Bernina laulaa ja perkeleitä pääsee
Hei 31. 2012
Katselin tuon viimeisten aikojen innovaation - jota myös ompelukoneeksi kutsutaan - valkoisena hohtavia muotoja ja päätin että taivuthan sinä tahtooni. Himmelissä oli enemmän nappuloita kuin Cessnassa, jolla takavuosina juovuspäissäni kaartelin kylämme yläpuolella. Aikani tutkittuani huomasin koneen omaavan myös ajovalon mikä ilmeisesti oli tarkoitettu pimeästi leipänsä ansaitseville ompelijoille, sillä ei kai kukaan normaalinäöllä ja ennenkaikkea normaaliaikaan tehtäviin ompelustöihin tuollaista halogeenia tarvitse. Luonteelleni ominaiseen tapaan väänsin kaikki kahvat kaakkoon, ts. en valinnut yksitoikkoisen näköistä suoraa ommelta, vaan heti tupla-koruommel-siksak-johan-saatana-jäät-kiinni-ommelasetukset, koska katsoin haalareitteni polvipaikan ansaitsevan tukevan ja kauniin ompeleen.
Syy, miksi istuin ylipäätään ompelukoneen ääreen, oli täysin oma vikani. Jo pitkään olin valittanut vaimolleni haalareiden vaativan pikaista kunnostusta, saaden aina saman vastauksen; heti kun kaikki taskut on tyhjät (myös purusta ja muusta paskasta) ja haalarit on pesty, niin korjataan. Vaimoni on kyllä kultainen nainen, hän jaksaa väsymättä uurastaa meikäläisen vaatehuollon parissa. Iso kiitos siitä hänelle. Nyt oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa pattipolveni pilkisti turhan paljon polven kohdalla olevasta reiästä, mikä taas oli seurausta lukuisista viettämistäni hartaushetkistä betonilattialla, milloin laatoittaessa, milloin tehden jotakin muuta. Nämä hartaushetkethän ovat erinomainen esimerkki siitä, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Töitä ei tarvitse tehdä kuin 24/7/365 saadakseen ostettua tarjouksessa olevan makkarapaketin.
Valittuani asetukset koneeseen, asettelin puntin koneeseen reikäpuoli ylöspäin ja suorastaan teatraalisen hitain liikkein nostin päälle paikan, jonka olin leikannut toisista haalarihousuista. HUOM! Tätä ennen olin kantannut (siis taitellut, kai termistö on suunnilleen sama kuin peltitöissä?) paikan reunat ja vetänyt ne edellä mainituilla asetuksilla niin tiukkaan, ettei Erkkikään saisi niitä auki. Tuumasin ettei ala repsottamaan, olisihan se noloa jos viimeisen päälle paikattujen housujen paikan reuna rispaisi. Painoin koneen jalan alas ja aloitin tikkaamisen vähän saatanan tyytyväisenä itseeni. Ilo ei kestänyt kauan, saatuani yhden sivun ommeltua, nostin jalan ylös ja tarkastelin aikaansaannostani. Mitä vittua, paikka ei ollut tarttunut lainkaan kiinni punttiin. Rääkäisin eukolle että nyt on koneessa jotain vikaa, eihän tää helvetin läpyskä jäänyt kiinni housuihin. Vaimoni huusi olohuoneesta perin huvittuneella äänellä että on varmaa alulanka lopussa, sun pitää puolata sitä lisää ja kokeilla uudestaan. Voi jumalauta, nyt meni yli kuin Vaasan kone. Alulanka? Puolata lisää? En paljastanut vaimolleni epätietoisuuttani vaan huusin muina miehinä että missä ohjekirja on? Vaimo vastasi nyt jo selvästi naurunsekaisella äänellä ettei noin yksinkertainen kone mitään ohjekirjaa tarvitse. Perkeleen naiset. Joka tapauksessa, puolentoista tunnin työn ja muutaman ystävällisen, olohuoneesta annetun ohjeistuksen jälkeen sain sen perkeleen alulangan paikoilleen ja jatkoin ompelemista. Suivaantuneena äskeisestä, päätin että ajan ympyrää nostamatta tai katsomatta lainkaan lopputulosta välillä. Ajelinkin sitten pari kertaa, ihan varmuuden vuoksi.
Viimein oli paikkaukseni valmis, ihastellen nostin käteeni ja katselin T - paita kireällä aikaansaannostani. Ei tässä ihan turhia jätkiä ollakaan, kuka naisia tarvitsee? Paitsi tietysti onhan se yks juttu…. No, karjahtelin vaimolleni makuuhuoneesta että hän omistaa neron äijän eikä vaimon enää lähitulevaisuudessa tarvitse niin paljon huolehtia näistä hommista, käy tämä meikäläiseltäkin. (vastauksena epäilevää naurua). Istuin sängynlaidalle ja aloin vetämään housuja jalkaani, ensin toinen puntti ja sitten tämä toi…mitä vittua!? Jalkani pysähtyi polven kohdalle kuin tikku paskaan eikä mennyt yhtään eteenpäin vaikka kuinka ponnistin. Riisuin äkkiä housut pois jalastani ja katsoin että mikä nyt mättää? Kyllä kyllä, olin saatana ommellut koko puntin umpeen, vieläpä oikein tikannut perkeleesti. Siinä se saatanan tupla-hetipiti-kaksinkerroin-voivittu-ommel tuijotti ilkkuen. Ai helvetti mitkä kilarit sain. Retuutin housuja kuin terrieri sukkaa, annoinpa muutama iskunkin ja hypin päällä. Jytinästä ja ähellyksestä vaimo arvasi mitä oli tapahtunut ja nauraa räkätti olohuoneen puolella. Voi jessus että teki mieli kuristaa se siihen paikkaan.
Yritin repiä paikkaa irti mutta ilman tulosta. Raivoissani tuumasin että minullehan et kiinan kangas vittuile ja hain autosta pitkän purkuraudan, jonka survasin paikasta läpi ja aloin vääntämään. Kangas ja ommel pitivät pintansa. Olin vakuuttunut siitä, että kyseessä oli kiinalaisten uusi keksintö, ns. antikristus - kangas; hajoaa käsiin kun puet vaatekappaletta aamulla yllesi mutta pitää kuin saatana onnettomuustilanteissa. Esim. jos käsi jää metallleikkurin syöttölaitteeseen kiinni, niin antikristus - kangas pitää huolen että menetät kätesi. Jos taas aamulla on kiirettä, niin saumat ratisevat auki ja napit lentelevät takuuvarmasti. Lisäsin voimaa oikein kunnolla ja äkkiä kuului räsähdys ja jysähdys; paikka, tai itseasiassa koko puntti repesi aivan tuhannen pillun atomeiksi ja purkurauta lennähti makuuhuoneen seinään, sorkkien painuessa ensin tapetin ja sitten kipsilevyn läpi. Lyyhistyin lattialle nyyhkyttävänä rauniokasana….
Tämän aamuisen tarinan opetus: kiinalaiset veljeilevät saatanan kanssa ja ovat lanseeranneet markkinoille antikristus - kankaan, jota kehotan välttämään vaateostoksilla. Ei pidä olla liian ylpeä. Berninan väki siirtyi automaattisesti tappolistalleni. En koske enää ikinään ompelukoneeseen vaan annan viisaampien hoitaa sen puolen. Kitti ja tapettia täytyy käydä ostamassa. Voi tulla helvetinmoinen viikko kun tämä alkaa näinkin saatanallisissa merkeissä, joten muistakaa vahtia selustaanne.

 

Korpiformaatti eli mitä todellisuudessa tapahtuisi…
Hei 30. 2012
Perhettä ei ollut saattamassa iloisesti vilkuttava naapurusto vaan paikalle tullut remonttiväki, joka käski heidän lähteä teputtamaan kohti lähintä bussipysäkkiä, mikäli mielivät ehtiä junaan. Matkaa raiteita pitkin kertyisi sentään nelisensataa kilometriä, ennen kuin he pääsisivät kahden viikon ajaksi siihen lomakohteeseen jonka tuotantoyhtiö oli heille suuressa laupeudessaan kustantanut. Ennen matkaa heiltä oli toki takavarikoitu kännykät, rahat ja luottokortit sillä tämä ei ollut mikään amerikkalaisversiosta väännetty paska kotimainen vastine vaan aito korpiformaatilla tehty remonttiohjelma jossa asia toteutettiin elävän elämän esimerkin mukaisesti. Mukaan tälle ns. onnelliselle perheelle - jonka rytö nyt pitäis kunnostaa - oli annettu lomarahaa kokonainen satanen koska junaliput ja kahden viikon asuminen kohteessa olivat maksettu. Saisivat miettiä miten sillä satasella tulisivat toimeen, ihan juuri niin kuin oikeassa elämässäkin. Mukana ei siis ollut mitään vitun läppäreitä eikä muita kikkeitä joilla voisi seurata remontin edistymistä, ensinnäkin jos jollain on aikaa esitelmöidä urakan aikana hommien edistymistä juoksemalla videokamera kädessä ympäri tonttia, on hän aivan väärässä urakkaporukassa tai kokonaan väärällä työmaalla. Toisekseen, siinä sitä oli ohjelmaa kun miettisivät mitä esim. syödään että saadaan satku kestämään kaksi viikkoa.
Remonttiporukka ei ollut järin suuri, vain neljän ukon nolla - katteella pyörittämä pieni ja pahoin alkoholisoitunut puulaaki jonka verotiedot eivät kestäneet päivänvaloa. Ei siis ollut ison tuotantotalon tai maanlaajuisen emokonsernin tukea vaan nyt seistiin ihan omilla koivilla. Hyvä niin, sillä mahtaa amerikkailaiskollegoilla olla ahdasta kun pienelle omakotitalotyömaalle tunkee satakunta firman miestä, naapurustoa ja perheen koko suku sikoja myöten. Tee siinä nyt jumalauta sitten hommia. Amerikkalaisen esimerkin mukaan aloituspalaveri pidettiin, muurari toi alkosta viinaa kassinsangat soikeina ja muutaman potun jo juoneenakin. Kokous sujui aluksi hyvin, suunniteltiin kuka tekee mitäkin ja mitenkä tarvikepuoli hoidetaan työmaalle sekä muista käytännön asioista päästiin yksimielisyyteen. Kokouksen hyvän kulun katkaisi muurari, joka äityi vaatimaan korotettua kivihintaa vaikkei saatanan paska ollutsaanutensimmäistäkään stemua muuratuksi. Yleinen turpajuhlahan siitä kehkeytyi, toimistorakennuksena toimineen parakin sisäpinnat kärsivät vakavia vaurioita, osanosattajien yrittäessä saada toisiaan hengiltä mitä moninaisimpien työkalujen avulla. Myös projektin kaikki piirustukset ja suunnitelmat tuhoutuivat putkimiehen yrittäessä polttaa muun urakkaporukan kosaania käyttäen. Keikka jouduttaisiin vetämään hatusta koska kukaan ei ollut edes vilkaissut sen ärsyttävän arkkitehdin paperille vetämiä koukeroita. Oli arkkitehdin onni ettei hän ollut mukana työmaakokouksessa.
Seuraava aamu oli lohduton; krapulaisia miehiä makasi pitkin tonttia vesisateen vihmoessa heidän pahoin ryvettyneitä olemuksiaan. Muurari todettiin kuolleeksi, joku valopää oli tiimellyksen aikana lyönyt muurarin takaraivoon hänen oman saumarautansa kahvaa myöden. Epatto päätettiin kuopata samaan monttuun salaojaputken kanssa. Piikuhiljaa miehet kuitenkin alkoivat tehdä töitä, aloittaen katon purkamisella sillä loppuviikosta oli luvattu sateita. Puolessa välissä ensimmäistä viikkoa todettiin yksimielisesti ettei tästä tule vittuakaan tällä porukalla vaan on palkattava lisää orkesteria. Tätä varten pakkauduttiin taksiin ja ajettiin paikkakunnan keskustan krouviin tiedustelemaan kylän työllisyystilannetta. Pian alkoikin pöytään kertyä toinen toistaan parempia rakennusalan moniosaajia, selvempi olisi huomannut ettei neljäkymmentäkaksi vuotiaalla voi millään helvetillä olla kuuttakymmnetäkahta vuotta telineillä keikkumista takanaan. “Hyvä jätkä”- huudot kaikuvat baarissa ja kohteeseen tarkoitettua rahaa paloi tolkuttomasti.
Alkoi uusi aamu ja nyt paikalla oli kaikkiaan kolmekymmentä krapulaista entisen kolmen lisäksi, meinaan kun miinustetaan aiemmin kokouksessa kylmän pierun päästänyt muurari. Hyvä puoli oli se, että sen ahneen kutaleen tilalle oli saatu kolme vastinetta, joista jopa yksi näytti ihan täysjärkiseltä. Kyläkaupasta haetun ensiapupakkuksen - joka sisälsi kahdeksan olutta mieheen - saatiin hommat käyntiin. Päätettiin, että nyt kun näin iso porukka, niin eikö yksin tein pureta koko mätä paska, jätetään vain tuo viime vuosikymmenellä tehty länsipään kahden huoneen laajennus pystyyn. Helpottaa ja nopeuttaa kummasti, kun ei mene aikaa vanhan ja aivan saatanasti kiinni naulatun purkamiseen. Niinpä paikalle tuodulla kaivinkoneella jyrättiin koko rytö nurin, pikkuisen siinä sai siipeensä myös laajennuksen osiakin mutta kyllä ne kitillä saataisiin peitettyä. Romut työnnettiin koneella isoksi kokosi ja tuikattiin tuleen, paistettiin makkaraa ja juotiin olutta pari päivää, aikaahan oli. Firma käytti ns. “Ei meillä mitään hätää ole aikataulun suhteen” - laskentamallia, jossa keikan aikataulu lasketaan ensin kahdeksan tunnin työpäivillä ja sitten kun ollaan juotu jokunen päivä niin siirrytään kepeästi kuudentoista tunnin päiviin ja lopuksi kahdenkymmenen neljän tunnin työpäviin, näin saadaan pidettyä deadline samalla päivämäärällä kuin sopimuksessa on eikä kukaan huomaa mitään. Voi jessus että ihminen on helvetinmoinen nero mitä itselleen valehteluun tulee. Karma on karma ja kaikki alkoi menemään  yhä pahemmin päin helvettiä.
Tällä välin perhe oli kituuttanut vaatimattomassa elämyskämpässään (savilattia, makuupussit eikä ruokailua) vajaan viikon ja tilanne perheen sisällä oli pahoin tulehtunut. Perheen äiti soimasi isää, joka oli lähettänyt tyttären tienaamaan kadulle ruoka - ja matkarahaa selityksenä että ensin syödään ja sitten painutaan helvettiin täältä. Isä taas puolestaan huusi äidille että sekö oli parempi että jäi kiinni myymälävarkaudesta ja koko satanen oli mennyt korvauksiin eikä piisannutkaan, vielä jäi maksettavaa niistä saatanan ruuista. Perheen poika ei osallistunut tappeluun vaan järsi läheisen huoltoaseman roskiksesta löytämäänsä hampurilaisen puolikasta.
Työmaalla asiat eivät edenneet toivotulla tavalla; lattiavaluun tarkoitettu betoni makasi sitä tuoneen auton uumenissa, sen pyörähdettyä kyljelleen surkean tienpohjan pettäessä ja vääntäessä rungon aivan kieroon. Alkuun betonikuski oli huutanut punaisena kuin hellankoukku mutta pian hänet oli leivottu hiljaiseksi, toki sen verran säästelty että pystyi soittamaan pääkallopaikalle ja käskemään hakemaan auton helvettiin tai täällä lähtee henki. Päivät kuluivat ja deadline lähestyi uhkaavasti joten miehet jotuivat hieman oikomaan töissään ajanpuutteen vuoksi, esim. tapetit kiinnitettiin nitojalla koska nyt ei ollut aikaa liisterin kanssa leikkimiseen - olkoonkin että sen tänä päivänä voi vetää suoraan seinään eikä vuodan vettymistä tarvitse odotella. Viemäröinti oli lievästi takakaadilla eli johti taloon päin eikä kunnallistekniikan liittymää kohti kuten olisi pitänyt, mutta miehet arvelivat olevansa jo kaukana ennen kuin putki täyttyisi paskasta. Sähkötyöt olivat täysi arvoitus, osan johdoista ollessa täysin eristämättömiä luoden näin ihanneolosuhteet tulipalolle. Piirustuksissa ollutta ilmastointia ei taloon tullut, syynä romuraudan markkina - arvon nousu mikä ajoi ilmastointimiehet myymään kaikki putket liitoskappaleineen. Asia korjattiin vintille piilotetuilla viemäriputkilla ja niiden päähän asennetulla tavan imurilla, joka sai ilmastoinnin suhinaa muistuttavan äänen ja hieman lehmän henkäystä tuntuvamman ilmavirtauksen. Käytännöllisesti katsoen talossa ei ollut kohtaa joka ei olisi ollut jotenkin vitullaan, osa pahemmin ja osa huonommin.
Kahden viikon kuluttua, perheen saapuessa rättiväsyneinä ja nälissään uuteen kotiinsa, ei heitä ollutkaan iloisesti vilkuttava ja odottava joukko, vaan tontti oli täysin autio. Siis lukuunottamatta sitä rytökasaa joka seisoi vinkasahtaneen näköisenä suurin piirtein entisellä paikallaan sekä sitä jumalatonta paskan ja rojun määrää mikä lojui tontilla. Työporukka oli häippäissyt edellisenä päivänä saatuaan loppusumman tuotantoyhtiöltä - ne kaikki viisisataa euroa jotka olivat jääneet rellestämisen jälkeen jäljelle. Välittämättä tästä, perheen isä nousi narisevalle kuistille onnellisena siitä että heidän helvettinsä oli ohi ja he vihdoin olivat kotona, huomenna voisi tarkastella kaikkea tätä kauheutta. Nyt hän halusi vain nukkua. Hän tarttui ovenkahvaan mutta ovi ei hievahtanutkaan, sillä sen olivat työmiehet lähtiessään painaneet Hiacen puskurilla kiinni - niin vituillaan ja verkonsilmällä koko oviaukko oli - ettei ovea ihmisvoimin pystynyt aukomaan tahi sulkemaan. Isän hermon pettäessä lopullisesti ja hänen huutaessaan perkeleitä koko taivaan täyteen, pihaan kaarsi pitkä limusiini. Koko perhe kääntyi katsomaan ja kaikki huoahtivat, tämä taisikin olla joku järkyttävä piilokamerajuttu ja nyt heidät vietäisiin uuteen ja ihanaan kotiinsa missä he saisivat vielä lahjoja mm. citymaasturin muodossa ja heidän kaikki velat annettaisiin anteeksi. Vitun posket, sillä autosta nousi tiukkailmeinen rakennustarkastaja seurassaan vielä tiukkailmeisemmät herrat pankin edustaja ja maanmittaushallituksen ukkeli. Rakennustarkastaja ilmoitti ettei perheen juuri remontoitu talo täyttänyt rakennusmääräyksiä edes lievimmissä asiakohdissa joten hän julistaa kiinteistön (tai kioskin niikuin hän asian ilmaisi) käyttökieltoon ja näin ollen asuinkelvottomaksi ja edelleen purettavaksi, mikä tapahtuu vielä tämän vuorokauden kuluessa. Pankin äijä taas kertoi että koska perheellä ei ollut nyt kiinteistöä eikä näin ollen takuita voimassa olevalle asuntolainalleen, pankki ottaa korvaukseksi tontin maapohjan omistukseensa. Viimeisen naulan arkkuun löi maanmittari, joka kertoi asioiden olevan jo merkittyinä uudessa ja hetki sitten päivitetyssä kartassa, joten perhe oli nyt maalla, johon heillä ei ollut kulku eikä omistusoikeutta, ts. sanoen sandaalia toisen eteen ja vittuun täältä pankin tontilta. Reaktio oli odotetun kaltainen, koko perhe sekosi täydellisesti. Tähän oltiin kuitenkin pankin edustajan toimesta varauduttu ja pian paikalle saapui kaksi ambulanssia jotka toimittivat perheen pakkohoitoon läheiseen laitokseen. Tontille jääneet rakennustarkastaja, maanmittari ja pankin äijä kättelivät toisiaan, läimäyttelivät selkään ja rakennusmestari aukaisi hetki sitten omat, itse hyväksymänsä piirustukset sanoen: “Tähän tulee sitten iso patio josta voimme katsella auringonlaskua”. Kaikki kolme räjähtivät nauramaan ja sanoivat tästä tulevan ensiluokkaisen piilopirtin heille kolmelle, täytyihän sitä hermoja lepuuttaa kun tekee vaikeita päätöksiä niin kuin äskenkin…

Rotaatiokyykkää ja High Voltage seivästä
Hei 29. 2012
Ruumisautojen komea rivistö täytti kilpailukeskuksena toimivan pellon vasemman laidan, auringon heijastuessa niiden mustillta, vahatuilta pinnoilta. Autojensa tykö pystytetyissä kojuissa hauturit kauppasivat toinen toistaan parempia palveluita, sillä nyt oli alkamassa kisat joissa kuolonuhrit eivät olleet mitenkään uutisoinnin arvoisia - ne kuuluivat ohjelmistoon. Kisakeskukseen olivat saapuneet myös pakolliset makkaranmyyjät ja muut rihkamakauppiaat, näytti sivumalla olevan yksi kebab - kojukin josta nuo etelän miehet seurasivat silmät pyöreinä omituisen näköistä väkeä. Poliisia eikä ambulansseja ollut, hoidamme omat sotkumme itse. Järjestystä yllä pitämään oli saatu PNKMY eli Paikallisten Nuorten Kaljupäisten Miesten Yhdistys ja tomerasti nuo maihinnousukenkiin, kettinkifarkkuihin ja hihattomiin t - paitoihin pukeutuneet nahkapäät pesäpallomailoillaan järjestystä yllä pitivätkin. Ei tarvinnut jonkun onnettoman pudottaa sinappinen makkarankuori tai muu roskaksi luettava, niin jo heilahti tuo vallan verraton Tahko Pihkalan peliväline epaton otsaan muistuttamaan siisteyden merkityksestä yleisötapahtumassa. Alumiinisen mailan aiheuttama metallinen soundi sai aikaan myös sen, että hautureiden lakeerikengät läpisivät kiivaaseen tahtiin ojennetun luo, katsomaan josko tämä tarvitsisi viimeistä voitelua. Toisinaan heitä lykästi, toisinaan ei.
Kyseessä olivat siis meidän syrjäisen kylän omat kesäkisat, jotka järjestetään samoihin aikoihin kuin olympialaiset, joskin meidän kisoissamme on astetta rankemmat lajit poiketen perinteisistä jonkin verran eikä ne kelpaa virallisten kisojen lajeiksi. Kesäkisat ovat suljetut kisat johtuen kuolemantapauksista ja loukkaantumisista mutta kesäasukkaille on annettu osallistumismahdollisuus mikäli he allekirjoittavat vastuuvapauslomakkeen. Ei nyt joka kisoissa kuolema kerää satoa, luita rutisee kyllä sitäkin enemmän sillä lajit ovat vaativia ja kyläläiset ovat kunnianhimoisia. Täällä ei tunneta suomalaisten urheilijoiden maailmalla päästämiä möläytyksiä, missä he kertovat olevansa onnellisia kun pääsivät sadan sakkiin ja saadessaan tästä hyvästä urehiluliitolta omakotitalon. Perkele, tänne on tultu voittamaan eikä vikisemään! Kisat ovat kolmipäiväiset, joskin kisakunnon hakeminen aloitetaan jo viikkoja etukäteen. Kerron teille muutamasta lajista niin saatte jonkinlaisen käsityksen kunnon kesäkisoista.
Rotaatiokyykkä
Tässä lajissa yhdistyvät vauhti ja aivan helvetillinen pyörimisliike jossa kehon ja ennekaikkea kalun hallinta on tärkeää. Lajissa otetaan vauhtia juosten noin kahdenkymmenen metrin matkalla, minkä jälkeen hypätään saatanasti pyörivän karusellin pohjan päälle.( Karusellin pohja on saatu lahjoituksena päiväkodin remontin yhteydessä ja se on kiinnitetty kiilahihnalla agregaattiin, joka pyörittää tuota tuomiopäivän lautasta. Karuselli ja sen pohjahan ovat ajalta ennen EU:ta, jolloin lapset saivat oikeasti leikkiä ilman että heitä köytetään nelipiste - turvavöin sen seitsemän turvakaaren alle missä he eivät kykene muuta kuin korkeintaan vääntämään tortut kurahousujen vasempaan punttiin.) Yhdessä juoksusta saadun eteenpäin suuntautuvan liike - energian avulla tämä pyörivä alusta sinkauttaa urheilijan yläilmoihin. Tässä vaiheessa urheilijasta tulee siis itse urheiluväline. Pyöriessään perkeleesti ilmassa urheilija aloittaa laskeutumisen kohti pistekalikoita, jotka ovat samanlaisia kuin kaikkien tuntemassa Mölkyssä mutta paksumpia ja aavistuksen korkeampia. Kilpailija koittaa saada vinhasti pyörivällä mulkullaan kaadettua mahdollisimman monta numeroitua pölkkyä saadakseen mahdollisimman paljon pisteitä. Muilla kehon osilla kaadetut pölkyt hylätään ja tämän kontrolloimiseksi on pölkkyrivistöä kuvaamassa kaikkiaan neljä suurnopeuskameraa ettei kenenkään tarvi tulla mussuttamaan jälkikäteen. Laji on saanut suuren kannatuksen varsinkin vaimoväen keskuudessa, he yllyttävät miehiään osallistumaan lajiin saadakseen itse edes jonkinlaisen hengähdystauon jatkuvan rytyytyksen täyttämässä arjessaan. Tämä tepsii, sillä kylässämme seksuaalinen aktiviteetti laskee lähes nolliin heinäkuun puolivälin ja jouluaaton väliseksi ajaksi. Joskus sattuu onnettomuuksia, kerrankin kylän pahaiset kakarat olivat onnistuneet vaihtamaan yhden pölkyn betoniseen ja Hurttisen isännän kalun osuessa siihen voimalla, kuului karmeaa rutinaa tuon saatanallisen aisan taipuessa aivan luokille. Tosin betonipölkkykin hajosi kappaleiksi betonisirujen hajoittaessa lähitalon ikkunat kakaroiden katsellessa haltioituneena aikaansaannostaan.
High Voltage seiväs
No tämähän on niin kuin nimestäkin voi päätellä, seiväshyppyä. Eroja perinteiseen lajiin on kuitenkin varsin monta; lajissa hypätään korkeajännitelinjan yli, vauhdinottorata on ryteikössä ja seipäät on veistettävä lajin pitopaikalla kisaa käytävänä aamuna. Lajissa yritettään tietysti korkeuden lisäksi saada aikaan mahdollisimman pitkäkestoinen ja voimakas valokaari. Tässä lajissa on joitain varomääräyksiä ja varmistuksia, jotka tehdään ennen kuin varsinainen kisa pääsee alkamaan. Sitten kun korkeajännitelinjan tolpat ovat polttoleikattu lyhyemmiksi ja näin saatu nuo humisevat vaijerit eli johdot alemmaksi, määritetään volttivaijerin arvo. Me kaikkihan tiedämme ettei sähköyhtiöillä ole koskaan asiat hyvin. Milloin on vettä vähän ja sähköä tuodaan ulkomailta ja toisinaan sitä on niin vitusti että ohijuoksutuksiin on pakko turvautua. Sähkön hintahan nousee kummassakin tapauksessa mikä on mielestäni vähän helvetin erikoinen asia. No, tästä johtuen tuossa varpissa ei kulje joka kesä sama virtamäärä, toisinaan talitintti voi istua jopa minuutinkin langalla ennenkuin roihahtaa iloisen väriseksi tulipalloksi ja toisinaan ei marjastajan tarvitse kuin aivastaa linjaan päin, niin jo saatanallinen valokaari nappaa onnettoman kuolettavaan syleilyynsä. Niinpä me käytämme nolla - hyppääjää, samaan tapaan kuin nykyisessä Nesterallissa (vittuako se Jyväskylän suurajot piti mennä muuttamaan?) käytetään joka EK:lla nolla -autoa joka tarkistaa pikiksen ennen starttia. Tänä vuonna tehtävään valittiin Töttisen muija, riski ja rohkealuontoinen eukko. Valintaperusteita oli toki muitakin, Töttisen muijaan ei ota lainkaan aurinko eli hän omaa sairaalloisen valkoisen ihon, joten häntä on helvetin helppo seurata ryteikköisellä vauhdinottoradalla ja ilmalennon aikana. Lisäksi ämmä on aivan kajahtanut, ei pelkää mitään. Töttisen rouvan tämän vuotinen kilpailuasu koostui harmaista ja aivan liian kireistä hipstereistä sekä Gossardin roosanvärisistä rintsikoista. Testihypyn jälkeen vaijeria päätettiin laskea kaksi metriä koska eukon hipsterit paloivat karrelle ja rintsikoiden kaarituet hehkuivat punaisina. Virtaa siis oli varpissa ja kilpailu olikin varsin mielenkiintoinen, sen voitti eläkeläisten edustaja Rahikka komealla tuloksella 8.12,71. Tulos aiheutti jonkin verran närää, sillä hyppyhetkellä tuulenvire tarttui tuohon pelkkää nahkaa olevaan papparaiseen ja lennätti hänet ennätyskorkeuksiin.
Hieman dopingista; meillä se on äärimmäisen kiellettyä, kaikki muut paitsi alkoholi luetaan kiellettyjen aineiden listalle. Kukaan ei ole koskaan kärähtänyt, uskoisin että syynä ovat ankarat rangaistukset. Naispuoliset urheilijat - antaessaan positiivisen näytteen - riisutaan alasti ja etuvartaloa taivutetaan niin, että kämmenet ottavat nilkkoihin. Tämän jälkeen naisurheilijan ranteet sidotaan nilkkoihin kiinni nippusiteillä ja hänet jätetään metsään hirville nuolukiveksi. Miespuolisen urheilijan tapauksessa hänet niin ikään sidotaan alasti ja köytetään puuhun selkä runkoa vasten, vartalon yläosaan sivellään sian verta ja alaosaan hunajaa. Näin tulee siis hirvien lisäksi muistettua muitakin metsän eläimiä kuten karhuja, muurahasia, ampiaisia, kapisia kettuja jne. Molemmissa tapauksissa urheilijoiden sukulaiset voivat aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua käydä hakemassa epäurheilijamaisen sukulaisensa pois, mikäli hän sattuu vielä olemaan hengissä. Sääntö jota kunnioitetaan.
Tässä vain pari lajia, muistaakseni niitä on kaikkiaan kolmisenkymmentä jokaisen poiketen esikuvastaan melko radikaalisti. Jos joskus haluatte tulla seuraamaan vaativia urheilulajeja mukavaan porukkaan, alkakaa etsiä kartalta valkoista länttiä sillä sieltä löytyy kylämme jota ei virallisten tahojen (Valtio, poliisi, Kela, pelastuslaitos jne.) mukaan ole olemassakaan. Lopuksi lupasin laittaa muutamien sponsoreiden nimiä jotka ovat suuresti auttaneet meitä valtavan kisaorganisaation luomisessa:
Lääketeollisuuden maahantuojat Ry
Arkkuja rajalle - yhdistys
Suomen apteekkarit
Pohjolan pakkopaita Oy
Taalainmaan Tainnutus Ky
Svetogorskin saattokoti -kirjaimellisestiparempaa elämää rajan toisella puolella ry
Makkaraa maalaisille ry

 

Nämä pulleat nakkini ja reaaliaikaisen sykkeen seurannan helppous
Hei 28. 2012
Eikö tämä kyntäminen lopu koskaan? Juuri kun pää alkoi pelaamaan jollain lailla, niin onnistuin jättämään nämä uskolliset, monissa laupeuden töissä mukana olleet pienet, iloisesti heiluvat soturini kaatuvan palkin ja lattian väliin. En puhu yksityiskohdista sen enenpää, toteanpahan vain että tuollainen 42 kg painava jötikkä tekee aikas herkkää kaatuessaan suoraan ja vapaasti sormille. Varsinkin kun sormet ovat siistissä rivissä odottamassa sitä (olin juuri nousemassa ylös kämmenet lattialla). Olisi tullut edes reilun kymmenen senttiä taaksepäin, jolloin se olisi ottanut lantustani kimmokkeen aiheuttamatta mitään vahinkoa. Korkeintaan olisi lähtenyt pölyt hyllyltä niin kuin on tapana sanoa.
Eräässä maailmalla laajasti levinneessä ja melkein kaikille kielille käännetyssä kirjassa sanotaankin että “Parhaimpinakin hetkinä ihmisen elo on vaiva ja turhuus”. Tuon kirjoittaja jos kuka tiesi mistä puhuu, olisiko niin että hän on ollut kaukainen esi - isäni sillä ajatuksen kulku on kovin samankaltainen kuin meikäläisellä. Ei silti aina saa valittaa, vaan asioista on löydettävä positiiviset puolet. Esimerkiksi nyt, minun on äärimmäisen helppo seurata sykettäni sillä tunnen sormenpäissäni joka kerta kun tuo laiskasti läpsähtelevä sydämeni lyö. Toki tämä kirjoittaminen on yhtä helvettiä kun kolme kirjasinta painuu kerralla niin suurin osa ajasta menee kirjoitusvirheiden korjaamiseen. Kirjoittamisen taas puolestaan mahdollistaa nuo eilen mainitsemani, astetta kovemmat ja iloisen väriset ryynit. Hyvinä puolina mainittakoon myös se, ettei minun tarvitse paljon soitella tänään mihinkään koska kännykän pienten näppäinten hallinnointi on mahdotonta. Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa että: “Sori, mun piti kyllä soittaa sulle mutta kato kun noi nakit oli taas niin turvoksissa”.
Olen päässyt elämässni siihen vaiheeseen jolloin ollaan taitekohdassa; olen oppinut välttämään vaikeuksia mutta vaikeudet eivät minua. Ne seuraavat minua kaikkialle, jopa vessaan. Milloin on paskapaperi loppu ja huomaat sen vasta silloin kun Papasmurffi on livahtanut pönttöön tai rojauttaessasi kunnon varpusparven, lavuaarin yläpuolella oleva kirkkaasti palava neonvalo on tullut tiensä päähän ja sammuu.
Jo vuosikymmenten ajan olen paukutellut henkseleitäni siitä että minulla on itsekorjautuva keho ja totta tosiaan, toivon sen pitävän paikkansa myös nytkin. Tämä tekstin kirjoittaminen on todella hankalaa kun käytössä ei ole kuin vasemman käden pikkulilli ja kipeä peukalo, oikealla puolella taas puolestaan muut ovat poissa pelistä paitsi peukalo. En valita, tiedän että on ihmisiä jotka tuottavat tekstiä vaikka heillä ei ole lainkaan sormia (joka on hatunnoston arvoinen teko) mutta minulle tämä tilanne oudokseltaan tuottaa suunnattomia vaikeuksia. Joten päätän tämän valitusvirteni tähän tältä aamulta ja lähden liottelemaan sormiani en suinkaan sinne vaan kylmään veteen, se auttaa hetkeksi. Asiaa kyllä olisi mistä teille kertoa mutta nyt tämä on niin työlästä etten siihen kykene. Nauttikaa te puolestaan kauniista hellekelistä ja olkaa ulkona kun vielä voi, se valkoinen ja pitkäkestoinen helvetti tulee vastaan nopeammin kuin huomaakaan. Tulen kyllä vielä rienaamaan, ei tämä tähän lopu.

 

Nyt lyö tyhjää
Hei 27. 2012
Kannatta varoa noita todella jyreitä särkylääkkeitä, enkä puhu mistään diipadaapaa - napeista vaan niistä joita otettuaan huomaa siirtyneensä rinnakkasitodellisuuteen. Ensinnäkin, ne aiheuttavat todella pahaa remmin luistamista erityisesti meikäläisellä jolla on iso pyörä lyönyt tyhjää jo syntymästä asti, osittain senkin takia että kätilö pudotti minut kovalle kivilattialle jolloin osa tehtaan asetuksista meni aivan päin helvettiä. Tästä syystä tämän aamuinen tekstini jää tyngäksi sillä pääni on autio kuin konkkaan menneen putkiliikkeen takapiha. Olen koittanut syödä mm. hiekkaa saadakseni aikaan jotain kitkaa remmin ja rattaiden väliin mutta tuloksetta. Viimeksi kun oli näin täydellinen black out - tilanne, hakeuduin lääkäriin apua saamaan ja se oli järkyttävä kokemus. Sain toki apua sillä tuo jo hataraksi käynyt ja monien raipaniskujen runtelema komentokeskukseni kuvattiin ja minut kiidätettiin kiireesti leikkauspöydälle. Kuvista kävi ilmi että aiemmin päätäni operoinut kirurgi oli kiireissään unohtanut kännykkänsä ja silmälasinsa pääni sisään ja ne siellä haittasivat tietoliikennettä. Myöhemmin sain kuulla että hän oli joutunut vastaamaan kesken leikkauksen ko. luuriin ja huononäköinen kun oli, niin joutunut kaivamaan lasit silmilleen nähdäkseen kuka kusipää siellä kesken leikkauksen häiritsee. Tarinan mukaan soittaja oli kirurgin vaimo joka oli ilmoittanut että herra voi hakea lelunsa työpäivän jälkeen , ne odottavat valmiina kadun varressa sillä se on loppu nyt. (Niin, ja ihmiset pitivät minua saatanan kahjona väittäessäni että päässäni soi ja välillä tulee tekstareita.)
Ei ole vaikea päätellä että sen jälkeen kirurgilla oli muuta ajateltavaa ja leikkaus ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, joten pikku puutteita tajunnanvirrassa ilmenee aina silloin tällöin. Joitakin puutteita pystytään korjaamaan lääkityksellä ja toiset vaativat jonkilaisen varikkotiimin kokoamista. Sponsoreita vaan on helvetin vaikea löytää joten tiimiä tullaan koskaan kokoamaan. Nämä lääkkeet ovat vain siitä vittumaisia että aiheuttavat näitä informaatiokatkoksia. Tässä joku aika takaperin rakastelin vaimoni kanssa ja yht’äkkiä iski tälläinen informaatiokatkos enkä enää tiennyt mitä olin tekemässä joten huomasin kysyväni häneltä että mitä sinä siellä minun allani teet, oletko unissasi sinne pyörinyt. Korvissa soi vieläkin, kyllä se tuo avokämmen korvalle osuessaan saa aikaan vittumaista vinkunaa ja ne laskemani ja saamani 22 laakia vieläkin vittumaisempaa ääntä.
Ihan oikeesti, tämä on karmeaa kun ei ajatustakaan synny eikä eikä pää ota vastaan mitään vaikka ulkopuolisen silmin kaikki vaikuttaa olevan ok. Kuvitelkaapa itsenne suureen auditorioon, missä kuuntelette vanhemman professorin luentoa ruotsalaisten torikauppiaiden sukkien värin vaikutuksesta suomalaiseen asiakaskuntaan vuoden 1885 kalamarkkinoilla. Ilme on saatanan kinnostunut mutta kaikki menee niin sanotusti ohi. Luennon jälkeen painelette hikisenä yliopiston vessaan kysyen itseltänne että mitä vittua äsken tapahtui. Näin siis meikäläisen maailmassa tällä hetkellä. Järjellisen hetken koittaessa katselee kauhulla kännykän muistista että kenelle on tullut soitettua ja mitähän on tullut puhuttua. Tosinaan varmasti tulee sanottua pahastikin, päättelin tämän siitä kun eräs vanhemman puoleinen ystäväni yritti ajaa autollaan ylitseni. Kolmesti. Suihkussakin kävi kerran niin, että tuijotin pitkään vaaleaa, nestemäsitä klönttiä kädelläni miettien että tulikohan minulta vai onko tuo shampoota? Vittumainen tilanne, etten sanoisi.
No, näillä mennään eikä valiteta. Kun nyt tästä päivästä ja huomisesta selviäisi niin sitten voisikin sunnuntain ottaa levon kannalta. Mitään muuta muuta muutostahan tuo sunnuntai ei tuo kuin sen, että saan olla selälläni, aivothan ovat yhtä levossa kuin tälläkin hetkellä. Jos käy niin että remmi alkaa pitämään jollain kohtaa päivää, niin saatanpa illalla kirjoitella jostakin mielipuolisesta aiheesta. Siis minulle täysin normaalista mutta joillekin hieman vieraammasta. Vielä kun tietäisi mihin tästä pitäisi lähteä niin kaikki olisi ok, tiedän nimittäin käyneeni jossain aina päivisin mutta nyt ei sano mitään. Taidan mennä ovesta ulos ja lähteä vaan jonnekin, kai se sitten päivän aikana selviää. Jos ei muuten, niin perkeleen vihaisen soiton avulla, näin on käynyt lukemattomia kertoja ja tuskin tämä päivä jää viimeiseksi. Ei muuten, mutta kun tuo polttoaine tuppaa olemaan hinnoissaan tällä hetkellä niin ei viitsisi kovin montaa tankillista päivän aikana ajella. Varsinkaan ympyrää, niinkuin kerran erään suuren ostoskeskuksen pihassa. Siis, palatkaamme astialle tässä jollain kohtaa, kai tuonne vintille saadaan valot vedettyä päivän aikana. Koittakaahan olla kiltisti.

 

Ensimmäinen lykantrooppi
Hei 26. 2012
Koirani havaitsi sen ensin, se makasi maassa kaupan vieressä olevalla nurmikolla eikä kyennyt oikein liikkumaan. Aistittuaan meidät se kohotti päätään ja näin sen karvaiset kasvot, punaisten silmien tuijottaessa meitä päätä peittävän paksun karvakuontalon alta. Pysäytin koiran ja katselin tarkemmin tuota lykantrooppia ja arvelin kumpaan alalajiin se kuuluu; niihin, jotka antavat meidän oman kylän porukan olla rauhassa vai muualta tulleisiin. Ainakaan vielä se näyttänyt hyökkäävän, vaikkakin koitti nousta pystyyn huonolla menestyksellä.
Tämä on jokavuotinen ilmiö täällä korvessa, ilmenee näin kesän loppupuolella ja iltojen alkaessa olla pimeitä. Lykantroopit, nuo karvaiset ihmisen ja suden sekoitukset saapuvat piilopaikoistaan ja kohtamistilanteet ovat yleisiä, toiset päättyvät huonommin ja toiset paremmin. En tiedä onko niillä joku helvetin pariutumisalue jossain ympäröivässä, laajassa metsäalueessa mutta perkeleesti niitä joka tapuksessa on aina tähän aikaan. Ensimmäisten pakkasten tultua ne häipyvät johonkin, kukaan ei tiedä minne. Paikallinen metsästyseura on koittanut jäljittääkin niitä, mutta laihoin (ja surullisin) tuloksin, tappioksi luettava kaksi ajokoiraa ja kolme metsästäjää. Niitä ei pahemmin vihata koska jos niiden antaa olla rauhassa eivät ne myöskään tee mitään. Tietenkin paikallisilta maajusseilta häviää karjaa ja toisinaan eukkokin, tästä syystä maanviljelijät ovat sotajalalla lykantrooppien kanssa. EU kun ei hyväksy katokorvaukseen ihmissuden aiheuttamia tappioita. Vittumaisen näköisiä ne kaikesta huolimatta ovat ja saavat aikaan pienoisia paskahalvauksia ilmestymällä täysin äänettömästi ympäröivästä hämärästä.
Koiralla oli kaikki selän karvat pystyssä ja se murisi kumeasti. Teki mieleni sanoa koiralle että pidä nyt jumalauta kuono kiinni, tuo kun alkaa murisemaan niin sillä on hieman isommat hampaat ja enemmän puruvoimaa kuin meillä yhteensä. Lykantrooppi yritti taas nousta pystyyn, kurkusta kuului kumeaa korinaa ja pää pyörhteli puolelta toiselle. Arvelin että olisiko joku ampunut sitä vai oliko se jäänyt auton alle kun tuo liikkuminen tuotti noin suuria vaikeuksia. Normaalisti kun nämä perkeleet menevät sen verran lujaa ettei silmä pysy perässä. Lykantrooppi sai kammettua itsensä pystyyn, huojui seisaallaan hetken aikaa ja rojahti maahan armottoman ääntelyn saattelemana. Hämmästyin kun olin kuulevinani sanan perkele muun käsittämättömän karjahtelun seasta. Tämä ei olisi mitenkään harvinaista, sillä tarpeeksi kauan oleiltuaan ihmisten läheisyydessä ja tarkkailemalla näitä, ne oppivat sanan sieltä, toisen täältä. Nyt täytyy muistaa että vaikka kyseessä on ihminen joka muuttuu tuoksi olioksi, ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen kanssa vaan on täysin eri elämänmuoto, vailla mitään inhimillisiä piirteitä.
Koska lykantroopista ei huonon liikkuvuutensa vuoksi ollut välitöntä uhkaa, päätin kävellä lähemmäksi. En pääsyt kuin muutaman askeleen lykantroopin huomatessa lähestymiseni ja aloittaessa karjahtelun joka muistutti jossain määrin puhetta. Sidoin villisti murisevan ja hyppivän koiran kiinni puuhun ja astelin lähemmäksi. Nyt olin enää muutaman metrin päässä ja aistin vanhan viinan tuoksun, syy lykantroopin huonoon motoriikkaan selvisi. Ne ovat muutaman kerran murtautuneet kaupalle ja syöneet kaikki lihat kylmiöstä, mukaan on joskus lähtenyt mukaan myös olutta ja toisinaan jopa savukkeita. Perun siis osan puheistani, joitain inhimillisiä piirteitäkin löytyy.
Lykantrooppi oli nelinkontin ja huojui paikallaan, suusta tuli murinan ja puheen tapaisen sekoitusta. Ojentaessani kättäni kohti otusta se hyökkäsi. Lensin taaksepäin ja kaaduin selälleni, lykantroopin raivotessa päälläni ja yrittäessään eturaajoilla tarttua kurkkuuni. Onneksi tämä oli vanha lykantrooppi eikä sillä ollut voimia enää niin kuin nuorilla on, muuten olisin vainaa hyvin pian. Lisäksi otuksen selvä humalatila heikensi sitä ja sain sen pyöraytettyä pois päältäni. Istuin hajareisin sen ylävartalon päällä ja jakelin iskuja tuota karvaista turpaa kohden. Viimein lykantroopin taju sammui ja hengästyneenä nousin seisomaan. Vilkaisin koiraa, se haukkui ja hyppi villisti remmissään, haluten tulla tutkimaan karvaista otusta. Hetken aikaa miettityäni päätin humauttaa lykantrooppia vielä tukevalla oksalla päähän varmistaakseni sen paikallaan pysymisen, ajattelin näetsen viedä sen tarkempaan tutkiskeluun vietyäni ensin koiran kotiin. Saatuani koiran sisälle palasin hakemaan lykantrooppia puskasta johon sen oli raahannut. Sinänsä turha varotoimenpide sillä kukaan ei liikkunut vielä näin aikaisin aamulla, kello näytti olevan hieman yli neljän. Kampesin karvakasan Ransun perään ja ajoin takaisin kotiin miettien mitä sille tekisin. Päätin katsoa pärstää tarkemmin ja ajella karvat pois nähdäkseni minkälainen perkele sieltä paljastuu, voisinpa vaikka sitten myöhemmin ajella koko otuksen ja lähettää sen karvattomana takaisin metsään, saisivat muut lykantroopit vittuilun aihetta. Hain hiusleikkurin ja aloitin työn. Uskollinen koneeni yski ja mourusi, sen verran paksu karva tällä yksilöllä oli. Pikkuhiljaa ja pala palalta sain kasvoja näkyviin ja järkytyin; kasvot olivat tutut! Ajelin nopeasti loput karvat ja kyllä, alta paljastui vanha tuttuni, juuri eläkkeelle päässyt entinen kunnan työntekijä Kake. No voi vittu, missähän tästä oli kyse? Kuin tilauksesta Kake heräsi hieman selvenneenä, kertoi sen osittain johtuvan niistä lyönneistä joita jakelin. Tiedustellessani että miten herra oli saattanut itsensä tuohon kuntoon, Kake alkoi vuodatuksensa:
Kotona oli ollut riitaa eukon kanssa eli hella oli perinteisesti alkanut savuttamaan. Vallitsevaan tilanteeseen hän suhtautui perisuomalaiseen tapaan, aloittaen täyspäiväisen jupottelun jota oli jatkunut siihen asti kunnes eukko oli heittänyt hänet ulos. Sittemmin hän oli kierrellyt ympäri kyliä juopotellen, hygienian unohtuessa ihmiset ja ryyppykaverit olivat alkaneet vieroksumaan häntä eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin painua metsiin. Siellä hän oli tavannut lykantrooppilauman joka oli hyväksynyt hänet ja niinpä hän oli kulkenut lauman mukana keväästä asti. He olivat ryöstelleet kauppoja ja kesämökkejä, pysyen näin viinoissa ja ruuissa. Hän ei siis ollut muuttunut ihmissudeksi, vaan parranajon ja pesumahdollisuuden puuttuessa karvat olivat päässeet ryöstäytymään käsistä. Tosin sanoen karvapeitteen alta paljastuisi pelkkä paljas nahka, vaatteet olivat jo aikoja sitten rispaantuneet käyttökelvottomiksi.
Kuuntelin Kaken tarinan loppuun asti, vein hänet mökille missä hän sai peseytyä ja hain hänelle puhtaita vaatteita. Parran ja muun karvoituksen ajettuaan Kake alkoi näyttää jopa ihmiseltä, mitä nyt pintaverhoilu oli ryypätessä päässyt hieman kärsimään. Päivä siinä juteltiin ja syötiin, illan tullen Kake lupasi lähteä sovintoa hieromaan sillä tämä lykantroopin elämä ei oikein sopinut hänen vartalolleen. Annoin Kakelle mukaan pienen pullon viinaa rohkaisuksi, varoitellen kuitenkin ettei taas lähde lapasesta. Kake kiitti ja häipyi hämärtyvää iltaa kohti. Minä aloin siivoamaan karvoja ja pesemään saunaa.
Kylällämme liikkuu oikeasti lykantrooppeja vaikka tämä tapaus olikin tälläinen “vahingonlaukaus”, ne ovat osa tätä paikallista väestöä eikä siitä sen enempää. Joskus kun elämä kohtelee kaltoin, voi käydä kuin Kakelle mutta silloin pitää muistaa ettei jää karjahtelemaan kaupan nurkalle vaan menee hieromaan sovintoa vähän aiemmin.

 

Älkää läträtkö (aka Ne invoces expellere non possis)
Hei 25. 2012
Eivätkö ihmiset, varsinkin ne jotka tuntevat minut, ymmärrä ettei pidä leikkiä pimeiden voimien kanssa? Nuo epäuskoiset erehtyvät aina silloin tällöin soittelemaan ja päästämään suustaan sen typerän lauseen jonka minä miellän manaukseksi, sillä silloin kaikki sieluani repivät demonit nostavat päätään ja alkavat osoittaa mielenkiintoa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, ohjaten tottakai ajatuksenjuoksuani tuohon kirottuun sessioon josta ei ole paluuta. Nimittäin muutaman oluen ottamiseen, kysyen typeränä että lähtisinkö muutamalle oluelle heidän kanssaan, vaihdettaisiin samalla kuulumiset kun ei olla pitkään aikaa nähty etc.
Ei ei ei, ei missään nimessä. Otsikon latinankielinen versio kuvastaa kaikkien kieltäytymiseeni johtavien syiden summaa parhaiten, sillä sen suomennos menee kokolailla näin: “Älä herätä mitään ylös, mitä et voi käskeä takaisin”. Vallan perkeleen viisaasti sanottu, katsokaas kun on ihmisiä joilla juominen on hanskassa ja sitten meitä joilla on oma koneisto. Minua ei ole ohjelmoitu juomaan  muutamaa kaljaa terassilla raskaan työpäivän päätteeksi. Ensinnäkin sen takia, että työpäiväni ovat oikeasti raskaita enkä jaksa lisätä väsymystilaani juomalla paria kaljaa ja toisekseen, pari olutta on minulle täysin outo käsite.Selvennetäänpä hiukan:
Kuvitelkaa olevanne osittain ränsistyneessä voimalassa jonka luonto on melkein omakseen. Katto on paikka paikoin romahtanut ja näistä kohdista vesi pääsee tippumaan pieninä pisaroina suurten salien lattioille. Saleissa seivovat mustat, massiiviset valurautaturbiinit ja muut koneet hylättyinä, kuitenkin toimintakuntoisina ja voimaa uhkuvina. Suurten käyttö - ja ohjauspöytien sadat mittarit ovat pimentyneet odottavaan horrokseen aavemaisen hiljaisuuden ympäröimänä. Pian alkaa kuitenkin juoksutustunneleista kuulua pientä, vaimeaa lorinaa joka voimistuu hetki hetkeltä aiheuttaen liikettä salissa; valoja syttyy mittareihin, pienimmät hammasrattaat ja vivustot liikahtelevat hitaasti, ikiaikaisen odotuksen kangistamina. Veden ääni voimistuu pauhuksi ja koko laitos herää henkiin; kuuluu saatanallinen jyly isojen koneiden käynnistyessä ja tuottaessa virtaa niihin kaikkiin mittareihin ja laitteisiin jotka ohjaavat niitä. Ei mene aikaakaan, kun kaikki näytöt ovat punaisella alueella ja vähän ylikin. Tätä jatkuu viikko - ja kuukausitolkulla, koneiden käydessä aivan vitun kuumina, täristen hullun lailla pystymättä hiljentämään yhä kiihtyvää vauhtiaan. Viimein, noin vuoden tai puolentoista kuluttua, yksi toisensa jälkeen niistä hajoaa kirskahdellen ja yskien, vajoten jälleen tuohon katatoniseen tilaan. Mittarivalot sammuvat ja laskeutuu täysi hiljaisuus.
Näin, tässä lyhyesti ja vertauskuvallisesti kerrottuna mitä tapahtuu kun ensimmäiset alkoholia sisältävät tipat valuvat nielustani alas. Edellä mainittu kuvasti lähinnä sitä fyysistä puolta ja elimistön toimintaa mutta temppuveden kanssa urheilun välittyminen audiovisuaalisesti kanssaihmisille on karmeata katseltavaa ja sitä voisi kuvata ehkäpä TV:stä tutulla tavalla. Olette varmasti jokainen katsellut joskus näitä vampyyrielokuvia, niitä joissa klaanin päämies makaa kirstussa vallan saatanan huonolla hapella odottaen että hänet herätetään henkiin. Hän saa joko vahingossa tai klaanin avustuksella verta ja pian alkavat fysiologiset piirteet muuttua, ensin kasvaa lihat luiden ympärille, uutta verenkiertoelimistöä pukkaa ja lopulta iho - ongelmatkin ovat historiaa. Jokusen litran jälkeen tästä törkeän näköisestä ruumiista on sukeutunut varsin komea (yleensä) mies, valmiina tositoimiin.
Juuri näin tapahtuu minulle aloitettuani kuurin, tosin sillä poikkeuksella että minusta ei sukeudu komeaa miestä muussa kuin omassa mielessäni. Alku on aina hankalaa, sillä pitkän kuivan kauden jälkeen tahtoo krapulat olla niin hirveitä ettei silloin vielä pahempaa aktiviteettia ole havaittavissa. Kuitenkin jo reippaan viikon kuluttua alkaa tapahtua; ensin on järjetön rakentamisen kausi, teen hyllyjä, tasoja, rakennan paaluvarustusta tontin ympärille, kunnostan omia paikkoja ja vähän naapureidenkin lupautuen samalla kaikkiin helvetin talkoisiin mitä lähiympäristössä on tarjolla. Niissä sitten tulee riehuttua kaljan voimalla - ja vähän rahankin. Jos kelit ovat liian kuumat, kyllästyn pian sillä kalja haihtuu hikenä nopeammin kuin mitä se ehtii nousta päähän. Kuljeskelen joutilaana ympäri kämppää juoden koko ajan. Useasti suihkusta tullessani katselen harittavilla silmilläni peilistä että eihän tässä nyt vielä huonolla hapella olla. Tästä intoutuneena alan kulkea munasillani, luullen omistavani komean sixpack - vartalon ja mahtavan kalun. Tosiasiassa tässä vaiheessa keskiolut on venyttänyt kelmeän vatsanahkani jo niin suureksi kummuksi etten ole nähnyt sitä jalkojeni välissä olevaa naperoa viikkoihin, joutuen näin kusemaan aivan sokkona ohi pöntöstä ja pitkin kylppärin lattiaa kusen polttaessa jalkani vereslihalle. Tunnen olevani voimieni tunnossa, astelen pihamaalla täysin alastomana, karjahdellen mielipuolisesti aivan saatanan käsittämättömiä sanoja ja pullistelen käsivarsieni lihaksia. Tämä kukkoilu päättyy yleensä siihen kun joku naapuri - aikansa kuunneltuaan ja katseltuaan - tulee ja leipoo turpaan saatesanoin: “Koitahan epämuodostunut hernekeppi pitää ne mölyt mahassasi”.
Myöhemmässä vaiheessa kun delirium tremensis -tilani on edennyt pidemälle, ohjelmistoon tulee mukaan pakolliset virkavallan ja lääkintähenkilöstön vierailut, ei siksi että äityisin pahapäiseksi vaan siksi että joku vittuuntuu koko tien täyttävään, hoipertelevaan olemukseeni (tästä siis poliisit) ja ainahan sitä hönöpäissään tulee telottua itsensä (lääkintäpuoli). Sitten, jossain vaiheessa seuraa matkustus vaihe; olen ekstrovertti luonteeltani joten minun on helppo luoda kontakteja ja antautua keskusteluun täysin outojen ihmisten kanssa. Tässä on muuten yksi tosiasia suomalaisista ja joka on yleisesti vallalla ja täysin paikkansaa pitämättömänä eli se, että suomalaiset olisivat tuppisuita. Ei pidä paikkansa, suomalaiset ovat vallan perkeleen avointa ja hauskaa keskustelu - ja ryyppyseuraa, kunhan vain tekee aloitteen. Avoimen ja positiivisen luonteeni takia olenkin päätynyt mitä omituisimpiin tilanteisiin käytännöllisesti katsoen suoraan kippolan pöydästä. Häät ja hautajaiset ovat tottakai tuttuja mutta sitten on vesinäytteiden ottoa eräästä järvestä virallisen tahon kanssa, parisuhdeterapiaa saunaan linnoittautuneelle morsiamelle (oven läpi käyty keskustelu), papin auton maalaus (ei olla enää kavereita, syynä huono näkyvyys autosta ulos), herääminen miespuolisen taidekriitikon vaatekaapista (mitä vittua?)ja olenpa elämäni aikana myynyt yhden sonninkin laitumelta. Osa on sellaisia mitä en tähän voi laittaa, ymmärtänette varmaan. Hienoimpia hetkiä ovat haasteelliset aamut; olen herännyt luostarin lattialta, avoimesta haudasta, täysin tuntemattomattoman asunnon saunan lauteilta, erään torikauppiaan pakettiauton perästä kaalien päältä, veroviraston katolta, sairaalan vessasta ja monesta muusta paikasta. Yleensä perse auki ja vieraalta paikkakunnalta, jolloin aamut ovat vieläkin haasteellisimpia.
Vanhemmiten vireystaso laskee eikä jaksa tolkuttomasti ja lopulta alkaa pakoa todellisuudesta - vaihe, jolloin ryyppääminen menee totaalijuopottelun puolelle. Silloin ei paljon mökistä liikuta mihinkään paitsi tietysti koiruuden kanssa pakolliset lenkit ja täydennyksien hakemiset. TV:tä tulee katsottua miltei 24h vuorokaudessa (unesta on turha puhua tässä vaiheessa), syynä ettei enää oikein jaksa mitään muutakaan. Lopuksi seuraa se Via Dolorosa, kaikille vanhan liiton nautiskelijoille tuttu vaihe jolloin juominen loppuu, silloin vapinat ovat sitä luokkaa että sisäelimet vaihtavat paikkaa, pelkotilat käsittämättömiä ja yhteiskunnasta syrjäytyminen arkipäivää. Ei siis mitään mukavaa, ei enää nyt kun palautuminen kestää niin kauan. Varsinkin kun takaraivossa hakkaavat tekemättömät työt ja asiat niin lujaa ettei omia ajatuksiaan kuule.
Mutta jos kuitenkin haluatte ryypätä hullun kanssa niin varatkaa siihen helvetisti rahaa ja aikaa, tulen kyllä mielelläni kaatuilemaan takapihallenne ja syömään naapureittenne lintulaudat tyhjiksi. Vielähän on kesää jäljellä, paleltumiskuolemia ei tarvitse pelätä. Tarkoitan tällä sitä ettei minulle kannata soittaa ja pyytää parille kaljalle, vaan asia tulee esittää näin: “En oikein tiedä mitä tekisin tämän loppuvuoden ja osan ensi vuoden alkua, ei sua kiinnostaisi tulla meille kiskomaan vihkivettä?”
Ps. Selvää päivänjatkoa teille

 

..ja katkaravun perseestä tehty öljy parantaa kaiken
Hei 24. 2012
Akka aloitti puhelunsa seuraavasti; “Tässä Helena Heavenly Beauty and Cosmetic Oy:stä hei, meillä olisi nyt ihana tarjous juuri sinulle, katkaravun pyrstöstä tehty uusi, eteerinen öljy joka auttaa…” Enempää ei kottarainen kerinnyt jaagaamaan kun ilmoitin ettei tosissaan kiinnosta. Tämä tuntui olevan sitä tyyppiä joka ei kerrasta usko ja jatkoi ihmetuotteensa mainostamista kertomalla kuinka tuon syötävän, pienen äyriäisen hanurista saadut öljyt saisivat ihoni kukoistamaan ja vosin hymyillä pelkäämättä kasvojeni ihon repeämistä (no ei nyt ihan noilla sanoilla mutta kuitenkin). Selostin akalle että olen täysin räjähtäneen näköinen mieshenkilö, verhoilu oli siinä määrin menettänyt elastisuutensa ettei hänen ihmeöljynsä auttaisi - ei vaikka hän toisi koko sukunsa sikoja myöten sivelemään sitä rapistuneelle iholleni. Muija vaan jatkoi ja jatkoi, ei uskonut vaikka kerroin hänelle esiintyneeni useissa kauhuelokuvissa ilman maskeerauksen tarvetta, olleeni jopa ehdolla eräässä gategoriassa kauhuelokuva - festivaaleilla. Kahdeksan minuutin kuluttua hän lopulta kysyi että montako purkkia laitetaan tulemaan. Kerroin hänelle kauniin sanankääntein, että nyt olisi ainoa ja terve ratkaisu pakata ne purkit matkalaukkuun ja juosta lentoasemalle ja edelleen lentää niin kauas kuin pääsee. Olen nimittäin kohta pelipaikalla ja sitten öljyjä levittelee kuolemansyy - tutkijat. Vastauksesi kuulin äänen “klik” kun linja katkaistiin.
Tästä päättelin että puhelinmyyjät - kaikki kunnia heidän epäkiitolliselle ammatilleen - ovat joko vajakkeja tai sitten yhtä puhelinmyyjää kohden on palkattu yksi pistoolimies joka seisoo hänen vierellään painaen Nagania otsikkoon toistaen koko ajan mantraa:”Jos et puhu loppuun niin lävähtää, jos et puhu loppuun niin lävähtää, jos et…”. Ei kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kun ei mene tämä kotimainenkieli perillä (ruotsia en pidä kotimaisena kielenä koska sille on ihan oma maansa missä sitä pitäisi puhua eikä tulla tänne mölisemään). No saatana, voisinhan sitä minäkin aloittaa ihmisten terrorisoimisen puhelinmyynnillä. Helppoa, voisi pyörittää montaa tuotetta listoilla ja tehdä tiliä päivän mittaan. Tässä muutamia esimerkkejä:
“Peppone tässä Pikaisesti Paratiisiin, perkele! Oy:stä ja soitin kuule sulle ihan kertoakseni että nyt kiirusti valitsemaan sitä hautakiveä siitä katalogista jonka lähetin viime viikolla. Olen meinaten hehkuttanut Ransun ja kohta starttaan listimään sut.” Asiakashan eli uhri alkaisi heti änkyttämään ettei hän ole ajatellut kuolla vielä ja mitä te nyt tuolla tavoin pelottelette, kauheaa sentään. Tylysti vaan jatkaisin ettei siinä nyt muu auta kuin klikkailla itsensä verkkopankkiin ja maksaa kivi ja tappo pois alta, ei niitä sitten kuolleena hoideta eikä meillä täällä Paratiisissa katsota hyvällä jos joudutaan perikunnalta perimään.
Tai sitten jotenkin näin, soitto miespuoliselle asiakkaalle:  ”Heikki tässä Hekuma - Hierontapalveluista hei, soittelen tässä sellaista että olisitko ystävällinen ja kipaisisit pankkiin, anna tässä sulle viitenumeron ja tilitiedot mihin voit maksun osoittaa”. Äijähän olisi suomalaiseen tapaan hetken hiljaa ennenkuin saisi kysyttyä että mitä vittua?, johon taasen kylmä vastaus livekalamaisella äänellä; “No kun ollaan hoideltu sun eukkoas tässä koko päivä, ensin se on saanut kunnon hieronnan ja sitten sellaista kyytiä ettei sun lerppakulli tarvitse vähään aikaan kysellä tuheron perään, hyvä kun muijas pystyy ees kotio käveleen. Niin että kipin kapin sinne pankkiin, ettei tarvitse nussia teidän Mustia tärviölle”.
Kyllä, raaka peli Ranualla sanoo vanha kansa ja näin se nykypäivän markkinointi toimii, oikein kaiholla muistelen niitä vanhoja aikoja jolloin kovasinkauppiaat työnsivät velaksi ostettua lakeerikengän kärkeä oven väliin tai kuluneen rippipuvun olkapäätä tuulikaapin puolelle. Niitä oli niin rattoisa leipoa turpaan siinä ahtaassa tilassa pitäen samalla luentosarjaa nimeltä “Lääkintöhallinon ilmaisjakeluna toimitettava listaus agressiivisista hulluista”. Jos kauppias kesti mätkimistä, valistustyötä oli hyvä jatkaa aiheella “Oksasilppurin rajattomat mahdollisuudet lihan jatkokäsittelyssä”. Surullista, mutta tämäkin on mennyttä aikaa sillä nykyinen markkinointi on muuttunut persoonattomaksi pajattamiseksi vailla pelkoa oman terveytensä puolesta. Olen kyllä STML:n asiakas, se on erittäin hyvä puulaaki mutta kun noita uusia puhelinmyyjiä tulee nopeammin kuin mitä sinne estolistoille ehtii laittamaan. Saatanan nykytekniikka.
Minä voin kyllä markkinoida joko jos saan siitä rahaa tai sitten “Jos rapsutat mun selkääni niin mä rapsutan sun” - periaatteella mutta minua ei saa soittelemaan ihmisille ja häiritsemään heidän kotirauhaansa. Itse rankkaa ja pitkää päivää tekevänä en voisi kuvitellakaan soittavani tossa klo 18.00 aikoihin ja kertovani tekopirteällä äänellä uudesta Mystisten Marttojen runokokoelmasta jonka juuri teidän on nyt heti tilattava. Voin kuvitella tilanteen missä äijä on tullut juuri kotiin paskaisesta työstään valimolta, vain huomatakseen että muija on häipynyt, seinille ei ole jäänyt kuin tapetit ja eteisen lattialle puhelin. Puhelin soi juuri sillä hetkellä ja toisessa päässä minä kerron juurikin tuosta Marttojen ihmerunokokoelmasta. Ei pidä ihmetellä tappotilastoja täällä rakkaassa kotimaassamme, kyllä sitä vähemmästäkin napsahtaa, jumalauta.
Tälläisä mietteitä tällä kertaa, aamulla jatkuu taas rienaaminen ellei pimeän yön ja vähien lääkeiden takia tapahdu jotain merkittävää. Nukkukaapa kunnolla ja  laittakaa luurinne kiinni tai ainakin äänettömälle, selailen tässä samalla Eniron sivuja ja katselen kenelle soittaisin… Öitä!

 

Terveisiä haudasta
Hei 24. 2012
Kyllä, tauti jatkuu joten nyt sitä treenataan pitkässä laatikossa makaamista varten, muuhun ei kykene. Ajatus ei luista eikä mikään muukaan paitsi se yksi. Silmissäni vilistävät nuo iloiset logot wc - paperipakkauksista, on herttaista lammasta, iloista oravaa ja kaikkea siltä väliltä. Alkuillasta tuli nukuttua kokonaiset kolme tuntia mihin yöunet sitten jäivätkin. TV:tä olen tuijottanut näkemättä mitään, keskittymispuolella on suuria vaikeuksia seurata edes niitä onnettomia juonenkäänteitä mitä nykyinen ohjelmantarjonta pitää sisällään. Eipä ole enää se vanha kunnon ripuliin käytetty lääkekään entisensä veroista tai sitten elimistöni on harrastanut omatoimista geneettistä kehitystä, muodostaen kaikille lääkkeille immuniteetin. Mikään ei auta, nestettä olen juonut hullun lailla vain todetakseni hetkeä myöhemmin sen poistuvan elimistöstäni. Olo on hieman samanlainen kuin katselisin pajatsossa aikansa pomppivaa kolikkoa ennen kuin se häipyy koneen uumeniin.
Nyt ymmärrän miksi lääkärit varoittelevat nestehukasta tämän taudin yhteydessä, se ei todellakaan ole mikään leikin asia. Huolimatta siitä että olen aiheuttanut paikallisessa vesijohtoverkossa paineen alenemista jatkuvalla juomisellani, olen kuivunut aivan saatanasti. Iho on niin kireällä luitteni ympärillä että narisen kävellessäni ja kasvojeni iho on kutistunut melko hupaisaan irvistykseen. Kokeilin suihkussa käyntiä pariinkiin kertaan mutta se ei auta tähän sisäiseen kuivamiseen. Ongelmiakin on, koska mikään tauti ei saa olla esteenä rakkaan koiruutemme ulkoiluttamiselle, suunnistimme tänäkin aamuna tavanomaiselle lenkille. Yöllä satoi melko rankasti ja teitä täplittivät lukuisat lammikot. En ensin älynnyt pitää suutani kiinni, osittain sen johdosta että tupakoin kävellessäni ja välillä tulee juteltua koiralle. No, kuivuneen elimistöni imaistua kolmannen lätäköllisen kuravettä sisäänsä ja yskittyäni isompia kiviä pois, pidin kyllä turpani visusti kiinni. Sama kävi aamukahvin (jota on pakko olotilasta huolimatta saada) kanssa. Elimistöni imaisi koko pannullisen kerralla tuon mustan tarjouspaahdon polttaessa kurkkuani.
Kaiken kruunasi soitto sairaalasta, neurologi soitti kysyäkseen kuinka viimeksi määrätyt ryynit ovat pelanneet. (Tietämättömille tiedoksi että päätäni rassaavat demonien lisäksi helvetilliset pääkivut, eikä apua näy.) Vastasin lääkärille ottaneeni tasan yhden jyvän minkä jälkeen vietin vuorokauden punkassa kuolan valuessa pitkin suupieltä. On sitten sen verran kamalaa tavaraa etten suosittele kenellekkään. Toki tuona aikana en tuntenut mitään sillä olin käytännöllisesti taju kankaalla. Virottuani hitaasti tuosta koomasta pääkivut palasivat taas, joskin niitä minulle määrännyt lääkäri sanoi respaa kirjoittaessaan etteivät ne pääkipuja poista vaan saan hetken nukuttua. Hän kertoi syövänsä niitä itse selkävaivoihinsa, syynä se ettei hän anna kenenkään leikata selkäänsä. Nuo kaikki rajut kipulääkkeethän ovat mentaalipuolen lääkkeitä, suurimman osan ollessa epilepsialääkkeiden johdannaisia enemmän tai vähemmän. Sivuvaikutuksena mainittakoon valkosormisuus joka ei tosiaankaan ole mikään mukava tunne. Okei, siinä keskustelussa tein selväksi sen, etten aseta heidän ammattiataitoaan mitenkään kyseenalaiseksi mutta nyt on aika sanoa kiitos ja kuulemiin heidän palveluilleen koska niistä ei tule lasta eikä paskaa. Lääkäri langan toisessa päässä ehdotti kuitenkin minulle viimeisenä vaihtoehtona kipulääkäriä. Tiedustellessani että minkähänlainen heebo tämä kipulääkäri oikein on, sain vastaukseksi hänen olevan perehtynyt kivun kaikkiin muotoihin ja käyttävän metodeja joita eivät ns. “tavan” neurologit osaa. Lisäksi hänellä on hoitomuotoja joihin ei muiden lääkäreiden luvat riitä, hittolainen soikoon!
Välittömästi mieleeni nousi kuva meikäläisestä makaamassa rautapedillä, rannetta vahvojen johtojen ollessa kytkettynä kroppaani ja iloisesti hymyilevän hoitajan vihmoessa ämpäritolkulla vettä päälleni. Toinen järkyttävä mielikuva oli sellainen missä herään nuppi saatanallisen, kirkkaan jäämötikän sisällä. Lääkäri painaa paperilappua jäätä vasten ja siinä lukee: ” Pistetiin kuulasi jäihin, koitahan nyt saada lanttus vittuun sieltä sillä kohta loppuu happi. Kipuihin tämä ei vaikuta mitenkään mutta onpahan hetkeksi jotain muuta ajateltavaa”. Havahduin karmeista ajatuksista sillä kohtaa missä näin itseni hakkaavan päätäni lattiaan jääpalojen lennellessä ympäriinsä. Nämä sielua ravistelevat kauhukuvat mielessäni kieltäydyin suorasta ajanvarauksesta ja sovimme että Mengele soittaa minulle sitten kun on palannut lomilta, päivämäärää ei luonnollisestikaan soittava lääkäri tiennyt, ajattelin ettei reppanalla ollut tietoa koska Brasiliasta tulee koneita, siellähän tämä Joseph käy lomillansa. Näin ainakin häntä metsästävät tahot tietävät kertoa.
Siis, en ole nähtävästi kärsinyt pahoista teoistani tarpeeksi, vaan paikallinen sairaanhoitopiiri on liittynyt inkvisiittoreiden joukkoon. Uskon vakaasti että heti eilisen puhelinkeskustelun jälkeen on soitettu jollekin rakennusfirmalle, sellaiselle joka osaa pitää turpaansa kiinni ja nyt nousee sairaalan kellarikerrokseen aivan uusia hoitomuoja tarjoava yksikkö. Seinät - vaikkakin sijaitsevat kolmekymmentä metriä maan alla - ovat vuorattu täysin ääntä pitäviksi. Vattenfallin iloiset linjamiehet vetävät reittä vahvaa kaapelia kellariin, uteliaille he kertovat sen olevan sairaalan uusi, sähkökatkosten varojärjestelmään kuuluva miehekäs piuha. Sairaalan katolle pystytetään erilaisia antenneja nappaamaan salaman saatanalliset voimat Frankenstain - leffan tapaan. Syksymmällä sitten nähdään kuinka jätkässä riittää virtaa, kirjaimellisesti. Nyt vaivun takaisin punkan pohjalle, toivottaen teille menstyksekästä päivää.

 

Ei paskatauti pintaverhoilua paranna (herkät älkööt lukeko ettei tarvitse miettiä tekstin järjellisyyttä josta se on kaukana)
Hei 23. 2012
Pelkäsin rusentuvani Ransun kattoon tortun työntäessä minua ylöspäin järkyttävällä voimalla, puristin hikisenä ohjauspyörää ja huusin kosmisia voimia avukseni mutta turhaan - jööti jatkoi kuolettavaa työtään…
Jep, sanotaan että sitkeys palkitaan mutta sen on jonkun sellaisen kusipään keksimä, joka ei ole eläissään sitkeyttä nähnyt tai kokenut. Vatsani reistaili koko viikonlopun siihen malliin että yskiäkin tarvi pöntöllä tai muuten meni sottaiseksi. En tiedä mikä virus tai bakteeri iski vaikka olen koittanut pitää tuon hygieniapuolen kunnossa, käsiä ei tule koskaan turhan usein pestyä. En nyt tarkoita jatkuvaa läträämistä mutta melko usein ja varsinkin näin sateisina aikoina kun rakasta koiruuttamme täytyy aina lenkin jälkeen putsata. Koko viikonloppu meni siis kirjaimellisesti perseelleen ja sunnuntain mietin että lähdenkö orjankaapu päällä viilettämään kohti kaupungin sykettä vai en. Valvottuani käytännöllisesti katsoen koko sunnuntain ja maanantain välisen yön, päätin olla suuren työn sankari ja tehdä osani tässä oravanpyörässä.
Aamurutiinit - nopean ja räjähtävän istunnon jälkeen - sain joten kuten hoidettua, koiraa ulkoiluttaessa perävaltimon sulkijalihastreenit kylläkin meinasivat käydä ylivoimaisen tuskallisiksi. Urhoollisesti taivalsimme koiran kanssa kylätietä eteenpäin, koiruus iloisesti häntäänsä heilutellen ja minä ryppynarua kiristellen. Tästä syystä meillä oli melko erilaiset ilmeet, onneksi kukaan ei ollut liikkeellä siihen aikaan. Suuressa viisaudessani päätin suorittaa omakohtaisen vatsahuuhtelu/suolentyhjennysoperaation eli pannu mokkaa ja aski norttia. Normi olosuhteissa vähempikin määrä riittää, saa sen aamuisen pihkatapin helähtämään tuohon porsliiniseen kaukaloon, missä se pyörii kuin ruletin kuula ennen vajoamistaan pinnan alle. Tunsin että vatsalaukkuni sisältö ei ollut kokonaan poistunut, vaikkakin kävinkin heti herättyäni istunnolla. Tempaisin siinä reiluun tuntiin pannullisen kahvia ja poltin lukuisan määrän arkunnauloja odotellen vaikutusten alkamista. Ensin ei tapahtunut mitään, sitten olikin jo juostava kohti vessaa. Pääsytäni istuvaan asentoon, suolistokaasu purkautui sellaisella paineella että se lennätti pyyhkeitä pitkin pesuhuonetta polttaen samalla melko uudehkosta pesukoneesta maalit kahdelta kyljeltä. Muovinen istuinrengas - ja kansi sulivat taipuen melko abstrakteihin muotoihin, etten sanoisi poikkitaiteellisiin. Ilmastointikanavaa pitkin kuului jostain kaukaa huudettu;”Herranen aika, mikä räjähti!?” En viitsinyt karjahdella vastausta ilmanvaihtorööriin, suosin tällä kohtaa AU:n (Anonyymit Ulostajat) toimintaperiaatetta eli ei turahdella turhia. Saatuani homman valmiiksi ja suoritettuani huolellisen puhdistautumisoperaation, puin kengät jalkaani ja painelin ovesta ulos kohti parkkipaikalla seisovaa Ransua.
Noustessani kabiiniin oloni ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, vatsaa kouristeli sangen epämiellyttävästi ja oli muutenkin oksettava olo. Tästä huolimatta jyräytin nuo rakkaat tulivaununi käyntiin ja lähdin kohti kaupunkia vallan helvetillisen melun saattelemana. Matkan teko tuntui tervanjuonnilta, liikenne kulki hitaasti ja värisilmä muistutti koko ajan olemassaolostaan. Sauhukkeita paloi ennätyksellinen määrä mikä taas ei varmasti vaikuttanut positiivisesti taudin kehitykseen eikä tietystikään keuhkojen kuntoon. Saavuttuani kaupungin laitamille tunsin oloni varsin heikoksi ja nälkiintyneeksi eikä ihme, olinhan tyhjentänyt elimistöäni koko viikonlopun ja vielä aamullakin. Näissä tunnelmissa kaarsin matkan varrella olevan huoltoaseman pihaan ja päätin koittaa kepillä jäätä, toisin sanoen syödä jotakin välittämättä vallitsevasta olotilasta. Parkkeerasin Ransun, astelin jäykin askelin kahvioon ja otin höyrymakkaran ja ison kupin kahvia. Pöydässä makunystyrät huusivat ilosta soikeina kuolan valuessa pitkin leukaani mutta vatsa ilmoitti välittömästi että jos tuon tempaiset naamaasi niin tiedät syöneesi - muista se! Minullehan ei yksi mahalaukku vittuile joten söin tuon kuuman, suomalaisen perusvihanneksen nopeudella joka sai päät kääntymään naapuripöydissä. Varsinkin viereisen pöydän kolmikko, ilmeisesti jonkin sortin pomo ja kaksi hänen duunariaan tuijottivat minua häpeilemättä. Totesin ukkojen käytöstapojen kaipaavan hiomista joten päätin opettaa heille ettei ihmisiä saa tuijottaa, sillä se osoittaa a) alhaista älykkyysosamäärää ja b) huonoja käytöstapoja. Kyrsää oli jäljellä vielä noin kuutisen senttiä joten imaisin sen suuhuni jäätäen nelisen senttiä näkyviin. Suun ulkopuoliseen osaan ruuttasin pienen keon sinappia ja puristin huuleni tiukasti yhteen, otin mielipuolisen katseen ja aloin pitämään lujaa, inisevää ääntä tuijottaen samalla kolmikkoa. Tietäähän sen kuinka siinä kävi, saatanan luja ininäni herätti koko kahvion huomion, päät kääntyivät katsomaan ensin minua ja sitten kolmikkoa. Seurasin ihmisten katseita ja totesin heidän päidensä kääntyilevän samaan tahtiin kuin tennisottelussa - oikealta vasemalle ja taas toisinpäin. Puolentoista minuutin päästä (tarkistin kellosta) kolmikon hermo petti ja he painelivat ulos kiroten mennessään. Nielaisin makkaran kokonaisena kokonaisena kuin A - luokan huora ja poistuin paikalta tyytyväisenä typerään esitykseeni. Parkkipaikalla kokeilin vatsaani ja voin vannoa teille että tunsin sen kuuden sentin pätkän selvästi.
Kaarsin huoltsikan pihasta ladulle ja kohti työmaata, kuulostellen samalla mitä elimistöni puuhasi - rauhallista tuntui olevan, ainakin toistaiseksi. Tyytyväisenä omaan olotilaani sytytin savukkeen ja aloin hiljaa hyräillä, iloisena tuntemuksesta että vielä tässä elämä voittaa. Niinkuin aina, ei pitäisi härnätä kohtaloaan ja olla ylpeä sillä nöyrtyminen on aina edessä, toisinaan se ottaa hetken ja toisinaan on nöyrryttävä heti aivan kuten nytkin. Tunsin ensin kaksi isoa kouraisua, aivan kuin jättiläiskäsi sisälläni olisi puristellut kättään nyrkkiin ja taas auki. Sitten tulivat poltot, nuo tuomiopäivän airuet joiden kanssa olin useinkin tekemisissä siihen aikaan kun juopottelin urakalla. Helvetin tulet korvensivat koko suolistoani ja tiesin kauhulla odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu eikä aikaakaan kun perävaltimo viritteli ensimmäiset törähdyksensä tuosta ruttuisesta pasuunastaan. Jos olette katselleet historiallisia seikkailuelokuvia, missä kaksi ritaria valmistautuu turnajaiskentällä fanfaarien soidessa, soundi oli muuten sama mutta todella rankasti B -mollissa, volyymit olivat kylläkin vastaavaa tasoa elleivät kovemmat. Hanurin lopetettua helvetistä kotoisin olevan konserttonsa, alkoi vaihe jota nimitän magma - vaiheeksi, tämäkin on tuttu tilanne juopotteluvuosilta; siinä peristaltiikka työntää sulaa laavaa edellään, tuota tulikuumaa mustaa massaa jota ei pitele mikään ja joka polttaa kaiken tielleen osuvan, alkaen suoliston seinämistä.
Perkeleellinen hiki valui solkenaan kaljuani pitkin yrittäessäni taistella tuota ulos pyrkivää pikeä vastaan, kroppani taipui luonnottomaan asentoon ja sairaalloiset karjahtelut täyttivät ohjaamon. Välillä kuului omituisia suhauksia +1280 asteisen suolistokaasun ohittaessa pakosarjassa etenevän tuomiopäivän liemen, purkauskaasut polttivat ylös kohotessaan lippalakin päästäni jättäen vain hikinauhan jäljelle. Näytin perkeleellisissä tuskissa olevalta japanilaiselta karatekalta tuo parin sentin levyinen Tikkurilan banderolli päässäni. Tuskanhuutoni raikuivat kabiinissa, nyt kurapaskaa oli alkanut valua jo reittäni pitkin, sulattaen kiinalaisvalmisteisten alkkareiden kuminauhan kiristäväksi kautsunaruksi vartaloni ympärille. Tunsin kaiken tuskan läpi mitenkä verenkierto alaraajoissa alkoi ehtyä. Ja lisää tuli, voi hyvä isä mistä näitä litroja oikein tulee?, mukailin kivun riivamassa mielessäni tuota mainoslausetta mustan tuliliemen edetessä jalkaani alaspäin. Vasemmassa polvessani on muovinen kierukka, tunsin sen sulavan liikkumattomaksi mötiksi skeidan ohittaessa tuon pahoin rustottuneen taivekohtani. Heittelehdin kabiinissa järjettömissä tuskissa ja pelkäsin virkavallan kiinnitävän huomiota Ransun rajusti keinahtelevaan menoon.
Viimein koitti seesteinen vaihe ja sain parkkeerattua Ransun bussipysäkille, oli aikaa huomioida ja tarkastella vaurioita. Kuskin penkkiin oli sulanut noin kaksikymmentä senttiä leveä reikä josta pystyi katselemaan kyteviä turvakenkiäni. Nekin näyttivät saaneen osansa, nauhat karrella ja monesta kohtaa poikkipalaneina, toisen koron ollessa lintallaan ja kiinni lattiamatossa. Huitomiseni seurauksena rojua oli eksynyt myös kojelaudalle, poppikoneen nappuloista näkyi olevan jäljellä vain metalliset sielut eikä enää tarvinnut kuvitella työntävänsä cd:tä tuohon ennen niin kiltävään aparaattiin. Surullisena, savet housuissa katselin tuhoa ja kaivoin repsikan penkin takaa muovikassin, jossa oli 65 kappaletta eri tuoksuilla varustettuja Wunderbaumeja, aloin nitoa niitä kiinni kattoon ja pian ohjaamossa olikin varsin eksoottisen jouluinen tunnelma; paskankäryä ja vuorimäntyä joiden kombinaatio tuntui kerrassaan tyrmistyttävältä. Veivasin ikkunan auki ja tuulettelin hetken ennenkuin uskalsin sytyttää savukkeen. Sitä oli sitten tämä päivä tässä, tuumasin ja katselin ohi lepattavaa perhosta joka kuitenkin roihahti tuleen saavuttuaan auki olevan ikkunan kohdalle. Masentuneena veivasin ikkunan kiinni ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Päästyäni keskustasta laitakaupungille, alkoi sekundäärivaihe; nyt se kuusisenttinen teki tuloaan ja tosissaan. En voinut taaskaan mitään, jööti työntyi voimalla ulos vaikka kuinka koitin pistää vastaan, se tuuppasi minua kohti kattoa sillä housuni olivat repytyneet haaroista kuluneen taistelun tiimellyksessä. En tiedä oliko se väsymyksen uuvuttaman mielikuvitukseni tuotetta vai oli papasmurffi todellakin turvonnut moninkertaiseksi vatsassani - siltä ainakin tuntui. Monissa taisteluissa ollut B - rappuni joutui venymään äärimmilleen, kykenin jopa näkemään molemmat kankkuni yhtäaikaa mikä ei ollut tavallista, varsinkaan jos katselee eteenpäin. Nyt oli ajaminen todella vaikeaa, olin puristunut katon ja ratin väliin, toisen poskeni ollessa painuneena kattoa vasten käsieni yrittäessä pitää ratista kiinni. Onneksi jouduin pysähtymään punaisiin ja yritin luikerella pois tukalasta asennosta. Siinä äheltäessäni viereeni ajoi nelihenkinen ydinperhe tila - autollaan eikä aikaakaan kun takapenkin pikku enkelit äkkäsivät minut ja alkoivat iloisesti vilkuttaa minulle, samalla kun he tökkivät vanhempiensa olkapäitä pienten suiden pajattaessa tekstiä. Molemmat vanhemmat katsoivat ensin välinpitämättömästi suuntaani, käänsivät päänsä pois ja katsoivat sitten uudestaan, huulten muodostaessa tällä kertaa selkeän O - kijaimen. Välittömästi myös kännykät lennähtivä esiin huolimatta siitä että koitin vilkuttaa heille iloisesti, naama puristuneena kattoon.
Lopulta jööti katkesi, putosin kuskinpukin raunioille ja karautin renkaat kiljahdellen pois paikalta välittämättä edelleen palavista punaisista valoista. Ajoin kuin saatana ulos kaupungista pitäen yllä törkeää ylinopeutta aina kotipihaan asti. Hyppäsin autosta ulos, riisuin itseni parkkipaikalla alasti ja poltin vaatteeni siinä paikassa. Vedin talon päädystä vesiletkun ja annoin sillä itselleni hätäsuihkun ennenkuin menin sisälle peseytymään ja vaihtamaan vaatteita. Tällä kertaa sadeasun, sillä Ransun pesu oli vielä edessä. Kolme tuntia siinä meni ja useampi pullollinen verhouksien pesuun tarkoitettua myrkkyä, kaiken huuhteli ja pesin painepesurilla. Jätin ovet ja ikkunat auki yöksi tuuletusta varten ettei taju lähde heti aamulla. Huomenna sitten jakkara - ja poppikone ostoksille eikä enää suuren työn sankariaamuja, ei enää ikinä. Ihmettelette varmaan miksi joku haluaa jakaa näinkin sairaalloisen jutun mutta muistakaa että kun satutte olemaan tien päällä vatsataudissa, on ainakin yksi joka ymmärtää teitä ja jolta saatte apua. Amen.

 

Mietiskely ei kannata (matkalle voi jäädä ilman kamaakin)
Hei 23. 2012
Parikymmentä vuotta taaksepäin tein reissun Intiaan, matkan rahoittivat sukulaiset ja silloiset ystäväni. Sieluani riivasi rauhattomuus enkä oikein tiennyt mitä tehdä elämälle. Niinpä em. henkilöt suuressa viisaudessaan päättivät lähettää minut Intiaan, erään ystäväni aiemmalta reissulta tutuksi tulleen Gurun pakeille - liittyäkseni hänen opetuslapsiinsa ja oppiakseni itsehillintää. Gurun metodeista sen verran, että tuo kyseinen ystäväni on tällä hetkellä erään suuren autovalmistajan leivissä. Tuotekehittelyn puolella, testaa törmäysvaikutuksia toimiessaan itse testinukkena. Pystyy siis kieltämään kivun itseltään ja säästyy aikaa kun ei tarvi miljoonaa sensoria ja painemittaria kiinnitellä johonkin nukkeen. Hän voi muun porukan kaivettua hänet esiin autonraadosta, kertoa ihan omin sanoin että mihin sattuu.
Vietin Intiassa viisi pitkää vuotta, noista vuosista en oikein muista kunnolla mitään paitsi suitsukkeiden silmiä kirvelevän katkun ja että lehmää pitää väistää, muuten ei hyvä heilu. Gurun oppilaitos oli syrjäinen kommuuni, paljon opetuslapsia ja vielä enemmän opetuslinjoja. Oli vihanhallintaa, rakastelun taitoa, empatiakursseja, juuri tätä itsensähillintää ja montaa muuta. Kommuunin väki oli siis kaikinpuolin värikästä. Nyt kun oikein rupesin muistelemaan, mieleni täyttävät kuvat niiltä harvoilta vapaa - ajan hetkiltä, joina kävimme sabotoimassa muiden kurssilaisten harjoituksia. Vihanhallintapuolella tämä oli luonnollisesti helppoa, joko puhallusputkella ammuttu chirkandasalmenmensattara - marja opetuslapsen otsaan tai kauhtanan, tuon pakollisen oranssin kaavun, sytyttäminen tuleen niin raivarit olivat taattu. Rangaistukset olivat aika radikaaleja; oppilas asetettiin piikkimatolle, sidottiin kiinni siihen minkä jälkeen hän sai toimia leirissä sijaitsevan kapakan ovimattona neljä viikkoa. Intiassa ryypätään muuten vallan perkeleesti, sanokoon muut mitä tahansa. Rakkauden leirissä neuvoimme uusia, intoa piukassa olevia nuoria miehiä sivelemään vehkeenseensä ensin batharawajasirken - nimistä maustetta (aiheuttaa eurooppalaisilla kolmannen asteen palovammoja kitalakeen) mulkkuunsa ja kastamaan sen jälkeen koko komeuden vielä curryjauhopussiin ennenkuin alkavat hommiin - siitä tytöt tykkää. Ei mennyt aikaakaan, kun saimme katsella kirkuvia ihmisiä juoksemassa kohti läheistä jokea pikku liekkien leimahdellessa haarovälistä. Meillä oli mukavaa, oi kunpa olisitte saaneet olla mukana.
Aika kului nopeasti ja opin kuin ihmeen kaupalla täydellisesti itsehillintää, jopa siinä määrin että keskityn ja hillitsen itseni nykyään siinä määrin ettei ajatus enää luista lainkaan. Voin kuukausitolkulla tuijottaa eteenpäin silmien edes värähtämättä. Niinpä minut on todettu aivokuolleeksi seitsemän eri kertaa, olen ollut kahdesti omissa hautajaisissani - satuin vain mietiskelemään silmät kiinni ja siinä sammuttelin vähän elintoimintojani aikani kuluksi. Julkisissa kulkuneuvoissa tämä taito aiheuttaa vitusti ongelmia, olen matkustanut junalla tämän rakkaan kotimaamme päästä päähän kolmekymmentä kertaa putkeen, piti vain käväistä keskisuomessa mutta tuli matkalla joku juttu mieleen ja siinähän sitten mietiskeltiin. Kyseisen junan konduktööri sai palkankorotuksen siitä hyvästä ettei poistanut minua junasta, VR tienasi jälkiveloituksella mukavan summan eestaas - ajelustani. Ollessani kaivostyöläisenä pohdin kerran että onko työkaverillani jotain henkilökohtaisia ongelmia, hänen hakattuaan alun kolmatta viikkoa lekalla selkääni. Viimein tiedusteli asiaa häneltä ja hän pelästyi; kertoi ettei ollut erottanut paskaisia ja kivipölyn tahrimia haalareitani kallioseinämästä, varsinkaan kun en liikkunut. Tuon tapauksen jälkeen siirryin maanpinnalle Destian leipiin, tuurasin varoituskolmiota eräässä risteyksessä nelisen vuotta. Talvet olivat vähän vittumaisempaa aikaa, kesät mukavia koska niissä näki kaikenlaista porukkaa kulkevan ohi. Tietysti juopot jotka kävivät kuseskelemassa ns. tolpan juureen aiheuttivat epämiellyttäviä tuntemuksia mutta kunnon mentaaliharjoitteella niistäkin selvittiin.
Suomesta käy muuten todella paljon porukkaa tuon mainitsemani Gurun opissa, heidät oppii tunnistamaan tietystä kasvojen ilmeestä ja kehon asennosta. Olen havainnut että kaikki hallituksen ja eduskunnan jäsenet ovat jossain vaiheessa piipahtaneet Intiassa. Nuo poissaolevat katseet ja mantran hokemisesta aiheutuvat hiljaiset pään nyökkäykset, ne ovat kaikki tuttuja. Valtaosa harjoittaa myös yhden sormen naputusharjoitusta, jossa keskitytään napauttamalla etusormea tasaisin väliajoin pöytään. Tämä selittää eduskunnan omituiset ja saatanan käsittämättömät äänestystulokset jostain täysin turhista korotuksista, ovat reppanat tehneet keskittymisharjoitusta eivätkä ole tienneet edes että nyt äänestetään. Katsokaapas vaikka seuraavan kerran eduskunnan kyselytuntia tai jonkun poliitikon haastattelua niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
Näinpä, pitää olla varovainen kun alkaa henkimaailman juttujen kanssa pelaamaan, sitä ei tiedä mistä itsensä löytää. Toisaalta hyviä puolia on niin paljon että sitä vähän vastoinkäymisiä kestääkin. Mukavaa päivää teille älkääkä hermostuko - se ei kannata.

 

Kajahtaneen lifestyle: sisältää runsaasti muoti - ja laihdutusvinkkejä jotka todella toimii
Hei 22. 2012
No saatana, mulla on jalassa halpahallista ostetut riipputaskuilla varustetut haalarihousut, hinta 6,- euroa löytökorista, tosi mageet ja rispaa samaan tahtiin sen keinokuituisen lätkän kans jonka pitäisi olla t - paita. Kengät on toisesta samanlaisesta rättimarketista ostetut jäljitelmä turvakengät, niissä ei ole ompeleita lainkaan koska kiinalaiset on tosi kätevästi liimanneet saumat vesiliukoisella töhnällä. Sateella niistä tulee sellaiset ihgut, aivan helvetisti nauravat nakit   Sukat sain ongittua Uff -pöntöstä, ne on sellaset sateenkaarisukat eli niissä on vuoron perään kaikki värit mitä tästä vitun maailmasta löytyy. Osa jopa tuntemattomia ja normi silmälle näkymättömiä, vaati kunnon lääkityksen nähdäkseen ne hämärät ja aaltoilevat mutta silti vallan perkeleen kirkkaat sävyt. Lisäksi ne taitaa olla jonkun hormoniheittoisen koripalloilijan vanhat, ne meinaa ulottuu palleihin asti joten saan tosi kätsysti killuttimet jemmaan - yhden kumpaankin sukkaan. Paita on keinokuituinen läpyskä, sain sen ruinattua pelastusarmeijan kirppikseltä koska massit ei riittäneet ostamaan sitä vaikkei hinta ollut kuin 4,- egee. Se on tosi karseen värinen poolopaita, kaula - aukko on niin kireä ettei veri kierrä päässä laisinkaan. Ei se mitään sillä rinnassa on tosi söde kuva jostain vitun lampaasta jollain keinolannoituksella pilatulla niityllä. Sukkia en käytä lainkaan koska mulla on aivan normaalille järjelle käsittämättömät kovettumat jaloissa. Viime keväänä tein helvetillisen tilin kun myin kantapäiden kovettumat paatuneille eränkävijöille tuluksiksi, saavat notskinsa tosi hapiaan  syttyyn niillä kipinöillä.
Btw, jos haluutte säästää vaatemenoissa niin teidän kannattaa tehdä niinkuin minä, kolusin mummolan vintillä ja löysin muorin vanhat villahousut, sellaiset ihan perkeleen paksut ja kovat koppurat. Väritys oli mitä maanläheisin, vaihtuen aina punttien villalangan harmaasta haarakiilan ruskean eri sävyihin. No mä näppäränä jätkänä leikkasin haarakiilan huis helvettiin saaden näin tosi ihgun, v - aukkoisen paidan. Kädet vaan puntteihin niin on valmis baanalle, ainakin jos ei välitä entisen haarakiilan eli nykyisen kaula -aukon ympärillä olevista tahroista ja saatanallisesta kärystä, silmät vuotaa solkenaan kun sen sipaisee yllensä. Pois leikatusta haarakiilasta sain söden juutalaismallisen lakin, jonka virittelin leuan alta menevällä kuminauhalla kuulaani koristamaan. Paita on siitä hyvä että se on luodinkestävä, kokeiltiin sitä naapurin ukon kans, se ampu mua hirvikiväärillä viidentoista metrin päästä ensin käsivarteen ja sitten rintaan eikä tuntunut missään. Näinä väkivaltaisina aikoina todella suositeltava vaihtoehto.
Mulla on vähän iho - ongelmia, se taitaa olla aika kuiva. Mä vaan päättelin niin kun mä kerran sammuin keskelle tietä ja mut vietiin ensiapuun. Siellä lääkäri kysyi että kuka saatana on ajanut teidän kasvojen yli neljäkymmentä kertaa potkukelkalla? Ensin mä en tajunnut mut sit mä älysin että se tarkoittaa niitä muutamaa ryppyä jotka mulla on naamassa. Läväreitä en voi ottaa koska mun nahka on niin paksu ettei siitä mene mikään neula läpi. Meikatakaan mä en voi koska tuppaan lääkitykseni takia nuolemaan meikit heti veks, mulla on niin pitkä kieli että siinä jää Gene Simmons:kin toiseksi.
Sit niihin laihdutusvinkkeihin. Unohtakaa kaikki ihmedieetit ja ravinnelisät jotka mukamas korvaa ateriat ja auttaa laihtumaan. Ne on pelkkää paskaa, huijausta kaikki tyynni. Kaks tehokkainta dieettiä on ns. Puolalainen ihme ja Kolmen päivän maraton - ne on lyömättömiä. Puolalaisessa ihmeessä ostatte lavallisen (24 purkkia a’ 2dl) puolalaista, maustamatonta jogurttia ja alatte lipikoida sitä naamaanne. Jo niinkin pian, kuin kuudennen purkin kohdalla perseenne alkaa laulamaan siihen tahtiin ettei siitä ihan heti tule loppua, mulla kesti viikon. Rohkeesti vaan kaikki 24 purtiloo ääntä kohti ja takaan että taju lähtee aliravitsemuksen takia viimeistään puolentoista viikon päästä, tosin painokin on pudonnut heti 18 kiloo kaiken sen paskomisen ja oksentelun takia. En tiedä onko polakeilla jotain puutteita kylmäketjussa vai onko ne ees kuulleet koko jutusta mutta jotain on mennyt valmistusvaiheessa pahasti vituilleen. Maku ja haju on ihan perseestä, mutta laihdutuskonstina parhaimpia.
Kolmen päivän maratonia varten tarvitte 25:n litran saavin, kahdeksan kiloa sokeria ja kaksi palaa hiivaa sekä muutaman banaanin makua antamaan. Jos ootte kärsimättömiä, kannattaa hakee kaupasta turbohiivaa niin homma käy aina paremmin. Kaikki rojut sekaisin veteen ja annatte käydä kolme - neljä päivää, neste on silloin valmista. Taikajuoma eli temppuvesi pitää juoda kuitenkin tasaisen yhtäjaksoisesti kolmen vuorokauden aikana (tästä nimi; Kolmen päivän maraton) jottei elimistö ehdi toipumaan eikä korjaamaan itseään. Viimeistään toisen vuorokauden aamuna hanuri rallattaa ja laatta lentää, kannattaa seisoa ja oksentaa vaa’an päällä niin näkee reaaliaikaisesti kuinka paino tippuu. Satsi kannattaa tempaista pesuhuoneessa loppusiivouksen helpottamiseksi. Mikään ei voita kolmen päivän paskafestareita kylppärissä ja ainahan voi kutsua kavereita mukaan.
Tässä kaikki tällä kertaa, palataan syksyllä asiaan kun aika laittaa tukevasti päälle ja muutenkin vituttaa alkava pimeys. Olisin laittanut kuvia jos tää perkeleen prepaid-tikku ei ois niin hidas, muutama hyvä otos kun juhannuksena sattu kaikkea tuolla laitoksen sisäpihalla..

 

Omituista Addiktiopalvelua
Hei 22. 2012
Turha väittää että ihminen on yksin tässä maailmassa, apua saa odottamattomiltakin tahoilta. Varsin karmaisevalla ja erikoisella tavalla mikä käy ilmi jutun loppupuolella. Minulle tarjottiin hieman erikoista apua ongelmaan jota minulla ei ole, ainakaan siinä merkityksessä kuin se mielletään yleisesti. Nimittäin pelaamiseen, tarkoitan tällä koti - ja ulkomaisia pelipalveluita. Omistan kotimaisen pelipalvelun kortin ja harrastan heidän leirissään myöskin nettipelaamista, köyhä kun aina toivoo äkkirikastumista. Suurista summista ei kuitenkaan ole kyse, laskin että uhraan keskimäärin neljäkymmentä euroa kuukaudessa ja tämä summa käsittää kaiken pelaamisen.
Niinpä yllätyin vallan helvetisti saadessani sähköpostia jossa oli otsakkeena “Tarvitsetko apua peliongelmiisi?” Luin jutun läpi ja siinä aika selkeäsanaisesti kerrottiin minulla olevan pahoja ongelmia pelaamiseni kanssa, varsinkin nettipelaamisen. Pitkä litania tekstiä, jutun takana oli kaksi isoa pelitaloa joista toinen tämä kotimainen. Hämmästystäni lisäsi se, että oikein ulkomaita myöten oltiin kiinnostuneita tästä minun ns. peliongelmastani - varsinkin kun kyseessä oli iso, vedonlyöntiin erikoistunut taho jolle ei yhden onnettoman sielun luulisi merkitsevän mitään. Kirjelmässä oli yhteystiedot, ensisijaisena toiveena kuitenkin soitto annettuun numeroon niin asia lähtisi purkautumaan sitä kautta nopeammin. Ihan mielenkiinnosta soitin ja sainkin sitten sellaista apua “addiktiooni” että alta pois.
Puhelimeen vastasi ensin naisääni ja hetkeä myöhemmin puhelu ohjattiin varsin mukavalta ja rennolta tuntuvalle äijälle. Hän jutteli meikäläiselle kuin olisi tuntenut lapsesta asti ja käski lähteä tulemaan etelä-suomeen, mistä matka jatkuisi. Niinpä sonnustauduin matkaan, kävin varoiksi vielä tyhjentämässä viimeiset roponikin koska yleensä nuo reissut eivät mene kohdaltani käsikirjoituksen mukaan. Mikään ei ole niin vittumaista kuin olla perse auki jossain uuksan kuusessa. No eipä mitään, saavuttuani kohteeseen, minua tervehti aika joukko ihmisiä ja he kaikki vaikuttivat jotenkin säälivän huvittuneilta. Ajattelin vainoharhaisessa mielessäni että onkohan tämä joku saatanan piilokamerajuttu vai mitä tässä tapahtuu. Kävellessämme ison aulan läpi ja siitä hissillä ylös aina tappiin asti, lähes jokainen vastaantulija hymyili leveästi ja sanoi normaalin tervehdyksen sijaan; “Heitä pari numeroa”. Onneksi saavuimme isoon huoneeseen ja ovet laitettiin kiinni. Hyvä näin, sillä olisin lyönyt turpaan seuraavaa numeron kyselijää. Huone oli aivan helvetin iso, oikeastaan se oli sali, sisustusta hallitsi musta nahka ja kromi sekä seinillä olevat sairaan kokoiset tietokonenäytöt joissa vilkkui numeroita perkeleellistä vauhtia. Minulle tarjottiin kahvia ja pikkusikareita pyytäen samalla odottamaan hetken aikaa.
Istuessani siinä katselin ympäristöäni todeten tilan olevan jonkinlainen hermokeskus, kaikki näytti jotenkin hoituvan tämän huoneen ja noiden näyttöjen kautta. Ihmettelin että mihin vittuun tietokoneet on jemmattu, en nähnyt ainuttakaan. Tiedustelin asiaa ohikulkevalta nörtin näköiseltä mieheltä joka ilahtui selvästi että joku kommunikoi hänen kanssaan. Merkitsevästi hän nosti etusormensa pystyyn ja jatkoi matkaansa. Voi perkele mitä porukkaa, tuumasin katsellessani nörtin loittonevaa selkää. Hän pysähtyikin erään parrakkaan, vanhemman miehen kohdalla ja keskusteli tämän kanssa viittlöiden välillä minuun päin. Hetken kuluttua nörtti pyyhälsi luokseni ja kehotti seuraamaan häntä, saisin nähdä jotain mitä ei kuolevaiset yleensä pääse näkemään. Laiha bitti - paavali johdatti minut sokkeloisten käytävien läpi isoille, teräksisille parioville joiden pielessä oli melko reippaan kokoinen näyttö. Ei riittänyt että nörtti olisi naputellut tunnusluvun, lisäksi piti painaa peukalo ruudulle ja asettaa leuka telineeseen jotta himmeli pystyisi tekemään verkkokalvotunnisteen. Jo on perkele systeemit, tuumasin ja katselin nörttiä tämän ottaessa kunnioittavat kaksi askelta taaksepäin.
Massiiviset ovet avautuivat hitaasti ja todella viileää ilmaa alkoi purkautumaan käytävään. Ovien avauduttua kattoon syttyi lukuisia vihreitä valoja jotka loivat melko aavemaisen tunnelman. Luokattoman kokoisen huoneen täytti musta mötti, kantikas metallinen laatikko joka värisi hiljaa ja jonka pinta tuntui kuumalta. Tuo monumentti oli useamman metrin kanttiinsa, myös korkeutta piisasi. “Tuolla on tällä hetkellä noin 470 000000 suomalaista ja vielä maahanmuuttajat päälle”, nörtti totesi niin väräjävällä äänellä että siitä olisi moni leipäpappi olisi ollut kateellinen. Katsahtaessani kysyvästi nuoreen gubbeen, hän selvensi määrän tarkoittavan kansalaisia euroiksi muutettuna, niin täällä oli tapana ajatella. No siinäpä lämminhenkinen lähestymistapa asiakkaaseen, aprikoin mutta pidin turpani kiinni. Hieno oli keskustietokone mutta kuinkahan kestäisi esimerkiksi maalta tulevan, täysin kajahtaneen henkilön käsittelyä? Kiehtoi nimittäin päästä katsomaan mitä koneen syövereistä löytyisi, voisinpa samalla rukata omia asetuksiani vähän myönteisemmäksi. Nörtti ilmeisesti luki ajatukseni koska käskytti minut ulos huoneesta. Kiitin häntä esittelystä ja palasin nojatuoliini päivystämään.
Kauan en ehtinyt vanheta, kun minua lähestyi kaksitoista henkinen delegaatio nokkamiehen sanoessa että nyt lähdetään, hoidetaan tämä sinun tilanteesi Tanskassa. Ei jumalauta, mikä tilanteeni ja miksi Tanskassa? Ei kai minun vähäpätöinen pelaamiseni ollut sen arvoinen juttu että ulkomaille piti lähteä? Ei vastaväitteitä, kuului vastaus ja pian olimmekin yksityiskoneessa matkalla Tanskaan. Pienelle kentällä jonne laskeuduimme, meitä odotti neljä isoa limusiinia ja kymmenhenkinen porukka paikallisen pelitalon väkeä. En ymmärtänyt vittuakaan mitä tanskalaiset solkottivat, sen verran omituista tuo heidän kielensä on. Koitin olla hengessä mukana ja heittelin väliin “joor”, “jaar” ja “ikke” - sanoja mutta saadessani osakseni omituisia ilmeitä lopetin tanskan puhumisen sikseen. Puolen tunnin kuluttua saavuimme paikallisen (ja maailmanlaajuisen) pelitalon pyhättöön, tuppauduimme kolmeen hissiin ja ajoimme ylös. Lakeija avasi ovet, huone oli melko kookas ja selvästi neuvottelluihin tarkoitettu tila. Keskellä huonetta rojotti iso pöytä, viisitoista jakkaraa kummallakin sivulla ja yhdet päissä. Seinää koristi vielä isompi näyttö kuin mitä oli äsken nähnyt kotimaassa. Sain kunnian istua pöydän toiseen päähän ja viereeni ilmestyi kuin tyhjästä nuori nainen joka kumartui ja kertoi olevansa simultaanitulkki ja kääntävänsä puheeni tanskalaisille ja päinvastoin.
Juotuamme tervetuliaskahvit ja syötyämme aivan saatanan vetiset danish - pullat, varsinainen neuvonpito ja “peliongelman” käsittely alkoi. Kiitin avauspuheenvuorossani molempia osapuolia tästä ylenpalttisesta ja odottamattomasta huomiosta, vaikkakaan en oikein ymmärrä mistä tässä kaikessa on kyse. Tanskalaisleirin edustaja katsoi kotimaiseen päin ja tämän nyökätessä tuo peruna suussa puhuva perkele aloitti vittuilunsa. He olivat ensinnäkin luulleet vian olevan heidän järjestelmässään, pelänneet jopa suurimittaista virushyökkäystä. Ratkaisua ei ollut löytynyt ja järjestelmä kaatui koko ajan. Epätoivoissaan he olivat soittaneet suomalaisille kollegoilleen ja nämä kertoivat heillä olevan juuri samanlaisia ongelmia oman järjestelmänsä kanssa. Molemmat instanssit, ennenkuin olivat olleet yhteydessä toisiinsa, olivat hakanneet miljoonia eri järjestelmäasiantuntijoiden palveluihin ja erilaisiin ohjelmistoihin. Vasta yhteistyön alettua, he olivat onnistuneet rajaamaan ja kartoittamaan koko vian yhteen ja ainoaan kohteeseen - eli minuun. Katsoessani tanskalaisjullikkaa kuin Sakkeus taatelikuormaa hän miltei huusi että minun epätodennäköisyyslaskelmien vastaiset numeroni ja aivan perseestä kotoisin olevat järjestelmäni sekä ne helvetin haravat sotkivat koko systeemin. Perunaposki karjahteli niin nopeasti että tulkilla oli vaikeuksia pysyä perässä, vähän väliä hän pyyhki lennättämäänsä sylkeä olkapäältäni. Vielä tuo epatto jatkoi että ettenkö saatana osaa lotota niinkuin normaalit ihmiset vai pitääkö poimia juuri ne numerot joihin ei heidän eikä muidenkaan järjestelmät anna voittoon oikeuttavia tuloksia. Entäpä moniveto? Enkö perkele ole käsittänyt mikä idea koko monivedossa on? Siinä yritetään veikata oikein eikä päin vittua. Teinkö tahallani hallaa molempien maiden järjestelmille? He olivat kotimaisen operoijan kanssa yrittäneet mitätöidä pelitilini ja kuolettaa korttini siinä kuitenkaan onnistumatta, mitä helvettiä? Olinko kryptannut tietoni jotenkin heidän järjestelmiin kun niitä ei saanut poistettua? Yrittäessäni änkyttää ettei minusta ole sellaiseen, pelkkien päivitysten jälkeenkin ottaa pari päivää ennenkuin saan suuressa viisaudessani koneen toimimaan edes vikasietotilassa. Tämän kuultuaan tanskalaisäijä näytti keskisormea ja istui hikisenä pulpettiin.
Ymmärtänette varmaan että minua alkoi hieman vituttamaan tämä meiniki, ensin raahataan ulkomaille ja sitten vielä joku aukoo päätään, ottaisi edes sen kuuman perunan pois suustaan. Tein vielä selväksi että mikäli keskustelun taso pysyy nykyisenä, alkaa läski tummumaan tanskalaisleirissä. Suomen edustaja otti puheenvuoron ja esitti rauhanomaisesti että tekisin näytön vuoksi jonkun riviin aivan sattuman varaisesti valitsemaani online - peliin, niin ymmärtäisin mitä he tarkoittivat. Sanoin hänelle etten ole tullut tanskanmaalle asti hassaamaan rahojani, enkä varsinkaan vittuilun päälle. Ukko totesi heidän maksavan pelini, siitä ei tarvitsisi huolehtia. Tulkki vei minut koneen ääreen ja aloin selaamaan pelikohteita. Keskittymistäni häiritsi hieman takaani kuuluva tanskankielinen pajatus ja käännyin katsomaan mistä oli kyse. Joku paksu äijä näytti neuvottelevan kiivaaseen äänensävyyn tanskan leirin puhemiehen kanssa, paksun ukon viittilöidessä minuun päin. Lopulta paksukainen kipitti luokseni ja tulkki kertoi hänen haluavan sijoittavan valitsemaani peliin huomattavan summan rahaa, itseasiassa hän oli kiinnittänyt talonsa saadakseen pelirahaa kuultuaan minun  tulostani tänne. Syyksi hän kertoi vuoden 2008 tulosvedon, jossa olin onnistunut kuin ihmeen kaupalla voittamaan pienehkön summan rahaa veikkaamalla ainoana koko maailmassa tulosta jota kaikki muut pitivät mahdottomana. Kohdetta ei kylläkään pelattu juuri lainkaan ja näin kertoimet jäivät todella pieneksi, mutta ukkeli sanoi olevansa epätodennäköisyyksien metsästäjä ja nyt hänellä oli mahdollisuus minun välityksellä moninkertaistaa omaisuutensa. Varoitin häntä että yleensä nämä menevät päin helvettiä, ei kai koko saatanan talorahaa kannattanut mokomaan kiinni laittaa? Kyllä kyllä, hänellä oli hyvä hytinä asiasta.
Valitsin kohteeksi Afrkikkalaisen kansallisen tason jalkapallo - ottelun monestakin syystä; en ollut koskaan aikaisemmin pelannut ko. kohteita eikä minulla ollut mitään hajua sarjatilanteesta (en vaivaudu yleensäkään katselemaan niitä) enkä tiennyt pelaajiista mitään. Toisekseen joukkueilla oli hauskat nimet, Batangawa näytti olevan kotijoukkue ja vierailija Masusarnhi, helvetti soikoon! Laitoin tulokseksi 3 - 2 Batangawalle ja sijoitin vaatimattomasti kaksikymppiä tähän tulosvetoon. Paksu tanskalainen taas löi kaikki talorahansa ja hikoili kuin perkele. Molemmat delegaatiot kerääntyivät ison screenin ääreen seuraamaan matsia joka tuli livenä jostain tasankokentältä, iloisten savanninmiehien potkiessa auringon korventamaa palloa. Hieman puoliajan jälkeen, tilanteen ollessa juuri niinkuin olin veikannut - alkoi tapahtua: kentän laidalta sijaitsevasta pusikosta hyökkäsi leijona joka söi Batangawan maalivahdin ja raateli mennessään Masusarnhin vasemman laiturin. Järkytys oli suuri, tuomari puhalsi pajupilliinsä ja peli loppui siihen muiden pelaajien rynnätessä hakemaan keihäitään. Tanskassa, korkealla katujen yläpuolella sen sijaan vallitsi syvä hiljaisuus, jota ei kestänyt kuin hetken ennenkuin helvetti repesi valloilleen. Ovet avautuivat ja kiihkeästi puhuva nuori mies käski kaikkien tulla keskusvalvomoon. Joka saatanan näyttö vilkkui ja puhelimet piipittivät vaatien vastaamaan. Pian erään näytön ääreltä tuskaisen näköinen mies nousi ja sanoi tanskan delegaation johtajalle: “Järjestelmä kaatuu, sillä se ilmoittaa ainoan oikean tuloksen 3 - 2 jäävän viralliseksi tulokseksi pelin päättymishetkellä mutta valvontaohjelma ilmoittaa pelin päättyneen ei ohjelmoidusti - siis ilman täyttä aikaa ja nyt nämä kaksi järjestelmää koittavat kompensoida toisensa. Suomessa tilanne on vielä pahempi, siellä tämä sama vika on käynnistänyt keno - ja lottoarvonnat jakaen voittoja kansalaisille. Lopuksi, vielä käy sääliksi sitä tanskalaista joka on pelannut älyttömän summan rahaa tähän kohteeseen, järjestelmä hukkasi jostain syystä kaikki hänen rahansa ja tietonsa, ilmoittaen pelaajan tiedot menetetyiksi ja rahat hävityiksi. Ainakin kuponki oli pelattu tanskassa online - pelinä hetki sitten. Tämän kuultuaan paksukainen sekosi; saatanasti karjahdellen hän juoksi hetken aikaa ympyrää ja sitten ikkunan läpi päätyen neljäkymmentä kerrosta alaspäin kadulle.
Henkilökohtaisesti en ehtinyt edes vetää henkeä kun turpaan tuli ja huolella. Molempien pelitalojen edustajat oikein kilvan mätkivät kaikella käsiinsä sattuneella tarpeistolla, ehkäpä kaikkien kivuliain oli tulkin käyttämä vanha sanelukoneen johto. Tuo ruoska repi sekä kiinalaisvalmisteisesta paidastani että ihostani huomattavia suikaleita veren lennellessä ympäriinsä. Herätessäni oli hämärää ja kosteaa. Minut oli heitetty ojaan ja veikkauskorttini oli silputtu vallan saatanan pineksi palasiksi päälleni. Onnekseni ei tuo lynkkausjoukko ollut löytänyt sukkaani jemmaamiani rahoja ja kotiuduin pari päivää myöhemmin. Kaikki rahani olivat menneet uusiin vaatteisiin ja matkustamiseen, leijonanosa itseni lääkitsemiseen. Sellaista terapiaa peliongelmaan, olen ajatellut hommata jonkun joka kestää kidutusta bulvaanikseni, omalla nimellä pelaaminen käy hengen päälle. Tosin ajattelin antaa tilanteen rauhoittua ensin jonkin aikaa, ehtiihän sitä pelata syksylläkin.

 

Hei 21. 2012
Olen pääsyt joka helvetin paikkaan, jopa sellaisiin mihin taviksilla ei ole mitään jakoa. Minua on kohdeltu kuin kuningasta, olen saanut liikelahjoja joista osa tuiki tarpeellisia, mm. piippava klemmari - se piipittää jos sen pudottaa lattialle. Joku minua todella paljon jyrähtäneempi on keksinyt sen vielä kipeämpi on saanut sen markkinoitua ja täydellinen Latva - B - 2:nen on mennyt ostamaan sellaisen, tai itseasiassa laatikollisen. Kuka helvetti tarvitsee piipittävää klemmaria? Tai klemmaria ylipäätään?
No niin, kaikki alkoi eräästä maanantai - aamusta kun minut jälleen kerran oli hakattu tuulikaappiin yrittäessäni päästä erään valtiollisen instanssin pääjohtajan puheille. Kotiin päästyäni aloin miettimään keinoa, millä välttää nuo helvetin kerberokset jotka seisovat heti pääovien takana valmiina käymään kiinni ihokkaaseen. Selailin samalla erään verkkokaupan sivuja ja silmiini osui kamera, joka tallentaa koko ajan muistiin ja kun painat laukaisinta, niin kolmekymmentä sekuntia taaksepäin elämästäsi on tallentunut tuon pienen putkilon syövereihin. Kamera tulee korvalle roikkumaan kännykän bluetoothin tapaan, joten käyttö on helppoa - sen kun kääntelet päätäsi. Kohteen valittuasi joko tietoisesti tai sitten tapahtumien mukaan, on loppu helppoa; valitset haluamasi freimin ( kaiketi frame lontooksi) töllisteltäväksesi ja jaettavaksi niin kuin nykymaailmassa on tapana. Sitten kaikki kaverisi voivat ihguttaa kuvaa mielin määrin ja söpöyskertoimesi nousee miljoonaan. Jumalauta että verenpaineeni nousi kirjoittaessani äskeistä lausetta, olen ehkä liian vanha ymmärtääkseni kaikkea mutta tuo perkeleen ihguttaminen vie minut suoraan parantolan porteille. Ennen katselen TiTi - Nalle kuusi tuntia putkeen, köytettynä jakkaraan, silmät auki teipattuina ja TV:n volumet täysillä (todennäköisesti puren silti keleni poikki ja veri valuu jokaisesta ruumiinaukosta) kuin ihgutan yhtään mitään. Sori vaan jotka harrastatte sitä mutta minun hermostolleni se on liikaa.
Ei pitäisi raivostua, taas eksyin aiheesta. No, hommasin sellaisen kameran ja aloin toteuttaa sunnitelmaani, jonka olin kehitellyt odotellessani verkkokaupan miltei reaaliajassa tapahtuvaa toimitusta. Tyypillistä meikäläisen tuuria tai pitäisikö sanoa kohtaloa, minuun sovellettiin renesanssiaikaa joten ehdin muurata yhden satakahdeksankymmentä metriä korkean ja satakaksikymmentä metriä pitkän kivikirkon sinne saarelle missä juodaan vitusti teetä ja syödään sanomalehdeltä perunoita ja kalaa, ennen kuin postinsukeltajat saivat kamerani toimitettua.
Aloitin kierrokseni ensin läheltä ja laajensin kierrostani yhä kauemmaksi, ahneuteni ja systeemin toimivuuden takia. Suunnitelmani oli hyvin yksinkertainen, se sivusi erään hakukonejätin karttapalvelua (juu, tiedän että sillä on nimikin mutta tämä blogi ei sisällä tuotesijoittelua ellei siitä makseta) jolla voidaan katsella näkymiä katutasosta. Itseasiassa valehtelin olevani tämän em. yrityksen palkkalistoilla  ( kukaan ei lue, ei ymmärrä eikä kyseenalaista venäläistä pressikorttia jonka saa kätevästi tehtyä kotikoneella) ja kerroin heidän laajentaneen karttapalvelunsa käsittämään nyt myös sisätilat. Oli siinä ja siinä etten sanonut tulevani ensi viikolla tekemään suoliston tähystystä, tulevaisuuden karttapalveluiden kattaessa kaiken siltä matkaosuudelta joka kulkee värisilmästä nielurisoihin. Meillä jokaisella se kun on yksilöllinen vaikka suht samalla muotilla tehdäänkin. Se olisi kuitenkin mennyt liian pitkälle joten pidättäydyin vain tuossa sisätila - hankkeessa.
Painotin aina ovella että hankkeeseen pääsevät vain harvat ja valitut kohteet, on suuri etuoikeus kuulua joukkoon sillä valinta on maailmanlaajuinen joten potentiaalisia paikkoja riittää. Kerberokset kumartelivat pää polvissa tehden tilaa, koittaen samalla pysyä pois kameran tieltä pääni kääntyillessä vinhasti. Nautin tilanteesta, kehoitin kaikkia toimimaan normaalisti vaikkakin he olisivat pian maailmanlaajuisesti kaikkien nähtävillä. Sanoilla oli ihmeellinen vaikutus, kaikki häipyivät vuorollaan jonnekin kunnes tajusin; naikkoset kävivät lisäämässä pakkelia ja kerberokset kiillottamassa kaljuaan. Joka ainoassa paikassa vietiin “takahuoneeseen” ja tarjottiin vähintäänkin kahvia lisukkeiden kera, oltiin muka kiinnostuneita uudesta palvelusta ja tungettiin naamaa kameraa kohti. Eräskin nuori pikkupomo (joka ilmeisesti viettää työpäivänsä salilla) intoutui riisumaan pikkutakkinsa, käärimään hihansa ja esittelemään tällä tavoin “puolihuolimattomasti” treenattuja käsivarsiaan. Annoin klopin pullistella siinä hetken kunnes vittuuttani valehtelin kameran akun olevan loppu, viimeinen puoli tuntia on näköjään mennyt aivan hukalle. Oli melko lähellä ettei nuori johtajantaimi esitellyt minulle rystysiään.
Kierrokseni aikana liikelahjoja kertyi aivan tolkuttomasti. Kyniä, joista osa todella tyylikkäitä hienoissa koteloissaan, lippiksiä, t - paitoja, kelloja, avaimenperiä, etelänmatkoja, Lapin matkoja, kylpylälomia, vip - kortteja joilla pääsee aika huimiinkin paikkoihin ja paljon muuta osan ollessa todella omituisia. Eräästä pornokaupasta sain sellaisen lelun, etten vieläkään ole tajunnut sen tarkoitusta. Olen yrittänyt tunkea sitä joka reiästä sisään painaen samalla niitä kaikkia kolmea huomaamatonta nappia, olen hakannut sillä itseäni, olen yrittänyt tarjota sitä koiralleni puruleluksi ( alkoi perkele murisemaan) saamatta kuitenkaan selkoa mihin sitä oikein käytetään. Niinpä naulasin sen ulko - oven pieleen surisemaan muistutukseksi kaikille kaupustelijoille ja hihhuleille ettei täällä asu kovin terve henkilö. Se oli kenties elämäni viisain päätös, on nimittäin vaikeaa esitelmöidä korkeimmista voimista ja elämästä kuoleman jälkeen kun helvettilinen tuomiopäivän kyrpä mouruaa ovipielessä. Kyllä minä olen sitten vittumainen ihminen.
Näin lopuksi, havaitsin ihmisten jotka muuten ovat perin ynseitä, varsinkin asiakaspalvelun puolella, muuttuvan narsisminsa myötä aivan toisenlaisiksi. Minua palveltiin todella hyvin muiden kärsiessä siitä. Pääsin jonojen ohi, sain tehtyä kuvaamisen ohessa kauppoja jotka luottotietoni huomioon ottaen eivät olisi normaaliolosuhteissa onnistuneet ja ennen kaikkea minulle hymyiltiin ja oltiin ystävällisiä. Erään vakuutusalan konttorissa joissa ihmiset työskentelevät eriöissä vai miksi niitä vitun laatikkokoppeja sanotaankaan, minulle on näytetty kolmet rinnat sangen rohkeiden ehdotusten saattelemana ja eräässä toisessa “virallisessa” instanssissa ehdotettin huimaa diiliä jos edesauttaisin ko. henkilön pääsemistä julkisuuteen. Jos olisi ollut valta ja voima sillä hetkellä - töitä ei tarvitsisi hetkeen aikaan tehdä sillä rahaa luvattiin (ja todistettiin että sitä on) sen verran paljon. Oi turhamaisuutta. Kuitenkin, hauskaa oli, kolmen kuukauden aikana painoa kertyi kaksitoista kiloa lisää, alkoholisoiduin uudestaan, sain sisuskaluni paskaksi ja univelkaa kertyi neljän vuoden edestä. Onnekseni kerroin kaiken ympäri maailmaa kuvattavan materiaalin editoimisen vievän noin kuusi kuukautta, joten voin kulkea vielä jonkin aikaa normaalien ihmisten tapaan. Ihmiset unohtavat aika nopeasti, toivon ainakin niin. Pakko tehdä kuitenkin kaikki lahjaksi saamani reissut nyt kun vielä on mahdollisuus ja piikki niin sanotusti auki.

Kuten näette, viinaa jaettiin takahuoneissa siihen malliin että habitus pääsi hieman kärsimään. Voin sanoa että kuvan ottohetkellä oli aivan vitullinen koistinen. (Lupa ihguttaa)
Niinpä kehotankin teitä kokeilemaan tätä hyväksi havaittua systeemiä, aika kuluu rattoisasti ja saatte osaksenne pelkkää hyvää. Kyllä sitä on sitten helvetissä aikaa kärsiä tekemistään synneistä, nyt kannattaa ottaa ilo irti ja nauttia lopun ajan tarjoamista orgioista. Pitäkää oikein kunnon lihamessut hyvän ruuan ja alkoholin kera - olette te sen ansainneet, myöntäkää pois. Rietastelkaa ja tehkää kaikkea mitä olette halunneet tehdä, ei siitä oikeasti kukaan välitä eli ei tarvitse pelätä maineen ja aseman menetystä. Ei muuta kuin kamera korvalle ja pukille, vielä on aikaa.

 

Adheesio luo stressiä
Hei 20. 2012 |
Vartti pyöröovissa, tunnin verran taksilla ja kuulusteluissa ilkivallan tekemisestä julkisella paikalla. Tässä vain osa siitä mitä eilen tapahtui ja jälleen kerran elävä muistutus siitä kuinka karma läväyttää välittömästi jos luulen että elämä sujuu hyvin. Turhaan siis hehkutin eilen olevani uusi ihminen teippauksen johdosta. Nyt sanoin väärin, olin uusi ihminen mutta oman yltiöpäisen käytökseni takia jouduin hankaluuksiin. Pidin teippien liima -aineiden pitävyyttä rajattomana ja riehuin kuin perkele pitkin maailmaa. Kaunis kesäpäivä ja ohut vaatetus vielä edes auttoivat kaikkien tapahtumien syntymistä. Roikkuvat farkut ( olen viimeksi ehtinyt syömään kunnolla kuluvan vuoden helmikuussa)  ja alennusmyynnin 280% pesussa kutistuva paita eivät riittäneet pitämään alaselkäni teippausta piilossa.
Katselin jo aamulla selkääni ja teippauksiani, totesin teippausten alkaneen hieman irrota reunoiltaan, toivoen kuitenkin niiden kestävän vielä yhden päivän. Minähän en tarvitse peilejä tarkistaakseni selkäpuoltani, sillä pääni kääntyy kaikki kolmesataa kuusikymmentä astetta niin horisontaalisesti kuin vertikaalisestikin. Jälkimmäinen mahdollistaa suolen tähystyksen ilman sitä vitun letkun nielemistä. Olen myös virallinen vatsaanpuhuja - asia mikä hämmensi vatsastapuhujien kesätapaamisessa toissa kesänä. Tämä ominaisuus on yksi räyhähenkien aikaansaannoksia. Nyt jos jollekulle tuli mieleen erä elokuva nuoresta tytöstä jolla on hieman iho - ja käytösongelmia, niin en ole tehnyt krusifiksillä sitä juttua minkä tämä likka tekee. Pervertikot pettyvät mutta tämä on totuus.
Okei, päivän listaukseen. Aamusta suunnistin erääseen tavarataloon, tarkoituksenani hankkia tavaratalon yhteydessä toimivasta kirjakaupasta ammattikirjallisuutta jonka avulla voisin päivittää itseni uusien määräysten tasalle. Löysinkin teoksen iloisena siitä ettei mennyt puolta päivää etsiskelyyn, kaiketi sen takia ettei kyseinen teos tosiaankaan ole top - ten listan kärjessä. Riemumieleni kaikkosi kuitenkin ulos johtavissa pyöröovissa, perseteipin tarttuessa ukseen todella lujaa kiinni. Ihmispaljous piti oven jatkuvassa liikkeessä joten en pystynyt irroittamaan tuota tuomiopäivän tarraa ovesta, perseestäni puhumattakaan. Koitin pyytää apua mutta kukapa auttaisi kaljua, joka on teipannut itsensä oveen kiinni perseestä roikkuvalla liimanauhalla. Aivan oikein, ei kukaan. Olin pyörinyt jo hyvän tovin, kun kauppaan ryntäsi kaksi bussilastillista väkeä, toiset itänaapureita ja toiset japanilaisia välähtelevine kameroineen heidän pyörittäessä ovea kiihtyvällä vauhdilla. Tämä oli minulle liikaa, oksensin ja huolella, tottakai sotkien koko oven ympäristöineen. Ugrilaiset ystävämme ja karatetaiturit idästä kavahtivat tätä siinä määrin, että pakenivat kirkuen kohti toista tavarataloa vain kahdeksan japanilaisen jäädessä kuvaamaan persettäni. Vasta nyt tavaratalon puolesta puututtiin ahdinkoon. Paikalle asteli roteva kunnossapidon edustaja kysellen että mitä vittua oikein puuhasin? Tiedotin hänelle olevani arsestani kiinni heidän perkeleen ovessaan, josko saisin saksia tai jotain teräasetta päästäkseni irti. “Täällä ei hullut juhli!” - kuului vastaus ja vielä jotain muminaa taivaan merkeistä. No hittolainen, johan alkoi tapahtua sillä tuo epatto väänsi kahvat kaakkoon eli oven pyörimisnopeuden vallan saatanallikseksi. Keskipakovoima nosti minut vaakatasoon, pääni hakkasi ovenpieliin mutta teippi piti kiinni ja perseeni venyi koko ajan. Kuulani jytkytti pieliä repien mukaansa rappausta ja puunsälää, tuho oli valtaisa. Luonnollisesti kehänopeus lennätti myös kaikki oksennukset ympäristöön ja näin myös tuo vittumainen talkkari sai niistä osansa. Suivaantuneena tästä, hän väänsi kierrosnopuden säätönamikkaa voimalla joka katkaisi sen. Nyt mentiin hetki todella lujaa, veri pakkautui päähäni minun näyttäessä kirjaimellisesti mulkulta.
Viimein teippi antoi periksi - ei perseestä vaan ovesta. Singahdin saatanallisella nopeudella ulos, nousukulman ollessa n. 45 astetta ja lensin kadun yli kolmannen kerroksen korkeudelle. Perkeleellinen helähdys, putoavia pleksinpalasia ja rätiseviä neonputkia, huomasin roikkuvani verotoimiston valomainoksessa. Tässä ei kauaa kiikuttu, hetkessä paikalla oli joukko poliiseja sekä palokuntaa, SWAT - joukkojen tähtäillessä rynnäkkökivääreillään sisätiloista. Ehdin ajatella siinä tikasauton kurvatessa paikalle ettei kannata tulla verotoimistoon vittuilemaan, tulee lähtö äkkiä. Luulin urheiden palomiesten tulevan pelastamaan minut mutta turhaan. Maasta käsin ajattivat tikkaat kymmenen metriä sivuun meikäläisestä - toimenpide joka kummastutti hetken ennenkuin tajusin mitä tapahtuu. Tikasmiehellä oli demoninen hymy hänen kääntäessään tikkaat tulemaan kohti täyttä vauhtia. Ei jumalauta, pelastuslaitos pelasi meikäläisellä squashia. Tikkaiden osuessa alkoi taas ilmalento, tällä kertaa iloisen naurunremakan ja taputusten kuuluessa kadulta. Ehdinpä näkemään kuinka tikasmiestä läiskittiin selkään ja  joku vitun kusipää kuului tarjoavan kahvit hyvän lyönnin ansiosta.  Poliisi vielä kehotti megafonin välityksellä tulemaan kuulusteluihin, joissa myöhemmin menikin sitten kokonainen tunti ja sain syytteen ilkivallasta. Helvetti että vitutti.
Lensin ilmassa laajassa kaaressa kohti keskustaa, teipinsoiron päristessä perseessäni. Alastullessa koitin ohjailla lentoani parhaani mukaan ja onnistuinkin siinä kohtalaisesti, tömähdin nimittäin tolpalla olevan taksin avoimesta kattoikkunasta sisään. Taksi keinahti pahasti jysähtäessäni takapenkille mutta kuskinpukilla istuva raudanlujat hermot omaava ajuri vain kysäisi että minnekäs ajetaan. Eteenpäin, vastasin ja viittilöin kädelläni suuntaa. Saadessani näin hetken hengähdystauon, päätin että tämä kaupunkireissu saisi jäädä tähän. Ottaessani lompakkoani takataskusta, totesin olevani perseestäni kiinni taksin penkissä. Koitin mahdollisimman huomaamattomasti kiskoa teippiä irti jakkarasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaiken lisäksi kuski kyseli koko ajan ohjeita ja näytti epäilevän jotain. Viittilöin ajamaan eteenpäin, kyllä rahaa löytyy. Tosin ei kauaa sillä kohta oli tunti ajeltu ympyrää pitkin keskustaa. Pelastus tuli odottamattomalta taholta; saavuimme torin laidalle ja huomasin erään laitapuolen kulkijan kiskovan tärpättiä kitusiinsa vitullisten irvistysten saattelemana. Sanoin kuskille että ajaisi tuon denson viereen, mieshän tappaa itsensä joten autettava on. Kuski vastusteli mutta kun lykkäsin hänelle 300,- euroa niin johan alkoi pyörät kääntyä. Ostin densolta tärppäpullon huimaan  satasen hintaan kehottaen häntä ostamaan sorbusta, se oli tällä viikolla tarjouksessa. Riemuissani sanoin kuskille kotiosoitteen ja katselin lumoutuneena tärpättipulloa. Noin kymmen kilometriä ennen kotia, kuskin käydessä kusella tienvarsipusikossa, kaadoin koko tärppäpullon housujen kauluksesta sisään. Tärpätti valui pitkin persvakoani polttaen helvetin liekkien lailla enkä voinut pidätellä karjahteluani, vaan hakkasin itseäni naamaan ja huusin kuin syötävä. Kuski - joka saapui parahiksi autolle - uhkasi soittavansa poliisit jos alkaisin kittamaan tärpättiä hänen autossaan ja saamaan juoppohulluuskohtauksia. Vakuuttelin ettei mistään sellaisesta ole kyse vaan voitaisiinko jatkaa matkaa ja vitun äkkiä. Matka jatkui, tärpätti teki tuhojaan alakerrassaan. Jos ei siittiötiheys ole aikaisemminkaan ollut mikään päätähuimaava, niin nyt ne loputkin voivat sanoa kiitos ja kuulemiin. Kotipihaan päästyäni maksoin kuskille ruhtinaallisesti ja juoksin sisään, suoraan kylmän suihkun alle. Tunnin ajan annoin kylmän veden virrata perseelleni ennenkuin tuska edes osoitti laantumisen merkkejä.
Mitä tästä opin? Ei pidä heti lähteä reuhtomaan jos on joku paikka saatu kuntoon tai ainakin paremmaksi vaan pitää hiljaa nauttia siitä olotilasta. Pelastuslaitokseen suhtaudun nykyään pienellä varauksella ja olen kirjoittanut kirjelmän Suomen Taksiliittoon jonka aiheena oli “Palveluissa käytettävien autojen varustaminen tärpättipulloilla.”
Hyvää päivänjatkoa teille, olkaa hiljaa paikoillanne ja nauttikaa siitä. Teksti oli hieman luettelomainen kiireen takia enkä ehtinyt kirjoittaa kaikkea sillä taas on mentävä mutta palataan taas astialle.

 

Ilmastointiteipin tuomat edut painonhallinnassa ja joukkoliikenteessä
Hei 19. 2012
Minut on teipattu. Eilen kävin tuon taikasormisen naaraan luona, joka taitavilla sormillaan saa aikaan mitä sadomasokistisimpia, taivaallisia tuntemuksia. Kyllä, hän on hierojani, tuo uuttera ja pätevä nainen joka väsymättä on uurastanut monien kouristusten ja pakkoliikkeiden raiskaaman kroppani kimpussa. Lohdutonta kuultavaa; visakoivustakin saisi suoremman ( ja olisi helpompi työstää ), miten voi olla ihmisen perse kääntynyt etupuolelle, onko ollut hankalaa kävellä pää vasemalle kääntyneenä ja monia vastaavia kommentteja. Vaan pikkuhiljaa, osin lekaa ja kiiloja käyttäen sekä noiden taitavien sormiensa avulla hän alkaa saamaan muutoksia tässä epätoivon linnakkeessa. En ole ennen tiennytkään että myös päässä pitää veren kiertää, se on minulle aivan uusi ja ihmeellinen kokemus. Nyt kuulen uusia ääniä ja näen uusia näkyjä kun verenkierron vilkastuttamat aivoni vastaanottavat signaaleja aivan uusilla taajuuksilla. Tämä tarkoittaa sitä että tulen päivittämään demonilistani jollain kohtaa uusiksi, tuli nimittäin uutta porukkaa em. syystä.
Eilisen käyntini loppupuolella kerroin hänelle siitä ilmalennosta josta myös muutama aamu takaperin mainitsin teille. Hän tutki selkääni ja sanoi että jotain feelua on selkärangan vasemmalla puolella ja lantioni on vinossa. Tässä siis syy miksi lapanen on haronut tyhjää pyyhkiessäni arseani, kätöseni on haparoinut sokeana rööriä väärästä kohtaa. Tutkimustensa lopuksi hän sanoi teippaavansa minut, tarkemmin sanottuna alaselkäni ja tuon velton hanurini yläosan. Hetken aikaa tunsin jälleen yhteiskunnalista syrjäytymistä; jollekin parempi parkaiselle lennätetään johtavat huippukirurgit toiselta puolelta maailmaa ja minä saan osakseni teippiä. Näin sieluni silmin itseni makaamassa moottoritiellä kolmessa osassa, kuunnellen samalla ambulanssikuskien dialogia:
- “Tuolla on kaveri kriittisessä tilassa, keho kolmena kappaleena”
- “Joo, se on se hullu, viittikkö kattoo onko hanskalokerossa ilmastointiteippiä ja jos ei ole niin soitatko mun muijalle, se tuo mökiltä maalarinteippiä. Kyllä tuo kätilönpudottama sillä saadaan pysymään kasassa sairaalaan”.
- “Mahtaa kaveri olla tuskissaan?”
- “Vitut se mitään tunne, ei sillä ole veri kiertänyt aikohin - ei ainakaan aivoissa, on meinaan tuttu tyyppi”
Että tällä tapaa meikäläisen kohdalla. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri tuon taitavan naisen saatua teippausoperaationsa loppuun, paljon helpompi ja ryhtevämpi olo tuli heti. Veltto perseenikin nousi polvitaipeista kokolailla oikealle tontille eikä keho enää notkunut holtittomasti ristiselän kohdalta. Taivaallinen tunne, pyörähtelin vastaanottotilan lattialla t - paita kireällä ja kuvittelin olevani taas ihminen. Hieroja palautti minut maanpinnalle sanoen että ei tämä ihmeitä tee, kaikki muu on ennallaan. No, näillä mennään. Kiitin häntä vuolain sanankääntein ja poistuin virkistyneenä, pää täynnä uusia ajatuksia jotka luonnollisesti pyörivät teippaamisen ympärillä.
Päätin teipata kotona koko kroppani, jättäen vain 10 x 10 sentin läntin ihoa näkyviin hikoilua varten. Katselin kerran tv:stä dokkaria jossa eräs maamme johtavista naisnyrkkeilijöistä valmistautui matsiin tai paremminkin punnitusta varten. Hän kääri itsensä Elmu - kelmuun, tuohon itsestään perkeleestä kotoisin olevaan ja omia aikojaan rypistyvään ja kiinni tarttuvaan helvetin muoviin. Sitten ei muuta kuin kuuman saunan lauteille jokusiksi tunneiksi ja tulos oli uskomaton, paino tuli alas ropisten. Päätin toteuttaa tämän saman ilmastointiteipin avulla jota minulla on vähän helvetin monta rullaa (käyttötarkoituksen saatte tietää sitten joskus). Kotiin päästyäni pyörittelin alun kolmatta rullaa kroppani ympärille, ehkä tuli vedettyä vähän turhan tiukkaan kun taju meinasi lähteä aika ajoin. Siinä odotellessani saunan lämpiämistä aloin kertaamaan ilmastointiteipin tuomia hyötyjä:
1. Painonhallinta
Edellä mainittua menetelmää käyttäen paino saadaan tiputettua nopeasti alas ihannelukemiin ja vitusti sen alapuolellekin, lääkärien varoituksista viis. On siis paljon mukavampi olla (paitsi talvella, laihat palelevat vallan saatanasti) ja voi polttaa rahaa lukuisissa eri kaupoissa uusiessaan vaatekaappinsa sisältöä. Isot, tarpeettomiksi käyneet vaatteet voi lähettää savannin miehille, siellä nuo vallan verrattomat rastapäät ompelevat niistä toinen toistaan värikkäämpiä reggae - vaatteita. Isoissa taskuissa on helppo kuljettaa marisätkiä ja muita tajuntaa laajentavia ainehia. Saattavat väsätä jopa MariTeippi - reggaen, nimen kuvatessa sitä tajunnan tilaa jossa sanoitukset on tehty, mukana myös kummittelee Marimekon logo minkä he harittavilla silmillään ovat havainneet osassa rättejä. Ja tietysti teippi, oodina suomalaisille painonpudottajille ja teipinvalmistajille. Näin viemme positiivista (ainakin huumetesteissä) Suomi - kuvaa eteenpäin.
2. Julkinen liikenne
Kun on saatu sellainen paino, josta pimeimmätkin anorektikot voivat vain haaveilla, alkaa varsinaisten hyötyjen ja säästöjen edut tulla esiin. Esimerkiksi viikon päästä, jolloin painan vain hieman enemmän kuin vappupallo, ei minun tarvitse kavuta kuin räystäälle ja antaa tuulen temmata minut mukaansa. Käytän hyväkseni nousevia ilmavirtauksia kotkien tapaan ja kohoan yhä ylemmäs katsellen samalla onnettomia ihmisiä jotka yrittävät madella autoillaan pitkin teitä. Ilmojen halki liitely virkistää, raikkaat tuulet ja lokkien kanssa kisailu virvoittaa mielen aivan uusiin sfääreihin ja ajatuksiin, joita voi sitten työpaikallaan hyödyntää. Esimerkkinä mainittakoon “Miksi tuo kahviautomaatti on aina seissyt tuossa, pulttaankin sen kattoon. Näin kahvi valuu suoraan suuhun ja säästän kupeissa”. Jos sattuu olemaan huono aamu eli on tullut noustua väärällä jalalla sängystä, voi lentää lehauttaa torin yli ja paskoa jonkun onnettoman tallaajan niskaan.
Tässä hyvät ihmiset teille, nyt menette varaamaan heti hierojalta ajan, hän nostattaa sen pikku peppunne ylös teippaamalla ja loput onkin sitten teidän oman mielikuvituksenne ja luovuutenne varassa. Markkinoilta löytyy tänä päivänä aivan helvetisti erivärisiä ja todella pitäviä teippejä, ilmastointiteipin harmaus kun voi lannistaa jotakuta. Sitten kun olette saaneet itsenne sairaalloisen laihaksi, ei muuta kuin ilmojen teille liitelemään. Kimppakyytikin saa aivan uuden ulottuvuuden; samalle työpaikalle lentävät voivat muodostaa auran kurkien tapaan jolloin kukin vuorollaan on keulilla ja muut tulevat vähemmän ilmanvastuksen muodostamassa peesissä. Ei rasitu niin paljon ja jaksaa tehdä kapitalisti - verenimijöille enemmän rahaa. Minäkö kommunisti? No en, lapsityövoimaa since 1922 ( aka Orvoista ei sitten puhuta ). Loistavaa ja lennokasta päivää teille, meillä alkaa lääkkeidenjako ihan juuri ja täytyy tunkea tää läppäri tiedätte kyllä minne.

 

1300 - luku ja Itellan uudet palvelut, vaarana jakelijoiden kolkkaukset hengitysaukoilla
Hei 18. 2012
Miehet kykkivät pienen suvantopaikan äärellä, odottaen jännityneenä ja paksut puunuijat valmiina. Tarkkailevat pinnan väreilyä ja kun ensimmäiset ilmakuplat nousevat pintaan, he kohottavat nuijansa valmiiksi iskuun. Vedenpinta pärskähtää ja pinnalle pulpahtaa mies, hän on pukeutunut harmaaseen kumiasuun jonka rintaan on painettu isolla Itellan logo. Kauaa ei tuo urhea jakaja ehdi happea ottamaan kun nuijanisku tainnuttaa hänet ja tuo hyljettä muistuttava ruho kiskotaan kuivalle maalle. Elämä on raakaa, olemme palanneet 1300 - luvulle.
Syynä on tuo taivaalta tuleva kemiallinen yhdiste jota jalkojemme alla oleva mineraaliklöntti ei pysty enää absorboimaan. Niinpä olemme saaneet nauttia täällä todella syrjäisellä kylällämme tulvista, jotka alkoivat jo helmikuussa. Sinänsä omituista ja fysiikan lakien vastaista, että vaikka lämpötila oli jatkuvasti noin - 32 asteen tienoilla, täällä satoi vettä sen kuitenkaan jäätymättä. Omien tutkimusteni mukaan syynä on läheinen ydinjätteen loppuvarastointi paikka, siellä on ilmeisesti jääneet ovet auki joulusiivouksen yhteydessä. Luulisin että kyseessä oli joulusiivous vaikkakin se tapahtui vasta aaton aattona ja keskellä yötä. Jokatapauksessa, joukko tummia miehiä köyräsi kallion uumenissa sijaitsevasta varastosta jotain tynnyreitä ulos ja suoraan kuorma -auton lavalle. Roskiksia, luulen ma. Puhuivat sen verran outoa kieltä etten ymmärtänyt.
Takaisin asiaan, vettä on tullut talvesta lähtien ja viime kuussa lumien sulaessa tilanne muuttui kaoottiseksi. Satojen neliökilometrien alueella ei ole kuin siellä täällä kuivia töppäreitä, osalle niistä ei saa kuin teltan pystytetyksi, toisten ollessa parin - kolmen hehtaarin luokkaa. Näitä viimeisiä maaplänttejä ihmiset puolustavat hullun lailla, jatkuva vartiointi päällä toisten rakentaessa paaluvarustusta ja ansoja. Töppäreille pyrkivät tunkeilijat tapetaan välittömästi. Saarekkeille on rakennettu majoja, pystytetty telttakyliä ja eräällä töppäreellä joukko ihmisiä asuu sinne tulvien mukana ajautuneessa linja - autossa. Kylän keskusta on ns. “Pyhää maata” kauppoineen, se on isoin kuiva alue ja siellä kaikki saavat kulkea rauhassa mikäli heillä on rannalta ostettu passi, hinta neljä kiloa postimiehen lihaa tai kolme kuivaa paperinpalaa. Käyttökelpoinen tikkuaski sisältöineen on niin suuri harvinaisuus että sillä saa asumisoikeuden kaupan saarekkeella. Kellään ei tietysti ole sitä mutta leirinuotioilla kerrotaan tarinoita “Askista” - tuosta kaikkien havittelemasta aarteesta. Yltiöpäisimmät väittävät tikkuja olevan koko puntillisen mutta heidät yleensä vaiennetaan melko nopeasti. Syy miksi postimiehen liha on niin haluttua on se, että alueella ei liiku enää muuta riistaa kuin postimiehet, nuo urhoolliset ja lihaksikkaat laskujen roudaajat. Kaikki metsästä saatava riista on kaikonnut tulvien myötä ja tukkureiden tarvikelaivat käyvät harvoin kaupalla.
Ihminen taantuu todella nopeasti, meilläkin täällä on palattu 1300 - luvun tapoihin ja oloihin; on markkinoita, kulkutauteja, syöpäläisiä ja realiteetit ovat aivan vituillaan. Ihme lakeja ja heimoneuvoston kokouksia, orjamarkkinoita ja tappaminen on jokapäiväistä. Erilaisia heimoja on syntynyt, osin vanhojen asuinalueiden perusteella, osin sen mukaan missä kukin oli Suuren Tulvan sattuessa. On mm. Tuvil - heimo, jonka nimi tulee sanoista Tuettomat Viljelijät, sillä he eivät enää voi harjoittaa ammattiaan. EU:ssahan pätee vanha viidakon sanonta: “Jos ei mene jyvä multaan - silloin on turha koskea EU:n kultaan”. Heimon nimi oli aiemmin Devil (Demokraattiset Viljelijät), kunnes joku kertoi näille vallattomille punaniskoille mitä em. sana tarkoittaa suomeksi ja harrasta porukkaa kun ovat, vaihtoivat sen kiireesti Tuvil:iksi. Heitä on aika perkeleellinen porukka, asuvat kylän laidalla ja palvovat Tuottavaa Ohrantähkää. Heidän ihme seremonioidensa meteli kantautuu kylän keskustaan asti, kaikki se EU:n manaaminen ja pääpapin joikaama osio tuen menetyksistä. Vaikutusvaltaisin heimo on Elomeot (Eläkkeellä olevat metsänomistajat), heillä on eniten kuivia plänttejä ja lisäksi heidän omistamilla aleuilla tavataan eniten postimiehiä. Salametsästys onkin heidän suurin riesansa, tosin julmalla tavalla toteutettu hengenlähtö kiinnijäänti tilanteessa ehkäisee jonkin verran. Tappo tapahtuu siten, että salametsästäjän päälle aletaan pinoamaan 500:n euron seteleistä kasattuja nippuja (joita heillä on aivan saatanasti) kunnes uhri yksinkertaisesti rusentuu entisen valuutan alle.
Katastrofin merkkejä oli ilmassa jo pitkään, merkittävimpänä mainittakoon Itellan siirtyminen Da Vinci - järjestelmään. Metodilla tarkoitetaan sitä, että postin - esim. laskun saapuessa asiakkaalle, kyseinen propuska oli niin pahoin vettynyt ettei siitä saanut mitään tolkkua. Piti siis tulkita ja ratkaista koodi eli mitähän vittua lanketti sisälsi, muste kun oli levinnyt melko tasaisesti A4:selle. Tulvien pahentuessa ja postilaattikojen jäädessä useiden metrien syvyyteen, Itella koulutti tuhansia sukeltajia huolehtimaan postin jakelusta. Tästä suuri hatunnosto tuolle Vennamon puulaakille (no ainakin aikanaan oli). Nykyisen tilanteen vallitessa kylällämme, on Itellalla suuria vaikeuksia saada palkatuksi ketään tänne jakajaksi, luonnollisesti suurimpana pelkona hengen menetys. Minullekin tuli kutsu liityä iloisten postinsukeltajien (ent. jakajat) joukkoon mutta kieltäydyin kohteliaasti. Olen kyllä hyvällä ruokahalulla syönyt postinsukeltajaa, ne ovat hyviä oikealla tavalla valmistettuina. Vanhojen jakajien syömistä tulee välttää, heidän hierontapalveluiden puutteensa takia eityisesti reisien ja pohkeiden liha on käsittämättömän sitkeää. Nuoret sukeltajat sitä vastoin ovat mureita ja heitä on helppo pyydystää, hengitysaukolla (joka on yleensä vanhan postilaatikkorivistön yläpuolella) ei tarvitse uittaa kuin lonkerotölkkiä tai panna joku heimon naispuolinen jäsen seisomaan alasti aukon reunalle. Jälkimmäisessä tapauksessa on nähty postinsukeltajan suorastaan singahtavan vedestä, vanha “Postimies” - syndrooma.
Agregaatistani, joka tuottaa virtaa läppärille, alkaa nafta loppumaan joten minun on lopeteltava pikkuhiljaa tähän. Meillä on siis tälläinen tilanne täällä jumalan selän takana eikä tilanteelle näy loppua, vettä tulee nytkin aivan perkeleesti. Kyllä tämä suomalainen suvi on sitten hienoa. Eniten minua huolestuttaa edessä oleva talvi, miten meidän käy jos tulvavedet sittenkin jäätyvät (nyt kun ydinjätevarastokin on kunnolla tuulettunut ja huuhdeltu), pystymmekö pitämään postin sukeltajien hengitysaukot avoinna? Taistelu eloonjäämisestä kiristyy, mutta kai sen tarkoituskin. Ei saa olla liian helppoa. Taidan mennä hieromaan kauppaa Tuvil:ien kanssa, josko saisin ostettua vähän viljaa - minulla on näetsen jokunen kilo nuorta postinsukeltajaa. Onneksi voin kulkea huoletta, olenhan hullu. Siitä statuksesta on hyötyä sillä minulla on niin paljon lääkkeitä hallussani että minua pidetään nykyisin miltei jumalana, vaikkakin joudun maksamaan ostokseni niin voin astua töppäreelle kuin töppäreelle ja olen aina tervetullut. Olenkin ottanut tavakseni aina rantautuessani, heittää kourallisen rauhoittavia saarekkeen meluavalle kakaralaumalla. Ette usko kuinka kiitollisia katseita saan metelin tauottua joskus päiväkausiksikin, riippuu siitä mitä jyviä olen sattunut roiskaisemaan.

 

Heimopäällikkö tai ainakin Tarzanin kaveri
Hei 17. 2012
Tästä aamusta asti olen ollut varma että olen sioux - intiaani tai ainakin joku Tarzanin naapuriheimon jälkeläisistä. Vereni on tummaa ja väkevää (trombosyytti - arvot aivan vitun korkealla), kaiken lisäksi sekoan totaalisesti kuullessani rummutusta. Aivan sama onko siinä jotain jaksoittaista rytmiä tai ei, lantioni alkaa välittömästi veivaamaan ja pian koko kroppa keinahtelee rytmin tahtiin tai omituisen nytkähtelevästi ilman tahtia. Näin kävi eilen illallakin, uuden naapurin naulatessa taulujaan seinään. Kohtelias nuori mies, kävi pyytämässä anteeksi etukäteen työstä aiheutuvasta metelistä. Paukkeen alettua ensin varsin kiivaaseen tahtiin, jouduin heti hurmokseen ja tanssin oman versioni tulitanssista sillä seurauksella että vinhasti pyörivä veltto perseeni lennätti hiljattain hankkimani tulostimen tuhannen pillun päreiksi lattialle. En antanut tämän lannistaa rytmikästä menoani, vaan leivoin saman tien koko kirjahyllyn kamat tulostimen kappaleiden seuraksi.
Saatanan naapuri vaan lopetti liian äkkiä taulujen loputtua sillä olin juuri päässyt kunnon transsiin, hänelle pitää yksinkertaisesti ostaa lisää tauluja vaikkapa tuparilahjaksi. Huusin kuin oikohöylä - välillä uhkaillen häntä hengenlähdöllä ja välillä maanitellen sanovani tekeväni mitä vain jos hän pitäisi jytkettä yllä jonkin aikaa. Viimein, ilmeisen kyllästyneenä kitinääni hän lupasi soittaa kaksi encorea, toisen ryijyllä jonka hän ripustaa makkariin ja toisen ilmapuntarilla joka menee eteiskäytävään. Ilmapuntarin hän oli ostanut raviurheilua harrastavilta eläkeläisiltä, harmitteli sitä kun vasta aikojen kuluttua ostohetkestä huomasi kauniiden viisareiden olevan mustalla, ohutkärkisellä tussilla piirrettyjä. Kostoksi lupasi hakkeroida itsensä toto - sivuille ja sabotoida ravituloksia, hän on näet melko epeli tietotekniikan saralla. Minä taas aloitin hurjan pyörähtelyn ja perseen vatkauksen hänen kiinnittäessä ryijyä makkarin seinään. Pyörin kuin perkele kohti pesuhuonetta ja käteeni oli ilmestynyt hiustenleikkuukone kuin tyhjästä. Pian pyyhin rajuin vedoin pitkin kaljuani, olin nimittäin ajellut pääni viikko sitten eikä näin vanhaan karttapalloon enää tuota metsää niin kovin nopeasti kasva. Yhä uudestaan ja uudestaan koneen terät pyyhkivät ryppyistä nahkaa, samaan rahaan menivät ripset ja kulmakarvatkin. Vasta kun naamastani valui verta niin paljon etten enää nähnyt eteeni, lopetin. Juuri tässä taianomaisessa hetkessä minussa herää tuo sioux - intiaani, haluan skalpeerata jonkun ja alkaa pikkuhiljaa vituttamaan kun huomaan aina olevani se uhri, käy ajanoloon aika ykstotiseksi.
Karvanpoistosta kolmanteen, niin nenäkarvani poistan nykyään polttoleikkauspilleillä. Nopea, kapea, siisti ja saatanan kuuma liekki polttaa kaikki karvat aina nenänrei’istä sinne värisilmään asti, olen nimittäin kuullut että ihmisellä on jotain nukkaa suolistonsa seinämillä. Jos tuo tieto on totta ja normi ihmisellä on nukkaa, niin minulla kyllä suoliston seinämät on koristeltu porontaljoilla. Ennen kulotin nenäkarvani sillä minulla on aivan helvetillinen klyyvari, kulottajat tulivat kunnan puolesta (joku työllistämisohjelma) eivätkä maksaneet juuri mitään. Lopetin kuitenkin kyseisen palvelun koska nuo perkeleet ryyppäsivät päivätolkulla savotallaan ja jättivät aina kauhean siivon jälkeensä. Nenästä vielä sen verran että kuunnellessani erästä rumpusooloa, huomasin sierainteni laajentuneen vallan helvetisti ja värisevän kiihkeästi - rytmin takia. Tämä on juuri se savannin miehen eli Tarzanin naapurin puoli minussa. Oikeen perkele alkoi häiritsemään sieraimet, ne laajentuessaan peittivät jo näkökentän alaosan.
Kokeilin sitten mitä kaikkea sinne mahtuu; aloitin varovasti herneillä mutta ne olivat aivan liian pieniä. Siirryin pingispalloihin ja niitä oli kiva puhallella, yksi pallo sierainta kohti. Treenasin hetken aikaa ja pian osasinkin jönglöörata kahdellatoista pallolla mennen tullen. Niin, muualla käydään sotia ja nähdään nälkää eikä yhdellä helvetin mulkulla ole muuta tekemistä kuin puhallella pingispalloja sieraimistaan. No, elämä on niin kuin mainoksessa sanotaan. Olen silloin tällöin jatkanut noita harjoituksia, nyt pystyn kepeästi käsittelemään sierainteni ilmavirtauksilla kahta leivänpaahdinta. Laitoin jopa kerran johdot seinään ja käntyt koneisiin kun aloin niitä puhaltelemaan, kuulostaa sairaalta touhulta mutta siinä on tiettyä viehtymystä tuijotella niiden pyörähtelyä leivänmurusten tippuessa silmiin.
Siispä, edellä mainittujen argumenttien perusteella minulla on syytä uskoa että minulle on puhuttu paskaa koko ikäni. En tasan ole suomalaista enkä ugrilaista perimää, vaan pikemminkin uskon olevani muonalaivasta tai jostain muusta rahtilaivasta rannalle heitetty äpärä. Joku on löytänyt minut ja ottanut omakseen, liottanut minua Kloritessa tai jossain muussa valkaisuaineessa peläten puheita ja ihmisten tuomiota. Niinpä en tiedä heimoani, olenko Vetyperoksidi - sioux vai Anemia - Savannilainen? Joka tapauksessa olen niin saatanan valkoinen että minua on käytetty eräällä majakalla heijastepeilinä. Kaksitoista pitkää vuotta jaksoin pyöriä luokattoman kokoisen halogeenin käristäessä pallejani ja kuivattaessa silmäni, kunnes kyllästyin ja hoipuin pois luodolta. Takaani kuulin meren pauhun ja metallin kirskuntaa laivojen karauttaessa karille. Taisi olla erään tankkerin kapteeni joka huusi perääni: “Takaisin tolppaan, saatanan albiino!” Tienasin hyvin majakkavuosien jälkeen, hohdin tuota kirottua valoa vielä pitkään ja niinpä toimin kirkasvalolamppuna tusinalla leskirouvia. Pelkästään lamppuna, sillä pallini ja se lervake siinä välissä olivat majakalla ollessaan saavuttaneet best före - päivänsä. Olen surullinen, ehkäpä jonain päivänä saan varmuuden. Heimoveljet, jos luette tämän kirjoituksen niin ottakaa yhteyttä.

 

Traum zurück - no ei todellakaan
Hei 17. 2012
Hullu koitti päihittää gravitaation siinä kuitenkaan onnistumatta, tosin kyseinen tapahtuma voidaan luokitella tapaturmaksi sillä olen mitellyt aiemmin kykyjäni tuon maan vetovoiman kanssa ja tiedän häviäväni joten en enää tahallani ota uusintamatsia. (Tulipas pitkä pötkö tekstiä ja kieliopillisesti vitulleen mutta koittakaa kestää). Syy, miksi laitoin nuo saksankileiset sanat otsikkoon on se, että lääkärithän käyttävät termistössään sanaa “Trauma” kuvaamaan jotain vammaa ( näin olen ymmärtänyt). No helvetti, muistan lukeneeni jostain että ko. sana on johdannainen juurikin saksan kielen sanasta “Traum” mikä taasen tarkoittaa unelmaa tai unta. “Züruck” puolestaan on taas yksiselitteisesti selkä. Näin siis voidaan luulla että tuo sairasta tekstiä tuottava kusipää omaa unelmaselän. Ja vitut, välilevyni (alimmainen niistä) lumpsahtelee aika ajoin pois paikoiltaan vieden jalat alta. Oikeasti, ne lakkaavat toimimasta välilevyn painaessa hermotusta. Joku latinankielinen historianheitto em. traum - sanaankin on muistaakseni mutta en ehdi sitä nyt hakemaan. Kielioppineiden ei sitten kannata brassailla taidoillaan, toki olen kiinnostunut mikä tuon sanan “trauma” alkuperän on. En ehdi sitä nyt tutkimaan koska taas on kohta mentävä.
Lyhyestä virsi kaunis; tuon perkeleen onnettomuuden, jossa tulin ilmojen halki lyhyehkön matkan sen päättyessä tuohon kovaan maankamaraan, sain hanuriini ja alaselkääni sellaisen tällin että olotilani oli lähinnä katatoninen. Makasin omituisessa, tippaleivän esiastetta muistuttavassa asennossa koko helvetin illan ja yön Hello Kittyjen pyöriessä jälleen ympärilläni. Noiden pienten ja suloisten veitikoiden ilmaantumisen aiheutti puolestaan aivan luokaton lääkkeiden syöminen. Tästä syystä tämänaamuinen tekstini (niin juuri, tekstini eikä mikään vitun postaus, sillä postaus on hymiöiden kavereita ja näin ollen vihamiehiäni) jää todella tyngäksi, vajaaseen puoleen tuntiin pitää ehtiä vielä monta asiaa, sitten on lähtö. Ajattelin kuitenkin illalla kirjoittaa eräästä asiasta, kunhan ensin kotiudun tuolta maailmalta. Teille hyvää päivää ja olkaa varovaisia.

 

Hymiöitä mämmiin, WTF?
Hei 16. 2012
Alkaa jumalauta menemään liian pitkälle toi hymynaamojen kanssa pelaaminen. Nyt on maamme johtava elintarviketurvallisuusvirastokin ottamassa käyttöön hymy - järjestelmän ensi vuoden toukokuussa. Eli pian saamme ihastella noita ärsyttäviä naamoja joka helvetin makkarapaketissa ja ruokapaketissa. Siis niissä, jotka sen ansaitsevat, sillä muihin lätkäistään hymy perseessä - kuva. Kas kun eivät samantien laittaneet reaaliaikaista nettiyhteyttä joka saatanan leipäpakettiin, sillä kun olisi niin kiva olla yhteydessä Fb,- twitter,- ja muihin vitun sosiaalisiin verkkoihin. Oikeesti, sattuu päähän. Eikö voisi ihan rehellisesti siinä esille pantavassa tiedotteessa kertoa kyseisten tuotteiden tai palveluiden olevan hyviä ja kaikin puolin määräykset täyttäviä?
Entäpä kun sattuu mokia? Paljastuu että kebab - paikassa onkin tarjottu viime kuukaudet kylän kissoja (muistatte taannoisen lihakohun) mutta silti tiedotteeseen onkin päässyt toi helvetin hymiö? Mielestäni se on silloin selkeä ilmoitus jonka voisi tulkita näin: ” Söit juurikin Anttolan Kaisan lemmikkieläimen loppuun, kyseessä oli suloinen kissa nimeltä Nöpö. Toivottavasti katin turkista jääneet karvat eivät tuki hanuriasi ja muutenkin raaka - aine kustannuksiltaan edullinen ateria lämmittää vatsaasi. Kiitos siitä ostit tuotteen, meillä on nyt katteet kohdallaan. Anttolan Kaisasta ei kannata välittää vaikka hän onkin menetyksen takia itkenyt silmänsä umpeen ja rasvannut kaulakiikun köyden valmiiksi. Painamalla leipäkorissa olevaa hymyilevää patonkia voit jakaa tämän iloisen kokemuksen joko fb:ssä tai twiitata kaverisi tänne evästämään. Pohjanmaalta tuli juuri satsi koiria”.
Muutenkin noi hymiöt saavat aikaan verenpaineen nousua, en ainakaan minä voi suhtautua ruokalistalla olevan  120,- euron hintaisen annoksen perässä olevaan hymy naamaan rauhallisesti - varsinkin kun annos itsessään on varpusen rintaa pienempi pala kanaa jonka päälle on roiskaistu pari ruohosipulia poikittain. Viimeisen päälle gourmeeta. Olen katsonut lähes kaikki kokkiohjelmat läpi, johtuen sairaalloisesta kiinnostuksesta ruokaa ja sen valmistusta kohtaan. Ravintola - ala jos mikä ei ansaitse yhtäkään hymiötä koska alalla on menty alaspäin ja lujaa. Jokainen osaa tehdä vastaavia piiperryksiä; otetaan viilipurkki kaapista, lojautetaan se suoraan lautaselle kököksi, raastetaan hieman suklaata pintaan ja lopuksi pyöräytetään se ruskean eri sävyissä esiintyvä kuuluisa viiru klöntin ympärille. Sitten keksitään joku helvetin hieno nimi, tässä tapauksessa vaikkapa “Jäätikön kutsu” ja laitetaan hinnaksi 34,- euroa. Pakko olla hyvää kun maksaa tuon verran. Esimerkkitapauksen nimi muuten tulee siitä, kun viilipurkki oli täyteen tungetussa jääkaapissa päässyt ottamaan kiinni pakastelokeron pohjaan jäätyen näin tärviölle.
Toinen juttu mikä ei saa ainuttakaan hymiötä on pastat (lue:paskat), käsittäen koko italialaisen skaalan niistä iänikuisista pizzoista alkaen. Toimistotyötä tekevä henkilö syö trendikkäästi pasta - aterian joka on saanut trendikkäästi peräti kuusi hymiötä. Näin jatkuu vuodesta toiseen alati kasvavan voimattomuuden tunteen kasvaessa. Lopulta alkaa hytistä sammumaan valot ja kopsahdetaan lattialle tajuttomana kun voimat eivät enää riitä pitämään pystyssä - syy yksipuolinen ja täysin paska ruokavalio. Lääkärit, jotka kehottavat syömään terveellistä ja monipuolista suomalaista perusruokaa, ovat toimistotyöntekijän mielestä aivan hymiöttömiä  ( = perseestä ) kun eivät seuraa trendejä. Läski ja perunathan ovat olleet jo pitkään ilman hymiöitä ( = out ). Niinpä voimaa haetaan hymiön saaneelta kuntosalilta ( koska salin yhteydessä on hymiöllä varustettu kahvio ) ja treenien päätteeksi juodaan hymynaamalla varustettua kuntojuomaa, noin niin kuin palautumismielessä. Eipä aikaakaan kun sandaali läpisee kohti vallan saatanasti hymyilevää hammaslääkäriä koska suusta ovat lähteneet kaikki leegot. Hammaslääkäri - tuo hymyilevän halpa suuseppä - suosittelee, myy ja asentaa trendikkäälle asiakkaalleen uudet leegot kokoproteesin muodossa hintaan 6.457,- euroa. Kyllä nyt kelpaa hymyillä, sillä ei niin väliä että joutuu ottamaan persposkeensa hymynaama - tatuoinnin saadakseen myytyä sitä koska täytyyhän hammaslääkäri jollain saada maksettua.
Todellisuudessahan koko hymynaama - projekti on Eviran ja kaupan alan suuri salaliitto. Voin kuvitella itseni jossain marketissa lahtaamassa porukkaa koska ympäriltäni kuuluu vittumaisen kimeällä äänellä pikkulasten huutoja: “Äiti, osta hymyleipää!” tai “Äiskä, mä haluun niitä hymynakkeja siinä italiaanojen hymyilevässä past(k)assa!”. Jumalauta, en voi siis kohta enää asioida missään välttyäkseni jälkiseuraamuksilta. Hymiöt valtaavat pian koko maailman; luottotiedoissanikaan ei enää ole sitä ikävää miinusmerkintää joka ilmoittaa tämänhetkisen valuutta - ja maksukykytilanteeni, vaan suupielet alaspäin oleva typerä naama. Tähän kun mennään niin sanon lopullisesti kiitos ja kuulemiin. Taidankin tästä lähteä ensin plastiikkakirurgille, hän saa rustata persereikäni poikittain ja luonnollisesti reikäpielet ylöspäin. Tämän jälkeen käyn tatuoittamassa persposkiini isot täplät yhden kumpaiseenkin silmiksi. Sitten vaan liikenteeseen hymyilemään koko maailmalle.
Tää nyt meni ihan Kansan radioksi mutta miettikää nyt itsekin, eikö millään ole enää mitään väliä niin kuin eräs temppuveteen mieltynyt artisti aikoinaan lauloi. Olen tätä kirjoittaessa joutunut syömään tämän kuukauden kaikki rauhoittavani ja siitä huolimatta olen pieksenyt itseni aivan verille, sen verran kiristää vanne päätäni. Hymyillään kun tavataan, oikein rattoisaa viikonalkua teille.

 

Tunkki - ajattelumalli = huono juttu eli kuinka Fatima kivitettiin
Hei 15. 2012
Älkää sortuko siihen, sillä ennekuin huomaattekaan, kädessänne on isohko kivi ja linkoatte sen jonkun onnettoman kansalaisen ikkunasta sisään. Länsirannan porukka on aivan ykkösiä tässä lajissa, kuten tekstin loppupuolella paljastuu. Tunnen monia tyyppejä myös täältä kotimaasta jotka ovat olleet ja ovat kusessa tämän ajattelumallin ansiosta, enkä yhtään ihmettele. Kuulin tästä asiasta eräältä ystävältäni joka kertoi homman menevän näin; Ajat autolla syksyisenä yönä syrjätietä pitkin, vettä tulee kaatamalla kuran roiskuessa tien pinnasta. Yht’äkkiä tunnet ohjauksen ravistavan perkeleesti ja tajuat eturenkaan rikkoutuneen, tietysti juuri nyt ja tyypillistä sinun tuuriasi. Pysäytät auton, tähyät ympärillesi mutta ei näy kuin vetistä pimeyttä vailla mitään elonmerkkejä. Muistat siinä samassa ei ole tunkkia, unohdit sen autotalliisi / varastoosi vaihtaessasi kesärenkaat alle. Vararengas ja ristikkoavain luonnollisesti löytyy mutta ei sitä renkaan vaihdon mahdollistavaa tunkkia. Kaivat taskustasi kännykän toivoen jonkun ystävistäsi olevan hereillä ja yllätys yllätys - ei kenttää. Pienet verisuonet päässäsi alkavat napsahdella poikki noustessasi autosta ja valmistautuessasi kävelemään kahdeksan kilometriä kaatosateessa. Jonkun matkaa kuljettuasi huomaat vasemmalla puolella, kaukana metsän rajassa pilkottavan valoa, jumalauta siellä on talo! Lähdet oikaisemaan savisen pellon poikki, joka askeleen painaessa yhä enemmän paskan tarttuessa kengänpohjiisi. Pian huomaat miettiväsi ollaanko talossa hereillä tähän aikaan yöstä, ei näy kuin pihavalo talon nurkalla. Viisikymmentä metriä myöhemmin toteat mielessäsi että vitut siellä ketään hereillä ole, mutta päätät kuitenkin jatkaa matkaa. Ollessasi viidentoista metrin päässä talosta, ajatus siitä ettei talossa ole ketään ja jos onkin niin eivät ne lainaa kuitenkaan tunkkia, on vahvistunut niin voimakkaaksi että kumarrut ottamaan savisesta pellosta kiven. Linkoat murikan kohti taloa ja tunnet saatanallista tyydytystä huutaessasi: “Pidä vittu tunkkisi!”.
Näin. Pelkkä negatiivinen ajattelumalli ja itsesuggestio sai aikaan sen, ettet sitten viitsinyt mennä kysymään sitä tunkkia. Sääli, sillä talon omistaja sattui olemaan mukava ukko - oli juuri juomassa aamukahvia (jota olisi tarjonnut sinullekin) ennenkuin lähtisi päivän töihin. Vanha kansa näet herää tuohon aikaan. Miksikö ihmiset sitten ajattelevat näin? Koska valtaosa meistä on kusipäitä. Ei tarvita kuin yöllinen koputus tai ovikellon soitto, niin ensimmäinen ajatus on että kukahan vittu siellä taas on, eikä niin että ajattelisimme jonkun olevan apua vailla. Valitettavaa että ensimmäinen ajatus osuu yleensä oikeaan ja on muokannut meistä sitä mitä tällä hetkellä olemme. Ei kannata kuitenkaan ruveta ruoskimaan itseään sillä ilmiö on yleismaailmallinen, äärimmäisenä esimerkkinä Länsirannan porukka.
Nuo mainiot pyyhepäät kivittävät pienimmästäkin syystä ja heti isolla porukalla. Joku näkee huntuun verhoutuneen naisen kättelevän paikallista putkimiestä - ihan tervehtiäkseen, sillä tämä on tullut vetämään savitiilivirityksen joka johtaa Fatiman aamupaskat naapurin tontin rajalle etteivät ne jää kämpän seinälle ja ala keräämään kärpäsiä. No, joku kyttäävistä naapureista näkee tämän ja kiiruhtaa pian sokkeloisia käytäviä rytöjen - anteeksi talojen - välissä kailottamassa että nyt se helvetin Fatima meni sitten antamaan persettä putkimiehelle. Kuin taikaiskusta kadut täyttyvät iloisesti kiljahtelivista ihmisistä ja ritsan- sekä pienehköjen linkojen myyjille tulee kiire sillä he tietävät mitä tuleman pitää. Osa orkesterista on jo raahannut Fatiman ja putkimiehen isolle aukiolle jonka toista laitaa koristaa vallan perkeleellinen kivimuuri. Paikalle saapuvat myös lähialueiden kaikki kivikauppiaat, joiden valikoimista löytyy stemuja jokaiseen heittokäteen. Kiirettä ei ole, keitellään teet ja vaihdetaan kuulumiset, toisaalla pikkukakarat tarkkuuttavat heittokättään Fatimaan joka on sidottu ja kiinnitetty kiviaitaan. Heidän sallitaan tehdä tämä, sillä ei tuollaisen niitin heittämä, maksimissaan kolmekymmentä millinen kivi tee paljoakaan vahinkoa. Huuto ja meteli on aivan vitunmoinen, akat kikattavat ja partasuut valehtelevat toisilleen minkä ehtivät. Pian metelin kuitenkin katkaisee imaamin saatanan ärsyttävä joikuaminen hänen vinkuessaan otteita siitä isosta aapisesta mitä siellä päin luetaan. Imaamin vaiettua koko porukka asettuu riviin noin kahdenkymmenen metrin päähän aidasta, jokaisella kivi valmiina toisessa kädessä, toisen käden kannatellessa about Siwan muovikassin kokoista pussia jossa on lisää stemuja. Imaamin todettua Fatimalle että nyt se hanurin jakaminen näillä nurkilla saa loppua, alkaa kivittäminen. Viidentoista minuutin päästä maassa ei makaa kuin tumma mytty.
Porukan huomio kiinnittyy nyt putkariin, joka on istunut sidottuna hieman sivummalla. Putkimies valuu suoranaan hikeä, tietäen että nyt ei hyvä heilu ja odottaa tuomiota pakarat jäykkinä. Kaikki kokoontuvat ympyrään putkarin ympärille imaamin kihnuttaessa itsensä viimeisenä ringin keskelle. Taas alkaa se vitun joikuaminen kunnes tuomio luetaan; Putkimies on voittanut paikallisen basaarin lahjoittaman vyön johon on lisäkoristeet saatu paikalliselta louhintayritykseltä. Nämä upeat ja once in the lifetime - koristeet käsittävät kolme kiloa punaiseen silkkiin pakattua dynamiittiä, kultalangalla verhoiltu aniittipaketti, kolme kappaletta hienosti muotoiltuja C-4 räjähdeklönttejä sekä viimeisenä mutta ei huonoimpana; kaksi kiloa m - heksogeenia. Tämän kuultuaan putkimies on menettää tajuntansa mutta imaami leipoo sen verran lujaa poskille että putkarilla pysyy taju tallella. Samalla hän jatkaa; tämän lisäksi putkimies on voittanut itselleen väärennetyt henkkarit, menolipun Jenkkeihin ja uskomattoman määrän neitsyitä jotka ovat lunastettavissa Amerikan - matkan jälkeen. Lähtö on heti.
Kyseistä tunkki - ajattelumallia esiintyy kaikkialla, myös urheilussa. Ei ole kuin muutama vuosi siitä kun suomalainen keihäänheittäjä linkosi keppinsä juoksurataa kiertävän juoksijan kädestä läpi. Tapaus sai aika paljon julkisuutta ja painettiin villaisella, ns. “vahinkona joka sattui keihään lentäessä sektorista yli”. Totuus on kuitenkin se, että psyykeongelmaiset urheilijaystäväni (joita on pitkin maailmaa) tiesivät keihäänheittäjän jupisseen ennen heittoaan; “Pidä vittu urheilujuomasi!” Myös kuulantyöntäjät ja eritoten moukarimiehet ovat kunnostautuneet tällä negatiivisen ajattelun saralla. Petangue- tuo eläkeläisten harrastama laji, saattaa näyttää rauhalliselta vanhojen äijien puuhastelulta mutta todellisuudessa jokainen patu on kävelevä tappokone. Kivet osuvat täsmälleen sinne minne nuo harmaantuneet salamurhaajat haluavat. Kivitys on viety todella pitkälle, tästä hyvänä esimerkkinä curling. Ei enää tyydytä kesäaikaiseen kivittämiseen, nyt sitä täytyy tehdä ympäri vuoden. Curling - miesten tarkkuus johtuu siitä, että he treeneissään sitovat jonkun onnettoman (aina miespuolisen) uhrin kentän päätyyn ilman housuja ja yrittävät liu’uttamallaan murikalla saada sidotun kaksi pienmpää kiveä erilleen toisistaan. Ei varmasti tunnu mukavalta - siis tästä sidotusta.
Esimerkkejä olisi paljon mutta täytyy taas lähteä tuonne maailmalle hoitamaan pakollisia kuvioita. Toivon kuitenkin teidän välttävän tunkki - ajattelua ja annetaan niiden kivien olla siellä maassa. Jos tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia, halpalentoyhtiöt kyllä lennättävät teidät tiedätte kyllä minne. Jos teksti loukkasi jonkun ajattelumaailmaa, olen pahoillani sillä en päässyt edes kunnolla vauhtiin rienaamisessani. Hauskaa päivänjatkoa.

 

Verkkodemoni - trilogian kolmas ja viimeinen osa ( aka Staattinen tuulipuku)
Hei 14. 2012
Taistelu on päättynyt, kentällä lojuu papereita joihin on kirjoitettu sivustojen osoitteita ja eri asiakaspalveluiden puhelinnumeroita. Pöydän reunalla puolilleen juotu kahvikuppi ja sen vieressä pari rytättyä norttiaskia. Taistelun äänet - prosessorin humina ja sadattelemani perkeleet - ovat hiljentyneet ja keittiössä vallitsee täysi hiljaisuus. Vieläkään en tiedä mikä on taistelun lopputulos sillä elän menneessä ajassa eli jouduin palaamaan ajassa taaksepäin juhannuksen jälkeiselle viikolle, kiitos palautuspisteiden. Sekään ei käynyt vaikeuksitta, tuo uljas ja monissa taisteluissa mukana ollut nettitikkuni (joka muuten kuuluu parjattuun prepaid - heimoon) katseli mennyttä virtuaalimaailmaa kuin mykkä vittua ja totesi ettei tunne täältä ketään. Niinpä jouduin sitten asentamaan uudelleen selaimen, joka toi ystävällisesti mukanaan vanhoja tuttuja (sovelluksia) joita olin poistanut koneelta. Tämä hämmästytti minua sillä johan nyt on perkele että jos poistat oikeaoppisesti koneelta ohjelmat niin vitut ne mihinkään katoa.
Vielä eilen myöhään illalla systeemi potki pois minua verkosta vähän väliä ja virustorjunta kävi niin punaisena että sain käristeltyä sillä paketillisen makkaraa. Operaattorin demonit, suivaantuneina aiemmista puheistani päättivät roikottaa minua reunalla - aivan kuten oikea elämänikin on. Pilu - eli prepaidtikkuhan on sangen hidas ja äärimmilleen ärsytettynä se on todella hidas. Yhteysnopeutta ilmoittavissa tiedoissa kun on EDGE - merkintä niin silloin ei ole kiire minnekään. Silmiini sattuu vieläkin tuo pyörivän rinkulan tuijottelu, ajanottoni mukaan sitä tuli katseltua neljä ja puoli tuntia. Tiesittekö muuten että sitä kun katselee tarpeeksi kauan, niin alkaa nähdä tulevaisuuteen. Näin itseni takapihalla nelimetrisen montun pohjalla laskemassa läppäriä viimeiseen lepoon. Seuraavassa hetkessä olinkin jo lentokoneessa matkustamassa tapaamaan Windowsin ja HP:n väkeä, ajatuksenani välittää mielipiteeni viittomakielellä kun normaalin puheen ja kirjoitetun tekstin ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Ehkäpä näin tulee käymään, mene ja tiedä.
Kävin taistelun välissä palkitsemassa itseäni. Ostin halpahallista itselleni kiinalaisvalmisteisen ulkoilupuvun, sellaisen kolmivärisen ihmeen jossa kuusi neliötä kangasta on saatu pysymään yhdessä puolen metrin pätkällä ompelulankaa. Vaihdoin sen ylleni ja lähdin jäähdyttelemään kuumana käyvää psyykettäni antaakseni näin myös prosessorille sen ansaitseman lepotauon. Käveltyäni aivan saatanallisessa vesisateessa noin kolme kilometriä, alkoi silmiäni kiristää siihen malliin että matkanteko vaikeutui. Muutamat henkilöt jotka tulivat vastaan, tuijottivat pitkään ja pudistelivat päätään huvittunut ilme kasvoillaan. Ajattelin että mitähän vittua nyt on vialla. Pysähdyin ja pistin tupakiksi sillä tunsin naamani ja korvieni nousevan kohti korkeuksia, aivan kuin jokin käsittämätön voima olisi kiskonut minua kaljusta.
Tovin siinä tupakoituani pelästyin pahoin, luulin hetken aikaa muuttuvani kiinalaiseksi. No helvetti, nykyäänhän on niitä älyvaatteita joita ei parane retkellä riisua koska ne saatanat osaavat tien kotiin vaikka mistä hevon kuusesta. Tosi kiva herätä sammuneen nuotion äärestä ja todeta että jaahas, rotsi on lähtenyt himaan eikä mulla ole tietoa mihin vitun suuntaan tästä pitäisi suunnata. Nämä ajatukset päässäni tulin siihen tulokseen että tämä oli kiinalaisten vastaisku, syystä että olin pilkannut heidän tuotteitaan ehkäpä liiaksi, onhan heillä ainakin yksi hyvä tuote - nimittäin kiinan muuri. Se on kestänyt tuhansia vuosia mutta sen jälkeen kyllä laaduntarkkailussa ollaan livetty pahasti. Yrittävät siis ratsastaa vanhalla maineella, nuo ahkerat himmeleiden väsääjät. Taas lähti ajatus rönsyilemään mutta tarkoitin että kinkit ovat lanseeranneet maailmalle älyvaatemalliston, joka muokkaa kantajastaan kiinalaisen. Loistava ajatus; kuinka valloittaa maailma käymättä sodan sotaa.
Tätä ajatusta vahvisti havaintoni siitä että silmäkulmani ottivat kiinni korvien etureunaan ja näkökenttä kapeni luokattoman pieneksi, sellaiseksi joita näkee chopattujen munavolvojen tuulilaseissa. Koita nyt siinä sitten taittaa taivalta. Pelastavaksi enkeliksi kiiruhti jostain naishenkilö, en tiedä mistä koska visuaalinen havainnointini oli aivan perseestä. Päästyäni kohdalleni hän käski hyvin hengästyneellä äänellä minun äkkiä riisumaan tuulipuvun. Yritin änkyttää vastaan mutta naikkonen repi ensin takin ja sitten housut yltäni. Seisoin siinä kaatosateessa munasillani ja nainen - kelistä ja ulkoisesta habituksestani välittämättä - alkoi selittää mistä oli kyse. Kiihtyneellä äänellä hän kertoi ostaneensa myös kyseisen malliston tuulipuvun ja siitä alkoi helvetti. Hän kosketti merkitsevästi sormellaan kaljuaan sekä leikkausarpiaan silmäkulmissaan ja ohimoilla. Pitikin kysyä häneltä että mikä saa keski - ikäisen naisen ajelemaan itsensä kaljuksi mutta kuuntelin tuon Sinead O’connorin näköisen eukon pajatusta. Häne kertoi omistaneensa ennen perseeseen asti ulottuvat hiukset jotka hän menetti ostettuaan tuulipuvun. Tuijotin häntä huuli pyöreänä, myös takavaltimoni oli pyöreänä - olinhan alasti. Viimein hän sai sanotuksi tuulipuvun olevan ommeltu niin halvasta ja äärirajoilleen venytetystä kankaasta että se kehitti aivan helvetillisen määrän staattista sähköä, kelillä kuin kelillä. Hänenkin palttiarallaa 120 senttiset hiuksena olivat nousseet niin voimallisesti staattisen sähkön seurauksena pystyyn, että alahuuli peitti näkökentän. Hätääntyneenä hänen miehensä oli katkaissut hiukset vesurilla, parin ensimmäisen laakin kuitenkin osuttua eukkoa silmäkulmiin ja ohimolle.
Katselin maassa makaavia vaatekappaleen repaleita ja näin kuinka sinertävät, nälkäiset valokaaret tavoittelivat varpaitani. Kavahdin taaksepäin jolloin nainen kaivoi pitkän poplarinsa uumenista katkaistun haulikon ja lopetti tuulipuvun maallisen vaelluksen ampuen molemmat piipulliset kauluksen tienoille. Kiitin eukkoa henkeni pelastamisesta ja vedimme vielä nortit syvän hiljaisuuden vallitessa. Lopulta lähdin jolkottelemaan kotiinpäin ja hän häipyi omille teilleen. Kotona vaimoni luuli minun taas seonneen koska tulin himaan alasti ja iski paniikkiruiskulla reiteen. Paniikkiruisku on vähän samanlainen kuin pahoilla allergikoilla heidän saadessa hengenvaarallisen kohtauksen, omani toimii samalla periaatteella sekoamisiini mutta todella jykevät lääkkeet kolisevat suoraan aivoihini joten putosin välittömästi lattialle. Katseltuani siinä kolmisen tuntia pääni ympärillä pyöriviä ja seinillä kiipeileviä Hello Kittyjä, pyyhin kuolat suupielestäni ja raahauduin takaisin koneen äärelle. Kaikki toimi pätkittäin edelleen, vaimoni manatessa myöskin koko hoidon alimpaan helvettiin. Nyt aamulla, tätä kirjoitettaessa, kaikki tuntuu normalisoituneen vaikka pientä kankeutta on vielä havaittavissa. Nyt täytyy kuitenkin lähteä maailmalle, palaan illalla tarkistamaan tilanteen. Pahoittelen että olette joutuneet kärsimään lukiessanne valituksiani mutta nyt se on loppu. Hyvää ja antoisaa päivää teille.

 

Kukapa laajakaistasta piittaa, olen onnellinen omistaessani vajakkikaistan
Hei 13. 2012
Nyt meillä, joilla suntio puuttuu kellotapulista, kaikki piispat eivät ole kokouksessa, hytissä palaa valo mutta ketään ei ole ruorissa tai muuten vaan puuttuu tuota älykkyyttä - on mahdollisuus saada eräältä tietyltä operaattorilta vajakkikaista. Tämän elämää suuremman kaistan palvelut ovat omiaan juuri meikäläisen tapaiselle ääliölle, sivut latautuvat yhtä nopeasti kuin rauhoittavat alkavat vaikuttaa eli aivan liian hitaasti. Minulle henkilökohtaisesti tästä ilmaisesta vajakkikaistasta on ollut pelkkiä myönteisiä kokemuksia. Tämän hienon kaistan saa, kun tarpeeksi monta kertaa pommittaa asiakaspalvelua tai jotain vitun omagurua omasta mielestään asiallisilla kysymyksillä. Lopulta asiakaspalvelusta ei enää vastata vaan postissa tulee lähestyskielto ilmoitus ( laajennettu sellainen). Tämä vajakkikaista on todella hieno ja helppo tapa surffailla netissä. Sivun latautuessa sukulaispoika aloittaa koulunsa, pääsee ripille, käy armeijan ja elää sen niin tavallisen elämän. Tässä vaiheessa vilkaiset näyttöä ja toteat mainosten latautuneen osittain. Muutamia vuosia myöhemmin, palattuasi sukulaispoikasi hautajaisista (elihän hän sentään pitkän elämän, 91 vuotta) on sivu kokonaan latautunut. Kohotat vapisevan kätesi hiirelle klikataksesi itsesi eteenpäin sivustolla kun tunnet jäisen otteen olkapäälläsi ja Viikatemies sanoo sinulle;”No terve terve, nyt sitä sitten mennään”. Mitä hautajaisissasi sitä sitten puhutaan ja miten sinut muistetaan? Pappi aloittaa jykevällä äänellä; “Hän odotti koko elämänsä uskollisesti sivun latautumista……”
Kaiken lisäksi ohjelmistojätti W päivitti koneeni vajakkikaistalle sopivaksi. Kaikki koneella olevat sovellukset, tiedostot ja muut helvetin X-active komponetit päivittyivät tietoturvan nimissä. Nyt ei virukset eivätkä madot koneelle enkä minä mihinkään eli asemasota käynnissä. Tietoturvapäivityksen nimi oli Mummo nietoksessa ja luulin sen sisältävän joitain hienoja talviaiheisia juttuja mutta kyse olikin koneen nopeudesta. Tein hieman tiedusteluja ja minulle kerrottiin että jos nyt kirjoitan blogin, on vuonna 2048 ja sen jälkeen syntyneillä mahikset sen lukemiseen, me muut köllötellään pitkässä kipossa ennen kuin teksti kiertää kaikki palvelimet ja putkahtaa jostain ulos. Vittu mulla jyrisee. Kone toimi aivan helvetin hienosti kunnes Windows teki taas perinteiset tietoturvapäivityksineen ja kone on päin helvettiä. Veikkauksen sivustolle on turha mennä, vedonlyönnin kohteet ovat jo aikoja sitten kuolleet ja ottelut siirretty historiankirjoihin ennenkuin vajakkikaista ehtii sinne mitää tietoa välittää.
Koneessa on vielä takuuta jäljellä ja eilen tuli aivan yht’äkkiä Hewlett - Packard:ilta ilmoitus jossa kehotettiin tulemaan ulos kylmiöstä, vajakkikaista ja kone toimii (ja toimii edelleen) HP:n mukaan huonosti ja hitaasti alhaisissa lämpötiloissa. Ilmoitin heille kyllä istuvani keittiön pöydän ääressä, vaan eivätpä uskoneet ja vetivät herneen nenään ilmoittaen että jos ei annettu apu kelpaa eikä annettuja ohjeita noudateta, on aivan turha soittaa tai muuten ottaa yhteyttä sinnepäin. No, kukapa sitä nyt tuotetukea tarvitsee tänä päivänä. Jo minun ollessani ala - asteella 70 - luvun alkupuoliskolla, lukujärjestykseen kuului useita tunteja C, C+, CC+ ja kaikki muutkin perkeleen Meego - ja mitkävitunlie - ohjelmoinnit. Voi saatana tätä maailman menoa.
Tänä aamuna koitin hoitaa pankkiasioita kun Google kysyi että onko sulla jäppinen oikeesti tili ko. pankissa kun sivun latautuminen kestää niin kauan? Hieman masentaa. Tässäkin käy varmasti nyt niin että kun vihdoin taas tänä aamuna pääsin tänne ja kaikkien säätämisien jälkeen klikkaan julkaise - namikkaa niin näyttöön tulee ilmoitus: “Niinhän sää kusipää luulet, ollaan sun annettu naputella ja katotaan koska huomaat että tekstisi on taas tuuran perseessä”. Jep jep. Oikeesti, olen pakarat jäykkinä kuinka tässä käy sillä kone ja yhteydet ovat aivan halvaantuneet. Ajattelin kirjoittaa kuitenkin, minua ei jotkut saatanan asetukset lannista. Saatuani tämän lyhyehköksi jäävän tekstin valmiiksi, ajattelin hieman koittaa rukata konetta - mikäli ehdin ennen kuin pitää lähteä maailmalle. Minä säätämässä konetta on sama kuin päästäisi päihtyneen neurokirurgin suorittamaan jotain fifty- fifty leikkausta. Eli todennäköisesti menee uuden koneen ostoksi. No niin, tämä jää taas tällä kertaa lyhyeksi itkuvirreksi ,mutta systeemit eivät vielä pelitä. Koitan saada tämän päivän aikana kaiken toimimaan ja jos onnistun, kerron illalla miten. Jos en onnistu niin siinä tapauksessa voitte nähdä minut iltauutisissa, on hermo sen verran herkässä etten tiedä mitä tänään vielä tapahtuu mikäli vastoinkäymisiä tapahtuu. Teille kuitenkin toivotan mitä parhainta päivää sateisesta säästä huolimatta. Tai en minä tiedä sataako teilläpäin mutta täällä missä minä asun, niin vettä tulee 24/7/365 joten repikää siitä.

 

Eilen teksti demoneista-aamulla laskuri pysähtynyt lukemaan 1(666), sattumaako? No ei todellakaan
Hei 12. 2012
Jep. sain juuri paskahalvauksen avattuani koneen, laskuri oli tosiaan pysähtynyt tuohon merkittävään ja meille kaikille tuttuun lukemaan. Ei pitäisi mennä kirjoittelemaan pimeyden voimista, niillä mulkuilla kun on tapana kostaa varsin ikävällä tavalla. Jo viime yö meni perseelleen koska valvoin suurimman osan yötä aivan helvetillisten vatsakipujen vuoksi. Kaiken kaikkiaan valitsin huonon ajankohdan kun en katsonut yhtään kalenteria sillä huomennahan on perjantai 13. päivä. No, hullu kun olen niin tapanani on kaivaa verta nenästä joko tietoisesti tai tiedostamatta. Muistakaa kuitenkin mitä aiemmin olen kirjoittanut karmasta ja siitä, että ihminen saa sitä mitä tilaa eli koittakaahan olla ystävällisiä ja hyväntahtoisia kanssaihmisiä kohtaan. Teitä tarkkaillaan.
( HUOM! Viitaten blogin otsikkoon, ehdin kirjoittaa alla olevaa kappaletta neljä riviä kun Windowsin päivitysten jälkeen en päässyt verkkoon. Aikaa meni kolme varttia ennen kuin sain homman toimimaan. Jos ne nyt oli Windowsin päivityksiä…)
Vaan minuapa ei tarkkailtu, sain toimia tässä taannoin - järkyttävän tietokonevirheen takia - sosiaalitoimessa virkailijana. Kyllä, minulle tuli postissa oikein hieno ilmoitus että minut on valittu monien hakijoiden joukosta ko. virkaan. Luin nootin oikein huolella ja kaikki täsmäsi osoitetta ja henkilötietoja myöten. Sonnustauduin virkaan viimeisen päälle; ihgut farkut Löytötex:istä, hinta 6,- euroa, kengät mallia sievi, vahvistetulla kärjellä ja naulaanastumisuojalla eli omat södet turvakengät, puseroiksi alle mielisairaalan
Kello on nyt 19.55 ja tulin 1/2 tuntia sitten kotiin. Ylläolevaa tekstiä jatkuisi sanan “mielisairaalan” jälkeen 1089 sanaa ellei kone kone olisi (jota ohjaavat ne vitun pimeyden voimat) päättänyt toisin. Kone pimeni eikä automaattista tallennnusta tapahtunut joten nyt minulla ei ole mitään tekstiä tarjota tähän kohtaan. Ajattelin nimittäin kirjoittaa nyt maailmalta tultuani kappaleen verran ja julkaista mutta eipä sitten tullut mitään. Syvimmät pahoitteluni ja tämä on täysin totta, vituttaa meinaan naputella tuhat sanaa tekstiä jonka menettää jonnekin perkeleen bittiavaruuteen. Voitte pitää vapaasti meikäläistä hulluna mutta miettikää nyt itsekin; kirjoitin eilen demoneista, aamulla avattuani blogin laskuri näyttää 1666 ja heti sen jälkeen kone pimenee kaksi kertaa. En perkele usko että se on sattumaa ja tämä ei ole mikään paska juttu vaan tosi homma, vituttaa tosissaan. Enpä tiedä, jos kirjoittaisin taivaan asioista niin saisinko seitsemän tuhannen vuoden virusturvan ilmaiseksi jostain ja turpoaisiko näyttö nykyisestä tulitikku askin kokoisesta viidenkymmenen tuuman special - kirkkaaksi näytöksi? Näin en aio kuitenkaan tehdä vaan otan rakkaan quija - lautani käteen ja kysyn että mitä vittua alakerralla on meikäläistä vastaan. Aamulla on tekstiä, jos ei saatana kone pelaa eikä yhteydet toimi niin kirjoitan paperille ja julkaisen joka vitun lehdessä aina maakuntalehti Rajaseudun Rytke:ttä myöden. Vielä kerran, pahoitteluni tekstin puuttumisesta. Ei näitä helvetin itkuvirsiä ole mukava lukea mutta kerron niinkuin asia on. Palataan astialle.

 

Ne kaikki 12 demonia - et halua tätä omalle kohdallesi
Hei 11. 2012
Lupasin muistaakseni eilen kertoa mieltäni riivaavista 12:sta demonista, joten tässä se lista nyt tulee kaikessa mitassaan selityksineen. Uskokaa pois, ette todellakaan haluaisi näiden olentojen hallitsevan elämäänne. Muutaman olen maininnutkin aiemmissa teksteissäni mutta nyt on koko orkesteri samalla sivulla.
Abageddon - yllyttäjä ; tämä perkeleen räyhähenki saa meikäläisen yllytettyä kaikkeen sellaiseen aktiviteettiin, mistä ei hyvä seuraa ja tällä tarkoitan itseäni sillä Abageddon ei halua vahingoittaa muita. No, eilen viimeksi se käski hypätä sieltä linkkimastosta (josta kirjoitinkin) ja kipeää teki. Abageddon on lähinnä kokeellinen yllyttäjä, haluaa nähdä mitä kaikkea ihmiskroppa ja  - psyyke kestää ennen kuin se luhistuu täydellisesti. Minulla ja Aballa (tuttuja kun ollaan niin lempinimet ovat käytössä) on aika kovaa vääntöä, johtuen siitä ettei Abageddon ole saanut minua luhistumaan. Suurin kiitos tästä kuuluu demonille itselleen, mitäs käski kusta korkeajännite muuntajaan - väitti että pystyn pimentämään erään teollisuusalueen. No en pystynyt vaan lensin helvetillisen valokaaren saattelemana kaksisataa metriä ilmassa suoraan erään teollisuushallin peltiseen peräseinään, josta kimposin tielle ja vastaan tulevan auton nokkaan. Tämän jälkeen minulta katosi tuntoaisti pään alueelta.
1. Harom - kurittaja ; Tämä demoni pitää rankaisemisesta ja aina tilaisuuden tullen pakottaa lihaksistoni toimimaan vastoin tahtoani. On todella hienoa seistä pankkisalissa odottamassa oman vuoroaan kun yhtäkkiä alan leipomaan itseäni turpaan, ihan vain sen vuoksi että Harom katsoi aiheelliseksi kurittaa meikäläistä jonkun aiemmin tehdyn virheen takia. Haromin käskystä olen saunoessani vihtonut itseäni käynnissä olevalla moottorisahalla koska erehdyin ajattelemaan koivuvihdan olevan liian lempeä ja viime viikolla Harom pakotti minut nielemään rautakangen, syynä oli se että totesin ryhtini olevan perin kehno.
2. Cherbas - lääkäri ; Edustaa demonien aatelia, erittäin viisas ja toisinaan hauskakin tyyppi mutta päällimmäisenä ajatuksena demoneille ominaiseen tapaan tuskan tuottaminen. Cherbasin kanssa on käyty koko Pharmaca Fennica läpi etu - ja takaperin, annostuksien ollessa satoina grammoina - ei milligrammoina. On lyönyt värit päälle monta kertaa minkä takia löydän itseni mitä omituisimmista paikoista ja tilanteista, viimeksi Cherbasin pakottaman lääkekokeilun jälkeen ostin harmaan lateksipuvun pornokaupasta ja jättäydyin tahallani avomerikalastajien verkkoon. Esiinnyin hylkeenä edustaen kaikkia hylkeitä ja pidin laivan kannella luentosarjan nimeltä “Suoraan sanoen meitä hylkeitä vituttaa teikäläiset”. En muista oliko se försti vai itse kapteeni joka löi minulta tajun mäelle ja soitti valkotakkiset, tulivat oikein Medi - helillä hakemaan.
3. Kar’asas - kuolema ; Tämä heebo, anteeksi demoni on sukua itselleen Kharokselle, tuolle tuonelanvirran lautturille. Kaukana on kuitenkin Kharoksen arvokkuus, Kar’asas on depressiivinen omaan kohtaloonsa kyllästynyt ja muutenkin apaattinen demoni, kaiken kaikkiaan outo tapaus joka kuitenkin osaa tartuttaa saamattomuutensa ja apaattisuutensa sekä suunnattoman kuoleman kaipuun todella tehokkaasti. Väittää ettei mikään onnistu ja kaikki on turhaa. Kerran paskalla istuessani Kar’asas väitti kaiken paskantamisen olevan turhaa, sitä tulee kuitenkin aina vain lisää joten uskoin tämän ja pidättelin torttua kaikkiaan neljätoista vuorokautta putkeen, hien valuessa valtoimenaan ja silmien pullistuessa päästä. Kun jööti vihdoin läjähti pönttöön, ilmoitti Kar’asas kaiken perseen pyyhkimisen olevan turhaa ja luonnollisesti jätin hanurin pyyhkimättä, tällä kertaa kuukaudeksi. Vasta sitten kun pienet elmonliekit alkoivat välähdellä ryppynarun seutuvilta ja pelkäsin palavani elävältä, sain pyyhittyä arseni.
4. Thuul - jäädyttäjä ; Napa -alueiden demoni, saa paleltumia aikaiseksi vaikka lämmintä olisi kolmekymmentä astetta. Yksi pahimmista. Kylmyyden tunne on sietämätön eikä siihen ole mitään apua ennen kuin Thuul irroittaa otteensa. Ihmiset jotka sanovat olevansa sielua myöden jäässä, voisivat hetken miettiä mitä puhuvat sillä tämä demoni osaa sen. Kaiken lisäksi tämä hornanhenki osaa jäädyttää muutakin, esim. pankkitilin. Olen kokenut sen, ei mikään mukava selitellä demonista jonka aikaan saamaa se tilin tilanne on, vielä kun Thuul jäädyttää ystävällisen hymysi typeräksi ja pysyväksi ilmeeksi kasvoillesi. Taas mennään vilkkuvaloilla varustetulla ajoneuvolla kohti isoa piikkiä ja nahkaremmejä - suuntana niin tutuksi tullut laitos.
5. Sabatiel - vittuilija ; Todella ärsyttävä ja paljon vahinkoa aikaan saava demoni. Ei katsoa aikaa, paikkaa eikä tilannetta missä pakottaa meikäläisen aukomaan päätäni yleensä tuhoisin seurauksin. Pahantahtoisuutensa lisäksi potee ilmeisesti jonkinasteista Napoleon - tautia, lähtee ns. takki auki tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tämän demonin hallitessa mieltäni osaan puhua myös kielillä mikä mahdollistaa kansainvälisen vittuilun. Esimerkkinä mainittakoon ettei minulla ole mitään asiaa Venäjälle käytyäni vittuilemassa heidän rajavartiolaitokselle. Sabatiel pakotti minut loikkimaan rajan yli mikä onnistui helposti, olihan pimeyden edustaja neuvomassa reittiä. Pian sitä oltiinkin Nuijamaan tullin pihassa, kusin tullirakennuksen seinään ja välittömästi paikalla oli kaksi aseistautunutta vartijaa. Vittuilin siinä venäjäksi kaikesta mahdollisesta, rienasin myös vartijoiden ulkoista habitusta ja lopuksi totesin että kyllä teillä on sitten hatara raja tehostaen ilmoitusta lyömällä toista vartijaa avokämmenellä turpaan. Turha kai sanoa että sen jälkeen tuli kiire. Juostiin pitkin rajaa pusikoiden rytistessä.
6. Eberias - jäykistäjä ; Nimi jo kertoo kaiken. Saa jäykistymään minkä ruumiinosan tahansa tai koko kropan kerralla, lamauttaen samalla hengityksen ja pulssin siihen kuitenkaan kuolematta. Alkuun tulin haudatuksi elävältä useaankin otteeseen, nykyään eivät säästösyistä viitsi vaan kärräävät kaatopaikalle. Paskamaista touhua sanan varsinaisessa merkityksessä. Erään kerran nuorena miehenä jäykistyin kesken aktin erään tyttösen ympärille johtuen sen hetkisestä asennosta - likka ei siis päässyt mitenkään irti. Siinä sitä sitten maattiin kolmatta vuorokautta kunnes neitokaisen sulhanen (josta en tiennyt) tuli kotiin työkomennukselta. Jäykkyys helpotti heti, oli varsin vetelä olo kun heräsin teholta viikkoa myöhemmin.
7. Falisiansche - instanssien vihaaja ; tämä demoni aikaan saa tilanteita joissa virkavallan paikalle saapuminen on paremminkin sääntö kuin poikkeus. Falisianche vihaa jostain käsittämättömästä syystä kaikkia virallisia instansseja ja kun hän ottaa vallan, tapahtuu kauheita. Demoni saa minut puhumaan kirjakieltä ja viljelen sivistyssanoja, hallitsematonta tekstiä tulee kuin Touretten - syndroomassa. Pahaksi tämän tekee se, että tässä vaiheessa Falisianche on pakottanut minut kävelemään johonkin virastoon, esim. viime kuussa kävin verotoimistossa ilmoittamassa erittäin selkeästi ja laaja - alaisesti harrastaneeni veronkiertoa jo vuosikymmeniä. Tilanteessa piipahti myös Sabatiel ja haukuin koko henkilökunnan ja verolaitoksen ylipäätään aivan perseestä olevaksi ja turhaksi. Todella sivistynein sanankääntein tiedotin lähteväni nauttimaan ansaitusta eläkkeestä Sheylleillä, paikka jonne olin tallettanut identiteettivarkauden avulla hankkimani jättisumman minkä oli luonnollisesti piilottanut näiltä vitun verovirkailijoilta. No, meneehän tämä aika näinkin oikeudenkäyntiäkin odotellessa.
8. Torbeal - pompottaja ; harmiton mutta aiheuttaa vähän helvetin noloja tilanteita. Torbealin ottaessa vallan alan pomppimaan paikoillani, toisinaan aivan saatanan korkealle ja pitkään, onhan kyseessä demoniset voimat. Tästä syystä en voi käyttää julkisia kulkuneuvoja, minulta on murtunut niskat kaksi kertaa pomppiessani linja - auton keskikäytävällä lanttuni kajahdellessa kattoon. Myös vihkimistilaisuuteni oli hieman nolo, suntio joutui köyttämään minut alttarille pompittuani aikani saarnastuolia korkeammalle. Torbeal iskee yleensä suudellessa ja virastoissa.
9. Azarier - yliystävällinen ; tämän vittumaisen demonin takia en ole saanut palkkaa koko aikuisikäni aikana. Aina kun Azarier kuulee tai lukee ajatuksistani sanan työ, hän ottaa välittämästi vallan. Hänen käskystään lupaudun perkeleellisiin talkoisiin, toissa kesänä olin puimassa heinää eräällä maanviljelijällä. Ei muuten mutta kaadoin koko sadon ( n. 130 hehtaaria ) Fiskarsin saksilla ja ravistelin jyvät irti korsi korrelta ja luonnollisesti ilman palkkaa. Eihän sitä nyt mokomasta voi palkkaa ottaa on Azarierin mielipide. Elämäni varrella olen tehnyt moottoritietä alun kolmatta sataa kilometriä ihan lapiopelissä ja maalannut useita kymmeniä kirkkoja. Kirkkojen maalauksissa on ollut se harvinainen puoli että niissä kaksi demonia on riivannut yhtä aikaa ja tehnyt ikäänkuin yhteistyötä. Ensiksi Azarier on sopinut paskakeikan (siis talkoilla, eväitäkään ei tarvita) ja Torbeal on pompottanut minua ympäri kirkkoa joten telineitäkään ei ole tarvittu. Iltaisin todella mukava olo kun aataminomena on perseessä ja munuaiset suussa kuudentoista tunnin yhtäjaksoisen pomppimisen seurauksena.
10. Labbas - juopottelija ; ei mitään rajaa viinan käytöllä tämän demonin hallitessa mieltä. Pystyn juomaan aivan helvetillisiä määriä viinaa jotka yleensä ostan vielä pimeiltä markkinoilta velaksi ja taas ollaan kusessa. Paskojen litkujen takia suolistoni on huuhdeltu muistini mukaan 38 eri kertaa. Jos nesteessä on prosenttikin alkoholia niin ääntä kohti vaan, ei mitään väliä onko se oikeata viinaa, pakkasnestettä tai partavettä - kaikki käy. Viimeksi minut otettiin talteen kun olin juomassa eräällä kauppakeskuksen parkkipaikalla autojen pissapoikia tyhjäksi. Muistan sen selvästi, hetkeä aiemmin olin riuhtaissut yhdestä Corollasta säiliön irti ja niskat kenossa kittasin Ladylasolia (sitä punertavaa) kun virkavalta saapui.
11. Tarfas - muodonmuuttaja ; ehkäpä sieltä vittumaisimmasta päästä. Tämän demonin hallitessa pystyn ottamaan kenen tahansa ihmisen muodon ja esiintymään hänenä, aiheuttaen näin paljon vahinkoa puhumalla paskaa tämän onnettoman henkilön muodossa, jakamalla persettäni kaikille (jos kyseessä on mies sillä Tarfas on B - rapun porukkaa), tekemällä uhrin työpaikalla kaikenlaista hallaa sanomalla suoraan hänen työkavereilleen mitä itseasiassa olen mieltä heidän vitun hienoista aivoituksistaan ja olenpa kerran esiintynyt eräänä valtionpäämiehenäkin mistä saamme kiittää tätä nykyistä maamme tilaa, sori vaan mutta tuli siinä riivattuna ollessa tehtyä todella mottipäisiä päätöksiä ja polttoaineiden hinnat muuten nousevat lähiaikoina, kiitos Tarfaksen.

 

Jos ohitat keppihevosella niin takuuvarmasti hanuriin koskee
Hei 10. 2012
Ei ole mitään niin vittumaista, kuin juosta pitkin katuja karkuun ihmisiä ja virkavaltaa keppihevonen perseessä. En ens alkuun ajatellut jakaa tätä kirjaimellisesti koskettavaa kokemusta teidän kanssanne mutta toisaalta mitä väliä. Jep, koko tapahtumaketju sai alkunsa aamun liikenne ruuhkassa mikä oli yhtä takkuista kuin joka jumalan arkiaamu. Valoissa seistiin minuuttitolkulla ja sitten kun jonon kärjessä joku kätilön pudottama onnistui vielä sammuttamaan autonsa, niin sitten odoteltiin vielä toisetkin valojen vaihtumiset. Katselin siinä ihmisiä autoissaan ja jokaisella oli naama enemmän tai vähemmän vinossa, tosin ilmeet olivat silloinkin samat kun liikenne sujui hyvin. Mietin siinä että voisinpa jotenkin piristää ihmisiä - tehdä jotain repäisevää saadakseni heidät iloisemmalle tuulelle. Pikku esteitä on, en voi kovin paljon tehdä poikkeavaa julkisilla paikoilla tai joudun taas lepositeiden syleilyyn.
Sitten muistin auton perässä olevan keppihevosen ja inkkaripäähineen, ne olivat lahja erään tuttavan pojalle joka neljän vuoden iästään huolimatta oli hulluna hevosiin ja rakasti yli kaiken keppihevosia jota hänellä oli entuudestaan kolme kappaletta. Siitä paikasta nousin hytistä ja menin hakemaan sekä hevosen ja päähineen tarkoituksenani antaa pieni inkkarikevennys, varsinkin kun tässä seisottaisiin jokunen tovi risteyksessä sattuneen kolarin vuoksi. Koska aamu oli pakahduttavan kuuma ja kaikilla olivat ikkunat auki, päätin suorittaa loistavan esiintulon Ransun tavaratilasta; hakkasin vasaralla ja tunkilla auton kylkeä minkä käsistä lähti ja karjuin kurkku suorana intiaani laulua ouojoujoujou -oo-oo-joojoojoo - jooouuhuhuhuh ja potkaisin takaoven auki karauttaen keppihevosellani liikenteen sekaan. Ransun taakse pysähtyneessä autossa kuski painoi keskulukituksen refleksinomaisesti kiinni ja näyttävä esiintuloni tuotti tulosta; kuulin avoimesta ikkunasta turahduksen, imurikauppiaalta (ilmeisesti) rojahti savet punttiin. Sain tästä uutta puhtia ja ravasin hullun lailla jonon toiseen päähän karjahdellen niitä lännenelokuvista tuttuja, kimeitä intiaanihuutoja.
Reaktioita oli monenlaisia; osa autoilijoista lukitsi itsensä auton sisään kaivan samalla kännykän taskustaan, pari autoilijaa ryhtyi rukoilemaan vuolaasti ja erään tila - autossa matkaavan perheen kuopus tunki itsensä sivulasista mäelle vaikka lasi ei ollut kuin viisi senttiä auki (millä vitulla se sen teki?). Aika moni otti asian huumorilla niin kuin pitikin, kunnes kaksi rotevaa äijää jotka luulivat (tai tiesivät) ettei minulla ole kaikki taimet tarhassa, lähtivät hölkkäämään kohti. Lähdin juoksemaan ukkoja kohti huutaen samalla: “Pois tieltä kalpeanaamat tai jäätte ratsuni jalkoihin!” Kiihdytin vauhtia ja ukot alkoivat epäröimään hiljentäen omaa vauhtiaan mikä taas sai minut puristamaan viimeisetkin voimanrippeet vauhtini noustessa perkeleelliseksi ravaamiseksi. Saavuttuani noin kymmenen metrin päähän äijistä, karjaisin hapenpuutteesta huolimatta niin lujaa kuin lähti: “Helvetin köyhät - tupeet ojennukseen kun teidät keppihevosellain ohitan!” Juu, ohitinkin niin mutta kohdalla ollessani toinen näistä sankareista laittoi sandaalinsa jalkojeni eteen, jolloin alkoi liikesarja jota en pystynyt hallitsemaan. Suorastaan syöksyin eteenpäin, vartaloni kiertyessä 180 astetta eli selkä menosuuntaan päin. Keppihevonen irtosi otteestani ja kimpoili asfaltista miten sattui, syynä kepin päässä oleva kova, kuminen ja haitarin mallinen tyyny. Sulkapäähine valahti osittain kasvoilleni, näin kuitenkin melko hyvin läpättävien sulkien välistä. Niiden muutamien sekuntien aikana jonka ilmalentoni kesti, ennätin katsoa osuuko lanttuni lähestyvällä liikenteenjakajalla seisoviin opasteisiin. Ei osunut, mutta ennen osumistani asfalttiin parahdin tuskasta - en uskonut että meikäläisestä voi lähteä sellainen rääkäisy.
Tyypillistä tuuriani, keppihevonen oli pyörähtänyt ympäri ja millisekuntien ajan uljas hevoseni seisoi turpa vasten latua joten keppi painui perävaltimooni kumihaitareineen kaikkineen, muovisen varren taittuessa selkäpuolelleni lähes täydelliseksi puoliympyräksi. Myös humman pää pyörähti ympäri eli sen turpa osoitti samaan suuntaan kuin omani, näytti siis että keppihevonen ratsasti minulla eikä toisin päin. Paniikissa nousin pystyyn välittämättä saatanallisista tuskista värisilmäni alueella. Keppihumman kova turpa paukutti takaraivooni muovisen varren toimiessa jousena joka kerta toisensa jälkeen kohotti turvan uuteen iskuun. Pian pääni näyttikin täyteen ahdetulta perunasäkiltä kuhmujen noustessa kallon pintaan. Ihmisillä oli hauskaa - kuvia otettiin ja naurettiin. Äkkiä pois täältä, se ajatus takoi päässäni lähestyessäni Ransua. Samassa tajusin kuitenkin kolme asiaa; en pääsisi mihinkään koska liikenne seisoi edelleen kolarin vuoksi ja Ransu oli motissa autojen keskellä. Enkä olisi kyennyt ajamaankaan muovisen ruunan pitäessä talliaan perseessäni. Kolmanneksi, joku saatanan mulkku (varmasti housuunsa paskonut imurikauppias) oli soittanut poliisin joita näytti saapuvan paikalle parkin partiota. Suunta siis kohti puistoa ja äkkiä sittenkin.
Kiitolaukkani ei ollut yhtä näyttävää kuin vielä jokunen hetki sitten, mutta kivusta huolimatta vauhtia piisasi. Virkavalta käskytti ihmisä osallistumaan tähän ihmisjahtiin, kolarisuma ja autojen paljous kun ehkäisi heitä toimimasta täydellä teholla. No ei tarvitse suomalaista kahta kertaa yllyttää, välittömästi autojen ovet paukkuivat kuin kangaspuut ihmisten sännätessä perääni. Jahti jatkui pitkin puistoa elintilani käydessä yhä ahtaammaksi. Siinä juostessasi ja uljaan hevoseni antaessa luokattoman kovia pusuja kuulaani, jostain mielen syövereistä tupsahti pintaan Tapio Rautavaaran Juokse sinä humma - kappale jota ryhdyin rohisevalla äänellä hyräilemään. Onneksi havahduin tästä tilasta pian, löin kuitenkin varmuuden vuoksi itseäni pari kertaa naamaan sillä riitti kun muut pilkkasivat - tarviko sitä harrastaa omatoimista rienausta. Ihmisjahtiin osallistuvien autoilijoiden määrä pakotti minut linnoittaumaan isojen kivilohkareiden väliin joita puistoon oli raahattu ilmeisesti jonkinlaisiksi koristeiksi. Väkijoukko pysähtyi sillä katsantoni oli sen verran mielipuolinen etteivät he uskaltaneet tulla lähemmäksi. Hetken kuluttua virkavaltakin saapui paikalle ja aloitti vittuilun megafonin välityksellä; “Nouskaa ratsukkonne selästä ja tulkaa esiin kädet ylhäällä!” Voi perkele että teki mieli vaipua maan alle kansan räjähtäessä nauruun mutta huusin vastaukseksi että minun ja tämän saatanan petrokemiallisen tuotteen suhde oli niin intiimi ettei kyseinen käsky ollut toteutettavissa. “No ratsastakaa tännepäin” - konstat kailottivat taas kansa nauroi. “Vitut ratsastan!” - huusin ja aloin tähtäilemään mahdollista saumaa lähteä karkuun. Siinä samassa tunsin niin tutuksi tulleen etälamauttimen sykähdyttävän vaikutuksen ja vaivuin maahan.
Heräsin puheen sorinaan, tai paremminkin monotoniseen ääneen mikä kuulosti selostavan jotain. Raotin silmiäni ja hämmästyksekseni en ollutkaan lepositeissä vaan nelinkontin sairaalan punkassa. Raastava tunne ilmoitti ratsukkoni syövän vielä kauroja tallissaan eli keppihevoista eli oltu vedetty pakosarjasta ulos. Käänsin päätäni ja näin lukuisia nuoria aikuisia kerääntyneen sänkyni ympärille vanhemman ukkelin pajattaessa heille välillä suomea, välillä latinaa. Äijä huomasi heräämiseni ja jatkoi tarinaansa lääketieteen opiskelijoille; “Tässä meillä on keski - ikäinen valkoihoinen mies, jonka rectumiin on tunkeutunut nuorille suunnattu, ratsastuksen opetteluun tarkoitettu väline. Miten se sinne on joutunut ja vielä noin syvälle, on täysi arvoitus. On mahdollista että vieras itemi on vahingoittanut mennessään musculus cremaster:ia (kiveksenkohottajalihas, ei tartte googlettaa) ja muita tärkeitä elimiä. Jaahas, meillä onkin potilas hereillä joten voimme pyytää häntä provosoimaan niin näemme kuinka peristaltiikkaan kuuluva rengaslihaksisto työntää itemiä ulospäin.” Vannoin tappavani tuon papan heti kun koni olisi saatu kiskottua perseestäni mäjelle. “No niin, provosoikaa - olkaa hyvä” Mulkaisin proffaa ja sanoin etten tässä lähde ketään yllyttämään kokeilemaan tätä lajia, sen verran tuskallista on. “Ei kun ponnistakaa, samalla tapaa kuin ulostaessanne” Voi jumalauta, toisella on neljäkymmentä senttiä pvc - putkea perseessä ja yks pyytää vääntämään torttua. Ponnistin kakin voimin mutten saanut kuin konin hirnahtamaan melko löysänoloisesti, hajun ollessa kuitenkin varsin itämainen. Jotkut opiskelijoista yökkäilivät mutta vanha proffa käskytti heitä totuttelemaan hajuun, ei tämä sieltä pahimmasta päästä ollut. Samassa hän tarttui kaksin käsin ratsuuni ja kiskaisi sen ulos. Olen varma siitä että pers silmäni nikkasi kandeille samalla kun siitä lähti kova flop-ääni. Saatte aika lailla samanlaisen äänen kun tungette etusormen suuhunne toista poskea kohden, puristatte huulenne tiukasti yhteen ja väännätte sormenne ulos suusta. Juurikin sellainen ääni pääsi takavaltimostani mutta todella kovaa.
Makasin sairaalassa vielä jokusen tunnin tutkittavana ja pääsin sitten kotiin, nuoren naislääkärin kehoittaessa minua välttämään hevostelua. Lisäsin nartun tappolistalleni. Istuminen ei tule kuuloonkaan, tätäkin kirjoitan seisaaltaan. Joudun viettämään pari seuraavaa päivää pytyllä koska hanurista on täysin tunto mennyt joten en tiedä koska numero kakkonen on tulossa, se vaan tipahtelee omia aikojaan. Minkäänlaisia kevennyksiä en tule kanssaihmisilleni enää koskaan tarjoamaan, hakekoon huvituksensa muualta. Toimeliasta päivää teille, muistakaa katsoa mihin istutte.

 

Siis aivan turha blogi=miljoona tusinassa eli hallusinaatiot ja 3 - G verkko
Hei 9. 2012
Kyllä, hullulla vallitsi eilen normaalin ihmisen päivä, omituista kyllä. Päässä jyrisi normi tahtiin ja hallusinaatiot riivasivat sielua repivien äänten käskiessä mm. kiipeämään läheiseen Telen linkkimastoon. Piti sitten hypätä sieltä alas ja tehdä tutkimus että saanko erään eteläsuomalaisen eläintentäyttäjän osoitetiedot ennenkuin mätkähdän maahan. En ihan ehtinyt. Toinen juttu mikä teki todella kipeää tapahtui Abageddonin väittäessä että ovien aukominen on täysin turhaa ja juoksinkin sitten erään ostosparatiisin lasiovista läpi. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut avata koska en muutenkaan, enkä todellakaan näytä miltään komistukselta ja nyt on kolmekymmentäkaksi tikkiä lisää naamassa. Abageddon on muuten yksi demoni joka asustelee yhdentoista muun kanssa tuolla meikäläisen päässä, siitä nimi peppone12 kun niitä perkeleitä lymyää siellä täysi tusina jokaisen vuorollaan johtaessa orkesteria. Kerron niistä joskus paremmin mutta sanon että demoni nimeltä Harom on todella vittumainen kaveri, silloin kun se on ruorissa niin tulee leivottua itseensä turpaan oikein huolella, olen ollut jopa oikeudessa syytettynä itseni pahoinpitelystä - asia mikä ei oikein mennyt minun jakeluun. Bruce Willis kärsii varmaankin samoista ongelmista paitsi että sillä on kaksitoista apinaa. Mieluummin demonit kuin apinat.
Sitten niihin turhiin postauksiin; kävin ostamassa eilen puhelimen, merkin saatte selville kun tiedätte erään suurvallan johtajan lempinimen sukulaisuussuhdetta osoittavan nimen alkuosan ja lisäätte siihen sinun omistusoikeutta tarkoittavan sanan tuttavallisen muodon. Menipä vitun vaikeeksi mutta niin oli takoituskin. Joka tapauksessa ihan perus 3-G puhelin, raksalla kun ei paljon kosketusnäytöllä tee. Myyjä yritti väittää toista ja lupasin todistaa sen hänelle, joten menimme heidän taukohuoneeseen ja sain tehtäväkseni koota kaapiston ja asentaa sen paikoilleen. Paikalle tuli muitakin myyjiä (lue: livekaloja) seuraamaan tätä todistustestiä. Puolentoista tunnin päästä homma oli valmis ja tarkastettiin mitä luurin kanssa oli tapahtunut. Olihan siellä kakenlaista, mm. olin pistänyt myyjän ja ja hänen eukkonsa suhteen poikki törkeillä tekstiviesteillä, muisti oli täynnä reaaliaikaista gps-paikannustietoa, olin tilannut mersun saksasta, kuusitoista puhelua oli auki, viisitoista jonossa yhden onnettoman huutaessa haloota. Tässä vain listan alkupäätä. Lisäksi puhelin oli vääntynyt niin pahoin ettei siinä toiminut enää mikään. Myyjä kyllä väitti että se johtui hullun hiestä jota luuri oli imaissut kohtalaisesti sisäänsä, näyttö muistutti tunnelmallista saunan ikkunaa. Kuitenkin tämä livekala myönsi tappionsa ja myi minulle ip - luokitukseltaan korkean puhelimen, sen päälle voi vaikka kusta ja se kestää helvettillisiä laakeja. Tekniikka on mennyt silläkin saralla eteenpäin, vanha puhelimeni oli nokian vastaava malli joka nyt jäi varapuhelimeksi. Niitäkin alkaa olla kohta siihen malliin että kun ostan kaksitoista prepaid-liittymää lisää, tungen ne vara luureihin ja sijoittelen puhelimet ympäri kylää. Sitten pyydän eukon soittamaan minulle niin voin käydä puhelinneuvottelua itseni kanssa. (edellyttää tietysti ettei muija pistä linjaa poikki). Hyvä konsti muuten kunnon kohottamisen kannalta.
No niin, palatakseni tuohon uuteen puhelimeen ja tekstiviestien lähettimiseen niin aika erikoista on. Teksti oli niin pientä pränttiä ettei minun monissa turpajuhlissa soikeiksi pieksetyt silmäni saaneet mitään tolkkua joten otin käyttöön isot fontit mutta mitä vittua - kirjaimesta ei näkynyt kuin pieni osa näytöllä. Soitin tuotetukeen ja he kehottivat laittamaan puhelimen alle 4 x 4:n metrin valkoisen pahvin niin jo pelittää virtuaalinäytön avulla. No sunnuntaina oli aika hankala saada moisia pahveja mutta onnistuin viimein hankkimaan niitä. Toimin annettujen ohjeiden mukaisesti ja näppäilin ensimmäisen kirjaimen ja kas, se heijastui luurin alla olevalle pahville. Nyt oli aivan saatanalliset fontit, ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen sateliitti niin uteliaat näkevät sen välityksellä että mitä vittua se kahjo siellä nyt runoilee. Tosin testiviestiinkin meni jo 48 pahvia peräkkäin eli tekstiviestille tuli pituutta 192 metriä, meinasi loppua meidän kämpän ohi menevä tienpätkä kesken. Ihan sillä vaan että multa on turha odotella tekstareita. Tällä hetkellä minä ja puhelin ollaan riitaväleissä, siinä on joku saatanan Älykäs koti - mode päällä eikä se vitun himmeli anna mun tehdä mitään asetuksia. Palikat omassa päässä ei riitä vaikkakin demoneilta tulee hyviä ehdotuksia aina nuotioon heittämisestä puhelimen syömiseen asti. Rohkenin epäillä jälkimmäistä niin Cherbas (lääketieteeseen erikoistunut demoni) sanoi että kyllä se kapula mun perseestä ulos mahtuu.
Loppuilta ja - yö menikin sitten Ransua rasvaillessa ja huoltaessa, siinä on kenties ainoana maailmassa lähes yksinomaan kurkkupurkkien pelleistä tehty pakosarja. Soundit on sen mukaisia mikä on hyvä asia sillä väki väistyy ajoissa kun tulivaunut ovat liikkeellä. Ihmiset vilkuttavat tien varren taloista (useimmiten käsi nyrkissä) ja saattaapa joskus luoti tai kaksi löytää tiensä ohjaamoon kun fanit oikein riehaantuvat. Joo, se on taas lähdettävä töihin. Muuten, toivon että sallitte tuon töihin - termin käytön, minusta on niin ikävä sanoa että taas on lähdettävä saamaan sähköshokkihoitoa sillä se kuulostaa ankealta ja on sitäpaitsi hankala kirjoittaa. Lopuksi toivotan teille oikein hyvää ja antoisaa päivää. Heitän kans vaan pakkopaidan päälle ja lähden liikenteeseen.

 

Hiusongelmia? Tämän hankinnan jälkeen ei enää ikinä
Hei 8. 2012
Tässä kokonaisuudessa on kaikki mitä hiusmuotoiluun tarvitaan ja enemmänkin. Vietin koko yön tutustuen sen ominaisuuksiiin enkä ole päässyt ohjekirjaa puolta väliä pidemmälle. Mahtava laitekokonaisuus huolto,- komento,- lataus- ja ohjeyksiköineen. Myöskin mahtava virrankulutus, jouduin uusimaan mittaritaulun ja suurimman osan kylpyhuoneen sähköjohdoista sekä palkkaamaan ulkomaalaistaustaisen maahanmuuttajan rasvaamaan sähkömittaria vaikka se on tätä nykyä täysin digitaalinen.
Vanha koneeni palveli minua uskollisesti viisitoista vuotta kunnes se vihdoin väsyi kyntämään kaljuani. Tai ei kaljusta voida puhua, kunpahan ajelen ilman mitään rajoittimia niin jättäähän se millin sängen. Vietin siis seremonialliset hautajaiset vanhan koneen muistoksi kahvi- ja kakkutarjoiluineen, sain lukuisia surijoita tulemaan paikalle - lakitermistöä käyttääkseni - esittämällä laittomia uhkauksia. Normaali käytännön mukaan pienellä pöydällä olkkarissa oli valokuva leikkurista ja sen molemmin puolin paloivat kynttilät. Vanha lehtiteline oli vieressä adresseja varten joita kertyikin mukavasti, noin 150 kappaletta. Virsiä laulettiin ja puheita pidettiin. Paikalla oli myös todellisia surijoita eli henkilöitä, joiden kuontaloita oli edesmenneellä aparaatilla ajeltu. He itkivät vuolaasti ja söivät huomattavia määriä rauhoittavia lääkkeitä, osa laillisesti ja osa laittomasti hankittuja. Jälkimäisellä hankintatavalla pillerinsä hommanneet vieraat oli kuitenkin poistettava surutalosta väkivalloin heidän käytöksensä muuttuessa aivan tolkuttomaksi. Ei kukaan pidä siitä että hautajaisissa mennään letkajenkkaa ja syödään kaikki viherkasvit ravinnetikkuineen päivineen.
Seuraavana päivänä lähdin kaupunkiin ostamaan uutta leikkuria päässäni vakaa päätös, että nyt ostetaan vähintäänkin yhtä laadukas kuin mitä vanha oli. Käsitän sen että tekniikka on mennyt eteenpäin ja laitteet ovat näin ollen halventuneet mutta olen varsinkin työkoneiden osalta huomannut että hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä vielä tänäkin päivänä. Kiertelin kauppoja tuskaantumiseen asti, ei ole helppoa veivata vanhaa Ransua kesähelteellä kaupungin liikennevirassa ohjaustehostimen toimiessa vajaalla ja lämppärin puhaltaessa helvetin kuumaa ilmaa. Kylmää ei saa tulemaan vaikka rukoilisi. Aikani kierreltyäni päädyin elektroniikka - ja sähkölaitetaivaaseen, saatanan isoon liikkeeseen missä oli kaikki mitä ihminen tarvitsee tältä alalta. Käsittämättömän pitkät  ja korkeat hyllyrivistöt kiiltäviä ja kaikenkokoisia laitteita. Eksyin heti kaupassa, joten leiriydyin lähelle plasmatelkkareita ja aloin syödä eväitäni. Hetken päästä tulikin myyjä sanomaan ettei tänne mitään telttoja saa pystyttää ja sammuta toi nuotio vähän helvetin äkkiä. Näytin setelinippuani ja kerroin tulleeni ostamaan heiltä parasta mitä hiusmuotoiluun tulee ja myyjä rauhoittui välittömästi. Hän auttoi purkamaan leirini ja lähdimme kohti kaupan länsisiipeä (tarkistin asian kompassista).
Voi vehviläinen, tuhannet pienet orgasmit vilistivät pitkin selkääni tuijottaessani lumoutuneena sitä leikkureiden rivistöä, oli se mahtava näky. Huomasin jonkin asteista rasismia sijoittelussa sillä keskihyllyille, silmien korkeudelle oli aseteltu kaikkien kalleimmat ja hienoimmat laitteet kun taas puolalaiset ja romanialaiset (joista osa oli polttomoottori käyttöisiä) sijaitsivat lattiatasossa. Kiinalaiset ylähyllyillä keräsivät kaiken pölyn estäen näin keskihyllyjen majesteettisia laitteita likaantumasta. Myyjä kertoi heidän huomanneen että Fukushiman ydinvoimalan onnettomuuden jälkeen kiinalaiset leikkurit imivät kaiken pölyn itseensä, varmaan osaksi säteilyn syytä. Hänkin oli tehnyt testin poikamiesboksissaan jota ei oltu siivottu viimeksi kuin puoli vuotta sitten, syynä treffit joiden päätteksi myyjä oli luullut saavansa pillua. Toisin kuitenkin kävi, sillä treffiseuralaisen aviomies oli pölähtänyt pelipaikalle ja leiponut kodinkonemyyjän teholle. Joka tapauksessa hän oli sitonut kiinalaisvalmisteisen hiustenleikkuukoneen pitkän narun päähän ja pyörittänyt sitä keskellä asuntoa, jolloin kaikki pöly ja paska oli taianomaisesti tarttunut leikkuriin ja asunnon näyttäessä leikkaussalilta. Perkeleen hyvä idea ja päätin kokeilla joskus idean toimivuutta omassa residensissäni.
Lumouduin täysin keskihyllyjen mustista, kiiltävistä ja tyylikkäistä leikkureista. Jokaisessa oli mukana jokin lisälaite, yleisimmin laturi ja joihinkin sai vielä puhditusyksikönkin laturin lisäksi. Olin niin transsissa että myyjän oli haettava viereiseltä riviltä - jossa myytiin kodin puhdistukseen tarkoitettuja laitteita - imurin putki ja lyötävä se mutkalle kallooni ennenkuin havahduin kuuntelemaan mitä hänellä oli asiaa. Hän tuli aivan viereeni ja supatti korvaani että heillä oli uusi, kokeiluasteella oleva malli jos herraa kiinnostaisi. Tottakai kiinnosti. Painelimme pois asiakkaille tarkoitetusta tilasta ja päädyimme pieneen VIP- huoneeseen jonka pöydälle oli aseteltu tämä kuningasten kuningas, kaikkien hiusleikkureiden äiti ja karvanpoiston keisari. Paskat turahti heti housuun, en kyennyt hillitsemään itseäni. Kiersin pöytää kuin hullu, siis lajityypilleni ominaiseen tapaan. Laitekokonaisuudessa oli kaikki;huolto,-komento,- lataus- ja ohjeyksiköt, internet -liittymä rajoittamattomalla tiedonsiirtonopeudella, Wi -fi ja bluetooth toiminnot, laitevalmistajan reaaliaikainen tuki, asetusten tallenus, maailman johtavien hiusstylistien osoitetiedot ja fb- sekä twitter - osoitteet, värjäysopas, amerikkalaisen peilinvalmistajan sivustolle johtava ja jatkuvasti päivittyvä linkki sekä paljon muuta.
Vapisevalla äänellä sanoin myyjälle ostavani sen, raha ei ole este. Maireasti hymyillen myyjä täytti vaadittavat lanketit ja takuupaperit, veloitti koneesta 6.700,- euroa ja soitti pari kesäduunaria kantamaan laitekokonaisuuden Ransuun. Kokonaisuus painoi melko paljon, Ransun jouset painuivat pohjaan renkaiden ottaessa miltei kiinni lokareihin. Kiitin myyjää ja kesäduunareita avusta, otin suunnaksi viereisen huonekaluliikkeen josta ostin neljäkymmentäkaksi superlon - patjaa laitteiston suojaamiseksi kolhuilta ajon aikana. Ennen kuin lähdin ajelemaan kotiin päin, kiinitin auton perään lapun jossa luki:” Perään jos ajat niin tapan sinut ja sukusi sikoja myöten, nyt on sen verran arvokas lasti kyydissä”. Kukaan ei uskaltanut tulla lähellekään. Purettuani kuorman ja poltettuani patjat parkkipaikalla ryhdyin asentamaan laitekokonaisuutta. Sain sen juuri ympättyä kylppäriin ja tehtyäni alussa mainitsemani sähkö - ja muut työt kokonaisuus oli valmis. Itse leikkurin laitoin latautumaan vaikka myyjä kertoikin niissä olevan esittelyn takia olevan valmiiksi ladattuna jonkin verran virtaa.
Otin siitä vallan saatansti kuvia ja ajattelin klikkailla itseni heti facebookiin päästäkseni retostelemaan ja lataamaan kuvat sinne. Kirjauduttani sisään huomasin jonkun lähettäneen kaveripyynnön ja hämmästyin; nimen tilalla oli kirjain - ja numerosarja. Klikkasin katsoakseni ja uskokaa tai älkää, se oli hiustenleikkurini! Ei perkele, se oli ottanut yhteyttä läppäriini joko Wi-fi:n tai bluetooth:in avulla ja selvittänyt tietoni. No saatana, harvalla sitä on fb-kaverina elektroninen laite joten hyväksyin kaveripyynnön mitä olen katunut syvästi. Tämä saatanan kone, joka on muuten lempinimeltään Sensi (tulee koneen koko tuotenimen alkuosasta eli Sensitive and moisturising /massage ultimate care hair style complish holy shit) alkoi rienaamaan välittömästi minua. Päivityksissään se kertoi joutuneensa jonkun perseaukisen kylppäriin, ainakin mitä tulee varustetasoon ja pintamateriaaleihin. Lisäksi laite oli ottanut kuvia Ransun sisätiloista ja pelkäsi joutuneensa venäläiseen bussiin. Blokkasin välittömästi Sensin pois kavereistani, jo oli saatanan mulkun luonteen omaava leikkuri.
Muutenkin on ollut hieman vaikeuksia, joskus ei pään ajelemisesta tahdo tulla mitään kun leikkuri joko keskustelee jonkun oheisyksikön kanssa, yleensä latausyksikön  - niillä tuntuu jotenkin olevan lämpimät välit. Toisinaan se on taas netissä hakemassa päivityksiä tai sitten muuten vaan twiittailemassa. Mutta silloin kun vietämme laatuaikaa keskenään niin hiustenleikkuu on taivaallinen nautinto; hellästi terät tasoittavat ja lyhentävät hiukseni, terien yhteydessä oleva hierontanystyrä pyörittelee päänahkaani ja voin seurata komentoyksikön pienestä ruudusta maailman tapahtumia tai katsella blueray - elokuvia. Huoltoyksikkö kyselee terveydentilastani ja antaa hyviä vinkkejä sekä reseptejä puhdistusyksikön tehdessä manikyyriä. Täytyy sanoa että aivan helvetin hyvä hankinta, ainoina haittapuolina voisin mainita että tuo sähkätaulun rasvari a) kiroilee vallan perkeleesti ja b) syö minut perikatoon. No ei kaikki voi olla liian täydellistä. Ilokseni voin ilmoittaa että mikäli teillä rakkaat lukijat on ongelmia hiustenne kanssa, niin tervetuloa kylppäriini, siellä viihtyy helpostiki koko päivän hiusmuotoilun ja oheistoiminnan parissa. Ruokakin tulee talon puolesta.

 

Tulkoon rauha - satiaisia ja kylmäteknologiaa sotatantereille
Hei 7. 2012
Ei siinä paljon rynnäkkökivääriä hiplata satiaisten - noiden pienten vesseleiden - jyrsiessä sukukalleuksia ja puhumattakaan siitä että ilman lämpötila on -45 astetta. Minulla on ollut kunnia olla mukana erään maamme johtavan kylmäteknologian laboratorion sekä eri sotilashallinnon instanssien kanssa kehittämässä lopullista ratkaisua sotien lopettamiseksi. Juu, onhan niitä ollut kaikenlaisia projekteja sodankäyntiin liittyen, mutta ne ovat menneet enemmän tai vähemmän kiville. Siksipä minulla ja koko (minua huomattavasti paljon viisaammalla) kehittelytiimillä onkin luja usko tähän toteutetun projektin loppu tulokseen.
Ratkaisu sinällään on varsin simppeli ja ennenkaikkea ympäristölleen vaaraton sikäli, ettei kehitetyn rauhan aseen vaikutukset ole lopullisia. Ei siis tarvitse odottaa jossain betonibunkkerissa neljää tuhatta vuotta laskeuman häipymistä eikä sortua siinä odotellessa kannibalismiin tarjouksesta ostettujen eväiden loppuessa. Homma on kehitetty erityisesti eteläisen pallonpuoliskon sotatantereita varten, siellä kun sitä kuulaa lentää alvariinsa tämän pohjoisen pallonpuoliskon ollessa huomattavasti rauhallisempi. Syykin on selvä ja sitä on hyödynnetty myös aseen kehittelyssä. Asejärjestelmän nimi on SaMuJAViPa mikä tulee sanoista Satiaisia Munille JA Vitulliset Pakkaset.
SaMuJAViPa (myöhemmin pelkkä Samu) on toimintaperiaatteeltaan aivan helvetin yksinkertainen; lentokoneesta pudotetaan jokusia tarjoustemospulloja - sellaisia jotka normikäytössä menevät paskaksi jos aivastaa sellainen kädessä - niiden sisällön ollessa vaikuttaessa kahdella eri tavalla. Ensiksi, termarin sisältämät kemikaalit (harmittomia, voi hengittää vapaasti) aiheuttavat lämpötilan laskun tuonne -45 asteen tienoille ja toisekseen termospullon rikkoutuessa ilmaan vapautuu taivaan pimentävä määrä satiaisia. Pakkasluokitusta on myös saatavana JoonViElAOp - versiona joka tulee sanoista Johan On Vittu Ellette Ala Oppiin. Tässä versiossa (jota käytetään viimeisenä keinona) lentokoneesta pudotetaan vanhoja kuplavolkkareita. Nämä kansanvaunut sisältävät samaista kaasua mutta lämpötila putoaa heti tuonne -60 asteen kylmemmälle puolelle ja kaasun lisäksi jokaisesta kuplasta vapautuu kahdeksan todella vittumaista ja ahnetta voutia eli ulosottomiestä. Nämä perkeleet kun pystyvät toimimaan moitteettomasti em. lämpötilassa, samoin kuin suomalaiset satiaisetkin -40 asteen pakkasella. Jokaisen ammuksen vaikutusalue on useita kymmeniä neliökilometrejä millä on saatu kustannukset pysymään aisoissa. Tai alkuvaiheessa meinasi polvet notkahtaa kun ammuksen raaka - aineena käytetyt voudit päättivät yhdessä verohallinnon kanssa pitää verotarkastuksen.
Tehdyissä testiammunnoissa vai pitäiskö sanoa pommituksissa tulokset ylittivät kaikki odotukset. Samut pudotettiin aavikolle erääseen jatkuvista taisteluistaan tunnettuun kohteeseen ja sotatoimet lakkasivat välittömästi. Siinä sandaalit läpisivät pyyhepäiden etsiessä edes jonkinlaista karahkaa nuotion raaka -aineeksi, nakit kun kilahtivat heti jäähän mikä aiheutti rynnäkkökiväärin tippumisen maahan. Satelliittikuvissanäkyy myös useita taistelijoita jääneen pystyasentoon liikkumattomina, syy kusikaaren jäätyminen hiekkaan. Oli siellä myös pari onnetonta vääntämässä torttua taatelipuun juurella joten he jäivät kiinni hanuristaan aavikon pintaan avunhuutojen kaikuessa pakkasen sinertämiltä huulilta. Typerät tekivät myös sen virheen että juoksivat itsensä heti hikeen, no siinä pyyhe jäätyi päähän kiinni ja viimeksi vuonna yks tai kaks pesty pellavakauhtana jäykistyi liikkumattomaksi koteloksi. Näin saatiin eliminoitui lisää taistelijoita. Jäisillä sormilla ei notskin sytyttäminen onnistunutkaan kovin helposti mutta nuo saunaporukan näköiset heebot keksivät tyhjentään rynkyn ammuksista ruudit joilla iloisesti roihuavat karahkat ja kamelinpaskat saatiin syttymään. Vahinkojakin toki sattui, sillä tunnusomaiset, ruokkoamattomat parrat pulisonkeineen roihahtivat ilmiliekkeihein hallitsemattoman ruudin käytön seurauksena. Alueelle pudotettiin koemielessä useita metallitolppia ja vanha kikka puri jälleen. Alustavan laskennan mukaan noin 1600 taistelijaa jäi kielestään kiinni tolppaan erään valopään luonnollisesti kokeiltua että miltähän tuo tuntuu - muiden seuratessa esimerkkiä.
Noin kaksi tuntia myöhemmin aavikon valaisi tuhannet erikokoiset nuotiot, aina ns. kynsitulista aivan vitullisiin kokkoihin. Liskoja ja muita ökkömönkiäisiä grillattiin ja kaikilla oli mukavaa, sotimisesta ei tietoakaan. Hupia kesti kuitenkin vain hetken, sillä nyt satiaiset olivat saaneet raivattua tiensä kaiken maailman froteepyyhkeiden ja juutikangassäkeistä tehtyjen asusteiden läpi ja aloittivat iskunsa. Kohmeiset soturit koittivat tönköin sormin riisua kauhtanoitaan päästäkseen raapimaan oikein urakalla mutta kylmä ilmanala torppasi nekin haaveet. Tuhannet ja taas tuhannet satiaiset humaltuivat  liian lähellä nuotioita istuneiden pallihiestä ja ryhtyivät rienaamaan taistelijoita kunnolla. Ensin ihmettelimme miksi taistelijat pyörivät selällään aavikon jäisellä hiekalla pysähtyen aina välillä kunnes asia selvisi. Satiaiset - suomalaisia kun olivat - pelasivat juovuspäissään pullonpyöritystä pyyhepään kirkuessa tuskasta. Arviolta divisioonan verran sotureita rahnutti itseään kaktuksiin, mikä oli aivan helvetin typerä virhe. Nyt palleja koristeli satiaisten lisäksi myös useita kymmeniä kaktuksen piikkejä lisäten tuskaa. Vittumaisin tilanne oli niillä, jotka olivat jäätyneet kielestään kiinni rautatolppiin. He kiersivät ympyrään kielen venyessä uskomattomiin mittoihin. Jotkut onnistuivat kaatamaan käsilleen sitä saatanan pahan makuista teetä saadakseen veren kiertämään. No eihän se toiminut ja pian he olivatkin myös käsistään kiinni tolpissa. Perkeleen väinöt.
Kaiken kaikkiaan onnistunut kokeilu, yhden keskityksen vaikuttaessa kolmesta päivästä viikkoon, riippuen tuulista. Huomattavaa on myös se, että pakkaskemikaali on niin tehokasta ettei lämpötila nouse päivälläkään kuin 0,8 astetta joten helvetti kestää 24 h. Useat suurvallat ovat saaneet vihiä ja tehneet sellaisia tarjouksia että summissa esiintyvistä nollista voisi virkata king size - kokoluokkaa olevan päiväpeiton. Ei, tämä keksintö on ja pysyy suomalaisilla sillä muuten lähtee tilanne lopullisesti lapasesta maailmalla. Haastava projekti, ei paljon tullut nukuttua (satiaiset) ja sormet ja varpaat ovat mustia (paleltumat) sillä ainahan sitä ainetta tuppaa karkaamaan kun sen kanssa läträä. Sain kiitokseksi muutamia hiuslakkapurkin kokoluokkaa olevia aerosolipakkauksia mukaani, joten kannattaa harkita kaksi kertaa ennekuin tulee aukoon meikäläiselle turpaansa. Ainahan kehitystyö jatkuu ja vireillä onkin vielä vittumaisempi versio joka on suunniteltu tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle mutta kerron siitä sitten myöhemmin. Tähän loppuun kuuluisat sanat: “Make love- not war. Oikein hyvää päivää kaikille ja anteeksi jos loukkasin niitä joilla on satiaisia. Älkää välittäkö, on niitä ollut meikäläiselläkin, litratolkulla Densintaa ja sen jälkeen teipatkaa kätenne korviin, kyllä se siitä. Oikein hyvvä päivänjatkoa teille kaikille!

 

Kiiltävän musta yllätys suoraan Jenkeistä
Hei 6. 2012
Se on täydellinen, se on upea - olen hyväillyt sitä eilisestä lähtien enkä voi olla ajattelematta sitä jatkuvasti. Väriltään se on eebenpuun musta ja sen pinta on täysin virheetön. Ei pienintäkään virhettä pinnassa ja kaikki yksityiskohdat viimeisen päälle - en ole koskaan nähnyt noin tarkkaa työn jälkeä missään. Toisaalta se kyllä maksoikin 3.400,- dollaria eli se nielaisi kaikki säästöni totaalisesti. Taalahan on koko lailla yks yhteen euron kanssa, vain muutaman kymmenyksen heitto kertoimessa. Ainoa asia mikä vituttaa on se kun en pääse käyttämään sitä vielä ja se on aika isokokoinen joten sen varastoinnin kanssa tulee ongelmia. Ostostani kun ei mihinkään kosteaan ulkovarastoon laiteta homehtumaan vaan se ansaitsee arvoisensa tilan, eikä vähiten siksi että maksoi aivan luokattoman paljon varallisuuteeni nähden.
Toisaalta olen onnellinen että se on nyt hommattu, enää ei ole kuin toinen tämän hankinnan käyttöön liittyvä tuote ostettava. Sinänsä hauska juttu, vielä tässä muutama kuukausi takaperin puhuttiin kaverin kanssa näihin liittyvistä asioista  ja vannotin etten koskaan tule hankkimaan mokomia, vaan sen saa tehdä joku muu. Näin se elämä muuttuu. Nyt on kuitenkin pakko kehua sitä, suorastaan brassailla koska käytön alettua en varmaankaan paljon enää pidä yhteyksiä kehenkään, on se sen verran hankalaa. Toki jos tilaisuus tulee (jota toivon) nin sitten tottakai. Siinä yhdistyy pehmeys ja kovuus niin linjakkaasti että rajapintaa on äkkiseltään vaikea erottaa, paitsi tietysti väristä. Musta taittuu syvään purppuraan sen olematta kuitenkaan liian räikeä. Siinä on niin paljon kaikkia mainitsemisen arvoisia yksityiskohtia että voisin helpostikin tempaista kolmen - neljän tuhannen sanan superlatiiviluettelon mutta kukapa sellaista viitsisi lukea.
Ongelmiakin on ollut, ostokseni on aiheuttanut melkoista kitkaa parisuhteessamme sillä tuo jumalainen hankinta on keskellä olohuonettamme. Lisäksi vaimoani häiritsee jatkuva kiintymyksen osoitukseni tuota tummaa kaunotarta kohtaan. En kertakaikkiaan voi pitää näppejäni erossa siitä. Jopa koiramme osoittaa hiljaista hyväksyntää hankintaani kohtaan jättäen sen rauhaan ja se on paljon se. Tämä musta yllätys tuli minulle riehuessani tuolla netin lukemattomilla saiteilla, oikeastaan tämä on kaverini vika sillä hän kertoi minulle saitista jonka kautta saa aivan helvetin halpaa kahvia. Asiassa oli kuitenkin pari muuttujaa niin kuin sanotaan, nimittäin melko surkea englanninkielen taitoni ja varhaisiän dementia. Tämä nettisaitin osoite kun tuli kännykän välityksellä enkä kirjoittanut sitä heti ylös vaan luotin tähän hataraan muistiini niin päin persettähän se meni. Päädyin lukuisten klikkausten jälkeen sivustolle jossa joka toinen sana oli coffee mutta kuvat aivan perkeleen huonoja, en kylläkään pitänyt tätä silloin huonona asiana mutta jos kuvat olisivat olleet selkeämpiä, olisi tämä tumma kaunotar jäänyt ostamatta.
Mainittavan arvoinen seikka nettikäyttäymisessäni on myös se, että yleensä luen vain otsikon ja klikkailen hakasia joka paikkaan, viimeisenä I accept - kohtaan ja sitten heti perään enteriä. Useamman kuin kerran olen ollut kusessa tämän takia, omistan mm. 4000 kpl pingviinien pienoismallia, yhden amerikkalaismallisen lypsykoneen, 23000 kpl kaktuksen siemeniä, 30 kpl mustia sateenvarjoja jossa on painettuna iso perseen kuva (eihän sellaista kehtaa käyttää), 12 kpl rintapumppuja ja noin 320 metriä erilaisia kiilahihnoja. Kaikki tämä roju makaa yhden kaverini hallissa ja vähän väliä hän soittelee minulle milloin uhaten tappaa minut jos en tyhjennä hallia romuistani ja joskus hän kertoo polttavansa koko hoidon. Riippuu kulloisenkin soittokerran humalatilasta.
Vaan palataanpa asiaan, päädyin siis coffee -sivustolle ja siellä aikani tutkittuani päädyin ostamaan EP - merkkistä kahvia. Tuolloin luulin ostokseni hintaa - siis tuota 3.400,- kahvipakettien määräksi ja ostokseni pituusmittaa (80″ = 200 cm) hinnaksi. Tässä näette siis loistavan englanninkielen taitoni mutta olin aivan liekeissä että nyt saan vajaan neljätuhatta pakettia kahvia kahdeksalla kympillä! Voi tätä onnea! Äkkiä vaadittavat klikkailut ja osoitekenttien täyttäminen ja lopuksi tuo I accept - rituaali. Ostos saapui eilen postiin, oli tullut lentorahtina Jenkeistä ja sitten useiden välikäsien (jotka muuten maksoi aivan saatanasti) postiin. Hain sen kesken työpäivän, siinä oli aika homma kun Ransu oli muutenkin täynnä tavaraa. Voi perkele kuinka ihminen voi olla tyhmä.
Arvauksenne tai päättelynne on osunut oikeaan. Minulla on nyt vallan vitun hieno ruumisarkku joka rojottaa keskellä olkkaria kuin tuomiopäivän monoliitti. Ai perkele sentään, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa eli ei kumpaakaan vaan kahlita itsensä johonkin koivuun helvetti sentään. Ensinnäkin en päätynyt mihinkään coffee - sivustolle vaan coffin - sivustolle ja tuo coffin:han tarkoittaa arkkua niin kuin me (ja nyt minäkin) tiedämme. Olisi se nyt jumalauta pitänyt arvat ettei EP - kahvia ( on muuten Eternal Peace eli ikuinen rauha) ole olemassakaan. Olihan siellä muitakin, Heavenly Silence, White Dream ja monia muita. Kaiken lisäksi vitutti tulla kotiopäin arkku Transitin perästä ulkona, on siinä varmasti porukka ajatellut että siinäpä vasta vakavarainen hautaustoimisto on kun tuollaisella vainajaa viedään. Ei perkele sentään. Taidan sen tässä vitutuksessani laittaa Transitin katolle suksiboksiksi, on siinä it - jupeilla ihmettelemistä. Arkun mukana muuten tuli polttohautaushinnasto ja aivan helvetin paksu arkkukatalogi jos jotain kiinnostaa. En tiedä, hullu mikä hullu mutta arkkua rikkaampi ja yksi asia on ainakin varma. Menen kansalaisopistoon tai johonkin iltakouluun lukemaan englantia, se on vitun varma asia. Käy tämä mokan ostaminen kalliiksi. Laskin tossa eilen kun katselin kaupan tarjousta, niin olisin tuon perkeleen kirstun hinnalla saanut 12206 pakettia sufeeta paikallisesta. Joo - o, tälläistä eilen joten saas nähdä mitä postissa tulee… mutta kaikesta huolimatta antoisaa päivää teille!

 

WHY?! WHY ME!?
Hei 5. 2012
Jossain päin maailmaa on joku tällä hetkellä hyvin onnellinen sillä karman - tuon kosmisen voiman - tehtävähän on pitää asiat balanssissa. Kun vaan ihmiset tietäisitte ettei tuo blogini kuvaus ole tuulesta temmattu mitä tulee asioiden kyntämisen suhteen. Nyt on kuokka niin syvällä suossa etten vielä tätä kirjoitettaessa ole saanut sitä kiskottua ylös. No eipä mitään, kävin eilen pitkästä aikaa hierojalla eli aloitin jatkumon joka kestää ainakin kymmenen käyntiä koska yhdestä kerrastahan ei paljon parta pauku. Neurologit kun eivät ole saaneet mitään tolkkua noihin päänsärkyihin niin päättelin ettei päässä veri kierrä ja hakeuduin ammattiauttajan pakeille.
Tuon verenkierron pysähtymisen kallossani todistaa muuten sekin asia ettei hyttyset ole vielä kertaakaan pistäneet niskasta ylöspäin. Toden puhuakseni luulin pitkän aikaa kuulevani ääniä mutta hyttysethän ne siellä kiroilivat korvani juuressa että jo on kuiva jätkä, ei suonen suonta käsissä eikä täällä ole mitään - taitaa olla joku ulkomainos. Tämä selostus fyysisten toimintojeni vajavuudesta siksi kun hieroja tuli huomauttaneeksi että illalla saattaa ilmetä pääkipuja kun veri lähtee liikkeelle. Lähtihän se, tosin pitkään seisoneena eikä mitenkään tasaisesti, vaan klöntteinä joten puheenikin muistutti jumiin jäänyttä CD:tä. Yritin kiroilla mutta tuloksena oli pelkkä sasasasasasasasasa eli eipä siinä paljon manattu eikä rakkauden tunnustuksia tullut luriteltua.
Käsittämättömän hyvä tuurini jatkui, matkalla kotiin helvetin portit aukesivat - tai niin ensin aluksi luulin - ja meteli noiden rakkaiden tulivaunujeni kabiinissa olisi kelvannut minkä tahansa toisesta maailmansodasta kertovan elokuvan äänitehosteeksi. Syy tähän infernaaliseen soundiin tuli kuitenkin pakoputken ryttääntyessä hieman hernekeittopurkkia pidemmäksi haitariksi auton perään. Pakoputki meni poikki etupäästä ja katkeamiskohdasta oli sen verran matkaa seuraavaan kannakkeeseen, että pakarin etupää otti kiinni asfalttiin. Tietysti auto jatkoi matkaa ja pakari pysähtyi repien kaikki kannakkeet auton pohjasta, pysähtyen lopulta kiljuvaksi ja kipinöiväksi tippaleiväksi takapuskurin tienoille. Katselin tuhoa nyyhkyttävänä rauniokasana ja huusin leffoista tutun lauseen kohti korkeuksia; “WHY?! WHY ME?!
Siivosin rojut pois tieltä ja ajelin himaan sellainen kyrpä otsassa että päiväkodilla (jonka ohi reittini kulki) yksi poika oli laitettu nurkkaan häpeämään hänen väittäessä kivenkovaan nähneensä sarvikuonon ajavan isoa autoa. Voi poikaparkaa. Kuulin vasta illalla tämän oikeusmurhan joten aion käydä tänään oikaisemassa tuon julman vääryyden. Kotona en tunnollisena miehenä heittänyt pakaria taloyhtiön roskikseen vaan päätin nostaa sen varaston hyllylle, myöhemmin tapahtuvaa jätteenkeräyspisteessä käyntiä odottamaan. Siinä nostaessa sain suoraan valkoisen T - paitani rinnuksille sen kaiken mustan paskan mitä tuo perkeleen putki oli kerännyt sisuksiinsa vuodesta 1988 lähtien. Pakoputki sai osakseen hallitsematonta väkivaltaa ja paidan revin kirjaimellisesti päältäni, mikä oli sekin saatanallinen virhe sillä huomattava osa noesta päätyi farkkujen ja boksereitten suuaukosta suoraan munilleni. Mulkkuni näytti aivan savannien miehen kalulta, ainoana poikkeuksena noin kolmenkymmenen sentin mittaero savannin miehen hyväksi.
Sitten suihkuun, vettä ja saippuaa meni yleisen saunan keskivertokulutuksen verran ja sitten kohti seuraavaa paikkakuntaa jossa oli vietettävä koko ilta eräässä tapahtumassa. Saldona 40,- euron pysäköintivirhemaksu ja tuulilasi sekä peilit täynnä lehmuksesta (jonka alla auto oli parkissa) valunutta tappajavisvaa. Voi vittu että paskahalvaus oli lähempänä kuin koskaan. Kotimatka oli hiljainen, kaikki ajatustoimintani oli keskittynyt pyyntöön joka lopettaisi maalliset kärsimykseni.
Kotiin päästyäni ajattelin kuitenkin teitä, rakkaat lukijani ja aloin kirjoittamaan päivittäistä juttuani. Tai piti aloittaa mutta valot vilkkuivat näytöllä ja Java ilmoitti että asennahan poika uudet päivitykset koneellesi. Tein työtä käskettyä enkä tiedä mitenkä vitussa onnistuin senkin yksinkertaisen asian ryssimään, mutta kone meni jumiin. Taistelin tämän helvetinkoneen kanssa puoli yhteen yöllä, sain tämän toimimaan vikasietotilassa (jossa laite on edelleenkin) ja kirjoitan tätä helvetin valitusvirttä vasta nyt aamulla vaikka tuossa taannoin niin pyhästi vannoin ettei näitä tule enään käymään. Ymmärtänette varmasti että ajatukseni ovat tällä hetkellä aivan jossain muualla kuin kedon kukkasissa joten tää on nyt tätä. Tunsin kuitenkin velvollisuudekseni ilmoittaa teille että missä mennään ja kun tänään pääsen kotiin joskus puolenyön aikoihin (koska jotain paukahtaa taas jostain) niin saatte tutustua mieleni synkkään puoleen, siis sinne sysimustalle puolelle jonka ovea olen pitänyt kiinni. Jos päiväsaikaan kuulette radiosta tai muun median välityksellä jossain päin suomea riehuvasta hullusta ja piiritystilanteesta, niin se olen minä. Lähetänkin nyt jo terveisiä sillä tapahtumahetki voi olla sen verran hektinen ettei siinä paljon kesänjatkoja toivotella. Kaikesta huolimatta toivotan teille kuitenkin menestyksekästä ja päivää ja nauttikaa lomastanne, kenellä sellainen on.

 

Tapa hyttynen ja omistat taulun josta et ymmärrä hevon helvettiä
Hei 4. 2012

Saatanan itikka, se oli jo muutaman minuutin pyörinyt korvani juuressa, mutta tällä kertaa tappaminen oli hieman hankalampaa. Aina kun kohotin käteni listiäkseni tuon perkeleen lähettilään niin koko sali kohahti ja eräs vanha herrasmies katsoi minuun sangen vihaisesti - ilmeisesti joskus elämäni varrella olin syönyt hänen eväänsä. Olin siis pakotettu hillitsemään huitomistani vaikken ymmärtänyt miksi se tätä porukkaa kiinnosti. Jouduin tänne itseäni parempien ihmisten porukkaan ( jos käytetään sosiaalista statusta perusteena ) vasten tahtoani, vähän niin kuin koira otetaan mukaan jonnekin kun ei sitä voi yksinkään jättää. Minut raahasi tähän suureen saliin vanhempi herrasmies jolle olen tehnyt töitä ja niitä olin nytkin menossa katsomaan, kun hän aivan täpinöissään ilmoitti että nyt lähdetään, huutokauppa alkaa aivan juuri ja häntä kiinnosti erityisesti listalla oleva esine nro 137. Eihän siinä sitten muukaan auttanut vaan lähdettiin, hän viimeisen päälle hienossa monen tonnin puvussaan ja minä muutaman euron kuteissani.
Typerä huutokauppa tämä oli, kaikki katselivat toisiaan nenänvartta pitkin ja minun tuijottamiseen ei sekään enää riittänyt, sen verran herätin huomiota noilla markkinoilla. Toisaalta en edes ymmärtänyt mikä vitun meiniki täällä oli oikein käytäntönä, eihän täällä edes huudettu mitään vaan ihmiset sipaisivat hiuksiaan, huokailivat, korjailivat silmälasejaan tai raapivat niskaansa. Meklari kyllä puhui korokkeella ja lakeijat toivat aina silloin tällöin jonkun uuden esineen mutta huutokaupasta täällä ei tiedetty mitään. Ensinnäkin meklarin ulosanti - se oli surkeaa. Tunnen muutaman papin jotka laittavat vainajan pitkään kippoon vauhdikkaammin kuin tuo monotonisella äänellä puhuva kerberos. Sitten lakeijat, ei mitään teatraalisuutta ja kansaa innostavaa toimintaa esineiden esittelyssä vaan lähinnä tuollaista pikkusormi pystyssä - tyyliä. Kunnon esittelijöiden pitää tehdä jo muutama huuto tuodessaan esinettä, vähän kuin käyden kilpaa keskenään siitä kumpi saa tämän ainutlaatuisen esineen itselleen. Ei nämä vitun hintit muuta kuin hyvin neitimäisin elkein ja täysin mykkänä pitelivät esineitä, todennäköisesti päällimäisenä ajatuksena näyttääkö oma perse hyvän näköiseltä jos vaikka yleisön joukossa olisi joku tosi ihgu karju. Ei saatana, menee kylmänväretä moisesta ajatuksestakin.
Tämä tuttavani joka oli minut tänne raahannut, istui muutaman penkkirivin takaviistoon minusta nähden koska hänen paikkansa oli kuulemma siellä. Tässä yksi kummallisuus joka ei mennyt jakeluun; vanhemmat herrasmiehet ja ladyt joista oikein huokui raha ja valta, istuivat takariveillä ja nuoremman sukupolven edustajat olivat sijoitettu eteen. Sain jotenkin sen käsityksen että rahamiehet istuivat takariveillä ja perseaukiset eturiveillä. Hämärää hommaa ja jos tätä käytäntöä noudatettaisi myös minun kohdallani niin paikkani olisi ollut kaukana meklarin selän takana, aivan rakennuksen etuseinässä kiinni - sen verran on saldo pakkasella. En myöskään tiennyt mikä tuttavaani vaivasi, oliko hän mahdollisesti tulossa kipeäksi vai mitä mutta joka tapauksessa aina kun sali kohahti ja vilkaisin ympärilleni, niin hän hikoili aivan saatanasti. Muutaman kerran kun sain sen hyttysen hyvälle hollille ja olin kohottamassa kättäni tappoiskuun, hänen hikoilunsa yltyi aivan tolkuttomaksi ja myös niskan alueella näytti olevan jotain feelua, tuntui kuin hän olisi yrittänyt ravistella päätään. No vittuako lähtee kipeänä huutokauppaan vai mikä esineiden esittelytilaisuus tämä nyt oli.
Tupakkiakin teki mieli mutta eihän täällä saanut polttaa. Vilkuilin siinä ympärilleni ja satuin yskäisemään nikotiinin tuskissani ja välittömästi meklari heilautti kättään minuun päin pajattaen samalla numeroitaan. No hittolainen, tunsikohan tuo kerberos minut jostain, tuumin ja heilautin kättäni vastatakseni tervehdykseen. Meklari morjesti taas minua, sain vihaisen vilkaisun yhdeltä vanhemmalta ukkelilta ja paksulta matamilta jotka myös moikkasivat meklaria etusormellaan. Olin jo nousemassa mennäkseni kysymään että ollanko me joskus ryypätty samassa porukassa kun kaikki morjestelevat keskenään kun kuulin takaani yskäisyn. Siellä tuttavani näytti olevan suurissa vaikeuksissa; hikoili saatanasti vetäen samalla etusormella kurkun poikki ja ilmehti törkeästi, pää nyki alaspäin ja luulin hänen saaneen jonkinlaisia pakkolikkeitä kunnes tajusin hänen haluavan minun pysyvän paikoillaan. Painoinkin sitten perseeni takaisin penkkiin ja päätin että saa olla viimeinen kerta kun tulen tänne, eihän täällä saa edes käydä kamuja moikkaamassa. Jatkoin hieman vittuuntuneessa mielentilassa yleisön tarkkailua ja bongasin kolmannelta riviltä aivan mielettömän kauniin nuoren naisen, ei varmasti ollut paljon päälle kahdenkymmenen. Tarkkailin neitoa jonkin aikaa ja havaitsin hänenkin vilkuilevan taakseen aina silloin tällöin, eikä mennytkään aikaa kun sain selvitettyä että aivan takimmaisessa rivissä istuivat ilmeisesti hänen vanhempansa. Äidillä oli niin paljon timantteja koruissaan että siitä määrästä olisi riittänyt Uotilan lapsillekin.
Jotenkin likkaan oli saatava kontakti, pakko päästä  tekemään lähempää tuttavuutta siitä huolimatta että jokusen miljoonan euron kuilu meidät erottikin. Mutta miten, morjestelu ja jakkaralta lähteminen kuului näköjään kiellettyjen asioiden listalle. Ankara aivotyöskentely tuotti tulosta, minullahan oli kurkkupastillit taskussa joten linkoan yhden likan takaraivoon ja hänen katsoessaan ilmoitan hänelle käsimerkein halustani tavata hänet. Kaivoin mellit taskusta ja ensimmäinen lähti aika vauhdilla sillä matkaa oli jonkin verran. Perkele, sihti pielessä ja melli osui hänen vieressään olevaa keski - ikäistä livekalaa niskaan. Tämä ähkäisi ja tarttui kädellä niskaansa, otti pastillin katsellen sitä ja huomasi sitten minut. Minä heilautin hänelle kättä, hymyillen leveästi ja nyökytin päätäni nuoren naisen suuntaan. Samassa meklari lopetti pajatuksensa ja lakeijat toivat livekalalle nähtäväksi jonkun sylkykupilta näyttävän maljakon. En oikein ymmärtänyt asiayhteyttä mutta livekala vaihtoi väriä ja pui minulle nyrkkiä lakeijoiden viedessä maljakkoa sivuovesta. Hän ei tainnut pitää kyseisestä pastillimerkistä tai sitten olin suututtanut hänet joskus. Mene ja tiedä.  Luovuin yrityksistä tällä erää enkä vähiten siitä syystä että tuttavani näytti olevan paskahalvauksen partaalla. Mikähän sitä vaivasi?
Tunnelma salissa oli muuttunut tällä välin kiihkeämmäksi, meklarilla oli enmmän kierroksia, väki huokaili ja korjaili silmälasejaan jatkuvalla syötöllä. Vilkaisin korokkeelle, siellä lakeijat pitelivät jotain lätkää enkä sanut selvää oikein oliko se taulu vai mikä, jonkinlaiset raamit siinä näytti olevan. Huomioni oli enemmänkin kiinnittynyt hyttyseen joka palasi kiertelemään ympärilleni ja teki laskeutumisyritystä reiteni päälle. Osotin kärsivällisesti sen kaartelun loppumista ja viimein se laskeutui reidelleni, hieman polvesta taaksepäin. Kohotin käteni korkealla ja annoin murhaavan iskun läjähtää voimalla sen päälle. Pariksi sekunniksi salissa tuli aivan hiljaista mutta sitten alkoikin tapahtua; meklari morjesti minua leveästi hymyillen, läheisen penkkirivin paksu matami, herra harmaahius ja nutturapää katsoivat minuun murhaavasti. Hymyilin heille ja levittelin käsiäni hei, se oli vaan hyttynen - tyyliin. Samassa tunsin kun tuttavani kuristi minua tarpeettoman kovalla voimalla ja näin hinttilakeijoiden tuovan minulle sitä lätkää näytettäväksi. Hämärtyvillä silmilläni näin sen olevan kaiketi joku taulu tai sitten lätkän päälle oli kaatunut jonkun nuudeliateria. Käteeni lykättiin kuitti jossa nuudeliaterian ilmoitettiin maksavan 78. 000,- euroa. Jessus sentään, olipa mokomalla hintaa. Tuttavani hellitti kuristamisen ja siirtyi käymään neuvotteluja meklarin ja lakeijoiden kanssa. Neuvotteluun osallistui vielä joku takaovesta tullut tärkeän näköinen mies. Kova oli leukojen liike ja käsien heilunta, viimein tuttavani näytti kaivavan shekkivihkonsa esiin ja antavan shekin tärkeän näköiselle äijälle. Tuttavani käveli vihaisena luokseni, lykkäsi lätkän syliini ja sanoi toivovansa ettemme enää koskaan tapaa. Mitä vittua, minähän tapoin vaan hyttysen?

 

Lateksiasuinen nainen ja palkkamurhapyyntö
Hei 3. 2012 |
Näin jo kaukaa hänet, kirkkaan keltainen vaate loisti kauas. Ajattelin ensin tyypin olevan tieosuudella työskentelevää asfalttiporukkaa ja päätin pysähtyä. Tiedättehän, joskus näkee näiden autoja tienposkessa muutaman kilometrin matkalla työmaan molemmin puolin ja ajattelin tämänkin tarvitsevan kyytiä autolleen. Vasta kohdalle päästyäni huomasin liftarin edustavan kaikkea muuta kuin em. ammattikuntaa. Ihmettelin kyllä että mitä helvettiä joku tekee sadeasu päällä kesäkuumalla liftaamassa mutta naisen noustua autoon minulle kävi selväksi ettei tuo kostyymi ollut sadekelejä varten - tai mistä tietää, monet kun pitävät kaikesta omituisesta silläkin saralla (tiedätte kyllä mistä puhun).
Muijan noustua autoon narisevassa asusteessaan, ajattelin että jos hänelläkin hieman tuo remmi luistaa tuolla yläkerrassa, niin tästähän voi kehkeytyä mielenkiintoinen matka. Kaksi hullua aivan helvetin kuumassa autossa, toisella vielä asusteena kirkkaan keltainen kokovartalokortsu. O tempores - o mores! Naaras näytti olevan hieman huppelissa ja pian hän käsilaukkunsa uumenista kaivoikin pullon, jotain epämääräistä likööriä näytti olevan. Ystävällisesti tarjosi minullekin mutta sanoin hänelle että nyt on tyttö hyvä sellainen lääkitys menossa mihin ei parane sekoittaa viinaa, muuten lyö värit päälle ja löydetään itsemme hyppämästä mäkeä vaikka kesäkeli onkin. Muija ei noteerannut lääkeilmoitustani mitenkään, joten aloin varmistua siitä etteivät hänellä olleet kaikki asiakkaat kassalla. Vaitonainen tuo oli, aluksi oli kyllä vastannut menevänsä reittini varrella olevalle paikkakunnalle jonne matkaa oli parisenkymmentä kilometriä. Matkaa oli kuitenkin typerää tehdä ilman keskustelua ja koska olen luonteeltani ekstrovertti niin päätin saada jotain keskustelua aikaiseksi ja kysyin häneltä että minkälainen muuten oli pitää tuollaista kumipukua näin helteellä? Oliko hän mahdollisesti menossa sukeltelemaan reitin sivussa olevaan järveen eller hur? Eukko otti kysymykseni vittuiluna (jollaiseksi ne kyllä osittain oli tarkoitettukin) ja mulkaisi todella pahasti. Kuitenkin kommentoi sen verran että aamulla oli tullut niin kiire lähtö että tämä oli jäänyt päälle. Mieleni teki luennoida lateksivaatetuksen haittapuolista yö - eli uniasuna, varsinkin mitä tulee tahdosta riippumattomien suolistokaasujen ulospääsemättömyyteen. Nämä kun jäävät asusteen sisään vittumaisiksi kupliksi, jotka painavat verenkiertoa aiheuttaen ennenaikaisia suonikohjuja ja aamuisin asustetta riisuessa samaiset kaasut tekevät tuhoaan kasvojen alueella, esimerkkeinä mainittakoon palovammat ja silmien alueen karvojen tuhoutuminen. Pidin kuitenkin turpani kiinni, ei noista tiedä mitä ne tekee.
Ajeltiin joku kilometri hiljakseen, minä polttelin norttia ja akka lipitti likööriänsä. Yritin uudemman kerran keskustelua, tällä kertaa tiedustelin mahtoiko olla kesälomat menossa vai oliko jo pidetty? Hiljaista oli kuin hautausmaalla - vittuako tulee toisten autoon murjottamaan, olisi kiukutellut tienpenkalla tai olisi kävellyt jos ei puheseura kiinnosta. Pistin asioihin vauhtia ja otin kuskin oven taskusta Sinolipullon (joka oli huolellisesti pesty ja sisälsi vain karamellivärillä värjättyä vettä, käytetään putkivuotojen paikantamiseen eräässä työmenetelmässä) ja tempasin siitä pitkän huikan. Pidin tarkoituksella etikettiä muijaan päin ja ryypyn kietaistuani päästin kunnon ähkäisyn, valitellen samalla että nykyään laitetaan paljon enemmän denaturointiaineita kuin ennen, tässäkin on hieman lässähtävä ja viipyilevä jälkimaku. No nyt eukko korjasi ryhtiään, vilkaisi jopa Transit:in turvavöitä laittamatta kuitenkaan itseään jakkaraan kiinni. Ei se sittenkään ollut niin huppelissa kuin luulin. Akan reaktiosta riemastuneena tempaisin esiin lääkepurkkini, ison valkoisen johon ryynejä mahtuu sata. Hetikin selvennykseksi mainittakoon että em. purkki sisälsi valkoisia kurkkupastilleja, pahviaskit joissa karkit normisti on - eivät kestä haalarin taskussa. Lisäksi tällä konstilla saa hiljaisia hetkiä aikaiseksi julkisissa kahviloissa, kun siinä kesken kahvin juonnin ottaa purkin esiin ja kaataa puoli purkkia kouraansa, tuijottelee niitä hetken ja antaa mennä ääntä kohti. Sen jälkeen kun päästelee muutaman omituisen äänen ja jatkaa kahvin juontiaan muina miehinä niin ympärillä tulee hiljaista, voin taata sen. Niin tässäkin tapauksessa, purkissa kun oli vielä se respaliuska jäljellä mutta etiketistä ei nähnyt mitä purkissa oli. Eli kunnon kourallinen purkista ja “ryynit” turpaan, päälle pitkä kulaus Sinolilestistä.
Nyt olin saanut eukon kiinostuksen heräämään ja hän kysyi että minne olin menossa? Sanoin että salaiseen paikkaan erään metsätien varteen, siellä oli ulkoavaruuden väkeä pulassa. Kerroin heidän lähettäneen galaksien välisen avunpyynnön ja siihen on vastattava, muuten joutuu Saturnuksen oikeuden eteen. Jaa mistäkö kuulin avunpyynnön? No näetsen alumiinitelineet joita käytän työssäni, toimii vallan perkeleen isona antennina ja vastaanottimena, telineillä on hyvä kuunnella tähtien välistä radioliikennettä. Nyt muija vilkaisi minua ilmeellä joka selkeästi kertoi minun omavaan jonkinasteisia mielenterveydellisä ongelmia. En välittänyt eukon katseesta vaan jatkoin vieväni uraania tyypeille, heiltä oli päässyt se loppumaan. Samaan hengenvetoon kehotin eukkoa katselemaan peileistä ja tarkkailemaan näkyykö epäillyttäviä ajoneuvoja perässä, uraanin kun kävin varastamassa viime yönä yhdestä ydinvoimalasta. Hyvää ainetta, nyt hehkuu kaikki työkalutkin vihreinä joten ne löytää saatanan helposti pimeässä. Eukko vilkaisi missä Transitin ovenkahva sijaitsee, muttei kuitenkaan tehnyt muuta kuin nyökkäili ja veti muutaman nopean huikan likööristään.
Mentiin muutama kilometri ja eukko kysyi yht’äkkiä kiinnostaisiko minua helppo ja nopea työ? Vilkaisin muijaan ja sanoin koko kesän ja alkusyksyn olevan niin buukattu etten ehdi millään. Ei tämä tavallista työtä ole, eikä hän sitä muuten ehdottaisikaan mutta kun olet tuollainen tähtienvälinen kaveri niin sillä. Päälle sangen mairitteleva hymy. Ihmettelin että mistä tämä perseen nuoleminen johtui? Ensin ollaan tuppisuina ja niin vitun kiukkuisia, nyt tekstiä tulee ja vieläpä yritetään kehua. Mikähän kuvio tässä on menossa? Sanoin etten silti kerkiä, kiirettä on. Akka sanoi että työ vaatii rohkeutta, ei käy joka tyypiltä. Kaiken lisäksi se pitäsi hoitaa niin ettei siitä jälkeenpäin puhuta. Korotin hieman ääntäni ja kysyin että oliko muijalla mahdollisesti jotain ongelmia kuullun ymmärtämisessä vai oliko kuulolaitteesta patterit loppu? Lisäksi en pidä tuollaisista ympäripyöreistä jutuista, jos on asiaa niin sano. “Tapa mun mieheni, mulla on rahaa” - eukko töksäytti ja otti pitkän huikan pullostaan. Kysyessäni että miksi ukko hengiltä pitäisi saada, sain pitkän ja niin tavanomaisen litanian kuinka kusipää hän on, ei rakasta, käy huorissa ja kohtelee häntä kaltoin etc. Sanoin miettiväni tarjousta, samalla kun poikkean ostamassa tuosta kioskista tupakkia.
Pysäköin auton tien varteen, tein röökiostokset ja kävelin auton repsikan puoleiselle ovelle tupakkia poltellen. Akka istui autossa sivuikkuna auki, oli selvästi hermostuneen oloinen. Kysäisin hiljaisella äänellä että miksi hän oikeastaan tarjosi minulle tätä keikkaa? Vastausta joka tuli - tiesin odottaa - mutten tiennyt että noinkin röyhkeitä on olemassa. Akka nimittäin kertoi minulle totisella naamallan, että hyvänä ihmistuntijana hän oli huomannut minulla olevan vakavia mielenterveysongelmia, joten taposta ei koituisi minulle mitään seuraamuksia. No ehkä vuosi, pari sairaalahoitoa. Hän kyllä huolehtisi minusta ja tarpeistani mikäli joutuisin olemaan pidempään jne. Tätä paskaa kuuntelin ainakin viisitoista minuuttia ja ajattelin että vedättääkö tuo vai onko se tosissaan? Voi jumalauta, kaikkea sitä onkin, oikein nauratti mutta samalla ajattelin että ei ole ihmisen julmuudella rajaa. Joku vähän heikommassa tilanteessa oleva olisi voinut ottaa tarjouksen vastaan. Ennen kaikkea nauratti tämä hänen hyvä ihmistuntemuksensa, jos hän olisi tiennyt kenen viereen istuu niin hän ei olisi koskaan liftannut kyytiini. Pidin kuitenkin pokkani ja vastasin hänelle näin; “Kuules Mari, juttu on nyt niin että tunnen sun ukkos jo vuosien takaa ja hän ehdotti minulle vastaavaa keikkaa paremmin reunaehdoin, tosin kohteena olet sinä.” Tuli se kuuluisa Matrix - hetki, jolloin kaikki pysähtyy muutamaksi sekunniksi kunnes muija sai kehonsa hallinnan takaisin. Hän hyppäsi autosta ulos ja lähti juoksemaan tietä pitkin jolloin huusin hänen peräänsä suosittavani metsää, sinne ei autolla pääse perässä. Pian puskat rytisivätkin eukon loikatessa tieltä pois.
Lopuksi: En ole kenellekään vaaraksi, no mitä nyt joskus itselleni ja sekin tahattomasti. Toisekseen, en tiedä oliko muijan nimi Mari vai joku muu, näin nimen käsilaukun vetoketjussa olevasta nahkalätkästä. Kolmanneksi, en ole koskaan tuntenut hänen miestään (jos hänellä nyt sellainen oli) enkä varmasti koskaan tule tuntemaankaan. Vituttaa vaan ihmisten raadollisuus sillä tuolla ulkona on oikeasti apua tarvitsevia tyyppejä joita käytetään siekailematta hyväksi. Tiesin heti mikä on kuvion juoni kun muija ehdotti ukkonsa tappamista ja tiesin mitä tulen sanomaan joten osasin arvata akan reaktion. Tästä syystä pysähdyin mukamas tupakkiostoksille sillä olisi tullut pahaa jälkeä jos eukko olisi päättänyt hypätä täydessä vauhdissa ulos. Toisaalta se olisi ollut hänelle oikein, vittuakos suunnittelee väkilukuun vaikuttamista. Me emme kuitenkaan lopeta näin synkissä tunnelmissa vaan jos olette tien päällä liftaamassa ja pääsette kyytiin jossa setä vetää tabuja ja juo Sinolia niin silloin olemme tavanneet. Ties vaikka päästäis oikeasti korjaamaan jotain avaruusalusta…. Hyvää päivänjatkoa!

 

Väkivaltaista seksiä ja koiran lennättämistä
Hei 2. 2012
Viime yö oli vauhdikas, en edes muista koska olisin saanut sellaista kyytiä viimeksi. Toiminta alkoi melko pian klo 18.00 jolloin luolanainen antoi perusteellisen selvityksen siihen miksi vielä tänäkin päivänä naiset turvautuvat pääkipu - selitykseen kieltäytyessään seksistä. Se on saatana soikoon esi - isien vika. Siihen aikaan ei paljon kysytty vastakkaiselta sukupuolelta että “Hei kulta, rakasteltaisiinko” tai tuumattu ikään kuin houkutukseksi että “Mua panettaa aivan sairaasti, oisko mitään..” Ei perkele, puunuijalla päähän ja valot pois minkä jälkeen nainen herää (jos herää) tilanteeseen jossa mammutin paskalta ja dinosauruksen hieltä haiseva äijä rynkyttää päällä, viikon ruokavalion rapistessa taljasta. Hyi helvetti, en yhtään ihmettele että naisille on jäänyt geeniperimään varsin epämiellyttävä ja estoja aiheuttava kuva.
Tietysti kommunikointi oli tuona aikakautena kehittymätöntä mutta olisi sitä nyt voinut edes jonkinlaisella kurkkuäänellä kysellä tuntemuksia tuon niin sielua ravistelevan kokemuksen suuntaan eikä heti mennä kajauttaan halolla ohtaan ensimmäistä naarasta joka vastaan kävelee. Lisäksi tuo luolanainen kertoi näkevänsä tulevaisuuteen ja tiesi ettei meidän aikana tilanne naisten osalta ole paljon parantunut. Katselin häntä hämmästyneenä ja hän vain nyökkytteli hiljaa päätään jatkaen kertomustaan. Kertoi tietävänsä että puunuijalla kopauttelu oli jäänyt vähemmälle, toki tosi sairaitakin tyyppejä on olemassa mutta aktin keston suhteen tilanne on pysynyt vakiona läpi vuosituhansien. Aktion keston vakiona pysymistä on kuulemma tutkittu oikein tieteellisissä piireissäkin, niissä jotka ovat määritelleet sekunnin keston, metrin pituuden ja muut vallalla olevat yksiköt. Se oli siinä ja siinä ettei aktin kestosta tullut aikaa kuvaava määre. Harmin paikka, koska jos virallinen versio olisi vaikka esim. että 60 sekuntia olisi yksi akti, niin murretasolla ja käytännön elämässä siitä saataisiin mukkavia ja tarttuvia lohkaisuja. “Äkkiähän tuon tekee, eihän siihen mene kuin muutama akti” tai “Mäkis Jussikin nai varvin nopeammin” (jos joku tunaisi jonkun asian kanssa yli minuutin). Sitten suorastaan rivojakin lohkaisuja “Ei mennyt kuin yks runkku kun oltiin paikalla” tai “Tuun nykäsyn päästä” tai “Oota muutama pano, oon siellä ihan kohta”.
No niin, lähtee lapasesta sillä noita vois jatkaa loputtomiin. Olihan siinä totuuden jyvänen tuon luolanaisen puheissa aktin kestämisestä mutta tällä kohtaa syyttävä sormi osoittaa myös naisten suuntaan. Varsinkin niiden, jotka ovat parisuhteessa, panttaavat ja omistavat uskollisen miehen. Sehän on selvä syy ja seuraus - periaatteen tuotos jos ukko ei kestä muutamaa minuuttia pidempään. Ensin pantataan viikko - tai kuukausitolkulla ja sitten odotetaan ukon jaksavan koko yön vaikka tämä on pyörtyillyt viimeiset kolme viikkoa kaiken veren pakkautuessa kulliin. Eli herkässä on joten kestä siinä nyt sitten tuntitolkulla. Tätä muuten kutsutaan “Uskollisen miehen syndroomaksi”. Kyllä, niiden jotka eivät käy vieraissa eivätkä hoitele itseään syystä että ovat omistautuneet palvelemaan omaa rakastaan tällä taivaallisella parisuhteen saralla. Eli ei muuta kuin aktiviteettia lisää niin homma alkaa toimimaan. Sanoin tämän myös sille luolanaiselle ja osoitti hyväksyntänsä antamalla liskon munilta haisevan suudelman ja kalauttamalla dinon sääriluulla otsikkoon. Sattui niin perkeleesti mutta aikalaisten tapoja on kunnioitettava joten en käynyt karjahtelemaan tuolle varsin kulmikkaat kasvot omistavalle naaraalle.
Sitten vaihtuikin tilanne ja olin lennättämässä koiraa, tuo uljas luppakorvainen liiteli taivaalla flexin päässä, kieppui ilmavirtausten mukana. Katselin ympärilleni ja havaitsin samaisen niityn olevan täynnä koiranlennättäjiä, kaikki rodut olivat edustettuina. Tuntui aivan luonnolliselta lennättää koiraa, pienit piskit kieppuivat vinhasti niiden omistajien tapellessa pitkien remmien kanssa, toiset koirat eivät ottaneet tuulta alleen ja tulla mätkähtelivät maahan häntä iloisesti heiluen. Isot rodut kuten mastiffit, bullyt, irlannin sussarit ja muut leijuivat vakaina luonnottomien pitkien häntien ollessa aivan suorana. Lennättipä joku saatanan brassailija koko koiravaljakkoaan, uljasta oli kyllä katsella tuon huskylauman liitelyä täyden reen seuratessa perässä.
Heräsin siihen tunteenseen kun puristin flexiä niin lujaa että sattui. Tosiasiassa kourani oli mulkun ympärillä ja puristin vehjettä aivan saatanallisella voimalla. Ehkäpä luolanainen ja koirat jotenkin sekoittivat loputkin palikat päästäni (niitä ehjiä palikoita kun ei enää ole paljon) ja aiheuttivat tämän reaktion. Vilkaisin kelloa, se näytti olevan 00.12 eli olin nukkunut iltakuudesta puoleenyöhön. Vitun järkevä veto sunnuntai - iltana. No, tuli valvottua silmät ristissä puoli kolmeen (silloin katsoin viimeisen kerran kelloa) ja herätys oli neljältä. Siinä  sitten normi aamutoimet ja koiran lenkitykset (hieman vajaa tunti) minkä jälkeen aloin kirjoittamaan tätä. Voi jessus tää viikko alkaa lupaavissa merkeissä, oikein pakarat jäykkinä ajattelen mitä tämäkin päivä tuo tullessaan kun kohta on lähdettävä liikkeelle. Vaan eipä mitään; rakastelkaa, nähkää mielipuolisia unia ja olkaa onnellisia. Hyvää ja menestyksekästä päivänjatkoa teille!

 

Intiaaniradio
Hei 1. 2012
Voi jessus mikä järjen riemuvoitto kirjattiin eilen, mm. alkuperäiskansat ja esivalta kiinostuivat siitä. Onnitelin itseäni tapauksen johdosta kastamalla käteni ranteita myöden pikaliimaan ja lättäämällä ne vaatekaapin oveen kiinni viettäen näin yöni, perusajatuksena oli että jos vaikka tänään ei tulisi tehtyä mitään yhtä nerokasta. Juttu on niin, että autossani on ollut jo ostohetkestä asti radio, joskaan ei viimeisintä huutoa mutta parempi kuin putkiradio. Ainoa este sen kuuntelulle on ollut antennin puuttuminen, enkä ole saanut sitä aikaiseksi ennenkuin myöhään eilen illalla. En tiedä minkä helvetin virtapiikin sain vielä eilisen tekstini kirjoittamisen jälkeen kun päätin asentaa sen antennin ja saada poppikoneen toimimaan. Nyt puhuin paskaa, ei se mikään virtapiikki ollut koska silmät lupsuivat jo kirjoittaessani, päätinpähän vaan etten tee tänään mitään joten työ oli tehtävä valmiiksi väsymyksestä huolimatta.
Siispä kävelin parkkikselle ja kaivoin antennin johtosarjoineen esiin paketista. Yksinkertainen piiska mutta mukana oleva johto - ja liitinsarja oli kunnioitusta herättävä. Asettelin tarvikkeet siistiin riviin repsikan penkille ja ryhdyin irroittamaan itse radiota kojetaulun syvennyksestä. Kiinnikkeitä ei näkynyt joten homman pitäisi olla helppo juttu kun etuosassa näytti olevan jonkinlainen kahvantapainenkin. Nykäisin kokeeksi tästä kahvasta ja nyt minulla oli kaksi radiota. Tai oikeastaan radio ja sen kuoret, valitettavasti erillään toisistaan. No, tämä oli siis näitä nykyisen käytännön mukaisia himmeleitä mistä saa koneen mukaansa ettei sitä kukaan varasta. Turhaa, sillä ei kukaan itseään ja ammattikuntaansa arvostava varas kehtaisi kyseistä laitetta mukaansa täpätä, saati sitten yrittää myydä sitä. Eipä mitään, tuumasin ja katselin minkälaisilla ruuveilla kuoret olivat kojetaulussa kiinni kun en viitsisi koko työkalupakkia kabiiniin raahata. Siinä vaiheessa iltaa oli jo niin hämärää etten nähnyt kotelon pohjalle enkä ylipäätään sisälle oikein kunnolla, eikä minulla tietenkään ollut taskulamppua mukana. Laiska kun olen, en viitsinyt sitä sisältä lähteä hakemaan vaan päätin valaista tilannetta sytkällä. Oikein hieno ajatus mutta oikean silmän kulmakarvat siinä menivät tilanteen kuitenkaan selviämättä sen paremmin. Annoin periksi ja hain sisältä otsalamppuni ja koko ison ruuvarisettini joka on sitä luokkaa ettei niille kaikille kärjille ole vielä edes keksitty ruuveja. Nyt alkoi homma etenemään, totesin radion asentajan olleen joko erittäin taitava gynekologi tai sitten oli  joku Nils Holgerssonin tapainen olento ruuvannut kotelon kiinni. En tajua miten joku oli saanut pyöriteltyä sellaisen määrän ruuveja joka puolelle koteloa vaikka tilaa ei ollut kuin viidentoista sentin leveydeltä ja reilun neljän sentin korkeudelta.
Sitkeys palkitaan ja sain kotelon viimein irti, tosin mukana seurasi sellainen johtonippu millä olisi sähköistänyt kevyesti omakotitalon ja vielä olisi saanut kesämökillekin katuvalot. Vanhojen autojen vanha vaiva, viritystä virityksen perään. Selvittelin johtonippua, vesi valui silmistäni koska nortti paloi huulessa koko ajan minun kuitenkaan varsinaisesti polttamatta sitä. Päätin avata ikkunan minkä seurauksena lähimpien viiden neliökilometrin hyttyset tulivat pitämään minulle seuraa, kaipa ne ajattelivat pitää yksinäistä asentajaa hereillä vaikka en usko hyttysten omaavan empaattisia tunteita. Hereillä ne kyllä onnistuivat pitämään kun ruoskin niitä johtonipulla tasaisin väliajoin. Haitta tekijöistä huolimatta sain kuin sainkin radion kytkettyä, löysin jopa kojetaulun uumenista - läheltä jalkatilaa - pari kytkemätöntä kaiutintakin jotka sitten kytkin tähän mahtavaan audiolaitteistooni. Johtoja jäi runsaasti ylikin mutta tungin ne takaisin kojetaulun sisään missä ne olivat piilotelleet tähänkin asti. Lopuksi radio paikoilleen koteloon ja sitten suuri hetki: virrat päälle. Voi sitä riemun määrää kun radiosta kajahtivat ensimmäiset sävelet. Transit keinahteli joratessani ja laulaessani sen mikä äänijänteistä lähti.
Helvetti, tätä oli pakko lähteä tien päälle juhlimaan. Muitta mutkitta starttasin auton ja suunnistin kohti hämärtyvää iltaa ja kutsuvaa kesäistä tietä. Räpläsin kaikki kanavat vauhdissa läpi ja tallentelin niistä korvaani miellyttävät, joskin sekaan mahtui muutama outo valinta - mm. puolalaisille maanviljelijöille tarkoitettu sääpalvelu. Oli vaan säätiedotusten lukijalla niin miellyttävä ääni että sitä kuunteli oikein mielellään. Ei ollut helppoa puolassakaan, paskaa tuli taivaan täydeltä ja alavilta mailta tulvat olivat vieneet ei pelkästään koko sadon, vaan myös ne vitun pellot mennessään. Päätinkin ostaa täst’edes puolalaisia tuotteita tukeakseni tuota ahkeraa kansaa, olkoonkin että heidän jogurttinsa sai perseen laulamaan useamman päivän. Matka jatkui ja nautin siitä että sain laulaa ilman pelkoa siitä että minut raahataan hoitoon, se on harvinaista herkkua. Yht’äkkiä huomasin ajaneeni jo vajaan sata kilometriä joten käänsin kiesit kohti kotia, ajattelin että vaimoni saattaa huolestua vaikka hänelle on tullut tutuksi nämä testiajot mitkä liittyvät autoon tekemiini säätöihin. Kerrankin säädin vain ilmanpaineet ja testireissu käväisi pohjois - suomen jylhissä maisemissa. Siitä tuli kyllä huutia koska rahaa paloi aivan saatanasti naftaan ja eväisiin.
Puolessavälissä kotimatkaa Eino Gröhn alkoi yskiä kesken Hopeinen kuu - kappaletta. Vilkaisin radiota ja syykin selvisi; pientä savunmuodostusta oli havaittavissa joten ei mikään ihme jos Eikan kurkkua hieman karhesi tuosta japanilaisesta muovimötistä nouseva katku. En hätääntynyt, aiemmatkin sähkökytkentäni ovat savunneet jonkin aikaa  - ikään kuin asettuneet ja sitten toiminta on palannut normaaliksi mutta savua oli nyt kuitenkin sen verran että minun oli vähän väliä pidettävä ikkunaa auki tuulettaakseni. Sen verran viileä ilta oli ja ajoviima kylmää, etten voinut pitää ikkunaa koko ajan avoimena ja näin matka jatkui pienten taivaalle nousevien tuprahdusten saattelemana. Muutaman kilometrin päässä kotoa tilanne kääntyi hälyttäväksi, estradilla esiintyi Paula Koivuniemi ja hän koitti laulaa jotain aikuisesta naisesta mutta se kuulosti siltä kuin Paula olisi tempaissut kolmen vartin viskilekan ennen biisiä. Samassa julmetut liekit löivät tuon musiikkiaparaatin uumenista ja näkyvyys kabiinissa heikkeni oleellisesti. Aloin vihtoa himmeliä hupparillani, koitin tukahduttaa liekit koska en viitsinyt pysähtyä keskelle mutkaista latua sillä minun säkälläni takaa olisi kuitenkin tullut yliväsynyt tukkikuski täydessä lastissa, minkä jälkeen roihuava radiopalo olisi ollut murheista pienin. Välillä vääntelin ikkunaa auki sillä seurauksella että palo sai lisää happea ja liekit nuoleskelivat kattoverhoilua. Onneksi tuli linja - autopysäkki jolle pysähdyin sammuttamaan tulipalon.
Taistelin urheasti liekkejä vastaan, jouduin repimään osan muustakin kuin radion johdotuksista irti sillä tulipalo uhkasi levitä laajamittaiseksi, koko auton käsittäväksi tulihelvetiksi. Päästessäni taistelussa niskan päälle, sivuovi repäistiin auki ja siinä seisoi kaksi virkavallan edustajaa. Jumalaton savupilvi pöllähti ovesta ja konstat pakittivat muutaman askeleen riuhtaisten minut ulos hytistä. “Mitäs täällä tapahtuu?! - kysymys oli tiukka mutta ymmärrettävä, ei keskellä yötä savuava Transit kuulu normaaliin liikennevirtaan. “Radio perkele syttyi palamaan” - sain vastattua ja hätkähdimme kaikki kun jostain kuului muutama kumea ääni, kuulosti ihan rummun ääneltä. Transit tuprahteli vielä ja konstat puhalluttivat minut ja tarkastivat auton paperit, katsellen minua kuitenkin epäilevästi. Taas kuului kumeaa rummutusta ja silloin minulle välähti mistä ääni tulee, enkä voinut olla purskahtamatta nauruun. Konstaapelit painoivat minut auton kylkeä vasten ja tiukkasivat että mikäs nyt täällä on oikein meininki ja mille nauran? Jouduin selittämään heille että noi kahdeksan kilometrin päässä asuu ihan oikea intiaani, eläkkeellä oleva vanha Navajo joka sai tarpeekseen Jenkkilän meiningistä ja muutti tänne maaseudun rauhaan. Hän on varmasti nähnyt tuprahdukset, joita on tullut jo pitkin matkaa tuulettaessani ohjaamoa. Tietysti eivät konstaapelit minua uskoneet, vaan löivät ns. tikkarin suuhun ja katsoivat olenko vetänyt kamaa.
Vannotin heille että olin aivan tosissani, annoin jopa osoitteen jos haluavat tarkistaa. Poliisit testasivat kertomaani kysymällä miksei tämä intiaani sitten lähettänyt savumerkkejä takaisin? Vastasin hänen jotuneen niin monta kertaa varsinkin kesäaikaan tekemisiin pelastulaitoksen kanssa että hän mieluummin nykyään hoiti tämän viestinnän rummuttamalla. Puhut paskaa, oli konstaapelien mielipide jolloin kerroin tuntevani kyseisen henkilön jo useamman vuoden ajalta, tätä nykyä hänen nimensä oli Vitun Pieni Eläke. Alkuperäiseltä intiaani nimeltään hän oli Tanssiva Karhu, mutta muutti pian Suomeen ja verottajaan tutustumisen jälkeen nimensä Vitun Pieneksi Eläkkeeksi, sen verran kyrpi tämän maan touhut. Mukava mies, olen ryypännyt useamman kerran hänen kanssaan. “No kun kerrat olet noin varma asiastasi niin kerropa mitä hän rummuttaa?” -konstat kysyivät vittumainen hymy naamallaan. “Odottakaas”- vastasin ja heiluttelin kuskin ovea hetken aikaa saadakseni vaadittavat tuprahdukset taivaalle.Hetken päästä kuuluikin kumeaa jytinää. “Vitun Pieni Eläke kertoo tupakkien ja viinan olevan loppu, paskapaperi ei myös olisi pahitteeksi. Kysyy samaan hengenvetoon olenko tullut kuuroksi kun en vastaa heti vai mikä vittu mättää?” Tämän kerrottuani heiluttelin taas ovea ja savupilvet nousivat taivaalle. “Mitäs nyt?” - kuului kuin yhdestä suusta poliisien tiedustellessa savumerkkien tarkoitusta. Kerroin heille vieväni Vitun Pienelle Eläkkeelle tarvittavia tuotteita heti kun tästä tilanteesta pääsisin lähtemään. Niin paljon esivaltaa kiinnosti että he lupautuivat tulemaan mukaan tarkistamaan tilanteen. No, savuavaTransit vietiin meille ja hain potun viinaa, röökiä ja kuusi rullaa serlaa, kyllä tuolla satsilla yhden yön pärjää. Perillä Vitun Pieni Eläke kavahti ensin virkavallan paikalla oloa mutta selitettyäni tilanteen ilta kääntyi oikein rattoisaksi. Me joimme kahvia ja Vitun Pieni Eläke viinaa. Lähdimme pois siinä vaiheessa kun vanha intiaani alkoi heitellä tomahawkejaan pirtin seinään. Poliisit heittivät minut kotiin ja kiittelivät mielenkiintoisesta illasta. Niin no, olihan se mielenkiintoinen. Radio paloi mutta yhteydet alkuperäiskansoihin ja virkavaltaan pelaavat siitä huolimatta. Ei auta masentua, täytyy lähteä autoradio - ostoksille…