shui tunnelma katosi silmänräpäyksessä koneiden huutaessa viimeistä päivää, kipinöiden lentäessä ja valkoisen pölypilven täyttäessä koko ilmatilan. Tunnin kuluttua rälläkästä oli laikka kulunut loppuun, nauhahiomakoneen paperista vain muisto jäljellä ja naiset aivan hiestä märkiä. Minun kävi heitä sääliksi, ihan totta ja aikuisten oikeesti.
Siitä tuli pitkä ja hikinen päivä, kokeiltiin lekaa ja kiiloja, polttoleikkauspillejä, pyydettiin papilta apua ja otettiin viinaa nestehukan torjumiseksi. Paulan mieskin kävi kokeilemassa rajojaan. Ei auttanut vaikka äijä oli Puolustusvoimilla kapiaisena ja oli tuonut tullessaan pioneerien varikolta pöllimäänsä aniittia, ei se räjähdysaine jalkapohjiini tehonnut mutta likkojen vastaanotto meni perin huonoon kuntoon. Eteisestäkin paloivat bambupuskat ja nyt oli sissin keksittävä uusi piilo. Yhdessä vaiheessa Paula ja Terhi kiinnittivät kumpikin omat talonsa -  kuulemma hienoja omakotitaloja rauhallisella paikalla - saadakseen maksettua eräällä tunnetulle öljynporausyhtiölle kun se saapui paikalle järkyttävän kokoisten poriensa kanssa mutta tuloksetta. Omakotitalot siirtyivät pankin omistukseen ja jalkapohjani eivät olleet kuin vähän kiilloittuneet. Kaiken kaikkiaan laskin 48 eri ammattialojen yrittäjää aina kuvaveistäjistä ihmeparantajiin, mutta kukaan ei onnistunut saamaan mitään näkyvää aikaan.
Tunnelma oli surkea mutta tässä kohtaa minun on nostettava hattua naisten yrittäjyydelle ja peräänantamattomuudelle. Lopulta, illan alkaessa jo hämärtymään ja voimien ollessa naisilta lopussa, paikalle saapui Terhin mummo. Tuo vanha teräsmuori oli kapinan aikana itsekin harrastanut kyseistä tointa ja tiesi mistä oli kyse. Hämmästykseni oli suuri kun tempaisi takkinsa taskusta viimeistä huutoa olevan älypuhelimen ja äyskäisi sinne että alahan tulla. Pian paikalle saapuikin vanha ukko, ulkoisesta habituksestaan päätellen viime vuosisadalta. Hän otti pienestä nahkasalkustaan ääniraudan ja löi sillä jalkapohjaani kuunnellen soundia. Taottuaan äänirautaa useaan eri kohtaan, hän murahti hyväksyvästi ja piirsi kumpaankin jalkapohjaan tussilla ruksin, hieman kantapään keskikohdan etupuolelle. Sitten hän otti lapsellisen pienen vasaran, sellaisen nukkekotikokoa olevan ja samaan settiin kuuluvan taltan. Yksi lyönti kumpaankiin ruksiin ja kovettumat tippuivat kuin taikaiskusta. Voitte arvata ttä hämmästys oli suuri. Ukko myhäili tyytyväisenä meidän kaikkien osoittaessa kiitollisuuttamme. Paulan kysyessä ukolta paljonko hän oli velkaa, ukko kertoi salaperäinen ilme kasvoillansa tyytyvänsä juuri irroittamiinsa kovettumiin. Pidin ukkoa ihan pimeenä mutta ajattelin että omapa on asiansa. Itse annoin kaikki rahani Paulalle ja Terhille, saisivat ainakin pari viikkoa punkattua yömajassa kun ne talotkin meni alta. Kiitin naisia ja ukkoa ja lähdin kotiin.
Olin nyt aamuyöstä koneella ja surffailin netissä kun silmiini osui eräs linkki joka johti tuonne darkwebin puolelle ja pimeän kaupan tyyssijaan. Siellä oli menossa helvetillinen huutokauppa; joku suomalainen ukko oli myymässä kaivos - ja öljyalalle poranterien kärkiin asennettavia paloja jotka kestäisivät mitä vain. Lataamassaan mainosvideossa ukko näyttää kuinka timanttinen porankärki menee aivan paskaksi kohdatessaan kovapalan eli kovettuman, toisin päin taas kovettumalla varustettu poranterä menee timanttiin kuin veitsi voihin. Mukana on myös lyhyt klippi kahdesta juovuksissa olevasta eräoppaasta, jotka räimivät kipinöitä juuri ostamillaan tuluksilla. Örveltävät että vaikka ovat pienet tulukset niin metristä kipinää pukkaa eikä kulu sitten millään helvetillä. Niin, ukon pystyyn pistämässä huutokaupassa viimeisin huuto tuli eteläamerikkailaiselta, kaikkien tuntemalta öljy - yhtiöltä ja se oli suuruudeltaan 128 miljoonaa. Voi perkele kun olisin tiennyt käveleväni miljoonien päällä niin olisin uhrannut loppuelämäni jalkapohjilleni, tai paremminkin niiden irroittamiseen. Siellä ne rakkaat jalkapohjat kohta tunkeutuvat neitseelliseen maaperään jossain päin maailmaa ja toiset sen kun vaan rikastuvat. Pedikyristeille sen verran, että te teette tosi hienoa hommaa vaikka ei se varmaan ole aina niitä miellyttävämpiä. Mulla on nyt tosi pehmeet jalkapohjat, niin pehmeet että täytyy istua hiljaa paikoillaan, ainakin tää päivä.

 

Vesipesijä ja peruttuja vuoroja
Elo 22. 2012
Jumalauta, nyt ne ovat sen keksineet! Vesipesijän jalon ammattin, tuon haasteellisen ja perin kostean työn. Kyseessä on kyllä vanha ammatti, jonka tekemisestä vastasivat ennen jätevedenpuhdistamot mutta nopeakätisille oli (ja näköjään on vieläkin) tarjolla työtä myös yksityisellä puolella. Katselin tuossa aamulla kun eräs rekryfirma haki kyseisen ammatin taitajaa palvelukseensa. Nimi on näköjään virallistettu ja työ on tavallaan keksitty uudestaan. Koska olen vanha kuin taivas, olen tuota jaloa ammattia kerinnyt harjoittamaan minäkin nuorena miehenä kun liikkeet olivat vielä kohtuullisen nopeat. Ennen vanhaan se olikin perseestä, ihan käsipelissä kuulkaa eroteltiin paskaiset molekyylit puhtaista pikku pikku pinseteillä. Oli siinä tajuton ronkkiminen, ei tarvinnut olla kuin kymmenen litran ämpäri niin jo meni pari kuukautta. Tietysti hommaan oppi ja jos lapanen heilu oikein ahkeraan, saattoi kuution vettä pudistaa parissa viikossa mutta se oli siihen aikaan maksimi. Kyllä oli iltaisin nakit ja silmät turvoksissa kun koko päivän oli tuijottanut kuraämpäriä.
Sitten tulivat alkeelliset teollisuuskoneet, siinä työntekijä sukelsi koneen rumpuun ja kaveri laittoi koneen pyörimään. Siinä sitä sitten pyörähdeltiin kilpaa paskaveden kanssa, pyydystäen puhtaita vesimolekyylejä puoliläpäisevästä kalvosta värkättyyn haaviin. Tosin tässäkin hommassa silmät olivat kovilla johtuen sen aikaisista pesuaineista - niistä, jotka nykyluokituksen mukaan saisivat pääkallon kuvan kylkeensä ja ne kärrättäisiin vilkkuvalojen saattelemana Ekokemille. Ennen oli ennen, siellä sitä kieputtiin rummussa ja siinä oli kyllä mukavatkin hetkensä; kaveri kun oli vittumaisella tuulella ja väänsi linkouksen tuonne 24 000 kierrokseen minuutissa, niin siinäpä oli vallan hauska homma osoittaa olevansa mies ja heiluttaa lasisen täyttöluukun läpi kaverille (tämä kuului pelin henkeen). Sitten tulivat pienemmät teollisuuskoneet, joiden sisään ei tarvinnut enää sukeltaa vaan puhtaan veden erottelu tehtiin poistoputken kautta. Poistoputki oli halkaisijaltaan 80 senttiä ja sen yläpinnassa oli pitkä aukko, sellainen josta pää ja kädet mahtuivat sisään. Pää painettiin poistoputkeen näköhavainnointia varten ja käsillä napattiin molekyylit kiinni. Tästä syystä meikäläisen korvanlehdet ovat aivan sairaasti taipuneet alaspäin, monen vuoden ajan veden virtaus on taivuttanut lätkät kokolailla kalloon kiinni. Syy, minkä takia tulen erinomaisesti juttuun beagle - ja suomenajokoirien kanssa; ne kun pitävät lajitoverinaan hämmästyttävän yhdennäköisyyden vuoksi. Nythän poistoputket ovat pienempiä ja vesi tulee liruttamalla eli ei paljon haastetta, tosin sitä on koitettu kompensoida erottelun yhteyteen lisätyllä matonpesulla ja koneen hoidolla. Ainahan siinä käy niin, että kun hullu joutuu muistojensa valtaan, niin niitä on pakko verestää jotenkin.Tunnelmoiden minäkin saapastelin paikallisen jätevedenpuhdistamon tuloputken päähän aamuyöstä, grillipihdit kädessäni. Tunnin päästä luovutin, ei ole vanha entisensä ja niinpä jouduin polttamaan vaatteeni ja makailemaan klorite - kylvyssä alun kolmatta tuntia ennen kuin tunsin itseni edes jotenkin puhtaaksi. Ei muuten uskoisi kuinka tuollainen kylpy saa vanhan nahan menemään ryppyyn, koko iho näytti aivan samanlaiselta kuin vehkeeni.
Pljon on kirjoiteltu myös siitä kun työvuoroja on peruutettu sateen takia. Kurja juttu jos työntekijälle ei makseta palkkaa vaikka pitäisi. Lohdutukseksi voin sanoa että hakeutukaa rakennusalalle, siellä ei tuota sääntöä totisesti tunneta. Ei peruta työvuoroa vaikka vettä tulisi miten paljon, parhaimpana esimerkkinä voin sanoa että eräällä tutkimuslaitoksen työmaalla satoi rankasti. Kyseessä oli saneerauskohde, joten laitos oli toiminnassa ja koska vettä tuli perkeleesti, tulivat hydropuolen tutkijat ulos tekemään sadevesimäärän mittauksia hienoilla ja tarkoilla laitteillaan. Tulos oli 2.864 557 pisaraa neliösentille eli käytännöllisesti tulva ylhäältä alaspäin. Huomautimme tästä asiasta mestarille juuri todettuun tutkimustulokseen vedoten, jolloin mestari vain tuhahti: “Poikain mittarit on rikki, eihän siellä käy kuin kostea tuuli.” Turha sanoa että märkiä oltiin kymmenen tunnin työpäivän jälkeen. Toki minulta on peruttu monia, ellei peräti satoja työvuoroja mutta perumiset ovat  lähinnä johtuneet ulkoiseen habitukseeni kohdistuvista mielivaltaisista päätöksistä. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet sellaiset syyt kuin eihän sua jumalauta voi tuon näköisenä viedä ihmisten ilmoille, etkö sää tajua että tää on myös asiakaspalvelua - ihmiset pelkää sua ja tuttu on myös lause; jessus noita sun silmiäs, etkö sä voi vähän hillitä sitä iltajuomistas? Saattaapa noissa olla perääkin, mutta tuo on tapahtunut aikoja sitten, silloin vielä kun olin nuori ja hullu. Nythän en edusta kuin tuota jälkimmäistä. Myös vaatteideni takia minulta on peruttu työvuoroja, eivät ole työnantajat aina käsittäneet tiukkaa taloudellista tilannettani, ei silloin hypätä alvariinsa haalarikaupassa ostamassa viimeistä huutoa olevia suojavarusteita. Niinpä housuni ovat  koostuneet lähinnä Länsirannan miehen etunimeä kantavasta teipistä sekä lantiota kiertävästä johtovyyhdestä - määrästä jolla olisi kepeästi sähköistänyt yhden omakotitalon. Sama perumisperuste on koskenut myöskin paitojani (jäljellä resorit kaulassa ja hihansuissa), kenkiäni (kätevä ottaa varpailla nauloja pohjan puuttuessa) sekä pipojani (on se varmaan joskus ollut valkoinen). Toisaalta itsensä paljastelua ei katsota niin pahasti, tästä esimerkkinä rakennuksilla kuuluisa “Putkimiehen hymy”. Heillähän on hyvät tienestit ja ovat näin ollen pääsääntöisesti hyvin ravittuja. Jostain kumman syystä heillä on kuitenkin pakonomainen tarve (vaikka putkarit ovat todella mukavaa porukkaa) ostaa numeroa liian pienet housut ja näin heidän B - rappunsa vakoa paistaa lähes poikkuksetta kymmenien metrien päähän. Vanhat konkarit tuppaavat hymyilemään reilusti, etten sanoisi nauraa räkättämään - nuorempien tyytyessä kainoon ja viattomaan hymyyn.
Jep, tämä aamu oli vanhan muistelua, enää kun ei tapahdu oikein mitään. No ei varmaan kun on linnoittautuneena kaiken vapaa - aikansa neljän seinän sisään. Ei oikeasti jaksa lähteä minnekään ja on sitä tällekin vapaapäivälle noita pakollisia virasto - ym. kuvioita ihan tarpeeksi. Muistakaa hymyillä sekä edestä että takaa ja katsoessanne taivaalta tippuvia pisaroita muistakaa se tosiseikka ettei siellä sada vaan käy kostea tuulenhenkäys. Hyvää ja menestyksekästä päivää. En tiedä meniskö sitä teippaileen housujaan kun kohta tarvitsee taas lähteä….

 

Syksy on saapunut: lintutappeluja ja ufoja
Elo 21. 2012
Ei kuulu aamulenkillä enää iloinen viserrys vaan on hiljaista. Pienet liekit loimottavat puiden oksilla lintujen yrittäessä pitää itseään lämpiminä pienten nuotioiden avulla, isoimmat ovat raahanneet oksille tyhjiä tonnikala - ja ananaspurkkeja pienempien tyytyessä juomapullon korkkeihin. Niissä ne polttavat lehtiä, roskia ja jotkut hullut omia pesän rakennustarvikkeitaan eli huonekalujaan. Syy tälläiseen käytökseen löytyy käyneistä marjoista joita toiset niistä vetävät yli kohtuukäytön rajojen. Päihtyessään ne örveltävät ja lehahtavat vittuilemaan jonkin toisen oksan nuotioporukalle jolloin tappelu on valmis. Hetken aikaa ilmaa on sakeana sulkia ja höyheniä mahdottoman, örveltävän äänen halkoessa ilmaa. Tästä luonnottomasta käyttäytymisestä saadaan syyttää amerikkalaisia TV - sarjoja joita nämä siivekkäät tuijottavat lasin takaa kaiket illat. Myös meidän asuntomme olohuoneen ikkunan vesipelti täyttyy iltaisin kaikenlaisista lentäjistä mutta ne ovat siivosti sillä olen sanonut että jos rähäkkää esiintyy niin telkkari menee kiinni. Tarjoilen myös popcornia ja muita virvokkeita, tietysti maksua vastaan ja varikset ovatkin parhaita, ne tuovat rahaa ja muita kiiltäviä esineitä aina taskukellosta sellaisiin hopean värisiin pötköihin jotka surisevat - en tiedä mitä ne ovat. Jotenkin niiden täytyy liittyä naapuruston naisiin, he kun katselevat kaihoisasti meille päin varisten kiikuttaessa noita suriseva tappeja nokassaan, raakkuen rivosti ja esitellessään saalistaan. Sen tiedän, etteivät korpikylämme naiset erota metalleja toisistaan sillä sauvat ovat ihan jotain muuta kuin kultaa (niitä on jopa kumisia) mutta silti yhdessä luki: “Marjan oma kulta”.
Sitten ovat ufot, nuo tähtien väliset raggarit jotka halkovat aamuyön pimeää taivasta lentävillä jutuillaan jotka muuten ovat kaikkea muuta kuin lautasen mallisia - vain vanhemmat, meidän ajanlaskumme mukaan 50 -luvun alukset muistuttavat lautasia. Tämän valovuoden hitti näyttää olevan ovi - aivan oikein ovi - jonka malli on näköjään kopsattu verovirastojen standardimallisista uksista, syytä en tiedä. Joka tapauksessa ne lentelevät helvetillistä vauhtia ja todella matalalla, herjaten ja haistatellen toisilleen avaamalla postiluukun kommunikointia varten. Mukavaa porukkaa, joskus aamuisin joku niistä pysähtyy ja vetelemme nortit ns. elämänmuotoon koska ei voi sanoa mieheen sillä useimmat näistäkin perkeleistä ovat kaksitoimisia. Viihtyvät hyvin täällä korpikylän pimeällä taivaalla, ovat saaneet tietoonsa ettei valtiota pahemmin kiinnosta mitä näillä seuduilla tapahtuu joten tämä on tutkaverkon ulkopuolella. Siitä on väännetty kättä jo monta valovuotta että siirtäisivät kiihdytysajonsa pois talomme ohi kulkevalta suoralta. No ei ne sitä suoraa varsinaisesti käytä, vaan ilmatilaa tien yläpuolella. Meteli on joka tapauksessa saatanallinen, parhaimmat alukset pystyvät heittämään jo suoran puolivälissä poimuajoon ja silloin jytisee. Kerran meni koko hiekkatie rullalle läheiseen, kylämme halkovaan asfalttibaanaan asti ja siinä olikin aika talkoo saada se taas suoraksi. Jos joskus näette niitä ja pääsette jutulle, niin kannattaa kysäistä sattuuko olemaan “Trabaa” mukana. Se on Oortin tähtisumussa asuvan porukan tekemää tähtienvälistä pontikkaa ja voin sanoa että toimii. Maistuu ihan Santokselta ja vetää samaan tapaan irvistyksen päätteeksi ikenet valkoiseksi.
Myös kylämme raja - aidoista huomaa syksyn saapuneen (tämä meidän kylämme kun eristettiin muista ihmisistä jo 1900 - luvun alussa, syy epänormaali ja ei toivottu käytös). Rajalle on tuotu uudet, tehokkaat ja isommat valonheittimet, vartijat ovat saaneet uudet ja kiiltävät kiikarikiväärit sekä hienot, pääkallon kuvalla koristellut haalarit. Tuskin maltan odottaa Joulun aikaa, silloin sähköaitaan lyödään kaikki voltit ja ampeerit mitä Wattenfall pystyy tarjoamaan ja se hehkuu aavemaisen sinivihreänä. Pikkujoulujen aikaan yötaivaan täyttää upeat valoilmiöt kun joku onneton horjuu aitaa päin tullessaan firmansa pikkujouluista. Palaneen lihan käry muistuttaa tulevasta kinkun paistosta. Toisinaan vartijat intoutuvat leikkimään kanssamme vanhaa, “Viimeinen pari uunista ulos” - leikkiä ja silloin on tosissaan juostava, muutoin 7.62 - kaliberin luoti napsahtaa selkäruotoon tavalla, joka aiheuttaa muissa kanssaihmisissä naurunremakan ja uhrissa se aikaan perkeleenmoisen virnistyksen (tai irvistyksen, en tiedä kun ei vielä ole omalle kohdalle osunut). Aitojen - joita kulkee kaksi vierekkäin - välistä otetaan pois sudet, jotka ovat jolkotelleet siellä nälkäisinä koko kesän. Syy tähän on se, että talvisaikaan hankien ollessa korkeat, pakoyritykset yleistyvät ja ihmiset koittavat hypätä aidan yli (ei muuten ole kukaan onnistunut). Niinpä talveksi aitojen väliin päästetään lauma ulosottomiehiä sekä TV - lupatarkastajia, jotka väsymättä kiertävät kehää vaaniessaan uhria jonka voisi repiä kappaleiksi - lompakkoa ja tilitietoja myöden. Harjaantunut silmä erottaa kyllä ne valkoisena hohtavista haastelapuista, mutta aitojen väliin ei silti parane joutua sillä se on menoa. Ei jää perikunnalle edes sandaaleita perinnöksi, kaikki realisoidaan velkojen peitoksi.
Näin se syksy tulee korpikyläänkin, ihmiset vetäytyvät majoihinsa ja alkaa kätilöiden lomakausi. Täällä kun ei juur muuta tekemistä ole kuin paaksata joten kesäkuun alusta lähtien täältä kaupunkiin vyöryvät tilausajot pitävät kätilöt kiireisinä kesäkauden. Niinpä he ovat sopineet valtion ja täkäläisen sairaanhoitopiirin kanssa pitävänsä lomansa näin syksystä. Saavat kuulemma korotettua lomarahaa koska joutuvat kiskomaan kahjoja maailmaan koko kesän. Taidan tästä kanssa juoda vielä kahvit ennen maailmalle lähtöä ja maistaa sienisalaattia jonka tein eilen itse poimimistani sienistä. Ryöpätä en osaa joten hakkasin ne pieneksi ja laitoin mukaan vähän sipulia. Surullisen näköisiä sieniä, tummia ja suipot lakit. Katsoessani sienikirjasta niiden kuvaa (halpa kirja, pelkät kuvat ilman tietoa sienestä) niin siinä alareunassa oli kolme ristiä. Tarkoittaako se että niitä tarjotaan myös kirkollisissa piireissä, esim. seurakunta - ja rippileireillä? Minä kun en ole oikein hyvä noiden sienten kanssa. Jos viittitte vastata niin tietoa otetaan kiitollisena vastaan. Mukavaa päivänjatkoa vaan kaikille.

 

Ylensyömisestä seuraa Intialainen köysitemppu
Elo 20. 2012 |
Kyllä, niin siitä seuraa. Muutenkin on tänä aamuna kiire ilman mitään ylimääräistä. Tein perinteiset kun vapaapäivä kerran oli eli söin koko päivän. Ei, en kärsi paino - ongelmista, vaan voin käytännöllisesti katsoen syödä koko ajan lihomatta lainkaan sillä elimistöni on varmasti jonkun eläimen. Aamuseitsemästä iltayhteentoista kävin jääkaapilla sen verran useasti että jouduin välillä rasvaamaan saranoitakin niiden kuumenemisen vuoksi. Seurauksista sitten kärsittiin tänä aamuna köysivyyhden merkeissä. Sitä tuli ja tuli, soittelin välillä maamme johtaville pehmopaperivalmistajille, kehoittaen heitä ottamaan paperikoneista kaikki tehot irti ja soittamaan työväen takaisin kesälomilta sillä nyt tarvittiin sitä kuuluisaa yhteishenkeä. Köysivyyhden alkupäähän painoin taipuisan pillin, jonka nokkaan kirjoitin viestin: “No se on minä vaan morjes, taas tuli syötyä astetta enemmän ja nyt tätä jatkojalostetta tulee sinne teidän laitokselle jonkin aikaa huomattavia määriä. Vääntäkää patoluukut auki ja kaikki miehet kannelle, pian python kurkkaa putkesta”. Tämä on käytännöllinen konsti sillä alkupään saapuessa puhdistuslaitokselle, taipuisa pilli ponnahtaa pystyyn ja työntekijät havaitsevat esiin levittäytyvän viestini.
Ensimmäinen, joka näkee viestini lepattavan pillin nokassa kuin piraattilaivan lippu, painaa seinässä olevaa paniikkinappulaa ja sireenit alkavat helvetillisen ujelluksen. Kaikki miehet ja melkoinen joukko laitoksen ohi omalle työpaikalleen kävelevää porukkaa syöksyy laitoksen uumeniin, tehden kaikkensa katastrofin estämiseksi. Huudot täyttävän ilman ja venttiileitä avataan, muutama kokenut konkari kaivaa kaapista pitkät ruoskat, jolla tuo peto saadaan pidettyä kurissa. Altaan vesi kohisee ja kuplii, rikinkatku täyttää ilman. Heikoimmat sortuvat nähdessään ja haistaessaan pedon, sillä se kuin suoraan helvetistä sen tuijottaessa punaisilla silmillään (jotka muuten ovat puolukat, söin puolukkahilloa kaalikääryleiden kera) vartalon huojuessa puolelta toiselle. Taistelua käyvät miehet eivät ehdi eivätkä uskalla laittaa tupakaksi räjähdysvaaran ollessa käsin kosketeltava. Mitä sitä turhaan leikkii hengellään, pythonin kesyttämisessä on jo tarpeeksi. taistelua kestää useita tunteja eikäs sitä helpota yhtään putkesta putkahtelevat pythonin poikaset, about metrin mittaiset ärhäkät perkeleet. Nekin vaativat kokenutta kättä alistuakseen laitoksen ukkeleiden tahtoon. Lopputiimellyksessä laitoksen putkisto on kovilla, ne joutuvat selviytymään paperimäärästä joka puustoksi muutettuna vastaisi noin kolmeakymmentä hehtaaria sademetsää. Viimein taistelu hiljenee, enää kuuluu raavaiden ja rapaisten miesten itku isossa hallissa.
Jep, ja muutenkin meni aamu putkeen. En tiedä mitä tuolla eräällä tutulla pelitalolla on meikäläistä vastaan mutta joku kaihertaa ja pahastii. Rahansiirto pelitilille käy todella sutjakkaasti sillä minun miettiessä paljonko uhraisin vähäisistä varoistani kansanterveydelle, näyttöön tulee ilmoitus että rahansiirto suoritettu onnistuneesti. Jahas, sitten vaan pelaamaan. Olen hurahtanut vedonlyöntiin, pitkään sellaiseen. Painelen hakasia mitä epätodennäköisimpien tulosten kohdalla ja herjaaminen alkaa; ” Kertoimet ovat liian suuret”. No miksi laittaa sellaisia vaihtoehtoja jos ei ole varaa maksaa epätodennäköisyyden sattuessa ja toteutuessa? Siispä rukkaan valintoja muutamalla normituloksella ja saan pelini hyväksytysti sisään. Tyytyväisenä itseeni ja omaan hulluuteeni, odotan kiihkeästi tulosten julkistamista. Sitten kun aika on otollinen, yritän kirjautua taas sisään tarkistaakseni tilanteen mutta ei, eihän sinne pääse. Tällä kertaa on kuulemma koneeni asetukset päin helvettiä vaikka en ole niitä muuttanut piiruakaan sitten viime käynnin. Niinpä en tiedä mikä on tilanne; olenko miljoonikko vai entistäkin pers’aukisempi. Tosin tämä antaa kahjolle mahdollisuuden haaveiluun; kuvittelen että kyseinen instanssi on pimittänyt tahallaan näitä tietoja yllättääkseen minut positiivisesti pankkiin mennessäni. Ei syrjäkylien pankeissa ole valmiina punaista mattoa joten aikaa on pelattava. Illalla, juuri ennen pankkien sulkemisaikaa päätän käydä nostamassa vähäiset roponi saadakseni seuraavana päivänä kahvia maailmalla. Nousen autosta ja voi! Torvisoittokunta aloittaa pirun pirteän marssin ja punainen matto potkaistaa suoraksi paksumahaisen pankinjohtajan toimesta. Kukkapuskaa toisensa jälkeen tuupataan syliin iloisten saatesanojen myötä. Itseasiassa kukkia on niin paljon, että lähiseudun mehiläistarhan ampiaiset ajavat meidät sisälle mutta ei tunnelmaa latista; kahvia ja kakkua kuluu ennätysmääriä sijoitusvinkkien kimpoillessa seinistä. Olen onnellinen.
Sitten totuus; ajaessani maailmalta väsyneenä ja murheellisena kotiinpäin joudun hiljentämään edessäni junnaavan traktorin perään. Katsahdan vasemmalle puolelleni ja näen pankin, jonka henkilökunta ryntää ulos perkeleelliset kivet käsissään. Pian on ilma sakeana kiveä jotka rummuttavat ei niin sileää Ransun kylkeä, osan helähtäessä sivuikkunasta sisään ja suoraan klyyvaariini tehden vallan erinomaisen kipeää. Pankinjohtaja karjuu megafoniin; “Kurvaa tänne senkin säästäjän irvikuva, sulla on taas tili pakkasella ja muitakin hoitamattomia asioita” Kiihdytän vertavaluvan nenäni kanssa pois paikalta ja nyyhkytän niin voimallisesti, että imaisen huulien välissä olleen norttini syvälle nieluuni missä se polttaa pesäpallon kokoisen rakon.
Näistä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta toivotan teille hyvää ja antoisaa päivää. Tuo yllämainittu on minulle normaalia arkipäivää eikä se pysty minua lannistamaan, siihen on tottunut. Niin, muistakaa säästää ja pelata, ties vaikka voisitte jättää työnteon kokonaan.

 

Rakas sänkyni (Asylum - mallisto)
Elo 19. 2012
Nukuin kokonaista kaksi tuntia, “päikkärit” jotka erovat tavallisten ihmisten lepotiloista radikaalisti. Muiden nukkuessa rauhallisesti ja ladatessa akkujaan, meikäläinen heittelehtii hikisenä ympäri sänkyä mutta uskokaa tai älkää, se on minulle lepoa. Sänkyni on laadukas, se on vanha ruumiinavauksissa käytetty rosterinen pöytä ja oikein mukava lepuutella väsyneitä raajojaan. Tyynynä käytän Destia - tyyppistä betoniporsasta koska olen havainnut sen tukevan hieman paperinarua vahvempaa niskaani mukavasti. Se on minulle rakas, painajaisöinä pyöreiksi pureskelemani kulmat muistuttavat minua niistä valvotuista öistä ja siitä, että minullakin oli joskus hampaat. Lisäksi tämän kivisen tyynyni yläreuna on karheapintainen, sen alunperin sileäksi liipatun pinnan ovat syövyttäneet ne tuhannet vuodattamani  kyyneleet. No ei ne kyyneleet sinänsä, vaan sen porun mukana kyynelkanavia pitkin poistuneet lääkejäämät, nuo infernaalisen jykevät liuokset. Käytin aiemmin normaalia tyynyä mutta se alkoi aina itkiessäni em. syistä johtuen savuta, saaden palovaroittimen huutamaan hullun lailla. Myös peitto on minulle rakas, se on eräältä isolta räjäytystyömaalta kulkeutunut (raviurheilupiireissä käytetty verbi; kulkeutua) “täkki”, täkkäykseen eli sirpalesuojaukseen käytetty catepillarin renkaan suikaleista koottu matto. Isoja renkaanpaloja yhdistävät ja koko hoidon kasassa pitelevät, rannetta vahvat kettingit pitävät yöllä kotoisaa kalketta sängyn reunaa vasten aina kun käännyn kyljelleni.
Sängyssäni on myös valmiina johdotukset shokkihoitoja varten ja toisinaan, usein syntymäpäivänäni annan itselleni sellaiset tällit ettei mitään rajaa. Tuon sinertävän valokaaren lennättäessä minut kohti kattoa, lisään kaukosäätimestä voltteja ja niin nuo Wattenfallin säkenöivät sormet pitävät minut kauan ilmassa, koen lentäväni. Rämähtäessäni takaisin metalliselle vuoteelleni, lentounelmat kaikkoavat huomatessani silmieni porisevan kuin kananmunat kattilassa. Joka kerta kysynkin itseltäni; pitikö taas väntää kahvat kaakkoon?
Sängyssäni on myös lepositeet ja niiden tarkoituksella vittumaisen karheaksi tehty pinta on aina kiehtonut minua. Katsellessani niitä, pohdin aina että kukahan sairas äpärä on viitsinyt värkätä tälläiset keskiaikaiset remmit, elämmehän 2000 - lukua emmekä pimeitä vuosisatoja. Nyt puhuin paskaa, kaikki ne vuosisadat jotka olen elänyt (sillä minä olen vanha) ovat olleet enemmän tai vähemmän pimeitä. Ei ole lääketeollisuus kyennyt vastaamaan haasteeseen ja nyt se onkin tulossa Veikkauksen pitkävetokohteeksi. Nimittäin se, pystyykö lääketeollisuus keksimään minulle toimivan lääkityksen ja jos pystyy niin koska? Vetokohteina ovat myös sivuvaikutukset ja sivullisten uhrien määrä. Kannatta pelata kestona, kertoimet ovat aivan vitunmoiset.
Näin, tälläinen oli rakas sänkyni ja syy miksi halusin jakaa tämän kokemuksen oli se, että aina herättyäni aivoni ovat siirtäneet kalenteria eteenpäin ja herätessäni luulin olevan maanantaiaamu. Niinpä tuttuun tapaan aamutoimien jälkeen astelin koneen ääreen aloin kirjoittaa - minut on ohjelmoitu niin. Joka ainoa teksti on syntynyt klo 03.30 - 06.15 välisenä aikana pois lukien ne harvat vapaa - aamut, silloin sallin itselleni muutaman tunnin myöhästymisen. Kärsin siitä, lähinnä taloudellisesti koska tässä eräskin aamu olisin saanut 400,- euroa jos olisin käynyt vetämässä erään onnetoman sielun auton ojasta. Mutta ei, aivoni sanoivat että istuhan poika perkele siinä jakkaralla ja koita pistää niihin nakkeihisi vauhtia jotta jouluksi jotain syntyy.
Nyt, katsoessani ikkunasta ulos kohti hämärtyvää iltaa, aivoni käskyttävät minua menemään nukkumaan - onhan ilta. Protestoidessani että älkää nyt jumalauta, juurihan heräsin, aivoni haistattavat pitkät *köh köh* eivätkä anna periksi. Niinpä menen nyt heittelehtimään, herätäkseni taas parin tunnin päästä. En kuitenkaan usko että kirjoitan ennen aamua, sillä ajattelin teipata käteni poskiini kiinni - ihan huvin vuoksi ja sormenpäideni takia. Ne ovat rakoilla. Palorakoilla. Hyvää yötä.

 

Hikinen lauantai; YT - neuvottelut Demonien kanssa
Elo 19. 2012
Kiitos teille naiset, eilisaamuisen tekstin jälkeen aivoni olivat niin hurmoksessa ja hyperaktiivisessa tilassa, että pystyin vaivatta siirtymään laajempaan tietoisuuden tilaan. Pyrin välttämään aina parhaani mukaan tähän tilaan joutumista julkisilla paikoilla, syystä että se näyttää sivustakatsojasta aika helvetin oudolta. Kun tuo harmaa massa pääni sisällä alkaa tuottamaan mielikuvia teistä ja varsinkin eiliseen tekstiin liittyen teidän rinnoistanne - minua ei pitele mikään. Hyperaktiivisessa tilassa huojun, tuijotan eteenpäin kuolan valuessa suupielistä eikä puoliavoimena olevasta suusta kuulu kuin yhtäjaksoista, kovaa oooooooo - ääntä, vieläpä melko voimakkaan vibraton värittämänä. Kohtauksen ollessa voimakkaimmillaan, huuto muuttuu ojoijoijoijoi - karjahteluksi ja alan puristelemaan itseäni kasvoista, taivutan molemmat jalkani niskan taakse ja kierin tässä asennossa ympäri kämppää. Nuorena miehenä oli hyvin rakastunut erääseen tyttöön ja saadessani ekoilla treffeillä pahaksi onnekseni tämän kohtauksen, hän löi minua lapiolla päähän ja ilmoitti lähtevänsä kotiin munkkeja paistamaan. Romanssi oli siis sangen lyhyt, minä jäin kierimään kuin perkele ja hän lähti vääntämään leipomustuotteita. Se oli asia, jota nuori (ja jo silloin todella vajavainen) mieleni ei pystynyt käsittämään.
Mutta asiaan; tuossa tilassa saan parhaiten minua riivaaviin demoneihin (Ne kaikki 12 demonia - et halua tätä omalle kohdallesi ) ja kykenen kommunikoimaan niiden kanssa. Käytiin ns. YT - neuvottelut ja koitettiin päästä jonkinlaiseen sopuun riivauksista ja niiden kestosta, ne kun ovat äityneet näin kesän tultua todella ärsyttäviksi. Kaikki halusivat luonnollisesti lisää valtaa ja ilmoittivat ykskantaan että minun omaa aikaani supistettaisiin rankasti. Valittelivat myös että vien heiltä kaiken huvin kun en enää liiku niin paljon kylillä, ei ole mitään ideaa paiskoa jätkää pitkin kämppää jos kukaan ei ole näkemässä. Käytännön tasollahan tämä jatkuva riivattuna oleminen tarkoittaisi hoitoon joutumista melko nopeasti ja ties kuinka pitkäksi aikaa. Toin tämän seikan julki ja muistutin vielä siitä, että riivattuna oleminen lakkaa siihen kun kroppa on täynnä jykeviä lääkkeitä ja punkan ympärillä pyörii parhaimmillaan neljäkin pappia viskomassa vihkivettä, mölisten samalla latinankielisiä manauslitanioitaan. Tämän kuultuaan demonit yrittivät päättää kokouksen tyylilleen uskollisena; Harom ja Eberias tekivät yhteistyötä minkä seurauksena välillä leivoin itseäni turpaan ja hetkeä myöhemmin seisoin koko kroppa jäykistetyneenä. Kaikki muut tekivät omat manööverinsä siinä välissä ja lopuksi Torbeal pompotti minua pitkin tonttia noin tunnin ajan. Kestin röykyytyksen kuin mies ja ehdotinkin demoneille seuraavaa ratkaisua; hypätään porukalla Ransuun ja kahautetaan paikallisen mansikanviljelijän pakeille niin kerron loput siellä.
Näin tehtiinkin, minä puikoissa ja demonit päässäni riehumassa. Ajomatka oli sangen töyssyinen Abageddonin yllyttäessä minua kokeilemaan Ransun maastoajo - ominaisuuksia täydessä vauhdissa. Siinä sitten mentiin ensin luiskasta alas ja tienvarsiryteikön läpi lenkkipolulle sammaleen ja pellin kappaleiden lennellessä. Matkalla ohitettiin muutama lenkkeilijä ja Sabatiel pakotti minut avaamaan sanaisen arkkuni heille. Huusin sivuikkunasta minkä keuhkoista lähti, haukuin heidät ja heidän lenkkeilyvarusteensa alimpaan helvettiin käskien samalla painumaan muualle sitä ylikokoista persettä juoksuttamaan. Koitin laittaa hiki päässä demoneille vastaan mutta turhaan, meno sen kuin yltyi. Labbas vinkkasi että minullahan on kokonainen pullo Masinolia penkkien välissä joten eiköhän oteta huikat? Sanoista miestä, sarvesta härkää ja niin tyhjeni Masinol - lesti kertahuikalla. Ikenet valkoisena ja silmät tuhannen punaisena koitin pysyä ladulla jota tuskin enää näin. Rukoilin ja pyysin demoneita lopettamaan, meillä oli vielä hommia tiedossa eikä tätä menoa päästäisi ikinä perille vaan päädyttäisiin jonkin petäjän kylkeen. Kar’asas :lle petäjän kylki sopi enemmän kuin hyvin, mitä isompi sen parempi ja mieluummin vielä vähän enemmän vauhtia jos tästä rakkineesta vain sai irti niin hyvä. Vasta nieltyäni Etelä - suomen maantiekartaston ja melkein tukehduttuani siihen, demonit rauhoittuivat loppumatkan ajaksi.
Saavuttiin mansikkafarmarin luo, joka - Luojalle kiitos - tietää näistä minun henkisen puolen ongelmistani. Hänen katselleessaan Ransun savuavaa olemusta ja haistaessaan minun Masinolin katkuisen hengitykseni, hän ei hämmästynyt vaan totesi rauhallisesti.” On taas orkesteri ollut vauhdissa vai mitä?” Tyydyin vain nyökkäämään ja sytytin savukkeen vetääkseni pari henkosta ennen kuin esittelisin ideani tälle uutteralle farmarille. Kerroin ratkaisseeni farmarin tuholaisongelman, nyt ei enää tarvitsisi välittää variksista eikä muistakaan siivekkäistä jotka aiheuttavat tuhoa sadolle. Kerroin päässäni meneillään olevista YT - neuvotteluista ja nyt olisi päästävä jonkinlaiseen ratkaisuun, nämä perkeleet kun alkavat ottaa pattiin tosissaan. Tunsin pääni sisällä kuinka demonit kuuntelivat tarkkaavaisesti mitä aikoisin sanoa. Kerroin farmarille että voisin ilman mitään korvausta köyttää itseni mansikkapellon keskellä sijaitsevan metsäsaarekkeen korkeimpaan puuhun ja antaa sen jälkeen demoneille vapaat kädet. Ei taatusti olisi lintuja mailla halmeilla. Farmarille tämä sopi vallan mainiosti ja päätettiin tehdä testi heti kun kerran vauhtiin oli päästy. Taapersimme metsäsaarekkeelle, oikeastaan se ei käsittänyt kuin muutaman korkean lepän ja pari mäntyä, tarpeeksi kuitenkin että varisyhdykunta piti sitä tukikohtanaan. Kapusin korkeimpaan leppään sillä arvelin sen melko ohuen ja taipuisan rungon kestävän riivauksen rasituksen parhaiten. Varmuudeksi köytin itseni kahdella kuormaliinalla tiukasti runkoa vasten. Isännän katsellessa alhaalta karjaisin demoneille että antaa mennä pojat, näyttäkää mistä kunnon demonit on tehty!
Ensin oli melko normaalia; suustani nousi savua ja karjahtelin tavanomaisia hävyttömyyksiä, vasemman käteni yrittäessä hakata minua turpaan. Kuormaliinat kuitenkin tuntuivat pitävän hyvin joten aloin vittuilemaan demoneille etteivätkö ne parempaan pysty, kyllä oli helvetissä surkeita riivaajia kun mummonikin pieksi aikoinaan paremmin. Johan alkoi tapahtua; naamani vääntyi tuhannen rutulle ja suustani tuli sauhun lisäksi myös metrisiä liekkejä jotka veivät ripset ja kulmakarvat mennessään. Paskansin housuuni ja söin kaikki oksat mihin yletyin, huutaen samalla sellaisia törkeyksiä jotka saivat pikkulinnut tippumaan taivaalta. Samalla keinutin leppää niin rajusti että sen latva osui aina kaarensa päässä maahan. Lopulta sinkouduin vitullisen ilmalennon saattelemana naapurin pihaan ja siellä oli pahaksi onneksi asuntoesittely menossa. Jysähtäessäni tonttiin, kuulin kiinteistövälittäjä - reppanan kertovan monipäiselle ostajaehdokaskunnalle kuinka rauhallista täällä maalla on. Noustessani perkeleellisestä pölypilvestä verestävin silmin ja vaatteet riekaleina, väki pakeni kuistille. Vittuilin ensin latinaksi mutta sitten Sabatiel tajusi ettei kukaan läsnäolijoista tajua joten hän vaihtoi kotimaiselle. Kertoi minun olleen rakentamassa tätä rytöä eikä missään oltu menty niin alta lipan kuin tällä työmaalla. Suurimmaksi osaksi johtui siitä että naapurissa oleva mansikkafarmari oli täysipäiväinen juoppo joka nussi kaikkea mikä liikkui. Niinpä lähitienoon taloista ei liikuttu enää hämärän tulon jälkeen ja talot olivat varustettu vankoin ikkunaluukuin ja moninaisin lukkojärjestelmin. Lisäksi kehuin kiinteistövälittäjän persettä ja kerroin saaneeni mahtavat kyydit naikkoselta vaikka kuppa riivasikin nartun kehoa. Sitten Torbeal otti vallan, hypin talon katolle ja alas, tällä kertaa päälläni joten suustani purkautuva rienaus kuulosti katkonaiselta mutta siitä kävin hyvin selväksi talon huono kunto ja helvetilliset rasitteet joista välittäjä oli kierona ihmisenä pitänyt turpansa visusti kiinni. Lopuksi kourin talon emäntää ja lähdin pomppimaan mansikkafarmille päin.
Farmari oli seurannut omalta tontiltaan kohtausta ja kuullut rienaamiseni mutta ei ollut pahoillaan, hän ei ollut hyvissä väleissä oikein kenenkään kanssa. Itse asiassa hän oli hyvin kiitollinen, kaikki lähinaapurit olivat soittaneet hänelle poissaoloni aikana ja kertoneet muuttavansa täältä helvettiin mitä pikimmin. Olivat vielä kysyneet että eikövätkö entiset tulehtuneet välit olleet riittäneet kun piti palkata se hullu renkikin? Farmari kertoi myös naapureiden seuranneen kiikareilla mitä asuntoesittelyssä tapahtui. Lopulta kaikki hyvin, farmari sai rauhan niin naapureiltaan kuin tuholaisiltaan minun ja demonien käydessä kaksi kertaa viikossa riehumassa lepän nokassa. Tämä riittää demoneille - näin aluksi, syksyllä kuulemma tarkennetaan sopimusta. Lopuksi voidaan sanoa että jos Tupo - neuvotteluissa tulee hiki niin kyllä täälläkin paita kastuu.

 

Rinnat, nuo mainiot kaksoset vastaan EU
Elo 18. 2012
Nyt alkaa tapahtumaan rintaliivi,- tuulilasi - ja autoteollisuudessa, kiitos rintojen. Lisäksi tulee naisille rajoituksia ulkona liikkumiseen ja varsinkin kuntoilupohjalta suoritettuihin aktiviteetteihin. Heti kun Brysselin väellä lakkaa seisomasta ja saavat direktiivit kirjoitettua puhtaaksi, niin autolla ajaminen käy enemmän kuin haasteellisemmaksi (vanha termi vittumaisemmaksi, EU:n direkdtiivin 13477 /2001 datilae poistama sana muutettu haasteellisemmaksi). Tuo datilae - lyhennnys tulee sanoista Direktiivi alatyylin ilmauksista liittyen arkiseen elämään. Muutos ja v- sanan käyttö kiellettiin koska EU:n mielestä jokainen siihen kuuluva maa on hyvinvointivaltio eikä niissä ole sopivaa puhua tussusta tuohon sävyyn. Pyydänkin anteeksi että viljelen tuota vanhaa termiä melko viljalti, kielenkäyttö on peräisin perin haasteellisesta rakennusalasta sillä varsinkin talvisaikaan siellä on lähes kaikki haasteellista. Pelkkää haastetta, etten sanoisi. No joo, mennäänpä asiaan:
EU:n liikenneturvallisuudesta vastaava komissio on jo usean kesän painanut pitkää päivää eri kaupunkien terasseilla, tutkien noista aidatuista tukikohdistaan ilmeisesti tuopin pohjan läpi rintojen vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Eikä aiheetta, erään metallin jatkojalosteita tuottavan suuryrityksen mukaan heidän konserninsa tuotannosta 48% koostui daisareitten aiheuttamista peltikolareista, asiakkaina suurimmat autovalmistajat ja sitä kautta merkkihuollot. Läähätettyään ja kuolattuaan monta kesää tutkimustuloksia kerätessään, sekä kärsittyään vallan mahdottomista verentukoksista genitaalialueilla, komissio on päätynyt seuraavanlaisiin ratkaisuihin liikenneturvallisuuden parantamiseksi:
Kaikki ilo tapetaan, enää eivät naiset saa pukeutua seksikkäisiin ja kantajansa varsin iloisesta elämänasenteesta kertoviin rintaliiveihin, mikä on todellinen menetys sillä rinnat ovat niitä harvoja kauniita ja aivoja stimuloivia valopilkkuja mitä liikenteessä enää näkee. Nyt tilalle on suunnitteilla erilaisia, korvaavia malleja. Yksinkertaisin on ns. “Etelän korsetti” eli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuormaliina, joka kiristetään perkeleen tiukalle rintojen tasalle, tarkoituksena pakottaa rinnat vartaloon kiinni. Sitten kun mennään D - kupin ja vieläpä DD- kupin ohi pitkälle, aina ei jumalauta ole totta - kuppikokoon, on vaihtoehtoja kaksi: joko vahvaa peltiä oleva tiukka kotelo, suoraan sanoen haarniskan yläosa. Tämä malli tullaan kuitenkin ennekkotietojen perusteella hylkäämään, syynä etelän kuumuus ja pohjoisen kylmä ilmanala. Niinpä komissio on mielestään keksinyt oivan ratkaisun joka on itseasiassa matkittu sähköteollisuuden puolelta. Kyseessä on kuminen kutistesukka, joka kutistuu nimensä mukaisesti aivan helvetisti kun sitä lämmitetään. Näin saadaan aikaan tiiviitä ja kosteudelta suojattuja liitoksia mitä sähköasennusalalla käytetään. Komissio teetätti vaan vähän reilumpaa kutistesukkaa ja sitä testattiin eräällä melko reilun kokoiset ja terhakkaat rinnat omaavalla naisihmisellä. Kaikkihan pitää dokumentoida huolellisesti, joten testilaboratoriossa oli kolmisenkymmentä kameraa joista suurin osa webbi - ja yksityiskäytössä olevia sekä kahdeksantoista toinen toistaan hikisempää kirjuria todistamassa tätä uutuuden testaamista. Jottei mitään virhettä pääsisi tapahtumaan missään vaiheessa, EU:n runkkar.. ei kun tutkijat päättivät taltioida koko tapahtuman alusta loppuun. Niinpä he ottivat mukavan asennon sohvalla ja tuoleilla, alkoivat nauttimaan mukanaan tuomiaan prosenttipitoisia virvokkeita katsellessaan kameroiden surratessa naisen toimia aina riisuuntumisesta kutistesukan pukemiseen ja lämmittämiseen. (Testistä tehdyssä raportissa kyllä lukee että he tarkkailivat testattavan objektin käyttäytymistä testin alusta testin loppuun, tarkoituksenaan havainnoida asennettavan kappaleen vastaavuutta pohjakappaleen pinnan muotoihin).
Kutistesukassa, jonka nimeksi tulee muuten Personal Tube ja joka  lanseerataan 2013 keväällä - on vielä paljon kehiteltävää; PT (Personal Tube siis) kiristyi aivan liikaa aiheuttaen näin pahoja hengitysvaikeuksia testihenkilölle. Hätiin ei kutsuttakaan ketä tahansa, vaan aina japanista asti valaiden salapyyntiin ja jatkokäsittelyyn erikoistunut nylkemisveitsien erikoismies. Hän oli ainoa joka kykeni nylkemään kaksi milliä vahvan ja tiukasti naikkosen kroppaan puristuneen kumikortsun halki vahingoittamatta naista. Joopa joo, niin kuin aina käy niin tässäkin testissä tuli sitä jokakertaista pakkia, tällä kertaa kärsijänä japanilainen erikoismies. Kuten arvata saattaa, niin terhakkaat rinnat suorastaan syöksyivät esiin ja kohti veitsitaituria, ikään kuin osoittaakseen kiitollisuuttaan pelastajalleen. No, tuo urhea ja sangen harras valaanpyytäjä ei ollut juurikaan elämänsä aikana pelannut rintojen kanssa ja pelästyi pahanpäiväisesti leikaten vasemman käden etusormen ja peukoalon irti, samaan syssyyn menivät perhekalleudetkin - mulkeroisen sätkiessä verisenä lattialla kuin huonosti perattu pallokala. voi vehviläinen, vehkeistä tuli sushia kertaheitolla.Kamalaa oli myös huudon ja veren määrä. Sairaalassa tuolta kovaonniselta nylkyriltä kysyttiin että miksi hän ylipäätään oli alkanut nylkemään alhaalta ylöspäin? Nousevan auringon mies vastasi nolona että kun hän oli näkevinään alhaalla jonkun tekemän alun niin hän ajatteli jatkaa siitä. “Vitun pönttö, se oli tussu senkin typerä puukkojunkkari”, oli komission yksimielinen tuomio selityksestä.
Niin, paljon on kehiteltävää uusien, kaiken piilottavien rintsikoiden saralla. Sain käsiini muutamien muidenkin uusien testimallien tiedot mutta ne ovat niin kipeitä virityksiä etten edes minä kehtaa esitellä niitä tässä vai mitä mieltä olette negatiivisista implanteista jotka imenvät maitorauhaset tyhjiöön havaitessaan ympäristössä sykkeen nousua ja lantion seudun lämpenemistä? Jos lähtee meikäläiselläkin joskus lapasesta erinäiset touhut niin kyllä sitä osataan Brysselissäkin. Naisille tulee melko varmasti ulkona liikkumisrajoituksia, painottuen kesän ruuhka - aikoihin. Tuohon aikaan tapahtuva lenkkeily ja kaikkinainen hyppiminen ylipäätään kiellettäisiin uhkasakon uhalla. Siihen ei kuuleman mukaan tulisi edes poikkeusta siinä tapauksessa vaikka saisivat jotkut rintakahleet suunniteltua. Perusteena mainitaan mahdollisuus liike - energian pakottaman kappaleen esiintyöntymiseen. Siis suomeksi sanottuna pelkäävät että saattaapi se viehkeä maitorauhanen tulla sieltä suojauksien alta ilosanomaa levittämään. Nyt siis kirpputorille kaikki trampoliinit ja lenkkikuteet, kohta niitä ei saa enää käyttää. Voi surkeus.
Sitten auto - ja tuulilasiteollisuuden pariin. Kaikkiin niihin autoihin, joiden rekisteriotteeseen omistajaksi on merkitty miespuolinen henkilö, tullaan asentamaan seuravaa; päälukot jotka aktivoituvat saavuttaessa taajama - alueelle, taajaman ulkopuolella on käytettävä raviurheilusta tuttuja silmälappuja. Kummankin lisävarusteen on tarkoituksena ehkäistä miespuolisen kuljettajan katseen pakonomainen ohjautuminen tien sivuun sekä jalkakäytävälle, jossa saattaa pompahdella laittomia rintoja, ts. lenkkeilevä naisia jotka paskat nakkaavat EU:n direktiiveistä. Silmälaput ovat tosi isot, noin 30 x 30 cm kokoiset, vahvat metalliläpyskät. Materiaalina on käytetty raskasta metallia siksi että niiden paino ohjaisi katseen etuviistoon alas, asento josta kuljettaja parhaiten näkee edessä olevan liikenteen sekä auton mittariston niin kuin pitääkin. Sekä silmälappujen ja päälukkojen yhteyteen tulee navigaattorin tapainen himmeli, joka kameroiden avulla tarkkailee sivulta lähestyvää liikennettä ja kailottaa siitä kuskille. Päälukko on perkeleellinen keksintö; siinä pää asennetaan telineeseen joka on pultattu auton kattoon. Kallo kiristetään telineen sisään eikä päätä voi kääntää vaikka miten haluaisi, sillä sen varmistavat kaiken muun lisäksi telineen sivuilla (sisäpinnalla) olevat neulanterävät piikit jotka painuvat ohimoista läpi jos vähänkään yrittää vilkuilla noita niin mukavia rintoja jotka kutsuvasti tärähtelevät jalkakäytävällä kulkevassa naaraspaljoudessa. Maailmanloppu on lähellä koska helvetti on siirretty maan päälle. Äärimmäinen versio, joka tulee uusiin autoihin vuoden -13 alusta, on automaattisesti tummentuvat lasit. Autoon asennetaan koko joukko kameroita horisontaaliseen tasoon ja kamerat kuvaavat ympäristöä 360 astetta. Heti kun kameroista välittyy kuva keinahtelevista rinnoista keskustietokoneelle, se tummentaa ikkunat suunnasta josta rinnat lähestyvät. Voi vittu sentään, eipä ole tainneet Brysselin pojat käydä Tampereen suunnalla Likkojen Lenkin aikaan. Sinne meloonimetsään kun kahauttaisi tuolla lisävarusteella varustetulla autolla, niin ei pääsisi lähellekään keskustaa kun kaikki lasit olisivat niin mustat ettei kottosesta näkisi enää pihalle. Aivan sama mitä kallotelineen assistenttina toimiva sivuliikenteen havainnoitsija kailottaisi, ruumiita tulisi ja taas pelti rytisisi. Ei hyvänen aika sentään, olisivat nyt edes googlettaneet mahdollisista ja vastaavista tapahtumista ennen kuin alkoivat edes suunnittelemaan. Mikä parasta, myös optikkoliikkeet ovat kiinnostuneet kehittämään jo markkinoilla olevia tummentuvia mallejaan. Tämä direktiivi on ajanut useimmat hitsarit kaduille maskit päässä opettelemaan tulevaisuuden niin vitun pimeää ja ankeaa maailmaa.
Näin, koittakaa nyt naiset kerätä se 50 000 nimeä ja tehkää se lakialoite, eihän tästä muuten tule mitään. Tämä on oodi teille ja teidän niin mieltä sekoittaville rinnoillenne - ilman niitä elämä ei ole mitään. Ihan sama vaikka menisi heti tunkemaan sukkapuikot okulaareista läpi, kaikki on menetetty jos direktiivit tulevat voimaan. Kirottu EU, taidankin perustaa rintojen vapautusarmeijan ja hakea sen perustamiseen EU:n tukea, kyllä ne sen verran pönttöä väkeä ovat että myöntävät. Hyvää päivänjatkoa teille, lähden tästä viskomaan tuhkaa päälleni.

 

..lupaamani jatko aamuiseen Tunnelmat Best Före - päiväyksen jälkeen; kaikki rajatilakokemukset ovat kaunisteltuja
Elo 17. 2012
No niin, jatketaan:
Jysäytin perseeni ensimmäiselle vapaalle tuolille ja huokasin raskaasti. Ei ole kenkä yhtään kevyempi täällä rajan toisella puolen tuumasin ja samalla kiinnitin huomioni kenkiini. No kiitos kiitos, en tiedä kuka vastaa manan majoille matkaavien vaatetuksesta, mutta sillä tyypillä oli sairas huumorintaju. Kipeitä jalkojani koristivat elävän elämän puolella omistamani turvakengät mutta nyt joku sielukas suutari oli tuunannut kloboihin viisi senttiä paksut teräspohjat entisen kahden millin sijaan. No, varmastikin tässä oltiin matkalla helvettiin ja latu nauloja täynnä joten ei siis tarvinnut murehtia nelituumaisesta jalkapohjassa mutta entäpä perillä? Pääpiru kun huomaa että sieltä se saatanan valopää nyt raahautuu tänne minne kuuluukin, niin eiköhän pojat lämmitetä paikka oikein kunnolla. Voi sitä riemua kun odottelee kidutuksen alkamista ja sandaalinpohjan lämpötila on palttiarallaa 1300 astetta. Ei tosiaankaan Lamisiliä tarvita, varpaista lähtee kynnet kertaheitolla.
Näissä aatoksissa katselin ohi raahautuvia sieluja ja totesin että kyllä on aneemista porukkaa, noin henkisessä mielessä. Haamut hiiihtelivät pitkin odotushallia apaattinen ilme kasvoillaan, tyytyen ilmeisesti kohtaloonsa koska en nähnyt kenekään kritisoivan tai kyseenalaistavan tilannetta. Tässä määrässä sieluja oli pakko olla niitäkin jotka olivat kuolleet suoraan pukille - joko kotiintulleen aviomiehen toimesta tai sitten sydänkohtaukseen. Luulisi sellaisen vituttavan ja sitä pitäisi kritisoida isoon ääneen; “Hei, otetaas takasin, mulla jäi hommat pahasti kesken!” tai jotain vastaavaa mutta ei mitään, ei kerrassaan mitään. Päätin piristää porukkaa kahdesta syystä; ensinnäkin, täällä ei näyttänyt olevan mitään selkeää ohjeistusta kumpaan leiriin kuului ja miten sinne mennään. Mennäänkö ykkösluokassa yläkertaan vai metrolla manalaan? Ei näkynyt Pietaria eikä muutakaan opasta joten pikkuisen oli hiomista tässä kuolemanjälkeisessä logistiikassa, kuka tai mikä siitä ikinä vastasikin. Ja toisekseen, eihän kuoleman jälkeinen olo tälläistä voinut olla, nythän pelin pitäisi olla selvä ja kaikki epätietoisuus pois joten hymyä huuleen. Niinpä vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja karjaisin täysiä: “Mulla on vapaalippuja Taivaaseen, jos ketä kiinnostaa!”
Voi jessus sentään, paljon olen virheitä tehnyt eläissäni mutta pitääkö sitä jatkaa samalla linjalla vielä kuoltuaankin? Koko halli hiljeni ja sielut kääntyivät katsomaan minua, kunnes lopulta lähtivät laahustamaan meikäläistä kohti pitäen samalla omituista, hyräilyä muistuttavaa ääntä. Meteli kasvoi mitä lähemmäksi sielut pääsivät ja minä kirosin itseäni; taas tyypillistä toimintaa - pitää luvata maat ja mannut vaikka jätkä ei omista kuin tuulen huuhtoman perseen, tosin helvetin leveän ja nopeatoimisen mutta se nyt oli sivuseikka. Sielut alkoivat ojennella käsiään perin vaativasti ja oloni oli todella tukala, sillä elämäni aikana monta kertaa turpaan saaneena tiesin, että jos tämän kokoinen kööri alkaa leipomaan meikäläistä, (uskoin heidän pystyvän siihen jos ovat kerran koko kuolemanjälkeisen elämänsä olleet täällä) niin siinä pintaverhoilu repeää ja punainen on pihalla. Tuskanhiki valui pitkin selkääni ja aivoni koittivat miettiä kuumeisesti ulospääsyä tilanteesta, kun minut pelasti huonolla suomella kuiskattu lause:” Tule thäne, eivät find shinä:” Vilkaisin jalkojeni juuren ja näin lattialla olevan ison kaivon kannen olevan raollaan ja tummahipiäisen miehen tuijottavan minua. Ukolla oli päässään pyyhe joka oli sidottu pään ympäri (vaakatasossa) menevällä ohuella nyörillä. Nyöristä roikkui käsikranaatti. Jumalauta, terroristit!, kiljaisin riemuissani ja hyppäsin kaivoon. Kuuntelimme hetken kun sielut pyörivät kaivonkannella hajaantuen taas jatkamaan päämäärätöntä kulkuaan.
Pudottauduimme hämärään kaivantoon jossa oli alun kolmenkymmentä terroristiä. Kiitellessäni heitä sieluni pelastamisesta totesin pettyneenä kaikkien olevan ehjiä. Ei irtopäitä eikä verta missään, suolenpätkistä puhumattakaan. Päinvastoin, montun nurkassa heidän kauhtanoitaan silitti  voimakasrakenteinen pukumies jonka rintapieltä koristi vallan helvetin iso, CIA - logolla varustettu messinkikyltti. Voi vittu tätä kuolemanjälkeistä menoa, ei missään ollut mitään tolkkua. Rättipäät ne vasta haikeata porukkaa olivat; kykkivät ympyrässä kuin metsurit paskalla ja voihkivat koko ajan. Kysyin minut pelastaneelta kranaattikaavulta että mikäs nyt mättää, eikös teillä pitäisi olla sitä yhtä lajia kuin verkonsilmää? Sandaali - Simo vastasi perin tyytymättömällä äänellä heitä oli kusetettu pahemman kerran, ei ensimmäistäkään neitsyttä puhumattakaan vuohista, joita he silloin tällöin vuorilla ollessaan panivat oikein henkensä edestä. Anteeksi, mitä minä oikein sanoin? Siis paimensivat oikein henkensä edestä. Koko touhu oli ollut turhaa, kaikki se räjäyttely ja lentokoneilla lentely - aivan perseestä. Hänenkin olisi kannattanut pysyä tavan taatelintallaajana paikallisessa taatelikakkuja valmistavassa konditoriassa eikä lähteä ollenkaan uhoamaan maailmalle kuinka hän on kova jätkä ja kulkea räjähdevyö leväällään. Oli saatanan tyhmä kertomansa mukaan kompastunut omiin johtoihinsa ja räjäyttänyt itsensä tuhannen pillun päreiksi. Ei muuten, mutta siinä samassa oli mennyt velaksi ostettu teltta ja eukko oli nyt kusessa kun ei ollut maksumiestä - kivitystuomiolla uhkasivat vaimoparkaa, etelässä kun tuo perintäpuolen hoitaminen on vielä vähän hakusessa. Asiat olisivat kenties nyt toisin eikä hänen tarvitsisi kykkiä täällä helvetin montussa tietämättä mitä tehdä.
Tunsin kuulleeni tarpeeksi epäonnisen soturin valituksia, kiitin vielä kerran sieluni pelastamisesta ja kysyin, löytyisikö vaihtoehtoista reittiä pois täältä montusta, ei oikein huvittaisi mennä heilumaan tuonne sielujen joukkoon kun tuli luvattua niitä lippujakin, varmaan terroristi ymmärsi? Kyllähän terroristi ymmärsi, kertoi itsekin aikanaan luvanneen yhtä ja toista imperialisteille mutta nyt sitä täällä vitun perunakuopassa kykittiin että kiitosta vaan. Jatkoi puhetta sanoen että tuosta lähtee käytävä mutta mene suoraan äläkä missään nimessä avaa valkoista ovea, se ei ole hyvä juttu. Voi terroristi parka, ei ollut ilmeisesti tavannut suomalaista, täysin päästä pideltävää sielua aikaisemmin. Suorastaan juoksin käytävää pitkin kunnes tulin valkoiselle ovelle ja riuhtaisin sen auki. Lensin perseelleni sen kirkkauden voimasta jota huone säteili. Sen vähän mitä pystyin näkemään, niin huone oli täysin tyhjä lukuunottamatta keskellä huonetta seisovaa, noin metrin korkuista pilaria jonka nokassa näytti olevan valkoinen kyltti kullatuin kirjaimin. Astuin varovasti huoneeseen ja  kun mitään dramaattista ei tapahtunut, astelin pylvään luo. Kyltissä olevassa tekstissä oli nimeni, sen alla syntymäaikani ja alimmaisena kuolinaika, 13. #. 2##2. Nuo kolme numeroa olivat häivytetty tai en kyennyt saamaan niistä tarkoituksella selvää mutta pysähdyttävä hetki se oli. Mutta hei, nythän oli 17. päivä joten….
Siihen se sitten jäikin, palasin elävien kirjoihin syvän henkäyksen saattelemana ja löysin itseni lattialta, olin kuulemma kaatunut siihen ja minulle oltiin jo aikeissa soittaa ambulanssia kun kokonaiseen minuuttiin en ollut vastannut tai tehnyt mitään muutakaan. En siis ole voinut nukahtaa, joten en laittaisi kokemaani unien piikkiin joten kyllä tämä oli sitä toista. Aloin valumaan kylmää hikeä silloin yöllä sillä muistin kaiken tapahtuneen täysin selvästi ja muistan vieläkin. Sen minuutti, joka minun kerrottin maanneen lattialla, tuntui iäisyydeltä siellä rajan toisella puolen joten vähän ihmetyttää mitä vittua se putkimies höpötti just tulleensa vaikka oli veivannut siellä assalla jo kymmenen vuotta? Paitsi jos….hyville ihmisille iäisyys on vain ohikiitävä hetki ja tälläisille mulkuille kuin meikäläinenkin on, niin minuutti vastaa iäisyyttä. Voi perkele, jos minulla koskaan on ollutkaan kuolonkaipuuta niin nyt se karisi lopullisesti. Ei helvetti sentään, voiko kuoleman jälkeisessä elämässä seota vielä pahemmin kuin mitä nyt jo on? Ajatus siitä että vietän kuolemanjälkeisen elämäni jossain perunakuopassa kyrpiintyneiden terroristien seurassa, sai minut juurikin syömään kattilallisen kiehuvaa puuroa samalla kun tein sata etunojapunnerrusta. Nyt vielä juoksulenkki ja vitamiinit, täältä tullaan elämä!
Ei vaan, oikeesti se kuolinaika jäi hämäämään, miksi ne numerot oli sutattu? Eikö meidän kuulu tietää vai miten on? Kyllä se kuulkaa pistää miettimään.
Ps. Ette varmaankaan arvanneet (jos olette vähääkään lukeneet tekstejäni) ettei minulla ole testamentattavaa omaisuutta, joten turha alkaa kärttämään mitään perunkirjoitusta ja jakoa - tyhjästä on paha nyhjästä.

 

Tunnelmat Best före - päiväyksen jälkeen; kaikki rajatilakokemukset ovat kaunisteltuja
Elo 17. 2012
Minulla oli kyseenalainen onni olla viime yönä jonkin aikaa kliinisesti kuollut ja pääsin kokemaan mitä rajan tuolla puolen on tarjolla. Ei ole mitään kutsuvaa valoa tunnelin päässä, se valo on ihan jotain muuta - tulette sen aikanaan huomaamaan. Muutenkin koko rajanylitys on todella törkeästi romantisoitu, viimeksi olen saanut yhtä perseestä olevaa kohtelua käydessäni suunnalla, josta auringon väitetään nousevan.
Viimeöinen tilanne oli se, että herättyäni helvetinmoiseen pääkipuun (josta olen muistanut valittaa teille tasaisin väliajoin) yritin nousta ylös sängystä niin kuulin itseni sanovan että stop tykkänään - tämä oli tässä. En sanonut tuota lausetta ääneen, vaan se kuului yhtä luonnolliselta kuin sen olisi joku sanonut vierelläni. Okei, ajattelin, nämä ovat näitä normi kipujen tuomia halluja mutta ei sillä yht’äkkiä kivut olivat pois ja minä jonkinmoisessa, aivan järjettömän kokoisessa asemahallissa. Nyt kun puhun isosta asemahallista niin tarkoitan sellaista missä ei kattoa eikä peräseinää näy, se oli paremminkin koko näkökenttäni täyttävä projisointi jostain asemahallista. Joka tapauksessa, siinä minä seistä törötin muun porukan seassa ja sitä porukkaa oli paljon…
Seistyäni jonkin aikaa ja yritettyäni saada jonkinlaista dialogia ohikulkevien sielujen kanssa mutta tuloksetta, konnarin näköinen mies tuli luokseni ja osoitti seinää vasemmalla puolellani. Seinään ilmestyi tunneli joka hohti kirkasta valoa, muttei niin kirkasta etteikö sitä olisi pystynyt katsomaan. Vilkaisin konnaria ja tämän nyökättyä, lähdin astelemaan kohti tunnelia ja pian huomasinkin käveleväni loppumattomalta tuntuvaa, perin valkoista putkea pitkin. Tässäkö tämä nyt sitten oli, paljon puhuttu valoa tunnelin päässä? Ei perkele soinut harras musiikki eikä ollut kaipaavia sukulaisia vastassa (no se ei sinänsä tullut yllätyksenä) vaan latu jatkui ja jatkui. Taaperrettuani tunnelia pitkin iäisyydeltä tuntuvan ajan, joku tosi ystävät ry:stä sammutti putkesta valot. Oli sitten niin pimeätä että alta pois, viimeksi olin samanlaisissa fiiliksissä jouluaattona -97 kun silloisen sähköntarjoan äijät kävivät katkaisemassa sähköt ja ylipäiväyksellä oleva silakkalaatikko alkoi jäähtymään uunissa. Silloin minut valtasi niin vahva joulumieli, että se silakkalaatikko taitaa vieläkin kiertää maata - kiskaisin sen kohti korkeuksia voimalla johon en enää kykenisi.
Jep, seisoin tumput suorana siellä pimeässä röörissä ja ihmettelin että mitähän vittua seuraavaksi tapahtuu? Kun mitään ei alkanut kuulua, karjahtelin isoon ääneen ja kehuin kuoleman jälkeisten joukkoliikkenepalveluiden olevaan samaa tasoa kuin valtion omistamassa lafkassa tuolla elävien puolella, ettei vain kyseessä olisi tytäryhtiö? Mielipiteeni sai aikaan sen, että siirryin taas sinne odotusaulaan, samaan kohtaan seisomaan ja katselemaan ohikulkevia sieluja. Taas tuli konnari ja sama kuvio jatkui; päännyökyttelyjen jälkeen minä tunneliin, taaperrusta ja valot pois, tutut karjahtelut ja taas postaamaan aulaan. Siis samanlaista saatanan hieromista kuin elävien kirjoissakin. Päätin muuttaa taktiikkaa; kun oltiin kohdassa jossa konnari alkoi nyökyttelemään päätään, en painellutkaan putkeen vaan ravistin päätäni ja osoitin putkea jolloin konnari paineli putkeen. Siiryin nopeasti sivummalle ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Ei mennyt kuin hetki ja konnari tulla tupsahti seisomaan samaan paikkaan mihin minäkin olin aina päätynyt, yhtä typerä ilme kasvoillaan. Kuinka ollakaan, hetken päästä paikalle tuli toinen konnari joka osoitti rööriä tälle minua kusettaneelle konnarille, joka taas puolestaan kiltisti lähti veivaamaan kohti putken suuta. Ai saatana, ajattelin mielessäni - täällähän vittuilu on viety ihan toiselle tasolle kuin elävien puolella, nyt pitää olla tarkkana.
Sielut eivät enää tuntuneetkaan niin ihmeellisiltä tämän kusipäisyytensä takia, joten lähdin kuljeskelemaan pitkin asemahallia. Monen näköistä porukkaa, joukossa jopa tuttujakin jotka tosin olivat kuolleet jo aikoja sitten. Nähtyäni erään tutun putkimiehen, joka oli juonut itsensä hengiltä kymmenisen vuotta sitten, päätin mennä sanalle ja kysyä miten tämä homma täällä kalmiston puolella oikein pelittää. Tavoitettuani äijän, läimäsin häntä selkään ja kysyin että mitäpä ukolle kuuluu, hyvin näyttää ainakin sandaali suhisevan vaikka olet ollut kuolleena jo kymmenen vuotta? No ensinnäkin tuosta selkään läimäsystä niin lapaseni meni ukon läpi, henkihahmo kun oli. Nämä sielut tuntuivat olevan sellaista porukkaa että kun niihin koski, niin ne hajosivat savukiehkuran tapaan palatakseen melko pian alkuperäiseen muotoonsa. (Koska nämä sielut olivat järjestään vallan saatanan töykeitä, kirosin ettei ollut tullut imuria mukaan. Siellähän huutaisitte pölypussissa, onnettomat ylpistelijät). Putkimies ei tehnyt poikkeusta, tosin morjesti mutta rupesi samantien huutamaan että koitahan mulkku pitää huoli omista asioista ja sitä paitsi hän ei ole ollut kuolleena kymmentä vuotta vaan saapui tänne juuri äsken. Samassa hän häipyi sieluvilinään (jos näin voidaan sanoa). No helvetti, tiesin ettei edesmennyt putkimies ollut eläissään mikään järjen jättiläinen ja näköjään siitä rangaistiin näin; äijä oli hieronut täällä asemalla kymmenen vuotta odottaen pääsyä jonnekin… Huh huh, mitähän oli tulossa? Ei muuten, mutta aloin pakostakin kelaamaan omaa elämääni ja totesin ettei tämä kuolemanjälkeinen elämä poikkeisi paljoakaan eletystä, vaan kyntäminen vielä rankemmassa mittakaavassa jatkuisi. Paskapuhetta siis se, että saat aloitta puhtaalta pöydältä, tabula rasa in my ass. Toinen mahdollisuus ja joopa joo, entisessäkin oli ollut kärsimistä ja jos tätä oli luvassa ikuisuuden, niin voisikohan kuolleena vetää itsensä kaulakiikkuun?
Kummallista kyllä, sielullakin jalat puutuu tai ainakin minua väsytti joten se siitä ikuisesta elinvoipaisuudesta ja kaikkien kipujen katoamisesta. Väistämättä tuli mieleeni että aivan pakko etsiä täältä terroristien puoli ja käydä katsomassa kuinka partaäijillä kunto kestää niiden seitsemänkymmenen neitsyen kanssa. Lisäksi minua kiinnosti että mihinkä kuntoon pyyhepää menee kun on posauttanut kahdeksan kiloa heksogeenia sisältävän räjähdevyön?  Oma veikkaukseni oli että ainakin jakaus on sekaisin. Päätin kuitenkin painella ensiksi odotusaulan sivulla olevaan kahvilan näköiseen  tilaan jossa näkyi pöytiä ja tuoleja. Jysäytin takalistoni ensimmäisel…..
Sori nyt, mutta kello on niin paljon että pakko rientää maailmalle mutta eipäs karata minnekään sillä kerron kokemukseni loppuun palattuani illalla kotiin. Kello käy, ei voi mitään ja velvollisuudet täytyy hoitaa. Palataan illalla asiaan, vielä on kertomatta mitä EI kannata mennä huutamaan sieluja täpötäynnä olevassa odotushallissa ja muuta kuolemanjälkeistä meininkiä…..

 

OSI - blogi (omistettu oudosti orientoituneille osana Tavan Elämää) vain tämän kerran ellette aiheuta lisätarvetta
Elo 16. 2012
Nyt se sitten on viimein täällä, aito ja ainoa OSI - blogi, olen yhteistyössä muutamien lääke - esittelijöiden sekä lupansa menettäneiden lääkäreiden kanssa omistanut tämän blogin niille henkilöille, joista tuntuu että piispat ovat karanneet kokouksesta jo ajat sitten. Lyhenne tulee suomenkielisistä sanoista (kun kerran perkele ollaan Suomessa eikä missään Jenkkilässä)  Ota Se Itse ja tällähän tarkoitetaan tietysti tuota hetkellistä ja ennenkaikkea kyseenalaista tasapainoa tuovaa pilleriä. Paljonhan olisi asian tiimoilta keskusteltavaa vaan kaikesta ei saa puhua kaikkea, mm. retro - respat ja niiden värkkääminen uuteen uskoon DIY - blogien hengen mukaisesti on kiellettyä. Vaikka se olisikin niin uutta ja jännittävää kuten vanhassa, jotain kivistä kappelia käsittelevässä biisissäkin sanotaan. Niinpä keskitymmekin aloittelevien kajahtaneiden ongelmien käsittelyyn, siis kun ollaan tilanteessa jossa anima rationale ilmoittaa pulttien olevan sen verran hellällä ettei ilman lääketieteellistä momenttiavainta enää selvitä. Julkaisin jo aiemmin laajan kyselyn tuolla toisaalla, jossa pyysin hyttien valojen himmenemisestä kärsivien kysymään kaikesta mieltä askarruttavasta. No hittolainen, kysymyksiähän tuli noin neljä ja puoli miljoonaa ja sikäli kummallista että kaikki kyselyyn vastanneet ilmoittivat olevansa tiiviisti työelämässä. Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi esim. bussikuskeina nykyään on melkein pelkkiä vauvoja mutta eihän porukka muuten riitä. Ne on niin söpöjä liikennelaitoksen koppalakit päässään.
Kysymyksistä huokui selkeä epätietoisuus omien harhanäkyjen ja käsittämättömien liikesarjojen todellisuudesta. Jouduin lähes kaikkiin vastaamaan lohduttavaan äänensävyyn, kertoen hallujen olevan todellisia ja todennäköisesti käyvän paljon pahemmiksi ja surrealistisemmiksi ajan myötä. Huolissaan oltiin myös naapureista ja heidän mielenterveydestään; esimerkiksi nimimerkki Ammunko haulikolla alas vai tilaanko toverille kyydin kysyy, että onko normaalia kun naapurin Topi on koivussa jo viidettä päivää? Jaa - a, vaikuttaisi siltä että Topilla on mennyt tuo bongausharrastus ns. pönttöön eli kyllä Topilla viiraa sen verran että takaa napitettava college - pusero tulee tarpeeseen. Kannattaa soittaa toverille kyyti, jo ensinnäkin sen takia että kahjosta napsahtaa saman verran linnaa kuin mukamas terveestä ja toisekseen, tämä on rauhaa rakastava blogi (kuten olette aiemmista teksteistä voineet päätellä) ja näin ollen täällä ei yllytetä ketään väkivallan tekoihin. Toinen epätietoinen, nimimerkki Ei muuten mutta kitalaki on rakoilla, kysyy että kuuluuko hiilihappojäästä tehdyn mehujään olla niin saatanan kylmää ja pitääkö sen maistua niin omituiselta? Sinänsä kanssa vaikea kysymys, toki hiilihappojää on tosi kylmää mutta tuohon makuasiaan en osaa sanoa mitään kun en tiedä onko makua antamaan liotettu vanhat lääkkeet vai oletko tyytynyt tavalliseen lasinpesunesteeseen. Että näin, lukemattomia kysymyksiä kaikista elämiseen liittyvistä asioista. Niin, ja nimimerkille Se leviää aina ja joka kerta, vastaisin että ratkaisu ongelmaasi on yksinkertainen; nosta nyt hyvä ihminen se pytyn kansi seuraavan kerran kun menet torttua vääntämään.
Jos tässä homma lähtee tästä käyntiin, niin asiaan voidaan vielä palata vaikka otsikossa toista väitettiinkin. Homman helpottamiseksi ja kysymys tulvan ohjaamiseksi oikeaan paikkaan, luettelen muutamia tulevia vakinaisia kategorioita joiden alle voi kysymykset osoittaa;
Dosetissa ropisee - osiossa käsitellään muistia ja annetaan vinkkejä sen hataran ja hallusinaatioiden täyttämän mielen tueksi, jotta muistaisitte ihan oikeasti vetää ne jyvät aamulla naamaan ettei ihmisten tarvitse ihmetellä kun heilutte pitkin maita ja mantuja. Kannattaa siis teipata jo illalla ne aamulääkkeet kouraan.
Kärpäset on mun kavereita? - kategoria on tuiki tärkeä, se keskittyy aina niin olennaiseen hygieniaan, auttaa muistamaan että sellainenkin helvetin hieno keksintö kuin suihku on keksitty ja sitä on lupa käyttää (tämä tietysti koskee sitä porukkaa jolla on vesimaksut reilassa). Myös ankeammat olosuhteet on otettu huomioon, esim. maaseutulaisten on talvisaikaan helppo syöksyä jääkiekkkokentälle kun sitä jäädytetään. Ulkokenttiä kun ovat. Glykolia pesuaineeksi niin se ei heti kilahda jäähän.
Tosi omituinen ristikko - osiossa käsitellään kaikkea virallista postia ja annetaan ohjeita siitä, ettette perkele mene itse säveltämään niitä KELA:n hakemuksia vaan annatte jonkun viisaamman suosista rustata ne. Muuten teiltä loppuu kaikki tuet ja sitten alkoi hulabaloo.
Taidan olla julkkis - kategoria on omistettu vaatehuollolle; siinä päivitetään vuodenaikaa joka päivä ja annetaan ohjeistusta puketumisesta. Te ette todellakaan ole julkkiksia, kai sitä nyt ihmiset tuijottaa kun munasillaan hiihtelee -30 asteen pakkasessa sydvesti päässä.
Aina kun mä kokkaan, niin näen keltaisia viiruja - on pyhitetty ruoan valmistukselle, painottuen mikroruokaan koska ei teitä saatanoita voi avotulen ääreen päästää. Ne keltaiset viirut näkökentässänne on muuten pelastuslaitoksen haalareissa olevia heijastinraitoja ja jos olette niitä nähnyt, niin todennäköisesti teillä on ollut tupa täys palolaitoksen miehiä kun hellassa on joku vitun tarjouskyrsä roihunnut vallan perkeleellisissä liekeissä.
Apteekin nurkalla helisee - päivittää teille uusimmat apteekkimurrot ja varoittaa teitä laittomasta nappikaupasta. Siinä kerrotaan myös ettei kannata ostaa kourakaupalla smurffeja (alan ihmiset tietää), ne on kuitenkin jotain mynthoneita joilla katukauppias yrittää teidän harittavia silmiä huijata. Toki voitte kysellä hintoja niin nähdään paljonko apteekit oikein vetää välistä.
Tässä muutamia esimerkkejä ja lisää pistetään sitä mukaa kun aihetta ilmenee. Lisäksi on suunnitteilla meidän vajakkien oma aviisi, Viiraja - nimeltään. Tuosta hienosta nimestä huolimatta siinä ei käsitellä lähinnä teollisuudelle tarkoitettujen kuljetinhihnojen ja viirojen valmistusta, vaan julkaisu on tarkoitettu käsittelemään tätä niin epätoivoista aihetta. Toimittajina on useita toimittajia, kaikki ovat saaneet kenkää perseelleen eri mielenterveysjulkaisujen toimituksista, syynä joko liian räväkkä kirjoittelu tai paritustoiminta. Hyvissä käsissä siis mennään. Lehden saa helposti tilattua, ei tarvitse lähettää minulle kuin KELA - kortti ja antaa verkkopankin tunnukset tahi muut hallintaoikeudet tiliinne. En polaa kovinkaan paljon korvaustenne kanssa vaan jätän teillekin jotain, kunhan varmistelen moneksi vuodeksi eteenpäin lehtimaksujen saamiset.
Että näin, tämä oli nyt tulevan esittelyä ja toki olisin enemmän kuin mielissäni jos tuonne kommenttilaatikkoon pukkaatte mieltänne askarruttavia kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. En teitä hulluja varten viitsinyt perustaa omaa blogia koska tätäkin lasta on rakastettava ja ennenkaikkea pidettävä huoli siitä, että saatte (siis myös ja ennenkaikkea terveet) päivittäin jakaa tämän niin iloisella tavalla sekaisen elämäni kanssani, tarkoitan että joka päivälle on uutta luettavaa. Niin nykyhetkeä kuin menneisyyden kaoottisia tilanteita. Okei, DIY - blogien mukaisesti olen rustannut vanhoista jämistä yhden Vintage - valiumin, jonka kietaisen nyt naamaani ennenkuin lähden maailmalle. Katotaan sitten lyökö se värit päälle vai mitä tapahtuu. Oikein hyvää päivänjatkoa teille ja olkaa aktiivisia.

 

Kansainvälinen vapaapäivä eli nyt rikotaan nopeusennätyksiä
Elo 15. 2012
Jessus sentään mutta täällä keittokomerossani on kansainvälinen tunnelma; minun lisäkseni täällä on romanialainen Jelena (niin ainakin tussilla raapustetussa passissa luki), joka hoitaa Pohjois - suomeen asti ulottuvien velkojeni vedättämistä, kongolainen Mutututsambakalelewti (pistin vaan pelkän lempinimen kun se ristimänimi on jonkun verran pitkä, myöhemmin kyllä sanon pelkäksi Mutuksi) jonka tehtävänä on hoitaa Etelä - suomen velkojien rauhoittelu. Kolmikosta pisimpään on palvellut Katjushka, tuo tumma ja tulinen venäläisneiti, jolla on vastuualueenaan lähialueiden velkojat ja viralliset velkojat (verovirasto, sähkö, lääketeollisuus ja muut vastaavat). Pätevä likka, eksyy vaan välillä aiheesta. Kerran tulin paskalta ja kuulin kauhukseni hänen lirkuttelevan pehmeällä äänellä luuriin: “Ota slipover pois, ota housut pois - yhdeksäntoista euroa, kiitos kulta kun soitit”. Tempaisin puhelimen hänen kädestään ja kuulin jonkun hikisen suntion läähättävän luurin toisesssa päässä. Nopea tarkistus ja kyllä, se oli soitettu erään seurakunnan kanslian puhelimesta. Katjushka pyöritti perkele omaa bisnestään vaikka hänen piti keskittyä velkojieni rauhoitteluun. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä nurkassa - pakastimen ja lehtihyllyn väliin ahtautuneena - istuu Walter, tuo saksalaisen tarkkuuden perikuva. Hän yrittää laatia jonkinlaista maksusuunnitelmaa ja muutenkin laittaa noita finanssipuolen asioita jonkinlaiseen järjestykseen. Walter on hyvä äijä; ahkera,tarkka eikä osaa suomea kuin yhden ainoan lauseen: “Ei jumalauta, kyllä tää nyt toivottamalta näyttää”. Sitä se toistelee pitkin päivää ja hakkaa taskulaskinta sormet rakoilla.
Olen siis ristinyt tämän ainoan vapaapäiväni kansainväliseksi vapaapäiväksi, kun on tota ulkomaalaisverta köökki täynnä. Nopeusennätysten rikkominen tulee siitä kun tänään on tosissaan liikuttava valoa nopeammin, kaikkien asioiden hoito kun pitää pakata tälle samalle päivälle. Onneksi on hyvä tiimi, hatunnosto siitä heille. Ahkeria ja tarkkoja kaikki tyynni mutta keskenään niitä ei parane jättää. Kerran tein sen virheen ja sain takaisin tullessani paskahalvauksen heti ulko - oven avattuani; Katjuhska oli ehtinyt myydä kolmanneksen tavaroista, Jelenaa ei missään - hänet tavoitettiin rajalta missä hän oli maitokärryillä vetämässä minun kalusteistani koostuvaa muuttokuormaa rajan yli. Viimeisen kolmanneksen, johon kuului mm. velaksi ostamani, kohtuukokoinen pirttikalusto, oli tuhonnut Mutu. Tuo etelän kaunotar oli kaiketi potenut koti - ikävää ja siinä ohimennen veistellyt kaikista täyspuuta olevista huonekaluistani afrikkalaisia koriste - esineitä. Ei ollut perkele jäljellä kun aivan vitunmoinen kasa lastuja ja seiniä koristivat kaiken maailman naamiot, lattialla törötti jos jonkin näköisiä pikkupatsaita. Ainoa uskollinen - jos näin voidaan sanoa - oli Walter; hän oli koko ajan laskenut menettämäni irtaimiston arvoa ja karjahteli saksalaiseen tapaan summia asemapaikastaan eli pakastimen takaa. Kehtasi vielä epatto ohjeistaa että mikäli saisimme Mutun himmelit myytyä ja Katjushkan rahat tuloutettua kotiin, niin voisimme hoitaa näitä ja näitä velkoja. Helmen vitutti, sen voin kertoa. Teki mieli kuristaa koko talousnero sinne nurkkaan ja tunkea hänen maallinen tomumajansa pakastimeen, olisipahan sielläkin jotain täytettä. No eipä mitään, ajattelin, tää on tavan elämää ja jatkettiin sitten muutaman päivän jälkeen hommia kun oltiin saatu kaikki taas jonkinlaiseen järjestykseen. Jelena - paralla oli kädet ja jalat rakoilla kun hän hinasi maitokärryllisen huonekaluja takaisin rajalta. Kertoi että häntä oli hävettänyt vallan saatanasti kun rajavartijat ja tullimiehet olivat kertoneet kaatopaikan olevan toisessa suunnassa. No mitä helvettiä, kyllä minulla on mielestäni oikein hienot huonekalut enkä voi sille mitään jos jollain tullimiehillä on erilainen käsitys asiasta.
Päivä on kiireinen kaikkien hoitaessa omia tehtäviään, toki siinä ehditään ei niin lakisääteiset tauotkin pitämään. Kahvipöydässä käydään normaalia small - talkia, muut pilkkaavat minua englanniksi ja minä vaan nyökyttelen päätäni ymmärtäväisesti. Kerran pelästyttiin koko porukka; aivan yht’äkkiä Mutu alkoi hakkaamaan pöytää raivokkaasti, sitä kesti vajaa kymmenen minuuttia. Sanoin että älä hyvä nainen mätki pöytää, ei se sitä kestä. Kyseessä oli erään ruotsalaisen huonekalujätin todella laadukas pieni pöytä, jota pitää kasassa Pyhä Henki (ainakin jos mitä kotimaiseen, kunnon tuotantoon vertaa) ja jonka mukana oli tullut erään sanomalehden vuosikerta. Lehtinivakka oli tarkoitettu näetsen noiden joka suuntaan harottavien ja hieman västäräkin reittä vahvempien jalkojen passaukseen, ne kun olivat jokainen eri mittaa ja sojoittivat kukin omaan ilmansuuntaansa. No, viat saatiin korjattua kolmella litralla kunnon puusepän liimaa ja kahdeksalla kilolla ruuveja. Pöytäremontin jälkeen kysyin Mutulta että minkä vitun takia hän oli alkanut pieksemään pöytää, eikö me oltu sovittu että ongelmista puhutaan jos niitä ilmenee? Mutu vastasi ettei häntä mikään vituttanut, hän oli vaan ajatellut rummuttaa eli toivottaa tyttökaverilleen nimipäiväonnittelut. Vastaus veti koko köörin hiljaiseksi kunnes Walter tiedusteli että missähän tämä tyttökaveri mahtaa asua? Nigeriassa kuulemma eikä sinne eräs suomalainen iso operaattori ole vieläkään saanut vedettyä piuhoja ja linkkimastoja vaikka kehitysapurahat on käytetty eli ilmeisesti juotu jo aikaa sitten. Tästä syystä siellä ei ole verkkoa eikä näin ollen kännyköitäkään joten perinteinen kommunikointimalli eli rummutus jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Ehdimme jo hetken epäillä että näinköhän on että rummutus kuuluu Nigeriaan asti, kun jo kuului keittiön tuuletusluukun kautta vaimeaa jytinää kuulaassa ilmassa. Mutu kuunteli tarkkaavaisena ja viimein purskahti hillittömään nauruun ja hakaten vastaukseksi pienen setin, tällä kertaa hillitymmin. Kysyin että mikäs nyt noin hauskaa oli johon Mutu vastasi ettei hän kehtaa kertoa. Sanoin että anna tulla tyttö hyvä nyt vaan, saadaan kenties mekin sitten nauraa. No Mutu kertoi Sambalajatsovakewanen kiittäneen nimipäiväonnitteluista ja lopuksi kysyneen Mutulta että vieläkö hän oli sillä perseaukisella, kaljulla kusipäällä töissä? Kaikkia muita nauratti paitsi ei minua. Perkele että Afrikasta asti rienaavat toisen taloudellista ahdinkoa.
Tottakai meilläkin tulee silloin tällöin erimielisyyksiä, niin kuin jokaisessa tiiviisti yhdessä työskentelevässä tiimissä. Eräänkin kerran Walter äityi arvostelemaan tupakan polttoani, pistän melko taajaan liesituulettimen täysille ja vetelen hermostuneena tupakkaa sen alla, muiden puhuessa puhelimeen ja laskiessa menojani. Se perkele erehtyi sanomaan minulle että kannattaisi vähän miettiä sitä polttamista, se ei ole järkevää. Hetikin napsahti muutama versuoni päässäni ja ikäänkuin ohimennen tiputin kynän avoimena olevan karttakirjan sivulle, kynä tippui suoraan Rovaniemen päälle. Tehostin efektiä sanomalla että tuolla kansallisuudella ei kannata paljon tässä keittiössä tulla vittuilemaan polttamisesta ja sen järkevyydestä. Olihan se typerä veto, menneet ovat menneitä eikä se varmastikaan ollut aikuismaista käytöstä mutta sainpahan Walter - paran hermostumaan tosissaan. Hetken aikaa ilma oli sakeana nyrkiniskuja ja karjahtelua - niin suomeksi kuin saksaksikin. Walter muuten lyö kirjanpitäjäksi todella lujaa. Vertavuotavina juotiin sovinnonmaljat eikä siitä sen enempää. No kerran muijat olivat sekaisin, Mutu oli ollut käymässä kotopuolessaan ja toi tullessaan jotain Leopardin napanöyhtään sekoitettua, kuivattua ja jauhettua juurta. Sitä sitten polteltiin porukalla ja ainakin eukot se veti ihan kuutamolle. En viitsi häveliäisyys syistä tässä kertoa mitä kaikkea tapahtui mutta pienenä vinkkinä voin sanoa etten ole ikinä nähnyt romanialaisen taipuvan niin luonnottomalle mutkalle pitäen samalla saksalaista ******* suussaan. Meikäläiseen napanöyhtäblendi ei juuri tehnyt mitään vaikutusta - kiitos pitkäaikaisen lääkityksen - mutta kyllä omituisesti huojutti vielä päiviä polttelun jälkeen.
Tälläinen tämä kansainvälinen vapaapäiväni on, noin pääpiirteittäin. Toki aina sattuu ja tapahtuu joten odotan kauhulla mitä tämäkin päivä tuo tullessaan. Kohta aukeavat virastot ja minun on lähdettävä hoitamaan asioita. Otan kyllä kirjanpitopoppooni mukaan, vien ne vaikka yhteen tuttuun syömään asiointieni ajaksi. Siellä kokki osaa laittaa omasta kaapistaan mausteet jotka pitävät porukan rauhallisena saapumiseeni asti. Maksaa pirusti, mutta on vaivan väärti. Jelena kuuluu huutelevan kahville, kehuu samalla kuinka rikas, kaljupäinen työnantaja on taas maksanut itsensä kipeäksi ostamalla ylipäiväyksellä olevia vallan saatanan kovia korppuja kahvin kanssa kastettavaksi. Kyllä nyt taas jaksaa tehdä töitä. No just. Tälläistä tämä on meidän keittokomerossa; kansainvälistä, mutta hyväntahtoista vittuilua yli rajojen (ja pitkin päivää).

 

Kunnon albedo luo kyseenalaista liikenneturvallisuutta ja Area 51 tulee tutuksi
Elo 14. 2012
Hohdin kuin perkele, Pohjantähden ja jonkun muun tähden vähäinen valo sai minut ja ympäristöni hohtamaan valkohehkuisena, joukossa oli hieman sinisen ja keltaisen sävyjä. Pääni yläpuolella pörräävästä helikopterista karjuttiin heidän olevan ihmiskunnan edustajia ja lähestyvän rauhanomaisissa tarkoituksissa, lopusta en saanut selvää koska puhe oli yhtä mongerrusta ja puuroutui koko ajan yhä pahemmin.Heillä oli ilmeisesti samaisesta halpahallista ostettu megafoni, josta ostan kaikki ihgut vaatteeni ja vielä ihgummat ehkäisyvälineeni. Tämä tapaus sattui eräänä aamuna ollessani ulkoiluttamassa rakasta koiraani klo 03.20. (mitä ooh, se on normi lenkkeilyaika täällä helvetin erämaassa missä asustelen).
Itseasiassa tapaus lähti niin sanotusti lapasesta jo kuukausi sitten kun aloin miettimään pimeneviä elokuun iltoja. Paljonhan saa lukea kirjoituksia ja kuulla puheenvuoroja siitä, kun jalankulkijat eivät käytä heijastimia ja tästä syystä aamukrapuloissaan, ellei peräti lievässä laitamyötäisessä ajelevat autoilijat ovat suurissa vaikeuksissa yrittäessään havainnoida heitä. Vasta kun rahoitusyhtiön omistaman ajoneuvon ajotietokoneelta kuuluu; jalankulkija lennätetty ilmojen halki - etäisyys 150 metriä penkasta pellolla makaavaan raatoon, jatka matkaa ettei tule sanomista - ilmoitus, autoilija ei voi ottaa kuin huikan kaasuttaessaan pois paikalta ja todeta että taas olisi heijastin pelastanut. Niinpä ajattelin ettei tarvitse minun yliajetun ruumiini äärelle tulla jälkiviisaana jeesustelemaan ja vittuilemaan heijastimien puuttumisesta. Vaikka minulla ja lätkäkorvalla oli jo viime talvena hyvät varusteet niin ajattelin tänä syksynä panna paremmaksi. Viime talvena minulla oli sellainen kiinalaisen käsityön helmi, tiedättehän niitä joka toisella näkyviä keltaisia liivejä joissa menee muutamassa viikossa lattialle rapiseva heijastinnauha tai useampi. Lisäksi kädessäni oli edelleen samasta käsityön ja todella tiukan laadunvalvonnan luvatusta maasta kotoisin oleva heijastinnauha. Hyvä nauha, ei heijastanut lainkaan ja jo maaliskuussa minun täytyi vakavasti harkita proteesin hankkimista koska nauha oli aivan saatanan kireä ja kuoliota pukkasi alvariinsa. Lätkäkorvalle olin ostanut saman maan! valmistaman koirille tarkoitetun keltaisen liivin heijastinnauhoineen. Huutomerkki maan - sanan perässä johtuu siitä että harvassa maassa ravintolan ruokalistalla olevalle suunnitellaan heijastinliivejä. Joka tapauksessa, yhdessä lätkäkorvan kanssa (muistatte blogitekstini jossa kerroin osaavani puhua eläinten kanssa) nimettiin kyseinen rääsy “salamatakiksi”, sen ainoa heijasteominaisuus oli taivaita halkovat salamat jotka syntyivät staattisesta sähköstä. Lätkäkorva ei tykännyt lainkaan kun miltei joka ulkoilukerta jouduin sammuttamaan sen kytevän turkin jauhesammuttimella.
Sitten yksi lauantaiaamu alkoi valmistautuminen; hyppäsin tulivaunuihini (tietämättömille tiedoksi; Transit -89, maalin sävy: Helvetin puna että repikää siitä) ja karautin kohti maalikyliä. Kiersin joka saatanan halpahallin ja autotarvikeliikkeen (akku) ja vielä muutaman valaisinliikkeen, ennen kuin minulla oli tarvittava setti koossa. Ai niin, jouduin käymään myös maalikaupassa ja laittomia kanavia pitkin hommasin nestemäistä fosforia. Ihan ensiksi on pakko sanoa että sillähän ei ole väliä miltä ihminen näyttää, joten se on aivan sama paljonko niitä heijastimia on. Ei pidä paikkaansa, heijastimien määrällä on väliä joten on myös ulkonäöllä, mitä pukeutumiseen tulee. Tämän ulkonäkö asian testasin kesällä; pujotin käteni farkkujen puntteihin ja tungin kämmenet lenkkareihin muun kropan ollessa ilman rihman kiertämää. Aloin kävelemään käsilläni takaperin aurinkolasit vehkeeni juuressa keikkuen. HUOM! Olen niin notkea (todellisuudessa velkojat ovat väännelleet raajani sijoiltaan) että pystyn käsiseisonnassa tuomaan jalat vartaloon kiinni, ns. “päätön ratsastaja” - liike. Ilmeisesti olen aivan perkeleen järkyttävän näköinen ilmestys, koska ihmiset eivät huomanneet mitään eroa vaan morjestelivat tuttuun tahtiin. Minä vain nyökyttelin lantiotani vastaukseksi. Ainoa kommentti kuului ohikulkevan pikkulapsen suusta; “Äiti, tolla pieninenäisellä sedällä roikkui haarovälistä joku iso mötti”. No, minun siro päänihän se siellä.
Joo, taas ajatus karkasi. Eli; liimasin, neuloin ja ammuin hiltillä koko kroppani täyteen heijastimia. Oli kankaisia, muovisia, metallisia ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa oli niitä vilkkuvia ledihärpäkkeitä ja niitä olikin sitten sen verran että jouduin hakemaan autovaraosaliikkeestä akun niitä varten, kiinalaisvalmisteiset vaatteeni eivät olisi kestäneet pattereiden painoa. Akku roikkui selkäpuolellani sitä varten tekemässäni telineessä. Lisäksi akku antoi virtaa myös muutamalle halogeenille jotka olin kiinnittänyt ilmastointiteipillä kroppaani valaisemaan. Pisteeksi i:n päälle kastoin pääni ja kämmeneni nestemäiseen fosforiin ja johan alkoi välähdellä. Rakkaalle lätkäkorvalle oli ommeltu kotimaista materiaalia oleva liivi, jonka spreijasin neonväreillä ja koristelin fosforiraidoilla. Remmi oli täynnä villkuvia led - valoja, samoin panta. Olimme valmiita ulkoilemaan.
Astuimme ovesta kellon viisareiden näyttäessä 03.20 ja aamun ollessa todella pimeä sillä taivas oli pilvien peitossa. En malttanut olla testaamatta heti kotiovella heijastinarsenaalimme toimivuutta ja toimihan se; sytytin taskulampun ja osoitin sillä kroppaani mistä seurasi vitunmoinen väläys ja ulkovaraston seinästä paloi maalit karrelle, lepakoita tuli alas ropisemalla ja kaksi myöhäistä käkeä roihahti tuleen kauempana kuusikossa, onneksi ei sentään metsäpaloa syttynyt. Takaisin sisälle, näkökyky laamantui hetkeksi. Laitoin koirallemme ja itselleni aurinkolasit päähän, varmuuden vuoksi kahdet päällekkäin koska olivat halvempaa laatua. Uusi yritys ja taipaleemme alkoi. Kiertelimme tuttuja reittejä, Pohjantähden tuottaman valon monikertaistuessa heijastimistamme. Hehkuimme monen kymmenen metrin päähän kuin aaveet, fiilis oli kertakaikkisen mahtava. Ensimmäinen auto lähestyi, huomasin sen voimistuvasta välähtelystä vaikka itse autoa ei vielä edes näkynyt mutta heijastimeni onnistuivat nappaamaan ensimmäiset, karkailevat auton valojen säteet. Viimein auto ilmestyi esiin mäen nyppylän takaa ja me koiran kanssa aloimme hehkua vallan helvetisti, näytti siltä kuin enkeli olisi laskeutunut taivaasta vielä taivaallisempi koira mukaanaan. Ei puuttunut kuin pari ulkomaalaistaustaista maahanmuuttajaa taustalla viipeltämässä partojensa ja pitkien sauvojen kanssa, siinäpä olisi ollut joulukuvaelmaa itämaan tietäjien kera. Autoilijasta en varmastikaan näyttänyt enkeliltä vaan paremminkin alakerran edustajalta, sen verran voimakkaasti hän jarrutti ja lähti pakittamaan takaisin tulosuuntaansa päin.
Jumaliste, nämä varusteethan toimivat yli odotusten! Kaikkiaan kuusi henkilöautoilijaa lähestyi meitä joista viisi lähti pakilla karkuun, vain yksi uskalikko uskaltautui ajamaan ohitsemme. Hämmästykseni oli suuri kun autosta vastattiin sarjalla välähdyksiä, kunnes tajusin heidän olevan japanilaisia turisteja niiden vitun järjestelmäkameroidensa ja salamavalojensa kanssa. Yksi rekka tuli vastaan ja sen kanssa olikin kovat paikat, niillä kun on niitä valoja nokalla tosi paljon. Rekka lähestyi haipakkaa vauhtia ja mitä lähemmäksi se pääsi, sitä enemmän hehkuimme. Koira varsinkin oli hurja ilmestys, sen hännänpäässä oli melko iso led - valo joka heilui hillitömästi hännän tahtiin. Rekkakuski löi lisää valoja palamaan mitä lähemmäksi tuli. Nyt oli lumieneita ja luxeja sen verran ilmassa että minun alkoi tulla suorastaan hiki, sillä heijastinkennostoni tuotti lämpöä melkoisen paljon. Ensimmäisten savukiehkuroiden noustessa hihastani en keksinyt enää muuta kuin sytyttää itseeni suunnatut halogeenit. Järjetön väläys kahden 400 wattisen halogeenin valon heijastuessa kaikista heijastimistani ja Pohjantähden tullessa kaiken kukkuraksi pilven takaa esiin. Tämä riitti rekkakuskille. Viimeinen näköhavaintoni oli kun rekkakuski piti käsiään silmien edessä ja avoimesta sivuikkunasta kuului kauhistunut huuto; ” Viekää vain mutta älkää tehkö kokeita!”  WTF, luuliko se meitä alieneiksi? Katselin rekan suistuvan tieltä ja pomppivan pyörillään tien vieressä olevalle pellolle, jonne se myös jäi pystyyn. Tästä ja sivuoven aukeamisesta oksentamista varten, päättelin kuskin olevan kunnossa ja jätin hänen soittelemaan hinausapua ihan itsekseen.
Ylittäessämme peltoa pitkin sille vedettyä tietä, kuulin kaukaisuudesta lähestyvän helikopterin säksätyksen. Ääni voimistui ja pian kopteri pörräsi yläpuolellamme leijuen paikoillaan, valonheittimen valaistessa meidät ja meidän heijastuksemme valaistessa loputkin tienoosta. “Olemme ihmiskunnan edustajia ja lähestymme rauhanomaisessa tarkoituksessa, teillä ei ole mitään pelättävää. Antakaa jokin merkki jos ymmärrätte!” Jaahas, se on sitten erikoinen maa tämä Suomi; toisella on muutama heijastin ja heti luullaan että on toiselta planeetalta. Taidankin lähestyä Liikenneturvaa ja nostan syytteen väärästä kampanjoinnista, käsken samalla lopettamaan sen heijastin - ja muun löpinän. No ihan totta, kohta kun ajelet rajoitusten mukaan niin pian kopteri lentää yläpuolellasi ja edellisen litanian lisäksi sieltä kuuluu: “Täällä Suomessa saa ja täytyy ajaa reilua ylinopeutta, muuten olette tulppana tiellä ja aiheutatte vaaratilanteita kun teitä ohitellaan”. Heilautin kuitenkin kättäni kopterille osoittaakseni olevan hyväntahtoinen alien ja saadakseni tämän pelleilyn loppumaan mahdollisimman pian. Unohdin kuitenkin fosforoidut käteni, nostaessani kättäni se välähti ja näytti kuin salama olisi lähtenyt riisitaudin raiskaamasta rukkasestani. Se riitti, paluupostia tuli välittömästi; ensin kuulin konetuliaseen rätinää ja pian tunsin tuskallisen piston kaulallani. Tajuntani pimeni välittömästi.
Heräsin mutta en  kyennyt avannut silmiäni vaan kuuntelin ympäriltäni kuuluvaa puheensorinaa. Pääosin englantia, vain muutama tyyppi tuntui vaihtavan ajatuksia suomeksi. Yritin aukaista silmäni mutta en onnistunut, syyksi havaitsin fosforivärin leviämisen luomiini kopterin luomassa ilmavirrassa ja näin olikin sitten luomet liimantuneet kiinni. Tunnustelin päätäni ja se oli melko huonossa kunnossa. Se helvetin ilmavirta oli irroittanut toisen halogeeneistä ja painanut kuuman valaisimen oikeaa ohimoani vasten. Pahoja palovammoja ja ihonriekaleita, mahdoin kyllä olla kaukaa tulleen sivilisaation edustajan näköinen. Missä rakas lätkäkorva? Ajatus koiran katoamisesta sai minut äännähtämään omituisesti ja puheensorina hiljeni. Yritin sanoa koiramme nimen mutta kieli oli kuivunut kiinni kitalakeen enkä saanut aikaiseksi muuta kuin vistoa kähinää. Onnekseni kuulin tutun vingahduksen ja tiesin lätkäkorvan olevan lähistöllä ja hengissä, olisiko kiihko - kopterilaiset köyttäneet sen kiinni johonkin?
Taas huudettiin kuin vajakille, mistä helvetistä se johtuu että jos hieman poikkeaa massasta niin heti luullaan että kuulo on mennyt? Olen huomannut tämän oikeasti törkeän epäkohdan mm. hoitotoimen eri osa - alueilla. Englannin kielen taitoni ei ole maailman parhaita mutta ymmärsin että minut oli köyrätty armeijan erikoiskoneella Jenkkeihin, olin nyt Area 51:sellä. Samassa nenääni iski voimakas kahvin tuoksu, se tuli välittömästä läheisyydestäni, oikealta puolelta. Minulta on sen verran useasti sähköt poikki etten tarvitse näköaistia pakosta vaan minulle on kehittynyt eräänlainen vaisto tai lepakko - ominaisuus, osaan paikallistaa esineen pelkän hajun perusteella. Kätevä taito etsittäessä säkkipimeässä kalsareita tai sukkia ja saa samalla nenän auki. Niinpä iskin kiinni kahvikuppiin, riistin sen sitä pitelevästä kädestä ja tyhjensin yhdellä huikalla. Kahvi oli tulikuumaa ja aivan perseestä olevaa automaattikahvia, mikä ensinnäkin poltti kieleni rakoille ja kirvoitti äänijänteistäni sellaisen rääkäisyn että itsekin pelästyin. Ympäristöni reagoi nopeasti, kengät suhahtelivat ja kuulin kuinka aseista vedettiin liikkuvat taakse. Hätäpäissäni sanoin että älkää nyt perkele ampuko ja kysyin samaan hengenvetoon että mikä tässä on kuvion juoni.
Nyt alkoi vilkas keskustelu suomea puhuvien ja jenkkien välillä. Amerikan ukot ihmettelivät että miten tähtimatkaaja (voi vittu noita niiden yliampuvia nimiä) puhui suomea eikä kaikkialle levinnyttä englantia. Lisäksi pyydettiin tulkkausapua. Suomalaiset vastasivat amerikkalaiskollegoilleen kaikkien olentojen osaavan puhua suomea, on siellä sen verran omituista porukkaa että hyvin tulevat juttuun vaikka jokunen sata valovuotta olisikin välissä. Jenkkejä otti päähän, ainakin jupinasta päätellen. Tosin suomalaiset mokasivat tullessaan huutamaan vajakki - modella että osaatteko suomea? No en, arameaksi tässä yritetään selvittää tilannetta. Suomalaiset käskivät painua helvettiin vittuilemasta, kohta olisi turpa kipeä jos sama tahti jatkuisi. Tuli niin kotoinen ja isänmaallinen olo, turpaan vaan jos ei ensimmäistä lausetta ymmäretä.
Tilanne kuitenkin alkoi selvitä; armeijalle oli tullut lukuisia ilmoituksia oudosta, vallan saatanasti hehkuvasta hahmosta, jolla oli mukanaan niin ikään hehkuva, pienempi olento jonka perse vilkkui. (Lätkäkorvan häntäledi). Sattumoisin lähimmässä varuskunnassa missä oli hävittäjälentue, oli ollut amerikkalaisia kollegoita vierailulla ja he olivat sitten porukalla lähteneet tehtävää suorittamaan ja napanneet minut kiinni. Lisäksi oli Jenkkien toive roudata meikäläinen tänne rapakon toiselle puolen. Olivat kertoneet että heillä oli tietotaitoa ja osavia vehkeitä muukalaisten rassaamiseen Area 51:sellä. Täällä siis nyt oltiin. Kritisoin sitä että ensin pyydetään antamaan joku merkki ymmärtämyksen tasosta ja kun toinen heilauttaa kättään ja niin jo ruvetaan tulittamaan kaikilla piipuilla ja vielä nukutusnuolilla räimimään. Tässä kohtaa suomalainen hiljensi ääntään ja sanoi sen olevan noiden liipaisenherkkien amerikkalaisten olevan syypäitä, olivat nähneet viimeksi samanlaisen väläyksen George Bushin kädessä eikä siitä ollut kuulemma seurannut mitään hyvää. Tilanne alkoi pikkuhiljaa purkautua, kyselin päivämäärää ja saatuani sen selville kerroin että minun pitäisi olla KELA:n konttorissa jokusen tunnin kuluttua, oli jotain häikkää lääkekorvausten kanssa. Samaan rytäkkään tuli selväksi että olin työtön alkoholisti, jolla heitti päässä niin paljon ettei mitään rajaa, olivat antaneet jopa porttikiellon mielenterveystoimistoon. Amerikkalaisääni, joka ilmeisesti oli heidän pomo tai johtava upseeri, ei pitänyt hänelle tulkatusta puheestani. Hän alkoi hysteerisesti toistelemaan sanoja työtön, mielisairas, juoppo, perkele ja niin edelleen. Luvassa oli vittumaiset ajat koko alienjahtiin osallistuneelle porukalle; äijä lupaili päitä putoilevan ja vallan mahdottomia kärsimyksiä kaikille. Joku onneton yritti jotain sopertaa vastaan mutta ukko karjui että tiesivätkö läsnäolijat paljonko maksaa suomalaisen alkoholistin, joka kaiken kukkuraksi on aivan latva -B  - kakkonen, lennättäminen Suomesta Amerikoihin? Vieläpä heidän parhaalla häivekoneellaan ettei veli venäläinen eikä muutkaan saa tietää heidän köyräävän suomalaista juoppoa ronkittavaksi niin ikään salaiselle alueelle, voi jessus sentään. Keskeytin epaton puheen ja sanoin että lakkaa huutamasta ja järjestä kyyti KELA:an, siellä ukset aukeavat kohta ja mun pitää vielä hakea paperit kotoa. Harmi kun en pystynyt näkemään ukon ilmeitä mutta ne olivat varmasti näkemisen arvoiset, ainakin äänenkäytön voimakkuuden ja naamalleni ropisevan syljen määrän perusteella. Ukko karjui alaisilleen että nyt viette tuon vitun juopon ja muutkin mulkut suomalaiset sinne mistä olette ne löytäneetkin, jos joku puhuu tästä tapauksesta jälkeenpäin niin jokainen voi olla varma että CIA:lla on asiaa. Me kaikki luvattiin pitää turvat kiinni, jopa lätkäkorva haukahti hyväksyvästi.
Hittolainen, Jenkeistä lähdettiin vähintään heidän toiseksi parhaalla koneellaan sillä lähtökiihdytys rutisti paskat housuun ja muutenkin maisemat vaihtuivat vilkkaasti. Suomen puolella minut tipautettiin kirjaimellisesti kyydistä, koukkasivat sen verran matalalta etteivät katsoneet antaa aiheelliseksi laskuvarjoa. No, onneksi lätkäkorvalle oli annettu ja katselin siinä mustelmilla sen leijumista taivaalta alas samaiselle pellolle mistä meidät oli napattu. Tapauksen jälkeen päätin että en käytä käytä kuin suositusten mukaista yhtä heijastinta, useapi näköjään aiheuttaa ylireagointia. Oli se sellainen aamulenkki että heijastevarusteiden ja suihkun jälkeen nukuttiin pitkälle yli puolen päviän. Niin, outo juttu ettei lehdissä ollut mitään muuta kuin kuusi autokuntaa + yksi rekka ilmoitettiin kadonneeksi meillä päin…

 

Kylmiöjoogaaminen ja uudet asennot
Elo 13. 2012
Poikkeaa perinteisestä joogaamisesta lähes täydellisesti, joten tätä ei kannata rinnastaa perinteiseen sillä tässä haetaan eri asentojen kautta sielun (myöhemmin henki) elämänsä aikana kokemia stressitiloja. Läpikäymällä nämä stressitilanteet, henki saa rauhan ja alitajuinen kireys poistuu nopeudella, jota tässä yhteydessä ei ole yhtään liioiteltua sanoa perkeleelliseksi. Kylmiöjoogaaminen suoritetaan kylmiössä, maksimilämpötilana voidaan pitää +2:ta astetta, itse suosittelen -23 astetta, silloin mantran hokeminen käy vähän saatanan sukkelaan ja täysin automaattisesti, huulten väpättäessä sinisenä. Paras ja helpoin tie ykseyteen on perinteinen äwäwäwäwäwäwäw -mantra, joka syntyy luonnostaan huulten liikkeistä pintaverisuonten kilahdellessa jäähän ja elimistön taistellessa alkavaa hypotermiaa vastaan.
Kylmiön on syytä olla vähintään 2,5 x 3 metriä pohjapinta - alaltaan, sillä tähän poikkeuksellisen suuren suosion saavuttaneen joogan harrastamiseen tarvitaan järjetön määrä apuvälineitä, mm. sänky jonka leveys on väh. 80 cm, mutta pituuden on oltava sellainen että siihen saa koko kapisen ruotonsa suoraksi. Kaikki liikkeet on saatavissa 300 sivuisena kirjana suoraan minulta, kunhan saan konkurssiin menneen, tosi helvetin kieron kustannusosakeyhtiön kanssa riidat sovittua ja kirjani takaisin. Nyt pyydän teitä kuvittelemaan liikkeet sielunne silmin jolloin tekstin lukemistakin voidaan pitää mentaaliharjoitteluna. Mikäli harjoite onnistuu, tunnette ensin halua piekseä kirjoittaja ja välittömästi sen jälkeen pakonomaista tarvetta suihkussa käymiseen. Jos ja kun saavutatte edellä mainitutut tunnetilat, ne kertovat teidän olevan motivoituneita ja jumalattoman stressaantuneita. Siispä käykää harjoite läpi ennen kuin alatte säätämään hapenottoa kanssa eläjiltänne. Se on teidän ja ylikuormitetun oikeuslaitoksen parhaaksi.
Aloitetaanpa;
Maanantain aamunkoi, se on hyvä liike aloittaa viikko, sillä se auttaa henkeä muistuttamaan edessä olevasta, stressaavasta viikosta ja läpi käymään tulevat stressitilanteet etukäteen. Suosittelenkin että vietätte sunnuntain ja maanantain välisen yön kylmiössä. No niin; makaatte sängyllä ja ankeiden olosuhteiden takia olette nähneet painajaisia koko yön, potkien peiton pois päältänne. Olette siis melko kohmeessa, etten sanoisi. Herättyänne käännytte mahallenne ja asetatte kätenne vartalon sivuille hitaasti (ihan pakko mainita vaikka ette nopeita liikkeitä pystykään kohmeisella kropallanne tekemään) kämmenet ylöspäin. Painatte kasvonne tyynyä vasten ja pidätte tämän asennon niin kauan kuin mahdollista, ts. että hapenpuute vie melkein teiltä tajun. Nyt alatte tekemään vartalollanne S- liikettä, toisin sanoen kiemurtelette sivuttain (kädet edelleen kyljissä kiinni) kunnes saavutte sängyn laidalle. Pysähdytte hetkeksi, jäykistätte kehonne ja jatkatte kiemurtelemista. Siinä vaiheessa kun yläkroppanne on jo täysin sängyn reunan ulkopuolella, rentoutatte ylävartalonne ja annatte päänne iskeytyä jäiseen lattiaan veren lentäessä nenästänne. Ette kiroa, sillä huomaatte hokevanne äwäwäwäwäwäwä- mantraa kaiken sen vitutuksen ja itseinhon keskellä kun kyselette itseltänne mikä helvetti teidät sai seuraamaan jonkun hullun ohjeita. Muistakaa, nämä eivät ole hullun ohjeita vaan ensimmäinen askeleenne kohti valaistumista. Veren tulon hyydyttyä kohtuullisen pakkasen takia, annatte alavartalonne rojahtaa yläkropan seuraksi lattialle. Mikäli liike suoritetaan onnistuneesti, polviin alkaa kerääntymään vettä ja ne ovat umpijäässä joogaharjoituksen lopussa. Makaatte tässä asennossa tovin, kuitenkin sen verran vain että ette jäädy lattiaan kiinni. Tästä siirrytään seuraavaan asentoon, nimeltään Kelan luukulla.
Kelan luukulla - liike auttaa henkeä valmistautumaan käsittämätöntä liikenopeutta vaativiin suorituksiin mm. eri instansseissa asioidessa. Liike lähtee lattialta, jossa edelleen makaatte. Tätä liikettä varten teidän tulee hankkia oma, ajastimella toimiva vuoronumeroautomaatti led - näytöllä (mulla on niitä jokunen, voin myydä edullisesti). Tässä vaiheessa painatte vuoronumeroautomaatin ajastimen käyntiin, se kilahtaa noin puolentoista minuutin kuluttua vaihtaen näyttöön satunnaisen numeron, joka markkeeraa teidän vuoronumeroanne. Lisäksi teidän tulee asentaa seinään levy, joka markkeeraa asiointitiskiä (koko väh. L 60 x P 120 cm) Painettuanne ajastimen päälle, alatte hitaasti kohottautumaan pystyasentoon, kuitenkin roikottaen ylävartaloanne lantiosta alaspäin pää kiinni jäisissä säärissä. Odotatte tässä asennossa vuoronumeronne edellyttämää vuoroanne ja tunnette kuinka veri tuskallisesti pakkautuu kalloonne silmien pullistuessa päästä. Ette luovuta, vaan toistatte uskollisesti äwäwäwäw - mantraa. Vuronumeroautomaatin kilahdettua ja väläytettyä teidän numeronne, kiskaisette yläkroppanne aivan helvetillisellä nopeudella suoraksi. HUOM! Vartalon etäisyyden tiskistä tulee olla sellainen, että räjähtävän ylösnousun aikana kajautatte takaraivonne tiskin kulmaan vauhdilla, josta Ayrton Senna - vainaakin olisi ylpeä. Tiedän, tiedän, polvet yrittävät notkahtaa mutta taistelette vastaan hokien mantraanne. Tässä asennossa seistään jonkin aikaa, sen verran kuitenkin että havannoidaan tahmeaksi muuttuva takaraivo veren hyytymisen seurauksena sekä alkava sisäinen lämpeäminen nousevan vitutuskertoimen kasvaessa. Tästä siirrytään sulavasti Varvastossut ainakin ahdistaa - liikkeeseen.
Varvastossut ainakin ahdistaa - liike suoritetaan seuraavasti, jo tehtyjen alkuvalmistelujen jälkeen. Kaikki nämä alkuvalmistelut ovat mainittu kirjassa ja ne suoritetaan ennen joogasessiota, mutta minun on nyt pakko tällä tavoin kertoa ne sen helvetin konkkafirman takia. Liikettä varten pulttaatte lattiaan 12 millisen tapin, pituus noin 150 mm. Tappi pultataan luonnollisesti pystyyn, ja tapin tulee olla nyt noin kolmenkymmenen sentin päässä vasemmasta kyljestänne kun seisotte kasvot tiskiä kohden. No niin; liike aloitetaan kiertämällä vartaloa vasemman kyljen kautta ympäri täydet 180 astetta, kuitenkin pitäen oikean jalan jalkapohja kiinni lattiassa. Kun kasvot osoittavat tiskistä suoraan pois päin, lennätätte oikean jalkanne muun kropan seuraksi. Liike suoritettuna oikein aiheuttaa oikean jalan ukkovarpaan ja seuraavan varpaan välin iskeytymisen tappiin voimalla, joka saa teidät näkemään hetken aikaa sekä menneen ja tulevan. Hermonne ovat aivan riekaileina, vitutuskäyrä tapissa ja hikoilette jo melko voimakkaasti huolimatta ympäristön liki kahdestakymmenstä pakkasasteesta. Olette soturi, ette kiroa vaan hoette mantraanne vaikka huulenne alkavat sulamaan - mahdollistaen kirjavan kielenkäytön - ja sallien näin demonien melko konsonanttivoittoisten nimien karjumisen. Seisotte asennossa, annatte päänne taipua aina leuka rintaan asti mistä voitte ihastella varpaidenne turpoamista keskiverto perunan mittoihin. Nostatte hitaasti päätänne ja ojentaudutte viimeiseen liikkeeseen nimeltään Typerä käärme.
Typerä käärme - liike varoittaa henkeä malttamaan kiukkuiset sanansa tulevan viikon aikana, estäen näin teitä herjaamasta työkavereitanne silloin kun luulette näiden olevan kahvilla, vaikka he seisovatkin selkänne takana. Hyödyllinen liike siis. No niin; seisotte edelleen siinä suorana, mihin jäitte Varvastossut ainakin ahdistaa - liikkeen varpaiden ihastelun ja pään suoraksi noston jälkeen. Nyt taivutatte kroppaanne eteenpäin ja työnnätte kielenne ulos kunnes se on kunnolla kiinni terässeinässä. Pidätte tämän asennon noin minuutin ajan että se läskinpala ehtii napsahtaa kunnolla seinään kiinni. Tulette huomaamaan yhden seikan joka on varsinkin ensimmäisellä kerralla järisyttävä kokemus ja osoittaa metodieni tehokkuuden. Nimittäin, kielenne nykyisen position takia ette pysty enää hokemaan mantraanne, mikä aiheuttaa itsehillinnän pettämisen vitutuskäyrän noustessa huippuunsa ja vähän sen ylikin. Alatte hillittömästi repimään kieltänne irti sen venyessä aivan sairaisiin pituusmittoihin (vrt. Gene Simmons) mutta tuloksetta. Vasta sitten kun tunnette kielenne osittain repeytyvän kannoistaan ja tuon kylmän läskinpalan läpsähtävän kipeästi poskeanne vasten, siirrytte automaattisesti Vittu mä en jaksa enää tätä touhua -asentoon ja lysähdätte nyyhkyttäväksi rauniokasaksi oven taakse.
Itkettyänne tovin ja tajuattuanne kuinka kuumana kävitte, (osa oli valmis jopa tappamaan ensimmäisen kylmiön ovesta tulevan) huomaatte taivaallisen rauhan valtaavan henkenne eli sielunne. Lämpimässä suihkussa tämä tunne voimistuu ja tunnette itsenne virkeäksi ja rauhalliseksi. Tajuatte että siinä tuli koko viikon kilarit suoritettua vajaan tunnin aikana eikä enää  tarvitse suuttua kenellekään, vaan voi toimia rauhan sanansaattajana niin työpaikalla kuin verotoimistossakin. Kiitollisena tästä tiedustelette minulta sankoin joukoin, että mihin tilille voitte laittaa ne historialliset mittasuhteet saavat summat tästä suurenmoisesta kokemuksesta. Minä taas puolestani vastailen sähköpostin välityksellä jokaiselle erikseen, antaen kullekin eri tilinumeron, eihän sitä paalikasaa voi yhdelle tilille tuupata. Alkaisivat pian tietyissä instanseissa ihmettelemään että mitähän perkelettä se hullu nyt on väsännyt..

 

Voi tätä rakkauden määrää
Elo 12. 2012
En tiedä johtuuko tämä olotila eilisestä tekstistäni joka käsitteli naisten jumalattoman kauniita silmiä, mutta aivoni jäivät Suurta Rakkautta - tilaan mikä saa aina minut käyttäytymään hämärällä tavalla. Rakastan kaikkia ja kaikkea, ei voi mitään. Vaikka vouti kävelisi ovesta nyt sisään ja veisi kaiken muunkin lisäksi kalsarit jalasta, todennäköisesti hukuttaisin hänet intohimoisiin kielisuudelmiin - vaikka minun tuurillani ja kaikkien todennäköisyyksien vallitessa hän olisi tukeva, hikinen, karvainen ja sangen vittuuntunut äijä. Silti, rakkauttani riittäisi tälle omaa, epäkiitollista työtään tekevälle perkeleelle vaikka en olekaan SETA:n listoilla ja muutenkin kavahdan väärään suuntaan kulkevaa liikennettä B - rapussani.
Kaipa tämä olotila johtuu siitä että tuo niin monta raipaniskua ja lekanlyöntiä saanut komentokeskukseni ei kykene käsittelemään kuin yhtä ajatusta kerralla. Tosin vihatilat eivät kestä pitkään, rähähdän kuin rakkikoira ja se onkin sitten siinä. Taustalla on kyllä tietoinen ajatus siitä, että omistan papin pään mutta paholaisen kädet - yhdistelmä joka on saanut meikäläisen useasti kuseen. Rakastan jopa takapihallamme riehuvia ja kaiken paskovia harakoitakin niin paljon, että tänäkin aamuna menin ruokkimaan niitä. Vetelin patongilla parven johtajaa kertoen voimallisesti rakkaudestani häntä ja hänen parveansa kohtaan , kehoittaen ottamaan nyt sitä saatanan patonkia kun kerran tarjotaan. Harakka vastasi tunteisiini luovuttamalla jokusen sulan ja paskomalla käsivarteni täyteen. Rakkaan lätkäkorvan kanssa paistoimme eilen lättyjä, hänen uskollisesti valvoessa etujaan jalkojeni juuressa, katse ylöspäin suuntautuneena. Minä liukastelin kuolan kyllästämällä lattialla ja koitin pitää suurimman osan lättytaikinasta kulhossa.
Oikeasti, nämä rakkauden ja empaattisuuden tunteet ovat niiden iskiessä niin vahvat että alta pois. Mikäli kaikki ihmiset olisivat aikojen alusta asti ajatelleet näin, seisoisimme nyt täällä kylki kyljessä koska yhtään sotaa ei olisi käyty vaan kaikki aika olisi käytetty uuden elämän luomiseen. Ehkäpä tämä tilanne on kuitenkin otettu huomioon silloin kun ihmistä on luotu tai sitten evoluutio on pitänyt huolen siitä ettei näin pääse käymään. Väkilukuhan kyllä kasvaa koko ajan, asia mitä ei äkkiseltään uskoisi kun katselee uutisia, pelkkää tappamista kaikki tyynni. Soittelin eilen suurelle joukolle ihmisiä, kertoen heille kuinka paljon rakastan heitä ja kuinka paljon he merkitsevät minulle. Vastaukset olivat odotetunlaisia; “Mitä oot tällä kertaa vetänyt?”, “Ootko taas alkanut juomaan?”, “Teetkö kuolemaa?” ja “Joo joo, soittele sitten kun sulla on oikeeta asiaa”. Niinpä, ei ole helppoa hullun helliä - niinkuin meillä kajahtaneilla on tapana sanoa. Tai sitten maailmasta on muodostunut niin kyyninen ja skeptinen paikka ettei mitään rajaa. Kysyipä eräskin, jolle kerroin tuntevani mieletöntä rakkautta häntä kohtaan että paljonko tällä kertaa tarvitsisin lainaa. Voi perkele, tuota täytyy kokeilla pankissa, josko heltyisivät vaikka luottotiedot ovat aivan vituillaan.
Kaikesta tästä huolimatta, nyt tiedätte että maailmassa on ainakin yksi joka rakastaa teitä, aikaisempiin kokemuksiin perustuen vieläpä hyvin pitkään. Nämä tunnetilat kestävät monta kuukautta ja yleensä loppuvat siihen kun olen jakanut kaikki rahani ja minut tullaan kiskomaan irti jostain perkeeleen petäjästä jota tiukasti halailen. Viime kesänä palokunnan ukot ristivät minut näreen nussijaksi kun koittivat saada minut irti nuoresta koivusta jota syleilin hetkellisessä ( 7h 32 min., ulkopuolisen kellottama) rakkaudenpuuskassani. Rakastan myös kaikkia työläisiä ja varsinkin yötyöläisiä, jotka pitävät huolen siitä että meillä on aamulla tavaraa kaupassa ja tuore lehti luettavana ja monta muuta juttua. Niinpä olen vähäpätöisillä toimillani koittanut helpottaa heidän arkeaan, mm. pesemällä heidän autojensa tuulilaseja. Huonompi juttu on se, ettei meillä täällä korvessa ole liikennevaloja joihin pysähtyä, vaan kylän halkoo pitkä suora joten olen yrittänyt pestä tuulilasit vauhdissa. Ei perkele kuulkaa onnistu oikein hyvin, se hyppy pesuämpäri sylissä on vähän saatanan vaikeaa kun rekka tulee kohti sata kilometriä tunnissa kaikki valot päällä. Hyvin harvoin olen edes kyennyt hyppäämään tuulilasin korkeudelle, matka on katkennut syylarin kohdalle ja siinä sitä on sitten melko littoisena poikana matkustettu aina seuraavaan kaupunkiin asti. Pesuämpäri on tietysti lentänyt huit helkkariin. Tästä syystä ei pidä ihmetellä jos joskus tapaatte maailmalla kaljupäisen jätkän jonka otsassa komeilee syväuurros - tekniilla tehdyt Volvo, Man ja Scania - tekstit. Se olen minä ja vastaan tulleiden rekkojen logot.
No mutta miettikääs, koska olette viimeksi kertonut jollekin rakastavanne häntä, niin että todella tarkoitatte sitä? Aika nähkääs kuluu ja paljon jää sanomatta. Henkilökohtaisesti minun ei ole tarvinnut tästä kärsiä vaan päinvastoin, ihmisiltä ovat sanat loppuneet ja nykyisin he osoittavat tunteitaan käyttäen apunaan kiviä, käsivarren vahvuisia oksia ( elämä on minulle yhtä pääsiäistä, virvotaan jatkuvalla syötöllä) ja aseita. Minne vain kuljenkin, iloisesti lentosuukkoja lähetellen niin jo on ilma sakeana kaikenkokoista roinaa mitä nuo rakkaat lähimmäiseni käsiinsä saavat. Kerran yksi riski mies heitti minua jauhosäkillä, se tuli tarpeeseen sillä olin juuri matkalla kauppaan ostamaan leipomustarvikkeita. Mistä ne oikein tietävätkään puutteeni? Kiukaan kivet ovat niin ikään lähimmäisten lahjoittamia, kaikkein rakkaimmat linkosivat niitä makkarin ikkunasta sisään ettei minun tarvinnut rasittaa itseäni keräämällä niitä pitkin pihaa. On niin ihanaa rakastaa ja olla rakastettu. Ihan totta, viime talvena kun pihalla riehui oikein kunnon lumipyry ja minun piti lähteä hakemaan tupakkaa, huomasin että ulko - ovi oli naulattu ulkopuolelta todella lujaa kiinni, samoin ikkunat olivat laudoitettu niin ettei pihalle nähnyt. Eihän tästä voi päätellä kuin että naapurit ovat olleet huolissaan mahdollisesta liukastumisestani umpihangessa ja ovat näin ollen rakkauden tunnossaan rajoittaneet liikkumistani, ikäänkuin varoittaen talven vaaroista. On ne niin helvetin mukavaa porukkaa ettei aina tiedä itkiskö vai nauraisko.
Taidankin tästä juoda toisen pannullisen kahvia, käydä suihkussa ja parfymoida itseni, sitten olenkin valmis lähtemään kylille jakamaan rakkautta. Asusteekseni valitsen ylikireät farkut, koiranpaskalta haisevat lenkkarit ja yläkroppaa verhoamaan puen sen äklön kirkkaan keltaisen, sydänkuviolla varustetun paidan. Vielä nenälle ne omistamani vähän saatanan ärsyttävät, Elton John - malliset mutta pinkit lasit, niin eiköhän kyläläiset taas tajua millä asialla liikun. Saas nähdä mitä kivaa ne tällä kertaa lahjoittavat…. rakkaudessaan…

 

Naiset; älkää murehtiko ulkonäöstänne - silmät ne on jotka merkitsee
Elo 11. 2012
Se on totta. Silmät, nuo mystiset sielun peilit ovat ainoa asia joilla on todellista merkitystä. Nainen voi olla vaikka minkälainen ulkomuodoiltaan mutta silmät kertovat kuka ja mikä hän on, jo paljon ennen kuin nainen ehtii suutaan avata. Lisäksi naisen silmät juttelevat koko ajan, jopa mykkäkoulun vallitessa ne kertoilevat asioita ja tuntemuksia ja niitä kannattaa kuunnella sillä ne eivät valehtele. Nainen voi valehdella olevansa sporttinen ja iloinen persoona mutta silmät kertovat hänen valehtelevan - hän on väsynyt ja murheellinen. Naisen kertoessa olevansa syrjään vetäytyvä ja koti - illoista pitävä, hän todellisuudessa on saanut äijäparkansa henkivakuutusrahat juuri tililleen ja tekstaa menomestan osoitetta kymmenelle parhaalle likkakaverilleen - sujuvasti siinä samalla kun keskustelette.
Silmät ovat myös ainutlaatuiset, yhtään samanlaista paria ei ole olemassakaan, on siis typerää sanoa että se on sellainen ruskeasilmäinen nainen, kais tiät? No vittu en tiedä koska ruskean eri sävyjä on miljoonia ja lisäksi ne voivat ollat kirkkaat, sameat, vaeltelevat, väsyneet, kutsuvat, kylmät, eksyneet, iloiset, etc. Mystisimmät silmät jotka olen nähnyt naisella, olivat täysin mustat aina iiriksen ulkoreunoilta pupillin keskustaan asti. Hän sanoi ettei ( ja todisti konkreettisella tavalla) käytä piilolinssejä, vaan kyseessä oli geneettinen virhe josta hän kertoi kärsineensä läpi koko elämänsä. Kerroin hänelle hänen olevan hullu jos kärsi silmiensä takia, olisin antanut mitä vain jos olisin saanut samanlaiset. Keskutelun aikana oli vaikeuksia katsoa häntä silmiin, tuntui kuin hän olisi nähnyt suoraan sieluun. Olin aivan myyty mies ja nuo silmät ovat jääneet kummittelemaan varsin positiivisella tavalla päähäni. Toiset jotka muistan, olivat nuoren neitokaisen ns. “husky -silmät; toisen ollessa taivaan sininen ja toisen ollessa melkein harmaa. Luonnolliset, minua on nimittäin turha tulla kusettamaan piilareiden kanssa sillä nähdessäni psyykettä ravistelevat silmät, otan ja tarkistan asian oikeellisuuden eli kyseessä luontoäiti vai joku helvetin optikko. Ettäs tiedätte.
Itseäni mitenkään jalustalle nostamatta, minulla on aina ollut kyky tulkita melko hyvin ihmisen mielenliikkeitä ja ajatuksia silmien perusteella. Iseasiassa jokaisella on, sitä täytyy vaan treenata ja siinä harjaantuu erehdysten ja onnistumisten kautta. Istuessani aikan valtion ylläpitämässä laitoksessa, siellä oli kerrassaan erinomainen tilaisuus tutkia ihmisluontoa ja elekieltä - siellä kaikki kun yrittivät vain ja ainoastaan ajaa omaa etuaan ja näin ollen valehtelu ja osittaisen totuuden puhuminen oli arkipäivää. Se on kumma juttu miten suu ja naamanilmeet voivat kertoa sinulle asioiden olevan näin, samaan aikaan silmien huutaessa että nyt tulee paskaa tuutin täydeltä.
Palataanpa tuohon ulkonäköön, olen seurustellut aikanani ( näillä tarkoitan sitten heti useamman vuoden juttuja enkä mitään parin viikon pikaromansseja) sekä ylipainoisen ja anorektikon kanssa. Heidän kanssaan oli mukavaa ja rakastin suunnattomasti molempia, he olivat huumorintajuisia ja eloisia ihmisiä eivätkä antaneet ulkomuotonsa häiritä vaikka kertoivatkin toisinaan toivovansa asioiden olevan toisin. No helvetti, ei kukaan ole täydellinen, en minä ainakaan. Esimerkiksi ulkonäköni takia en voi mennä enää Italiaan, siellä repeää helvetti. Tässä takavuosina poikkesin ja piti olla viikko, mutta se reissu lyheni kahteen päivään vainoamiseni takia joten lähdin kotiin. No perkele sentään, olen aina pitänyt arkkitehtonisesti kauniista rakennuksista (alan kirouksia), erityisesti kirkot ovat vaikuttavia. Keskiaikaiset ja vieläkin vanhemmat monunentit huokuvat sellaista kauneutta mitä nykyrakentamisella ei tulla koskaan saavuttamaan kiireen ja kustannustehokkuuden takia. Niinpä sitten eräänä aamuna olin kuvaamassa yhtä kaunista kirkkoa torin laidalla kun ilmaa repi huuto;” il diavolo in mezzo a noi!” Italian kielen taitoni on nolla (vaikka italia on jumalattoman kaunis kieli, samoin kuin latina ja gael) joten en ymmärtänyt mistä oli kyse. Ihmisiä alkoi kerääntymään ympärilleni, kuitenkin välimatkan päähän ja ristinmerkit halkoivat ilmaa. Ajattelin että olinko loukannut heitä jotenkin, eikö kirkkoa saanut kuvata vai mitä vittua tässä nyt tapahtui? Sitten kun kirkon ovet aukenivat ja sieltä tuli kolme tyyppiä pitkissä kauhtanoissaan, alkoivat karkelot, yksi heistä viskoi vettä päälleni kahden muun mumistessa latinaa, ilmeisesti rukouksia. Pakenin paikalta, mutta se oli turhaa - he vainosivat aina minua kun astuin hotellin ovesta ulos ja väkimäärä kasvoi koko ajan. Lomailusta ei tullut mitään joten lähdin kotimatkalle. Paluulennolla kysyin lentoemännältä mitä mahtoi tarkoittaa kuulemani lause ja esitin sen hänelle niin hyvin kun taisin. Lentoemo katsoi minua oudoksuen ja sanoi sen tarkoittavan paholaista keskuudessamme, tai ainakin viittaavan sinne päin. En tiennytkään olevani niin vitun ruma.
Toinen typerä juttu, mitä kuulee varsinkin nuorten miehen puhuvan (oppineet isiltään) on se, että “katsoessani aamulla naista vierelläni, totesin hänen olevan niin susiruma että piti purra käsi poikki kun muija makasi sen päällä, muuten en olis päässyt huomaamatta lähtemään”. Voi perkele, voin lohdutuksesi sanoa että kyllä se ovi aukeaa molempiin suuntiin, esimerkiksi molemmat tärykalvoni on synteettisiä, toinen on tehty emakon immenkalvosta ja toinen HK:n Sinisen kuoresta. Vasemman korvan tärykalvon (immenkalvo) menetin -89 asuessani Helsingissä ja päätyessäni kostean illan jälkeen erään naisen asuntoon. Aamulla heräsin aivan helvetinmoiseen kirkumiseen, ääni lähti ensin korvani juuresta (hetki jolloin tärykalvo repesi), etääntyen kohti makuuhuoneen oviaukkoa josta nainen tuijotti minua kauhun vallassa, pelonsekaisen hien valuessa pitkin hänen ihoaan. Vaikka korvasta valui verta ja vinkuminen oli saatanallista, sanoin kohteliaasti; “Mennään mennään - ei tarvitse pelätä”. Laitoin asunnon oven perässäni hiljaa kiinni ja totesin Kruununhaan kaunottarilla korkeasta vaatimustasostaan huolimatta sattuvan näköjään pikku kämmejä. Suruuni join viikon, sitten oli pakko mennä lääkäriin. Toinen juttu (makkarankuori) sattui lähempänä näitä korpiselkosia vastaavassa tilanteessa, tässä tapauksessa “Hyvä Jumala, mikä toi on?” - kirkumisen saattelemana. Niin naiset, nyt kuljen puolikuurona mutta silti rakastan teitä. Tosin valistan nykyään nuoria miehiä heidän lähtiessä kapakkaan, ottamaan mukaansa korvatulpat ja nopeasti puettavat vaatteet - saattaa jäädä aamukahvi saamatta.
Vieläpä tuosta naisen koosta, ei sillä ole merkitystä. Se on sama juttu kuin luonteen kanssa, molemmat asettavat omat vaatimuksensa ja ei se mitään elämää haittaa. Kaikesta löytyy positiivisia puolia; esimerkiksi ylipainoisen kanssa asuessani eteen tuli näitä elämän pieniä nyansseja, tapaus joka sai minut näkemään asioita uudessa valossa. Kun hän poisti jotkut vanhat farkut käytöstä, sain ratkoa niistä vetoketjun silloiseen prätkääni ketjuiksi. Hyvin kesti ja matka taittui. Vastavuoroisesti (hän oli innokas käsityöihminen) hän otti naamastani kipsivaloksia joista sitten väsäsi naamareita vappu - ja halloween toreille. Kauppa kävi kuin siimaa ja kansa oli kauhuissaan. Vastaavasti anorektikon kanssa ei onnistunut puutarhahommat, hän onnistui aina piiloutumaan rautakangen taakse. Rakastelessamme ensimmäistä kertaa hän kehui minun olevan hyvä rakastaja kun en pitänyt mitään kiirettä. Sanoin hänelle suoraan että luuletko minun haluavan hakata mulkkuani jokaiseen törröttävään luuhun perseessäsi. Vastaukseksi sain että ei hän tiedä, koska noponi on niin pieni ettei hän itse asiassa edes tiedä koska se sisällä. Että näin, silti pariteltiin useasti kumpaisenkin kanssa ja hyvää teki. Paaksaaminen on muuten mielettömän mukavaa.
Siitä tulikin mieleeni, ettei teidän naisten tarvitse meikata/pynttäytyä miehiä varten jos menette kapakkaan hakemaan tarpeiden tyydyttäjää. Oikeasti, meillä kaikilla on tarpeemme ilman mitään perheenperustamisjuttuja, ja sen voi sanoa suoraan koska monet miehet (eli useimmat, suoraan sanoen lähes kaikki) ajattelevat samoin. Siis miksi pukeuta ja meikata, vetää kännit ja naida kaatokännissä ventovieraan kanssa kun sen voi tehdä selvinkin päin jolloin siitä nauttiikin jotain. Sitäpaitsi kapakasta löytää aniharvoin sitä oikeaa, kyllä me kunnon jätkät vaellamme ihan muualla ja odottelemme josko joku nainen tulisi sanalle. Ei, en tarkoita mitään seurakunnan lennokkikerhoa vaan katsokaapas ympärillenne kadulla niin huomaatte jonkun katselevan tai jopa suorastaan tuijottavan teitä. Kirkollisille piireille tiedonannoksi, etten ole tässä järjestämässä mitään lihamessuja vaikka kehoitankin ihmisiä vilpittömästi tuottamaan hyvää oloa toisilleen, sanonpahan vaan että vaikkapa kaveripohjalta harrastettu seksi on mukavaa. Sehän on luonnonmukaista symbioosissa elämistä, hittolainen!
No niin, tulipahan taas mölistyä tällekin aamulle - mutta asiaa. Ihan totta, lakatkaa murehtimasta ulkonäköänne sillä te olette rakastettavia juuri sellaisena kuin nyt olette. Toki voitte käyttää elämänne kaksikymmentä parasta vuotta salilla käymiseen ja dieettipiiperryksien syömiseen, saadaksenne huutaa reilu nelikymppisenä Bingo!, kun sohvalla könöttää paskamahainen, pienimunainen ja työtön rohjake. Sama toisinpäin, eli nauttikaa elämästänne - mikään ei ole ikuista, ei edes kauneus sillä tavalla kuin aivopestyt ihmiset kauneuden mieltävät. Pienirintaiset älkööt murehtiko, ne ovat terhakkaat vielä viisikymppisenäkin ja isorintaiselle tiedoksi että se maan vetovoima vaikuttaa miehiinkin, paitsi sen yhden kohdalla. Se, mikä oli ennen kuin kurjen kaula, on nyttemmin kuin pärekattonaula. No niin, painukaa paaksaamaan siitä.

 

Todella törkeää harhaanjohtamista
Elo 10. 2012 |
Ei ole opastanut sokea ukko eikä viisas metsänhenki, ei todellakaan. Pakkotyöleireillä saatujen lihasten sijaan kehoni on näivettynyt entisestäänkin enkä ole pystynyt villitsemään muita kohtalotovereita menestyksekkääseen kapinaan, loihdittuani heille ensin kelpo aseet hernekeittopurkista ja alkkareiden kuminauhasta niinkuin eräs mies, joka tekee kerällisestä pakettinarua vaikka Armanin puvun. Tai sitten sitä suurta katastrofia - joissa pääsen loistamaan - ei ole vielä tullut, mutta rohkenen epäillä vahvasti tätäkin mahdollisuutta.
Toisin sanoen, kaikki sankaritarustot leffoja, kirjoja ja TV - tarjontaa myöden ovat todella törkeää harhaanjohtamista ja minä hullu kun olen luullut niiden olevan totta. Ette usko kuinka monen sokean, vanhan miehen hihaa olen käynyt nykimässä sanoen; “Oi, koska Te alatte opettamaan minua, olen valmis!”. Normi vastaus on ollut vihainen kepinisku ja noin puolentoista minuutin mittainen, vihainen mölinä. Olen kanniskellut tukkeja ja perkeleellisiä kiviä suolla Itävaltalaisen esikuvani mukaisesti mutta lihaksista ei tietoakaan, nivustyrää siinä yleensä on paukahdellut ja lähes jokainen selkärankani välilevy on suorastaan lennähtänyt pois paikoiltaan. Voi helvetti sentään, se siitä illuusiosta. Ei ole tullut mitään niin usein nähdystä ja luetusta mielen vallasta aineeseen, olen sitäkin treenannut tuijottamalla takapihalla lojuvia puukenkiä niin kauan, että niistä alkoi versoa joku helvetin Hollantilainen puuntaimi. Palkkioksi tästä keskittymiskyvyn kohdistamisesta sain virtsarakon tulehduksen ja tajuttomat peräpukamat, miksi sankareille ei koskaan käy näin sillä onhan heidänkin täytynyt jossain vaiheessa harjoitella? En tiedä mutta vituttaa.
No entäpä suuri, koko maailmaa ja ihmiskuntaa ravisteleva katastrofi? Meikäläisen tuurilla se olisi enemmän kuin todennäköisesti suuren padon murtuminen tai siis uhka että koko hoito repeää. Alapuolella oleva kaupunki ja sen asukkaat olisivat suuressa vaarassa ja muutenkin padon murtumisella olisi maailmanlaajuiset seuraukset. Tilanteen ollessa ns. päällä, porukkaa olisi padolla aivan saatanasti, kaikkien itkiessä ja heitellessä tuhkaa päällensä. “Voi kuinka meidän nyt käy?” - voihkinta täyttäisi lähititenoon ja kaukana padon alapuolella olevan kaupungin kaikkien kirkkojen kellot kutsuisivat väkeä viimeiselle ehtoolliselle. Padon kyljessä oleva repeämä pulputtaisi vettä uhkaavan rutinan voimistuessa. Tässä vaiheessa minä astuisin kuvaan, tietämättömänä mitään uhkaavasta tilanteesta tulla jolkottelisin iloisena padon viertä kulkevaa polkua pitkin. Iloisella mielellä, olisin palaamassa kaupungista tavanomaiselta apteekkireissultani todella kiitollisena etten joutunut kuin kahden auton yliajamaksi. Pian väkijoukko huomaisi minut, erityisesti orkesterin sen hetkisenä päällikkönä toimiva, pahoin alkoholisoitunut kaupungin rakennusinsinööri. Osa porukasta kavahtaisi rujoa olemustani, tutumpien tullessa valistamaan uhkaavasta vaarasta samalla kehoittaen tunkemaan lääkkeet vallan verrattomaan minigrip - pussukkaan etteivät mene perkele ihan tärviölle. Voisin sitten viimeisen hetken koittaessa vetää koko kouruuksen kuivia nappeja ääntä kohti ja saada hetkellisen hauskan hetken tässä ainaisen kyntämisen valtaamassa elämässäni. Juuri kun olisin pummaamassa minigrip - pussia paikalliselta kotitalousopettajalta, insinööri osoittaisi minua kruunukorkkien pahoin raiskaamalla sormellaan karjahtaen: “Vain tuo epatto voi pelastaa meidät!”. No hittolainen, huraa - huudot raikaisivat ja sain viettää hetken julkkisen elämää, t - paita kireällä ja kaikkien ympäröimänä. Olisin tässä vaiheessa niin onnellinen ja sekaisin saamastani huomiosta, etten kestäisi julkisuuden tuomaa painetta vaan rouskuttaisin koko lääkesatsin dosettia myöden.
Iloa ei kestäisi kohdallani kauan, sillä insinööri ilmoittaisi minun sopivan vallan saatanan hyvin padossa olevaan halkeamaan ja ennen kuin huomaisinkaan, olisin matkalla kohti patoa väkijoukon kantaessa minua olkapäillään. He tunkisivat minut padon halkeamaan ja hakkaisivat minut sisään käyttäen apunaan lekoja ja puukiiloja. Jopa paikalla olevat lapset osallistuisivat talkoisiin takoessaan minua rautakauppareissullaan saamillaan kakaroiden rakennustarvike setillään. Pienet vasarat kilkuttaisivat jo muutenkin pahoin ruhjoutunutta päätäni iloisen kikatuksen saattelemana. ( juuri näiden “pikku -timpuri” työkalupakkien myymisen takia rautakauppiaat olisi syytä poistaa maailmankartalta ). Siinä sitten olisin, tuhannen mykyrässä padon raossa, onneksi oli jäänyt yksi silmä ehjäksi ja sekin näyttäisi olevan padosta poispäin joten kykenisin havainnoimaan ympäristöäni. Näkisin kuinka juoppoa insinööriä taputeltaisiin selkään hänen loistavan huomionsa ja terävän älynsä takia, nyt voitaisiin lähteä kaupunkiin kaljalle ja kertomaan kaikelle kansalle että uhka on eliminoitu, eiköhän siitä saataisi aikaiseksi useamman päivän kestävät juomisorgiat. Luonnollisesti kaupungin piikkiin.
Siihen sitten jäisin, padon rakoon ja pimenevään iltaan. Tähtäilisin ainoalla silmälläni ensimmäisten korppien saapumista paikalle, oikean korvan ilmoittaessa satavan melko rankasti, se olisi kohta täynnä vettä. Olisivat nyt perkeleet hakanneet pään kunnolla padon sisään eikä tälläin puoli päätä ulos. Joutuisin pieksemään kielelläni yhä röyhkeämmäksi käyviä korppeja jotka yrittäisivät nokkia ainokaista näköelintäni irti päästäni. Tilannetta ei helpottaisi yhtään se, että veden paine halkeamassa selkääni vasten aiheuttaisi veden tunkeutumisen persereiästäni sisään jäädyttäen myös seve ballesterokseni eli kivekseni smurffi - marjan (sininen) värisiksi pallukoiksi. Näin ollen sankarisaaga ei saisi jatko - osaa ainakaan sen villin poikaviikarin myötä. Ehei, se vähäinenkin siittiöiden tuotanto olisi nyt kertakaikkiaan loppu. Makaisin siinä padon reiässä sen syksyn ja talven, alkukesästä kasvaisin jo sammalta. Tässä vaiheessa ainoa silmäni olisi verestävä kuula japanilaisturistien käytyä kuvaamassa pääni yläpuolella olevaa messinkiplakaattia jossa lukisi: “Insinööri Holppa -aho pelasti alapuolella levittäytyvän kaupungin ja koko maailman tämän luonnosta löytyneen kiilakappaleen avulla”. Kiitti vitusti. Japanilaisturistien salamavalot olisivat kärventäneet silmämunani karrelle joten en enää kykenisi nauttimaan alkavasta kesästä. (myös japanilaiskameroiden salamavalojen kehittelijät ovat tappolistallani).
Saisin kuitenkin kostoni, vieläpä suloisen sellaisen. Kylmä vesihän pienentää niin kuin me miehet hyvin tiedämme ja näin ollen en enää olisin täysin tiivis tulppa, vaan vettä pääsisi tippumaan pieninä tippoina alapuolella olevaan lampeen joka oli ennen padon rakentamista suuri järvi mutta nyttemmin pieni lampi. Noiden vesitippojen myötä lampeen pääsisi myös todella tukevia lääkeainejäämiä, joita valtava vedenpaine huuhtoisi kehostani. Muutamien vuosien kuluttua vesi olisi jo niin eri psyykelääkkeillä kyllästynyttä, että ensin alkaisivat lammella juomassa käyvät eläimet sekoilemaan. Hirvet liftaisivat tavanomaisten kolareiden sijaan ja linnut lentäisivät takaperin. Pikkuhiljaa lammella uimassa käyvät kakarat kajahtaisivat sekä lammen rannalla suojaamatonta seksiä harrastavat nuoret, pikaisen sutaisun päätteeksi suoritetun uintireissun aikana suuhun joutuneen veden takia. Lopulta kaupunki ja sen asukkaat olisivat sen verran jyrähtänyttä väkeä, että koko kaupunki olisi aidattava. Öitä valaisisivat kaupungissa riehuvat mellakat ja maailmanlopun meininki. Kansalaisten sekoamisen syytä alettaisiin tietysti valtion johdolla tutkimaan ja pian jäljet johtaisivatkin sylttytehtaalle eli minun pahoin ränsistyneeseen kehooni. Johtava tutkija (japanilaista syntyperää muuten) huutaisi suureen ääneen että kenen vitun idea oli hakata tää hullu padon tilkkeeksi, voi perkele sentään. Saisin seurata kuinka insinööri kivitettäisiin ja roudattaisiin kolkkoon mielisairaalaan virumaan. Mukana tietysti koko suku sikoja myöten. Minua ei kuitenkaan poistettaisi padosta, vaan monen neliökilometrin alue eristettäisiin ja armeijan helikopterit ryhtyisivät valvomaan aluetta. Tienoo ristittäisiin “Hulluksi metsäksi” jossa sijaitsee “Kirottu pato” ja tarinaa kerrottaisiin jälkipolville urbaanilegendana maailman lähiökapakoissa.
Näin se jotenkin menisi joten en halua olla osallisena missään sankariteoissa, tehkööt muut joilla on parempi tuuri. Koska keli näyttää olevan hieno ja tänään ei tarvitse riennättää niin perkeleesti, taidankin mennä takapihalle nauttimaan kupillisen kahvia ennenkuin täytyy lähteä maailmalle. Nauttikaa päivästä ja karttakaa katastrofeja, siinä voi käydä hullusti.

 

Ilman varsinaista tietoa
Elo 9. 2012  |
Bändäreiden raskaustilastot 1944 - 1997, tehdastyöntekijän seksuaalisen aktin keskimääräinen kesto 1933 - 2001, rakennustyöläisten verenpainemittaukset urakan mennessä todella ja vakuuttavasti perseelleen 1922 - 2004 ( vuosien 1990 - 1994 lama - aikaa ei huomioitu), marttojen keskimääräinen kokoontumistiheys 1955 - 1988, mustat laatikot kanervikossa (kadoksissa olevat) 1949 - 1967, etc.
Jep, kaikki tuo tieto sekä paljon muuta löytyy pääni sisältä mutta ei sitten mitään järkevää ja oleellista, oikeaan elämään ja jokapäiväiseen asiointiin tarvittavaa faktaa. Aivoni ovat kuin juoksuhiekka tai tervahauta, sinne tarttuu kaikkea mahdollista paskaa muttei mitään varsinaista tietoa. Itse asiassa olen varma siitä, että minua älykkäämmät ihmiset ( eli muut maapallon väestöstä) pystyvät käyttämään päätäni kaatopaikkana. He lueskelevat jotain typeriä juoruja aikansa kuluksi ja luettuaan tuumaavat;”Olipas typerä juttu, taidankin siirtää sen sinne yhden kahjon kaaliin, rasittamasta ajatuksiani”. Välittömästi tuon ajatuksen jälkeen alan huojumaan jossakin toisaalla, tyhjä katse silmissäni aivojeni vastaanottaessa merkityksentöntä knoppitietoa jostain vieläkin merkityksettömämmästä asiasta. Yhteen väliin tein tilastoja ja myin niitä kaikille jotka niitä tarvitsivat. Kaupanala mielipidemittauksineen ja markkinointisuuntauksineen, Valtion tilasto - Tanet soittelivat vähän väliä kysyäkseen jotain omituista. Siihen aikaan oli vielä tämä ATK - puoli ja Internet ylipäätään sen verran hakusessa että jouduin kirjoittamaan ja tallentamaan kaikki tiedot manuaalisesti, ts. paperille. Asuin silloin kaksikerroksisessa puutalossa jonka yläkerran olin pyhittänyt arkistointihommiin.
No totta jumalauta siinä kävi sitten niin, että paperia kertyi sen verran ettei välipohja kestänyt, vaan koko yläkerta rysähti alakertaan repien mukanaan sähköjohdot, kipinöiden sinkoilessa ympäriinsä ja aiheuttaen näin tulipalon. Muistan tapauksen selvästi, olin silloin alakerrassa paistamassa lättyjä ja sattui vallan helvetisti takaraivoon kun koko hoito tuli niskaan. Eniten kyllä vitutti se kun lättytaikinaan meni puruja ja muuta roskaa, ei tullut kovin hyviä läpysköitä. Niin, en suinkaan masentunut romahtamisesta ja siitä aiheutuneesta tulipalosta, sillä nyt minulla oli oiva tilaisuus paistaa lätyt aivan järkyttävän kokoisten liekkien lyödessä korkeuksiin. Niinpä raivasin tieni raunioista ulos, kaivoin vielä tässä vaiheessa palamattomasta varastosta muurinpohjapannuni ja aloin paistelemaan megakokoisia lättyjä. (Seuraavana päivänä jouduin ensiapuun kun koitin levittää suuni 74 senttiä leveäksi - se oli silloisen muurinpohjapannuni halkaisija -  ja yritin tunkea lätyn kokonaisena turpaani). Olin ehtinyt paistaa alun toistakymmentä lättyä kun paikallinen palokunta tuli pilaamaan nekin festit. Vettä ja vaahtoa tuli sellaisella paineella että osa vielä paistamattomasta taikinasta lensi ulos kulhosta ja loppu olikin niin roskaista ja vaahtoista ettei siitä tullut mitään. Sitten Juudaksille tiedoksi; syy miksi normi asuntopalossa käytettiin vaahtoa oli se, että palokunnalla oli tiedossa aivan perkeleelliset mittasuhteet saanut alkoholismini ja he epäilivät asunnossani olevan runsain mitoin veteen liukenemattomia kemikaaleja.
Noi eihän ne sitä paloa saaneet sammumaan vaan koko kioski paloi kivijalkaa myöden. Hyvä pointti puolestaan oli helvetillinen hiillos ja niinpä sainkin elantoni seuraavat kaksi kuukautta myymällä grillattua makkaraa. Hakkasin koko sairaseläkkeeni lehtimainontaan, oli etusivun juttuja joissa ilmoitin silloisen vakuutusyhtiöni tarjoava paistettua makkaraa todella edullisesti. Lisäksi nuijin yöt läpeensä tienvarsimainoksia, jopa siinä määrin että eräskin yö tuli kunnon turpajuhlat kun näin Destian miesten repivän niitä tienposkesta pois. Ilmoittivat niiden olevan laittomia ja haittaavan näkyvyyttä vaikka bannereilla ei ollut kokoa kuin 6 x 6 metriä. Yhden ne jättivät, siinä alaston nainen makasi divaanilla kyrsä kädessä ja huulet kutsuvasti töröllään. Todellisuudessa se oli ryyppyrinkiini kuuluva vanha ramoona jonka olin onnistunut ikuistamaan makaamassa alastomana hetekalla. Siihen aikaan ei tunnettu fotoshoppausta, joten minun oli turvauduttava valokuvausta harrastavan ystäväni apuun saadakseni kuvasta sellaisen ettei näkö lähtenyt kun sitä katsoi. Se oli hyvää aikaa, oikein kaiholla muistelen sitä. En siis ryyppäämistä ramoonan kanssa vaan makkaranmyyntiä.
Tässä näette, ajatus lähtee heti lipsumaan varsinaisesta asiasta ja mieleni täyttää joutavat muistot ja tiedot asuntopalosta ja siitä karmeasta kassi - almasta, voi perkele sentään. Mainittakoon että muistan mm. kyseisestä tulipalosta paloauton renkaiden jäljellä olevan kulutuspinnan mitan, tuli sekin siinä ajankuluksi tarkistettua. Olenkin päättänyt etten lue enää mitään ja maailmalla kuljen laput silmillä välttääkseni kaikkea mahdollista roskainformaatiota. Korvatulpat tietty ja puhelimenkin heitän metikköön, eivätpähän lehtikauppiaat täytä kalloani harhaanjohtavilla tarjouksilla. Minulle myytiin kahdeksankymmentä luvun alussa eräs lehti kolmen kuukauden kokeilujaksolla tarjoushintaan 24 markkaa ja se tulee vieläkin kestotilauksena. Laskuja en luonnollisestikaan ole maksanut ja vouti tässä yksi päivä ilmoittikin kyseisen aviisin kustantavan tällä hetkellä 9.667,42,- euroa korkoineen ja kuluineen. Melko edullinen kokeilujakso etten sanoisi. Jotain asiaakin piti sanomani mutta sangen omituiset tilastot täyttävät mieleni, sillä tiesittekö että vuosina 1887 - 1934 yliopistojen yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan korpialueilla elävien hullujen reaktioajoissa oli suuria heittoja, niiden ollessa lyhimmillään 47 minuuttia ja pisimmillään 22 tuntia. Teettämäni sukututkimuksen perusteella saamieni tietojen mukaan kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Voi tätä ilon päivää.
Koska tämä vähäinenkin järjellisempi toiminta näyttää olevan ( taas ) tänäkin aamuna mahdotonta, en rääkkää teitä tämän enempää vaan toivotan teille erittäin hyvää ja menestyksekästä päivää. Älkää lukeko roskalehtiä tai muistatte pian vanhoilla päivillänne erään paksun blondin kanssa julkisuutta saaneen ja mukamas sähköalalla toimivan äijän vartalon ympärysmitan.

 

Porttikuiskaaja (sekundäärivaihe alkanut)
Elo 8. 2012
Joka aamuinen traditio, ulos on painuttava vaikka minkälainen hurrikaani olisi riehumassa tai taivaalta tulisi tulta ja tulikiveä. Suuri rakkauteni lätkäkorvaa kohtaan ja hänen ymmärrettävät tarpeensa kohtuullisen pitkän yön jälkeen ovat ne asiat maailmassa mihin ei voi mikään vaikuttaa. Tuo pakollinen paskalenkki, täysin kiireettömästi (korreloi vittumaisen kelin kanssa) nuuskien ja taajan pysähdellen, on joka aamu tehtävä. Satoi tai paistoi. Tänä aamuna - meillä täällä aidatulla alueella lasketaan kaikki aika klo 00.00 jälkeen aamuksi - oli vaikeuksia heräämisen kanssa. Luojalle kiitos että eilinen monsuunisade oli hellittänyt eikä nyt tihuttanut kuin 160 000 pisaraa neliösentille minuutissa. Tuuli oli sitä luokkaa, että se tunkeutuessaan kiinalaisvalmisteisiin vaatteisiini sai aikaan kauhuelokuvista tuttua ujellusta ja useimmissa moottorimakasiineissa kuultua,  aivan perkeleen kovaa pärinää. Silti rääsyt pitivät hyvin pintansa sillä en huomannut kovinkaan montaa uutta silmäpakoa ylikokoa olevassa ihokkaassani. Tästä kaikesta huolimatta kävelin kuin unissani, hortoilin tien puolelta toiselle ilmaa repivien haukotusten saattelemana. Destian ja Taivaan isän viisaasti sijoittelemat opasteet ja puut pitivät kuitenkin minut ojien välissä, aina osuessani vaihdoin suuntaa - samaan tapaan kuin pallo flipperissä.
Lenkin puolivälin jälkeen alamme nousemaan mäkeä, joka johtaa erään laitoksen pihaan. Laitoksen luonteesta johtuen sen laaja pihamaa on aidattu mutta kuitenkin hämärästi valaistu sillä siellä ei paljon liikuta pihalla. No, vierailijoita varten on olemassa kapeahko henkilöstöportti ja tämän portin olen näiden vuosien aikana nähnyt tuhansia kertoja joten siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Tänä aamuna kaikki oli kuitenkin toisin, portin paikalla näytti olevan leveäharteinen hahmo, mieleeni putkahti että josko ovat lisänneet vartiointia mutta se tuntui epäuskottavalta ajatukselta, laitosta kun ei muutenkaan paljon vahdittu ja miksipä sitä olisi kukaan vahtinutkaan, ovet visusti kiinni ja pihalla harvoin ketään.
No helvetti, lähestyessämme hahmoa, minä kohteliaana miehenä toivotin jo hyvän matkan päästä huomenet ja vielä reippaalla äänellä, ympärillä riehuvasta tuulesta johtuen. Ei elettäkään heebon taholta, seistä jökötti hartiat tanassa. Tuumasin siinä ettei tainnut epatto kuulla joten korotin ääntäni vaikka olimme tässä vaiheessa huomattavasti lähempänä. Ei mitään. Jo nyt on perkele, tämä taisi olla niitä erään maamme johtavan vartiointiliikkeen kaljupäitä jotka vetävät hormoneita siihen tahtiin että näkevät sunnuntaina molemmat keskiviikot. Totesin mielessäni että nyt olet kuules kahjon mailla ja kahjolandiassa on tiettyjä sääntöjä, mukaanlukien hyvät käytöstavat. Tosin itse voin poiketa näistä säännöistä mieleni mukaan ja milloin huvittaa, olen oikeastaan pakotettu siihen opastaessani eksyneitä sieluja ihan niin kuin nytkin joutuisin tekemään. Tiesin kyllä että mikäli tuon kokoinen hahmo alkaisi liikkumaan, siinä taas hetken tanner tömisisi ja pintaverhoiluni repeilisi siinä määrin että punainen hurme täyttäisi koko pihan. Eikä tilannetta helpottaisi yhtään se, että rakas koirani osallistuisi karkelohin käymällä punttiini kiinni ( syynä koiramme luulema leikki nimeltään “Hei, taas iskää leivotaan”) enkä näin ollen voisi laittaa kunnolla kampoihin. Enhän minä nyt omaa koiraa (enkä kyllä kenenkään muunkaan) ala potkimaan ja tästä syystä olen joutunut useasti antamaan epäreilua tasoitusta; noin kaksikymmentä kiloinen koira roikkuu puntissa ja vastustaja hakkaa mitä mielikuvituksellisimmilla astaloilla lakuaistani saaden minut näkemään koko maailmankaikkeuden planeetat ja värit yhtä aikaa. Vitun epäreilua, sanon minä.
Riskit tiedostaen päätin kuitenkin ojentaa tätä epäkohteliasta ja itseensä täynnä olevaa narsistipaskaa. Lähdin kävelemään Ryyni - Raunoa kohden, kerroin hänen sivistyksessään olevan pahoja aukkoja johtuen joko perseelleen menneestä kasvatuksesta tai sitten steroidien napsimisesta aiheutuneesta psyykevinoumasta. Huusin kuin tuomiopäivän profeetta; sylki lensi suustani pienempien lintujen tippuessa oksilta rikinkatkuisen vuodatuksen täyttämän ilman takia. Karjahtelullani ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta, hahmo seisoi hievahtamatta ja ääntä päästämättä paikoillaan. Olisiko tämä perkele roudattu Englannista asti, josko oli niitä kuninkaan linnan portinpielessä seisovia kivikasvoja? Niinpä heitin varoiksi englannin kielelle ja pidin kusipäälle luentosarjan (suomenkieliseltä) nimeltään “Ulkolaisten runkkareiden vaikutus suomalaiseen sivistyspohjaan - painukaa vittuun täältä Elvistelemästä”. Luentosarja on melko pitkä ja minun oli aika ajoin juotava läheisestä lätäköstä, pidin kuitenkin visusti silmällä ettei tämä import-mulkku päässyt kimppuuni takaapäin. Vihdoin sain luentoni loppuun ja katsoin haastavasti hahmoon päin. Ei saatana, ei sitten mitään vaikutusta. No, jos ei puhetta niin sitten koivua. Tämä on muuten vanha viidakon sanonta täällä hullujen täyttämässä korvessa ja tarkoittaa väkivaltaa puheen sijaan (vrt. mustanaamion paha merkki).
Pistin koiran kiinni, tällä kertaa aioin keskittyä pieksemiseen, olihan kyseessä ulkomailta tullut, hormooneja vetävä ja aivan helvetin epäkohtelias mulkku. Hyppäsin läheiseen metsään ja katkaisin raivon vallassa kyynärvarren vahvuisen, noin puolitoistametrisen koivunoksan. Saatanallinen ilme kasvoillani kävin epaton kimppuun jakaen sekä horisontaalisia, vertikaalisia ja diagonaalisia iskuja, tanner tömähteli ja tuohenkäppyrät kieppuivat ilmassa, hiki valui ja kelikin näytti muuttuvan myrkyisämmäksi. Taistelun tiimellyksen katkaisi puolittain huudettu kysymys: “Eikö se meinaa totella sua?” Voi vittu, en ollut huomannut laitoksen naispuolista työntekijää, joka näytti tulleen tupakalle lastauslaiturille. Siellä hän seisoi ja naureskellen pudisteli päätään. Katsoin häntä ja katsoin vastustajaani - ja tyrmistyin; epäkohtelias runkku olikin perusparanneltu portti joka oli saanut sellaiset metallilärväkkeet yläosaansa eli “hartioiden korkeudelle”. Portti oli nimittääin aiemmin päässyt heilumaan melko vapaasti auetessaan molempiin suuntiin ilman minkäänlaisia toppareita. Nyt se ei näyttänyt aukeavan kuin sisäänpäin leveiden metallikaistojen toimiessa toppareina toiseen suuntaan. Siitä paikasta heitin karahkan metsään, soin naikkoselle sellaisen väkisin väännetyn, mielipuolisen hymyn ja lähdin juoksemaan pois paikalta. Takaani kuuluva haukunta kuitenkin muistutti että ota nyt saatana minut mukaan. Koira perkele unohtui. Takaisin palatessani lastauslaiturilla oli jo kolme muijaa iloisesti supatellen ja minuun päin viittilöiden. Olin aivan varma että ympäröivästä hämärästä huolimatta kuulani loisti punaisena kilometrien päähän.
Se on sitten hiljaiseloa taas neljän seinän sisällä, ulkona ei tarvitse näyttäytyä moneen viikkoon. Ajanhan voi käyttää hyödyksi uutta aamulenkin reittiä suunnitellessa koska en aio mennä lähellekkään tuota laitosta. Viimeksi olen tyrinyt itseni heidän silmissään vuonna 2008, oikaisin helvetillisessä krapulassa ( silloin oli ryypännyt monta viikkoa) laitoksen pihan poikki ja kuinka ollakaan, kurapaskat rojahtivat housuun. Kesä kun oli ja minulla shortsit niin hetken aikaa näytti siltä kuin jätkä olisi saanut todella hyvin aurinkoa jalkoihinsa. Todella vain hetken, sillä poistuin paikalta ääntä nopeammin. Karkuun juostessani kuulin nuorempien muijien naureskelevan ja vanhempien toistelevan heille tyypillisiä “Herra jumala, toihan on ihan kauhee” - sanontojaan. Voi perkele sentään. No eipä mitään, minä olen sisällä ja te ulkona sillä nyt näyttää sekundäärivaihe tässä kajahtamisessani alkaneen. Sitten kun ensilumi sataa maahan ja jos poikkeatte täälläpäin, voitte nähdä hangessa kahdet jäljet; toiset hoipertelevat 42:set ja toiset tassunjäljet. Siitä tiedätte meidän olevan aamulenkillä taas. Hyvää päivänjatkoa teille.

 

Voi Yelena ja helvetin monsuunisateet
Elo 7. 2012
Mitään ei kannata suunnitella, ei ainakaan meikäläisen eikä varsinkaan iltamyöhällä. Piti niin katsomani tuon ihastuttavan naisen koikkelehtimista keppinsä kansa mutta taas kävi perinteiset eli nukahdin sohvalle. Heräsin yöllä puoli yhden aikaan niin täynnä pyhää raivoa ettei paremmasta väliä. Olin jo pukemassa vaatteita päälleni tarkoituksenani lähteä Lontooseen vittuilemaan naisten kuulantyönnön finalisteille (joita kyllä näytettiin koko saatanan ilta) mutta onneksi järjen ääni voitti. Henkihän siinä olisi lähtenyt, sen verran kepeästi he tuota neljän kilon mötikkää viskoivat kahdenkymmenen metrin molemmin puolin. Kuvitelkaa nyt, käsi tekee rapia puolen metrin liikkeen ja neljä kiloa lentää niinkin pitkälle. Voimaa ja lähtönopeutta siis löytyy. Pohdinkin että minne päin Englantia tai sen rannikkoa laskeutuisin jonkun heistä kajauttaessa leukaperiini vaikkapa tuollaisen puolihuolimattoman laakin. Ajatus kirvoitti kylmänväreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni pitkin ja kunnioitukseni heitä kohtaan nousi ennestään.
Voin kyllä paljastaa teille asian joka on kiehtonut minua siinä määrin että olen valmis uhraamaan kaikkeni sen toteuttamiseksi sitten kun lopputekstit alkavat pyöriä, en nimittäin ole ajatellut jäädä kitumaan tänne missään letkuissa. Muutenhan minua ei vihanneksesta erota, sama ontto katse kuolan valuessa suupieltä pitkin. Tämä fantasia ja elämäni grande finale on sellainen missä hikinen ja vallan saatanan karvainen, turkkilaista syntyperää oleva naispuolinen moukarinheittäjä viskaa minut betoniseinää päin, luonnollisesti kunnon ilmalennon saattelemana. Miksikö nainen? No koska heidän raivonsa on omaa luokkaansa, heti luonnonkatastrofeista seuraavana. Tapahtumaa tietysti edeltää minun infernaalisiin mittoihin yltävä vittuilu, jossa rienaan mm. tämän turkkilaiskaunottaren epilaattorin heikkoa kuntoa suositellen hänelle raivaussahaa ihokarvojensa poistoon. Lisäksi ojennan hänelle muutamia värikarttoja maamme johtavien maalinvalmistajien valikoimista. Selostan aivan saatanan huonolla turkin kielelellä, että näitä lateksipohjaisia voi levittää kätevästi korkeapaineruiskulla luomiin ja nämä liuotinpohjaiset saattavat pysyä neidin kynsissä, toki takuuseen ei voi mennä. Tässä vaiheessa turkitar hikoilee jo ankarasti puristelee nyrkkejään. Loppulämmittelyksi voisi rienata sukua ja perhettä - sillä on aina fataali vaikutus. Voin nähdä itseni sieluni silmin kieppumassa vinhaa vauhtia turkittaren puristaessa minua luisesta nilkastani ja kasvattaessa kierrosnopeutta. Hetkeä ennen linkoamista kehänopeus olisi kasvanut jo tuonne 12 G:n (enkä tarkoita Gambinaa) luokkaan, poksauttaen silmät päästäni ja kieleni venyessä perkeleellisiin mittoihin. Muutamien sekuntien ajan, jonka ilmalento kestäisi, kuulisin turkittaren kiroavan minut alimpaan helvettiin ja ehtisinpä nähdä hänen vielä sylkevän perääni. Viimein murskautuisin betoniseinään vasten, joka myöhemmin jouduttaisiin purkamaan etteivät kylän koirat ja mukulat pääsisi nuoleskelemaan lääkeainejäämiä betonista.
Siiten noihin vallitseviin sääolosuhteisiin, minulla on vahva epäilys että Brysselissä on kehitelty joku helvetinkone jolla pystytään vaikuttamaan sääoloihin. Nyt sitten HUOM! Tämä ei ole rasistinen eikä pakolaisvastainen julkilausuma, sillä mikä minä olen sanomaan mitä kukakin ajattelee noista iloisista ja vallan helvetin kovaäänisistä, kalliisiin vaatteisiin pukeutuvista ja kaikki ostoskeskukset täyttävistä isosilmäisistä veijareista. Joka tapauksessa, kun nyt on tämän vapaiden rajojen politiikan myötä tullut näitä kotouttamisohjelmia, on EU päättänyt myös luoda kotoisat olosuhteet; on monsuunisateita, on heinäsirkka - ja moskiittoparvia, vitunmoisia tulvia ja hellejaksoja sekä ukkosia (eivät ole vielä onnistuneet aikaansaamaan hurrikaaneja mutta ei mene kauan). Ei enää ole perisuomalaista kesäsadetta, joka tulee tasaisesti ja rauhoittavasti yöaikaan, kelin kirkastuessa päiväksi. Ei jumalauta, nyt sitä tulee 24h ja heti monta päivää peräkkäin. Pian saamme surffata tsunamilla ja WHO:n helikopterit täyttävät taivaamme. Vielä kun kotouttamisohjelma laajenee, voimme osallistua pakolaisleirille tai ottaa osaa vuosikausia kestävään kaupunkitaisteluun isoa kirjaa heiluttaen. En ole rasisti mutta rahan ahneena tässä olisi mieletön mahdollisuus tehdä iso tili. Heti perustaisin hienon basaarin nimeltä “Kahjon keidas” jossa saisi poronkusesta (puhdasta vettähän ei olisi) värkättyä teetä ja konekiväärejä. VIP - asiakkaille olisi myös sinkoja, miinoja sekä eri leirien uskonnollisia opuksia. Keitaani olisi ns. “Pyhää maata” eli täysin puolueetonta aluetta jossa ei tapeltaisi vaan palmujen äärellä kaikki vosivat vetää kännit ja miettiä onko tässä touhussa mitään järkeä.
Meidän koiramme olisi myyntijohtajana tsunami - ja tulvapuolella, se kun pitää tuosta vesielementistä sen verran että tänäkin aamuna pisti kaatosateessa oikein vituttamaan. Ei mitään kiirettä, oikeasti se oikein katseli kun yritin lussuttaa läpimärkää norttia veden valuessa kaljuani pitkin. Varmasti ajatteli että kärsi epatto, kohta joudut nousemaan siihen hyttiin satavaan Ransuunsi ja karauttamaan kohti maalikyliä, minä taidankin mennä äiskän viereen nukkumaan. Perkeleen lellityt koirat. Ne jos ketkä ovat osanneet hoitaa asiansa; meidänkin karvakasaa viedään autolla uimaan (no matkaa rantsuun on jokunen kilometri) ja uintireissun traditioihin kuulu jäätelö kyläkaupalla, missä tötteröä pidetään niin että neiti voi syödä sen tarvitsematta nostaa ns. persettä penkistä. Onneksi se on niin ahne, ettei ko. tapahtumaan kulu kuin 0,24 nanosekuntia. Meikäläinen taas kun tulee maailmalta iltamyöhällä ja tiedustelee apetta, niin vastaus on että onhan siellä sitä eilistä, lämmitä sitä. Ei vaan, nyt kyllä puhuin paskaa, rakkaani kyllä tekee ruokaa minulle - pääsääntöisesti. Säännön toteutumisen tiheys onkin sitten toinen juttu.
Johan tuli taas kitistyä tällekin aamulle johtuen kelistä, en minä muuten. En viitsi lannistaa vaan kannustaa teitä, oi te oravanpyörässä ravaavat suuren työn sankarit. Oikeesti, ilman teitä ei noilla Arkadian mäen epatoilla olisi rahaa millä leikkiä niin kauan että se hukkuu jonnekin. Mutta meidän aika tulee vielä - teidän tuolla yläkerrassa ja minun alakerrassa lämmittämässä isoa kattilaa. Sain nimittäin jo savuavan ja rikinkatkuisen kausikortin sinne, kattaa kaikki kaudet tästä hetkestä ikuisuuteen joten ei mikään paskempi läpyskä. No niin, hyvää päivänjatkoa teille.

 

100. ja hieman metrumia (poljennosta ei tietoakaan)
Elo 6. 2012 |
Hourien hullu heräsi, painajaisestaan pystyyn pärähti
Rähmäiset räpyttimensä auki räväytti, kumpaakin näköelintä käytti
Toljotti tovin, toljotti toisenkin
Katsahti koiraan, killitti eukkoaan, kuorsasivat kutaleet
Kouri eukon kutsuvaa hanuria, kuopsutti koiransa karvaista kylkeä
Eukko heräs huutaen, tarjoten päin näköä kännykän laturia, ilmassa ropisi vitusti vihaista sylkeä
Muija huusi höylän lailla, koira pyöri punkassa mieltä vailla
viimein vaimo kylkeä käänsi ja hullu ruotonsa pystyyn väänsi
Huojui hetken aloillansa, huulet lepatti ja ääntä pääsi
Koira teputti jaloillansa, tassut tömisi ja paskaa pääsi
Torttu törötti orpona keskellä mattoa, hullulla pää irvistäen kääntyi kohti kattoa
Putsas maton, putsas perseen samalla toruen koiraa:
Nyt teit vitunmoisen erheen
Painui vessaan itsekin, sulkijalihasta pinnistäen
Katseli saniteetin sileää pintaa, miettien samalla laminaatin hintaa
Aamukahvit, nortti suuhun, taas olisi kiivettävä tyvestä puuhun
Kengät jalkaan, koiran kanssa ulos perin sähäkästi
kas kummaa, jälleen satoikin niin saatanan räväkästi
Lenkin jälkeen kuppi kahvia, sama kuin olis imenyt aaltopahvia
Jälleen ulos, Ransun kyytiin
taas oli matka sen psykiatrin syyniin.
Kas näin, normi aamu tiivistettynä tuollaiseen lyhyehköön, runomittaa tavoittelevaan tyyliin. Tämä aamu on se, kun teillä onnettomilla sieluilla on ollut kyseenalainen kunnia seurata sadan, tosipohjaisen päivän kulkua hieman vinoutuneessa maailmassani. Koska lääkintöhallitus ei ole vielä tätä kirjoitettaessa onnistunut tavoittamaan minua, tarkoituksenani on jatkaa näitä joidenkin mielestä saatanan sairaita otteita elämästäni. Kaikkien liittojen (WBA, IBA,SAK ,STTK ,SVUL, WHO, etc.) ja YK:n tunnustamana kajahtaneena on helppo kirjoitella, ei tarvitse miettiä sosiaalisen statuksen romahtamista tai sukulaisten kritiikkiä. Itseasiassa minut karkoitettiin suvusta noin kymmenisen vuotta sitten sangen mieliinpainuvalla tavalla. Vietin tuolloin pyöreitä vuosia ja heräsin ulkoa kuuluvaan meluun ja loimotukseen. Katsahdin ikkunasta ja näin melkein koko suvun olevan kerääntyneenä talomme pihalle, käsissään soihtuja ja jotain mitä en sisältä kunnolla nähnyt. Jiieei! Ne olivat varmasti päättäneet järjestää minulle jonkinlaiset teemasynttärit, ehkäpä keskiaikaiseen tapaan. Painuin innoissani ovesta ulos ja huutomyrsky oli valtaisa. Keskiaikaista oli meininki kyllä, mutta ei odottamallani tavalla. Ne, mitä en ollut kunnolla nähnyt sisältä, osoittautuivat pesäpallomailoiksi ja talikoiksi, olipa osalla kettinginpätkät käsissään. Ehti siinä tulemaan jokunen reikä ja kuhmu pintaverhoiluuni ennenkuin sain itseni kunnolla vauhtiin. Alun kolmatta viikkoa lymyilin metsissä ja vasta kun ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat tipahdella taivaalta, uskaltauduin kotiin. No, nyt on tilanne rauhoittunut ja yhteydenpito jää kirjetasolle, tosin niitäkään ei viitsi enää avata kun ne joka jumalan kerta sisältävät joko pommin tai pernaruttoa (mistä lie sitäkin onnistuneet hankkimaan?).
Eikä nämä jutut ainakaan terveämpään suuntaan mene, nyt on noiden pääkipujen vuoksi sellaiset lääkitykset menossa, että jos te kykenisitte näkemään samanlaisia hallusinaatioita kuin minä, niin elokuvateatterit ja videovuokraamot olisivat menneet aikoja sitten konkurssiin, puhumattakaan mistään perkeleen viihdepaketeista joita mainostetaan rajattomilla leffoilla. Voi vittu, tervetuloa pääni sisään niin näytän kyllä mielelläni mitä rajattomat ja vähän rajantakaisetkin leffat oikein ovat. Mitään valittamista ei ole, vastoinkäymisiin on jo niin tottunut ettei niihin oikein osaa suhtautua. Kuvitellaanpa tilanne, jossa jään auton alle ja lennän törmäyksen voimasta jonkun liikkeen ikkunasta sisään. Normi ihminen saattaisi pitää tilannetta kauhistuttavana, minä taas puolestani onnittelen itseäni etten jysähtänyt puolta metriä sivummaksi päätyen valkoiseksi kalkittuun rappauspintaan. Kaikki kun on niin suhteellista.
Vähän lyhyeksi tämä jää tänä aamuna, taas on kohta oltava menossa mikä onkin tänään haasteellisempaa sillä aivojeni mitokondrioiden tuottamaa sähköä säätelevän implantin patterit ovat lopussa ja välillä käy sellaisia läväyksiä tuolla kallossa että alta pois. Viitteitä siitä antoi ensimmäisen kahvikupin juonti, löi sellaisen virtapiikin että hakkasin itseäni Hello Kitty - koristelluin varustellulla mukilla 4894 kertaa. Jaa mistäkö tiedän noin tarkasti? No katsokaas kun sain meikäläistä hoitavasta sairaalasta kahdeksan suurnopeuskameraa, ne on tänne asennettu kuvaamaan juuri näitä tilanteita varten ja niistä sitten lääkärit myöhemmin katselevat / analysoivat tilannettani. Varsinaista BB - meininkiä. Mutta mutta, olkoon päivänne menestyksellinen vaikkakin nämä maanantait ovatkin vähän tahmeita. Viimeistään huomenaamulla kuulette minusta, jos ei mene myöhään niin ehkäpä jo tänään.

 

Lepotilan tavoittelu luo stressiä eli sänkykään ei kestä ja koko perkeleen makkari menee remonttiin
Elo 5. 2012
Havaitsin noin kolme senttiä syvien railojen halkovan kroppaani ja selkäni olevan lähes liikkumattomassa tilassa herätessäni tänä aamuna. Railot olivat tuttuja makuuhaavoja, näyttivät vain kunnolla nukutun yön jälkeen olevan tavanomaista syvempiä. Syy selkäni jäykkyyteen oli yöllinen jysähdys ja äkillinen asennon muutos sängyn rungon katkettua jalkopäästä. Ei kestä nykyiset, alle 500,- euron sängyt mitään, niiden on laskettu juuri ja juuri kestävän tälläisten aliravittujen vähäinen paino ja siinä se sitten onkin, perkele sentään.
Päätin jo viikolla että otan tämän viikonlopun totaalisesti levon kannalta, olen aikaisempina vapaina viikonloppuina järjestänyt itse itselleni kaikenlaisia projekteja joissa onkin sitten mennyt koko viikonloppu sellaisella vauhdilla ettei ole perjantai - illan ja maanantai aamun välistä yötä kunnolla ehtinyt huomaamaankaan. Aloitin valmistelut heti maailmalta tultuani koska tiesin niiden vievän jonkin aikaa. Onneksi olin kotona jo iltapäivällä, ehtisin tekemään tarvittavat valmistelut tai ainakin suurimman osan niistä vielä perjantain kuluessa. Ensin kauppaan, poltin puolet tilistäni elintarvikkeisiin ja tupakkaan aiheuttaen pienessä kyläkaupassamme oudoksuvia katseita puhellessani valmistautumisestani. Kerroin nimittäin utelialle paksun rautalankavyyhden ja nakkien liittyvän erottamattomasti toisiinsa, rautalangan tulisin virittämään pienten rissapyörien varaan jotka sijaitsisivat sänkyjen molemmissa päädyissä. Näin minulla olisi kelattava “annostelija” ts. pitkä rautalankalenkki, johon ripustaisin nakit ja jota olisi  helppo kelata sitä mukaa kun syön niitä. Mikään ei ole niin kaunis näky kuin 48 nakkia roikkumassa käden ulottuvilla. Suunnittelin jopa pientä sähkömoottoria joka pitäisi nakkirivistön tasaisessa liikkeessä mutta siinä olisi täytynyt kellottaa syöntivauhti ja nakkien aiheuttama vetovastus, joten liian paljon hommaa. Tyydyin siis tälläiseen karvalakkimalliin.
Meillä ei tupakoida sisällä mutta sain luvan yhdeksi vuorkaudeksi jos tekisin tarvittavat valmistelut ilmanvaihtoa varten. Sen piti olla tehokas ei se saanut pitää liikaa ääntä. Niinpä soitin eräälle ystävälleni jolla on melko iso ilmastointialan yritys ja kerroin ongelmastani ja sen kiireellisyydestä. Kaverini valitteli että kun he tekevät lähinnä teollisuuden ilmastointeja niin ehkäpä heillä oli turhan rajut laitteistot pienen kaksion makkariin rustattavaksi. Vastasin että helvetti soikoon - juuri sellaista oikein isoa myllyä tarvitaan eikä mitään pilipalipuhallinta. Sovittiin vaihtokaupasta, hän ottaisi pari ukkoa mukaansa ja maksaisi heille ekstraa (olihan perjantai ja ylitöiksi menisi) ja minä menisin tekemään hänen kesämökilleen laiturin ja muuraamaan pienen grillin. Ukot saapuivat ja kyllä siinä pakarat hieman jäykistyivät, kattoon ilmestyi kolme kertaa kolme metrinen reikä putkineen ja aivan saatanallinen ämyri putken päähän. Kaverini varoitteli etten vääntäisi himmeliä täysille, siitä saattaisi seurata arvaamattomia vaikeuksia. Lupasin totella.
Olen lihan suuri ystävä vaikka syönkin paljon kasviksia, kuitenkin liha on se joka miehen tiellä pitää. Rehut ovat hyviä mutta ne käyvät ainoastaan tilkkeeksi mahalaukussa, niistä mitään vitun ravintoa saa. Tästä syystä päräytin Ransulla erään maajussin pakeille, hän kun EU:n tukien polaamisen ohessa kasvattaa lihakarjaa. Raha vaihtoi omistajaa ja isäntä losautti niityn isoimman sonnin hengiltä ja muutaman tunnin päästä se oli suolistettu mutta sitä ei paloiteltu, se olisi komeamman näköinen pyöriessään vartaassa kokonaisena. Kaiken lisäksi siitä olisi vallan perkeleen miehekästä sivaltaa siivuja machetellani joka roikkui sängyn pääpuolen seinää koristamassa. Ostin isännältä vielä kaksi mottia metrin mittaisia, vahvoja koivuhalkoja härän grillausta varten - se kun ei millään kynsitulilla valmistu. Vaimoa vähän hirvitti moisen kokon pystyttämien sängyn viereen mutta rauhoittelin häntä sanoen eristäneeni vaatekaapit ja katon palovillalla sekä ostaneeni eräästä pornokaupasta asbestiset petivehkeet jotka kiiltelivät saatanasti mutta olivatpahan palamattomat. Muistutin vielä huipputehokkaasta ilmastointijärjestelmästä. Akka jupisi jotain että taas lähtee lapasesta mutta jätin moiset kommentit noteeraamatta.
Vielä oli aivan vitusti tehtävää; tein sänkyyn moottorisahaa apuna käyttäen, kuusikymmentä senttiä kanttiinsa olevan aukon - hieman keskilinjan alapuolelle - johon upotin jääkaapin. Lisätöitä aiheutti pienen lisäluukun rälläköinti pakastinosan yläreunaan, ovi kun oli osittain sängun alapuolella eikä näin auennut. Rustasin myös toisen tv:eistämme seinään ajatuksena josko vaimo (mikäli hän ylipäätään tulisi kanssani nauttimaan tästä lepokeitaasta) haluaisi katsella eri kanavaa, meillä kun ei tuo maku oikein kohtaa tv - ohjelmien suhteen. Tein vielä punkan oikeaan reunaan norttiannostelijan, se oli kahden tuen varassa ja kahdenkymmenenviiden asteen kulmassa lepäävä muoviputki jota sähkärit vielä joissain tapauksissa käyttävät piuhoja vedellessään. Putki veti alun viisi toppaa norttia joten enköhän nillä yhden viikonlopun pärjäisi. Sytyttimelle en paikkaa laittanut, tulet saisin kätevästi oikealla puolella riehuvasta grillauskokosta. Suunnitelmiin kuului vielä kellarisyvennyksen piikkaaminen makkarin lattiaan mutta kun olen jättänyt tuon kaljoittelun vähemmälle niin ajattelin jaffan soljuvan kurkustani jääkaappikylmänäkin. Omalle puolelleni laitoin patjan päälle yhdeksän millin vanerin, valitettava lisätyö mutta en viitsinyt vetää viemäröintiä makkariin. Vaneri oli kymmenen asteen kulmassa pääpuolen ollessa korkeammalla, näin hankkimani surffilauta jonka päällä makaisin ja johon oli asentanut skeittilaudan pyörät, lähtisi renkaiden toppareina olevien kiilojen irroituksen jälkeen vierimään kätevästi paskahuusia kohti. Tällä tavoin olin saanut ylimääräiset liikkeet minimoitua tortun vääntämisen yhteydessä.
Illan hämärtyessä roppasin vielä perkeleen paksut akustiikkalevyt ovien ja ikkunoiden peitoksi ettei ulkoa kuulunut pihaustakaan. Varoiksi kävin vielä vuoraamassa kylämme kirkonkellon superlonipatjalla, ei sitä saatana tiedä koska näissä korpikylissä joku heittää lusikan nurkkaan ja iso kello alkaa raikaamaan. Soitelkoot sitten päivemmälle jos tarvetta ilmenee. Ehdin juuri ja juuri kauppaan hakemaan jatkoroikkaa kahvinkeitintä ja vohvelirautaa sekä radiota varten - minulla kun on pakonomainen tarve kuulla merisää vaikka sillä tiedolla en tee hevon vittuakaan. Viimein, kellon lähestyessä puolta yötä pääsin nauttimaan työni tuloksista. Asetuimme vaimon ja koiramme kanssa vaakatasoon vallan helvetin hienoon lepokeitaaseen, tosin miinuksena on sanottava luokaton ahtaus, ei mahtunut kuin yhdessä asennossa makaamaan.
Tunnelma oli harras; koira kuolasi noin litran minuutissa katsellessaan hitaasti eteenpäin nytkähteleviä nakkeja, tv:stä tuli ihan kelvollista ohjelmaa ja kaksimetriset liekit löivät härän alla olevasta notskista. Asbestilakanoissa ja -peitteissä on se hyvä puoli etteivät ne pala mutta kuumiavat ihan vitusti, minun oikeaan käsivärteeni ja reiteen alkoi paukahdella teevadin kokoisia vesirakkuloita ja hiki valui solkenaan. Olin kuitenkin iloinen kun ei tarvinnut lähteä mihinkään. Ilta kului, koira liukasteli omassa kuolassaan jota lainehti koko jalkopään leveydeltä. Sivaltaessani paloja härästä, olin huomaamattani tehnyt viiltoja vaatekaappien ovia suojaavaan palovillaan ja eikös kiinalaisvalmisteiset, täysin keinokuituiset rättini sulaneet kaappiin iloisen nylon - puron loristessa oven raosta lattialle. En antanut tämän masentaa itseäni koska ko. rääsyt ovat sangen edullisia ja garderoobini tarvitsikin jo päivitystä 2000 - luvulle. Olen nimittäin havainnut ettei juuri kellään muulla kuin minulla ole ihan perkeleen isolla kukkakuviolla olevia räikeän värisiä lycra -paitoja.No eipä mitään, roikat sulivat lattiaan kiinni ylikuormituksen takia kaikkien sähköhimmeleiden yhtäaikaisen käytön takia. Iloinen napsahtelu mittaritaululla kertoi sulakkeiden palavan tasaiseen tahtiin, onneksi olkkarin pistorasiat joista olin roikat vetänyt, kuuluivat eri tapin alle kuin makkari joten kuvayhteys säilyi.
Olin jossain vaiheessa torkahtanut ja heräsin viereltäni kuuluvaan helvetilliseen ärinään. Nuotio oli hiipunut, vain pieniä liekkejä näkyi hiilloksen seasta. Tottakai koira oli hyödyntänyt tilanteen ja roikkui härän perseessä kaikilla neljällä raajallaan leukojen käydessä tiuhaan tahtiin. Rakki näytti syöneen toisen persposken kokonaan ja komensin koiran irti, kyllä siinä oli riittävästi yhdelle illalle. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja aloin sytyttelemään kokkoa uudestaan sillä härkä oli sisemmältä aavistuksen raaka. Odotellessani nuotion syttymistä, otin annostelijasta nortin ja polttelin sitä samalla kun tuijottelin tuleen. Vaimo ärähti pian että voisi sitä ilmastointia laittaa isommalle kun kerran on pakko kärhetä sitä tupakkaa ja sitä paitsi täällä on muutenki saatanallinen käry. Tein työtä käskettyä ja käänsin koneen kakkoselle jolloin alkoi taphtua; ilmavirtaus kasvoi hetkessä pienen tornadon mittoihin jolloin nuotio suorastaan villiintyi, liekit olivat kolmemetrisiä kääntyen jo katosta vaakatasoon. Koira piteli etutassuillaan kuolan liukastamasta lakanasta kiinni hännän sojottaessa kattoa kohti kuin mikäkin antenni. Myös luppakorvat olivat ylöspäin ja veltot poskilihat vääntyneet sangen veikeään virnistykseen. Vaimo parahti että mitä perkelettä sinä epatto nyt teit ja hätäpäissäni yritin sammuttaa ilmastoinnin mutta väänsinkin sen kolmoselle ja se oli liikaa; ensin katsoi koira melkoisesti haukahdellen ilmastointikanavaan ja hetkeä myöhemmin seurasi vaimo perässä. Pelästyin helvetisti, ajattelin kuoleman olevan lähellä. Rauhoituin vasta kun kuulin putken uumenista tuttuja tappouhkauksia ja sadattelua sekä iloista koira haukkumista. Tai en minä tiedä oliko se iloista mutta siltä se ainakin kuulosti. Onnekseni olin saanut sängynpäästä tukevan otteen ja kiepuin siinä jalat ylöspäin miettien kuumeisesti miten saisin helvetin koneen sammutettua. Tilannetta ei helpottanut yhtään grillauskokosta imun mukana lentelevät palavat halot jotka häipyivät putken uumeniin. Aina silloin tällöin putkesta kuului kiroilua ja tappouhkauksia, perkelettä tuli ns. putken täydeltä. Lopulta härkä, joka oli helvetillisten liekkien ja kuuman ilmaviratuksen takia palanut miltei karelle, kaatui ilmastointilaitteelle johtavan johdon päälle ja näin rännäri sammui, jumalalle kiitos. Sitten alkoi paluuliikenne; putken täydeltä tuli hiiltyneitä halkoja, murahteleva ja nokinen kora ja viimeisenä vallan vitun vihainen nainen joka leipoi heti turpaan jysähdettyään vielä kuumille asbestilakanoille. Kaiken tämän jälkeen ja ehkä lievän häkämyrkytyksen saaneena nukahdin iskun jälkeen autuaaseen uneen.
Olen siis nyt nukkunut perjantaiyöstä tähän aamuun, oikein kunnon yöunet. En tiedä oliko sänkykin kytenyt jossain vaiheessa, joka tapauksessa se oli katkennut ja jalkopää pudonnut lattian tasalle. Jääkaappikin retkotti ovet selällään keskellä sänkyä, näköjään italiansalaattirasia oli levinnyt koiramme iloksi keskelle punkkaa. Viis makuuhaavoista ja kipeästä selästä, puhumattakaan helvetillisestä sotkusta ja tulevasta remontista sillä olen ainakin levännyt, kerrankin. Niinpä olen iloinen kuin peipponen ja aloittelen tämän aamun kunnon kahveilla ja hieman ylikypsällä härällä toivottaen teille antoisaa sunnuntaita.

 

Korkein aste
Elo 4. 2012
Nyt on kuulkaa asiat perin huonosti tai hemmetin hyvin, riippuu kummalta kantilta katsoo. Nimittäin vuosikausia jatkuneen, erilaisten psyykelääkkeiden imuroimisen ja sitä seuranneiden mielipuolisten hallusinaatioiden seurauksena, kykenen nykyään ymmärtämään kaikkia eläimiä ja lisäksi puhumaan niille. Tämä totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ollessani tänä aamuna rakkaan koiramme kanssa lenkillä. Kävellessämme tuttua reittiä hiljaisen kylän läpi, huomasin kahden peipposen seuraavan meitä tiiviisti ja meluisasti äännellen. Viimein ne laskeutuivat olkapäälleni ja hämmästykseni oli suuri kun toinen niistä sanoi selvällä suomen kielellä että mitä jätkä? Järkytykseltäni en kyennyt vastaamaan, jolloin toinen peipponen alkoi suoraan sanoen vittuilemaan huonosta ulosannistani tyyliin että mikäs moottoriturvalle nyt on tullut kun ei tervehdi? Vai luuleeko läskipää olevansa parempaa rotua kun ei tinttejä moikkaa? Vilkaisin nopeasti ympärilleni ja kun ketään ei näkynyt, pyysin lintuja pitämään nokkansa kiinni jos ei ollut muuta asiaa kuin vittuilla heti aamusta.
Se oli helvetinmoinen virhe. Siivekkäät katsahtivat toisiinsa, pörhistivät sulkiaan ja vislasivat paikalle lisää porukkaa, kaikkiaan kolmekymmentä peipposta oli kimpussani osan paskoessa röyhkeästi uudelle, kiinalaisvalmisteiselle verryttelypusakalleni. Tipuja pyöri niin vinhasti ettei eteensä meinannut nähdä ja kun koitin hätistää niitä pois, vastauksena oli tajuton paskasade. Kaiken lisäksi vastaan käveli tuttu rouva koiransa ja miehensä kanssa katsellen monttu auki tilannetta. Heidän ohitettuaan minut, kuulin rouvan rienaavan meikäläistä: “Jessus sentään missä kunnossa toi kylähullu taas oli, ei varmaan ole käynyt pesulla sitten ripille pääsyn, noi linnutkin varmaan syövät jotain sen päältä”. Perkele että vitutti. Painoin muijan sanat mieleeni ja ajattelin että aikasi tulee vielä. Oli peipposilla asiaakin, ne vaativat parempaa palvelua takapihallemme. Peipposten edusmiehenä toimiva, aika läskissä kunnossa oleva yksilö repi nokkaansa sanoen lintulaudan olevan liian pieni, talipalloautomaatti oli aivan perseestä ja auringonkukan siemenet olivat todella surkeaa laatua. Itse asiassa auringonkukan siemenet olivat niin huonoa evästä että se aiheutti pahoja vatsavaivoja, paska lensi kuin Barcelonan messuilla. Sain älyttömät kilarit, karjuin peipposelle kuin heikkopäinen, kertoen investoineeni viime syksynä uuteen, automaattisella annostelijalla toimivaan lintulautaan, aikaisempihan oli sellainen vanerinen viritys jonka olin juovuksissa koppuloinut kasaan. Talipalloautomaatti oli niin ikään uusi hankinta ja se esti harakoita varastamasta peipposille ja muille pikkulinnuille tarkoitettua evästä. Eli hieman respektiä, kiitos. Niin, ja mitä tuli paskan lentämiseen niin painukaa visertämään jollekin maahantuojalle, en minä niitä auringonkukan siemeniä valmista / kasvata.
Peipposet haistattivat vielä kerran pitkät vitut ja lennähtivät tiehensä. Katsahdin koiraani, se heilutti ymmärtäväisesti häntäänsä vaikka näytti saaneen pari osumaa selkäänsä. Rapsutin sitä korvan takaa ja sanoin että lähdetäänpä kotiiin päin ja mennään suihkuun, ties mitä salmonellaa linnut levittivät. Koira haukahti ymmärtäväisesti ja niin suuntasimme hieman syrjäisempää reittiä kotiin. Tosin kauan emme ehtineet kulkea sillä ilman täytti perkeleellinen surina - kärpäsiä tuli joka suunnasta aivan helvetisti. Ensimmäisenä ehtineet surahtelivat toisilleen riemuissaan, kerrankin joku oli keksinyt kattaa heille liikkuvan noutopöydän ja vieläpä erinomaisen, paskaa oli tarjolla yllin kyllin. Surina lakkasi kuin seinään ilmoittaessani selkeällä kärpästen surinalla että jos ette nyt painu helvettiin, tarjolla on alkupaloiksi Raid:ia ja jälkiruuaksi jaetaan Baygon:ia. Kärpäset ymmärsivät yskän ja lennähtivät tiehensä.
Koiran pesun ja suihkun jälkeen istahdin keittiön ikkunan ääreen miettien mitä oli tapahtunut. Miksi ymmärsin eläimiä ja ne minua? Ei saatana, tässä on jo muutenkin kipeessä maineessa ja nyt jos ulkona täytyy vielä väitellä muun luomakunnan kanssa niin taas ollaan remmeissä. Näissä aatoksissa huomasin erään kylän koirista lähestyvän taloamme, katse kiinnittyneenä meikäläiseen. Pihaan päästyään se hyppäsi puutarhapöydän päälle ja raapi tuuletusluukkua vaatien minua avaamaan sen. Raottaessani ikkunaa, kännykkä pärähti soimaan ja nostin sormen pystyyn vierailulle saapuneelle Rollelle pyytäen tätä odottamaan hetkisen. Soittaja kertoi olevansa auttavasta puhelimesta ja ottaneensa minuun yhteyttä vaikean asian vuoksi. Vastasin että nyt on sitten maailmanloppu tosiaan lähellä, jos auttavan puhelimenkin täytyy lähestyä meikäläistä, eikös sen homman pitäisi kulkea vähän toisinpäin? Tyyppi naurahti väkinäisesti ja selitti minun erehtyneen, ei heillä ollut mitään hätää vaan minulla. Tä? Joko sitä meikäläistä satelliitilla vakoillaan vai mitä perkelettä te siellä auttavassa puhelimessa meinaatte? Ei ei, kukaan ei vakoile ketään vaan eräs anonyyminä pysyttelevä kyläläinen oli soittanut heille ja kertonut minun olevan pahoissa vaikeuksissa, olin kuulemma visertänyt todella lujaa ja surissut melko vittumaiseen sävyyn ollessani lenkillä. Jos kertoisin mistä kiikastaa niin he voisivat lähettää apua. Kerroin imelä - ääniselle jeesustelijalle asiani olevan mitä parhaimmalla tolalla, enkä sitä paitsi ehtisi nyt puhua paskaa sillä jutulleni saapui hetki sitten samojedi Rolle, sillä tuntui olevan jotain sydämellään. Ehdin kuulemaan pitkän voihkaisun lyödessäni luurin kiinni.
Rollella oli rakkaushuolia, hän oli tulenpalavasti rakastunut naapurin Lalaan - olkoonkin että tämä oli pystykorva mutta ei täällä korvessa oltu niin tarkkoja noissa rotuasioissa. Kaiken lisäksi Lala oli osoittanut vastakaikua hän ulvomiselleen joten mahiksia olisi, muttei hän kehdannut pyytää Lalaa treffeille. Joten olisiko millään muotoa mahdollista että lähtisin pyytämään Lalan treffeille, hän odottaisi sivummalla. Kysyessäni että millä vitulla minä saisin Lalan lähtemään, Rolle kertoi sen olevan helppoa; minun ei tarvitsisi kuin huutaa - siis haukkua - Lalalle ja kertoa hänen odottavan vähän matkan päässä. Huokasin syvään ja lupasin auttaa tämän kerran, Rolle oli mukava koira. Lala asusteli muutaman kilometrin päässä ja matkalla Rolle kertoi perheen perustamis suunnitelmistaan ja siitä tulevasta auvoisesta elämästä Lalan kanssa. En viitsinyt palauttaa Rollea maanpinnalle kertomalle Lalan olevan rotukoira ja jos Rolle pääsisi pukille, niin todennäköisesti Rollelta leikattaisiin pallit eikä hän näkisi Lalaa enää koskaan. Omistajat olivat sen verran vittumaista väkeä molemmissa leireissä. Hieman ennen Lalan taloa, Rolle hyppäsi ojan yli ja kertoi odottavansa läheisen polun varrella, Lala kyllä tietäisi paikan. Niinpä asetuin Lalan talolle johtavan pihatien päähän ja aloin haukkua niin perkeleesti, kertoen Rollen olevan palavasti rakastunut Lalaan ja tämä odottaisi tuossa polulla kertoakseen tämän itse. Talon päädyssä olevasta aitauksesta Lala haukkui takaisin olevan mielissään mutta häneltä menisi hetken, kusipää isäntä oli kärrännyt sepeliä aitauksen juurelle ettei hän pääsisi karkuun. Kysyessäni että onko isäntäväki paikalla, Lala kertoi molempien nukkuvan krapulassa, olivat näetsen ryypänneet koko viime yön. Siinä tapauksessa tulisin auttamaan Lalaa kaivuuhommissa, tämä asia täytyy hoitaa äkkiä alta pois.
Me kaivoimme ja haukuimme, kumpikin kertoi huolistaan ja toiveistaan suuren yhteisymmärryksen vallitessa. Viimein, kädet ja tassut verillä, Lala pääsi ryömimään aidan alta ja pinkaisi metsään. Tosiaankin viime hetkellä, sillä kuistilta kuului jyrähdys ja tunsin poltetta oikean lapaluuni,takaraivon ja korvan seutuvilla. Juoppuhullu isäntä oli herännyt uniltaan - onneksi kännissä ettei ensimmäinen haulikon piipullinen ollut osunut, mitä nyt muutama hajahauli. Äijä heilui kuin metronomi ja karjahteli äänellä jonka varmasti koko kylä kuuli. Haukkui minut eläimiin sekaantujaksi ja ilmoittipa samaan hengenvetoon että nyt lähtee pulun nussijalta henki. No en helvetissä jäänyt odottelemaan vaan syöksyin Lalan perässä metsään. Heittolaukausten saattelemat haulit ropisivat ympärilläni riipien puista lehtiä ja kaarnaa. Saatanallinen messu jatkui juoppuhullun isännän luetellessa minulle varattua tehtävälistaa: Ensin ampuisi jalat alta, sitten kuohitsisi ja lopuksi tappaisi. Sitten kävisi tarkistamassa aitauksessa olenko nussinut hänen lehmiään ja jos olen, hän tappaisi minut uudestaan. Vaikka minua hävetti ja vitutti samaan aikaan, ehdin todeta ukolla olevan pahoja vaikeuksia mielenterveytensä kanssa. Taas tuli uusi haulikuuro mitä seurasi äijän ilmoitus soitosta kennellittoon, saavat sieltä tulla leikkaamaan minulta munat.
Ei perkele, taas täytyisi viettää seuraava puoli vuotta neljän seinän sisällä ja kaikki tämä vain kahden koiran rakkuden tähden. Tätä kirjoittaesssa katselen välillä keittiön ikkunasta, tiellä liikkuu poikkeuksellisen paljon maastoautoja joiden sisällä on punaisiin liiveihin ja lippalakkeihin sonnustautunutta porukkaa. Lalan omistaja näyttää viittilöivän meille päin ja osa metsästysseurueesta jääkin passiin noin kolmensadan metrin päähän talostamme, pienelle metsäsaarekkeelle. Nyt jos olisin vittumainen mies, niin urahtelisin lähistön karhut paikalle, niitä on kaikkian neljäkymmentä. Kertoisin karhuille paikalla olevan metsästysporukan tappaneen huvikseen niiden pentuja. Olisi siinä ukoilla hetkeksi aikaa jotain muuta miettimistä kuin meikäläisen kuohitseminen. Ans kattoo nyt miten tilanne kehittyy…

 

Täysikuu, keskiyö ja kirkko ympäri 13 kertaa - älkää kokeilko
Elo 3. 2012
Kellon viisarit näyttivät ajan olevan 23.10, taas oli edessä pitkä ja uneton yö - pääkivut eivät ole hellittäneet. Istuin tietokoneen äärellä, katsellen samalla ikkunasta ulkona liikkuvia hahmoja. Tiesin niiden olevan lykantrooppeja, niitä karvaisia ja vastenmielisiä otuksia joista teille tässä muutama päivä takaperin kerroin. Koska ajatus ei luistanut ja tunsin oloni muutenkin ärtyneeksi ja turhautuneeksi, päätin lähteä ulos ja katsoa tapahtuuko noiden ihmissusien kanssa mitään. Puin päälleni, otin varoiksi mukaan pesäpallomailani ja painelin pihalle. Pettymys oli suuri, nuo itsestään perkeleestä lähtöisin olevat geenimutaatiot näyttivät häipyneen kuin kusi lumeen. Ihastelin täysikuuta ja tuijotin ympärillä olevaa pimeyttä odottaen edes pientä elonmerkkiä jostain. Hiljaista oli kuin hautausmaalla. Niin, hautausmaa! No helvetti, nythän olisikin oiva tilaisuus testata sitä vanhaa uskomusta, jonka mukaan piru tulee avaamaan kirkon oven, mikäli kirkon kiertää kaksitoista kertaa vastapäivään ympäri keskiyöllä ja sen jälkeen koputtaa oveen.
Lähdin astelemaan rivakasti kirkkoa kohden, miltei puolijuoksua vaikka matka tuohon vanhaan pyhättöön ei ollut kovin pitkä. Saavuttuani kirkon pihaan, sytytin tupakan ajatellen että jos uskomus osoittautuisi todeksi, saattaisi tämä olla elämäni viimeinen nortti. Kymmentä minuuttia myöhemmin tumppasin tupakan ja aloitin kierrokset. Kirkko oli vanha - niinkuin korpikylien kirkot yleensä ovat - samoin tapuli (no niin vittu tietysti, ne kun tavattiin rakentaa samaan aikaan, hitto mitä tulee päästeltyä). Hautausmaita oli kaksi, vanha ja hieman sivummalla oleva uudempi osa joka sekin oli kokolailla täydessä miehityksessä, kylällämme kuolee väkeä kuin kärpäsiä. Syynä eivät ole kulkutaudit eikä korkeaikäinen väestörakenne, vaan kylän läpi johtava tie, jota pitkin on melko hyvä reitti mikäli mielii mennä erääseen kohtaan Suomea. Kylän läpi johtavalla osuudella on kuudenkympin nopeusrajoitus mutta sitä ei noudata sen paremmin kyläläiset kuin läpi ajava raskas liikennekään. Niin kylältä kuuluu tämän tästä mässähdyksiä ja paukahtavia ääni jonkun onnettoman sielun jäädessä auton alle. Autoilija eivät edes viitsi vaivautua pysähtymään, ovat tulleet siihen tulokseen että kyllä se kalmo siitä jollain kohtaa tippuu. Asian tiimoilta viljelläänkin perkeleellistä ja kyseenalaista huumoria, aina välillä kuulee jonkun hommanneen uuden keulakoristeen tai kysyttäessä mitä jollekin kuuluu, vastaukseksi saattaa saada toteamuksen; näytti menevän rekalle keskisuomeen päin.
Olin saanut kierrokseni täyteen, kaikki kaksitoista ja nosuin rappusia ylös jyhkeiden ovien eteen. Epäröin muutaman sekunnin kunnes koputin. Kaikki kaksitoista lyöntiä oveen kellon ollessa tasan 00.00 vai pitäiskö sanoa 24.00. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja harmistuneena mietin että mikä oli mennyt vikaan vai oliko uskomus täysi vesiperä? Tuumailtuani tovin, mieleeni nousi luku kolmetoista - tuo epäonnen luku - ja päätin kiertää vielä yhden kierroksen sillä edustihan kyseinen luku kaikkea mahdollista onnettomuutta ja sopi näin alakerran porukan tunnusluvuksi. Kierroksen päätyttyä seisoin jälleen isojen ovien edessä ja aloin paukuttamaan, tällä kertaa kolmetoista kertaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään, painoin korvani ovea vasten ja kuuntelin. Paskat rojahtivat housuun kuullessani kirkon sisältä voimistuvaa jytinää joka tuntui tulevan ovia kohti. En etinyt lähteä karkuun, kun ovi tempaistiin auki voimalla jota en ole ennen nähnyt ja tumma hahmo hyökkäsi kimppuuni. Hyökkäys oli niin raju että kierin kirkon rappuset alas tuo tuomiopäivän otus selässäni. Se yritti huutaa jotain käheällä äänellään mutten saanut mitään selvää - manauksilta ne kyllä kuulostivat. Otus roikkui selässäni hakaten minua jollain kovalla ja kiiltävällä, en ehtinyt nähdä mikä se oli mutta kipeää se teki, veri lensi joka puolelle. Pari iskuista osui takaraivooni voimalla, joka sai näön hämärtymään ja minut ajattelemaan elämän katoavaisuutta.
Tappelua, jossa olin vastaanottavana puolena, oli kestänyt viitisentoista minuuttia ja tunsin voimieni ehtyvän. Pudottauduin nelinkontin odottamaan armoniskua, joka tulikin muttei päähän vaan vähän perkeleen kipeästi solisluun päälle. Koska pääni oli kääntyneenä vasemalle, näin ensimmäistä kertaa mikä tuo yössä välähtelevä astalo oikein oli. Tyrmistyin, kaikki kivun tunne kaikkosi hämmästellessäni siinä muutaman sekunnin ajan kiiltävää, 19 mm kiintoavainta. Mitä vittua, oliko saatana tai itse pääperkelekö tämä oli, päivittänyt itsensä 2000 - luvulle? Ei puhettakaan hiilihangoista tai verisistä, ihmisen sääriluista sorvatuista tikareista. Ei, kyllä se oli kiintoavain, näkyi vielä olevan motonetin hintalappu varressa. Johan nyt on helvetti, karjaisin ja sain raivonpuuskassani riepaistua tuon manalan lähettilään selästäni. Oli minun vuoroni jakaa muutama hyvin suunnattu laaki, saatesanoina terveiset pääpirulle ja muulle helvetin porukalle, ettei tarvitse tulla tänne vittu soikoon hakkamaan kuolevaisia jollakin niinkin arkisella esineellä kuin 19 mm kiintoavaimella. Missä oli tyylikkyys? Missä hyvät, vanhat kunnon käytöstavat yliluonnollisine ilmestyksineen ja lieskoineen? Ei kuule perkele vetele noin surkea esitys näillä selkosilla. Otus sopersi jotain veren valuessa suupielistä ja minun oli kumarruttava lähemmäksi että olisin kuullut mitä se sanoi, taistelu oli ohi joten vaaraa ei enää ollut.
No voi vittu, manaamani räyhähenki paljastuikin juopoksi suntioksi joka oli ollut korjaamassa kirkon öljylämmityskattilaa. Kysyessäni että mitä vittua sitä yöllä piti korjata ja vielä kesäaikaan, suntio sopersi että se oli pitänyt korjata jo kevättalvella mutta hänen ryyppyputkensa oli kestänyt näihin päiviin asti. Edelleen tivasin että tarviiko sitä ryyppyputkesta huolimatta hyökätä kimppuun kuin sadistisella ja ahneella luonteella varustettu ulosottomies, suntio totesi pinnan olevan kyllä hieman kireä. No, sovimme siinä sitten ettei näistä huudella ja kumpikin hoitaa omat haavansa. Läksin kotiin päin ja suntio paineli jatkamaan pannuremonttia, epäilin kyllä että ehtoollisviinien tekevän kauppansa sillä sen verran äijän kädet vatkasivat.
Kotimatkalla intouduin kiipeämään puuhun, matkan varrella kasvoi tiheään leppiä ja ajattelin näin olympialaisten aikaan harrastaa itsekin vähän ruumiinliikuntaa. Eritaso nojapuut ovat vankka suosikkini, johtuen vaikeudesta ja ilmalennoista (ja ennenkaikkea niiden mahdollisuudesta mennä vitulleen). Niinpä kiipesin latvustoon asti, katselin samassa linjassa olevat oksat ja aloitin sarjani. Lepikko raikasi lennellessäni oksalta toiselle, milloin flippien, milloin jägereiden saattelemana. Yrittäessäni kunnon stadleria, pyörähdykseni oli aivan liian suuri ja sain suun täydeltä räkätinpesää. Keskittyminen kärsi vallan helvetisti ja koko loikka meni pitkäksi ja tulin alas poukkoillen pitkin oksistoa. Vaatteet repesivät loppujaan ja verenvuoto yltyi. Rätkähdin keskelle soratietä ilman karatessa keuhkoistani. Yritin nousta pystyyn ja pääsinkin vaivalloisesti vain todetakseni olevani täysin alasti ja räkätinpesä suussa. Kauan en ehtinyt ihmetellä kun valokeilat sokaisivat täydellisesti ja kuului renkaiden kahinaa auton tehdessä paniikkijarrutuksen. Aamulehden jakaja, nuori mutta ystävällinen kloppi nousi autostaan katsomaan minkä päälle hän oli meinannut ajaa. Heilautin ystävällisesti kättä ja yritin toivottaa hyvää huomenta mutta eihän siitä mitään vittua tullut räksänpesä suussa, kuului vain korinaa. Kloppi rääkäisi ja pakeni juosten kirkonkylää kohden. Koska tunsin olevani osasyyllinen klopin käytökseen, tein hänen jakolenkkinsä ja palautinpa vileä autonkin hänelle. Löysin nimittäin hänet saamassa synnipäästöä kirkon parkkipaikalla, oli antanut suntiolle pullon viinaa siitä hyvästä. Suntioin suu kävi kuin sakastin ovi ja järkyttynyt ilme katosi klopin kasvoilta. Kaikki oli siis hyvin, ajattelin hölkätessäni munasillani kotia kohden.

 

Just joo
Elo 2. 2012
Ette usko kuinka paljon maksaisin yhdestä normaalin ihmisen vuorokaudesta, vailla näitä perkeleen kallon halkaisevia olotiloja. Tässä on taas menty kaksi vuorokautta käytännöllisesti katsoen nukkumatta ja se alkaa vaikuttamaan kaikkiin asioihin. Ei luista ajatus, koko jätkä käy hitaalla. Eilen ajellessani maailmalta kotiinpäin olin niin väsynyt että meinasin nukahtaa rattiin. Pääsin kyllä kotiin, istahdin nojatuoliin ja nukahdin tai paremminkin virta katkesi minkä seurauksena sainkin nukuttua kaksi tuntia. Siinä ne sitten olivatkin yöunet. Tiedän ettei ketään kiinnosta jonkun epaton yöunet mutta ajattelinpahan kertoa miksi en kykene kirjoittamaan mistään mitään. Suurin toivein klikkailin itseni veikkauksen sivuille, ajatuksenani edes hieman rahaa yksityisen puolen lekuria varten mutta olisihan se pitänyt tietää, kolme riviä eikä yhtään osumaa. Sama juttu jokerin kanssa.
Toisaalta ei pidä valittaa, monella ovat asiat vielä huonommin ja jokaisella meistä on huonoja aikoja joten se siitä. Olisihan se toisaalta vittumaista ollut herätä eilinen Viking - loton päävoitto plakkarissa, todennäköisesti poraisin tässä että ostanko jonkun pienen saaren vai miinoitanko jonkun niemenkärjen linnakettani varten. Se nimittäin on taivaan tosi että jos joskus kävisi nin epäuskottava ja epätodennäköinen asia kuin lottovoitto, niin erakoituisin aivan varmasti. Isompia huutelematta eli laittaisin oven kiinni hiljaa, niin kuin hyvä ystäväni sanoo. Olen vaan saanut maailmasta ja sen menosta tarpeekseni. Päätöntä juoksemista paikasta A paikkaan B ilman mitään todellista hyötyä. Uutisia ja maailman tapahtumia voisi seurata tämän helvetinkoneen ja TV:n välityksellä ottamatta muuta kontaktia ulkomaailmaan. Tietysti olisi ostettava pari isoa pakastinta ja tehtävä iso kylmiö tai kellari, ettei pakollisia ruoka - ja muita tarvikkeita tarvitsisi ostaa kuin kerran kuukaudessa. Pikkuhiljaa sekoaisin, minut tunnettaisiin saaren sekopäänä tai niemenkärjen nyrjähtäneenä. Lapsia peloteltaisiin ja uhattaisiin tuoda saarelleni, jos eivät olisi kunnolla. Ammuskelisin juovuspäissäni marjastajia, luullen niitä vainoharhaisessa mielessäni lääkintöhallituksen edustajiksi.
Mutta näin, näillä mennään ja eiköhän se vielä iloksi muutu. Tässä jatkumossa, missä asiat kyntävät alvariinsa eikä mikään suju, on se hyvä puoli ettei paljonkaan tarvitse myönteistä tapahtua kun psyyke kääntyy positiiviselle puolelle. Esimerkkinä mainittakoon kirveen putoaminen vasemman jalkaterän läpi, sitä on jostain syystä helpompi laahata perässään kuin oikeaa. Tai jos oven väliin ei perinteisesti jääkään ne sormet vaan pää, on se positiivinen juttu koska sattuu paljon vähemmän vaikka kyseessä olisi ison teollisuushallin kolme tonnia painava palo - ovi. En tiedä, taidan mennä teippaamaan silmäluomet otsanahkaan kiinni eli on aika aukaista kaihtimet sillä päivän työt kutsuvat. Koittakaahan olla ihmisiksi - niin minäkin.

 

Odotuksesta nilkka suorana
Elo 1. 2012
Esitys alkoi 19.00 joten siihen mennessä täytyisi olla paikalla, tai oikeastaan aikaisemmin koska pitihän liputkin ostaa. Lähdin hyvissä ajoin töistä ettei tulisi kiire mutta ruuhkan takia loppumatkasta joutui ajamaan hieman sallittua lujempaa. Kotiin päästyäni huomasin ilokseni että vaimoni oli jo valmiiksi laittanut itsensä kuntoon, kerrankin pääsisi lähtemään ilman sitä kiirettä. Söin nopeasti ja kävin suihkussa armeijan tyyliin turhia läträämättä, ajattelin että saisi hetken istua tasaisin persein ennen lähtöä. Pukiessani päälleni vaimoni kahautti myös makuuhuoneen puolelle alkaen penkomaan omaa vaatekaappiaan. Parahdin hänelle että mitä nyt, sinähän olet jo valmiiksi laittanut itsesi. Joo, mutta ei nää oikein sovi keskenään, kuului vastaus ja vaatekaapista lensi tavaraa sängyn päälle. Tiesin mitä tuleman piti, joten saatuani vaatteet päälle ilmoitin meneväni ulos tupakille.
Ulkona naapurin ukko tiedusteli arkisesta pukeutumisestani poikkeavaa tyyliä (=haalarit), niinpä kerroin että meidän pitäisi mennä teatteriin. Äijä harmitteli, sillä hän olisi tarvinnut apua uuden jääkaapin sisään nostamisessa. Lupasin auttaa, kävisin vain ensin tarkistamassa tilanteen sisällä. Vaimo oli vielä alusvaateasteella, joten aikaa oli. Tokaisin hänelle meneväni nostamaan naapurin uutta jääkaappia ja pyysin soittamaan kun hän olisi valmis. Nostimme jääkaapin sisään, korjasin naapurin huonosti käyvän kaapinoven ja ehdimmepä vielä juomaan kahvitkin. Noustessani kahvipöydästä, puhelimeni pärähti soimaan mutta langan päässä ei ollut vaimoni vaan eräs vanha tuttuni joka kertoi saaneensa Ruotsin puolelta hyvän asennuskeikan, kiinnostaisiko meikäläistä. Valittelin kiireitäni mutta lupasin kuitenkin soittaa hänelle hetken kuluttua, kunhan ensin olisin tarkistanut tilanteen kotona. Vaimo oli löytänyt vasta puseron joten soitin kaverilleni, kerroin ottavani työkalut mukaan ja tulevani satamaan, näkisimme siellä. Ruotsin maalla meni joku tovi, eihän sitä 42 asunnon rivitalokompleksia hetkessä rakenneta.
Kiiruhdin kotiin mutta turhaan, vaimo oli kyllä löytänyt puseroon sopivan hameen muttei kenkiä. Huomatessaan minut makuuhuoneen ovella hän kysäisikö että joko minä muka poltin sen tupakin, ei ollut kauaa kun seisoin ovella. En viitsinyt kertoa mitään Ruotsista, rivitaloista tai jääkaapeista vaan painelin masentuneena takapihalle. Olisinko istunut viitisen minuuttia kun talomme ohi kulkevalla tiellä pakettiauto jarrutti voimakkaasti. Harvemmin puheissa oleva, hieman hiljaisen oloinen tuttuni kyselin tämänhetkisistä toimistani. Sanoin totuuden mukaisesti etten tee mitään, odottelen tässä ihmettä tapahtuvaksi. Hän taas puolestaan kertoi saaneensa kohtuukokoisen metsäurakan läheltä itärajaa, kiinnostaisiko? No mikäpä ettei, kävisin vain ensin tarkistamassa tilanteen sisällä. Vaimo oli jälleen alusvaatteisillaan, sopivia kenkiä ei ollut löytynyt joten nyt oli mietittävä koko juttu uudestaan. Kerroin hänelle lähteväni taas tuohon pihan puolelle, saamatta kuitenkaan minkäänlaista kommentia tai vastausta.
Teimme tuttavani kanssa hyvän urakan, hakattavaa metsää oli kaikestaan 186 hehtaaria pitkikin itärajaa. Sain kaadettua salaa hirvenkin, savustimme koko ruhon ettei se pilaantuisi kotimatkan aikana. Kotiin päästyäni ja kantaessani lihasäkkejä pakastimeen, vaimoni katsahti makuuhuoneesta sanoen: se onkin hyvä että viet ne roskat, mun on koko päivä pitänyt viedä niitä mutta kun ollut kiireitä. Katsoin häntä kuin mykkä vittua ja murahdin vastaukseksi jotain epämääräistä. Saatuani lihat pakastimeen lysähdin väsyneenä sohvalle.
Heräsin siihen kun vaimoni retuutti minua olkapäästä, vaatien voimakkalla äänellä heräämään. Säpsähdin ja nousin sohvalta ylös ja kaaduin samantien. Partani oli kasvanut lattiaan asti ja kaljuani peitti nyt perseeseen asti ulottuva liehuletti. Vaimo huutaa vieressä kuin oikohöylä että katso nyt jumalauta itseäsi, meidän pitäisi olla jo menossa. Pikaisen tukanleikkuun ja parran ajon jälkeen hyppäsimme Ransuun ja matkamme kohti teatteria alkoi. Vilkaisin kelloani ja totesin etteivät nyt tavanomaiset ylinopeudet riitä, vaan Ransu on pieksettävä vauhtiin jota ei oltu ennen nähty. Hetkeä myöhemmin saavutimmekin valonnopuden, nilkkani ollessa 180 asteen kulmassa konehuoneen puolella. Aika näytti pysähtyvän ja lopulta kulkevan hitaasti taaksepäin. Näin omituisia valoja ja kuulin omituisia ääniä, mukaanlukien vaimoni leukojen paukutus siitä, kuinka me miehet aina olemme myöhässä ja sitten tarvitsee kaahata tälläistä vauhtia. Vastaan tuli muutama tähtienvälinen avaruusalus, ystävällistä porukkaa kun morjestivat.
Ehdimme viime tipassa teatteriin, tosin Ransu napsahteli parkkipaikalla kaikkensa antaneena ja pelkäsinkin rasittaneeni sitä liikaa. Teatteriesitys oli kyllä antoisa ja hauska, sitä ei käy kiistäminen. Kotimatkalla mietin lehtijuttuja niistä miehistä, joita löydetään muumioituneena autoihinsa, yleensä kampaamoiden tai vaateliikkeiden edustalta. Edes hiiliajoituksella ei ole pystytty määrittämään näiden muumioituneiden parkojen ikää, sillä he ovat niin saatanan vanhoja ettei nykymenetelmillä niitä pystytä tutkimaan, iän määritys perustuu arvailuihin ja aihetodisteisiin. On myös urbaanilegendoja ostoskeskuksissa haahuilevista muumioista joilla on yksi tai useampi muovikassi kannettavanaan. Huomioon täytyy ottaa myös kaikki kuolleeksi julistetut ja kadonneeksi ilmoitetut, niin monet naiset ovat vaikeassa tilanteessa kun he eivät saa avioerolle virallista päätöstä kun mies on jäänyt tai kadonnut jonnekin.
Hillitäkseni naispuolisten lukijoiden raivoa minun on sanottava että olen oikeasti kiitollinen tästä odottelusta, joka viimeisten laskelmien mukaan on vienyt noin puolet aikuisiästäni ja aiheuttanut kymmenien tuhansien tappiot. Missään muualla en olisi voinut oppia sellaista hermojen hillintää kuin mitä minulla nyt on. Siinä jäävät monet zen - mestaritkin toiseksi kun tyyneydestä aletaan ottamaan mittaa. Naiset, rakastan teitä, teidän käsitystänne ajasta ja sen kulusta. Olette opettaneet minulle että aika on merkityksetön, sitä ei vain moni tule ajatelleeksi vaan paahtaa pää punaisena eteenpäin. Olkoon polkunne keveitä.